VK-FAKTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA DIAARIOTE DIAARIOTE PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

Transkriptio

1 y^vcl / / too*/

2 VK-FAKTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA DIAARIOTE DIAARIOTE PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA HE 152/2003 vp laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta Saapunut : Mietintövk: Lähettäjä: Saapumispvm: Lopputöinä: Lopputoim. pvm: Ym V Ym V Lausuntoa varten Ministeriö: YM Lähetyspvm: Tilakoodi: Käsittely päättynyt PeVL 1/2004 vp Lausunto lähetetty PeVL 1/2004 vp YmV Valmistunut PeVL 1/2004 vp Yks i tyi skohtainen käsittely Jatkettu I käsittely Yleiskeskustelu lausuntoluonnos Asiantuntijakuulemisen päättäminen I käsittely Asiantuntijoiden kuuleminen -ympäristöneuvos Olli Pahkala ympäristöministeriö (K) - professori Mikael Hiden (K) - professori Veli-Pekka Viljanen (K) Ilm. vkaan saapuneeksi (lausunto) Kirjaus Saap. lausuntoa varten

3 EDUSKUNNAN YMPÄRISTÖVALIOKUNTA Helsinki Perustuslakivaliokunnalle Lausuntopyyntö Ympäristövaliokunta pyytää kohteliaimmin perustuslakivaliokunnalta lausuntoa hallituksen esityksestä HE 152/2003 vp laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta erityisesti valtuussäännösten asianmukaisuudesta. Ympäristövaliokunnan puolesta 'entti Tiusanen Puheenjohtaja Marja Ekroos Valiokuntaneuvos

4 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Ympäristöneuvos Olli Pahkala MUISTIO HE 152/2003 >vp Hallituksen esitys laiksi jätelain muuttamisesta ym. - asiantuntijakuuleminen perustuslakivaliokunnassa Suurin syy siihen, että jätelakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 a luku Tuottajavastuu, on uusi perustuslaki ja sen 80. Nykyisessä jätelaissa olevat säännökset tuottajavastuusta (JäteL 6 1 kohta ja 18 1 moni. 1 kohta) ovat lähinnä valtuussäännöksiä. Jätelain nojalla on annettu kolme valtioneuvoston päätöstä, jotka perustuvat tuottajavastuuseen. Ne ovat - valtioneuvoston päätös käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä (1246/1995), - valtioneuvoston päätös pakkauksista ja pakkausjätteestä (962/1997), sekä - valtioneuvoston päätös keräyspaperin talteenotosta ja hyödyntämisestä (883/1998). Pakkauksia kuskeva päätös perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin pakkauksista ja pakkausjätteestä (94/62/EY). Jätelain muuttaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Suomen oli saatettava kansallisesti voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi romuajoneuvoista (2000/53/EY). Romuajoneuvodirektiivin toimeenpanoa valmistellut työryhmä ehdotti mietinnössään romuajoneuvojen jätehuoltoa koskevan erillisen lain säätämistä. Ympäristöministeriö päätyi kuitenkin siihen, että usean erillisen lain säätämisen asemasta, jätelakiin lisättäisiin yleiset säännökset tuottajan vastuuseen perustuvasta jätehuollosta sekä tarvittavat yksityiskohtaiset säännökset kansalaisten oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Jätelain muutoksessa on lisäksi otettu huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (2002/96/EY), joka pitää saattaa kansallisesti lainsäädäntöön mennessä. Komissio on juuri antanut ehdotuksen akkuja ja paristoja koskevaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi, joka perustuu tuottajavastuuseen ja on periaatteiltaan hyvin saman kaltainen kuin sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiivi. Tätiläin <=»1-irl/-»tf»tiiccci mirlpccij 1 8 a S - ooä csäärlfttäioiin tiint+aiavnctiiiin tn\rnitt<=>pt ia 1 8 n S-cqä tiinttaipn yleiset velvollisuudet. 18 b :ssä säädettäisiin, mitä tuotteita kuuluu tuottajavastuun piiriin ja mitä toimijoita niiden osalta pidetään tuottajina. Tuottajan eli yleensä valmistajan tai maahantuojan olisi järjestettävä käytöstä poistettavien tuotteiden keräily, hyödyntäminen, käsittelyjä muu jätehuolto sekä vastattava tästä aiheutuvista kustannuksista. Tämä on poikkeus jätelain yleisistä periaatteista joiden mukaan jätteen tuottaja vastaa jätehuollon järjestämisestä. Yhdyskuntajätteen osalta huolehtimisvelvollisuus on kiinteistön haltijalla ja jätehuollon järjestämisvelvollisuus kunnalla. 18 g :ään on sisällytetty eräitä tuoteryhmiä koskevia erityisäännöksiä asioista, joista pitää säätää lakitasolla. Ympäristöministeriössä valmistellusta jätelain muutosehdotuksesta pyydettiin lausunnot usealta eri taholta keväällä Ehdotuksessa olleisiin useisiin asetuksenantovaltuuksiin kurnutettiin huomiota useassa lausunnossa, mm. oikeusministeriön lausunnossa. Oikeusministeriö piti ongelmallisena sitä että valtuuksia oli lähes jokaisessa pykälässä ja valtuudet olivat osittain päällekkäisiä luvun lopussa olevan yleisen valtuussäännöksen kanssa. Ministeriö arvosteli myös lakiluonnoksessa useasti käytettyä "siten kuin" -rakennetta ja viitasi tässä osin perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 13/2000 vp. Osa huomautuksista koski myös lain nykyisiä pykäliä, joihin tehdään lähinnä vain teknisiä muutoksia. Lausunnoissa esitetyt muutosehdotukset ja huomautukset otettiin mahdollisuuksien mukaan huomioon. Kuten hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen kohdassa 3. Säätämisjärjestys ja voimaantulo todetaan, eräiden tuottajavastuuta koskevien valtuusäännösten muotoilu on osoittautunut hankalaksi, koska tuottajavastuuta koskevat EY:n direktiivit ja valtioneuvoston päätökset sisältävät lukuisia toisistaan eroavia teknisiä yksityiskohtia. Ympäristöministeriön käsityksen mukaan lain 18 a :ssä oleva tuottajavastuun tarkoitus sekä 18c :ssä oleva tuottajan järjestämis- ja kustannusvastuu

5 rajaavat asetuksenantovaltuuksia merkittävästi. Hallituksen esityksen yleisissä ja yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että tuottajille ja muille toimijoille ei ole tarkoitus säätää uusia velvoitteita verrattuna nykyisiin valtioneuvoston päätöksiin ja direktiiveihin sisältyviin velvoitteisiin.

6 for v$si/aoo3 ^r> Mikael Hiden PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 10 HE 152/03 vp laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta Säätämisjärjestystä koskevassa esityksen perustelujen jaksossa on kiinnitetty huomiota vain ehdotuksessa oleviin, asetuksen antamista koskeviin valtuussäännöksiin ja näiden arviointiin suhteessa PL 80 :n säännöksiin. Tämä näyttäisikin olevan lähestulkoon ainoa asia, joka ehdotuksessa vaatii huomiota perustuslain kannalta. Tässäkään suhteessa ei ehdotuksessa näytä olevan aihetta merkittävään periaatteelliseen kritiikkiin. Esitän seuraavassa sen vuoksi vain joitakin sellaisia kohtia, joissa vielä voi olla aihetta PL 80 :n säännöksen valossa arvioida ehdotettujen valtuutusmahdollisuuksien hienosäätöjä. 18 c. Säännös koskee tuottajan vastuuta. Säännöksen 1 momentissa säädetään tuottajan velvollisuus edistää uudelleen käyttöä sekä järjestää mm. uudelleenkäyttöä ja vastata siitä aiheutuvista kustannuksista. Momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että pakkauksia koskeva tuotevastuu "on osittainen, jos säädetyt uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä koskevat vaatimukset ja tavoitteet voidaan muutoinkin saavuttaa." Kohdan perustelujen mukaan (s. 16,11) tuottaja voisi järjestää ko. jätehuoltotoimet parhaaksi katsomallaan tavalla ja sopia muiden toimijoiden kanssa ko. jätehuoltotoimien hoitamisesta. Säännöksen em. kohdassa mainittu osittaisuus merkitsisi perustelujen mukaan sitä, että asetuksessa säädettäisiin, "miltä osin tuottaja vastaa uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja jätehuollosta." En tunne käytännön tilanteita. Säännöksessä ollaan kuitenkin järjestämässä elinkeinonharjoittajan merkittäviä taloudellisia velvoitteita. Siihen nähden voisi kysyä, jääkö

7 valtioneuvoston säätelyvaltuus tässä tarpeettoman väljäksi, kun sitä ei ole varsinaisesti sidottu mihinkään osittaisuuden astetta tai laajuutta edes jotenkin osoittavaan kriteeriin. 7 Saman säännöksen 2 momentin mukaan pykälässä tarkoitettu tuottajan velvollisuus voi koskea itse markkinoille luovutettujen tuotteiden lisäksi ("tai") markkinoitujen tuotteiden määrään ja markkinaosuuteen nähden kohtuulliseksi katsottavaa osuutta kaikista vastaavista markkinoille luovutetuista tuotteista riippumatta ko. tuotteiden markkinoille luovuttamisen ajankohdasta. Perustelujen mukaan (s. 17, I) tämä järjestely liittyy kestokulutushyödykkeisiin ja tilanteisiin, joissa yritykset ovat saattaneet lopettaa toimintansa ja uusia on saattanut tulla markkinoille. Säännöksen viimeisen momentin mukaan valtioneuvosto säätäisi asetuksella tarkemmin tuottajan velvoitteista. Säätelyvaltuus on tässä sikäli merkittävä, että kyseessä on taloudellisten vastuiden jakaminen ko. sektorin yrittäjien kesken ja erityisesti sellaisen vastuun jakaminen, joka "oikeastaan kuuluisi" alalla aikaisemmin toimineille yrittäjille. Tähän nähden voisi kysyä, onko valtioneuvoston säännöstekstin mukainen säätelyvalta asianmukaisen rajattu, kun valtioneuvostosta jää suuressa määrin riippumaan tuottajan velvollisuuden ulottuminen hänen itse markkinoille tuomiensa tuotteiden ulkopuolelle ja kun tässä tarkoitettu vastuu on säännöksessä tehty täysin riippumattomaksi tuotteiden markkinoille tulon ajankohdasta. 18 d. Säännös koskee tuottajayhteisöjä ja tuottajien muuta yhteistoimintaa. Säännöksessä voi olla aihetta tarkastella 3 momenttia, jonka nojalla valtioneuvosto voi päätöksellään velvoittaa tietyllä tuotealalla toimivat tuottajayhteisöt tai tuottajat yhteistoimintaan. Ongelmatonta olisi, jos laissa suoraan velvoitettaisiin tällaiseen yhteistoimintaan tiettyjen edellytysten toteutuessa ja valtioneuvosto voisi antaa tarkentavia säännöksiä. Selvää ei sen sijaan ole, kuinka pitkälle voidaan pitää oikeana, että tietyllä alalla toimivien yrittäjien velvollisuus yhteistoimintaan jossakin ehkä taloudellisesti merkittävässäkin asiassa jätetään riippuvaksi valtioneuvoston harkinnasta. Menettelyn asianmukaisuus ilmeisesti jää riippuvaiseksi siitä, kuinka taloudellisesti merkittäviä asioita yhteistoimintavelvoite voi tulla koskemaan. Säännökseen sisältyy toinenkin tässä yhteydessä kiinnostava yksityiskohta. Valtioneuvoston päätös, jolla yhteistoimintaan velvoitetaan, voisi ehdotuksen mukaan perustua mm. siihen, että yhteistoiminta olisi tarpeen "rinnakkaisten uudelleenkäyttö- ja hyödyntämisjärjestelmien

8 poistamiseksi..." Jos tällä poistamisella tarkoitetaan sitä, että yhteistoimintaan velvoittava valtioneuvoston päätös voi merkitä esim. joidenkin jo toiminnassa olevien uudelleenkäyttöjärjestelmien käytön lopettamispakkoa ja sitä kautta myös niihin pantujen investointien käymistä kokonaan tai osaksi hyödyttömiksi, ei valtioneuvoston tasolle uskottua toimivaltaa juuri voi pitää perustuslain omaisuudensuojasäännöksen mukaisena. Tällaista valtuutta ei säännöksessä ehkä ole tarkoitettu. Säännös ei toisaalta anna mitään selvää viestiä siitä, että tarkoitus on merkittävästi rajoitetumpi. 18 f. Säännös koskee tuotteen viimeisen haltijan velvollisuuksia ja oikeuksia. Säännöksen 2 momentin mukaan voidaan valtioneuvoston asetuksella velvoittaa "muualla kuin kotitalouksissa käytettyjen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden viimeinen haltija" osallistumaan säännöksessä mainittujen jätehuoltotoimien kustannusten kattamiseen tai sopimaan siitä tuottajan kanssa. Asetuksenantajalle annettava valtuus merkitsee selvästi valtuutta taloudellisten velvoitteiden asettamiseen. En osaa arvioida kuinka merkittävistä taloudellisista velvoitteista tässä voi olla kysymys. Minusta olisi kuitenkin syytä harkita, eikö säännös pitäisi kirjoittaa niin, että ko. velvollisuus selvästi asetetaan itse laissa ja valtioneuvoston toimivaltana on vain tarkempien säännösten antaminen. Velvoitteiden kohteina olevien (kohteiksi mahdollisesti joutuvien) joukko tulisi säännöksessä määritellä riittävän selvästi. Tässä suhteessa ei ole oikein vakuuttavaa se, että itse säännöksessä puhutaan muiden kuin kotitalouksissa käytettyjen ko. laitteiden viimeisestä haltijasta, säännöksen perusteluissa sen sijaan (s. 18,1) elinkeinon harjoittajista. (Muualla kuin kotitalouksissa käytetty on juridiseksi rajaukseksi myös huomattavan epämääräinen.) 18 h. Säännös koskee tuottajanvastuuta koskevia asetuksenantovaltuuksia. Arvioitaessa ehdotettujen valtuuksien soveltuvuutta PL 80 :n säännöstöön on nähdäkseni merkitystä sillä, että tuottajanvastuu tulee ehdotuksen 18 b :n mukaan lähinnä koskemaan erilaisia elinkeinonharjoittajia. Kysymys ei siten ole ainakaan ensisijaisesti yksityiseen elämänpiiriin kohdistuvasta "yksilön" oikeuksien säätelystä, vaan elinkeinotoimintaan kohdistuvasta ja sitä kautta myös elinkeinoa harjoittaviin kohdistuvasta säätelystä. Valtuuksia, jotka näyttäisivät voivan ulottua varsin laajallekin, ovat säännöksessä lähinnä sen 1 momentin 1) kohdassa tarkoitettu määrällisten tavoitteiden ja velvoitteiden sekä määräaikojen asettaminen sekä 2) kohdassa tarkoitettu terveys- tai ympäristövaaran tai - haitan ehkäisemiseksi tarvittavien toimien säätäminen. Kumpaakin kohtaa koskee momentin alun maininta siitä, että asetuksella säädetään ko. asioista "tarkemmin". Tarkemmin -

9 9 määreen rajaava/ohjaava merkitys jää kuitenkin kevyeksi, jos määreen kiinnittymiskohta laissa on ilmaistu esim. äsken mainittujen terveys- ja ympäristövaarojen laveudella. Se, mitä näin "tarkennetaan", ei toisaalta voi PL 80 :n soveltamisen kannalta olla jotain vain direktiiveissä edellytettyä (ellei tällaista kytkeytymistä ole suoraan osoitettu lakitekstissä). (Kielen kannalta voisi olla aiheellista vielä harkita 18 e :n 2 momentin subjektitonta "ostettaessa"-muotoilua (vrt. ilmaukset kohdan perusteluissa) sekä 18 h :n 1 momentin 1) kohdan "ja niin"-muotoilua.)

10 Veli-Pekka Viljanen HE 152/2003 vp LAIKSI JÄTELAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ LAIKSI AJONEUVOJEN SIIRTÄMISESTÄ JA ROMUAJONEU- VOJEN HÄVITTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN 4 :n MUUTTAMI- SESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta Yleistä Hallituksen esityksellä ehdotetaan jätelakiin lisättäväksi tuottajavastuuta koskevat säännökset eräiden tuotteiden uudelleenkäytöstä ja käytöstä poistettavien tuotteiden ja niiden osien uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta. Ehdotetut muutokset sivuavat erityisesti perustuslaissa turvattua elinkeinovapautta (PL 18 1 mom.) asettaessaan lähinnä tietyille elinkeinonharjoittajille jätehuoltoon liittyviä uusia velvoitteita. Toisaalta ehdotettu lainsäädäntö liittyy tavoitteiltaan perustuslain 20 :n ympäristövastuuta koskevaan säännökseen ja näin ollen voidaan katsoa, että elinkeinovapauden rajoittamiselta vaadittava hyväksyttävän rajoitusperusteen vaatimus täyttyy. Ehdotettuja tuottajavastuuta koskevia säännöksiä ei voida pitää sellaisenaan myöskään elinkeinonharjoittajien asemaa kohtuuttomasti rajoittavina eivätkä ne siten muodostu ongelmallisiksi myöskään perusoikeusrajoitukselta edellytettävän suhteellisuusvaatimuksen kannalta. Hallituksen esityksen valtiosääntöoikeudelliset ongelmat liittyvätkin käsitykseni mukaan erityisesti 1. lakiehdotuksen lukuisiin asetuksenantovaltuuksiin, joita tulee arvioida perustuslain 80 :n 1 momentin kannalta. Kyseinen säännös edellyttää, että lailla säädetään yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Perustuslakivaliokunta on käytännössään toistuvasti kiinnittänyt huomiota erityisesti valtuutussäännösten täsmällisyyteen ja tarkkarajaisuuteen (ks. esim. Pe VL 19/2002 vp, s. 5-7, PeVL 40/2002 vp, s. 5-7 ja PeVL 56/2002 vp, s. 3-5). Lisäksi valiokunta on viitannut siihen, että perustuslain

11 :n 1 momentin säännökset rajoittavat suoraan valtuutussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuutuslain nojalla annettavien säännösten sisältöä. Asetuksella ei siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä esimerkiksi yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteista eikä lain alaan muuten kuuluvista asioista (esim. Pe VL 40/2002 vp, s. 5 ja Pe VL 56/2002 vp, s. 3). 2. Asetuksenantovaltuuksien valtiosääntöoikeudellinen arviointi Hallituksen esityksen sisältämä 1. lakiehdotus perustuu hyvin vahvasti asetuksenantovaltuuksien varaan. Siten vasta asetustasoinen sääntely olennaisilta osin täsmentää laissa alustavasti määritellyt velvollisuudet. Tällainen sääntelytapa on ollut tunnusomaista jätelaille (1072/1993) jo alunperinkin (ks. esim ja 74 ). Asetustasoisen sääntelyn vahvaa asemaa selittänee jätelain kattamien toimintojen moninaisuus sekä vaadittavan sääntelyn yksityiskohtaisuus ja teknisluonteisuus. Perustuslakivaliokunta on aiemmassa käytännössään kiinnittänyt huomiota tällaiseen ympäristölainsäädännön erityisluonteeseen ja antanut sille merkitystä juuri arvioidessaan alemmanasteisen norminannon sallittavuutta (ks. esim. PeVL 11/1999 vp). Toinen asetuksenantovallan alan laajuutta yleisellä tasolla perusteleva seikka liittyy siihen, että 1. lakiehdotuksen tuotta-javastuuta koskeva sääntely kohdistuu lähinnä tietyillä aloilla toimiviin elinkeinonhar- j vivmjuix, j v/ii «.u- T UIUUU11 VWVUJ lluu VXllUtt- LV/Il-llJXtlCA.tillOCi X4tUJ.il/lV' V C4.ll CI.1V/llllIlCAllClOLWIOV/l-l normiston sisältöä koskevaa tavallista pidemmälle menevää selonottovelvollisuutta. Nämä lähtökohdat huomioon ottaenkin kaikki esitykseen sisältyvät asetuksenantovaltuudet eivät käsitykseni mukaan ole ongelmattomia perustuslain 80 :n 1 momentin näkökulmasta. Arvioin seuraavaksi valtiosääntöoikeudelliselta näkökannalta kohta kohdalta keskeisimmät 1. lakiehdotuksen asetuksenantovaltuudet: 18 b. Tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuotteet ja tuottajat. Pykälän 1 momentissa määritellään tuotteet, joita lain tarkoittama tuottajavastuu koskee. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin, mitä 1 momentissa tarkoitetut tuotteet ovat. Arvioni mukaan tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuoteryhmät on riittävän selkeästi määritelty laissa. Jo lain säännöksen perusteella voidaan varsin pitkälle ennakoida siten tuottajavastuun kattamien tuotteiden ala. Siten en pidä 2 momentin asetuksenantovaltuutta ongelmallisena perustuslain 80 :n 1 momentin kannalta.

12 18 c. Tuottajan vastuu uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta. Pykälän 1 momentin mukaan tuottaja on velvollinen edistämään 18 b :ssä tarkoitetun tuotteen uudelleenkäyttöä sekä järjestämään jätteenä käytöstä poistettavan tuotteen tai sen osan uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon sekä vastaamaan siitä aiheutuvista kustannuksista. Tuottajavastuun sisällön määrittely jää laissa koko lailla yleisluonteiseksi, eikä 1 momentti oikeastaan lainkaan täsmennä tältä osin tuottajavastuuseen liittyvien velvoitteiden sisältöä verrattuna 18 a :n 1 momentissa esitettyyn tuottajavastuun määritelmään. Osin sääntelyä konkretisoi tosin 5 momentin viittaus jätelain eräiden säännösten soveltamiseen myös tuottajavastuussa. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että pakkauksia koskeva tuottajavastuu on osittainen, jos säädetyt uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä koskevat vaatimukset ja tavoitteet voidaan muutoinkin toteuttaa. Tältä osin asetuksenantajan harkintaa on sidottu lausekkeella, jonka mukaan osittaisen vastuun edellytyksenä on asianomaisten vaatimusten ja tavoitteiden toteuttaminen muutoinkin. Tältä osin katson sääntelyn täyttävän perustuslain 80 :n 1 momentin valtuutuksen täsmällisyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset. Ongelmallisempi on sen sijaan pykälän 6 momentin säännös, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin tuottajan velvoitteista tuotteittain. Kun otetaan huomioon 1 momentin yleisen tuottajan velvollisuutta koskevan säännöksen yleisluonteisuus, on selvää, että olennaisilta osin tuottajavastuun sisältö määräytyy vasta 6 momentin tarkoittamien tuoteryhmittäisten asetusten perusteella. Toisaalta on ilmeistä, että tuottajavastuun sisältöä määriteltäessä on merkitystä sillä, mikä tuote kulloinkin on kyseessä. Jätelain kaltaisessa yleislaissa on vain rajoitetusti mahdollista toteuttaa tuotekohtaisia erillissääntelyjä. Kun lakiehdotuksen 18 c :ssä kuitenkin yleisellä tasolla määritellään, minkä tyyppisiä velvoitteita (= tuotteen uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon edistäminen sekä niistä aiheutuvien kustannuksista vastaaminen) tuottajavastuu voi kattaa, pidän 6 momentin asetuksenantovaltuutta käsillä olevassa erityislaatuisessa sääntelytilanteessa riittävänä. Tältä osin voidaan valtuutta tosiasiallisesti täsmentävänä elementtinä viitata yleisellä tasolla myös tuottajavastuuta koskevien ehdotusten asialliseen kytkentään määrättyihin EY:n direktiiveihin (ks. HE, s. 5-8). 18 e. Muiden toimijoiden velvollisuudet. Pykälän 1 momentissa säädetään, että 18 b :ssä tarkoitettujen tuotteiden myyjän, välittäjän, käyttäjän, korjaajan, huoltajan tai muun tuotteen elinkaareen vaikuttavan toimijan taikka jätteenä käytöstä poistettavan tuotteen kerääjän, purkajan, murskaajan tai muun sen jätehuoltoon osallistuvan ammattimaisen toimijan "on omalta osaltaan toimittava siten, että tuottaja voi huolehtia tässä luvussa tai

13 13 sen nojalla säädetyistä velvoitteista". Pykälän 2 momentissa säädetään, että valtioneuvoston asetuksella voidaan tuotteen myyjä tai jakelija velvoittaa tietyissä tilanteissa ottamaan vastaan pakkauksen tai käytöstä poistetun tuotteen. Tältä osin asetuksenantovaltuus on nähdäkseni perustuslain 80 :n 1 momentin näkökulmasta riittävän täsmällinen. Sen sijaan pykälän 4 momentin säännös, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin pykälässä tarkoitettujen muiden toimijoiden velvollisuuksista, on nähdäkseni ongelmallinen erityisesti suhteessa saman pykälän 1 momenttiin, jossa kyllä täsmennetään riittävän tarkasti velvoitettavat tahot, mutta jossa itse velvoitteen sisältö jää hyvin epämääräiseksi. Velvoitteen laissa säädetty sisältö on ainoastaan ilmaistu: "omalta osaltaan" toimia siten, että tuottaja voi huolehtia omista velvoitteistaan. Tältä osin lakiteksti ei anna edes esimerkein ohjausta siihen, millaisia nämä muiden toimijoiden velvoitteet voivat olla. Liitteenä olevassa asetusluonnoksessa säädetään ajoneuvojen ammattimaisen korjaajan velvollisuudeksi huolehtia ajoneuvojen korjaustoiminnassa syntyvien käytöstä poistettujen osien keräämisestä (ks. asetusluonnoksen 5 ). Ainakin minun on vaikea johtaa tämänkaltaista velvoitetta lakiehdotuksen 18 e :n 1 momentista. Arvioni mukaan 1. lakiehdotuksen 18 e :n 4 momentin valtuutussäännös ei täytä perustuslain 80 :n 1 momentin valtuutussäännöksiltä edellytettävää riittävää täsmällisyyttä siltä osin kuin siinä viitataan 18 e :n 1 momenttiin. Tältä osin pykälää tulee nähdäkseni täsmentää esimerkiksi siten, että 1 momentista käy nykyistä selvemmin ilmi, millaisia velvollisuuksia muille toimijoille voidaan asettaa. Oman käsitykseni mukaan säännöksen tällainen täsmentäminen on edellytys sille, että lakiehdotus voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 18f. Tuotteen viimeisen haltijan velvollisuudet ja oikeudet. Pykälän 2 momentin mukaan muualla kuin kotitalouksissa käytettyjen sähkö- tai elektroniikkalaitteiden viimeinen haltija voidaan valtioneuvoston asetuksella velvoittaa osallistumaan käytöstä poistettavien tuotteiden uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon kustannusten kattamiseen tai sopimaan siitä tuottajan kanssa. Tältä osin valtuussäännös jättää täysin avoimesti asetuksenantajan ratkaistavaksi, millä edellytyksin ja kuinka suurelta osin tuotteen viimeinen haltija voidaan velvoittaa osallistumaan jätehuollon kustannuksiin. Näin avoin sääntely ei mielestäni täytä perustuslain 80 :n vaatimusta, jonka mukaan yksilön velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla. Jotta lakiehdotus voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, tulee 18 f :n 2 momentin sisältämää valtuutusta täsmentää esimerkiksi sitomalla asetuksenantajan harkintaa tiettyjen

14 edellytysten täyttymiseen sekä sisällyttämällä jo lakiin jonkinlaiset kriteerit tai rajat sille, kuinka suurelta osin viimeinen haltija voi joutua osallistumaan jätehuollon kustannuksiin. 18 h. Tuottajavastuuta koskeva asetuksenantovaltuus. Pykälä sisältää useita asetuksenantovaltuuksia. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädetään asetuksenantovaltuus koskien jätteen uudelleenkäytölle, kierrätykselle ja hyödyntämiselle asetettavia määrällisiä tavoitteita ja velvoitteita sekä määräaikoja. Vaikkakin asetuksenantovaltuus on varsin laaja, voidaan sitä arvioni mukaan osana 3 a luvun sääntelykokonaisuutta pitää perustuslain 80 :n kannalta hyväksyttävänä. Tähän johtopäätökseen on vaikuttanut osaltaan se, että valtuutuksen tarkoittamat määrälliset tavoitteet ja velvoitteet ovat tuotteittain tai tuoteryhmittäin eriytyviä. Siten tällaisten tavoitteiden ja velvoitteiden kirjaaminen täsmällisesti lain tasolla on hankalaa. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää terveys- tai ympäristövaaran tai -haitan ehkäisemiseksi tarvittavista toimista. Tältä osin asetuksenantovaltuuden sisällöllinen liityntä tuottajavastuuseen ilmenee vain pykälän otsikosta. Näin itse asetuksenantovaltuus on muotoutunut laajemmaksi kuin on ollut tarkoitus (vrt. myös jätelain nykyisen 18 :n 1 momentin 2 kohta, jonka mukaan valtioneuvosto voi "tämän luvun säännösten täytäntöön panemiseksi" antaa yleisiä säännöksiä terveys- ja ympäristövaaran tai -haitan ehkäisemiseksi tarvittavista toimista). Lakiehdotuksen 18 h :n 1 momentin 2 kohtaa onkin tältä osin välttämätöntä täsmentää, jotta se sisällöltään selkeästi liittyy vain tuottajavastuuta koskevan luvun säännösten täytäntöönpanon kannalta tarpeellisiin siinä tarkoitettuihin toimiin. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto voi asetuksella säätää pieniä taloudellisia toimijoita koskevista tarvittavista poikkeuksista. Tältäkin osin asetuksenantovaltuus on käsitykseni mukaan selkeästi liian avoin. Säännös ei itsessään määrittele sitä, mistä seikoista ja millä edellytyksin pienten toimijoiden kohdalla asetuksella voidaan poiketa laissa säädetyistä velvoitteista. Myös pienten taloudellisten toimijoiden käsite on avoin. Ehdotettua 18 h :n 2 momentin asetuksenantovaltuutta tuleekin edellä mainituin osin täsmentää. Perustuslain 80 :n kannalta ongelmallisena voidaan pitää myös 18 h :n 3 momentin 2 kohdan valtuussäännöstä, jonka mukaan valtioneuvosto voi asetuksella säätää Euroopan yhteisön tuottajavastuuta koskevien säännösten täytäntöön panemiseksi tuotteiden keräyksestä, merkitsemisestä, lajittelusta, varastoinnista, säilyttämisestä, kuljetuksesta, edelleen välittämisestä, uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä, käsittelystä tai muusta jätehuollosta ja näitä koskevista teknisistä vaatimuksista. Säännös saa tiettyä täsmällisyyttä viittauksesta EY:n tuottajavastuuta koskeviin säännöksiin. Tämä ei oikeuta

15 15 kuitenkaan näin laaja-alaisesti kirjoitettua asetuksenantovaltuutta. On selvää, että merkittävä osa asetuksenantovaltuuden piirissä olevista toiminnoista on meillä vallitsevan lain alaa koskevan käsityksen mukaan sillä tavoin yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia, että perussäännökset niistä tulee antaa lailla. Olen ymmärtänyt jätelain uuden ehdotetun 3 a luvun siten, että siinä on nimenomaan tarkoitus antaa laintasoisia säännöksiä esimerkiksi juuri tuotteiden uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä jne. Kuitenkin asetuksenantovaltuus on tässä kohden kirjoitettu ikään kuin lain kanssa päällekkäiseksi. Ehdotettu asetuksenantovaltuus olisi sisällöltään ongelmaton, jos se rajattaisiin koskemaan nimenomaan siinä lueteltuja toimintoja tarkoittavia teknisiä vaatimuksia. Hallituksen esityksestä ei ilmene, onko tarkoituksena todella ollut antaa muitakin kuin teknisluonteisia säännöksiä siinä luetelluista toiminnoista. Joka tapauksessa katson, että perustuslain 80 edellyttää 18 h :n 3 momentin 2 kohdan säännöksen täsmentämistä niin, että se selvästi rajautuu koskemaan vain siinä mainittujen toimintojen "tarkempaa sääntelyä ". Voimaantulosäännös. Ehdotetun voimaantulosäännöksen mukaan lakia sovelletaan siinä tarkoitettuihin sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin valtioneuvoston asetuksella säädettävästä ajankohdasta lukien. Ehdotettu voimaantulojärjestelmä merkitsee sitä, että osittain lain voimaantulo on jätetty valtioneuvoston asetuksen varaan. Tältä osin sääntelyä on arvioitava perustuslain 79 :n 3 momentin mukaan, joka edellyttää, että laista käy ilmi, milloin se tulee voimaan. Erityisestä syystä laissa voidaan kuitenkin säätää, että sen voimaantuloajankohdasta säädetään asetuksella. Perustuslain esitöissä esimerkkinä tällaisesta erityisestä syystä on mainittu tilanne, jolloin suuren lainsäädäntökokonaisuuden eri osien on tultava voimaan samana ajankohtana eikä tuota ajankohtaa ole lakia säädettäessä tarkoituksenmukaista tai mahdollista vielä vahvistaa (ks. HE 1/1998 vp, s. 130). Hallituksen esityksessä ei ole nimenomaisesti perusteltu ehdotettua erikoisluonteista voimaantulojärjestelyä. Ilmeisesti kysymys on kuitenkin siitä, että sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskeva sääntely on kytköksissä EY:n sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiiviin, jonka täytäntöönpanovelvoitteet poikkeavat ajallisesti muiden lakiehdotukseen liittyvien direktiivien täytäntöönpanoaikataulusta. Käsitykseni mukaan tällaista eriytynyttä direktiivien täytäntöönpanoaikataulua voidaan pitää sellaisena erityisenä syynä, joka perustuslain 79 :n 3 momentin näkökulmasta oikeuttaa lain voimaantulon osittaisen siirtämisen myöhemmin annettavan asetuksen varaan.

16 PERUSTUSLAKIVALIOKUNNA N LAUSUNTO */2004 vp Hallituksen esitys laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnall e JOHDANTO Vireilletulo Ympäristövaliokunta on 27 päivänä marraskuuta 2003 päivätyllä kirjeellään pyytänyt perustuslakivaliokunnan lausuntoa hallituksen esityksestä laiksi jätelain muuttamisesta sekä laiksi ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain 4 :n muuttamisesta (HE 152/2003 vp). Lausuntoa pyydetään erityisesti valtuussäännösten asianmukaisuudesta. Asiantuntijat 0 Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - ympäristöneuvos Olli Pahkala, ympäristöministeriö - professori Mikael Hiden - professori Veli-Pekka Viljanen. HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan jätelakia muutettavaksi. Tarkoitus on lisätä lakiin säännökset tuottajavastuusta eräiden tuotteiden osalta. Sääntely koskee tuottajan vastuuta tuottei- HE 152/2003 vp 0.1 Versio den uudelleenkäytöstä sekä käytöstä poistettavien tuotteiden ja niiden osien uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja jätehuollosta. Esitys sisältää ehdotuksen myös ajoneuvojen siirtämisestä ja romuajoneuvojen hävittämisestä annetun lain muuttamisesta.

17 Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. Jätelain soveltamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin säädettäisiin kuitenkin valtioneuvoston asetuksella. Esityksen säätämisj ärjestysperusteluissa j ätelakiehdotuksen valtuussäännöksissä todetaan olevan osia, jotka saattavat olla ongelmallisia perustuslain 80 :n kannalta. Tämän vuoksi hallitus on esittänyt harkittavaksi, että esityksestä pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Asetuksenantovaltuudet Yleistä. Ehdotettu sääntely perustuu olennaisesti lainsäädäntövallan delegoinnin varaan. Ehdotus sisältää runsaasti valtuutuksia, joiden perusteella asetuksella voidaan antaa lain väljähköjä yleislausekkeita tarkempia säännöksiä. Tällaista sääntelyä on arvioitava perustuslain 80 :n kannalta. Sen 1 momentin mukaan valtioneuvostoja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Valtuuden säätämiseen laissa on perustuslakivaliokunnan käytännössä kohdistettu vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta (PeVL 56/2002 vp, s. 3/1). Perustuslakivaliokunta on toistuvasti korostanut, että perustuslain 80 :n 1 momentin säännökset rajoittavat suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä. Asetuksella ei siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä lain alaan kuuluvista asioista (PeVL 56/2002 vp, s. 3/1). 18 c. Tuottaja on 18 c :n 1 momentin perusteella velvollinen edistämään 18 b :ssä tarkoitetun tuotteen uudelleenkäyttöä sekä järjestämään jätteenä käytöstä poistettavan tuotteen tai sen osan uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon sekä vastaa-

18 maan siitä aiheutuvista kustannuksista. Tuottajan velvoitteista tuotteittain säädetään pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella. Tuottajavastuun yksityiskohtainen sisältö jää tuottajan velvoitteita koskevan sääntelyn yleispiirteisyyden vuoksi olennaisilta osin asetuksella säänneltäväksi. Tällainen nykyoloissa poikkeuksellinen sääntelytapa on kuitenkin ymmärrettävä, kun otetaan huomioon tarve antaa asiasta tuotekohtaisia säännöksiä. Velvoitteiden kohdistuminen määrätyillä aloilla toimiviin elinkeinonharjoittajiin vähentää sekin tällaisen sääntelytavan pulmallisuutta (PeVL 56/2002 vp, s. 3/1). Sääntelyn erityispiirteiden vuoksi 18 c :n 1 momentin voidaan valiokunnan mielestä katsoa sisältävän riittävän täsmälliset säännökset tuottajan velvollisuuksien perusteista. Lisäksi pykälän 4 momentissa olevat maininnat jätelain eräiden säännösten soveltamisesta tuottajavastuuseen rajaavat asetuksenantaltuutta. Sääntely ei tältä osin muodostu lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen vaikuttavaksi. Pakkausten osalta tuottajavastuu voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella osittaiseksi 18 c :n 1 momentin nojalla. Edellytyksenä on, että säädetyt uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä koskevat vaatimukset ja tavoitteet voidaan muutoinkin saavuttaa. Tämäkin asetuksenantovaltuus on tuottajan velvoitteita koskevan sääntelyn yleispiirteisyyden vuoksi kovin väljä. Asetuksella voidaan kuitenkin vain supistaa tuottajan velvoitteita, minkä lisäksi asetuksenantajan harkintavaltaa on sidottu lausekkeella säädettyjen vaatimusten ja tavoitteiden toteutumisesta. Asetuksella on esityksen perustelujen mukaan tarkoitus säätää siitä, miltä osin tuottaja vastaa pakkausten ja pakkausjätteen uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta. Tämä ei aivan selvästi ilmene laista. Lisäksi tarkoitus perustelujen mukaan on, että tuottajavastuun ollessa osittainen jätehuollosta muilta osin vastaisivat jätteen haltija, tuottaja ja kunta lain 3 luvun säännösten mukaisesti. Sääntelyä on valiokunnan mielestä aiheellista täsmentää ilmentämään esityksen näitä tarkoituksia. 18 e. Jätehuoltoon osallistuvan ammattimaisen muun toimijan on 18 e :n 1 momentin mukaan omalta osaltaan toimittava siten, että tuottaja voi huolehtia jätelain 3 a luvussa tai sen nojalla säädetyistä velvoitteista. Muiden toimijoiden velvollisuuksista säädetään pykälän 4 momentin perusteella tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

19 Asetuksenantovaltuus on varsin avoin. Toisaalta valtuudessa tarkoitettujen muiden toimijoiden velvollisuudet määräytyvät olennaisesti tuottajan velvollisuuksia koskevista lain säännöksistä käsin. Muut toimijat eivät siten saa esimerkiksi estää tai haitata tuottajan mahdollisuuksia huolehtia velvoitteistaan. Näin ymmärrettynä ehdotus ei tältä osin muodostu ongelmalliseksi perustuslain kannalta. Sääntelyä on kuitenkin asianmukaista täsmentää esimerkiksi 1 momenttiin lisättävin maininnoin siitä, millaisia tai minkätyyppisiä muiden toimijoiden velvoitteet ovat tai voivat olla. Myyjä tai muu jakelija voidaan pykälän 2 momentin perusteella valtioneuvoston asetuksella velvoittaa ottamaan vastaan pakkaus tai käytöstä poistettu tuote, kun asiakas ostaa uuden vastaavan tuotteen tai kun vastaanottamisvelvoite on perusteltu uudelleenkäytön tai jätehuollon järjestämiseksi. Valtuus on uuden tuotteen ostamiseen liittyviltä osiltaan riittävän tarkka. Maininta uudelleenkäytön tai jätehuollon järjestämisen tarpeesta sen sijaan sitoo asetuksenantajaa verraten väljästi. Tältä osin valtuutta on syytä pyrkiä vielä täsmentämään. Momentissa käytetty sanamuoto ("...voidaan velvoittaa valtioneuvoston asetuksella...") ei ole onnistunut. Sama huomautus koskee 18 f :n 2 momenttia. Tällainen ilmaisu viittaa pikemminkin yksittäisen hallintopäätöksen tekemiseen kuin yleisten oikeussääntöjen asettamiseen. Asianmukaisempaa on pyrkiä siihen, että velvollisuuden perusteet samoin kuin velvollisuuden edellytykset, ehdot ja rajoitukset sekä velvoitettava henkilöpiiri ilmenevät riittävän selvästi suoraan laista, jolloin tarvittavat asetuksenantovaltuudet voidaan muotoilla lakia tarkempien säännösten antamista tarkoittaviksi. 18f. Muualla kuin kotitalouksissa käytettyjen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden viimeinen haltija voidaan pykälän 2 momentin perusteella valtioneuvoston asetuksella velvoittaa osallistumaan käytöstä poistettavien tuotteiden uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon kustannusten kattamiseen tai sopimaan siitä tuottajan kanssa. Valtuus on täysin avoin. Sääntelyä on tältä osin välttämättä täsmennettävä, jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Lakiin tulee lisätä ainakin säännökset asetuksen antamisen edellytyksistä samoin kuin sellaisista kriteereistä tai rajoista, joiden perusteella määräytyy, kuinka suuri osa kustannuksista voidaan säätää laitteen viimeisen haltijan kannettavaksi. Säännöksessä oleva maininta

20 mahdollisuudesta säätää asetuksella laitteen viimeisen haltijan velvollisuudesta sopia kustannusten jakamisesta ("siitä") tuottajan kanssa on epäselvä ja ongelmallinen. Sopimisvelvollisuutta ei nimittäin perustuslain 12 :ssä turvatun omaisuudensuojan takia voida jättää avoimesti asetuksella säänneltäväksi, vaan velvollisuudesta on säädettävä riittävän selvästi lailla (PeVL 24/2002 vp, s. 3/1). Jos tarkoitus sen sijaan on, että laitteen viimeinen haltija voi sopia asiasta tuottajan kanssa, tulee tämän käydä laista ilmi ehdotettua selvemmin. Ehdotusta tulee tältä osin täsmentää. 18 h. Käytöstä poistettavien tuotteiden ja niistä muodostuvan jätteen uudelleenkäytölle, kierrätykselle ja hyödyntämiselle asetettavista määrällisistä tavoitteista ja velvoitteista sekä määräajoista voidaan pykälän 1 momentin 1 kohdan nojalla säätää valtioneuvoston asetuksella. Valtuus on varsin laaja. Sen käyttöä kuitenkin rajaavat lain 3 a luvun säännökset tuottajavastuusta ja sen tavoitteista. Kun lisäksi otetaan huomioon, että kysymys on materiaaleittain, tuotteittain tai tuoteryhmittäin eriytetystä sääntelystä, ei ehdotus tällaisessa yhteydessä valiokunnan mielestä vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen. Valtioneuvoston asetuksella voidaan momentin 2 kohdan nojalla säätää terveys-tai ympäristövaaran tai -haitan ehkäisemiseksi tarvittavista toimista. Tältäkin osin kysymykseen voivat tulla vain lain 3 a luvun säännösten täytäntöönpanon kannalta tarpeelliset siinä tarkoitetut toimet. Näin ymmärrettynä ja sovellettuna ehdotus ei ole perustuslain kannalta ongelmallinen. Asianmukaista on kuitenkin täydentää kohtaa lain 3 a lukuun viittavilla maininnoilla. Tuottajavastuun valvonnan kannalta tarpeellisten tietojen antamisesta voidaan momentin 3 kohdan nojalla säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Velvollisuus antaa tietoja käy säännöksestä ilmi vain välillisesti. Valiokunta pitää tärkeänä säännöksen muotoilemista niin, että tietojen antamisvelvollisuus ilmenee ehdotettua selkeämmin suoraan laista (PeVL 56/2002 vp, s. 3/II). Tällöin valtioneuvosto on mahdollista valtuuttaa antamaan lakia tarkempia säännöksiä velvollisuudesta. Sama huomautus koskee pykälän 3 momentin 1 kohtaa tuotteiden merkitsemisestä ja tietojen antamisesta. Valtioneuvoston asetuksella voidaan pykälän 2 momentin nojalla säätää pieniä taloudellisia toimijoita koskevista tarvittavista poikkeuksista. Ehdotuksessa on kysymys

21 avoimesta ja erittelemättömästä valtuudesta poiketa lain säännöksistä eikä se siksi ole sopusoinnussa perustuslain vaatimusten kanssa (PeVL 40/2002 vp, s. 5/II, PeVL 46/2002 vp, s. 8). Jotta lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, on valtuutta täsmennettävä asetuksenantovallan käyttämistä rajaavin maininnoin esimerkiksi siitä, missä tarkoituksessa taikka mistä seikoista tai millä edellytyksillä asetuksella voidaan antaa vähäisinä pidettäviä poikkeuksia. Lisäksi on syytä pyrkiä täsmentämään pienen taloudellisen toimijan käsitettä. Pykälän 3 momentin 2 kohdan nojalla valtioneuvoston asetuksella säädetään tuottajavastuuta koskevien Euroopan yhteisön säädösten täytäntöönpanemiseksi käytöstä poistettavien tuotteiden keräyksestä, merkitsemisestä, lajittelusta, varastoinnista, säilyttämisestä, kuljetuksesta, edelleen välittämisestä, uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä, käsittelystä tai muusta jätehuollosta ja näitä koskevista teknisistä vaatimuksista. Valtuus on muotoiltu hyvin laaja-alaiseksi. Säännöksen sanamuodon mukaan asetuksenantovaltuus kattaa siinä mainitut asiat yleensä eikä pelkästään niiden sääntelyyn liittyviä teknisiä vaatimuksia. Jossain määrin valtuuden käyttämistä on toisaalta rajoitettu sitomalla se EY:n lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi tarvittavaan sääntelyyn. Selvää lisäksi on, että asetuksella ei tässäkään tapauksessa voida antaa säännöksiä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista eikä muista perustuslain mukaan lain alaan kuuluvista asioista. Valtuuden laaja-alaisuuden vuoksi tulee säännöksen sanamuoto kuitenkin tarkistaa perustuslain vaatimuksia paremmin vastaavaksi esimerkiksi niin, että valtuus kattaa vain lakia tarkempien säännösten antamisen. Voimaantulosäännös. Lain voimaantulosäännöksen perusteella lakia sovelletaan sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin valtioneuvoston asetuksella säädettävistä ajankohdista lukien. Laista tulee perustuslain 79 :n 3 momentin mukaan käydä ilmi, milloin se tulee voimaan. Erityisestä syystä laissa voidaan kuitenkin säätää, että sen voimaantuloajankohdasta säädetään asetuksella. Esityksen perusteluista käy välillisesti ilmi, että lain soveltamisajankohdan sääntelytarve johtuu sähkö- ja elektroniikkalaitteita koskevasta EY:n lainsäädännöstä. Tämä muodostaa valiokunnan mielestä perustuslain 79 :n 3 momentissa tarkoitetun erityisen syyn. Ehdotus ei siksi ole tältä osin perustuslain kannalta ongelmallinen.

22 Muita seikkoja Lakiehdotuksen kieliasua on syytä pyrkiä vielä kohentamaan. Esimerkiksi 18 c :n 2 momentin mukaiset tuottajan velvollisuudet ovat lakitekstin perusteella toistensa vaihtoehtoja ("tai"), vaikka tätä ei esityksen perustelujen mukaan tarkoiteta. Ehdotuksen 18 e :n 2 momentti on muotoiltu ("ostettaessa") vaikeaselkoiseksi. Lausunto Lausuntonaan perustuslakivaliokunta esittää, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 1 8 f : n 2 momentista ja 18 h :n 2 momentista tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon. Helsingissä päivänä helmikuuta 2004 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Arja Alho /sd jäs. Leena Harkimo /kok Hannu Hoskonen /kesk Anne Huotari /vas Roger Jansson /r Irina Krohn /vihr Miapetra Kumpula /sd Annika Lapintie /vas Henrik Lax Ix Reino Ojala /sd Klaus Pentti /kesk Markku Rossi /kesk Simo Rundgren /kesk Arto Satonen /kok Seppo Särkiniemi /kesk Ilkka Taipale /sd. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Sami Manninen.