Luettelo nro 628 VÄINÖ HANNIKAINEN. Ms. Mus. 106 COLL. 617 COLL Käsikirjoituskokoelmat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luettelo nro 628 VÄINÖ HANNIKAINEN. Ms. Mus. 106 COLL. 617 COLL Käsikirjoituskokoelmat"

Transkriptio

1 Luettelo nro 628 VÄINÖ HANNIKAINEN Ms. Mus. 106 COLL. 617 COLL. 772 Käsikirjoituskokoelmat

2 VÄINÖ HANNIKAINEN, säveltäjä ( ) Harpputaiteilija, säveltäjä Väinö Aatos Hannikainen syntyi Jyväskylässä Hannikaisten musiikkisukuun. Hänen isänsä oli säveltäjä, lehtori P.J. Hannikainen ja veljiään Arvo, Ilmari, Lauri ja Tauno Hannikainen. Hän opiskeli Helsingin musiikkiopistossa , ensin pianon- ja urkujensoittoa mm. Oskar Merikannon johdolla ja myöhemmin harpunsoittoa Aino Kajanuksen oppilaana. Hän jatkoi opintojaan Berliinissä ja Pariisissa Väinö Hannikainen toimi Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpistina Hän konsertoi kotimaassa sekä Berliinissä ja Pariisissa. Hannikaisen sävellyskonsertti järjestettiin Helsingissä. Väinö Hannikainen on tunnettu myös taitavana kanteleensoittajana. Hän on säveltänyt mm. kamarioopperan, baletin, näyttämömusiikkia sekä teoksia harpulle, kanteleelle ja pianolle. Väinö Hannikaisen kuusi sävellyskäsikirjoitusta koululaisorkesterille (signum COLL.617) lahjoitti Helsingin yliopiston kirjastolle Lasse Heikkilä syyskuussa Väinö Hannikaisen arkiston (COLL. 772) lahjoitti Tuomas Hannikainen Lähteet: Otavan iso tietosanakirja. Helsinki Suomen säveltäjiä. Toim. Sulho Ranta. Porvoo Marjut Hjelt Luettelon päivitys Jerry Jantunen

3 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Talvi-iltahämärässä, op. 4 nro 1 (san. Larin-Kyösti) - laulu, piano s. Ms. Mus. 106 Sävellykset koululaisorkestereille Idylli 4:lle viululle, op. 31 COLL partituuri stemmat 2 Joulukantaatti,op (san. Maire Vuorre) omistettu Helsingin II Suomalaisen Tyttökoulun soittajille - partituuri: nais- ja lapsikuorot, orkesteri s. - orkesteristemmat: klarinetti, harmooni 5+ viulut I-IV 38 s. Joulutunnelma, op. 33 b Sikermä joululauluja orkesterille - partituuri stemmat: piano, harmooni 4+3 s. viulut I-IV, alttoviulu, sello, basso 18 s. Kääntöpuolet: Karhunpoika ja Älkää mummo narratko -kappaleiden stemmat Kantaatti, op. 62 COLL (san. K. Hillbom) - partituuri: kuoro ja pieni orkesteri s. - stemmat: kuoro 6 s. viulut ja sello 14 s. Karhunpoika, op. 10 d (san. Lauri Hannikainen) - partituuri: laulu ja pieni orkesteri 24 s. - stemmat: piano, harmooni 3 s. viulut, basso 5 s.

4 Kääntöpuolet: Älkää mummo narratkokappaleen stemmat Liite: kopio melodiasta, kääntöpuoli Kein Feuer, Keine Kohle Älkää mummo narratko, op. 16 c (san. Olli Vuorinen) - partituuri: laulu ja pieni orkesteri s. Liite: valokopio melodiasta Käsinkirjoitetut muiden sävellykset Aletier, V., Reverie - piano, harmooni 3 s. Kääntöpuolet: Satu Beethoven, L. van, York March - partituuri 3 s. - piano Ehrström, F.A., Svanen - partituuri: jousiorkesteri - piano

5 Väinö Hannikaisen arkisto SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Sinfoninen runo Tuhlaajapoika - partituuri (orkesteri) - stemmat , 1933, 1929, 1930, 88 s. 45 kpl COLL Karjalaisia kansanlauluja Kiihtelysvaarasta kansiota - sävelmät ja sanat - sovituksia eri kokoonpanoille (op. 79) (sahasovitukset: katso COLL ) - kansanlaulusovitusten orkesteristemmat ja -partituurit COLL COLL COLL COLL Kansiossa COLL myös muita sovituksia laulukirjoihin ym. eri säveltäjien lauluista Marsseja Ehdotelma Vaajan-Laulun lippulauluksi (san. Erkki Rytövuori) - partituuri: mieskuoro s. COLL Pirkanmiesten marssi (san. Heikki Asunta) - partituuri: mieskuoro (kääntöpuolella luonnos: Juhlapäivä) 1948 Jos mun suuri sydämeni pikku haavan sais (san. Arvo Kankainen) - partituuri: lauluääni, piano (kääntöpuolella luonnos: Marssi Suomen sotilaille) 1942 Marssilaulu Suomen sotilaille - partituuri: lauluääni, piano - sanat

6 Pohjalaisten marssi - piano, sanat Olympiahymni (san. Heikki Asunta) - piano, sanat - partituuri: sekakuoro, piano - partituuri: sekakuoro, orkesteri 1930, s. 3 s. 5 s. 1 Rintamamiesten marssi (san. Heikki Asunta) - piano, sanat (kääntöpuolella luonnos: Hautajaislaulu/Vainajain päivänä, 1940) Suomalainen marssi op. 59 nro 3 (san. Uuno Talvio) - partituuri: sekakuoro : Rintamamiesten marssi/suomalainen marssi 1937, 14 s. Viestinviejät (san. P. Mustapää) - piano, sanat 1952 Hei, eespäin (sama sävellys kuin Viestinviejät, sanoittajaa ei mainita: VH?) - 2 partituuria: piano, sanat 173 Is. komppanian marssi (san. Väinö Hannikainen) - nuottipainate: piano, sanat - käsin kirj. nuotti: piano, sanat - sanat - partituuri: jazzorkesteri - stemmat - ohjelma aseveli-iltaan Surumarssi op partituuri: piano sävelletty Heikki Halosen hautajaisiin Lahden Purjehdusseuran laulu (san. Väinö Hannikainen) - partituuri: laulu, piano - sanat kpl 14 kpl 1 kpl

7 Lahden Purjehdusseuran marssi (san. Väinö Hannikainen) - piano, sanat - partituuri: mieskuoro (kääntöpuolella: sekakuoro) - sanat - painate: Lahden Purjehdusseuralle omistetut laulut (säv. 1948) 5 s. 1 kpl Hellaan laakeri (san. Aale Tynni) - partituuri: sekakuoro, puhallinorkesteri - sanat (samoilla lehdillä myös muita luonnoksia: Urheilumarssi, Kestä ja voita) Syvärin marssi (san. Heikki Asunta) - partituuri: sekakuoro - partituuri: mieskuoro - piano, sanat Linja-automiesten marssi (san. Y. Lehtiö) - piano, sanat - laulu, piano, sanat - sanat Osuustoimintamarssi - partituuri: sekakuoro Sisumarssi (san. Arvo Hannikainen) - nuottipainate: torvisoittokunta (sov. Pekka Sergin) - piano, sanat - sanat , , 3 s. 7 s. 6 s. 1 kpl 15 s. Käpylän palokunnan marssi partituuri: piano (samassa sellostemma: Valse delirium) s. Käpylän suojeluskunnan marssi/ Etuvartiolaulu (san. Larin Kyösti) - mieskvartetti tai piano (useita versioita) s.

8 Sankariperintö/Amerikan Suomalaisten rintamamiesten marssi (san. Reino Hirviseppä) op piano, sanat - sanat (samassa trumpettistemma: Keijukaistanssi baletista Onnen linna) Lottien laulu - piano, sanat - partituuri: orkesteri (yhden kääntöpuolella luonnos: Jouluaattona) Marssilaulu (san. F. E. Sillanpää) = Sinne jonnekin (san. Reino Hirviseppä) - partituuri: laulu, piano (Sillanpään sanoilla, lyijykynämerkintä: Tämä myöhemmin painettu nimellä Sinne jonnekin ) - sävelmänuotti (Hirvisepän sanoilla) Siniristi op. 59 nro 2 (san. A. V. Perälä) - partituuri: sekakuoro Sirkkojen marssi (san. Heikki Asunta) - piano, sanat - partituuri: mieskuoro - sanat - Gunhild Wasströmin sanat Fram I Finlands stolta söner (nämä sanat liitetty lauluun 1947) Rintamamiesten marssi (san. Heikki Asunta) = Hakkapeliittain marssi (san. Reino Hirviseppä) - piano, sanat (useita versioita ja luonnoksia; Hirvisepän sanoittama versio päivätty 1940, Asunnan sanoittama versio varhaisempi) Vala (san. Jalmari Jyränkö) - laulu, piano (Heikki Asunnan tekstillä Rintamamiesten marssi ) - partituuri: mieskuoro - sanat (alun perin sävelletty Asunnan tekstiin) , 5 s. 4 s. 6 s. 14 s. 14 s.

9 Sotilaslaulu - laulu, piano (ilman sanoja) Marssilaulu - partituuri: piano (kääntöpuolella: Sotilaslaulu) Iskumiesten marssi - partituuri: piano 1942 Me nostamme soihtumme - partituuri: sekakuoro Sotapoikien lähtölaulu (san. Kalle Väänänen) - 2 nuottia: piano, sanat (sama sävellys myöhemmin nimellä Postimarssi) Sekalaisia - Lippumarssi ym. sävellysluonnoksia - Suomen Suurkisat 1947: kirje sävellyskilpailuun liittyen + runokilpailussa palkittuja tekstejä Baletti Onnen linna (Ilmari Vainion satunäytelmän mukaan) - partituuri: I näytös + ohjelmalehtisiä (valokopioita) 1952, s. COLL partituuri: II näytös 209 s. COLL partituuri: III näytös 276 s. COLL Lisäyksiä Onnen linnaan: - Iloiset ystävättäret - Allegro energico - Coda - Suomalainen tanssi - Harppukadenssi - Uusi Finale - Pizzicato - Yöperhosten tanssi - Intermezzo - Allegro brillante Luonnoksia ja kirjeitä Onnen linnaan liittyen, Ilmari Vainion tekstikäsikirjoitus (orkesteristemmat: ks. COLL ) s. 13 s. 9 s. 14 s. 23 s. 17 s. 9 s. 8 s. 10 s. COLL

10 Näytelmä- ja elokuvamusiikkia Näytelmämusiikkia (enimmäkseen laulu- ja pianokappaleita, näytelmiin Adalminan helmi ja Aladdin myös orkesterimateriaalia): COLL Adalminan helmi Aladdin 34 s. Liisan joulu-uni 6 s. Tapion tyttöjen joulu op s. Sinisen valon maa op s. Kaarina Korpin satunäytelmä 10 s. Ihmeellinen seikkailu Sormus ja miekka s. Ukki-Pukki op s. Taikapaita op s. Pentti Mylläri 1933 Suojelusenkeli s. Näytelmiin kuulumattomia kappaleita näytelmäkappaleitten seassa: Pupin kehtolaulu - laulu, piano 1933 Sisumarssi Ylös nuorten parvi (säv. P. J. Hannikainen, sov. V. H.) -laulu, orkesteri s. Musiikkia elokuviin: Siltalan pehtoori - orkesteristemmoja, alkusoiton partituuri 69 s. Maantieritarit = Kulkurin tyttö - orkesteristemmoja, luonnoksia, polkan partituuri s.

11 Eulalia-täti (ks. myös Onnen haaveunet / Tuuli sulle laulaa, kansiossa COLL ) Kuorolauluja COLL Paimenen pyhä (säv. P. J. Hannikainen, san. J. Mustakallio, sov. V. H.) - sekakuoro, piano, jousikvartetti, kontrabasso 4 s. Pyhä Päijänne (san. Aarne Lehonkoski) - partituuri + stemmat: mieskuoro - nuottipainate: piano Kirkastettu maa (san. Vilho Pyykkö) - partituuri: mieskuoro, piano Sankarihauta (san. Heikki Asunta) - nuottipainate: sekakuoro- ja pianoversiot - käsikirjoitus: mieskuoro Nainen (san. muk. K. A. Gottlund) - partituuri: mieskvartetti s. 4 s. 6 s. 3 s. Yks voima on maan (san. Eero Eerola) - sekakuoro 1918 Alli Hannikaiselle hänen 60-vuotispäivänään (san. Elsa Hästesko) - partituuri + stemmat: naiskuoro s. 3 s. Kaunis Karjala (sov. V. H.) - kuoro (SA) Kuningaskontio (san. Lauri Hannikainen) - partituuri: mieskuoro 1935, s. 2

12 Miesten laulu (san. Viki Kärkkäinen) - partituuri: mieskuoro - piano Oma Karjalan maa (san. Lempi Jääskeläinen) - partituuri: sekakuoro (yksi luonnoksista Miesten laulun nuoteissa) kpl (1 + ) 3 s. 3 s. Marttojen erotessa - naiskuoro (2-ääninen) Marttahymni (san. Toivo Lyy) - partituuri: naiskuoro (2 versiota) - piano Soi laulumme (san. Jussi Raitio) - partituuri: mieskuoro - piano Kotisauna (san. Kaarlo Sarkia) - partituuri: mieskvartetti , s. 25 s. 4 s. 6 s. Tuonen venhe (san. Einari Vuorela) - partituurit: mieskvartetti kpl (4 x ) Alla kukkivan omenapuun op. 28 (san. Viljo Kojo) - mieskuoro (3 versiota + luonnos) 1932? (vuosiluku epäselvä) 6 s. Soitin pillillä (san. Larin Kyösti) - partituuri: sekakuoro Kurki ja joutsen op. 88 (san. Lauri Pohjanpää) - partituuri: mieskuoro , s. 14 s. 10 s. 24 s.

13 Pianosävellyksiä Tanssi-intermezzo op. 5 nro 2 - piano -orkesteriversion trumpetti- ja pasuunastemmat, katkelma piccolostemmasta s. 3 s. Suite op piano (osat: 1. Prélude, 2. Pojun-Pojun tuutulaulu, 3. Valse brillante, 4. Portrait d une femme) - partituuri: orkesteri (osat: 1B. Prelude, 2B. Berceuse, 3B. Valse brillante) s. Harppusävellyksiä ja sovituksia Konzertstück (Harppukonsertto) op. 7 - partituurit: harppu, ork. (säveltäjän kirjoittamat) - partituuri (Ahti Karjalaisen kopioima) - pianopartituuri, korjauksia, esitysohjeita - stemmoja , 1928, 25 s. 76 s. 55 s s. 12 Sonaatti harpulle - partituuri s. 18 s. Lacrimosa (säv. Mozart, sov. VH) samassa nuotissa: Kanteleeni (säv. Haapasalo, sov. VH) - harppu 1947? (vuosiluku epäselvä) 4 s. COLL Kanteleeni (säv. Kreeta Haapasalo, sov. VH) - partituurit (2): laulu, harppu - stemmat: huilu, viulu, harppu, urut - katkelmia 1929, 1956, 1932, s. 6 s. Serenaadi (säv. Haydn, sov. VH) - partituureja ja luonnoksia: harppu 1923, Lampaan polska (säv. Kuula, sov. VH) - harppu s. Prelude op. 3 2 (säv. Rahmaninov, sov. VH) - harppu s.

14 Chaconne d-moll (säv. J. S. Bach, sov. Busoni/VH) - harppu: eri versioita ja luonnoksia - samassa: Onnen ovi (laulu & piano) ; Älä itke äitini (harppu); Largo / Händel (harppu) 1923, s. Improvisazione (Elegia) - harppu: eri versioita 1918, 1920, 10 s. Karjalainen sävelmä op. 12c - harppu s. Sä kasvoit neito kaunoinen (sov. VH) - partituuri: 4 harppua - stemmat: harput II, III, IV s. 7 s. 8 s. Virsisovituksia - harppu Mä oksalla ylimmällä (säv. Linsén, sov. VH) : harppu 6 s. Oravan pesä (säv. P. J. Hannikainen, sov. VH) - harppu Jo nouskaa (sov. VH) - harppu 1950 Paimentytön sunnuntai (säv. Ole Bull, sov. VH) - partituuri: viulu, harppu - 2 partituuria: harppu Menuetto isoäidin ajoilta (säv. Ilmari Hannikainen, sov. VH) - 2 partituuria: harppu Sekalaisia luonnoksia 18 s. Frühlingsrauschen (säv. Sinding, sov. VH) - harppu s. Yksi ruusu on kasvanut laaksossa (sov. VH) - harppu 1934 Ballaadi kansan tapaan (säv. Ilmari Hannikainen, sov. VH) - harppu s.

15 Passacaglia (säv. Händel, sov. VH) - harppu s. Sä kasvoit neito kaunoinen (sov. VH) - harppu s. Paimenen pyhä (säv. P. J. Hannikainen, sov. VH) - harppu 1943 Sydämeni laulu (säv. Sibelius, sov. VH) - harppu 1948 Tääll yksinäni laulelen Nuottipainatteita, joissa VH:n sovitusmerkintöjä Sibelius: Walzer Op. 34 Nr. 1 (piano) - harppusovitus Sibelius: Kallion kirkon kellosävel (piano) - kantelesovitus Sibelius: Romanze Des dur (piano) - harppusovitus (1926) Sekalaisia sävellyksiä ja sovituksia Orkesteristemmoja Onnen linnasta: Danse grotesque, Prinssi Pökön tanssi, Pimeyden valtain karkelo (Baccanale), Pääkalloperhosten tanssi Sovituksia eri kokoonpanoille eri säveltäjien (P. J. Hannikainen, Ilmari Hannikainen, Usko Kemppi, Väinö Niilekselä, Einar Helenius, Väinö Mäkinen, Paavo Attila, Oskar Merikanto, Selim Palmgren, Jean Sibelius ym.) sävellyksistä COLL Miss Europa: valssi (säv. VH salanimellä M. Waïsky, san. Jussi Snellman) - stemmat 7 s. 8 s. COLL Alla joulupuun - sekakuoro, piano Onnen haaveunet (elokuvaan Siltalan pehtoori, san. Usko Kemppi) = Tuuli sulle laulaa (elokuvaan Eulalia-täti, san. Ela) - laulu, piano (eri versioita ja luonnoksia) - harppustemma 1

16 Ei saa! - piano (luonnoksia) 5 s. Luonnoksia: Kuutamovalssi, Talvi-iltahämärässä ym. 1919, s. Unelma: valssi (salanimellä M. Waïsky) samassa paperissa: Marja Liisa - pianostemmat 6 s. Hän vaarallinen on, op. 72 nro 3 (säv. VH salanimellä M. Waïsky, san. Ela) - partituuri: laulu, piano Air - partituuri: viulu tai sello, piano - nuottipainate s. 1 kpl Menuetto (säv. P. J. Hannikainen, sov. VH) - huilu, piano Suomalainen tanssi (baletista Onnen linna) - piano s. Kuutamo-valssi (salanimellä M. Waïsky) - piano 3 s. Jenkka meren rannalla (salanimellä Aatos Väinölä) - piano 4 s. Valse - stemmat: viulu, sello, piano 14 s. Romanse - stemmat: viulu, sello, piano 1 Roiton valssi - stemmat: viulu, sello, kontrabasso, piano; luonnoksia s. Auran rannat - mieskuoro Valse delirium s. Menuetti - piano (useita versioita ja luonnoksia) - jousiorkesteri 9 s.

17 Rukous - partituuri: sello, piano - stemma: sello Kesäilta ihana op. 79 nro 21c, Aikani yksin kulutan op. 79 nro 20c, Aamusella kun herään op. 79 nro 18c (Karjalaisia kansanlauluja Kiihtelysvaarasta) - partituuri: saha, viulu, harppu - stemma: viulu - kappaleesta Kesäilta ihana partituuri: saha, piano Elegia - partituuri: viulu, piano - stemma: viulu (melodia säv. 1912) 4 s. 3 s. Præludium - piano 1918 Serenata - piano 1916 Valse - piano (luonnos) s. Vilho ja Bertta (sov. VH salanimellä Aatos Väinölä) - partiselli ja luonnoksia: viihdeorkesteri 7 s. Metsäkiikulla (salanimillä A. Väinölä ja Waïsky) - piano (samassa: Näkemiin taasen, Niin minä ajelen) Luonnoksia: nimettömiä polkkia ja jenkkoja 5 s. Silkkikuikkavalssi (säv. VH salanimellä M. Waïsky, san. mukailtu Arvo A. Pylkkäsen romaanista) - nuottipainate: piano Angleterren romanssi - partituuri: piano s. Yksin - piano säv. 1913

18 Jouluenkelit, Saunaa lämmittäessä, Kehtolaulu - piano säv säv säv Romanssi - stemma: sello Yksi roskavalssi cellolle - sello, piano Kevätsarja Kevätväreilyä - partituuri: trumpetti, piano - stemma: trumpetti Metsäorvokki - partituuri: oboe, piano Päivän pilkahduksia : klarinetti, piano Elegia - partituuri: fagotti, piano Unikuva - partituuri: käyrätorvi, piano - stemma: piano Pilvinen päivä - partituuri: bassoklarinetti, piano - stemma: klarinetti Metsot soitimella - partituuri: pasuuna, trumpetti, piano Kevätyö : englannintorvi, piano - stemma: englannintorvi s. 4 s. 6 s. 3 s. 4 s. 5 s. Pikkunen paimen (säv. P. J. Hannikainen, sov. VH) - partituuri: kamariorkesteri s. Luonnoksia (vaskikvartetti): Keijuisten parvi, Puro vilkas, Alla kukkivan omenapuun, Paimenen kotiintulo, Annin laulu 14 s. Yxi pikkukappale - piano s. Runo-melodia, Neidon laulu, Kuokan Mascha - melodiat (muistiinmerkinnyt Arvo Hannikainen?) Sekalaisia luonnoksia 5 s. Nocturne - partituuri: 4 käyrätorvea COLL

19 Oli kerran : piano Idylli op partituuri: 4 viulua - partituuri: 2 trumpettia, käyrätovi, pasuuna (op. 31b, 2 versiota) Nimipäivätervehdys Hili Hildenille : pianotrio 7 s. Uuden vuoden menuetti - stemmat: huilu, 2 viulua, sello + luonnoksia 8 s. Pastorale op partituuri: huilu, oboe, klarinetti, käyrätorvi, fagotti Hyvää yötä - partituuri: jousiorkesteri - partituurin kopiot -stemmat Sekalaisia luonnoksia ja muistiinpanoja s. 19 s. 6 s. 2 kpl 4 kpl 6 s. Soittorasia (Onnen linnasta) - piano COLL Sovituksia Kylänpojille: Ol kaunis kesäilta, Kur bakūžė samanota, Reppurin laulu - mieskuoro, kantele 1 Barnvisa (säv. Rangström, sov. VH) - tertsetti (SSA) Kanteleeni (säv. Kreeta Haapasalo, sov. VH) - mieskuoro (useita versioita) 5 s. Äiti ja koti (säv. Matti Hämäläinen, sov. VH) - sekakuoro Unkarilainen kansanlaulu (= Felednélek, säv. József Dóczy, sov. VH) - laulu, piano Kellot kaikuu (saks. sävelmä, sov. VH) - sekakuoro

20 Ein Walzertraum (säv. O. Strauss, sov. VH) - lauluyhtye Vihkiäislaulu (säv. J. H. Lützel, sov. VH) - mieskuoro Sekalaisia luonnoksia Lapsuuden aikaisia sävellyksiä Harppuharjoituksia (VH:n käsikirjoituksia sekä painettuja nuotteja eri tekijöiltä) COLL Harppustemmoja eri säveltäjien orkesterikappaleista MUUT KÄSIKIRJOITUKSET Harppu orkesterisoittimena (opas harpun käytöstä orkesterissa) 20 s. COLL MUITTEN SÄVELTÄJIEN KÄSIKIRJOITUKSIA Hannikainen, Arvo ( ) Sävellysluonnoksia 43 s. COLL Auruuran valssi, Menuetti (Järvis-ukon mukaan kirj. Arvo H.) - viulu Humoreski (muistista kirjoittanut VH) - viulu 1944 Pulli, Jaakko ( ) Menuetto - piano Ekman, Karl ( ), sov. Valse mignonne (säv. Selim Palmgren) - partituuri: orkesteri 20 s.

21 KÄSIN KOPIOIDUT NUOTIT COLL J. Ph. Rameau: L égyptienne (harppu) J. S. Bach: Menuet (harppu) P. Tšaikovski: Valssi (harppu) G. Pierné: Impromptu-caprice (harppu) G. F. Händel: Passacaglia (harppu) E. Schuëcker: Mazurka (harppu) A. Rubinstein: Melodie (harppu) J. Sibelius: Der Sturm (orkesterin jousisoittimien stemmoja) NUOTTIPAINATTEET (*-merkityissä VH:n sovitus- ym. merkintöjä harpulla soittamista varten) Jean Sibelius: Jääkärien marssi Väinö Hannikainen: Kallein joululahja (piano, sanat) Ilmari Hannikainen: Fotspåren i snön (laulu, piano) Ilmari Hannikainen: Äidin silmät Väinö Hannikainen: Joulu-iltana (laulu, piano) Väinö Hannikainen: Joulunalla (piano, sanat) Väinö Hannikainen: Ystävän haudalla (laulu, piano) J. S. Bach: Desjat pes (harppu) Erkki Melartin: Preludier (piano)* P. Tšaikovski: 12 pes (harppu) J. S. Bach: Preludio (piano)* Erkki Melartin: Lastuja I (piano)* J. S. Bach: Gavotte (piano)* Jean Sibelius: Sechs Impromptus (piano)* Axel Iversen: Påskklockor (piano)* F. J. Dizi: 48 études (harppu)* J. S. Bach: 10 préludes (harppu)* Paradies: Toccata (piano)* Franz Poenitz: Nordische Ballade (harppu)* Gabriel Fauré: Impromptu (harppu)* H. Renié: Contemplation (harppu)* Franz Poenitz: Märchen (harppu)* Franz Poenitz: Todestanz der Willys (harppu)* C. Daquin: Le coucou (harppu)* Marcel Tournier: Trois images (harppu)* F. Chopin: Walzer (piano)* Y. Philippe: Les Naïades (harppu) Marcel Tournier: Etude de concert (harppu)* Marcel Tournier: Quatre préludes (harppu) Jacques de la Presle: Le jardin mouillé (harppu)* COLL

22 Marcel Grandjany: Rhapsodie (harppu) Marcel Grandjany: Préludes (harppu) Marcel Samuel-Rousseau: Variations pastorales (harppu) Marcel Tournier: Sonatine (harppu)* Maurice Imbert: Novelette (harppu) H. Veistroffer: Berceuse (harppu) Louis Vierne: Rhapsodie (harppu) J. S. Bach: Air de la cantate La Pentecôte (harppu) Väinö Hannikainen (sov.): Jouluduettoja (2 lauluääntä, piano) COLL Antonín Dvořák: Quintett (jousistemmat) Mozart: Menuet (sello, jousiorkesteri) Ign. Friedman: Quintett (I viulun stemma) Lille Bror Söderlundh: Får jag lämna några blommor (laulu, piano, kitara) Taneli Kuusisto (sov.): Kaiu, kannel! (piano) Théodor Dubois: Hymne nuptial (jousitrio, harppu, urut) André Caplet: Conte fantastique (jousikvartetti, harppu) Maurice Ravel: Introduction et Allegro (harppu, huilu, klarinetti, jousikvartetti)* Claude Debussy: Sonate (alttohuilu, harppu)* C. Saint-Saëns: Morceau de concert (harppu, orkesteri) KIRJEET JA KIRJEKONSEPTIT Kirjeet Onnen linnaan liittyen: ASIAKIRJAT YM. COLL COLL COLL Lasku: Fazerin musiikkikauppa 1941 Sopimus: Yleisradio, Suomen Näytelmäkirjailijaliitto 1958 Kotijoukkojen muistoristi: kunniakirja ja kuitti 1960 Talvisodan muistomitali

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

EINO ROIHA ( )

EINO ROIHA ( ) Luettelo 740 EINO ROIHA (1904-1955) Coll.771 Käsikirjoituskokoelmat Kansalliskirjasto Eino Roiha (1904-1955) toimi Jyväskylän yliopiston seminaarissa (kasvatusopillisessa korkeakoulussa) musiikin lehtorina

Lisätiedot

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Arkistoluettelo 737 ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Käsikirjoituskokoelmat KIRJE Antti Toivola Senni Savela- Kananoja 1978 COLL. 747.1 MUUTA Musiikkijaoston puheenjohtajan uo Antti Toivolan testamentti

Lisätiedot

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET LUETTELO 133 ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Signum: Ms.Mus.Launis KANSALLISKIRJASTO KÄSIKIRJOITUSYKSIKKÖ Luettelo Armas Launiksen sävellyskokoelmasta Materiaali on lunastettu yliopiston kirjastoon

Lisätiedot

TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597

TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597 TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597 Urkuri, säveltäjä, musiikinopettaja Toimi Veikko Penttinen syntyi Joensuussa 5.9.1905 ja kuoli Helsingissä 6.9.1998. Penttinen valmistui Viipurin

Lisätiedot

ARVO LAITINEN (1893-1966) Ms.Mus. Laitinen COLL. 117

ARVO LAITINEN (1893-1966) Ms.Mus. Laitinen COLL. 117 Arkistoluettelo 129 ARVO LAITINEN (1893-1966) Laitinen COLL. 117 Käsikirjoituskokoelmat Aineisto Aika Signum SAAPUNEET KIRJEET COLL.117.1 SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET (luettelo päivitetty 11.8.2014 / JJ)

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

Antti Waleri Lehtinen Coll.832

Antti Waleri Lehtinen Coll.832 Luettelo 768 Antti Waleri Lehtinen Coll.832 Käsikirjoituskokoelma Kansalliskirjasto Antti Waleri Lehtinen (12.3.1874 9.6.1961) Director cantus, kanttori, säveltäjä. Antti Waleri Lehtinen opiskeli Helsingin

Lisätiedot

LUETTELO 655 EERO MOILANEN. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

LUETTELO 655 EERO MOILANEN. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat LUETTELO 655 EERO MOILANEN Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Moilanen, säveltäjä (1934 ) COLL.713 Säveltäjä, FT, pedagogi, Eero Moilanen on syntynyt 13.6.1934 Ilomantsissa. Moilanen on toiminut

Lisätiedot

AAPO SIMILÄ (1891-1972) COLL. 742

AAPO SIMILÄ (1891-1972) COLL. 742 Arkistoluettelo 751 AAPO SIMILÄ (1891-1972) COLL. 742 Käsikirjoituskokoelmat Aapo Kustaa Similä (14. huhtikuuta 1891 Oulu - 10. marraskuuta 1972 Helsinki) oli suomalainen laulaja, säveltäjä, muusikko ja

Lisätiedot

HARRI WESSMAN, säveltäjä (1949-) COLL. 654

HARRI WESSMAN, säveltäjä (1949-) COLL. 654 Arkistoluettelo 721 HARRI WESSMAN, säveltäjä (1949-) COLL. 654 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET COLL. 654.1 Orkesterimusiikki Pilvistä (Cloudy)

Lisätiedot

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro Taivahan ääriin lauluni soikoon (EM229) Klinge min sång till himlarnas höjd Piano Sovitettu 1929? Käsikirjoitus SibA Mel 17:245 Hakumuoto Taivahan ääriin lauluni soikoon, EM229 Lisätietoja Kansanlaulusovitus,

Lisätiedot

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645 Arkistoluettelo 773 JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä (1956-2015) COLL. 645 Käsikirjoituskokoelmat 1 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Yksinlaulut Cinq poèmes de René Char, op. 12 A COLL. 645.1

Lisätiedot

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Arkistoluettelo 339 TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Käsikirjoituskokoelmat SAARENPÄÄ (vuoteen 1906 Herckman), TOIVO HARRAS (1882-1948) Säveltäjä ja kuoronjohtaja Toivo Saarenpää lopetti koulunkäyntinsä

Lisätiedot

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden Säveltäjä Leonhard Emil Bach Sovitusaika 17.11.1924 Teksti A. E. Brachvogel Käsikirjoitus Ulf Söderblom Hakumuoto Kein Hälmlein wächst auf Erden; sov.,

Lisätiedot

Arkistoluettelo 617 KALEVI AHO COLL.599. Käsikirjoituskokoelmat

Arkistoluettelo 617 KALEVI AHO COLL.599. Käsikirjoituskokoelmat Arkistoluettelo 617 KALEVI AHO COLL.599 Käsikirjoituskokoelmat KALEVI AHO, säveltäjä (1949 ) COLL. 599 Säveltäjä Kalevi Ensio Aho on syntynyt Forssassa 9.3.1949. Hän opiskeli sävellystä Sibelius- Akatemiassa

Lisätiedot

Arkistoluettelo 246 TEOSTO. Ms.Mus. Teosto

Arkistoluettelo 246 TEOSTO. Ms.Mus. Teosto Arkistoluettelo 246 TEOSTO Ms.Mus. Teosto Teosto ry:n Kansalliskirjastoon tallettamat sävellyskäsikirjoitukset: ARNI, ANNIKKI (1898-1981) Jenkka. Laulu ja piano. - painettu nuotti samasta kappaleesta:

Lisätiedot

LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN

LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN nu = nuotti cd = cd levy ka = kasetti KM le= ei lainattava LP levy VM le= lainattava LP levy Borg, Kim: Seitsemän laulua Aleksis Kiven sanoihin, op27 (nu) Nro 1, Jo valkenee

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

HANNU SINNEMÄKI, muusikko, säveltäjä (1945-)

HANNU SINNEMÄKI, muusikko, säveltäjä (1945-) Arkistoluettelo 626 HANNU SINNEMÄKI, muusikko, säveltäjä (1945-) COLL. 616 Hannu Sinnemäki on syntynyt 1945. Hän on suorittanut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon (mm. psykologia, musiikkitiede)

Lisätiedot

1. Kävely. 2. Hyräily. 3. Valitus. 4. Leikki

1. Kävely. 2. Hyräily. 3. Valitus. 4. Leikki Nuorta elämää I, op. 119a 1. Kävely 2. Hyräily 3. Valitus 4. Leikki 5. Kaksi totista setää 6. Nurmella Ensijulkaisu Fazer 1922, F.M. 1758-1763 Nuorta elämää I, op119a Lisätietoja Tämän laajan lastenkappalekokoelman

Lisätiedot

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua

Lisätiedot

AARRE MERIKANTO. Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147

AARRE MERIKANTO. Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147 Arkistoluettelo 150 AARRE MERIKANTO Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147 Käsikirjoituskokoelmat 1 AARRE MERIKANTO Säveltäjä 1893-1958 Aarre Merikanto, Oskar Merikannon poika, syntyi Helsingissä 29.6.1893.

Lisätiedot

JUHA T. KOSKINEN COLL. 600

JUHA T. KOSKINEN COLL. 600 Arkistoluettelo 632 JUHA T. KOSKINEN COLL. 600 Käsikirjoituskokoelmat 1 JUHA T. KOSKINEN, säveltäjä (1972-) COLL. 600 Juha Tapani Koskinen on syntynyt 26.10.1972. Hän on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa

Lisätiedot

VEIKKO NORONTAUS COLL.596

VEIKKO NORONTAUS COLL.596 Arkistoluettelo 619 VEIKKO NORONTAUS COLL.596 Käsikirjoituskokoelmat 1 VEIKKO NORONTAUS, säveltäjä (1930-) COLL. 596 Kanttori-urkuri, säveltäjä Veikko Norontaus on syntynyt 9.3.1930 Viipurissa. Norontaus

Lisätiedot

Aho Kalevi: Sonatiini n:o 1 pianolle (1993) M192 18.00. Englund Einar: Pavane e toccata per pianoforte M068 16.00

Aho Kalevi: Sonatiini n:o 1 pianolle (1993) M192 18.00. Englund Einar: Pavane e toccata per pianoforte M068 16.00 1. PIANO - 1.1. SOOLOTEOKSET Aho Kalevi: Sonatiini n:o 1 (1993) M192 18.00 Englund Einar: Pavane e toccata per pianoforte M068 16.00 Kyllönen Timo-Juhani: Sonatiini M040A 12.00 Marttinen Tauno: Kuusi säv.

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Coll.813

PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Coll.813 Luettelo no 744 PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Coll.813 Käsikirjoituskokoelmat PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Pekka Olavi Kostiainen (16.3.1944 Jyväskylä) on suomalainen säveltäjä ja kuoronjohtaja. Hän valmistui kanttori-urkuriksi

Lisätiedot

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni Nuorten laulukirja III, op. 134B Lauluäänet ja piano Sävelletty 1928 tai aikaisemmin Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1928 Lisäjulkaisut Valistus, Helsinki 1928 (yksiääninen painos, ilman opusnumeroa) Nuorten

Lisätiedot

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu)

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu) Nuorten laulukirja II, op. 134A Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu) Sävelletty 1927 tai aikaisemmin Käsikirjoitus Ei tunneta Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1927 Lisäjulkaisu Valistus, Helsinki

Lisätiedot

TAUNO MARTTINEN ( ) COLL. 804

TAUNO MARTTINEN ( ) COLL. 804 Arkistoluettelo 759 TAUNO MARTTINEN (1912-2008) COLL. 804 Käsikirjoituskokoelmat Alustava luettelo SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Soolosoitinteokset Pianolle Syys-sonaatti 1935 COLL. 804.1 Sonaatti II 1942 Pianosonaatti

Lisätiedot

EINO LINNALA, säveltäjä

EINO LINNALA, säveltäjä Arkistoluettelo 141 EINO LINNALA, säveltäjä Eino Maunu Aleksanteri Linnala (1896-1973) (vuoteen 1906 Borgman), säveltäjä, suoritti fil.kand.tutkinnon 1921. Hän opiskeli musiikkia Helsingin konservatoriossa

Lisätiedot

NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU

NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU 2017 2018 Tampere Filharmonian Nuorten solistien kilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Mukaan on voinut ilmoittautua nuoria soittajia Pirkanmaan alueen musiikkioppilaitoksista.

Lisätiedot

JULKAISUKATALOGI 2017

JULKAISUKATALOGI 2017 JULKAISUKATALOGI 2017 YKSINLAULUT JA DUETOT Joululaulukokoelma yksinlaulajalle SUOMALAINEN JOULU FINSK JUL Keskeisimpiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia perinteisiä ja hartaita joululauluja alkuperäisin

Lisätiedot

XVI PANORAMA FILHARMONICA Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikavalkadi

XVI PANORAMA FILHARMONICA Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikavalkadi ATENEUMIN TAIDEMUSEO la 22.11. klo 18 21.30 XVI PANORAMA FILHARMONICA Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikavalkadi TAITEELLINEN SUUNNITTELU Atte Kilpeläinen Erkki Suomalainen ATENEUM-SALI

Lisätiedot

JOHAN EMIL KAUPPI (1875-1930) MS.MUS.KAUPPI COLL. 280

JOHAN EMIL KAUPPI (1875-1930) MS.MUS.KAUPPI COLL. 280 Arkistoluettelo 100 Kansalliskirjasto JOHAN EMIL KAUPPI (1875-1930) Säveltäjä, teatterikapellimestari, pianisti, kanteleensoittaja MS.MUS.KAUPPI COLL. 280 Emil Kauppi (alk. Kaupelin) syntyi Uudessakaupungissa

Lisätiedot

Kamarimusiikkia nuorille soittajille. Chamber Music for Young Players. Jäniksen retki huilulle, klarinetille ja pianolle (2003) Hare s Journey

Kamarimusiikkia nuorille soittajille. Chamber Music for Young Players. Jäniksen retki huilulle, klarinetille ja pianolle (2003) Hare s Journey Kamarimusiikkia nuorille soittaille hamber Musi for Young Players LAURI KILPIÖ Jäniksen retki huilulle, klarinetille a ianolle (00) Hare s Journey for flute, larinet and iano (00) M177 ISMN 979 0-5500-0-

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

OLLI KORTEKANGAS (1955-) COLL. 819

OLLI KORTEKANGAS (1955-) COLL. 819 Arkistoluettelo 758 OLLI KORTEKANGAS (1955-) COLL. 819 Käsikirjoituskokoelmat SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Yksinlaulut Three songs to poems of D. H. Lawrence. Lauluääni ja piano. Esityskiellossa. - 1. They

Lisätiedot

VELI-MATTI PUUMALA, säveltäjä (1965-) COLL. 590

VELI-MATTI PUUMALA, säveltäjä (1965-) COLL. 590 VELI-MATTI PUUMALA, säveltäjä (1965-) COLL. 590 Säveltäjä Veli-Matti Puumalaa (s. 18.7.1965) pidetään yhtenä johtavista suomalaisista säveltäjistä, jotka ovat debytoineet 1980-luvulla. Puumala opiskeli

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Käsikirjoituskokoelmat

Käsikirjoituskokoelmat ANTERO BRANDT Muusikko (1961-) COLL.574 Nimimerkit Mango Tarkka, Minierkki, Monday Morning, Paitaressu, Tervaa ja männynkäpyjä, Vonku Petteri Muusikko (kitaristi, säveltäjä), lastentarhanopettaja Esko

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

Näytelmämusiikkia sekakuorolle ja uruille

Näytelmämusiikkia sekakuorolle ja uruille Halleluja (EM059) Näytelmämusiikkia sekakuorolle ja uruille Sävelletty Joulukuussa 1901 Teksti Bjørnstjerne Bjørnson (näytelmään Over evne) Käsikirjoitus SibA Mel 18:271 Hakumuoto Halleluja, EM059 Lisätietoja

Lisätiedot

LEEVI ANTTI MADETOJA SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET

LEEVI ANTTI MADETOJA SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Arkistoluettelo 144 LEEVI ANTTI MADETOJA SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Käsikirjoituskokoelmat Tähän luetteloon on koottu tiedot Kansalliskirjastossa olevista Leevi Madetojan sävellyskäsikirjoituksista. Suomen

Lisätiedot

Världen den stora. Piano. Penkoilin peltoa aamusta asti. Lauluääni. Me tahdomme luoda Suomen tään. Sekakuoro

Världen den stora. Piano. Penkoilin peltoa aamusta asti. Lauluääni. Me tahdomme luoda Suomen tään. Sekakuoro Maailma suuri (EM146) Världen den stora Piano Sovitettu 1929? Käsikirjoitus SibA Mel 17:246 Maailma suuri, EM146 Kansanlaulusovitus, joka lienee tarkoitettu kokoelmaan Helmivyö. Maamiehen toukolaulu (EM147)

Lisätiedot

Arkistoluettelo 99 HEINO KASKI Ms.Mus. Kaski

Arkistoluettelo 99 HEINO KASKI Ms.Mus. Kaski Arkistoluettelo 99 HEINO KASKI Ms.Mus. Kaski Käsikirjoituskokoelmat 1 HEINO WILHELM DANIEL KASKI (1885-1957) (säveltäjä, musiikinopettaja; director musices) MS.MUS.KASKI Heino Kaski syntyi Pielisjärvellä

Lisätiedot

Lauluääni ja piano. Melodram före tablån Lausuja ja piano

Lauluääni ja piano. Melodram före tablån Lausuja ja piano I båten have vi (EM072) Sävelletty 9.6.1895 Teksti Ei tiedetä Hakumuoto I båten have vi, EM072 Lisätietoja Käsikirjoituksessa on puoli sivua lyijykynäluonnoksia ja otsikkona No 6 sekä päiväys. I kvällen

Lisätiedot

ILMARI KROHN ( ) Ms. Mus. Krohn

ILMARI KROHN ( ) Ms. Mus. Krohn Arkistoluettelo 118 ILMARI KROHN (1867-1960) Ms. Mus. Krohn Käsikirjoituskokoelmat Ilmari Henrik Reinhold Krohn (1867-1960) oli musiikintutkija ja säveltäjä. Hän oli Helsingin yliopiston dosentti vuodesta

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

EERO HÄMEENNIEMI COLL.633

EERO HÄMEENNIEMI COLL.633 Arkistoluettelo 643 EERO HÄMEENNIEMI COLL.633 Käsikirjoituskokoelmat 1 EERO HÄMEENNIEMI, säveltäjä (1951-) Coll. 633 Säveltäjä Eero Hämeenniemi on syntynyt 29.4.1951. Hän on opiskellut sävellystä Sibelius-

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Luettelo nro 661 Eero Erkkilä Signum: Coll.726 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Erkkilä (20.1.1941,Lohtaja). Laulaja, kuoronjohtaja, säveltäjä, dir.cant. ja musiikkineuvos. Eero Erkkilä on

Lisätiedot

YLEISRADION SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUSKOKOELMA

YLEISRADION SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUSKOKOELMA Luettelo no. 696 YLEISRADION SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUSKOKOELMA Coll. 790 Käsikirjoituskokoelmat Yleisradion sävellyskäsikirjoituskokoelma Suomen Yleisradio Oy eli YLE lahjoitti syksyllä 2009 nuotistostaan

Lisätiedot

Lapsoset ketterät kotihaasta

Lapsoset ketterät kotihaasta Helpompi kansanlauluvisa Kansanlauluvisassa on suomalaisten kansanlaulujen 1. säkeistön alkuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun

Lisätiedot

HARRI TUOMINEN, säveltäjä ( ) COLL. 610

HARRI TUOMINEN, säveltäjä ( ) COLL. 610 HARRI TUOMINEN, säveltäjä (1944-2006) COLL. 610 Säveltäjä Harri Tuominen on syntynyt 1.4.1944. Hän on opiskellut sävellystä vuosina 1966-73 Tauno Marttisen ja Ahti Sonnisen johdolla. Hän on työskennellyt

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

Hyllyluokitus musiikkiaineisto

Hyllyluokitus musiikkiaineisto Hyllyluokitus musiikkiaineisto Sisällys Käsikirjasto... 1 Kasetit... 1 CD:t... 2 Kirjat... 4 Musiikkivideot... 5 Nuotit... 5 Käsikirjasto 01 Bibliografiat 78 Musiikki 78.03 Hakuteokset. Sanakirjat 78.3

Lisätiedot

Yhtenäistetty Väinö Raitio

Yhtenäistetty Väinö Raitio Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaisusarja 163 Yhtenäistetty Väinö Raitio Teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo Heikki Poroila Suomen musiikkikirjastoyhdistys Helsinki 2013 Julkaisija

Lisätiedot

LUETTELO 682 HEIKKI AALTOILA

LUETTELO 682 HEIKKI AALTOILA LUETTELO 682 HEIKKI AALTOILA Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelma Aineisto Aika Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Näyttämömusiikki Agamemnon 1962 COLL. 748.1 - äänilehdet: fl. + picc., ob. I, ob. II +

Lisätiedot

MATTI MAKKONEN. Lullaby and Dance. KEHTOLAULU JA TANSSI pianotriolle. for Piano Trio. Modus Musiikki Oy M165 ISMN M

MATTI MAKKONEN. Lullaby and Dance. KEHTOLAULU JA TANSSI pianotriolle. for Piano Trio. Modus Musiikki Oy M165 ISMN M MATTI MAKKONEN KEHTOLAULU JA TANSSI ianotriolle Lullaby and Dance for iano Trio Modus Musiikki Oy M15 ISMN M 55003 190 ========== Erkki Melartin -kamarimusiikkikilailuen 2007 tilausteos. Commissioned for

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

OHJELMA 2017 AVAJAISKONSERTTI. Tiistai klo Sofia Magdalenan kirkko, Ruovesi

OHJELMA 2017 AVAJAISKONSERTTI. Tiistai klo Sofia Magdalenan kirkko, Ruovesi OHJELMA 2017 AVAJAISKONSERTTI Tiistai 27.6. klo 19.00 Sofia Magdalenan kirkko, Ruovesi Laulutaiteemme kirkkain tähti Soile Isokoski avaa oven suomalaisen laulumusiikin aarrearkkuun ja aloittaa samalla

Lisätiedot

Suomalaisia. Camerata Finlandia Johtaa Jorma Panula. Elegia Sydämeni laulu Konstan parempi valssi Suomen laulu Aamulla varhain Perhosvalssi ym.

Suomalaisia. Camerata Finlandia Johtaa Jorma Panula. Elegia Sydämeni laulu Konstan parempi valssi Suomen laulu Aamulla varhain Perhosvalssi ym. Suomalaisia Klassisia Suosikkisävelmiä 2 Camerata Finlandia Johtaa Jorma Panula 8.570839FIN Elegia Sydämeni laulu Konstan parempi valssi Suomen laulu Aamulla varhain Perhosvalssi ym. 01. Häätanhu 2 56

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2013 1 Sisältö Jousisoittimet... 2 Viulu... 2 Alttoviulu... 3 Sello... 3 Kontrabasso... 3 Puhaltimet... 4 (Huilu, oboe, klarinetti, fagotti,

Lisätiedot

Käsikirjoituskokoelmat

Käsikirjoituskokoelmat SISÄLLYS Armas Launiksen arkisto sivu Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet 2 Kirjekonseptit/Lähetetyt kirjeet 7 Muiden henkilöiden kirjeenvaihto 8 Kirjallinen toiminta Libretot 9 Artikkelit 10

Lisätiedot

UUNO MATTILA, muusikko (1907-61)

UUNO MATTILA, muusikko (1907-61) UUNO MATTILA, muusikko (1907-61) COLL.569 Uuno Oskar Mattila (Helsinki 2.2.1907-19.7.1961) oli siviiliammatiltaan myyjä, mutta hän toimi vapaa-aikanaan monipuolisesti musiikin parissa: viihdesäveltäjänä

Lisätiedot

10 lätta stycken för piano. Piano

10 lätta stycken för piano. Piano Bagateller (EM020) 10 lätta stycken för piano 1. Stilla stund 2. Vid en källa 3. Humoresk 4. Med en blåklocka 5. I båten 6. Anekdot 7. Snöfall 8. Slädfärd 9. Julmorgon 10. Gunghästen Sävelletty 1932 tai

Lisätiedot

TANELI KUUSISTO COLL.558

TANELI KUUSISTO COLL.558 Arkistoluettelo 611 TANELI KUUSISTO COLL.558 Käsikirjoituskokoelmat 1 TANELI KUUSISTO, säveltäjä (1905-1988) COLL.558 Säveltäjä, pianisti, urkutaiteilija Taneli Kuusisto syntyi Helsingissä 19.6.1905. Hän

Lisätiedot

JOUKO J. LEHTONEN (1942-) COLL. 615

JOUKO J. LEHTONEN (1942-) COLL. 615 Arkistoluettelo 631 JOUKO J. LEHTONEN (1942-) COLL. 615 Käsikirjoituskokoelmat 1 JOUKO J. LEHTONEN, muusikko (1942-) COLL. 615 Raumalainen Jouko J. Lehtonen on syntynyt vuonna 1942. Hän on toiminut basistina

Lisätiedot

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun.

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun. tiistai 1.7. Rengon kirkko klo 19.00 Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti Hugo Wolf: Italialainen serenadi Wolfgang Amadeus Mozart: Jousikvartetto no 17 B-duuri Metsästys Maurice Ravel: Jousikvartetto

Lisätiedot

SARJA II vuotiaat (8 osallistujaa)

SARJA II vuotiaat (8 osallistujaa) SARJA II 13-16 -vuotiaat (8 osallistujaa) Ella Littunen, s. 18.07.96 (Op. Helmi Hänninen) D. Scarlatti: Sonaatti d J. Haydn: Sonaatti E, Hob XVI/13 Moderato E. Rautavaara: Partita Koko Zhou s. 10.07.96

Lisätiedot

Piano. Nachtwache der Liebe. Laulu ja piano. Unisonokuoro. Piano

Piano. Nachtwache der Liebe. Laulu ja piano. Unisonokuoro. Piano Laulu hämärässä (EM131) Sävelletty Käsikirjoitus Hakumuoto Lisätietoja Ei tiedetä Kadoksissa Laulu hämärässä, EM131 Tällainen teos on mainittu Helvi Leiviskän laatimassa teosluettelossa, mutta sen käsikirjoitusta

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

Luettelo no. 709. Fridrich Bruk COLL.794. Kansalliskirjasto. Käsikirjoituskokoelma

Luettelo no. 709. Fridrich Bruk COLL.794. Kansalliskirjasto. Käsikirjoituskokoelma Luettelo no. 709 Fridrich Bruk COLL.794 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelma Diplomisäveltäjä Fridrich Brukin (Harkova, Ukraina18.9.1937) arkisto vastaanotettiin Kansalliskirjastoon joulukuussa 2011.

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 1 METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 Sisältö Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto... 2 Pedagogin suuntautumisvaihtoehto/ Soitin-

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2012 Sisältö Jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso)... 2 Puhaltimet (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni,

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

AARRE MERIKANTO. Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147

AARRE MERIKANTO. Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147 Arkistoluettelo 150 AARRE MERIKANTO Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147 Käsikirjoituskokoelmat 1 AARRE MERIKANTO Säveltäjä 1893-1958 Aarre Merikanto, Oskar Merikannon poika, syntyi Helsingissä 29.6.1893.

Lisätiedot

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 LUETTELO NRO. 305 TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO (1907-1968) COLL. 310 Toivo ja Alma Kuulan yksityisarkiston

Lisätiedot

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

25.1.2014. Nuotti. Nuotti. Nuotti. Nuotti. Piano sonata no. 21 in C major, opus 53, ("Waldstein"), c2012 978-1-4768-1630-2 78.61 1780Y199764.

25.1.2014. Nuotti. Nuotti. Nuotti. Nuotti. Piano sonata no. 21 in C major, opus 53, (Waldstein), c2012 978-1-4768-1630-2 78.61 1780Y199764. TOENPERÄN KIRJSTO, JUVN KIRJSTO Tiedonhakulista 1 / 11 25.1.2014 Hankintapäivä: 1.1.2013-31.12.2013 Kotipisteryhmä: Toenperän kirjasto ateriaaliryhmä: Nuotit ja partituurit Tekijä Nimeke ateriaali 120

Lisätiedot

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat.

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. VALINTAKOEKUVAUKSET Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. Pedagogin

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

JULKAISUKATALOGI 2019

JULKAISUKATALOGI 2019 JULKAISUKATALOGI 2019 Joululaulukokoelma yksinlaulajalle SUOMALAINEN JOULU FINSK JUL Keskeisimpiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia perinteisiä ja hartaita joululauluja alkuperäisin pianosäestyksin.

Lisätiedot

RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010

RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010 RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010 13.1. Finlandia-talo klo 19.00 KESKIVIIKKOSARJA 10 Marko Ylönen, sello Lindberg: Expo, ek Suomessa Dvorák: Sellokonsertto Prokofjev: Sinfonia nro 5 22.1.

Lisätiedot

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm HUILU / FLUTE / FLÖJT Herbert Lindholm KANSANSÄVELMIÄ HUILULLE sovituksia huilulle ja pianolle Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano Flöjtalbum i finsk folkton Helin & Sons Helsinki

Lisätiedot

TOIVO KUULA ( ) Käsikirjoituskokoelma muodostuu 3 erillisestä talletuksesta, joiden omistajat ovat:

TOIVO KUULA ( ) Käsikirjoituskokoelma muodostuu 3 erillisestä talletuksesta, joiden omistajat ovat: TOIVO KUULA (1883-1918) Käsikirjoituskokoelma muodostuu 3 erillisestä talletuksesta, joiden omistajat ovat: - Kansalliskirjasto (signum: Ms.Mus.Kuula), 6 koteloa / Sinikka Marttisen (1917-1981) eli säveltäjän

Lisätiedot

Piano. Herbert Lindholm. sovituksia huilulle ja pianolle. Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano. Flöjtalbum i finsk folkton

Piano. Herbert Lindholm. sovituksia huilulle ja pianolle. Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano. Flöjtalbum i finsk folkton Piano Herbert Lindholm KANSANSÄVELMIÄ HUILULLE sovituksia huilulle ja pianolle Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano Flöjtalbum i finsk folkton PIANO SCORE Säestysvihkon sisällysluettelo

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKIN TIEDOTUSKESKUS. Ms. Mus. MT COLL. 808

SUOMALAISEN MUSIIKIN TIEDOTUSKESKUS. Ms. Mus. MT COLL. 808 Arkistoluettelo 155 SUOMALAISEN MUSIIKIN TIEDOTUSKESKUS Ms. Mus. MT COLL. 808 Käsikirjoituskokoelmat 1 Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (FIMIC) on Suomen Musiikkineuvoston vuonna 1963 perustama tiedotustoimisto,

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

RDA ja musiikki. Musiikkinimekkeiden osalta eniten muutoksia tulee taidemusiikin luettelointiin.

RDA ja musiikki. Musiikkinimekkeiden osalta eniten muutoksia tulee taidemusiikin luettelointiin. RDA ja musiikki Tässä on koottuna keskeisimpiä muutoksia, joita RDA-kuvailusääntöjen käyttöönotto tuo musiikkiaineistojen luettelointiin. Yleiset kaikkia aineistoja koskevat RDA-muutokset, kuten lähes

Lisätiedot

LINJAUKSET LUKUUN 6 TEOSTEN JA EKSPRESSIOIDEN IDENTIFIOINTI

LINJAUKSET LUKUUN 6 TEOSTEN JA EKSPRESSIOIDEN IDENTIFIOINTI LINJAUKSET LUKUUN 6 TEOSTEN JA EKSPRESSIOIDEN IDENTIFIOINTI Linjaukset kohtaan 6.2.1.7 Artikkeli nimekkeen alussa Vaihtoehto: Ei sovelleta vaihtoehtoa artikkelin poisjätöstä. Linjaukset kohtaan 6.2.1.8

Lisätiedot