Nenäpäivässä halauksia. Rouskis seikkailee joulukalenterissa. Rippikoulut alkavat. Paljon erilaisia koulutuksia luvassa
|
|
- Katariina Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Nenäpäivässä halauksia Rouskis seikkailee joulukalenterissa Rippikoulut alkavat Paljon erilaisia koulutuksia luvassa
2 Kynäwarres Verkostoissa Facebook ja Twitter monine vastaavuuksineen ilmentävät elämämme raameja 2010-luvulla. Me elämme verkostoissa. Sähköisten verkostojen lisäksi puuhamme ja touhumme löytävät tiensä ihmisten verkostoihin. Ajatus yhdessä me olemme enemmän on koodautunut mielemme syövereihin. Hyvä niin. Parhaillaan on pöydälläni useampia hankkeita, joissa meitä seurakunnan edustajia toivotaan mukaan verkostoihin: Yhteisvastuukeräyksen kotimaisena rahoituskohteena on verkostoitunut yhteistyöhanke Yhteisvastuu nuoresta. Nuorten yksinäisyyden torjunnassa ovat mukana Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Punainen Risti ja kirkkomme seurakuntien nuoriso- ja rippikoulutyö. Piispa Wille Riekkisen allekirjoittamassa vetoomuksessa kirkkoa puolestaan pyydetään olemaan läsnä Suomen urheiluakatemioiden toiminnassa. Riekkinen kirjoittaa: Haluamme ottaa haasteen vastaan. Vuorovaikutus, sielunhoito ja hiljentyminen urheilevien nuorten kanssa on kirkon strategian mukaista toimintaa. Läsnäolo ihmisen arjessa on osa kirkon perustyötä. Nenäpäivä haastaa meidät yhdessä laajan toimijajoukon kanssa lähtemään liikkeelle hyvän asian puolesta. Ideoimamme Torin kulma - hanke on koonnut yhteen kirkon, kaupungin ja kolmannen sektorin toimijoita edistämään perheiden hyvinvointia varhaisen puuttumisen keinoin. Hyvin käynnistynyt toiminta halutaan juurruttaa osaksi oman lähiympäristömme elämää. SOME-maailman ideoiden mukaan elämää verkostoissa eivät säätele hallinnolliset rajat vaan yhteinen kiinnostuksen kohde. Niinpä, jos me haluamme viedä kirkon sanomaa SOMEmaailmassa elävien aikalaistemme arkeen, meidän on, avoimen kiinnostuneista muista ihmisistä ja toimijoista, vietävä oma innostuksemme ja osaamisemme yhteiselle tarjottimelle. Tässä ajassa oman toimipisteensä turvallisen steriilien muurien sisällä maailmaa odottavalta jää maailma näkemättä, kokematta ja muuttamatta. Vaikuttaa voi vain se, jolla on uskallusta lähteä 2010-luvun Areiopagille (Apt.17:16 34) ja viedä ajatuksena ja osaamisensa osaksi siellä toimivien verkostojen arkea. Huppe 2
3 Ai mää vai? Teologiasta ja epäteologiasta Opiskellessani teologiaa Helsingin kristillisessä opistossa vuonna 2004 huomasin, että pääkaupunkiseutulaiset eivät tehneet eroa Varsinais-Suomesta kotoisin oleville. Kaikki mitä sanoin, nauratti heitä. Myös se, että he saivat kysyä minulta Ooks Turkkusest?. Turhaan yritin selittää heille, että oikea muoto on Turust, ja itse olin Uudestakaupungista. Selittäjän asema on huono. Helsingin yliopiston teologisen jälkeen elämä veti takaisin lähtemättömästi osaksi identiteettiä muodostuneeseen Varsinais-Suomeen. Seurakuntapastorin ura urkeni Paattisten seurakunnassa. Työalana on nyt rippikoulu- ja nuorisotyö, joka onkin tutuinta ja turvallisinta teologikesien jälkeen. Takana on rippileirejä nuoresta puolentoista vuoden virkaiästäni huolimatta jo parisenkymmentä. Pappisvihkimyksen aikaan silloinen tuore arkkipiispamme Kari Mäkinen totesi, että papin elämässä tulee päivittäin olla jotakin teologiasta poikkeavaa. Elämässä pitää olla jotakin teologiasta poikkevaa. Otin tämän kirjaimellisesti. En harrasta teologiaa, vaikka Jeesus ja rukousyhteys on minulle päivittäistä elämän suolaa. Pois se teologiasta. Lisäksi menin ja nain insinöörin, ja ostimme omakotitalon. Niin kuin siinä ei vielä olisi tarpeeksi epäteologiaa, loppu vapaa-aika kuluu ratsastaen, lenkkeillen, elokuvista nauttien ja kesämökillä Uudenkaupungin saaristossa. Harmikseni seurakunnassamme on kohtuullisen vähän vihkimisiä - ne jaksavat innostaa henkilökohtaisesta syystä. Viime kesänä vietin elämäni parhaan päivän, kun saavuimme sulhaseni kanssa avioliiton satamaan. Häidemme jälkeen vietimme viikon Espanjan Ourenselaisessa 900-luvun luostarissa, joka tätä nykyä toimii kylpylänä. Toisen kuherrusviikkomme vietimme Barcelonassa, jonka Ramblalla sain kultaisen enkelin siunauksen. Vastavuoroisesti pappikin joskus saa siunauksen osakseen - ai määkin vai? Menni Paattisten seurakuntapastori 3
4 Uutissii Nenäpäivässä halauksia Värikkäästi Nenäpäivään pukeutuva Turun seurakuntien nuorten lössi tarjoaa ohikulkijoille halauksia kahden euron hintaan Ylen Nenäpäiväkeräyksen hyväksi klo Halauskammoiset voivat lahjoittaa ilman halaustakin. Henrikinseurakunnan nuoret haastavat kaikkia nuoria mukaan halauskampanjaan kahdeksaan eri kauppakeskukseen ja markettiin, mm. Hansaan, Turun alueella. Lasten Nenäpäivätapahtumassa aiemmin tässä kuussa mukana auttamassa olleet Henrikin nuoret saivat idean lähteä viemään Nenäpäivän viestiä eteenpäin vielä laajemmin. Lapset, Plan Suomi Säätiö, Suomen Lähetysseura, Fida International, Solidaarisuus ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus. Nenäpäivällä on keräyskohteita, joissa ovat mukana myös Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura Seurakuntayhtymän tiedotus / JN Lisätietoja tapahtumasta: - Tämä on nuorille luonteva tapa olla mukana ja tehdä hyvää. Meillä on ennestäänkin hyvä Yhteisvastuukeräys, mutta haluamme olla mukana myös valmiissa ja hyväksi koetussa kampanjassa, vs. kasvatuksen teologi Kari Kanala kertoo. Turun luterilaisten seurakuntien lisäksi nuoria on lupautunut mukaan Turun vapaaseurakunnasta. Nenäpäivän keräysrahat suunnataan kehitysmaiden lapsille. Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö, jonka ovat perustaneet Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu sekä Suomen Unicef. Säätiön toiminnassa ovat mukana myös Pelastakaa 4
5 Uutissii Joulukalenteri tulossa Turun tuomiokirkon kirkonrotta Rouskis valmistautuu joulun viettoon Lastenkirkko.fi:n joulukalenterissa. Rauhallisesta valmistautumisesta ei ole tietoakaan, kun Rouskis ajautuu jännittäviin seikkailuihin kulttuuripääkaupungissa Turussa. Rouskis-sarjan lisäksi joulukalenterin 2011 luukkujen takaa löytyy videoita, pelejä ja muuta puuhaa lapsille. Joulukalenterin luukkuja voidaan avata yhdessä lapsiryhmän kanssa tai lapset voivat itsenäisesti puuhailla luukkujen materiaalin parissa. Joulukalenterissa painottuvat Turun kulttuuripääkaupunkivuoden teemat, kristillinen jouluperinne ja lapsilähtöinen verkkotoiminta. Joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa ! Kirkonrotta Rouskista näyttelee Ada Paulig ja hänen ystävänään seikkailee Kirkonnaakka Kari Kanala. Lastenkirkko on seurakuntien yhteinen lapsille suunnattu virtuaalikirkko. Lastenkirkolla on kirjautunutta käyttäjää. Lastenkirkon suosituin sisältö on joulukalenteri. Joulukuussa 2010 Lastenkirkko keräsi lähes käyntiä. Joulukalenteri julkaistaan sivuilla sekä monilla muilla ev. lut. kirkon sivustoilla. Vuoden 2011 joulukalenterin toteuttaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä kulttuuripääkaupunkivuoden inspiroimana. Käy avaamassa kalenterinluukku osoitteessa: 5
6 Uutissii Rippikoulut alkavat Kaikki vuoden 2012 Turun ja Kaarinan seurakuntien rippikouluihin ilmoittautuneet saavat rippikoulupostia ensi viikolla. Rippikoulukirjeessä on tietoa omasta rippikouluryhmästä ja kutsu ensimmäiseen kokoontumiseen. Rippikoulu on nuorten keskuudessa suosittu juttu. Ensi vuoden Turun ja Kaarinan rippikouluihin on ilmoittautunut nuorta. Suurin osa rippikouluikäisistä valitsi rippileirin sisältävän riparin. Viime vuonna rippikoulun kävi koko ikäluokasta 81 % ja kirkkoon kuuluvista 96 %. Ensi vuonna tavallisten rippikoulujen lisäksi järjestetään myös harraste- ja erityisrippikouluja. Rippikoulu antaa monia oikeuksia mm. konfirmaation jälkeen nuori saa käydä itsenäisesti ehtoollisella, toimia kummina ja asettua 18-vuotiaana ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa. Rippikoulun käyminen on kirkkohäiden edellytys. Rippikouluun hajapaikkoja jäljellä Jos rippikouluilmoittautuminen on jostain syystä jäänyt tekemättä, niin voit vielä kysellä hajapaikkoja vuoden 2012 rippikouluihin. Mikäli haluat mukaan, niin olethan oman seurakuntasi rippikouluvastaavaan yhteydessä ja kysy missä ryhmässä on tilaa. Tämän jälkeen täytä alla oleva rippikouluilmoittautumislomake osoitteessa 6
7 Uutissii Raamattuja kouluihin Henrikin seurakunnan aloitteesta keväällä käynnistynyt projekti Raamattujen hankkimisesta kouluihin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi on hiljalleen lähestymässä toteutustaan. Kirkkovaltuuston kesäkuussa myöntämän määrärahan turvin on kasvatusasiain keskus tilannut Raamatut siten, että niiden pitäisi olla jakeluvalmiina adventin tienoilla. Ajatuksena on ollut, että seurakunnat suorittavat jaon omalla alueellaan adventin aikoihin. Hoosiannan juhlistaessa adventin alkua, on hienoa jakaa kirjaa, johon Hoosiannakertomus sisältyy. Toivomme, että seurakunnissa mietittäisiin kunkin seurakunnan näköistä tapaa Raamattujen jakamiseen. Ilmoittelemme, kun kirjat ovat noudettavissa kasvatusasiain keskuksesta. Mitkä seuraavista adjektiiveista kuvaavat suhdettasi Raamattuun tällä hetkellä? a) etäinen b) läheinen c) yhdentekevä d) tärkeä e) kriittinen f) kiinnostunut g) torjuva h) myönteinen i) muu, mikä? Rippikoululaiselle osoitettu tehtävä sopii myös meille työntekijöille. Suhteemme Raamattuun vaihtelee elämäntilanteen, väsymyksen ja innostuksen myötä. Kreikan sanasta grámmata ( kirjoitukset ) juurensa saava Raamattu ei ole pelkästään kirja, vaan kirjasto. Se on luetuin ja lainatuin hyvässä ja pahassa. Ei ole asiaa tai asennetta, jota ei Raamattuun vetoamalla voisi todentaa. Raamattujen jako kouluihin adventtina ei liene sattumaa. Kirkko on aina elävimmillään, kauneimmillaan ja uskottavimmillaan siellä, missä se on omistautunut Kristuksen asialle heikkojen ja vähäosaisten rinnalla. Ainakin tällainen esikuva meillä on adventin teksteissä ja häntä kelpaa odottaa: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla. (Sak.9:9; Mt.21:5) Ai niin, oma rivini on d, e, f. Kari Kanala, kasvatuksen teologi 7
8 Uutissii Nuorille mediakurssi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjestää mediakurssin nuorille. Kurssilla on luvassa kaikkea valokuviin ja liikkuvaan kuvan liittyvää huippuammattilaisten johdolla. Henrikinseurakunnan nuorisotyöohjaaja Mika Tunturi kertoo: - Viime syksynä hyvin onnistunut nuorille suunnattu Fotokisavalokuvauskilpailu saa nyt jatkoa. Mediakurssi on tarkoitettu syntyneille nuorille ja tässä talven aikana kokoonnumme Vimmaan ja keväällä on tarkoitus pitää Fotorace-viikonloppuleiri Kunstenniemessä. Siitä se lähtee - ehkä jopa ammatti tai ainakin mahtava harrastus, Mika jatkaa ja toteaa: - Nyt vielä ehtii Nuorten Fotokisan parhaat -valokuvanäyttelyyn Vimmaan. Näyttely on avoinna asti Vimman kahvilassa. Fotokisa on osa seurakuntien kulttuuripääkaupunkivuoden nuorten ohjelmaa. Seurakuntayhtymän yhteistyökumppaneita Fotokisan toteutuksessa ovat Kamera-aitta, Focus Finland, Italfalo Oy ja Turun kaupunki. Fotokisan toteutustiimissä on mukana useita nuoria vapaaehtoisia. Lisätiedot: nuorisotyönohjaaja Mika Tunturi puh , mika.tunturi@evl.fi Fotokisan parhaat -näyttelyn avaus Vimmassa, Aurakatu 16, perjantaina klo 18. Näyttely on auki saakka ma-pe klo Vapaa pääsy. Näyttelyn kuvat nähtävillä myös osoitteessa FOTOKISA hei Päivät ja paikka , , 28.1., 3.3., ja Kurssipäivät ovat lauantaisin klo Vimma Aurakatu 16, Turku Ketkä voivat osallistua Sinun tulee olla vuosina vuosina syntynyt nuori. Kurssille mahtuu 40 nopeimmin ilmoittautunutta henkilöä. Kurssi päättyy Fotorace-viikonloppuun Kunstenniemessä (pe-su). Leirin aiheena on neulansilmäkamerakuvauskilpailu, laboratoriotoiminta ja kuvien kehittäminen. Maksut Kurssi on ilmainen. Leiri maksaa 30 euroa. Hinta sis. majoitukset, ruoat, materiaalit, matkat. Käytännössä kaikki viikonlopun kustannukset. Leirikustannus peritään ennen leiriä keväällä niiltä, jotka ilmoittautuvat mukaan. Ilmoittautumiset Sähköpostilla osoitteeseen fotokisa@evl.fi tai Mika Tunturi tekstiviestillä Mikalta myös kurssin lisätiedot. Pääjärjestäjä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä linssilude! Tule mukaan mediakurssille! Luvassa kaikkea valokuviin ja liikkuvaan kuvaan liittyvää huippuammattilaisten johdolla. Siitä se lähtee - ehkä jopa ammatti tai ainakin mahtava harrastus. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan! Valokuva: Elias Meriläinen Aamunkajo Logo: Riikka Lamminpää 8
9 Sähkei Liturgi Outi Toljamo saarna Kari Kanala Musiikki Katariinan seurakunnan nuoret Toteutus Mukana toteutuksessa ovat Turun ja Kaarinan seurakuntien nuoret. Messun jälkeen kirkkokaffet. TERVETULOA! Torstai Torstai Torstai Torstai Torstai toivoa täynnä! Torsta orsta Torsta on (taas) Kutsu sinulle! orsta Varissuon kirkossa ke klo Kymmenisen vuotta sitten seurakuntayhtymän työntekijöitä kerääntyi joka kuukauden ensimmäisenä torstaina istumaan iltaa yhdessä. On korkea aika elvyttää perinne, joten tervetuloa klo 17 Panimoravintola Kouluun (Eerikink.18). Kasvatuksen teologina ajattelen, että oppia ikä kaikki. Siispä Kouluun kynnelle kykenevät. Tervetuloa. toivoa Kari Kari Kanala kasvatuksen teologi täynnä! 9
10 Sähkei Välineitä päihdekasvatukseen Kasvatusasiain keskus järjestää Turun sosiaali- ja terveystoimen terveyden edistämisen yksikön kanssa tammi-helmikuussa 2012 kaksipäiväisen Välineitä nuorten päihdekasvatukseen -koulutuksen seurakuntien nuorisotyöntekijöille. Koulutuksen sisältö Koulutuksen tarkoituksena on antaa tietoa päihteistä ja nuorten päihteiden käytöstä tällä hetkellä, sekä käytännön vinkkejä ja välineitä nuorten päihdekasvatukseen. Koulutus antaa valmiudet pitää päihdekasvatustuokioita toiminnallisia menetelmiä hyödyntäen sekä valmiudet kertoa päihteistä vuorovaikutteisesti keskustelua virittäen. Paikka Heinänokan leirikeskus Aika ja klo 9-15 Kouluttaja projektipäällikkö Tiina Heimo (KM), Turun sosiaali- ja terveystoimi Tarkempi esittely koulutuksesta Zoossa. Lisätietoja Tiina Karppinen
11 Sähkei Tulevat Zoot 2011 ja 2012 Zoo on kaikkien lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous, joka kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Informatiivisten aiheiden lisäksi käsitellään aiheita, jotka koskettavat nuorisotyön kenttää, aiheita, joita jokaisen nuorisotyöntekijän on hyvä tietää, aiheita, joista ammentaa virikkeitä työhön. Jokaisella nuorisotyöntekijällä on mahdollisuus esittää toiveita käsiteltävistä asioista kasvatusasiain keskukseen nuorisosihteeri Marja Ruusulle , Tänä vuonna Zoo kokoontuu vielä kaksi kertaa, ohessa myös ensi vuoden aikataulu: ZOO on kaikkien Turun ja Kaarinan seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä mukana olevien työntekijöiden yhteinen neuvottelukokous, joka kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Informatiivisten aiheiden lisäksi käsitellään aiheita, jotka koskettavat nuorisotyön kenttää, aiheita, joita jokaisen nuorisotyöntekijän on hyvä tietää, aiheita, joista ammentaa virikkeitä työhön. ZOON OHJELMA TORSTAINA Avaimia Zoo erityisnuorisotyöhön Klo Paikkana Sinitaivas-sali, Turun Lähetysseura (Rauhankatu 15B) Zoot 2011 ja 2012 To klo To klo 17 -> pikkujoulukuusi To 9.2. klo To 3.5. klo kesän leirien johtajien kokous To klo To klo To klo 16 -> pikkujoulukuusi Kahvi Tervetuliassanat: Kari Kanala ja Anssi Nurmi Päihdekasvatus hankkeen ja -koulutuksen esittely: Tiina Heimo, Turun sosiaali- ja terveystoimi Erityisnuorisotyön selvitys: Tiina Karppinen, kasvatusasiain keskus Kasvamme yhdessä hanke: Anna-Maija Puukka, Turun sosiaali- ja terveystoimi Linkki-toiminta: Anu Nurmi ja Kirsi Rosten, Linkin projektintyöntekijät Tervetuloa! HUOMAA! Ilmoittautumiset ja mahdolliset ruoka-aineallergiat mennessä tai
12 Muilt Fotokisan parhaat Vimmassa Nuorten valokuvauskilpailu Fotokisan 15 parhaasta kuvasta koostuva näyttely on avoinna Vimman kahvilassa asti. Kuviin voi tutustua Vimman aukioloaikoina ma-pe klo Kuvien teemana on 100 askelta kotiovelta. Kilpailun voitti Pinja Pinomäki kuvallaan Rakkautta ennen auringonlaskua. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteistyökumppaneineen järjestämä nuorten Fotokisa järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se on osa seurakuntien kulttuuripääkaupunkivuoden nuorten ohjelmaa. Kilpailu järjestetään ensi vuonna uudelleen. Tervetuloa tutustumaan! Lisätietoja: nuorisotyönohjaaja Mika Tunturi p Turku Bandstand Junior Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa järjestetään Turku Bandstand Junior Jos bändin jäsenistä ¾ on alle 18-vuotiaita ja bändi on kotoisin akselin Salo Forssa Laitila sisäpuolelta, voi se osallistua mukaan. Ilmoittaudu mukaan! Bändien ilmoittautumiset lähetetään osoitteeseen Sähköpostin nimeksi laitetaan Turku Bandstand 2011 Junior. Sähköpostista tulee ilmetä bändin nimi, jäsenten nimet, iät ja kotipaikka sekä bändin yhteyshenkilön tiedot. Lisätiedot tapahtumasta löydät Turku Bandstandin sivuilta: 12
13 Muilt Apua elämäntilanteisiin Suomen Mielenterveysseura on julkaissut uuden emielenterveys.fi -sivuston, joka tarjoaa kattavasti tietoa vaikeista elämäntilanteista ja mielenterveyden häiriöistä. Sivustolla kerrotaan myös avun hakemisesta ja toipumisesta. Sivuston teemoista: - Vaikeat elämäntilanteet. Tietoa vaikeiden tilanteiden kohtaamisesta ja niistä selviytymisestä. Aiheina muun muassa talousvaikeudet, koulukiusaaminen, parisuhteen päättyminen ja maahanmuutto. - Apua mielenterveyden ongelmiin. Oletko huolissasi itsestäsi tai läheisestäsi? Tietoa siitä, miten ja mistä mielenterveyden ongelmiin saa apua. - Kriisit. Ihmiset kohtaavat elämänsä varrella kriisejä. Elämäntilanne- tai kehityskriisi voi olla seurausta esimerkiksi itsenäistymisestä, lapsen saamisesta tai vanhenemisesta. Traumaattisen kriisin voi aiheuttaa äkillinen yllättävä tapahtuma, kuten läheisen ihmisen, oman terveyden tai työpaikan menetys. - Itsemurha. Onko sinulla tai läheiselläsi itsetuhoisia ajatuksia tai onko läheisesi tehnyt itsemurhan? - Mielenterveyden häiriöt. Tietoa masennuksesta, paniikkihäiriöstä, psykooseista ja muista mielenterveyden häiriöistä sekä eri hoitomuodoista ja toipumisesta. - Nuoret. Miten käsitellä pahaa oloa tai vanhempien mielenterveysongelmia? Tietoa myös esimerkiksi jännittämisestä ja kriiseistä toipumisesta. - Kertomuksia. Käytännön esimerkkejä siitä, miten selvitä esimerkiksi syömishäiriöistä, masennuksesta tai työuupumuksesta. - Kriisikeskusverkosto. Tietoa kriisikeskuksista ja niiden palveluista. Tutustu uuteen sivustoon osoitteessa: ja välitä tietoa eteenpäin! 13
14 Muilt Järjestömessut Turussa Varsinaissuomalaiset lastensuojelujärjestöt esittelevät monipuolista toimintaansa Turussa Perhetalo Heidekenillä perjantaina kello Mukana on 19 lasten, nuorten ja lapsiperheiden ammattilaisja vapaaehtoistyön järjestöä. - Tapaat järjestöjen asiantuntijoita ja ammattilaisia ja saat tietoa siitä, kuinka lastensuojelujärjestöt voivat tukea ja auttaa asiakkaitasi - Voit päivittää järjestöosaamistasi ja tutustua varhaisen tuen ja ehkäisevän lastensuojelun toimintaan sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun palveluihin. - Ohjelmassa 17 eri tietoiskua ajankohtaisista aiheista - järjestöpalvelujen käyttäjien ja toimintaan osallistuvien kokemuksista, osallisuudesta, auttamisen keinoista ja työn sisällöistä. - Tietoiskujen kesto minuuttia. - Ohjelmassa myös noin 45 minuutin esitys siitä, miten lapsi kokee väkivallan. - Lisäksi Perhekeskus Marakatissa koko päivän keskusteluteemana Kumppanuus perhekeskuksessa. Tapahtuma on maksuton. Osoite: Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, Turku Lue lisää: 14
15 Muilt Isät ja isyys -seminaari Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ja Turun Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus järjestävät perjantaina klo seminaaritilaisuuden Isät ja isyys - kohtaamisia. Seminaari järjestetään Auditorio Joukahaisessa Turussa. Seminaarin alustajat - Toimittaja ja isä Jouko Vähä-Koskela nostaa esille kiperiä kysymyksiä ja haastaa yleisön keskusteluun isien kohtaamisesta ja isyydestä. - Kasvatustieteen maisteri Marko Lähteenmäki pureutuu tutkimustyössään isien vertaistukeen ja heidän merkityksellisinä pitämiinsä tuen lähteisiin. Tutkimus on osa käynnissä olevaa Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta. - Terveyden edistämistyön osastonhoitaja Laila Mäki-Kerttula kertoo neuvolatyöstä ja isistä neuvolan asiakkaina. Hän työskentelee Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymässä. - Kasvatustieteen tohtori, isyystutkija Johanna Mykkänen Jyväskylän yliopistosta tekee ajankohtaista tutkimusta isistä ja isyydestä sekä luennoi alan seminaareissa ja tapahtumissa. Hän on myös koonnut yhteen alan tutkijoita ja toimijoita omaksi isyysverkostoksi. Lisätiedot: Juhani Rantaselta ja oheisesta nettiosoitteesta. MLL:n Isä-hanke on Ray:n rahoittama vuosina toimiva valtakunnallinen hanke. Isä-hankkeen tavoitteena on tukea tasavertaista ja kestävää vanhemmuutta. Erityisalueena on isien osallisuus ja läsnäolo vanhempana ja parisuhteessa. isa-hanke_ / Lisätietoja: Juhani Rantanen, Päällikkö, Isä-hanke p
16 Muilt Kuka auttaa surevaa? Kuka auttaa surevaa? Läheisen menettäneen auttamisketju tutuksi seminaari järjestetään klo Paikkana on Turun poliisilaitoksen auditorio, Eerikinkatu Maksuton iltapäiväseminaari on tarkoitettu kaikille, jotka työssään kohtaavat läheisensä menettäneitä ihmisiä. Seminaarissa kuulet, miten surevan auttamisketju etene ja mitä palveluja surevalle on tarjolla. Seminaarin rakenne pohjautuu Läheisen menetys palveluopas auttajille -oppaaseen. Ohjelma Seminaarin avaus, Sini-Kukka Malmberg, projektivastaava, kriisityöntekijä, Feeniks-hanke, Turun kriisikeskus Auttamisketju tutuksi esimerkkitapauksen avulla, keskustelun juontaa sairaalapappi Harri Heinonen Kahvitauko (maksullinen) Kyselyvartti Kenelle suru kuuluu? Hilkka Olkinuora, pastori, toimittaja, kirjailija Seminaarin päätös Seminaariin ilmoittautumisaika on jo päättynyt, mutta voi kysellä vielä peruutuspaikkoja: tai (02) Lisätietoja antaa Turun kriisikeskuksen Feenikshankkeen projektivastaava Sini-Kukka Malmberg, sini-kukka. Tilaisuuden järjestää SURU -työryhmä, johon kuuluvat: Lounais-Suomen Mielenterveysseura ry/feeniks-hanke, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Varsinais-Suomen Poliisilaitos, SPR:n ensihuoltoryhmä, KÄPY Lapsikuolemaperheet ry, Turun Kaupunkilähetys ry/senioripysäkki, Surunauha ry, Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry, TYKS. 16
17 Muilt Päihteet ja väkivalta Turun alueen seksuaaliväkivallan ehkäisy työryhmä järjestää maksuttoman Päihteet ja seksuaalinen väkivaltaseminaarin tiistaina klo Koulutuspaikkana on Kuntoutuskeskus Petrea, Peltolantie 3, Turku. Ohjelma Päivän avaus Tiina Rantanen, aluejohtaja, Rikosuhripäivystys Lounais-Suomi Päihteet, nuoret ja seksuaalinen väkivalta Kirsi Koskinen, vanhempi konstaapeli, Varsinais-Suomen poliisilaitos Tauko Huumeet ja seksuaalinen väkivalta Sari Jonsson, yleislääketieteen erikoislääkäri, Terveysasema Mäntymäki Lounas (omakustanteinen) Päihteet, ikääntyvät ja seksuaalinen väkivalta, hyväksikäyttö sekä kaltoinkohtelu Pirjo Juhela, vanhuspsykiatri, Kahvitarjoilu (maksuton) Alkoholi ja seksuaalinen väkivalta Jan Holmberg, sairaanhoitaja (YAMK) Loppusanat, Tiina Rantanen Koulutuspäivä on maksuton. Järjestämistä tukee Turun peruspalvelulautakunta. Lisätietoja ja peruutukset Tiina Rantanen tai Lisätiedot: Tiina Rantaselta. Ilmoittautumiset Muista peruuttaa jos et pääse tulemaan! 17
18 Muilt Tukea nuorille ja vanhemmille Linkki tarjoaa vuotiaille nuorille ja heidän vanhemmilleen varhaista tukea murrosiän, nuoruuden ja vanhemmuuden haasteisiin matalan kynnyksen periaatteella. Toimintamuotojamme ovat henkilökohtainen keskusteluapu, puhelinneuvonta, ryhmä- ja vertaistoiminta sekä tietoiskut ja te lat vanhemmille. Lisäksi järjestämme ammattilaisille varhaiseen tukeen liittyvää koulutusta. Toimintaa kehitetään yhteis-työssä kunta- ja järjestökumppaneiden kanssa. Linkin palvelut ovat maksuttomia ja niihin hakeudutaan oma-aloitteisesti tai ammattilaisen ohjaamana. Toimipisteemme sijaitsee Turussa, Perhetalo Heidekenin 1. kerroksessa (os. Sepänkatu 3). Linkki-toimintaa kehitetään lisäksi Raisiossa Vaisaaren koulussa sekä Salossa Armfeltin koulussa ja Halikon lukiossa. Ajankohtaisista asioista tiedotamme sähköisellä tiedotteella, järjestön nettisivuilla ( Linkki-toiminta) ja Facebookissa (Linkki). Linkin tapahtumia marras-joulukuussa: Ajankohtaista huumeista tietoisku nuorten vanhemmille klo Luennoitsijana vanhempi konstaapeli Janne Aro-Heinilä Turun poliisista. Paikka: Perhetalo Heideken, Ellen-sali. Mukaan mahtuu 30 osallistujaa. Ilmoittautumiset viimeistään : Avoin Linkki vanhemmille torstaisin klo 8-11 (3.11., Linkin löydät: , , , 8.12., ) Perhetalo Tukea, tietoa ja apua nuorten Heidekenistä vanhemmille tule käymään ja juttelemaan ilman ajanvarausta. Iltaisin ja muina päivinä Sepänkatu 3 keskusteluapua ajanvarauksella tai Avoin Linkki nuorille torstaisin klo (3.11., , , , 8.12., ) Mahdollisuus tulla juttelemaan luottamuksellisesti aikuisen kanssa ilman ajanvarausta. Muina aikoina ajanvarauksella puh tai Tilaa Linkin esitteitä, tule tutustumaan toimintaan Linkin esitteitä voi tilata toimistostamme, puh tai soile.smiley@vslapset.fi. Ota yhteyttä Linkin työntekijöihin, jos haluat tulla tutustumaan toimintaamme: Anu Nurmi ( , anu.nurmi@vslapset.fi) tai Kirsi Rosten ( , kirsi. rosten@vslapset.fi) Linkki Perhetalo Heideken (1. krs) Sepänkatu 3, Turku 18
19 Ilmestymisaikataulu 2011 Aineisto DL Ilmestyy Numero vko 47 vko 48 Zookkonen 6/2011 Päätoimittaja Kasvatustoimen johtaja: Hannu Hurme , Ulkoasu ja taitto Jani Käsmä Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Zookkonen On Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Zookkonen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Linkki vakioaineistoon Oheisesta linkistä löytyy kokouskalenteri, toimialakohtaisia suunnitelmia, seurakunnan nuorisotyöntekijöiden ja partiovastaavien yhteystietoja. Linkistä löytyy myös saarnan aiheita. Valokuvat Kansi Rouskis -kirkonrotta Katri Saarela Sivu 2 Katri Saarela Sivu 3 Menni Heikkisen albumi Sivu 4 Nenäpäivä pressipankki Sivu 5 Katri Saarela Sivu 6 Jussi Vierimaa Sivu 7 wwwbricktestament.com Sivu 8 Elias Meriläinen, fotokisalogo Riikka Lamminpää Sivut 9 Timo Jakonen, flyerit Jani Käsmä Sivut SXC-kuvapankki Sivu 12 vasen Milla Sipilä (fotokisa) oikea SXCkuvapankki Sivut 13, SXC-kuvapankki Sivu 19 Katri Saarela Zookkosen jakelu Mikäli haluat päästä postituslistalle, laita sähköpostiosoitteesi meille kasvatusasiain keskukseen: johanna.hoppela@evl.fi
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Lisätiedot6/2007. SIVU5 Vuoden 2007 palkitut. SIVU6 Zoon aikataulu
ZOOKKONEN SIVU5 Vuoden 2007 palkitut SIVU6 Zoon aikataulu KynäWARRES Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla Vaikka partiolaisten perinteisen, jo kuusikymmentä vuotta täyttävän
LisätiedotMurkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
LisätiedotRiparille 2013 Tervetuloa rippikouluun
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja
LisätiedotRIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014
RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi
LisätiedotNuorten tukeminen netissä
Nuorten tukeminen netissä MIELI 2010 KUOPIO Marika Ketola E-mielenterveyshanke Nuorten tukeminen verkossa Nuoria voi tukea verkossa Hakeutumalla nuorten suosimiin verkkopalveluihin, kuten sosiaalisiin
LisätiedotYhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke
Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo
Lisätiedotlaukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
LisätiedotMonikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
LisätiedotMäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun
Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi
Lisätiedotlaukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
LisätiedotTervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Lisätiedotlapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
LisätiedotMaahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia
Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä
LisätiedotHyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Lisätiedot9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
LisätiedotSUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä
LisätiedotYliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi
Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.
LisätiedotHyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5
Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6
LisätiedotJyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
LisätiedotIlmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.
RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun
LisätiedotVäkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta
Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää
LisätiedotRIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804
RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.
LisätiedotVertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2016
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN KUOLEMASTA SELVIYTYMISEEN... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIKURSSIT...
LisätiedotYHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA
YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä
LisätiedotHYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!
HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN
TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15
LisätiedotVertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...
LisätiedotKohtaamispaikkatoiminnan ja maahanmuuttaja/ monikulttuurisuuden kehittämistyöryhmien yhteiskokous klo 9-12, Nalkalan Setlementtitalo
Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan ja maahanmuuttaja/ monikulttuurisuuden kehittämistyöryhmien yhteiskokous 7.6.2018 klo 9-12, Nalkalan Setlementtitalo Tervetuloa! 1. Tervetuloa! ja esittäytymiset
LisätiedotHERTTONIEMEN SEURAKUNTA
RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään
LisätiedotLaukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!
Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun
LisätiedotOhjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013
Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus
LisätiedotMonitoimijainen perhevalmennus
Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,
Lisätiedotlapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
LisätiedotAuttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
LisätiedotKasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti. Rouskis tuo joulun. Lahja lapselle -keräys on alkanut. Tilaa jouluherkut. Sosiaalisen median avaustilaisuus
6 2011 Kasvatusasiain keskuksen tiedotuslehti Rouskis tuo joulun Lahja lapselle -keräys on alkanut Tilaa jouluherkut Sosiaalisen median avaustilaisuus Kynäwarres Odottamisen vaikeudesta aria odotti yhdeksän
LisätiedotTukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi
Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:
LisätiedotNäin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere
10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen
LisätiedotVERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus
Vertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIRYHMÄT....
LisätiedotJos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.
Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana
LisätiedotVertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018
TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen
LisätiedotTervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015
Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen
LisätiedotVAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013
VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?
LisätiedotMLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa
Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotLapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
LisätiedotVertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -
Lisätiedotlapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
LisätiedotTervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma
Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Perheet Keskiöön! on STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 70 järjestön yhteisen hankkeen päätavoitteena on kiinnittää
LisätiedotTervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LisätiedotPerheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä
Perheet keskiöön! Järjestöt lapsi- ja perhepalveluita kehittämässä järjestöagentti Matti Virtasalo Kittilä 4.4.2019 Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja
LisätiedotPyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LisätiedotKuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.
Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!
LisätiedotHyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
LisätiedotZOOKKONEN. 3 Oisko sulla hetki aikaa? SIVU. 5 Kättä päälle - lasten hyväksi. 6 Konsertti nuoren muistolle SIVU SIVU. 9 Tapahtumia ja messuja
ZOOKKONEN SIVU SIVU SIVU SIVU 3 Oisko sulla hetki aikaa? 5 Kättä päälle - lasten hyväksi 6 Konsertti nuoren muistolle 9 Tapahtumia ja messuja Kynäwarres Helmitaulu... oli aikoinaan mitä edistyksellisin
LisätiedotEmma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue
Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen
LisätiedotTOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
LisätiedotVertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
LisätiedotKUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY
KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY Nuorten kokemuksia erosta, mielenterveydestä ja päihteistä 24.5.2017 KM Sofia Virta Pinja Uutela ja Mona Tuomi 26.4.2018 Moip!- projektityöntekijä Mona Entinen Moip!-ryhmäläinen
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016
TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen
LisätiedotIlmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.
RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun
LisätiedotAvoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
LisätiedotVaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu
LisätiedotMUITA TUKIPALVELUITA MIELENTERVEYSSEURASSA... 7
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2017 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN KUOLEMASTA SELVIYTYMISEEN.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIKURSSIT...
LisätiedotTervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!
Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa
LisätiedotTurun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014
Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma
LisätiedotVertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2018
Vertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIRYHMÄT...
LisätiedotAKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018
AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.
LisätiedotSELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
LisätiedotMLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen
MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,
LisätiedotPerheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke
Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen
LisätiedotHyvät omaishoitajien parissa toimivat,
18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
LisätiedotNuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi
LisätiedotEspoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
LisätiedotVARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto
VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö
LisätiedotArvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
LisätiedotMATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
LisätiedotLaukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!
Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017
TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2017 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen
LisätiedotKlikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen
LisätiedotMIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti
MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista
LisätiedotPienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
LisätiedotMIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!
MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotEro lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
LisätiedotSonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)
seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys
LisätiedotZOOKKONEN. SIVU 3 Kohti ja vastaan SIVU 14. SIVU 5 Rouskis seikkailee adventtikalenterissa. Kirkko kuuluu myös lapsille! Pyhää nuorten näkökulmasta
ZOOKKONEN SIVU 3 Kohti ja vastaan SIVU 4 Kirkko kuuluu myös lapsille! SIVU 5 Rouskis seikkailee adventtikalenterissa SIVU 14 Pyhää nuorten näkökulmasta Kynäwarres Lakia kunnioittava mies Joosefilla oli
LisätiedotPerhe- ja nuorisoneuvolapalvelut
Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,
LisätiedotRippikoulu Kiipula
Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme
LisätiedotNuorten ehdokaspankki. Perhekeskus avattiin. Kirjojen kirjo -kirjanäyttely. Isyys tänään ja huomenna
5 2010 Nuorten ehdokaspankki Perhekeskus avattiin Kirjojen kirjo -kirjanäyttely Isyys tänään ja huomenna 4 5 10 11 ynäwarres Puhetta Jumalasta Parisataa vuotta sitten Ruotsi jäi myös kirkollisesti etuvartioksemme
LisätiedotInhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?
II Pohjois-Suomen Hoitotiedepäivät Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? 4. - 5.11.2009 Oulun Yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio (Aapistie 5 A)
LisätiedotHanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development
Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä
LisätiedotJÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja
JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN
TERVETULOA RIPPIKOULUUN RIPARI-INFO NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2019 MIKSI RIPPIKOULUUN? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä
Lisätiedot