Bosch Koulutusohjelma Ajoneuvotekniikka
|
|
- Sinikka Koskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 UUTTA! Uusia kursseja sekä kurssisisältöjä Bosch Koulutusohjelma Ajoneuvotekniikka
2 2 Bosch Koulutusohjelma 2017 Arvoisa asiakas, Nykypäivän ajoneuvoissa on enemmän prosessoritehoa kuin kuuhun laskeutuneessa avaruusaluksessa. Ajoneuvot osaavat pysäköidä itse itsensä ja painikkeilla voidaan ohjata ajoneuvon nopeutta sekä radion äänenvoimakkuutta. Ajoneuvot toimivat itsenäisesti nopeudensäätelyn ja mahdollisten väistötilanteiden yhteydessä ja suorittavat tarvittaessa hätäjarrutuksen. Ne osaavat tulkita liikennemerkkejä ja kommunikoida toisten ajoneuvojen kanssa tiedottaen onnettomuustilanteista sekä esimerkiksi tieolosuhteista. Ajoneuvoala on jatkuvan muutoksen ja kehityksen vaiheessa. Tämä tuo mukanaan enemmän ja enemmän teknologiaa ja älykkäitä innovaatioita. Julkinen ja yksityinen liikenne on monille välttämätön osa arkea. Tämä luo korjaamoille vaatimuksen kouluttautua monipuolisesti, jopa erikoistua, jotta ajoneuvot saadaan pidettyä liikkeellä. Nykypäivän mekaanikot ovat ajoneuvoalan erikoiskirurgeja, joille ei riitä enää korjaamon yksinkertaisimmat instrumentit. Vaaditaan monimutkaisten järjestelmien sisäistämistä ja kykyä käyttää monia eri tietoteknisia sovelluksia. Tämä edellyttää jarkuvaa koulutusta, jotta tietotaito säilyy ajan tasalla. Samalla on kyettävä asiakaspalveluun. etokoneiden ja elektroniikan lisäksi haasteita tuovat vaihtoehtoiset voimanlähteet, kuten sähkö, hybridi ja polttokennot. Nämä vaativat erikoistumisen kyseisiin järjestelmiin turvallisen, tehokkaan ja oikeaoppisen työskentelyn takaamiseksi. Palvelut ovat tärkeässä roolissa yrityksen liiketoiminnan tulevaisuuden kannalta. Varmistaakseen roolinsa huomenna on investointi tehtävä jo tänään. Kokemus osoittaa, että investoinnit hyvin suunniteltuna maksavat itsensä takaisin jo lyhyessäkin ajassa. Boschin järjestelmäkoulutukset tarjoavat sinulle mahdollisuuden kehitykseen. Koulutusohjelmasta löydät tarjolla olevat järjestelmäkoulutukset, niiden tarkemmat sisällöt sekä muut koulutukset vuodelle Jan Krusager Technical Servicemanager, Nordic
3 Bosch Koulutusohjelma Sisällysluettelo Ilmoittautumiset Asiantuntijatutkinnot Testaustekniikka Sähkö- ja hybriditekniikka Sähkötekniikka Turvajärjestelmät Bensiinisuihkutus Diesel ruiskutusjärjestelmät Diesel komponenttikorjaus Truck
4 4 Bosch-kurssikalenteri 2017 Bosch Koulutusohjelma 2017 TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KESÄKUU HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU FSA 7xx & 5xx Vappupäivä 18 To Aprillipäivä Uudenvuodenpäivä To To To 2 2 Basic ACS Basic ACS To To Puolustusvoimain lippujuhla / Helluntai Pyhäinpäivä To J.L. Runebergin päivä / Basic ACS Basic ACS 5 5 Kynttilänpäivä To Yrittäjän päivä Saamelaisten Loppiainen 6 6 kansallispäivä To To Ruotsalaisuuden Eino Leinon päivä päivä 45 Itsenäisyyspäivä 6 FSA 7xx & 5xx ESI[tronic] To To & KTS Naistenpäivä To Sibeliuksen päivä To To Advanced ACS & Mikael Agricolan päivä / 9 9 Climate Systems 9 Palmusunnuntai 9 ESI[tronic] To 9 9 & KTS Passthru GM To Aleksis Kiven päivä To Electronics To J.V. Snellmannin päivä To Isänpäivä To To Ystävänpäivä Pitkäperjantai 14 Äitienpäivä To To KTS Truck nkalauantai To To To Electronics 1 16 ESItronic] Pääsiäispäivä To & KTS Measurement Pääsiäispäivä with FSA To Kristittyjen ykseyden To 18 rukouspäivä To Pyhän Henrikin 19 muistopäivä Minna Canthin päivä 19 Troubleshooting To with KTS vätpäiväntasaus To To psen oikeuksien päivä Kaatuneiden muistopäivä 21 säpäivänseisaus To To Talvipäivänseisaus Advanced To Syyspäiväntasaus Engine 23 4 To To Aircondition & Climate nagement Systems 23 Juhannusaatto To Passthru GM Juhannuspäivä To YK:n päivä Jouluaatto To Helatorstai Joulupäivä 52 To Measurement skiasissunnuntai 26 llojen siirto kesäaikaan 26 with FSA To Tapaninpäivä To To Unikeonpäivä Julkaistaan pian To llojen siirto talviaikaan To BST Seminaari 22 To Passthru GM Troubleshooting with KTS 29 Kalevalan päivä / skiaistiistai To Vappuaatto BST Seminaari To To Uudenvuodenaatto Vieraile ja tutustu uuteen koulutusohjelmaamme! Ilmoittautuminen Ilmoittaudu koulutukseen skannaamalla QR- koodi tai sivustollamme: Kurssikalenteri Skannaa QR-koodi nähdäksesi uusin kurssikalenterimme tai vieraile sivustollamme: Oulu ppeenranta BCS training - Vantaa Tampere Turku Vantaa BCS training - Kööpenhamina Koulutuskeskus, Robert Bosch Oy Puutarhatie 18 A Vantaa Oikeudet muutoksiin pidätetään
5 Bosch Koulutusohjelma Ilmoittautumiset Koulutuksiin voit ilmoittautua online-palvelussamme osoitteessa tai skannaamalla alla oleva QR-koodi. Ilmoittautumisvahvistukset, muistutukset, tiedotteet ja todistukset käsitellään automaattisen järjestelmämme toimesta sähköpostitse. Sekä yrityksen että kurssiosallistujien sähköpostiosoitteet on oltava rekisteröityinä erikseen. Otathan meihin yhteyttä, mikäli toivot että sähköpostiosoitteenne päivitetään. Järjestelmä lähettää osallistujalle sekä yritykselle seuraavat viestit: - Ilmoittumisvahvistus, ilmoittautumisen rekisteröimisen yhteydessä - Kurssikutsu, 6 viikkoa ennen kurssia - 1. muistutus, 3 viikkoa ennen kurssia - 2. muistutus, viikko ennen kurssia Muistutus sisältää kurssin osallistujalistan sekä tiedot koulutuspaikasta ja kurssin ajankohdasta. ruutukset tulee ilmoittaa sähköpostitse viimeistään 3 viikkoa ennen kurssin alkua. Ilman ilmoitusta saapumatta jättäneiltä veloitetaan koko kurssin hinta kurssipäivien lukumäärän mukaan. Koulutuskeskus Robert Bosch Oy Service Training Center Puutarhatie 18 A Vantaa
6 6 Bosch Koulutusohjelma 2017 Asiantuntijatutkinnot On hyvä aika olla osaava mekaanikko. Tulevaisuus näyttää entistä valoisammalta! Tarve ammattitaitoisille mekaanikoille on suuri. Korjaamoilla ei ole tarve palkata pelkästään useita osaavia mekaanikkoja, vaan ennen kaikkea jatkuvasti kehittyviä sellaisia. Mekaanikot jotka ovat ammattitaitoisia, itsenäisiä sekä palveluhenkisiä. Nykypäivän ja tulevaisuuden mekaanikon osaaminen ja tietotaito on kehittynyt pitkälle alan alkuajoilta. Muun muassa laaja soveltava vianhaku ajoneuvojen useissa eri järjestelmissä on vienyt alan ammattilaisten osaamisen ja haasteet täysin uusille tasoille. Uudet voimansiirtoratkaisut, hybriditekniikka, sähköajoneuvot, infotainment-järjestelmät ja kehittyneet moottorit apulaitteineen ovat tämän päivän arkisia haasteita, joiden kanssa mekaanikot joutuvat painimaan. Mekaanikoilta vaaditaan hyviä matemaattisia kykyjä logiikan ja päättelyn soveltamiseen käytännön haasteissa. Diagnostiikkalaitteiden avulla ajoneuvojen sisäisiä toimintoja sekä tietoja voidaan tulkita ja seurata. Näiden tietojen, kokemuksen ja koulutuksen kautta saavutetun ammattitaidon avulla voidaan saavuttaa varma ja tehokas diagnoosi jota mekaanikko voi hyödyntää soveltavassa vianhaussa. Koulutuksen ja vaativan vianhaun olennainen tekijä on kokonaisuuden ja sen osien analysointi ja niiden perusteella muodostettu looginen etenemismalli. Boschin järjestelmäasiantuntija -koulutus on varma valinta tulevaisuuteen niin yrityksen kuin mekaanikon kannalta, myös motivaation ja taloudellisen tuloksen kasvun puolesta. Koulutusohjelman tulevilta sivuilta löydät kuvauksen asiantuntijatutkintojen sisällöstä, sekä kurssikohtaiset tarkemmat tiedot koulutusten sisällöstä. Ilmoittautua voit tukkumyyjäsi kautta, sähköpostilla osoitteeseen tai soittamalla numeroon
7 Bosch Koulutusohjelma Asiantuntijatutkinnot Bosch Järjestelmäasiantuntija Erikoisyhdistelmä joka saa sinut erottumaan joukosta ailmaanlaajuisesti tunnettu Bosch Järjestelmäasiantuntija (Bosch Service Technician) tutkinto antaa työkalut toimia tehokkaasti korjaus ja diagnosointitoimenpiteissä, mutta myös työnjohdossa toimien korjaamon sisäisenä linkkinä. Järjestelmäasiantuntijan tutkintoon sisältyvät pakolliset kurssit on tarkoitettu Bosch Car Service -korjaamoiden mekaanikoille. Jokaisella Bosch Car Service-korjaamolla tulee olla järjestelmäasiantuntija (JAT), joka kykenee erittäin vaativaan elektronisten ja mekaanisten järjestelmien itsenäiseen vianetsintään sekä takuutarkastusten suorittamiseen. ESI 2.0/KTS Vianhaku 2 päivää s. 9 Elektroniikan komponentit 1/ /521 s Vianhaku FSA:n avulla s. 11 Common Rail Järjestelmät s. 25 Pakokaasujen jälkikäsittely s. 26 Mukavuuselektroniikka s. 18 Moottorinohjaus 1/2/ /116/120 s Aktiiviset turvajärjestelmät s. 19 Lisäturvajärjestelmät s. 20 Sähkö- ja hybridiajoneuvot (rs3) 2 päivää s. 14 Sähkö- ja hybriditekniikka s. 15 JAT prep ja JAT-koe
8 8 Bosch Koulutusohjelma 2017 Asiantuntijatutkinnot Bosch Dieselasiantuntija Bosch Dieselasiantuntija on kokenut dieselmekaanikko Tutkinto sisältää koulutusta elektroniikasta, Bosch testaustekniikan käytöstä, dieselkomponenttien korjaamisesta ja testaamisesta sekä dieseljärjestelmien vianetsinnästä ajoneuvossa. Tutkinnon suorittaneet dieselasiantuntijat kykenevät erittäin vaativaan elektronisesti ja mekaanisesti ohjattujen dieseljärjestelmien vianetsintään sekä komponenttikorjauksiin ja takuutarkastuksiin. Jokaisella Bosch Diesel Center -korjaamolla tulee olla Dieselasiantuntija (DAT). Bosch Diesel Service -korjaamoilta ei edellytetä DAT -tutkinnon suorittanutta mekaanikkoa, mutta sitä suositellaan hyvin vahvasti. ESI 2.0/KTS Vianhaku 2 päivää s. 9 Vianhaku FSA:n avulla s. 11 Elektroniikan komponentit 1/ /521 s EP PE - pumput ja säätimet 5 päivää s. 29 EP VE - jakajapumput 4 päivää s. 30 EP RE-EDC - rivipumput s. 31 EP CP - Common Rail -pumput /116/120 s. 32 EP-CRI(N) - Bosch suuttimet 2 päivää s. 33 Common Rail Järjestelmät s. 25 Pakokaasun jälkikäsittely 2 päivää s. 26 DAT prep ja DAT-koe
9 Bosch Koulutusohjelma Testaustekniikka ESI[tronic] 2.0 & KTS Koulutuksen kesto 2 päivää Kohderymä Ajoneuvohuoltojen henkilökunta, joilla on vähän tai ei ollenkaan kokemusta ESI[tronic] 2.0/KTS -käyttöympäristöstä Koulutuksen tavoite Koulutuksessa annetaan korjaamohenkilökunnalle tarvittava perustietämys diagnosointiin ajoneuvomallikohtaisilla ohjeilla. Kurssin painopiste on tehokas, mutta samalla turvallinen elektronisesti tallennetun huolto- ja korjausohjetietokannan hyödyntäminen. Ajoneuvomallikohtaisia SIS-ohjeita käytetään kaikissa saatavilla olevissa informaatiotyypeissä. KTS-järjestelmädiagnoosilaitteet linkitetään osaksi ESI[tronic] 2.0 -käyttöympäristöä. Koulutuksen sisältö Ohjelmistoasennukset ja ohjelmistojen aktivointi Päävalikon toiminnot Ajoneuvomallin nopea ja tarkka identifiointi SIS-tietokannan rakenne ja toiminta ml. kytkentäkaaviot, vikakooditaulukot, asennusohjeet jne. SIS/CAS -toimintojen applikaatiot Huoltotöiden protokolla ja määräaikaishuoltotiedot Automallikohtaisen/tuotekohtaisen informaation etsiminen kaikissa tietotyypeissä TTS (Trouble-cket-System) ja tietokantojen hyödyntäminen ESI[tronic] 2.0 Online-päivitykset Käytännön tehtävärasteja ajoneuvoissa käyttäen KTS-järjestelmädiagnoosia
10 10 Bosch Koulutusohjelma 2017 Testaustekniikka Troubleshooting with KTS Vianhaku ESI 2.0/KTS avulla Koulutuksen kesto 2 päivää Kohderyhmä Ajoneuvomekaanikot, joilla on kokemusta ESI[ronic] 2.0/KTS -käyttöympäristöstä sekä ajoneuvojen vianhausta Koulutuksen tavoite Koulutus käsittelee johdonmukaista vianhakua ESI 2.0/KTS:n avulla. ESItronic 2.0 sisältää monipuolisia toimintoja vianhakuun sekä sen dokumentointiin. Kurssin aiheina ovat tehokas ja turvallinen työskentely korjausohjeita ja SIS/CAS toimintoa hyödyntäen, tavoitteena luoda selkeä ja perusteltu raportti suoritetuista vianhaun toimenpiteistä. Koulutuksen sisältö Varma ja selkeä ajoneuvon tunnistaminen SIS vianhakuohjeiden rakenne, korjausohjeet, kytkentäkaaviot, vikakoodilistat, järjestelmätiedot, sijaintipaikat yms. Ohjatun vianhaun SIS/CAS toimintojen käyttö Työskentelyraportin eli protokollan luominen sekä kaikkien ESItronic 2.0 tietojen hyödyntäminen Vianhaku Käytännön harjoitukset ESItronic 2.0 ja KTS avulla KTS 5XX tuoteperheen mittausominaisuuksien hyödyntäminen
11 Bosch Koulutusohjelma Testaustekniikka FSA 7xx & 5xx päivää Ajoneuvomekaanikot / autosähköasentajat / autohuoltomekaanikot sekä kori- ja alustamekaanikot eri organisaatioista, joilla on käytössään FSA 7xx/5xx tai ovat aikeissa hankkia sellaisen Bosch-mittausmoduulin FSA 7xx/5xx (yhteydessä KTS-laitteisiin ja ESI[tronic] 2.0:an) tehokas ja turvallinen käyttö Mittaustoimintojen ja käytännön mittaustoimenpiteiden sekä lisätoimintojen hallitseminen FSA 7xx/5xx-käyttöympäristössä Yksittäisten mittaustulosten tulkinta. Signaalien määrittäminen tehokasta diagnosointia ja vikakoodien ammattimaisempaa tunnistusta varten Elektroniset järjestelmät ajoneuvoissa, lisäksi moottorit ja muut toiminnalliset laitteet Linkitys KTS- ja ESI[tronic]-ohjelmasisältöihin ja FSA-diagnoosiohjelmiston valintaan
12 12 Bosch Koulutusohjelma 2017 Testaustekniikka Measurement with FSA Vianhaku FSA:n avulla Ajoneuvomekaanikot / autosähköasentajat joilla on jo aiempi kokemus Compac[soft] plus ohjelmistosta sekä FSA 500 tai 7xx sarjan mittalaitteista Compac[soft] plus ohjelmiston sekä mittalaitteiston perusteellinen käsittely yhdistettynä ESItronic 2.0 ohjelmistoon. Osallistujille tarjotaan mahdollisuus oppia suorittamaan monipuolisia mittauksia useilla eri menetelmillä ja useisiin eri komponentteihin mittausohjeiden sekä ESItronic 2.0 SIS korjausohjeiden avulla Compac[soft] plus ohjelmiston ominaisuuksien ja käyttöliittymän käsittely Mittaustulosten käsittely ja tulkinta tehokkaan ja varman vianhaun tukena Erilaisten elektronisten järjestelmien vianhaku ajoneuvossa Signaaligeneraattorin käyttö Komponenttikohtaiset testit Staattinen komponenttitestaus Jännitehäviömittaukset sekä oikosulkujen paikallistaminen Lisälaitteet: pakokaasuanalysaattori, dieselpakokaasuanalysaattori, sekä FSA050 pietsosuuttimien ja sähkö- ja hybridiajoneuvojen mittaukseen
13 Bosch Koulutusohjelma Testaustekniikka Aircondition & Climate Systems P ACS - Ilmastointilaitteet ja järjestelmät 1 päivä Ajoneuvomekaanikot / autosähköasentajat, sekä muut ilmastointijärjestelmien kanssa työskentelevät Ajoneuvon ilmastointilaitteen huolto Bosch ACS laitteiden avulla Ilmastointilaitteiden komponentit Ilmastointilaitteiden toiminta Huoltotyöt Kylmäaineen käsittely Tukesin määräysten mukainen loppukoe Lisätietoja: Kurssin hyväksytysti suorittaneet voivat hakea säännöstön mukaista pätevyystodistusta Tukesilta.
14 14 Bosch Koulutusohjelma 2017 Testaustekniikka Advanced Aircondition & Climate Systems ACS - Ilmastointijärjestelmät ja vianhaku 2 päivää Ajoneuvomekaanikot / autosähköasentajat, sekä muut ilmastointijärjestelmien kanssa työskentelevät Yleinen käsitys ja osaaminen erilaisten järjestelmien ja pumppujen toiminnasta, tehokas ja ammattimainen vian paikallistaminen. Hyväksytysti suoritettu kurssi oikeuttaa todistukseen, jonka avulla voidaan hakea pätevyystodistusta Tukesilta Turvallisuus käsitellessä laitteita ja kylmäaineita r134a ja 1234yf Erityyppisten järjestelmien toimintaperiaatteet Komponenttien toiminta kuten paisuntaventtiili, kompressori ja kytkin, lauhdutin sekä höyrystin Eri kompressorityypit Järjestelmän tarkastus ja vianhaku Ohjattu vianhaku ESI[tronic] 2.0 & KTS avulla Tukesin määräysten mukainen loppukoe Lisätietoja: Kurssin hyväksytysti suorittaneet voivat hakea säännöstön mukaista pätevyystodistusta Tukesilta.
15 Bosch Koulutusohjelma Sähkö- ja hybriditekniikka High Voltage Awareness - Level Sähkötyöturvallisuus (SFS6002 & rs3) Ennakkovaatimukset: 2 päivää Automekaanikot, autoteknikot ja autosähköasentajat jotka työskentelevät sähkö- ja hybridiajoneuvojen kanssa Osallistuminen ESI/KTS vianhaku sekä Vianhaku FSA:n avulla -kursseille Varma ja turvallinen työskentely sähkö- ja hybridiajoneuvojen kanssa. Erilaisten hybridityyppien, polttokennojärjestelmien sekä sähköautojen toiminta. Kurssin jälkeen osallistujan tulisi osata kytkeä järjestelmä jännitteettömäksi, suorittaa tarkistus jännitteettömyydestä sekä ohjeistaa muuta henkilökuntaa turvallisen työskentelyn takaamiseksi. Koulutus sisältää omen lainsäädännönmukaiset SFS6002 ja rajoitetun S3 -tutkinnon sisällöt. Eri voimanlähteiden tunnistaminen ja ymmärtäminen Järjestelmien rakenne, toiminta ja henkilön toiminta järjestelmien yhteydessä Turvallisuusohjeet Korkean jännitteen vaarojen tunnistaminen, ymmärtäminen ja ensiapu Jännitteettömän ajoneuvon määritelmä Käytännön vastuu Käytännön toimenpiteitä sähkö- ja hybridiajoneuvojen järjestelmien ja komponenttien kanssa Harjoituksia jännitteettömässä ajoneuvossa Lisätietoja: Koulutus täyttää omen lainsäädännönmukaisen SFS6002 ja rajoitetun S3 tutkinnon ja hyväksytysti läpäistessään oikeuttaa osallistujan työskentelemään sähkö- ja hybridiajoneuvojen parissa.
16 16 Bosch Koulutusohjelma 2017 Sähkö- ja hybriditekniikka High Voltage Technician - Level HV-järjestelmät ajoneuvoissa Ennakkovaatimukset: Automekaanikot / Autosähkömekaanikot / Ajoneuvojen mekatroniikka-asentajat, jotka ovat valmistuneet ammattioppilaitoksesta vuoden 1973 jälkeen. Kori- ja alustamekaanikot, jotka ovat valmistuneet ammattioppilaitoksesta vuoden 2002 jälkeen. Henkilöt, joilla on taustalla laajempi autoalan ammatillinen koulutus, kuten teknikko tms ja työskentelevät sähkö- ja hybridiajoneuvojen kanssa. Osallistuminen Sähkötyöturvallisuus (SFS6002 & rs3) -kurssille Uudistettu jatkokoulutus aiemmalle kurssille Sähkötyöturvallisuus (SFS6002 & rs3) olennaisesti turvalliseen työskentelyyn sähkö-, hybridi- ja vetykäyttöisten (polttokenno) korkeajännitteisten ajoneuvojen (HV; High Voltage) parissa. Koulutuksen suorittaminen auktorisoi kurssin läpikäyneen asettamaan ajoneuvojen korkeajännitejärjestelmät lepo(jännite)tilaan. Samalla koulutettu saa tarvittavan perusosaamisen antaa muille samalla työpaikalla oleville sähkötyöhön liittyviä turvallisuusohjeita oikeuttaen valvomaan korkeajännitetöitä. rustietoa sähköteknologiasta Vaihtoehtoiset moottorikäyttötyypit HV-ajoneuvojen rakenne, toiminta ja käyttötavat Turvallisuusohjeet Turvallisuustoimenpiteet sähkövirran ihmiskehon läpivirtaamista ja vikavirtaa vastaan Sähköiskut ja ensiapu Määritelmä, mikä on luonnostaan turvallinen HV-ajoneuvo Tekniset vastuukysymykset Käytännön tehtäviä korkeajänniteosien parissa työskentelemisestä sekä sähkökäyttöisissä ajoneuvoissa että HV-järjestelmissä Luonnostaan turvallisten HV-ajoneuvojen koulutusaspektit Käytännön esimerkkejä ja demonstraatiota
17 Bosch Koulutusohjelma Sähkötekniikka Electronics Elektroniikan komponentit 1 Koulutksen kesto: Automekaanikot / Autosähköasentajat, joilla tahto kehittyä elektronisten virtapiirien asiantuntijoiksi EK-koulutuksissa kurssilaisille pyritään kehittämään analyyttinen lähestymistapa havaita erot (ja yhteneväisyydet) mittausohjearvojen ja mitattujen tulosten välille. Näin elektronisten virtapiirien ja moduulien toiminta kyetään helpommin ymmärtämään loogisen mallin avulla. Vianetsinnässä yksittäisten mittaustulosten linkittäminen osaksi kokonaisuutta auttaa saavuttamaan tavoitteen, kunnostetun ajoneuvon, selvästi nopeammin. Elektroniikan perusteet Metrologia (mittaaminen ja mittausyksiköt) Elektroniikan komponentit Käytännön mittaustoimenpiteet sekä mittaustulosten päätelmät Oskilloskoopin käyttäminen Mittausharjoituksia ajoneuvoissa tavanomaisilla mittalaitteilla Lisätietoja: EK1-koulutukseen avaa automaattisesti mahdollisuuden osallistua jatkokoulutukseen EK 2. Elektroniikkakoulutukset EK 1 - EK 2 ovat osa Bosch-järjestelmäasiantuntijan (JAT) ja dieselasiantuntija (DAT) koulutusohjelmia.
18 18 Bosch Koulutusohjelma 2017 Sähkötekniikka Electronics Elektroniikan komponentit 2 Tällä jatkokurssilla sovelletaan EK 1-peruskoulutuksessa omaksuttua loogista toimintamallia elektroniikan puolijohdekomponenttien mittauksiin. Tehtävien avulla arvioidaan komponenttien ja elektroniikkamoduulien toimintaa ja tutkitaan puolijohdesovelluksia ajoneuvokäytössä Ennakkovaatimukset: Osallistuminen EK1 -koulutukseen Jatkaa EK 1-peruskoulutuksessa omaksuttua loogista toimintamallia elektroniikan puolijohdekomponenttien mittaustehtävissä lisätyillä mittausharjoituksilla, joissa analyyttisesti arvioidaan komponenttien ja elektroniikkamoduulien mittaustuloksia, ja tehdään päätelmiä puolijohdesovelluksista ajoneuvokäytössä Puolijohdeteknologian perusteet sekä tunnistimet ja niiden tekniikat, diodit, transistorit ja erilaiset testipiirit ajoneuvokäytössä. Erilaisten puolijohteiden ominaispiirteet Digitaalitekniikan peruspiirteet Viallisten tai vaurioituneiden komponenttien vaikutus mittaustuloksiin EK-testipenkissä Mittausharjoituksia ajoneuvoissa/elektroniikka demo-malleissa liittyen EK 1/EK 2 -kurssien aiheisiin
19 Bosch Koulutusohjelma Sähkötekniikka Comfort Electronics Mukavuuselektroniikka Ajoneuvomekaanikot / Autosähkömekaanikot, joilla on käytännön kokemusta ESItronic 2.0 käytöstä Moderni ajoneuvo koostuu useista järjestelmäkokonaisuuksista, jotka toimivat yhteydessä toisiinsa erilaisten tietoväylien kautta. Tämän koulutuksen aihealueina ovat mm. infotainment-järjestelmien diagnosointi ja korjaaminen, verkkojärjestelmien rakenne ja diagnosointimahdollisuudet ajoneuvossa. etoväylien rakenne Vianhaun perusteet ja mittausmahdollisuuksien havainnollistaminen LIN väylä FlexRay MOST Modernin infotainmentjärjestelmän rakenne ja toiminta Navigointijärjestelmät Jälkimarkkinat ja Bosch korjauspalvelu Käytännön vianhaku ja mittaukset eri väylä järjestelmistä
20 20 Bosch Koulutusohjelma 2017 Turvajärjestelmät Active Safety Systems Aktiiviset turvajärjestelmät Koulutuksen keto: Ajoneuvomekaanikot / Autosähkömekaanikot, joilla on käytännön kokemusta jarrutöistä Osallistujat kykenevät esimerkiksi tekemään järjestelmällisen vianetsinnän Bosch ABS/ ASR/ESP-järjestelmiin Jarrunesteiden fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet Hydraulisen jarrujärjestelmän rakenne sekä sen komponenttien osien, kuten jarrupääsylinterin, jarrutehostimen ja paineerajoitusventtiilin toiminta Jarrulevyjen tarkastaminen ja levyihin liittyvät vaatimukset Jarruongelmien, kuten tärinä, vinkuminen/jurina, puoltaminen ja ohjauspyörän värinä jarrutuksen aikana, ratkaiseminen Ajamisen perusfysiikka suhteessa ABS/ASR/ESP -järjestelmiin Bosch ABS-järjestelmien (ABS 2S, ABS 2E, ABS 5.0, ABS 5.3/5.7/8.0) hydraulinen ja sähköinen toiminta Lisätunnistimet, kuten ohjauspyörän kääntökulmatunnistin, aktiivinen pyörännopeusanturi, kiertokulman tunnistin ja kiihtyvyystunnistimet Korjaus- ja turvallisuusohjeet Käytännön töitä ajoneuvojen parissa (testaaminen, diagnosointi, huolto) käyttämällä yleisesti korjaamoilla olevia laitteita
21 Bosch Koulutusohjelma Turvajärjestelmät Additional Safety Systems P Lisäturvajärjestelmät 2 päivää Ajoneuvomekaanikot ja autosähkömekaanikot Kurssin tavoite: Turvatyyny, kuljettajan avustusjärjestelmien ja älyvalojen diagnosointi ja vianhaku Passiivisten turvajärjestelmien toiminta ja rakenne: Airbag yksiköt, SRS -järjestelmän tunnistimet, korin turvarakenne, akkunapojen turvaliittimet ja aktiiviset niskatuet Modernien ajovalojen rakenne ja toiminta, mm. xenon, bi-xenon, kulmavalot, staattiset ja dynaamiset kaarrevalot, kaukovaloassistentti, LED, trix ja ajovalojen säätölaitteet Kuljettajan avustusjärjestelmät: automaattinen hätäjarrutus, mäkilähtöavustin, adaptiivinen vakionopeudensäädin, liikennemerkkitunnistus ja pimeänäköavustin Toiminta ja kalibrointi Bosch DAS työkalujen avulla
22 22 Bosch Koulutusohjelma 2017 Bensiinisuihkutus Engine nagement Moottorinohjaus 1 Automekaanikot / Autosähkömekaanikot, joilla on perustuntemus ottomoottoreiden seoksenmuodostuksesta ja sytytyksestä Ennakkovaatimukset: Bosch ESI[tronic]-koulutus suoritettuna sekä kokemusta Bosch-diagnostiikka ja -testauslaitteiden käytöstä Koulutuksen tavoitteet: Omaksua tarpeellinen tietotaito polttoaineensiirrosta, seoksenmuodostuksesta, sytytyksestä ja pakokaasujen jälkikäsittelystä kuin myös eri valmistajien imusarjasuihkutusjärjestelmien (MPI) diagnosoinnista Imusarjasuihkutusjärjestelmien ja niiden osien rakenne, toiminta ja testaaminen. Käyttölaitteiden (toimilaitteiden) ja tunnistimien tehtävä, merkitys ja toiminta rustuen aiemmin hankittuun tietoon, oppiminen ja omaksuminen tapahtuvat järjestelmällisesti käytännönläheisellä tavalla Aikaisemmin imusarjasuihkutuksella varustettujen bensiinimoottoristen ajoneuvojen diagnostiikasta sekä huolto- ja säätötöistä hankitun tiedon soveltaminen koulutussisältöön Vianetsintä ajoneuvoissa käyttäen apuna ESI[tronic] /SIS / CAS / CAS[plus], KTS ja FSA:ta OBD:n perusteet (On-Board-Diagnostics) Käytännön harjoituksia ajoneuvojen ja moottoreiden parissa, jotka on varustettu aiheen mukaisilla järjestelmillä Lisätietoja: Tähän koulutukseen liittyvät jatkokurssit Moottorinohjaus 2 ja 3
23 Bosch Koulutusohjelma Bensiinisuihkutus Engine nagement Moottorinohjaus 2 Automekaanikot / Autosähkömekaanikot, joilla on hyvä tuntemus ja kokemusta ottomoottoreiden seoksenmuodostus- ja sytytysjärjestelmistä. Ennakkovaatimukset: Bosch ESI[tronic]-koulutus suoritettuna sekä kokemusta Bosch-diagnostiikka ja - testauslaitteiden käytöstä. Moottorinohjaus 1-koulutuksen läpikäytynä. Omaksua tarpeellinen tietotaito polttoaineensiirrosta sekä eri valmistajien bensii-nin suorasuihkutusjärjestelmien seoksenmuodostuksesta solenoidikäyttöisillä suihkutusventtiileillä. Lisäksi omaksua tietotaitoa nykyaikaisten bensiinin suorasuihkutus- ja moottorinohjausjärjestelmien toiminnasta uuden sukupolven ottomoottoreissa. Bensiinin suorasuihkutusjärjestelmien ja niiden osien rakenne, toiminta ja testaaminen Käyttölaitteiden (toimilaitteiden) ja tunnistimien tehtävä, merkitys ja toiminta. Pakokaasujen puhdistuslaitteiden rakenne ja toiminta sekä erilaisten suihkutusventtiilien ominaisuudet Aikaisemmin imusarjasuihkutuksella varustettujen bensiinimoottoristen ajoneuvojen vianmäärityksestä, diagnostiikasta sekä huolto- ja säätötöistä hankitun osaamisen soveltaminen tähän koulutussisältöön Vianetsintä ajoneuvoissa käyttäen apuna ESI[tronic] /SIS / CAS / CAS[plus], KTS ja FSA:ta Käytännön töitä ajoneuvojen parissa, jotka on varustettu kyseisillä bensiinin suorasuihkutusjärjestelmillä
24 24 Bosch Koulutusohjelma 2017 Bensiinisuihkutus Engine nagement Moottorinohjaus 3 Automekaanikot / Autosähkömekaanikot, joilla on hyvä tuntemus sekä laaja kokemus erilaisten ottomoottoreiden seoksenmuodostus- ja sytytysjärjestelmistä. Ennakkovaatimukset: Bosch ESI[tronic]-koulutus ja kokemusta ESI[tronic]:in käytöstä. Vahva osaaminen Bosch-diagnostiikka ja -testauslaitteiden käytössä sekä Moottorinohjaus 1 että Moottorinohjaus 2-koulutukset suoritettuina. Omaksua tarpeellinen tietotaito polttoaineensiirrosta sekä eri valmistajien bensiinin suorasuihkutusjärjestelmien seoksenmuodostuksesta pietso-ohjatuilla suihkutusventtiileillä. Lisäksi omaksua tietotaitoa modernien bensiinin suorasuihkutusja moottorinohjausjärjestelmien toiminnasta uuden sukupolven (turboahdetuissa) Downsizing-moottoreissa. Bensiinin suorasuihkutusjärjestelmien, niiden alajärjestelmien ja osien rakenne, toiminta ja testaaminen Käyttölaitteiden (toimilaitteiden) ja tunnistimien tehtävä, merkitys ja toiminta. Pakokaasujen puhdistuslaitteiden rakenne ja toiminta sekä magneettiventtiili- että pietso-ohjattujen suihkutusventtiilien ominaisuudet Ahtojärjestelmät, niiden rakenne ja toiminta. Erilaiset suihkutustrategiat Start-Stop-laitteiden (sammutusautomatiikka) toiminta Erilaiset venttiilienajoituksen (VVT) säätötoiminnot, pakokaasujen jälkikäsittelytekniikat DECOS (Demand Controlled fuel supply System); tarvesäädelty polttoaineen syöttöjärjestelmä Vianetsintä ajoneuvoissa käyttäen systemaattisena apuna ESI[tronic] /SIS / CAS / CAS[plus], KTS ja FSA:ta Käytännön töitä ajoneuvojen parissa, jotka on varustettu kyseisillä bensiinin suorasuihkutusjärjestelmillä useimmiten turboahdetuissa moottoreissa
25 Bosch Koulutusohjelma Diesel ruiskutusjärjestelmät Basic EDC Systems Dieseljärjestelmien perusteet Automekaanikot / Autosähkömekaanikot / Huoltoasentajat, joilla jonkin verran kokemusta dieselmoottoreista Dieselvoimalaitteen toimintaperiaatteen ymmärtäminen sekä moottorista että sen ruiskutuslaitteista. Säätö- ja huoltotoimenpiteet, diagnosointi mekaanisille ja elektronisille diesellaitteille/dieselruiskutusjärjestelmille Dieselruiskutuksen ja palotapahtuman perusteet Pakokaasujen muodostuminen ja koostumus sekä pakokaasujen puhdistustoimintojen perusfaktat Mekaanisesti ja elektronisesti ohjatut jakajaruiskutuspumput ja rivipumput (kuten VP36/37, VP29/30 ja VP44), Bosch Commonrail -yhteispaineruiskutus (CP1 sukupolvi), injektorit, ruiskutusventtiilit, ajoituslaitteet ja esihehkutusjärjestelmät Elektroninen dieselohjaus (EDC); perustietoa ja rakenneosia, eri osajärjestelmien keskinäisiä toimintoja (kuten paineensäätö, pakokaasujen säätötoiminnot jne.) Komponenttien vianpaikannusta ja testaamista ajoneuvoissa moottoritesterin/ KTS:n/ESI[tronic] 2.0:n avulla
26 26 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel ruiskutusjärjestelmät Common-Rail Systems Common Rail -järjestelmät Automekaanikot / Autosähkömekaanikot / Huoltoasentajat, joilla perustasoa laajemmat tiedot dieselmoottoreista Vaativampien säätö- ja huoltotoimenpiteiden sekä diagnosointitöiden hallinta solenoidikäyttöisissä ruiskutustekniikoissa, kuten Commonrail (CR) ja pumppusuutin (UIS/PDE). Mukana myös uusimmat CR-korkeapainepumput, kuten CP4. Dieselruiskutusjärjestelmien (kuten CR, UIS) eri sukupolvien tekninen toteutus, rakenne ja toiminta Ruiskutusjärjestelmän komponenttien ja osajärjestelmien (korkeapainepumppu, injektori, pakokaasujen takaisinkierrätys EGR, ahtopaineensäätö) testaaminen ajoneuvoissa Diagnoosiohjelmistojen käyttö vianmäärityksessä (ruiskutusmäärien vertailu, joutokäyntivertailu, sopeuttaminen, suuttimien koodaus) KTS:n avulla ESI[tronic] 2.0:n, KTS;n ja FSA:n käytön harjoittelua, diesel-yleistyövälinesarjojen kuten Diesel set1/diesel set 3/3.1, paluuvirtausmittari jne. käytön harjoittelua
27 Bosch Koulutusohjelma Diesel ruiskutusjärjestelmät Exhaust Gas After-Treatment Systems Pakokaasujen jälkikäsittely Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla kokemusta dieselmoottoreista ja niiden ohjausjärjestelmistä Pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmien vianhaku ja arviointi henkilö- ja hyötyajoneuvoissa EURO3 EURO6 päästönormin päästörajoitukset Erilaiset pakokaasun jälkikäsittelymenetelmät ja järjestelmät AdBlue DENOX henkilö- ja hyötyajoneuvoissa Hiukkassuodatinjärjestelmien rakenne ja toiminta Komponenttien ja järjestelmien diagnosointi henkilöautoissa ESItronic 2.0 avulla
28 28 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel ruiskutusjärjestelmät Third Party Diesel Systems Muiden valmistajien Common Rail-järjestelmät 2 päivää Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla kokemusta dieselmoottoreista ja niiden ohjausjärjestelmistä Ennakkovaatimukset: Osallistuminen Common-rail järjestelmät ja Pakokaasujen jälkikäsittely kursseille Muiden valmistajien ruiskutusjärjestelmien toiminta ja rakenne (Delphi, Siemens / Continental, Denso jen.) Muiden valmistajien common-rail järjestelmien rakenne ja toiminta, mm. Delphi, Siemens / Continental ja Denso Esitronic 2.0 ja KTS avulla suoritettavat diagnosointi ja testaustoiminnot Diagnosointimenetelmät ja ohjearvot korjauksen tueksi Erikoistyökalujen käyttö ajoneuvossa vianhaun tehostamiseen Käytännön harjoitukset: Komponenttien vianhaku FSA ja KTS avulla, ESItronic 2.0 ohjelmistoa ja KTS hyödyntäen
29 Bosch Koulutusohjelma Diesel komponenttikorjaus EPS Test Bench EPS Testipenkki 1 päivä Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta ruiskutuspumpuista ja dieseltestipenkeistä Bosch diesel testipenkin käyttöönotto, ylläpito ja käyttö EPS perusominaisuudet ja laitteisto EPS rakenne Testausohjelmisto EPS 945 EPS 815 lisälaitteiden esittely (sisältäen 2,500 bar rail, CRI/CRIN848H, muiden valmistajien soviteadapterit) Yksinkertaisten lisävarusteiden käyttö. UI, CP, CRI ja VP44 testaus (ei järjestelmäkoulutusta) 1800 bar / 2500 barin testisarjan erot ja ohjelmat Bosch MV suuttimien testaus, CRI ja CRIN Testausohjelmiston läpikäynti, erilaiset testimahdollisuudet ja aiheeseen liittyvät merkinnät Bosch, Denso ja Siemens Piezo suuttimien testaus
30 30 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel komponenttikorjaus EP PE EP PE Pumput ja säätimet 5 päivää Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta ruiskutuspumpuista Itsenäisesti suoritettava ruiskutuspumppujen korjaus, testaus, säätö, dokumentointi, sekä aiheeseen liittyvien dokumenttien tulkinta Teknisten dokumenttien käsittely ja tulkinta Dieselruiskutuksen, polttoainekaavioiden, pumppujen ja suodattimien perusteet Erilaisten ruiskutuspumppujen asennus, irrotus ja säätö Tutustutaan mm. A, MW ja P-tyypin rivipumppuihin sekä RQ-, RQV- ja RSV-säätimiin. EPS 711 / 815 käyttöönotto ja ylläpito
31 Bosch Koulutusohjelma Diesel komponenttikorjaus EP VE EP VE Jakajapumput 4 päivää Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta ruiskutuspumpuista Käytännön toimenpiteet dieselkoepenkissä korjauksen ja huollon kannalta eri (VE) jakajapumpputyypeille VE-F ja VE-E (VP15, 36, 37) sekä niiden oheistoiminnot Teknisten dokumenttien käsittely ja tulkinta VE pumppujen rakenne, toiminta ja testausmenetelmät (VP15, 36, 37) Pumppujen purku, osien arviointi ja uudelleenasennus Pumppujen testaus ja säätö testipenkissä EPS 708 / 815
32 32 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel komponenttikorjaus EP RE-EDC EP RE-EDC Rivipumput Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta ruiskutuspumpuista ja omaa kokemusta dieselkomponentti-korjauksesta Koulutuksen tavoite Elektronisesti ohjattujen rivipumppujen ja niiden säätimien toiminta, rakenne ja korjaus sekä säätö dieselkoepenkissä. M-pumppujen rakenne ja toiminnot P-pumppujen rakenne ja toiminnot H-pumppujen rakenne ja toiminnot Kyseisten pumppujen asennus ja irrotus testipenkkiin EPS 708/815
33 Bosch Koulutusohjelma Diesel komponenttikorjaus EP CP EP CP Common Rail -pumput Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta ruiskutuspumpuista Common rail -korkeapainepumppujen CP1, CP1H, CP3 ja CP3H rakenne, toiminta ja korjaus Bosch testipenkissä Common rail -korkeapainepumppujen rakenne ja toiminta Pumppujen korjauksessa ja huollossa huomioitavat menetelmät Pumppujen testaus ja vianhaku testipenkissä EPS 708/815
34 34 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel komponenttikorjaus EP CRI(N) EP CRI(N) - Bosch suuttimet 2 päivää Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta common rail -ruiskutuslaitteiston korjauksesta ja testauksesta Common rail - suuttimien purku ja testaus testipenkissä EPS 708/815, komponenttien arviointi, huolto sekä dokumentointi Solenoidiohjatun Bosch suuttimen rakenne ja toiminta Yleisimpien CRI ja CRIN erot Vaiheiden 1 ja 2 erikoistyökalut ja niiden käyttö Testausliitännät EPS 815, 708 ja 205 penkkeihin Pikakiinnityssovitin CRI/CRIN 848H. Vaiheiden 1 ja 2 mukainen CRI / CRIN purku, arviointi ja korjaus EPS 815, 708 ja 205 testausraportin laatiminen ja tulkinta Muiden valmistajien CRI testaussovitteet (Denso, Delphi)
35 Bosch Koulutusohjelma Diesel komponenttikorjaus EP CRI(N) - Stage EP CRI(N) utinkorjaus, 3. vaihe Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta common rail -ruiskutuslaitteiston korjauksesta ja testauksesta vaiheiden 1 ja 2 mukaisesti Ennakkovaatimukset: Vaiheiden 1 ja 2 tason osaaminen komponenttikorjauksesta Korjaustoimenpiteet CRI/CRIN komponenteille 3. vaiheen mukaisesti ja erikoistyökalujen käyttö Erilaiset Bosch solenoidisuuttimet uttimen syvällinen toiminnan tarkastelu, mm. ilmaväli, venttiilin jousivoima, kärjen jousivoima Vaiheiden 2 ja 3 väliset erot 3. vaiheen työkalujen selvitys, mm. mittaristo, pneumaattinen yksikkö, ohjauslaitteisto ja kokoamistyökalut Mittausadapterin käsittely CRR 920 ja CRR 320 ohjelmistojen käsittely Koeajo penkissä EPS 708/815
36 36 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel komponenttikorjaus EP Piezo EP Piezo -suuttimet 1 päivä Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta dieselruiskutuslaitteiston korjauksesta ja testauksesta Ennakkovaatimukset: EPS testipenkkien käyttö ja solenoidisuuttimien komponenttikorjaus Bosch, Siemens / Continental ja Denso piezo suuttimien testaus Bosch piezo suuttimien rakenne ja toiminta, ero CRI solenoidisuuttimiin Siemens / Continental, Denso piezo suuttimet Hydraulinen ja sähköinen liitäntä testipenkkeihin EPS 815, 708 ja 205 EPS 945 ohjelmstion lisätoiminnot
37 Bosch Koulutusohjelma Diesel komponenttikorjaus EP CP EP CP4 -pumput 2 päivää Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta common rail -ruiskutuspumppujen korjauksesta Ennakkovaatimukset: Kokemus EPS 708/8015 testipenkeistä CP4 pumppujen testaus ja korjaustoimenpiteet CP4 pumppuvarusteiden perusteet ja toiminta CP4 pumppujen korjaus ja huolto Testaussovittimien käsittely EPS 708/815 CP4 testaus testipenkissä EPS 708/815 Bosch QualityScan. Koulutus on tarkoitettu vain valtuutetuille Bosch Diesel Center ja Bosch Diesel Service korjaamoille
38 38 Bosch Koulutusohjelma 2017 Diesel komponenttikorjaus EP VP EP VP - jakajapumpt Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta dieselruiskutuslaitteiston korjauksesta ja testauksesta Ennakkovaatimukset: Kokemus EPS 708/815 testipenkeistä Kaikki VP29/30 ja VP44 pumppujen käytännön kannalta olennaiset toimenpiteet käytännössä Teknisten dokumenttien käsittely ja tulkinta Solenoidiohjattujen VE-M pumppujen (VP29/30) ja VR pumppujen (VP44) toiminta ja rakenne Pumppujen purku, komponenttien arviointi ja uudelleenasennus Pumppujen testaaminen ja säätäminen EPS815 testipenkissä
39 Bosch Koulutusohjelma Diesel komponenttikorjaus EP UI / UP EP UI / UP Pumppusuuttimet ja yksikköpumput Automekaanikot / Autosähkömekaanikot joilla käytännön kokemusta dieselruiskutuslaitteiston korjauksesta ja testauksesta Ennakkovaatimukset: Kokemus EPS 708/815 testipenkeistä Henkilö- ja hyötyajoneuvojen UI ja UP komponenttien purku ja arviointi, vauriokuvaukset ja esimerkkitapaukset. Komponenttien testaus EPS 815 testipenkissä CAMBox CAM 847 avulla korjaustoimenpiteiden jälkeen. UI ja UP rakenteen ja toiminnan läpikäyminen EPS 815 varusteleminen CAM 847 lisävarusteilla ja käytäntö UI / UP purku, analysointi ja korjaustoimenpiteet UIN3 kärjen vaihto UI / UP testaus EPS 815 testipenkissä, ohjelmisto ja tulosten analysointi Teknisten dokumenttien kuten korjausohjeiden käsittely ja tulkinta
40 40 Bosch Koulutusohjelma 2017 Truck ESI[tronic] Truck päivää Hyötyajoneuvo- ja raskaankaluston mekaanikot joilla on KTS Truck ESI[tronic] Truck -ohjelmiston sekä KTS Truck käyttö ja ominaisuudet ESI[tronic] ja KTS Truck mahdollistavat hyötyajoneuvojen ja raskaankaluston laajan diagnosoinnin. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden oppia käyttämään kaikkia KTS Truck ominaisuuksia sekä ESI[tronic] -ohjelmistoa. DCU 220-optimaalinen korjaamokäyttöön tarkoitettu tietokone ESI[tronic] Truck ja KTS Truck asentaminen ja päivittäminen Osien paikallistaminen SIS/CAS avulla Ohjelmiston ja sen ominaisuuksien käyttöopastus Raskaankaluston diagnosointi ajennetut käyttötilat PIN 1 ja PIN 2 Jarrujärjestelmien diagnosointi
41 Bosch Koulutusohjelma Truck Trailer Pin P Trailer Pin 2 - perävaunujen jarru-järjestelmät 1 päivä Korjaamot joilla on KTS Truck ja tavoitteena suorittaa perävaunujen ohjelmointiin oikeuttava PIN 2 koulutus Koulutuksen jälkeen osallistujalla on valmiudet perävaunujen jarrujärjestelmien ohjelmointiin ottaen henkilökohtaisen vastuun suorittamastaan ohjelmoinnista rävaunujen EBS yksikön ohjelmoinnin ja jarrukortin läpikäyminen teoriassa sekä käytännön harjoitusten avulla. oritettujen toimintojen pöytäkirjat sekä dokumentointi. Datasetin kopiointi ja parametrointi valmiilla datasetillä. Hyväksytysti suoritetun koulutuksen jälkeen osallistujan tulee täyttää hakemuslomake, johon liitettävä koulutustodistus lähetetään ESI[tronic]Servicelineen PIN 2 oikeuden aktivoimiseksi. PIN2 tunnukset ovat voimassa 3 vuotta ja mukaan toimitettava koulutustodistus saa olla enintään 5 vuotta vanha. PIN2 tunnukset lähetetään kirjeitse kun vaaditut tiedot ja dokumentit on toimitettu.
42 42 Bosch Koulutusohjelma 2017 Truck BCV Measurement Truck Mittaustekniikka 2 päivää vyitä ja raskaita kuorma-autoja korjaavat mekaanikot Ennakkovaatimukset: Sähköjärjestelmien perustuntemus (EK1) Raskaassa kalustossa käytettyjen erilaisten tunnistimien nopea ja tarkka vianetsintä. Seuraavien laitteiden ominaisuudet ja käyttö diagnosoinnissa: yleismittari, järjestelmätesteri FSA 500 tai oskilloskooppi ja KTS Truck diagnoositestilaite Kytkentäkaavioiden käyttö Tunnistinsignaalit eri järjestelmissä, kuten sähköisesti ohjatut polttoaineen ruiskutusjärjestelmät (EDC), veturin ja perävaunun jarrujärjestelmät, ilmajousitus, mukavuusjärjestelmät ja voimansiirtolaitteet Erilaisten sisään- ja ulostulosignaalien läpikäynti Käytännön mittausharjoitukset
43 Bosch Koulutusohjelma Truck BCV Common-Rail Common-Rail ja UIS/UPS Dieselmoottoreiden polttonestelaitteiden vianetsintään ja korjaamiseen erikoistuneet mekaanikot. Raskaan kaluston sähköisesti ohjattujen polttoaineen ruiskutuslaitteistojen itsenäinen vianetsintä ajoneuvossa. Komponenttien irrotus, asennus ja säätö valmistajakohtaisten ohjeiden mukaan Common rai ja UIS / UPS järjestelmien läpikäyminen, komponenttien teoreettinen selvitys Pumppusuutinjärjestelmä MS 6.2 (mm. Scania) Yksikköpumppujärjestelmä MR/PLD (mm. Mercedes-Benz) Bosch Commonrail MS 6.3 ja EDC 7 -järjestelmät (mm. Iveco, MAN) Muiden valmistajien järjestelmät, kuten Scania HPI pumppusuutinjärjestelmä, Scania XPI Commonrail -järjestelmä ja Volvo Delphi pumppusuutinjärjestelmä Järjestelmien komponenttien testaaminen ajoneuvossa Bosch FSA 500 moottoritesterillä sekä KTS Truck -diagnoositestilaitteella
44 44 Bosch Koulutusohjelma 2017 Truck BCV Denox Pakokaasujen jälkikäsittely 2 päivää Dieseljärjestelmiin perehtyneet raskaan kaluston mekaanikot. Raskaan kaluston pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmien toiminnan tunteminen ja itsenäinen vianetsintä ajoneuvossa. Pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmien erot ja toiminta Dieselmoottorin pakokaasujen koostumus Pakokaasujen jälkikäsittelytavat AdBluen koostumus ja toimintaperiaate DENOX 1, DENOX 2 ja DENOX 2.2 -järjestelmien rakenne ja toimintaperiaate MB Bluetec -järjestelmän rakenne ja toimintaperiaate Partikkelisuodattimen rakenne ja toiminta Komponenttien ja järjestelmien testaaminen KTS Truckin avulla käytännön harjoituksissa
45 Bosch Koulutusohjelma Truck BCV Comfort Electronics Mukavuuselektroniikka 2 päivää Mekaanikoille jotka korjaavat sekä kevyitä, että raskaita kuorma-autoja. rustietojen oppiminen sähkötekniikasta ja elektroniikasta. Eri sähköjärjestelmien ja mukavuusjärjestelmien toiminnan tunteminen sekä itsenäinen vianetsintä eri diagnostiikkalaitteita käyttäen. Starttimoottorin ja generaattorin rakenne, toiminta ja vianetsintä Generaattorin monitoimisäätimen rakenne ja toiminta Seuraavien osajärjestelmien rakenne, toiminta ja vianetsintä: lisälämmitin, ilmastointi, lasinnostin, keskuselektroniikan ohjainlaitteet, CAN-väylä KTS Truckin ja FSA 500:n tehokas käyttö diagnosoinnissa Vianetsinnän logiikka Käytännön harjoitukset em. aiheista
46 46 Bosch Koulutusohjelma 2017 Truck BCV ABS/EBS päivää Mekaanikko jolla perustiedot hyötyajoneuvoista ja raskaasta kalustosta ABS ja EBS järjestelmien syvällinen ymmärtäminen nykypäivän kuorma-autoissa sekä paineilmajarrujärjestelmien perusteet Komponenttimerkinnät ja kaaviosymbolit Paineilman käsittelyjärjestelmä Jarrujärjestelmän huoltotoimenpiteet Seisontajarru rävaunun hallinta rävaunun jarrujärjestelmä Sähköiset jarrujärjestelmät Pyöräjarrut Ilmajousitus ja lisälaitteet
47 Bosch Koulutusohjelma Bosch lyhyesti Bosch-konserni on maailman johtava teknologiatuotteiden ja palvelujen toimittaja. Vuonna 2015 konsernin liikevaihto oli 70,6 miljardia euroa, ja sen palveluksessa oli noin työntekijää. Konserni on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen: Mobility Solutions, Industrial Technology, Consumer Goods ja Energy and Building Technology. Konserni käsittää Robert Bosch GmbH:n ja sen noin 440 tytäryhtiötä ja paikallista yhtiötä noin 60 maassa. Jos mukaan luetaan myös sen myynti- ja palveluyhteistyökumppanit, on Bosch edustettuna noin 150 maassa. Yhtiön tulevan kasvun perusta on sen innovaatiovoima. Boschilla työskentelee tutkimuksessa ja tuotekehityksessä henkilöä noin 118 toimipisteessä eri puolilla maailmaa. Bosch-konsernin strategisena tavoitteena on luoda innovaatioita verkottuneen maailman tarpeisiin. Bosch parantaa elämänlaatua kaikkialla maailmassa innovatiivisilla ja innostusta herättävillä tuotteillaan yhtiö tarjoaa tekniikkaa, joka on Invented for life. Robert Bosch ( ) perusti yhtiön Stuttgartissa vuonna 1886 hienomekaniikan ja sähkötekniikan korjaamoksi. Robert Bosch GmbH:n poikkeuksellinen omistusrakenne takaa konsernin taloudellisen riippumattomuuden. Sen ansiosta yhtiön on mahdollista suunnitella tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti ja sijoittaa tulevaisuutensa kannalta välttämättömiin investointeihin etupainotteisesti. 92 prosenttia Robert Bosch GmbH:n pääomasta omistaa yleishyödyllinen säätiö, Robert Bosch Stiftung. Omistajuuteen liittyvistä toiminnoista huolehtii Robert Bosch Industrietreuhand KG, jolla on myös äänienemmistö. Muut osakkeet ovat Boschin perheen ja Robert Bosch GmbH:n omistuksessa.
48 Robert Bosch Oy Äyritie 8E Vantaa Tel Fax
Ilmoittautuneet saavat kurssikutsun viikon ennen kurssin alkua tarkempine kurssin aikataulu ja koulutuspaikkatietoineen.
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Juha Seppälä 15.9.2014 DIAGNO-KOULUTUSOHJELMA SYKSY 2014 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset syksyllä 2014. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme
Bosch Commercial Vehicle - workshop module concept
1 Bosch Commercial Vehicle Moduuli konsepti VALAISTUS& MAJAKAT Huoltopalvelut Diagnostiikka Korjaus MODUULI KONSEPTI SULAT DIAGNOSTIIKKA DIESEL OSAT KÄYNNISTIMET GENERAATTORIT KORJAAMO LAITTEET SUODATTIMET
Ilmoittautuneet saavat kurssikutsun viikon ennen kurssin alkua tarkempine kurssin aikataulu ja koulutuspaikkatietoineen.
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Juha Seppälä 26.3.2014 DIAGNO-KOULUTUSOHJELMA KEVÄT 2014 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset keväällä 2014. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme
Se ei ole vain porakone
Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme
Ilmoittautuminen onnistuu myös ilmoittautumislomakkeella internetsivuiltamme. http://www.diagno.fi/lomake.html?id=3
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Ari Katila 1.9.2015 DIAGNON KOULUTUSOHJELMA SYKSY 2015 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset syksyllä 2015. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme kursseista
Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590. Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla
Meillä on RATKAISU KTS 560 / KTS 590 Ohjainlaitediagnoosi ESI[tronic] 2.0:n avulla Moderneinta ohjainlaitediagnoosia äärimmäiseen tehokkuuteen Uusien, kestävien kommunikaatiomoduulien KTS 560:n ja KTS
Martina Uthardt. Korsholms kommun Mustasaaren kunta. www.korsholm.fi www.mustasaari.fi
Martina Uthardt 205 Korsholms kommun Mustasaaren kunta Korsö Januari 205 Tammikuu 2 3 4 Nyårsdagen Uudenvuodenpäivä 2 5 6 7 8 9 0 Trettondagen Loppiainen 3 2 4 9 5 26 3 4 5 6 7 8 20 2 22 23 24 25 27 28
Koulutusohjelma syksy 2016
Koulutusohjelma syksy 2016 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset syksylle 2016. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme kursseista löydät Diagnon nettisivuilta osoitteesta diagno.fi/koulutus
Tehtävän ennakkotieto: Auton ohjauspyörä on vinossa. Asiakas tuonut auton pyöränkulmien tarkastukseen.
A NELIPYÖRÄSUUNTAUSTEHTÄVÄ Laite: HUNTER WA130/ HS401 suuntauslaite? Ajoneuvo:? Tehtävän ennakkotieto: Auton ohjauspyörä on vinossa. Asiakas tuonut auton pyöränkulmien tarkastukseen. Tehtävänä on suorittaa
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13
Ohjainlaitediagnoosi hyötyajoneuvoihin: Helppo diagnoosi ja nopea korjaus
Ohjainlaitediagnoosi hyötyajoneuvoihin: Helppo diagnoosi ja nopea korjaus KTS 900 Truck: Ammattimainen ratkaisu hyötyajoneuvoihin KTS 900:n ja ESI[tronic] Truck -ohjelmistopaketin avulla saa raskaan kaluston
Ilmoittautuminen onnistuu myös ilmoittautumislomakkeella internetsivuiltamme. http://www.diagno.fi/lomake.html?id=3
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Ari Katila 28.1.2016 DIAGNON KOULUTUSOHJELMA KEVÄT / KESÄ 2016 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset keväällä 2016. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme
TAITAJA Semifinaali 20.- 21.1.2010, Kuopio
TAITAJA Semifinaali 20.- 21.1.2010, Kuopio KILPAILIJAN OHJE: 1. Suuntaustehtävä Tehtävän kuvaus Tehtävänäsi on tarkastaa Toyota Avensiksen kaikki pyöränkulmat. Autossa on ajonvakauden hallinta järjestelmä.
Autoalan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma
Autoalan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 19.11.2015 Johtokunta 22.12.2015 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Ammatilliset tutkinnon osat 135 osp...3
Meillä on RATKAISU. Ajoneuvodiagnostiikan uusi sukupolvi. ESI[tronic], KTS ja DCU Boschilta
Meillä on RATKAISU Ajoneuvodiagnostiikan uusi sukupolvi ESI[tronic], KTS ja DCU Boschilta Kaikki ajoneuvodiagnostiikkaan Boschin uuden sukupolven diagnostiikkatesterit, kuten ohjainlaitediagnoosimoduulit
Oletko TUTUSTUNUT TÄHÄN?
Oletko TUTUSTUNUT TÄHÄN? ESI[tronic] 2.0 Online. Ajoneuvodiagnoosin uusi standardi. P Tarkista boschesitronic.com Helppo. NOPEA. Tarkista P Kaikki on mahdollista ESI[tronic]illa. Ajoneuvojen huolto, vianmääritys
MOOTTORIPYÖRÄMEKAANIKKOKOULUTUS
21.8.2008 MOOTTORIPYÖRÄMEKAANIKKOKOULUTUS Tavoite Kohderyhmä Toteutus Koulutuksen tavoitteena on antaa hyvät valmiudet työskentelyyn mekaanikkona moottoripyöräkorjaamoissa. Koulutuksessa opitaan huoltamaan
TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12
JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR
2010 JUHLA- VUOSI ELOKUVAJULISTEKALENTERI FILM POSTER CALENDAR Julisteen tekijä: Timo Mänttäri T A M M I K U U J A N U A R Y 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1 2 3 Loppiainen 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16
Yksi kaikkeen kaikki yhdellä: ohjainyksiköiden diagnostiikka uudella Bosch KTS 200 -testilaitteella
Yksi kaikkeen kaikki yhdellä: ohjainyksiköiden diagnostiikka uudella Bosch KTS 200 -testilaitteella KTS 200: Erinomainen testilaite korjaamoille Korjaamon ammattilainen KTS 200: kompakti, nopea ja kestävä
Uutta! Nerokkaan yksinkertainen ESI[tronic] 2.0 Boschin uusi diagnoosiohjelmisto
Uutta! Nerokkaan yksinkertainen ESI[tronic] 2.0 Boschin uusi diagnoosiohjelmisto Täydellinen: ESI[tronic] 2.0 diagnoosi, vianetsintä, korjaus ja huolto Ajoneuvodiagnoosi aktiivisella vianetsinnällä: ESI[tronic]
ASIAKASKALENTERI 2017
SÄHKÖT KOTIIN JA MÖKILLE vattenfall.fi ASIAKASKALENTERI 2017 SLS arkisto, ÖTA 247 TAMMIKUU Talviasuttavalla mökillämme on huone, johon on oma sisäänkäynti. Pidämme siellä pakastinta ja lämpöpatteria säädettynä
TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013
1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51
Vähän erilainen TYTTÖKALENTERI 2009
Vähän erilainen TYTTÖKALENTERI 2009 Jaana Salo, tekninen myyjä Ilmanvaihtojärjestelmän ilmavirtoja on voitava ohjata kuormituksen ja ilman laadun mukaan käyttötilannetta vastaavasti. Tammikuu 2009 vko
Palkittua innovatiivisuutta KTS 800 Truck Boschilta
Palkittua innovatiivisuutta KTS 800 Truck Boschilta 1 KTS 800 Truck: ammattimainen ratkaisu hyötyajoneuvoihin Täydellinen järjestelmä hyötyajoneuvoihin KTS 800 Truck: DCU 130 ja KTS Truck-moduuli KTS Truck
ESI[tronic] uutiskirje 2018/1
ESI[tronic] uutiskirje 2018/1 Tärkeimmät uutuudet - ESI[tronic] 2.0:n kattavuus FI Henkilöautot: 783 uutta ja päivitettyä järjestelmää 41 merkkiin Uutuuksia tässä päivityksessä: 1. Aasialaisiin merkkeihin
Ilmoittautuminen onnistuu myös ilmoittautumislomakkeella internetsivuiltamme. http://www.diagno.fi/lomake.html?id=3
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Ari Katila 9.4.2015 DIAGNON KOULUTUSOHJELMA KEVÄT / KESÄ 2015 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset keväällä 2015. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle
Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen
ASIAKASKALENTERI SLS arkisto, ÖTA 247
ASIAKASKALENTERI 2017 SLS arkisto, ÖTA 247 TAMMIKUU Talviasuttavalla mökillämme on huone, johon on oma sisäänkäynti. Pidämme siellä pakastinta ja lämpöpatteria säädettynä noin +10 C. Pakastin pitää varastohuoneen
SATL liittokokous Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö
Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö Autoilun ja autoteknisen kehityksen osin elämme ehkä mielenkiintoisinta aikaa, mutta samalla äärimmäisen haasteellista vaihetta!
Koulutusohjelma syksy 2017
Koulutusohjelma syksy 2017 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset syksylle 2017. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme kursseista löydät Diagnon nettisivuilta osoitteesta diagno.fi/koulutus
Emerson Process Management Oy. kouluttaa Ä L Y L Ä H E M M Ä S P R O S E S S I A. Sisällysluettelo. sivu. Koulutuspalvelujemme esittely 2
Emerson Process Management Oy kouluttaa 2008 2009 Sisällysluettelo sivu Koulutuspalvelujemme esittely 2 Räätälöidyt kurssit 2 AMS Kentänhallintaohjelmisto 3 DeltaV Automaatiojärjestelmä 3 Virtaus & Analysointi
10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) tutkinnon osan Näyttötyössäopp. toteuttamisesta Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa
-30% KEVÄT-KESÄ 2013. keväthuolto! öljynvaihtotarjous Työ sisältää moottorin öljyn ja öljynsuodattimien vaihdon. öljy ja. Moottoriöljy.
Linja-autotarjoukset Tarjoukset KEVÄT-KESÄ 2013 voimassa 31.8.2013 asti keväthuolto! Voiteluhuolto ilman ajanvarausta! öljynvaihtotarjous Työ sisältää moottorin öljyn ja öljynsuodattimien vaihdon. Työn
Arviointikooste Taitaja 2010 (Competition)
Lomake 6 Arviointikooste Sivu 1 / 1 19-04-2010 14:51:08 Lajinumero 101 Laji Autonasenn Osio Osio - kuva Päivä 1 Päivä 2 Päivä 3 Päivä 4 Yhteensä A B C D E F G H Määräaikaishuolto ja katsasttarkast Persähkötehtävä
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
KUORMA- JA LINJA-AUTO- TEKNIIKKAKOULUTUS. Syksy 2015
KUORMA- JA LINJA-AUTO- TEKNIIKKAKOULUTUS Syksy 2015 JARRUKOULUTUS A-lupa A-luvan haltijalla on oikeus tehdä kaikkia jarrujärjestelmien säätölaitteiisiin liittyviä korjaus-, huolto-, säätö- ja muutostöitä
ESI[tronic]-uutiskirje 2017/3. Suomi. Tärkeimmät uutuudet - ESI[tronic] 2.0:n kattavuus
ESI[tronic]-uutiskirje 2017/3 Tärkeimmät uutuudet - ESI[tronic] 2.0:n kattavuus Suomi Henkilöautot: 323 uutta ja 624 päivitettyä järjestelmää 48 merkkiin (joista 3 moottoripyöriin). Henkilöautouutuuksia
AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE
AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE Finntest Oy Olarinluoma 16 02200 ESPOO Puh. 09-439 1400 Fax. 09-4391 4020 finntest@finntest.fi www.finntest.fi
AUTOTEKNIIKAN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN
AUTOTEKNIIKAN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN 8.1.2019 31.7.2019 30.1.2019 1 Sisällys Auton tai moottoripyörän huoltaminen, 45 osp.... 2 Määräaikaishuolto,18 osp... 2 Kuntohuolto (5p1AMHU5) 9 osp... 3 SFS 6002
Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta
Raskaiden ajoneuvojen elinkaaren hallinta Rami Wahlsten Turun ammattikorkeakoulu rami.wahlsten@turkuamk.fi Turun ammattikorkeakoulu Tutkintoon johtava koulutus: n. 9200 opiskelijaa Noin 1900 aloituspaikkaa
PÄIVITÄ KORJAAMOTIETOKONEESI MONIPUOLISEKSI TESTAUSLAITTEEKSI
mega macs PC UUTUUS! Kattava, monipuolinen ja kompaktin kokoinen diagnoositestauslaite PC:lle PÄIVITÄ KORJAAMOTIETOKONEESI MONIPUOLISEKSI TESTAUSLAITTEEKSI Kokonaisvaltaisen diagnoositestauslaitteen tuomaa
Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli
Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa 20.01.2010 Heinikainen Olli Esityksen sisältö Yleistä Olemassa olevat sovellukset Kineettisen energian palauttaminen Potentiaalienergian palauttaminen
Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS!
Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Työskentely nostetun ajoneuvon ja päällirakenteen kanssa Mekaaniset ja hydrauliset nostolaitteet voivat kaatua tai laskeutua vahingossa virheellisen
Ilmoittautuneet saavat kurssikutsun viikon ennen kurssin alkua tarkempine kurssin aikataulu ja koulutuspaikkatietoineen.
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Juha Seppälä 2.9.2013 DIAGNO-KOULUTUSOHJELMA SYKSY 2013 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset syksyllä 2013. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
ESI[tronic]-uutiskirje 2017/2. Suomi. Tärkeimmät uutuudet - ESI[tronic] 2.0:n kattavuus
ESI[tronic]-uutiskirje 2017/2 Tärkeimmät uutuudet - ESI[tronic] 2.0:n kattavuus Suomi Henkilöautot: 323 uutta ja 624 päivitettyä järjestelmää 48 merkkiin (joista 3 moottoripyöriin). Henkilöautouutuuksia
Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis
Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011
Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.
Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien
Uutta! Henkilö- ja pakettiautoille tehokas ja yksinkertainen pyörien suuntauksen mittaus. Prüftechnik
Uutta! Henkilö- ja pakettiautoille tehokas ja yksinkertainen pyörien suuntauksen mittaus Prüftechnik Tarkasti ja helposti: perinteinen pyörien suuntauslaite henkilöautoille ja kevyille hyötyajoneuvoille
JUKARA KARATE. Junnukalenteri 2008
JUKARA KARATE Junnukalenteri 2008 Tammikuu 2008 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1 31 1 Uudenvuodenpäivä 2 3 4 5 6 Loppiainen 2 7 8 9 10 11 12 13 3 14 15 16 17 18 19
VOLVO GROUP TRUCKS FINLAND Volvo Group Headquarters 1
VOLVO GROUP TRUCKS FINLAND 4.10.2017 1 2 2012 Raskaspari Oy Perustettu 3/2007 Omistajat Kalle Salonen ja Jyrki Hakkarainen Toiminta aloitettu 3/2007 Iisalmi, Joensuu ja Mikkeli, entisiä Volvo Truck Center
Julkaisutiedot. Scania Diagnos & Programmer 3 versio 2.27
fi-fi Julkaisutiedot Scania Diagnos & Programmer 3 versio 2.27 Versio 2.27 korvaa Scania Diagnos & Programmer 3 -version 2.26 ja tukee P-, G-, R- ja T-sarjan ajoneuvojen, F-, K- ja N-sarjan ajoneuvojen
Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011
Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Tästä säätely alkoi Antennityöoikeudet 1960 luvulla Sähköurakoitsijan rekisteröinti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille
MACHINERY on laadunvarmistaja
MACHINERY on laadunvarmistaja Mitä tapahtuu huomenna? entä jos omaisuudelle tapahtuu jotain? entä jos kalustolle tapahtuu jotain? entä jos sinulle tapahtuu jotain? MACHINERY ennakoi, ennaltaehkäisee ja
Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.
Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt
Meillä on RATKAISU. Ammattimaisia ajoneuvojen diagnostiikkaratkaisuja kaikkiin korjaamoihin. ESI[tronic] 2.0 Online - KTS - DCU
Fl Meillä on RATKAISU Ammattimaisia ajoneuvojen diagnostiikkaratkaisuja kaikkiin korjaamoihin ESI[tronic] 2.0 Online - KTS - DCU Asiantuntijoiden kehittämä asiantuntijoille Oikea ratkaisu jokaiseen korjaamoon
J ~ AMMATTIOPISTO
D7 RAAHEN J ~ AMMATTIPIST 13.9.2017 Aus AUT-SA T HINNAS 0 13.9.2 17 (sis. ALV 24 %) ARVISA ASIAKKAAMME MAKSUEHTMME: Sovitun korjaamokäytännön mukaisesti asiakas maksaa laskun käteisellä työn kohteen luovu
Esimerkkihinnasto yleisimmistä huolto ja korjaustöistä 14.1.2015
Huollot ja rasvaukset 00 Moottori 01 Jäähdytysjärjestelmä 02 Polttoaine- ja pakokaasujärjestelmä 03 Kytkin 04 Vaihteisto 05 Nivelakseli 06 Etuakseli 07 Taka-akseli 08 Navat ja pyörät 09 Jarrut 10 Jousitus
Kaasuauto. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere. www.kvlakk.fi. Jussi Sireeni. www.kvlakk.fi
Kaasuauto Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere Miksi kaasua autoihin? Maa- ja biokaasu on edullinen polttoaine verrattuna öljyjalosteisiin jopa 40% säästöä polttoainekustannuksissa
2016 TOIMINTAKALENTERI
2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,
Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset. Ennakkohuolto ja vikakorjaukset, LVI-suunnittelu Huoltosopimukset
UPM KOFF Kokonaiskunnossapito Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset Kenttähuolto ja Projektit Sähkö- ja automaatio kunnossapitopalvelut Mekaaninen kunnossapito, modernisoinnit, prosessimuutokset
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.3 Ajoneuvohuolto rengasliikkeessä OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.3 Ajoneuvohuolto rengasliikkeessä OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Kriittistentöiden hallinta EASA. Jukka Parviainen
Kriittistentöiden hallinta EASA Jukka Parviainen 10.2.2019 KRIITTISEN HUOLTOTYÖN MÄÄRITELMÄ (KOMISSION ASETUS (EU) N:o 1321/2014, 2 artikla(n)) huoltotyötä, jonka yhteydessä kootaan järjestelmä tai jokin
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä
Elektroninen ohjaus helposti
Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka
ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-syyskuu Taulu 1. Kuukausittain. Kuukausi. Ensirekisteröinnit. Autot yhteensä. L5/L5e
Taulu 1. Kuukausittain Kuukausi Nelipyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit Moottorityökoneeperävaunuperävaunut Matkailu- Puoli- Muut L7/L7e perävaunut Tammikuu 23 56 124 117 1 033 1 305 823 779 192 195
-2004 4-176 D Dräger Suomi Oy Huoltaja- ja käyttäjäkurs sit 2015
D-1764-2004 Huoltaja- ja käyttäjäkurssit 2015 Käyttäjäkurssi Dräger-laitteet 3983514 kesto ½ pv 3983515 kesto 1 pv 3983516 asiakkaalle räätälöity Asiakkaan tiloissa ½ päivästä useampaan päivään klo 8.30
Kurssit 2015. Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille
Kurssit 2015 Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille Kurssit 2015 Ennakoivan kunnossapidon kurssit ammattilaisille Sisältö Pyörivien koneiden linjauskoulutus... 3 Värähtelymittaus ja analysointi...
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan.
ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. MAXIMUM CARE Jatkotakuu FIAT DUCATO alustaisiin matkailuautoihin SINUN FIAT DUCATO MATKAILUAUTOSI ON VARUSTETTU
NISSAN INTERSTAR Van/Bus/Ohjaamoalusta
// VARUSTEET MITTARISTO TURVALLISUUS Digitaalinen kello ABS jarrut Nopeusmittari välimatkamittarilla ESP (ei saatavana Robottivaihteiston kanssa) - - Jäähdytysnesteen lämpötila Kuljettajan turvatyyny Kierrosluku
Sähkölaitteet saa asentaa vain valtuutettu sähköasentaja.
Tilausnro.: 2688.. Käyttöohje 1 Turvallisuusohjeet Sähkölaitteet saa asentaa vain valtuutettu sähköasentaja. Vaikeat loukkaantumiset, tulipalo tai aineelliset vahingot ovat mahdollisia. Tutustu huolellisesti
AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN:
Kansilomake (1) AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN TOTEUTTAMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTITOIMIKUNTAAN: TUTKINTO: Autoalan perustutkinto AMMATTIOPISTO(T): Nivalan ammattiopisto Haapaveden ammattiopisto
Määräaikaiskatsastussuoritteen avaaminen ikkunalle (KATSA010) on lisätty
Tiedote katsastajille 1/2011 13.1.2011 ATJ:ssä käyttökatko 16.1.2011 kello 08.00 16.00 Ajoneuvoliikenteen tietojärjestelmään (ATJ) tehdään uuden version käyttöönotto 16.1.2011. ATJ ei ole tuotantokäytössä
Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri
Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät
Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015. Yli-insinööri Timo Repo
Autoalan perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Yli-insinööri Timo Repo Osaamisperusteisuuden vahvistaminen opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen
mega macs 56 KOMPAKTI KOKONAISRATKAISU NYKYAIKAISEN AUTOKORJAAMON HAASTEISIIN
mega macs 56 KOMPAKTI KOKONAISRATKAISU NYKYAIKAISEN AUTOKORJAAMON HAASTEISIIN Ominaisuudet lyhyesti mega macs 56 on hinta-laatusuhteeltaan oivallinen ratkaisu autokorjaamoille, jotka eivät halua tehdä
AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy
AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari 15.11.2018 Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Scania Vabis Chassis 1930 ADAS Advanced Driver Assistant System Automaattiajo ja Platooning
10 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä automaation perustaitoihin kuuluvia työtehtäviä työpaikkaolosuhteissa. Työtä tehdään
KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com
KAESER-tuotevalikoima Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla www.kaeser.com Tuotteemme yhdellä silmäyksellä Kompressorit käsityöammattien ja verstaiden tarpeisiin CLASSIC-sarja Paineenkorotuskompressorit
Ajankohtaista AKEn ajoneuvotekniikasta
Ajankohtaista AKEn ajoneuvotekniikasta Björn Ziessler 2.10.2009 1.10.2009 1 Katsastusalan muutokset Katsastusala Suomessa Markkinaosuudet: A-katsastus ~64% (pääomasijoittajien omistuksessa) K1-katsastajat
Autoalan jälkimarkkinakatsaus Autoalan vuosimarkkinat 2016 Tekninen johtaja Jouko Sohlberg
29.9.2015 Autoalan jälkimarkkinakatsaus Autoalan vuosimarkkinat 2016 Tekninen johtaja Esityksen sisältö Jälkimarkkinoiden tilanne Jälkimarkkinoiden kannattavuus Merkki- ja merkistä riippumattomien korjaamoiden
11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015
11.11.2015 TAMK/513/03.00.00/2015 TEM/1808/03.01.01/2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE SÄHKÖTURVALLISUUS- LAIKSI JA ASETUKSIKSI LAUSUNTO Sähköturvallisuuslainsäädännön uudistuksella on osataan
ESI[tronic] uutiskirje 2016/1 FI
ESI[tronic] uutiskirje 2016/1 FI ESI[tronic] 2016/1 monia uusia ominaisuuksia: Automaattinen uudelleen lisensointi Käynnistämällä ESI[tronic] 2.0 version 2016/1 vuosittainen uudelleen lisensointi voidaan
AVL MDS PAKOKAASUANALYYSI- JA AJONEUVOTESTILAITTEISTOT
AVL MDS PAKOKAASUANALYYSI- JA AJONEUVOTESTILAITTEISTOT Nopein analysaattori bensiini- ja dieselmoottorien päästömittauksiin Laajennettavuus oskilloskooppi- ja korkeajännitemittauksiin sekä henkilö- ja
Simulaattoriavusteinen ohjelmistotestaus työkoneympäristössä. Simo Tauriainen
Simulaattoriavusteinen ohjelmistotestaus työkoneympäristössä Simo Tauriainen www.ponsse.com 25.8.2011 Ponsse-konserni Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja
ESI[tronic] uutiskirje 2017/1. Suomi
ESI[tronic] uutiskirje 2017/1 Tärkeimmät uutuudet - ESI[tronic] 2.0 kattavuus Henkilöautot: 520 uutta ja ja päivitettyä järjestelmää 57 merkkiin. Suomi Uutuuksia tässä päivityksessä: 1. VW-Group - 62 uutta
AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT. Syksy 2015
AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT Syksy 2015 AJONEUVOTEKNIIKAN KOULUTUS, HENKILÖAUTOT Henkilöautotekniikan koulutukset on tarkoitettu monimerkkiympäristössä toimiville korjaamoille, korjaamoketjuille
HDENIQ Energiatehokas ja älykäs raskas ajoneuvo. Tilannekatsaus
HDENIQ Energiatehokas ja älykäs raskas ajoneuvo Tilannekatsaus TransEco tutkijaseminaari 3.11.2011 Kimmo Erkkilä, VTT Petri Laine, VTT Hannu Kuutti, VTT Micke Bergman, VTT Paula Silvonen, VTT 2 Sisältö
Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon
Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta 10.09.2015 Pekka Hjon Agenda 1 Vallitseva tilanne maailmalla 2 Tulevaisuuden vaihtoehdot 3 Moottorinvalmistajan toiveet
2014 TOIMINTAKALENTERI
2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen
ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas
32 220 9865 Texa Konfort 780R Bi Gas on täysautomaattinen ilmastointijärjestelmän huoltolaite sekä R134a että R1234yf kaasuille. Laitteessa on kaksi erillistä järjestelmää samoissa kuorissa. Koko huoltotapahtuma
45 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja työskentely
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla elektroniikka-alan työtehtävissä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen
Ilmoittautuminen onnistuu myös ilmoittautumislomakkeella internetsivuiltamme.
DIAGNO FINLAND OY KOULUTUS Ari Katila 9.3.2016 DIAGNON KOULUTUSOHJELMA KEVÄT / KESÄ 2016 Ohessa Diagnon tarjoamat koulutukset keväällä 2016. Viimeisimmät ja ajankohtaisimmat tiedot kaikista järjestämistämme
66 päivää ma ma
Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011
AUTOTEKNIIKAN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN
AUTOTEKNIIKAN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.12.2018 29.6.2018 1 Sisällys Auton tai moottoripyörän huoltaminen, 45 osp.... 2 Henkilöauton kokonaisrakenne ja järjestelmien toiminta, 9 osp... 2 Henkilöauton
2015 TOIMINTAKALENTERI
2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen
Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016
Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen
EVTEK/ Antti Piironen & Pekka Valtonen 1/6 TM01S/ Elektroniikan komponentit ja järjestelmät Laboraatiot, Syksy 2003
EVTEK/ Antti Piironen & Pekka Valtonen 1/6 TM01S/ Elektroniikan komponentit ja järjestelmät Laboraatiot, Syksy 2003 LABORATORIOTÖIDEN OHJEET (Mukaillen työkirjaa "Teknillisten oppilaitosten Elektroniikka";