Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Ideahakuvaihe Varsinainen haku päättyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Ideahakuvaihe Varsinainen haku päättyy"

Transkriptio

1 Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Ideahakuvaihe Varsinainen haku päättyy

2 Rakennerahastoohjelma Hakuilmoitus Tärkeät dokumentit ja tietolähteet: Rakennerahastot.fi Valtakunnalliset teemat ajankohtaista hakuajat Hakijan opas Rakennerahastot.fi valtakunnalliset teemat materiaalipankki 6Aika kestävä kaupunkikehittäminen HAUN DOKUMENTIT 2

3 Kestävä kaupunkikehittäminen - Suurimmat kaupungit uusien innovaatioiden kehitys- ja kokeiluympäristöinä. Rahoittavana viranomaisena kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoituksessa Uudenmaan liitto ESR-toimenpiteiden rahoittajatahona Hämeen ELYkeskus. Kuutoskaupungit ovat muodostaneet strategiaa johtavan johtoryhmän, joka on strategian ylin päättävä toimielin. 3

4 Rahoitettavien hankkeiden tulee olla sekä rakennerahasto-ohjelman että 6Aika-strategian mukaisia. 6Aika-strategia: Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Jokaisessa hankehakemuksessa hakijoina tulee olla toteuttajia vähintään kahden eri kuutoskaupungin alueelta (eli vähintään kahden eri toteuttajan yhteishanke). 4

5 EAKR toimintalinja ja erityistavoitteet, joihin 6Aikahankkeen tulee kohdistua Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Erityistavoite 4.1 Tutkimus-, osaamis- ja Innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Erityistavoite 5.1 Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen Erityistavoite 3.2 Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen 5

6 Haun aihealueet Kestävän kehityksen ratkaisut Hyvinvointia edistävät palvelut Yritysten kasvua tukevat palvelukokonaisuudet Hankkeiden kesto max. 3 vuotta; hankkeiden tulee kuitenkin päättyä mennessä 6

7 Erityistavoite 4.1: Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Tuettavia toimia esim. Yhteisen toimintamallin, käsitteistön, työkalujen ja verkoston synnyttämistä kaupunkien innovaatioympäristöjen toiminnan laadun parantamiseksi Uudenlaisten hankintatyökalujen, markkinavuoropuhelun menetelmien kehittämistä Kehitetään alueen elinkeinoelämää tukevaa TKI-toiminnan infrastruktuuria hyödyntäen pilotointi-, kokeilu- ja demonstraatioympäristöjä Lisätään yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, ammatillisten oppilaitosten, julkisyhteisöjen ja yritysten TKI-yhteistyötä Toimenpiteet ovat kaupunkien haasteisiin liittyviä pilottihankkeita. 7

8 Erityistavoite 5.1: Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen Tuettavia toimia esim. Toimenpiteet, jotka kehittävät avoimen datan hyödyntämistä Avoimen datan tietovarantojen avaamista, tuottamista, julkaisua ja yhteistyömalleja Tuetaan yritysten tuotteiden, palveluiden ja tuotantomenetelmien kehittämistä, kaupallistamista ja uuden teknologian käyttöönottoa, kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys huomioiden Uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien prototyyppejä, pilotointeja ja demonstraatioita Kehitetään elinkeinoelämää tukevaa soveltavaa tutkimusta, selvityksiä ja kokeiluja sekä toiminta-, palvelu- ja kaupallistamisprosesseja 8

9 Erityistavoite 3.2 Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen Tuettavia toimia esim. Kehitetään innovaatioita, jotka vähentävät liikkumistarvetta, hajautuvaa kaupunkirakennetta sekä energiankäyttöä asunnoissa ja rakennusten lämmityksessä. Tuetaan vähähiilisten tuotteiden, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämistä, kaupallistamista ja uuden teknologian käyttöönottoa, kysyntä-ja käyttäjälähtöisyys sekä tuotteiden elinkaaren aikaiset ympäristökustannukset huomioiden Tuetaan uusien vähähiilisten tuotteiden, materiaalien ja tuotantomenetelmien prototyyppejä, pilotointeja ja demonstraatioita Luodaan alueellisia materiaali-ja energiavirtojen hyödyntämistä tukevia verkostoja ja yhteistyömuotoja Kehitetään asumisen energiatehokkuutta parantavia innovaatioita ja teknologioita Kestäviä hankintoja edistävät uudet toimintamallit ja innovaatiot 9

10 EAKR-hankkeilla tavoitellaan muutosta yrityskentässä Hanketoiminnassa keskeistä yritysten aktivointitoimet Yrityksiä mukaan tekemään yhteistyötä kaupunkien kanssa innovaatioympäristöissä Yritykset kehittämässä ja pilotoimassa tuotteita/palveluja Yritykset kehittämässä uusia tai parannettuja tuotteita markkinoille Yritykset mukaan tki-toimintaan Yrityksiin uutta liiketoimintaa Yrityksiin kohdistuvat toimenpiteet tulee määritellä hankehakemuksessa 10

11 Ohjelma-asiakirjan mukaiset kohderyhmät ja tuensaajat TOIMINTALINJA 2 Erityistavoite 4.1 Tutkimus-, osaamis- ja Innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta Erityistavoite 5.1 Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen Erityistavoite 3.2 Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen KOHDERYHMÄT yritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot yritykset yritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, kunnat Pääosin maakunnan liittojen hankkeissa tuensaajina ovat alueelliset ja seudulliset kehittämisyhtiöt, alueellisia erityisohjelmia toteuttavat organisaatiot, järjestöt, kunnat sekä ammattikorkeakoulut ja yliopistot. Huom! Maakunnan liitto ei voi myöntää tukea yksittäiselle yritykselle sen liiketoiminnan kehittämiseen tai sen oman liiketoiminnan toteuttamiseen. 11

12 Kohderyhmä = tahot, joille kehittämistoimia suunnataan ja joihin hankkeen toimenpiteet ensisijaisesti kohdistuvat Kenelle hanketta tehdään? Missä hankkeen tavoittelema muutos tapahtuu? EAKR-rahoituksella usein tavoitellaan muutosta laajemmin alueilla ja yritysten toimintaympäristössä. Kohderyhmä ei saa suoraan rahoitusta hankkeelta 12

13 Yritysten roolit hankkeessa? Kohderyhmä Yhteistyökumppani Alihankkija Osatoteuttaja ~ maakunnan liitto ei voi myöntää EAKRtukea yritykselle sen liiketoiminnan kehittämiseen Pääasiassa EAKR-kehittämistoimet tarkoitettu pk-yrityksille, mutta tällä ohjelmakaudella suuryritykset voivat osallistua veturiyrityksinä 13

14 Hakuprosessi Ideahakuvaihe Varsinainen haku päättyy

15 6Aika hakuprosessi syksyllä 2017 Haku toteutetaan kaksivaiheisena: Ideahaku Hakemus sähköpostilla tai postitse Uudenmaan liiton kirjaamoon klo 14 mennessä Palaute ideahakemuksista Haun toinen vaihe päättyy Hakemus jätetään sähköisesti EURA2014-järjestelmässä

16 Ideahaku Ideahakemukset Uudenmaan liitolle Ideahakemusten arviointi (Uudenmaan liitto ja 6Aika-kaupungit) Palaute ideahausta Projekti-idea esitetään tiivistetysti erillisellä ideahakulomakkeella Ei tarvitse olla vielä täysin valmis hanke, esim. toteuttajaverkostoa ja budjettia voidaan täsmentää ennen varsinaisen hakemuksen jättöä Hanketta ei suositella jätettäväksi varsinaiseen hakuun Hanketta suositellaan jätettäväksi varsinaiseen hakuun täydennettynä ja täsmennettynä saadun palautteen perusteella 16

17 Ideahaku lomakkeella kysytyt asiat Perustiedot, teema, erityistavoite Hankeidean tiivistelmä Hankkeen päätavoitteet Mitä tuloksia hankkeella saadaan aikaan? Hankkeen kohderyhmät Konkreettiset toimenpiteet Miten yritykset ovat mukana hankkeessa? Miten ne hyötyvät hankkeesta? Miten kuutoskaupungit ovat olleet mukana idean valmistelussa? Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma 17

18 Ideahakuvaihe Ideahaun lomakkeet saatavilla valtakunnalliset teemat materiaalipankki 6Aika Kestävä kaupunkikehittäminen EAKR-hakumateriaalit (sekä word- että pdf-lomakkeet) Allekirjoitettu ideahakulomake palautetaan klo mennessä joko sähköpostin liitetiedostona TAI postitse (postileiman päiväys ) Uudenmaan liiton kirjaamoon Palaute ideahausta toimitetaan kaikille idean määräajassa jättäneille Palautteessa joko Suositellaan varsinaisen hakemuksen jättämistä täydennettynä Ei suositella hakemuksen jättämistä 18

19 Varsinainen haku EURA2014-järjestelmässä Varsinaiset viralliset hakemukset täytetään EURA järjestelmässä osoitteessa Hakemusten jättöaika päättyy Ennen hakuajan päättymistä kaupungit ja rahoittaja sparraavat hankeideoita Ohjeita löytyy myös hakijan oppaasta: valtakunnalliset teemat materiaalipankki 6Aika Kestävä kaupunkikehittäminen EAKR-hakumateriaalit 19

20 Hankkeiden arviointi ja valinta 20

21 Hankkeen laillisuus- ja ohjelmanmukaisuusharkinta Uudenmaan liitossa Hakemusten käsittelyprosessi Avoin haku Hankehakemukset EURA järjestelmässä sähköisesti Uudenmaan liitolle Tarkoituksenmukaisuusharkinta Hakemusten käsittely ja arviointi 6Aika-ohjausrymässä Hankkeiden valinta 6Aika-johtoryhmä tekee esityksen rahoitettavista hankkeista Juridinen päätös Uudenmaan liitto tekee hankkeille juridiset rahoituspäätökset EURA järjestelmässä 21

22 Valintaperusteita on kolmenlaisia 1. Yleiset valintaperusteet Perustuvat EU- ja kansalliseen lainsäädäntöön Mikäli jokin yleinen valintaperuste ei täyty, hanke ei voi saada rahoitusta. 2. Erityiset valintaperusteet Erityistavoitekohtaisia Eivät rajaa hankkeiden tukikelpoisuutta, vaan pyrkivät nostamaan esille parhaita hankkeita. 3. Alueelliset tai teemakohtaiset tarkentavat valintaperusteet Eivät voi olla ristiriidassa muiden valintaperusteiden tai ohjelmaasiakirjan kanssa. 22

23 Yleiset valintaperusteet 1/2 Toteuttajaorganisaatio ja hankkeen tuettavan toiminnan toimenpiteet ovat ohjelman erityistavoitteen mukaisia. Hakija (tai tuen siirron saaja) on yksityisoikeudellinen tai julkisoikeudellinen oikeushenkilö. Hakijalla (tai tuen siirronsaajalla) on taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hankkeen toteuttamiseksi. Hakija (tai tuen siirronsaaja) ei ole konkurssissa tai laiminlyönyt oleellisesti veroja tai sosiaaliturvamaksuja, eikä hanketoteuttajan avainhenkilö ole syyllistynyt aiemmin rikokseen avustuksia haettaessa tai asetettu liiketoimintakieltoon. Hakijalla (tai tuen siirronsaajalla) ei ole ERI-rahastoihin kohdistuvaa täytäntöönpanokelpoista takaisinperintäpäätöstä (esim. pysyvyyssäännön rikkominen, aiemman myönnetyn valtiontuen takaisinperintäpäätöksen keskeneräisyys), jota ei ole maksettu. 23

24 Yleiset valintaperusteet 2/2 Hankkeella on tunnistettuun tarpeeseen pohjautuva hankkeen etenemisen tarkastelun mahdollistava tavoitteellinen ja konkreettinen suunnitelma Hankkeelle esitetyt resurssit ovat realistiset hankesuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi Hakijalla (tai tuen siirronsaajalla) on edellytykset vastata hankkeella aikaansaadun toiminnan jatkuvuudesta hankkeen päättymisen jälkeen, ellei se hankkeen luonteen vuoksi ole tarpeetonta Hankkeessa työskentelevillä on toteuttamisen kannalta tarvittava koulutus tai osaaminen Hankkeen saamaa tukea ei käytetä yleisenä toimintatukena Kehittämishankkeen tulokset ovat yleisesti hyödynnettävissä Hankkeen saamalla tuella on merkittävä vaikutus hankkeen toteutumiseen 24

25 Erityiset valintaperusteet Hanke parantaa alueen valmiuksia tutkimuksen ja innovoinnin osaamisen kehittämiseen ja teknologiseen muutokseen. (15%) Hanke luo valmiuksia uusien ratkaisujen kaupalliseen hyödyntämiseen. (20%) Hanke toteutetaan yritysten ja tutkimus- koulutus tai kehittämisorganisaatioiden yhteistyönä. (15%) Hanke tukee älykästä erikoistumista yhdistämällä uudella tavalla eri osaamisalueita. (12%) Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin. (5%) Hanke kohdistuu osaamisintensiiviselle ja työllistävälle toimialalle. (12%) Hanke edistää kansainvälistymistä tai verkostoihin osallistumista. (5%) Hanke tukee vähähiilisen talouden edistämistä. (5%) Hanke tukee sukupuolten välistä tasa-arvoa. (2%) Hanke tukee yhdenvertaisuutta. (2%) Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita. (5%) Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa. (2%)

26 Erityiset valintaperusteet 5.1 Hanke tukee pk-yrityksen t&k-toimintaa uusien tuotteiden, prosessien tai palveluiden kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi. (20%) Hanke tukee pk-yritysten tiivistä yhteistyötä tutkimus- koulutus- tai kehittämisorganisaatioiden kanssa. (20%) Hanke luo valmiuksia uuden yrityksen t&k-toiminnan käynnistymiselle. (20%) Hanke tukee vähähiilisen liiketoiminnan kehittämistä ja edistää työllisyyttä. (12%) Hanke tukee älykästä erikoistumista yhdistämällä uudella tavalla eri osaamisalueita. (12%) Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin. (5%) Hanke tukee sukupuolten välistä tasa-arvoa. (2%) Hanke tukee yhdenvertaisuutta. (2%) Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita. (5%) Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa. (2%) 26

27 Erityiset valintaperusteet 3.2 Hanke tukee uusiutuvaan energiaan liittyvää t&k-toimintaa uusien tuotteiden, prosessien tai palveluiden kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi. (20%) Hanke tukee energia- tai materiaalitehokkuuteen lisäämiseen liittyvää t&k-toimintaa uusien tuotteiden, prosessien tai palveluiden kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi. (20%) Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin. (5%) Hanke tukee yhdyskuntien (yritysten ja kansalaisten) vähähiilisiä, uusia ratkaisuja. (12%) Hanke tukee älykästä erikoistumista yhdistämällä uudella tavalla eri osaamisalueita. (12%) Hanke lisää yritysten vähähiilisyyttä. (5%) Hanke tukee alueellisia materiaali- ja energiavirtojen hyödyntämistä koskevia verkostoja ja yhteistyömuotoja. (15%) Hanke tukee sukupuolten välistä tasa-arvoa. (2%) Hanke tukee yhdenvertaisuutta. (2%) Hanke tukee kestävän kehityksen periaatteita. (5%) Hanke tukee EU:n Itämeren alueen strategiaa. (2%) 27

28 6Aika-spesifit hakukohtaiset valintakriteerit Hanke toteuttaa 6Aika-strategiaa ratkaisemalla konkreettisesti keskeisiä kaupunkikehittämisen haasteita, ja mahdollistamalla liiketoiminnan ja osaamisen kehittymistä sekä työpaikkojen syntymistä. (40 %) Hankkeen toimenpiteet toteutetaan tiiviissä kumppanuudessa kaupunkien, yritysten, asiakkaiden ja t&k&i-toimijoiden kanssa. (30 %) Hankesuunnitelman toimenpiteet ja toteuttajakonsortio ovat tarkoituksenmukaisia, ja tulosten laajamittaisen käyttöönoton toimenpiteet on selkeästi esitetty. (30%) 28

29 29 Tuen määrä ja osarahoitus

30 6Aika-hankkeen osarahoitussuhteet Yksityinen rahoitus Haettava EAKR + valtio rahoitus 6Aika-hankkeissa on enintään 67% Tuki ei saa kattaa hankkeesta aiheutuvien kustannusten täyttä määrää Tuen hakijan tulee osallistua itse omarahoituksella hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin Koskee yhteishankkeessa kaikkia tuen saajia Haettava tukiosuus (max. 67 %) Kunta tai muu julkinen 33 % Valtio 17 % EAKR 50 % Hankkeen kokonaisrahoitus (100 %) 30

31 Omarahoitus ja ulkopuolinen rahoitus (33% hankkeen kokonaiskustannuksista) Tuensaajan omarahoitus on se osa hankkeen kirjanpidon nettokustannuksista, joka jää tuensaajan itse maksettavaksi. Ulkopuolinen rahoitus on tuensaajaorganisaation ulkopuolelta hankkeelle kohdistettava kunta-, muu julkinen ja yksityinen rahoitus. Muiden rahoittajien sitoutuminen hankkeen rahoittamiseen varmistettava ennen rahoituspäätöstä! Jos rahoitussuunnitelman mukainen ulkopuolinen rahoitus ei toteudu suunnitelman mukaisena, puuttuvaa osuutta vastaava määrä kustannuksista jää tuensaajan itse katettaviksi (kunnes ko. rahoitus toteutuu). 31

32 Luontoissuoritukset EAKR-osarahoitteisissa hankkeissa ei hyväksytä luontoissuorituksia (erikseen raportoitavia kustannuksia) osana hankkeen kustannuksia tai rahoitusta. = Omarahoitusosuutena tai ulkopuolisina rahoitusosuuksina ei hyväksytä talkootyötä tai muita luontoissuorituksia Omaa työpanosta voi käyttää hankkeessa, jos ko. palkkakustannukset ovat hyväksyttävissä hankkeen tukikelpoisiksi kustannuksiksi ja ne viedään hankkeen kirjanpitoon. 32

33 Hankkeiden kustannukset ja toteutus 33

34 Kustannusten korvausperusteet 1) Osa hankkeen kustannuksista korvataan prosenttimääräisenä osuutena hankkeen palkkakustannuksista (flat rate) 2) Kertakorvaus (lump sum): julkinen rahoitus max ) Tosiasiallisesti aiheutuneisiin ja maksettuihin tukikelpoisiin kustannuksiin perustuen Päätöksen hankkeen kustannusmallista tekee tuen myöntävä viranomainen Pääsääntönä kohtien 1 ja 2 mukaiset yksinkertaistetut kustannusmallit, jollei tuen myöntävä viranomainen erityisen painavasta syystä poikkeuksellisesti päätä toisin 34

35 Prosenttimääräinen korvaus (flat rate) EAKRhankkeissa kaksi vaihtoehtoa EAKR:ssä joko 24% tai 15% hankkeen hyväksyttävistä palkkakustannuksista 15 % on käytössä hankkeissa, joissa hankkeen sisällöstä johtuen on erityisen korkeat matkakulut. Flat rate 24 % Flat rate 15 % 1) Hankkeen matkakustannukset 2) Toimistokustannukset 3) Hankehenkilöstön osallistumismaksut koulutuksiin ja seminaareihin 4) Hankehenkilöstön työterveyskustannukset kohdat 2 6 eli muut välilliset kustannukset paitsi EI matkakustannuksia, jotka ilmoitetaan hankkeen välittöminä kustannuksia. 5) Hankehenkilöstön toimitilat, koneet ja laitteet 6) Ohjausryhmän kustannukset Yhteishankkeessa kaikilla osatoteuttajilla sama flat rate% 35

36 Hankkeen kustannukset EAKR:n välittömät kustannukset, jotka muodostavat flat rate-laskentapohjan: Palkkakustannukset ja sivukulut, jotka ovat syntyneet hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä ja perustuvat lakiin tai virka- tai työehtosopimuksiin EAKR:n välittömät kustannukset, joiden perusteella ei lasketa flat rate -kustannuksia. Haetaan maksuun todellisen toteuman mukaisesti. hankkeen sisällölliseen toteuttamiseen kuuluvat ostopalvelut hankkeen tiedotuksesta ja markkinoinnista aiheutuvat kustannukset hankkeen tilintarkastuskustannukset hankkeen sisällön toteuttamiseen hankittavien rakennusten ja maa-alueiden hankinta- ja vuokrakustannukset hankkeen sisällölliseen toteuttamiseen kuuluvien koneiden ja laitteiden hankinta-, leasing-, poisto- ja vuokrakustannukset hankkeen sisällölliseen toteuttamiseen liittyvät aineelliset ja aineettomat hankinnat hankkeen matkakustannukset (mikäli valittuna 15 % flat rate) EAKR:n välilliset kustannukset, jotka korvataan flat ratella, esim. matkakustannukset (mikäli valittuna 24 % flat rate) hankehenkilöstön toimitilakulut, sisäisiin (hankehenkilöstölle suunnattuihin) kokouksiin ja tapahtumiin liittyvät tila- ja tarjoilukustannukset hankkeen hallinnointia varten hankittavat aineet ja materiaalit, toimistotarvikkeet sekä muut tarvikkeet, Hankehenkilöstön laitteiden ja koneiden hankinta-, vuokra- ja leasingkulut sekä poistot toimistokulut ja -palvelut kuten hankehenkilöstön puhelin-, internet- ja ohjelmistokustannukset, postitus, kopiointi, aulapalvelu hankehenkilöstön osallistumismaksut koulutuksiin ja seminaareihin hankehenkilöstön työterveyskustannukset, TYKY-toiminta tms. ohjausryhmän toiminnasta aiheutuvat kustannukset Yleishallinnolliset kulut: kuten johdon hankehallinnointi, tukipalvelut ja taloushallinto- ja tietohallinto (sekä sisäiset että ostopalvelut) 36

37 Yhteishankkeet Rahoitettavien hankkeiden tulee olla yhteishankkeita, joissa on toteuttajia vähintään kahden kuutoskaupungin alueelta (eli väh. kahden toteuttajan yhteishanke, hakemuksen luku 2) Yhteishankkeessa tuensaajat vastaavat projektista yhteisvastuullisesti. Jokaisen tuenhakijan on täytettävä tuensaajille asetetut edellytykset (mahdolliset tuensaajat määritelty ohjelma-asiakirjassa) Yhteishankkeen jokainen tuensaaja osallistuu hankkeeseen omalla rahoituksellaan Hakijoiden keskuudesta valittu päätoteuttaja jättää yhden yhteisen EURA2014-hakemuslomakkeen kaikkien yhteishankkeen hakijoiden puolesta. 37

38 Yhteistyökumppanit Yhteistyökumppani on taho, joka osallistuu hankkeeseen, mutta ei sisällytä kustannuksiaan hankkeen budjettiin. voi antaa hankkeeseen rahallisen tai muun panoksensa ja osallistua hankeyhteistyöhön, mutta yhteistyökumppanille ei makseta tukea hankkeesta. Osa toimenpiteistä voidaan myös hankkia kolmansilta osapuolilta ostopalveluna. Kaikissa hankinnoissa tulee noudattaa julkisia hankintoja sekä rakennerahastotoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Suoraan tietylle alihankkijalle osoitetut alihankinnat eivät ole mahdollisia. 38

39 Hakemusten julkisuus Rakennerahastotoimintaan sovelletaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki, 621/1999), jonka mukaan rahoittajaviranomaisella olevat ja sille toimitettavat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia Asiakirjojen salassapito on mahdollista laissa mainituilla perusteilla, jolloin kyseeseen voi tulla esimerkiksi liike- tai ammattisalaisuuden suojaaminen (julkisuuslaki 24 ). Hakijoiden tulee hankehakemusvaiheessa ottaa huomioon julkisuuslain vaatimukset 39

40 Hankevalmistelussa huomioitavaa 40

41 Hankesuunnitelman logiikka Tarve ja tavoitteet Mihin tarpeeseen tai ongelmaan ratkaisua haetaan? Miten hanke on valmisteltu? Mitä muutosta tavoitellaan? Mitä hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan? Panos/resurssit Kustannusarvio, rahoitussuunnitelma, projektihenkilöstö Toimenpiteet Mitkä ovat hankkeen konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi? Kuka, mitä, miten, milloin, kenelle? Tuotokset Hankkeesta voi syntyä esim. uusia palveluja, toimintamalleja, selvityksiä, oppaita, ohjeistuksia tai muita tuotoksia Tulokset Muista seurantaindikaattorit! Vaikutukset, jatkuvuus ja tulosten hyödyntäminen Pidemmän aikavälin vaikutukset Miten hakemuksen kohteena olevaa toimintaa jatketaan ja tuloksia ja kokemuksia hyödynnetään hankkeen päättymisen jälkeen 41

42 42 Millainen on hyvä hanke? 4T-ohje

43 Mitä tuloksia hankkeella saadaan aikaan? Kuvaa konkreettiset tulokset, jotka hankkeen toimenpiteillä saadaan aikaan. Rahoitettavilta hankkeilta edellytetään, että ne tuottavat mitattavia tuloksia ja tavoiteltavia indikaattoreita. Muista siis tutustua myös tulos- ja tuotosindikaattoreihin! Ohjelma-asiakirjan liite 2 43

44 6Aika EAKR-hankkeiden indikaattorit Erityistavoite 4.1 Muuta tukea kuin rahoitustukea saavat yritykset Uudet tuella aikaan saadut t&k&i työpaikat Tutkimus- ja kehittämis-instituutioiden vetämiin hankkeisiin osallistuneet yritykset Yritykset, jotka käynnistävät t&k&i-toiminnan tai t&k&i-yhteistyön yliopistojen, korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa Uudet innovaatioalustat tai muut innovaatioavaukset Innovaatioalustoissa kehitetyt ja pilotoidut tuotteet ja palvelut Kaupunkien kanssa innovaatioympäristöissä yhteistyötä tekevät yritykset 44 Valitse hankkeellesi tärkeimmät indikaattorit!

45 6Aika EAKR-hankkeiden indikaattorit Erityistavoite 5.1 Muuta tukea kuin rahoitustukea saavien yritysten lukumäärä Yritykset, jotka tuen seurauksena tuovat uuden tai merkittävästi parannetun tuotteen markkinoille (tuote on uusi markkinoilla) Yritykset, jotka tuen seurauksena tuovat uuden tai merkittävästi parannetun tuotteen yrityksille (tuote ei ole uusi markkinoilla) Tutkimus- ja kehittämisinstituutioiden vetämiin hankkeisiin osallistuneet yritykset Yritykset, jotka käynnistävät t&k&i-toiminnan tai t&k&i-yhteistyön yliopistojen, korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa Yritykset, joihin syntyy uusiutuviin energiaratkaisuihin/ vähähiilisyyden tukemiseen perustuvaa uutta liiketoimintaa Osaamisintensiiviset start-up -yritykset, joilla on merkittävät valmiudet uuden tuotteen, palvelun tai tuotantomenetelmän kehittämiseen Yritysten avoimen tiedon ja rajapintojen avulla toteuttamat uudet sovellukset Valitse hankkeellesi tärkeimmät indikaattorit! 45

46 6Aika EAKR-hankkeiden indikaattorit 46 Erityistavoite 3.2 Muuta tukea kuin rahoitustukea saavien yritysten lukumäärä Yritykset, jotka tuen seurauksena tuovat uuden tai merkittävästi parannetun tuotteen markkinoille (tuote on uusi markkinoilla) Yritykset, jotka tuen seurauksena tuovat uuden tai merkittävästi parannetun tuotteen yrityksille (tuote ei ole uusi markkinoilla) Tutkimus- ja kehittämisinstituutioiden vetämiin hankkeisiin osallistuneet yritykset Yritykset, jotka käynnistävät t&k&i-toiminnan tai t&k&i-yhteistyön yliopistojen, korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa Yritykset, joihin syntyy uusiutuviin energiaratkaisuihin/ vähähiilisyyden tukemiseen perustuvaa uutta liiketoimintaa Osaamisintensiiviset start-up -yritykset, joilla on merkittävät valmiudet uuden tuotteen, palvelun tai tuotantomenetelmän kehittämiseen Yritysten avoimen tiedon ja rajapintojen avulla toteuttamat uudet sovellukset Valitse hankkeellesi tärkeimmät indikaattorit!

47 Tietoa jo rahoitetuista hankkeista Rahoitetut hankkeet löytyvät rakennerahastojen tietopalvelusta Rahoitetut 6Aika EAKR-hankkeet 6Aika hankkeet:

48 6Aika ERUF-finansiering för hållbar stadsutveckling Ansökningsomgångens material finns på svenska på Ansökningsannons för 6Aika Ansökningsguide 48

49 Mistä saan lisätietoa hankkeiden toteuttamisesta? Tietoa rakennerahastoista: 6Aika: Rakennerahastot.fi Valtakunnalliset teemat 6Aika, Kestävä kaupunkikehittäminen Käynnistyneisiin hankkeisiin voi tutustua Rakennerahastojen tietopalvelussa: 6Aika EAKR-hankkeet Kaikille myönteisen rahoituspäätöksen saaneille hankkeille järjestetään koulutusta hankehallintoon Koulutuksen järjestää Uudenmaan liitto Uudenmaan liiton ohjeita hankkeiden toteuttajalle sekä Starttipaketti EAKR-hankkeille -koulutuksen materiaalit löytyvät Etelä-Suomen materiaalipankista rakennerahastot.fi -sivulla. 49

50 Kiitos! Yhteyshenkilöt Uudenmaan liitossa: Ohjelmajohtaja (sijainen) Hanna Laaksonen Rakennerahastoasiantuntija Antti Taronen 50

Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Ideahakuvaihe Varsinainen haku

Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Ideahakuvaihe Varsinainen haku Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Ideahakuvaihe 1.9. - 7.10.2016 Varsinainen haku 7.11. - 22.12.2016 Kestävä kaupunkikehittäminen - Suurimmat kaupungit uusien innovaatioiden kehitys- ja kokeiluympäristöinä.

Lisätiedot

Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Ideahakuvaihe Varsinainen haku päättyy

Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Ideahakuvaihe Varsinainen haku päättyy Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Ideahakuvaihe 13.8. 10.9.2018 Varsinainen haku päättyy 19.11.2018 Tärkeät dokumentit ja tietolähteet: www.rakennerahastot.fi Rakennerahasto-ohjelma Hakuilmoitus

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen

Arktisissa olosuhteissa tapahtuvan erikoisterästen hitsauksen tuottavuuden ja laadun kehittäminen EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 4314/31/14 Hakemuksen saapumispvm 31.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi Alkamispäivämäärä

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma EAKR

Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma EAKR Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma 2014-2020 EAKR Kasvua kansainvälisistä osaajista agenda Valtakunnallinen EAKR-haku #kvosaajat Hakuinfo 4.6.2017 Helsinki Congress Paasitorni Anu Heinonen ja Hanna Laaksonen

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

EAKR-rahoituksen ja haun painopisteet, rahoituksen hakeminen

EAKR-rahoituksen ja haun painopisteet, rahoituksen hakeminen EAKR-rahoituksen ja haun painopisteet, rahoituksen hakeminen Maarit Siitonen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 22.1.2015 Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle jätetyt hakemukset ja rahoitustilanne 1/2015 Hakukierros

Lisätiedot

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ESR-hakuinfo 15.1.18, Helsinki JA 12.1.2018 Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Seurantakomitean on yleisasetuksen (1313/2013) mukaisesti tutkinut ja hyväksynyt toimien valinnassa käytetyt menetelmät

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Päijät-Hämeen EAKR Hakuinfo , Lahden maakuntakirjasto. Erityisasiantuntija Petri Veijalainen

Päijät-Hämeen EAKR Hakuinfo , Lahden maakuntakirjasto. Erityisasiantuntija Petri Veijalainen Päijät-Hämeen EAKR Hakuinfo 21.6.2017, Lahden maakuntakirjasto Erityisasiantuntija Petri Veijalainen 1 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Päijät-Hämeessä Yksivaiheinen

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-hakuinfo Tieteiden talo 13.1.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen

Vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen 1 Vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen Muista innovatiivisuus! Mikä on hankkeen uutuus- tai lisäarvo? Nyt etsitään uusia innovatiivisia avauksia (ei kopiota naapurimaakunnasta tai vanhalta ohjelmakaudelta)

Lisätiedot

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu Miten tukea haetaan? Valtteri Karhu Rahoitusta haetaan Eura2014 -järjestelmässä Rakennerahastojen viestintä, kuten hakuilmoitukset julkaistaan verkossa osoitteessa www.rakennerahastot.fi Sivustolla sivut

Lisätiedot

6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Haun toinen vaihe päättyy

6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Haun toinen vaihe päättyy 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Haun toinen vaihe päättyy 22.12.2016 Tärkeät dokumentit ja tietolähteet: Rakennerahastoohjelma Hakuilmoitus Rakennerahastot.fi > ajankohtaista > hakuajat

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo Helsinki. Rakennerahastoasiantuntija Petri Veijalainen

Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo Helsinki. Rakennerahastoasiantuntija Petri Veijalainen Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo 24.10.2016 Helsinki Rakennerahastoasiantuntija Petri Veijalainen 1 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Etelä-Suomessa v. 2016-2017

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem

NewPro New high reactivity in-line process knowhow for the Finnish fiberproduct business ecosystem EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 773/31/16 Hakemuksen saapumispvm 29.2.2016 Hakijan virallinen nimi Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Hankkeen julkinen nimi NewPro

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Viime hetken sparraus

Viime hetken sparraus Viime hetken sparraus Hanna Laaksonen Yritykset hankkeen toiminnassa EAKR-hankkeilla tavoitellaan muutosta yrityskentässä Hanketoiminnassa keskeistä yritysten aktivointitoimet Yrityksiä mukaan tekemään

Lisätiedot

Vinkkejä hyvän hankehakemuksen laatimiseen

Vinkkejä hyvän hankehakemuksen laatimiseen Vinkkejä hyvän hankehakemuksen laatimiseen Millainen on hyvä hanke? 4T-ohje Tarve Tavoitteet Toimenpiteet Tulokset Aito ja tunnistettu tarve/ongelma, johon haetaan ratkaisua Tavoite, joka liittyy tarpeeseen/

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Hankehaku 26.1.-27.2.2015

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Hankehaku 26.1.-27.2.2015 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Hankehaku 26.1.-27.2.2015 6Aika - rakennerahastorahoitus Rahoittavana viranomaisena kestävän kaupunkikehittämisen EAKRrahoituksessa Uudenmaan liitto ESR-toimenpiteiden

Lisätiedot

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.1.-1.3.2017 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa 1.5.-3.10.2017 Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely ESR haku 1.5.-3.10.2017 / Uudellamaalla auki toimintalinjat 4 ja 5 Toimintalinja 4: Koulutus,

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Avoimen datan hankkeiden rahoitusmahdollisuudet rakennerahasto-ohjelmassa

Avoimen datan hankkeiden rahoitusmahdollisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Avoimen datan hankkeiden rahoitusmahdollisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Kuntien avoin data Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Pöytäkirja Johtoryhmän kokous 7/2017 Sähköpostikokous 8.-14.8.2017 Osallistujat: Kari Kankaala, Tampereen kaupunki (pj) Jose Valanta, Vantaan kaupunki Pekka Sundman, Turun kaupunki

Lisätiedot

Vetovoima pitovoima -seminaari

Vetovoima pitovoima -seminaari Vetovoima pitovoima -seminaari 9.10.2018 Maakunnallinen EAKR -rahoitus Petri Veijalainen erityisasiantuntija Etelä-Suomen ohjelma-alue Uudenmaan liitto koordinoi, mutta kukin maakunta päättää alueensa

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA

EAKR seurantatietojen taustalomake EURA Organisaation Y-tunnus Organisaatiotyyppi Toimintalinja 1 PK-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 1.1. Uuden liiketoiminnan luominen CO05 Uusi tuella aikaansaatu yritys naisen perustama CO08 Uudet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoituksen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6.6.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoituksen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6.6.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoituksen hakeminen Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Uudenmaan liiton ja muiden liittojen roolit MY R Rahoittaja-rooli (hankkeiden valinta ja rahoituspäätöksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

6Aika-strategian EAKR-haku. Infotilaisuus Helsingissä

6Aika-strategian EAKR-haku. Infotilaisuus Helsingissä 6Aika-strategian EAKR-haku Infotilaisuus Helsingissä 13.8.2018 Ohjelma 13.00 Iltapäiväkahvit 13.30 Avaus ja päivän ohjelma 13.35 Haun aihealueet ja vinkkejä hankevalmisteluun Anna-Mari Sopenlehto-Jokinen,

Lisätiedot

Vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen Lahti

Vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen Lahti 1 Vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen Lahti 21.6.2017 2 Millainen on hyvä hanke? 4T-ohje Hankesuunnitelman logiikka Tarve ja tavoitteet Mihin tarpeeseen tai ongelmaan ratkaisua haetaan? Mitä muutosta

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti

Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään

Lisätiedot

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 10.6.2014

6Aika. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen. Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 10.6.2014 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus ja sen hakeminen Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 6Aika hankkeiden haku päättyy 30.9.2014 Rahoitettavaksi haetaan 6Aika strategian ja Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Hankehaku

6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Hankehaku 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Hankehaku 1.12.2015-15.1.2016 Kestävä kaupunkikehittäminen - Suurimmat kaupungit uusien innovaatioiden kehitys- ja kokeiluympäristöinä. Rahoittavana viranomaisena

Lisätiedot

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

7.11.2011. - Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi. 7.11.2011 EU:n rakennerahasto-ohjelmat 2007-2013 FLAT RATE ohje Välittömät ja välilliset kustannukset flat rate -hankkeissa - Kustannusmalli otettu käyttöön tukikelpoisuusasetuksen muutoksella (501/2011)

Lisätiedot

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri ESR:n TL 5 Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi 1.9.2016 Liisa Irri TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Erityistavoitteet ja rahoitus Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.8.-1.10.2015 Alueellinen ESR haku 1.8-1.10.2015 Etelä-Karjala Toimintalinja 3: ET 6.1, 7.1, 8.1 Toimintalinja 4: ET 9.1, 9.2 Toimintalinja 5: ET 10.1 Kanta-Häme Toimintalinja

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton EAKR-haku

Etelä-Pohjanmaan liiton EAKR-haku Etelä-Pohjanmaan liiton EAKR-haku 1.9.2014 saakka 17.6.2014 Esityksen sisältö Haettavissa oleva liiton EAKR-rahoitus rakennerahasto-ohjelman eritystavoitteittain Tuettava toiminta Erityiset valintaperusteet,

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.6.-3.10.2016 TL 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen Erityistavoite 9.1 Siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantaminen

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä Etelä-Suomen EAKR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-toiminta Etelä-Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta.

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

6AIKA: EAKR-HAUN SISÄLLÖT. Infotilaisuus

6AIKA: EAKR-HAUN SISÄLLÖT. Infotilaisuus 6AIKA: EAKR-HAUN SISÄLLÖT Infotilaisuus Strategian tavoitteet Vahvistaa kansallista kilpailukykyä Synnyttää uutta osaamista, liiketoimintaa ja työllisyyttä Hyödyntää kaupunkeja kehittämisympäristöinä Synnyttää

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 YRITYSRAHOITUKSELLA Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-Keskus Haasteita ohjelman ratkaistavaksi Yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Tukikelpoisuus ja kustannukset flat rate hankkeissa EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Tukikelpoisia, hyväksyttävät kustannukset ovat: Rakennerahasto-ohjelman mukaisia Hyväksytyn rahoituspäätöksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma 2014-2020 Kasvua kansainvälisistä osaajista agenda Valtakunnallinen ESR-haku 14.6.2017 Esityksen sisältö Hakuteeman rajausta/esr: Toimintalinjan 3 erityistavoitteen 6.1.

Lisätiedot

6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Hankehaku

6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus. Hankehaku 6Aika Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus Hankehaku 1.12.2015-15.1.2016 Kestävä kaupunkikehittäminen - Suurimmat kaupungit uusien innovaatioiden kehitys- ja kokeiluympäristöinä. Rahoittavana viranomaisena

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 24% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 24% Hankkeen välilliset kustannukset korvataan prosenttimääräisenä hyväksyttävistä välittömistä

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.1.-1.3.2016 2 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Flat rate 15% - EAKR 24.8.2016 Yksinkertaistettu kustannusmalli Flat rate 15% Käytössä perustelluissa rahoittajan hyväksymissä poikkeustapauksissa, joissa hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Valittavat kustannusmallit

Valittavat kustannusmallit Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3223/31/15 Hakemuksen saapumispvm 23.9.2015 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu Hankkeen julkinen nimi Sähkökelkan

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

Hakuinfo /Kotka

Hakuinfo /Kotka Hakuinfo 29.8.2019/Kotka Alueellinen ESR haku 1.9.-1.10.2019 Hämeen ELY-keskus ESR-haku Etelä-Suomi 1.9.-1.10.2019 Haettavana Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahastoohjelman ESR toimintalinjat

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo Helsinki

Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo Helsinki 1 Etelä-Suomen EAKR Hakuinfo 4.11.2015 Helsinki Aikataulu 9.00-9.30 Tilaisuuden avaus ja maakuntien puheenvuorot vt. ohjelmajohtaja Tiina Huotari, Uudenmaan liitto elinkeinopäällikkö Mari Kuparinen, Uudenmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

EAKR-rahoitus Päijät-Hämeen liitossa. Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen. Hakijan ohje

EAKR-rahoitus Päijät-Hämeen liitossa. Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen. Hakijan ohje EAKR-rahoitus Päijät-Hämeen liitossa Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Hakijan ohje Päijät-Hämeen maakunnan yksivaiheinen haku 7.8. 25.9.2017 Millainen hanke voi

Lisätiedot

EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky

EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Hakijan ohje Etelä-Suomen maakuntien kaksivaiheinen

Lisätiedot

Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista

Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista Info-tilaisuus Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista toimenpidekokonaisuuksista Luovaa osaamista 5.11.2014 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Erityistavoite

Lisätiedot

Haun rakenne ja aikataulu

Haun rakenne ja aikataulu ESRhakuinfo Työ, työkyky ja innovaatiot Haun rakenne ja aikataulu Haku on kolmevaiheinen Ensimmäinen vaihe on ideahaku 17.5. - 16.6.välisenä aikana, jossa hakijat kuvaavat lyhyesti pääkohdat hankeideasta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä

Kestävää kasvua ja työtä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hakuinfo 17.6.2014 Molempia rahastoja koskevia hakuohjeita Mitä ennen hanketta ja mitä sen jälkeen? Hakemuksessa on selvitettävä Miten suunnittelussa

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

6Aika Avoimet ja älykkäät palvelut. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus (ITI)

6Aika Avoimet ja älykkäät palvelut. Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus (ITI) 6Aika Avoimet ja älykkäät palvelut Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus (ITI) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Hakijan ohje Syksyn 2017 kaksivaiheinen haku

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020

Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Etelä-Suomessa

Kestävää kasvua ja työtä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Etelä-Suomessa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankehaku Etelä-Suomessa Kevään 2015 kaksivaiheinen haku ideahaku päättyy 13.2.2015 varsinainen haku päättyy 17.4.2015 Maakunnan liittojen

Lisätiedot

Miten valmistelen hyvän EURA-hakemuksen?

Miten valmistelen hyvän EURA-hakemuksen? 6Aika hankesparraus Miten valmistelen hyvän EURA-hakemuksen? 24.10.2016 Hanna Laaksonen 24.11.2016 Verkkoklinikan sisältö Kustannus- ja rahoitussuunnitelma Hankesuunnitelman sisältöjen täsmentäminen Vinkkejä

Lisätiedot

ESR: tuettava toiminta ja painotukset TL5. Oulu

ESR: tuettava toiminta ja painotukset TL5. Oulu ESR: tuettava toiminta ja painotukset TL5 Oulu 31.8.2016 Alueellinen ESR-rahoitus Pohjois-Pohjanmaalla vuositasolla (v. 2016) 2,7 M 20 % 6,6 M 48 % TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus TL 4 Koulutus,

Lisätiedot

EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky

EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Hakijan ohje Etelä-Suomen maakuntien kaksivaiheinen

Lisätiedot

EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky

EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Toimintalinja 1: PK-yritystoiminnan kilpailukyky Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen Hakijan ohje Etelä-Suomen maakuntien kaksivaiheinen

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot