Kulmakivi Suomen teologisen instituutin tiedotuslehti 5/2003
PÄÄKIRJOITUS Kiistaa väistämissäännöistä Virkakysymyksen yksityiskohtiin liittyvä viimeaikainen lehtikirjoittelu on herättänyt keskustelun siitä, mitä kantaa teologinen instituutti edustaa tässä asiassa. Ongelma koskee niin sanottuja ajo-ohjeita eli sitä, miten suhtaudutaan yhteistyöhön naispuolisten pappien kanssa. Teologisen instituutin kanta itse virkakysymykseen on ilmaistu yhdistyksen perustana olevassa yhteistoiminta-asiakirjassa, joka löytyy painettuna ensimmäisestä vuosikirjastamme. Siinä todetaan Kristuksen asettamasta paimenvirasta yksinkertaisesti, että sitä koskevat määräykset on etsittävä yksin Jumalan sanasta ja perusteltava sillä. Tästä syystä paimenen virka kuuluu miehelle. Samoin pidämme perusteltuna, että teologisen koulutuksen saaneille naisille on oma virka, jossa he voivat toteuttaa kutsumustaan. Tämä kanta on niin kutsuttu Rimpiläisen linja. Ensimmäisen puheenjohtajamme piispa Rimpiläisen näkyvästi edustaman näkemyksen mukaisesti olemme halunneet useimpien jäsenjärjestöjemme tapaan edustaa perinteistä virkakantaa. Tosin kaikilla jäsenjärjestöillä ei ole asiasta virallista päätöstä, eikä sitä ole yhteistyössä myöskään edellytetty. Yhteistoiminta-asiakirjan teksti oli minimi, jonka kaikki osapuolet saattoivat hyväksyä. Alusta lähtien oli selvää, että yhteistyölle ei aseteta muita edellytyksiä vaan että yksityiskohdissa kukin saa ajatella ja toimia näkemyksensä mukaisesti. Kannastaan STI on tullut myös erityisen tunnetuksi. Kirkon ja lehdistön piirissä instituuttia on usein pidetty suorastaan perinteisen kannan mannekiinina, jolta on usein pyydetty asiaan liittyviä kannanottoja. Olipa pääsihteeri Eero Junkkaala jopa ainoana tämän suunnan piispaehdokkaana taannoisessa Oulun piispan vaalissa. Tällaisen kannan kirjaaminen on ollut hyödyllistä. Teologisen instituutin hallituksessa on toimittu jo viisitoista vuotta hyvässä yhteisymmärryksessä siitä huolimatta, että pidemmälle yksityiskohtiin menevistä käytännön kysymyksistä järjestöillä ja niiden pastoreilla on toisistaan poikkeavia käsityksiä. Teologisista perusteista oleva yksimielisyys onkin välttämätöntä. Kulmakivi 5/2003 2
On epäilemättä viisasta, että yhteistoiminta-asiakirjaan ei kirjattu kantaa ajo-ohjeista eli väistämissäännöistä. Myöskään hallituksessa ei ole vuosien varrella haluttu nostaa tällaisia sääntöjä virkakäsityksen rinnalle. Niitä koskevat erimielisyydet olisivat nimittäin saattaneet vaarantaa tärkeän yhteistyön. Instituutin jäsenjärjestöissä on yleensä vallalla se kanta, että teologinen periaate virkakysymyksessä on sama kuin mikä tuli instituutin kannaksi. Järjestöjen työntekijöillä puolestaan on käytännön ratkaisuissa omantunnonvapaus. Siksi osa järjestöjen pastoreista toimii yhteistyössä naispappien kanssa. STI:ssä noudatetaan luonnollisesti samaa omantunnonvapauden periaatetta. Ei olisi kohtuullista, että järjestöjen kiinteään yhteistyöhön perustuvassa instituutissa noudatettaisiin tiukempia sääntöjä kuin jäsenyhdistyksissä. Asetelma on sama myös toisin päin. On mahdotonta ajatella, että instituutin jäsenjärjestöt näin jälkikäteen pakotettaisiin noudattamaan tiukkoja ajo-ohjeita. Yksi näkemys väistämissäännöistä ei voi olla mielekkään yhteistyön edellytys. Siksi omantunnonvapauden periaatteen tulee koskea yhtäläisesti kaikkia järjestöjen työssä olevia pappeja. Toki on selvää, että jotkut instituutin piiriin kuuluvista teologeista haluaisivat asettaa selvemmät rajat myös naispappien kanssa toimimiselle. Silloin ajo-ohjeet nostetaan itse virkakannan rinnalle. Kaikki STI:n piirissä olevat teologit eivät kuitenkaan hyväksy tätä. Joidenkin mielestä käytännön tilanteessa demonstroiminen ei ole välttämätöntä itse perusasian kannalta. Tällaisessa tilanteessa on pyrittävä siihen, että kiistely väistämissäännöistä ei nouse instituutin toiminnan ja hallitusyhteistyön esteeksi. Asiallinen yhteydenpito on mahdollista vain silloin, kun erilaiset käsitykset ajo-ohjeista sallitaan. Muussa tapauksessa asetelma muuttuu keskinäiseksi piikittelyksi ja oman kannan puolusteluksi. Lisäksi on huomattava, että nyt käytävä kiista ei koske juuri lainkaan instituutin käytännön työtä. Ensinnäkin opiskelijamaailmassa väistämissääntöjen pohdinta on teoreettinen aihe. STI kantaa kyllä kortensa kekoon tässä keskustelussa. Periaatteet koskevat sitten niitä, jotka valmistuvat papeiksi ja toimivat käytännön seurakuntatyössä. Toiseksi STI:n maine yliopistolla opiskelijoiden keskuudessa on aivan yksiselitteinen. Instituutti edustaa vain ja ainoastaan perinteistä virkakantaa. Monien opiskelijoiden näkemys instituutista on suorastaan virheellisen musta-valkoinen. Instituuttiin on kuulemma vaikea edes astua ovesta sisälle, koska pelätään vanhoillista leimaa. Tällainen ennakkoasenne on tarpeeton. Parhaimmillaan julkinen keskustelu omantunnonvapaudesta voi tässä asetelmassa jopa helpottaa tilannetta. Se voi avartaa teologian opiskelijoiden näkemyksiä ja ohjata heitä vapaammin pohtimaan myös virkakysymyksen teologisia perusteita. Syntyneessä keskustelussa on ikävä kyllä myös populistisia ja pinnallisia piirteitä. Sitä nimittäin pitävät yllä lehdistön tarpeet saada aikaan kohua sielläkin, missä sitä ei ole. Siksi puheenvuoroissa tarvitaan malttia. Itse kunkin on syytä harkita tilanne realistisesti olemassa olevien tosiasioiden kannalta. STI jatkaa siis Rimpiläisen linjalla pyrkien edistämään raamatullisen ja tunnustuksellisen teologian säilymistä kirkossamme. Timo Eskola 3 Kulmakivi 5/2003
Takinkäännös? Olen saanut paljon postia Kotimaa-lehdessä olleen haastattelun johdosta. Siinä oli jututettu useita herätysliikkeiden työntekijöitä ja kyselty heidän suhtautumistaan naispappeuteen. Haastateltavien näkemykset vaihtelivat naispappeuden hyväksymisestä sen torjumiseen. Torjujien kannat naispappien kanssa tehtävästä yhteistyöstä myös vaihtelivat. Minä kerroin pitäväni yhteistyötä mahdollisena. Olen saanut monta viestiä, joissa on iloittu siitä, että STI:n piirissä on vapaus ajatella tästä kysymyksestä eri tavoin. Olen saanut myös paljon sellaista palautetta, jossa pidetään kantaani vääränä ja sanotaan minun luopuneen STI:n perustamisasiakirjassa ilmaistusta linjasta. Jotkut moittivat minua takinkääntämisestä ja näyttävät ajattelevan, että olisin ryhtynyt naispappeuden kannattajaksi. Matalakirkollista Naispappeuden toteutumisen edellä viisitoista vuotta sitten minua muiden muassa haastateltiin Askel-lehdessä ja kysyttiin kantaani asiaan. Totesin silloin, että en pidä naispappeuden toteutumista raamatullisena, mutta kun kirkko on tällaisen ratkaisun tehnyt, voin ajatella tekeväni yhteistyötä naispappien kanssa. Näkemykseni oli johdonmukainen seuraus siitä matalakirkollisesta ajattelusta, joka herätysliikeväen parissa oli hyvin tavallista. Yksinkertaisesti kysymykset pappisvirasta ja kirkolle asetettavista laatuvaatimuksista eivät olleet niin tärkeitä, että niiden vuoksi olisi haluttu ryhtyä kovaan taisteluun. Pidettiin tärkeämpänä toimia kirkossa, julistaa evankeliumia ja opettaa Raamattua, kuin eristäytyä omaksi pieneksi ryhmäksi. Olihan STI:n tunnuslauseenakin sanat Vaihtoehto kirkon parhaaksi. Erilaisuuden kunnioittamista Olen ajatellut samalla tavalla koko STI:n olemassaolon ajan. En ole julistanut tätä lehdissä, koska sitä ei ole kysyttykään. En ole kovin paljoa tehnyt yhteistyötä naispappien kanssa, vaikka olen koko ajan pitänyt sitä mahdollisena. Olen myös halunnut olla erityisen solidaarinen niitä veljiäni ja sisariani kohtaan, jotka tässä kysymyksessä ovat päätyneet ehdottoman kieltäytymisen kannalla. Kunnioitan heidän johdonmukaista linjaansa. Olen myös toiminut aktiivisesti tämän kieltäytymislinjan säilymisen puolesta, ja aion tietenkin tehdä niin myös jatkossa. Kyseisessä Kotimaan haastattelussa ei siis ollut kysymys linjanmuutoksesta vaan sen tilanteen toteamisesta, joka on ollut olemassa ja tiedossakin koko STI:n toiminnan ajan. Instituutissa on haluttu korostaa tässä asiassa erilaisuuden hyväksymistä. On myös pidetty tärkeänä, että naispappeuskeskustelu ei saisi leimata koko STI:n toimintaa, sillä taistelua raamatullisen uskon puolesta joudutaan käymään paljon enemmän monilla muilla alueilla. Avoimuutta Lehtihaastattelun aloite tuli tietenkin lehden, ei herätysliikeväen puolelta. Me emme ole halunneet tehdä näistä kysymyksistä suurta numeroa, vaan olemme pyrkineet toimimaan toinen toistamme kunnioittaen vähän erilaisin äänenpainoin ja menettelytavoin. Olemme koko ajan ajatelleet toimivamme samassa tunnustuksellisessa herätysliikerintamassa, ja vaikka kulkisimme eri kaistoja, suunta on sama. Minua on aika ajoin vaivannut se, että joistakin asioista ei ole mahdollista edes synnyttää keskustelua saamatta joiltakin luopion Kulmakivi 5/2003 4
leimaa. Hengellisessä liikkeessä pätee sama kuin ihmissuhteissakin: ei pitäisi olla kovin paljon tabuja, puhumattomia alueita. Vaikeakin keskustelu on parempi kuin ei mitään keskustelua. Olen kiitollinen saamistani palautteista, kaikkein kriittisimmistäkin. Niiden johdosta minun täytyy luonnollisesti miettiä, olenko toiminut oikein ja miten on meneteltävä jatkossa. Ne tarjoavat myös mahdollisuuden ajatustenvaihtoon kirjoittajien kanssa. Tällä hetkellä iloitsen saamastani julistajan ja opettajan kutsumuksesta ja tiestä, joka minulle on annettu kuljettavaksi. Eero Junkkaala Koe MATKA ISRAELIN KEVÄÄSEEN 7. 14.3.2004 Paljon raamatullisia kohteita Eero Junkkaalan opastuksella. Mm. Lakis, Ekron, Emmaus, tippukiviluolat, Seforis, Kapernaum, Korasin, Betsaida, Nasaretissa Jeesuksen aikainen kylä, Jerusalemissa mm. Herodeksenajan kortteli ja Itkumuurilta lähtevä hasmonealaistunneli. Tarkempia tietoja matkanjohtajilta, Eero (050 583 6047) ja Pirkko (050 3503678) Junkkaalalta tai Suomen teologisesta instituutista (09 668 9550). Teknisenä matkanjärjestäjänä Toiviomatkat. Vallanvaihto STI:ssä Lokakuun koittaessa instituutin pääsihteeri Eero Junkkaala siirtyi tutkijaksi ja väitöskirjan tekijäksi. Hänen parivuotinen tutkimusvapaansa tarjoaa hyvät mahdollisuudet jatko-opintojen tekemiseen ja tutkimuksen kirjoittamiseen. Loppusyksyn ajan pääsihteerille kuuluvia tehtäviä hoitaa tutkija Timo Eskola, ja sijaiseksi kutsuttu Leif Nummela aloittaa työnsä tammikuun alussa. 5 Kulmakivi 5/2003
Henkilökohtaisesti Olli-Pekka Vainio tutkijan tiellä taivaltaja Monen miehen tie on vienyt seurakuntaan naisen kautta. Niin kävi Olli-Pekka Vainionkin kohdalla. Tavattuaan 16-vuotiaana nykyisen vaimonsa Sallan hän alkoi osallistua seurakunnan toimintaan aktiivisesti kotikaupungissaan Mikkelissä. Seurakuntanuorena hengelliset asiat alkoivat avautua. Lukion ensimmäisellä luokalla nuori mies pohti ahdistuneena, mikä hänestä tulisi isona. Monet rukoukset toivat rauhan: asia selviää aikanaan. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen oli muutamia vaihtoehtoja, mutta sisäinen pakko sai hänet hakemaan teologiseen tiedekuntaan. En voinut valita muuta, Olli toteaa. Opintovaiheessa Tuomo Mannermaan professoriluennot jättivät syvän jäljen Vainion mieleen. Vaikka luennot olivat paikoitellen aika vaikeita, Mannermaan persoonassa ja tavassa tehdä teologiaa näkyi syvällisyys ja hengellinen ulottuvuus. Ne omituisella tavalla puhuttelivat. Pro gradu -työtä tehdessään Vainio sai palautetta, jossa hänen toivottiin jatkavan opintoja gradua pidemmälle. Tällä hetkellä Vainio viimeistelee systemaattisen teologian laitoksella väitöskirjaansa, joka käsittelee vanhurskauttamisopin kehitystä varhaisessa luterilaisuudessa. Vaikeasti, selkeästi vai hullusti? Millainen kuva sinulla oli tutkijoista perustutkintovaiheessa? En tuntenut ketään tutkijaa, mikä kertoo tutkijoista paljon. He eivät näy juuri missään. Tutkijoihin liitetään paljon ennakkokäsityksiä. Toki tutkijat istuvat kirjastoissa ja lukevat pölyisiä kirjoja, mutta yksinäisen puurtamisen lisäksi Vainio korostaa tutkijakollegojen merkitystä yliopistolla ja STI:ssä. Tutkijana lähestymistapaa uskoon joutuu usein pohtimaan. Teologia on vaikeaa. Jos siitä halutaan tehdä yksinkertaista, menetetään helposti koko homma. Vaikeus on siinä, että tulee olla hullu ymmärtääkseen, niin kuin Paavalin sanoo. Puhtaan järkiperäinen lähestymistapa ei avaa täysin sitä, mistä on kyse. Vainio mainitsee C. S. Lewisin vertauksen: On aurinkoinen päivä ja pimeässä puutarhavajan katossa on reikä. Tuosta reiästä valonsäde heijastuu valaisten hiukan pimeää vajaa. Valonsädettä voi tarkkailla ulkopuolelta ja analysoida sitä. Tarkastelu kuitenkin muuttuu, kun astuu itse valonsäteen alle. Tällöin näkee puut ulkona, pilvet Kulmakivi 5/2003 6
ja lopulta itse auringon, josta säde tulee. Tutkijan ja papin suurin haaste on pitää nämä kaksi näkökulmaa tasapainossa. Täytyy ymmärtää, mitä uskoo ja miksi uskoo ja pitää huolta siitä, että oikeasti uskoo ja elää myös sen mukaan. Aivokarkkeja ja alivaltiosihteereitä Mikä saa tutkijan nauramaan? Olli-Pekka Vainio pohtii kysymystä kuumeisesti ja päätyy alivaltiosihteeri-tyyppiseen huumoriin, jossa tavanomaisista asioista tehdään absurdeja. Elokuvat ovat myös hyvää vastapainoa intensiiviselle työlle. Elokuvat ovat nollauspuuhaa, aivokarkkeja, jotka eivät vaadi mitään. Hyvissä elokuvissa on toki tasoja, jotka vaativat analyyttistä ajattelua. Puolitoistavuotias Elias-poika on tuonut isälleen myös paljon uusia pohdintoja. Lapsen hoitaminen ja hänen kanssaan leikkiminen palauttaa todellisuuteen ja tajun siitä, mikä on lopulta tärkeintä, pojastaan ylpeä isä kertoo. Tutkija on tutkija isänäkin, sillä esimerkiksi lapsen kielenkäyttöä tarkastellessa pääsee Vainion mukaan olennaisiin filosofisiin teemoihin. Lapsi tajuaa luonnostaan, että kielen käsitteet ovat abstraktioita. Rakentavaa teologiaa 7 Teologisessa instituutissa työnsä tänä syksynä systemaattisen teologian tutkijana aloittanut Vainio on ollut STI:n aktiivikävijä opiskeluaikanaankin. Jos tiedekunnassa esitettiin, että jokin asia on näin, STI:ssä mentiin pidemmälle ja sanottiin, miksi jokin asia on niin tai miksi se ei ole niin. STI tarjosi tilaisuuden harrastaa teologiaa ehkä hieman avoimemmassa ilmapiirissä kuin yliopistolla. Mitä mieltä Vainio on kuuluisasta teologian opiskelijoihin liitettävästä lausahduksesta "Aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä"? Olen nähnyt myös toisenlaisia tapauksia, joissa tiedekunnassa asiat ovat selkiytyneet. Tiedekuntaa ei voida pitää yksiselitteisen pahana instanssina, joka tuhoaa ihmisen uskon. Kyllä asiat ovat hirveän paljon myös yksilöstä kiinni. Jos tiedekunnassa opetettavaa kriittistä asennetta soveltaa myös tiedekuntaan itseensä, se asettaa asiat oikeaan suhteeseen. Rakkaudesta kirjoihin Olli-Pekka Vainion työmatkat kotikaupungista Riihimäeltä Helsinkiin sujuvat myös työn merkeissä. Junassakin syntyy tekstiä, tai matka taittuu kirjaa lukien. Hän pyrkii lukemaan teologisen kirjallisuuden lisäksi myös kaunokirjallisuutta. Luen liian vähän muuta kuin teologista kirjallisuutta. Työkseen kirjoittavia suositellaan lukemaan myös kaunokirjallisuutta, koska se pitää kielen elävänä ja estää kielen kankeutumista. Nuori tutkija on aina pitänyt kirjoista. Tutkijan työn toimenkuva sopii hänelle eikä mies peittele sitä, kuinka tutkijana oleminen on hänelle unelmatoimenkuva. Tutkimustyö haastaa ja tarjoaa henkilökohtaisen vapauden sekä sisällön että ajankäytön suhteen. Koen, että tutkijana pystyn parhaiten palvelemaan. Mutta mikä Raamatun kohta on ollut hänelle puhuttelevin elämän varrella? 16-vuotiaana Jobin kirjan lopussa oleva kohta avasi oikeastaan koko uskon olemuksen: "Sinä kysyit: Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioita, joita en käsitä ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: Kuuntele nyt kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta ja sinä vastaat." Job 42:3 4. Päivi Loukusa, teol. yo Kulmakivi 5/2003
Syyskausi käynnistynyt vilkkaana Syksyn avajaisissa oli jälleen talo täynnä. Kuvakin kertoo siitä jatkuvasta innosta, jolla teologian opiskelijat syöksyvät kirjojen kimppuun instituutin perinteisellä kirpputorilla. Avajaisvieraat saivat myös täytekakkua Timo Eskolan Roomalaiskirjeen selitysteoksen julkistamisen kunniaksi. Avajaisluennon puolestaan piti pääsihteeri Eero Junkkaala luomalla arviota herätysliikkeiden asemasta kirkossa. Luento aloitti sarjan, jossa järjestöjohtaja tai joku muu herätysliikkeen edustaja kertoo omasta liikkeestään. Syksyn luentotarjontaan instituutissa kuuluvat teologiset päivät, joissa perehdytään tarkemmin muutamiin aiheisiin. Ensimmäinen luentopäivä pidettiin lokakuun alussa. Aiheena oli Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selitys, josta on saatu juuri uusi suomennos. Tämä kirja on teologille aivan välttämätön, sillä vanhurskauttamisopin parhaat löydöt avautuvat sen avulla. Toki myös jokaisen valistuneen maallikon kannattaa lukea teos, sillä se ei ole kenellekään liian vaikeaselkoinen. TE Kulmakivi 5/2003 8
Kirkon kanta parisuhdelakiin vaakalaudalla Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan parisuhdelakimietintö julkaistiin 7.10. Helsingissä. Tiedotustilaisuudessa oli väkeä enemmän kuin kenties kertaakaan aiemmin tällaisissa valiokuntien mietinnönjulkistamistilaisuudessa. Mietinnön esitteli valiokunnan puheenjohtaja, piispa Ilkka Kantola. Mietintöön liittyneen eriävän mielipiteen pääsisällön kertoi valiokunnan jäsen Eero Junkkaala. Eriävän mielipiteen olivat allekirjoittaneet Junkkaalan lisäksi Lasse Marjokorpi, Erkki Puhalainen, Göran Stenlund sekä Eero Nieminen. Siinä todettiin, että valiokunnan mietintö sisälsi ristiriitaisia 9 lausuntoja parisuhdelain soveltamisesta kirkon työntekijöihin. Eriävän mielipiteen allekirjoittajat korostivat, että kirkon tulee tässä asiassa pitäytyä Raamatussa selvästi ilmoitettuun sanaan. He olivat sitä mieltä, että kirkon työntekijä ei voi elää laillistetussa suhteessa samaan sukupuolta olevan kanssa ja että tätä koskeva säädös tulisi kirjoittaa kirkkojärjestykseen tai kirkkolakiin. Asiasta tekee lopullisen päätöksen marraskuun alussa kokoontuva kirkolliskokous. EJ Kulmakivi 5/2003
Paavali lähetystyöntekijänä Vaikka Paavalin toimintaa lähetystyöntekijänä seurataan yleensä Apostolien tekojen avulla, myös Roomalaiskirje kertoo siitä paljon. Itse asiassa juuri tuo kirje kertoo meille sen, millaisena Paavali näki oman tehtävänsä Euroopan evankelioijana. Paavali piirsi Välimeren rannikolle laajaa kaarta. Se lähti liikkeelle Jerusalemista, jossa hän oli itse ensin vainonnut Jeesuksen seuraajia. Evankeliumin löytämisen jälkeen hänen matkansa kulki Aasian kautta Ateenaan. Roomalaiskirjettä saneltaessa Kreikan kaupungit oli pääosin käyty läpi. Tässäkin olisi ollut työsarkaa yllin kyllin yhdelle apostolille. Paavalin työn laajuutta kuvaa kuitenkin se, että hän katsoi nyt yhden kauden päättyneen. Oli aika siirtyä eteenpäin. Roomalaiskirje on siten kirjoitettu Paavalin elämän suuressa taitekohdassa. Hän suunnitteli matkaa Roomaan, josta hän halusi saada uuden tukikohdan lähetysmatkoilleen. Evankeliumin viivaa oli tarkoitus piirtää Espanjaan saakka. Siellä nimittäin olivat maan ääret suuren tuntemattoman valtameren ranta. Sen ajan maailma rakentui Välimeren ympärille. Eurooppa Kristukselle Paavali kantoi huolta koko Euroopan evankelioimisesta. Se ei ole aivan vaatimaton tavoite. Hän kaiketi ajatteli, että muut apostolit pitävät huolen Egyptistä ja Afrikan pohjoisosista. Myös Jerusalemista itään oli työtä tehty olihan Paavali kääntymyksensä jälkeen löytänyt turvapaikan Damaskoksesta. Paavalin pakanakansat olivat kuitenkin Rooman valtakunnan alamaisia. Kyseessä oli hänen alueensa ja hänen kansansa. Hänellä itselläänkin oli Rooman kansalaisuus. Lähes käsittämättömällä sitkeydellä Paavali oli tehnyt kaupunki kaupungilta työtä Galatian, Aasian, Makedonian ja Akhaian maakunnissa. Lukemattomat kaupungit olivat syttyneet evankeliumille. Paavali oli saattanut päätökseen evankeliumin julistamisen Jerusalemista Illyrian, nykyisen Albanian rajoille saakka. Näin olen vienyt päätökseen Kristuksen evankeliumin julistamisen kiertäen kaikkialla Jerusalemista aina Illyriaan saakka. (Room. 15:19). On vaikea tietää, miten tarkasti hän tarkoittaa näitä maantieteellisiä alueita. Jerusalem ei varsinaisesti ollut hänen toimintaaluettaan. Kaupungin mainitseminen on pikemminkin symbolista, koska sieltä evankeliumi lähti liikkeelle. Kreikan pohjoisosassa olleessa Makedoniassa Paavali puolestaan teki runsaasti työtä. Erityisesti Filippi ja Tessalonika ovat jääneet tästä toiminnasta historiaan. Kävikö Paavali myös Makedonian rajanaapurina sijainneen Illyrian alueella Adrianmeren puolella? Siitä ei ole tietoa. Emme tietenkään tiedä kaikkia alueita, joilla Paavali on kulkenut tai käväissyt. Saattaa kuitenkin olla, että Paavalin epämääräinen ilmaus ympäri aina tiettyyn paikkaan asti (kykloo mekhri tou) tarkoittaa juuri toisin päin, että hän on kulkenut vasta Illyrian rajoille, ei sen alueelle (kyklos merkitsee piiriä tai ympyrää). Kulmakivi 5/2003 10
Paavali ja Espanja Kävikö Paavali Espanjassa (Room. 15:24)? Esimerkiksi Apostolien tekojen kertomus Paavalin elämästä jäi kutkuttavasti auki. Kellään ei ole varmaa tietoa siitä, missä ja miten Paavali kuoli, vaikka siitä onkin yksi Raamatun ulkopuolinen kertomus jäänyt jälkipolville. Ja vaikka tiedettäisiinkin, että Paavali kuoli Roomassa, hänellä olisi kyllä ollut aikaa kulkea ympäri maita vielä ennen kuolemaansa. Ensimmäisessä Kleemensin kirjeessä (Apostoliset isät) kerrotaan, että Paavali kävi lännen rajoilla saakka (1. Kleem. 5: 7). Jos tämä tarkoittaa samaa, mihin Muratorin kaanonista säilyneet tiedot viittaavat, Paavali ehti käydä Espanjassa saakka. Nimitys Spania tarkoitti tuohon aikaan koko Pyreneitten niemimaata. Myös nykyisin Portugalin alue kuului siihen. Spania oli Rooman provissi, jonka alueelta oli vuosien varrelta tullut monta kuuluisaa roomalaista johtajaa. Espanja oli kyllä luonteva jatko Paavalin työlle. Rooma oli jo evankelioitu. Hänen ei tarvinnut kantaa suurta huolta Italiasta. Roomasta oli tarkoitus pikemminkin tulla tukikohta lännen valloittamiselle. Paavalihan pyysi kirjeessä avoimesti tukea tuleville lähetysmatkoilleen. Espanja oli rannikolla seuraava kohde. Yllä nähtiin, että Paavali piirsi ympyrän kaarta (kyklos) Jerusalemista Ateenan kautta Roomaan. Sama kaari jatkuisi kauniisti Espanjaan, ja näin kaikki Välimeren provinssit olisi käyty lävitse. Ahkera apostoli Paavali on siten ollut todellinen Euroopan apostoli. Hän on ensin evankelioinut Vähän-Aasian ja Kreikan alueet Rooman valtakunnasta... Seuraavaksi apostoli aikoi Rooman kautta Ranskaan ja Espanjaan. Paavali näyttääkin hahmottaneen työkenttäänsä Välimeren maiden ja Rooman provinssien mukaan. Ehkä strategia oli sillä tavalla päämäärätietoinen, että kustakin maasta evankeliumi voisi sitten levitä pohjoiseen uusien seurakuntien työn kautta. Lisäksi kysymys kielestä saattaa olla suunnitelmien kannalta olennainen. Kohdemaana Espanja oli melko helppo, sillä Rooman vaikutus oli ollut siellä suuri. Kieli ei ollut ongelma. Lisäksi maassa on mitä ilmeisimmin ollut juutalainen vähemmistö, jonka synagogista työ oli helppo aloittaa. Paavali on siten ollut todellinen Euroopan apostoli. Hän on ensin evankelioinut Vähän-Aasian ja Kreikan alueet Rooman valtakunnasta. Kirkot oli perustettu kaikkialle ja evankeliumi meni eteenpäin ilman Paavalin suoranaista panosta. Tosin kirjeiden välityksellä piti ohjeita lähettää moneen paikkaan. Seuraavaksi apostoli aikoi Rooman kautta Ranskaan ja Espanjaan kuten me nykyään näitä alueita nimitämme. Euroopan lähetystyö oli hänen mielestään helpostikin yhden miehen tehtävä. Aika hyvin hän siinä näyttää onnistuneenkin. Timo Eskola 11 Kulmakivi 5/2003
KIRJAT Voiko luterilainen sanoa itseään uskovaiseksi? Mitä on luterilainen hartauselämä? Jos tähän kysymykseen on halunnut etsiä vastausta esimerkiksi vierailemalla kristillisessä kirjakaupassa, on vastauksen saaminen ollut hankalaa. Suomessa suurin osa hartauselämää eli spiritualiteettia käsittelevästä kirjallisuudesta on ollut peräisin muista kuin luterilaisesta traditiosta. Hengelliseen elämäänsä sisältöä kaipaava on saanut helposti käsiinsä suurenkin määrän katolisen, ortodoksisen ja vapaitten suuntien teologian pohjalta nousevaa kirjallisuutta. Selkeä luterilainen vaihtoehto on puuttunut. Tähän puutteeseen on kirjoitettu toimittamani kirja Johdatus luterilaisen spiritualiteetin teologiaan (Kirjapaja 2003), joka pyrkii kartoittamaan teoreettisesti, mutta myös käytännön sovelluksiin pyrkien sitä, millaista luterilaisen hengellisyyden tulisi olla. Kyseessä on kahdentoista asiantuntija-artikkelin kokoelma, joissa hengellisyyttä lähestytään eri näkökulmista. Teos on kirjoitettu alun perin tenttikirjaksi erilaisiin oppilaitoksiin. Lain ja evankeliumin kriisi Sekä luterilaisen teologien että maallikkojen keskuudessa on Suomessa, ja myös muualla maailmassa, vallinnut pitkään ilmapiiri, joka on tehnyt vaikeaksi uskosta ja sen harjoittamisesta puhumisen. Niinpä ala on jäänyt muiden kirkkokuntien haltuun. Eihän kukaan kummeksu sitä, jos helluntailaisen tai ortodoksin usko tulee jotenkin näkyviin. Kuitenkin jos joku luterilainen kertoo vaikka tulleensa uskoon tai tekee vaikkapa ruokarukousta lukiessaan ristinmerkin, on tätä pidetty outona ja jopa tekopyhänä hurskasteluna! Tällä luterilaisen hengellisyyden kriisillä on syvät juuret. Yksi tähän johtanut tekijä on ollut vääristynyt käsitys lain ja evankeliumin suhteesta. Ihmistä on luterilaisuudessa pidetty perin pohjin syntisenä, jolloin hänessä ei asu sellaisia voimia, joilla hän voisi itseään parannella kelvatakseen Jumalalle. Tämän on katsottu koskevan myös uskovaista. Niinpä jokainen yritys jotenkin toteuttaa uskoa käytännössä, on tuomittu tekojen van- Kulmakivi 5/2003 12
hurskaudeksi. Tällöin laki ja evankeliumi ovat menettäneet sen merkityksen, joka niillä alun perin oli. Evankeliumi on typistynyt ei se mitään, sinut hyväksytään -tyyliseksi laimeaksi silittelyksi. Laki taas on kokonaan poistunut näyttämöltä, koska sillä ei ole mitään erityistä arvoa, sillä jokainen, varsinkin suomalainen, tietää luonnostaan oman kehnoutensa. Evankeliumi luo uutta Luterilaisuus on kuitenkin alun perin ymmärtänyt evankeliumin ennen kaikkea uutta luovana sanomana. Evankeliumi on Kristus itse, joka tulee synteihinsä kuolleen ihmisen luo ja puhaltaa häneen uuden elämän. Se, joka on saanut syntinsä anteeksi, on tehty hyväksi puuksi, joka voi kantaa hyvää hedelmää. (Matt. 7:17.) Uskossa Kolmiyhteinen Jumala tekee asuinsijan uskovan sydämeen ja alkaa uudistaa häntä. Laki edelleen tuomitsee uskovankin epätäydelliset teot, mutta uskovalle Kristus on esimerkki, jota hän tahtoo iloiten seurata heikkouksistaan huolimatta. Kilvoitus ja halu elää Jumalan tahdon mukaan ei ole tekopyhyyttä ja lakihurskautta, vaan olennainen osa luterilaista uskoa. Vaikka synti asuu ihmisessä aina kuolemaan asti ja saa hänet lankeamaan jopa karkeisiinkin synteihin, asuu uskovassa myös Kristus. Kilvoitus on näin kunnian antamista Kristukselle ja antautumista Hänen johdettavakseen. Luterilainen elää elämänsä loppuun asti lain ja evankeliumin jännitteessä. Kuitenkin uskonelämä ei pelkisty vain tähän. Katekismuksessakin käskyjen ja uskontunnustuksen jälkeen seuraa Isä meidän -rukous. Rukouksessa kristitty vastaa Jumalan puhutteluun. Olli-Pekka Vainio STI kirjamessuilla Teologinen instituutti osallistuu Helsingin kirjamessuille lauantaina 25.10. Tutkija Timo Eskola esittelee klo 13.30 uutta Roomalaiskirjeen selitysteostaan Evankeliumi Paavalin mukaan kustannusyhtiö Perussanoman osastolla. Eero Junkkaala oli mukana Turun kirjamessuilla esittelemässä Kirjapajan kustantamaa kirjaa Miten rukoilla. Askelia rukouksen maailmaan. Eero Junkkaalan kirja on yksi ehdokas vuoden kristilliseksi kirjaksi. Valinnan tekee entinen puhemies Riitta Uosukainen. Hän julkistaa valintansa Helsingin kirjamessuilla 26.10. Myös yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan kristillisissä kirjakaupoissa, kirjamessuilla sekä internetissä Kristillisten kustantajien kotisivuilla www.kristillisetkustantajat.fi. Vuoden kristilliseksi kirjaksi ovat ehdolla seuraavat teokset: Minna Ahola, Marjo-Riitta Antikainen ja Päivi Salmesvuori: Eevan tie alttarille nainen kirkon historiassa, Edita Eero Junkkaala: Miten rukoilla, Kirjapaja Jukka Pakkanen: Muuan Jeesus, Like Eero Huovinen: Pitkä ilo, WSOY Päivi Niemi: Stooreja varjojen maasta, Päivä Oy Markus Hiekkanen: Suomen kivikirkot keskiajalla, Otava Antti Eskola: Tiedän ja uskon, Otava Jorma Laitinen: Tuuliopasteita, Aikamedia Jaakko Heinimäki: Vapahtajan varpajaiset, Johnny Kniga Anna-Maija Raittila: Vehnänjyvän päiväkirja, WSOY 13 Kulmakivi 5/2003
SEURAKUNTAVIERAILUT Eero Junkkaala 25. 26.10. Ruokolahti, raamattukurssi 29.10. Helsinki, srk:ien talo, miestenilta 30. 31.10. Järvenpää, raamattuteologiset neuvottelupäivät 3. 8.11. Turku, kirkolliskokous 14. 15.11. Kerava, Raamatun punainen lanka 19.11. Helsinki, semin. arkeologiasta 23.11. Heinola, seurat 26.11. Helsinki, srk:ien talo, miestenilta 28. 29.11. Tampere, Raamatun punainen lanka Raamattuluennot Tuomarien kirjasta Helsingin Vanhassakirkossa torstaisin klo 18. (Huom. uusi kellonaika) Timo Eskola 19.9. Kansanlähetys, teologinen kurssi 19.10. Kansanlähetys, Helsinki, saarna 15.11. Iisalmi, raamattutapahtuma 16.11. Kuopio, raamattutapahtuma Olli-Pekka Vainio 13.11. Kansanlähetysopisto 27.11. Kansanlähetysopisto 4.12. Kansanlähetysopisto Haluatko saada kokonaiskuvanraamatusta yhden vuorokauden aikana? Kiinnostaako tietää, mikä on yhtenäinenidea kaikkien Raamatun kirjojen takana? Toivoisitko voivasi perehtyä Raamatun kirjojen taustatietoihin? Sinua varten: RAAMATUN PUNAINEN LANKA -kurssit, joissa Eero Junkkaala ja Leif Nummela luennoivat Raamatun pääsanoman läpi perjantai-illan ja lauantaipäivän aikana. Seuraavat kurssit: 14. 15.11. Kerava, järj. Uudenmaan Kansanlähetys, ilm. 09 242 8326 tai 040 528 7238 Eero Ahonen 28. 29.11. Tampere, järj. Hämeen Kansanlähetys, ilm. 03 2120778 6. 7.2.04 Jyväskylä, järj. Keski-Suomen Kansanlähetys 13. 14.2.04 Joensuu, järj. Pohjois-Karjalan Kansanlähetys 5. 6.3.04 Iisalmi, järj. Pohjois-Savon Kansanlähetys 24. 25.9.04 Lempäälä, järj. Lempäälän seurakunta 22. 23.10.04 Pori, järj. Teljän seurakunta 5. 6.11.04 Kouvola, järj. Kymenlaakson Kansanlähetys 26. 27.11.04 Rauma, järj. Satakunnan kansanlähetys Kulmakivi 5/2003 14
klo 17 Tervetuloa STI:n YSTÄVÄILTAAN maanantaina 24.11.2003 n. klo 18 Kahvitarjoilu Syyskokous Kaikki ovat tervetulleita syyskokoukseen, Äänioikeus vain jäsenjärjestöjen edustajilla. kl0 18.30 Mitä opittavaa meillä on Lutherilta ja n. 20 Augustinukselta, Olli-Pekka Vainio Opiskelijapuheenvuoro, teol. yo Jarkko Haapanen musiikkia, Purppurasydän Juonto Timo Eskola Osoite Kaisaniemenkatu 13 A 4. krs 00100 Helsinki SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI Puhelin Telefax 09 668 9550 09 6689 5555 Sähköpostit sti@teolinst.fi eero.junkkaala@teolinst.fi timo.eskola@teolinst.fi olli-pekka.vainio@teolinst.fi kirsi.sell@teolinst.fi Kotisivu www.teolinst.fi Pankkitili Sampo 800011-564245 Työntekijät pääsihteeri Eero Junkkaala, (koti 09 340 5201) tutkija Timo Eskola, (koti 019 722 702) tutkija Olli-Pekka Vainio (gsm 050 344 0404) sihteeri Kirsi Sell, (koti 09 505 1796) Taitto Kirsi Sell Avoinna lukukausien aikana ma pe klo 9 20 Teologinen tutkimus- ja koulutuskeskus. Seurakuntavierailuja, luentotoimintaa, kirjasto ja lukusali. Talous vapaaehtoisen kannatuksen varassa. Vuositukijäsenmaksu 30 euroa (opiskelijat 10 euroa, yhteisöt 100 euroa). Ottaa vastaan kirjalahjoituksia, avustuksia ja testamentteja. Julkaisee IUSTITIA-nimistä teologista aikakausikirjaa. Tiedotuslehti KULMAKIVI lähetetään jokaiselle tukijäsenelle kuusi kertaa vuodessa. Hallituksen puheenjohtaja toiminnanjohtaja Raimo Mäkelä Yhteistyöjärjestöt Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä, Länsi-Suomen Rukoilevaiset, Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys, Sanansaattajat, Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Raamattuopisto ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen. Painopaikka Kirjapaino Hermes Oy 15 Kulmakivi 5/2003
SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI Kaisaniemenkatu 13 A 4. krs 00100 HELSINKI Lyhyesti Raamatusta Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Room. 14:22 Kuka nyt itsensä tuomitsisi, jos on omasta mielestään oikeassa? Monikin, sillä jos toiset tuomitsevat, alkaa tuomita itsekin. Hankalinta on, jos tuomioita tulee eri suunnilta. Silloin on turvauduttava siihen, että säilyttää oman uskonsa Jumalan edessä, ja toimii sen mukaan, minkä itse uskoo oikeaksi. Juuri muuta ei voi tehdä. Eero Junkkaala Kannen kuvassa vasemmalta opiskelijat Antti Lehrbäck, Ari Lukkarinen, Johannes Häkämies, Mari Moilanen ja Päivi Loukusa