LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO
|
|
- Matilda Seppälä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2001 ISBN
2 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 78/011/2000 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ Voimassaoloaika alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta Määräyksen antamiseen perustuu L 631/ mom A 812/ mom Kumoaa Määräyksen no Muuttaa Määräystä no LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus on päättänyt lihanjalostajan ammattitutkinnon perusteista, joita on noudatettava lukien toistaiseksi. Tutkintoon tai sen osaan valmistavan koulutuksen järjestäjän on laadittava ja hyväksyttävä koulutusta varten opetussuunnitelma noudattaen, mitä näissä tutkinnon perusteissa on määrätty. Ammattitaidon näytöt on järjestettävä osana valmistavaa koulutusta. Tutkintotoimikunta, tutkinnon järjestäjä ja koulutuksen järjestäjä eivät voi jättää noudattamatta tutkinnon perusteita tai poiketa niistä. Todistuksiin merkittävistä tiedoista ja todistusmalleista sekä henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimisen perusteista määrätään erikseen. Pääjohtaja JUKKA SARJALA Jukka Sarjala Ylitarkastaja LEA LAKIO Lea Lakio 2
3 SISÄLLYSLUETTELO 1 Luku NÄYTTÖTUTKINTOJEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET Näyttötutkinnot Näyttötutkintoihin valmistava koulutus Ammattitaidon osoittamistapojen ja tutkintosuoritusten arvioinnin yleiset perusteet Luku LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINNON MUODOSTUMINEN Tutkinnon osat Luku LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINNOSSA VAADITTAVA AMMATTITAITO JA ARVIOINNIN PERUSTEET Lihan käsittely a) Ammattitaitovaatimukset b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit c) Ammattitaidon osoittamistavat Teurastus a) Ammattitaitovaatimukset b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit c) Ammattitaidon osoittamistavat Ruhon paloittelu ja lihanleikkaus a) Ammattitaitovaatimukset b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit c) Ammattitaidon osoittamistavat Lihatuotteiden valmistus a) Ammattitaitovaatimukset b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit c) Ammattitaidon osoittamistavat Lihatuotteiden pakkaus, asiakaspalvelu ja kuljetus a) Ammattitaitovaatimukset b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit c) Ammattitaidon osoittamistavat
4 6 Yrittäjyys a) Ammattitaitovaatimukset b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit c) Ammattitaidon osoittamistavat Muun ammattitutkinnon tutkinnon osa LIITE LIHAN PIENIMUOTOISEN JALOSTUSTOIMINNAN JA LIHANJALOSTAJAN TYÖN KUVAUS
5 1 Luku NÄYTTÖTUTKINTOJEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 1 NÄYTTÖTUTKINNOT Näyttötutkinnot ovat ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia. Koulutuksessa, työelämässä ja harrastuksissa hankittua osaamista käsitellään yhtenä kokonaisuutena siten, että osaaminen voidaan hyödyntää tutkinnoissa vaaditun ammattitaidon näytöissä. Näyttötutkinnot ovat rakenteeltaan modulaarisia. Ne muodostuvat työelämästä ja sen kehittymistarpeista johdetuista tehtäväkokonaisuuksista, joille on ominaista toiminnallisen ja tiedollisen perustan yhteisyys, ammattitaidon monipuolisuus sekä työprosessin ja sen tulosten yhdentyminen. Tutkinnon osa muodostaa ammattipätevyyden osa-alueen, joka voidaan erottaa luonnollisesta työprosessista itsenäiseksi ja arvioitavaksi kokonaisuudeksi. Näytöt järjestetään ja suoritetaan joustavasti tutkinnon osa kerrallaan. Koko tutkinnon sijasta tavoitteena voi olla myös tietyn tai tiettyjen tutkinnon osien suorittaminen. Ammattitaitovaatimusten kuvauksen perustana on pätevyystyypitys, jonka katsotaan parhaiten soveltuvan ammattialalle. Kuvauksessa keskitytään ammatin ydintoimintojen vaatimuksiin, toimintaprosessien hallintaan ja laajaalaiseen ammattikäytäntöön. Vaatimukset kattavat myös työelämässä tarvittavan kielitaidon ja sosiaaliset valmiudet. 2 NÄYTTÖTUTKINTOIHIN VALMISTAVA KOULUTUS Näyttötutkintoihin osallistumiselle ei muodollisesti voida asettaa koulutukseen osallistumista koskevia ennakkoehtoja. Pääsääntöisesti tutkinnot suoritetaan kuitenkin erilaisen valmistavan koulutuksen yhteydessä. Valmistavan koulutuksen järjestäjän tulee vahvistaa opetussuunnitelma tutkintojen perusteiden mukaisesti. Koulutus ja siihen sisältyvät näytöt on jäsennettävä tutkinnon osien mukaisesti. Koulutuksen järjestäjän velvollisuutena on järjestää näytöt osana valmistavaa koulutusta. Opiskelijan velvollisuutena on osallistua näyttöihin osana opintojaan. Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavaan perustutkintoon sisältyvät yhteiset opinnot eivät ole pakollisia koulutuksessa, joka valmistaa näyttötutkintona suoritettavaan perustutkintoon. Niiden tavoitteet tulee ottaa kuitenkin soveltuvin osin huomioon opetussuunnitelmassa ja opetuksen järjestämisessä. 5
6 3 AMMATTITAIDON OSOITTAMISTAPOJEN JA TUTKINTOSUORITUSTEN ARVIOINNIN YLEISET PERUSTEET Näyttöjen arviointi edellyttää järjestelmällistä aineiston keräämistä, päätöksentekoa ja dokumentointia tutkinnon suorittajan ammatillisista ja työtoimintavalmiuksista suhteessa tutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin ja arviointikriteereihin. Arvioinnin painopisteen tulee olla tekemisessä ja työssä toimimisessa. Taito tai osaaminen on arvioitava pääsääntöisesti suoraan vastaavasta työtoiminnasta. Näyttöympäristön tulee olla mahdollisimman realistinen ja autenttinen. Arvioinnissa tulee käyttää monipuolisesti erilaisia ja ensisijaisesti laadullisia arviointimenetelmiä kuten havainnointia, haastatteluja, kyselyjä, aikaisempia dokumentoituja näyttöjä sekä itse- ja ryhmäarviointia. Näytöt tulee järjestää tutkinnon osittain siten, että niissä voidaan arvioida ammatinhallinnan kannalta keskeisten tavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kohteilla ilmaistaan osaamisen alueet, joihin arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota. Kohteet tulee kiinnittää ydintaitoihin, työn perustana olevan tiedon hallintaan, työmenetelmien, työvälineiden ja materiaalien hallintaan sekä työprosessin hallintaan. Sekä arvioinnin kohteet että kriteerit johdetaan vastaavan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksista. Arvioinnin kohteisiin perustuvat arviointikriteerit kuvaavat ja täsmentävät eritasoisia suorituksia. Kriteereillä ilmaistaan kynnykset, joiden avulla erotellaan eritasoiset suoritukset. 6 2 Luku LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINNON MUODOSTUMINEN 1 TUTKINNON OSAT Lihanjalostajan ammattitutkinto muodostuu yhdestä pakollisesta ja kahdesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Tutkinto on valmis, kun kaikki tutkinnon osat on suoritettu hyväksytysti. Lihanjalostajan ammattitutkinnon osat ovat: Pakollinen osa: 1. Lihan käsittely Valinnaiset osat: (valittava kaksi) 2. Teurastus 3. Ruhon paloittelu ja lihanleikkaus 4. Lihatuotteiden valmistus
7 5. Lihatuotteiden pakkaus, asiakaspalvelu ja kuljetus 6. Yrittäjyys 7. Muun ammattitutkinnon tutkinnon osa 3 Luku LIHANJALOSTAJAN AMMATTITUTKINNOSSA VAADITTAVA AMMATTITAITO JA SEN ARVIOINNIN PERUSTEET Lihanjalostajan ammattitutkinnossa ammattitaitovaatimukset (kohta a) on muodostettu työelämän tehtävä- ja taitoalueista. Arvioinnin kohteissa (kohdan b lihavoidut otsikot) ilmaistaan ne ammattitaidon kannalta keskeiset alueet tai toiminnot, joihin arvioinnissa on kiinnitettävä erityinen huomio. Arviointikriteerit (kohta b) puolestaan ilmaisevat, kuinka tutkinnon suorittajan on työssään suoriuduttava. Ammattitaidon osoittamistavat -kohdassa (kohta c) on määritelty kyseisen tutkinnon osan näytön antamiseen ja arviointiin liittyvät vaatimukset. Näyttötutkintotoiminta perustuu oppilaitoksen laatimaan näyttöjen järjestämissuunnitelmaan. Tutkintovaatimuksista johdetut näytöt ja niiden tehtävät tulee suunnitella sellaisiksi, että ne ovat ammatinhallinnan kannalta keskeisiä ja niihin on sisällytettävä arviointikohteissa esitetyt alueet tai toiminnot kattavasti. Näytöissä tulee ilmetä tutkinnon suorittajan valmiudet ja kyky muuntaa sekä soveltaa tietojaan ja taitojaan vaihtelevissa tilanteissa. Kunkin tutkinnon osan näyttöpaikan on oltava sellainen, missä tutkinnon suorittaja pystyy tekemään tehtäviä, joista pystytään kattavasti toteamaan tutkinnon osan arviointikriteereissä määritelty suoritustason saavuttaminen. Ammattitaidon näyttämistä varten on kullekin näytön antajalle huolellisesti laadittava henkilökohtainen näyttösuunnitelma (OPH:n määräys 47/ 011/2000). Tämä on laadittava lihanjalostajan ammattitutkinnon perusteita noudattaen. Lihanjalostajan ammattitutkinto arvioidaan tutkinnon osa kerrallaan niin, että tutkinnon suorittajan ammattitaitoa verrataan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin ja arviointokriteereissä määriteltyyn suoritustasoon. Näyttöä arvioitaessa kerätään aineistoa arviointipäätöksen tekoa varten. Arviointiaineisto kerätään tutkinnon suorittajan ammatillisista ja työtoimintavalmiuksista järjestelmällisesti ja ensisijaisesti laadullisin menetelmin. Arviointipäätös siitä, onko suoritus hyväksytty vai hylätty, tehdään kerätyn aineiston perusteella arviointikokouksessa kolmikantaisesti (työnantajan, työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan ja opettajien edustajat). Kussakin tutkinnon osassa hyväksytään arviointikriteereissä määritelty suoritustaso. Arvioinnin yhtenäistämiseksi tutkintotoimikunta tekee lopullisen linjauksen ammattitaidon arvioinnista. Se ei kuitenkaan saa muuttaa arvioinnin perustei- 7
8 ta. Tutkintojen valtakunnallisen laatutason varmistusta varten näyttöjen järjestäjä on velvollinen toimittamaan lihanjalostajan näyttötutkinnon järjestämissuunnitelman liha-alan tutkintotoimikunnalle hyväksyttäväksi ennen näyttöjen järjestämistä. Tutkintotoimikunta päättää tulkintakysymyksistä, kuten esimerkiksi näyttöpaikkojen soveltuvuudesta kyseisen tutkinnon osan suorittamiseen ja näytön riittävyydestä. Suoritus keskeytetään, jos tutkinnon suorittajan toiminta vaarantaa asiakkaiden turvallisuutta tai jos hän vakavasti lyö laimin omaa tai työyhteisön turvallisuutta. Tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, arviointikohteet ja kriteerit sekä ammattitaidon osoittamistavat ovat seuraavat: 1 LIHAN KÄSITTELY a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa toimia omatoimisesti liikeidealtaan ja toimintatavoiltaan erilaisissa pienimuotoisissa ja käsityövaltaisissa lihaalan yrityksissä. Hän osaa käsitellä vuodenaikojen vaihtelun mukaan saatavia ja yrityskohtaisesti tuotantosuunnan mukaan vaihtelevia teuras- ja riistaeläinlajeja. Tutkinnon suorittaja osaa lihaa käsitellessään toimia elintarvikelainsäädännön asettamien vaatimusten mukaisesti. b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit Lihan ominaisuuksien tuntemus tuntee liha-alan tuotantovaiheet (eläinten kasvatuksesta kuluttajan ruokapöytään) tietää lihan kemiallisen koostumuksen ja tärkeimmät fysikaaliset ominaisuudet tuntee lihan yleiset ominaisuudet mikrobien kasvualustana ja tietää lihankäsittelyyn liittyvät mikrobiologiset riskit tietää teuraseläimen käsittelyn vaikutukset lihan laatuun ja osaa soveltaa tätä tietämystään käytäntöön tietää lainsäädännön sisältämät teuraseläinten ja lihan käsittelyä sekä jalostusta koskevat määräykset ja osaa soveltaa niitä käytäntöön Lihankäsittely jalostuksen eri osaalueilla tietää lihan laatutekijät raaka-aineena ja sen käyttäytymisen eri valmistusprosesseissa tietää, miten keskeiset lihanjalostuksen vaiheet (kuten paloittelu, leikkaus, esikäsittely, massanvalmistus, annostelu, kypsennys ja jäähdytys) tulee suorittaa ja miten ne vaikuttavat lihan aineosiin, fysikaaliskemiallisiin ja mikrobiologisiin 8
9 ominaisuuksiin sekä laatuun työskentelee lihaa käsitellessään jalostusprosessin eri vaiheissa joutuisasti, työturvallisesti ja ympäristöä säästäen Tutkinnon suorittaja osaa käyttää lihan käsittelyssä tarvittavia koneita ja laitteita. Hän kunnostaa ja hoitaa henkilökohtaiset työvälineensä asianmukaisesti. Tutkinnon suorittaja työskentelee ammatin vaatimusten mukaan joutuisasti ja joustavasti työn eri vaiheet huomioon ottaen. Tutkinnon suorittaja pakkaa valmistamansa tuotteet niiden säilyvyyden edellyttämällä tavalla. Lihankäsittelyvälineiden ja -laitteiden tuntemus ja käyttö tietää lihankäsittelylaitteiden (kuten vannesahan, kamarakoneen, jauhelihamyllyn, kutterin, makkararuiskun, suolauskoneen, hiertolaitteiston, makkarauunin ja jäähdytyskoneen) keskeisimmät toimintaperiaatteet ja käyttötarkoituksen sekä käyttää niitä ammattitaitoisesti osaa verrata eri laitetyyppien soveltuvuutta yrityksessä käytettävän valmistusmenetelmän ja tuotteen kannalta kunnostaa ja hoitaa henkilökohtaiset työvälineensä Työtoiminnan laatu työskentelee niin, että ottaa huomioon seuraavan työvaiheen tai työpisteen työn ja koko valmistustoiminnan kykenee kehittämään omaa toimintaansa ja työnsä laadukkuutta saamansa palautteen ja itsearvioinnin pohjalta Pakkaaminen on perehtynyt lihavalmisteiden ja -jalosteiden pakkaamisen yleisiin periaatteisiin ja pakkaamista koskeviin säädöksiin. osaa käyttää eri pakkaustapoja ja -materiaaleja pienimuotoisesti tuotettujen lihajalosteiden pakkaamiseen tietää eri pakkausvaihtoehtojen säilyvyysvaikutuksen tuotteisiin ja soveltaa tätä tietämystään pakatessaan tuotteita ymmärtää pakkauksen roolin markkinoinnin kannalta ottaa huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat 9
10 Tutkinnon suorittaja osaa säilyttää lihan ja lihajalosteet. Tutkinnon suorittaja kuljettaa lihan ja lihatuotteet säilyvyyden ja hygieenisyyden kannalta oikeissa olosuhteissa. Säilytys ja varastointi on perehtynyt lihassa ja lihajalosteissa säilytyksen ja varastoinnin aikana tapahtuviin muutoksiin sekä lihatuotteiden säilytyksen yleisiin periaatteisiin säilyttää valmistus- ja lisäaineet niiden laatua heikentämättä osaa vertailla erilaisten säilytys- ja varasto-olosuhteiden soveltuvuutta lihan ja lihajalosteiden laadun säilymisen kannalta tietää, miten säilytystä voidaan ohjeistaa myyntipäällysmerkintöjen avulla Kuljetus ja jakelu tuntee lihatuotteiden kuljetuksen ja jakelun yleiset periaatteet ja toimintaa ohjaavat säädökset tuntee lihan ja lihajalosteiden kuljetuksen ja kuljetuskaluston erityisvaatimukset osaa vertailla eri kuljetus- ja jakelutapojen kustannusvaikutusta Tutkinnon suorittaja ymmärtää tuoteturvallisuuden merkityksen ja osaa toimia hygieniavaatimusten edellyttämällä tavalla. Hän tuntee laatu- ja ympäristöjärjestelmien perusteet sekä kestävän kehityksen periaatteet. Tutkinnon suorittaja osaa pitää työskentelytilansa siistinä ja järjestyksessä sekä puhdistaa ne asianmukaisesti. Hygieeninen työskentely noudattaa annettuja hygieniaohjeita tietää pieneliötoiminnan elinehdot ja mikrobitoimintaan vaikuttavia toimenpiteitä kuten jäähdytys, pakastaminen, lämpökäsittelyt, kuivattaminen ja happamuuden säätö tietää haitallisten ja hyödyllisten mikrobien eron sekä osaa kertoa hyödyllisten mikrobien käytöstä lihajalosteiden valmistuksessa estää haitallisten mikrobien lisääntymistä ja leviämistä toimimalla omavalvontasuunnitelman edellyttämällä tavalla Työympäristön puhtaanapito huolehtii työympäristön siisteydestä, puhtaudesta ja järjestyksestä puhdistaa työtilat, työvälineet ja laitteet oikeita menetelmiä käyttäen (kuten karkean lian poisto, huuhtelu, 10
11 varsinainen pesu, huuhtelu ja desinfiointi) käyttää puhdistusaineita ja suojaimia annettujen ohjeiden mukaisesti osaa arvioida puhdistustulosta aistinvaraisesti ennen tuotannon aloittamista käsittelee jätteet asianmukaisesti tunnistaa yleisimmät tuholaiset ja valitsee oikean menetelmän niiden torjuntaan Tutkinnon suorittaja noudattaa ammatin eettisiä periaatteita, työtä ohjaavia säädöksiä ja työyhteisössä tehtyjä sopimuksia. Tutkinnon suorittaja noudattaa omavalvontaohjelmaa. Lainsäädännön ja eettisten periaatteiden noudattaminen tuntee lihantarkastuksen, laatu- ja kuntoluokituksen sekä teurastusta ja lihankäsittelyä koskevan lainsäädännön, noudattaa lainsäädännössä annettuja määräyksiä ja osaa soveltaa niitä muuttuvissa tilanteissa huolehtii omalta osaltaan vaakojen ja annostelulaitteiden luotettavasta toiminnasta ottaa vastuun lihajalosteiden valmistuksessa ja käsittelyssä tekemistään valinnoista ja niiden seurauksista Omavalvontaohjelman noudattaminen tunnistaa tuoteturvallisuusriskit lihan käsittelyssä, lihajalosteiden valmistuksessa, pakkauksessa ja markkinoinnissa toteuttaa omavalvontaohjelmassa määritellyt toimenpiteet ottaa vastuun omasta toiminnastaan tuotteen laadun osatekijänä c) Ammattitaidon osoittamistavat Tämän tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten saavuttaminen arvioidaan mahdollisimman aidossa työympäristössä ja aidoissa työtilanteissa tapahtuvien työsuoristusten perusteella. Koko tutkintoa suoritettaessa tämän tutkinnon osan näyttö voidaan antaa myös valinnaisen tutkinnon osan yhteydessä, kun huolehditaan että arviointikohteet esiintyvät näytössä kattavasti. Ammattitaidon arviointiin soveltuvia työympäristöjä ovat hyväksytyt elintarviketilat, joissa on lihanjalostukseen riittävät laitteet ja koneet. Näytön laajuus ja kesto määräytyvät tutkinnon suorittajan henkilökohtaisen näyttösuunnitelman mukaan. 11
12 2 TEURASTUS a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa teurastaa teuraseläimen, siipikarjan, riistan tai tarhatun eläimen jatkojalostuksen edellyttämällä tavalla. Tutkinnon suorittaja valitsee tuotantosuunnan mukaisesti eläinvaihtoehdon. Hän osaa soveltaa tietojaan muidenkin eläinten teurastukseen. Hän osaa käsitellä ruhosta saatavat sivutuotteet asianmukaisesti. Tutkinnon suorittaja käsittelee teuraseläimiä oikein ja ottaa toiminnassaan huomioon lainsäädännön, tuoteturvallisuuden ja lihan laadun. Tutkinnon suorittaja noudattaa työtehtävissä puhtaanapito-, huolto- ja omavalvontatoimenpiteitä. b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit Teurastus tuntee teurastusta ja lihankäsittelyä koskevan lainsäädännön ja osaa toimia lainsäädännön edellyttämällä tavalla tietää eläinsairauksien sekä eläinten käsittelyn vaikutukset lihan laatuun osaa toimia asianmukaisesti sairaan eläimen teurastuksessa hallitsee teurastuksen eri tehtävät: tainnutus, verenlasku, pinnan käsittely, nylky, suolistus, elinten irroitus, halkaisu ja viimeistely sekä jäähdytys kunnostaa henkilökohtaiset työvälineensä ja käyttää koneita ja laitteita asianmukaisesti Toiminnallinen laatu tuntee teurastuksen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät työskentelee asiakaslähtöisesti niin, että ottaa huomioon seuraavan työvaiheen tai työpisteen työn ja koko valmistustoiminnan toimii itsenäisesti niin, että vastaa teurastustoiminnan ja tuotteen laadusta osaa kehittää toimintaansa saamansa palautteen perusteella Hygieeninen työskentely noudattaa annettuja hygieniaohjeita estää mikrobien lisääntymistä ja leviämistä toimimalla omavalvontasuunnitelman edellyttämällä tavalla huolehtii työympäristön siisteydestä, puhtaudesta ja järjestyksestä huolehtii käsien ihon kunnosta pesee ja desinfioi kätensä kynnet on lyhyet ja lakattomat ei käytä koruja Henkilökohtainen hygienia ja pukeutuminen on puhdas ja siisti ja ymmärtää 12
13 puhtauden merkityksen omassa työssään käyttää puhdasta työasua, suojaesiliinaa, hiussuojusta ja suojakäsineitä käyttää ja vaihtaa tarvittaessa suojakäsineet työtehtävän mukaan käyttää erillisiä työjalkineita ja huoltaa ne käytön jälkeen Tutkinnon suorittaja noudattaa ammatin eettisiä periaatteita, työtä ohjaavia sääntöjä ja työyhteisössä tehtyjä sopimuksia. Työturvallisuus noudattaa työyhteisön ohjeita ja sopimuksia toimii työturvallisesti ja ergonomisesti Eettinen toiminta ottaa vastuun toiminnastaan elintarvikkeiden valmistuksessa Tutkinnon suorittaja ymmärtää omavalvontasuunnitelman toteutumisen käytännössä. Omavalvontaohjelman noudattaminen tunnistaa tuoteturvallisuusriskit teuraseläinten käsittelyssä, ruhon varastoinnissa, paloittelussa ja lihanleikkauksessa toteuttaa omavalvontaohjelmassa määritellyt toimenpiteet c) Ammattitaidon osoittamistavat Teurastus-osan suorittajan on hallittava lihan käsittely -osan ammattitaitovaatimukset Teurastus-osan näyttö arvioidaan mahdollisimman aidossa työympäristössä ja aidoissa työtilanteissa tapahtuvien työsuoristusten perusteella. Ammattitaidon arviointiin soveltuvia työympäristöjä ovat hyväksytyt elintarviketilat, joissa on teuraseläinten teurastukseen riittävät laitteet ja koneet. Näytön laajuus ja kesto määräytyvät tutkinnon suorittajan henkilökohtaisen näyttösuunnitelman mukaan. Kaikki arvioidut suoritukset kirjataan ja niistä annetaan palaute tutkinnon suorittajalle näyttötilanteen yhteydessä. 13
14 3 RUHON PALOITTELU JA LIHANLEIKKAUS Henkilökohtainen hygienia ja pukeutuminen on puhdas ja siisti ja ymmärtää puhtauden merkityksen omassa työssään käyttää puhdasta työasua, suojaesia) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa paloitella ja leikata tuotantosuunnan mukaiset ruhot palalihoiksi ja lihalajitelmiksi jatkojalostuksen edellyttämällä tavalla. Hän osaa soveltaa taitojaan myös jonkun muun eläimen ruhoon ja varastoida lihaa. b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit Ruhon paloittelu ja lihanleikkaus tuntee lihantarkastuksen, laatu- ja kuntoluokituksen ja lihanpaloittelua, leikkausta ja käsittelyä koskevan lainsäädännön ja noudattaa sitä osaa toimia leikkaamon eri tehtävissä: ruhojen vastaanottotarkastus, alkupaloittelu, palalihan ja lihalajitelmien leikkaus sekä pakkaus kunnostaa työvälineensä ja käyttää koneita ja laitteita asianmukaisesti tietää eläinten käsittelyn vaikutukset lihan laatuun Toiminnallinen laatu tuntee ruhon paloittelun ja lihan leikkauksen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät työskentelee asiakaslähtöisesti niin, että ottaa huomioon seuraavan työvaiheen tai työpisteen työn ja koko valmistustoiminnan toimii itsenäisesti niin, että vastaa toiminnan ja tuotteen laadusta osaa kehittää toimintaansa saamansa palautteen perusteella Tutkinnon suorittaja työskentelee lihanleikkaamon eri tehtävissä hygienia- ja laatuvaatimusten mukaisesti. Hygieeninen työskentely noudattaa annettuja hygieniaohjeita estää mikrobien lisääntymistä ja leviämistä toimimalla omavalvontasuunnitelman edellyttämällä tavalla huolehtii työympäristön siisteydestä, puhtaudesta ja järjestyksestä huolehtii käsien ihon kunnosta pesee ja desinfioi kätensä kynnet on lyhyet ja lakattomat ei käytä koruja 14
15 liinaa, hiussuojusta ja suojakäsineitä käyttää ja vaihtaa tarvittaessa suojakäsineet työtehtävän mukaan käyttää erillisiä työjalkineita ja huoltaa ne käytön jälkeen Tutkinnon suorittaja noudattaa ammatin eettisiä periaatteita, työtä ohjaavia sääntöjä ja työyhteisössä tehtyjä sopimuksia. Työturvallisuus noudattaa työyhteisön ohjeita ja sopimuksia toimii työturvallisesti ja ergonomisesti Eettinen toiminta ottaa vastuun toiminnastaan elintarvikkeiden valmistuksessa Tutkinnon suorittaja ymmärtää omavalvontasuunnitelman toteutumisen käytännössä. Omavalvontaohjelman noudattaminen tunnistaa tuoteturvallisuusriskit ruhon varastoinnissa, paloittelussa ja lihanleikkauksessa sekä pakkauksessa toteuttaa omavalvontaohjelmassa määritellyt toimenpiteet c) Ammattitaidon osoittamistavat Ruhon paloittelu ja lihanleikkaus -osan suorittajan on hallittava lihan käsittely -osan ammattitaitovaatimukset. Ruhon paloittelu ja lihanleikkaus -osan näyttö arvioidaan mahdollisimman aidossa työympäristössä ja aidoissa työtilanteissa tapahtuvien työsuoristusten perusteella. Ammattitaidon arviointiin soveltuvia työympäristöjä ovat hyväksytyt elintarviketilat, joissa on ruhon paloitteluun ja lihanleikkaukseen riittävät laitteet ja koneet. Näytön laajuus ja kesto määräytyvät tutkinnon suorittajan henkilökohtaisen näyttösuunnitelman mukaan. Kaikki arvioidut suoritukset kirjataan ja niistä annetaan palaute tutkinnan suorittajalle näyttötilanteen yhteydessä. 4 LIHATUOTTEIDEN VALMISTUS a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja osaa valmistaa tavallisimpia lihavalmisteita, kuten keittomakkaroita, kestomakkaroita, täyslihavalmisteita, säilykkeitä, hyytelöitä, erikoisvalmisteita, raakalihavalmisteita ja paikallisia erikoisuuksia tuotantosuunnan mukaisesti vähintään b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit Lihatuotteiden valmistus käyttää eri valmistus- ja lisäaineita oikein ja tuntee näiden ominaisuudet ja vaikutukset tuotteeseen noudattaen lainsäädännön määräyksiä hallitsee lihatuotteiden valmistuksen työvaiheet: raaka-aineen esikäsittely, 15
16 kahdessa tuoteryhmässä. Hän toimii lihan käsittelyä ja jalostusta koskevan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tutkinnon suorittaja osaa valmistaa keittomakkaroita. Tutkinnon suorittaja osaa valmistaa kestomakkaroita. Tutkinnon suorittaja osaa valmistaa kokolihatuotteita. massanvalmistus, täyttö/annostelu, ruiskutus, kypsennys ja jäähdytys sekä pakkaus osaa käyttää henkilökohtaisia työvälineitä, koneita ja laitteita toivotun tuloksen aikaansaamiseksi Keittomakkaroiden valmistus osaa esikäsitellä ja punnita valmistuksen aineosat osaa valmistaa tuotekohtaisesti (ruoka-, leikkele- ja raakamakkarat) makkaramassan niin, että sen ulkonäkö ja rakenne on haluttu osaa käsitellä luonnon- ja keinosuolet osaa ruiskuttaa erilaiset makkaramassat eri päällykseen niin, että rakenne ja ulkonäkö on haluttu osaa kypsentää eri keittomakkaratyypit tuotekohtaisen kypsennysprosessin mukaisesti kypsiksi niin, ettei savustettavissa luonnon- ja keinosuolituotteissa ole värivirheitä osaa jäähdyttää ja varastoida tuotteet oikein osaa käyttää ja huoltaa henkilökohtaiset työvälineet ja -laitteet Kestomakkaroiden valmistus osaa esikäsitellä ja punnita valmistettavan tuotteen aineosat osaa käsitellä mikrobipuhdasviljelmiä ja valmistaa tuotekohtaisesti kestomakkaramassan, mikä on rakenteeltaan ja ulkonäöltään haluttu osaa valvoa ja kypsentää kestomakkaran tuotekohtaisesti tuotteen laatuominaisuuksia vastaaviksi osaa varastoida kestomakkaroita oikein osaa käyttää ja huoltaa henkilökohtaiset työvälineet ja -laitteet Kokolihatuotteiden valmistus osaa esikäsitellä ja punnita valmistuksen aineosat valitun valmistusmenetelmän mukaan osaa valmistaa suolalaukan ja käyttää allassuolausta, 16
17 neulasuolauskonetta sekä vakuumihiertolaitteistoa osaa ruiskuttaa, verkottaa ja muotittaa suolautuneen liharaaka-aineen valitun tuotantotavan mukaan osaa kypsentää ja jäähdyttää valmistettavan tuotteen tuotekohtaisen kypsennysprosessin mukaan osaa varastoida tuotteen oikein osaa käyttää ja huoltaa henkilökohtaiset työvälineet ja -laitteet Tutkinnon suorittaja osaa valmistaa lihasäilykkeitä. Tutkinnon suorittaja osaa valmistaa erikoistuotteita, kuten lihahyytelöä, pasteijoita tms. tuotantosuunnan mukaisia tuotteita. Lihasäilykkeiden valmistus osaa esikäsitellä ja punnita valmistettavan liha- tai ruokasäilykkeen aineosat osaa valmistaa tuotekohtaisesti säilöttävän tuotteen käsittelee säilyketölkkejä oikein ja annostelee ne ohjeen mukaan osaa sulkea tölkit oikein annettujen sauman ohjearvojen mukaan osaa lämpökäsitellä ja jäähdyttää tuotteen sterilointiohjelman mukaisesti turvalliseksi tuotteeksi osaa varmistua steriloinnin onnistumisesta osaa varastoida säilykkeitä oikein osaa käyttää ja huoltaa henkilökohtaiset työvälineet ja -laitteet Erikoistuotteiden valmistus osaa esikäsitellä ja punnita valmistettavan erikoistuotteen aineosat osaa valmistaa lihahyytelöliemen ja kypsentää sekä käsitellä annosteltavan lihan osaa valmistaa tuotekohtaisen pasteijamassan ja annostella sen käytössä olevan menetelmän halutun ulkonäön aikaan saamiseksi osaa kypsentää annostellun pasteijan kypsäksi osaa jäähdyttää ja varastoida tuotteen oikein osaa käyttää ja huoltaa henkilökohtaiset työvälineet ja -laitteet 17
18 Tutkinnon suorittaja ymmärtää, että työtehtävien moninaisuus vaatii joustavuutta ja mukautumista siirryttäessä tehtävästä toiseen ja toimii näiden vaatimusten mukaan. Hän ymmärtää eri työvaiheiden merkityksen tuotteen lopputuloksen kannalta. Tutkinnon suorittaja toimii lihatuotteiden valmistustehtävissä hygienia- ja laatuvaatimusten mukaisesti. Toiminnallinen laatu tuntee lihatuotteiden valmistuksen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät työskentelee asiakaslähtöisesti niin, että ottaa huomioon seuraavan työvaiheen tai työpisteen työn ja koko valmistustoiminnan toimii itsenäisesti niin, että vastaa toiminnan laadusta osaa kehittää toimintaansa saamansa palautteen perusteella Hygieeninen työskentely noudattaa annettuja hygieniaohjeita estää mikrobien lisääntymistä ja leviämistä toimimalla omavalvontasuunnitelman edellyttämällä tavalla huolehtii työympäristön siisteydestä, puhtaudesta ja järjestyksestä huolehtii käsien ihon kunnosta pesee ja desinfioi kätensä kynnet on lyhyet ja lakattomat ei käytä koruja Henkilökohtainen hygienia ja pukeutuminen on puhdas ja siisti ja ymmärtää puhtauden merkityksen omassa työssään käyttää puhdasta työasua, suojaesiliinaa, hiussuojusta ja suojakäsineitä käyttää ja vaihtaa tarvittaessa suojakäsineet työtehtävän mukaan käyttää erillisiä työjalkineita ja huoltaa ne käytön jälkeen Tutkinnon suorittaja noudattaa ammatin eettisiä periaatteita, työtä ohjaavia sääntöjä ja työyhteisössä tehtyjä sopimuksia. Työturvallisuus noudattaa työyhteisön ohjeita ja sopimuksia toimii työturvallisesti ja ergonomisesti Eettinen toiminta ottaa vastuun toiminnastaan elintarvikkeiden valmistuksessa 18 Tutkinnon suorittaja ymmärtää omavalvontasuunnitelman toteutumisen käytännössä. Omavalvontaohjelman noudattaminen tunnistaa tuoteturvallisuusriskit lihatuotteiden valmistuksessa ja pakkauksessa toteuttaa omavalvontaohjelmassa määritellyt toimenpiteet
19 c) Ammattitaidon osoittamistavat Lihatuotteiden valmistus -osan suorittajan on hallittava lihan käsittely -osan ammattitaitovaatimukset. Lihatuotteiden valmistus -osan näyttö arvioidaan mahdollisimman aidossa työympäristössä ja aidoissa työtilanteissa tapahtuvien työsuoristusten perusteella. Ammattitaidon arviointiin soveltuvia työympäristöjä ovat hyväksytyt elintarviketilat, joissa on lihavalmisteiden valmistukseen riittävät laitteet ja koneet. Näytön laajuus ja kesto määräytyvät tutkinnon suorittajan henkilökohtaisen näyttösuunnitelman mukaan. Kaikki arvioidut suoritukset kirjataan ja niistä annetaan palaute tutkinnan suorittajalle näyttötilanteen yhteydessä. 5 LIHATUOTTEIDEN PAKKAUS, ASIAKASPALVELU JA KULJETUS a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja tuntee pakattavan tuotteen, kylmäketjun ja tuotteen säilyvyyteen sekä varastointiin liittyvät tekijät. Hän tuntee pakkausmateriaalien ominaisuudet ja soveltuvuuden erilaisille tuotteille. Hän tuntee pakkauskoneiden toiminnan ja osaa käyttää työtehtävissään tarvittavia koneita sekä laitteita. b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit Lihatuotteiden pakkaus, asiakaspalvelu ja kuljetus arvioi lähtevän tuotteen moitteettomuuden huolehtii myynnistä, markkinoinnista ja jakelusta osaa esikäsitellä, pakata ja hinnoitella merkitsee pakkaukseen pakolliset päällysmerkinnät kunnostaa työvälineensä ja käyttää koneita ja laitteita asianmukaisesti Toiminnallinen laatu tuntee lihatuotteiden jatkokäsittelyn kannattavuuteen vaikuttavat tekijät työskentelee asiakaslähtöisesti niin, että ottaa huomioon seuraavan työvaiheen tai työpisteen työn ja koko valmistustoiminnan toimii itsenäisesti niin, että vastaa toiminnan ja tuotteen laadusta osaa kehittää toimintaansa saamansa palautteen perusteella Tutkinnon suorittaja työskentelee lihatuotteiden pakkauksen, asiakaspalvelun ja kuljetuksen eri tehtävissä hygienia- ja laatuvaatimusten mukaisesti. Hygieeninen työskentely Noudattaa annettuja hygieniaohjeita estää mikrobien lisääntymistä ja leviämistä toimimalla omavalvontasuunnitelman edellyttämällä tavalla huolehtii työympäristön siisteydestä, puhtaudesta ja järjestyksestä 19
20 huolehtii käsien ihon kunnosta pesee ja desinfioi kätensä kynnet on lyhyet ja lakattomat ei käytä koruja Henkilökohtainen hygienia ja pukeutuminen on puhdas ja siisti ja ymmärtää puhtauden merkityksen omassa työssään käyttää puhdasta työasua, suojaesiliinaa, hiussuojusta ja suojakäsineitä käyttää ja vaihtaa tarvittaessa suojakäsineet työtehtävän mukaan käyttää erillisiä työjalkineita ja huoltaa ne käytön jälkeen Tutkinnon suorittaja noudattaa ammatin eettisiä periaatteita, työtä ohjaavia sääntöjä ja työyhteisössä tehtyjä sopimuksia. Työturvallisuus noudattaa työyhteisön ohjeita ja sopimuksia toimii työturvallisesti ja ergonomisesti Eettinen toiminta ottaa vastuun toiminnastaan elintarvikkeiden valmistuksessa ja asiakaspalvelussa Tutkinnon suorittaja ymmärtää omavalvontaohjelman toteutumisen käytännössä. Omavalvontaohjelman noudattaminen tunnistaa tuoteturvallisuusriskit lihatuotteiden pakkauksessa, asiakaspalvelussa ja kuljetuksessa toteuttaa omavalvontaohjelmassa määritellyt toimenpiteet c) Ammattitaidon osoittamistavat Lihatuotteiden pakkaus, asiakaspalvelu ja kuljetus -osan suorittajan on hallittava lihan käsittely -osan ammattitaitovaatimukset. Tämän tutkinnon osan näyttö arvioidaan mahdollisimman aidossa työympäristössä ja aidoissa työtilanteissa tapahtuvien työsuoristusten perusteella. Ammattitaidon arviointiin soveltuvia työympäristöjä ovat hyväksytyt elintarviketilat, joissa on lihavalmisteiden valmistukseen riittävät laitteet ja koneet. Näytön laajuus ja kesto määräytyvät tutkinnon suorittajan henkilökohtaisen näyttösuunnitelman mukaan. Kaikki arvioidut suoritukset kirjataan ja niistä annetaan palaute tutkinnan suorittajalle näyttötilanteen yhteydessä. 20
21 6 YRITTÄJYYS a) Ammattitaitovaatimukset Tutkinnon suorittaja tietää, mitä yrittäjänä toimiminen häneltä edellyttää. Hän kykenee erittelemään arvojansa ja henkilökohtaisia yrittäjänä toimimisen valmiuksiaan ja osaa sen pohjalta punnita omaa yrittäjyyttään ja laatia itselleen kehittymissuunnitelman yrittäjänä. Hän osaa tarkastella alaa ja sen tarjoamia yritystoiminnan käynnistämisen ja kehittämisen mahdollisuuksia ja riskejä. Tutkinnon suorittaja tuntee erilaisia yritystoiminnan aloitustapoja, osaa kehittää yhdessä asiantuntijoiden kanssa markkinakelpoisen liikeidean ja tietää, miten sitä käytetään toiminnan suunnittelun ja toteutuksen pohjana. Hän tietää, millaisia taloudellisia, tuotannollisia ja henkisiä voimavaroja yritystoiminnan toteuttaminen vaatii ja osaa arvioida niiden tarpeen esimerkiksi oman yritystoiminnan aloittamisen näkökulmasta. Hän ymmärtää asiakassuhteiden ja muiden yhteistyösuhteiden merkityksen olennaisena osana menestyvää yritystoimintaa ja omaa tältä pohjalta valmiudet kehittää näitä suhteita. b) Arvioinnin kohteet ja kriteerit Yrittäjänä toimimisen kehittämissuunnitelma tietää, millaiset valmiudet tukevat yrittäjänä menestymistä, jotta hän osaa arvioida itseään ja omaa yrittäjyyttään ja yrittäjänä kehittymistään koskevia päätelmiä ja ratkaisuja. Hän osaa laatia omaa yrittäjänä toimimistaan tukevan kehittymissuunnitelmansa osoittaa kykenevänsä tekemään yritystoimintaan liittyviä ratkaisuja omiin arvoihinsa luottaen arvostaa omaa ammattitaitoaan ja osaa myös tuoda sen esille on tutustunut omaan toimialaansa niin, että osaa tarkastella sen tulevaisuuden näkymien ja kehityksen sekä markkinoiden tilan mahdollisuuksia oman yritystoiminnan käynnistämiseksi Liikeidea tietää, millaisia vaihtoehtoja yritystoimintaa aloittava voi harkita tuntee yleisimmät Suomessa käytetyt ratkaisut mm. yritystoiminnan muotojen, aloittamisoperaatioiden, vastuiden määrittämisen ja tarvittavien resurssien ja riskien osalta voidakseen keskustella asiantuntijoiden kanssa oman yrityksensä toiminnan vaihtoehdoista kehittää omaa yritysideaansa niin, että tuottaa yritykselleen toimivan liike/palveluidean. Hän ottaa sitä kehittäessään huomioon markkinoiden kysyntä- ja kilpailutekijöitä sekä oman idean toimivuuden kannalta olennaisia erilaistamistekijöitä. Hän ymmärtää, mikä on liikeidean merkitys yritystoiminnan suunnittelun työvälineenä käyttää tarvittaessa apunaan asiantuntijoita työstäessään liikeideaa 21
22 laatii yritykselleen toiminnan kannalta keskeisten alueiden liiketoimintasuunnitelmat yhdessä asiantuntijoiden kanssa tietää, mihin hänen mahdollisen yrityksensä asiakassuhteiden ja muiden yhteistyösuhteiden hoitamiseen liittyvät arvot ja liikeideassa määritellyt toimintatavat perustuvat ja hänellä on valmiudet rakentaa ja ylläpitää yrityksen jatkuvuuden kannalta merkittäviä asiakas-, toimittaja- ja muita verkostosuhteita Tutkinnon suorittaja ymmärtää yritystoiminnan talouden tärkeimpiä periaatteita ja osaa toimia niiden mukaisesti. Tutkinnon suorittaja tuntee yritystoimintaan liittyvää keskeistä lainsäädäntöä ja osaa hankkia yrityksen perustamisessa ja toiminnan eri vaiheissa tarvitsemaansa tietoa ja asiantuntijapalvelua. Yrityksen kannattavuuslaskelmat ja talousraportit ymmärtää, mitä on kannattava toiminta ja osaa vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen osaa tulkita yrityksen tilinpäätöstä mm. pääomien, varallisuuden, maksukyvyn ja tuloksen suhteen ymmärtää kustannuslaskennan periaatteet ja tietää, mitkä markkinalähtöiset tekijät tulee myös huomioida, jotta hän osaa hinnoitella tuotteita järkevästi laatii yritykselleen karkean tulomenoarvion ja osaa hankkia tietoa ja asiantuntijapalveluja alan yritystoiminnan verotuksellisten kysymysten ratkaisemiseen Asiantuntijapalvelujen käyttö ja tietolähteiden hyödyntäminen tuntee yritystoiminnan aloittamisen lakisääteiset toimet ja tietää, mistä voi tarvittaessa saada asiantuntijapalveluja yritystoiminnan käynnistämiseksi tarvittavien tietojensa syventämisessä 22 c) Ammattitaidon osoittamistavat Yrittäjyys-osan suorittamisessa keskeistä on yritystoiminnan ymmärtäminen ja omien yrittäjävalmiuksien arvioiminen. Tämä tutkinnon osa suoritetaan omana erillisenä moduulinaan. Tutkinnon osassa vaadittava ammattitaito osoitetaan laatimalla erillinen oman yritystoiminnan liikeidea liiketoimintasuunnitelmaksi, työstämällä se ja laatimalla yrityksen kehittämissuunnitelma.
23 7 MUUN AMMATTITUTKINNON TUTKINNON OSA Tutkinnon suorittaja voi halutessaan laajentaa ammattitaitoaan jonkin muun ammattitutkinnon osa-alueelle. Tällöin ammattitaitovaatimusten hallinta arvioidaan ko. tutkinnon osan arviointikriteerien mukaisesti ja tutkinnon osan suoritus hyväksytään vastaavassa tutkintotoimikunnassa. Lihanjalostajan ammattitutkintotodistuksen, jossa on hyväksytysti suoritettu kaikki moduulit, myöntää liha-alan tutkintotoimikunta. 23
24 LIITE Lihan pienimuotoisen jalostustoiminnan ja lihanjalostajan työn kuvaus Teurastamo- ja lihanjalostusala on keskittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana voimakkaasti. Alalle on syntynyt paikallisella ja alueellisilla markkinoilla toimivia pienimuotoisia teurastamoita, lihankäsittely- ja jalostuslaitoksia. Osa laitoksista toimii maatilan yhteydessä ja osa erillään itsenäisenä yksikkönä. Markkinointi on usein alueellista, joko omassa myymälässä tai tukku- ja vähittäiskaupan kautta hoidettu. Pienissä tuotantolaitoksissa työn luonne on erilainen kuin suurissa yksiköissä. Pienimuotoisessa tuotannossa työntekijä osallistuu moniin työvaiheisiin. Työ tehdään käsityömäisesti pieniin laitoksiin soveltuvilla koneilla. Laajaalainen osaaminen, erikoistuminen, joustavuus, tehokkuus, innovatiivisyys, markkinointiosaaminen ja kestävä kehitys sekä eettiset periaatteet tulevat olemaan pienimuotoisen lihanjalostustoiminnan mahdollisuuksia. Luomutuotanto on kilpailukykyinen erikoistumismahdollisuus. Raaka-ainepohja saattaa olla hyvinkin erilainen kuin mihin ollaan totuttu uusien tuotantoratkaisujen myötä. Käsiteltävä liharaaka-aine saattaa vaihdella eri vuodenaikojen mukaan. Riistan käsittely on myös tärkeä pienimuotoisille liha-alan yrityksille. Työntekijän täytyy mukautua joustavasti muuttuviin tilanteisiin, joita muuttuvat teuras- ja riistaeläinlajit aiheuttavat. Monipuolisella ammatin osaamisella on ratkaiseva vaikutus toiminnan kannattavuuteen. Tuotekehitys on jatkuva, asiakkaan toiveista lähtevä prosessi. Jokaisen yrityksessä työskentelevän asiakaspalvelualttius ja markkinoinnin tuntemus korostuvat. Lihanjalostajan ammattitutkinnon suorittanut suorittaja osaa toimia omatoimisesti liikeidealtaan ja toimintatavoiltaan erilaisissa pienimuotoisissa ja käsityövaltaisissa liha-alan yrityksissä ammattityöntekijänä. Hän osaa tehdä työnsä ammattityöntekijältä edellytettävällä tavalla hygienia, laatu, työturvallisuus, tuloksellisuus ja muut vaatimukset huomioon ottaen. Hän osaa toimia elintarvikelainsäädännön asettamien vaatimusten mukaisesti. Hän osaa käyttää toiminnassa tarvittavia koneita ja laitteita sekä kunnostaa ja hoitaa henkilökohtaiset työvälineensä. Alalla työskentelevältä edellytetään hygieniavaatimusten osaamista ja riskien tiedostamista sekä jatkuvaa tietojen ajan tasalla pitämistä. Laitteistojen jatkuva kehittyminen edellyttää työntekijöiltä monipuolista ammattitaitoa. Työelämän keskeinen kehityspiirre on nopeasti uudistuva tieto ja sen soveltaminen käytäntöön. Suoritettavan työn luonne muuttuu ja työvälineistö kehittyy, mikä asettaa jatkuvia kehitysvaatimuksia henkilöstön osaamiselle. Omavalvonta takaa lihatuotteiden ja jalosteiden turvallisuuden ja hyvän laadun. Se on jatkuvaa tuotantovaiheiden kriittisten pisteiden valvontaa, jotta tuotannon häiriöt voidaan välttää tai korjata välittömästi. Pienimuotoisissa laitoksissa työntekijän tehtäviin kuuluu puhtaanapito- ja huoltotoimenpiteet, jotka isoissa tuotantolaitoksissa on jaettu omalle tai ulkopuoliselle työntekijäryhmälle. 24
AUTOKORIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
AUTOKORIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1596 2 (nid.) ISBN 952 13 1597 0 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 53/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
LAUKKU- JA NAHKA-ALAN AMMATTITUTKINTO
LAUKKU- JA NAHKA-ALAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1356 0 (nid.) ISBN 952 13 1357 9 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 4/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
LAUKKU- JA NAHKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
LAUKKU- JA NAHKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1358 7 (nid.) ISBN 952 13 1359 5 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 5/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
METSÄKONEEN- KULJETTAJAN AMMATTITUTKINTO
METSÄKONEEN- KULJETTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2000 ISBN 952 13 0800 1 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 49/011/99 MÄÄRÄYS x Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ 20.12.1999
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet JALKINEALAN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 38/011/2004 OPETUSHALLITUS Opetushallitus 2005 Taitto: Layout Studio Oy/Marke Eteläaho ISBN 952-13-2316-7 (nid.) ISBN 952-13-2317-5 (pdf)
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet LIHATEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 6/011/2007 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3242 5 (nid.) ISBN 978 952 13 3243 2 (pdf) 1 Dno 6/011/2007 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO
KEMIANTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1491 5 (nid.) ISBN 952 13 1492 3 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 31/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
VERHOILIJAN AMMATTITUTKINTO JA VERHOILIJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
VERHOILIJAN AMMATTITUTKINTO JA VERHOILIJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1318 8 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 52/011/2001 MÄÄRÄYS Velvoittavana
Näyttötutkinnon perusteet SIHTEERIN AMMATTITUTKINTO 2006. ISBN 952 13 2635 2 (nid.) ISBN 952 13 2636 0 (pdf)
Näyttötutkinnon perusteet SIHTEERIN AMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 39/011/2005 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2635 2 (nid.) ISBN 952 13 2636 0 (pdf) 1 DNO 39/011/2005 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ
TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto. Opetusministeriön virallinen
TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto Opetusministeriön virallinen ja sertifioima ammatillinen näyttötutkintö Aikuisten ammatti- ja erikoisammattitutkintoon
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KÄSITYÖNTEKIJÄN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 19/011/2007 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3298 2 (nid.) ISBN 978 952 13 3299 9 (pdf) 1 Dno 19/011/2007 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa
AUTOMAALARIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
AUTOMAALARIMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1600 4 (nid.) ISBN 952 13 1601 2 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 54/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana
Tutkinnon perusteet 1
Tutkinnon perusteet 1 TUTKINNON PERUSTEET Tutkinnon perusteet 2 NÄYTTÖTUTKINTOJEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 1 NÄYTTÖTUTKINNOT Näyttötutkinnot ovat ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia. Koulutuksessa,
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
AUTOMYYJÄN AMMATTITUTKINTO
AUTOMYYJÄN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1657 8 (nid.) ISBN 952 13 1658 6 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 66/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet LEIPOMOTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 25/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2213 6 (nid.) ISBN 952 13 2214 4 (pdf) 1 DNO 25/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009
ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan
VARAOSAMYYJÄN AMMATTITUTKINTO
VARAOSAMYYJÄN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2002 ISBN 952 13 1659 4 (nid.) ISBN 952 13 1660 8 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 65/011/2002 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 27 Puhallusvillan valmistus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön
15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 () Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2008 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 2 1 Arvioitsijat
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Näyttötutkinnon perusteet VESIHUOLTOALAN AMMATTITUTKINTO 2006. ISBN 952 13 2780 4 (nid.) ISBN 952 13 2781 2 (pdf)
Näyttötutkinnon perusteet VESIHUOLTOALAN AMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 8/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2780 4 (nid.) ISBN 952 13 2781 2 (pdf) 1 Dno 8/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä
NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN
NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1064 2 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 70/011/2000 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KIINTEISTÖNVÄLITYSALAN AMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 9/011/2005 OPETUSHALLITUS 1 Opetushallitus 2005 Taitto: Pirjo Hilkku Painopaikka: Edita Prima Oy Helsinki, 2005 ISBN 952 13
Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Näyttötutkinnon perusteet JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2006. ISBN 952 13 2647 6 (nid.) ISBN 952 13 2648 4 (pdf)
Näyttötutkinnon perusteet JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2006 MÄÄRÄYS 49/011/2005 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2647 6 (nid.) ISBN 952 13 2648 4 (pdf) 1 DNO 49/011/2005 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet VALOKUVAAJAN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 12/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3112 1 (nid.) ISBN 978 952 13 3113 8 (pdf) 1 Dno 12/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 26 Pakkaus ja tuotevalvonta Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
Käsityöntekijän ammattitutkinto
Käsityöntekijän ammattitutkinto Käsityöntekijän ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut tuntee alansa käsityöperinnettä ja osaa hyödyntää sitä tuotteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja markkinoinnissa.
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu
Yrittäjän ammattitutkinto 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Dnro 53/011/2012 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 1 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 A. Yritystoiminnan suunnittelu...
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KEMIANTEOLLISUUDEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2003 MÄÄRÄYS 24/011/2003 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 1810 4 (nid.) ISBN 952 13 1811 2 (pdf) 1 DNO 24/011/2003 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
TIETOJENKÄSITTELYN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2003 ISBN 952 13 1755 8 (nid.) ISBN 952 13 1756 6 (pdf) 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 17/011/2003 MÄÄRÄYS Velvoittavana
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 40 Massan valmistus Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 9/2009 1(10) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
MUISTIO X LENTOKONEASENNUKSEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET
MUISTIO X.4.2014 LENTOKONEASENNUKSEN PERUSTUTKINNON Voimassa olevat lentokoneasennuksen perustutkinnon perusteet ovat tulleet voimaan 1.8.2010. Perusteiden luku kolme on muokattu Euroopan lentoturvallisuusviraston
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
Tutkintosuoritusten arviointi
Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä
Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa
Ammatilliseen koulutukseen liittyvää sanastoa Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia
ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET
ELINTARVIKEJALOSTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2001 952 13 1113 4 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 11/011/2001 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ 1.3.2001
Tutkintosuoritusten arviointi
Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 25 Pinnoitus ja leikkaus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.6 Rengasalan varastopalvelut OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.6 Rengasalan varastopalvelut OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen
ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma
Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kuka arvioi ammattitaidon? Kolmikanta (työnantaja, työntekijä, opetusala
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 24 Karkaisu ja jäähdytys Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.7 Moottoripyörän rengas- ja huoltotyöt OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.7 Moottoripyörän rengas- ja huoltotyöt OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 1. Arvioijat Tutkinnon
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.1 Henkilö- ja pakettiautojen rengastyöt OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.1 Henkilö- ja pakettiautojen rengastyöt OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Automyyjän ammattitutkinto
Automyyjän ammattitutkinto Automyyjän ammattitutkinto Perusteen nimi Automyyjän ammattitutkinto Määräyksen diaarinumero 66/011/2002 Koulutuskoodit Automyyjän ammattitutkinto (334101) Voimaantulo 01.01.2003
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 45 Leikkaus tai työstö Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 9/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona
MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN
MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN ARVIOIDA, Tero Hotanen, Turun Aikuiskoulutuskeskus 1. Hakeutumisvaihe verkossa 2. Valmistavan koulutuksen arviointi ja ohjaaminen tutkintotilaisuuteen 3. Tutkintotilaisuuden
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.5 Renkaan pinnoitus OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.5 Renkaan pinnoitus OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat... 3 2 Ennen
Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet ASIAKIRJAHALLINNON- JA ARKISTOTOIMEN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 22/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2125 3 (nid.) ISBN 952 13 2126 1 (pdf) 1 DNO 22/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...
LIHATEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2013
Näyttötutkinnon perusteet LIHATEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2013 Määräys 26/011/2013 Määräykset ja ohjeet 2013:33 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2013:33 ISBN 978-952-13-5581-3 (nid.) ISBN
Näyttötutkinnon arvioinnin opas
Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus
AUTOALAN TYÖNJOHDON ERIKOISAMMATTITUTKINTO
AUTOALAN TYÖNJOHDON ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1206 8 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 40/011/2001 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ
ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Toimiminen viheralan kansainvälisessä toimintaympäristössä
TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT Kansainvälisen tiedon hankkiminen ja soveltaminen HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA Kansainvälisen tiedon
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet RUOKAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 36/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2361 2 (nid.) ISBN 952 13 2362 0 (pdf) 1 DNO 36/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Näyttötutkinnossa osaamista osoitetaan ja arvioidaan tutkintotilaisuudessa tutkinnonsuorittajan henkilökohtaisen tutkintosuunnitelman mukaisesti
TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU NÄYTTÖTUTKINNOISSA/ARVIOINTI VAIHE 1. Näyttötutkinnossa osaamista osoitetaan ja arvioidaan tutkintotilaisuudessa tutkinnonsuorittajan henkilökohtaisen tutkintosuunnitelman
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Näyttötutkintoaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 48 Materiaalien tai tuotteiden siirrot Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2008 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat...
Pysyväisohjeet tutkintojen järjestäjille Hyväksytty suntion tutkintotoimikunnan kokouksessa 19.3.2012 SISÄLLYS 1. Yleistä... 2 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus...
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta
Yrittäjän ammattitutkinto 3.8 Sähköinen liiketoiminta Dnro 53/011/2012 1 A. Sähköinen liiketoiminta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan käynnistäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi...
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet JALKINEALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 37/011/2004 OPETUSHALLITUS Opetushallitus 2005 Taitto: Layout Studio Oy/Marke Eteläaho ISBN 952-13-2318-3 (nid.) ISBN 952-13-2319-1
Näyttötutkinnon arvioijan opas
Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus
Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
Muutokset 1.8.2015 alkaen
Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle
AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013
AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 PAIKALLISESTI TARJOTTAVA TUTKINNON OSA: NAVETAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN JA HUOLTAMINEN, 10 ov Ammattiosaamisen näyttö Muu
Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi
Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp. Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus
Puhtauspalvelussa toimiminen 15 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus Näytön tehtävät: suunnittelee työtään yhteistyössä työyhteisön kanssa asiakaskohteen toiminnan, palvelukuvauksen ja työohjeiden
Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta
Yrittäjän ammattitutkinto 3.10 Tuotannon hallinta Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotannon hallinta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet NAHANVALMISTAJAMESTARIN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2005 MÄÄRÄYS 49/011/2004 OPETUSHALLITUS Opetushallitus 2005 Taitto: Layout Studio Oy/Marke Eteläaho ISBN 952-13-2326-4 (nid.) ISBN
TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014
Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.2 Kuorma-autojen, linja-autojen, työkoneiden ja teollisuuskoneiden rengastyöt OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 1. Arvioijat Tutkinnon
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 30 Massan valmistus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
Käsityöntekijän ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Käsityöntekijän ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Käsityöntekijän ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tutkinnon suorittanut tuntee alansa käsityöperinnettä ja osaa
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 2 1. Arvioijat Tutkinnon
AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala
AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN
HENKILÖKOHTAISTAMIS- MÄÄRÄYS 43/011/2006
HENKILÖKOHTAISTAMIS- MÄÄRÄYS 2006 MÄÄRÄYS 43/011/2006 ISBN 13: 978 952 13 3094 0 (nid.) ISBN 10: 958 13 3094 5 (nid.) ISBN 13: 978 952 13 3095 7 (pdf) ISBN 10: 952 13 3095 3 (pdf) OPETUSHALLITUS 1 Dno
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.4 Tuotteistaminen Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotteistaminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan arvioinnin
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen
4.4.10 Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut
4.4.10 Retki-, erä- ja luontoruokailupalvelut Ammattitaitovaatimukset valmistautuu ruokailupalvelutilanteisiin ja tekee esivalmisteluja valmistaa toimintaympäristöön ja vuodenaikoihin sopivia aterioita
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ
AROPE. Näyttötutkintojen arvioijan perehdyttäminen. Anita Aalto-Setälä Eeva-Kaarina Aurila Pertti Huhtanen Teija Ripattila Anna Tolonen
perehdyttäminen AROPE Anita Aalto-Setälä Eeva-Kaarina Aurila Pertti Huhtanen Teija Ripattila Anna Tolonen perehdyttäminen 1 Tausta, tavoitteet, arvioijan rooli ja tehtävät tavoitteena kerätä hyviä toimintamalleja