Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2017) 484 final 2017/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisesta unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet PERUSTELUT Komissio on asiaa koskevien neuvotteluohjeiden 1 perusteella neuvotellut Mauritiuksen hallituksen kanssa Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen 2 uuden pöytäkirjan tekemisestä. Neuvottelujen päätteeksi parafoitiin 26. huhtikuuta 2017 uusi pöytäkirja. Pöytäkirja on voimassa neljä vuotta sen väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä eli sen allekirjoittamispäivästä, kuten 15 artiklassa esitetään. Uuden pöytäkirjan päätavoitteena on tarjota unionin aluksille kalastusmahdollisuuksia Mauritiuksen vesillä parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella ja noudattaen Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) suosituksia, tarvittaessa käytettävissä olevan ylijäämän rajoissa. Komissio on tukeutunut aiemman pöytäkirjan ( ) arvioinnin tuloksiin ja ennakoivaan arviointiin siitä, onko uuden pöytäkirjan tekeminen tarpeen. Molemmat arvioinnit teetettiin ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Pöytäkirjan ansiosta Euroopan unioni ja Mauritiuksen tasavalta voivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä kestävän kalastuksen politiikan edistämiseksi. Lisäksi voidaan hyödyntää kalavaroja Mauritiuksen vesillä vastuuntuntoisesti ja tukea Mauritiuksen ponnistuksia kestävän valtameripolitiikan kehittämiseksi. Pöytäkirjassa määrätään kalastusmahdollisuuksista seuraavissa luokissa: 40 nuottaa käyttävää tonnikala-alusta; 45 pintasiima-alusta. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Uudella pöytäkirjalla luodaan kehys Mauritiuksen vesillä kalastaville unionin aluksille sekä unionin ja Mauritiuksen väliselle vahvemmalle yhteistyölle. Siinä otetaan huomioon uudistetun yhteisen kalastuspolitiikan painopisteet ja kyseisen politiikan ulkoinen ulottuvuus. Tarkoituksena on luoda Mauritiuksen kanssa strateginen kumppanuus. Sen vuoksi komissio ehdottaa, että neuvosto hyväksyy uuden pöytäkirjan allekirjoittamisen ja väliaikaisen soveltamisen. Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa Tämä ehdotus on yhdenmukainen Euroopan unionin Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) maihin nähden toteuttaman ulkoisen toiminnan kanssa. 2. JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMÄKUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Asianomaisia osapuolia kuultiin, kun Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisestä mahdollisesta uudesta pöytäkirjasta tehtiin jälki- ja ennakkoarviointi. Myös jäsenvaltioiden ja kalastusalan asiantuntijoita kuultiin teknisissä kokouksissa. Kuulemisten päätteeksi todettiin, 1 2 Maatalous- ja kalastusneuvoston 3 459:nnessä kokouksessaan 11. huhtikuuta 2016 hyväksymä. EUVL L 79, , s. 3. FI 2 FI

3 että kalastuskumppanuussopimuksen uuden pöytäkirjan tekeminen olisi sekä Euroopan unionin että Mauritiuksen tasavallan edun mukaista. 3. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET ttainen taloudellinen korvaus, joka on euroa, jakautuu seuraavasti: (a) tonnin viitesaalismäärä, jonka osalta vesille pääsystä maksettavaksi vuotuiseksi korvaukseksi on vahvistettu euroa; (b) euron vuotuinen tuki Mauritiuksen tasavallan alakohtaisen kalastuspolitiikan kehittämiseen; ja (c) vuotuinen tuki valtameritalouden kehittämiseen. Tämän tuen tarkoituksena on saavuttaa kansalliseen kalastukseen, meripolitiikkaan ja valtameritalouteen liittyvät tavoitteet ja erityisesti täyttää Mauritiuksen tarpeet, jotka liittyvät tieteelliseen tutkimukseen; pienimuotoiseen kalastukseen; kalastuksen seurantaan, valvontaan ja tarkkailuun; ja laittoman kalastuksen torjuntaan. FI 3 FI

4 2017/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisesta unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto antoi 28 päivänä tammikuuta 2014 neuvoston päätöksen 2014/146/EU 3 Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä, jäljempänä sopimus. (2) Sopimuksen ensimmäisessä pöytäkirjassa vahvistettiin kolmeksi vuodeksi unionin alusten kalastusmahdollisuudet Mauritiuksen suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä sekä unionin myöntämä taloudellinen korvaus. Kyseisen pöytäkirjan voimassaolo päättyi 27 päivänä tammikuuta (3) Komissio on neuvotellut Euroopan unionin puolesta uuden pöytäkirjan, jossa vahvistetaan Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrätyt kalastusmahdollisuudet ja taloudellinen korvaus, jäljempänä pöytäkirja. Pöytäkirja parafoitiin 26 päivänä huhtikuuta (4) Pöytäkirjan tavoitteena on tiivistää yhteistyötä Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välillä kestävän kalastuksen politiikan edistämiseksi, hyödyntää kalavaroja vastuuntuntoisesti Mauritiuksen vesillä sekä tukea Mauritiuksen ponnistuksia kestävän valtameripolitiikan kehittämiseksi. (5) Pöytäkirja olisi sen vuoksi allekirjoitettava unionin puolesta sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan myöhemmin päätökseen. (6) Jotta unionin alukset voivat aloittaa kalastustoimet ripeästi, pöytäkirjaa olisi sovellettava väliaikaisesti sen voimaantuloon saakka, 3 Neuvoston päätös 2014/146/EU, annettu 28 päivänä tammikuuta 2014, Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (EUVL L 79, , s. 2). FI 4 FI

5 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään unionin puolesta Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan allekirjoittaminen sillä varauksella, että kyseisen pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen. Allekirjoitettava pöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä.. 2 artikla Neuvoston pääsihteeristö laatii valtakirjan, jossa sopimuksen neuvottelijan nimeämä/nimeämät henkilö/henkilöt valtuutetaan allekirjoittamaan pöytäkirja unionin puolesta sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen. 3 artikla Pöytäkirjaa sovelletaan sen 15 artiklan mukaisesti väliaikaisesti pöytäkirjan allekirjoituspäivästä sen voimaantuloon saakka. 4 artikla Tämä päätös tulee voimaan kolmantena päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 5 FI

6 SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne 1.4. Tavoite (Tavoitteet) 1.5. Ehdotuksen/aloitteen perustelut 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto 1.7. Hallinnointitapa (Hallinnointitavat) 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt 2.2. Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin FI 6 FI

7 SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) Meri- ja kalastusasioiden pääosasto Pakolliset rahoitusosuudet kansainvälisille kalastusalan järjestöille ja muille kansainvälisille järjestöille sekä kestävää kalastusta koskeviin sopimuksiin Ehdotuksen/aloitteen luonne Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen. Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen. 5 Ehdotus/aloite liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. Ehdotus/aloite liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen Tavoite (Tavoitteet) Komission monivuotinen strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista ehdotus/aloite tukee Kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten neuvotteleminen ja niiden tekeminen kolmansien maiden kanssa ovat linjassa sen yleistavoitteen kanssa, jolla pyritään sallimaan EU:n kalastusalusten pääsy kolmansien maiden kalastusalueille ja kehittämään kyseisten maiden kanssa kumppanuus tavoitteena parantaa kalavarojen kestävää hyödyntämistä EU:n vesien ulkopuolella. Kestävää kalastusta koskevilla kumppanuussopimuksilla varmistetaan myös johdonmukaisuus yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden ja muihin eurooppalaisiin politiikkoihin sisältyvien sitoumusten välillä (kolmansien maiden kalavarojen kestävä hyödyntäminen, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän eli LISkalastuksen torjunta, kumppanimaiden maailmantalouteen integroituminen ja kalastuksenhoidon parantaminen poliittisella ja taloudellisella tasolla) Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä Erityistavoite: Kestävän kalastuksen edistäminen Euroopan unionin vesien ulkopuolella, EU:n kalastuksen ylläpitäminen kaukaisilla vesillä sekä EU:n kalastusalan ja kuluttajien etujen suojeleminen neuvottelemalla ja tekemällä rannikkovaltioiden kanssa kestävää kalastusta koskevia kumppanuussopimuksia, jotka ovat linjassa muun EU:n politiikan kanssa. 4 5 ABM: toimintojohtaminen. ABB: toimintoperusteinen budjetointi. Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 54 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdassa. FI 7 FI

8 Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä Meri- ja kalastusasiat, Euroopan unionin kalastusalusten kolmansien maiden vesillä harjoittamaa kalastustoimintaa koskevan hallintokehyksen laatiminen (kestävän kalastuksen sopimukset) (budjettikohta ). FI 8 FI

9 Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen Pöytäkirjan ansiosta Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välille voidaan vahvistaa kalastusalan strateginen kumppanuus. Pöytäkirjan ansiosta luodaan kalastusmahdollisuuksia unionin aluksille Mauritiuksen vesillä. Pöytäkirjalla myös parannetaan kalavarojen hoitoa ja säilyttämistä, kun kumppanimaan kansallisella tasolla laatimien ohjelmien täytäntöönpanoon ja erityisesti laittoman kalastuksen valvonnan ja torjunnan alalla myönnetään taloudellista tukea (alakohtainen tuki). Pöytäkirjalla kehitetään Mauritiuksen valtameritaloutta, edistetään sinistä kasvua ja meren luonnonvarojen kestää hyödyntämistä Tulos- ja vaikutusindikaattorit Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan Kalastusmahdollisuuksien käyttöaste (käytettyjen kalastuslupien vuotuinen prosenttiosuus suhteessa pöytäkirjan tarjoamiin mahdollisuuksiin). Saaliita ja sopimuksen kaupallista arvoa koskevien tietojen kerääminen ja analysointi. Vaikutukset työllisyyteen ja lisäarvoon EU:ssa ja EU:n markkinoiden vakauttamiseen (yhdessä muiden kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten kanssa). Teknisten kokousten ja sekakomitean kokousten määrä Ehdotuksen/aloitteen perustelut Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä Uutta pöytäkirjaa on tarkoitus soveltaa väliaikaisesti sen allekirjoittamispäivästä alkaen, jotta kalastustoimien aloittaminen ei viivästyisi. Uusi pöytäkirja luo puitteet Euroopan laivaston kalastustoiminnalle Mauritiuksen kalastusalueella, ja sen ansiosta eurooppalaiset varustajat voivat hakea kalastuslupia kyseiselle alueelle. Lisäksi uudella pöytäkirjalla tehostetaan EU:n ja Mauritiuksen tasavallan välistä yhteistyötä kestävän kalastuspolitiikan kehittämisen edistämiseksi. Siinä määrätään erityisesti alusten seurannasta VMS-järjestelmällä ja saalistietojen toimittamisesta myöhemmin sähköisesti. Pöytäkirjan mukainen alakohtainen tuki auttaa Mauritiuksen tasavaltaa sen toteuttaessa kansallista kalastusstrategiaansa, mukaan lukien LIS-kalastuksen torjunta EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo Jos EU ei toimi tässä pöytäkirja-asiassa, se haittaisi EU:n alusten harjoittamaa kalastustoimintaa, sillä sopimuksessa on lauseke, jossa sen ulkopuolelle suljetaan kalastustoiminta, jota ei harjoiteta sopimuksen pöytäkirjassa määritetyissä puitteissa. Pöytäkirja tarjoaa myös mahdollisuuden tehostettuun yhteistyöhön EU:n kanssa etenkin laittoman kalastuksen osalta. FI 9 FI

10 Vastaavista toimista saadut kokemukset Mauritiuksen kalastusalueella aiemmin saatujen saaliiden ja vastaavanlaisten pöytäkirjojen puitteissa kyseisellä alueella viimeaikoina saatujen saaliiden analyysin sekä käytettävissä olevien arviointien ja tieteellisten lausuntojen perusteella osapuolet vahvistivat tonnikalan ja sen lähilajien viitesaalismääräksi tonnia vuodessa ja kalastusmahdollisuuksia 40 kurenuotta-alukselle ja 45 pintasiimaalukselle. Alakohtainen tuki on määritetty suhteellisen korkealle tasolle, jotta siinä voidaan ottaa huomioon tarve vahvistaa Mauritiuksen kalastusviranomaisten valmiuksia sekä kansallisen kalastusstrategian prioriteetit ja suunnitelmat tämän pienen saarivaltion valtameritalouden kehittämiseksi Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut Kalastuskumppanuussopimuksen nojalla maksetut varat ovat Mauritiuksen kansallisessa talousarviossa liikkuvia tuloja. Edellytyksenä kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten tekemiselle ja seurannalle on kuitenkin se, että osa näistä varoista käytetään asianomaisen maan alakohtaisen politiikan mukaisten toimien toteuttamiseen. Rahoitus sopii yhteen kalastusalalla toteutettaviin kansallisiin hankkeisiin ja/tai ohjelmiin muista kansainvälisistä lähteistä saatavan rahoituksen kanssa. FI 10 FI

11 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto on rajattu. Ehdotuksen/aloitteen mukainen toiminta alkaa vuonna 2017 ja päättyy vuonna Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna 2017 ja päättyvät vuonna Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV, minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa. Hallinnointitapa (Hallinnointitavat) 6 Huomautukset: Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään; toimeenpanovirastoja hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa Välillinen hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty kolmansille maille tai niiden nimeämille elimille kansainvälisille järjestöille ja niiden erityisjärjestöille (tarkennettava) Euroopan investointipankille tai Euroopan investointirahastolle varainhoitoasetuksen 208 ja 209 artiklassa tarkoitetuille elimille julkisoikeudellisille yhteisöille sellaisille julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yksityisoikeudellisille elimille, jotka antavat riittävät rahoitustakuut sellaisille jäsenvaltion yksityisoikeuden mukaisille elimille, joille on annettu tehtäväksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden täytäntöönpano ja jotka antavat riittävät rahoitustakuut henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa SEU-sopimuksen V osaston mukaisia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityistoimia ja jotka nimetään asiaa koskevassa perussäädöksessä. Jos käytetään useampaa kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava lisätietoja. 6 Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla osoitteessa: FI 11 FI

12 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt Ilmoitetaan sovellettavat aikavälit ja edellytykset. Komissio (PO MARE yhteistyössä alueelle sijoitetun kalastusasiamiehen kanssa) varmistaa pöytäkirjan täytäntöönpanon säännöllisen seurannan; tämä koskee erityisesti sitä, miten toimijat käyttävät käytettävissä olevia kalastusmahdollisuuksia ja saalistietoja ja miten alakohtaisen tuen ehtoja noudatetaan. Kalastuskumppanuussopimuksessa määrätään vähintään yhdestä sekakomitean vuosikokouksesta, jossa komissio ja Mauritiuksen tasavalta tarkastelevat sopimuksen ja pöytäkirjan täytäntöönpanoa ja mukauttavat tarvittaessa ohjelmia ja taloudellista korvausta, jos se on tarpeen Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä Todetut riskit Alakohtaisen kalastuspolitiikan rahoitukseen tarkoitettujen varojen alikäyttöön tai käytön viivästyksiin on todettu liittyvän riski Tiedot käyttöön otetusta sisäisen valvonnan järjestelmästä. Sopimuksen ja pöytäkirjan mukaisen alakohtaisen politiikan ohjelmasuunnittelusta ja täytäntöönpanosta on tarkoitus käydä laaja vuoropuhelu. Valvontamenetelmiin kuuluu myös pöytäkirjan 5 artiklassa tarkoitettu yhteinen tulosanalyysi. Sopimukseen ja pöytäkirjaan sisältyy lisäksi erityislausekkeita niiden täytäntöönpanon keskeyttämisestä tietyin ehdoin ja tietyissä olosuhteissa. Arvio tarkastusten kustannustehokkuudesta ja odotettavissa olevasta virheriskin tasosta. [ ] [ ] 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi Ilmoitetaan käytössä olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet Komissio sitoutuu käymään poliittista vuoropuhelua Mauritiuksen tasavallan kanssa ja toimimaan sen kanssa koordinoidusti sopimuksen ja pöytäkirjan hallinnoinnin parantamiseksi ja EU:n osuuden lisäämiseksi luonnonvarojen kestävässä hoidossa. Kaikkiin komission kalastuskumppanuussopimusten nojalla suorittamiin maksuihin sovelletaan komission tavanomaisia talousarvio- ja rahoitusmenettelyitä ja -sääntöjä. Kolmansien maiden pankkitilien, joille korvaus maksetaan, tunnistaminen varmistetaan. Pöytäkirjan 4 artiklan 8 kohdassa määrätään, että taloudellinen korvaus maksetaan kokonaisuudessaan Mauritiuksen valtionkassan tilille, joka on avattu Mauritiuksen keskuspankkiin. FI 12 FI

13 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat Talousarviossa jo olevat budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Monivuotisen rahoituskehyksen otsake Budjettikohta Numero [Nimi... ] Määräraha laji JM 7. EFTAmailta 8 ehdokasmailta 9 Rahoitusosuudet kolmansilta mailta varainhoitoasetuksen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet Euroopan unionin kalastusalusten kolmansien maiden vesillä harjoittamaa kalastustoimintaa koskevan hallintokehyksen laatiminen (kestävän kalastuksen sopimukset) JM/EI- JM EI EI EI EI Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Budjettikohta Määräraha laji Rahoitusosuudet Monivuotisen rahoituskehyksen otsake Numero [ ][Nimi ] JM/EI-JM kolmansilta mailta EFTAmailta ehdokasmailta varainhoitoasetuksen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet [ ][XX.YY.YY.YY] KYLLÄ/ EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/E I JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat. EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto. Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat. FI 13 FI

14 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Monivuotisen rahoituskehyksen otsake Numero 2 Kestävä kasvu: luonnonvarat PO: <MARE> ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Toimintamäärärahat Budjettikohdan numero Sitoumukset (1a) Budjettikohdan numero Maksut (2 a) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 11 Sitoumukset (1) 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 Maksut (2) 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 Budjettikohdan numero (3) PO MAREn määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset Maksut =1+1a +3 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 =2+2a +3 0,575 0,575 0,575 0,575 2, n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta. FI 14 FI

15 Toimintamäärärahat YHTEENSÄ Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (4) 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 Maksut (5) 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 (6) Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 2 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset =4+ 6 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 Maksut =5+ 6 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 Jos ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia useampaan otsakkeeseen: Toimintamäärärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (4) Maksut (5) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ (6) Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1-4 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (viitemäärä) Sitoumukset =4+ 6 Maksut =5+ 6 FI 15 FI

16 Monivuotisen rahoituskehyksen otsake 5 Hallintomenot milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Henkilöresurssit PO: MARE Muut hallintomenot PO MARE YHTEENSÄ Määrärahat Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N 12 N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1-5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset 0,798 0,798 0,798 0,848 3,242 Maksut 0,798 0,798 0,798 0,848 3, n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. FI 16 FI

17 Lukumäärä Lukumäärä Lukumäärä Lukumäärä Lukumäärä Lukumäärä Lukumäärä Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja. Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset TUOTOKSET ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) TUOTOKSET Tyyppi 13 Keskimäär. kustannukset Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Luku määrä yhteensä Kustannukset yhteensä ERITYISTAVOITE pääsy Vuot. 0,220 0,220 0,220 0,220 0,220 0,880 (viitesaalismäärä - alakohtainen Vuot. 0,355 0,355 0,355 0,355 0,355 1,420 - tuotos Välisumma erityistavoite 1 0,575 0,575 0,575 0,575 2,300 ERITYISTAVOITE tuotos Välisumma erityistavoite 2 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 0,575 0,575 0,575 0,575 2, Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit). Kuten kuvattu kohdassa Erityistavoitteet. FI 17 FI

18 Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin Yhteenveto Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja. Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) 15 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 Henkilöresurssit Muut hallintomenot Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät 16 Henkilöresurssit Muut hallintomenot Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät, välisumma YHTEENSÄ. Henkilöresursseja ja muita hallintomenoja koskevat määrärahat katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutettujen uudelleenjärjestelyjen tuloksena saaduilla määrärahoilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta. FI 18 FI

19 Henkilöresurssien arvioitu tarve Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja. Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti: Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt) XX (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa) XX (edustustot EU:n ulkopuolella) XX (epäsuora tutkimustoiminta) (suora tutkimustoiminta) Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna) 17 Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna XX (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö) XX (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat, vuokrahenkilöstö ja nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa) päätoimipaikassa - EU:n ulkop. edustustoissa XX (epäsuora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö) (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö) Muu budjettikohta (mikä?) YHTEENSÄ XX viittaa kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Kuvaus henkilöstön tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt Ulkopuolinen henkilöstö Pöytäkirjan täytäntöönpano (maksut, EU:n alusten pääsy Mauritiuksen vesille, kalastuslupien käsittely), sekakomiteoiden työn valmistelu ja jatkotoimet, pöytäkirjan uusimisen valmistelu: ulkopuolinen arviointi, lainsäädännölliset menettelyt, neuvottelut. Pöytäkirjan täytäntöönpano: EU:n alusten pääsyyn Mauritiuksen vesille liittyvät yhteydet Mauritiuksen viranomaisiin, kalastuslupien käsittely ja sekakomiteoiden työn valmistelu ja jatkotoimet, etenkin alakohtaisen tuen täytäntöönpano AC= sopimussuhteiset toimihenkilöt; AL = paikalliset toimihenkilöt; END = kansalliset asiantuntijat; INT = vuokrahenkilöstö; JED = nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa. Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön enimmäismäärä (entiset BAbudjettikohdat). FI 19 FI

20 Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen. Ehdotus/aloite edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista. Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät [ ] Ehdotus/aloite edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista tai monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista. Selvitys tarvittavista toimenpiteistä, mainittava myös kyseeseen tulevat rahoituskehyksen otsakkeet, budjettikohdat ja määrät [ ] Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja. Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio): määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Yhteensä Rahoitukseen osallistuva taho Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ FI 20 FI

21 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin. Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti: vaikutukset omiin varoihin vaikutukset sekalaisiin tuloihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tulopuolen budjettikohta Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovuonna N N+1 N+2 Ehdotuksen/aloitteen vaikutus 19 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Momentti. Vastaava(t) menopuolen budjettikohta (budjettikohdat) käyttötarkoitukseensa sidottujen sekalaisten tulojen tapauksessa: [ ] Selvitys tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmästä: [ ] 19 Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja vastaava 25 prosentin osuus. FI 21 FI

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0222 (NLE) 12265/17 PECHE 336 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 15. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 486 final 2017/0223 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 467 final 2015/0224 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Liberian tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja sen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 683 final 2014/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.7.2015 COM(2015) 346 final 2015/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2018 COM(2018) 502 final 2018/0266 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Norsunluurannikon tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2017 COM(2017) 87 final 2017/0039 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0153 (NLE) 11009/15 PECHE 258 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 16. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.10.2015 COM(2015) 471 final 2015/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.2.2017 COM(2017) 64 final 2017/0020 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Meksiko-sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta 23 päivänä maaliskuuta 2000 tehdyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 434 final 2017/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2018 COM(2018) 498 final 2018/0265 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse taloudellisen,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2013 COM(2013) 560 final 2013/0271 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0229 (NLE) 12598/15 PECHE 334 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0227 (NLE) 12575/15 PECHE 328 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.2.2019 COM(2019) 55 final 2019/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin kyseessä ovat nuorisotyöllisyysaloitteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 COM(2018) 72 final 2018/0034 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Marokon kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) koskevat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2014 COM(2014) 298 final 2014/0154 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2014 COM(2014) 495 final 2014/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Färsaarten välisen tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevan sopimuksen, jonka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.3.2017 COM(2017) 125 final 2017/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 COM(2019) 129 final 2019/0071 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.8.2013 COM(2013) 583 final 2013/0282 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2018 COM(2018) 231 final ANNEX LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI.eu-aluetunnuksen toteuttamisesta ja toiminnasta ja asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2015 COM(2015) 365 final 2015/0160 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2017 COM(2017) 385 final 2017/0163 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Luova Eurooppa -ohjelman (2014 2020) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1295/2013

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0160 (COD) 11069/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.9.2018 COM(2018) 614 final 2018/0322 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta a 2021 2023 koskevien vuotuisten ennakkomaksujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 72 final 2015/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sinievätonnikalan suojelemista koskevan yleissopimuksen laajennetun komission jäsenyyden saamiseksi käytävän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 656 final 2014/0303 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen hyväksymisestä, että komissio tekee Euroopan atomienergiayhteisön puolesta Euroopan unionin ja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2017 COM(2017) 336 final 2017/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0139 (NLE) 10632/17 RECH 247 RELEX 568 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 658 final 2014/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Sveitsin valaliiton välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2018 COM(2018) 376 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut aavan meren kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2011 KOM(2011) 228 lopullinen 2011/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2015 COM(2015) 46 final 2015/0026 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU)

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2015 COM(2015) 286 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 141 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 141 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0067 (NLE) 7423/18 RECH 113 USA 11 RELEX 252 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2018 COM(2018) 240 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.1.2019 COM(2019) 65 final 2019/0030 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Erasmus+ -ohjelman käynnissä olevien oppimiseen liittyvien liikkuvuustoimien jatkamista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0228 (NLE) 12576/15 PECHE 329 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0247 (COD) 12963/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 5. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: FSTR

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.11.2013 COM(2013) 757 final 2013/0367 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS maatilojen rakennetutkimuksista ja maatalouden tuotantomenetelmiä koskevasta tutkimuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. helmikuuta 2014 (OR. en) 6054/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0013 (NLE) AGRI 68 AGRIORG 16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. tammikuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Bryssel COM(2015) 451 final. ANNEXES 1 to 4 LIITTEET

Bryssel COM(2015) 451 final. ANNEXES 1 to 4 LIITTEET EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.9.2015 COM(2015) 451 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET ehdotukseen neuvoston päätökseksi Italian, Kreikan ja Unkarin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2013 COM(2013) 155 final 2013/0084 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 533 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE OLAFin hallinnon parantaminen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.12.2017 COM(2017) 825 final 2017/0334 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2017/825 muuttamisesta rakenneuudistusten tukiohjelman rahoituspuitteiden

Lisätiedot

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS KOM(2001) 422 lopullinen - 2001/0168 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan talousyhteisön ja Senegalin tasavallan hallituksen välisessä Senegalin rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.8.2012 COM(2012) 456 final 2012/0221 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS toimielinten historiallisten arkistojen tallettamista Firenzen yliopistolliseen Eurooppainstituuttiin koskevan

Lisätiedot

LIITTEET Muistio SM , KOM(2011) 910 lopullinen, KOM(2011) 913 lopullinen, KOM(2011) 910 slutlig, KOM(2011( 913 slutlig

LIITTEET Muistio SM , KOM(2011) 910 lopullinen, KOM(2011) 913 lopullinen, KOM(2011) 910 slutlig, KOM(2011( 913 slutlig Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2012-00113 PO Huhtamäki Jouko 07032012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission ehdotus euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi euron suojaamista rahanväärennykseltä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 9490 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 9490 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. tammikuuta 216 (OR. en) 15428/15 SAATE Lähettäjä: ASIM 178 NT 2 RELEX 161 COMIX 79 Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2011 KOM(2011) 336 lopullinen 2011/0147 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.1.2019 COM(2019) 64 final 2019/0031 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin yleisen talousarvion toteuttamiseen ja rahoitukseen vuonna 2019 liittyvistä toimenpiteistä ottaen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Toimielinten välinen asia: 2017/0036 (NLE) 7892/17 RECH 100 ATO 12 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan tilasto-ohjelmasta annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan tilasto-ohjelmasta annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 525 final 2013/0249 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan tilasto-ohjelmasta 2013 2017 annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0102(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0102(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 29.8.2013 2013/0102(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Norsunluurannikon tasavallan välisessä sopimuksessa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 340 final 2014/0173 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta prosessuaalisten takeiden valvojan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.12.2018 COM(2018) 833 final 2018/0426 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 547 final 2016/0261 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 1920/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse uusia psykoaktiivisia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2011 KOM(2011) 162 lopullinen 2011/0070 (APP) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2012 COM(2012) 49 final/2 2008/0255 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2012) 49 final du 10.02.2012 Concerne toutes les versions linguistiques (correction

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.1.2018 COM(2018) 1 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut Marokon kuningaskunnan kanssa tehdyn kalastuskumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 10.12.2013 COM(2013) 896 final 2013/0439 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. finanssitransaktioveroon perustuvien omien varojen käyttöön asettamisessa noudatettavista menetelmistä ja menettelystä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. finanssitransaktioveroon perustuvien omien varojen käyttöön asettamisessa noudatettavista menetelmistä ja menettelystä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2011 KOM(2011) 738 lopullinen 2011/0334 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS finanssitransaktioveroon perustuvien omien varojen käyttöön asettamisessa noudatettavista menetelmistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2016 COM(2016) 202 final 2016/0110 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tilinpäätösraportointiin ja tilintarkastukseen liittyvien yksittäisten toimien tukemiseksi

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta EU/2012/1371

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta EU/2012/1371 Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00496 VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) 13.09.2012 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU / Komission ehdotus neuvoston asetukseksi toimielinten historiallisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ITER-hankkeen lisätutkimusohjelmasta ( )

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ITER-hankkeen lisätutkimusohjelmasta ( ) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 931 lopullinen 2011/0460 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ITER-hankkeen lisätutkimusohjelmasta (2014 2018) PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Oheisen neuvoston

Lisätiedot