MERKITTÄVIÄ LINJAUKSIA TOIMINNASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MERKITTÄVIÄ LINJAUKSIA TOIMINNASSA"

Transkriptio

1 TASEKIRJA KYMPPIVOIMA OY

2 Toimitusjohtajan katsaus MERKITTÄVIÄ LINJAUKSIA TOIMINNASSA Vuoden 2008 alkupuolella energian niukkuus ja vahva hintojen nousu johtivat markkinoiden ylikuumenemiseen. Myös päästöoikeuksien hinnat olivat korkealla. Kun USA:sta alkaneen virheellisen rahapolitiikan seuraukset loppuvuodesta rantautuivat Eurooppaan ja koko maailman talous alkoi lamaantua, hinnat kääntyivät laskuun ja päästöoikeuksien kohdalla jopa romahtivat. Toimintaympäristön muutokset olivat rajuja: vuoden aikana nähtiin Kymppivoiman historian parhaat sekä huonoimmat markkinanäkymät. Pystyimme selviytymään näistä haasteista hyödyntämällä kokemustamme ja tietotaitoamme ja tekemällä lujasti töitä. Olemme myös tehostaneet energia-alan edunvalvontaa yhdessä omistajien ja kumppaneiden kanssa. Uusi liiketoimintasuunnitelma: enemmän hyötyä omistajille Kymppivoiman, sähköntuotantoyhtiön, aikaisempi liiketoimintasuunnitelma ei monelta osin enää vastannut muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia. Siksi Kymppivoima Oy:n liiketoimintasuunnitelma on päivitetty yhteistyössä yhtiön hallituksen kanssa. Yhtiön tärkeitä tehtäviä ovat nykyisten tuotantoresurssien omaisuuden hoito ja niiden kehittäminen, tiedonhankinta ja jalostus sekä uuden kapasiteetin kehittäminen nykyisen osakkaiden tarpeisiin. Lisää hiilidioksiditonta tuotantokapasiteettia Tuotantoyhtiön liiketoiminta on kehittynyt hyvin vuoden 2008 aikana haasteellisista olosuhteista huolimatta. Olemme pystyneet kasvattamaan sähköntuotannon kapasiteettia omistajayhtiöiden tarpeisiin. Ajoksen 30 MW tuulivoimapuiston ensimmäinen vaihe on jo kaupallisessa käytössä, ja toinenkin vaihe koekäytössä. Kymppivoima on suurin Ajoksen tuulivoimapuiston osakkaista. Kuluneen vuoden aikana Kymppivoima myös kasvatti ydinvoimaosuuksiaan hankkimalla M-real Oyj:ltä Pohjolan Voima Oy:n osakkeita, jotka oikeuttavat sähkön saantiin rakenteilla olevasta Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksesta. Kaupan myötä Kymppivoiman omistus tässä osakesarjassa nousee lähes 10 %:n tasolle, ja ydinomistusosuus Olkiluoto 3:sta noin 105 MW:iin. Kauppa oli merkittävä askel osakkaiden sähköntuotannon omavaraisuuden kehittämisessä. Kymppivoimalla on selkeä tavoite kasvattaa hiilidioksidivapaan tuotantokapasiteetin suhteellista osuutta omistajien tarpeisiin. Uusiutuvien energioiden liiketaloudellisesti kannattava käyttöönotto edellyttää sopivan voimalaitoskapasiteetin lisäksi, että uusiutuvaa polttoainetta on saatavissa ja se on hinnaltaan sähköntuottajalle kilpailukykyistä. Vaikka kaikkien edellytysten täyttyminen on pitemmän aikavälin kysymys, on päätös siirtyä osittain uusiutuvien energioiden käyttöön tulevaisuuden kannalta tärkeä. Olemme aktiivisesti mukana EU-direktiivin edellyttämässä 2020-kehityksessä. 2

3 Toimitusjohtajan katsaus MERKITTÄVIÄ LINJAUKSIA TOIMINNASSA Kymppivoimalla on ollut merkittävä rooli tuotantokapasiteetin laajennushankkeiden rahoitusjärjestelyissä. Kymppivoima on Pohjolan Voiman ja Etelä-Pohjanmaan Voiman kautta osallisena merkittävässä tuulivoimahankkeessa ja tutkii lisäksi uusia mahdollisuuksia eri puolilla Suomea. Koko maan tavoite on kova: MW tuulivoimaa vuoteen 2020 mennessä, kun tällä hetkellä on koossa noin 150 MW. Tuuli voiman taloudellinen rakentaminen on haaste: tuotantokustannukset ovat noin kaksinkertaiset ilman yhteiskunnan tukea rakennettavaan kapasiteettiin verrattuna. Valtiovalta valmistelee syöttötariffijärjestelmää, jonka avulla 2000 MW tuulivoima kapasiteettia voidaan rakentaa Suomeen. Tulevaisuuden suuntaviivoja Edistämme ydinvoiman rakentamista. Pyrimme osaltamme aktiivisesti vaikuttamaan Olkiluoto 4:n myönteiseen periaatepäätökseen. Osallistumme aktiivisesti tuulivoiman kehittämiseen useiden kanavien kautta. Kymppivoimalla on merkittävä osuus luvituksen ja hakemusten kohteena olevista hankkeista. Selvitämme, millaisia taloudellisesti järkeviä mahdollisuuksia on lisätä uusiutuvan energian suhteellista osuutta nykyisessä kapasiteetistamme. Pyrimme vaikuttamaan valtiovallan päätöksiin tukea rakennemuutoksen vaatimia investointeja ja turvata polttoainehankinnan kilpailukykyä. Käynnistämme Norjan pienvesivoimaloiden ensimmäiset rakennuskohteet, kun luvat saadaan. 3

4 KYMPPIVOIMA OY:N HALLITUS Kari Rämö puheenjohtaja Sauli Kaulanen Jorma Korhonen Timo Pylvänen Perttu Rinta Sakari Suontaka toimitusjohtaja 4

5 SISÄLLYSLUETTELO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 5 TULOSLASKELMA 7 TASE 8 RAHOITUSLASKELMA 10 TILINPÄÄTÖKSENLAADINTAPERIAATTEET 11 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 12 TILIKAUDELLA KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT 17 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUKSET 17 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Tilikausi Kertomusvuosi oli yhtiön viidestoista toimintavuosi. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Yhtiö on muuttanut nimensä alkaen Kymppivoima Oy:ksi. Yhtiön toiminnan tarkoitus on sähköntuotanto-omaisuuden hoito sekä resurssien optimaalinen käyttö ja tuotantokapasiteetin lisääminen ja uusien hankkeiden kehittäminen. Yhtiön tavoitteena on tukea omistajien liiketoimintaedellytyksiä omakustannusperusteisella sähköntuotannolla. Yhtiön sähköntuotantokapasiteetista pääosan muodostavat Pohjolan Voima Oy:n (PVO) ja Etelä-Pohjanmaan Voima Oy:n (EPV) omistukset. Yhtiö on PVO:n ja EPV:n kolmanneksi suurin osakas. Yhtiö osti toimintavuoden aikana 65 MW lisää PVO:n Olkiluoto 3 -ydinvoimaan oikeuttavia osakkeita. Yhtiö omistaa yhdessä EPV:n kanssa Rapid Power Oy nimisen yhtiön, jonka tytäryhtiön Rapid Power AS:n nimissä on sähkösopimus norjalaisesta vesivoimasta. Vuonna 2008 energiamarkkinoita leimasivat vuoden alkupuoliskolla ennätystasolle nousseet öljyn ja hiilen hinnat, jotka nostivat myös pohjoismaisen sähkön hintoja. Polttoaineiden hinnat kääntyivät heinäkuussa jyrkkään laskuun, jota vielä vauhditti maailmantalouden kriisi lokakuusta lähtien. Näiden ilmiöiden takia vuosi oli energiamarkkinoillakin poikkeuksellinen. Tilikauden 2008 liikevaihto oli lähes sama kuin edellisenä vuotena. Yhtiön tuotantoresurssit olivat läpi vuoden lähes normaalissa käyttöasteessa. Liikevaihto koostuu pääosin sähkön myynnistä omakustannusperiaatteella. Tämä sähkö on tuotettu voimalaitoksilla, joiden energian käyttöön yhtiöllä on oikeus osakeomistusten perusteella. Arvio toiminnan riskeistä ja tulevaisuuden kehityksestä EU:n ja myös Suomen uusilla energia- ja ympäristöpoliittisilla tavoitteilla on merkittävä vaikutus yhtiön näkymiin. Yhtiö on pyrkinyt hajauttamaan sijoittamiaan pääomia eri tuotantomuotoihin pienentääkseen yksittäisiin tuotantomuotoihin liittyviä riskiä. Yhtiöllä ei ole normaaleista toimialan yrityksistä poikkeavia riskejä. Yhtiöllä on valmius osallistua uusiin sähkön tuotantohankkeisiin. 5

6 Toiminnan keskeisimmät tunnusluvut Kymppivoima Oy toimii omakustannusperiaatteella. Toimintaperiaatteesta johtuen taloudellisten tunnuslukujen esittäminen ei ole tarkoituksenmukaista kannattavuutta kuvaavien tunnuslukujen osalta. Vuonna 2008 omavaraisuusaste oli 60,1 % (76,8 % v. 2007, 73,7 % v. 2006). Vuonna 2008 maksuvalmiutta kuvaavat tunnusluvut Quick ratio ,73 0,26 v 0,33 v. Current ratio ,95 1,48 v. 1,42 v. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Yhtiöllä ei ole merkittäviä tapahtumia, jotka vaikuttaisivat yhtiön arvoon. Yhtiön hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat Varsinaisen yhtiökokouksen valitsemina hallituksen varsinaisina jäseninä toimivat toimitusjohtaja Kari Rämö (puheenjohtaja), toimitusjohtaja Sauli Kaulanen, toimitusjohtaja Jorma Korhonen ja toimitusjohtaja Perttu Rinta sekä toimitusjohtaja Timo Pylvänen. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut insinööri Sakari Suontaka. Tilintarkastuksen on suorittanut KHT-yhteisö Idman Vilén Grant Thornton Oy. Vastuullisena tilintarkastajana toimii ekonomi, KHT Matti Pettersson. Ympäristöriskit Yhtiö toimii toimialalla, jolla ympäristötekijöiden vaikutukset ovat merkittävät. Yhtiöllä itsellään ei ole suorassa omistuksessa voimalaitoksia, eikä yhtiö harjoita muutakaan valmistustoimintaa, mistä yhtiön tulisi raportoida ympäristöriskien osalta. Yhtiön omistamien tuotantolaitososuuksien ympäristöraportoinnista vastaavat asianomaiset tuotantoyhtiöt. Tilinpäätös ja hallituksen esitys voittovarojen käytöstä Tilikauden liikevaihto oli 90,56 M ja tulos verojen jälkeen 0,66 M voittoa, vastaavat luvut edellisellä tilikaudella olivat 90,59 M ja 5,04 M voittoa. Hallitus esittää, että tilikauden voitto ,66 euroa kirjataan voitto- ja tappiotilille. Osinkoa ei jaeta. Henkilöstökatsaus Yhtiöllä ei ole omaa henkilöstöä, vaan yhtiö ostaa toimitusjohtaja-, talous-, kehittämis- ja operatiivisen toiminnan palvelut Kymppivoima Hankinta Oy:ltä. 6

7 TULOSLASKELMA Liitetieto Liikevaihto , ,48 Liiketoiminnan muut tuotot 2 100, ,00 Materiaalit ja palvelut , ,52 1) Poistot ja arvonalentumiset , ,15 Liiketoiminnan muut kulut , ,22 Liikevoitto (-tappio) , ,59 Rahoitustuotot ja -kulut , ,81 2) Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja , ,78 Tilinpäätössiirrot , ,13 3) Tuloverot , ,34 4) TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) , ,57 7

8 TASE Liitetieto Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet , ,02 5) Aineelliset hyödykkeet , ,96 6) Sijoitukset , ,76 7) Pysyvät vastaavat yhteensä , ,74 Vaihtuvat vastaavat Saamiset , ,15 8) Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,01 Muut saamiset , ,00 Siirtosaamiset , , , ,15 Rahat ja pankkisaamiset , ,545 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,69 VASTAAVAA , ,43 8

9 TASE Liitetieto Vastattavaa Oma pääoma Osakepääoma , ,85 Osakeanti ,00 0,00 Ylikurssirahasto , ,06 Sijoitetun vapaan pääoman rahasto ,04 0, , ,91 Edellisten tilikausien voitto , ,23 Tilikauden voitto , ,57 Oma pääoma yhteensä , ,71 9) Tilinpäätössiirtojen kertymä , ,38 10) Vieras pääoma Pitkäaikainen vieras pääoma , ,46 11) Lyhytaikainen vieras pääoma , ,88 12) Vieras pääoma yhteensä , ,34 VASTATTAVAA , ,43 9

10 RAHOITUSLASKELMA Liiketoiminnan rahavirta Myynnistä saadut maksut , ,49 Maksut liiketoiminnan kuluista , ,42 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista , ,52 Saadut korot liiketoiminnasta , ,97 Maksut välittömistä veroista , ,11 Liiketoiminnan rahavirta (A) , ,41 Investointien rahavirta Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin ,61 0,00 Investoinnit muihin sijoituksiin , ,45 Investointien rahavirta (B) , ,45 Rahoituksen rahavirta Maksullinen osakeanti , ,00 Pitkäaikaisten lainojen muutos , ,71 Rahoituksen rahavirta (C) , ,71 Rahavirtojen muutos (A+B+C) , ,75 Rahavarat (1.1.) , ,30 Rahavarat (31.12.) , , , ,76 10

11 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Pysyvien vastaavien arvostus Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla lukuunottamatta maa-alueita ja sijoituksia. Poistoajat: Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto (voimalaitoksiin liittyviä) Aineettomat oikeudet 20 vuotta 20 vuotta 15 vuotta Konernitilinpäätos Kymppivoima Hydro Oy:tä ei ole yhdistelty, koska yhtiöllä ei ole liiketoimintaa. Ulkomaan rahan määräiset erät Ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat on arvostettu tilinpäätöshetkellä Euroopan Keskuspankin vahvistamien valuuttojen osto- ja myyntikurssien keskikurssiin. 11

12 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1. Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana , ,52 Ulkopuoliset palvelut , , , ,52 Materiaalit ja palvelut on esitetty liitetiedoissa, koska erät on yhdistetty tuloslaskelmassa. 2. Rahoitustuotot ja -kulut Osinkotuotot , ,00 Korko ja rahoitustuotot , , , ,89 Muille , , , ,70 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,81 3. Tilinpäätössiirrot Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa tehtyjen poistojen erotus Koneet ja kalusto , ,00 Muut pitkävaikutteiset menot , , , ,13 4. Tuloverot Tuloverot varsinaisesta toiminnasta , ,34 Laskennallisen verovelan muutos 7 509, ,35 12

13 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 5. Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat oikeudet Ennakkomaksut Yhteensä Hankintameno 1.1. Lisäykset 93,5 0 93,5 Vähennykset 0 925,0 925,0 Siirrot erien välillä Hankintameno ,5 925, ,5 Kertyneet poistot ja arvonalennukset ,7 0-18,7 Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot Tilikauden poistot -6,2 0-6,2 Arvonalennukset Kertyneet poistot ,9 0,0-24,9 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo ,6 925,0 993,6 Kirjanpitoarvo ed. vuosi 74,8 0 74,8 6. Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Rakennukset Koneet ja kalusto Yhteensä Hankintameno , , , ,5 Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintameno , , , ,5 Kertyneet poistot ja arvonalennukset , , ,3 Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot Tilikauden poistot 0-59,7-867,0-926,7 Arvonalennukset Kertyneet poistot , , ,1 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo ,8 706, , ,4 Kirjanpitoarvo ed.vuosi 276,8 766, , ,2 13

14 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 7. Sijoitukset 1000 Osakkeet Rakennukset Muut osakkeet Yhteensä konserniyrityksissä omistusyhteysyrityksissä ja osuudet Hankintameno Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintameno Kertyneet arvonalennukset 1.1. Vähennykset Arvonalennukset Kertyneet poistot Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvo ed.vuosi

15 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Omistukset muissa yrityksissä Omistusosuus% Oma pääoma Tulos Konserniyritykset Kymppivoima Hydro Oy, Helsinki 62,75 % Yhtiön tytäryhtiö Korian Voima Oy on fuusioitu yhtiöön Omistusyhteysyritykset Power-Deriva Oy, Helsinki 44,75 % Rapid Power Oy, Vaasa 50,00 % Kymppivoimalla on omistusosuuden mukainen mankalavastuu seuraavissa yhtiöissä Etelä-Pohjanmaan Voima Oy 8,856 % Pohjolan Voima Oy 8,863 % Saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,01 Muut saamiset , ,00 Siirtosaamiset , ,14 Yhteensä , ,15 Siirtosaamiset olennaiset erät Korkojaksotus 461, ,03 Sähkön hankintaan liittyvä , ,73 Verosaaminen ,26 0,00 Muut 2 930,38 989,00 Yhteensä , ,76 15

16 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 9. Oma pääoma Osakepääoma Osakepääoma , ,85 Uusmerkintä , ,00 Yhteensä , ,85 Osakeanti Osakeanti ,00 0,00 Lisäys ,00 0,00 Yhteensä ,00 0,00 Ylikurssirahasto Ylikurssirahasto , ,06 Yhteensä , ,06 Sijoitetun vapaan pääoman rahasto Sijoitetun vapaan pääoman rahasto ,00 0,00 Lisäys ,04 0,00 Yhteensä ,04 0,00 Voitto edellisiltä tilikausilta , ,23 Tilikauden voitto , ,57 Oma pääoma yhteensä , , Tilinpäätössiirtojen kertymä ja laskennallinen verovelka Tilinpäätössiirtojen kertymä muodostuu kertyneestä poistoerosta. Verovelka sisältyy poistoeroon. Verovelka on määrältään euroa. 11. Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta , ,6 Velat, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua Lainat rahoituslaitoksilta 0, ,00 16

17 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 12. Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat , ,56 Lainat rahoituslaitoksilta , ,33 Muut velat , ,27 Siirtovelat , , , ,88 Siirtovelat olennaiset erät Verojaksotus 0, ,72 Korkojaksotus , ,00 Muut 6 235,55 0,00 Yhteensä , ,72 MUUT LIITETIEDOT Yhtiön osakesarjat, osakemäärät ja erityisehdot yhtiöjärjestyksessä Osakesarja Osakelukumäärä I-sarja II-sarja III-sarja IV-sarja V-sarja VI-sarja VII-sarja VIII-sarja IX-sarja X-sarja XI-sarja XII-sarja Yhteensä Osakkeiden lukumäärään on sisällytetty vuoden loppupuolella tehdyt osakeannit, joista ei vielä vuodenvaihteessa ollut tullut kaupparekisterivahvistusta. Yhtiö on mankalayhtiö. Tämä tarkoittaa, että osakkailla on oikeus osakesarjakohtaisesti sarjan tuottamaan sähköön ja myös velvollisuus maksaa sarjan kaikki kustannukset. Mankalaperuste on voimassa muissa paitsi V-, X-osakesarjoissa. Osakkeiden äänioikeus on normaali muutoin paitsi kutakin sarjaa koskevissa asioissa. Sarjaa koskevissa asioissa sarjan osakkeilla on 100 ääntä ja muilla osakkeilla 1 ääni. Tilikauden aikana on ollut viisi osakeantia. Osakeannit on käytetty tuotantokapasiteetin lisäämiseen. Yhtiökokouksen valtuutus Yhtiökokous on valtuuttanut hallituksen päättämään osakeannista X-sarjaan. Valtuutuksesta on käyttämättä osaketta. Päästöoikeudet Yhtiön sähköntuotantotesurssit perustuvat osakeomistuksiin erilaisissa mankalayhtiöissä. Päästöoikeudet hyvitetään tai veloitetaan sähköntoimituksen ostolaskuissa. Yhtiö hankkii päästöoikeuksia vastaavia päästövähenemiä YK:n ja EU:n hyväksymillä hankemekanismeilla. Yhtiö on tehnyt kertomusvuoden aikana 4,6 M arvoisen sopimuksen päästövähenemien hankkimiseksi rahaston avulla. 17

18 TILIKAUDELLA KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT KIRJANPITOKIRJAT Päiväkirja Pääkirja Tasekirja atk-tulosteena atk-tulosteena sidottuna TOSITELAJIT Myyntilaskut Ostolaskut Suoritustositteet Muistiotositteet paperitositteina paperitositteina paperitositteina paperitositteina TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET Helsingissä 18. päivänä maaliskuuta 2009 Kari Rämö Jorma Korhonen Timo Pylvänen puheenjohtaja Sauli Kaulanen Perttu Rinta Sakari Suontaka toimitusjohtaja TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus. Helsingissä 30. päivänä huhtikuuta 2009 Idman & Vilén Grant Thornton Oy KHT-Yhteisö Matti Pettersson KHT 18

19 Kymppivoima Oy Töölönkatu 4, PL Helsinki

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2009 Toimitusjohtajan katsaus UUSI STRATEGIAMME OSOITTI VAHVUUTENSA ÄÄRIOLOISSAKIN Vuosi 2009 testasi Kymppivoiman uuden liiketoimintasuunnitelman ja strategian toimivuutta

Lisätiedot

KYMPPIVOIMA HANKINTA OY

KYMPPIVOIMA HANKINTA OY KYMPPIVOIMA HANKINTA OY TASEKIRJA 31.12.2014 Kymppivoima Hankinta Oy Y-tunnus 1796584-5 Kotipaikka Helsinki Osoite Töölönkatu 4 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4

Lisätiedot

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2014

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2014 KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2014 Kymppivoima Oy Y-tunnus 0953707-4 Kotipaikka Helsinki Osoite Töölönkatu 4 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus 2 Konsernin tuloslaskelma 4 Konsernin tase

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

KYMPPIVOIMA HANKINTA OY

KYMPPIVOIMA HANKINTA OY KYMPPIVOIMA HANKINTA OY TASEKIRJA 31.12.2013 Kymppivoima Hankinta Oy Y-tunnus 1796584-5 Kotipaikka Helsinki Osoite Töölönkatu 4 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2015

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2015 KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2015 Kymppivoima Oy Y-tunnus 0953707-4 Kotipaikka Helsinki Osoite Töölönkatu 4 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus 2 Konsernin tuloslaskelma 4 Konsernin tase

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

HAASTEELLISESTA VUODESTA ERINOMAISIN ARVOSANOIN

HAASTEELLISESTA VUODESTA ERINOMAISIN ARVOSANOIN TASEKIRJA 31.12.2008 KYMPPIVOIMA HANKINTA OY Toimitusjohtajan katsaus HAASTEELLISESTA VUODESTA ERINOMAISIN ARVOSANOIN Vuosi 2008 oli monin tavoin poikkeuksellinen. Polttoaineiden hinta kolminkertaistui

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

KYMPPIVOIMA HANKINTA OY TASEKIRJA 31.12.2009

KYMPPIVOIMA HANKINTA OY TASEKIRJA 31.12.2009 KYMPPIVOIMA HANKINTA OY TASEKIRJA 31.12.2009 Toimitusjohtajan katsaus AINA ENSIMMÄISENÄ HYÖDYNTÄMÄSSÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Parin viime vuoden aikana alan toimintaympäristö sekä markkinat ovat muuttuneet

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2013 Kymppivoima Oy Y-tunnus 0953707-4 Kotipaikka Helsinki Osoite Töölönkatu 4 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus 2 n tuloslaskelma 4 n tase 5 n rahoituslaskelma

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Kymppivoima oy tasekirja 31.12.2010

Kymppivoima oy tasekirja 31.12.2010 Kymppivoima oy tasekirja 31.12.2010 toimitusjohtajan katsaus KehityKsen eturintamassa omistajien eduksi Kun vuotta 2010 budjetoitiin, olivat sähköntuotannon näkymät heikot mutta loppujen lopuksi vuosi

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

FINGRID Y-tunnus Finextra

FINGRID Y-tunnus Finextra 10.2.2017 1 (12) FINGRID Y-tunnus 1506926-2 Finextra FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2016-31.12.2016 FINEXTRA OY 2(12) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

NIVOS OY. Tilinpäätös

NIVOS OY. Tilinpäätös NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY SISÄLLYSLUETTELO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 3 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET 4 TULOSLASKELMA 5 TASE 6 RAHOITUSLASKELMA 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 8 KÄYTÖSSÄ

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

jatkuvaa KEhiTYSTä OMiSTAjiEn LiiKETOiMinnAn TEhOSTAMiSEKSi

jatkuvaa KEhiTYSTä OMiSTAjiEn LiiKETOiMinnAn TEhOSTAMiSEKSi KYMPPIVOIMA HANKINTA OY TASEKIRJA 31.12.2011 Toimitusjohtajan katsaus jatkuvaa KEhiTYSTä OMiSTAjiEn LiiKETOiMinnAn TEhOSTAMiSEKSi Omistajien liiketoimintamahdollisuuksien tukeminen ja tehostaminen energiamarkkinoilla

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI 18.9.2017 31.12.2018 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Tuloslaskelma...3 Tase...4 Rahoituslaskelma...5 Tilinpäätöksen liitetiedot...6 Luettelo kirjanpitokirjoista...8 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS FINGRID Datahub 8.2.2017 Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 16.02.2016-31.12.2016 FINGRID DATAHUB OY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Hallituksen

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta Hyvigolf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-001 1 HYVIGOLF OY Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka Hyvinkää Y-tunnus 0677032-1 Sisällys Sivu

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 Y-tunnus 1993667-7 Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 2/17 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot