EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE. perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE. perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2004) 772 lopullinen 2004/0269 (CNS). KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä Ehdotus NEUVOSTON ASETUS perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä annetun asetuksen (EY) N:o 1868/94 muuttamisesta. (komission esittämä) FI FI

2 KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä 1. JOHDANTO: KERTOMUKSEN TARPEELLISUUS Perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1868/ artiklan 1 kohdassa edellytetään, että komissio esittää neuvostolle viimeistään 30. syyskuuta 2004 kiintiöiden jakamista yhteisössä koskevan kertomuksen, johon on liitetty aiheelliset ehdotukset. Kertomuksessa on otettava huomioon perunantuottajille maksettavien korvausten mahdolliset muutokset sekä peruna- ja viljatärkkelysmarkkinoiden kehitys. Asetuksen (EY) N:o 1868/94 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että neuvosto päättää perustamissopimuksen 37 artiklan nojalla kolmivuotiskiintiöiden jakamisesta jäsenvaltioille viimeistään 31. joulukuuta 2004 edellisessä kohdassa tarkoitetun kertomuksen perusteella. Nykyiset kiintiöt on vahvistettu neuvoston asetuksella (EY) N:o 1868/94 markkinointivuoden 2004/2005 loppuun saakka (30. kesäkuuta 2005 saakka). 2. YMP:N UUDISTUS Neuvosto hyväksyi 26. kesäkuuta 2003 yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) perusteellisen uudistuksen, jonka myötä yhteisön maatalousalan tuki muuttuu merkittävästi. Tulevaisuudessa suurin osa tuista ei enää riipu tuotantomääristä. Tämän uuden "tilatuen" saannin edellytyksenä on erityisesti ympäristöön liittyvien vaatimusten noudattaminen. Kun tuet ja tuotanto irrotetaan toisistaan, EU:n maanviljelijöiden kilpailukyky ja markkinasuuntautuneisuus paranevat, ja viljelijöiden tulot säilyvät vakaina. Tärkkelystuotannon säilyttämiseksi perinteisillä tuotantoalueilla ja perunantuotannon aseman tunnustamiseksi osana viljelykiertoa alaan on päätetty soveltaa tuen osittaista irrottamista tuotannosta. Osa (40 prosenttia) nykyisestä tuesta 2 irrotetaan tuotannosta ja sisällytetään tilatukijärjestelmään (SPS) tiettynä kautena tärkkelyksenvalmistajille toimitettujen määrien perusteella. Loput 60 prosenttia säilytetään tukena perunatärkkelyksen valmistukseen tarkoitettujen perunoiden tuottajille neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/ ja 94 artiklan mukaisesti. Jos jäsenvaltio soveltaa vapaaehtoista siirtymäkautta 4 lykätäkseen tilatukijärjestelmän soveltamista, sovelletaan nykyistä tuen määrää EYVL L 197, , s. 4. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1782/2003 (EYVL L 270, , s. 1). Ks. asetuksen (EY) N:o 1782/ artikla ja liite VII. Yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1782/2003 (EYVL L 270, , s. 1). Asetuksen (EY) N:o 1782/ artiklan mukaisesti. FI 2 FI

3 Tuki maksetaan ainoastaan niistä perunamääristä, joita perunantuottajan ja tärkkelyksenvalmistajan välinen viljelysopimus koskee tällaiselle yritykselle myönnetyn kiintiön rajoissa, sellaisena kuin siihen viitataan asetuksessa (EY) N:o 1868/94. Tärkkelystä tuottavissa uusissa jäsenvaltioissa sovelletaan yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmää (SAPS), johon liitetään tarvittaessa kansallisia suoria tukia (lisäosat). 3. LAAJENTUMINEN Markkinointivuodesta 2004/2005 perunatärkkelyksen kiintiöjärjestelmään osallistuu kuusi uutta maata, joiden yhteinen kokonaiskiintiö on tonnia vuonna 2004/2005. Tästä 78 prosenttia käyttää Puola, 18 prosenttia Tšekki, ja 4 prosenttia on jaettu Viron, Latvian, Liettuan ja Slovakian kesken. Tämän vuoksi EU:n kiintiö kasvaa 11 prosentilla eli tonnista (EU-15) tonniin (EU-25). 4. KIINTIÖJÄRJESTELMÄ Perunatärkkelys kilpailee viljatärkkelyksen kanssa. Vilja-alalla sovelletut tuotantorajoitukset, erityisesti kesannointivelvoite, sekä perunatärkkelyksen tuotannon kasvu 1990-luvun alussa saivat neuvoston rajoittamaan perunatärkkelyksen tuotantoa markkinointivuodesta 1995/1996 alkaen. Tällöin käyttöön otettiin kiintiöjärjestelmä (asetus (EY) N:o 1868/94), johon sisältyvät seuraavat osat: Kiintiöt vahvistetaan jäsenvaltioittain ja jaetaan sitten alakiintiöihin kullekin tärkkelyksenvalmistajalle. Perunantuottajille maksetaan kohdassa 2 kuvattua tukea kustakin tärkkelyksenvalmistajalle toimitettuihin perunoihin sisältyvästä tärkkelystonnista alakiintiöiden rajoissa. Tärkkelyksentuotantoyritykset saavat alakiintiönsä rajoissa palkkion, jonka tarkoituksena on korvata tietyt, viljatärkkelyksen tuottajiin nähden esiintyvät rakenteelliset haitat (vähemmän hyödynnettäviä sivutuotteita, valmistuskausi rajallisempi, ympäristöhaittojen ehkäisystä johtuvat korkeat kustannukset). Palkkion maksun edellytyksenä on, että valmistaja on maksanut tärkkelyksen tuotantoon tarkoitettujen perunoiden tuottajille vähimmäishinnan. Perunantuottajan ja tärkkelystä tuottavan yrityksen on tehtävä vuosittain viljelysopimus, jotta alakiintiö ei ylittyisi. Sopimuksessa vahvistetaan erityisesti tärkkelysperunoiden alustava toimitusmäärä ja tärkkelyksenvalmistajan maksama vähimmäishinta. Tärkkelyksenvalmistaja ei voi ottaa vastaan viljelysopimukseen kuulumattomia perunoita. Viiden prosentin joustovaraa lukuun ottamatta alakiintiön ylittävä perunatärkkelys on vietävä sellaisenaan yhteisöstä ennen asianomaista markkinointivuotta seuraavan tammikuun 1. päivää ilman vientitukea. Vähimmäishinnan on oltava maksettu kyseisestä määrästä, koska siitä ei makseta palkkiota tärkkelyksenvalmistajille eikä tukea tuottajille. FI 3 FI

4 Kiintiöjärjestelmän yksityiskohtaiset soveltamissäännöt annetaan komission asetuksissa (EY) N:o 2235/ ja (EY) N:o 2236/2003 6, joissa selvennetään useita seikkoja, kuten viljelysopimusten tekeminen, perunoiden vähimmäistärkkelyspitoisuus, perunoiden painon ja tärkkelyspitoisuuden määrittely niiden saapuessa tehtaalle, ilman tukea tapahtuvaa vientiä koskevat säännökset, valvonnan yksityiskohtaiset säännöt ja mahdollisista puutteista johtuvat seuraamukset, yhteenliittymiin, omistajan vaihdoksiin ja tärkkelyksentuotantoyrityksen toiminnan aloittamiseen tai lopettamiseen sovellettavat säännöt. Asetuksen (EY) N:o 2237/ luvussa säädetään tärkkelysperunan tukea koskevista yksityiskohtaisista säännöistä markkinointivuonna 2004/2005. Markkinointivuoden 2004/2005 jälkeen sovellettava uusi asetus julkaistaan lähiaikoina. 5. PERUNATÄRKKELYSTUOTANNON JA -KIINTIÖIDEN KEHITYS Liitteessä olevissa taulukoissa A ja B esitetään perunatärkkelystuotannon kehitys kiintiöjärjestelmässä sekä jäsenvaltioittain vahvistetut eri kiintiöt. Sen jälkeen kun perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1995, neuvostolle ja parlamentille on annettu kaksi kertomusta 8, joihin kumpaankin liittyi ehdotus kiintiöjärjestelmän jatkamiseksi. Agenda uudistuksen yhteydessä neuvosto päätti pienentää markkinointivuosien 2000/2001 ja 2001/2002 kiintiöitä ja vastaavasti nostaa tärkkelysperunoiden tukitasoa viljojen tukitasoon verrattuna (75 prosenttia hinnanalennuksista, kun viljojen osalta vastaava tuki on 48,4 prosenttia) ilman, että toimenpiteellä on talousarviovaikutuksia. Seuraavasta taulukosta 1 käy ilmi perunatärkkelystuotannon kehitys kiintiöihin verrattuna 15 jäsenvaltion EU:ssa yhteensä. Markkinointivuosia 1998/1999 ja 2003/2004 lukuun ottamatta (huonot sääolot) EU:n tuotanto noudattelee vahvistettua kiintiötä. Markkinointivuonna 2003/2004 sääolot olivat vaikeat (kesän hellejakson vaikutus tietyillä alueilla). Jotkut tärkkelyksenvalmistajat käyttivät tästä huolimatta viiden prosentin joustovaraa (asetuksen (EY) N:o 1868/94 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti). Markkinointivuoden 2004/2005 ensimmäiset ennusteet osoittavat tärkkelysperunasadon kasvavan edellisvuodesta parempien sääolojen vuoksi Neuvoston asetusten (EY) N:o 1782/2003 ja (EY) N:o 1868/94 soveltamista koskevista yhteisistä säännöistä perunatärkkelyksen osalta annettu komission asetus (EY) N:o 2235/2003, EYVL L 339, , s. 36. Perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1868/94 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annettu komission asetus (EY) N:o 2236/2003, EYVL L 339, , s. 45. Yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä viljelijöiden tukijärjestelmistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 IV osastossa säädettyjen tiettyjen tukijärjestelmien soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annettu komission asetus (EY) N:o 2237/2003, EUVL L 339, , s. 52. KOM(1997) 576 lopullinen, , kiintiöt 1998/1999, 1999/2000 ja 2000/2001, KOM(2001) 677 lopullinen, , kiintiöt 2002/2003, 2003/2004 ja 2004/2005. FI 4 FI

5 Taulukko 1 Perunatärkkelyksen tuotannon ja EU:n peruskiintiön kehitys tuhatta tonnia 1998/ / / / / /2004 TUOTANTO 1 660, , , , , ,9 KIINTIÖ 1 864, , , , , ,1 Tuotannon osuus kiintiöstä 89 % 97 % 102 % 91 % 96 % 83 % 6. TÄRKKELYSALAN KEHITYS 6.1. Tärkkelyksen vienti Maailmanmarkkinat ovat tärkeä tärkkelyksen ja siitä johdettujen tuotteiden markkinaalue. Noin 50 prosenttia perunatärkkelystuotannosta viedään kolmansiin maihin. Seuraavassa taulukossa esitetään alan päätuotteiden viennin kehitys. Taulukko 2 perustuu tietoihin, joita jäsenvaltiot ovat antaneet maatalouden pääosastolle (perustamissopimuksen liitteeseen I kuuluvien tuotteiden vientitodistukset riippumatta siitä, saavatko ne vientitukea) ja toisaalta yritystoiminnan pääosastolle (liitteeseen I kuulumattomien tuotteiden vientituki). Taulukko 2 Vilja- ja perunatärkkelyksen viennin kehitys tuhatta tonnia tärkkelysekvivalentteina Kuvaus Vehnätärkkelys sellaisenaan Maissitärkkelys sellaisenaan Perunatärkkelys sellaisenaan Vilja- ja perunatärkkelys sellaisenaan yhteensä Glukoosit Muunnettu tärkkelys YHTEENSÄ Lähteet: Vilja- ja perunatärkkelys sellaisenaan ja glukoosit: maatalouden PO / jäsenvaltiot, vientitodistushakemukset, muunnettu tärkkelys: yritystoiminnan PO / jäsenvaltiot kuukausittaiset maksuilmoitukset. Taulukon 2 mukaan kaudella tarkasteltu kokonaisvienti on ollut keskimäärin tonnia, ja vuosina 2000 ja 2002 se on noussut noin tonniin. Kaksi pääasiallista tuoteluokkaa ovat tärkkelykset sellaisenaan, joiden vienti vaihtelee 0,5 ja 0,6 miljoonan tonnin välillä, ja muunnetut tärkkelykset, jotka valmistetaan pääasiassa peruna- ja maissitärkkelyksestä ja joiden vienti samalla kaudella on 0,4 ja 0,5 miljoonan tonnin välillä; pääasiassa maissi- ja vehnätärkkelyksestä valmistettujen glukoosien vienti on kohonnut 0,2 ja 0,3 miljoonan tonnin välille. Lisäksi tietty määrä vilja- ja perunatärkkelystä viedään muina liitteeseen I kuulumattomina tuotteina kuin muunnettuina tärkkelyksinä; koska tuotteiden kirjo on huomattava, niitä ei ole huomioitu taulukossa 2. FI 5 FI

6 6.2 Tärkkelystuotanto Tärkkelys: Taulukko 3 Tärkkelystuotannon kehitys (arvio EU-15) miljoonaa tonnia Tärkkelystuotanto 1998/ / / / / /2004 maissi 3,7 3,7 3,9 4,0 4,0 4,0 % 48 % 46 % 45 % 46 % 45 % 46 % vehnä 2,2 2,4 2,8 3,0 3,0 3,1 % 29 % 30 % 32 % 34 % 34 % 36 % peruna 1,8 1,9 2,0 1,8 1,9 1,6 % 23 % 24 % 23 % 20 % 21 % 18 % YHTEENSÄ 7,7 8,0 8,7 8,8 8,9 8,7 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % Vuosittainen vaihteluväli (vv) 1,3 % 3,9 % 8,7 % 0,6 % 1,1 % 1,7 % Lähteet: viljatärkkelyksen osalta AAC (Euroopan unionin viljatärkkelyksen tuottajien yhdistys), perunatärkkelyksen osalta: jäsenvaltioiden asetuksen (EY) N:o 97/95 20 artiklan mukaiset tiedonannot, joihin sisältyy kiintiöiden ulkopuolinen tuotanto, erityisesti jotkin alle asetuksessa (EY) N:o 97/95 säädetyn tason jäävät valmistustappiot. Markkinointivuoden 1998/1999 jälkeen vilja- ja perunatärkkelystuotanto on kasvanut yhteisössä keskimäärin noin kahden prosentin vuosivauhtia. Erityisesti tästä on hyötynyt vehnätärkkelys. Koska perunatärkkelyksen tuotantoa rajoittaa kiintiöjärjestelmä, perunatärkkelyksen osuus tärkkelystuotannosta on laskemassa noin 20 prosenttiin. 7. EHDOTUS Edellisen, vuonna 2001 annetun kertomuksen laatimisen jälkeen on tapahtunut merkittäviä muutoksia, joiden eri vaikutuksia on arvioitava, erityisesti: yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) uudistus ja tuen tuotannosta irrottamisen vaikutukset eri aloihin soveltamistapojen mukaan, Euroopan unionin (EU) laajentuminen ja sen vaikutukset tuotantoon voimassa olevien järjestelyjen yhteydessä. Ensimmäisiä vaikutuksia voidaan mitata vasta vuoden tai kahden kuluttua. Näitä tuloksia odotettaessa ja ottaen huomioon tämä kertomus erityisesti tarkasteltaessa peruna- ja viljatärkkelyksen keskinäistä markkinatasapainoa, komissio ehdottaa, että markkinointivuodeksi 2004/2005 vahvistettujen kiintiöiden voimassaoloa jatkettaisiin kahdeksi vuodeksi (markkinointivuosiksi 2005/2006 ja 2006/2007), * * * FI 6 FI

7 Tärkeimmät EU:n asetukset (viittaus julkaisuun Euroopan unionin virallisessa lehdessä) Suora tuki ja tuen irrottaminen tuotannosta Neuvoston asetus (EY) N:o 1782/2003 (EUVL L 270, , s. 1) Komission asetus (EY) N:o 2237/2003 (EUVL L 339, , s. 52) 30 päivään kesäkuuta 2004: Neuvoston asetus (ETY) N:o 1766/92 (EYVL L 181, , s. 21) Perunatärkkelys Neuvoston asetus (EY) N:o 1868/94 (EYVL L 197, , s. 4) Komission asetus (EY) N:o 2235/2003 (EUVL L 339, , s. 36) Komission asetus (EY) N:o 2236/2003 (EUVL L 339, , s. 45) 30 päivään kesäkuuta 2004: Komission asetus (ETY) N:o 97/95 (EYVL L 16, , s. 3). FI 7 FI

8 LIITE Taulukko A Perunatärkkelystuotannon kehitys kiintiöjärjestelmässä (1) tuhatta tonnia TUOTANTO 1998/ / / / / /2004 Tanska 173,6 177,0 180,2 168,8 166,8 161,4 Saksa 627,6 663,2 698,2 619,9 630,2 515,6 Espanja Ranska 271,7 305,6 274,2 217,4 271,6 253,8 Alankomaat 431,8 505,2 528,4 443,7 458,6 401,3 Itävalta 45,5 44,0 48,1 43,6 40,1 31,9 Suomi 44,5 50,6 54,5 51,9 55,8 39,0 Ruotsi 65,8 59,2 66,1 55,7 61,5 58,9 YHTEENSÄ EU , , , , , ,9 Kustannukset (palkkio + tuki) miljoonaa euroa 183,0 193,3 225,5 212,4 223, arvio (1) Kuten asetuksissa (EY) N:o 1868/94 ja (EY) N:o 97/95 määritellään, mukaan luettuna enintään viiden prosentin joustovara mutta pois luettuna määrät, jotka on viety ilman vientitukea. Lähde: asetuksen (EY) N:o 97/95 20 artiklan mukaiset jäsenvaltioiden tiedonannot. Taulukko B Asetuksen (EY) N:o 1868/94 muutokset KIINTIÖT Perunatärkkelystuotannolle vahvistettujen kiintiöiden kehitys Asetus (EY) N:o 1284/ /1999, 1999/2000, (ja 2000/2001) Agenda 2000 asetus (EY) N:o 1252/ / /2002 Asetus (EY) N:o 962/ /2003, 2003/2004, (ja 2004/2005) tuhatta tonnia Liittymisasiakirja 2004/2005 Tanska 178,5 173,4 168,2 168,2 Saksa 696,3 676,7 656,3 656,3 Espanja 2,0 2,0 1,9 1,9 Ranska 281,5 273,6 265,4 265,4 Alankomaat 538,3 523,2 507,4 507,4 Itävalta 49,1 48,4 47,7 47,7 Suomi 54,8 54,0 53,2 53,2 Ruotsi 63,9 63,0 62,1 62,1 Yhteensä EU , , , ,148 Tšekki 33,7 Viro 0,3 Latvia 5,8 Liettua 1,2 Puola 145,0 Slovakia 0,7 Yhteensä EU ,613 Kiintiöt yhteensä (EU-25) markkinointivuonna 2004/2005: tonnia. Viite: neuvoston asetus (EY) N:o 1868/94, sellaisena kuin se on muutettuna liittymisasiakirjalla. FI 8 FI

9 2004/0269 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS perunatärkkelystuotannon kiintiöjärjestelmästä annetun asetuksen (EY) N:o 1868/94 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 36 ja 37 artiklan, ottaa huomioon komission ehdotuksen 9, ottaa huomioon Euroopan parlamentin 10 lausunnon, ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 11 lausunnon, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1868/ artiklassa vahvistetaan tuottajajäsenvaltioiden perunatärkkelyskiintiöt markkinointivuosiksi 2002/2003, 2003/2004 ja 2004/2005. (2) Asetuksen (EY) N:o 1868/94 3 artiklan 2 kohdan mukaan kolmivuotiskiintiöt jaetaan jäsenvaltioille komission neuvostolle esittämän kertomuksen perusteella. Tämän osalta on syytä ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan viimeaikainen kehitys ja tuotannon kehitys jäsenvaltioissa, jotka liittyivät yhteisöön 1 päivänä toukokuuta Ennen ensimmäisten vaikutusten näkymistä alalla on syytä jatkaa markkinointivuodeksi 2004/2005 vahvistettujen kiintiöiden voimassaoloa kahden vuoden rajoitetuksi ajaksi. (3) Tuottajajäsenvaltioiden on jaettava kiintiönsä kahdeksi vuodeksi kaikille tärkkelyksentuotantoyrityksille markkinointivuoden 2004/2005 kiintiöiden perusteella. (4) Tärkkelyksentuotantoyritysten käyttämät määrät, jotka ylittävät markkinointivuonna 2004/2005 käytettävissä olevat alakiintiöt, on vähennettävä markkinointivuoden 2005/2006 osalta asetuksen (EY) N:o 1868/94 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti. (5) Sen vuoksi asetus (EY) N:o 1868/94 on syytä muuttaa, EYVL C [ ], [ ], s. [ ]. EYVL C [ ], [ ], s. [ ]. EYVL C [ ], [ ], s. [ ]. EYVL L 197, , s. 4. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla. FI 9 FI

10 ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Korvataan asetuksen (EY) N:o 1868/94 2 ja 3 artikla seuraavasti: 2 artikla 1. Perunatärkkelyksen tuottajajäsenvaltioille jaetaan kiintiöt markkinointivuosiksi 2005/2006 ja 2006/2007 liitteen mukaisesti. 2. Kunkin liitteessä mainitun tuottajajäsenvaltion on jaettava sille osoitettu kiintiö tärkkelyksentuotantoyritysten kesken käytettäväksi markkinointivuosina 2005/2006 ja 2006/2007 sen mukaan, kuinka suuri alakiintiö kunkin yrityksen käytettävissä oli ennen toisen alakohdan mukaista mahdollista oikaisua markkinointivuonna 2004/2005. Markkinointivuonna 2005/2006 yritysten käytettävissä olevat alakiintiöt oikaistaan markkinointivuonna 2004/2005 tapahtuneiden kiintiöiden ylitysten huomioon ottamiseksi 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti. 3 artikla 1. Komissio esittää neuvostolle viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2006 kiintiöiden jakamista yhteisössä koskevan kertomuksen, johon on liitetty aiheelliset ehdotukset. Tässä kertomuksessa on otettava huomioon perunantuottajille maksettavien korvausten mahdolliset muutokset sekä peruna- ja viljatärkkelysmarkkinoiden kehitys. 2. Neuvosto päättää perustamissopimuksen 37 artiklan nojalla kolmivuotiskiintiöiden jakamisesta jäsenvaltioille 1 kohdassa tarkoitetun kertomuksen perusteella viimeistään 31 päivänä joulukuuta Jäsenvaltioiden on ilmoitettava asianomaisille viimeistään 31 päivänä tammikuuta 2007 alalla hyväksytyistä yksityiskohtaisista säännöistä. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta FI 10 FI

11 Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä [ ] päivänä [ ]kuuta [ ]. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 11 FI

12 LIITE Kiintiöt markkinointivuosina 2005/2006 ja 2006/2007 (tonnia) Tšekki Tanska Saksa Viro 250 Espanja Ranska Latvia Liettua Alankomaat Itävalta Puola Slovakia 729 Suomi Ruotsi Yhteensä FI 12 FI

13 FICHE FINANCIÈRE 1. LIGNES BUDGÉTAIRES: CRÉDITS APB 2005: 47 Mio EUR 195 Mio EUR Mio EUR 2. INTITULÉ DE LA MESURE: Règlement du Conseil modifiant le règlement (CE) n 1868/94 instituant un régime de contingentement pour la production de fécule de pomme de terre. 3. BASE JURIDIQUE: Articles 36 et 37 du traité 4. OBJECTIFS DE LA MESURE: Répartir le contingent entre les Etats membres producteurs de fécule de pomme de terre pour les campagnes 2005/06 et 2006/ INCIDENCES FINANCIÈRES PÉRIODE DE 12 MOIS 5.0 DÉPENSES A LA CHARGE DU BUDGET DES CE (RESTITUTIONS/INTERVENTIONS) DES BUDGETS NATIONAUX D'AUTRES SECTEURS 5.1 RECETTES RESSOURCES PROPRES DES CE (PRÉLÈVEMENTS / DROITS DE DOUANE) SUR LE PLAN NATIONAL (Mio EUR) EXERCICE EN COURS 2004 (Mio EUR) EXERCICE SUIVANT 2005 (Mio EUR) PRÉVISIONS DES DÉPENSES 203,1 167, PRÉVISIONS DES RECETTES 5.2 MODE DE CALCUL: en Mio explications Prime féculière 43,4 43,4 UE 25 43,4 43,4 = t x 22,25 /t Aide aux pommes de terre 159,7 124,1 UE ,5 116,9 voir observations UE 10 6,2 7,2 = taux de phasing-in x t x 110,54 /t TOTAL 203,1 167,5 6.0 FINANCEMENT POSSIBLE PAR CRÉDITS INSCRITS AU CHAPITRE CONCERNÉ DU BUDGET EN COURS D'EXÉCUTION 6.1 FINANCEMENT POSSIBLE PAR VIREMENT ENTRE CHAPITRES DU BUDGET EN COURS D'EXÉCUTION OUI / NON OUI / NON 6.2 NÉCESSITÉ D'UN BUDGET SUPPLÉMENTAIRE OUI / NON 6.3 CRÉDITS A INSCRIRE DANS LES BUDGETS FUTURS OUI / NON OBSERVATIONS: Dès qu un Etat membre appliquera le paiement unique (cf. déclaration des Etats), 40 % de l aide aux pommes de terre féculières sera découplée, seuls les 60 % restants couplés ont un impact financier. Pour l UE 10, il est fait l hypothèse que le régime de paiement unique à la surface, calculé une fois par an, est maintenu jusqu en FI 13 FI

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.11.2003 KOM(2003)730 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS lopullisten polkumyyntitullien käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Thaimaasta peräisin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 17/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: LIITTYMISASIAKIRJA, LIITE IV EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, 25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN KOMISSIO LUONNOS: versio 2.01, 30.11.2010 D012380/01 Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], jalankulkijoiden ja muiden loukkaantumiselle alttiiden tienkäyttäjien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 22/16 FI Euroopan unionin virallinen lehti 26.1.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/128, annettu 25 päivänä tammikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 C(2018) 1585 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 21.3.2018, sellaisia jäämien enimmäismääriä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka on otettava

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.6.2018 L 160/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/895, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2018, Euroopan kemikaalivirastolle

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

NEUVOSTON ASETUS (EY)

NEUVOSTON ASETUS (EY) 19.3.2008 Euroopan unionin virallinen lehti L 76/1 I (EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen on pakollista) ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 247/2008,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11367/17 AGRILEG 137 VETER 61 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D050237/03

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot