1 Lahjatavaroiden vastaanottaminen toisesta EU:n jäsenvaltiosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Lahjatavaroiden vastaanottaminen toisesta EU:n jäsenvaltiosta"

Transkriptio

1 Tullin asiakasohje 10 Ulkomailta vastaanotetun lahjan tulli ja verokohtelu Heinäkuu 2015 Korvaa edellisen version tammikuu 2013 Ulkomailta vastaanotetun lahjan tulli- ja verokohtelu Tässä ohjeessa käsitellään yksityishenkilön toiselle yksityishenkilölle muuna kuin kaupallisena lähetyksenä ulkomailta lähettämiä tavaroita. Tällaisia tavaroita kutsutaan tässä ohjeessa lahjoiksi. Ulkomailta Suomeen lähetettävän lahjan luonteeseen kuuluu, että lahjan vastaanottaja saa lahjan vastikkeetta eli ilman rahallista tai muuta korvausta. Esitetyt tiedot ovat vain ohjeellisia. 1 Lahjatavaroiden vastaanottaminen toisesta EU:n jäsenvaltiosta Euroopan yhteisöstä toisessa EU-maassa olevalle yksityishenkilölle lähetettävät lahjatavarat liikkuvat yhteisössä ilman tullimuodollisuuksia. Tavaroiden vapaa liikkuminen koskee sekä EU:n alueella valmistettuja tavaroita että EU:n alueella tullattuja tavaroita eli kaikkia niin sanottuja yhteisötavaroita. Jos EU:n alueella oleva yksityishenkilö lähettää tällaisen yhteisötavaran yksityishenkilölle lahjana Suomeen, tavarasta ei kanneta tullia eikä arvonlisäveroa. EU:n jäsenvaltiot on lueteltu ohjeen takakannessa. Alkoholi- ja tupakkatuotteet Yksityishenkilö saa omaa käyttöään varten valmisteverotta vastaanottaa toisesta EU:n jäsenvaltiosta toisen yksityishenkilön vastikkeetta lähettämiä tupakkatuotteita ja alkoholijuomia enintään seuraavat määrät: tupakkatuotteet 300 savuketta TAI 150 pikkusikaria (sikaria, joiden enimmäispaino on 3 grammaa kappaleelta) TAI 75 sikaria TAI 400 grammaa piippu- ja savuketupakkaa. alkoholijuomat 1 litra väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) JA 3 litraa aperitiivejä (enintään 22 %) tai kuohuviinejä JA 5 litraa mietoja hiilihapottomia viinejä JA 15 litraa olutta. Jos lahjalähetys sisältää yllä mainittua enemmän tupakkatuotteita tai alkoholijuomia, vastaanottaja on velvollinen suorittamaan valmisteveron määrärajat ylittävistä määristä. Niistä on neljän arkipäivän kuluessa tuotteiden vastaanottamisesta annettava veroilmoitus osoitteeseen: Tulli, valmisteverotus, PL 512, Helsinki tai sähköisesti

2 2 (6) Jos lähettäjä lähettää tuotteet yhtenä kokonaisuutena toisesta EU-maasta itselleen Suomeen ja lajittelee tuotteet lahjansaajittain vasta Suomessa, kysymyksessä ei ole veroton lahjalähetys vaan verollinen tuonti. Lahjalähetykset on lähetettävä siten, että lähettäjä-, lahjansaaja- ja tuotteiden määrätiedot ovat pakkauksista ja kuljetusasiakirjoista selvästi todennettavissa. Alkoholijuoma on nautittavaksi tarkoitettu juoma, joka sisältää enemmän kuin 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia. Yksityishenkilö ei saa vastaanottaa ulkomailta lahjalähetyksenä väkiviinaa, jota on yli 80 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävä alkoholipitoinen aine sen käyttö- ja pakkaustavasta sekä päällysmerkinnöistä riippumatta. 2 Lahjatavaroiden vastaanottaminen EU:n ulkopuolelta Euroopan yhteisön (EU) ulkopuolisista maista yksityishenkilöltä EU-maassa olevalle yksityishenkilölle saapuva lähetys on tulliton, arvonlisäveroton ja valmisteveroton, jos lähetys katsotaan ensinnäkin muuksi kuin kaupalliseksi lähetykseksi eli täyttää samanaikaisesti seuraavat kolme ehtoa: Lähetykset osoitetaan lähettäjältä vastaanottajalle ilman minkäänlaista maksua. Lähetykset ovat satunnaisia. Lähetykset sisältävät yksinomaan sellaisia tavaroita, jotka on tarkoitettu vastaanottajien henkilökohtaiseen tai heidän perheittensä käyttöön. Tavarat eivät saa ilmentää luonteeltaan tai määrältään mitään kaupallista tarkoitusta. Lisäksi on otettava huomioon lahjojen arvoa ja tiettyjen tuotteiden määrää koskevat tullittomuuden ja verottomuuden enimmäisrajat. 2.1 Tupakkatuotteet, alkoholi ja alkoholijuomat Arvonlisävero ja valmistevero kannetaan aina, eli verottomuuden arvo- ja määrärajoja ei sovelleta, kun lahjalähetys sisältää savukkeita, pikkusikareita, sikareita, piippu- ja savuketupakkaa, alkoholia tai alkoholijuomia. Nuuskan kaikenlainen vastaanottaminen, myös lahjana, on kiellettyä alkaen. Tullitta saadaan kuitenkin vastaanottaa lahjana kohdassa 2.3. luetellut määrät tupakkatuotteita, alkoholia ja alkoholijuomia sekä hajuvesiä ja eau de toilette -tuotteita edellyttäen, että 45 euron arvoraja ei ylity. 2.2 Lähetyksen arvoa koskeva rajoitus Tullittomuutta ja verottomuutta sovelletaan enintään 45 euron arvoiseen lähetykseen. Tullittomuuden enimmäisrajaa tarkasteltaessa myös määrällisten enimmäisrajojen sallimissa rajoissa tullitta vastaanotettavien tavaroiden arvo sisällytetään tähän 45 euron arvoon. Jos lahjalähetyksessä on useita eri tavaroita, esimerkiksi luistimet ja radio, joiden yhteisarvo ylittää 45 euroa, voidaan jompikumpi tavaroista kuitenkin selvittää tullittomana ja arvonlisäverottomana, jos tämän tavaran arvo ei ylitä mainittua arvorajaa. Yksittäisen tavaran arvoa ei voida jakaa osiin. Arvoraja on lähetyskohtainen. Tavaroiden arvo lasketaan lähettäjämaan hintojen mukaan. 2.3 Tullittomuuden ja verottomuuden enimmäisrajat Alkoholijuomia ja tupakkatuotteita sisältävien lahjalähetysten tullittomuuden edellytyksenä on 45 euron arvorajan lisäksi jäljempänä mainitut tuotteiden määriä koskevat ylärajat. Lisäksi lahjana lähetettyjen hajuvesien tullittomuutta ja arvonlisäverottomuutta koskevat sekä arvorajat että määrälliset rajoitukset. Verottomuuden arvo- ja määrärajoja ei sovelleta alkoholijuomiin eikä tupakkatuotteisiin.

3 3 (6) Tupakkatuotteiden tullittomuuden ylärajat 50 savuketta TAI 25 pikkusikaria (sikaria, joiden enimmäispaino on 3 grammaa kappaleelta) TAI 10 sikaria TAI 50 grammaa piippu- ja savuketupakkaa. Alkoholijuomien tullittomuuden ylärajat 1 litra tislattuja juomia ja alkoholipitoisia juomia, joiden alkoholipitoisuus on yli 22 tilavuusprosenttia TAI 1 litra tislattuja juomia, alkoholipitoisia juomia ja viini- tai alkoholipohjaisia aperitiiveja, taffia, sakea, väkeviä viinejä tai vastaavia juomia, joiden alkoholipitoisuus on enintään 22 tilavuusprosenttia, kuohuviinejä tai suhteellinen valikoima näitä tuotteita JA 2 litraa kuohumattomia viinejä eli puna-, valko- ja roséviinejä. Alkoholijuoma on nautittavaksi tarkoitettu juoma, joka sisältää enemmän kuin 1,2 tilavuusprosenttia etyylialkoholia. Yksityishenkilö ei saa vastaanottaa ulkomailta lahjalähetyksenä väkiviinaa, jota on yli 80 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävä alkoholipitoinen aine sen käyttö- ja pakkaustavasta sekä päällysmerkinnöistä riippumatta. Hajuvesien tullittomuuden ja arvonlisäverottomuuden ylärajat 50 grammaa hajuvettä TAI 0,25 litraa eau de toilette -tuotteita. Lahjalähetykseen sisältyvä kahvi ja tee on arvonlisäverotonta vain seuraaviin määriin asti: enintään 500 grammaa kahvia TAI 200 grammaa kahviuutetta ja -esanssia enintään 100 grammaa teetä TAI 40 grammaa teeuutetta ja -esanssia. Elintarvikkeet EU:n ulkopuolelta vastaanotettujen, elintarvikkeita sisältävien lahjalähetysten tullittomuuden ja arvonlisäverottomuuden edellytyksenä on, kuten muissakin lahjalähetyksissä, ettei 45 euron arvoraja ylity. Kroatiasta, Färsaarilta, Grönlannista ja Islannista vastaanotetuissa lahjalähetyksissä saa olla enintään kymmenen kilon suuruinen erä maitoa, maitopohjaisia tuotteita, lihaa tai lihatuotteita. Andorrasta, Norjasta, Liechtensteinista, Sveitsistä ja San Marinosta vastaanotetuissa lahjalähetyksissä ei ole määrällisiä rajoituksia, kunhan niiden arvo ei ylitä 45 euroa ja kunhan määrää voidaan pitää kohtuullisena henkilökohtaiseen kulutukseen. Kaikista muista kuin edellä mainituista EU:n ulkopuolisista maista (mm. Venäjältä) vastaanotetuissa lahjalähetyksissä saa olla maitoa, maitopohjaisia tuotteita, lihaa ja lihatuotteita yhteensä 45 euron arvosta, jos kyseessä olevat tuotteet täyttävät kaupallisen tuonnin ehdot eli ovat peräisin sellaisesta maasta ja sellaiselta alueelta, josta kyseessä olevan lihan tai maidon tuonti EU:n alueelle on sallittua, tuotteilla on lähettäjämaan viranomaisen myöntämä terveystodistus, niille tehdään maksullinen eläinlääkinnällinen rajatarkastus ja ne tuodaan maahan sellaisen rajanylityspaikan kautta, jossa sijaitsee eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema. EU:n hyväksymät tuotekohtaiset alkuperämaat voi tarkistaa Internet-osoitteesta Evira.fi. Ilman eläinlääkinnällistä rajatarkastusta maahantuonti ei ole sallittua.

4 4 (6) EU:n ulkopuolelta tuleva lahjalähetys voi sisältää kalastustuotteita 20 kg (poikkeuksena Färsaaret ja Islanti, joista ei painorajoitusta), munia ja munavalmisteita, hunajaa, sammakonreisiä ja etanoita kutakin yhteensä enintään kaksi kiloa. Lahjalähetys voi sisältää EU:n ulkopuolisista maista peräisin olevaa äidinmaidon korviketta, vauvanruokaa tai erityisruokaa (lääketieteelliset perusteet) 45 euron arvosta ja enintään kaksi kiloa, jos tuotteet ovat avaamattomissa alkuperäisissä vähittäismyyntipakkauksissaan, joissa tuotteet säilyvät huoneenlämmössä. Toisesta EU-valtiosta vastaanotetussa lahjalähetyksessä saa olla edellä mainittuja eläinperäisiä elintarvikkeita ilman määrällisiä rajoituksia. 2.4 Verolliset lahjat Jos lahjalähetyksen arvo on suurempi kuin 45 euroa tai edellä esitetyt tullittomuuden/verottomuuden enimmäismäärät ylittyvät, kannetaan tavaroista yhteisön tullitariffin mukainen tulli sekä arvonlisävero, joka yleisimmin on 24 prosenttia. Esimerkiksi elintarvikkeilla ja kirjoilla on tätä pienemmät arvonlisäverokannat. Kun lahjalähetys sisältää savukkeita, pikkusikareita, sikareita, piippu- ja savuketupakkaa, alkoholia tai alkoholijuomia, kannetaan arvonlisä- ja valmistevero kuitenkin aina eli verottomuuden arvo- tai määrärajoja ei sovelleta. Tavaran alkuperämaan vaikutus arvorajan ylittävistä lahjoista kannettavaan tulliin Tullietuussopimusten perusteella lahjalähetykselle, jonka arvo ylittää 45 euroa, voidaan myöntää tullietuuskohtelu eli tullittomuus tai alennettu tulli ilman kirjallista alkuperäselvitystä. Edellytyksenä on, että tuote kuuluu sopimuksen tuotekatteeseen lahjan alkuperämaaksi ilmoitetaan kysymykseen tuleva sopimusmaa eikä tätä ilmoitusta ole syytä epäillä vääräksi lahjan arvo ei ylitä sopimuksessa määriteltyä arvorajaa ja lahja on lähetetty kysymyksessä olevasta sopimusmaasta suoraan yhteisöön. Tällaisia sopimusmaita ovat esimerkiksi Norja, Islanti, Sveitsi, Länsi-Balkanin maat, Välimeren maat, Meksiko, Chile, Etelä-Afrikka sekä kehitysmaat (GSP-maat). GSP-kohtelu voi merkitä tullittomuuden sijasta myös vain alennettua tullia. Eräistä GSP-maista peräisin olevat tietyt tuotteet eivät saa lainkaan etuuskohtelua. Tullietuuskohtelu voidaan myöntää ilman kirjallista alkuperäselvitystä silloin, kun näiden lahjaksi saatavien tuotteiden arvo on enintään 500 euroa. Syyriasta peräisin olevien lahjojen arvoraja on 180 euroa. Etuuskohtelu koskee vain tullia, joten lahjalähetyksestä on maksettava arvonlisävero ja muut mahdolliset verot. Turkista postitse yhteisöön lähetettäville teollisuustuotteille voidaan myöntää tulliton kohtelu ilman lähetyksen arvoon liittyviä rajoituksia. Lähetettävän tuotteen ei tarvitse olla peräisin Turkista. Tullittomuuden myöntämisen ehtona on se, että tuote on lähetetty Turkista vapaasta liikkeestä. Turkista lähetettävien maataloustuotteiden tulee olla alkuperältään turkkilaisia. Turkkilaisiin maataloustuotteisiin sovelletaan lisäksi 500 euron arvorajaa.

5 Alkoholia sisältävät lahjalähetykset Vaikka alkoholilahjalähetykset EU:n ulkopuolelta ovat tiettyyn arvoon ja määrään asti tullittomia, niistä on kuitenkin maksettava aina arvonlisäveroa ja alkoholijuomaveroa. Alkoholijuomaveron lisäksi on suoritettava juomapakkausveroa, joka on 0,51 euroa litralta, jos myyntipäällys ei kuulu Pirkanmaan ympäristökeskuksen tai Ahvenanmaan kyseessä ollen Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hyväksymään pantilliseen kierrätysjärjestelmään. 5 (6) Jos alkoholilahjalähetyksestä maksetaan mainitut verot, ei alkoholin tuontimäärää ole sinänsä rajoitettu. Alkoholilaissa edellytetään kuitenkin, että tällainen lähetys tulee vain omaan käyttöön, ei myyntiin. Alkoholilaissa on niin ikään määrätty ikärajat alkoholijuomien hallussapidolle ja kuljetukselle. Henkilö, joka on täyttänyt 18 vuotta, saa pitää hallussaan ja kuljettaa mietoja alkoholijuomia ja 20 vuotta täyttänyt muitakin alkoholijuomia. Alkoholijuomapulverin lähettäminen Suomeen on kielletty. 2.5 Tulliton häälahja Lainsäädännössä ei ole tulli- ja veroetuuksia huomattavan merkkipäivän johdosta annettaville lahjoille lukuun ottamatta häälahjoja. Yksittäinen häälahja on tulliton ja arvonlisäveroton, jos sen arvo on enintään euroa. Häälahjaksi saatua autoa tai moottoripyörää ei kuitenkaan voida ottaa käyttöön tai rekisteröidä Suomessa suorittamatta siitä ensin autoveroa. Häälahja on tulliton ja samalla arvonlisäveroton vain, jos yhteisön ulkopuolella pysyvästi asuva henkilö osoittaa häälahjan avioliiton solmimisen vuoksi yhteisön tullialueelle muuttavalle henkilölle, joka on asunut yhtäjaksoisesti vähintään kaksitoista kuukautta yhteisön ulkopuolella ennen muuttoaan yhteisön alueelle. Lahjoja ei saa kahteentoista kuukauteen luovuttaa vastikkeellisesti eikä vastikkeettakaan suorittamatta niistä tullia ja arvonlisäveroa. Häälahjojen tullittomuus ja arvonlisäverottomuus eivät koske alkoholituotteita, tupakkaa eikä tupakkatuotteita. 3 Ahvenanmaa Ahvenanmaa kuuluu EU:n tullialueeseen mutta ei sen veroalueeseen. Ahvenanmaan, Manner-Suomen ja muun yhteisömaan välillä ei kanneta tullia. Sen sijaan valmistevero ja arvonlisävero voivat tulla kannettaviksi. Toisesta EU-maasta Ahvenanmaalle lähetettyjen lahjojen valmiste- ja arvonlisäverottomuuteen sovelletaan samoja arvoa ja määrää koskevia rajoituksia kuin EU:n ulkopuolisista maista saapuviin lahjalähetyksiin. Näitä rajoituksia sovelletaan myös Manner-Suomesta Ahvenanmaalle ja Ahvenanmaalta Manner-Suomeen saapuviin lahjalähetyksiin. 4 Tuontirajoitukset Suomessa on tuontirajoituksia sosiaalisista, terveydellisistä tai ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä. Rajoitukset koskevat myös sekä lahjalähetyksiä että matkustajien mukanaan tuomia tavaroita sekä EUmaista että niiden ulkopuolelta. >> Rajoituksiin voi perehtyä Tullin esitteessä Matkustajia koskevia tuontirajoituksia. Esitteet ja asiakasohjeet löytyvät Tullin kotisivuilta > Suomen tulli > Julkaisut ja esitteet

6 6 (6) Muun muassa lääkkeiden vastaanottamiselle lahjana on rajoituksia. Esimerkiksi uhanalaisten eläin- ja kasvilajien ja niistä saatavien tuotteiden tuonti myös lahjalähetyksinä on luvanvaraista. Uhanalaisista lajeista ja tuonnin menettelyistä ja ns. CITES-tuontiluvista saa tarkempia tietoja ympäristöministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta, tai läänien ympäristöpalveluista sekä myös tullitoimipaikoista. EU-maat ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. ETA-maat ovat EU-maat sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Tullin ohjeita matkustajille

Tullin ohjeita matkustajille Voimassa 1.7.2014 lähtien Tullin ohjeita matkustajille Kaupallinen tuonti on aina verollista Jos matkustajan tuomat tuotteet ovat määrältään tai luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan käsittää kaupallisesti

Lisätiedot

Tullin ohjeita matkustajille 2013

Tullin ohjeita matkustajille 2013 Tullin ohjeita matkustajille 2013 Voimassa 1.7.2013 lähtien Kaupallinen tuonti on aina verollista Jos matkustajan tuomat tuotteet ovat määrältään tai luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan käsittää kaupallisesti

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti

Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti Valmisteverotuksen ohje 6 Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti www.tulli.fi Huhtikuu 2014 Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti Väliaikaisesti rekisteröity vastaanottaja

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011 Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 25.8.2011 Ulkomaantyöskentely lainvalintaa koskevat säännöt EI SOPIMUSTA EU/ETA -MAA SOPIMUSMAA Suomen kansallinen lainsäädäntö ja toisen maan

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019 1 Parcel and ecommerce, Jouni.lamberg@posti.com 5/31/2019 Paketit ulkomaille nopeasti ja edullisesti Pakettien lähettäminen ja palauttaminen varmasti ja aikataulutetusti. Kun verkkokauppasi tavoittelee

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Virvoitusjuomavero 7 pointtia

Virvoitusjuomavero 7 pointtia Virvoitusjuomavero 7 pointtia. Virvoitusjuomia kulutetaan Suomessa 53 litraa asukasta kohden. Se on alle puolet Saksan kulutuksesta ja merkittävästi vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Kivennäisvesien

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Hallituksen esityksellä uudeksi alkoholilaiksi on positiivinen kansantaloudellinen vaikutus koko panimoalan arvoketjuun

Lisätiedot

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 452 LIITE 2 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 1) pastöroituja maitopohjaisia tuotteita, jotka pastöroinnin jälkeen antavat kielteisen tuloksen fosfataasikokeessa, joiden ph-arvo pastöroinnin

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun alamäki jatkuu 17.11.2017 Eduskunnan verojaosto Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille

Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille Ulkomainen työvoima teknologiateollisuudessa Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n opas yrityksille ja niiden työntekijöille 1 Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry ISBN

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

CO 2 -perusteinen autovero

CO 2 -perusteinen autovero Autoverotuksen asiakasohje 25 -perusteinen autovero www.tulli.fi 18.8.2014 Korvaa heinäkuussa 2012 julkaistun ohjeen -perusteinen autovero Henkilö- ja pakettiautoista ensirekisteröinnin yhteydessä kannettava

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 129/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valmisteverotuslain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan valmisteverotuslakia muutettavaksi siten,

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n

Lisätiedot

Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt

Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt Yhdenmiehen rajavastuu-/osakeyhtiöt Euroopan komission sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosaston järjestämä kuuleminen Alkuhuomautus: Sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto on laatinut tämän kyselyn

Lisätiedot

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a E l o k u u

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a E l o k u u R u u a n h intakehitys ja h intataso Su o m e ssa ja R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i s s a 2 0 1 0 2019 E l o k u u S e l v i t y k s e n o n t e h n y t I l k k a L e h t i n e n P ä i v i

Lisätiedot

Koko Suomi TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN ALKUPERAAN Alkuperä ja eläinlajit

Koko Suomi TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN ALKUPERAAN Alkuperä ja eläinlajit 1.1. Eläinlaji Koko Suomi 2009 8.6.2010 TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN ALKUPERAAN Alkuperä ja eläinlajit 1.2. Yhteensä 1.3. Raportoivan maan rekisteröidyistä eläimiä kasvattavista

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille:

1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: 1 (5) Tilanne 01.01.2017 Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Viennin kohdemaa Alkuperäselvit ys: todistus Muu alkuperäselvitys kuin todistus

Lisätiedot

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019

R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019 R u u a n h intakehitys ja h intataso Su o m e ssa ja R u o t s i s sa sekä e r ä issä EU- m a i ssa 2010 T o u kokuu 2019 S e l v i t y k s e n o n t e h n y t I l k k a L e h t i n e n P ä i v i t t

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

1 (6) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille:

1 (6) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: 1 (6) Tilanne 21.09.2017 Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä EU:n sopimusmaihin ja tietyille alueille: Viennin kohdemaa Alkuperäselvit ys: todistus Muu alkuperäselvitys kuin todistus

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

1.5. ETS 123-yleissopimukseen liittyneistä Euroopan neuvoston jäsenmaista (lukuun ottamatta EY:n jäsenvaltioita) peräisin olevat eläimet

1.5. ETS 123-yleissopimukseen liittyneistä Euroopan neuvoston jäsenmaista (lukuun ottamatta EY:n jäsenvaltioita) peräisin olevat eläimet LAITOS JA VUOSI: Koko Suomi 27 / 11.6.28 Korjattu taulukkoa 3 (3.6. sarakkeen tiedot sarakkeeseen 3.4) 23.1.28 SP Ilmoituksen pvm ja antaja: TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN

Lisätiedot

1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä seuraaviin maihin ja alueille:

1 (5) Tilanne Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä seuraaviin maihin ja alueille: 1 (5) Tilanne 1.4.2016 Etuuskohteluun oikeuttavat alkuperäselvitykset viennissä seuraaviin maihin ja alueille: Viennin kohdemaa Alkuperäsel vitys: todistus Muu alkuperäselvitys/ Lähetyksen enimmäisarvo

Lisätiedot

HE 105/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 105/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 105/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain ja valmisteverotuslain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Euro - Välimeri-kumppanuus ja laajentunut alkuperäkumulaatioalue

Euro - Välimeri-kumppanuus ja laajentunut alkuperäkumulaatioalue 1 Euro - Välimeri-kumppanuus ja laajentunut alkuperäkumulaatioalue Laajan, Euroopan unionin 28 jäsenmaata ja 14 sopimusmaata käsittävän Euro - Välimeri-kumppanuuteen perustuvan sopimusverkoston toteutuminen

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA

Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA LIITE A Sopimuksen 3 kohdassa tarkoitettu luettelo I OSA 16 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2003 HYVÄKSYTYLLÄ LIITTYMISASIAKIRJALLA MUUTETUT ETA-SOPIMUKSESSA TARKOITETUT ASIAKIRJAT 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito

Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Ulkomailla työskentelevän sairaanhoito Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 25.8.2011 Sanna Kuorikoski Sisältö Työhön ulkomaille Työskentely EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä ja sairaanhoito-oikeus

Lisätiedot

TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta

TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta OMA YRITYS 19.-20.3.2014 TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta Kirsi Azaize Tulliylitarkastaja Tulli 4.4.2014 Tullin koulutus 1 Tullin tehtävät turvaa osaltaan EU:n sisämarkkinoiden häiriöttömän

Lisätiedot

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Aalto-yliopisto opiskelijavaihto 8.5.2014 Danske opiskelijoille Danske määrittelee opiskelijoiksi kaikki 18-32 vuotiaat. Opiskelijat saavat Danske Bankista maksuttoman

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero

Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Valmisteverotuksen asiakasohje 23 Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Tammikuu 2014 www.tulli.fi Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Euroopan unionin jäsenmaissa ja siten myös Suomessa alkoholi ja alkoholijuomat

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot