HE 122/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 122/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ"

Transkriptio

1 HE 122/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain, valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 12 a 28 :n sekä opintokeskuslain 23 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia kunnan rahoitusosuuden laskemisen osalta. Markkamäärissä, otka lisätään kunnan rahoitusosuuteen lukion a ammatillisen koulutuksen opiskelioiden koulumatkatuen, ammatillisen lisäkoulutuksen kustannusten sekä ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuen valtionosuuksien vähennysten perusteella, otettaisiin huomioon kustannustason arvioitu muutos. Kunnan rahoitusosuudessa otettaisiin lisäksi huomioon valtion ylläpitämän Pelastusopiston laskennalliset kustannukset. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain säännöksiä perustamishankkeeseen myönnetyn valtionosuuden maksamisesta ehdotetaan muutettavaksi siten, että valtionosuus voitaisiin myös vuoden 1997 älkeen maksaa älkirahoituksena seitsemän vuoden aikana hankkeen valmistumista seuraavan kalenterivuoden alusta. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset ammattikorkeakouluen yksikköhintoen määräämisestä silloin kun yksikköhinnan laskennassa tarvittavia kustannuksia ei uusien tutkintoen osalta vielä ole mahdollista selvittää. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia a valtionosuutta saavista kansanopistoista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että toiminnan laauus huomioon ottaen olennaisessa määrin vuokratiloissa toimivan ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen, ammattikorkeakoulun, ammatillista peruskoulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen a kansanopiston yksikköhintaa voitaisiin korottaa oppilaitokselle taloudellisesti merkittävistä vuokrista aiheutuvien kustannusten perusteella. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia, valtionosuutta saavista kansanopistoista annettua lakia a opintokeskuslakia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi siten, että vuonna 1998 maksettavaksi tarkoitettu erä vielä maksamatta olevista vanhan menoperusteisen valtionosuusärestelmän mukaisista valtionosuuksista siirretään maksettavaksi vuonna Esitys liittyy valtion vuoden 1998 talousarvioesitykseen a on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 1998 alusta

2 2 HE 122/1997 vp PERUSTELUT 1. Nykytila 1.1. Kunnan rahoitusosuus opetustoimen a kilaston käyttökustannuksiin Opetus- a kulttuuritoimen rahoitusärestelmä uudistettiin vuoden 1997 alusta voimaan tulleella lailla opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (1151/1996). Prosenttiperusteisesta valtionosuudesta yksikköhintoen mukaisiin laskennallisiin kustannuksiin luovuttiin oppilaan kotikunnan maksuosuusärestelmän piirissä aikaisemmin olleen koulutuksen sekä taiteen perusopetuksen, kunnan kirastotoimen a kuntien kulttuuritoiminnan osalta. Valtionosuus mainittuihin toimintoihin määräytyy kuntien osalta vuoden 1997 alusta yksikköhintoen perusteella lasketun valtionosuuden perusteen a kunnan asukasmäärään perustuvan rahoitusosuuden erotuksena. Kunnan rahoitusosuus asukasta kohden on kaikissa kunnissa yhtä suuri. Kuntayhtymät a yksityisten oppilaitosten ylläpitäät saavat yksikköhintoen mukaisen rahoituksen oppilaan kotikunnan maksuosuusärestelmän piirissä aikaisemmin olleeseen koulutukseen. Erillisistä oppilaan kotikunnan maksuosuuksista on vuoden 1997 alusta luovuttu lukuun ottamatta sairaalassa ärestettävää peruskouluopetusta. Kunnan rahoitusosuus opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin kattaa kaiken aikaisemmin kotikunnan maksuosuusärestelmän piirissä olleen opetusministeriön hallinnonalan koulutuksen. Kunnan rahoitusosuudessa ei sen siaan ole otettu huomioon Pelastusopistosta annetussa laissa (1165/1994) tarkoitetun Pelastusopiston opiskelioiden kotikuntien maksuosuuksia valtiolle. Mainitun lain 4 :n mukaan Pelastusopistossa ammatilliseen peruskoulutukseen osallistuvan opiskelian kotikunta on velvollinen maksamaan opiskeliasta valtiolle maksuosuuden, oka vastaa opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (705/1992) ammatillista koulutusta saavasta oppilaasta säädettyä kotikunnan maksuosuutta. Kun opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetusta laista on kumottu oppilaan kotikunnan maksuosuutta koskevat säännökset vuoden 1997 alusta a mainittua maksuosuuksia ei siten opetustoimessa enää lasketa, ei Pelastusopistosta annetun lain viittaussäännöstä opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain kotikunnan maksuosuutta koskeviin säännöksiin voi enää soveltaa. Näin ollen kunnat eivät ole vuoden 1997 alusta velvollisia osallistumaan Pelastusopiston kustannuksiin, vaan säännösten mukaan valtio vastaa Pelastusopiston kustannuksista kokonaisuudessaan. Mainittu Pelastusopistosta annetun lain 4 on ehdotettu vuoden 1997 alusta kumottavaksi hallituksen esityksellä Pelastusopistosta annetun lain 4 :n kumoamisesta (HE 108/1997 vp). Hallituksen esityksessä koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 86/1997 vp) ehdotetaan, että myös Pelastusopistossa annettava ammatillinen peruskoulutus otettaisiin vuodesta 1999 huomioon kunnan rahoitusosuudessa opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin. Kunnan rahoitusosuuteen ulkisen talouden tasapainottamiseksi lisättävää asukaskohtaista markkamäärää ehdotetaan mainitussa hallituksen esityksessä korotettavaksi yhdellä markalla Pelastusopistossa ärestettävästä ammatillisesta peruskoulutuksesta aiheutuvien kustannusten vuoksi. Kunnan rahoitusosuudessa on myös otettu huomioon ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusärestelmän uudistaminen sekä lukion a ammatillisen koulutuksen opiskelioiden koulumatkatukea koskeva uudistus. Lisäkoulutuksen rahoitus a kuletusten tukeminen siirrettiin pois valtionosuusärestelmästä vuoden 1997 alusta. Kuntien a valtion välisen kustannustenaon ennallaan pysyttämiseksi kunnan rahoitusosuutta on mainittuen uudistusten vuoksi korotettu. Lisäksi kunnan rahoitusosuuden lisäyksenä otetaan vuoden 1997 alusta huomioon vuodesta 1996 toteutetut asukasmääriin perustuvat kuntien valtionosuuksien säästöt opetus- a kulttuuritoimessa. Kaikista edellä mainituista markkamääristä säädetään opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 :n 4 momentissa a ne ovat kiinteämääräisiä. Niihin ei, toisin kuin valtionosuuden perusteena oleviin yksikköhintoihin, tehdä kustannustason muutoksen edellyttämiä tarkistuksia. Kun kunnan valtionosuus opetus- a kirastotoimen kustannuksiin määräytyy yksikköhintoen perusteella lasketun valtionosuuden perusteen a kunnan rahoitusosuuden erotuksena, kasvaa valtion kustannusosuus kustan-

3 HE 122/1997 vp 3 nustason muutosta vastaavasti niissä toiminnoissa, oiden osalta kunnan rahoitusosuus on määritelty kiinteän markkamäärän perusteella Ammattikorkeakouluen yksikköhintoen laskemisessa käytettävät kustannukset Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 14 a :n 1 momentin mukaan ammattikorkeakouluen yksikköhinnat opiskeliaa kohden lasketaan oka toinen vuosi ammattikorkeakoulututkinnoittain kustakin tutkinnosta yksikköhinnan määräämistä edeltäneenä vuonna aiheutuneiden valtakunnallisten kokonaiskustannusten perusteella. Jos tutkintoon ohtavasta koulutuksesta aiheutuneita kokonaiskustannuksia ei ole mahdollista selvittää, lasketaan yksikköhinta asianomaisen koulutusalan tutkinnoista aiheutuneiden kokonaiskustannusten perusteella. Laki ei sen siaan sisällä säännöksiä siitä, miten yksikköhinnat lasketaan silloin, kun tutkinto on uusi a se kuuluu koulutusalaan, olla ei aikaisemmin ole suoritettu tutkintoa. Tällöin yksikköhinnan laskennassa tarvittavia tutkinnon tai koulutusalan toteutuneita kustannuksia ole vielä olemassa. Tällainen tilanne on syntymässä, kun vapaa-aika a liikunta-alan koulutus käynnistyy ammattikorkeakouluissa. Asianomaisen koulutusalan tutkinnoista aiheutuneiden kokonaiskustannusten soveltaminen määrättäessä uuden tutkinnon yksikköhintaa saattaa myös käytännössä olla epätarkoituksenmukaista, koska tutkintokohtaiset kustannukset a rahoitustarpeet voivat koulutusalan sisällä poiketa merkittävästikin toisistaan Vuokrakustannusten perusteella yksikköhintoihin tehtävä korotus Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 14 :n 2 momentin, 14 a :n 2 momentin a 16 :n 2 momentin sekä valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain (1218/1993) 12 :n 3 momentin mukaan ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen, ammattikorkeakoulun, ammatillista peruskoulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen a kansanopiston yksikköhintoa voidaan korottaa sillä perusteella, että oppilaitos toimii pääasiassa vuokratiloissa. Yksikköhinnan korottaminen on siten mahdollista, os yli puolet oppilaitoksen tiloista on vuokratiloa. Opetusministeriö vahvistaa yksikköhinnan korotuksen perusteena olevan vuosivuokran. Korotuksen perusteena käytettäväksi vuokraksi vahvistetaan vuokraan sisältyvä pääomakustannusten osuus. Yksikköhinnan korottaminen vuokrakustannusten perusteella on opetusministeriön harkinnassa. Vuokrakustannusten perusteella yksikköhintoihin tehtävällä korotuksella turvataan pääosin vuokratiloissa toimivien oppilaitosten valtionosuuden kohdentuminen oikeudenmukaisesti. Yksikköhinnan korotuksen perusteena olevien tiloen vuokria ei oteta huomioon laskettaessa niitä kustannuksia, oiden perusteella määrätään käyttökustannusten valtionosuuden perusteena käytettävät yksikköhinnat Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lam 9 :n 2 momentin 9 kohdan mukaan kunnan rahoitusosuudessa opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin otetaan huomioon mainitussa lainkohdassa tarkoitettu perustamishankkeista oppilaitosten ylläpitäille aiheutuvien kustannusten perusteella laskettava markkamäärä. Nämä kunnilta rahoitusosuuden yhteydessä perittävät markkamäärät maksetaan lain 40 :n 1 momentin mukaisesti oppilaitosten ylläpitäille niin sanottuna investointilisänä. Investointilisää ei kuitenkaan lasketa kunnan rahoitusosuuteen eikä makseta ylläpitäälle, os oppilaitoksen ylläpitään yksikköhintaa on edellä selostetulla tavalla korotettu vuokrakustannusten perusteella. Yksikköhinnan korotuksen katsotaan tällöin kattavan ylläpitään pääomakustannukset valtionosuusärestelmässä. Raoitus, onka mukaan yksikköhintaa voidaan korottaa vain, os yli puolet oppilaitoksen tiloista on vuokratiloa, on osoittautunut käytännössä epätarkoituksenmukaiseksi. Oppilaitosten toiminnan kannalta merkittäviä vuokratiloa, otka saattavat laauudeltaan a kustannusvaikutuksiltaan vastata perustamishankkeita, ää erillisen suoraan vuokratiloissa toimiville oppilaitoksille kohdennetun valtionosuuden ulkopuolelle. Eräissä suurissa oppilaitoksissa on isoa vuokratiloa, otka eivät kuitenkaan muodosta pääosaa oppilaitoksen toimitiloista. Mainittu raoitus on osoittautunut erityisen ongelmalliseksi kehitettäessä ammatillisen koulutuksen a ammattikorkeakouluen oppilaitosverkostoa. Yhdistettäessä oppilaitoksia suuremmiksi kokonaisuuksiksi aikaisemmin pääasiassa vuokratiloissa toimineiden oppilaitosten yk-

4 4 HE 122/1997 vp sikköhinnan korotus on poistunut, os uuden oppilaitoksen tiloista alle puolet on ollut vuokratiloa. Tämä on aiheuttanut oppilaitosten ylläpitäille taloudellisia menetyksiä a vaikeuttanut oppilaitosten yhdistämistä koskevien päätösten tekemistä. Hallituksen esityksessä koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi ehdotetaan, että ärestettäessä ammatillista koulutusta tai ammattikorkeakouluopintoa toiminnan laauus huomioon ottaen olennaisessa määrin vuokratiloissa, koulutuksen ärestäälle määrättyä yksikköhintaa voidaan korottaa opetusministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistaman vuosivuokran perusteella. Vastaavasti voitaisiin korottaa myös kansanopiston a liikunnan koulutuskeskuksen yksikköhintaa. Vuokrat, otka lain voimaan tullessa on hyväksytty yksikköhintoen korotusperusteiksi, säilyisivät ilman eri toimenpiteitä uuden lainsäädännön mukaisina yksikköhintoen korotusperusteina. Enää ei edellytettäisi, että oppilaitoksen ylläpitäänä toimiva koulutuksen ärestää toimii pääasiassa vuokratiloissa. Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan siihen sisältyviä uusia rahoitusta koskevia säännöksiä sovellettaisiin vuoden 1999 alusta. On ennakoitavissa, että mainittu hallituksen esitys ohtaa siihen, että suunnitteilla olevia oppilaitosten yhdistämisiä pyritään lykkäämään uuden lainsäädännön soveltamisaankohtaan, os aikaisemmin tapahtuva yhdistäminen aiheuttaisi uusille oppilaitoksille taloudellisia menetyksiä yksikköhintoen korotusperusteena käytettyen vuokrien poistumisen perusteella Valtionosuuden maksaminen perustaruishankkeeseen Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 40 :n 5 momentin mukaan perustamishankkeeseen suoritettava valtionosuus maksetaan kunnalle taikka muulle oppilaitoksen tai muun laitoksen ylläpitäälle kuukausittain yhtä suurissa erissä hankkeen arvioituna toteutusaikana. Lain 50 :n 4 momentin mukaan valtionosuus perustamishankkeeseen voidaan vuosina kuitenkin myöntää ehdolla, että se maksetaan älkirahoituksena hankkeen valmistumista seuraavan kalenterivuoden alusta seitsemän vuoden aikana yhtä suurina vuotuisina erinä. Kukin vuosierä maksetaan tällöin ennen maaliskuun loppua a siihen lisätään maksamauoman valtionosuuden osalle laskettu Suomen Pankin peruskorkoa vastaava vuotuinen korko, oka lasketaan ensimmäisen vuosierän maksupäivästä. Valtionosuushakemuksessa on ilmoitettava, suostuuko hakia valtionosuuden maksamiseen älkirahoituksena. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi ehdotetaan, että mahdollisuudesta maksaa perustamishankkeeseen myönnetty valtionosuus älkirahoituksena seitsemän vuoden aikana hankkeen valmistumista seuraavasta vuodesta lukien säädetään pysyvänä ärestelynä. Mainitun hallituksen esityksen mukaan siihen sisältyviä uusia rahoitusta koskevia säännöksiä sovellettaisiin vuodesta Koska voimassa olevan lainsäädännön mukaan älkirahoitusta voidaan soveltaa viimeisen kerran vuonna 1997 myönnettäviin perustamishankkeiden valtionosuuksiin, valtionosuuksia ei voitaisi maksaa älkirahoituksena vuonna 1998 päätettäviin perustamishankkeisiin. Tämä edellyttäisi oko hankkeiden määrän supistamista suunnitellusta tai perustamishankkeisiin varattuen määrärahoen lisäämistä valtion talousarviossa. Lisäksi älkirahoitusärestelmään tulisi epätarkoituksenmukainen vuoden mittainen katkos Maksamattomien valtionosuuksien maksatus Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 49 :n 2 momentin mukaan vuosien 1993 a 1994 alussa maksamatta olleet ennen mainittua vuosia voimassa olleen vanhan menoperusteisen valtionosuusärestelmän mukaiset valtionosuudet, -avut a -avustukset maksetaan älkikäteen vuosina Menettely koskee kaikkea nykyisin mainitun lain soveltamisalaan kuuluvaa opetus- a kulttuuritointa. Valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 28 :n 2 momentissa a opintokeskuslain (1215/1993) 23 :n 2 momentissa säädetään vastaavasta maksamattomien valtionosuuksien maksamismenettelystä kansanopistoen a opintokeskusten osalta. Maksamattomien valtionosuuksien maksatuksen siirtäminen liittyi ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuihin säästötoimenpiteisiin. Maksamattomista valtionosuuksista, -avuista a -avustuksista on vuonna 1994 maksettu yksi kahdeskymmenesosa a vuosina 1996 a 1997 kumpanakin vuonna yksi

5 HE 122/1997 vp 5 viidesosa. Edellä mainittuen säännösten mukaan vuosina 1998 a 2000 tulee kumpanakin maksettavaksi yksi viidesosa a vuonna 1999 kolme kahdeskymmenesosaa. Yhdelle viidesosalle maksamattomien valtionosuuksien kokonaismäärästä lasketaan viiden vuoden aalta kuuden prosentin vuotuinen korko, oka tulisi maksettavaksi vuonna Vuonna 1998 maksettavaksi tulisi yhteensä 356,5 miloonaa markkaa maksamattornia vanhan menoperusteisen valtionosuusärestelmän mukaisia valtionosuuksia, -apua a -avustuksia sekä korkoa. 2. Ehdotetut muutokset Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 :n 2 momentin 8 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnan rahoitusosuudessa opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin otetaan o vuodesta 1998 lukien huomioon valtion ylläpitämässä Pelastusopistossa ärestettävän ammatillisen peruskoulutuksen laskennalliset kustannukset. Mainitut kustannukset laskettaisiin kertomalla ammatillista peruskoulutusta Pelastusopistossa saavien opiskelioiden määrä opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 10 :ssä tarkoitetulla ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen keskimääräisellä markkamäärällä. Yhteenlasketut kuntien rahoitusosuudet ovat 43 prosenttia mainituista kustannuksista. Ehdotus vastaa ennen vuoden 1997 alkua voimassa olleita säännöksiä siinä suhteessa, että kunnat olisivat velvollisia osallistumaan Pelastusopistossa ärestetyn ammatillisen peruskoulutuksen kustannuksiin samalla tavalla kuin ammatillisista oppilaitoksista annetussa laissa ( ) tarkoitettuen ammatillisten oppilaitosten kustannuksiin. Vuonna 1997 Pelastusopiston kustannuksista vastaa poikkeuksellisesti kokonaisuudessaan valtio. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 :n 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset kustannustason huomioon ottamisesta markkamäärissä, otka lisätään kunnan rahoitusosuuteen lukion a ammatillisen koulutuksen opiskelioiden koulumatkatuen, ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksen a ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuen valtionosuuden vähennysten perusteella. Mainitut markkamäärät muutettaisiin vuosittain varainhoitovuoden arvioituun kustannustasoon. Näin turvataan, että valtion a kuntien välinen kustannusten ako pysyy ennallaan kustannustason muuttuessa. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 14 a :n 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös ammattikorkeakouluen yksikköhintoen laskemisesta silloin, kun yksikköhinnan laskennassa tarvittavia tutkinto- tai koulutusalakohtaisia toteutuneita kustannuksia ei uusien tutkintoen osalta voida vielä selvittää. Samalla ehdotetaan luovuttavaksi menettelystä, ossa uuden tutkinnon osalta yksikköhinta lasketaan asianomaisen koulutusalan tutkinnoista aiheutuneiden kokonaiskustannusten perusteella. Yksikköhinnat ehdotetaan tällöin laskettavaksi tutkintoon ohtavan koulutuksen arvioituen kokonaiskustannusten perusteella. Arviossa hyödynnettäisiin vastaavan alan ammatillisen peruskoulutuksen toteutuneita kustannuksia, oita täsmennettäisiin tiedossa olevilla ammattikorkeakouluen a ammatillisen koulutuksen kustannuseroilla. Lain voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan ammattikorkeakouluen yksikköhinnat vuodeksi 1998 laskettaisiin ehdotettua muutosta lukuunottamatta nykyään voimassa olevien säännösten mukaisesti. Yksikköhintoa ei siten laskettaisi uudelleen toteutuneiden kustannusten mukaan vuodeksi Ammattikorkeakouluen yksikköhinnat laskettaisiin, kuten muussakin koulutuksessa, seuraavan kerran toteutuneiden kustannusten mukaisesti vuodeksi Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 14 :n 2 momenttia, 14 a :n 2 momenttia a 16 :n 2 momenttia sekä valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 12 :n 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen, ammattikorkeakoulun, ammatillista peruskoulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen a kansanopiston yksikköhintaa voidaan korottaa oppilaitoksen toimitiloen vuokrakustannusten perusteella, os oppilaitos toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa. Yksikköhinnan korottamisen edellytyksenä ei siten enää olisi, että toiminnan tulee pääasiassa tapahtua vuokratiloissa. Opetusministeriö vahvistaisi, kuten nykyäänkin, valtionosuuden laskennassa yksikköhinnan korotusperusteena käytettävän vuokran. Yksikköhinnan korottaminen olisi opetusministeriön harkinnassa. Esitys vastaa tältä osin hallituksen esitykseen kou-

6 6 HE 122/1997 vp lutusta koskevaksi lainsäädännöksi sisältyviä säännöksiä ammatillisen koulutuksen, arnrnattikorkeakouluen, kansanopistoen a liikunnan koulutuskeskusten yksikköhintoen laskemisesta. Yksikköhintaan erillisten vuokrien perusteella tehtävä korotus on vaihtoehto perustarnishankkeeseen rnyönnettävälle valtionosuudelle. Tämän vuoksi yksikköhinnan korottaminen tulee kysymykseen vain raoitetusti a sellaisten vuokratiloen perusteella, otka laauudeltaan ovat verrattavissa tiloihin, oihin voitaisiin myöntää perustarnishankkeen valtionosuutta. Lisäksi vuokraushankkeen tulisi tarpeellisuudeltaan a kiireellisyydeltään olla verrattavissa asianornaisena vuonna valtionosuuden turvin toteutettaviin perustarnishankkeisiin. Tarkoituksena on, että erillisten vuokrien perusteella tehdyt yksikköhintoen korotukset säilyvät ammatillisten oppilaitosten a ammattikorkeakouluen ylläpitoärestelmään tehtävistä muutoksista, kuten oppilaitosten yhdistämisestä, riippumatta, os edellä mainitut kriteerit täyttyvät. Samoin edellytyksin on vuoden 1998 alusta tarkoitus korottaa niiden ammatillisten oppilaitosten a ammattikorkeakouluen yksikköhintoa, otka ovat oppilaitoksia yhdistettäessä aikaisemmin menettäneet vuokriin perustuvan yksikköhintoen korotuksen sen vuoksi, että uusi oppilaitos ei enää toimi pääasiassa vuokratiloissa. Muutettaessa yksikköhintoen laskemista koskevia säännöksiä edellä selostetulla tavalla, tulee myös opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 :n 2 momentin 9 kohtaa a 40 :n 1 momenttia muuttaa siltä osin kuin ne koskevat perustarnishankkeista ylläpitäälle aiheutuvien kustannusten ottamista huomioon kunnan rahoitusosuudessa a oppilaitoksen ylläpitäälle rnaksettavassa valtionosuudessa. Samalla mainitun lain 9 :n 2 momenttiin lisätään säännösten selkeyttämiseksi uusi JO kohta, ossa ammattikorkeakouluen perustarnishankkeista y lläpitäille aiheutuvien kustannusten ottaminen huomioon kunnan rahoitusosuudessa erotetaan 9 :n 2 rnornentin 9 kohdasta omaksi kohdakseen. Yksikköhintoen korotusperusteena käytettävät vuokrat ehdotetaan kaikilta osin vähennettäviksi rnarkkarnääristä, oiden perusteella investointilisät maksetaan oppilaitosten ylläpitäille tai oiden perusteella ne lasketaan rnäärättäessä kunnan rahoitusosuutta opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin. Näin estetään ensinnäkin investointilisien kertauturninen kunnan rahoitusosuudessa. Toisaalta ylläpitäille maksettaisiin nykyisestä poiketen investointilisää omista toimitiloista myös silloin, kun osalle toimitiloista on vahvistettu yksikköhintoen korotusperusteena käytettävä vuokra. Ehdotetuna muutoksella omista toimitiloista a vuokratiloista saatavat pääomakorvaukset voidaan nykyistä paremmin sovittaa toisiinsa. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 40 :ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti, onka mukaan perustarnishankkeen valtionosuus voidaan valtionosuuden saaan suostumuksella maksaa älkirahoituksella myös vuoden 1997 älkeen. Mainitun pykälän rakentarnisaikaista rahoitusta koskevaan 5 rnornenttiin ehdotetaan tehtäväksi uuden 6 rnornentin edellyttämät tekniset muutokset. Mahdollisuus maksaa valtionosuus älkirahoituksella ehdotetaan säädettäväksi pysyväksi rnenettelyksi. Jälkirahoitus säilyisi sisällöltään sellaisena kuin se on voimassa olevassa lainsäädännössä a hallituksen esityksessä koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi. Jälkirahoitus maksettaisiin siten seitsemän vuoden aikana yhtä suurina vuotuisina erinä a maksamattornalle valtionosuudelle maksettaisiin Suomen Pankin peruskorkoa vastaava vuotuinen korko. Opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 49 :n 2 momenttia, valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 28 :n 2 momenttiaa opintokeskuslain 23 :n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Ne vuosia 1993 a 1994 edeltävältä aalta vielä maksamatta olevat vanhan rnenoperusteisen valtionosuusärestelmän mukaiset valtionosuudet, -avut a avustukset sekä niihin liittyvät korot, otka tulisivat maksettaviksi vuonna 1998, ehdotetaan maksettaviksi vuonna Menettely on osa toimenpiteistä, oilla pyritään tasapainottamaan ulkista taloutta. 3. Esityksen vaikutukset 3.1. Taloudelliset vaikutukset Vanhoen valtionosuuksien, -apuen a -avustusten vuoden 1998 maksuerän siirtäminen maksettavaksi vuonna 2001 rnyöhentää yhteensä 356,5 miloonan markan suuruisen valtion menon maksamista. Kuntien sekä muiden oppilaitosten a muiden opetus- a kulttuuritoimen rahoitusärestelmän kautta

7 HE 122/1997 vp 7 rahoitettavien laitosten ylläpitäien tulot vuonna 1998 vastaavasti vähenevät mainitulla markkamäärällä. Kustannustason arvioidun muutoksen ottaminen huomioon markkamäärissä, otka lisätään kunnan rahoitusosuuteen lukion a ammatillisen koulutuksen opiskelioiden kuletusedun, ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksen a ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuen valtionosuuden vähennysten perusteella, lisää kuntien rahoitusosuuksia opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin vuonna 1998 noin 90 miloonalla markalla. Ehdotus pitää valtion a kuntien välisen kustannusten aon ennallaan kustannustason muuttuessa. Pelastusopiston laskennallisten kustannusten ottaminen huomioon kunnan rahoitusosuudessa opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin lisää mainittua rahoitusosuuksia vuodesta 1998 lukien yhteensä noin 4,3 miloonalla markalla vuodessa. Mainittu markkamäärä on laskettu vuoden 1997 arvioidun vuosiopiskeliamäärän (290 opiskeliaa) sekä ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen vuoden 1997 keskimääräisen markkamäärän ( markkaa) perusteella. Rahoitusosuuden lisäys on 43 prosenttia opiskeliamäärän a mainitun keskimääräisen markkamäärän tulosta. Rahoitusosuuden lisäys vastaa Pelastusopiston opiskelioiden kotikuntien valtiolle maksamia kotikunnan maksuosuuksia ennen vuotta Vuonna 1997 valtio vastaa Pelastusopiston kustannuksista kokonaisuudessaan. Ehdotuksella, onka mukaan ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakouluen a kansanopistoen yksikköhintoa voidaan nykyistä useammissa tapauksissa korottaa suurten vuokrakustannusten perusteella, ei olisi välittömiä vaikutuksia valtiontalouteen eikä valtion a kuntien väliseen kustannusten akoon. Yksikköhintoen korotusperusteena käytettävät vuokrat vähennetään yksikköhintoa laskettaessa käytettävistä kustannuspohista. Vuokrakustannukset otettaisiin muussa tapauksessa huomioon mainituissa kustannuspohissa. Esitys kohdistaisi valtionosuudet taloudellisesti merkittävien vuokrien osalta oppilaitosten eri ylläpitäille nykyistä oikeudenmukaisemmin. Ehdotus mahdollisuudesta maksaa perustamishankkeeseen myönnetty valtionosuus älkirahoituksena myös vuoden 1997 älkeen mahdollistaa perustamishankkeiden valtionrahoituksen suunnitellussa laauudessa lisäämättä hankkeisiin valtion talousarviossa varattavia määrärahoa Organisaatio- a henkilöstövaikutukset Esityksen mukaan opetusministeriö huolehtii kunnan rahoitusosuuksien laskemisesta a perimisestä myös Pelastusopiston osalta osana opetus- a kulttuuritoimen rahoitusärestelmää. Sisäasiainministeriö ei enää peri maksuosuuksia Pelastusopiston opiskelioiden kotikunnilta. Uudistus ei lisää merkittävästi opetusministeriön tai opetushallituksen tehtäviä eikä edellytä lisähenkilöstöä mainituissa virastoissa. Pelastusopiston tulee ehdotetussa ärestelmässä toimittaa kunnan rahoitusosuuden laskemiseksi tarvittavat opiskeliamäärätiedot opetusministeriölle. Ehdotus, onka mukaan yksikköhintaa voidaan nykyistä laaemmin korottaa vuokratiloista aiheutuvien kustannusten perusteella, lisää ossakin määrin opetusministeriölle tehtäviä yksikköhintoen korotushakemuksia. Tästä aiheutuva lisätyö ei kuitenkaan edellytä henkilöstön määrän lisäämistä opetusministeriössä. 4. Asian valmistelu Esitys on valmisteltu virkatyönä opetusministeriössä. Esitys on valmisteltu yhteistyössä sisäasianministeriön a valtionvarainministeriön kanssa siltä osin kuin se koskee kuntien rahoitusosuuksia Pelastusopiston käyttökustannuksiin. 5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoa Esitys liittyy eduskunnalle erikseen annettuun hallituksen esitykseen laiksi Pelastusopistosta annetun lain 4 :n kumoamisesta. Siinä mainittu 4 ehdotetaan kumottavaksi taannehtivasti vuoden 1997 alusta. Esityksessä opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 9 :ään, 14 a :n 1 momenttiin, 40 :n 1 momenttiin a 49 :n 2 momenttiin ehdotetut muutokset edellyttävät, että eduskunnan käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi tehdään vastaavat muutokset.

8 8 HE 122/1997 vp 6. Voimaantulo Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset 1. Laki opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta 3 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (705/1992) 9 :n 2 momentin 8 a 9 kohta sekä 4 momentti, 14 :n 2 momentti, 14 a :n 1 a 2 momentti, 16 :n 2 momentti, 40 :n 1 a 5 momentti sekä 49 :n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 9 :n 2 momentin 8 a 9 kohta sekä 14 a :n 1 momentti laissa , 9 :n 4 momentti viimeksi mainitussa laissa a laissa 385/1997, 14 :n 2 momentti a 16 :n 2 momentti laissa , 14 a :n 2 momentti laissa 261/1995, 40 :n 1 momentti mainitussa laissa 385/1997 sekä 5 momentti laissa a 49 :n 2 momentti laissa 1445/1994, sekä lisätään 9 :n 2 momenttiin, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 1151/1996, uusi 10 kohta sekä 40 :ään, sellaisena kuin se on mainituissa laeissa 1448/1995, 1151/1996 a 385/1997, uusi 6 momentti seuraavasti: 9 Kunnan rahoitusosuus opetustoimen a kiraston käyttökustannuksiin Kunnan rahoitusosuutta laskettaessa kaikki 8 :n 1-6 a 8 kohdassa tarkoitetut kuntien valtionosuuden perusteet lasketaan yhteen a näin saatuun markkamäärään lisätään: 8) ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista a valtakunnallisista erikoisoppilaitoksista annetussa laissa (760/1990) tarkoitetuissa aikuiskoulutuskeskuksissa a valtakunnallisissa erikoisoppilaitoksissa, saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa (545/1993) tarkoitetussa saamelaisalueen koulutuskeskuksessa a Pelastusopistosta annetussa laissa (1165/1994) tarkoitetussa Pelastusopistossa ärestettävää ammatillista peruskoulutusta varten 10 :ssä tarkoitetun ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän perusteella lasketut valtionosuuden perusteita vastaavat markkamäärät; 9) perustamishankkeista aiheutuvien kustannusten vuoksi kymmenen prosenttia markkamäärästä, oka saadaan, kun ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten opiskelioiden määrät sekä musiikkioppilaitoksissa, kansanopistoissa a valtakunnallisissa liikunnan koulutuskeskuksissa ammatillista peruskoulutusta sekä kansanopistoissa peruskouluo1?etusta a lukiokoulutusta saavien opiskelijoiden määrät yhteenlaskettuina kerrotaan 10 :n noalla vahvistetulla ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen keskimääräisellä markkamäärällä a näin saadusta markkamäärästä vähennetään 14 :n 2 momentissa a 16 :n 2 momentissa sekä valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain (1218/1993) 12 :n 3 momentissa tarkoitettuen valtionosuuden laskentaperusteeksi oppilaitosten ylläpitäille vahvistettuen vuosivuokrien perusteella lasketut valtionosuuden perusteet; sekä 10) perustamishankkeista aiheutuvien kus-

9 HE 122/1997 vp 9 tannusten vuoksi kymmenen prosenttia markkamäärästä, oka saadaan, kun ammattikorkeakouluen opiskelioiden kokonaismäärä kerrotaan 10 :n noalla vahvistetulla ammattikorkeakouluen yksikköhintoen keskimääräisellä markkamäärällä a näin saadusta markkamäärästä vähennetään 14 a :n 2 momentissa tarkoitettuen valtionosuuden laskentaperusteeksi oppilaitosten ylläpitäille vahvistettuen vuosivuokrien perusteella lasketut valtionosuuden perusteet. Kunnan asukasta kohden laskettuon rahoitusosuuteen lisätään vuosittain: 1) markkamäärä, oka saadaan, kun vuodelta 1996 kuntien maksettavaksi tulleet a varainhoitovuoden arvioituon kustannustasoon muutetut yhteenlasketut oppilaiden kotikuntien maksuosuudet lukion, ammatillisten oppilaitosten, ammatillisten erityisoppilaitosten a ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten oppilaiden kulettamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin aetaan maan asukasmäärällä; 2) markkamäärä, oka saadaan, kun vuodelta 1996 kuntien maksettavaksi tulleet a varainhoitovuoden arvioituon kustannustasoon muutetut yhteenlasketut oppilaiden kotikuntien maksuosuudet atkoiinoina ärestetyn ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin aetaan maan asukasmäärällä; sekä 3) ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuen valtionosuuksien vähennysten perusteella 613 markkaa vuonna 1998 a tämän älkeen markkamäärä, oka saadaan, kun mainittu markkamäärä muutetaan varainhoitovuoden arvioituon kustannustasoon. 14 Ammatillisen oppilaitoksen a ammatillisen erityisoppilaitoksen yksikköhinnan laskeminen Jos oppilaitos toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra oppilaitoksen oppilasmäärällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettu- a valtakunnallisia kokonaiskustannuksia. 14 a Ammattikorkeakoulun yksikköhinnan laskeminen Ammattikorkeakouluen yksikköhinnat opiskeliaa kohden lasketaan oka toinen vuosi ammattikorkeakoulututkinnoittain siten, että kuhunkin tutkintoon ohtavasta koulutuksesta kunnallisissa, yksityisissä a valtion ammattikorkeakouluissa yksikköhintoen määräämistä edeltäneenä vuonna aiheutuneet valtakunnalliset kokonaiskustannukset aetaan tutkintoa suorittavien opiskelioiden yhteismäärällä mainittuna vuonna. Yksikköhintoa voidaan porrastaa, sen mukaan kuin asetuksella säädetään, ottamalla huomioon tutkintoon ohtavien koulutusohelmien a muiden opetusärestelyen kustannuksissa olevat olennaiset erot. Jos tutkintoon ohtavasta koulutuksesta aiheutuneita kustannuksia ei ole mahdollista selvittää, määrätään yksikköhinta asianomaiseen tutkintoon ohtavan koulutuksen arvioituen kokonaiskustannusten perusteella. Ammatillisten erikoistumisopintoen yksikköhintana opiskeliaa kohden käytetään ammattikorkeakoulua varten 10 :n noalla vahvistettua yksikköhintoen keskimääräistä markkamäärää. Yksikköhinnat lasketaan siten, että yksikköhinnat kerrottuina opiskeliamäärillä yhteenlaskettuina vastaavat mainittua kokonaiskustannuksia. Jos ammattikorkeakoulu toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosi vuokra ammattikorkeakoulun opiskelioiden määrällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua valtakunnallisia kokonaiskustannuksia. 16 Musiikkioppilaitoksen yksikköhinnan laskeminen Jos ammatillista peruskoulutusta ärestävä

10 10 HE 122/1997 vp musiikkioppilaitos toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistetulla ammatillisen peruskoulutuksen opetustuntien määrällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua kustannuksia. 40 Valtionosuuden maksaminen Valtionapuviranomainen maksaa 39 :n 1 momentissa tarkoitetun rahoituksen käyttökustannuksiin kunnalle tai muulle laitoksen ylläpitäälle siten kuin kuntien valtionosuuslain 17 :n 1 momentissa säädetään. Edellä 39 :n 2 momentissa tarkoitettuen tarkistusten mukaiset markkamäärät maksetaan ylläpitäälle tai peritään valtiolle varainhoitovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen a ammatillista koulutusta Järestävän musiikkioppilaitoksen ylläpitäälle maksettavaan rahoitukseen lisätään perustamishankkeista aiheutuneiden kustannusten perusteella 43 prosenttia markkamäärästä, oka saadaan, kun ylläpitään oppilasmäärän a ammatillisille oppilaitoksille a ammatillisille erityisoppilaitoksille 10 :n noalla vahvistetun yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän tulosta aettuna kymmenellä vähennetään 14 :n 2 momentin a 16 :n 2 momentin noalla oppilaitoksen ylläpitäälle valtionosuuden laskentaperusteiksi vahvistettuen vuosivuokrien perusteella lasketut valtionosuuden perusteet. Ammattikorkeakoulun ylläpitäälle maksettavaan rahoitukseen lisättävä markkamäärä lasketaan vastaavasti ammattikorkeakoulun opiskeliamäärän, ammattikorkeakouluille 10 :n noalla vahvistetun yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän a ammattikorkeakoululle 14 a :n 2 momentin noalla valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistetun vuosivuokran perusteella. Perustamishankkeeseen myönnetty valtionosuus maksetaan, ollei valtionapuviranomainen 6 momentin noalla toisin päätä, kunnalle tai muulle 3 :ssä mainitussa laissa tarkoitetun laitoksen ylläpitäälle kuukausittain yhtä suurissa erissä hankkeen arvioituna toteutusaikana. Ensimmäinen erä maksetaan hankkeen aloitusta koskevan ilmoituksen saapumista seuraavan kuukauden aikana. Jos hanke on aloitettu 32 :n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa ennen kuin valtionosuuden myöntämistä koskeva päätös on tehty, ensimmäinen erä maksetaan myöntämispäätöksen tekemistä seuraavan kuukauden aikana. Perustamishankkeeseen myönnetty valtionosuus voidaan maksaa myös hankkeen valmistumista seuraavan kalenterivuoden alusta seitsemän vuoden aikana yhtä suurina vuotuisina erinä. Kukin vuosierä maksetaan tällöin ennen maaliskuun loppua a siihen lisätään maksamauoman valtionosuuden osalle laskettu Suomen Pankin peruskorkoa vastaava vuotuinen korko, oka lasketaan ensimmäisen vuosierän maksupäivästä. Valtionosuuden hakian on ilmoitettava, suostuuko se valtionosuuden maksamiseen tässä momentissa tarkoitetulla tavalla. 49 Käyttökustannukset Vuoden 1994 alussa maksamatta olleet ammatillisten erityisoppilaitosten, ammatillisten erikoisoppilaitosten a peruskoulua vastaavaksi ärestetyn yksityisen koulun valtionavut a -avustukset sekä vuoden 1993 alussa maksamatta olleet muut tässä laissa tarkoitetut valtionosuudet maksetaan siten kuin tässä momentissa säädetään. Alle markan suuruista valtionosuutta, -apua tai -avustusta ei makseta. Maksettava markkamäärä lasketaan siten, että ennalta vahvistettuen perusteiden mukaisesti haetun valtionosuuden, -avun tai -avustuksen a maksettuen ennakoiden a osasuoritusten erotuksesta vähennetään 5 prosenttia. Näin lasketusta markkamäärästä maksetaan vuonna 1994 yksi kahdeskymmenesosa, vuosina 1996, 1997, 2000 a 2001 vuosittain yksi viidesosa sekä vuonna 1999 kolme kahdeskymmenesosaa. Muissa kuin ammatillisissa erityisoppilaitoksissa, ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa a peruskoulua vastaavaksi ärestetyssä yksityisessä koulussa yhdelle viidesosalle mainitusta markkamäärästä lasketaan viiden vuoden aalta kuuden pro-

11 HE 122/1997 vp 11 sentin vuotuinen korko, oka maksetaan vuoden 2001 erän yhteydessä. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Sen estämättä, mitä tämän lain 14 a :n 1 momentissa säädetään ammattikorkeakouluen yksikköhintoen laskemisesta, yksikköhinnat lasketaan seuraavan kerran toteutuneiden kokonaiskustannusten perusteella vuodeksi Kustannuksiin laskettaessa yksikköhintoa vuodeksi 1998 sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Jos ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen, ammattikorkeakoulun tai ammatillista peruskoulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen yksikköhintaa on tämän lain voimaan tullessa korotettu vuokrien perusteella, pidetään valtionosuuden laskentaperusteeksi oppilaitoksen ylläpitäälle vahvistettuna vuosivuokrana yksikköhintoa korotettaessa edelleen tämän lain voimaan tullessa sovellettua opetusministeriön oppilaitoksen ylläpitäälle valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistamaa vuosivuokraa. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 2. Laki valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 12 a 28 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan valtionosuutta saavista kansanopistoista 17 päivänä oulukuuta 1993 annetun lain (1218/1993) 12 :n 3 momentti a 28 :n 2 momentti, sellaisena kuin niistä on 28 :n 2 momentti laissa 1446/1994, seuraavasti: 12 Yksikköhinta Jos kansanopisto toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra opiston 11 :ssä tarkoitettuen opiskeliaviikkoen määrällä. 28 Rahoitusta koskevat siirtymäsäännökset Tämän lain voimaan tullessa maksamatta olevat valtionosuudet maksetaan siten, että niiden kokonaismäärästä maksetaan vuonna 1994 yksi kahdeskymmenesosa, vuosina 1996, 1997, 2000 a 2001 vuosittain yksi viidesosa a vuonna 1999 kolme kahdeskymmenesosaa. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Jos kansanopiston yksikköhintaa on tämän lain voimaan tullessa korotettu vuokrien perusteella, pidetään valtionosuuden laskentaperusteeksi opiston ylläpitäälle vahvistettuna vuosivuokrana yksikköhintoa korotettaessa edelleen tämän lain voimaan tullessa sovellettua opetusministeriön opiston ylläpitäälle valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistamaa vuosivuokraa. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

12 12 HE vp 3. Laki opintokeskuslain 23 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 17 päivänäoulukuuta 1993 annetun opintokeskuslain ( ) 23 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1447/1994, seuraavasti: 23 Tämän lain voimaan tullessa maksamatta olevat valtionosuudet maksetaan siten, että niiden kokonaismäärästä maksetaan vuonna 1994 yksi kahdeskymmenesosa, vuosina 1996, 1997, 2000 a 2001 vuosittain yksi viidesosa a vuonna 1999 kolme kahdeskym- menesosaa. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 1997 Tasavallan Presidentti MARTII AHTISAARI Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen

13 HE 122/1997 vp 13 Liite 1. Laki opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opetus- a kulttuuritoimen rahoituksesta 3 päivänä elokuuta 1992 annetun lain ( ) 9 :n 2 momentin 8 a 9 kohta sekä 4 momentti, 14 :n 2 momentti, 14 a :n 1 a 2 momentti, 16 :n 2 momentti, 40 :n 1 a 5 momentti sekä 49 :n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 9 :n 2 momentin 8 a 9 kohta sekä 14 a :n 1 momentti laissa , 9 :n 4 momentti viimeksi mainitussa laissa a laissa , 14 :n 2 momentti a 16 :n 2 momentti laissa , 14 a :n 2 momentti laissa , 40 :n 1 momentti mainitussa laissa sekä 5 momentti laissa a 49 :n 2 momentti laissa , sekä lisätään 9 :n 2 momenttiin, sellaisena kuin se on mainitussa laissa , uusi 10 kohta sekä 40 :ään, sellaisena kuin se on mainituissa laeissa , 1151/1996 a 385/1997, uusi 6 momentti seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 9 Kunnan rahoitusosuus opetustoimen a kifaston käyttökustannuksiin Kunnan rahoitusosuutta laskettaessa kaikki 8 :n 1-6 a 8 kohdassa tarkoitetut kuntien valtionosuuden perusteet lasketaan yhteen a näin saatuun markkamäärään lisätään: 8) ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista ann~tussa laissa (760/90) tarkoitetuissa aikuiskoulutuskeskuksissa a saamelaisalueen koulutuskeskuksessa ärestettävää ammatillista peruskoulutusta varten 10 :ssä tarkoitetun ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän perusteella lasketut valtionosuuden perusteita vastaavat markkamäärät; Kunnan rahoitusosuutta laskettaessa kaikki 8 :n 1-6 a 8 kohdassa tarkoitetut kuntien valtionosuuden perusteet lasketaan yhteen a näin saatuun markkamäärään lisätään: 8) ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista a valtakunnallisista erikoisoppilaitoksista annetussa laissa ( ) tarkoitetuissa aikuiskoulutuskeskuksissa a valtakunnallisissa erikoisoppilaitoksissa, saarnelaisalueen koulutuskeskuksesta annetussa laissa ( ) tarkoitetussa saamelaisalueen koulutuskeskuksessa a Pelastusopistosta annetussa laissa ( ) tarkoitetussa Pelastusopistossa ärestettävää ammatillista peruskoulutusta varten 10 :ssä tarkoitetun ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän perusteella lasketut valtionosuuden perusteita vastaavat markkamäärät;

14 14 HE 122/1997 vp Voimassa oleva laki 9) perustaruishankkeista aiheutuvien kustannusten vuoksi kymmenen prosenttia ammatillisia oppilaitoksia, ammatillisia erityisoppilaitoksia, ammattikorkeakoulua, musiikkioppilaitosten, kansanopistoen a valtakunnallisten liikunnan koulutuskeskusten ammatillista peruskoulutusta sekä kansanopistoen peruskouluopetusta a lukiokoulutusta varten oppilaitosten ylläpitäille oppilasmäärien a 10 :n noalla vahvistettuen yksikköhintoen keskimääräisten markkamäärien perusteella lasketuista markkamääristä, ollei oppilaitoksen ylläpitään yksikköhintaa ole 14 :n 2 momentin, 14 a :n 2 momentin tai 16 :n 2 momentin noalla korotettu vuokrista aiheutuvien kustannusten perusteella. Kunnan rahoitusosuuteen lisätään vuosittain: 1) markkamäärä, oka saadaan, kun vuodelta 1996 kuntien maksettavaksi tulleet oppilaiden kotikuntien maksuosuudet lukion, ammatillisten oppilaitosten, ammatillisten erityisoppilaitosten a ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten oppilaiden kulettamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin aetaan maan asukas määrällä; 2) markkamäärä, oka saadaan, kun vuodelta 1996 kuntien maksettavaksi tulleet yhteenlasketut kotikuntien maksuosuudet atko Iinoina ärestetyn ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin aetaan maan asukasmäärällä; sekä Ehdotus 9) perustaruishankkeista aiheutuvien kustannusten vuoksi kymmenen prosenttia markkamäärästä, oka saadaan, kun ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten opiskelioiden määrät sekä musiikkioppilaitoksissa, kansanopistoissa a valtakunnallisissa liikunnan koulutuskeskuksissa ammatillista peruskoulutusta sekä kansanopistoissa peruskouluopetusta a lukiokoulutusta saavien opiskelioiden määrät yhteenlaskettuina kerrotaan JO :n noalla vahvistetulla ammatillisten oppilaitosten a ammatillisten erityisoppilaitosten yksikköhintoen keskimääräisellä markkamäärällä a näin saadusta markkamäärästä vähennetään 14 :n 2 momentissa a 16 :n 2 momentissa sekä valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain (1218/1993) 12 :n 3 momentissa tarkoitettuen valtionosuuden laskentaperusteeksi oppilaitosten ylläpitäille vahvistettuen vuosivuokrien perusteella lasketut valtionosuuden perusteet; sekä 10) perustamishankkeista aiheutuvien kustannusten vuoksi kymmenen prosenttia markkamäärästä, oka saadaan, kun ammattikorkeakouluen opiskelioiden kokonaismäärä kerrotaan JO :n noalla vahvistetulla ammattikorkeakouluen yksikköhintoen keskimääräisellä markkamäärällä a näin saadusta markkamäärästävähennetään 14 a :n 2 momentissa tarkoitettuen valtionosuuden laskentaperusteeksi oppilaitosten ylläpitäille vahvistettuen vuosivuokrien perusteella lasketut valtionosuuden perusteet. Kunnan asukasta kohden laskettuun rahoitusosuuteen lisätään vuosittain: 1) markkamäärä, oka saadaan, kun vuodelta 1996 kuntien maksettavaksi tulleet a varainhoitovuoden arvioituun kustannustasoon muutetut yhteenlasketut oppilaiden kotikuntien maksuosuudet lukion, ammatillisten oppilaitosten, ammatillisten erityisoppilaitosten a ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten oppilaiden kulettamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin aetaan maan asukasmäärällä; 2) markkamäärä, oka saadaan, kun vuodelta 1996 kuntien maksettavaksi tulleet a varainhoitovuoden arvioituun kustannustasoon muutetut yhteenlasketut oppilaiden kotikuntien maksuosuudet atkoliuoina ärestetyn ammatillisen lisäkoulutuksen kus-

15 HE 122/1997 vp 15 Voimassa oleva laki 3) ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuen valtionosuuksien vähennysten perusteella vuonna markkaa a vuodesta 1998 alkaen 596 markkaa kunnan asukasta kohden. Ehdotus tannuksiin aetaan maan asukasmäärällä; sekä 3) ulkisen talouden tasapainottamiseksi toteutettuen valtionosuuksien vähennysten perusteella 613 markkaa vuonna 1998 a tämän älkeen markkamäärä, oka saadaan, kun mainittu markkamäärä muutetaan varainhoitovuoden arv ioituun kustannustasoon 14 Ammatillisen oppilaitoksen a ammatillisen erityisoppilaitoksen yksikköhinnan laskeminen Jos oppilaitos toimii pääasiassa vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan vuosittain korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla opetusministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra oppilaitoksen oppilasmäärällä. Tässä momentissa tarkoitettuen tiloen vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua valtakunnallisia kokonaiskustannuksia. Jos oppilaitos toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra oppilaitoksen oppilasmäärällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua valtakunnallisia kokonaiskustannuksia. 14 a Ammattikorkeakoulun yksikköhinnan laskeminen. Ammattikorkeakouluen yksikköhinnat opiskeliaa kohden lasketaan oka toinen vuosi ammattikorkeakoulututkinnoittain siten, että kuhunkin tutkintoon ohtavasta koulutuksesta kunnallisissa, yksityisissä a valtion ammattikorkeakouluissa yksikköhintoen määräämistä edeltäneenä vuonna aiheutuneet valtakunnalliset kokonaiskustannukset aetaan tutkintoa suorittavien opiskelioiden yhteismäärällä mainittuna vuonna. Yksikköhintoa voidaan porrastaa, sen mukaan kuin asetuksella säädetään, ottamalla huomioon tutkintoon ohtavien koulutusohelmien a muiden opetusärestelyen kustannuksissa olevat olennaiset erot. Jos tutkintoon ohtavasta koulutuksesta aiheutuneita kustannuksia ei ole mahdollista selvittää, lasketaan yksikköhinta asianomaisen koulutusalan tutkinnoista aiheutuneiden kokonaiskustannusten perusteella. Ammatillisten erikoistumisopintoen yksikköhintana opiskeliaa 14 a Ammattikorkeakoulun yksikköhinnan laskeminen Ammattikorkeakouluen yksikköhinnat opiskeliaa kohden lasketaan oka toinen vuosi ammattikorkeakoulututkinnoittain siten, että kuhunkin tutkintoon ohtavasta koulutuksesta kunnallisissa, yksityisissä a valtion ammattikorkeakouluissa yksikköhintoen määräämistä edeltäneenä vuonna aiheutuneet valtakunnalliset kokonaiskustannukset aetaan tutkintoa suorittavien opiskelioiden yhteismäärällä mainittuna vuonna. Yksikköhintoa voidaan porrastaa, sen mukaan kuin asetuksella säädetään, ottamalla huomioon tutkintoon ohtavien koulutusohelmien a muiden opetusärestelyen kustannuksissa olevat olennaiset erot. Jos tutkintoon ohtavasta koulutuksesta aiheutuneita kustannuksia ei ole mahdollista selvittää, määrätään yksikköhinta asianomaiseen tutkintoon ohtavan koulutuksen arvioituen kokonaiskustannusten perusteella. Ammatillisten erikoistumisopintoen yksikköhintana opiskeliaa

16 16 HE 122/1997 vp Voimassa oleva laki kohden käytetään ammattikorkeakoulua varten 10 :n noalla vahvistettua yksikköhintoen keskimääräistä markkamäärää. Yksikköhinnat lasketaan siten, että yksikköhinnat kerrottuina opiskeliamäärillä yhteenlaskettuina vastaavat mainittua kokonaiskustannuksia. Jos ammattikorkeakoulu toimii pääasiassa vuokratiloissa, yksikköhintoa voidaan vuosittain korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla opetusministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra ammattikorkeakoulun opiskelioiden määrällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua laskennallisia kokonaiskustannuksia. Ehdotus kohden käytetään ammattikorkeakoulua varten 10 :n noalla vahvistettua yksikköhintoen keskimääräistä markkamäärää. Yksikköhinnat lasketaan siten, että yksikköhinnat kerrottuina opiskeliamäärinä yhteenlaskettuina vastaavat mainittua kokonaiskustannuksia. Jos ammattikorkeakoulu toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra ammattikorkeakoulun opiskelioiden määrällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua valtakunnallisia kokonaiskustannuksia. 16 Musiikkioppilaitoksen yksikköhinnan laskeminen Jos ammatillista koulutusta ärestävä musiikkioppilaitos toimii pääasiassa vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan vuosittain korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla opetusministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistetulla ammatillisen koulutuksen opetustuntien määrällä. Tässä momentissa tarkoitettuen tiloen vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua kustannuksia. Jos ammatillista peruskoulutusta ärestävä musiikkioppilaitos toiminnan laauus huomioon ottaen toimii olennaisessa määrin vuokratiloissa, yksikköhintaa voidaan korottaa markkamäärällä, oka lasketaan akamalla asianomaisen ministeriön valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistama vuosivuokra valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistetulla ammatillisen peruskoulutuksen opetustuntien määrällä. Tässä momentissa tarkoitettua vuokria ei oteta huomioon laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua kustannuksia. 40 Valtionosuuden maksaminen Valtionapuviranomainen maksaa 39 :n 1 momentissa tarkoitetun rahoituksen käyttökustannuksiin kunnalle tai muulle laitoksen ylläpitäälle siten kuin kuntien valtionosuuslain 17 :n 1 momentissa säädetään. Edellä 39 :n 2 momentissa tarkoitettuen tarkistusten mukaiset markkamäärät maksetaan ylläpitäälle tai peritään valtiolle varainhoitovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun 40 Valtionosuuden maksaminen Valtionapuviranomainen maksaa 39 :n 1 momentissa tarkoitetun rahoituksen käyttökustannuksiin kunnalle tai muulle laitoksen ylläpitäälle siten kuin kuntien valtionosuuslain 17 :n 1 momentissa säädetään. Edellä 39 :n 2 momentissa tarkoitettuen tarkistusten mukaiset markkamäärät maksetaan ylläpitäälle tai peritään valtiolle varainhoitovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun

17 HE 122/1997 vp 17 Voimassa oleva laki mennessä. Ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen a ammatillista koulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen ylläpitäälle maksettavaan rahoitukseen lisätään perustamishankkeista aiheutuneiden kustannusten perusteella markkamäärä, oka on 4,3 prosenttia ylläpitään oppilasmäärän sekä ammatillisille oppilaitoksille a ammatillisille erityisoppilaitoksille 10 :n noalla vahvistetun yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän tulosta. Ammattikorkeakoulun ylläpitäälle maksettavaan rahoitukseen lisättävä markkamäärä lasketaan vastaavasti opiskeliamäärän a ammattikorkeakouluille 10 :n noalla vahvistetun yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän perusteella. Perustamishankkeista aiheutuneiden kustannusten perusteella laskettua markkamäärää ei kuitenkaan makseta, os ylläpitään yksikköhintaa on korotettu 14 :n 2 momentin, 14 a :n 2 momentin tai 16 :n 2 momentin noalla Perustamishankkeeseen suoritettava valtionosuus maksetaan, ollei erikseen toisin säädetä, kunnalle tai muulle 3 :ssä mainitussa laissa tarkoitetun laitoksen ylläpitäälle kuukausittain yhtä suurissa erissä hankkeen arvioituna toteutusaikana. Ensimmäinen erä suoritetaan hankkeen aloitusta koskevan ilmoituksen saapumista seuraavan kuukauden aikana. Jos hanke on aloitettu 32 :n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa ennen kuin valtionosuuden myöntämistä koskeva päätös on tehty, ensimmäinen erä suoritetaan myöntämispäätöksen tekemistä seuraavan kuukauden aikana. Ehdotus mennessä. Ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen a ammatillista koulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen ylläpitäälle maksettavaan rahoitukseen lisätään perustamishankkeista aiheutuneiden kustannusten perusteella 43 prosenttia markkamäärästä, oka saadaan, kun ylläpitään oppilasmäärän a ammatillisille oppilaitoksille a ammatillisille erityisoppilaitoksille JO :n noalla vahvistetun yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän tulosta aettuna kymmenellä vähennetään 14 :n 2 momentin a 16 :n 2 momentin noalla oppilaitoksen ylläpitäälle valtionosuuden laskentaperusteiksi vahvistettuen vuosivuokrien perusteella lasketut valtionosuuden perusteet. Ammattikorkeakoulun ylläpitäälle maksettavaan rahoitukseen lisättävä markkamäärä lasketaan vastaavasti ammattikorkeakoulun opiskeliamäärän, ammattikorkeakouluille 10 :n noalla vahvistetun yksikköhintoen keskimääräisen markkamäärän a ammattikorkeakoululle 14 a :n 2 momentin noalla valtionosuuden laskentaperusteeksi vahvistetun vuosivuokran perusteella Perustamishankkeeseen myönnetty valtionosuus maksetaan, ollei valtionapuv iranomainen 6 momentin noalla toisin päätä, kunnalle tai muulle 3 :ssä mainitussa laissa tarkoitetun laitoksen ylläpitäälle kuukausittain yhtä suurissa erissä hankkeen arvioituna toteutusaikana. Ensimmäinen erä maksetaan hankkeen aloitusta koskevan ilmoituksen saapumista seuraavan kuukauden aikana. Jos hanke on aloitettu 32 :n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa ennen kuin valtionosuuden myöntämistä koskeva päätös on tehty, ensimmäinen erä maksetaan myöntämispäätöksen tekemistä seuraavan kuukauden aikana. Perustamishankkeeseen myönnetty valtionosuus voidaan maksaa myös hankkeen valmistumista seuraavan kalenterivuoden alusta seitsemän vuoden aikana yhtä suurina vuotuisina erinä Kukin vuosierä maksetaan tällöin ennen maaliskuun loppua a siihen lisätään maksamatloman valtionosuuden osalle laskettu Suomen Pankin peruskorkoa vastaava vuotuinen korko, oka lasketaan ensimmäisen vuosierän maksupäivästä Valtionosuuden hakian on ilmoitettava, suostuuko se valtionosuuden maksamiseen tässä momentissa tarkoitetulla tavalla

18 18 HE 122/1997 vp Voimassa oleva laki Ehdotus 49 Käyttökustannukset Vuoden 1994 alussa maksamatta olleet ammatillisten erityisoppilaitosten, ammatillisten erikoisoppilaitosten a peruskoulua vastaavaksi ärestetyn yksityisen koulun valtionavut a -avustukset sekä vuoden 1993 alussa maksamatta olleet muut tässä laissa tarkoitetut valtionosuudet maksetaan vuosina siten kuin tässä momentissa säädetään. Alle markan suuruista valtionosuutta, -apua tai -avustusta ei makseta. Maksettava markkamäärä lasketaan siten, että ennalta vahvistettuen perusteiden mukaisesti haetun valtionosuuden, -avun tai -avustuksen a maksettuen ennakoiden a osasuoritusten erotuksesta vähennetään 5 prosenttia. Näin lasketusta markkamäärästä maksetaan vuonna 1994 yksi kahdeskymmenesosa, vuosina a 2000 vuosittain yksi viidesosa sekä vuonna 1999 kolme kahdeskymmenesosaa. Muissa kuin ammatillisissa erityisoppilaitoksissa, ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa a peruskoulua vastaavaksi ärestetyssä yksityisessä koulussa yhdelle viidesosalle mainitusta markkamäärästä lasketaan viiden vuoden aalta kuuden prosentin vuotuinen korko, oka maksetaan vuoden 1998 erän yhteydessä. Vuoden 1994 alussa maksamatta olleet ammatillisten erityisoppilaitosten, ammatillisten erikoisoppilaitosten a peruskoulua vastaavaksi ärestetyn yksityisen koulun valtionavut a -avustukset sekä vuoden 1993 alussa maksamatta olleet muut tässä laissa tarkoitetut valtionosuudet maksetaan siten kuin tässä momentissa säädetään. Alle markan suuruista valtionosuutta, -apua tai -avustusta ei makseta. Maksettava markkamäärä lasketaan siten, että ennalta vahvistettuen perusteiden mukaisesti haetun valtionosuuden, -avun tai -avustuksen a maksettuen ennakoiden a osasuoritusten erotuksesta vähennetään 5 prosenttia. Näin lasketusta markkamäärästä maksetaan vuonna 1994 yksi kahdeskymmenesosa, vuosina 1996, 1997, 2000 a 2001 vuosittain yksi viidesosa sekä vuonna 1999 kolme kahdeskymmenesosaa. Muissa kuin ammatillisissa erityisoppilaitoksissa; ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa a peruskoulua vastaavaksi ärestetyssä yksityisessä koulussa yhdelle viidesosalle mainitusta markkamäärästä lasketaan viiden vuoden aalta kuuden prosentin vuotuinen korko, oka maksetaan vuoden 2001 erän yhteydessä. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Sen estämättä, mitä tämän lain 14 a :n 1 momentissa säädetään ammattikorkeakouluen yksikköhintoen laskemisesta, yksikköhinnat lasketaan seuraavan kerran toteutuneiden kokonaiskustannusten perusteella vuodeksi Kustannuksiin laskettaessa yksikköhintoa vuodeksi 1998 sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Jos ammatillisen oppilaitoksen, ammatillisen erityisoppilaitoksen, ammattikorkeakoulun tai ammatillista peruskoulutusta ärestävän musiikkioppilaitoksen yksikköhintaa on

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta EV 165/1997 vp - HE 122/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opetusa kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain, valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun lain 12 a 28 :n sekä

Lisätiedot

HE 12/1997 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoim~n rahoituksesta ann~ttua

HE 12/1997 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoim~n rahoituksesta ann~ttua HE 12/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiksi muutoksiksi opetusja kulttuuritoimen rahoitusta koskevaan lainsäädäntöön ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle päätetyt opetustoimen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräistä opetus- ja kulttuuritoimen vuoden 1995 rahoitusta koskevista järjestelyistä sekä muutettavaksi

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräistä opetus- ja kulttuuritoimen vuoden 1995 rahoitusta koskevista järjestelyistä sekä muutettavaksi 1994 vp - HE 185 Hallituksen esitys EduskunnaUe eräitä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen poikkeusjärjestelyitä koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015. 579/2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2015 579/2015 Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta, EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Asia

Lisätiedot

HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön

HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

HE 134/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 134/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 134/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien valtionosuuslain sekä kunnan talouden vakauttamisesta ja kuntaselvityksestä annetun lain 19 :n muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 122/2004 vp kuntien valtionosuuslain 30 :n, sosiaalija terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 b :n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä

Lisätiedot

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ 992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. maaseutuelinkeinojen rahoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2001

SISÄLLYS. N:o Laki. maaseutuelinkeinojen rahoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 1387 1396 SISÄLLYS N:o Sivu 1387 Laki maaseutuelinkeinojen rahoituslain muuttamisesta... 3805 1388 Laki arvonimistä suoritettavasta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon HE 151/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu?

Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu? Opintokeskuspäivä Kulttuuritalo Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu? Opetusneuvos Kirsi Lähde 18.11.2015 LAKI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ (632/1998) OPINTOKESKUKSIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1997 N:o Laki. N:o 1148

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1997 N:o Laki. N:o 1148 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1148 1157 SISÄLLYS N:o Sivu 1148 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta... 4087 1149 Laki

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1997 N:o Laki. N:o 383. mielenterveyslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1997 N:o Laki. N:o 383. mielenterveyslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 1997 N:o 383 395 SISÄLLYS N:o Sivu 383 Laki mielenterveyslain muuttamisesta... 1139 384 Laki valtion mielisairaaloista annetun lain

Lisätiedot

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ vp

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ vp SiVM 20/1997 vp- HE 122/1997 vp SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2011997 vp Hallituksen esitys laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain, valtionosuutta saavista kansanopistoista annetun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2011 1511/2011 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

2000 alusta miljoonan markan. HE 79/1999 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

2000 alusta miljoonan markan. HE 79/1999 vp. Esityksessä ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon HE 79/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hallitussihteeri Aino Still Muistio 15.1.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ AN NETUN ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Hallitus on antanut

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT

2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 232/2009 vp Hallituksen esitys laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain

Lisätiedot

1993 vp - HE 168 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 168 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 57/1998 vp eräiden opetustointa koskevien ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 57/1998 vp eräiden opetustointa koskevien ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta EV 80/1998 vp - HE 57/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta ja kumoamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 29/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lastensuojelulain 5 c :n, lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta

Lisätiedot

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992

Lisätiedot

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto. HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta

HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

HE 193/2000 vp. muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/2000 vp. muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- a terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009)

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ammatillisten erityisoppilaitosten valtionosuu~ den perusteena olevia yksikköhintoja laskettaessa otettaisiin huomioon myös valtion ammatillisista

ammatillisten erityisoppilaitosten valtionosuu~ den perusteena olevia yksikköhintoja laskettaessa otettaisiin huomioon myös valtion ammatillisista 1993 vp - HE 81 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 137/1997 vp PERUSTELUT

HE 137/1997 vp PERUSTELUT HE 137/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 4 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1410/2014 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1998 N:o 1114 1127 SISÄLLYS N:o Sivu 1114 sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 97/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti

HE 97/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti HE 97/2012 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Lisätiedot

HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia

HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien valtionosuuslain 30 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 b :n, opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

vuonna 1996, laiksi kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain kumoamisesta sekä laiksi kansaneläkelain 62 :n muuttamisesta

vuonna 1996, laiksi kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain kumoamisesta sekä laiksi kansaneläkelain 62 :n muuttamisesta LA 56/1995 vp Lakialoite 56 Manninen ym.: Lakialoite laiksi eräistä kuntien valtionosuusjärjestelyistä vuonna 1996, laiksi kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain kumoamisesta sekä laiksi kansaneläkelain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ERÄIDEN OPPI- LAILTA PERITTÄVIEN MAKSUJEN PERUSTEISTA ANNETUN OPETUSMINISTERI-

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 7.1. Rahoitettava toiminta Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitusta myönnetään ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen ja niihin valmistavan

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille

Lisätiedot

1993 vp - HE 151 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 151 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä opetus- ja kulttuuritoimen vuoden 1994 rahoitusta koskevista järjestelyistä ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 144/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1992 vp - HE 291 ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 291 ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 992 vp - HE 29 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 5 ja 6 :n ja sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun

Lisätiedot

HE 68/2006 vp. sivistystyön oppilaitoksista kansalaisopistojen, 1. Nykytila

HE 68/2006 vp. sivistystyön oppilaitoksista kansalaisopistojen, 1. Nykytila Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 53 :n sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 16 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot