Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012"

Transkriptio

1 + NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Toukokuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli työtöntä työnhakijaa lomautetut työnhakijat mukaan lukien, mikä on 814 (-3,4 %) vähemmän kuin huhtikuussa Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä laski 1 100:lla. Lomautettuna oli henkilöä eli 67 (6,2 %) vähemmän vuodentakaiseen verrattuna. Huhtikuuhun 2012 verrattuna lomautettujen määrä laski 356 henkilöllä. Viiden ensimmäisen kuukauden, eli tammi-toukokuun aikana vuonna 2012 oli työttömien työnhakijoiden määrä laskenut 5 % vastaavasta ajankohdasta vuotta aiemmin.(kuvio 1.) Talouden ennallaan oleva tilanne oli nähtävissä Toukokuun työllisyystilastojen osalta positiivisessa mielessä. Työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen laskusuunnassa. Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla edelleen koko maata heikompi toukokuun 2012 lopussa. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,1 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 8,3 prosenttia. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä kuitenkin väheni vuositasolla enemmän (5 %) kuin keskimäärin koko maassa, jossa oli nousua (1 %). ELY-keskuksittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä laski Pirkanmaalla eniten koko maassa. Tämä johtuu osittain siitä, että talouden taantuman aikana Pirkanmaan työttömyys kasvoi selvästi muuta maata nopeammin ja nyt tapahtuva muutos on edelleen osittain korjausliikettä.

2 Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä sama määrä työttömiä kuin vuosi sitten Työ- ja elinkeinohallinnon toimenpiteissä oli toukokuun 2012 lopussa työnhakijaa eli 4,3 prosenttia työvoimasta. Osuus työvoimasta on ollut samaa suuruusluokkaa usean vuoden ajan. Kaikissa toimenpiteissä sijoitettuja oli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna lisääntyi edelleen omaehtoisen opiskelun aloittaneiden työnhakijoiden määrä (38,7 %), kun taas työvoimakoulutukseen osallistuneiden työnhakijoiden määrä laski (12,7 %). Toukokuun lopussa palkkaperusteisissa toimenpiteissä oli 2 783, työvoimakoulutuksessa 2 761, omaehtoisessa opiskelussa 1 380, työmarkkinatuen työharjoittelussa 1 501, kuntouttavassa työtoiminnassa ja vuorottelutyöpaikkaan työllistettynä 917 työnhakijaa. Vuorotteluvapaan suosio oli kuluvana vuotena noussut selvästi viime vuodesta (19,6 %). Palkkaperusteiset toimenpiteet kokonaisuudessaan väheni viime vuodesta 10,7 %. Avoimien työpaikkojen määrä noussut tammi-toukokuussa vuoden takaisesta Avoimien työpaikkojen määrä tammi-toukokuussa 2012 oli noussut 7 % viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Pirkanmaan TE -toimistoissa oli avoimia työpaikkoja toukokuun 2012 lopussa kpl, mikä on 330 kpl (13,6 %) enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Toukokuun aikana oli avoinna kaikkiaan työpaikkaa, joista uusia huhtikuun aikana avautuneita kpl. Kuukauden aikana täyttyi työpaikkaa, joista kpl (30 %) TE -toimistojen hakijoilla. Toukokuun lopussa keskimäärin yhtä työtöntä työnhakijaa kohden oli avoinna 0,12 työpaikkaa. (Kuvio 2.). Työpaikkojen avoinna oloajan kesto oli kasvanut vuoden takaisesta tilanteesta. Yli 2 kuukautta avoimena olevien työpaikkojen määrä oli 20 % kaikista avoimista työpaikoista. 2

3 Avoimia työpaikkoja oli toukokuun lopussa eniten terveydenhuolto- ja sosiaalialalla (612 kpl), palvelutyössä (545 kpl), kaupallisessa työssä (371 kpl) ja teollisessa työssä (360 kpl). (Kuvio 3.) Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna avointen työpaikkojen määrä lisääntyi eniten terveydenhuolto ja sosiaalialan työssä (208 kpl), palvelu- ja teollisessa työssä (187 kpl) sekä teollisessa työssä (117 kpl). Avointen työpaikkojen määrä väheni eniten kaupallisessa työssä (89 kpl), hallinto- ja toimistotyössä (86 kpl) sekä teknisessä työssä (29 kpl). Hallinto- ja toimistotyössä avoimien työpaikkojen määrä väheni edellisvuodesta 31,6 %. Siitä huolimatta alan avoimien työpaikkojen määrä on edelleen suuri. Työttömyyden lasku oli hieman hidastunut Eniten työttömiä työnhakijoita oli toukokuun 2012 lopussa teollisessa työssä (5 321), luokittelemattomassa työssä (3 436) sekä teknisessä, luonnontieteellisessä, yhteiskuntatieteellisessä ja taiteellisessa työssä (3 078). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömiä työnhakijoita oli ilman ammattia olevien ryhmässä 3 011, konepaja- ja rakennusmetallityössä 1 739, talonrakennustyössä 1 417, tavaroiden myyntityössä 1 133, teknisessä työssä sekä sihteeri ja toimistotyössä 999. Vuoden 2011 toukokuun loppuun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni tai pysyi lähes ennallaan suurimmassa osassa pääammattiryhmiä lukuun ottamatta maa- ja metsätaloustyötä sekä palvelutyötä. Näissä pääammattiryhmissä kasvu oli kuitenkin pientä. Suhteellisesti eniten työttömien työnhakijoiden määrä laski teollisessa työssä (10,2 %), rakennustyössä (5,4 %), terveydenhuolto, sosiaalialantyössä (4,2 %) sekä teknisessä ja opetustyössä (3,5 %). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä laski voimakkaimmin sähkötyössä (14,5 %), teknisessä työssä (12,4 %), lasten päivähoitotyössä (12,3 %), konepaja- ja rakennusmetallityössä (10,4 %), myyntityössä (9,6 %) ja sosiaalialan työssä (9,4 %). Työttömyysaste alhaisin Lounais-Pirkanmaalla, Etelä-Pirkanmaalla sekä Tampereen seutukunnassa korkein Toukokuun lopussa oli työttömiä työnhakijoita edellisvuoden vastaavaa ajankohtaan verrattuna vähemmän kaikissa seutukunnissa. Työttömien määrä laski voimakkaimmin Ylä-Pirkanmaan seutukunnassa (10 %) sekä vähiten Luoteis-Pirkanmaan seutukunnassa (1 %). Kunnittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni suhteellisesti eniten Ruovedellä (27 %), Vesilahdella (19 %), Pälkäneellä (14 %), Lempäälässä (12 %) ja Urjalassa (11 %). Työttömien työnhakijoiden määrä nousi suhteellisesti eniten Ikaalisissa (8 %) ja Hämeenkyrössä (5 %). Seutukunnittain tarkasteltuna työttömyysaste oli alhaisin Lounais-Pirkanmaalla (5,0 %) ja Luoteis-Pirkanmaalla (6,5 %). Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen seutukuntien työttömyysaste oli korkein (10,1 %). Kuntatasolla oli Sastamalassa (4,9 %), Punkalaitumella ja Vesilahdella (5,4 %) sekä Kihniössä (5,5 %) työttömyysaste alhaisin. Työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista korkein Tampereella (11,8 %), Valkeakoskella (10,7 %) ja Urjalassa (10,0 %). Tampereen 3

4 kaupungin työttömyysaste oli koko maan 16 suurimman kaupungin vertailussa seitsemänneksi korkein Joensuun (14,1 %), Lahden (12,9 %), Rovaniemen (12,6 %), Oulun (12,5 %), Jyväskylän (12,0 %) ja Turun (12,0 %) jälkeen. Työttömyysasteella mitattuna Tampereen tilanne on parantunut selvästi kuluvana vuonna suurten kaupunkien välisessä vertailussa. Työttömien työnhakijoiden absoluuttinen määrä oli sen sijaan Tampereen kaupungissa ( henkilöä) maan toiseksi korkein Helsingin ( henkilöä) jälkeen. Suurista kaupungeista paras tilanne on Espoossa (5,3 %) ja Vaasassa (7,0 %). Espoon, Helsingin, Turun sekä Vantaan työttömyysaste oli hieman noussut huhtikuun 2012 tilanteesta, Tampereen toukokuun 2012 luku oli huhtikuun 2012 kanssa samalla tasolla. Työttömyyden rakennekehitys ennallaan nuorten osalta Alle 25 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla toukokuun lopussa 2 845, joista alle 20 -vuotiaita 485 henkilöä. Alle 25 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä laski huhtikuusta 148:llä (4,9 %) ja edellisvuoden toukokuusta määrä laski 84:llä (2,9 %). Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli ajankohtaan nähden normaalissa tilanteessa, eli laskemassa. Alle 20-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli laskenut toukokuussa 2012 huhtikuusta henkilöllä (11,2 %) ja vuoden takaisesta luvusta 112 henkilöä (18,8 %). Nuorten alle 20-vuotiaiden työllisyystilanne on säilynyt positiivisena. Yli 50 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli laskusuunnassa vuositasolla. Toukokuun 2012 lopussa yli 50 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli eli 238 (2,7 %) vähemmän vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Toukokuun lopussa alle 30 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli yhteensä henkilöä, joista vuotiaita henkilöä, vuotiaita henkilöä ja alle 20 -vuotiaita 485 henkilöä. Yli 50 -vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli edelleen selvästi korkeampi (66 %) kuin nuorten alle 25 -vuotiaiden. Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna alle 30 -vuotiaiden määrä väheni 300:llä eli 6 prosenttia. (Kuvio 4.) Huhtikuuhun 2012 verrattuna määrä laski yli 200:la työttömällä työnhakijalla (4 %). ELY-keskuksittain tarkasteltuna Pirkanmaalla alle 30 - vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli korkein Uudenmaan jälkeen. Pirkanmaalla alle 30 -vuotiaiden osuus (23 %) työttömistä työnhakijoista oli kuitenkin lähes sama kuin koko maassa (22 %). 4

5 15-19 v v v. 2011/ /05 Muutos 2011/ /05 Muutos 2011/ /05 Muutos Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Koulutusaste tuntematon Yhteensä Taulukko 1. Nuorten työttömien työnhakijoiden lukumäärä (pl. lomautetut) ikäluokittain ja koulutustason mukaan. Toukokuun 2012 lopun tilanne verrattuna vuodentakaiseen. * Yhteensä summa ei ole kaikkien sarakkeiden osalta rivimuuttujien yhteissumma, koska havaintoyksiköiden lkm pienuus estää niiden julkistamisen tilastollisen salassapitovaatimuksen vuoksi Taulukosta 1. voidaan nähdä, että alle 30 -vuotiaista työttömistä työnhakijoista selvästi eniten perusasteen suorittaneita oli toukokuun lopussa vuotiaissa. Ylemmän perusasteen oli suorittanut vuotiaista 196, vuotiaista 559 ja vuotiaista 673 työtöntä työnhakijaa. Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna ylemmän perusasteen suorittaneiden työttömien työnhakijoiden määrä laski ikäryhmittäin vuotiaiden (13 %) ja vuotiaiden (3 %), mutta nousi ikäryhmissä vuotiailla (1 %). Keskiasteen suorittaneita oli nuorista työttömistä työnhakijoista eniten vuotiaiden ikäryhmässä, eli henkilöä. Alle 30-vuotiaista työttömistä työnhakijoista oli keskiasteen tutkinnon suorittanut ikäryhmässä vuotiaista henkilöä ja vuotiaista 240 henkilöä. Toukokuussa 2012 keskiasteen koulutuksen omaavien työttömien työnhakijoiden määrä ikäluokittain muuttui positiiviseen suuntaan sekä vuotiaiden, että vuotiaiden osalta. Työttömien määrä edellä mainituissa ikäryhmissä laski yli 200 henkilöä. Erityisen voimakkaasti laski ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden määrä ikäluokassa v, jossa laskua oli 17 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. 5

6 Toukokuun lopussa alle 30 -vuotiaista työttömistä työnhakijoista 27 %:lla oli suoritettuna alemman tai ylemmän perusasteen koulutus. Selvästi yleisin koulutusaste nuorilla oli keskiasteen koulutus, jonka 57 prosenttia alle 30 - vuotiaista oli suorittanut. Toukokuun 2012 lopussa alle 30 -vuotiaista alemman ja ylemmän perusasteen suorittaneita oli 1 463, keskiasteen suorittaneita 3 021, alimman korkea-asteen suorittaneita 74, alemman korkeakouluasteen 310 ja ylemmän korkeakouluasteen 174. (Kuvio 5.) Kaikista työttömistä työnhakijoista naisia oli (45,0 %) ja miehiä (55,0 %) toukokuun 2012 lopussa. Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna väheni työttömien naisten määrä 347:lla (3,3 %) ja työttömien miesten määrä 753:lla (5,6 %). Työttömistä työnhakijoista miesten osuus oli edelleen laskussa. Muutos johtuu vuosina vaikuttaneen taantuman korjausliikkeestä, joka silloin erityisesti heikensi miesvaltaisten alojen työllisyyttä. Alle 30 -vuotiaista työttömistä työnhakijoista enemmistö oli miehiä. Työttömien miesten määrä laski poikkeuksellisesti enemmän kuin naisten. Toukokuun 2012 lopussa alle 30 -vuotiaita työttömiä miehiä oli henkilöä (57 %) ja naisia henkilöä (43 %). Miesten määrä väheni 6 prosenttia, mutta naisten määrä nousi 4 prosenttia vuodentakaisesta tilanteesta. Alle 30-vuotiaiden ikäryhmässä työttömien miesten osuus ikäryhmän kaikista työttömistä työnhakijoista oli hieman laskussa vuositasolla verrattuna. Kaikista työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli toukokuun 2012 lopussa 6 727, mikä on 172 (2,5 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Huhtikuusta 2012 pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 166:lla. Toukokuun 2012 lopussa yli 50 -vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli henkilöä ja vuotiaita 360 henkilöä. Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli 8 prosenttia vähemmän, kun vastaavasti yli 50 vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrä pysyi lähes ennallaan, kasvua 2 %. (Kuvio 6.) Yli 50 vuotiaiden osuus kaikista pitkäaikaistyöttömistä oli 63 % toukokuussa Kyseisen ikäryhmän osuus, kuten myös alle 30- vuotiaiden osuus oli laskemassa kaikista yli vuoden työttömänä työnhakijana olevien määrästä. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli kasvanut eniten vuotiaiden ikäryhmässä. Kyseisen ikäryhmän muutos toukokuu 2011 toukokuu 2012 oli lähes 200 henkilöä eli 13 %. 6

7 15-24 v v. Yli 50 v. 2011/ /05 Muutos 2011/ /05 Muutos 2011/ /05 Muutos Alempi perusaste Ylempi perusaste Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Koulutusaste tuntematon Yhteensä Taulukko 2. Nuorten ja yli 50 vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien lukumäärä koulutustason mukaan. Toukokuun 2012 lopun tilanne verrattuna vuodentakaiseen. * Yhteensä summa ei ole kaikkien sarakkeiden osalta rivimuuttujien yhteissumma, koska havaintoyksiköiden lkm pienuus estää niiden julkistamisen tilastollisen salassapitovaatimuksen vuoksi Taulukosta 2. voidaan nähdä, että alle 30 -vuotiaista pitkäaikaistyöttömänä oli selvästi enemmän vuotiaita (258 henkilöä) kuin vuotiaita (102 henkilöä). Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna vuotiaiden määrä nousi 10:llä (11 %), kun vastaavasti vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrä laski 43:lla (14 %). Toukokuun lopussa selvästi eniten alle 30 -vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli vuotiaissa keskiasteen suorittaneissa (144 henkilöä) ja ylemmän perusasteen suorittaneissa (78 henkilöä) sekä vuotiaissa keskiasteen suorittaneissa (86 henkilöä). Yli 50 -vuotiaista pitkäaikaistyöttömistä enemmistö oli keskiasteen ja alemman perusasteen suorittaneita joiden yhteenlaskettu osuus on 67 % kaikista yli 50-vuotiaista pitkäaikaistyöttömistä. Toukokuun 2012 lopussa ylemmän perusasteen sekä keskiasteen suorittaneita vuotiaita sekä vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli 13 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Keskiasteen suorittaneiden vuotiaiden määrä nousi 18 % ja vuotiaiden määrä laski 18 % vuodentakaisesta tilanteesta. Lisätiedot: Juha Salminen, puh tai Juhani Turtiainen puh ja Pirkanmaan TE - toimistot, Internet: Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto. *Lomautettujen määrä sisältää kaikki henkilökohtaisesti TE-toimistoihin ilmoittautuneet. *Työvoiman määrän tiedot ovat kuntatasolla Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta ja ELY-keskustasolla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta 7

8

9 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 PIRKANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS 5/2012 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

10 PIRKANMAAN TYÖLLISYYSTILANNE TOUKOKUUN LOPUSSA (I) JA TOIMINTA TOUKOKUUN AIKANA (II) 7 I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Touko Huhti Muutos Touko Muutos lkm % 2011 lkm % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,4 % ,6 % - lomautetut ,9 % ,2 % 2. Lyhennetyllä työviikolla ,1 % ,1 % 3. Työssä olevat ,2 % ,1 % - yleisillä työmarkkinoilla ,2 % ,8 % - tukitoimenpiteillä sijoitetut ,5 % ,8 % 4. Työvoiman ulkopuolella ,0 % ,7 % 5. Työttömyyseläkettä saavat ,4 % ,2 % 1-5 Kaikki työnhakijat ,4 % ,9 % B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat ,2 % ,6 % - yli kuukauden avoinna olleet ,7 % ,3 % - yli 2 kuukautta avoinna olleet ,1 % ,6 % C. TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT 1. Valtiolle sijoitetut ,5 % ,6 % 2. Kuntiin sijoitetut ,4 % ,0 % 3. Yksityiselle sektorille sijoitetut ,1 % ,0 % 1-3 Palkkaperusteiset toimenpiteet yht ,8 % ,7 % 4. Työvoimakoulutuksessa ,6 % ,7 % 5. Työmarkkinatuen työharjoittelussa ,3 % ,4 % 6. Vuorottelupaikkaan työllistettyjä ,5 % ,6 % 7. Kuntouttavassa työtoiminnassa ,8 % ,3 % 8. Omaehtoisessa opiskelussa ,6 % ,7 % 9. Yhteensä ,7 % ,4 % D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,4 % ,3 % 2. Työttömät miehet ,3 % ,6 % 3. Alle 25-vuotiaat työttömät ,9 % ,9 % 4. Yli 50-vuotiaat työttömät ,9 % ,7 % 5. Pitkäaikaistyöttömät ,5 % ,5 % 4. Työttömien osuus työvoimasta 9,1 % 9,4 % 9,5 % E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömyyskassojen jäsenet ,7 % ,7 % II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA Touko Huhti Muutos Touko Muutos lkm % 2011 lkm % 1. Työttömät työnhakijat ,7 % ,6 % 2. Muut työnhakijat ,0 % ,0 % 1-2. Työnhakijat yhteensä ,1 % ,8 % 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,9 % ,5 % - kuukauden uudet työpaikat ,9 % ,1 % - täyttyneet työpaikat ,3 % ,1 % - työvoimatoimiston hakijalla ,7 % ,9 % 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,7 % ,5 % 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,8 % ,1 % 6. Uudet sijoitukset tukitoimenpit ,3 % ,3 % 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,2 % ,0 %

11 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN PIRKANMAALLA - suurimmat ryhmät eriteltynä 8 TYÖTTÖMÄT AVOIMET TYÖPAIKAT Ammattiryhmä Touko Huhti Touko Muutos Touko Huhti Touko Muutos lkm % lkm % Tekninen, luonnontieteellinen, yhteiskuntatieteell. ja taiteell. työ , ,4 - tekninen työ , opetusalan työ , Terveydenhuolto, sosiaalialan työ , ,5 - terveyden- ja sairaanhoitotyö , sosiaalialan työ , lasten päivähoito , Hallinto- ja toimistotyö , ,6 - liikeyritysten ja järjestöjen johto , sihteeri- ja toimistotyö , pankki- ja vakuutusalan työ , Kaupallinen työ , ,3 - myyntityö ja kauppaedustus , tavaroiden myyntityö , Maa- ja metsätaloustyö, kalastus , ,5 Kuljetus- ja liikennetyö , ,4 - tieliikennetyö , Rakennus, kaivos- ja louhintatyö , ,9 - talonrakennustyö , Teollinen työ , ,1 - ompelutyö , konepaja- ja rakennusmetallityö , sähkötyö , sekatyö , Palvelutyö , ,2 - majoitusliike- ja suurtaloustyö , tarjoilutyö , kiinteistönhoito ja siivous , Muualla luokittelematon työ ,6 0 - ilman ammattia olevat ,9 - vastavalmistuneet ,0 Yhteensä , ,6

12 9 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN TOUKOKUUN LOPUSSA KUNTA TYÖVOIMA TYÖTTÖMYYS- TYÖTTÖMÄT TOUKO -12 AVOIMET TYÖTTÖM. ASTE, % YHTEENSÄ NAISET ALLE 20- ALLE 25- YLI 50- YLI VUO- TYÖPAIKAT MUUTOS VUOTIAAT VUOTIAAT VUOTIAAT DEN TYÖTT. touko % IKAALINEN , % KIHNIÖ 953 5, % PARKANO , % Luoteis-Pirkanmaan seutukunta , % AKAA , % URJALA , % VALKEAKOSKI , % Etelä-Pirkanmaan seutukunta , % HÄMEENKYRÖ , % KANGASALA , % LEMPÄÄLÄ , % NOKIA , % ORIVESI , % PIRKKALA , % PÄLKÄNE , % TAMPERE , % VESILAHTI , % YLÖJÄRVI , % Tampereen seutukunta , % JUUPAJOKI 922 9, % MÄNTTÄ-VILPPULA , % RUOVESI , % VIRRAT , % Ylä-Pirkanmaan seutukunta , % PUNKALAIDUN , % SASTAMALA , % Lounais-Pirkanmaan seutukunta , % PIRKANMAA , % KOKO MAA 8, % Tilaston sisältö: Kunnittaiseen tilastoon lasketaan avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat asuinkunnan mukaan laskentapäivänä. Työttömien tiedoissa ovat henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut mukana. Kuntakohtaiset työvoimaluvut ovat Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilastosta (2010), TE-keskuksen ja koko maan luku Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta (2010).

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Huhtikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden näkymät hyvät Maaliskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 + NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun Heinäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 + NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyyden väheneminen pysähtyi Kesäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvanut vuositasolla lähes viidenneksen Helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys merkittävään kasvuun Lokakuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys on edelleen pysynyt korkeana Työttömyystilanne oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 + NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvusuunnassa Syyskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyydessä 25 prosentin kasvu edellisvuodesta Työttömyystilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012 + NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun vuositasolla Elokuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömyys vuoden 1999 heinäkuun tasolla Työttömyystilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla yli 30 000 työtöntä työnhakijaa Tammikuun 2013 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työllisyystilanteessa ei muutosta Työttömyystilanne oli Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien määrä oli noussut viidenneksen Työttömyys oli Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyystilanne hieman parantunut vuoden alusta Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2014 Julkaisuvapaa torstaina 20.5.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä vähentynyt vuoden alusta Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä on laskenut koko alkuvuoden ajan Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä vähentynyt edelleen vuoden alusta Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työllisyystilanteessa ei elpymisen merkkejä Työttömyystilanne

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.9.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08

Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 19.2.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,8 Sastamala 13,0 Kihniö 16,3 Ikaalinen 15,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,1 13,2 Hämeenkyrö 13,8

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne lähes entisellään Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,8 Kihniö 14,6 Ikaalinen 14,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,5 12,6 Hämeenkyrö

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 27.5.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli huhtikuun

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanteen osalta ei suuria muutoksia Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 12,6 Kihniö 14,8 Ikaalinen 15,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,0 12,8

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 2.1.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyys samalla tasolla kuin syyskuussa 1997 Työttömyys oli kasvanut

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 13,4 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot