YLEISOHJEET PYRKIJÄLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLEISOHJEET PYRKIJÄLLE"

Transkriptio

1 VALINTAKOE Aineistotehtävä: Tekstin ymmärtäminen ja selostaminen I YLEISOHJEET PYRKIJÄLLE Tehtävä Tehtävänäsi on a) vastata tekstin perusteella laadittuihin kysymyksiin ja b) kirjoittaa sen ydinsanomasta lyhyt referaatti. TARKEMPI TEHTÄVÄNANTO ANNETAAN MYÖHEMMIN. Menettelytapa 1. Lue oheinen Tiede lehdessä viime vuonna julkaistu artikkeli Loppuuko öljy? Voit tehdä siihen merkintöjä ja kirjoittaa tai piirtää siitä muistiinpanoja 15 minuutin ajan. 2. Ennen lopullista tehtävänantoa teksti ja muistiinpanot kerätään pois. 3. Tehtävien tekemiseen on lukemisen jälkeen aikaa 20 minuuttia.

2 Loppuuko öljy? Tiede /1999 Teksti: Hannu Pesonen Uusimmat ennusteet maapallon öljyvarojen riittävyydestä väittävät, että markkinoilla vallitseva toiveikkuus on harhaa. Hetki, jolloin tuotannon kasvu pysyvästi taittuu, saattaa olla edessä jo muutaman vuoden kuluttua. Miksi maailmassa on jatkuvasti öljyä joko liikaa tai liian vähän? Jotta öljyn riittävyydestä ennusteita laativat tuottajat, meklarit ja analyytikot eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Vitsi on kulunut mutta kuvaa hyvin öljymarkkinoilla vallitsevaa arvailujen, ennusteiden ja oletusten tulvaa. Maapallon nykyisten raakaöljyvarojen muodostuminen vei viisisataa miljoonaa vuotta. Öljyä ei missään tapauksessa synny yhtä paljon lisää kuin entistä ahneemmaksi ja monilukuisemmaksi käyvä maailman väestö sitä kuluttaa. Jokseenkin kaikki asiantuntijat uskovat, että öljyvarat imetään loppuun kahdensadan vuoden kuluessa. Kun tulee kysymys tarkemmasta aikataulusta, alkavat erimielisyydet. Optimismi väärien luulojen varassa - Elämme hullun paratiisissa, jos uskomme auvoisiin näkymiin, varoittavat kaksi kokenutta öljygeologia, jotka työskentelevät alan ennusteita ja tilastoja laativassa Petroconsultants-yhtiössä Genevessä. Tohtorit Colin Campbell ja Jean Laherrère ovat sitä mieltä, että maailman öljyntuotanto kohoaa huippuunsa ehkä jo 2002 ja alkaa peruuttamattomasti supistua vuoden kuluttua. Seuraukset voivat olla ankarat, ellei niitä havahduta torjumaan, he huomauttavat. Varastojen vähetessä öljyn maailmanmarkkinahinta saattaa nousta niin jyrkästi, että vuosien 1973 ja 1979 öljykriisit alkavat vaikuttaa vähäisiltä keinahduksilta. Uskoako väitteitä? 70-luvun öljykriisien aikaan ja niiden jälkeen on kuultu niin paljon vikaan menneitä ennusteita, että uusien varoitusten esittäjien on vaikea löytää vakuuttunutta yleisöä. Kaksikymmentä vuotta sitten alan arvostetuimpiin kuuluvat asiantuntijat esittivät muun muassa, että viimeiset öljypisarat tihkuvat putkista ennen vuotta Hintaennusteet vaihtelivat villisti - 20:stä 90 dollariin tynnyriltä - mutta kukaan ei aavistanut, että hinta voi pudota peräti 12 dollariin. Uusimpia väitteitä on kuitenkin vaikea kumota suoralta kädeltä. Campbell ja Laherrère ovat näet pitkän linjan ammattilaisia: molemmat ovat työskennelleet öljyalalla yli 40 vuotta. Sitä paitsi kaksikko perustaa arvionsa geologiseen tutkimustietoon, ei markkinoiden odotuksiin. Campbell ja Laherrère sanovat, että öljymarkkinoiden tulevaisuudenusko lepää neljän hauraan ja osin virheellisen pilarin varassa. * Öljyntuottajavaltiot ja öljy-yhtiöt ovat suunnitelmallisesti yliarvioineet öljyvaransa poliittisista ja taloudellisista syistä. * On väärin olettaa, että suuria öljylähteitä on vielä paikantamatta. Valtaosa maailman öljystä on jo löydetty. * Yhtä virheellistä on uskoa, ettei kulutus kasva vaan pysyy tasaisena. * Jäljellä olevaa öljyä ei suinkaan kyetä pumppaamaan yhtä nopeasti ja halvalla kuin tähänastista. Tuotannon alussa öljy näet suihkuaa lähteistä vuolaammin ja vähäisemmin kustannuksin kuin lopussa.

3 Ennusteissa suuria eroja Öljyalan kaksi raamattua, Oil and Gas Journal- ja World Oil -lehti, päätyvät aivan erilaisiin lukuihin esimerkiksi Venäjän öljyvaroista. World Oilin arvio on 190 miljardia tynnyriä, Oil and Gas Journalin vain 57 miljardia tynnyriä. Yhtään lähemmäksi eivät osu koko maailman lukemat: World Oilin arvio on 1,020 ja Oil and Gas Journalin 1,160 miljardia tynnyriä. - Luvuissa on runsaasti ilmaa, Campbell ja Laherrère väittävät. Itse asiassa ne ovat melkeinpä kupla, koska sekä öljyntuottajavaltiot että öljy-yhtiöt arvioivat öljyvaransa selvästi todellista suuremmiksi. Puolet kohta kulutettu Campbellin ja Laherrèren ennuste perustuu geologi M. King Hubbertin 1950-luvulla kehittämään laskentakaavaan, jota öljyala käyttää ennustaessaan yksittäisten esiintymien tuotantoa. Tässä työssä Hubbertin käyränä tunnettu kaava on osoittautunut varsin tarkaksi. Käyrän mukaan öljyntuotanto noudattelee tiettyä kulkua: se alkaa hitaasti, kiihtyy sitten ja lopulta tasaantuu. Laskuun tuotanto kääntyy, kun isojen lähteiden ehtyessä joudutaan hyödyntämään syrjäisempiä ja vaikeammin pumpattavia kohteita. Tähän tilanteeseen päädytään jokseenkin aina siinä vaiheessa, kun esiintymän öljyvaroista on käytetty noin puolet. Tämän jälkeen tuotanto putoaa yhtä nopeasti kuin kiihtyikin. On toki aivan eri asia ennustaa yksittäisen kentän tulevaisuutta kuin oikukasta maailmantilannetta, mutta Campbell ja Laherrère pitävät globaaleja arvioita välttämättöminä. He korostavat, ettei keskeistä ole ennustaa hetkeä, jolloin öljy tykkänään loppuu, vaan ajankohtaa, jolloin tarjonnan huippu on peruuttamattomasti saavutettu. Tämä on piste, jossa öljyn hinta alkaa nousta niin jyrkästi, että maailmantalous ajautuu kriisiin. Selvittääkseen, missä vaiheessa ollaan, Campbell ja Laherrère ovat laatineet maailmanlaajuisen Hubbertin käyrän. Se osoittaa, että kohta saavutaan pisteeseen, jossa puolet raakaöljystä on kulutettu. Tilanteeseen on tultu nopeasti: vuonna 1973 maailma oli käyttänyt vain kahdeksasosan paikannetusta öljystä. Kohta ohitetaan 900 miljardia tynnyriä, ja tuotanto alkaa väistämättä laskea. Yllin kyllin varaöljyä Öljyalan optimismi perustuu olettamukseen, että maankuoren kätköissä piilottelee vielä paljon löytämätöntä öljyä. Toiveet kohdistuvat ennen kaikkea syviin meriin ja napaseutuihin. - Suuret löydöt ovat hyvin epätodennäköisiä, pessimistinen parivaljakko panee vastaan. Vaikka meriä ja napa-alueita ei olekaan koluttu läpikotaisin, geofysiikan ja geokemian uudet tekniset välineet antavat jo hyvän osumatarkkuuden ennusteisiin. Tutkimusten perusteella valtaosa syvänmeren pohjasta on öljytöntä. Maailmassa on myös suunnaton määrä käyttämätöntä öljyhiekkaa ja nesteytettävää maakaasua, optimistit todistelevat. Ja vakuuttelu jatkuu: näidenkin esiintymien hyödyntämiseen tarvittava tekniikka on jo olemassa. Hyödyntäminen vain ei ole kannattavaa niin kauan kuin öljy pysyy nykyhinnoissaan. Tulevaisuudessa voi kuitenkin olla toisin. Tekninen kehitys saattaa laskea tuotantokustannuksia tai öljyn hinta voi nousta niin paljon, että poraaminen kannattaa ilman kustannussäästöjäkin. Campbell ja Laherrère myöntävät tämän. He painottavat, ettei maailmaa välttämättä uhkaa energiakriisi. Se voidaan välttää, kun ajoissa hyväksytään ajatus, että öljyvarat ehtyvät peruuttamattomasti lähitulevaisuudessa ja että markkinoille on tehtävä tilaa korvaaville energiamuodoille. - Näiden käyttöä jarruttavat kuitenkin suuret ympäristöriskit. Ne voivat pakottaa hallitukset ja energiayhtiöt hidastamaan vauhtia.

4 Muutkin uskovat jo uuteen kriisiin Vaikka poraus- ja hyödyntämistekniikan kehittymiseen uskovat arvioivat maailman olevan vielä vuoden päässä hetkestä, jolloin öljyvarat alkavat supistua, Campbell ja Laherrère eivät enää ole yksin ennusteineen. Rikkaimpien teollisuusmaiden muodostaman OECD:n alainen Maailman energiajärjestö IEA varoitti hiljattain, että öljyntuotannon käännekohta on jo näköpiirissä. IEA:n mukaan öljyhuippu - 29 miljardin tynnyrin vuosituotanto - saavutetaan viimeistään Kun markkinoille valkenee, että öljyä todella tuotetaan vastedes vähemmän kuin aikaisemmin, hinnat saattavat kivuta rajustikin ylöspäin, IEA:ssa arvioidaan. Myös maailman johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmä on ryhtynyt valmisteluihin sitä varalta, että öljyntuotanto yltää lakipisteeseensä jo lähivuosina. Äskettäisessä huippukokouksessa Moskovassa ministereitä varoitettiin, että öljyn hinta todennäköisesti nousee tulevaisuudessa jyrkästi ja että uhkaavan energiavajeen täyttämiseksi tarvitaan uusia, miljardeja dollareja maksavia suurhankkeita. HANNU PESONEN on ulkomaanaiheisiin ja ekologisiin kysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja. Artikkelin lähteinä: Colin J. Campbell, The Coming Oil Crisis. Petroconsultants, Multi-Science Co. Ltd. 1997; Colin J. Campbell and Jean H. Laherrère, Preventing The Next Oil Crunch, Scientific American, March 1998; Science ; The Observer , Öljyalan vuosikirja 1998, Öljyalan keskusliitto.

5 II TEHTÄVÄT 1(2) A Valintatehtävä Vastaa seuraaviin kysymyksiin valitsemalla vaihtoehto - OIKEIN, jos väite on esitetty tekstissä, ja - VÄÄRIN, jos tällaista väitettä ei ole esitetty tekstissä. OIKEIN VÄÄRIN 1. Asiantuntijoiden mukaan maailman öljyvarat loppuvat 200 vuoden kuluessa. 2. Tohtorit Colin Campbell ja Jean Laherrère perustavat arvionsa öljyvarojen riittävyydestä markkinoiden odotuksiin. 3. Öljyn tuotanto lisääntyy, kun siirrytään hyödyntämään syrjäisempiä lähteitä. 4. Syvissä merissä ja napaseuduilla piilee vielä paljon löytämätöntä öljyä. 5. Hubbertin käyrän mukaan puolet raakaöljystä on kohta kulutettu. 6. Öljyhiekan ja nesteytettävän maakaasun hyödyntäminen voi olla tulevaisuudessa kannattavaa. 7. Arvovaltaisten teosten arviot Venäjän öljyvaroista vaihtelevat huomattavasti. 8. OECD:n alainen Maailman energiajärjestö IEA ei myönnä, että öljyntuotanto on vähenemässä. 9. Campbell ja Laherrère uskovat, että maailman energiakriisi on mahdollista välttää. 10. Kaksikymmentä vuotta sitten jotkut ennustivat, että öljyvarat loppuvat ennen vuotta 2000.

6 B Kirjoitustehtävä 2(2) Kirjoita lyhyt, ENINTÄÄN sanan mittainen referaatti (tiivistelmä) artikkelin ydinajatuksista. Pyri välittämään kirjoituksen keskeinen sanoma lukijalle, joka ei ole sitä ennen lukenut. - Tekstin on oltavat yhtenäinen, ja sen on koostuttava kokonaisista lauseista ja virkkeistä. - Luettelot eivät ole hyväksyttäviä. - Enimmäispituutta ei saa ylittää. - Alkuperäistekstin ajatuksia ei saa muuttaa eikä tekstissä tule esittää omia mielipiteitä. Tehtävä B arvioidaan seuraavin perustein: - Asiasisällön luotettavuus - Tekstin johdonmukaisuus - Kielen virheettömyys - Tiedon alkuperän välittyminen - Olennaisen johtopäätöksen välittyminen

KUINKA KAUAN ÖLJYVARAT RIITTÄVÄT LIIKENNEPOLTTONESTEISIIN? Pekka Pirilä Teknillinen korkeakoulu Espoo 1.10.2002

KUINKA KAUAN ÖLJYVARAT RIITTÄVÄT LIIKENNEPOLTTONESTEISIIN? Pekka Pirilä Teknillinen korkeakoulu Espoo 1.10.2002 KUINKA KAUAN ÖLJYVARAT RIITTÄVÄT LIIKENNEPOLTTONESTEISIIN? Pekka Pirilä Teknillinen korkeakoulu Espoo 1.10.2002 Yleiskuva Öljyn kulutus on kasvanut miltei jatkuvasti, mutta paljon hitaammin kuin ennen

Lisätiedot

Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil

Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljymarkkinoiden näkymät Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljyn hinta näytti olevan asettumassa 100-110 usd/bbl:iin Vuosikymmenen alku oli varsin tasainen, kunnes 2014 alkoi tapahtua 2 Vaikkakin

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA II Millennium Forum, Helsinki, 25.4. FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA Ari Lampinen, ala@jyu.fi Jyväskylän yliopisto MILLENNIUM-PROJEKTIN NELJÄ SKENAARIOTA VUOTEEN 2020 http://www.acunu.org/millennium/energy2020.html

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Katsaus maailman tulevaisuuteen

Katsaus maailman tulevaisuuteen Katsaus maailman tulevaisuuteen Katsaus tulevaisuuteen Tulevaisuudentutkimus tiedonalana Miltä tulevaisuus näyttää Silmäys nykyisyyteen Ikuisuuden perspektiivi Tulevaisuudentutkimus tiedonalana Tulevaisuudentutkimus

Lisätiedot

Öljyn hinnan romahdus

Öljyn hinnan romahdus Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu yritysten tulosodotukset kasvun

Lisätiedot

Maailma on viimeisten 60 vuoden aikana

Maailma on viimeisten 60 vuoden aikana Jukka Hoffrén Maailma lähestyy öljyn tuotantohuippua Maailman öljyn tuotantohuippu on useiden asiantuntija-arvioiden mukaan lähellä. Edessä on ensin tasaantuvan tarjonnan aika sekä viime kädessä öljyntuotannon

Lisätiedot

Kansainväliset öljymarkkinat tammi-marraskuu 2015

Kansainväliset öljymarkkinat tammi-marraskuu 2015 1 (5) Kansainväliset öljymarkkinat tammi-marraskuu 2015 Yleistä Brent-raakaöljyn hinta laski vuoden 2014 kesäkuusta vuoden 2015 tammikuuhun yli 50 %. Tammikuun puolivälistä lokakuun puoliväliin hinta vaihteli

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin tammi-marraskuu vuonna 2017

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin tammi-marraskuu vuonna 2017 13.12.2017 Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin tammi-marraskuu vuonna 2017 Vuosi 2017 keskeisiä tapahtumia Öljyntuottajamaiden järjestö Opec sekä 11 muuta öljyntuottajamaata vähensivät tuotantoaan

Lisätiedot

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT 2 Liuskekaasua Eurooppaan? Forsström & Koljonen 2013. Arvioita liuskekaasun

Lisätiedot

Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan

Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Liina Hukkinen Tekniikan kandidaatti, Aalto-yliopisto ET:n Brysselin kesätyöharjoittelija 2014 Nykytilanne EU:ssa Öljykriisit

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 5. maaliskuuta 2001 ALUSTAVA LAUSUNTOLUONNOS ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan

Lisätiedot

Vastaa Kyllä tai Ei. Kysymysten ja vertailumateriaalin lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016

Vastaa Kyllä tai Ei. Kysymysten ja vertailumateriaalin lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016 Vastaa Kyllä tai Ei Kysymysten ja vertailumateriaalin lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016 0 Ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on tosiasia. 1 Tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään,

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 tehtävät 2 Mallivastaukset 1 Tehtävä 1 Lähde M&T (2006, 84, luku 4 tehtävä 1, muokattu ja laajennettu) Selitä seuraavat väittämät hyödyntämällä kysyntä- ja tarjontakäyrän

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Energiasektorin globaali kehitys Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Maailman primäärienergian kulutus polttoaineittain, IEA New Policies Scenario* Mtoe Current policies scenario 20

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Globaali kiertotalous ja kestävä kehitys

Globaali kiertotalous ja kestävä kehitys Globaali kiertotalous ja kestävä kehitys KOHTI KESTÄVIÄ VALINTOJA MITEN VOIMME VAIKUTTAA KIERTOTALOUTEEN Tuula Pohjola TkT Crnet Oy 4/21/2015 Crnet Oy/Tuula Pohjola 1 Tuula Pohjola, TkT Erityisala vastuullinen

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki Venäjän kehitys Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki 7.4.2016 Pekka Sutela 1 Talous: Ennustajat ovat yksimielisiä lähivuosista Kansantulon supistuminen jatkuu vielä tänä vuonna Supistuminen vähäisempää

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ JA HARJOITUKSIA

ESIMERKKEJÄ JA HARJOITUKSIA ESIMERKKEJÄ JA HARJOITUKSIA OSA I: MATEMAATTISTEN MERKINTÖJEN JA KIRJAINSYMBOLIEN KÄYTTÖÄ (ja tutustumista tilinpitoon ja keynesiläiseen malliin) Harjoitellaan seuraavassa kirjainsymbolien käyttöä ja yhtälöiden

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan?

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Hämeen Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu yritysten tulosodotukset kasvun riskit markkinoiden

Lisätiedot

KIMMO KLEMOLA ÖLJY. Teknillisen kemian laboratorio Kemiantekniikan osasto Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2013 (rev. 20.03.

KIMMO KLEMOLA ÖLJY. Teknillisen kemian laboratorio Kemiantekniikan osasto Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2013 (rev. 20.03. KIMMO KLEMOLA ÖLJY Teknillisen kemian laboratorio Kemiantekniikan osasto Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2013 (rev. 20.03.2013) SISÄLLYS Johdanto... 2 Öljyn synty ja esiintymät... 2 Öljyn tuotanto...

Lisätiedot

Kustannusosakeyhtiö Otava 2

Kustannusosakeyhtiö Otava 2 20 Kustannusosakeyhtiö Otava 2 Tilanne maailmalla Päätelaitteet Vuoteen 2009 mennessä on myyty 5 miljonaa lukulaitetta Vuonna 2010 myydään arviolta 5-6 miljoonaa lukulaitetta 7 miljoonaa Ipadia Erilaisia

Lisätiedot

KIMMO KLEMOLA ÖLJY. 2014 (rev. 30.01.2014)

KIMMO KLEMOLA ÖLJY. 2014 (rev. 30.01.2014) KIMMO KLEMOLA ÖLJY 2014 (rev. 30.01.2014) SISÄLLYS Johdanto... 2 Öljyn synty ja esiintymät... 3 Öljyn tuotanto... 3 Öljykuljetukset... 10 Öljyn käyttö... 12 Öljy ja talous... 15 Öljyhuippu... 22 Yhdysvallat...

Lisätiedot

Uusiutuvan liikenne-energian projektipäällikkö, Joensuun Seudun Jätehuolto Oy (www.liikennebiokaasu. )

Uusiutuvan liikenne-energian projektipäällikkö, Joensuun Seudun Jätehuolto Oy (www.liikennebiokaasu. ) SETCOM-seminaari Biokaasuliikenne matkailualalla Ari Lampinen (etunimi.sukunimi at liikennebiokaasu. ) Uusiutuvan liikenne-energian projektipäällikkö, Joensuun Seudun Jätehuolto Oy (www.liikennebiokaasu.

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2016

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2016 29.12.2016 1 (6) Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2016 Vuosi 2016 keskeistä Brent-raakaöljy alkoi halventua vuoden 2014 kesäkuussa, hinta laski yli 70 % vuoden 2015 loppuun mennessä ja lasku

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE

ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä

Lisätiedot

Mikrotaloustiede Prof. Marko Terviö Aalto-yliopisto BIZ 31C00100 Syksy 2017 Assist. Jan Jääskeläinen Kauppakorkeakoulu

Mikrotaloustiede Prof. Marko Terviö Aalto-yliopisto BIZ 31C00100 Syksy 2017 Assist. Jan Jääskeläinen Kauppakorkeakoulu Mikrotaloustiede Prof. Marko Terviö Aalto-yliopisto BIZ 31C00100 Syksy 2017 Assist. Jan Jääskeläinen Kauppakorkeakoulu Harjoitukset 1. Kysynnän ja tarjonnan perusteet (kertausta ja lämmittelyä). 1. Jampan

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet

Lisätiedot

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Maailman sähkönnälkä on loppumaton Maailman sähkönkulutus, biljoona KWh 31,64 35,17 28,27 25,02 21,9 2015 2020 2025 2030 2035 +84% vuoteen

Lisätiedot

Öljy. Valaanrasvalamppuöljy. Kimmo Klemola 23.03. ja 30.03.2011 Teknillisen kemian laboratorio Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Öljy. Valaanrasvalamppuöljy. Kimmo Klemola 23.03. ja 30.03.2011 Teknillisen kemian laboratorio Lappeenrannan teknillinen yliopisto Öljy BJ9A1 Luonnonvarat ja niiden prosessointi kemian- ja energiateollisuudessa Kimmo Klemola 3.3. ja 3.3.11 Teknillisen kemian laboratorio Lappeenrannan teknillinen yliopisto Valaanrasvalamppuöljy Raakaöljyn

Lisätiedot

Energia ja kemianteollisuus Osa 2: Maailman energiavarat, tuotanto ja käyttö Kemianteolliosuuden prosessit kurssi

Energia ja kemianteollisuus Osa 2: Maailman energiavarat, tuotanto ja käyttö Kemianteolliosuuden prosessit kurssi Maailman tunnetut raakaöljyvarat 2003 Energia ja kemianteollisuus Osa 2: Maailman energiavarat, tuotanto ja käyttö Kemianteolliosuuden prosessit kurssi Kimmo Klemola 26.01.2005 Teknillisen kemian laboratorio

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015

Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015 Katsaus kansainvälisiin öljymarkkinoihin vuonna 2015 Keskeisiä tekijöitä öljymarkkinoilla Globaalista lamasta aiheutui noin 2,5 miljoonan barrelin ylituotanto. Raakaöljyn hinta oli alhaalla. Opecin päätös

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

talletetaan 1000 euroa, kuinka paljon talouteen syntyy uutta rahaa?

talletetaan 1000 euroa, kuinka paljon talouteen syntyy uutta rahaa? TALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 1.6.2017 1. Kerro lyhyesti (korkeintaan kolmella lauseella ja kaavoja tarvittaessa apuna käyttäen), mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä: (a) moraalikato (moral hazard) (b)

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla?*

Riittääkö öljy ja millä hinnalla?* Kansantaloudellinen aikakauskirja 103. vsk. 1/2007 Riittääkö öljy ja millä hinnalla?* Paavo Suni Tutkija etla ö ljy ja muut fossiiliset polttoaineet ovat ns. uusiutumattomia luonnonvaroja. näitä varoja

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT

Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT Toteutus Tiedonkeruu 15.12.2017 9.1.2017 Vastaajia 405 (2015: 196) Uutiskirjerekisteri + tilaajarekisteri Suosittelu Kotitalo-lehden jokaisessa numerossa on paljon

Lisätiedot

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia

Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat

Lisätiedot

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Suomi palkkatyön yhteiskuntana Harri Melin Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Nopea muutos Tekninen muutos Globalisaatio Työmarkkinoiden joustot Globalisaatio ja demografinen muutos Jälkiteollisesta

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät

Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät Raaka-aineiden tulevaisuudennäkymät Pohjola Markets Tämä materiaali on luottamuksellinen ja saattaa sisältää vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tai muuten suojattua tietoa. Materiaalin kopiointi,

Lisätiedot

TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY

TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY 2016 5.12.2016 Mikä Talousjohtajabarometri? TAUSTA Talousjohtajabarometri on reaalitalouden tilaa ja näkymiä kuvaava kyselytutkimus, jossa tutkimushorisonttina on tutkimushetkeä

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki LÄHDEKRITIIKKI Lähdekritiikki on tiedonlähteiden arviointia. Lähdekritiikillä tarkoitetaan siis sen arvioimista, voiko tiedontuottajaan (siis esimerkiksi kirjan,

Lisätiedot

Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys

Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys J.Väätäinen Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys Erikoistutkija Saku Vuori (28.4.2008) SISÄLTÖ - historiakatsaus - mineraalimarkkinat - globaalit trendit - materiaalivirtojen alkulähteet - loppuvatko

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-FI-08 Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella ja

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 10 1 Funktion monotonisuus Derivoituva funktio f on aidosti kasvava, jos sen derivaatta on positiivinen eli jos f (x) > 0. Funktio on aidosti vähenevä jos sen derivaatta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Öljy. Kimmo Klemola Lappeenrannan teknillinen yliopisto. MAOL ry:n talvipäivät Lappeenrannassa 12.02.2011

Öljy. Kimmo Klemola Lappeenrannan teknillinen yliopisto. MAOL ry:n talvipäivät Lappeenrannassa 12.02.2011 Öljy Kimmo Klemola Lappeenrannan teknillinen yliopisto MAOL ry:n talvipäivät Lappeenrannassa 12.02.2011 1 Öljyntuotanto historia Kaupallisesti öljyä alettiin tuottaa ensimmäisen kerran Puolassa 1853 ja

Lisätiedot

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015 Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015 taidehistoria ja taidekasvatus Muistitko sulkea puhelimesi? käännä koepaperi vasta kun siihen

Lisätiedot

Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy

Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy 23.11.2016 Isot globaalit muutokset ja valtasiirtymät Teollisuuden työpaikat siirtyneet Kiinaan Kasvun keskukset

Lisätiedot

Kehittyneet keskitisleet moottorikäyttöön Diesel- ja moottoripolttoöljyt. Teollisuuden polttonesteet - Tampere Matti Pentti St1 oy

Kehittyneet keskitisleet moottorikäyttöön Diesel- ja moottoripolttoöljyt. Teollisuuden polttonesteet - Tampere Matti Pentti St1 oy Kehittyneet keskitisleet moottorikäyttöön Diesel- ja moottoripolttoöljyt Teollisuuden polttonesteet - Tampere Matti Pentti St1 oy 1 9/7/2015 Maailmantalous ja energia Population Primary energy GDP Kärkihanke

Lisätiedot

= 3 = 1. Induktioaskel. Induktio-oletus: Tehtävän summakaava pätee jollakin luonnollisella luvulla n 1. Induktioväite: n+1

= 3 = 1. Induktioaskel. Induktio-oletus: Tehtävän summakaava pätee jollakin luonnollisella luvulla n 1. Induktioväite: n+1 Matematiikan ja tilastotieteen laitos Matematiikka tutuksi Harjoitus 4 Ratkaisuehdotuksia 4-810 1 Osoita induktiolla, että luku 15 jakaa luvun 4 n 1 aina, kun n Z + Todistus Tarkastellaan ensin väitettä

Lisätiedot

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus

Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen. HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Lukemisvaikeuden arvioinnista kuntoutukseen HYVÄ ALKU- messut Jyväskylä, 2.- 3.9. 2004 Elisa Poskiparta, Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus Tapa tunnistaa sanoja vaihtelee lukutaidon kehittymisen

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla?

Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla? Taittuuko lama Suomessa ja maailmalla? Turku 19.11.2009 Maailmantalous on elpymässä Entisten tuotantomäärien saavuttaminen vie aikaa Velkaelvytys ajaa monen maan julkisen sektorin rahoituskriisiin 1 US

Lisätiedot

Polttoaineiden hinnan muodostuminen 1

Polttoaineiden hinnan muodostuminen 1 Polttoaineiden hinnan muodostuminen 1 Polttoaineiden logistiikkaketju Tuotanto Jalostus Varastointi Kuljetus Jakelu Maailman öljyntuotanto v. 2003 oli 3,7 miljardia tonnia, noin 79 milj. tynnyriä päivässä.

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12. Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne

Lisätiedot

Median sääntely ja sananvapaus. Anna Alatalo

Median sääntely ja sananvapaus. Anna Alatalo Median sääntely ja sananvapaus Anna Alatalo Median toiminnan rajat Median toimintaan vaikuttavien yhteiskunnallisten ehtojen yhteensovittaminen toteutuu median yhteiskunnallisena sääntelynä eli regulaationa.

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000).

Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000). tunnus SOSIAALIPOLITIIKKA AINEISTOKOE Sosiaalipolitiikkaan pyrkivien on lisäksi vastattava kysymyksiin teoksesta Anttonen & Sipilä, Suomalaista sosiaalipolitiikkaa (2000). Perehdy aineistoon ja vastaa

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti 1 Fortum Venäjällä Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti OAO Fortum (aiemmin TGC-10) Toimii Uralilla ja Länsi-Siperiassa Tjumenin ja Khanti- Manskin alueella öljyn ja kaasun tuotantoalueiden ytimessä sekä

Lisätiedot

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti. Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Antti Asikainen & Hannu Ilvesniemi, Metla Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 31.1.2013 Helsinki Sisällys Biomassat globaalissa energiantuotannossa

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE

AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEKNIIKAN VALINTAKOE OHJEITA Valintakokeessa on kaksi osaa: TEHTÄVÄOSA: Ongelmanratkaisu VASTAUSOSA: Ongelmanratkaisu ja Tekstikoe HUOMIOI SEURAAVAA: 1. TEHTÄVÄOSAN tehtävään 7 ja

Lisätiedot

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä

Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä

Lisätiedot

Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma

Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Teknisiä merkintöjä: TALOUS Sivu: 1 (11) Nimi: Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 7.5.2019 klo 9.00-13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita

Lisätiedot

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous?

Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Oras Tynkkynen, Helsinki 21.10.2008 Ilmastokaaos vai uusi teollinen vallankumous? Vesipula 1,5 ºC:n lämpötilan nousu voi altistaa vesipulalle 2 miljardia ihmistä

Lisätiedot

Venäjän biotalouden kehitys ja ilmastonmuutos

Venäjän biotalouden kehitys ja ilmastonmuutos Venäjän biotalouden kehitys ja ilmastonmuutos Lauri Hetemäki Apulaisjohtaja, Euroopan metsäinstituutti & Professori, Itä-Suomen yliopisto Venäjän talous ja öljyn hinta naimisissa Venäjän BKT (reaalinen)

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Laaja valtakunnallinen otanta Kyselyyn vastasi lähes 1700 kauppakamarien jäsenyritystä eri

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2010

SUOMI EUROOPASSA 2010 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut Kohdenumero: SUOMI EUROOPASSA ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE A H. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti 1 Fortum Venäjällä Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti OAO Fortum (aiemmin TGC-10) Toimii Uralilla ja Länsi-Siperiassa Tjumenin ja Khanti- Manskin alueella öljyn ja kaasun tuotantoalueiden ytimessä sekä

Lisätiedot

Talorakentamisen nykypäivän ja tulevaisuuden trendit Venäjällä: kehitys ja kysynnän arviointi

Talorakentamisen nykypäivän ja tulevaisuuden trendit Venäjällä: kehitys ja kysynnän arviointi Talorakentamisen nykypäivän ja tulevaisuuden trendit Venäjällä: kehitys ja kysynnän arviointi ASUMISMALLIT (МО) Pysyvään asumiseen tarkoitettu talo (asunto, Moskovan lähistöllä) Omakotitalo Moskovan ulkopuolella

Lisätiedot

Projektin käynnistämisseminaari POHTO, 23-24.10.2003. DELFOI I Tuloksia. Toimintaympäristön kartoittaminen ja signaalit suunnan muutoksista

Projektin käynnistämisseminaari POHTO, 23-24.10.2003. DELFOI I Tuloksia. Toimintaympäristön kartoittaminen ja signaalit suunnan muutoksista Projektin käynnistämisseminaari POHTO, 23-24.10.2003 DELFOI I Tuloksia Toimintaympäristön kartoittaminen ja signaalit suunnan muutoksista Tuomo Kuosa Tutkija Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Lisätiedot

b) Määritä myös seuraavat joukot ja anna kussakin tapauksessa lyhyt sanallinen perustelu.

b) Määritä myös seuraavat joukot ja anna kussakin tapauksessa lyhyt sanallinen perustelu. Johdatus yliopistomatematiikkaan Helsingin yliopisto, matematiikan ja tilastotieteen laitos Kurssikoe 23.10.2017 Ohjeita: Vastaa kaikkiin tehtäviin. Ratkaisut voi kirjoittaa samalle konseptiarkille, jos

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Ekotehokkuus materiaalivirtojen hallinnan työkaluna. Tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén Tilastokeskus

Ekotehokkuus materiaalivirtojen hallinnan työkaluna. Tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén Tilastokeskus Ekotehokkuus materiaalivirtojen hallinnan työkaluna Tutkimuspäällikkö Tilastokeskus 28. 4.2004 Tavoitteena kestävä kehitys Maapallon kantokyky ei kestä nykyisenlaista ja suuruista taloudellista toimintaa.

Lisätiedot

Kiertotalouden ja ekotehostamisen haasteet ja mahdollisuudet. Green Key -te tapäivä Toiminnanjohtaja Leo Stranius

Kiertotalouden ja ekotehostamisen haasteet ja mahdollisuudet. Green Key -te tapäivä Toiminnanjohtaja Leo Stranius Kiertotalouden ja ekotehostamisen haasteet ja mahdollisuudet Green Key -teemailtapäivä 24.10.2017 Toiminnanjohtaja Leo Stranius Leo Stranius, HM Luonto-Liiton / Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Ympäristöasiantuntija

Lisätiedot