HANNU SINNEMÄKI, muusikko, säveltäjä (1945-)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANNU SINNEMÄKI, muusikko, säveltäjä (1945-)"

Transkriptio

1 Arkistoluettelo 626 HANNU SINNEMÄKI, muusikko, säveltäjä (1945-) COLL. 616 Hannu Sinnemäki on syntynyt Hän on suorittanut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon (mm. psykologia, musiikkitiede) 1967, ja opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa Matti Tuloiselan ja Pekka Salomaan johdolla. Yksinlaulun diplomin hän on suorittanut vuonna1977. Hän on toiminut Oulunkylän Pop-jazz-opistossa yksinlaulun ja säveltapailun opettajana ja Suomen Kansallisoopperan kuoron tenorilaulajana vuodesta Hannu Sinnemäki on johtanut sekakuoro Pohjalaisten Osakuntien Laulajia sekä laulu- ja soitinyhtye Ellipsiä luvuilla. Torpparit-nimistä viihde- ja kansanlaulukuoroa hän on johtanut 1970-luvulta lähtien. Nykyään hän johtaa myös Suomen Kansallisoopperan kuoron jäsenistä koostuvaa mieskuoro Operamentoa. Säveltäjänä Hannu Sinnemäki on itseoppinut. Hänen tuotantonsa sisältää yli sata laulusävellystä (laulelmat, nykykansanmusiikki, viihdekuoro) ja n. 150 sovitusta erilaisille yhtyeille ja kuoroille. Hän on säveltänyt musiikin Rauni Mollbergin elokuvaan 'Maa on syntinen laulu' 1973, laulusarjan altolle ja kahdelle kitaralle 'Rakastetulleni etäisiltä vuorilta' 1978 (teksti Oili Mäki-Tirkkonen), kamarioopperan 'Silmänkääntäjä' 1995 ja kolme Jeesuksen laulua 'Via crucis'-katunäytelmään Lisäksi hän on sovittanut John Gayn Kerjäläisoopperan 1700-luvulta laulajille, kamariyhtyeelle ja kansanmusiikkisoittimille Hannu Sinnemäen arkisto sisältää Sinnemäen sävellys- ja sovituskäsikirjoituksia, osin valokopioina. Hannu Sinnemäki on lahjoittanut aineiston Helsingin yliopiston kirjastolle Lähde: Hannu Sinnemäen syyskuussa 1999 antamat tiedot Marjut Hjelt Luettelon päivitys Jerry Jantunen Käsikirjoituskokoelmat

2 Aineisto Aika Signum BIOGRAPHICA COLL Otteita Hannu Sinnemäen muusikko- ja säveltäjätoiminnasta (1 s.) 1999 SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Tule takaisin menninkäinen - libretto - pianopartituurin luonnos COLL Kerjäläisooppera (perustuu John Gayn librettoon 'The Beggar's Opera' vuodelta 1728) - sovitus kamariyhtyeelle ja kansanmusiikkisoittimille, tanssit säveltänyt Merja Ikkelä - partituuri (kopio) Silmänkääntäjä (2-näytöksinen koominen kamariooppera Pietari Hannikaisen näytelmän pohjalta) - pianopartituuri - kopio partituurista partituuri - stemmat: huilu, klarinetti, fagotti, kitara/mandoliini, harmonikka, viulut 1-2, sello, kontrabasso, lyömäsoitt. 1-2 Maa on syntinen laulu (san. Timo K. Mukka). - Maa on syntinen laulu (lauluääni, sointumerkit) - Tunnustus (versiot: 1. lauluääni, sointumerkit ; 2. lauluääni, viulu, kitara, harmonikka, piano, sello, kontrabasso ; 3. sekakuoro, sointumerkit) COLL COLL Aamu (san. Viljo Kajava). Lauluääni, En ymmärrä ikuista onnea (san. Arja Tiainen). Lauluääni, kitara, harmonikka, viulu, sello, kontrabasso, Etten unohtaisi, kirjoitan (san. Arja Tiainen). Lauluääni, Himmeä ilta (san. Antero Kajanto). Lauluääni,

3 Häälaulu (san. Helena Toikka).Versiot: - sopraano, baritoni, piano/urut, sointumerkit Joulu on sydänten matka (san. Hannele Huovi). Lauluääni, Näit juhannuksen (san. Lasse Heikkilä). Lauluääni, harmonikka, kitara, viulu, kontrabasso. Keväthämyssä (san. Einari Vuorela). Versiot: - lauluääni, piano, sointumerkit - sekakuoro Kissa nukkuu sängyllä (san. Arja Tiainen). Versiot: - lauluääni, (nokka)huilu, viulu, sello, kitara, sointumerkit Lissabonin muisto (san. Hannu Sinnemäki). Lauluääni, Maskotti-Ullan jenkka 2. Lauluäänet, viulu, harmonikka/huuliharppu/kosketinsoitin, Muistojeni valssi (san. Tellervo Ahonen). Lauluääni, Pakolainen (san. Hannu Sinnemäki). Lauluääni, piano, Polkupyörät (san. Arja Tiainen). Lauluääni, Rakastetulleni etäisiltä vuorilta (san. Oili Mäki-Tirkkonen). Altto/mezzosopraano, 2 kitaraa. - Vielä vähän aikaa - Hengityksemme on kevyempää - Kun sinä lähestyit - Kielo ja ruusu - Iltatuulen viilentyessä Ristisaattolaulu (san. Jouko H. Nissinen). Huilu, baritoni, Syksystä kesään (san. Hannu Sinnemäki). Versiot: - mieskuoro, säestys Unilaulu (san. Arja Tiainen). Lauluääni, viulu, nokkahuilu, sello, kitara.

4 Vait! (san. Eino Leino). Versiot: - lauluääni, alttoviulu, sello, kitara, sointumerkit - lauluääni, piano, sointumerkit Ave Maria (säv., san. Aili Runne, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro. Du, du liegst mir im Herzen (saks. valssilaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro. Ei oo aittahan asiita (Kanteletar). Sekakuoro, hanuri/piano, Ei tämä tyttö (keskipohjalainen kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Eikä niin tuulta (hämäl. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Heijani kammarin lasin alla (san. Ilmari Kianto). Sekakuoro, Ilta (san. Unto Kupiainen). Versiot: - mieskuoro, sointumerkit - sekakuoro, viulu, harmonikka, sointumerkit Iltarusko (säv. Kullervo Linna, san. Usko Kemppi, sov. Hannu Sinnemäki, Pirjo Bergström). Mieskuoro, soittimet. Ja mitä sitten (san. Arja Tiainen). Versiot: - sekakuoro, sointumerkit Jouluilta (säv. Uuno Klami, san. Yrjö Jylhä, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Jos teillä pojat yksinänsä (keskipohj. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Naiskuoro. Järven takana on punaanen talo (eteläpohj. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Järviseudun kirkonkellot (sanat Lappajärveltä). Sekakuoro. Kahvila hyvin täysi (san. Arja Tiainen). Sekakuoro, piano, harmonikka,

5 Kaunis oli kuusi (kansanruno). Sekakuoro. Kaupunki kevätillassa (san. Arvo Turtiainen). Sekakuoro, viulu, sello, kitara, hanuri, Kenen tuo kylä näkevi (kansanruno). Sekakuoro, viulu, hanuri, Kesä Sörnäisissä (san. Katri Vala). Sekakuoro, Kevättuuli, tulvii vesi (unk. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro, Sointumerkit. Kirkonkylän kahvilassa (säv. Kaj Chydenius, san. Marja-Leena Mikkola, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro, Kivittäkin mylly jauhaa (unk. kansanlaulu, suom. Viljo Tervonen, sov. Hannu Sinnemäki). Naiskuoro. Kullan reki (san. Ilmari Kianto). Versiot: - sekakuoro - pelimanniyhtye Kun sinisilmäs nähdä sain (säv. Arvo Koskimaa, san. Arvo Koskimaa & Saukki, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro, Kuulin äänen kullaltani (inkeril. kansanruno). Naiskuoro. Laulu on iloni ja työni (kansansävelmä, san, J. Alfred Tanner, sov. Hannu Sinnemäki) Lauluni sinulle (säv., san. Usko Kemppi, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro, piano/harmonikka, Maailman aamu (san. Katri Vala). Sekakuoro, Mamma se luuli luuessansa (pohjoispohj. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Monimorsiaminen (Kanteletar). Sekakuoro. Pienellä huilulla huutelen (san. Einari Vuorela). Sekakuoro. Pieni kansanlaulu (säv. Sulho Ranta, san. P. Mustapää, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Nokturno (san. J. Salvat-Papasseit, Tyyne Tuulio). Tenori, sekakuoro.

6 Pikku lintu (keskipohj. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Naiskuoro. Rakasta minua (säv. Kari Lilja, san. Leevi Lehto, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro, Sielu (san. Eino Leino). Sekakuoro, viulu, sello, Soitapas, soria likka (Kanteletar). Mieskuoro. Suomen oikeus (san. Lauri Letonmäki). Baritoni, sekakuoro, sointumerkit (kitara, piano), sello. Tuhansien satamien laulu (san. Tellervo Ahonen). Lauluäänet (SSA), sointumerkit (piano). Tuuli kuiskasi (san. Turkka Suominen). Sopraano, sekakuoro, Vänta inte med och sjunga (suomenr. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Ihanassa kryytimaassa (keskipohj. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Kun paljon rakastaa (säv., san. Juha Lehmus, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro. Kun tämä kana katovi (Kanteletar). Sekakuoro. Kuusalon Kaarina (kansanballadi, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Moskovan valot (säv. Tihon Hrennikov, san. Pauli Salonen, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro, Nyt mun täytyy lähteä (san. Ilmari Kianto). Sekakuoro, viulu, harmonikka. Näköala satamaan (san. Unto Koskela). Versiot: - sekakuoro, piano, harmonikka O little town of Betlehem (säv. Lewis H. Redner, san. Phillips Brooks, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro. Piirustusta (san. Arja Tiainen). Melodia, Pustan poika (säv., san. Usko Kemppi, sov. Hannu Sinnemäki, Pirjo Bergström). Mieskuoro,

7 Saaren rantoja astuissani (san. Ilmari Kianto). Sekakuoro, Serenadi (san. Federico García Lorca, suom. Hannu Sinnemäki). Lauluääni, huilu, sello, kitara. Siionin virsi nro 118 (sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro. Toukokuussa (san. Irma Airisto). Sekakuoro, piano. Tyttöni (kansanlaulu Iitistä, sov. Hannu Sinnemäki). Lauluyhtye (SATB). Täällä selkiällä merellä (pohjoispohj. merimieslaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro, Vienan neiet (Kanteletar). Naiskuoro. Viisi runoa. Sekakuoro. - Ajopuista (san. Väinö Kirstinä) - Sanoja jotka putoilevat (san. Väinö Kirstinä) - Tanssi (san. Eila Kivikk aho) - Minuus (san. Tommy Tabermann) - Sydänmaan lammella (san. Ilmari Kianto) Wilenius-iskelmä. Versiot: - melodia - piano n Voi sua, paju! (san. Ilmari Kianto). Sekakuoro. Yölliset vankkurit (san. Viljo Kajava). Lauluääni, Muistathan polut (san. Liisa Enwald). Versiot: - sekakuoro, sointumerkit COLL Kohtaaminen (san. Liisa Enwald). Sekakuoro. Viisi onnittelulaulua (san. Liisa Enwald). Kuoro, - Tänään on juhlinnan syytä (sekakuoro) - Minun mieleni on kuin pesä (sekakuoro) - Juhla-aamu valkenee (sekakuoro) - Sinut kutsun kultaiseen kesään (naiskuoro) - Juhla-aamun aurinko loistaa (sekakuoro) Orvon huokaus (suom. kansanlaulu, sov. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro.

8 Puutarhurin laulu (san. Hannu Sinnemäki). Sekakuoro, Kohtaaminen (san. Väinö Kirstinä). Sekakuoro. Näin unta (san. L. Onerva). Mieskuoro, Nyt on valmista (san. Arno Kotro). Sekakuoro, Saaren impi (san. Larin-Kyösti). Sekakuoro, Hämärän ääniä (san. Larin-Kyösti). Sekakuoro, Miten havahduttaisiin (san. Leif Färding). Mieskuoro, säestys. Missä sinä (san. Leif Färding). Sekakuoro, Menin rannalle (san. Leif Färding). Sekakuoro. Päivästä päivään puolustin itseäni (san. Leif Färding). Naiskuoro. Missä oletkin (san. Leif Färding). Sekakuoro, Yö yöltä jokin minussa kirkastuu (san. Leif Färding). Versiot: - sekakuoro, sointumerkit Äidin porsaat (kansansävelmä, sov. Hannu Sinnemäki). Mieskuoro.

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Arkistoluettelo 737 ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Käsikirjoituskokoelmat KIRJE Antti Toivola Senni Savela- Kananoja 1978 COLL. 747.1 MUUTA Musiikkijaoston puheenjohtajan uo Antti Toivolan testamentti

Lisätiedot

HARRI WESSMAN, säveltäjä (1949-) COLL. 654

HARRI WESSMAN, säveltäjä (1949-) COLL. 654 Arkistoluettelo 721 HARRI WESSMAN, säveltäjä (1949-) COLL. 654 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET COLL. 654.1 Orkesterimusiikki Pilvistä (Cloudy)

Lisätiedot

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645 Arkistoluettelo 773 JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä (1956-2015) COLL. 645 Käsikirjoituskokoelmat 1 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Yksinlaulut Cinq poèmes de René Char, op. 12 A COLL. 645.1

Lisätiedot

TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597

TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597 TOIMI PENTTINEN, urkuri, säveltäjä (1905-98) COLL. 597 Urkuri, säveltäjä, musiikinopettaja Toimi Veikko Penttinen syntyi Joensuussa 5.9.1905 ja kuoli Helsingissä 6.9.1998. Penttinen valmistui Viipurin

Lisätiedot

ARVO LAITINEN (1893-1966) Ms.Mus. Laitinen COLL. 117

ARVO LAITINEN (1893-1966) Ms.Mus. Laitinen COLL. 117 Arkistoluettelo 129 ARVO LAITINEN (1893-1966) Laitinen COLL. 117 Käsikirjoituskokoelmat Aineisto Aika Signum SAAPUNEET KIRJEET COLL.117.1 SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET (luettelo päivitetty 11.8.2014 / JJ)

Lisätiedot

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376

TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Arkistoluettelo 339 TOIVO SAARENPÄÄ Ms.Mus. 161 COLL. 376 Käsikirjoituskokoelmat SAARENPÄÄ (vuoteen 1906 Herckman), TOIVO HARRAS (1882-1948) Säveltäjä ja kuoronjohtaja Toivo Saarenpää lopetti koulunkäyntinsä

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

LUETTELO 655 EERO MOILANEN. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

LUETTELO 655 EERO MOILANEN. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat LUETTELO 655 EERO MOILANEN Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Moilanen, säveltäjä (1934 ) COLL.713 Säveltäjä, FT, pedagogi, Eero Moilanen on syntynyt 13.6.1934 Ilomantsissa. Moilanen on toiminut

Lisätiedot

JULKAISUKATALOGI 2017

JULKAISUKATALOGI 2017 JULKAISUKATALOGI 2017 YKSINLAULUT JA DUETOT Joululaulukokoelma yksinlaulajalle SUOMALAINEN JOULU FINSK JUL Keskeisimpiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia perinteisiä ja hartaita joululauluja alkuperäisin

Lisätiedot

EINO ROIHA ( )

EINO ROIHA ( ) Luettelo 740 EINO ROIHA (1904-1955) Coll.771 Käsikirjoituskokoelmat Kansalliskirjasto Eino Roiha (1904-1955) toimi Jyväskylän yliopiston seminaarissa (kasvatusopillisessa korkeakoulussa) musiikin lehtorina

Lisätiedot

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni Nuorten laulukirja III, op. 134B Lauluäänet ja piano Sävelletty 1928 tai aikaisemmin Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1928 Lisäjulkaisut Valistus, Helsinki 1928 (yksiääninen painos, ilman opusnumeroa) Nuorten

Lisätiedot

OLLI KORTEKANGAS (1955-) COLL. 819

OLLI KORTEKANGAS (1955-) COLL. 819 Arkistoluettelo 758 OLLI KORTEKANGAS (1955-) COLL. 819 Käsikirjoituskokoelmat SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Yksinlaulut Three songs to poems of D. H. Lawrence. Lauluääni ja piano. Esityskiellossa. - 1. They

Lisätiedot

Arkistoluettelo 99 HEINO KASKI Ms.Mus. Kaski

Arkistoluettelo 99 HEINO KASKI Ms.Mus. Kaski Arkistoluettelo 99 HEINO KASKI Ms.Mus. Kaski Käsikirjoituskokoelmat 1 HEINO WILHELM DANIEL KASKI (1885-1957) (säveltäjä, musiikinopettaja; director musices) MS.MUS.KASKI Heino Kaski syntyi Pielisjärvellä

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

VEIKKO NORONTAUS COLL.596

VEIKKO NORONTAUS COLL.596 Arkistoluettelo 619 VEIKKO NORONTAUS COLL.596 Käsikirjoituskokoelmat 1 VEIKKO NORONTAUS, säveltäjä (1930-) COLL. 596 Kanttori-urkuri, säveltäjä Veikko Norontaus on syntynyt 9.3.1930 Viipurissa. Norontaus

Lisätiedot

Antti Waleri Lehtinen Coll.832

Antti Waleri Lehtinen Coll.832 Luettelo 768 Antti Waleri Lehtinen Coll.832 Käsikirjoituskokoelma Kansalliskirjasto Antti Waleri Lehtinen (12.3.1874 9.6.1961) Director cantus, kanttori, säveltäjä. Antti Waleri Lehtinen opiskeli Helsingin

Lisätiedot

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET LUETTELO 133 ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Signum: Ms.Mus.Launis KANSALLISKIRJASTO KÄSIKIRJOITUSYKSIKKÖ Luettelo Armas Launiksen sävellyskokoelmasta Materiaali on lunastettu yliopiston kirjastoon

Lisätiedot

Arkistoluettelo 246 TEOSTO. Ms.Mus. Teosto

Arkistoluettelo 246 TEOSTO. Ms.Mus. Teosto Arkistoluettelo 246 TEOSTO Ms.Mus. Teosto Teosto ry:n Kansalliskirjastoon tallettamat sävellyskäsikirjoitukset: ARNI, ANNIKKI (1898-1981) Jenkka. Laulu ja piano. - painettu nuotti samasta kappaleesta:

Lisätiedot

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu)

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu) Nuorten laulukirja II, op. 134A Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu) Sävelletty 1927 tai aikaisemmin Käsikirjoitus Ei tunneta Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1927 Lisäjulkaisu Valistus, Helsinki

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

HARRI TUOMINEN, säveltäjä ( ) COLL. 610

HARRI TUOMINEN, säveltäjä ( ) COLL. 610 HARRI TUOMINEN, säveltäjä (1944-2006) COLL. 610 Säveltäjä Harri Tuominen on syntynyt 1.4.1944. Hän on opiskellut sävellystä vuosina 1966-73 Tauno Marttisen ja Ahti Sonnisen johdolla. Hän on työskennellyt

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

JUHA T. KOSKINEN COLL. 600

JUHA T. KOSKINEN COLL. 600 Arkistoluettelo 632 JUHA T. KOSKINEN COLL. 600 Käsikirjoituskokoelmat 1 JUHA T. KOSKINEN, säveltäjä (1972-) COLL. 600 Juha Tapani Koskinen on syntynyt 26.10.1972. Hän on opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa

Lisätiedot

LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN

LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN nu = nuotti cd = cd levy ka = kasetti KM le= ei lainattava LP levy VM le= lainattava LP levy Borg, Kim: Seitsemän laulua Aleksis Kiven sanoihin, op27 (nu) Nro 1, Jo valkenee

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Coll.813

PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Coll.813 Luettelo no 744 PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Coll.813 Käsikirjoituskokoelmat PEKKA KOSTIAISEN ARKISTO Pekka Olavi Kostiainen (16.3.1944 Jyväskylä) on suomalainen säveltäjä ja kuoronjohtaja. Hän valmistui kanttori-urkuriksi

Lisätiedot

JULKAISUKATALOGI 2019

JULKAISUKATALOGI 2019 JULKAISUKATALOGI 2019 Joululaulukokoelma yksinlaulajalle SUOMALAINEN JOULU FINSK JUL Keskeisimpiä suomalaiseen joulunviettoon kuuluvia perinteisiä ja hartaita joululauluja alkuperäisin pianosäestyksin.

Lisätiedot

AARRE MERIKANTO. Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147

AARRE MERIKANTO. Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147 Arkistoluettelo 150 AARRE MERIKANTO Ms.Mus. Aarre Merikanto COLL.147 Käsikirjoituskokoelmat 1 AARRE MERIKANTO Säveltäjä 1893-1958 Aarre Merikanto, Oskar Merikannon poika, syntyi Helsingissä 29.6.1893.

Lisätiedot

EERO HÄMEENNIEMI COLL.633

EERO HÄMEENNIEMI COLL.633 Arkistoluettelo 643 EERO HÄMEENNIEMI COLL.633 Käsikirjoituskokoelmat 1 EERO HÄMEENNIEMI, säveltäjä (1951-) Coll. 633 Säveltäjä Eero Hämeenniemi on syntynyt 29.4.1951. Hän on opiskellut sävellystä Sibelius-

Lisätiedot

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua

Lisätiedot

Kamarimusiikkia nuorille soittajille. Chamber Music for Young Players. Jäniksen retki huilulle, klarinetille ja pianolle (2003) Hare s Journey

Kamarimusiikkia nuorille soittajille. Chamber Music for Young Players. Jäniksen retki huilulle, klarinetille ja pianolle (2003) Hare s Journey Kamarimusiikkia nuorille soittaille hamber Musi for Young Players LAURI KILPIÖ Jäniksen retki huilulle, klarinetille a ianolle (00) Hare s Journey for flute, larinet and iano (00) M177 ISMN 979 0-5500-0-

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

UUNO MATTILA, muusikko (1907-61)

UUNO MATTILA, muusikko (1907-61) UUNO MATTILA, muusikko (1907-61) COLL.569 Uuno Oskar Mattila (Helsinki 2.2.1907-19.7.1961) oli siviiliammatiltaan myyjä, mutta hän toimi vapaa-aikanaan monipuolisesti musiikin parissa: viihdesäveltäjänä

Lisätiedot

AAPO SIMILÄ (1891-1972) COLL. 742

AAPO SIMILÄ (1891-1972) COLL. 742 Arkistoluettelo 751 AAPO SIMILÄ (1891-1972) COLL. 742 Käsikirjoituskokoelmat Aapo Kustaa Similä (14. huhtikuuta 1891 Oulu - 10. marraskuuta 1972 Helsinki) oli suomalainen laulaja, säveltäjä, muusikko ja

Lisätiedot

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö)

SYKSY Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko. Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) SYKSY 2016 27.11. Perinteinen joulukonsertti, Paimion kko Nouse lentoon kyyhky valkein! (Kuva: Päivi Hörkkö) 1.10. Paimio opiston 50 v. juhla Paimiosalissa KEVÄT 2016 14.4. Paimiolaisen kuvanveistäjä Raili

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

JOHAN EMIL KAUPPI (1875-1930) MS.MUS.KAUPPI COLL. 280

JOHAN EMIL KAUPPI (1875-1930) MS.MUS.KAUPPI COLL. 280 Arkistoluettelo 100 Kansalliskirjasto JOHAN EMIL KAUPPI (1875-1930) Säveltäjä, teatterikapellimestari, pianisti, kanteleensoittaja MS.MUS.KAUPPI COLL. 280 Emil Kauppi (alk. Kaupelin) syntyi Uudessakaupungissa

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Käsikirjoituskokoelmat

Käsikirjoituskokoelmat ANTERO BRANDT Muusikko (1961-) COLL.574 Nimimerkit Mango Tarkka, Minierkki, Monday Morning, Paitaressu, Tervaa ja männynkäpyjä, Vonku Petteri Muusikko (kitaristi, säveltäjä), lastentarhanopettaja Esko

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat

Luettelo nro 661. Eero Erkkilä. Signum: Coll.726. Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Luettelo nro 661 Eero Erkkilä Signum: Coll.726 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat Eero Erkkilä (20.1.1941,Lohtaja). Laulaja, kuoronjohtaja, säveltäjä, dir.cant. ja musiikkineuvos. Eero Erkkilä on

Lisätiedot

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276

LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Arkistoluettelo 145 LEEVI MADETOJA (1887-1947) COLL.276 Käsikirjoituskokoelmat Sisällys Sivu Leevi Madetojan arkisto Biographica 2 Kirjeenvaihto Saapuneet kirjeet Yksityiset 3 Viralliset 6 Onnittelusähkeet

Lisätiedot

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro

Klinge min sång till himlarnas höjd. Piano. Vinterafton Winterabend. Piano. Sinä nouset mun henkeni koitto. Sekakuoro Taivahan ääriin lauluni soikoon (EM229) Klinge min sång till himlarnas höjd Piano Sovitettu 1929? Käsikirjoitus SibA Mel 17:245 Hakumuoto Taivahan ääriin lauluni soikoon, EM229 Lisätietoja Kansanlaulusovitus,

Lisätiedot

TONI EDELMANN, säveltäjä (1945-) COLL. 566

TONI EDELMANN, säveltäjä (1945-) COLL. 566 TONI EDELMANN, säveltäjä (1945-) COLL. 566 Toni Edelmann on syntynyt Haminassa 1945. Hän on suorittanut musiikinopettajan tutkinnon Sibelius-Akatemiassa ja toiminut Teatterikorkeakoulun (Suomen teatterikoulun)

Lisätiedot

Luettelo no. 709. Fridrich Bruk COLL.794. Kansalliskirjasto. Käsikirjoituskokoelma

Luettelo no. 709. Fridrich Bruk COLL.794. Kansalliskirjasto. Käsikirjoituskokoelma Luettelo no. 709 Fridrich Bruk COLL.794 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelma Diplomisäveltäjä Fridrich Brukin (Harkova, Ukraina18.9.1937) arkisto vastaanotettiin Kansalliskirjastoon joulukuussa 2011.

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

EINO LINNALA, säveltäjä

EINO LINNALA, säveltäjä Arkistoluettelo 141 EINO LINNALA, säveltäjä Eino Maunu Aleksanteri Linnala (1896-1973) (vuoteen 1906 Borgman), säveltäjä, suoritti fil.kand.tutkinnon 1921. Hän opiskeli musiikkia Helsingin konservatoriossa

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Arkistoluettelo 617 KALEVI AHO COLL.599. Käsikirjoituskokoelmat

Arkistoluettelo 617 KALEVI AHO COLL.599. Käsikirjoituskokoelmat Arkistoluettelo 617 KALEVI AHO COLL.599 Käsikirjoituskokoelmat KALEVI AHO, säveltäjä (1949 ) COLL. 599 Säveltäjä Kalevi Ensio Aho on syntynyt Forssassa 9.3.1949. Hän opiskeli sävellystä Sibelius- Akatemiassa

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

RDA ja musiikki. Musiikkinimekkeiden osalta eniten muutoksia tulee taidemusiikin luettelointiin.

RDA ja musiikki. Musiikkinimekkeiden osalta eniten muutoksia tulee taidemusiikin luettelointiin. RDA ja musiikki Tässä on koottuna keskeisimpiä muutoksia, joita RDA-kuvailusääntöjen käyttöönotto tuo musiikkiaineistojen luettelointiin. Yleiset kaikkia aineistoja koskevat RDA-muutokset, kuten lähes

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

JÄSENETUKAMPANJA

JÄSENETUKAMPANJA JÄSENETUKAMPANJA 1.5.-1.9.2017 KIRKKOLAULUKOKOELMAT YKSINLAULUT JA DUETOT HARTAISIIN HETKIIN Hengellisiä yksinlauluja Perinteisiä kirkkolauluja: hengellisiä ja hartaita yksinlauluja, sekä laulu- ja virsisovituksia

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

VANTAAN VIIHDEORKESTERI COLL.634

VANTAAN VIIHDEORKESTERI COLL.634 Arkistoluettelo 644 VANTAAN VIIHDEORKESTERI COLL.634 Käsikirjoituskokoelmat 1 Vantaan viihdeorkesteri COLL. 634 Vantaan orkesteri on toiminut vuodesta 1948 lähtien, silloin sen nimenä oli Tikkurilan orkesteri.

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina Suomen Kirjailijaliitto Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949 2019 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien ansioituneelle

Lisätiedot

ILMARI KROHN ( ) Ms. Mus. Krohn

ILMARI KROHN ( ) Ms. Mus. Krohn Arkistoluettelo 118 ILMARI KROHN (1867-1960) Ms. Mus. Krohn Käsikirjoituskokoelmat Ilmari Henrik Reinhold Krohn (1867-1960) oli musiikintutkija ja säveltäjä. Hän oli Helsingin yliopiston dosentti vuodesta

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Hyllyluokitus musiikkiaineisto

Hyllyluokitus musiikkiaineisto Hyllyluokitus musiikkiaineisto Sisällys Käsikirjasto... 1 Kasetit... 1 CD:t... 2 Kirjat... 4 Musiikkivideot... 5 Nuotit... 5 Käsikirjasto 01 Bibliografiat 78 Musiikki 78.03 Hakuteokset. Sanakirjat 78.3

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

YKSINLAULUJA, DUETTOJA, OOPPEROITA SOLO SONGS, DUETS, OPERAS

YKSINLAULUJA, DUETTOJA, OOPPEROITA SOLO SONGS, DUETS, OPERAS YKSINLAULUJA, DUETTOJA, OOPPEROITA SOLO SONGS, DUETS, OPERAS ANTOLA, Iida (*1990) - Kolme laulua L. Onervan runoihin, sopraanolle ja pianolle (S1864) ANTTILA, Martti (*1980) - Kastelaulu, lauluäänelle

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina Suomen Kirjailijaliitto Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949 2018 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien ansioituneelle

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2013 1 Sisältö Jousisoittimet... 2 Viulu... 2 Alttoviulu... 3 Sello... 3 Kontrabasso... 3 Puhaltimet... 4 (Huilu, oboe, klarinetti, fagotti,

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

AULIS! RAITALAN MUSIIKKI!! Hannu Ikonen !

AULIS! RAITALAN MUSIIKKI!! Hannu Ikonen ! 3/23/12 AULIS! RAITALAN MUSIIKKI!! Hannu Ikonen 22.3.2012! Aulis Raitala s. Korpilahti 26.1.1898 k. Joensuu 6.1.1963 1 E L Ä M Ä S T Ä Isä Johan Edvart Relander, kan8ori 1890-1912 Raitalan talo 1904 Kemppaisenmäelle

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310

TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 LUETTELO NRO. 305 TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO COLL. 310 Kansalliskirjasto Käsikirjoituskokoelmat TOIVO JA ALMA KUULAN YKSITYISARKISTO (1907-1968) COLL. 310 Toivo ja Alma Kuulan yksityisarkiston

Lisätiedot

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

JOUKO J. LEHTONEN (1942-) COLL. 615

JOUKO J. LEHTONEN (1942-) COLL. 615 Arkistoluettelo 631 JOUKO J. LEHTONEN (1942-) COLL. 615 Käsikirjoituskokoelmat 1 JOUKO J. LEHTONEN, muusikko (1942-) COLL. 615 Raumalainen Jouko J. Lehtonen on syntynyt vuonna 1942. Hän on toiminut basistina

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

Jussin baari. Sija Pari Pisteet % Vert Nimi

Jussin baari. Sija Pari Pisteet % Vert Nimi 2017-02-02 Jussin baari 1 2 74,7 66,7 Ulla Kakko-Paajanen - Eero Kallio 2 3 60,7 54,2 1 Outi Säkäjärvi - Rauno Tasala 3 6 60,7 54,2 1 Varpu Honkakoski - Jorma Vapaa 4 4 53,7 47,9 Aare Talumaa - Risto Noki

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2012 Sisältö Jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso)... 2 Puhaltimet (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni,

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. pisteet. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. pisteet. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. pisteet. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. pisteet. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. Tulokset Miehet 40 1.matka 2.matka Yhteis- 1. 10 Mika Siren VaHa 42,45 1.25,59 42,795 85,245 2. 11 Pertti Rasilainen Kunto-Pirkat 53,46 1.57,26 58,630 112,090 Miehet 50 1.matka 2.matka Yhteis- 1. 14 Vesa

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp

Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden. Ole Bull Sæterjentens søndag. Richard Faltin I lifvets kamp Leonhard Emil Bach Kein Hälmlein wächst auf Erden Säveltäjä Leonhard Emil Bach Sovitusaika 17.11.1924 Teksti A. E. Brachvogel Käsikirjoitus Ulf Söderblom Hakumuoto Kein Hälmlein wächst auf Erden; sov.,

Lisätiedot

MATTI MAKKONEN. Lullaby and Dance. KEHTOLAULU JA TANSSI pianotriolle. for Piano Trio. Modus Musiikki Oy M165 ISMN M

MATTI MAKKONEN. Lullaby and Dance. KEHTOLAULU JA TANSSI pianotriolle. for Piano Trio. Modus Musiikki Oy M165 ISMN M MATTI MAKKONEN KEHTOLAULU JA TANSSI ianotriolle Lullaby and Dance for iano Trio Modus Musiikki Oy M15 ISMN M 55003 190 ========== Erkki Melartin -kamarimusiikkikilailuen 2007 tilausteos. Commissioned for

Lisätiedot