OULUN MYLLYPIHA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Fiksusti suunniteltu koti, hyvien palvelujen äärellä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUN MYLLYPIHA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Fiksusti suunniteltu koti, hyvien palvelujen äärellä."

Transkriptio

1 OULUN MYLLYPIHA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA Fiksusti suunniteltu koti, hyvien palvelujen äärellä.

2 MYLLYOJAN FIKSUT KODIT PALVELUIDEN JA YHTEYKSIEN ÄÄRELLÄ Myllyojan uudistuvaan keskustaan tulevilla asunnoilla on unelmasijainti. Lähellä ovat erinomaiset palvelut, hyvät liikenneyhteydet ja loistavat ulkoilumahdollisuudet. ELÄVÄINEN KAUPUNKIKESKUS Täysin uudistetun Karvarinaukion laidalle, ostoskeskuksen tuntumaan tulevan Myllypihan kodeissa on yhdistetty sekä fiksu asuminen, hyvät palvelut että sujuvat liikenneyhteydet. Lähin bussipysäkki on vieressä ja joenvartta pitkin voi pyöräillä jopa keskustaan asti. Kävelytiet ja hiihtoladut ovat lähellä ja uimarannalle on noin kilometrin matka. FIKSU HANKINTA Toimiva koti sisältää kaiken tarpeellisen. Keittiössä on kalusteuuni, keraaminen keittotaso ja kalusteisiin integroitu astianpesukone ja jääkaappi. Kylpyhuone on tilaihme, jossa pyykinhuolto on siististi piilotettu välioven taakse. Hissitalon toimivissa yksiöissä ja kaksioissa on ranskalaiset parvekkeet. Kompakteissa kolmioissa on oma sauna ja lasitettu parveke. OSTOSKESKUS, APTEEKKI, PÄIVÄKOTI, KOULU, ASUKASTILA, SEURAKUNTATALO, KIRJASTO, TERVEYSKESKUS, NEUVOLA KESKUSTAN PALVELUT, OULUHALLI, GOLFHALLI, CASTRENIN URHEILUKESKUS BUSSIPYSÄKKI VIERESSÄ HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää ja vapautta harrastaa. Omilla kulmilla palvelut ovat lähellä ja aikaa riittää arjen ylellisyyksiin. Asiat hoituvat nappia painamalla, hissi vie ja bussi tuo. Autoa en tarvitse, sillä pyörällä pääsee ja kävely avaa aistit virkeimmilleen. Täällä tyytyväisyys tiivistyy, helppous on jokaisen etuoikeus ja hyville tarinoille löytyy koko ajan uusia aiheita! Lue lisää: yit.fi/reviirit HIIHTOLADUT UIMARANTA KYLPYHUONE, JOSTA ON MONEKSI Monitoimisessa kylpyhuoneessa sujuvat kaikki arjen toiminnot peseytymisestä pyykkäykseen. 2 yit.fi/myllypiha

3 TIOA TALOSTA ASUNTOYHTIÖ Asunto Oy Oulun Myllypiha, Karvarinaukio 9 B, Oulu Yhtiössä on yksi viisikerroksinen hissillinen kerrostalo. ASEMAKAAVA Alueella on vahvistettu asemakaava, josta lisätietoja antaa tarvittaessa Oulun kaupungin Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, asemakaavoitus. TONTTI Kohde sijaitsee Oulun Myllyojan kaupunginosassa Karvarinaukion varrella korttelin 51 tontilla 6. Tontti on vuokratontti ja sitä hallitaan hallintajakosopimuksella taloyhtiöiden kesken. HUONEISTOT 1 h+kt 27,0 m 2 13 kpl 2 h+kt 42,0 m 2 4 kpl 2 h+kt 44,5 m 2 5 kpl 2 h+kt 46,5 m 2 4 kpl 3 h+kt+s 59,0 m 2 5 kpl Yhteensä 31 huoneistoa. AUTOPAIKAT Piha-alueella sijaitsevista 18 autopaikasta 4 kpl ovat kolmannessa vaiheessa rakennettavassa autokatoksessa ja 14 kpl pihalla. YHTEIS JA TEKNIS TILAT Tontin piha-alueet ja muut pihan järjestelyt toteutetaan hyväksyttyjen suunnitelmien ja laadittujen sopimuksien mukaisesti. Taloyhtiön jätehuolto ja osa polkupyöräpaikoista ovat pihalla katoksissa ja yhteisiä muiden tontilla sijaitsevien taloyhtiöiden kanssa. Taloyhtiöt jakavat piha-alueet toimintoineen. Tekniset tilat ja varastot sijaitsevat rakennuksen pohjakerroksessa. Asunto Oy Oulun Myllypihassa on talojen B (Asunto Oy Oulun Myllypiha) ja C (Asunto Oy Oulun Myllykartano) yhteinen väestönsuoja. Väestönsuojan toimii rauhanaikana Asunto Oy Oulun Myllypihan irtainvarastona. ARKKITEHTISUUNNITTELU Linja Arkkitehdit Oy Taiteilijan näkemys Asunto Oy Oulun Myllypiha 3

4 pp SIJAINTI P Asunto Oy Oulun Myllypiha Karvarinaukio 9B Oulu C 4 AP pp pp katos 8 AP 7 AP NUORISOTALO aita+portti aita+portti oleskelu port. leikki port. As.oy Oulun Myllypiha as port. pp katos 4 AP KIRJASTO port. pp katos oleskelu leikki Kansankatu 49, Oulu Kaisaniemenkatu 13 A, Hel 4 yit.fi/myllypiha

5 maps4news.com/ HERE MANNINTIE HIN TA NTIE HINTA N TIE ERKINTIE V ALJASTIE KAUTOTIE KINTASTIE PEURATIE LE STIT.. KULMAT. LÖY VIKIÖNTIE KARTTATIE TILUSTIE JALASTIE LIISTIE RESLATIE I N T UR UPÄÄNTIE JUKKOT. HAAPALEHDONTIE KIUA NAP P UNTIE PELTOLANTIE KASARMINTIE JAAKONKUJA VALURINKUJA VÄRTÖNTIE PELTOL A N KA ARI JAAKONP. OULUNSUUNKU KONTINTIE KUMPULANT. TAURINKJ. JA AAPISTIE NÄRHINTIE OULUNSUUNTIE ERKKOLANTIE TÖLLINKJ. KOIVUKJ. HÄKKITIE PIILÄNT. UMPIKUJA TERVONT. RAHARINNANTIE KAUPPILANRANTA MULTAT. PÄÄSKYST. HIESUTIE SANGINTIE TÖLLINTIE SORAT. KOR PÄÄSKYSTIE TURKANHEIMONT. V ATIE KUPARILAMMINTIE OULUJOKI KARVARINT. SUOT. KOIVUMAANTIE VAALANTIE TIILITIE KANERVATIE SIEPPOTIE YLÄ NKÖTIE TIKLITIE HAAPAKUJA R AITALANTIE MYLLYOJANTIE RU UTUTIE HIUKKA VAARANTIE TERVASTIE T. NÄR. M S Ä KAPLASTIE KORPITIE PIHATIE REKITIE NYKÄSENKANKAANT PUNTARIKANKAANTIE IE LA T. VESAKK O T VUST Hiukkavaara IE OUL UJOENTIE HIUKKAVAARA HIUKANP. HI UKANMUTKA HIUKANREITTI HIUKANPIHA SEURATIE KAJAANINTIE TARHURINKUJA ONNELANTIE OULUJOENTIE Oulujoen Hautausmaa VALKIAISJÄRVENTIE Huuhkajapuisto SAIRAALANRINNE S KASTELLINTIE MATOSUONTIE LÄMSÄNTIE LAJATIE NTI E ANTIE SAKKELIT. EKSIKJ. PU OMILITKANT MARSSISAUVANTIE VAAL LIPUNKANTAJANTIE TORPANTIE SOITTA JA N LE NKKI SOITTO Asunto Oy Oulun Myllypiha 5

6 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA AS.OY. OULUN MYLLYPIHA Julkisivu kaakko JULKISIVUKUVAT Julkisivu koillinen AS.OY. OULUN MYLLYPIHA AS.OY. OULUN MYLLYPIHA Julkisivu lounas Julkisivu luode KAAKKOON Mittakaava 1:200 KOILLISEEN 10 m Mittakaava 1:200 LOUNAASEEN Mittakaava 2: m LUOTEESEEN 10 m Mittakaava 2: m Kansankatu 49, Oulu Kaisaniemenka keskus fax 08 toimisto@linja-arkkitehdit.fi yit.fi/myllypiha

7 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 1. kerros 1:200 P 1. KERROS 1:200 Katos & autotalli 3. rakennusvaiheessa LJH IRT.VAR ppp VSS asennuslattia -400mm AK 3 SPK UVV Ovisyvennys PO1 n= % PORRASH. LVV SP-luukun avauspainike TK S SIIV./TALOVAR. MH2 B3 B1 3h+kt+s 59,0 m² B2 44,5 m² Asunto Oy Oulun Myllypiha 7

8 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 2. kerros 1:200 P 2. KERROS 1:200 B9 46,5 m² B8 42,0 m² B10 PO1 S MH2 n= KRS PORRASH. B7 B6 B4 3h+kt+s 59,0 m² B5 44,5 m² 8 yit.fi/myllypiha

9 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 3. kerros 1:200 P 3. KERROS 1:200 B16 46,5 m² B15 42,0 m² B17 PO1 S MH2 n= KRS PORRASH. B14 B13 B11 3h+kt+s 59,0 m² B12 44,5 m² Asunto Oy Oulun Myllypiha 9

10 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 4. kerros 1:200 P 4. KERROS 1:200 B23 46,5 m² B22 42,0 m² B24 PO1 S MH2 n= KRS PORRASH. B21 B20 B18 3h+kt+s 59,0 m² B19 44,5 m² 10 yit.fi/myllypiha

11 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 5. kerros 1:200 P 5. KERROS 1:200 B30 46,5 m² B29 42,0 m² B31 PO1 S MH2 n= KRS PORRASH. B28 B27 B25 3h+kt+s 59,0 m² RPA2 B26 44,5 m² Asunto Oy Oulun Myllypiha 11

12 P 1 H + As. 3 As. 6 As. 13 As. 20 As. 27 AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 1. KERROS 2. KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS 27 m² as 3 as 6 as 13 as 20 as krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs P 12 AP astianpesukone JK jääkaappi RPA ranskalainen parveke Mittakaava 1:100 5 m yit.fi/myllypiha Kansankatu 49, Oulu Kaisaniemenkatu 13 A, 0010 toimisto@linja-arkkitehdit.fi

13 P 1 H + As. 7 As. 14 As. 21 As. 28 AS.OY. OULUN MYLLYKPIHA 2. KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS 27 m² as 7 as 14 as 21 as krs 3. krs 4. krs 5. krs AP astianpesukone JK jääkaappi RPA ranskalainen parveke 13 Asunto Oy Oulun Myllypiha Mittakaava 1:100 5 m Kansankatu 49, Oulu Kaisaniemenkatu 13 A, Hels

14 P 1 H + AS.OY. OULUN MYLLYPIHA As. 10 As. 17 As. 24 As KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS 27 m² as 10 as 17 as 24 as krs 3. krs 4. krs 5. krs 2.KRS PORRASH. PO P 14 AP astianpesukone JK jääkaappi RPA ranskalainen parveke Mittakaava 1:100 5 m yit.fi/myllypiha

15 P 2 H + 42,0 m² AS.OY. OULUN MYLLYPIHA As. 8 As. 15 As. 22 As KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS 42 m² as 8 as 15 as 22 as krs 3. krs 4. krs 5. krs AP astianpesukone JK jääkaappi 15 RPA ranskalainen parveke Asunto Oy Oulun Myllypiha Mittakaava 1:100 5 m Kansankatu 49, Oulu Kaisaniemenkatu 13 A, Hels

16 P 2 H + 44,5 m² AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 44,5 m² As. 2 As. 5 As. 12 As. 19 As KERROS 2. KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS as 2 as 5 as 12 as 19 as krs 2. krs 3. krs 4. krs 5. krs P B AP JK RPA astianpesukone jääkaappi ranskalainen parveke 16 Mittakaava 1:100 5 m Kansankatu 49, Oulu Kaisaniemenkatu yit.fi/myllypiha 13 A, Helsinki

17 P AS.OY. OULUN MYLLYPIHA 2 H + 46,5 m² 46,5 m² As. 9 As. 16 As. 23 As KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS as 9 as 16 as 23 as krs 3. krs 4. krs 5. krs 46,5 m² AP JK RPA astianpesukone jääkaappi ranskalainen parveke Mittakaava 1:100 5 m 17 Asunto Oy Oulun Myllypiha

18 P AS.OY. OULUN MYLLYPIHA As. 1 As. 4 As. 11 As. 18 As H + +S 3h+kt+s 59,0 m² 59 m² as 1 1. krs as 4 2. krs as krs as krs as krs 1. KERROS 2. KERROS 3. KERROS 4. KERROS 5. KERROS S MH2 P B1 3h+kt+s 59,0 m² AP JK RPA astianpesukone jääkaappi ranskalainen parveke Mittakaava 1:100 5 m 18 yit.fi/myllypiha

19 RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTOYHTIÖ Kohde sijaitsee Oulun kaupungissa, Myllyojan kaupunginosassa, korttelin 51 tontilla 6, osoitteessa Karvarinaukio 9 B, Oulu. Kohteessa on yhteensä 31 asuntoa. Rakennuskohde koostuu 5. kerroksisesta kerrostalosta. Autopaikat on sijoitettu asemapiirustuksen mukaisesti piha- ja katospaikoille. Tontin yhteinen piha-alue toteutetaan hyväksyttyjen suunnitelmien ja laadittujen sopimusten mukaisesti. Tontin väestönsuoja, tekniset tilat sekä leikki-, viher- ja liikennealueet tehdään asemapiirustuksen mukaisesti. Tekniset tilat, väestösuoja, varasto ja irtainvarastot sijaitsevat 1. kerroksessa. Osassa asunnoista on oma sauna suunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Oulun Myllypiha (talo B) omistaa tontin vuokraoikeuden määräosin Asunto Oy Oulun Myllyhovin (talo A) ja Asunto Oy Oulun Myllykartanon (talo C) kanssa. Yhtiöiden kesken allekirjoitetaan hallinnanjakosopimus. Korttelin 51 tontti 6 on vuokrattu Oulun kaupungilta. PERUSTUKS Perustukset tehdään betonirakenteisina pääosiltaan maanvaraisilla anturoilla rakennesuunnitelmien mukaisesti. ALAPJA JA VÄLIPJA Alapohja tehdään rakennesuunnitelmien mukaisesti betonirakenteisena. Välipohjat tehdään teräsbetonisista ontelolaatoista rakennesuunnitelmien mukaan. JULKISIVUT Julkisivumateriaali on vaalea kiviaineksinen, tehostevärit ovat ympäristöön sopivia. Muut täydentävät materiaalit tehdään julkisivupiirustusten mukaisesti. YLÄPJA JA VESIKATE Yläpohjana on ontelolaatat ja ristikkorakenteet lämmöneristyksineen. Vesikatteena on bitumikermikate. VÄLISEINÄT Huoneistojen väliset seinät ovat betoniseiniä. Asuntojen sisäpuoliset seinät ovat puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä. Pesuhuoneet ovat elementtivalmisteisia. IKKUNAT JA PARVEKEOV Sisään avautuvat, tehdasvalmisteiset, kolmilasiset puualumiini-ikkunat, tehdasmaalattuna. Parvekeovet tehdään ovisuunnitelmien mukaisesti. Ulkopuoliset osat käsiteltynä värimäärityksen mukaisesti. Asuntojen ikkunoissa ja parvekeovissa on sälekaihtimet. OV Porrashuoneiden ulko-ovet ovat metallirakenteisia lasiovia. Asuntojen porrashuoneeseen avautuvat ovet ovat viilupintaisia paloa pidättäviä ovia. Väliovet tehdään arkkitehtisuunnitelmien mukaisesti. PARVEKKE (EI KOSKE RANSKALAISIA PARVEKKEITA) Asuntojen parvekkeet pohjapiirustusten ja julkisivupiirustusten mukaisesti tehtynä. Parvekevarustukseen sisältyy pistorasia. Asuntojen parvekkeet lasitetaan. Parvekelasitusta ei ole suunniteltu kaikilta osiltaan vesi- ja ilmatiiviiksi rakenteeksi. LATTIAPÄÄLLYSTE Eteisissä, keittiöissä, olohuoneissa, makuuhuoneissa ja alkoveissa on laminaattilattia. Pesuhuoneissa ja saunoissa on lattialaatoitus. SISÄSEINÄT Pesuhuoneiden seinien materiaalit tehdään erillissuunnitelman mukaisesti. Asuntojen betoniseinät tasoitetaan ja seinät maalataan värisuunnitelman mukaisesti. SISÄKATOT Pesuhuoneiden ja saunojen katot tehdään erillissuunnitelman mukaisesti. Pääosin ontelolaattakatot ruiskutasoitetaan valkoisiksi. KALUSTE Asunnoissa on tehdasvalmisteiset kalusteet erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti tehtynä. Kosteiden tilojen tehdasvalmisteiset kalusteet tehdään erillisen kalustesuunnitelman mukaisesti. VARUSTE Asuntoihin asennetaan verhokiskot. Pesuhuoneissa ja saunoissa on varustus erillisen suunnitelman mukaisesti. Irtaimistovarastoihin asennetaan vaatetanko ja hyllyt. Asunnot varustetaan verkkokäyttöisillä palovaroittimilla. KONE JA LAITTE Keittiön kalustus ja varustus toteutetaan erillissuunnitelman mukaisesti. Pesuhuoneissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle. Saunoissa on sähkökiuas. HISSI Porrashuone varustetaan invamitoituksen täyttävällä asuintalohissillä. PIHA Tontin yhteiset oleskelualueet, istutukset, nurmialueet ja pihakäytävät sekä pihan varusteet toteutetaan asemapiirustuksen mukaisesti. TALOTEKNIIKKA Asuinrakennus liitetään Oulun energian kaukolämpöverkostoon patterilämmityksenä. Rakennuksissa on huoneistokohtainen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto varustettuna LTO-laitteella, asuntokohtainen vedenmittaus (sekä kylmä- että lämminvesi) ja vedenkulutusta pienentävät wc-istuimet. Pesu- ja saunatilojen lattioihin asennetaan mukavuuslattialämmitys huoneiston sähköverkkoon liitettynä. Rakennus varustetaan kiinteistökohtaisella laajakaista- ja kaapelitelevisioliittymällä. Talo varustetaan ovipuhelinjärjestelmällä. Asuntojen sähkö-, antenni- ja yleiskaapelointipistokkeet sijoitetaan erikoispiirustusten mukaisesti. HUOMAUTUKS Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen. Rakentajalla on oikeus vaihtaa rakenteita ja materiaaleja toisiin samanarvoisiin. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. Perspektiivikuvan tarkoitus on havainnollistaa kohteen ulkonäköä. Se ei ole suunnitelma-asiakirja ja saattaa yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta rakennuksesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja, joita ei ole merkitty esittelypiirustuksiin. Kalusteiden ja hormien mitoitus tarkistetaan työmaalla, ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Piirustuksissa katkoviivalla esitetyt kalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Autopaikkojen mitoitus sekä autojen kulkuun varatut tilat noudattavat kohdekohtaista suunnittelua, johon vaikuttavat mm. kaavamääräykset ja paikoitusta varten käytettävissä oleva tila. Tämän johdosta mitoitus voi poiketa suosituksista. Asunto Oy Oulun Myllypiha 19

20 yit.fi/myllypiha ESITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Paulaharjuntie 20, Oulu Raija Koistinen LKV, puh Teuvo Haverinen LKV, puh Reetta Muje, puh facebook.com/yitkoti yit.fi/asunnot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva OULUN MYLLYKARTANO MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA Visualisointikuva UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa

Lisätiedot

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.

Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ OULUN EVELIINA KAAKKURI 2 Asunto Oy Oulun Eveliina yitkoti.fi Eveliina kutsuu uuteen kotiin valmiiseen kaupunginosaan Eveliina on oiva valinta sinulle, joka arvostat hyvien palvelujen

Lisätiedot

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN

AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN AS OY IISALMEN KARJALANHELMI UUSI HELMI IISALMEN KESKUSTAAN Uusi helmi Iisalmen keskustaan Asunto Oy Iisalmen Karjalanhelmi nousee arvostetulle asuinalueelle aivan Iisalmen keskustaan. Taloyhtiön omalle

Lisätiedot

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle

AS OY IISALMEN MAJAKKA. Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle AS OY IISALMEN MAJAKKA Uusi kohde Luuniemen arvostetulle asuinalueelle Upeita kaupunki koteja. Kaunis ympäröivä luonto järvimaisemineen yhdistettynä keskustan palvelujen läheisyyteen luovat käytännöllisyyttä

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla.

Asunto Oy Raahen Jokiranta. Mukava koti Pattijoen rannalla. Mukava koti Pattijoen rannalla. Puistoalue Talo C Kevyenliikenteenväylä ja Pattijoki Talo D Oleskelu- ja leikkialue Tekn. Talo B Arokankaantie 2 vierasap 1 ap Autokatos 1 6 ap 1 ap Autokatos 3 4 ap Autokatos

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa

AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa AS OY OULUN MARSKI Keskellä elämää, lähellä luontoa Uuden ajan asuinalue Pohjoisen luonto yhdistyy täällä uuden ajan kaupunkiasumiseen. Asunto Oy Oulun Marskia ympäröivä Kivikkokangas on uusi, pientalovaltainen

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA. Tämä on todellinen mansikkapaikka

AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA. Tämä on todellinen mansikkapaikka AS OY HYVINKÄÄN AHOMANSIKKA Tämä on todellinen mansikkapaikka Poimi Ahomansikka Tämä on todellinen mansikkapaikka lähellä luontoa ja kaupungin palveluja! Asunto Oy Hyvinkään Ahomansikka sijaitsee arvostetulla

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla.

Asunto Oy Kuopion Savolanhelmi I. Rivitalokoti kauniilla paikalla. Rivitalokoti kauniilla paikalla. SAVOLANPLLONKUJA SAVOLANAHONTI TALO A TALO B AK 1 AK 2 VSS JÄT AK 3 LIKKI JA OLLU AK 4 TALO TALO TALO C TALO SAVOLANNIMNTI I-vaiheessa rakennetaan talot, ja. Asunto Oy

Lisätiedot

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua

ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua ASUNTO OY KIRKKONUMMEN AURINKOPIHA Avaraa tilaa ja asumisen laatua Uniikki koti upeassa ympäristössä Täällä koti on osa maisemaa, maisema osa kotia - valoa tulvillaan, jokainen vuodenaika vahvasti läsnä.

Lisätiedot

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa

ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI. Hyvää tuulta Hiirosessa ASUNTO OY OULUN HIIROSEN TÄHTI Hyvää tuulta Hiirosessa Hiirosessa kaikki on lähellä Asunto Oy Hiirosen Tähti sijaitsee omalla tontilla Hiirosen kaupunginosassa, Oulun keskustan läheisyydessä. Hyvä sijainti

Lisätiedot

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti!

AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! AS OY JÄÄLIN RANTAPOLKU Rantapolulta laadukas koti! Avaraa tilaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Jäälin Rantapolku muodostuu kahdesta rivitalosta. Yhteensä niissä on 12 valoisaa asuntoa, joiden koko vaihtelee

Lisätiedot

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti

ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti ASUNTO OY KLAUKKALAN TÄHTI Viiden tähden sijainti Viiden tähden sijainti Täällä yhdistyvät maaseutumainen ympäristö, hyvät palvelut ja pääkaupunkiseudun läheisyys! Asunto Oy Klaukkalan Tähti sijaitsee

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella.

Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Uusi koti luonnonkauniilla alueella. Asunto Oy Kuopion Antikkalanhelmi Kohde rakennetaan luonnonkauniille Pihlajalaakson alueelle lähelle kaupungin keskustaa, jonne on alle 3 kilometriä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä

AS OY KEMPELEEN TAMMIPUISTO. Puiston keskellä, palvelujen äärellä A OY KEMEEN TAMMIPUITO Puiston keellä, palvelujen äärellä As Oy Kempeleen Tammipuisto Asu ja viihdy huippupaikalla Kempeleen keustassa! Asunto Oy Kempeleen Tammipuisto rakennetaan omalle tontille rauhalliseen,

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella.

Asunto Oy Raahen Jokihelmi. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Mukavaa asumista luonnonläheisellä alueella. Tomutus rakennetaan rauhalliselle alueelle Pattijoelle. Tontille valmistuu yhteensä viisi rivitaloa. Aivan lähellä virtaa Pattijoki. Ympäristö on vehreä ja

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Helmi. Mukava koti Limingassa.

Asunto Oy Limingan Helmi. Mukava koti Limingassa. Mukava koti Limingassa. Talo C AP 16 13 12 AK 2 11 10 9 8 Jäte Oleskelu- ja leikkialue Talo B Talo A SORSAPUISTO Tekn. TEERITIE Talo C AP 16 13 12 AK 2 11 10 9 8 Jäte AP AP Vieras 14 15 AP 7 6 5 4 3 AK

Lisätiedot

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä

ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä ASUNTO OY KÄRÄNGÄN TÄHTI Oma koti saariston sylissä Viihtyisää asumisen laatua Asunto Oy Kärängän Tähteen tulee 38 luhtitalokotia. Korkeatasoiset ja hyvin varustellut asunnot tarjoavat vaihtoehtoja monenlaisiin

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä

As Oy Oulun Ukko-Pekka. Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä As Oy Oulun Ukko-Pekka Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Elämisen laatua luonnon ja palvelujen lähellä Tulevaisuuden mallikaupunginosa alkaa täältä! Asunto Oy Oulun Ukko-Pekka on kuuden rakennuksen

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa.

Asunto Oy Oulun Kuninkaanhovi. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. Viihtyisä kerrostalokoti Hiirosessa. K : TOM : AUTOKATOS TALO A : TOM : JÄTEK +5,50 AK LT AK AK AK4 AK5 AK AK7 AK8 TALO B Aita Aita Leikki A4 Aita Aita Varastot Var Var Var Var A9 A40 A9 A0 A A A A4 A5

Lisätiedot

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET

AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie

Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Raalantie Ohjastie Laidunkaari Raalantie Laiduntie Asunto Oy Nurmijärven Ohjastie Nurmijärvi on nopeasti kehittyvä lapsiystävällinen,

Lisätiedot

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti.

Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Parhaalla paikalla, nykyaikainen ja tyylikäs koti. Kiertotie Honkitie Asunto Oy Kiimingin Koskenpyörre Haukiputaantie Terveystie Siltatie Kiiminkijoki Kirjasto KIIMINKI Kuusamontie Ouluntie Isoahontie

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa.

Asunto Oy Oulun Ritahovi. Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi Oma koti Ritaharjussa. sunto Oy Oulun Ritahovi sunto Oy Oulun Ritahovi Oulun seudun karttapalvelu :: Tulostussivu http://kartta.ouka.fi/web/printpage.aspx sunto Oy Oulun Ritahovi

Lisätiedot

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa

AS OY OULUN SAFIIRI. Oma koti Ritaharjussa AS OY OULUN SAFIIRI Oma koti Ritaharjussa As Oy Oulun Safiiri Asunto Oy Oulun Safiiri rakennetaan lapsiperheiden suosimaan ja rauhalliseen Ritaharjun kaupunginosaan. Ritaharjusta löytyy koulu, päiväkoteja,

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.

Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat. 1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta.

As Oy Lakeuden Helmi. Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. As Oy Lakeuden Helmi Koti keskellä kauneinta pohjoispohjalaista lakeutta. Avarassa maisemassa toiveiden asuinpaikka Asunto Oy Lakeuden Helmi rakennetaan Tyrnävän tunnelmallisen kylänraitin varrelle, hyvien

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857

Asunto Oy Limingan Kyyhky. TupoksenƟe, 91900 LIMINKA. MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky TupoksenƟe, 91900 LIMINKA MyynƟ: Vesa-Maƫ Tervonen, p. 050 343 8857 Asunto Oy Limingan Kyyhky HankeƟedot ja karʃa Viisikerroksinen Asunto Oy Limingan Kyyhky sijaitsee HankeƟedot

Lisätiedot

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa

AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI. Keskellä kauneinta Savoa AS OY SIILINJÄRVEN KASURILAN HELMI Keskellä kauneinta Savoa Resepti viihtyisään asumiseen Asunto Oy Kasurilan Helmessä kymmenen erillistalon muodostama kortteli tarjoaa turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KOTIRANTA

ROVANIEMEN KOTIRANTA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.

Lisätiedot

Ritalinna. Hyvää arkea Ritaharjussa. As Oy Oulun Ritalinna Talatie 1, Oulu

Ritalinna. Hyvää arkea Ritaharjussa. As Oy Oulun Ritalinna Talatie 1, Oulu Ritalinna Hyvää arkea Ritaharjussa As Oy Oulun Ritalinna Talatie 1, 90590 Oulu Uusi koti Ritaharjusta palveluiden ja luonnon läheltä As. Oy Oulun Ritalinna Talatie 1 Ritaväylä Urheilupuisto Koulu, päiväkoti

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista.

Asunto Oy Iisalmen Kotipiha. Viihtyisää asumista. Asunto Oy Iisalmen otipiha Viihtyisää asumista. -.OA RAENNUTOIMENPIDE RAENNUTEEN NIMI JA OOITE ORTTELI/LA Pajalankatu 17 84100 Ylivieska Finland Tel.+358-(0)8-420009 Fax +358-(0)8-420060 email: arkkitehtitoimisto@paloranta.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Alppilan Tähti

Asunto Oy Oulun Alppilan Tähti ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Oulun Alppilan Tähti ALPPILA Valoisa koti uudessa Alppilassa Opiskelijoiden suosikkiosoite on yliopistokampuksen tuntumassa. Vain muutaman kilometrin matka luennoille, tentteihin

Lisätiedot

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita

As Oy Kuopion Puijonpursi. Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita s Oy Kuopion Puijonpursi Viihtyisä koti luonnon keskellä, lähellä palveluita Luonnonläheistä elämistä Pyöräilymatkan päässä Kuopion keskustasta voit elää hiihtolatujen, lenkkeilypolkujen, laskettelurinteiden

Lisätiedot

As Oy Tuusulan. Boston. Vanhan tupakkatehtaan alueella

As Oy Tuusulan. Boston. Vanhan tupakkatehtaan alueella As Oy Tuusulan Boston Vanhan tupakkatehtaan alueella Tyyliä ja tunnelmaa taiteilijoiden maisemissa Täällä yhdistyvät tyylikäs ja moderni rivitaloalue sekä historiallinen miljöö! As Oy Tuusulan Boston rakennetaan

Lisätiedot

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva

OULUN MYLLYKARTANO UUSI KOTI JA PALVELUT NAAPURISSA MYLLYOJA KERROSTALOKOTEJA. Visualisointikuva OULUN MYLLYKARTANO MYLLYOJA KERROTALOKOTEJA Visualisointikuva UUI KOTI JA PALVELUT NAAPURIA 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Soittajanlaulu

Asunto Oy Oulun Soittajanlaulu Asunto Oy Oulun Soittajanlaulu Taiteilijan näkemys. Lenkkipolkujen ja hyvien yhteyksien äärellä lapti.fi Taiteilijan näkemys. Lenkkipolkujen ja hyvien yhteyksien äärellä Taiteilijan näkemys. Asunto Oy

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi. Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella.

Asunto Oy Siilinjärven Kultasiipi. Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella. Asunto Oy iilinjärven Kultasiipi Rivitalokoti suositulla Haaparinteen alueella. pa pa pa pa LU V V asf V th V asf V IKKIIHA LU pa LU V V pa V -/OATAULU V V pa LU V V pa LU LU V V V Asunto Oy iilinjärven

Lisätiedot

Jätkäsaari. Elämänlaatua Jätkäsaaressa. As Oy Helsingin Satamajätkä Atlantinkatu 18, Helsinki

Jätkäsaari. Elämänlaatua Jätkäsaaressa. As Oy Helsingin Satamajätkä Atlantinkatu 18, Helsinki Jätkäsaari Elämänlaatua Jätkäsaaressa As Oy Helsingin atamajätkä Atlantinkatu 18, 00220 Helsinki Mukavaa arkea Jätkäsaaressa palveluiden ja meren äärellä. Ruoholahti Atlantinkatu As. Oy Helsingin atamajätkä

Lisätiedot

Betonimiehenkatu 19A

Betonimiehenkatu 19A etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)

Lisätiedot

As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa

As Oy Haukiputaan Jokimaisema. Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa As Oy Haukiputaan Jokimaisema Viihtyisä koti Kiiminkijoen idyllisessä rantamaisemassa Idyllisessä maisemassa ja palvelujen lähellä Asunto Oy Haukiputaan Jokimaisema sijaitsee kilometri, lähimpään kauppaan

Lisätiedot

lähellä. Erillistalokoti

lähellä. Erillistalokoti Erillistalokoti As Oy Kempeleen Linnanherra lähellä. As Oy Kempeleen Linnanherra rakennetaan arvostetun ja suositun Linnakankaan sydämeen. Näitä moderneja koteja hyvien kulkuyhteyksien ja liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Haukipudas. Helppoa arkea Haukiputaalla. Herralanhovi Herralantie 1, Haukipudas. As Oy ENNAKKOMARKKINOINNISSA

Haukipudas. Helppoa arkea Haukiputaalla. Herralanhovi Herralantie 1, Haukipudas. As Oy ENNAKKOMARKKINOINNISSA Haukipudas Helppoa arkea Haukiputaalla ENNAKKOMARKKINOINNISSA As Oy Herralanhovi Herralantie 1, 90830 Haukipudas Vaivatonta ja viihtyisää - Koti kaikkien palveluiden lähellä Kirkkotie As. Oy HERRALANHOVI

Lisätiedot

Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 B Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 Hsto nro Kerros Hstotyyppi Pinta-ala Jyvitetty Vuokra huoneistoala 47 1 1h+kk 31,5 35,1 358,02 48 1 2h+kk 45,5

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki. Maukkaita hetkiä uudessa kodissa

Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki. Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Maukkaita hetkiä uudessa kodissa Täältä löydät uuden mansikkapaikan! Asunto Oy Hyvinkään Mansikkamäki rakennetaan suuren suosion saaneen

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.

RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti. Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde

Lisätiedot

Asunto Oy Jäälin Rantavahti

Asunto Oy Jäälin Rantavahti Asunto Oy Jäälin Rantavahti Mukavaa asumista lähellä luontoa ja palveluja. Rakennamme huolella. Asunto Oy Jäälin Rantavahti Aivan Jäälijärven tuntumaan rakennetaan uusi yhden luhtitalon ja kahden rivitalon

Lisätiedot

As Oy Hyvinkään. Ahomansikka. Lähellä luontoa ja kaupungin palveluja

As Oy Hyvinkään. Ahomansikka. Lähellä luontoa ja kaupungin palveluja As Oy Hyvinkään Ahomansikka ähellä luontoa ja kaupungin palveluja Todellinen mansikkapaikka Tämä on todellinen mansikkapaikka lähellä luontoa ja kaupungin palveluja! Asunto Oy Hyvinkään Ahomansikka sijaitsee

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu

Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu Asunto Oy Kuopion Pihlajapuu lapti.fi Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta RAKENNAE HUOLELLA Lähellä luontoa suositulla Puijon asuinalueelle Asu lähellä Kuopion keskustaa ja nauti hyvistä harrastusmahdollisuuksista!

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Merihelmi KAUPUNGINRANTA

Asunto Oy Raahen Merihelmi KAUPUNGINRANTA KAUUNGINRANTA 2 Sinne kuuntelemaan aallon kohinata, katselemaan sinimustaa ulappaa. Aaro Hellaakoski, Nimettömiä lauluja 1918 3 Uniikki kotiranta Raahen keskustassa AitiopAikkA merenkävijäin kaupungissa

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Höyhenkuja 7. Moderni koti Oulun Kaakkurissa

Asunto Oy Oulun Höyhenkuja 7. Moderni koti Oulun Kaakkurissa sunto Oy Oulun Höyhenkuja Moderni koti Oulun aakkurissa OY OULUN HÖYHENUJ EMIIRRO : sunto Oy Oulun Höyhenkuja m IT h=m V HUONEITOVRTOT TLOVRTO TLO +., -,,,, ÖRÄTO % I LU mm,,,, TLO,,,, MU TO +. E. I +

Lisätiedot

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti

ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia

Lisätiedot

Asunto Oy Limingan Niittyvilla

Asunto Oy Limingan Niittyvilla Asunto Oy Limingan Niittyvilla Taitelijan näkemys. Taitelijan näkemys. lapti.fi Viihtyisä ja vetovoimainen Liminka Taitelijan näkemys. Viihtyisä ja vetovoimainen Liminka Taitelijan näkemys. Limingan viihtyisä

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ WILLA KATAJA

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ WILLA KATAJA ASUNTO-OSAKEYHTIÖ WILLA KATAJA Ennakkomarkkinoinnissa yhdeksän huoneiston rivitalo. Scandinaavisen selkeät ja modernit kodit rakennetaan arvostetulle Katajarannan alueelle. Kilometrin säteeltä löydät kaikki

Lisätiedot

As Oy Naantalin Swingi

As Oy Naantalin Swingi As Oy Naantalin Swingi Ihastuttava koti aktiiviseen elämään Haaveiletko rauhallisesta asuinympäristöstä ja kauniista näkymistä? Täällä toiveesi toteutuu! Asunto Oy Naantalin Swingi rakennetaan luonnonkauniille

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Tuohiniitty

Asunto Oy Oulun Tuohiniitty KIIMINKI ennakkomarkkinointi 2 Oulun itäisellä laidalla voit kuulla Kiiminkijoen virtaavan Mittakaava 1:100 5 m 3 Ouluun kuuluva Kiiminki sijaitsee kaupungista parikymmentä kilometriä itään, Kuusamon suuntaan.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

ASUNTO OSAKEYHTIÖ OULUN TERVAHOVIN RANTATALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSKOHDE PERUSTUKSET VÄLIPOHJA 11.06.2014

ASUNTO OSAKEYHTIÖ OULUN TERVAHOVIN RANTATALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSKOHDE PERUSTUKSET VÄLIPOHJA 11.06.2014 ASUNTO OSAKEYHTIÖ OULUN TERVAHOVIN RANTATALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE 11.06.2014 RAKENNUSKOHDE Kohde on katoksella toisiinsa liitetty kaksiosainen ja kolmekerroksinen kerrostalo, jossa on kaksi porrashuonetta

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS

AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI

RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI 16.04.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS, SUUNNITTELUTILANTEEN 16.04.2014 MUKAISESTI YLEISTÄ As Oy Iin Kirjala on vapaarahoitteinen kerrostaloyhtiö. Yhtiö muodostuu yhdestä neljäkerroksisesta puukerrostalosta,

Lisätiedot

KALLIOTÖRMÄNhelmi KOTI KALLAVEDEN MAISEMISSA ASUNTO OY KUOPION KALLIOTÖRMÄNHELMI

KALLIOTÖRMÄNhelmi KOTI KALLAVEDEN MAISEMISSA ASUNTO OY KUOPION KALLIOTÖRMÄNHELMI KALLIOTÖRMÄNhelmi KOTI KALLAVEDEN MAISEMISSA ASUNTO OY KUOPION KALLIOTÖRMÄNHELMI Teemme sinulle kodin Missionamme on luoda laadukkaita ja viihtyisiä koteja, sekä juuri sinun tarpeisiin sopivia elinympäristöjä.

Lisätiedot

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15

TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15 30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

Joensuun Merimiehenkatu 3

Joensuun Merimiehenkatu 3 Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu

Lisätiedot

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.

Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7. RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Kuunsilta

Asunto Oy Oulun Kuunsilta Asunto Oy Oulun Kuunsilta lapti.fi Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta RAKENNAMME HUOLELLA Omaa rauhaa ja asumisen helppoutta Asunto Oy Oulun Kuunsilta rakennetaan uudelle pientalovaltaiselle Kiulukankaan

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

As Oy Haagan Tähti. Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa

As Oy Haagan Tähti. Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa As Oy Haagan Tähti Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa Ajatonta asumista alppiruusujen Haagassa Asunto Oy Haagan Tähti rakennetaan upeiden näkymien äärelle Haagan puiston viereen. Etelä- Haagan mutkittelevilla

Lisätiedot

Asunto Oy Oulun Soittajansävel

Asunto Oy Oulun Soittajansävel Asunto Oy Oulun Soittajansävel Taitelijan näkemys. Lenkkipolkujen ja hyvien yhteyksien äärellä lapti.fi Taitelijan näkemys. Taitelijan näkemys. Lenkkipolkujen ja hyvien yhteyksien äärellä Taitelijan näkemys.

Lisätiedot

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS

HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee

Lisätiedot

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy

Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Oulunkylän Onnela

Asunto Oy Oulunkylän Onnela Asunto Oy Oulunkylän Onnela lapti.fi Viihdy Onnelassa Oulunkylän sydämessä Viihtyisää asumista vehreässä Oulunkylässä Parkkitilat Yleiset tilat Asunto Oy Oulunkylän Onnela rakennetaan arvostetulle alueelle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki

RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki /JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1.

RAKENNUSTAPASELOSTE AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA. As. Oy Järvenpään Erkintarha (5) Osoite: Erkinkuja Järvenpää. 1. As. Oy Järvenpään Erkintarha 16.10.2018 1(5) AS OY JÄRVENPÄÄN ERKINTARHA Osoite: Erkinkuja 8 04420 Järvenpää 1. Kohde As Oy Järvenpään Erkintarha on vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Yhtiössä on 13

Lisätiedot