Tekes apuna kasvussa ja uudistumisessa. Kari Penttinen, TEKES Ohjelmapäällikkö Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous
|
|
- Tuomas Ahola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekes apuna kasvussa ja uudistumisessa Kari Penttinen, TEKES Ohjelmapäällikkö Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous
2 Tekesin palvelut kansainvälistyville yrityksille Tutkimus- ja kehitysrahoitus Kehitä uusia tuotteita, palveluja ja tuotantomenetelmiä Testaa asiakastarve, pilotoi ja kokeile Suunnittele kansainvälistyminen Kehitä organisaatiota ja liiketoimintamallia Digitalisoi liiketoiminta Demo- ja pilotointirahoitus Team Finland Explorer Kansainvälisen kasvun suunnittelu Ohjelmat Team Finland Future Watch Rohkeutta on!
3 Tekesin palvelut yrityksille 1/3 Vauhtia kansainväliseen kasvuun Market Access Programs Kiinnostavatko USA:n, Kiinan tai Kaakkois- Aasian markkinat? MAP tarjoaa kansainvälistä liiketoimintaosaamista maailman huippuyliopistojen kanssa. Oikea palvelu oikeaan tarpeeseen. Kasvuluotsi etsii yrityksellenne parhaiten sopivat julkiset asiantuntija- ja rahoituspalvelut kansainvälistymiseen. Tekesin, Finnveran ja Finpron yhteinen rahoitusohjelma hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle pk-yritykselle kansainväliseen kasvuun ja laajentumiseen. DM
4 Tekesin palvelut yrityksille 2/3 Tietoa, verkostoja, vaikutusmahdollisuuksia Tekesin ohjelmat Vaikuta uusien liiketoiminta-alueiden kehitykseen. Rahoituksen rinnalle ohjelmat tarjoavat monien eri alojen verkostoja, sparrausta, uusinta tietoa ja näkyvyyttä. Näkymiä liiketoiminnan kehittämiseen. Future Watch -palvelu tarjoaa tietoa ja näköaloja uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämiseksi ja kehitystyön suuntaamiseksi. DM
5 Tekesin ohjelmat tarjoavat Innovaatiorahoitusta Ohjelmien tavoitteisiin sopiviin projekteihin Verkostoja Avoimet seminaarit, kohdistetut workshopit Verkostoja yrityksiin, tutkimusryhmiin ja rahoittajiin Kansainvälisiä matkoja yritysryhmille Tietoa Uusinta tietoa alan kehityksestä ja liiketoiminnasta Sparrausta kehitystyön eteenpäin viemiseen Neuvontapalveluja kansainvälistymiseen DM
6 Käynnissä olevat Tekesin ohjelmat Elinvoimainen ihminen BioIT Biologisen tiedon hallinta Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Oppimisratkaisut Skene Games Refueled Terveyttä biteistä Työelämän kehittäminen Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Luonnonvarat ja kestävä talous Arktiset meret Green Growth Tie kestävään talouteen Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos Groove Uusiutuva energia, kasvua kansainvälistymisestä BEAM Business with Impact Älykäs elinympäristö EVE Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Fiiliksestä fyrkkaa Liiketoimintaa tietoa, tunnetta ja teknologiaa yhdistämällä Fiksu kaupunki Huippuostajat Innovatiiviset kaupungit INKA Rakennettu ympäristö Trial Kognitiivisen radion ja verkon kokeiluympäristö Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous thGear DM
7 Tekesin palvelut yrityksille 3/3 Väylä eurooppalaisiin rahoitusohjelmiin Eurooppalaiset rahoitusohjelmat Tietoa ja sparrausta Horisontti ohjelmaan ja muihin eurooppalaisiin ohjelmiin osallistumiseksi. Horisontti 2020 tarjoaa uuden, oman rahoitusmallin pk-yrityksille. Kansainväliset yhteishaut Yhteinen projekti kansainvälisen kumppanin kanssa? Tekes avaa yhteisiä hakuja kansainvälisten innovaatiorahoittajien kanssa ympäri maailmaa. DM
8 Tekesin tarjoama yrityksille liiketoiminnan eri vaiheisiin R A H O I T U S Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkimus- ja kehitys Nuoret innovatiiviset yritykset Organisaation kehitys Kansainväliset yhteishaut Ideavaihe Suunnittelu Validointi Skaalaus Kasvu Vakiintuminen P A L V E L U T Sparraus ja neuvontapalvelut Market Access Programs Kasvuväylä Team Finland Future Watch Tekesin ohjelmat Team Finland LetsGrow EU Horisontti 2020 DM
9 2015 Uudet Tekesin digitaalisuus-ohjelmat käyntiin 5thGear 5G-mobiiliverkkojen teknologiakehitys Uuden liiketoiminnan luominen Valmistautuminen 5G-alueen standardointiin Terveyttä biteistä Yksilöllistetty terveydenhoito Tehoa digitaalisen terveyden ekosysteemiin Teollinen internet Kansainväliseen kasvuun tähtäävät palvelut ja liiketoimintamallit Toimialariippumaton, verkottuminen laajaa Pk-yrityksillä merkittävä rooli Uudistumista teollisen internetin ja digitaalisuuden keinoin
10 Mitä se ihmeellinen teollinen internet on? Teollinen internet = sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, saatavan tiedon analytiikan sekä työn tehokasta yhdistämistä liiketoiminnassa. Se mahdollistaa: uusia liiketoimintamalleja kilpailukykyisiä palveluja asiakastarpeisiin.
11 Taneli Tikka/Tieto: Teollinen Internet on selkeää 1) Aistiminen (Sense) Keinomme saada tietoa todellisuudesta. Mittaus. Anturit. Informaatio järjestelmistä. Syötetty informaatio. Havainnot ihmisten käytöksestä. 2) Ajattelu (Think) Informaation analysointi. Yhdisteleminen muuhun dataan. Vapaa assosiaatio & lateraalinen tarkastelu. Big Data. Edistynyt analytiikka. Pitkälle viety visualisointi 3) Toteutus (Act) Automaatio. Prosessit. Ihmisten tekeminen. Käyttöliittymät ja käyttökokemukset. Yhteys muihin järjestelmiin: hälytykset ja syötteet. Toimenpide ja teot Taneli Tikka / Teollinen Internet Konferenssi DM
12 Teollinen internet - Lähtökohdat Suomella hyvät! The potential for economic diffusion of the IIoT in a given country PDF#zoom=50
13 Jossain asioissa ihan varmasti parannettavaakin
14 Jos Digitaalisuus ihmetyttää niin suosittelen : Petri Rajaniemi Digibarometrin julkistustilaisuudessa totesi: Digitaalisuus on väline. Sillä ei ole itseisarvoa. Raha maksetaan edelleen siitä mitä digitaalisuudella tehdään ja saadaan aikaan paremmin, kannattavammin, kansainvälisemmin. Katso: (Sponsorina: Teknologiateollisuus ry, Kaupan liitto, DIGILE, TEKES, LVM )
15 Yritys on toimittanut tuotteitaan 80 maahan. Lamnia onkin yksi Suomen suurimpia verkkokaupan toimijoita eli onnistunut hyödyntämään digitaalisuutta. Erikoista siinä mielessä, sillä alunperin omistajilla ei ollut tarkoitus aloittaa toimintaa verkkokaupassa. Kiinnostus nettiin ja verkkokauppaan vei kuitenkin lopulta voiton. Nyt yrityksen tuotevalikoima esitellään verkkokaupassa 25 eri kielellä. DM
16 Miksi ohjelma tarvitaan? Ohjelman tavoitteena on uudistaa ja luoda uutta yritysten liiketoimintaa teollisen internetin keinoin ja kannustaa eri alojen yrityksiä uudenlaiseen yhteistyöhön. Näin luodaan kilpailuetua, uusia yrityksiä, työpaikkoja ja täysin uusia liiketoimintamalleja suomalaisyrityksille. Päätavoite: pk-yritysten viennin kasvu.
17 Edelläkävijäyrityksiä ja isoja kehitysmahdollisuuksia Case Konecranes: anturitiedon käyttö etämonitoroinnissa ja - huollossa. Case Wärtsilä: moottoreiden huollon ja kunnossapidon palveluratkaisu. Case Enevo: jätekuljetusten ennakointi- ja optimointiratkaisu. Case Eniram: laivojen operoinnin big-datapohjainen optimointi. Digitalisaatiossa Suomi edelleen jälkijunassa? vauhtia Horisontti 2020-, ECSEL JU-, ITEA3 sekä Saksa-USA yhteistyön kautta. Big Data -analytiikkaan ja käytettävyysalueelle lisää osaajia. ICT-osaamisen ja -tarpeiden teollisuudessa kohdattava paremmin käytännön avointa innovaatiotoimintaa Tarvitaan kyky kehittää uusia digitaalisuuteen pohjautuvia liiketoimintamalleja. Asiakasymmärryksen hakeminen pilottien ja kokeilujen avulla.
18 Teollinen internet -ohjelma Ohjelman tavoitteet: 1. Uudet avoimet monialaiset verkostot ja tiedonvaihto yli toimialojen - Siilojen purku 2. Lisääntyvän tiedon parempi hyödyntäminen liiketoiminnassa - Datasta arvoa 3. Nopeuttaa teollisen internetin avulla yritysten uudistumista, kasvua ja kansainvälistymistä - Business Internet Ohjelman asiakasyritykset ja niiden haasteet: Ei toimialarajoitteita Digitalisaatioon haettava kv. imua H2020, ECSEL JU ja Saksa-yhteistyön kautta. Big Data analytiikkaan ja HCI-alueelle tarvitaan lisää osaajia. ICT -osaaminen ja -tarpeet teollisuudessa pitää saada kohtaamaan paremmin. Uusia digitaalisuuteen pohjautuvia liiketoimintamalleja pitää kokeilla. Verkostojen prosessit, johtaminen ja päätöksenteko digiaikaan. Asiakasymmärryksen hakeminen pilottien ja kokeilujen avulla. DM
19 Esimerkki yhteistyökumppanin kanssa toteutetusta työstä 1. tavoitteen saavuttamiseksi Katso! DM
20 Teollinen internet esimerkkiprojekteja ohjelman verkkosivulta: DM
21 Teollinen internet -esimerkkiprojekteja DM
22 Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Ohjelman kesto: 5 vuotta ( ) Arvioitu kokonaisvolyymi: 100 MEUR Tekesin rahoitus: 50+ MEUR Rahoituskriteerit? Normaalit Tekesin kriteerit seuraavin painotuksin: 1. Uutuusarvoa, riskinottoa ja vaikuttavuutta yrityksen liiketoiminnan uudistumisen kannalta 2. Kehitysprojektien oltava vaikuttavuudeltaan riittävän suuria 3. Vaikuttavuuden kannalta kannustetaan hyvin verkottuneeseen kehitystyöhön ja yhteisprojekteihin 4. Tavoitteena käynnistää asiakkaiden kanssa pilotointi- ja demonstraatioprojekteja
23 Kysy lisää! Ohjelmatiimin jäsenet ja roolikuvaus: Sakari Karppinen, uudet liiketoiminta- ja ansaintamallit, +USA yhteistyö Aki Ylönen, analytiikkayritykset, nuoret yritykset Kimmo Ahola, ECSEL viestintä, sulautetut järjestelmät Kaj Nordgren, viestintä Reijo Smolander,/Finpro, Kasvuohjelman kontakti Marko Heikkinen, ohjelman vastuullinen johtaja Kari Penttinen, ohjelmapäällikkö
24 Tulevia ohjelman tapahtumia 2015 keväällä: VTT Eemeli workshop 21.5., Espoo, Oulu, Tampere Talentum: Teollinen internet seminaari Helsinki MPD 2015 oheistapahtuma Tampere hop Alihankinta 2015 Tampere Teknologia 15 Helsinki Muuta: esim. Industryhack toimintaa: Fastems, Iittala, Konecranes katso:
25 Projektikysynnästä Tehty noin 46 rahoituspäätöstä Käsittelyssä noin 20 hakemusta Tunnusteluvaiheessa monia mielenkiintoisia Projektien valmistelu käytännössä voi viedä pitkään, koska hyviin projekteihin ei oma osaaminen riitä vaan etsittävä uusia kumppaneita Merkittävien liiketoimintaa uudistavien projektien käynnistämiseen tarvitaan lisäksi: ROHKEUTTA JA YRITYKSEN STRATEGISTA SITOUTUMISTA MUUTOKSEEN
26 Digitaalista liiketoimintaa rahoitusta ja asiantuntijapalveluja yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
27 Yritykset Tunnustelu (valinnainen) Hakuaika 1 Päätökset ennen kesälomakautta Hakuaika 2 Päätökset ennen vuoden loppua Digitaalisuudesta liiketoimintaa Yritykset Rahoitusta tuotekehitykseen ja pilotointiin Kehitä älykkäitä ratkaisuja tai tuotteita ja palveluja Hanki digiosaamista Kehitä uutta tai paranna nykyistä tuotetta tai palvelua yhdessä asiakkaan kanssa Nopeuta kaupallistamista Asiantuntija- ja verkottumispalveluja kansainvälistymiseen Selvitä markkinoita Sparrausta liiketoimintasuunnitelman tekoon Etsi yhteistyökumppaneita ulkomailta (* Muu, mikä?/other, please specify: Digihaku 2015 Team Finland -käsittely/processing (Tekes, Finpro, Finnvera, ELY)
28 Digitaalista liiketoimintaa rahoitusta ja asiantuntijapalveluja, kun teet uutta liiketoimintaa digitaalisuudesta
29 Kysy lisää! Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes p
EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 30.9.2015 Mistä massit? Horisontti 2020 - rahoitusmahdollisuudet liiketoimintaan Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 30.9.2015 Tekesin ohjelman lisäarvopalvelu Teemana
Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista
Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös
Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019
Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Tekesin ohjelma 2014 2019 Mitä teollinen internet on? Teollinen internet = sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, saatavan tiedon analytiikan
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
Teollinen internet. liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019
Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Tekesin ohjelma 2014 2019 Mitä teollinen internet on? Teollinen internet tarkoittaa sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, saatavan tiedon
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 23.10.2014 Hämeenlinna Markku Mäkelä Hämeen ELY/TEKES 1 2 3 4 Uudistu, kokeile, kasva, kansainvälisty Mihin Tekesin rahoitusta voi käyttää Vaihtoehtoja
Digitalouden haasteet. KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh
Digitalouden haasteet KARI PENTTINEN Ohjelmapäällikkö Teollinen internet - ohjelma Tekes puh. 0295055916 kari.penttinen@tekes.fi Mikä on muuttunut? Älypuhelimessa laskentatehoa ja muistia kuin ison firman
Uudistuva teollisuus -iltapäivä 9.12.2014 Tekesin uudet digitaalisuuteen liittyvät ohjelmat
Uudistuva teollisuus -iltapäivä 9.12.2014 Tekesin uudet digitaalisuuteen liittyvät ohjelmat Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Tekesin digitaalisuus-ohjelmat
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 1 Uudistu, kasva, kansainvälisty Tekes jakaa riskiä 2 3 Yrityksille Innovaatiorahoitus Palvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Projektin suunnittelu
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
ECV Seminaari Lappeenranta 8.10.2015. Martti Korkiakoski Tekes
ECV Seminaari Lappeenranta 8.10.2015 Martti Korkiakoski Tekes EVE-ohjelman tuloksia ja vaikutuksia 2011-2015 Rohkeutta on! -kiertue 9.10.2015 New businesses, companies and networks in EVE ecosystem Internationally
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Risto Mäkikyrö teknologia-asiantuntija Lapin ELY-keskus Videot Tekes https://www.youtube.com/watch?v=mahcxpn6o_s DM 1272687 1 2 3 4 Uudistu, kokeile,
Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous. Tekesin ohjelma 2014 2019
Teollinen internet liiketoiminnan vallankumous Tekesin ohjelma 2014 2019 Mikä teollinen internet? Teollinen internet tarkoittaa: älykkäiden laitteiden ja järjestelmien saatavan tiedon analytiikan työn
Tekesin terveiset 16.9.2015. Eija-Riitta Hämäläinen
Tekesin terveiset 16.9.2015 Eija-Riitta Hämäläinen Tekesin strategia 2015 Tekes on innovaatiokentän pelinrakentaja TAVOITTEEMME Kilpailukykyinen elinkeinoelämä Maailman paras innovaatioympäristö TOIMINTATAPAMME
Tekesin rahoitus yrityksille.
Tekesin rahoitus yrityksille jarkko.piirto@tekes.fi DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Team Finland. Aki Parviainen
Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten
Datasta liiketoimintaa Tekesin rahoitus teollisen internetin hyödyntämiseen
Datasta liiketoimintaa Tekesin rahoitus teollisen internetin hyödyntämiseen Kari Penttinen Tekes RFID ja teollinen internet - konferenssi 9.10.2014 Hilton Helsinki Airport Hotel, Vantaa Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere
Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015
Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla. Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma
04-2014 Tekes on innovaatiorahoittaja myös luovilla aloilla Lasse Paananen, aktivaattori Fiiliksestä Fyrkkaa ohjelma 040-7205088 lasse.paananen@ideone.fi 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja,
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. KAS ELY , Juha Linden
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille KAS ELY 12.5.2015, Juha Linden Sisältö: Tekesin innovaatiorahoitus pk-yrityksille KKS, Palvelut, Kampanjat, Pilotointirahoitus Team Finland, Lets Grow
Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa
Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:
Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä Heikki Aro
Biotalous Tekesin silmin Satakunnan maaseutuverkostopäivä 2.2.2016 Heikki Aro Mistä ajattelin puhua DM 1282874 Innovaatiorahoituskeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja
Fiksu kaupunki ohjelma
Fiksu kaupunki ohjelma Tekesin ohjelmat ja Team Finland -ohjelmat Biotalous ja cleantech Digitalisaatio Hyvinvointi ja terveys Uudet liiketoimintaekosysteemit ja markkinoille vienti Arktiset meret 2013-2017
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja
Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus
Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera
Mitä teollinen internet on?
Services Analysis, visualization Data collection & management Sensors Teollinen internet -ohjelmavalmistelun tilanne Mitä teollinen internet on? 2.9.2014 Teollinen internet tarkoittaa sulautettujen ja
Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Oulu
Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? 14.12.2017 Oulu Ohjelma 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9:00 Tervetuloa, Tekesin ja Team Finlandin rahoitus yrityksille /TF kasvu-
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari
Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö
Arktiset meret Kylmää osaamista Suomesta
DM xx-2013 Arktiset meret Kylmää osaamista Suomesta Reino Pesonen Arktiset rahoitusmahdollisuudet 26.9.-14 Tekesin organisaatio Pääjohtaja Nuoret yritykset Kasvuyritykset Suuret yritykset ja julkiset organisaatiot
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin
Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille. Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Reijo Kangas Johtaja, Kasvuyritykset 27.5.2015, Jyväskylä UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Kansainvälisen
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten
Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon
Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle:
Ajankohtaista Tekesistä
Ajankohtaista Tekesistä Martti Korkiakoski 30.1.2014 VII Liekkipäivä, Hotelli Victoria, Tampere DM 1190768 Tekes 1.12.2013 Pääjohtaja Pekka Soini Nuoret yritykset Jukka Häyrynen Kasvuyritykset Martti Äijälä
Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi
Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Kesto 2013-2016 Arvioitu kokonaislaajuus 60 miljoonaa Tekesin rahoitus 30 miljoonaa Tekes
Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua
HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Ajankohtaista Tekesistä soteja hyvinvointialalla. Turku 21.4.2015 Minna Hendolin ja Raimo Pakkanen
DM 1202063 22.4.2015 Ajankohtaista Tekesistä soteja hyvinvointialalla Turku 21.4.2015 Minna Hendolin ja Raimo Pakkanen Suomen tavoitteena on olla terveysalan tutkimuksen, investointien ja uuden liiketoiminnan
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Älykäs erikoistuminen ja Tekes. Reijo Munther/Tekes
Älykäs erikoistuminen ja Tekes Reijo Munther/Tekes UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 Rahoitusta parhaille ideoille ja yrityksille Halu ja kyky kasvaa Kansainvälinen kilpailuetu
Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä
Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 13.11.2017 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on
Tekesin rahoituspalvelut kasvuyrityksille. Green Net Finland 21.11. 2014 Jukka Leppälahti Tekes
Tekesin rahoituspalvelut kasvuyrityksille Green Net Finland 21.11. 2014 Jukka Leppälahti Tekes Tekes 1.4.2014 Pääjohtaja Pekka Soini Nuoret yritykset Jukka Häyrynen Kasvuyritykset Martti Äijälä Suuret
Luonnonvarat ja kestävä talous
Luonnonvarat ja kestävä talous - Tekesin toimet jatkossa BioRefine ja Vesi loppuseminaari 26.11.2012 Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Tekesin sisällölliset painopisteet Liiketoiminta globaaleissa arvoverkoissa
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes
BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,
Lähi-idän ja Persianlahden monet mahdollisuudet suomalaisille yrityksille. Turku Tampere 22.9 Oulu 23.9.
Lähi-idän ja Persianlahden monet mahdollisuudet suomalaisille yrityksille Turku 21.9. Tampere 22.9 Oulu 23.9. OHJELMA 12:00 Tervetuloa, ELY-keskus Johtaja Leila Helaakoski Lähi-idän ja Persianlahden mahdollisuudet,
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa
Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa Elina Uitamo Varsinais-Suomen ELY-keskus/Tekes DM 926686 01-2013
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille
Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä
Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin
Elinvoimainen ihminen kokonaisvaltaista hyvinvointia Kajaanin yliopistokeskuksen lukuvuoden avajaiset 10.9.2014 Minna Hendolin 08-2013 Suomen ja suomalaisten hyvinvointi rakentuu elinkeinojemme menestyksestä
Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana
Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Uusikaupunki 11.11.2014 Tekes cleantech- ja energia-alan vauhdittajana DM 1365406 DM 1365406 Cleantechin kaupallistaminen
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016
Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Minna Suutari
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Minna Suutari 28.5.2014 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten ja tutkimusorganisaatioiden rinnakkaishankekokonaisuuksia
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Helsingin Messukeskus
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.8.2014 Helsingin Messukeskus Uusi arvonluonti tutkimushaun kuvaus Uusi arvonluonti-haussa Tekes hakee 1) Yritysten
Uusi arvonluonti. Julkisen tutkimuksen haku Tutkimushaun infotilaisuus Sokos Hotel Pasila
Uusi arvonluonti Julkisen tutkimuksen haku 22.5.-16.9.2014 Tutkimushaun infotilaisuus 13.6.2014 Sokos Hotel Pasila Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku, jossa haetaan 1) Yritysten
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki
Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
Team Finland LetsGrow
Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle
Team Finland pähkinänkuoressa
Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys
Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015. Kari Venäläinen 17.3.2015
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Kari Venäläinen 17.3.2015 DM 1272687 01-2015 Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Miten Tekes voi tukea suomalaisia LED-valaistusyrityksiä? Tekes 12.6.2015 Karin Wikman
Miten Tekes voi tukea suomalaisia LED-valaistusyrityksiä? Tekes 12.6.2015 Karin Wikman Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011
Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten
Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet
Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tuomo Suortti 29.9.2011 DM Green Growth Tie kestävään talouteen Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman arvioitu volyymi noin 79 miljoonaa euroa Lisätietoja:
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,
Tekesin Green Growth ohjelman palvelut yrityksille. Tiina Rajamäki
Tekesin Green Growth ohjelman palvelut yrityksille Tiina Rajamäki 24.4.2013 Green Growth Tie kestävään talouteen - Resurssitehokkuudeltaan harppauksellisia innovaatioita - toimintatapa- ja liiketoimintainnovaatiot,
Pirkanmaan ilmastoseminaari - Cleantech mahdollisuutena Pirkanmaan yrityksille. Kari Herlevi 6.3.2014
Pirkanmaan ilmastoseminaari - Cleantech mahdollisuutena Pirkanmaan yrityksille Kari Herlevi 6.3.2014 Mitä on Cleantech? Cleantech tarkoittaa kaikkia tuotteita, palveluita, prosesseja ja järjestelmiä, joiden
kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684
Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus
Teollinen internet ja 5G (5GTI) -toimenpidevalmistelu. Trial-seminaari 7.5.2014 Mika Klemettinen, Tekes
Teollinen internet ja 5G (5GTI) -toimenpidevalmistelu Trial-seminaari 7.5.2014 Mika Klemettinen, Tekes Tekes valmistelee toimenpiteitä teollisen internetin ja 5G:n alueille Tekesin on käynnistänyt teollisen
Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015
Team Finland Pia Salokoski EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Kuinka mahdollistamme
Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai