Italian väestö ja talous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Italian väestö ja talous"

Transkriptio

1 Italian väestö ja talous

2 Väestö ja väestön rakenne Kielet,rodut ja uskonnot Nähtävyydet Torino Milano Liikenneverkko Fossano Maatalous Metsätalous Talouden ongelmat Teollisuus Matkailu Ulkomaankauppa lähdeluettelo

3 Väestö ja väestön rakenne asukasluku: 58,1 milj. as.tiheys: 188,3as/km² Väestönkasvu hidastuu seuraavan 50 vuoden aikana, sillä varsinkin Pohjois-Italia teollistuu koko ajan. Väestöllisessä muuntumisessa Italia on tällä hetkellä pysähtyneen ja vähenevän kasvun väli vaiheilla. Miesten ja naisten määrällä ei ole suuria eroja. Koska Suomi ja Italia ovat teollisuus maita on myös niiden väestön rakenne hyvin saman kaltainen.

4 Väestön tiheys (188,3 as/km²) Etelä-Euroopan maaksi Italia on hyvin tiheään asuttu maa. Väestönjakaumassa on erittäin suuria alueellisia eroja. Rannikkoseudut ovat yleensä olennaisesti tiheämpään asuttuja kuin sisämaan vuoristot. Varsinkin Alpit, Umbria, Abruzzit, Basilicata ja Calabria ovat hyvin harvaan asuttuja. Suuria väestökasvautumia ovat sen sijaan voimakkaasti teollistunut Pon tasanko (40% väestöstä), Rooma ympäristöineen ja varsinkin Napolinlahden alue, jolla asuu huomattavasti yli 2000 ihmistä neliökilometriä kohti.

5 Kielet,rodut ja uskonnot Kieli virallinen kieli: italia (latinasta kehittynyt romaaninen kieli) ranskalla ja saksalla virallisen kielen asema rajaseuduilla, sekä sloveniaa puhuvien vähemmistö Slovenian rajalla muita kieliä: saksa, ranska, retoromaani ja sardi Rodut Rodullisesti useiden eri kansojen jälkeläisiä. Italialaisia 98% ja ulkomaalaisia 2%. Mm. marokkolaisia, albanialaisia, romanialaisia, filippiiniläisiä, kiinalaisia, tunisialaisia, yhdysvaltalaisia, etnisen Jugoslavian kansalaisia, saksalaisia sekä senegalilaisia Uskonnot Roomalaiskatolisia 98% Muita: Protestantteja, juutalaisia ja muslimeja

6 Torinon ja Milanon nähtävyydet

7 Torino Torinon kuuluisa automuseo, Museo dell automobile

8 Valentinopuisto, jossa on kasvitieteellinen puutarha sekä keskiaikaisen kylän ja linnan jäljitelmät. Valentino-puisto

9 Mole Antonelliana Torinon kuuluisa, upeana korkeuksiin kohoava kupolitorni Mole Antonelliana. Maailmallakin tunnetun tornin on suunnitellut Alessandro Antonelli vuonna 1863.

10 Milano Yksi Milanon tärkeimmistä nähtävyyksistä on Il Duomo, myöhäisgoottilainen tuomiokirkko. Il Duomo on maailman neljänneksi suurin kirkko. Sen ulkoasu on erittäin kaunis,siitä ei päästä mihinkään. Il Duomo

11 Kultainen Neitsyt Maria Kuvassa näkyy hyvin pienellä vasemmassa yläreunassa Il duomon katolla seisova Neitsyt Marian kultainen patsas.

12 Basilica di Sant Ambrogio Keskiajan kirkoista merkittävin on kruunajaiskirkko Basilica di Sant Ambrogio, Pyhän Ambrosiuksen basilika, jonka rakentaminen on aloitettu jo 300-luvulla. Runsaasti taidokkaita mosaiikkeja, vanhoja freskoja ja upeat kirkkoaarteet.

13 Santa Maria delle Grazie Kuuluisa Santa Maria delle Grazien kaunis renessanssikirkko

14 Da Vincin Viimeinen Ehtoollinen Kirkon vasemmalla puolella on vanha dominikaaniluostarin ruokasali, jonka seinällä on Milanon kuuluisin nähtävyys: Leonardo da Vincin Viimeinen Ehtoollinen ( )

15 Ooppera/teatteritalo La Scala Maailmankuulu ooppera/teatteritalo La Scala, jonka on suunnitellut Giuseppe Piermarini. La Scala avattiin 3. elokuuta 1778.

16 Upea näkymä La Scalan sisätiloista

17 Liikenneverkko Kuvassa Pohjois-Italian tärkein maantieverkosto Italiassa tiet ovat hyväkuntoisia,mutta usein kapeita. Rautatieverkko on hyvin kattava.sekä julkinen liikenne tasokasta ja turvallista.

18 Fossanon liikenneverkko

19 Maatalous Italia on maailman suurin viinirypäleen ja viinin tuottaja. Maan viljely ei ole enää niin tärkeää; nykyään enää vain noin viidesosa työvoimasta työskentelee maanviljelyksessä. Etelä-Italiassa kasvatetaan lampaita ja vuohia. Sitrushedelmät, oliivipuut ja tomaatit kuuluvat myös tärkeänä osana Etelä-Italian maatalouteen. Pohjois-Italian alangolla vehnän, maissin, sokerijuurikkaan ja riisin viljely ovat tärkeimpiä maatalouden tuottoa. Pohjois-Italian alanko on myös tärkeä rehunviljely- ja maitotalousalue.

20 Metsätalous Italiassa metsiä on 9800 ha pinta-alasta. Tästä pinta-alasta noin 25% on ns. suomalaistyyppistä havumetsää. Alppien rinteillä pääasiassa lehtija havumetsää. Metsät sijaitsevat vuoristoalueilla ja ovat näin ollen vaikeasti hyödynnettävissä talousmetsiksi, lukuun ottamatta joitakin harvoja alueita Pohjois- Italiassa.

21 Talouden ongelmat Italian bruttokansantuote on laskenut kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Näin ollen viime vuoden lopulla alkanut talouden hidastuminen jatkui alkuvuonna. Ennusteet laskevat jatkuvasti Pikaista muutosta tilanteeseen ei odoteta, sillä yritysten luottamus talouteen on heikentynyt ensimmäisten neljän kuukauden aikana. Talouden ei uskota yltävän hallituksen asettamaan tavoitteeseen 1,2 prosentin kasvusta.

22 Teollisuus Teollistuneen pohjoisosan ja hitaammin kehittyneen eteläosan välillä on suuri elintasokuilu. Etelä ei houkuttele uusia investointeja ja siksi rikollisuuskin on siellä varsin yleistä. Pohjoisessa teollisuus on nopeassa kasvussa. Tärkeimpiä teollisuuskaupunkeja ovat Milano, Torino ja Genova. Tärkeimpiä teollisuustuotteita: laivat, moottoriajoneuvot, konttorikoneet ja elektroniikka, maatalouskoneet ja rautatiekalusto Lisäksi mm. teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuus Mineraalivarat ovat hyvin vähäisiä, lukuun ottamatta Etelä- Italian marmoria ja Sisilian muutamia öljykenttiä. Energiaa tuodaan suurilta osin muualta.

23 Matkailu Erinomaisia retkeilykohteita Pohjois-Italiassa ovat mm. Venetsia, Verona ja Mantova. Pohjois-Italiassa sijaitseva Gardajärvi on vuosien mittaan muodostunut tuhansien suomalaisten toivekohteeksi. Eikä ihme, sillä järvi ympäristöineen edustaa kauneinta Italialaista luontoa. Sen viihtyisät rantakaupungit kertovat historiasta ja kiireettömästä elämänpiiristä. Järvellä voi uida, purjehtia tai surffailla. Ympäröivät vuoret ovat erittäin suosittuja patikka- ja pyöräilykohteita.

24 Ulkomaankauppa Tärkeimmät vientituotteet koneet tekstiilit autot viini Tärkeimmät tuontituotteet teollisuuskoneet kemikaalit kuljetuslaitteet öljy metallit elintarvikkeet maataloustuotteet

25 Suomen ja Italian välinen kauppa Suomen kilpailukyky on kehittynyt jatkuvasti Italian markkinoilla Tietoliikennevälineitä ja Internet-sovelluksia ostetaan runsaasti Perinteisen teollisuuden tuotteita menee myös hyvin kaupaksi Uusia mahdollisuuksia tarjoavat biomassaenergiatekniikka, ympäristöteknologia, vanhusten- ja terveydenhuoltosektori, automaatio joka sektorilla sekä verkottuminen paikallisen metalliteollisuuden kanssa (alihankinta)

26 Lähdeluettelo Maantieto 4, WSOY, s

27 1.Piemonte 2.Valle D aosta 3.Lombardia 4.Trentino-süd Tirol 5.Veneto 6.Friuli Venezia Giulia 7.Liguria 8.Emilia-Romagna

28 1. Pinnanmuodot n. 200m-1500m meren pinnan yläpuolella. Enimmäkseen välimerenilmastoa, mutta esiintyy paikoin myös mannerilmastoa, vuoristoilmastoa ja valtameri-ilmastoa. 4. Pinnanmuodot n. 200m-1500m. Alueella vallitsee viileä vuoristoilmasto sekä myöskin lauhkea mannerilmasto. 2. Pinnanmuodot yli 1500m. Lähes koko alue on viileää vuoristoilmastoa. 5. Lähes koko alue on tasankoa ja ylänköä n m. Koko alue on lauhkeaa mannerilmastoa. 3. Pinnanmuodot alle 200m. Myös ylänköjä ja vuoristoja havaittavissa. Lauhkea mannerilmasto sijaitsee lähinnä vuoristoilla ja niiden laitamilla. Myös lauhkeaa välimerenilmastoa löytyy paikoittain. 6. Alue on täysin tasankoja ja ylänköjä. n 0-200m. Täysin lauhkean mannerilmaston vallassa. 7. Suurimmaksi osaksi n. 200m-500m korkeita ylänköjä ja kukkuloita. Myös hieman korkeampia ylänköjä ja vuoristoja. Alueella vallitsee täysin lauhkea välimerenilmasto. 8. Pinnanmuodot ovat n m. Vaihtelee aika rajusti alueittain. Ilmastotyypit ovat lauhkea välimerenilmasto sekä lauhkea mannerilmasto.

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin on Euroopan sydän, voimakas, sykkivä sydänl Se on melkein yhtä kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin Gibraltarin uhmailevista kallioista ja tarujen ympäröimästä Kreikasta. Se on, historialliselta näkökannalta

Lisätiedot

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Italia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Italiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Rooma Noin 61 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia 90%, muslimeja 2%, muita uskontoja

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun

Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy % 2 VENÄJÄN OSUUS SUOMEN ULKOMAANKAUPASTA 30,0 25,0 20,0 Tuonti v. 2016: 6,1 Mrd 15,0 11,2%

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI EU:n budjetti vuonna 2006: yhteensä 121 mrd. euroa Maataloustuet: 43,3 mrd. euroa Muut menot: 3,6 mrd. euroa Hallintomenot: 6,7 mrd. euroa Rahoitus EU:n ulkopuolelle: 5,5 mrd. euroa Muut sisäiset politiikat:

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Lisätiedot

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Ruokamenot kuluttajan arjessa

Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2011-2012 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2010 Yht. 118,6 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 %

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Toimialakatsaus 2011

Toimialakatsaus 2011 Toimialakatsaus 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne 2009, P:maa + K-P

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Kymenlaakso ennusteet

Kymenlaakso ennusteet Kymenlaakso 2010-2040 ennusteet ValokuvaT Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkilukuennuste 2014-2040 2 Lähde: Tilastokeskus Väestön ikäjakauma Kymenlaaksossa (suunnite, Iitti mukana) 3 Väestön

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.

Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna. TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden yrityksien liikevaihdon lasku hiukan taittunut alkuvuonna Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Brasilian näkymät Helsinki Jouko Leinonen, Suurlähettiläs

Brasilian näkymät Helsinki Jouko Leinonen, Suurlähettiläs Brasilian näkymät 2018-2020 Helsinki 24.08.2018 Jouko Leinonen, Suurlähettiläs 28.8.2018 Brasilia: nouseva talous - 5. suurin maa pinta-alaltaan (8.5.milj. km2) - 5. suurin maa asukasluvultaan (206 milj.)

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Yhdysvaltojen valkoviinit. 14.03.2012 Maria Siikanen

Yhdysvaltojen valkoviinit. 14.03.2012 Maria Siikanen Yhdysvaltojen valkoviinit 14.03.2012 Maria Siikanen Historia Siirtolaiset huomasivat viiniköynnöksen viihtyvän maassa Rypäleet makeita, mutta oudon makuisia Vinifera ei menestynyt Phylloxera Kuumat ja

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

TAJ MAHAL PORUKKAKUVA

TAJ MAHAL PORUKKAKUVA 1 Kuva: Markus Keskitalo TAJ MAHAL PORUKKAKUVA Reissuporukka Taj Mahalilla 26.1.2010: Markus, Vinod, Ville, Harri, Seppo, Marja, Jouni ja Saana 2 Intian lyhyt oppimäärä Valtiomuoto: tasavalta Pääkaupunki:

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 23.2.2010 Mikael Andolin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Viestintä Neuvottelukunta Strategia- ja aluekehitysyksikkö

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus. Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus Betoniteollisuuden kesäkokous 7.8.2015 Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Yhdysvaltain talous jatkaa vakaata kasvuaan Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Tanska. Legoland, Billund

Tanska. Legoland, Billund Pohjoismaat Tanska Kokonaispinta-ala: 43 376 km² Rantaviiva: 7 313 km Korkein kohta: Yding Skovhøj 173 m Isoin sisävesistö: Arresø 41 km² Pisin joki: Gudenå 158 km Asukasluku: 5 400 000 (2006) Pääkaupunki:

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Filippiinien väkiluku on kasvanut 30 vuodessa 59 miljoonasta 106 miljoonaan. Väestön vuotuinen kasvuprosentti on hidastunut 1,5 prosenttiin, mutta

Filippiinien väkiluku on kasvanut 30 vuodessa 59 miljoonasta 106 miljoonaan. Väestön vuotuinen kasvuprosentti on hidastunut 1,5 prosenttiin, mutta 1 Filippiinien väkiluku on kasvanut 30 vuodessa 59 miljoonasta 106 miljoonaan. Väestön vuotuinen kasvuprosentti on hidastunut 1,5 prosenttiin, mutta edelleen Suomen kokoisessa maassa väkiluku kasvaa 1,6

Lisätiedot

Hyödykkeet ja tuotannontekijät

Hyödykkeet ja tuotannontekijät Hyödykkeet ja tuotannontekijät Hyödyke = tavara tai palvelu Hyödyke Kulutushyödyke Investointihyödyke Kestokulutushyödyke -Esim. autot ja kodinkoneet Kertakulutushyödyke -Esim. ruoka, sanomalehdet, vaatteet,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä

Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä Selvitys: Yritysten kokemukset ulkomaisen vieraskielisen työvoiman käytöstä 4/2016 Helsingin seudun kauppakamari Chamber of Multicultural Employments - COME Tutkimuksesta Tiedonkeruun aika 31.3.-15.4.2016

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti

Lisätiedot

Kansainvälisen talouden näkymät

Kansainvälisen talouden näkymät Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa 1 Lapin liitto 23.11.2009 Työpaikat (alueella työssäkäyvät) 1993-2007 Pohjois-Lapin seutukunnassa - luokitus vuoden 1995 mukainen vuodet 1993-2000 ja luokitus vuoden 2002 mukainen vuodet 2001-2007 POHJOIS-LAPIN

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot