Muistio 1 (8) OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muistio 1 (8) 20.8.2010 OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ"

Transkriptio

1 1 (8) OHJE VALTION TUEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ YLEISTÄ Tätä hakulomaketta käytetään haettaessa laissa (1186/2009) tarkoitettua laajakaistarakentamisen tukea sta. toimii valtionapuviranomaisena hankkeissa, jotka sijaitsevat kunnissa, joissa kuntien maksuosuus on 8 % tai 33 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Laajakaistarakentamisen tuesta annettu laki (laajakaistatukilaki 1186/2009) tuli voimaan Lakiin liittyvän siirtymäsäännöksen mukaan sellaisiin asetuksessa 451/2009 tarkoitettuihin laajakaistahankkeisiin, joista on lain voimaan tullessa julkaistu hankintailmoitus, sovelletaan laajakaistatukilain voimaantultua laajakaistatukilain säännöksiä tuen myöntämisestä. Tuen hakeminen ja rakentamishankkeen aloittaminen Laajakaistarakentamisen tukea on haettava lta ennen tukihakemuksen mukaisen rakentamishankkeen aloittamista. Laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain mukaan tukikelpoisia ovat ainoastaan hakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneet kustannukset. Tukihakemus tulee vireille, kun se on saapunut on. Tarkemmat säännökset asian vireilletulosta ovat hallintolain (434/2003) 4 luvussa. Hakemus on täytettävä huolellisesti ja sen mukana on toimitettava kaikki vaadittavat liitteet. Hakemusta on kuitenkin mahdollista täydentää sen vireilletulon jälkeen. Hakemuksessa esitettyjen tietojen tulee olla paikkansapitäviä ja esitettyjen arvioiden mahdollisimman realistisia, sillä tuen käyttöä seurataan ja valvotaan hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella. Valtion tuen maksatusta haetaan erillisellä hakemuksella ja tuen maksatus perustuu aina toteutuneisiin rakentamiskustannuksiin, jotka on kyettävä todentamaan. Huomioitavia asioita valtion tuen myöntämisen edellytyksistä Valtion tuen myöntämisen edellytykset on määritelty laajakaistarakentamisen tuesta annetun lain 8-9 :ssä. Lisäksi tuen ehtoja on määritelty lain :ssä. Tuen ehdoista on lisätietoa muun muassa ohjeessa teleyrityksille laajakaistahankkeen tuen hakemiseksi lta 1. Valtion tuen myöntämisen edellytyksenä on se, että tuen saaja maksaa hankkeen tukikelpoisista kustannuksista vähintään 34 prosenttia ja kunta 8 tai 33 prosenttia. Valtion tukea myönnetään vastaavasti enintään 58 tai 33 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Valtion tukea voidaan myöntää hankkeen kustannuksiin, jotka ovat 1) syntyneet tukihakemuksen vireilletulon jälkeen 2) syntyneet edistyksellisten viestintäpalveluiden tarjonnassa tarpeellisen viestintäverkon rakentamisesta; sekä 3) välttämättömiä tukikelpoisella alueella sijaitsevien, käyttäjän vakinaiseen asuin- tai sijaintipaikkaan toimitettavien liittymien tarjonnassa. Valtion tukea ei voida myöntää 1) viestintäverkon ylläpitokustannuksiin; 2) kustannuksiin, jotka kohdistuvat tilaajayhteyden osalle, joka ulottuu enintään kahden kilometrin päähän käyttäjän 1 Puhelin Faksi

2 2 (8) vakinaisesta asuin- tai sijaintipaikasta; 3) kustannuksiin alueella, joka ulottuu kahden kilometrin päähän sellaisesta liityntäpisteestä, josta voidaan tarjota edistyksellisiä viestintäpalveluita. Valtion tuen maksamisen edellytyksenä on se, että laajakaistahanke on valmistunut. Tuen hakijan on siten lähtökohtaisesti rakennettava valmiiksi koko se verkko, jolle on haettu tukea ennen kuin tukea voidaan maksaa. Tämä tulee huomioida tukihakemusta ja hankkeessa rakennettavaa verkkosuunnitelmaa laadittaessa. Mikäli hanke toteutetaan useammassa vaiheessa tai jonkin osan toteuttaminen on epävarmaa, voi näistä tehdä erilliset tukihakemukset toteutuksen varmistuttua. Pitkäkestoisissa ja laajamittaisissa hankkeissa voi päättää tuen hakijan pyynnöstä, että valtiontuki maksetaan useammassa erässä vuosittain. 1. HAKIJA Merkitään hakijaa ja hankkeelle nimettyä yhteyshenkilöä koskevat tiedot. Hakijana voi olla yritys, yhteisö tai säätiö. Merkitään, onko hakija hakuhetkellä aloittava yritys vai jo toimiva yritys ja onko hakija tehnyt lle teletoimintailmoituksen. Mikäli hakija ei tällä hetkellä harjoita teletoimintaa, tulee teletoiminnan alkaessa tehdä lle viestintämarkkinalain 3 :ssä tarkoitettu teletoimintailmoitus. on julkaissut ohjeen ilmoituksen antamisesta kotisivuillaan osoitteessa: Tuettavasta hankkeesta on pidettävä projektikirjanpitoa. Tukihakemukseen on merkittävä kirjanpitäjän yhteystiedot ja kirjanpitoaineiston säilytyspaikan yhteystiedot. Hakijan tulee ilmoittaa myös ne yhteystiedot, jotka voidaan julkaista n internetsivustolla hankkeista tiedotettaessa. Yhteystietojen lisäksi hankkeesta julkaistaan tuen hakijan laatima hankekuvauksen tiivistelmä (ks. kohta 2) sekä myönnetty valtiontuen enimmäismäärä hankkeelle. 2. HANKETTA KOSKEVAT TIEDOT Merkitään tuettavan hankkeen nimi ja hankkeen toteutuskunnat. Merkitään tieto hakumenettelystä, jolla hakija on valittu hankkeen toteuttajaksi. Valtion laajakaistatukea voi hakea lta ainoastaan maakunnan liiton toteuttamassa hakumenettelyssä valituksi tullut yritys tai yhteisö. Hakemukseen liitetään jäljennös maakunnan liiton päätöksestä, jolla hankkeen toteuttaja on valittu, sekä selvitys päätöksen lainvoimaisuudesta (hakemuksen liite 2.1). Mikäli päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen, tulee tukihakemukseen liittää hallinto-oikeuden päätös siitä, että maakunnan liiton päätöstä voidaan noudattaa valituksesta huolimatta. Merkitään hankkeen aloittamis- ja arvioitu valmistumisajankohta. Hankkeen aloittamisajankohdaksi voidaan merkitä aika, jolloin rakennettavan viestintäverkon suunnittelu aloitetaan. Merkitään, toteutetaanko hanke tai sen osa yhteisrakentamishankkeena muiden yhdyskuntaa palvelevien johtojen, kuten vesi-, viemäri- ja sähköjohtojen, ja näihin liittyvien rakennelmien kanssa.

3 3 (8) Merkitään tieto siitä, onko hakijan hallinnassa hankealueella tällä hetkellä viestintäverkkoa, josta voidaan tarjota asiakkaille 100 Mbit/s-liittymiä. Merkitään arvio kaikkien rakennettavaan viestintäverkkoon liitettävien potentiaalisten tilaajien enimmäismäärästä ja rakennettavan verkon alueella sijaitsevien vakituisten asuntojen sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkojen lukumäärä. Lisäksi merkitään tieto yli kahden kilometrin etäsyydellä rakennettavan runkoverkon liityntäpisteestä sijaitsevien tukikelpoisten tilaajien määrästä, joille hankkeen rakentamisen yhteydessä rakennetaan tilaajayhteys. Tukikelpoisia tilaajia ovat tukikelpoisella alueella sijaitsevat vakituisten asuntojen, yritysten ja julkisen sektorin toimipaikkojen tilaajat. Esimerkiksi loma-asuntoihin rakennettavat liittymät eivät ole tukikelpoisia tilaajaliittymiä. Hakijan on esitettävä lyhyt kirjallinen tiivistelmä hankekuvauksesta. Hankkeen kuvauksesta tulee käydä ilmi hankealueen sijainti, kohderyhmä, hyödynsaajat, tavoitteet, toimenpiteet, tulokset ja vaikutukset. Tämä tiivistelmä julkaistaan Internetissä. Hakemukseen on liitettävä hakijan ja kunnan (kuntien) välinen sopimus hankkeen toteuttamisesta, josta käy ilmi toteuttamisehdot, joihin hakija on sitoutunut. (hakemuksen liite 2.2) 3. HANKKEEN RAHOITUSTA KOSKEVAT TIEDOT Merkitään hankkeelle haettavan valtion tuen määrä. Haettavan tuen määräksi voidaan merkitä enintään hakijan maakunnan liiton hakumenettelyn yhteydessä ilmoittama haettavan valtion tuen määrä. Merkitään määrä, jolla hankkeeseen osallistuva kunta tai kunnat ovat sitoutuneet rahoittamaan hanketta. Hakemukseen liitetään rahoitusta koskeva kunnan toimielimen päätös, kunkin kunnan osalta. Päätöksistä on käytävä ilmi niiden lainvoimaisuus. Mikäli rahoitusta koskevan päätöksen on tehnyt muu toimielin kuin kunnanvaltuusto, tulee hakemukseen liittää myös jäljennös kunnan johtosäännöstä. (hakemuksen liite 3.1) Merkitään hankkeen yksityinen rahoitus. Tuen hakijan tulee osallistua hankkeen rahoitukseen vähintään 34 prosentilla hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Merkitään hankkeelle haetun tai saadun EU-rahoitteisen tuen määrä. Mikäli hankkeelle on haettu tai myönnetty EU-rahoitteista tukea, on hakemukseen liitettävä selvitys saadusta tai haetusta rahoituksesta. (hakemuksen liite 3.2) Merkitään hankkeen kokonaisrahoitustarve mukaan lukien yksityinen rahoitus, kunnan tai kuntien rahoitusosuus ja haettavan valtion tuen määrä. Hankkeen tuloiksi merkitään tuen hakijan valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta ja hankkeesta rakennusaikana saadut tulot. Näihin tuloihin ei kuitenkaan ilmoiteta rakennusaikana loppuasiakasliittymien myynnistä saatuja tuloja. Laajakaistahankkeeseen ei voida myöntää valtion laajakaistarakentamisen tukea, jos hankkeeseen on saatu päällekkäistä tukea valtion viranomaisilta, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta taikka Euroopan yhteisöltä. Hakijan tulee esittää myös selvitys siitä, onko hakija saanut toimintaansa rahoitusta pääomasijoituksina julkisilta toimijoilta. Julkisten pääomasijoittajien osalta tulee yksilöidä tahot,

4 4 (8) joilta sijoituksia on saatu sekä ilmoittaa mikä osuus omasta pääomasta muodostuu näistä pääomasijoituksista. 4. TUETTAVASSA VIESTINTÄVERKOSSA TARJOTTAVAT TUKKU- JA VÄHITTÄISPALVELUT Hakemuslomakkeessa kuvataan lyhyesti tuettavassa verkossa tarjottavat viestintä- ja verkkopalvelut. Hakemukseen liitetään tarkempi selvitys verkossa tarjottavien palveluiden ominaisuuksista ja laadusta. Selvityksenä voidaan esittää esimerkiksi luonnos palvelukuvauksesta (hakemuksen liite 4.1) Selvityksestä tulee käydä ilmi ainakin tarjottavien palvelujen minimivalikoima, tilaajayhteyksien toteutustapa ja hinta sekä keskeisimmät vuokratuotteet hintoineen. Hakemuslomakkeessa tulee luetella hakijan tiedossa olevat palveluntarjoajat, jotka tulevat tarjoamaan viestintäpalveluja tuettavassa verkossa. Mikäli hakija ei itse toimi palveluyrityksenä, tulee hakijan kuitenkin sitoutua huolehtimaan siitä, että vähintään yksi teleyritys tarjoaa verkossa lain 9 :n mukaisesti viestintä- ja verkkopalveluja. Tällöin hakemuksen liitteenä 4.1 tulee esittää selvitystä verkko- ja palveluoperaattorin välisen sopimuksen ehdoista. Selvityksenä voidaan esittää esimerkiksi aiesopimus tai muu vastaava asiakirja tulevasta yhteistyöstä. Hakemuksen liitteenä 4.2 tulee esittää tuettavassa verkossa tarjottuja viestintä- ja verkkopalveluja koskevat hinnastot tai näitä vastaava muu selvitys tarjottavaksi suunniteltujen palvelujen hinnoista. Hakemuksen liitteenä 4.3 tulee esittää tuen hakijan arvio tuettavassa verkossa tarjottavien verkko- ja viestintäpalvelujen hintatason kehittymisestä viiden vuoden aikana palvelun tarjonnan aloittamisesta. Hakemuksen liitteenä 4.4. tulee esittää selvitys viestintäverkon ja -palveluiden yhteenliittämisestä muiden teleyritysten kanssa. Selvityksenä voidaan esittää esimerkiksi aiesopimus tai muu vastaava suunnitelma. Mikäli verkko liitetään omaan olevassa olevaan verkkoon, riittää tästä maininta. 5. TUETTAVAA VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVAT TIEDOT Tukihakemukseen merkitään rakennettavaa verkkoa sekä verkkoon liitettävien laitteiden, verkon rakenteiden ja laitetilojen lukumääriä koskevat tiedot. Tässä ei ilmoiteta vuokrattavia rakenteita, yhteyksiä tai laitteita. Hakija voi tarvittaessa lisätä lomakkeeseen rivejä. Aktiivilaitteiden osalta tuen hakijan tulee eritellä (tyyppi-kenttä) ainakin runkoverkon laitteet liityntäsolmuista. Halutessaan tuen hakija voi käyttää myös hienojakoisempaa jaottelua. Verkkokomponentit, käytettävät kaapelit ja muut rakenteet tulee ilmoittaa sekä kokonaisuutena että tuen hakijan arviona siitä, mikä osuus näistä on tukikelpoista. Vastaava jaottelu tehdään myös kustannusten osalta. Hakijan tukikelvottomiksi arvioimat verkon osat tulee yksilöidä liitteissä Lisäksi edellä mainitut tiedot tulee ilmoittaa erikseen runkoverkolle ja tilaajayhteysverkolle. Runkoverkolla tarkoitetaan kahden aktiivilaitteen välistä yhteyttä (runkoyhteys) ja tilaajayhteydellä laajakaistakeskittimen ja asiakkaan kiinteistön välistä yhteyttä. Runkoverkon ja tilaajayhteysverkon tarkemmat määritelmät on esitetty n muistiossa verkon

5 5 (8) tukikelpoisuuden arvioinnista ja tukihakemuksen yhteydessä ilmoitettavista tiedoista 2. Runkoverkkoon kuuluviksi verkon osiksi lasketaan myös muistion luvussa 4 kuvatut runkoyhteydet ja runkoyhteydellä olevat tilaajayhteyden haaroituspisteet. Kartat valtioneuvoston asetuksen (246/2010) mukaisista tukikelpoisista maantieteellisistä alueista löytyvät n www-sivuilta 3. Lisäksi asianosaisjulkisen version hanketta koskevasta markkina-analyysistä saa pyytämällä sta osoitteesta laajakaistahanke@ficora.fi. Tuen hakijan tulee esittää hakemuksen liitteinä seuraavat selvitykset: 5.1 Verkon yleiskuvaus 5.2 Paikkatietomuotoinen verkkokuva 5.3 Verkkosuunnitelma karttapohjalla 5.4 Yhteysvälien kuvaus 5.5 Luettelo aktiivilaitteiden laitetiloista Kyseiset liitteet tulee toimittaa n kirjaamoon sähköisessä muodossa esimerkiksi CD-levyllä. Hakemukseen liitettävällä verkon yleiskuvauksella (liite 5.1) tarkoitetaan sanallista yleiskuvausta verkon, tilaajayhteyksien ja asiakkaille tarjottavien palveluiden teknisestä toteutuksesta. Kuvauksesta on käytävä esimerkiksi ilmi, onko asiakkaille tarkoituksena tarjota palveluita yhden tai useamman kuidun välityksellä. Tuen hakijan tulee toimittaa lle paikkatietomuotoinen verkkokuva rakennettavasta verkosta (liite 5.2). Verkkokuva tulee toimittaa lle joko MapInfo-, TAB- tai Shapemuotoisena tiedostona. Verkkokuvassa hakijan tulee erotella verkon tukikelpoiset yhteydet hakijan tukikelvottomiksi arvioimista yhteyksistä. Hakijan tulee mahdollisuuksien mukaan erotella runkoyhteydet, tilaajayhteydet ja laitetilat omiksi tasoikseen. Lisäksi tuen hakijan tulee ilmoittaa käyttämänsä koordinaatisto. Tuen hakijan on esitettävä karttakuvassa seuraavat verkon osuudet kukin omassa tiedostossaan: aktiivilaitteet, runkoyhteydet ja tilaajayhteysverkko Tuen hakijan on nimettävä tai muuten merkittävä verkon osat siten, että hakemuksen liitteessä 5.5. luetellut aktiivilaitteet ovat löydettävissä helposti karttakuvasta. Hakija voi esimerkiksi piirtää ja nimetä laitetilat karttakuvaan ja listata tähän liitteeseen kussakin laitetilassa sijaitsevat aktiivilaitteet. Hakemuksen liitteenä 5.4. tulee esittää kuvaus yhteysväleistä. Tuen hakija saa itse päättää tarkemman tarkkuustason, jolla se haluaa eri yhteysvälit raportoida. Yhteysvälit on kuitenkin määriteltävä siten, että yhteysväli vaihtuu aina toteutustavan vaihtuessa esimerkiksi siirryttäessä maakaapelista ilma- tai vesistökaapeliin tai radiolinkkiin. Lisäksi yhteysväli vaihtuu aina kuitukaapelin kuitumäärän muuttuessa. Tuen hakijan tulee lisäksi erotella runkoverkon ja tilaajayhteysverkon yhteysvälit sekä verkon tukikelpoiset yhteydet hakijan tukikelvottomiksi arvioimista yhteyksistä

6 6 (8) Tuen hakijan on esitettävä kukin yhteysväli selvästi joko erillisessä MS Excel muotoisessa taulukossa tai karttakuvana ja MapInfo -taulukkona, josta käy ilmi vastaavat tiedot. Taulukosta on käytävä ilmi ainakin seuraavat tiedot: yhteysvälin tunnus (karttakuvasta löytämistä varten) yhteysvälin tyyppi (runkoverkko/tilaajayhteysverkko) yhteysvälin toteutustapa yhteysvälin kapasiteetti (esim. kuitumäärä) yhteysvälin pituus metreissä se osa yhteysvälistä (pituus metreissä), joka on hakijan arvion mukaan tukikelvotonta Yhteysvälin toteutustapa tulee määritellä ainakin tarkkuudella: maakaapeli ilmakaapeli vesistökaapeli radiolinkki yhteysvälit Hakemuksen liitteenä tulee esittää verkkosuunnitelma kuvana karttapohjalla esimerkiksi PDFmuodossa (liite 5.3). Karttapohjan mittakaavaksi tässä kuvallisessa esityksessä riittää 1: Käytetty mittakaava tulee ilmoittaa kuvan yhteydessä. Kuva tulee toimittaa tarkkuustasoltaan sellaisena, että se säilyttää vielä luettavuutensa tulostettaessa. Hakemuksen liitteestä 5.5 tulee ilmetä kuvaus laitetilasta ja sen hankkeessa rakennettavasta kalustuksesta (mm. sähköliittymä ja akusto), laitetilan sijainti (osoite tai paikkatieto) sekä tieto siitä, mitä aktiivilaitteita tilassa sijaitsee. Liitteessä 5.5 hakijan tulee esittää myös luettelo laitetiloista ja verkon aktiivilaitteista. Luettelosta on käytävä ilmi seuraavat tiedot laitekohtaisesti: laitteen/laitetilan tunnus, jolla laite on löydettävissä liitteen 5.2 mukaisesta karttakuvasta laitteen tuotenimi (esim. Cisco Catalyst 45XX) laitteen kapasiteetti (tilaajakytkimissä porttimäärä) laitteeseen kytkettävien tukikelpoisten tilaajien lukumäärä 6. HANKKEEN KUSTANNUSARVIO Kustannukset tulee ilmoittaa erikseen runkoverkolle ja tilaajayhteysverkolle. Lisäksi kustannukset on ilmoitettava sekä kokonaisuutena että tuen hakijan arviona siitä, mikä osuus näistä on tukikelpoista. Kustannukset ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa. Runkoverkon ja tilaajayhteysverkon määritelmät katso luku 5. Laitteet, kaapelit sekä muu käyttöomaisuus Käyttöomaisuutta koskevaan kustannusarvion kohtaan merkitään rakentamishankkeen toteuttamiseksi tarvittavien laitteiden, laitetilojen, viestintäverkon sekä verkon muiden rakenteiden hankinnan kustannukset kokonaisuudessaan. Verkon muiden rakenteiden hankinnasta aiheutuviin kustannuksiin voidaan lukea esimerkiksi mastojen, pylväiden, jakopisteiden ja antennien hankintahinnat. Kohtaan "muu käyttöomaisuus" merkitään hankkeen rakentamisessa tarvittavien laitteiden poistot ja/tai vuokrakustannukset.

7 7 (8) Alihankintana teetettävistä töistä merkitään kustannusarvion tähän kohtaan laitteiden ja tarvikkeiden kustannusosuus kokonaisurakkahinnasta. Henkilökustannukset Henkilökustannuksia koskevaan kustannusarvion kohtaan merkitään viestintäverkon rakentamisesta aiheutuvat arvioidut hankkeen palkka- ja sivukulut runko- ja tilaajaverkon osalta eriteltyinä. Hankkeen henkilökustannuksia ovat esimerkiksi viestintäverkon rakentamiseen liittyvistä aurausja kaivuutöistä, kaapelien asentamisesta ja kuitujen hitsauksesta aiheutuvat palkkakulut ja lakisääteiset sivukulut. Alihankintana teetettyjen töiden osalta sisällytetään työsuorituksiin liittyvä osuus kokonaisurakkahinnasta. Hankkeen muihin henkilökustannuksiin merkitään esimerkiksi tuettavan hankkeen suunnittelusta ja dokumentoinnista aiheutuvat palkkakulut ja lakisääteiset sivukulut sekä alihankintana teetettyjen töiden osalta niistä suoritettavat palkkiot. Muut kustannukset Kustannusarvion kohdassa muut kustannukset ilmoitetaan hankkeen arvioidut yleiskustannukset, matkakustannukset sekä pääasiassa hankkeen käytössä olevien laitteiden, tietokoneohjelmistojen ja muista käyttöoikeusmaksuista aiheutuvat kustannukset. Henkilökohtaisten tietokoneiden, matkapuhelinten tm. vastaavien työskentelyvälineiden hankintamenoja ei voida sisällyttää hankkeen välittömiin kustannuksiin, koska ne ovat luonteeltaan yleiskustannuksia ja sisältyvät yleiskustannusprosentin mukaisesti tilitettäviin kustannuksiin. Yleiskustannuksiksi voidaan hyväksyä tuen enimmäismäärää arvioitaessa ilman erityisiä syitä enintään 10 % hankkeen hyväksytyistä palkka- ja henkilösivukustannusten summasta. Yleiskustannusluonteisia menoja ei hyväksytä muissa kustannuslajeissa. Tuenhakijan tulee ilmoittaa tukihakemuksen liitteenä erittely muista kustannuksista. Hankkeen kustannusten kirjaaminen ja raportointi Hankkeen edetessä sen kustannukset kirjataan tuenhakijan kirjanpitoon muiden kustannusten tavoin. Hankkeesta on tämän lisäksi pidettävä erillistä projektikirjanpitoa, jonka avulla on mahdollista raportoida valtiontukiviranomaiselle valtiontuen käytöstä yksilöidyllä tasolla. Menoista, joilla ei ole kassavirtavaikutusta tai jotka tulee kohdistaa hankkeelle laskennallisesti muista syistä (esimerkiksi poistot ja koneiden leasing-kustannukset), tulee johtaa hankkeelle kuuluva osuus projektikirjanpitoon. Hankkeelle kohdistettavien henkilökustannusten tulee perustua tuntitasoiseen työajanseurantaan, jossa tunnit tulee kirjata vähintään viikoittain päiväkohtaisesti. Tuenhakijan tulee pyydettäessä toimittaa tuen maksatusta haettaessa hankkeen kustannusten valvomisen edellyttämät tiedot, kuten tositekopiot, laskuerittelyt ja alihankintana ostettujen palveluiden valintaperusteet. voi hyväksyä hankkeen kustannuksiksi henkilökustannuksia, laite-, kaapeli- ja käyttöomaisuushankintoja sekä yleiskustannuksia. Tukipäätöksen kustannusarvion kustannuslajikohtaiset summat määrittävät yksittäisten kustannuslajien hyväksyttävän enimmäismäärän. Kustannuslajeja ovat: laite-, kaapeli- ja muut käyttöomaisuushankinnat, henkilökustannukset, yleiskustannukset sekä muut kustannukset. Alihankintana ostetuista palveluista tulee esittää laskuerittely, joista ilmenee yksilöidysti työn osuus laskutussummasta sekä listaus tilatussa palvelussa käytetyistä tarvikkeista määrineen.

8 8 (8) Alihankintapalveluilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä ulkoistettua verkon rakennustyötä että mahdollisia muita asiantuntijapalveluita. 7. HAKIJAN VAKUUTUS JA SUOSTUMUS Hakemuksen allekirjoittaa hankkeen toteuttamisesta oikeudellisesti vastaava henkilö. Hakija vastaa mm. hankkeen tavoitteiden toteuttamisesta, varojen käytöstä ja niiden seurannasta ja raportoinnista. Yhteisön kuten osakeyhtiön puolesta toimivan tulee osoittaa, että hänellä on oikeus allekirjoittaa hakemus. Hakemuslomakkeeseen ja sen liitteisiin tulee selkeästi yksilöidä ne kohdat, jotka hakija katsoo liikesalaisuuksiksi. Teksti tulee lukea huolellisesti ennen allekirjoittamista.

OHJE TUKIHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE TUKIHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Ohje 1 (10) 4.4.2013 OHJE TUKIHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Yleistä Tukihakemuslomaketta käytetään haettaessa laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueille annetussa laissa (1186/2009, laajakaistatukilaki)

Lisätiedot

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset,

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset, 1176/9521/2010 1 (7) VERKON TUKIKELPOISUUDEN ARVIOINTI Tässä muistiossa kuvataan n näkemys keskeisimpiin verkon tukikelpoisuuden arviointiin liittyviin kysymyksiin. Muistion tarkoituksena on auttaa teleyrityksiä

Lisätiedot

1. HAKIJA JA HANKETTA KOSKEVAT TIEDOT

1. HAKIJA JA HANKETTA KOSKEVAT TIEDOT Tukihakemus laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (1186/2009) tarkoitetun tuen myöntämiseksi ja ennakkomaksun maksamiseksi. Ohjeita tuen hakemiseksi osoitteesta www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/nopealaajakaista/ohjeettuenhakijalle.html

Lisätiedot

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Ohje 1 (5) 11.3.2013 OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ Yleistä Maksuhakemuslomaketta käytetään haettaessa laissa laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueille (1186/2009, jäljempänä

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1307/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1768/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Analyysi 1 (5) Dnro: 18.12.2017 1361/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa Muistio 1 (5) Dnro: 2.12.2013 1196/940/2013 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue Muhos 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta Muistio 1 (5) Dnro: 31.5.2016 1248/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 24.2.2016 1282/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1316/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Savonlinna 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa Analyysi 1 (5) Dnro: 25.1.2018 1378/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Oulu Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) 1535/9520/2010 1 (4) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Masku-hanke.

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 31.5.2016 1272/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1702/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) 1239/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Sauvo

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1705/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 34 (Kangasniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Analyysi 1 (5) Dnro: 29.9.2017 992/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1250/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1773/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaihe on tarjoajien kelpoisuuden arviointi. Arviointi suoritetaan tämän lomakkeen ja sen liitteiden

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5)

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) @ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) 14.11.2018 Dnro: 1260/940/2018 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pilkanmaan hankealue Hämeenkyrö Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pirkanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 9.3.2016 1767/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 26.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1293/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 18.1.2013 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1736/9520/2012 Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen

Lisätiedot

LAAJAKAISTAHANKKEEN KUSTANNUSTEN JA TULOJEN RAPORTOINTI

LAAJAKAISTAHANKKEEN KUSTANNUSTEN JA TULOJEN RAPORTOINTI Ohje 1 (6) 4.4.2013 LAAJAKAISTAHANKKEEN KUSTANNUSTEN JA TULOJEN RAPORTOINTI 1. Tarkoitus ja sisältö Laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain (1186/2009) mukaan rakennettavien viestintäverkkojen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 5.8.2015 1085/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1766/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Yleiset tukikelpoisuusperiaatteet laajakaistahankkeiden verkonrakentamisessa. Laatua verkkoon seminaari, Hotelli Scandic Rovaniemi 28.5.

Yleiset tukikelpoisuusperiaatteet laajakaistahankkeiden verkonrakentamisessa. Laatua verkkoon seminaari, Hotelli Scandic Rovaniemi 28.5. Yleiset tukikelpoisuusperiaatteet laajakaistahankkeiden verkonrakentamisessa Laatua verkkoon seminaari, Hotelli Scandic Rovaniemi 28.5.2014 Viestintäviraston rooli Laajakaista 2015 -hankkeessa Markkina-analyysit

Lisätiedot

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA VIESTINTÄVI- RASTOSTA

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA VIESTINTÄVI- RASTOSTA 985/9521/2010 1 (10) OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA VIESTINTÄVI- RASTOSTA 1. YLEISTÄ Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueella (1186/2009) (jäljempänä laajakaistatukilaki)

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI) 1223/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI) Markkina-analyysi koskee Uudenmaan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Raasepori IIIb -hanke.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI) 1025/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Karijoki

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1830/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1707/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

TUKIPÄÄTÖKSEN MUKAISTEN KUSTANNUSTEN JA TUOTTOJEN KÄSITTELY

TUKIPÄÄTÖKSEN MUKAISTEN KUSTANNUSTEN JA TUOTTOJEN KÄSITTELY Viestintävirasto Muistio 1 (6) TUKIPÄÄTÖKSEN MUKAISTEN KUSTANNUSTEN JA TUOTTOJEN KÄSITTELY 1 TARKOITUS JA SISÄLTÖ Laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain (1186/2009) mukaisissa

Lisätiedot

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSESTA

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSESTA 1 Lnro 2340A OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSESTA Koskee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan myönnetyistä lisävaroista rahoitettavia

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Analyysi 1 (5) Dnro: 6.10.2017 970/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin Analyysi 1 (6) Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 4.4.2016 1071/9520/2011 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 31 (KOUVOLA)

Lisätiedot

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI)

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Analyysi 1 (7) Tämä analyysi korvaa Dnro: 28.10.2011 päivätyn analyysin. 14.1.2016 1081/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 1202/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1716/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Kainuun maakunnan liiton

Lisätiedot

Tuen saajan erityiset velvollisuudet

Tuen saajan erityiset velvollisuudet Valtiontukea laajakaistarakentamiseen Teleyrityksen ABC, 12.10.2016 Päivi Peltola-Ojala Tuen saajan erityiset velvollisuudet Verkko- ja viestintäpalvelujen tarjonta Käyttöoikeuden luovuttaminen Julkaisuvelvoite

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke Sopijapuolet Tuen myöntäjä Mallikunta 1 (Tilaaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuen saaja Teleyritys X (Toimittaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuettavan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 4.3.2015 860/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA Ohje 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta OHJE PILOTTIHANKKEIDEN KILPAILUTTAMISEKSI () 1. TAUSTA Valtioneuvosto on 4.12.2008 antamallaan periaatepäätöksellä asettanut hankkeen,

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1215/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 2018 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenkyrön laajakaistahanke, Hämeenkyrö

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta EmsaloNet Porvoo, Emäsalo Hanke-ehdotuksen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1069/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn ja 30.11.2011 täsmennetyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 861/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL-

Lisätiedot

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero Työ- ja elinkeinokeskus 1(6) MAKSUHAKEMUS YRITYKSEN INVESTOINTITUKI Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 ROOPAN YHTEISÖ Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo 106 (Maaninka) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo 106 (Maaninka) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 29.2.2016 1769/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo 106 (Maaninka) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) 570/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta Kannonkoski -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI (30) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI (30) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 17.9.2015 Dnro: 1070/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI (30) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

HE 21/2010 vp. tuoton osuuden palauttamiseen eräissä tapauksissa. Laki laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla

HE 21/2010 vp. tuoton osuuden palauttamiseen eräissä tapauksissa. Laki laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain sekä maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1 689/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1 Markkina-analyysi koskee Uudenmaan maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Bromarv-Tenhola -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 45/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KAINUU HANKEALUE 1 (SOTKAMO)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KAINUU HANKEALUE 1 (SOTKAMO) 556/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KAINUU HANKEALUE 1 (SOTKAMO) Markkina-analyysi koskee Kainuun maakuntayhtymän ilmoittamaa hankealuetta, joka kattaa koko Sotkamon kunnan.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 17.6.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 619/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4 Markkina-analyysi koskee Kymenlaakson maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta 25 ja se sisältää

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Laajakaistahankeen uutiskirje syksy 2018

Laajakaistahankeen uutiskirje syksy 2018 25.10.2018 Laajakaistahankeen uutiskirje syksy 2018 Syksyinen tervehdys laajakaistahankkeesta Kuten edellisessä uutiskirjeessä kesäkuussa muistutimme, valtiontukea laajakaistarakentamiseen voi hakea Viestintävirastolta

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI 1 SOPIMUS SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI Sopijapuolet Tilaaja Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3, PL 13 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Sopijapuolet Tilaaja Y-tunnus 0169321-6 Lieksan kaupunki (Tuen myöntäjä) Rantalantie 6 81720 Lieksa Toimittaja Y-tunnus 2462309-3 Pielisen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan laajakaistarakentamisen tuesta

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle

Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle 1(6) Sopimus Taipalsaaren kunnan myöntämästä tuesta Saimaan Kuidun Taipalsaaren laajakaistahankkeelle Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Toimittaja: Saimaan Kuitu Oy yhteyshenkilö Tuomo Puhakainen osoite

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9) Sopijapuolet Tilaaja Juuan kunta (Tuen myöntäjä) Poikolantie 1 83900 JUUKA Y-tunnus 0168654-2 Toimittaja (Tuen saaja) Pielisen tietoverkko-osuuskunta c/o Nurmeksen Lämpö Oy Kauppatori 3 75500 NURMES Y-tunnus

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaistahankkeelle: Kontiolahti III

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaistahankkeelle: Kontiolahti III 1(7) Sopijapuolet Tilaaja Kontiolahden kunta (Tuen myöntäjä) Keskuskatu 8 81100 Kontiolahti Y-tunnus 0169048-8 Toimittaja Kaisanet Oy (Tuen saaja) Pohjolankatu 20 87100 Kajaani Y-tunnus 2366937-2 Yleistä

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.1.2015 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA LAVIA (4)-HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA LAVIA (4)-HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 17.6.2010 päivätyn ja 30.12.2011 täsmennetyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 685/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA LAVIA (4)-HANKEALUEEN TUKIKELPOI-

Lisätiedot