YMPÄRISTÖ2017 kertomus
Sisällysluettelo Ympäristökatsaus vuoteen 2017 3 Koulutus, neuvonta ja viestintä 4 Energia ja vesi 5 Jätemäärät ja hyötykäyttö 8 Ympäristötavoitteiden toteuma 2017 11 HUS:n ympäristötavoitteet 2018 13 TAITTO: Mirkka Kujala KANSIKUVA: Matti Snellman 2 HUS ympäristökertomus 2017
Ympäristökatsaus vuoteen 2017 Vuosi 2017 oli toinen vuosi HUS:n viisivuotista ympäristöohjelmakautta 2016-2020. Erityisesti vuoden aikana panostettiin koulutukseen ja viestintään sekä uuteen energiatehokkuussopimukseen liittyvään suunnitteluun. Tässä ympäristökertomuksessa esitellään niitä tuloksia, joita kaikki huslaiset ovat yhteistyöllä saaneet aikaan karsimalla kertakäyttökulutusta, lajittelemalla oikein, pitämällä kiinteistöistä hyvää huolta, kehittämällä toimintaprosesseja jne. Jätelajitteluun ei tullut vuonna 2017 suuria muutoksia ja siksi olikin mielenkiintoista seurata HUSKEY-järjestelmän tasaisesti tuottamaa tietoa, järjestelmän ensimmäiseltä kokonaiselta käyttövuodelta. HUSKEY:n tuloksia on päästy vuonna 2017 jo hyödyntämään paitsi lukuisten yksittäisten osastojen toiminnan ja tilojen suunnittelun yhteydessä, myös tulevien sairaaloiden, Siltasairaalan ja Laakson yhteissairaalan, jätelogistisessa suunnittelussa. Jätemääriähän pääsevät kaikki huslaiset vapaasti katsomaan HUSKEY-järjestelmästä, joten kannattaa käydä vaikkapa vertaamassa oman osaston määriä toiseen vastaavaan osastoon. Vuoden aikana panostettiin koulutukseen ja viestintään sekä uuteen energiatehokkuussopimukseen liittyvään suunnitteluun. Ympäristöohjelman toteuttamisen lisäksi tänä vuonna valmistauduttiin jo vahvasti sote-uudistukseen. Sekä HUS:n sisällä että kansallisesti pohdittiin kuinka erikoissairaanhoidon ja sen tukitoimintojen ympäristöasioista voitaisiin parhaiten jatkossa huolehtia. Ympäristöyhteistyötä Helsingin ja Espoon kaupunkien sote-palveluiden suuntaan tehtiin vuoden 2017 aikana monipuolisesti ja valtakunnalliseen suunnitteluun vaikutettiin yhteistyössä sote-toimijoiden kanssa ympäri Suomen. Vuonna 2017 HUS:ssa toteutettiin ensimmäisen kerran ISO 14001 ympäristöjärjestelmän mukainen johdon katselmus. Katselmus toteutettiin kahdessa osassa, joissa HUS:n ylin johto käsitteli edellisen ja kuluvan vuoden ympäristötyön tuloksia ja resursseja sekä linjasi tavoitteita ja painopisteitä tulevalle työlle. Aiempaa raportointia laajempi ja monipuolisempi katselmusmalli todettiin hyödylliseksi ja sitä päätettiin jatkaa. Kiitos kaikille hyvästä ympäristövuodesta 2017. Jatketaan töitä edelleen ja tehdään vuonna 2018 HUS:sta entistäkin ympäristöystävällisempi! Mirja Virta Ympäristöhallinnon päällikkö HUS:n tärkeimmät ympäristöpäämäärät 2016 2020 Ympäristötietoisuuden ja johtamisen kehittäminen Ympäristöhaittojen jatkuva vähentäminen Resurssiviisauden sisällyttäminen osaksi kaikkea toimintaa HUS ympäristökertomus 2017 3
Koulutus, neuvonta ja viestintä TAVOITE YMPÄRISTÖOHJELMASTA 2016 2020: Jokainen huslainen tuntee oman työnsä ympäristövaikutukset ja mahdollisuutensa vaikuttaa niihin. HUS:ssa on tavoitteena, että kaikissa hoitotyön ja diagnostisten palveluiden yksiköissä olisi vähintään yksi ympäristövastaava vuonna 2020. Yksiköitä kannustettiin nimeämään ympäristövastaavia ja kouluttamaan mahdollisesti ilman koulutusta olevat vastaavat. Ympäristövastaavakoulutuksen kävi vuoden aikana 97 henkilöä, mikä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Ympäristövastaavat kävivät myös aktiivisesti päivittämässä tietojaan kertauskoulutuksissa, seminaareissa ym. tilaisuuksissa. Kemikaalien hallintaohjelma EcoOnline palvelee sekä työsuojelun että ympäristöriskien hallinnan tarpeita. Ohjelman pääkäyttäjäkoulutuksiin osallistui vuonna 2017 yhteensä 113 henkilöä. Pääkäyttäjät ylläpitävät yhden tai useamman yksikön kemikaalitietoja järjestelmässä, jotta esimerkiksi käyttöturvallisuustiedotteet löytyvät henkilökunnan tarpeisiin ja lakisääteiset kemikaaliluettelot löytyvät viranomaisille. Viestintää tehostamalla haettiin säännöllistä, positiivista näkyvyyttä ympäristöasioille. Husarissa ja intranetissä ympäristöasiat näkyivät monina pieninä vinkkeinä, tiedotteina ja uutisina. Yksiköissä ympäristövastaavien työn tueksi oli tarjolla mm. ympäristövartti -materiaalit kahvihuonelajittelusta ja jätehuollon turvallisuuskysymyksistä. Ympäristöposti-tiedotteen kautta välitettiin ajankohtaista ympäristötietoa kaikkialle HUS:iin. Yhteensä kaikille huslaisille suunnattua tiedottamista vuoden aikana oli 23 kertaa, kun tavoitteeksi oli asetettu 10. Uuden Espoon sairaalan käyttönottoon liittyen HUS:ssa tehtiin myös runsaasti suunnittelutyötä ja koulutettiin Espoon sairaalan henkilökuntaa ja laitoshuoltoa useissa tilaisuuksissa. Sairaala käyttää osin HUS:n tukipalveluita mm. jätehuollossa ja prosessit sekä toimijat ovat Jorvin sairaalan kanssa yhteisiä. Osastoille laadittiin Ympäristöasiat yksikössämme -lomake, joka tuo ympäristötyön näkyväksi sekä omalle henkilökunnalle että potilaille ja vierailijoille. YMPÄRISTÖKOULUTUKSET VUONNA 2017 Tilaisuuksia Osallistujia Ympäristövastaavakoulutus 5 97 Kertauskurssi ympäristövastaaville 5 65 EcoOnline-pääkäyttäjäkoulutus 9 113 HUS ympäristöseminaari 1 74 Ympäristöfoorumit sairaaloittain 14 110 Ympäristöfoorumit ja -seminaarit toimialoittain 4 113 YVR-seminaari 1 18 39 590 4 HUS ympäristökertomus 2017
Energia ja vesi TAVOITE YMPÄRISTÖOHJELMASTA 2016 2020: HUS jatkaa energiatehokkuustyötä uudella kuntien energiatehokkuussopimuksella. TAVOITE ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSISTA: Energiatehokkuustoimenpiteillä saavutetaan yhteensä 25,1 GWh säästökertymä vuosina 2008 2016. Energiatehokkuustoimenpiteillä saavutetaan 19,5 GWh säästökertymä vuonna 2017. HUS:n sairaalakiinteistöt ovat kaukolämmön piirissä. Lohjan sairaalan lämpökeskus, tuottaa sairaalan tarvitseman lämmön lähes kokonaan maakaasulla ja on osa alueen kaukolämpöverkon tuotantokapasiteettia. HUS:n omilla sairaalakiinteistöillä sairaalahöyry tuotetaan omissa energiantuotantoyksiköissä maakaasulla tai kevytöljyllä, samoin kuin häiriötilanteissa tarvittava varavoimasähkö. Hyvinkään sairaalassa laitteet tuottavat tarvitsemansa höyryn sähköllä. Kirurgisessa sairaalassa sekä Meilahdessa HUSLAB-talossa ja Hallintokeskuksessa käytetään jäähdytykseen kaukokylmää. Oheisissa energiankulutuskaavioissa on esitetty HUS:n sairaaloiden ja muiden palvelurakennusten lämmön, maakaasun ja veden kulutus. Sähkön osalta mukana on sairaaloiden ulkopuolisista vuokrakohteista vain HUSLAB-toimitalo. HUS:n asuntojen sähkönkulutus on mukana laskelmissa vain sairaaloiden yhteydessä olevien asuntojen osalta. Kaaviossa energiakulutusta verrataan myös potilaskäyntien määrään. Toiminnan volyymin kasvu näkyy etenkin sähköenergian kulutuksessa. Lämpöenergian kulutukseen vaikuttaa ensisijaisesti sää. Vuonna 2017 talvi oli leuto ja kesä viileä. LÄMPÖ- JA SÄHKÖENERGIAN KULUTUS HUS:N PALVELURAKENNUKSISSA 1000 x MWh Kulutuksen muutoksen tekijöitä: 160 80,0 2013: Ajanjakson kylmin vuosi. 140 70,0 2014: Lämpimämpi vuosi kuin 2013. 120 60,0 2015: Ajanjakson lämpimin vuosi. HUS-Logistiikkakeskus, Meilahden uudet maanalaiset tilat ja HUSLAB-toimitalo otettiin käyttöön. Toiminta Meilahden tornisairaalassa käynnistyi peruskorjauksen jälkeen. 2016: Yhtä kylmä vuosi kuin 2013. Jorvin päivystyslisärakennus otettiin käyttöön. 2017 Lähes yhtä kylmä vuosi kuin 2016, mutta kesä- ja talvikaudet olivat erilaisia. Naistenklinikalla toiminta käynnistyi uusissa ja peruskorjatuissa tiloissa. 100 80 60 40 20 0 2013 2014 2015 2016 2017 Lämpö (normitus) Sähkö 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 HUS ympäristökertomus 2017 5
HUS:n ENERGIAKUSTANNUKSET 2017 Energiatehokkuus 6 % 9 % HUS:n energiatehokkuustyötä ohjaa sitoutuminen kunta-alan energiatehokkuussopimukseen. Vuonna 2017 suunniteltiin uuden sopimuskauden 2017 2025 tavoitteita ja toimintaa. Laadittu toimintasuunnitelma hyväksyttiin HUS:n hallituksessa 4.12.2017. 44 % 41 % Energiatehokkuussopimuskauden 2008 2016 energiansäästön tavoitetaso oli 9 % vuoden 2005 kulutuksesta HUS:n palvelurakennukset, Uudenmaan sairaalapesula ja asunnot huomioiden. Uudella kaudella tavoite on 7,5 % vuoden 2015 energiankulutuksesta vain palvelurakennusten energiankulutus huomioiden. Tavoitteena on yhteensä 19 500 MWh/a:n energiansäästö vuoden 2025 loppuun mennessä. Säästö saadaan raportoiduista energiansäästötoimenpiteistä laskemalla niille säästövaikutukset yhtä vuotta kohden. Kustannukset yhteensä 21,0 miljoonaa euroa Lämpöenergia noin 8,7 M Sähkö 9,3 M Maakaasu noin 1,2 M Vedenkäyttö noin 1,8 M Vuoden 2017 säästötoimenpiteet raportoidaan huhtikuussa 2018. Edellisvuonna 2016 säästöä kertyi noin 1 700 MWh/a. MWh/a x 1000 30 ENERGIATEHOKKUUSTOIMENPITEILLÄ SAADUT SÄÄSTÖT JA TAVOITE VEDEN KULUTUS JA KUSTANNUS HUS:n palvelurakennuksissa 2013 2017 25 Kokonaistavoite 2008 2016 miljoonaa litraa M 700 2,00 20 Säästöt 2016 Säästöt 2015 Säästöt 2014 Kokonaistavoite 2017 2025 600 1,80 1,60 500 1,40 15 Säästöt 2013 400 1,20 1,00 300 200 0,80 0,60 0,40 10 Säästöt 2012 Säästöt 2011 Säästöt 2010 Säästöt 2009 Tavoite 2020 100 0,20 5 Säästöt 2008 0 2013 2014 2015 2016 2017 0,00 Säästöt 1997-2007 Tavoite 2017 veden kulutus kustannus 0 (Tulokset saadaan huhtikuussa 2018.) 6 HUS ympäristökertomus 2017
Lohjan sairaala Teksti ja havainnekuva: Mirkka Kujala Lohjan sairaala HUS:N KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2014 2017 Psykiatrian uudisrakennus päästöjakauma päästölähteittäin Teksti ja havainnekuva: Mirkka Kujala Hiilijalanjälki MAALÄMMÖSTÄ MAALÄMMÖSTÄ ENERGIAA ENERGIAA Ilmaston lämpenemiseen vaikuttavat päästöt HUS:n toiminnasta olivat vuonna 2017 noin 60 tuhatta tonnia CO2 ekv. (hiilidioksidiekvivalenttia), kuten aiempinakin vuosina. HUS:n toiminnan suurimmat kasvihuonekaasupäästöt syntyvät sähköstä ja kaukolämmöstä. Typpioksiduulin eli ilokaasun hankintamäärätietojen täydentymisen vuoksi aiempien vuosien ympäristöraportit eivät ole tältä Lohjanosin sairaalan viereen viime vertailukelpoisia. joulukuussa valmistunut uusi Lohjan sairaalan viereen viime psykiatrian rakennus saa uusi lähesaiheuttaneet eniten säästä johjoulukuussa valmistunut Eroja vuosien välillä ovat kaiken lämmitykseen ja jäähdytuvat lämmitystarpeen muutokset, sähkön ja ostetun lämpsykiatrian rakennus saa lähes mön tuotannossa tapahtuneet kasvihuonekaasupäästöjen tykseen käytettävän energian kaiken lämmitykseen ja jäähdymuutokset ja typpioksiduulin kulutuksen väheneminen. ympäristöystävällisellä ja tehoktykseen käytettävän energian Arviossa ovat mukana energiankulutus (sähkö, kaukolämkaalla maalämmöllä. ja tehokympäristöystävällisellä pö), energiantuotanto (maakaasu, öljy), typpioksiduulin kaalla maalämmöllä. käyttö, jätehuolto ja omien ajoneuvojen ja työkoneiden Maalämpö on maaperään varastoipolttoaineenkulutus. tunutta uusiutuvaa energiaa, jota Maalämpö on maaperään varastoikerätään talteen keruuputkistossa tunuttakasvihuonekaasupäästöt uusiutuvaa energiaa, jota potilaskäyntiä kohden ovat kiertävän maaliuosnesteen avulla. 2014. kerätäänvähentyneet talteen keruuputkistossa 15 % vuodesta Nesteeseen sitoutunut energia kiertävän maaliuosnesteen avulla. käytetään lämpöpumppujen avulla Nesteeseen sitoutunut energia rakennuksen ja käyttöveden lämmikäytetään lämpöpumppujen avulla tykseen sekä kesällä rakennuksen rakennuksen ja käyttöveden lämmiteksti ja havainnekuva: Mirkka Kujala viilentämiseen. tykseen sekä kesällä rakennuksen viilentämiseen. Tässä HUS:n energiatehokkuuden kärkihankkeessa maalämpöpumpputässä HUS:n energiatehokkuuden jen mitoitustehoksi on laskettu noin kärkihankkeessa maalämpöpumppu200 kw. jen mitoitustehoksi on laskettu noin 200 kw. MAALÄMMÖSTÄ ENERGIAA Psykiatrian uudisrakennus 70000 60000 Ajoneuvot 50000 Typpioksiduuli Öljy 40000 Jätteet 30000 Maakaasu Kaukolämpö 20000 Sähkö 10000 0 tonnia CO2-ekv 2014 2015 2016 2017 Lohjan sairaala Psykiatrian uudisrakennus Potilastoiminta alkaa tammihelmikuun vaihteessa Potilastoiminta alkaa tammilohjan sairaalan viereen viime helmikuun vaihteessa Uudisrakennus palvelee lohjalaisia joulukuussa valmistunut uusi sekä Lohjan alueen perusterveydenuudisrakennus palvelee lohjalaisia psykiatrian rakennus saa lähes huollon mielenterveysja päihdepalsekä Lohjan alueen perusterveydenkaiken lämmitykseen ja jäähdyveluita. Rakennuksessa on psykiatrihuollon ja päihdepaltykseenmielenterveyskäytettävän energian an avohoitotiloja sekä 20 sairaansijaa veluita. Rakennuksessa onja psykiatriympäristöystävällisellä tehokaikuispsykiatrian käyttöön ja neljä an avohoitotiloja sekä 20 sairaansijaa kaalla maalämmöllä. sairaansijaa päihdepalveluiden aikuispsykiatrian käyttöön ja neljä Lohjan sairaalan psykiatrikäyttöön. sairaansijaa päihdepalveluiden Maalämpö an onuudisrakennus maaperään varastoivalmistui käyttöön. tunutta uusiutuvaa energiaa, jota joulukuussa 2017 ja toiminta uudisrakennuksessa kerätään talteen keruuputkistossaalkaa tammikuussa 2018, jolloin kiertävän maaliuosnesteen avulla. Paloniemen sairaalan Nesteeseen sitoutunut energia käytöstä luovutaan. käytetään lämpöpumppujen avulla rakennuksen ja käyttöveden lämmiuudisrakennus on HUS:n tykseen sekä kesällä rakennuksenkärkienergiatehokkuuden viilentämiseen. hanke, jossalämmityksen lähes kaikki lämuudisrakennuksen ja mitykseen ja jäähdytykseen jäähdytyksen tarvitsema energiaja Uudisrakennuksen lämmityksen Tässä HUS:n energiatehokkuuden käytettävä energiaalla tuotetaan otetaan pysäköintialueen jäähdytyksen tarvitsema energia ympäristöystävällisellä ja kärkihankkeessa maalämpöpumppusijaitsevasta energiakaivokentästä. otetaan pysäköintialueen alla tehokkaalla maalämmöllä. jen mitoitustehoksi on laskettu noin sijaitsevasta energiakaivokentästä. 200 kw. Potilastoiminta alkaa tammi- 17 PORA17 PORAKAIVOA KAIVOA Yhden kaivon Yhden halkaisija kaivon 115 mm halkaisija 115 mm SYVYYS SYVYYS 300 m 300 m Kuva on suuntaa antava, ei mittakaavassa. Lähteet: HUS, Lukkaroinen, Ramboll, Rototec Kuva on suuntaa antava, ei mittakaavassa. Lähteet: HUS, Lukkaroinen, Ramboll, Rototec HUS ympäristökertomus 2017 7
Jätemäärät ja hyötykäyttö TAVOITE YMPÄRISTÖOHJELMASTA 2016 2020: Ehkäistään jätteen syntyä ja panostetaan uudelleenkäyttöön sekä kierrättämiseen. Jätteen kokonaismäärä jatkoi vuonna 2017 pienenemistä, vaikka toiminnan määrä HUS:ssa kasvoi. Tämä on erinomainen tulos, vaikka korkealle asetettuja tavoitteita ei saavutettukaan. Sekajätteen määrä kasvoi 1,6 % vuoteen 2016 verrattuna. Kierrätettävistä jakeista kartongin ja pahvin määrät pienenivät toista vuotta peräkkäin. Huolena on, että nämä jakeet jäävät osin lajittelematta ja laitetaan sekajätteeseen. Paperin kulutuksessa on sen sijaan tapahtunut selvä toimintatapojen muutos vuoteen 2016 verrattuna; paperia on ostettu 3 % vähemmän ja paperijätteen määrä on samalla pienentynyt. Erilaisten sähköisten arkistojen ja järjestelmien käyttöönotto edistää tätä hyvää kehitystä. HUSKEY:n tuloksia on vuonna 2017 hyödynnetty paitsi lukuisten yksittäisten osastojen toiminnan ja tilojen suunnittelun yhteydessä, myös tulevien sairaaloiden, Siltasairaalan ja Laakson yhteissairaalan, jätelogistisessa suunnittelussa. Loppuvuodesta 2017 HUS-Kierrätys -ryhmät avautuivat Yammerissa. Työyksiköiden keskinäinen tarpeettomiksi jääneiden kalusteiden ja tarvikkeiden kierrätys alkoi aktiivisena, mikä osaltaan vähentää syntyvän jätteen määrää ja säästää sekä luonnonvaroja että kustannuksia. HUSKEY- järjestelmä oli käytössä ensimmäisen kokonaisen käyttövuotensa. Oheisessa taulukossa näkyy, miten valtavia määriä jätettä HUS:n laitoshuolto ja logistiikkatyöntekijät kuljettavat. Toisaalta on huomioitava, että HUSKEY-seuranta kattaa vain hoito-osastot ja osan tukitoimintojen jätteistä HUS:n sairaalakiinteistöissä. HUSKEY-seurannassa eivät ole esimerkiksi henkilöstö- ja potilasruokailun, kunnossapidon tai yleisten tilojen kuten aulojen jätteet. Tonnimääräiset tilastot kertovat jätteiden todelliset kokonaismäärät. 3,5 3,0 HUS:N JÄTEMÄÄRIEN KEHITYS POTILASKÄYNTIÄ KOHDEN 2013 2017 3,22 Kokonaisjätemäärä 2,99 Rakentamisen ja kiinteistönhoidon jäte: 706 HUS:N JÄTTEET VUONNA 2017 Vaaralliset jätteet: 199 Terveydenhuollolle ominaiset jätteet: 392 Lääke- ja solunsalpaajajätteet: 87 2,5 2,0 2,70 Yhdyskuntajätteet 2,47 1,5 Yhdyskuntajätteen hyödyntäminen materiaalina: 3 003 Biojäte bioetanolituotantoon: 49 Sekajäte energiahyötykäyttöön: 3 470 (x 1000 kg) 1,0 0,5 0,0 0,23 0,16 0,09 Rakentamisen ja kiinteistöjen jätteet Terveydenhuollolle ominaiset jätteet Vaaralliset jätteet 2015 2016 2017 0,27 0,15 0,08 8 HUS ympäristökertomus 2017
HUS:N JÄTTEIDEN JAKAUMA JA HYÖDYNTÄMINEN 2017 7,9 miljoonaa kg Puu: 73 Materiaalina hyödynnettävät vaaralliset jätteet: 158 Rakennusjäte: 237 Katupuhdistusjäte: 24 Lehdet ja oksat: 48 Renkaat: 1 Biojäte bioetanolituotantoon: 49 Materiaalina hyödynnettävä yhdyskuntajäte: 3 003 Sekajäte, hyödynnetään energiana: 3 470 Muulla tavoin käsiteltävät vaaralliset jätteet: 18 Maa- ja kiviaines: 127 Kaivo-, viemäri- ja rasvakaivojätteet: 197 Energiana hyödynnettävät terveydenhuollolle ominaiset jätteet: 392 Energiana hyödynnettävät vaaralliset jätteet: 110 (x 1000 kg) Vihreät: materiaalina hyödynnettäviä Punaiset: energiana hyödynnettäviä Siniset: muulla tavoin käsiteltävät jätteet HUS ympäristökertomus 2017 9
YMPÄRISTÖOHJELMAN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Materiaalihyötykäyttöön lajiteltu osuus yhdyskuntajätteestä Sekajätteen määrä verrattuna vuoteen 2015 Biojätteen määrä verrattuna vuoteen 2015 Paperijätteen määrä verrattuna vuoteen 2015 2016 2017 2016 2017 2016 2017 2016 2017 Tavoite 50 % > 50 % -3 % -6 % -2 % -4 % -3 % -6 % Toteuma 47 % 46 % -2 % -1 % 1 % 2 % -5 % -14 % Toteuma/ potilaskäynti N/A N/A -6 % -10 % -3 % -8 % -9 % -22 % HUS:ssa yhdyskuntajätteestä materiaalihyötykäyttöön lajitellaan biojäte, pahvi ja kartonki, paperi, metalli, tietosuojatut paperit ja tarrat, lasi ja osa muoveista. JÄTEHUOLLON KUSTANNUKSET 2015 2017 2015 2016 2017 HUS-Tukipalvelut / jätehuollon osuus laitoshuollon palveluista 2 559 000 2 609 000 2 635 000 HUS-Kiinteistöt Oy / jätehuollon järjestäminen 1 301 000 1 079 000 1 161 000 HUS-Logistiikka / jätehuollon logistiikka 1 312 000 1 384 000 1 384 000 Fortum Waste Solutions (ent. Ekokem) / jätteet ja astiat 921 000 1 011 000 983 000 Jätesäkit ja jätepussit, neula-astiat 512 000 567 000 682 000 Kiinteistökeräyksen ja sisäisen logistiikan välineet 0 15 000 15 000 Kustannukset yhteensä 6 605 000 6 665 000 6 860 000 Kustannukset / potilaskäynti 2,76 2,66 2,59 HUS hankkii erilaisia aineita ja tarvikkeita noin 410 miljoonalla eurolla vuodessa. Tästä kaikesta suurin osa päätyy jätteeksi ja aiheuttaa kustannuksia jätehuollon kaikissa vaiheissa. Kustannuksiin voidaan vaikuttaa hankinnoilla, tilauksilla, hävikin vähentämisellä, jätelajittelulla ja jätehuollon hyvällä suunnittelulla yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Ympäristövaikutusten pienentämisen lisäksi kustannussäästöt ovat yhtenä kannustimena, kun mietitään esimerkiksi ovatko kertakäyttöiset tarvikkeet välttämättömiä, tai kun etsitään ratkaisuja hävikin vähentämiseksi. HUSKEY-JÄTEJÄRJESTELMÄÄN VUONNA 2017 KIRJATUT JÄTEMÄÄRÄT Jätelaji kpl Biologinen jäte, pussi tai erityisjätelaatikko 71 400 Pistävä ja viiltävä jäte, säkillinen neulajäteastioita 10 300 Tietosuojatarrajäte ja muu tietosuojattava jäte, 240 litran astioina 570 Tietosuojapaperijäte, 240 litran astioina 2 640 Sekajäte, säkki 455 000 Kartonki, säkki 21 100 HUS-Kiinteistöt Oy:n HUSKEY -jäteseurantajärjestelmän avulla HUS-Tukipalveluiden laitoshuolto ja muut palveluntuottajat kirjaavat jätemääriä kaikkien huslaisten saataville lähes reaaliaikaisesti. Seurantatietoja hyödynnetään yksiköiden laskutuksessa ja jätehuollon kehittämisessä. 10 HUS ympäristökertomus 2017
Ympäristötavoitteiden toteuma 2017 TAVOITE 1: Jokainen huslainen tuntee oman työnsä ympäristövaikutukset ja mahdollisuutensa vaikuttaa niihin. Toimenpide Tehtävä Toteutus Sairaanhoidossa ja diagnostisissa palveluissa 100 %:ssa vastuuyksiköistä on koulutettu ympäristövastaava vuonna 2020. (Välitavoite 2018: 95 %) Ympäristövastaavista vähintään 5 % käy kertauskoulutuksen vuosittain (noin 40/v) Perehdytysmateriaaleissa kerrotaan omiin työtehtäviin liittyvistä ympäristöasioista kaikilla tulosalueilla ja liikelaitoksissa vuoden 2017 loppuun mennessä Ympäristöasioista viestitään kaikille huslaisille vähintään 10 kertaa vuodessa YVR:t päivittävät yksikkölistauksiin ympäristövastaavat ja seuraavat koulutuskattavuutta. YVR:t motivoivat yksiköitä koulutuksiin. Ympäristökeskus kohdentaa koulutuksia. Ympäristökeskus järjestää kertauskoulutuksia Markkinoidaan kertauskoulutuksia aktiivisesti YVR:t kartoittavat toimintayksikkönsä perehdytysmateriaalit. Laaditaan ja päivitetään HUS:n ympäristöasioiden perehdytysmateriaalit eri kohderyhmille, esim. yleisperehdytykseen ja esimiehille Ympäristöasioiden perehdytysmateriaalit sisällytetään työtehtävien perehdytysmateriaaleihin Husari, intra, ympäristöpostit, ympäristövartit, ympäristökertomus Ympäristövastaavalistaukset ovat pääosin kunnossa. Ympäristövastaavakoulutuksen kävi 95 henkilöä. Koulutus Hyvinkäällä. 65 hlö on noin 7 % Meilahden lisäksi kertaukset Hyvinkäällä ja Porvoossa. Perehdytysmateriaalit kartoitettiin osin. Intranetiin tarkistuslista esimiehen ympäristöperehdytykseen. Perehdytys-esitettä jaettiin laajasti. Uutta materiaalia ei ollut. Kaikille huslaisille näkyvää viestintää oli 23 kertaa. TAVOITE 2: Ympäristöjohtamisen käytäntöjä kehitetään. Toimenpide Tehtävä Toteutus Aloitetaan vuonna 2017 ympäristöjärjestelmän mukaiset johdon katselmukset ympäristöasioissa. Ympäristöasiat näkyvät ulkoisessa viestinnässä kahdesti vuodessa Konsernin johtoryhmä katselmoi ympäristöasiat 2016 HUS:n ympäristöasiat näkyvät HUS:n vuosikertomuksessa, Helsingin kaupungin ilmastokumppanien vuosiraportissa ja Lääkäripäivillä. Katselmus toteutettiin kahdessa osassa 27.6. ja 5.12.2017. Ympäristöasioita ylläpidettin myös HUS:n internet-sivuilla. Tavoite saavutettiin. Tavoitteessa päästiin lähelle. Tavoitetta ei saavutettu. HUS ympäristökertomus 2017 11
TAVOITE 3: Ehkäistään jätteen syntyä ja panostetaan uudelleenkäyttöön sekä kierrättämiseen. Toimenpide Tehtävä Toteutus Sekajätteen määrän vähentäminen 20 %:lla vuodesta 2015 vuoteen 2020. Vuonna 2017 sekajätteen vähennys 6 % vuoteen 2015 verrattuna. Jäteastia- ja lajittelupistemerkintöjen kehittämisprojekti 2017 Projektisuunnitelma laadittu. Projekti siirrettiin vuodelle 2018. Osastojen varastohävikin hallintaprojekti Projekti siirrettiin vuodelle 2018. Viestintä. Sekajätteen määrä väheni 1 %:lla verrattuna vuoteen 2015. Biojätteen määrän vähentäminen 30 %:lla vuodesta 2015 vuoteen 2020. Vuonna 2017 vähennys 4 % vuoteen 2015 verrattuna. Paperijätteen määrän vähentäminen 15 %:lla vuodesta 2015 vuoteen 2020. Vuonna 2017 vähennys 6 % vuoteen 2015 verrattuna. Materiaalihyötykäyttöön toimitettavan jätteen osuus 60 % yhdyskuntajätteestä vuoden 2020 lopussa. Vuonna 2017 hyötykäyttö oli 50 %. Vaarallisten jätteiden prosessin kehittämisellä saavutetaan 10 % kustannussäästöt vaarallisten jätteiden kokonaiskustannuksesta vuodesta 2015 vuoteen 2020. Raviolin potilasruokahävikin vähentämisprojekti, viestintä. Kohdennetut paperin kulutuksen vähentämiskampanjat ks. yllä lajittelun tehostamiseen ja sekajätteen vähentämiseen vaikuttavat toimenpiteet Tarveselvitys vuonna 2017 Meilahden vanhan jäteaseman tilojen mahdollisesta käytöstä vaarallisten jätteiden logistiikassa. Vaarallisten jätteiden välivarastoinnin ja logistiikan selvitykset Hyvinkään sairaalassa Biojätteen määrä kasvoi 2 % verrattuna vuoteen 2015. Paperijätteen määrä väheni 14 % verrattuna vuoteen 2015. Yhdyskuntajätteestä lajiteltiin materiaalina hyötykäyttöön 46 %. Tarveselvitys tehtiin. Selvitys tehty osana uuden jäteaseman suunnittelua. TAVOITE 4: HUS jatkaa energiatehokkuustyötä uudella kuntien energiatehokkuussopimuksella. Toimenpide Tehtävä Toteutus HUS energiatehokkuuden toimintasuunnitelma 2017-2025 on laadittu 2017 loppuun mennessä. Energiansäästötoimenpiteillä saavutetaan vuoden 2025 loppuun mennessä 7,5 % säästö vuoden 2015 energiankulutuksesta 1 %:n säästökertymä vuonna 2017 HUS:n toimintasuunnitelma laaditaan ja hyväksytään hallituksessa. YVR:t määrittävät omat tavoitteensa toimintasuunnitelmakaudelle. Energiatehokkuuden toimintasuunnitelman toimenpiteiden toteuttaminen HUS:n hallitus hyväksyi toimintasuunnitelman 4.12.2017. Päätettiin huomioida YVR-kohtaiset tavoitteet vuosisuunnittelun yhteydessä. Energiansäästötoimenpiteistä saadaan tiedot huhtikuun loppuun mennessä 2018. N/A TAVOITE 5: HUS:n hankinnoissa huomioidaan vastuullisuus entistä paremmin. Toimenpide Tehtävä Koulutus HUS:n hankintastrategian ympäristöasiat Valmistellaan HUS hankkijoille laadittavaan koulutuspakettiin osio ympäristöasioista Päivitetään HUS:n hankintaohjeen ympäristöliite vuoden 2017 loppuun mennessä. Hankinnassa mukana oleville suunnatun koulutuspaketin ympäristöosion suunnittelu Ympäristöliitteen päivityksen suunnittelu ja toteutus 12/2017 mennessä. Koulutussuunnitelma on laadittu. TAVOITE 6: Kiinteistöjen ympäristövaikutukset huomioidaan niiden koko elinkaaren ajalta. Toimenpide Tehtävä Koulutus Ympäristöasioiden huomioiminen HUS:n rakennusinvestoinneissa -ohjeistuksen käyttöönotto Ohjeesta viestiminen ja käyttöönoton varmistaminen 2017. Laaditaan kysely ohjeistuksen käytöstä ja kehittämisestä. Liitteen tiedot on päivitetty. Liitteen viimeistely ja julkaisu siirtyvät 2018 puolelle. Suunnittelijoille välitettiin ohjetta rakennusprojekteihin. HUS-Kiinteistöt Oy:n suunnittelijoille perehdytys suunnitteluseminaarissa. Kyselyä ei laadittu. 12 HUS ympäristökertomus 2017
HUS:n ympäristötavoitteet 2018 HUS ympäristöohjelma vuodelle 2018 jakautuu kuuden eri otsikon alle. Nuo otsikot ovat HUS:n 5-vuotisen ympäristöohjelman päätavoitteet. Tähän on poimittu vuoden 2018 ohjelmasta merkittävimmät tavoitteet ja toimenpiteet. Ympäristöohjelmat löytyvät kokonaisuudessaan HUS intranetin ympäristöasiat-sivuilta. 1. Jokainen huslainen tuntee oman työnsä ympäristövaikutukset ja mahdollisuutensa vaikuttaa niihin. Sairaanhoidossa ja diagnostisissa palveluissa 95 %:ssa vastuuyksiköistä on koulutettu ympäristövastaava. Ammattiryhmittäin suunnatut koulutuspaketit logistiikkatyöntekijöille ja laitoshuoltajille. Ympäristöasioiden perehdytysmateriaalit laaditaan ja otetaan käyttöön. 2. Ympäristöjohtamisen käytäntöjä kehitetään. HUS:n ympäristöjohtamisen käytännöt kirjataan käsikirjaksi. Ympäristöasioihin liittyvien poikkeamien käsittelyn kehittäminen. 3. Ehkäistään jätteen syntyä ja panostetaan uudelleenkäyttöön sekä kierrättämiseen. Materiaalihyötykäyttöön lajitellaan 56 % yhdyskuntajätteestä Sekajätteen määrä vähenee 9 %, biojätteen määrä 6 % ja paperijätteen määrä 9 % verrattuna vuoteen 2015 Aloitetaan talousmuovien erilliskeräys vaiheittain. Selvitys teknisistä ja toiminnallisista mahdollisuuksista sekä niiden kustannuksista veden määrän vähentämiseksi Meilahden biojätekeräyksessä. Vaarallisten jätteiden prosessin kehittämisellä saavutetaan kustannussäästöjä. Laaditaan käytännöt kalusteiden hankinnoista toimistotiloihin ja yleisiin tiloihin 4. HUS jatkaa energiatehokkuustyötä uudella kuntien energiatehokkuus-sopimuksella. Energiansäästötoimenpiteillä saavutetaan 1 % säästökertymä. 5. HUS:n hankinnoissa huomioidaan vastuullisuus entistä paremmin. HUS:n hankintaohjeen ympäristöliitteestä pidetään koulutuksia ja sidosryhmäinfoja. Aloitetaan seuranta ympäristöasiat huomioivista hankinnoista. PVC-letkustot korvataan PVC-vapailla vuoden 2018 loppuun mennessä. 6. Kiinteistöjen ympäristövaikutukset huomioidaan niiden koko elinkaaren ajalta. Laaditaan suunnitelma sähköautojen latauspisteiden rakentamiseksi HUS:n pysäköintialueille. HUS ympäristökertomus 2017 13
Ympäristövastuu osa kaikkea HUS:n toimintaa HUS-Ympäristökeskus Paciuksenkatu 21, Helsinki PL 302 00029 HUS ymparisto@hus.fi