Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013
|
|
- Liisa Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Työttömyys lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli työnvälitystilaston mukaan kesäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita , mikä on lähes enemmän kuin kuukausi sitten. Lisäys johtui kesäkuukausille tyypillisestä kausivaihtelusta. Lomautettuna oli runsaat 750, mikä on hieman vähemmän kuin kuukausi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli 11,5 %. Työttöminä työnhakijoina oli miehiä vajaat ja naisia runsaat Satakunnassa työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt lähes 1 400:lla viime kesäkuusta. Lomautettuja oli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Kuva 1: Työttömyysaste (ml. lomautetut) ELY-keskuksittain (%)
2 Avoimet työpaikat Satakunnan TE-toimistossa oli kesäkuun aikana avoinna lähes työpaikkaa, mikä on runsaat työpaikkaa vähemmän kuin kuukausi sitten ja yli paikkaa vähemmän kuin vuosi sitten. Avoimet paikat vähentyivät viime vuodesta suhteellisesti eniten kaupallisessa työssä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon kesäkuun aikana vajaat 900 ja paikkoja täytettiin yli Työttömyyden rakenne Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita (lom. ml) oli kesäkuun lopussa runsaat 1 600, mikä on yli 400 enemmän kuin viime kuussa ja vajaat 300 enemmän kuin vuosi sitten. Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä työnhakijoista (lom. ml) oli 13,8 %. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa lähes 4 900, mikä on lähes 500 enemmän kuin vuosi sitten. Yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli runsaat 3 100, mikä on lähes 100 enemmän kuin kuukausi sitten ja 300 enemmän kuin vuosi sitten. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä (lom. ml) nousi vuoden aikana kaikissa ammattiryhmissä. Suhteellisesti suurinta lisäys oli tieteellisessä, teknisessä ja taiteellisessa työssä sekä rakennusalalla. Kuva 2: Työttömät työnhakijat kuukauden aikana Satakunnassa muutos ammattiryhmittäin vuoden aikana (%) 25,0 20,0 20,1 18,8 17,2 16,5 15,0 15,1 13,5 10,8 12,1 11,3 10,0 5,0 0,0 0 Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ 1 Terveydenhuolto ja sosiaaliala 2 Hallinto- ja toimistotyö, italan työ 3 Kaupallinen työ 4 Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala 5 Kuljetus- ja liikenne 6 Rakennus-ja kaivosala 7-8 Teollinen työ 9 Palvelutyö Palvelut Työvoimakoulutuksen aloittaneita oli kesäkuussa 50 ja uusia työllistämisiä tehtiin 250. Työvoimakoulutuksen aloittaneita ja uusia työllistettyjä oli hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Kesäkuun lopussa työvoimakoulutuksessa oli vajaat ja työllistettynä oli runsaat henkilöä. Valtiolle työllistettynä oli 30, kuntiin yli 500 ja yksityiselle sektorille lähes 900 henkilöä. Työllistettyjen määrä on pysynyt viime vuoteen verrattuna samana. Työvoimakoulutuksessa oli hieman enemmän kuin vuosi sitten. 2
3 Kunnat Työttömien työnhakijoiden määrä on noussut vuoden aikana lähes kaikissa alueen kunnissa. Vain Jämijärvellä ja Siikaisissa työttömien määrä oli alempi kuin vuosi sitten. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Porissa (13,9 %), Pomarkussa (12,5 %), Siikaisissa (12,4 %), Nakkilassa (12,0 %), Merikarvialla (11,9 %) ja Lavialla (11,7 %). Alhaisimmat työttömyysasteet olivat Säkylässä (6,1 %), Köyliössä (6,2 %), Huittisissa (7,0 %) ja Eurassa (7,1 %). Nuorisotakuu Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden aktivointiaste oli kesäkuussa 37,7 %, mikä oli selvästi korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Eri palveluissa olevia nuoria oli kesäkuun lopulla noin Nuoria oli työllistettynä 340, kokeilussa 250 ja työvoimakoulutuksessa 200. Työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut uudistuivat vuoden 2013 alusta. Samalla TE-toimistojen määrää vähennettiin. Satakunnassa on yksi alueellinen TE-toimisto, jolla on toimipaikat Porissa, Harjavallassa, Kankaanpäässä ja Raumalla. Työllisyyskatsauksessa on vuoden 2013 alusta lähtien siirrytty kuntapohjaisiin tietoihin. Alueen tiedot lasketaan siihen kuuluvien kuntien summana. Kunnan tiedot puolestaan perustuvat esim. työnhakijana olevan henkilön asuinkuntaan ja työnantajan ilmoittaman työpaikan sijaintikuntaan. Aikaisemmin käytetyt toimistopohjaiset tiedot perustuivat henkilön ja työnantajan asiointitoimistoon, joka voi olla esim. eri ELY-keskusalueella kuin henkilön asuinkunta. Alueen tilastointiperusteen muutos vaikuttaa jonkin verran alueellisten lukujen jakautumaan. Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilastot Satakunnan ELY-keskus: Yksikön päällikkö Juhani Sundell puh Tutkija Merja Mannelin puh Satakunnan TE-toimisto: Palvelujohtaja Pauli Pohjola puh (vaihde) puh Toimipaikat: Pori, Harjavalta, Kankaanpää ja Rauma 3
4 '!"#$%&()! *+,,+-,,*+./0120, ,0 /.19+8/,01,1 98-0:,,:, 5;5 ;; */..,*99,*+< = 47 *+ 89<0, */, = ;= 7 281,0 *91199,*+-0> ; 281,0,*+991,,,*. 6 6; *+<81-0. :98?:89990 = ; ,0 8:9:,:0 = = 7 ; *+,,+-**9,, 00<0, 66; 33 ;64 ;;7 ; 011,*+./0120, */,. 3 4 = A!"#BC(D$ &"E"$!F <81-,,*+?010, */,. 46; = ,0 *91 ::0:@. 0< , ,0 *91 ::0:,,0 0< , G HIBJIK(EE L09,1899,*+991,,*, 3 6 ; 7= :.,11.,*+991,,*, ; = 1,*199,8>199,*+991,,*, =;= 3 ; ;7= *+991,,*, */, ; 73 6 *+<81-08:9:,: ; L09-..:0 ;3 ;3 7 4 *+M8:9:,:819:0 64= 64= 7 5 *+/0>281,,9:0M,*+9-<09-..: 6 6 = 337 = L:8>8,,9:<0? :.,8:,,0<00,*+, ;= ;7-0/,810 8?19: ;7 09<9:10 */,. 6 ;4= = N!"#!!#D""NJ$ O&J$$J *+,,+-,.01, ; 5 ; 6 ; = 373 *+,,+-, -1/, 4 ;= ; 6 =;4 ;7= 99 ;<:8,100,,*+,,+-, 4; 4= =6 7= 6 91 ;<:8,100,,*+,,+-, 6 = ;; 7 ; 1,0101,*+,,+-, ; =; J!C(DJJ$!KIC!KOB *+,,+-1,*+,,+-** ; 7 *+,,+-,,*+./0120, ::,,*+./0120, 5 ;56 = =6 4 57; *+./0120, */,. 5= 6 =46 67 ::0:@. 011,*+?010, 5;3 53; 4 57 ::0:@. ::@,,*+?010, =64 = ;; =75 *,,*.,,*+?010, ; 3;; = 67; 281,0,81-1,8. / ,*,, 5 ; 36 ; ,,*+,,+-**208, 654 = ;,,*.,,*+,,+-**208, 3 6 4= 57= 4 :@,,*+991,-1, ; ; 47= 5 981,,0.:,,*+<81-08:9:,:. ; =
5 ' '!" "# $1 $! # # $!1 $## #" "# 11 " " # "!!! 1 "#! #1! " # # 1 # #! # "!!1 " #! #1! " 1! #$ "" 1"# 1 #! $ # #! #"" " 1" #$ "! 1" #!#! "!!!! 1 # 1 % " "# 1 "! 1 # " " # 1 ## " 1 " #!!1! #!#1 " #! # "!" 1! 1! # # #" 1! " 1!! "" # # "! # 1 $ 1 $ " # #! # # "! " 1!#!" 1 1!! # " #1 # "!!#1 $1# $#! 1 $ " $1 & 11 # $ $ " 11 1! "! 1! " 1 $ 1" $" " # $" $ # 1 1 ()*+(,-,. /0,2-32 ' ' "# 1# $! $ 1 $ 1" $ 1 "! # 1 "1 "" !" 1 # # #! " 1 1" # " # 11 # 11 #1 # " # # #$ # "1 # " $ " # 1 " 1 " #$ " 1 " 1! # " " "## #! #" 1 " %! " 1! #!!"! # # # # 1! "" 1 1! " # #" "! # " 111 #! #! #!!#! $ $ ## " 1 " $ $#" 1" 11 $"1 $ "! $! $# ""# "! $! $#! 11 $#" $## & 11 " $"" $" 11 " 1# # $" $ 1 " $ # $!"! 5
6 !! $ $ $ #$ '! 11!" "# "! " #!" #1 " 1 % $ # #! " "# 1!!"1 # 11 "# 11 # #! # #!#! # "! "1 "# 1 # "" %!"!! " #" " 1#!!! $! 1 # "1 " # 1#1 " $ #" " "! "" "" " $ 1 "! #!" 1 " ""! $ % #! 1 "! # # 1 "!! $! 1 1! " # 11 "! $!!" " " # " " 1 # 1 "! "! " 1 #"" # #! $ "1 " 1 # # "" "" ## # # # # 1! # "! 1! # #!!!"! "# "#! #" " " "" 1 "!"! 1 "" 1"#!! # "! 6
7 " " $ " $ & $ #$ #$ $ $ ' ' % 1! "# ' # #1#! "! % # "! '!"! 1 % " " ' 1 # #! ' #! " # 1 ' " 1! #1 " # %! 1 $ '!1! # ## ' # #! # " 1"! %! ' " ## # #" 1! 1 ' # " #1 1!! 1 ' 1 1 1#! 1 '! " # " # ' #" "! "" % % #" "# ' # 1 1# " # # ## 1 ' # " "!" " %! # ' # # " % # " 1 "!# 1 ' #" 1 #1 #! % ## " ' 1 " #" "! "!1 # $" ' "! 1 #! ' "!!! #! 1 ' 1! 11 1 ' " # #! # " 1 # "# $ 7 7
8 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT AMMATTIRYHMITTÄIN KUUKAUDEN LOPUSSA ML. LOMAUTETUT (Tilasto: 1205) AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN KUUKAUDEN AIKANA (Tilasto: 2310) ELY-KESKUS: SATAKUNTA KESÄKUU AMMATTIRYHMÄ TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KK LOPUSSA AVOIMET TYÖPAIKAT KK AIKANA - suurimmat ryhmät eriteltyinä MUUTOS MUUT% MUUTOS MUUT% Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ , ,4 Tekniikan ala , ,8 Opetusala , ,0 Terveydenhuolto ja sosiaaliala , ,9 Terveyden- ja sairaanhoito , ,4 Sosiaaliala , ,0 Lasten päivähoito , ,4 Hallinto- ja toimistotyö, it-alan työ , ,7 Sihteeri- ja toimistotyö , ,3 Liikeyritysten ja järjestöjen johtotyö , ,6 Tietotekniikka , ,0 Kaupallinen työ , ,2 Tavaroiden myynti , ,6 Myyntityö ja kauppaedustus , ,2 Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala , ,3 Puutarha- ja puistotyö , ,5 Maatilatalous, eläintenhoito , ,0 Kuljetus- ja liikenne , ,6 Tieliikenne , ,4 Rakennus- ja kaivosala , ,3 Talonrakennus , ,2 Teollinen työ , ,7 Ompelu ja vaatetus , ,0 Takomo ja valimo , ,0 Konepaja- ja rakennusmetalli , ,1 Sähkö , ,8 Puu , ,0 Elintarviketeollisuus , ,0 Paperinvalmistus , ,2 Pakkaus-, varasto- ja ahtaus , ,9 Sekatyö, teollisuus , ,0 Palvelutyö , ,4 Majoitusliike- ja suurtalous , ,0 Kiinteistönhoito- ja siivous , ,4 Tarjoilu , ,0 Muualla luokittelematon työ , ,0 Ilman ammattia olevat , ,0 Koululaiset ja opiskelijat , Yhteensä , ,1 8
9 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 6/2013 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Aluekehitysyksikkö, MM, JS Taitto: Jari Suominen
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Työllisyystilanteessa pientä paranemista Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimia työpaikkoja Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyys noussut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi loppuvuonna Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00
SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli
Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömien määrä laski hieman syyskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi joulukuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 kello 9.00 Hämeen työttömyys on 2 441 henkilöä vuoden takaista korkeammalla Kanta-Hämeen
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013
NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Santtu Sundvall 050 380 6231 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä 29 % enemmän
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien
Työllisyyskatsaus 04/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 04/2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä 500 vähemmän kuin maaliskuussa, mutta
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013
NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu Julkaisuvapaa 24.9. kello 9.00 Opiskelujen aloittaminen vähentää nuorten työttömien lukumäärää Elokuussa työttömyysluvut
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOIKUU 2014 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2014 Työttömyys on lisääntynyt toukokuussa hieman enemmän
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus
TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3