Kainuun biotalousstrategia Luonnos Jouni Ponnikas Kainuun tulevaisuus -foorumi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Luonnos 7.5.2015. Jouni Ponnikas Kainuun tulevaisuus -foorumi 7.5.2015"

Transkriptio

1 Kainuun biotalousstrategia Luonnos Jouni Ponnikas Kainuun tulevaisuus -foorumi

2 Biotalous Suomen biotalousstrategia: Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen. Biotalous pyrkii vähentämään riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista, ehkäisemään ekosysteemien köyhtymistä sekä edistämään talouskehitystä ja luomaan uusia työpaikkoja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kainuu-ohjelma: Kainuussa pyritään glokaaliin biotalouteen. Tämä tarkoittaa yhtäältä, että maakunnassa vastataan kasvavaan kansalliseen ja kansainväliseen biopohjaisten tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen kysyntään yritys-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla. Toisaalta kainuulainen glokaali biotalous on paikallista tuotantoa paikallisiin tarpeisiin Kainuun liitto 2

3 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kainuun liitto 3

4 Kainuun biotalousstrategia / Kaikkien biotaloussektoreiden yhteiset kehittämislinjaukset Kainuun biotalouden visio 2020 Kainuussa biotalouden raaka-aineista tuotetaan maakunnassa korkean jalostusasteen ja osaamisen tuotteita ja palveluita. Metsien hakkuupotentiaali on käytössä. Luonnon hyvinvointipalvelut ovat laajasti asukkaiden ja matkailijoiden käytössä. Biotalous ja resurssiviisas kiertotalous tuo työtä, toimeentuloa ja hyvinvointia Kainuuseen ja on elinkeinorakenteen selkäranka. Erityistavoitteet, päämäärät Runsaiden raaka-aineiden (mkl. sivuvirrat ja jätteet - kiertotalous) jalostaminen maakunnassa ja tuotteiden jalostusasteen nosto Osaamisen vahvistaminen ja erityisosaamisten yhdistäminen biotalouden tuotteiden kehittämiseen Investointien saaminen maakuntaan Toimivia biotalouden ekosysteemejä, joissa toimii alueen yrityksiä, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioita sekä julkisen hallinnon organisaatioita tiiviissä yhteistyössä ja joka vahvistaa ja monipuolistaa teollisen symbioosin periaatteiden toteutumista: teollisen tuotannon sivuvirrat käytetään toisen tuotannon raaka-aineina ja niille innovoidaan uusia käyttömuotoja (tuotteita) Olemassa olevien yritysten toimintaedellytysten parantaminen Vesialan osaaminen: teollisuuden vesistökuormitus minimiin! Kainuun liitto 4

5 Kainuun biotalousstrategia / Kaikkien biotaloussektoreiden yhteiset kehittämislinjaukset Kaikille biotalouden teemoille yhteiset strategiset toimenpiteet Koulutetaan päättäjiä ja viranhaltijoita biotalouden mahdollisuuksista ja edellytyksistä. Turvataan osaajien saatavuus: koulutetaan riittävästi biotalouden osaajia ammatillisessa koulutuksessa ja korkea-asteella. Vastataan akuuttiin työvoimapulaan muuntokoulutuksella. Rekrytoidaan osaajia ja tekijöitä muualta. Olemassa olevien yritysten tarpeita kuunnellaan ja niitä tuetaan ongelmien ratkaisussa ja toimintaedellytysten kehittämisessä (julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö sekä edunvalvonta) Vahvistetaan yritysten vienti- ja markkinointiosaamista koulutuksella ja tukitoiminnalla. Käynnistetään biotalouden teemaohjelma(t) Kainuun liitto 5

6 Kainuun biotalousstrategia / biotalouden osa-alueet 1. Ruoka 2. Biotalouden tuotteet raaka-aineen hankinta 3. Biotalouden tuotteet jalostus 4. Uusiutuva energia 5. Luontomatkailu ja luontoperustaiset hyvinvointipalvelut (vihreä hoiva) Kainuun liitto 6

7 Ruoka Kehittämisen kärjet 1. Teknologian kehittäminen 2. Tuotantojärjestelmien kehittäminen 3. Luomu ja luonnontuoteala Kainuun liitto 7

8 Biotalous / Ruoka Tulevaisuuskuvat 2020 Hyvinvoiva ja kestävä maatalouselinkeino on perusta biotalouden kehittämiselle maaseutualueilla. Maatilat ovat merkittäviä lähienergian, lähiruoan ja hyödynnettävien sivuvirtojen tuottajia sekä puurakentamisen kohteita. Yrittämisen edellytysten (esimerkiksi osaamisen ja toimintaympäristön) kehittäminen maaseutualueilla mahdollistavat biotalouteen liittyvien hajautettujen ratkaisujen ja uusien yritysten aikaansaamisen. Jalostavaa yrittäjyystoimintaa syntyy maaseutualueille raaka-aineiden ääreen. Yleistavoite 2020 Kainuun ruoan tuotannon jalostusarvon ja tuotannon kannattavuus on merkittävästi lisääntynyt Kainuun liitto 8

9 Biotalous / Ruoka: erityistavoitteet kehittämisen kärjille Erityistavoitteet teknologian kehittämiselle Digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen Teknologisen osaamisen siirtäminen European Innnovation partnership ohjelmaan pääsy Erityistavoitteet tuotantojärjestelmien kehittämiselle Elinkaariajattelun soveltaminen tuotantojärjestelmiin Erityistavoitteet luomu- ja luonnontuotealan kehittämiselle Marjamasterplanin laatiminen ja toteuttaminen Luonnontuotteiden lisääminen hyvinvointimatkailuun; hyvinvointia edistävät tuotteet Kalatalous (ammatti- ja virkistyskalastus, kalastusmatkailu) ja kalanviljely kukoistamaan (sininen biotalous) Kainuun liitto 9

10 Biotalouden tuotteet (raaka-aineen hankinta) Kehittämisen kärjet 1. Jalostusasteen nosto 2. Logistiset ratkaisut 3. Asennemuutos paikalliseen bioenergiamyönteisyyteen Kainuun liitto 10

11 Biotalouden tuotteet (raaka-aineen hankinta) Tulevaisuuskuvat 2020 Alue- ja yhdyskuntarakennetta, infrastruktuuria sekä puun kuljetusten logistiikkaa on kehitetty niin, että biotalouden toimintaedellytykset on turvattu. Kainuun metsäenergiavolyymi on täysin käytössä. Alueen talousmetsien kestävä hakkuusuunnite toteutuu. Suurin osa hakattavasta puusta jalostetaan Kainuussa ja viedään alueelta pois pitkälle jalostettuina tuotteina ja komponentteina. Puuta kuljetetaan myös raaka-aineena maakunnan ulkopuolelle jalostettavaksi. Vuonna 2020: Metsäbiotalouden arvoketju on kasvun veturi Kainuussa Yleistavoitteet 2020 Tavoitteena on isojen biotalouden tuotteita valmistavien jalostusyksiköiden saaminen Kainuuseen, mutta myös pienimuotoisemman paikallisen tuotanto- ja jalostustoiminnan kehittäminen ja luominen sekä logistiikan ja teknologian parantaminen Kainuun liitto 11

12 Biotalouden tuotteet (raaka-aineen hankinta) Erityistavoitteet kehittämisen kärjille Erityistavoitteet jalostusasteen nostolle T&K&I -toiminnan määrän lisääminen Kainuussa. Tämä vahvistaa osaamista, jonka avulla biotalouden tuotteiden jalostusastetta voidaan nostaa. Turpeen hyödyntämistä osana muiden biotalouden raaka-aineiden käyttöä lisätään. Erityistavoitteet logistiikan parantamiseen Rautateiden, alemman tieverkon sekä puuterminaaliverkoston riittävyys, toimivuus ja kunto pitää saada niin hyväksi, että kasvavaan puun kysyntään voidaan vastata. Raaka-aineen hankinnan toimivuuden kannalta riittävä määrä terminaaleja Kainuuseen Erityistavoitteet paikalliselle bioenergialle myönteisen asennemuutoksen aikaansaamiseen Bioenergian aluetaloudellisia vaikutuksia koskevan tiedon lisääminen Kuntapäättäjien sitouttaminen esim. energiahakkeen käyttöön Edunvalvonnan tehostaminen valtakunnallisesti Kainuun liitto 12

13 Biotalouden tuotteet (jalostus) Kehittämisen kärjet 1. Biojalostamoinvestoinnit 2. Tuotteistaminen ja vienti 3. Kainuun kilpailukykytekijöiden tuotteistaminen ja alueen markkinointi Kainuun liitto 13

14 Biotalouden tuotteet (jalostus) Tulevaisuuskuvat 2020 Kainuu on bio-osaamisen keskus: biojalostamisen ja bio-osaamisen keskittymä, ekosysteemi. Eri biotalouden osa-alueiden toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä. Maakunnassa on biojalostamisen center, jossa toimivat yhdessä eri biotalouden osa-alueet. Biomassa jalostetaan vientiin niin pitkälle kuin mahdollista. Kainuussa toimii useita puutuotetehtaita, jotka tuottavat sekä paikallisille että vientiin. Myös puurakentamisen konsepteja viedään ulkomaille. Resurssitehokkaalle puurakentamiselle on paikallista kysyntää, paikallisia kohteita tehdään puusta Kaavaratkaisuilla ja julkisilla hankinnoilla on vauhditettu puurakentamista. Puurakenteisista biotalouskylistä on tullut pysyvän ja vapaa-ajan asumisen alueita ja vientituotteita. Kainuu on tunnettu vapaa-ajan puurakentamisen ja ekokylärakentamisen osaamisestaan. Yleistavoite 2020 Kainuun metsien hakkuumahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen, 5 milj m3/v. Metsien käyttöön perustuvaan biotalouteen syntyy uusia työpaikkoja Kainuun liitto 14

15 Biotalouden tuotteet (jalostus) Erityistavoitteet kehittämisen kärjille Biojalostamoinvestointien erityistavoitteet Uudenajan biotuotehdas(sellutehdas) on aloittanut tuotannon Kainuussa hyödyntäen paikallisia puuraaka-ainevarantoja. Mekaaniseen puujalostukseen syntyy uusia liiketoiminta-avauksia esim. CLT jatkojalostus Yhteistyö biotalouden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi vahvistuu Kainuun kilpailukykytekijöiden tuotteistamisen ja alueen markkinoinnin erityistavoitteet Kainuun toimintaympäristön kilpailukyvyn osoittaminen selvityksin ja esityksin. Julkisilla hankinnoilla ja kaavaratkaisuilla lisätään puurakenteisten pien- ja kerrostalojen määrää Kainuussa kaavoittamalla puutaloalueita sekä rakentamalla julkisia rakennuksia puusta. Kainuussa onnistutaan käynnistämään useita puutuotetehtaita, jotka tuottavat sekä paikallisille että vientiin. Metsäbiotalouden tuotteiden, teknologian, osaamisen ja palvelujen vientiä sekä markkinointi- ja vientiosaamista ja rohkeutta lisätään radikaalisti. Tuotteistamisen eritystavoitteet Biotuotteille mahdollisimman korkea jalostusarvo Kainuussa Kainuun liitto 15

16 Uusiutuva energia Kehittämisen kärjet 1. Metsäenergian logistiikka ja polttoaineen jalostus 2. Biometaanin tuotanto ja käyttö (ml. liikennekäyttö) 3. Teknologia- ja palveluyritysklusterin kehittäminen Kainuun liitto 16

17 Uusiutuva energia Tulevaisuuskuvat 2020 Hiili- ja öljytaloudesta siirrytään biotalouteen. Aurinkoenergian käyttö välillisesti on kasvanut. Biokaasualan asiakkaina ovat kaikki kuluttajat ja yritykset. Markkinat ovat hajautetussa sähköntuotannossa ja fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa. Toimintaa ohjaavat kestävän kehityksen ja eettisyyden arvojen lisäksi paikallisuuden, ympäristötietoisuuden ja turvallisuuden arvot. Osaaminen tulee sekä alueelta että sen ulkopuolelta. Yleistavoite 2020 Kainuu uusiutuvan energian mallimaakunta Kainuun liitto 17

18 Uusiutuva energia erityistavoitteet Metsäenergian logistiikka ja polttoaineen jalostuksen erityistavoitteet Luodaan toimiva terminaaliverkosto Kainuuseen ja tehostetaan integroitua raaka-aineen hankintaa. Biometaanin tuotannon ja käytön (ml liikennekäyttö) erityistavoitteet Orgaaniset jätteet ja sivutuotteet hyödynnetään, liikennebiokaasutiekartan toteuttaminen Biokaasutusprosessin kehittäminen Yksi iso biokaasulaitos Kajaaniin ja pieniä paikallisia biokaasulaitoksia Teknologia- ja palveluyritysklusterin kehittämisen erityistavoitteet Yritysyhteistyö, tutkimus, neuvonta, oppimisympäristöt Pilottilaitosten hyödyntäminen oppimisympäristöinä Verkostossa olevien toimijoiden osaamisen kehittäminen Energiatehokkuuden parantaminen Uusiutuvan energian käytön osuuden lisääminen Öljyn käytöstä lämmityksessä pitää luopua ja ajoneuvojen energian lähteeksi pitää saada paikallisesti tuotettuja biopohjaisia tuotteita. Paikallisen metsäpolttoaineen käyttöä alueen lämpölaitoksissa ja voimaloissa tulee lisätä. Metsäpolttoaineen tulee olla niiden pääasiallinen raaka-aine. Suurin lisäkäyttöpotentiaali on kaivosteollisuuden kohteissa, jotka pitää saada käyttämään metsäpolttoainetta Kainuun liitto 18

19 Luontomatkailu ja luontoperustaiset hyvinvointipalvelut Kehittämisen kärjet 1. Luonnon ympäristöön ja ekosysteemipalveluihin perustuva hyvinvointi- ja terveysmatkailu - trendien ja tutkimustiedon seuranta ja ennakointi - kuluttajakäyttäytymisen muutosten seuranta ja ennakointi 2. Yritysten ja yritystoiminnan jatkuvuuden kehittäminen - Tuotteistaminen + osaamisen vahvistaminen - Laatu ja markkinointi - Yritysten sukupolven vaihdokset / uusia yrityksiä luopuvien tilalle 3. Yritysten välinen sekä yritysten ja julkisen sektorin yhteistyö Yhteistyön tiivistämisen kautta uusia yrityksiä Yhteistyötä parantamalla yritysten toimintaedellytyksiä paremmaksi Kainuun liitto 19

20 Luontomatkailu ja luontoperustaiset hyvinvointipalvelut: yleistavoitteet Tulevaisuuskuvat On luotu luontoon perustuvia hyvinvointi- ja matkailupalveluja, joita tuotetaan kestävän yritystoiminnan kautta. Palveluja ostavat yksityiset ja julkinen sektori. Ympäristöä käytetään kestävästi. Reitistöt ovat vakiintuneesti samoilla sijoilla ja yritykset voivat kestävästi kehittää toimintaansa. Yhteistoiminta luonnonvaroja hallinnoivien viranomaisten yritysten välillä vahvaa ja tarvittaessa sopimuspohjaista (luontomatkailusopimus). Kestävän matkailun palvelut ovat kansainväliset laatustandardit täyttäviä palveluja (esim. Wild Taiga). Yleistavoite Kainuussa on kestävä ja kansainvälinen luontomatkailun ja luontoon perustuvien hyvinvointipalvelujen (green care) elinkeino ja runsaasti yrityksiä Kainuun liitto 20

21 Luontoon perustuvien hyvinvointipalvelujen erityistavoitteet kehittämiskärjissä. Luonnon ympäristöön ja ekosysteemipalveluihin perustuvat luonto-, hyvinvointi- ja terveysmatkailu - teeman erityistavoitteet Kehitetään toimintaa niin että se täyttää kestävän liiketoiminnan kriteerit. Koulutusorganisaatiot tuottavat kansallisiin ja kv tutkimustuloksiin perustuvaa ennakointitietoa, jota käytetään elinkeinojen kehittämiseen. Yritysten kehittäminen ja jatkuvuuden kehittäminen -teeman erityistavoitteet Osaamisen vahvistaminen; ennakointien kautta havaitaan uusia kysyntöjä ja tuetaan yrityksiä riittävän osaamisen hankkimisessa, jotta yritykset kykenevät kysyntään vastaamaan Luonnossa liikkumisen reitistöjen pysyvyyden turvaaminen (pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus) Tuetaan yritysten sukupolven vaihdoksia kehittämishankkeiden avulla Kaikki yritykset, jotka haluavat että toiminnalleen tulee jatkaja myös löydetään jatkaja Yritysten välinen sekä yritysten ja julkisen sektorin yhteistyö Toimijatahojen (julkisen & yksityisen) yhteistyön ja tiedon vaihdon vahvistaminen - tiivistetyn yhteistoiminnan kautta syntyy uuden tyyppistä liiketoimintaa ja uusia yrityksiä (esim. SOTEn ja green care yritysten yhteistyö) Kainuun liitto 21

22 KAINUUN ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN PAINOTUKSET ICT JA ICT JA TIETOJÄRJESTELMÄT 1) MITTAUSTEKNIIKKA 2) PELIT JA JA SIMULAATTORIT 3) DATA-CENTER DATA-KESKUS TOIMINTA Datakeskusekosysteemit LUONNONVARAT 1) KAIVANNAISALA Green mining Prosessi- ja ympäristösovellukset 2) BIOTALOUS Biojalostus Bioenergia Puutuoteteollisuus /puurakentaminen MITTAUSTEKNIIKKA TERVEYS JA HYVINVOINTI 1) AKTIVITEETTI- MATKAILU 2) RAVITSEMUS-, TERVEYS- JA LIIKUNTAINNOVAATIOT MITTAUSTEKNIIKKA PELITEKNOLOGIA (pelien hyötysovellukset) JA SIMULAATTORIT KONE- JA METALLITEOLLISUUDEN UUDET RATKAISUT JA SOVELLUKSET BIOTALOUDEN UUDET RATKAISUT JA SOVELLUKSET INVESTOINTEJA, YRITYKSIÄ, OSAAMISTA JA TEKNOLOGIAA ALUEELLE

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto 1 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma

Kainuun metsäohjelma Kainuun metsäohjelma 2016-2020 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö Kainuu metsäohjelmavastaava Kainuun metsäneuvoston sihteeri Kainuun metsäohjelma Metsäneuvoston työkalu Ohjelman valmistelu on tehty yhteistyössä

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Metsät ovat Kainuun biotalouden perusta

Metsät ovat Kainuun biotalouden perusta Metsät ovat Kainuun biotalouden perusta Metsäala kasvuun 7.4.2014 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Kainuun metsäklusteri elää jatkuvassa muutoksessa Metsäklusterin

Lisätiedot

Metsät ovat Kainuun biotalouden perusta

Metsät ovat Kainuun biotalouden perusta Metsät ovat Kainuun biotalouden perusta Metsäala kasvuun 7.4.2014 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Kainuun metsäklusteri elää jatkuvassa muutoksessa Metsäklusterin

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista Kainuun biotalouden aluemallinnustyöstä

Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista Kainuun biotalouden aluemallinnustyöstä Selvitys Kainuun biotalouden aluetalousvaikutuksista Kainuun biotalouden aluemallinnustyöstä Tiivistelmä loppuraportista 13.3.2015 Tiivistelmän sisältö 1. Biotalous 2. Kainuun biotalouden kehittämisprosessi

Lisätiedot

Kainuun biotalousstrategia 2015 2020

Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Kainuun liitto Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Luonnos 15.9.2015 Kainuun liitto Maakuntahallitus 21.9.2015 Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani 2 Sisällys Kainuun biotalousstrategia - saatesanat

Lisätiedot

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään

Biotalousstrategiabiotaloudella. kehittymään Biotalousstrategiabiotaloudella maaseutu kehittymään Birgitta Vainio-Mattila Maa- ja metsätalousministeriö 18.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet

Lisätiedot

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Kohti kestävää luonnonvarataloutta Pohjois-Savossa Hankkeet luonnonvarastrategian toteuttajina SAKKY 11.11.2014 Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely Jari Mutanen, johtaja,

Lisätiedot

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA?

BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? BIOTALOUS- TARVITAANKO MAASEUTUALUEILLA KAAVOITUSTA? 3.9.2015. Iisalmi MAL verkostopäivä maaseudun suunnittelusta ja kaavoituksesta Yliarkkitehti Raija Seppänen Maa- ja metsätalousministeriö/ Maaseudun

Lisätiedot

- Potentiaalia innovaatioiksi

- Potentiaalia innovaatioiksi - Potentiaalia innovaatioiksi Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon,

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti

SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa

Lisätiedot

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa

MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa MMM:n toimenpiteet biotalousstrategian toimeenpanossa Liisa Saarenmaa 19.3.2015 24.3.2015 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat

Lisätiedot

BIOVIRRAT JA KILLINKOSKI-HANKE

BIOVIRRAT JA KILLINKOSKI-HANKE 1 BIOVIRRAT JA KILLINKOSKI-HANKE Puusta energiaa seminaari 13.11.2014 Kaupunginjohtaja Vesa Haapamäki Virtain kaupunki 14.11.2014 2 BioVirrat - taustaa Suomen kansallisen biotalousstrategian tavoitteena

Lisätiedot

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Alueellinen maaseutuverkostopäivä: Biotalouden mahdollisuudet Joensuu 22.10.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Mikä ihmeen biotalous?

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Biotalous, kestävää ja vastuullista liiketoimintaa Satakuntaliitto Elintarvike TKI, 15.10.2015. yrityskehittäjä Heikki Perko

Biotalous, kestävää ja vastuullista liiketoimintaa Satakuntaliitto Elintarvike TKI, 15.10.2015. yrityskehittäjä Heikki Perko Biotalous, kestävää ja vastuullista liiketoimintaa Satakuntaliitto Elintarvike TKI, 15.10.2015 yrityskehittäjä Heikki Perko 1 KESTÄVÄ KEHITYS BIOTALOUS HIILINEUTRAALISUUS 2 IRTI FOSSIILITALOUDESTA -biomassojen

Lisätiedot

Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Muuttuva toimintaympäristö ja Suomi Globaaleja haasteita Ilmastonmuutos Riippuvuus fossiilisista polttoaineista

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle

Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle Biotaloudesta uutta osaamista ja yrittäjyyttä maaseudulle MTK:n METSÄPOLITIIKAN AMK-KONFERENSSI 25.3.2015 Kehitysjohtaja Markus Lassheikki biotalous - mitä se on - metsässä on kasvupotentiaalia - uutta

Lisätiedot

Kainuun biotalousstrategia 2015 2020. Kainuun liitto

Kainuun biotalousstrategia 2015 2020. Kainuun liitto Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Kainuun liitto Kainuun liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani 2 Sisällys Kainuun biotalousstrategia - saatesanat... 4 Biotalous - mistä on kyse?... 5 Biotalous Kainuussa...

Lisätiedot

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa

Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Kiertotalous ja ravinteiden kierrätys hallitusohjelmassa Marja-Liisa Tapio-Biström MMM Luomutoimijoiden kiertotalousseminaari Hämeenlinna 29.1.2016 31.1.2016 1 Sisältö tulevaisuuden mahdollisuudet biotalousstrategia

Lisätiedot

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen

Lisätiedot

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet

Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Uusiutuvien luonnonvarojen tutkimus ja kestävän talouden mahdollisuudet Ympäristölounas Lammin biologinen asema 29.5.2015 Ilkka P. Laurila, kehitysjohtaja Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Ilkka

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Metsäklusteri muutoksessa Metsäalan megatrendit Globalisaatio investoinnit ulkomaille Väestörakenteen

Lisätiedot

Maakuntaohjelma

Maakuntaohjelma Maakuntaohjelma 2018-2021 Maakuntavaltuusto 4.12.2017 Laatija: Heli Rintala Maakuntaohjelman asemointi Uudet toimintatavat, Maakuntakaava Edunvalvonta Maakuntaohjelma 2014 2017 EP on hyvinvoivien ihmisten

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

- KASVAVA MAHDOLLISUUS

- KASVAVA MAHDOLLISUUS - KASVAVA MAHDOLLISUUS Asmo Honkanen Luonnonvarakeskus 9.9.2016, Ruokaa lähelle ja kauas, Tervo Mitä on biotalous? Biotaloudella tarkoitetaan taloutta, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, energian,

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Keski-Suomen maakuntaohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011 2014 LUONNOS Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lisätiedot ja luonnoksen kommentointi www.luovapaja.fi/keskustelu Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma

Lisätiedot

Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM

Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM Luontoon perustuvat ratkaisut ympäristö-, luonnonvara- ja innovaatiopolitiikkojen toteuttamisessa Teollisuusneuvos Mika Aalto, TEM LYNETin Tutkimuspäivä 2016 Ministeriön toimialaan kuuluvat mm. Elinkeinopolitiikka

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseudun näkymiä

Keski-Suomen maaseudun näkymiä Keski-Suomen maaseudun näkymiä Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon seminaari 26.3.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maaseudun näkymät ovat varsin haasteelliset Palvelut etääntyvät, kuntien talousvaikeudet

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari 23.10.2018 Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous Muutosajureita maaseudun näkökulmasta: - Biotalous, päästöt alas nielut ylös

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma

Kainuun bioenergiaohjelma Kainuun bioenergiaohjelma Kajaanin yliopistokeskus/cemis-oulu Metsäenergia Kainuussa seminaari 20.11.2012 Sivu 1 19.11.2012 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma 2011-2015 Ohjelman päivitys - Nettikysely

Lisätiedot

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Puhtaan energian liiketoimintamahdollisuudet 11.11.2013, Oulu Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Globaalit ympäristöhaasteet Tuotannon siirtyminen halvempiin maihin Kasvava väestömäärä

Lisätiedot

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9

Lisätiedot

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Kanta-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en biotaloutta vetää elintarvikesektori Metsäbiotalous muodostaa 3-5 % koko maakunnan tuotoksesta, arvonlisäyksestä, investoinneista ja työllisyydestä. Suhteelliset osuudet ovat lähellä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Pohjois Savon biotalousosaajat Projektin tavoitteet tunnistaa ja priorisoida biotalouden osaamistarpeita

Lisätiedot

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Innovaatioseminaari Kokkola 15.11.2011 Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Jorma Vierula Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueellinen metsäohjelma 2012-2015 2 Linjaukset

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen

Lisätiedot

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi?

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet -hanke (LT-INNO) Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Sivu 1 25.11.2014 Lantakoordinaattori, lantamaisteri Sivu 2 25.11.2014 Miksi ravinteiden

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Sinisen biotalouden näkymät Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

ja sen mahdollisuudet Suomelle

ja sen mahdollisuudet Suomelle ja sen mahdollisuudet Suomelle Asmo Honkanen, Luonnonvarakeskus 29.9.2015 Kuopio Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen kestävän

Lisätiedot

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus Mikko Punakivi & Anna Kilpelä 1.2.2013 KUUMA-seudun elintarvikeketju Alueen yritysten tarpeita selvitetty: Puhelinhaastatteluin Työpajassa

Lisätiedot

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Käynnistysseminari 26.9.2017 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Rakenneviisas Vuonna 2040 Pirkanmaalla on paras asua kaupungissa ja maalla, jopa madoillakin! A)

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 26.1.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin ohjelmien

Lisätiedot

Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia. Eeva Hellström Lapin metsätalouspäivät

Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia. Eeva Hellström Lapin metsätalouspäivät Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia Eeva Hellström 16.2.2018 Lapin metsätalouspäivät Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta kuin 1800-luvun ihminen. TALOUS TIENHAARASSA

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 4.9.2014 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Globaalin liiketoiminnan näkökulma Timo Saarelainen toimii Green Fuel

Lisätiedot

BIOFEM - naistoimijoiden roolin kasvattaminen Pohjois- Karjalan biotalousbisneksessä

BIOFEM - naistoimijoiden roolin kasvattaminen Pohjois- Karjalan biotalousbisneksessä 2 BIOFEM - naistoimijoiden roolin kasvattaminen Pohjois- Karjalan biotalousbisneksessä Riina Siikanen, Karelia-amk.12.2014 Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle -seminaari 3 Biotalouden käsite Biotaloudella

Lisätiedot

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Mari Pantsar-Kallio Strateginen johtaja Cleantechin strateginen ohjelma Cleantech kasvaa Maailmanmarkkinat

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä?

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Puuta liikkeelle seminaari Jyväskylä Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 1 Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston toiminta-ajatus Osaston toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä

Kestävää kasvua biotaloudesta I Pääministeri Juha Sipilä Kestävää kasvua biotaloudesta 14.3.2016 I Pääministeri Juha Sipilä Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 190 0 201 4 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Kainuun metsäbiotalous

Kainuun metsäbiotalous n metsäbiotalous elää edelleen puusta Metsäbiotalous muodostaa 41 % maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Työllisyydessä osuus on noin 1,5-kertainen maakuntien keskiarvoon verrattuna. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan 2040 1.11.2017 Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 2010

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Biotalous Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisessä ja rakennerahastot (EAKR ja ESR) rahoittajana 19.3.2015 aluekehityspäällikkö Juha

Lisätiedot

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot