Seulakauhat. Ruokamulta. Suojahiekan seulonta. Stabilointi. Suomi. Kaivantojen täyttäminen. Kompostointi
|
|
- Aku Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Screening Technology & Amphibious Excavators Ruokamulta Kaivantojen täyttäminen Suojahiekan seulonta Kompostointi Teollisuuden materiaalien seulonta Kierrätys Turpeen seulonta Miinanraivaus Stabilointi Suomi Seulakauhat
2 R u o k a m u lta K a i va n tojen Ruokamullan valmistus kasvihuoneille, maisemointiin, urheilukentille ja pihoille on yksi yleisimmistä seulakauhan käyttötarkoituksista. Seulakauhalla materiaali voidaan erotella korkealaatuiseksi ruokamullaksi, jossa ei ole teräviä kiviä, tikkuja yms. Sitä voidaan käyttää myös juuri oikeanlaisen seoksen aikaansaamiseen sekoittamalla esimerkiksi hiekkaa, savea ja kompostia käyttötarkoituksen vaatimassa suhteessa. Putkien ja kaapeleiden hautaaminen maahan ja kaivantojen täyttäminen on nopeimmin kasvava käyttötarkoitus seulakauhoille. Syynä tähän ovat työmenetelmän tuomat säästöt, kun kaivannosta saatu materiaali voidaan seuloa työmaalla ja käyttää suojakerrokseksi putken tai kaapelin päälle. Työmaalla seulominen säästää materiaalikuluissa, mutta myös kuljetuskustannuksissa sekä lisää tehokasta työaikaa seuraavan hiekkarekan odottelemisen sijasta. Seulakauhalla työskennellessä kaivannosta saatu materiaali voidaan seuloa ja Murskaava terä Yläpuolella olevaa terämallia suositellaan, kun tarvitaan hienontamista tai murskausta. Seulotun materiaalin raekoko riippuu terävälistä. Ruokamullan valmistuksessa käytetään yleensä teräväliä 20 tai 34 mm. Materiaali voidaan seuloa suoraan kuorma-autoon kuljettamista varten. 2 täy t tä m i n e n Käyttää se suojakerrokseksi Tyhjätä ylite suojakerroksen päälle Viimeistellä maisemointi tarvittaessa seulomalla päällimmäiseksi ruokamultaa Tämä terämalli ei murskaa kiviä ym. seulottuun materiaaliin. Lopputulos on hyvin hienojakoinen. Tavallisesti putken tai kaapelin suojakerrokseen vaadittu raekoko on 0 16 mm. REMU-seulakauhoilla voidaan tuottaa jopa 0-8 mm materiaalia. 3
3 Kompostointi K äy t t ö k o h t e e t Puutarhajäte, biojäte, eläinperäiset jätteet, lanta tai vedenpuhdistamoiden liete. REMU-seulakauhoja voidaan käyttää materiaalin hienontamiseen ennen kompostointia sekä kompostin ilmastamiseen prosessin nopeuttamiseksi. Valmis, palanut komposti voidaan puolestaan seuloa haluttuun raekokoon sekoittaen mukaan muut tarvittavat ainesosat. Lopputulokseksi saadaan korkealaatuista multaa. Erilaisten materiaalien hienontaminen teollisuuden prosesseja varten on tavanomainen kauhan käyttökohde. Kauhalla ja oikeanlaisella terämallilla on helppo hienontaa erilaisia kemikaaleja ja esimerkiksi lannoitteita, joissa on jäisiä kokkareita. Seulomalla ja hienontamalla saavutetaan tasalaatuinen rakenne samalla kun materiaalia siirretään pyöräkoneella edelleen prosessoitavaksi. t e o l l i s u u d e ss a S e ul o v a t e r ä Teräväli valitaan materiaalin ja halutun lopputuotteen raekoon mukaan. Tätä terämallia suositellaan seulontaan. S e ul a - ja mur s ka t e r ä t Suositellaan seulontaan. Seulova ja murskaava terä x311 Näitä terämalleja käytetään hienontamaan puutikkuja, luita, yms. X304 sopii myös ruokapakkausten repimiseen. Teräväli on yleisesti yli 35 mm, sillä materiaali on tavallisesti hyvin kosteaa ja tarttuvaa. REMUn seulakauhoihin voidaan asentaa puhdistuskammat pitämään terät puhtaina seulottaessa kosteaa ja tarttuvaa materiaalia. 4 Kun tarvitaan aggressiivisempaa hienonnusta tai murskausta. Spiraaliin hitsatut terät yhdistettynä murskaaviin teriin hienontavat tehokkaasti kokkareista materiaalia. Spiraalimuotoilu vähentää myös voimantarvetta kauhassa. 5
4 K i e rr ä t y s Miin a nr a i vau s Useimmissa tapauksissa ensimmäinen askel kierrätyksessä on hienon materiaalin erottaminen karkeammasta. Esimerkiksi hiekka voidaan erottaa kannoista ennen niiden käyttämistä lämpölaitoksissa. Erityisesti miinanraivaustarkoitukseen valmistettuja kauhoja voidaan käyttää henkilömiinojen erottelemiseen maaaineksesta. Alueilla, joilla tulvavesi kuljettaa maata riisipelloille, tai aavikolla, jossa hiekka kulkeutuu tuulen mukana, miinat saattavat hautautua syvälle, perinteisten miinanraivausvälineiden ulottumattomiin. Toisinaan kierrätettävä materiaali täytyy hienontaa tai lajitella ennen uusiokäyttöä. Seulamurskaimella voidaan murskata lasia, kipsilevyjä, tiiliä yms. S e ul o v a t t e r ä t Seulamurskainterät Ennen Tu r p e e n Jälkeen Miinanraivaukseen valmistetut kauhat vahvistetaan tarkoitukseen sopiviksi ja varustetaan sirpaleohjaimilla. Ylite s e u l o n ta Koska turve on erittäin kevyttä materiaalia, voidaan jopa kaikkein suurimpia seulakauhoja käyttää kivien ja kantojen erottelemiseen. Suurin REMU-seulakauha on tilavuudeltaan 5,5 m³ (SAE). Sta b i l o i n t i Toisinaan märkä maa-aines saattaa aiheuttaa viivästyksiä maanrakennustyömaalla. Jotta työtä ei tarvitsisi keskeyttää, voidaan epävakaan, savisen maan rakennetta muuttaa stabiloimalla esimerkiksi kalkilla. Kemiallinen reaktio kalkin ja maahan sitoutuneen veden välillä sekä reaktiossa vapautuva lämpö kuivattavat maa-massan tehokkaasti. Seulakauha sopii kalkin ja maan sekoittamiseen. Seulominen pienentää savikokkareiden kokoa ja nopeuttaa kuivumista. Murskaava terä Seula- ja murskaterät x311 6 x302 7
5 S e u l a k a u h at HD s e u l a m u rs k a i m e t Seulakauhat on suunniteltu aidosti erottelemaan materiaalit raekoon mukaan. Useimmissa käyttötarkoituksissa onkin taloudellisempaa ja tehokkaampaa seuloa materiaali ensin. Seulamurskaimia puolestaan käytetään hienontamiseen ja kevyeen murskaamiseen. Valitsemalla sopiva teräväli ja malli seulamurskaimella voidaan vaivatta hienontaa: Ruohopaakkuja Juuria Puutikkuja Lasia Tiiliä Asfalttia jne. Kovan kiven ja betonin murskaamiseen seulamurskain ei sovi. k o va a n k äy t t ö ö n HD-kauhan vahvempi rakenne on tarpeen, kun kauhaa käytetään kuluttavissa olosuhteissa, esimerkiksi asfalttikentällä, ja voimakasta kulumista voidaan odottaa. Kaikissa REMUn HD-kauhoissa on alla olevien kuvien mukainen vahvistettu runkorakenne. Huulilevy EE-mallit: 40 mm kulutusterästä, EP-mallit: 25 mm kulutusterästä, Sivuhuulilevyt EE-mallit: 25 mm kulutusterästä, EP-mallit: 16 mm kulutusterästä, Lisävahvistukset ja kulutuspalat kauhan pohjassa S p i r a a l i t e r ät Spiraaliterät tarjoavat uudenlaisen ratkaisun haastavaan seulontaan ja murskaukseen. Tämä prosessointia tehostava muotoilu on rekisteröity ja suojattu yhteisömallisuojalla. 8 Sivuhuulilevy Huulilevy EE-mallit: 10 mm kulutusterästä, EP-mallit: 8 mm kulutusterästä, 9
6 T e k n i s e t tiedot Te k n i s e t tiedot Malli Peruskone¹ Kaivinkone Pyöräkuormaaja Hydraulivirtaus² Min Max Kauhantilavuus Mitat Paino ISO/SAE Seulonta-ala Tonnia L/MIN m³ m² cm Kg Kg EL ,15/0,18 0, N/A EP ,0/1,1 1, EP ,3/1,4 1, EE ,1/2,4 1, EE ,7/3,0 1, EE ,0/3,3 1, EE ,7/4,2 2, N/A 3500 EE ,8/5,5 3, N/A 4500 EX N/A ,7/0,9 0, N/A EX N/A ,9/1,1 0, N/A EX N/A ,3/1,5 1, N/A Korkeus Leveys Syvyys Normi HD *1. Työkoneen minimipainosuositus on annettu ainoastaan referenssiksi. Tarkemmat arvot nostokapasiteetista ja kaatokuormasta työkoneestanne saatte koneen valtuutetulta jälleenmyyjältä. Kauhan käyttäminen suositusta olennaisesti pienemmällä tai isommalla työkoneella on mahdollista mikäli kuljettaja on koulutettu asianmukaisesti kauhan käyttämiseen turvallisesti ja huomioimaan kauhan mekaanisen lujuuden. Kauhan paino sekä muut arvot ovat laskennallisia yleisimpien kokoonpanojen mukaan. Käyttäen materiaalin painona 1,7 tn/m 3. *2. Tarvittava hydraulivirtaus ja paine riippuvat monesta seikasta kuten esimerkiksi seulottavasta materiaalista ja kauhaan valituista hydraulimoottoreista. Lisää tietoa terien pyörimisnopeudesta löytyy moottorikohtaisista kaavioista ja valtuutetulta REMU-jälleenmyyjältä. Tarkemmat tiedot saatte valtuutetulta RE- MU-jälleenmyyjältä. Enemmän tilavuutta lisälaidoilla. ENEMMÄN TILAVUUTTA Vähemmän tarpeetonta rautaa Enemmän tuottavuutta joka kauhallisella Kaksoisakselirakenne suojaa laakereita epäpuhtauksilta ja iskukuormitukselta ilman ylimääräisiä suojalevyjä. Laakerointi puhdistaa itsensä rasvauksen yhteydessä. Seulotun tai murskatun materiaalin raekoko määräytyy olosuhteiden, kuten sään, kosteuden, kuljettajan taitojen, terämallin, puhdistuskampojen, materiaalin yms. mukaan. Arvioitu raekoko on noin 8 mm pienempi kuin käytettävä teräväli. Teräväli Pultattava kiinnike kaikkiin konetyyppeihin. Voidaan asentaa sekä kuokkaettä pistoasentoon. Terämallit ovat rekisteröityjä yhteisömalleja Spiraaliterät ovat rekisteröityjä yhteisömalleja Malli EL EP EE/EX Teräväli Raekoko 1 Vain terämallilla mm mm x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x x REMUlla on jatkuvan kehittämisen periaate ja siksi REMU pidättää kaikki oikeudet muuttaa tietoja ennalta ilmoittamatta
7 Jälleenmyyjäsi REMU Oy Pääkonttori ja tuotanto REMU USA Inc REMU Sales Office, China REMU Deutschland GmbH Copyright 2015 REMU Oy REMUlla on jatkuvan kehittämisen periaate ja siksi REMU pidättää kaikki oikeudet muuttaa tietoja ennalta ilmoittamatta. Painettu Suomessa 04/
TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016
TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 Gjerstad Oy on vuodesta 1977 toiminut Suomalainen maarakennuskoneiden työlaitevalmistaja. Tuotteemme tunnetaan kestävyydestään ja korkeasta laadustaan kaikkialla ammattilaisten
LisätiedotMetso MX. Multi-Action-kartiomurskain
Metso MX Multi-Action-kartiomurskain Metso MX Multi-Action-kartiomurskain +10 % parempi käyttöaste 10 % pienemmät käyttökulut Kulutusosista hyödynnetään jopa 70 % Multi-Actionteknologia Valikoiva tuotanto
LisätiedotBig Float. Kelluva kaivinkone. Ponttonialavaunu. Kuljetus ja käyttökohteet. REMU Big Float 800. REMU Big Float 1400. REMU Big Float 2200
Big Float Kelluva kaivinkone Ponttonialavaunu Kuljetus ja käyttökohteet REMU Big Float 800 REMU Big Float 1400 REMU Big Float 2200 Työskentely avovedessä Tekniset tiedot Finnish 2 Ponttonialavaunu REMU
LisätiedotSeulakauhan käyttöohje
Seulakauhan käyttöohje Finnish EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus koneesta (Konedirektiivi 2006/42/EY, Liite II A) Valmistaja: Osoite: Remu Oy Inhantie 7, 63700 ÄHTÄRI, SUOMI Henkilön nimi ja osoite, joka
LisätiedotFLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon!
- Jätehuollon laitteet FLAAMING OY Smart Syväsäiliöt Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! Olette ostaneet Smart Syväsäiliö tuotteen, joka on tehokas jätteenkeräysjärjestelmä. Lue tämä ohje,
LisätiedotJITA KOMBI JA HARMAAVESISUODATIN. Onko tontilla ahdasta? Ei ole enää.
JITA KOMBI JA HARMAAVESISUODATIN Onko tontilla ahdasta? Ei ole enää. JITA KOMBI Monissa kiinteistöissä järkevin ja edullisin tapa toteuttaa jätevesien käsittely on erillisviemäröinti. Tämä tosiasia on
LisätiedotOhje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.
1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen
LisätiedotVESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT
EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.
LisätiedotMUOVIPUTKIEN ASENNUS
MUOVIPUTKIEN ASENNUS Putkijaoston julkaisu no 36 TASKUOPAS Tässä taskuoppaassa esitetyt asennusohjeet noudattavat Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry:n julkaisussa RIL 77-2005 Maahan ja veteen asennettavat
LisätiedotAbsol. monipuolinen imeytysaine
Absol monipuolinen imeytysaine Absol ehdottomasti oikea valinta ympäristölle vaarallisten nesteiden imeytykseen Absol sitoo, puhdistaa ja neutraloi nopeasti ja tehokkaasti ympäristölle vaaralliset nesteet.
LisätiedotUudentyyppinen sorateiden peruskunnostusmenetelmä asfaltin ja muiden kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen tienrakenteessa. Uudessa toimintatavassa
Pasi Tirkkonen Uudentyyppinen sorateiden peruskunnostusmenetelmä asfaltin ja muiden kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen tienrakenteessa. Uudessa toimintatavassa hyödynnetään tienrungossa olevaa kiviainesta
LisätiedotTyövälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat
Työvälineet Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Täydellinen yhteensopivuus. Volvo-minikaivukoneiden uuden kauhavalikoiman esittely. Nämä kestävät työvälineet on suunniteltu toimimaan
LisätiedotErilliskerätyn ja pakatun biojätteen esikäsittely mädätysprosessia varten Biolaitosyhdistys ry:n seminaari, Jokioinen
Erilliskerätyn ja pakatun biojätteen esikäsittely mädätysprosessia varten Biolaitosyhdistys ry:n seminaari, Jokioinen 6.11.2013 Lauri Rahikainen tuotepäällikkö, DI vimelco Oy Perustettu 1986, materiaalinkäsittelyn
LisätiedotKIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA
NONFOOD-KASVIT JA KIERRÄTYSMATERIAALIT MAISEMOINNISSA 14.2.2019 KIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri
LisätiedotLANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET
LANNAN- JA LANNOITTEEN LEVITTIMET www.facebook.com/uniamachines SISÄLLYSLUETTELO MS / MX 4 MXL / MXL PREMIUM 5 RCW / RCW PLUS 6 APOLLO / APOLLO PREMIUM 7 UNIA-esite Huhtikuu 2019 Unia pidättää oikeuden
LisätiedotKOOSTE MULLAN VALMISTUKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMASTA (KARANOJA)
1 (5) KOOSTE MULLAN VALMISTUKSEN OMAVALVONTASUUNNITELMASTA (KARANOJA) Omavalvontasuunnitelman tarkoituksena on varmistaa laadukkaan multatuotteen valmistus. Se on tehty työohjeen muotoon. Ohjeessa kuvataan
LisätiedotMiten hoidat ja istutat nurmikkoasi
Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa
LisätiedotPöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö
Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Laadukas ja tukeva ruostumattomasta teräksestä valmistettu biojätteen vähennysyksikkö. Laitteessa on yhdistettynä jätemylly ja vedenpoistoyksikkö teräksisessä tiskipöydässä.
LisätiedotSepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka
LisätiedotTARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.
TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös
LisätiedotYhteenveto, uudelleenkäyttö 1/3 abioottinen MI määrä, kg. käytetyt koneet ja kulutettu energia. maakaatopaikalle. menevä maa-aines yht.
Yhteenveto, uudelleenkäyttö 1/3 abioottinen MI määrä, kg käytetyt koneet ja kulutettu energia maakaatopaikalle menevä maa-aines yht. MI/m 17,853 16,884 969 17,853 36 2,5 2,5 2,5 5 286 286 286 1 yht. 2,639
LisätiedotInfrastruktuurirakentaminen ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA
Infrastruktuurirakentaminen ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA SISÄLLYS 1. ASFALTIN LISÄAINETTA KIERRÄTETYSTÄ SELLUKUIDUSTA Asfaltin lisäaineen valmistaminen kierrätetystä sellukuidusta...3
LisätiedotORANSSIVARTINEN N-SARJA
Kestävät asfaltti-, maanrakennusja maisemointityökalut vaativaan käyttöön! ORANSSIVARTINEN N-SARJA Asfaltin, betonin, soran, sepelin, hiekan ja mullan siirtoon, tasoittamiseen ja muokkaamiseen MUUNNELTAVAT
LisätiedotVarastointi. Flex Putket. Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla. teräviä kappaleita esim kiviä.
Varastointi 2 Flex Putket Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla teräviä kappaleita esim kiviä. Putkipäät ovat syytä suojata päätysuojin ennen asennusta.
LisätiedotTyösuojeluoppaita ja -ohjeita 15. Työsuojeluhallinto. Kapeat kaivannot
Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 15 Työsuojeluhallinto Kapeat kaivannot Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 15 Kapeat kaivannot TYÖSUOJELUHALLINTO Tampere 2010 ISBN 952-479-041-6 ISSN 1456-257X Multiprint Oy,
LisätiedotPAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta
PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät
Lisätiedot302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb
302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde
LisätiedotMaakauhat. Lumikauhat
Maakauhat Maakauha 400 400 1400 155 355B Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen
LisätiedotVAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K
VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.
LisätiedotWarmtech Aurinkovedenlämmitin 106L
Warmtech Aurinkovedenlämmitin 106L Hyödynnä tehokkaasti auringon tuoma energia ja lämmitä käyttövetesi luontoystävällisesti. Aurinkovedenlämmitin sopii hyvin omakotitaloihin lisävedenlämmittimenä, kuin
LisätiedotTYÖLAITTEET AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT
AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT TYÖLAITTEET SNOWZOOM NIVEL-, U- JA ALUEAURAT SIIPILUMI-, HIEKOITUS- & LUMI- K AUHAT KAUHA-, PUOMI- JA AVOHARJAT WWW.SNOWSTAR.FI Huippulaitteet puhtaanapitoon Erinomainen hinta-laatusuhde
Lisätiedotihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät
Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ
Lisätiedotmahdollistaa tie- ja peltoprofiilin muotoilun.
SUOMI Monipuolinen lana peltojen tasaukseen ja teiden kunnossapitoon. Kestävä rakenne, jossa on käytetty erikoislujia rakenneteräksiä. Kaikki toiminnot ovat hydraulisia. Siipien sylintereissä on varoventtiilit
LisätiedotRASVAT JA VOITELUAINEET
PRO Lithiumkomplex PRO Lithium PRO Lithium 180 Lithiumkomplex pohjainen ep lisäaineistettu, hyvin kiinnitarttuva ja pitkävaikutteinen punainen korkeapainerasva. Käyttökohteita: rasva soveltuu raskaasti
LisätiedotKALKKIA MAAN STABILOINTIIN
KALKKIA MAAN STABILOINTIIN Vakaasta kallioperästä vakaaseen maaperään SMA Mineral on Pohjoismaiden suurimpia kalkkituotteiden valmistajia. Meillä on pitkä kokemus kalkista ja kalkin käsittelystä. Luonnontuotteena
LisätiedotPALAX KLAPIKONEMALLISTO
COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva
LisätiedotOMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä
Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON
LisätiedotRakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA
Rakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA SISÄLLYS 1. SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA Selluvillaeristeen valmistaminen kierrätysmateriaalista...3 Edut...4 Esimerkit...5
LisätiedotKuorma-auto ja nosturi (Hiab 2,3 tn Palfinder)... 2. Traktori Kramer Allrad 750... 3. Kaivinkone Yanmar Mini-excavator Vi038U... 4
KALUSTOKUVAUS 2016 Sivu 01 Sisällysluettelo Kuorma-auto ja nosturi (Hiab 2,3 tn Palfinder)... 2 Traktori Kramer Allrad 750... 3 Kaivinkone Yanmar Mini-excavator Vi038U... 4 Kuormaaja Avant 635... 5 Lahonetsintälaite
LisätiedotRatkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla.
Ratkaisee kulumisongelmat lähes kaikissa tilanteissa Kalenborn GmbH:n tuotteiden avulla. KALOCER KALOCER KALSICA ABRESIST KALSICA Piikarbidi Piikarbidi Kovasementti Valettu Kovasementti keraami Teollisuuden
LisätiedotKierrätys ja kompostointi 21.11.2015
Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,
LisätiedotPata, kaasu, epäsuora lämmitys
Edistyksellisen teknologian ja korkean suorituskyvyn ansiosta 900 XP laitesarja soveltuu erinomaisesti ravintoloille sekä isommille laitoskeittiöille, jotka tarvitsevat tehokkuutta ja korkeaa tuottavuutta.
Lisätiedotabioottinen MI määrä, kg käytetyt koneet ja kulutettu energia maakaatopaikalle
MI määrä, kg käytetyt koneet ja kulutettu energia menevä maa-aines yht. MI / m putkien tuonti 17,853 16,884 969 17,853 36 koneiden tuonti 2,934 2,934 2,934 42 liikennejärjestelyt 146 146 146 yht. 38,934
LisätiedotR1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET
R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,
LisätiedotHinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous
Tekninen toimi VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2013 Hinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset on oltava Nivalan kaupungin
LisätiedotTUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m
MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.
LisätiedotJÄSPI SOLAR 300(500) ECONOMY VEDENLÄMMITIN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET
JÄSPI SOLAR 300(500) ECONOMY VEDENLÄMMITIN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET KAUKORA OY 2(10) SISÄLLYSLUETTELO Tärkeää... 4 Takuu... 4 Solar 300 (500) Economy... 5 Toimintakuvaus... 5 Yleiset asennusohjeet... 5
LisätiedotLAUTASMUOKKAIN RUBIN 12
LAUTASMUOKKAIN RUBIN 12 Syvempi, nopeampi ja tehokkaampi muokkaus: Rubin 12 2 Aikaisemmilla lautasmuokkaimilla voitiin tehokkaasti ja tasaisesti sekoittaa kasvijätteitä ja maata noin 12 cm syvyyteen. Rubin
LisätiedotTYÖLAITTEET AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT
AMMATTILAISTEN TUOTTAVAT TYÖLAITTEET SNOWZOOM NIVEL-, U- JA ALUEAURAT SIIPILUMI-, HIEKOITUS- & LUMI- K AUHAT KAUHA-, PUOMI- JA AVOHARJAT WWW.SNOWSTAR.FI Huippulaitteet puhtaanapitoon Erinomainen hinta-laatusuhde
LisätiedotKuivausrummut T-sarja
Kuivausrummut T-sarja Nortec T-sarjan kuivausrummut Nortec tarjoaa laajan tuotevalikoiman laadukkaita kuivausrumpuja. Nortec on tunnettu tyylikkäistä ja korkealaatuisista tuotteistaan. Laitteiden valmistajana
LisätiedotTurku II. Suurtorin kiveyksen uusiminen. Kaupunkiarkeologinen valvonta Raportti 2014 Elina Saloranta
1 Turku II Suurtorin kiveyksen uusiminen Kaupunkiarkeologinen valvonta 2013 Raportti 2014 Elina Saloranta 2 Arkisto- ja rekisteritiedot Tutkimuskohde: Turku Suurtori Kaupunginosa: II Tutkimuksen laatu:
LisätiedotLaituri- ja Satamatuotteet
Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava
LisätiedotPUHDISTUS JA PYYHINTÄ
Oikeat pyyhetarvikkeet mahdollistavat työn sujuvuuden ja kustannussäästöt PUHDISTUS JA PYYHINTÄ Tarkastele käyttettyjä konepyyhkeitänne. Huomaatko että niistä valtaosa on vain osittain likaisia? Koska
LisätiedotRakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA
Rakennusteollisuus SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA SISÄLLYS 1. SELLUVILLAERISTETTÄ KIERRÄTETYSTÄ MATERIAALISTA Selluvillaeristeen valmistaminen kierrätysmateriaalista...3 Edut...4 Esimerkit...5
LisätiedotKETJUHINNASTO. Laadukkaat lumiketjut edullisesti. Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit.
KETJUHINNASTO Laadukkaat lumiketjut edullisesti Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit www.gripx.fi Sisällysluettelo 3 Mönkijät 4 Pienkuormaajat, trukit ja kuormaajat
LisätiedotBetonirakenteiden suunnittelussa käytettävää betonin lujuutta kutsutaan suunnittelu- eli nimellislujuudeksi f ck (aiemmin ns. K-lujuus).
1 Betonirakenteiden suunnittelussa käytettävää betonin lujuutta kutsutaan suunnittelu- eli nimellislujuudeksi f ck (aiemmin ns. K-lujuus). Betonirakenteiden suunnittelussa käytettävä betonin nimellislujuus
LisätiedotKETJUHINNASTO. Laadukkaat lumiketjut edullisesti. Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit.
KETJUHINNASTO Laadukkaat lumiketjut edullisesti Mönkijät Trukit Kuormaajat Henkilöautot Linja-autot Kuorma-autot Traktorit www.gripx.fi Sisällysluettelo 3 Mönkijät 4 Pienkuormaajat, trukit ja kuormaajat
LisätiedotF75E ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA
ALKUPERÄINEN OHJEKIRJA 2 KÄYTTÖ SWEPAC F75E Koneella tiivistetään soraa ja hiekkaa pienissä rakennustöissä, kuten valmistaessa alustaa betonikiville tai puutarhojen kivilaatoille. Koneen kompakti muotoilu
LisätiedotPUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA
PUITESOPIMUSKILPAILUTUS PILAANTUNEEN MAAN YM. MATERIAALIN VASTAANOTOSTA JA LOPPUSIJOITUKSESTA Koonti tarjouspyynnön mukaisista osatarjouksista Taulukko 1. Vaakamaksu Vaakamaksu Yksikköhinta ( /kuorma)
LisätiedotPYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet
POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,
LisätiedotSinkityt profiloidut Teräsputket
Teräsputket Sinkityt profiloidut Teräsputket MATERIAALIT Teräsputkien materiaalina käytetään kuumasinkittyä terästä G, AZ185 tai G1000, kun sisähalkaisija on pienempi kuin 2000 mm. Suuremmilla halkaisijoilla,
LisätiedotBiopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje
Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje SISÄLTÖ 01 Biopuhdistaja 4 - ominaisuudet 02 Turvallisuus 03 Toimintaperiaate 04 Mitä tarvitset asennuksessa
LisätiedotQ-2000 kaasupesuri. Pystymallinen kaasupesuri laboratorioon OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.
19.3.2019 Pystymallinen kaasupesuri laboratorioon 1 Toimintaperiaate Höyrypesuri puhdistaa ja neutraloi saastuneen ilman. Puhdistus ja neutralointi tapahtuu märkäprosessissa, Quimipol kaasupesurin käyttämä
LisätiedotLaituri- ja Satamatuotteet
Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava
LisätiedotFiltralite Clean. Filtralite Clean JÄTEVESI. Filtering the water for tomorrow
Filtralite Clean JÄTEVESI Filtering the water for tomorrow 1 Päämäärämme Asuitpa Houstonissa, Hong Kongissa tai Helsingissä kaupunkeihin kohdistuvat yhä suuremmat ihmisvirrat. Väestörakenteen muutos ja
LisätiedotKivikorit. Asennusohje. Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi
Kivikorit Asennusohje Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi Asennusohje Pidätämme oikeuden muutoksiin. Tämä asennusohje on ohjeellinen, eikä
LisätiedotTURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain
1 TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain DIMMINUTOR seuloo ja murskaa automaattisesti veden mukana liikkuvat kiintoaineet läpi avokanavan. Laitetta voidaan käyttää
LisätiedotTEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen
TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle
LisätiedotAbsol. monipuolinen imeytysaine
Absol monipuolinen imeytysaine Absol ehdottomasti oikea valinta ympäristölle vaarallisten nesteiden imeytykseen Absol sitoo, puhdistaa ja neutraloi nopeasti ja tehokkaasti ympäristölle vaaralliset nesteet.
LisätiedotRakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet
Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan
LisätiedotBetonilattioiden hoito-ohjeet
Betonilattioiden hoito-ohjeet 2. syyskuuta 2013 Betonilattioiden hoito-ohjeet Yleistä Vanhoissa betonilattioissa yleisiä ongelmia ovat niiden likaantuminen, vaikea puhdistettavuus ja pölyäminen. Näiden
Lisätiedotmonipuolinen ilmaverho
monipuolinen ilmaverho Mitä patentoitu (no.: 4415079 C2) tarjoaa perinteisiin malleihin nähden järjestelmä korkea suojausteho alhainen energia kulutus matala melutaso helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet
LisätiedotAINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA
DISCROLLER HEVA DiscRoller issa on kaikki tehokkaan muokkauskoneen pääpiirteet se toimii se on yksinkertainen ja mikä tärkeintä se säästää aikaa ja rahaa. HEVA DiscRoller in kahden vuoden kehityksen ja
LisätiedotVUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018
VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 Hinnat on ilmoitettava verottomina. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset pyydetään jättämään 8.11.2017 klo 15.00
LisätiedotMAAKAUHAT LUMIKAUHAT
FIN 2012 MAAKAUHAT Maakauha 400 400 1400 155 365 Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen
LisätiedotPIENRAKENTAJAN KIVIAINESOPAS
PIENRAKENTAJAN KIVIAINESOPAS ENNEN OMAKOTITALON PAIKKA VALITTIIN SEN MUKAAN, MISSÄ POHJATÖIDEN TEKEMINEN OLI MAHDOLLISIMMAN HELPPOA. NYKYISIN RAKENNUSPAIKAN VALINTAA OHJAAVAT KAAVAMÄÄRÄYKSET, TONTIN SIJAINTI
LisätiedotChannel Monster. Vaihtoehtoinen tapa pitää pumppuasemat kunnossa. Ominaisuudet ja Edut. Suojaa pumppuja ja nopeuttaa virtausta.
Suojaa pumppuja ja nopeuttaa virtausta hannel Monster Vaihtoehtoinen tapa pitää pumppuasemat kunnossa Pumppuasemille ja tulopumppaamoihin kolmannen sukupolven hannel Monster XD on ylivertainen vanhoihin
LisätiedotNCC:n synergiamahdollisuudet Ekomon alueella
NCC:n synergiamahdollisuudet Ekomon alueella REPA kick off -seminaari 12.5.2015 NCC Roads Oy Matti Kauppi Kehityspäällikkö 12.5.2015 NCC Roads Oy 1 Sisältö 1. NCC Yrityksenä 2. NCC Roadsin toiminta 3.
LisätiedotSUOMI 04/2013. MeriCrushers. Murskaavaa ylivoimaa ympäri vuoden. www.suokone.com
SUOMI 04/2013 MeriCrushers Murskaavaa ylivoimaa ympäri vuoden www.suokone.com MeriCrushers Murskaavaa ylivoimaa ympäri vuoden Monipuoliseen maanmuokkaukseen Kotimaiset MeriCrushers-murskausjyrsimet ovat
LisätiedotMDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä
MDY-kiskosiltajärjestelmä Luotettava ja turvallinen ratkaisu tehonsiirtoon muuntajalta kojeistoon ja kojeisto-osien välillä MDY-kiskosillan monipuoliset käyttömahdollisuudet MDY-kiskosiltajärjestelmä on
LisätiedotRT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy
Tuotetieto kesäkuu 2014 voimassa 31.7.2016 asti 1 (6) RT 38529 176.16 Talo 2000 275.16 Talo 90 X51 SfB D85 Hoito- ja huoltokoodi Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Flaaming Oy on Suomen johtavia
LisätiedotKekkilä Kompostoiva 160 L. Kekkilä Ekomatic Kuivikekäymälä 110 L. Kekkilä Puutarha- ja mökkikompostori 310 L. Kekkilä Nurmikkolannoite 10 kg
PIHAPIIRIIN Kompostoiva 160 L Puutarhalannoite 6 kg Nurmikkolannoite 10 kg Duomatic kompostoiva kuivikekäymälä esikompostoi käymäläjätteesi kätevästi kahden sisäastian ansiosta. Toinen astia on käytössä,
LisätiedotUponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:
Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:
LisätiedotLm-muovin kierrätys- ja uusiokäyttöprojekti KIERRÄN tulokset
1 Lm-muovin kierrätys- ja uusiokäyttöprojekti KIERRÄN tulokset Jyrki Vuorinen ja Krista Siik TTY Materiaaliopin laitos Muovi- ja elastomeeritekniikan laboratorio Hannu Kuopanportti ja Paula Anttila YTI
LisätiedotJohtimien kuormitettavuus
Johtimien kuormitettavuus Pekka Rantala Kevät 2015 Suurin jatkuva virta Suurin jatkuva virta, jolla johdinta saa kuormitta = kuormitettavuus. Sen pitää olla sellainen, että johtimen eristysaineen lämpötila
LisätiedotUponor-umpisäiliö 5,3 m 3
Uponor-umpisäiliö 5,3 m 3 Toimintaperiaate Uponor-umpisäiliö soveltuu erityisesti WC-jäteveden keräilyyn. WC-jätevedet johdetaan 5,3 m 3 säiliöön, jonka loka-auto tyhjentää ja vie jätevedet puhdistettavaksi.
LisätiedotPiikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi
Piikarbidi, jalokorundi ja tavallinen korundi c/o Cerablast GmbH & Co.KG Gerhard-Rummler-Str.2 D-74343 Sachsenheim / Saksa Puhelin: 0049 7147 220824 Faksi: 0049 7147 220840 Sähköposti: info@korutec.com
LisätiedotTSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet
Reunakivien konenostot TSZ-uni TSZ-maxi TSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet TSZ-uni Kiinnitä tarrain nostimeen tai kaivinkoneeseen ja voit heti nostaa reunakiviä ja muita elementtejä helposti. Molemmissa
LisätiedotAbena Yhteistyökumppanisi
Abena Yhteistyökumppanisi Abena on 1953 vuonna perustettu Tanskalainen perheyritys, joka valmistaa ja välittää tuotteita hoito- ja päivittäistavarakaupan alalle. Näitä tuotteita ovat mm. kattaus- ja hampurilaistuotteet,
LisätiedotSÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30
SÄHKÖKÄYTTÖISET UB 20 / UB 30 Sähkökäyttöinen moottori, 250 / 800W Erittäin kestävä korroosiosuojattu kotelo on käytännössä särkymätön pienikokoinen ja kevyt rakenne IP 65 kosteustestattu Paino 8 kg /
LisätiedotManual. Swim & Fun Scandinavia, Fagerholtvej 16, 4050 Skibby www.swim-fun.dk 1
Manual Dansk Svensk Suomi Norsk English Polish Nedgravning af pool...2 Nergrävning av pool...5 Tietoja uima-altaan kaivamisesta maahan...8 Nedgraving av bassenget...10 In-ground use of pool...13 Informacje
LisätiedotPFT koneet. PFT koneet. sivut 116-139. PFT koneet- helppoa ja nopeaa.
PFT koneet sivut 116-139 PFT koneet- helppoa ja nopeaa. 116 PFT - Tehokkaat koneet ja kattava järjestelmä PFT on tärkeä osa maailmanlaajuisesti toimivaa Knauf konsernia. Jo yli neljän vuosikymmenen ajan
LisätiedotAsennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3
Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti
LisätiedotTSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet
Reunakivien konenostot TSZ-uni TSZ-maxi TSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet TSZ-uni Kiinnitä tarrain suuresta nostolenkistä nostimeen tai kaivinkoneeseen ja voit heti nostaa reunakiviä ja muita elementtejä
LisätiedotJÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22
JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22 ILMANKÄSITTELYLAITTEISTO ON TÄRKEÄ INVESTOINTI ATLAS COPCON LAATUILMA ON ÄLYKÄS VALINTA TARVITSET LAADUKASTA ILMAA ATLAS COPCO FX: KUIVAA ILMAA LUOTETTAVASTI Paineilma voi sisältää
LisätiedotTehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE
Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli
LisätiedotRuntech Systems Oy -konsernin tytäryhtiö
Runtech Systems Oy -konsernin tytäryhtiö Patentoidut ratkaisut paperi- ja prosessiteollisuuden energiansäästöihin Osaaminen paperiteollisuuden energiansäästö- ja lämmön talteenottoratkaisuista Globaali
LisätiedotLämpöputkilämmönsiirtimet HPHE
Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen
LisätiedotOLEOPATOR-BYPASS G. Luokan-I erotin EN 858 -normin mukaan. Tuotteen sertifiointi. Erotuskapasiteetti. Materiaali. Huomioitavaa.
Maahan asennettava bypass-öljynerotin Lujitemuovia Luokan-I erotin EN 858 -normin mukaan on tarkoitettu öljyisten sade- ja jätevesien puhdistukseen, kun puhdistukselle on asetettu korkeat vaatimukset.
LisätiedotAVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg
AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg 8.5.2014 Kolmen kunnan omistama biokaasulaitos, joka käsittelee 600 000 asukkaan biojätteet. Teknologia: Kuivamädätys, tulppavirtaus (Thöni). Käyttöönotto: lokakuussa
Lisätiedot