Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen
|
|
- Pekka Järvenpää
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Teknoksen ympäristöystävälliset maalausjärjestelmät metalliteollisuuteen
2 Euroopan Unionin lainsäädäntö ohjaa teollisten pinnoittajien maalinvalintaa. EU:n direktiivi 1999/13/EY orgaanisten liuottimien käytöstä aiheutuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöjen rajoittamisesta on edellyttänyt EU:n jäsenvaltioita laatimaan kansalliset säädöstöt, joissa määritellään tavoitteet liuotinpäästöjen vähentämiseksi vuoteen 2004 ja 2007 mennessä. Suomessa Valtioneuvosto laati direktiivin perusteella asetuksen 435/ 2001, jossa määritellään millä ehdoilla liuottimia sisältäviä tuotteita saadaan laitoksissa (maalaamoissa) tulevaisuudessa käyttää. VOC-asetus edellyttää teollisen pinnoittajan laskevan vuotuiset liuotinpäästönsä. Mikäli päästöjen määrä on kg vuodessa, teollinen pinnoittaja joutuu rekisteröitymään ympäristöhallinnon tietojärjestelmään, ja mikäli päästöt ovat yli kg vuodessa, pinnoittajan tulee rekisteröitymisen lisäksi hankkia ympäristölupa. 2
3 VOC-asetuksen edellyttämät toimenpiteet metalliteollisuusmaalauksessa: VOC= Volatile Organic Compounds (Haihtuvat orgaaniset yhdisteet) Pintakäsittelylaitoksen liuotinkulutus (VOC) Vuodessa käytettyjen maalien sisältämien liuotteiden määrä + ohenteet + pesuliuotteet Liuotteiden kokonaiskulutus alle kg Liuotteiden kokonaiskulutus kg Liuotteiden kokonaiskulutus yli kg Ei toimenpiteitä Rekisteröinti Ympäristölupa VOC vähentämissuunnitelma Mikäli teollisen pinnoittajan liuotepäästöt ylittävät asetuksen mukaan lasketun tavoitearvon, on pinnoittajan laadittava liuotepäästöjen vähennyssuunnitelma, jonka tavoitteena on liuotepäästöjen vähentäminen asetuksen määrittelemään tavoitearvoon tai sen alle. 3
4 Valtioneuvoston asetus 435/2001 VOC-asetuksen liuotteiden vähentämissuunnitelma Yrityksen on määritettävä vuodessa kuluttamiensa maalien ja ohenteiden sisältämien kiintoaineiden kokonaismäärä. Tästä arvosta saadaan VOC-asetuksen määrittelemällä laskentatavalla laskettua vertailupäästöarvo. Vertailupäästöarvoa verrataan laskennalliseen tavoitearvoon. Vähentämissuunnitelman laadinnassa Teknos tarjoaa useita tuote- ja yhdistelmävaihtoehtoja, joilla voidaan vähentää VOC-päästöjä. vertailupäästö on pienempi kuin laskettu tavoitearvo vertailupäästö on suurempi kuin laskettu tavoitearvo ei toimenpiteitä Päästöjä on vähennettävä vuoteen 2004 mennessä välitavoitteeseen ja vuoteen 2007 mennessä tavoitearvoon tai sen alle. Päästöjen vähennystapoja: maalityyppien vaihto maalaustekniikoiden uudistus liuotteiden talteenotto polttolaitos 4
5 Vesiohenteisten ja liuotteellisten suojamaalijärjestelmien VOC-pitoisuuksia Eri maalien VOC-pitoisuutta voidaan verrata keskenään maalien tuoteselosteissa ilmoitetun VOC-määrän (g/litra) perusteella. Teknos ilmoittaa tuoteselosteissaan VOC-määrän lisäksi maalin kiintoaineen määrän (g/litra). Näistä arvoista asiakkaamme saa lasketuksi viranomaisten VOC-asetuksessa edellyttämät arvot. Tämän lisäksi Teknos tarjoaa asiakkailleen VOC-asetuksen mukaisen laskelman, joka sisältää asiakkaan käyttämät maalimäärät, niiden sisältämät liuotteiden kokonais-voc-määrät sekä haihtuvien liuotteiden tyypit. Lisäksi laskelmasta selviää liuotteiden tavoitepäästöarvot ja vähennystarpeet. Ohessa vertailuesimerkki liuotteellisten ja vesiohenteisten suojamaalijärjestelmien VOC-määristä maalattua neliömetriä kohden. K18 c Liuotteellinen epoksijärjestelmä EP200/3 TEKNOPLAST PRIMER 3 80 μm TEKNOPLAST PRIMER 3 60 μm TEKNOPLAST 50/90 60 μm 200 μm MAALAUSJÄRJESTELMÄN VOC 170 g/m 2 K16 c Vesiohenteinen epoksijärjestelmä EP200/3 TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 80 μm TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 80 μm TEKNOPOX AQUA μm 200 μm MAALAUSJÄRJESTELMÄN VOC 9,6 g/m 2 5
6 Teknoksen ympäristöystävällisten maalausjärjestelmien VOC-pitoisuudet Vesiohenteiset järjestelmät järjestelmätunnus K1e EPPUR200/4 K1c EPPUR200/3 K16e EP160/3 K42f AY120/2 maalausjärjestelmä TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 TEKNODUR AQUA /09 maali TEKNODUR AQUA /09 lakka TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 TEKNODUR AQUA /09 TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 TEKNOPOX AQUA 0350 TEKNOCRYL AQUA PRIMER 7 TEKNOCRYL AQUA 350/390 TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 AN 100 TEKNODUR AQUA AN 11 TEKNOPOX AQUA PRIMER 3 TEKNOSAFE TEKNOCRYL AQUA 350/390 K116b EPPUR160/3 naamiomaalijärjestelmä Palonsuojamaalijärjestelmä Antikondenssimaali kuivakalvonpaksuus μm 2 x 60 μm 200 μm 28 g/m 2 2 x 80 μm 200 μm 23 g/m 2 2 x 60 μm 160 μm 1 x 80 μm 120 μm 1 x 60 μm 1 x 60 μm 160 μm 1 x 80 μm 1 x 1000 μm 1120 μm ANTICON g/m 2 VOC g/m 2 7,6 g/m 2 15 g/m 2 19 g/m 2 18 g/m 2 0 g/m 2 K1e K42f K1c K16e K116 b 6
7 Niukkaliuotteiset järjestelmät K3b CTE300/3 K7h EP160/2 maalausjärjestelmä TEKNOTAR 100 TEKNOPLAST HS 150 järjestelmätunnus kuivakalvonpaksuus μm 3 x 100 μm 300 μm 2 x 80 μm 160 μm VOC g/m g/m 2 69 g/m 2 K48b K58d EP300/2 TEKNOPLAST PRIMER 7 TEKNOPLAST HS x 150 μm 1 x 150 μm 300 μm 128 g/m 2 K60a EP120/2 TEKNOPOX x 120 μm 30 g/m 2 K59b PUR 120/1 K48b OX120/1 TEKNODUR COMBI 3430 TEKNORAN COMBI /09 1 x 120 μm 1 x 120 μm 69 g/m 2 50/70 g/m 2 K59b UUSI PUR teknologia TEKNODUR COMBI x 120 μm 13 g/m 2 K3b K7h K58d K60a 7
8 K31b EP500/1 K34c EP500/2 Liuotevapaat järjestelmät maalausjärjestelmä INERTA 160 INERTA 165 järjestelmätunnus kuivakalvonpaksuus μm 1 x 500 μm 2 x 250 μm 500 μm VOC g/m 2 21 g/m 2 54 g/m 2 K30c EP600/1 INERTA x 600 μm 25 g/m 2 K38a EP300/1 INERTA x 300 μm 16 g/m 2 K62a EPZn(R)EPSi 160/2 TEKNOZINC 90 SE TEKNOSILOX x 120 μm 160 μm 46 g/m 2 K67 EPZn(R) PUR200/2 TEKNOZINC 90 SE TEKNODUR COMBI /-09 1 x 160 μm 200 μm 53 g/m 2 K62a K34c K38a K31b 8
9 Jauhemaalit K51a EP100/1 maalausjärjestelmä INFRALIT EP järjestelmätunnus kuivakalvonpaksuus μm 1 x 100 μm VOC g/m 2 0 g/m 2 K52a PE80/1 INFRALIT PE , PE x 80 μm 0 g/m 2 K52a K52a K51a 9
10 Hybridijärjestelmät maalausjärjestelmä järjestelmätunnus kuivakalvonpaksuus μm VOC g/m 2 K41b EPAY200/2 INERTA MASTIC TEKNOCRYL AQUA 350/390 1 x 160 μm 200 μm 48 g/m 2 K41d EP200/2 INERTA MASTIC TEKNOPOX AQUA x 160 μm 200 μm 44 g/m 2 K41f EPPUR200/2 INERTA MASTIC TEKNODUR AQUA /09 1 x 160 μm 200 μm 51 g/m 2 K41f K41b K41d 10
11 Lisätietoja ympäristöystävällisistä maalausjärjestelmistä ja -tuotteista Teknoksen Internet-sivuilta 11
12 Teknos Oy Takkatie 3, PL HELSINKI Puh. (09) Fax (09) Teknos A/S Industrivej 19 DK-6580 VAMDRUP TANSKA Puh Fax Teknos AB Limmaredsv. 2, Box 211 SE TRANEMO RUOTSI Puh Fax Teknos Deutschland GmbH Edelzeller Strasse 62 DE FULDA SAKSA Puh Fax Teknos Nova Coil TNC Oy Takkatie 3, PL HELSINKI Puh. (09) Fax (09) TNC Oy Venäjällä TNC LLC Stromynskiy pereulok. d. 6 off MOSKOVA Puh Fax Teknos Group Oy Konsernin emoyhtiö Takkatie 3, PL HELSINKI Puh. (09) Fax (09) Teknos Norge A/S Industriveien 28 NO-3430 SPIKKESTAD NORJA Puh Fax Teknos Sp. Z o.o. ul. Sterdynska 1 PL WARSAW PUOLA Puh Fax Teknos UK Ltd Unit E1, Heath Farm Banbury Road, Swerford GB-OXFORDSHIRE OX7 4BN ENGLANTI Puh Fax
Teollisuusmaalien tuotedirektiivi valmisteilla
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 5:2009 Sisältö 5/2009 Teollisuusmaalien tuotedirektiivi valmisteilla...1 Vastaus tulevaisuuden haasteisiin... 2-5 Julkaisija: Teknos Oy
Jauhemaalaus korroosionestomenetelmänä
Jauhemaalaus korroosionestomenetelmänä Teknos on Pohjoismaiden johtavia teollisuusmaalien valmistajia, jolla on myös vahva asema kauppa- ja rakennusmaalimarkkinoilla. Teknoksella on omat yhtiöt kaikissa
NIMELLISKALVON PAKSUUS. Inerta 51 MIOX. Sinkkiepoksipohjamaali, 2-komp. Teknozinc 50 SE 40 Teknos Oy Teknos Oy 31.12.2019 Rautakiillepigmentoitu.
LIVI A.1 EPZn(R)EPPUR /5 FeSa2½ C5-M(H) Sinkkiepoksipohjamaali, 2-komp. Teknozinc 90 SE 40 Teknos Oy Teknos Oy 31.12.2019 Inerta 51 MIOX 2x80 epoksimaali, 2 komp. Polyuretaanipintamaali, 2 komp. Teknodur
Teknos Kiinaan. Sisältö 1/2010. Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 1/2010 Sisältö 1/2010 Teknos Kiinaan...1 Tuotannon läpimenoajan huomattava lyheneminen teki maalinvalinnasta helppoa...2 3 Teknoksen Norsok
NIMELLISKALVON PAKSUUS
LIVI A.1 EPZn(R)EPPUR /5-FeSa2½ C5-M(H) Sinkkiepoksipohjamaali, Teknozinc 90 SE 40 Teknos Oy Teknos Oy 31.12.2019 Rautakiillepigmentoitu epoksimaali, Inerta 51 MIOX 2x80 Polyuretaanipintamaali, Teknodur
NIMELLISKALVON PAKSUUS
LIVI A.1 EPZn(R)EPPUR /5-FeSa2½ C5-M(H) Sinkkiepoksipohjamaali, Teknozinc 90 SE 40 Teknos Oy Teknos Oy 31.12.2019 Rautakiillepigmentoitu epoksimaali, Inerta 51 MIOX 2x80 Polyuretaanipintamaali, Teknodur
Teknos 2009 PF, 7.4..2009
Teknos 2009 PF, 7.4..2009 Visiomme Teknos haluaa olla teknisesti edistyksellisillä maali- ja pinnoiteratkaisuillaan johtava paikallinen maalintoimittaja asiakkailleen Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Tavoitteenamme
K-JÄRJESTELMÄT AIEMMAT ISO : 2007 MAALAUSJÄRJESTELMÄT
K-JÄRJESTELMÄT AIEMMAT ISO 12944-5: 2007 MAALAUSJÄRJESTELMÄT Klikkaa järjestelmädokumentin nimeä siirtyäksesi tarvitsemasi järjestelmän sivulle. K1 TEKNODUR AQUA 3390 -EPOKSI-POLYURETAANIJÄRJESTELMÄT K2
Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite
Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Perinteinen epoksipinnoite ja TEKNOPUR 300-20 C:ssa suoritetun iskunkestotestin jälkeen. Vertaansa vailla olevaa puhdasta
TERÄSRAKENTEET ENNEN VUOTTA 2015 KÄYTÖSSÄ OLLEET JA PAIKKAUSMAALAUKSISSA KÄYTETTÄVÄT MAALAUS-
siltojen korjaus TERÄSRAKENTEET ENNEN VUOTTA 2015 KÄYTÖSSÄ OLLEET JA PAIKKAUSMAALAUKSISSA KÄYTETTÄVÄT JÄRJESTELMÄT 1. YLEISTÄ LIIKENNEVIRASTO Taitorakenneyksikkö 10/2015 (korvaa ohjeen 3/98) 3.352 Tässä
UUDIS- JA UUSINTA- MAALAUKSEN MAALAUSJÄRJESTELMÄT
TERÄSRAKENTEET UUDIS- JA UUSINTA- MAALAUKSEN MAALAUSJÄRJESTELMÄT TIEHALLINTO, SILTATEKNIIKKA 12/06 3.351 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTTÖRAJOITUKSET Tässä ohjeessa esitetään teräsrakenteiden uudismaalauksessa
Teknos Way. Teknos Way määrittelee päivittäisen toimintamme periaatteet, yhteiset arvot, vision ja keskeiset tavoitteet.
Teknos lähikuvassa Teknos perustettiin vuonna 1948. Yli 60-vuotisen toimintansa aikana yrityksestä on tullut yksi Euroopan johtavista teollisuusmaalien valmistajista, jolla on vahva asema myös kauppa-
Puun teollinen pintakäsittely
Kuva 1. Maalin tartunta suhteessa maalausviiveeseen Kuva 3. Puutyypin ja maalisysteemin vaikutus halkeamien esiintymiseen Tartunta (MN/m ) 16 14 1 10 8 6 4 0 0 1 3 6 Maalausviive (kk) Kuullote Akryylimaali
P-JÄRJESTELMÄT AIEMMAT ISO : 2007 MAALAUSJÄRJESTELMÄT
P-JÄRJESTELMÄT AIEMMAT ISO 12944-5: 2007 MAALAUSJÄRJESTELMÄT Klikkaa järjestelmädokumentin nimeä siirtyäksesi tarvitsemasi järjestelmän sivulle. P214 INFRALIT PE 8350-00 POLYESTERIJAUHEMAALIJÄRJESTELMÄ
EPOKSI, POLYESTERI & EPOKSIPOLYESTERI KEMIALLISESTI ESIKÄSITELTY HIILITERÄS. maalausjärjestelmä
P243a-C3/M X X P243b-C4/M X X P243c-C4/H X X X P243d-C4/H X X X P243e-C5/H X X X P243f-C5/H X X X P243g-C5/H X X X P243a-C3 Medium P243b-C4 Medium P243c-C4 High P243d-C4 High P243e-C5 High P243f -C5 High
Teknoksen toimintaidea on alusta alkaen perustunut vahvaan omaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä erikoistumiseen.
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 3: 2008 Sisältö 3/2008 Teknos 60 vuotta... 1 FROSIO-tarkastajat työskentelevät korroosioneston vaativimmassa sarjassa... 2 Päivitetty
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 7.9.2010 Anneli Karjalainen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ORGAANISTEN LIUOTTIMIEN KÄYTÖSTÄ ERÄISSÄ TOIMINNOISSA JA LAITOKSISSA AIHEUTUVIEN HAIHTUVI-
Alkanut vuosi haastava
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 1:2009 Sisältö 1/2009 Alkanut vuosi haastava...1 ABB Puola leikkasi maalauskustannuksiaan...2 4 Ultranopea korroosionestojärjestelmä avomerille...5
Sisältö 4/2010. Teknos-Oliva. Paint with Pride. World of the General Industry and Powder Coatings
Paint with Pride Sisältö 4/2010 Teknos-Oliva...1 Scantarp luottaa tiiviiseen yhteistyöhön Teknoksen kanssa...2 Teknos ja Hensel yhteistyössä...4 Normek Oy laajan palvelun teräsrakentaja...6 TEKNODUR COMBI
Jatkuvaa luovuutta. ovat kuitenkin pysyneet samoina. Perheyrityksenä Teknos on aina uskonut systemaattiseen työntekoon, pitkäjänteiseen
Teknos lähikuvassa 2 Ajassa mukana Teknos on Euroopan johtavia teollisuusmaalien valmistajia, jolla on vahva asema kauppa- ja rakennusmaaleissa. Vuonna 1948 perustetulla yrityksellä on tällä hetkellä toimintaa
D8186 ruiskutetaan puhtaalle ja pölyttömälle Envirobase HP basecoat pinnalle. Pölypyyhkeen käyttöä suositellaan.
GLOBAL REFINISH SYSTEM Syyskuu 2011 TUOTTEET Vesiohenteinen kirkaslakka D8186 Vesiohenteisen kirkaslakan kovete D8224 Ohenne T494 Vesiohenteisen kirkaslakan häivytysohenne D8449 TUOTEKUVAUS D8186 perustuu
TEKNOPUR 300. elastomeeripinnoite. Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa
TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa PERINTEINEN EPOKSIPINNOITE JA TEKNOPUR 300-20 C:SSA SUORITETUN ISKUNKESTOTESTIN JÄLKEEN. Vertaansa vailla olevaa puhdasta
Vahvaa teollisuusosaamista Eestissä
Paint with Pride Sisältö 2/2013 Vahvaa teollisuusosaamista Eestissä...1 ELHO Tuotteen toimivuus ja ulkonäkö ratkaisevat...2 INERTA 270 epoksimaali säiliöiden sisäpinnoille...4 Uudella vesiohenteisella
Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista.
Sivu 1 / 5 Korroosionestomaalit Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sideaineet Sideaine muodostaa alustaan kiinnittyvän
Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa
Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa 1 Itävalta Itävalta Belgia Belgia Tšekin tasavalta Tšekin tasavalta Tanska Baxter
Asetus ehdotettaisiin tulevan voimaan 31 päivänä lokakuuta 2005.
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja 17.10.2005 Anneli Karjalainen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ORGAANISTEN LIUOTTIMIEN KÄYTÖSTÄ ERÄISSÄ TOIMINNOISSA JA LAITOKSISSA AIHEUTUVIEN HAIHTUVI- EN
Metalliteollisuuden markkinanäkymät
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 2/2010 Sisältö 2/2010 Metalliteollisuuden markkinanäkymät...1 Kansainväliset asiakkaat luottavat Teknoksen korkean teknologian tuotteisiin...2
Puupinnat ulkona TALOMAALIT
Puupinnat ulkona TALOMAALIT 2 Puutalojen Suomi Puutalo on perinteinen rakennusmuoto Suomessa ja muissa Pohjoismaissa materiaalin saatavuuden, edullisuuden ja rakentamisen helppouden ansiosta. Tänä päivänä
Teknoksen palveluverkosto laajenee
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 2:2009 Sisältö 2/2009 Teknoksen palveluverkosto laajenee...1 Uusi vertikaalijauhemaalaamo Mäkelä Alu toimittaa laatutuotteita varmasti
BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS
BETONILATTIOIDEN MAALAUS JA PINNOITUS Tuotekehityksen kuulumisia 17.9.2015, Tikkurila Oyj, Vantaa Jenni Järvinen & Juha Nikkola Sisältö Yleistä vesiohenteisista epokseista Tikkurilan Fontefloor EP tuotteet
Jauhemaalaus korroosionestomenetelmänä
Jauhemaalaus korroosionestomenetelmänä Johdanto Korroosio eli syöpyminen on metallin fysikaalis-kemiallinen reaktio ympäristönsä kanssa. Korroosio aiheuttaa muutoksia metallin ominaisuuksiin ja se johtaa
Puu-ulkoverhouksen ja sisäpaneelien palosuojaus. Teknosafe 2407
Puu-ulkoverhouksen ja sisäpaneelien palosuojaus Teknosafe 2407 Puu-ulkoverhouksen ja sisäpaneelien palosuojaus Teknos on kehittänyt puu-ulkoverhouksen ja sisäpaneelien palosuojamaalausyhdistelmät, joilla
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b
1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,
Kasvun uskotaan jatkuvan itämarkkinoilla
Paint with Pride Sisältö 1/2013 Kasvun uskotaan jatkuvan itämarkkinoilla...1 Teknoksen korroosionestojärjestelmä kaasuteollisuudelle...2 Teknoksen suojamaaliyhdistelmille Rosneftin sertifiointi...4 Pipeline
TEHOMET PINTAKÄSITTELY
TEHOMET PINTAKÄSITTELY MODERNI MAALAAMO Kangasniemellä, Tehometin valaisinpylvästehtaan vieressä sijaitseva maalaamo on yksi Suomen suurimpia. Kokonaispinta-ala on yhteensä 2 760 neliömetriä. Modernin
TEKNOMIX Automaattiset sävytysjärjestelmät
TEKNOMIX Automaattiset sävytysjärjestelmät Sävytyskoneet TEKNOMIX Automaattiset sävytysjärjestelmät Teknos toi markkinoille ensimmäiset automaattiset sävytysjärjestelmänsä yli 25 vuotta sitten. Innovaatio
Wedevåg Färgin liikevaihto on tänä vuonna noin 13 M. Yritysosto vahvistaa Teknoksen puuteollisuuden liiketoimintaa erityisesti sisäkohteissa,
Paint with Pride Sisältö 5/2012 Teknos vahvistaa teollisuusliiketoimintaansa...1 Uudet ultranopeat INFRALIT matalapolttojauhemaalit...2 CHINA WINDPOWER 2012 -messut Pekingissä...4 TRY:n Pintakäsittelypäivä
Antimikrobiaaliset jauhemaalit - case Abloy
Antimikrobiaaliset jauhemaalit - case Abloy Harry Kouri Helsinki 10.09.2014 Teknos jauhemaalin valmistajana Jauhemaalien markkinointi aloitettiin 60-luvun lopussa ja valmistus 70-luvun alussa yhteistyössä
Sisältö 1/2011. Lähellä asiakasta. Paint with Pride. World of the General Industry and Powder Coatings
Paint with Pride Sisältö 1/2011 Lähellä asiakasta...1 Hiekka ja Suola Epoken valmistamien tuotteiden pahimmat viholliset... 2 3 TEKNODUR COMBI 3560 Kuivuu nopeasti ja säästää resursseja... 4 5 Julkaisija:
Liite teokseen Semi Purhonen ym., Suomalainen maku: Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen (Gaudeamus 2014)
Liite teokseen Semi Purhonen ym., Suomalainen maku: Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen (Gaudeamus 2014) Liitetaulukko 13.2 Järjestötoiminnan aktiivisuutta viimeisen 12 kuukauden
Sertifikaatti Nro 91659-2011-AQ-FIN-FINAS. Täten todistetaan, että SSAB EUROPE OY. Suolakivenkatu 1, FI-00810 Helsinki; Suomi
MANAGEMENT SYSTEM CERTIFICATE Sertifikaatti Nro 91659-2011-AQ-FIN-FINAS Täten todistetaan, että Suolakivenkatu 1, FI-00810 Helsinki; Suomi noudattaa seuraavaa johtamisjärjestelmästandardia: ISO 9001:2008
PALONSUOJAUS PUURAKENTAMISESSA
PALONSUOJAUS PUURAKENTAMISESSA Teknos lyhyesti Teknos on Pohjoismaiden johtava teollisuusmaalitoimittaja, jolla on vahva asema myös kauppa- ja rakennusmaaleissa Teknoksella on tuotantoa seitsemässä maassa:
Puupintojen palosuojaus TEKNOSAFE 2407 TEKNOSAFE 2467
Puupintojen palosuojaus TEKNOSAFE 2407 TEKNOSAFE 2467 Puupintojen palosuojaus Teknoksen palosuojamaalausjärjestelmillä saavutetaan puutuotteelle korkein mahdollinen palosuojaus. Teknologia perustuu TEKNOSAFE
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan
Venäjälle suunnitellaan valmistuskapasiteetin lisäystä
Paint with Pride Sisältö 2/2011 Venäjälle suunnitellaan valmistuskapasiteetin lisäystä...1 ABB aloittaa isojen tahtigeneraattoreiden valmistuksen Kiinassa... 2 3 TEKNODUR COMBI 3560:lle Prometey-hyväksyntä
Painting Wood newsletter selaimeen
Sisältö Pääkirjoitus: Painting Wood newsletter selaimeen...1 Uusi AQUACOAT 2661 PVC pintamaali nyt saatavilla...2 Tuotteita sisäkohteisiin: TEKNOLUX-tuotesarja laajenee...3 UV-kovetus: kustannustehokkuutta
Oma myyntiyhtiö Sloveniaan
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 4:2008 Sisältö 4/2008 Oma myyntiyhtiö Sloveniaan...1 Infrapunakovettuvilla jauhemaaleilla liuotinpäästötöntä tuotantotehoa...2 Hyvin tehty
Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (*
AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden valmistaja ja myyjä. Perustettu 1990 Yli 2700 myynti- ja jakelupistettä ympäri maailmaa. Avaintuotemerkit: Valtra Perustettu:
Asiakas ensin. Sisältö 2/2008. Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 2: 2008
Paint with Pride WORLD OF THE GENERAL INDUSTRY AND POWDER COATINGS 2: 2008 Sisältö 2/2008 Asiakas ensin... 1 Raaka-ainetilanne - vaikutukset maalinvalmistuksessa... 2 Road Show 2008 Tanskassa... 3 Teknos
L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti
L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin
Tarja Lahtinen Neuvotteleva virkamies. Ympäristövaliokunta
HE 184/2017 vp Hallituksen esitys laeiksi poltto-aineiden elinkaarenaikaisten KHK-päästöjen vähentämisestä ja biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain 2 :n muuttamisesta Tarja Lahtinen Neuvotteleva
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Teknillinen tiedekunta BK10A0400 Kandidaatintyö ja seminaari PULVERIMAALAUS JA SEN VERTAILU MÄRKÄMAALAUKSEEN
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Teknillinen tiedekunta BK10A0400 Kandidaatintyö ja seminaari PULVERIMAALAUS JA SEN VERTAILU MÄRKÄMAALAUKSEEN Lappeenrannassa 18.4.2008 Tommi Veiste 0280463 SISÄLLYSLUETTELO
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä
HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali
HENSOTHERM 4KS - Palosuojamaali OMINAISUUDET JA KÄYTTÖ: HENSOTHERM 4KS on paisuva, vesiohenteinen palosuojamaali. Maalin korkean viskositeetin ja hienojakoisuuden ansiosta palosuojamaalattu pinta on tasainen.
PARASTA PALOSUOJAUSTA PUULLE
PARASTA PALOSUOJAUSTA PUULLE Otto Tuominen 27.10.2011 E1 RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS Rakennusosat Kantavat ja osastoivat rakennusosat (esim. ulko-ovet ja ikkunat) jaetaan luokkiin sen perusteella, miten
Liite 1. 3. Ajoneuvojen korjausmaalaus ja ajoneuvojen maalaus ( 15 t/a)
5222 Liite 1 3. Ajoneuvojen korjausmaalaus ja ajoneuvojen maalaus ( 15 t/a) Korjausmaalauksella tarkoitetaan teollista tai kaupallista maalaustoimintoa tai siihen liittyviä rasvanpoistotoimintoja, joilla
I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä
PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen
UUDISTUNUT SFS-EN ISO Juha Kilpinen
UUDISTUNUT SFS-EN ISO 12944 20.11.2018 Juha Kilpinen SISÄLTÖ - Yleistä 12944:sta - Teräsrakenteiden CE-merkintä - muutokset uudistuneessa 12944:ssa SFS-EN ISO 12944 Maalit ja lakat. Teräsrakenteiden korroosionesto
Sisätilojen huoltomaalaus uudet luokitukset ja rajoitukset Sakari Leimi, Insinööri Tekninen neuvoja, Tikkurila Paints Oy sakari.leimi@tikkurila.
Sisätilojen huoltomaalaus uudet luokitukset ja rajoitukset Sakari Leimi, Insinööri Tekninen neuvoja, Tikkurila Paints Oy sakari.leimi@tikkurila.com Tässä artikkelissa käsitellään rakennusten sisätilojen
US Wood Oy Jäsperintie 6, 46800 MYLLYKOSKI
SERTIFIKAATTI SUORITUSTASOJEN PYSYVYYDESTÄ 0416-CPR-7326-04 Euroopan parlamentin ja neuvoston 9. maaliskuuta 2011 antaman asetuksen (EU) N:o 305/2011 (eurooppalainen rakennustuoteasetus, CPR) mukaisesti
Ympäristöministeri Jouni Backman
Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maalien liuotepitoisuudesta (maalien liuotepitoisuudet) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään
Maapallon kehitystrendejä (1972=100)
Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä
AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT
AINEENOPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN SOVELTUVUUSKOEAIKATAULUT (vk 20) 1+ VAIHEEN HAKIJAT HUOM! - aikataulut on julkaistu opiskelijanumeroilla - saavuthan ajoissa paikalle ilmoitetun salin ulkopuolelle
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/0358(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 25.11.2015 2014/0358(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi valtiosta toiseen
SISÄILMAMITTAUKSET. Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa
SISÄILMAMITTAUKSET Koivukoti 1I Kuriiritie 24 01510 Vantaa Raportin päiväys 31.10.2012 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 SISÄILMAMITTAUKSET 2 KURIIRITIE
PAUNUN KOULU KOELISTA SYKSY 2014 31.8.2014. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2
VIIKKO 37 Ma 8.9. Pe 12.9. Ma 8.9. MATEMATIIKKA luokka klo luokkatila tilan vaihto 8A 9-10 MA2 8B 9-10 BG2 8C 9-10 MA3 8D 9-10 BG1 8E 9-10 AI1 9B (LEL) AI1 RE1 8F 9-10 AI2 Pe 12.9. MATEMATIIKKA luokka
Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa. TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite
Vertaansa vailla olevaa puhdasta polyureateknologiaa TEKNOPUR 300 elastomeeripinnoite Perinteinen epoksipinnoite ja TEKNOPUR 300-20 C:ssa suoritetun iskunkestotestin jälkeen. Vertaansa vailla olevaa puhdasta
Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee
Paint with Pride Sisältö 5/2011 Metalliteollisuuden palvelukonsepti laajenee...1 MAZ Black Erityisosaamista vaativan tuotekehityksen tulos... 2-3 Täyden palvelun Complete Coating Services... 4-5 Julkaisija:
SIDEAINE: Alkydisidos, vesipohjainen
PAINTS GENERAL PURPOSE NEW SECURESEAL SECURE C A P S E A L E D ZERO SPRAYPAINT THE 1ST SOLVENT FREE SPRAYPAINT IN THE WORLD 3m 2 (400 ml) COVERAGE MATERIAL HARDNESS NO SMELL USE PLASTIC PRIMER EASY CLEAN
ProVent Rakennusmateriaaliluokituksen mukaiset emissiomittaukset
TESTAUSSELOSTE Nro VTT-S-06584-09 15.9.2009 Rakennusmateriaaliluokituksen mukaiset emissiomittaukset Tilaaja: Suomen Pakkausmateriaalit TESTAUSSELOSTE NRO VTT-S-06584-09 1 (3) Tilaaja Suomen Pakkausmateriaalit
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ERÄIDEN ORGAANISIA LIUOTTI- MIA KÄYTTÄVIEN TOIMINTOJEN JA LAITOSTEN ILMAAN JOHDETTAVIEN PÄÄSTÖJEN RAJOITTAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 17.1.2015 Anneli Karjalainen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ERÄIDEN ORGAANISIA LIUOTTI- MIA KÄYTTÄVIEN TOIMINTOJEN JA LAITOSTEN ILMAAN JOHDETTAVIEN
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0156/1. Tarkistus. Julie Girling PPE-ryhmän puolesta
11.3.2019 B8-0156/1 1, Seb Dance, Catherine Bearder, Keith Taylor, Anja Hazekamp, Eleonora 2 kohta 2. kehottaa komissiota toimimaan viipymättä PM 2,5 :n suhteen ehdottamalla, että näiden hiukkasten osalta
Päivitetty 11.9.2014. Tuote-VOC asetuksen (837/2005) valvontaohjelma
Päivitetty 11.9.2014 Tuote-VOC asetuksen (837/2005) valvontaohjelma 1 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Keskeinen lainsäädäntö... 2 2.1 Ympäristönsuojelulaki (527/2014)... 3 2.1.1 Valtuutussäännös... 3 2.1.2
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 2. heinäkuuta 2003 PE 331.651/19-152 TARKISTUKSET 19-152 Mietintöluonnos (PE 331.651) Giorgio Lisi Ehdotus
MAALIT JA PINNOITTEET JULKISTEN TILOJEN HYGIENIAN HALLINTAAN EI SAA KOSKEA!
MAALIT JA PINNOITTEET JULKISTEN TILOJEN HYGIENIAN HALLINTAAN EI SAA KOSKEA! Maalit ja pinnoitteet julkisten tilojen hygienian hallintaan Mikrobit ovat ihmisille elintärkeitä eikä terveellinen ympäristö
Puupinnat ulkona TALOMAALIT
Puupinnat ulkona TALOMAALIT 2 Puutalojen Suomi Puutalo on perinteinen rakennusmuoto Suomessa ja muissa Pohjoismaissa materiaalin saatavuuden, edullisuuden ja rakentamisen helppouden ansiosta. Tänä päivänä
Tutkimusraportti, Ilolan koulu, Vantaa
Delete Tutkimus Oy 17.09.2012 Hämeentie 105 A 00550 Helsinki p. 09-394 852 f. 09-3948 5721 Tutkimusraportti Vantaan kaupunki Tilakeskus Rakennuttaminen Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Tutkimusraportti,
2010/2011. Tuoteluettelo Siirreltävät laitteet ja Kiinteät imujärjestelmät. www.dustcontrol.com
2010/2011 Tuoteluettelo Siirreltävät laitteet ja Kiinteät imujärjestelmät www.dustcontrol.com 13 Imusuojat Innehållsförteckning 12 Poista pöly heti kun sitä syntyy Imusuoja on yksi toimivan kohdepoistojärjestelmän
Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) liuottimia käyttävässä pintakäsittelyssä
SUOMEN YMPÄRISTÖ 23 2008 Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) liuottimia käyttävässä pintakäsittelyssä YMPÄRISTÖN- SUOJELU Heli Antson, Irina Hakala, Anneli Karjalainen, Krister Koivula, Pirjo Gyllenberg,
1 3StoVentec FI - j 0 1rjestelm 0 1kuvaus_200320133
g 0 3 ē 0 7 0 5 Ē 0 7 0 1 0 0 0 3 0 9 Ŧ 0 6~ Ŧ 0 5 p Ē 0 4s 0 7 0 2 Ē 0 7 0 3g Ŧ 0 1 0 9 ĸ 0 5 ĸ 0 6 Ŧ 0 3 ē 0 7 0 5 Ē 0 7 0 1 0 0 0 3 ē~ 0 2 0 9~ ē~ 0 9 0 7 0 2 Ē 0 7 0 7 0 1 0 1 0 7 v 0 1 0 7 ĸ 0 5 Ē
"#$#%&'()*%+,$-#.!&,*$#-/0!1'&),*,,.!23*&343.!'45,,.!#$3#6�#44,!!!!!
"#$%%&'())(*+(,))*%-./))/**01*'/,)&23*4%%&(+'*,5" "#$#%&'()*%+,$-#.&,*$#-/01'&),*,,.23*&343.'45,,.#$3#6�#44, 7&&'--#$%*$,'$%545-5-$#..%.%)#..3/-,-/8 "'69,.0#:5;?@A B,,--'74'$'44''.:''*'+'C'-*#C''*-%
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)
Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut
METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN
METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN Verkkolaskuoperaattorimme kaikkien yhtiöiden osalta on Basware BAWCFI22 003705925424 Päivitetty 26.5.2015 (Metsä Group) y-tunnus 0116300-4 Konsernijohto Metsä
puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET
puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET 2 Woodex pitää puusta huolta Ulkona oleva puu tarvitsee suojaa vaihtelevilta sääolosuhteilta. Ja tietenkin kauniin värin, kuultavan tai peittävän.
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)
Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi
Jatkuvaa luovuutta. Innovatiivinen tuotekehitys on jatkossakin yksi Teknoksen toiminnan
Teknos lähikuvassa Ajassa mukana Teknos on Euroopan johtavia teollisuusmaalien valmistajia, jolla on vahva asema kauppa- ja rakennusmaaleissa. Vuonna 1948 perustetulla yrityksellä on tällä hetkellä toimintaa
Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 7/13 Päivämäärä Dnro 27.03.2013 731/14/2013 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.04.2013 toistaiseksi Muuttaa MMMa lannoitevalmisteista (24/11) liitettä I ja II,
CCS:n rooli päästökaupassa
CCS:n rooli päästökaupassa CCS-seminaari, 28.10.2009 Hanasaari, Espoo Ryhmäpäällikkö, TkT Jarno Ilme Päästökaupparyhmä Energiamarkkinavirasto Hiilidioksidin talteenoton vaiheet Laitos talteenotto siirto
Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012
1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys
Jussi Tapola Helsinki 08.09.2014. Palonsuojamaalaus
Jussi Tapola Helsinki 08.09.2014 Palonsuojamaalaus Jussi Tapola Myyntineuvottelija Tuotevastaava palonsuojamaalit Puuteollisuusmaalit Etelä-Suomi puh. 046-8510998 Jussi.Tapola@teknos.fi Puupintojen palosuojaus
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.12.2002 KOM(2002) 750 lopullinen 2002/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI orgaanisten liuottimien käytöstä rakennusmaaleissa ja -lakoissa
Helsinki No YS 807
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Helsinki 20.6.2007 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 167 111 No YS 807 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta lupahakemuksesta, joka koskee Printal Oy:n Hangon
VOC-päästömittaukset
Artekno-Pur Oy Kangasala Maalaamot VOC-päästömittaukset 29.-3.6.25 Työ 11136Y5A 1.8.25 YMPÄRISTÖ Kuokkamaantie 4 PL 428 3311 TAMPERE Puh. (3) 268 111 Fax. (3) 211 16 E-mail etunimi.sukunimi@axcons.fi AX-SUUNNITTELU
HE 173/2016 vp Tausta ja sisältö. Ympäristövaliokunta Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi
HE 173/2016 vp Tausta ja sisältö Ympäristövaliokunta 25.10.2016 Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi Tausta 1/3 ilmanlaatudirektiivi (2008/50/EY) on pantu kansallisesti täytäntöön vuonna 2011 laki (13/2011)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON
Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodoista, vahvuuksista, antoreiteistä ja myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa
Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodoista, vahvuuksista, antoreiteistä ja myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa 1 Belgia Belgia GmbH, Targocid 100 mg Leonard-Bernstein-Straße Trockenstechampullen
SAUMARAKENTEET LIIKUNTASAUMALAITTEET 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTTÖRAJOITUKSET. Tässä ohjeessa esitetään siltojen vesitiiviit liikuntasaumalaitteet,
SAUMARAKENTEET LIIKUNTASAUMALAITTEET TIEHALLINTO, SILTATEKNIIKKA 12/09 (korvaa ohjeen 6/02) 3.711 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTTÖRAJOITUKSET Tässä ohjeessa esitetään siltojen vesitiiviit liikuntasaumalaitteet,
Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä
11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden