1 TIIVISTELMÄ SEURATOIMINTA Organisaatio HARRASTELIIKUNTA... 9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 TIIVISTELMÄ SEURATOIMINTA Organisaatio HARRASTELIIKUNTA... 9"

Transkriptio

1 Vuosikertomus 2016

2 SISÄLTÖ 1 TIIVISTELMÄ SEURATOIMINTA Organisaatio HARRASTELIIKUNTA Lasten ja nuorten liikunta Aikuisten liikunta Uskollisuuden Kilta VALMENNUSTOIMINTA Joukkuevoimistelu Kilpa-aerobic VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI LIITE 1: Uskollisuuden Killan vuosikertomus 2016 LIITE 2: Joukkuevoimistelun kilpailutulokset 2016 LIITE 3: Kilpa-aerobicin kilpailutulokset 2016 LIITE 4: Ohjaajat ja valmentajat 2016 LIITE 5: Koulutukset

3 1 TIIVISTELMÄ Vuosi 2016 lähti käyntiin hyvällä energialla ja tekemisen meiningillä. Kymmenhenkisen hallituksen kaikki jäsenet olivat olleet hallituksessa nyt vähintään vuoden, joten kaikilla oli tieto, mitä tulevalta vuodelta oli odotettavissa. Ohjaajien ja valmentajien kanssa oli suunnitelmat lyöty lukkoon ja toiminta alkoi pyöriä taas tavalliseen tapaan heti tammikuun alussa. Helmikuussa talvilomaviikolla järjestimme uudelleen suuren suosion saaneen Temppuradan, eikä suosio tälläkään kertaa hiipunut. Temppuilemassa kävi useita kymmeniä lapsia ja innostus liikuntaan paistoi kaikkien osallistujien kasvoilta. Kevätkauden päätti perinteiset kevätnäytökset, joissa päästiin ihastelemaan sekä aikuisten että lasten harrasteryhmiä ja valmennuspuolen joukkueita sekä yksilöitä. Heinäkuussa nautittiin auringosta ja lomailtiin, mutta kesäkuussa ja elokuussa jumpattiin Kesäjumppien merkeissä. Uutuutena järjestimme aikuisten kesäjumpan kanssa samaan aikaan lapsille suunnatun Kesäkeijun jumpan, jossa oli myös mukavasti kävijöitä. Kesäloman aikana Taideja museokeskus Sinkassa oli ikkunanäyttelynä esillä Ikiliike -valokuvanäyttely. Syksy käynnistyi perinteiseen tapaan valmennusryhmien eloleirillä ja voimisteluviikolla. Kauden startanneessa ohjaajien ja valmentajien koulutus- ja virkistäytymispäivässä Paula Thesleff kertoi psyykkisestä valmennuksesta. Lisäksi ohjaajat ja valkut pääsivät kisailemaan pienten olympialaisten merkeissä. KoVi -päivä sai paljon kiitosta ja se varmasti otetaan vakituiseksi osaksi seuran toimintaa. Onnistunut vuosi kääntyi hyvillä mielin loppua kohti ja Joulunäytöksissä matkattiin tänä vuonna maailman ympäri. Näytökset keräsivät ennätysmäärän osallistujia ja lavalla nähtiin toinen toistaan upeampia esityksiä vauvasta vaariin, sekä miehiä että naisia. Vuoden suurimmat ponnistukset olivat kevään Sirkus Stara & Cup sekä syksyn Kerava Cup. Molemmat tapahtumat vietiin läpi jo aiemmista kisoista syntyneellä rutiinilla. Saimme taasen 3

4 kiitosta osallistujilta hyvin menneistä tapahtumista ja tapahtumat ovatkin jo vakiintuneet voimisteluväen kalentereihin. Vuosi oli työntäyteinen, mutta hyvällä yhteistyöllä ja positiivisella fiiliksellä saatiin tämäkin toimintavuosi pyöräytettyä läpi. Vanhoja toimintatapoja pohdittiin sekä muokattiin tarpeen tullen. Monia uusia ideoita toteutettiin ja vakiinnutettiin seuran toimintaan. Vuotta voidaankin muistella yhteisen kehittymisen ja yhteen hiileen puhaltamisen vuotena. 4

5 2 SEURATOIMINTA Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus ajan hengessä siten, että mahdollisimman moni voi harrastaa monipuolista voimistelua ja liikuntaa eri toiminta- ja tavoitetasoilla jäsenenämme. Missio Seuran missio on edistää kaikenikäisten keravalaisten liikkumista voimistelun parissa. Seuran arvot Yhdessä tekeminen, ilo ja elämykset Onnistuminen ja menestyminen Laadukas toiminta Visio Keravan Naisvoimistelijat KNV ry on Etelä-Suomen vetovoimaisin ja ammattitaitoisin voimisteluseura. Edistämme toimintaympäristössämme terveyttä ja hyvinvointia painottuen lapsiin ja nuoriin. Painopistealueet 2016 Vuoden 2016 painopistealueet olivat seuratoiminnan kehittäminen 2.0 (jatkoa vuodelta 2015), talouden elvyttäminen sekä seuran ydinviestin terävöittäminen. Seuratoiminnan kehittäminen 2.0 sisälsi mm. eri toimijoiden roolien ja vastuualueiden selkiyttämisen, talouden tasapainottuminen eri toimialojen työryhmätyöskentelyn parantamisen ja suunnitelmallisemman toiminnan (strategiatyöskentely). Talouden elvyttämiseksi teimme hyvin huolellista taloustyöskentelyä. Suunnittelimme budjetit toimialoittain ja seurasimme budjettien toteutumista tarkasti. Karsimme ylimääräisiä menoja ja maksimoimme tulojen määrän mm. järjestämällä suurempia ja pienempiä tapahtumia vuoden aikana. 5

6 Ydinviestin terävöittämiseksi kirkastimme ja palautimme mieleen seuran perustehtävää. Lisäksi arvioimme jatkuvasti toimenpiteitämme sekä panostimme sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään. Tavoitteet vuodelle 2016 olivat: 1. Johdonmukainen ja pitkäjänteinen strategiatyöskentely Kehitimme seuran toimintaa hallituksen sekä ohjaajien ja valmentajien kanssa. Selkiytimme vastuualueiden jakoja ja hallituksen toimialavastaavat tekivät vuosikellon omista tehtävistään. Toimintalinja päivitettiin helmi-maaliskuussa Jäsenmäärältään Keravan suurin liikuttaja Markkinoimme harrasteryhmiämme aktiivisesti mm. Facebookin kautta ja järjestimme vuoden aikana erilaisia avointen ovien viikkoja sekä kokeilutunteja, jotta uudet jäsenet löytäisivät tunneillemme. Vuonna 2016 jäseniä seurassa oli Onnistuimme vuodelle 2016 nostamaan jäsenmäärämme huomattavasti alle 7-vuotiaiden lasten kohdalla (kasvua 101 jäsentä). Nuorten (yli 12v.) ja aikuisten kohdalla jäsenmäärämme kuitenkin laski lähes 150:llä jäsenellä, joten vuoteen 2015 verrattuna seuramme jäsenmäärä putosi hieman. Olemme kuitenkin edelleen Keravan suurin urheiluseura. 3. Ydinviestimme näkyy kaikessa tekemisessä Vuoden aikana kirkastimme ydinviestiämme Keravalaisten liikuttajana ja monipuolisena voimisteluseurana. Seurassamme oli mahdollista harrastaa voimistelu vauvasta vaariin joko harraste tai kilpatasolla. 6

7 4. Avoin sisäinen ja ulkoinen viestintä Seuran jäsenille viestittiin pääsääntöisesti nettisivujen ja Facebook-sivujen kautta. Facebookissa sekä Instagramissa julkaistiin viikoittain uutisia, kuvia tai videoita järjestämistämme tapahtumista sekä kilpailumenestyksestä. 5. Kulujen karsiminen ja tuottojen kasvattaminen Seuran talous oli tarkassa seurannassa. Toimialakohtaiset budjettilaskelmat tehtiin kauden alussa ja budjetteja seurattiin kuukausittain. Onnistuimme karsimaan ylimääräisiä menoja sekä tekemään varainhankintaa mm. tapahtumien kautta. 2.1 Organisaatio Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa. Hallituksen kokoonpano vastuualueineen oli seuraava: Sanni Husari-Kunttu puheenjohtaja Tarja Hammarberg varapuheenjohtaja, markkinointi Taru Tikkanen taloudenhoitaja Lilli Keskitalo valkki JV, lasten ja nuorten harrasteliikunta ja Sinetti Anna Arffman valkki JV, lasten ja nuorten harrasteliikunta ja Sinetti Tarja Mahkonen aikuisten harrasteliikunta Hanna Autio-Väisänen sihteeri, jojo-toimina Eeva Kukkola viestintä, koulutus Marja-Liisa Marviala Uskollisuuden Kilta, salivuorot Kia Hurri valkki KA Päivi Reini tarpeisto Työntekijät Anniina Kauppinen Johanna Väliaho Kia Hurri liikuntaneuvoja valmentaja, valkin puheenjohtaja kilpa-aerobicin lajikoordinaattori 7

8 Hallituksen ulkopuoliset toimijat: Reeta Kukkola AD Sanna Tenkanen salikummien yhteyshenkilö Hallituksen sisällä ja alaisina toimineet työryhmät Talous Riitta Adler, Tarja Hammarberg, Hanna Autio-Väisänen, Sanni Husari-Kunttu, Taru Tikkanen Viestintä ja markkinointi Eeva Kukkola, Tarja Hammarberg, Hilla Pesonen, Sanni Husari-Kunttu, Henna Niemi Salivuorot Marja-Liisa Marviala, Johanna Väliaho, Kia Hurri, Tarja Mahkonen, Lilli Keskitalo, Anna Arffman Aikuisliikunnan tiimi Sanna Tenkanen, Päivi Reini, Sirpa Huttunen, Marja-Liisa Marviala, Kukka Vilkuna Valkki valmentajat ja apuvalmentajat Eeva Kukkola toimi Voimisteluliiton kouluttajana Voimisteluseuran johtamisen perusteet - kurssin osalta ja Priima laatuseurakummina. 8

9 3 HARRASTELIIKUNTA 3.1 Lasten ja nuorten liikunta Ryhmien toiminta oli sinettiseuran kriteerien mukaista ja ryhmille laadittiin pelisäännöt sekä kausisuunnitelmat ohjaamaan toimintaa vuoden aikana. Viikkotarjonnassamme oli lasten ja nuorten harrasteliikunnan ryhmiä keväällä 22, syksyllä 26. Osallistujamäärän keskiarvo vuoden 2016 aikana oli keväällä 16,55 henkilöä ja syksyllä 15,6 henkilöä/ryhmä. Ikähaarukka ryhmissämme oli yhdestä vuodesta viiteentoista vuoteen. Koko vuoden lasten ja nuorten harrasteryhmien osallistujamäärä oli yhteensä 659 henkilöä (kevät 331, syksy 328). Suosituimpia ryhmiä vuoden aikana olivat prinsessajumppa 3-5v, tanssillinen voimistelu 10-12v, tanssillinen voimistelu 7-9v ja temppukerho 5-6v. Kevätkausi Kausi alkoi 7.1. ja päättyi seuran kevätnäytöksiin 8.5. Kevätnäytöksissä esiintyi myös lasten ja nuorten ryhmiä. Kauden alussa pidettiin voimisteluviikko, jolloin ryhmiin oli vapaa pääsy. Kesätoiminta Koulujen ensimmäisellä kesälomaviikolla järjestettiin Saviolla avoin voimistelu- ja liikuntaleiri. Leirin osallistujamäärä jäi vähäiseksi. Uutta: Vuonna 2016 järjestettiin ensimmäisen kerran kesäjumppaa myös lapsille. Kesäkeijun jumppa 5-8 vuotiaille tytöille pidettiin Killan koululla maanantaisin samaan aikaan kuin aikuisten jumppa. Osallistujia oli keskimäärin 10 tyttöä / tunti. 9

10 Syyskausi Syksy käynnistettiin ohjaajien ja valmentajien (koulutus- ja virkistys) KOVI-päivällä Keinukalliolla. Syyskausi alkoi voimisteluviikolla ja päättyi joulunäytöksiin Syksyllä 2016 jatkettiin pääsääntöisesti samalla tuntitarjonnalla kuin edellisenä vuonna, mutta voimistelullisten tuntien kokonaismäärä kasvoi lisääntyneen kiinnostuksen vuoksi vuotiaiden voimisteluryhmät toimivat Voimistelukoulu-ideologian mukaisesti. Yli 12- vuotiaille nuorille tarjosimme voimisteluryhmiä ja enemmän tanssiin painottuvia ryhmiä (showtanssi, DanceLab). Nuoret osallistuivat myös seuran toimintaan mm. apuohjaajina ja vapaaehtoisina seuran järjestämissä tapahtumissa vuotiaiden tanssillisen voimistelun ryhmä esiintyi tanssillisen voimistelun näytöksellä Warriors-ohjelmalla Etelä-Suomen alueen Show-tapahtumassa Lumossa Vuoden 2016 aikana panostettiin toiminnan suunnitelmallisuuteen ja laadukkuuteen mm. tunti- ja kausisuunnitelmilla. Kausisuunnitelmat julkaistiin seuran nettisivuilla. Ohjaajat esittäytyivät vanhemmille vanhempainvarteissa kauden alussa. Teimme lasten ja nuorten toiminnan tyytyväisyyskyselyn huhtikuussa Kyselyn perusteella lapset ja nuoret olivat tyytyväisiä harrastukseensa ja kokivat harrastuksen mukavaksi (keskiarvo 2,9) ja ohjaajat olivat lasten mielestä hyviä (ka 2,9). Myös ryhmien henki koettiin hyväksi (ka 2,6). Kyselyn asteikko oli 1-3. Vastaajista 57 % alle 7-vuotiaita, 28 % 7-10 v ja 14 % vuotiaita. Perheliikunta Tarjosimme perheille taaperojumppaa kahdessa ryhmässä: 1-2 vuotiaille ja 3-4 vuotiaille. Perheliikuntaryhmät esiintyivät seuran kevät- ja joulunäytöksissä. 10

11 Lasten ja nuorten tapahtumat Voimisteluviikko avoimet ovet jumppiin Hiihtoloman temppurata Savion koululla, kouluikäiset ja alle kouluikäiset - Sirkus-Stara 7.5. Killan koululla - Kevätnäytös 8.5. Keuda-talolla - Kesäjumpat 5-8 vuotiaille tytöille Kesäkeijun jumppa kesä- ja elokuussa samaan aikaan kuin aikuisten kesäjumpat - Avoin voimistelu- ja liikuntaleiri Savion koululla - Isovanhemmat ja lapset -puuhapäivä Kalevan koululla - Kerava Cup ja Stara-tapahtuma Killan koululla - Joulunäytös Keuda-talolla 3.2 Aikuisten liikunta Keväällä aikuisille tarjottiin 25 tuntia jumppaa viikossa sekä 2 perheliikunnan tuntia. Syksyllä 2015 aloitettu Bailamama ei jatkunut enää keväällä, samaten sunnuntain Teema-tunnit lopetettiin. Edellisen vuoden tiistain Kalevan Zumba jatkui Afro-kuntotreeninä. Syksyllä tuntitarjontaa tiivistettiin jonkin verran: Aikuisten tunteja oli 23 sekä edelleen 2 perheliikunnan tuntia. Syksyllä torstain Svenskbackan koulun kuntopiiri muuttui vatsa-pakarareisi tunniksi (VPR). Sunnuntain pilateksen tilalle Ahjoon tuli kuntojumppa. Kalevan koulun torstain jumppa muuttui VPR-tunnista Kuntoa ja sykettä -tunniksi ja kahvakuulatunti lopetettiin. Eri välineitä toki käytettiin edelleen monilla eri tunneilla vaihtelevasti. Yhteistyötunteja Keravan Opiston kanssa jatkettiin edelleen neljällä viikkotunnilla. Maanantaisin jatkui edelleen yhteistyötunteina hikijumppa- ja venyttelytunti, mutta maanantain 11

12 tunneista jäi kuntopiiri pois. Torstaisin alkoi em. VPR-tunti. Lauantain Sambic-tunnit muuttuivat myös yhteistyötunneiksi. Ikiliike-toiminta jatkui edelleen neljällä viikkotunnilla. Ikiliiketunneista kaksi oli lihaskuntopainotteisia, yksi tasapainoryhmä ja yksi tuolijumppa. Ikiliike tunneille voi osallistua myös muilla jumppakorteilla. Aikuisliikuntatyöryhmä jatkoi toimintaansa aikuisten harrasteliikunnan kehittämiseksi KNV:ssa. Varsinaisia ohjaajia oli 11, ja lisäksi käytettiin sijaisia tarpeen mukaan. Ohjattuja tunteja järjestettiin edelleen kuudella eri koululla, ja lisäksi Kerava Areenalla, Eerontien salilla sekä Viertolan toimintakeskuksessa, mistä siirryttiin alkaen Vapaaehtoisen hyvinvointityön keskukseen. Kevätkauden jumpat aloitettiin jumppaviikolla , ja syyskauden jumpat samaten jumppaviikolla Kesäjumppia järjestettiin ja maanantaisin Killan koululla, jolloin aikuisten jumpan lisäksi samaan aikaan tarjottiin lapsille oma jumppa. Keskiviikkoisin kesäjumpat pidettiin aiempaan tapaan Sompion nurmella. Lisäksi järjestettiin ilmaisjumppia Petterin purkukiinteistössä Liiku ja harrasta tapahtuman yhteydessä 24. ja kuminauhajumppien ja tanssillisen tunnin merkeissä. Naistenpäivän 8.3. Afro-kuntotanssitunnille oli vapaa pääsy. Svenskbackan koulussa pidettiin hyvätekeväisyysjumppa Zonta-kerhon kanssa. KNV oli myös mukana Kerava kodiksi hankkeessa (maahanmuuttajanaisten ilmainen osallistuminen tunneille liikuntakummin kanssa). 12

13 Aikuisten tanssillisen voimistelun ryhmä esiintyi sekä kevät- että joulunäytöksessä, jälkimmäisessä myös Sambic-tunnilta koottu ryhmä. Joulunajan Kinkkujumpat järjestettiin 15. ja sekä Ohjaajapalaveri järjestettiin Osa ohjaajista koulutti itseään mm. Voimisteluliiton koulutuksissa. 3.3 Uskollisuuden Kilta Seurassa toimiva Uskollisuuden Kilta kokoontui säännöllisesti 7 kertaa vuoden aikana, lisäksi keväällä pidettiin ulkoilupäivä ja syyskaudella käytiin konsertissa. Keravan Killan perustamispäivä on ja se on Voimisteluliiton U-Kilta nro 32. Kiltalaiset edustivat seuraa Voimisteluliiton tapahtumissa ja osallistuivat seuran talkootöihin. Keravan U-Killan vuoro oli järjestää alueen naapuriseurojen yhteinen Kiltaparlamentti. Se pidettiin onnistuneesti Keravan seurakuntakeskuksen salissa ja tilaisuuteen osallistui runsas 60 kiltalaista Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Mäntsälästä, Tuusulasta ja Keravalta. Monipuoliset Ikiliike-voimistelutunnit seurassa antoivat kiltalaisille edelleen hyvän mahdollisuuden kunnon ja toimintakyvyn ylläpitämiseen. 13

14 Kiltalaisia oli vuoden lopussa yhteensä 53 henkilöä, joista 90 vuotta täyttäneitä kolme. He ja kiltamuori ovat Keravan Uskollisuuden Killan kunniajäseniä. Uskollisuuden Killan johtokunnan kokoonpano oli: Kiltamuori Raina Lempinen 2016 elinikäinen Puheenjohtaja, kiltaäiti Lea Särkivuori Varapuheenjohtaja, kiltaemäntä Marja-Liisa Marviala Sihteeri, muistiinmerkitsijä Riitta Passi Rah.hoitaja, raha-arkunvartija Riitta Adler U -Killan jäsenkirjurina on toiminut seuran kiltavastaava Marja-Liisa Marviala. Entinen kiltamuori Edith Sanmark valittiin kunniakiltamuoriksi. Kiltalaiset jatkoivat vapaaehtoistyötä ulkoiluttamalla terveyskeskuksen hoivaosasto Helmiinan asukkaita sään salliessa ja hoitamalla kahvion emännöintivuoroja Hyvinvointikeskuksen ilta- ja viikonlopputilaisuuksissa. Uskollisuuden Killan erillinen vuosikertomus on liitteenä. 14

15 4 VALMENNUSTOIMINTA 4.1 Joukkuevoimistelu Vuoden 2016 tavoitteita joukkuevoimistelun valmennuspuolella olivat suuret (min. 30) ryhmäkoot alle 12- vuotiaiden ikäluokissa, toiminnan tarjoaminen eri taitotasoille, yhtenäinen valmennuslinja sekä taloudellinen apu seuralle. Ryhmäkokojen osalta tavoitteeseen päästiin lähes kaikissa ryhmissä. Ryhmäkoot vaihtelivat 25:sta 42:ään ja keskiarvo per ikäluokka oli 34 voimistelijaa. Koska ikäluokissa oli runsaasti voimistelijoita, pystyimme tarjoamaan joukkuevoimistelua laajasti eri tasoisissa ryhmissä. Yhtenäisen valmennuslinjan työstämistä jatkettiin. KNV:n jv valmennuspolku sekä voimistelijan polku toimivat taustana yhtenäiselle toiminnalle. Lisäksi vuoden aikana myös järjestettiin yhteisiä testipäiviä sekä kehitettiin joukkuevoimistelun tavoiteliiketaulukkoa. Taloudellista apua seuralle toteutettiin erilaisten tapahtumien järjestämisen muodossa. JV puoli järjesti vuoden aikana temppuradan sekä harkkakisat, joiden tuotot ohjattiin seuran toimintaan. Lisäksi JV puoli oli mukana kisakatselmuksen järjestelyissä. Isoin merkitys varainkeruuseen oli kevään Stara-tapahtumalla sekä syksyn JV-kisoilla, joiden järjestelyyn JV puoli osallistui huomattavalla panoksella. Keväällä 2016 valmennusjoukkueita oli yhteensä 15. KNV:n näytöksissä sekä Staratapahtumissa esiintyi JV Minivalmennusjoukkue. Liana-ikäluokan joukkueet esiintyivät Staratapahtumissa ja yksi joukkue osallistui myös 8-10 sarjan kilpailuihin. Mare-ikäluokan joukkueet kisasivat 8-10 ja vuotiaiden sarjoissa vuotiaiden kilpasarjassa kilpaili 15

16 Ilona, vuotiaiden kilpasarjassa Aqua ja Aqua jr sekä yli 16v kilpasarjassa ApoDot. Lisäksi Mare Jr ja Team Mare joukkueet valittiin kilpailemaan Barcelonassa järjestetyssä kansainvälisessä lasten joukkuevoimistelukilpailussa. Voimisteluliiton alueellisiin valmennusrinkeihin kuuluivat Mare ja Ilona sekä valtakunnalliseen kilpasarjan valmennusrinkiin Aqua Jr ja Aqua. Kauden treenit aloitettiin tammikuussa, heti vuodenvaihteen jälkeen. Tammi-helmikuussa, kun joukkueiden ohjelmat oli saatu kasaan, kokoontuivat joukkuevoimistelujoukkueet Koreografiakatselmukseen. Helmikuun aikana leireiltiin sekä rinkileireillä että omilla ohjelmaleireillä. Kevään kisaohjelmat esitettiin ensi kertaa maaliskuussa, kun pidettiin KNV:n joukkuevoimistelijoiden Harkkakisa sekä Kisakatselmukset. Katselmukset starttasivat myös kevään kisakauden, joka kesti touko-kesäkuulle saakka. Toukokuussa joukkueet esiintyivät myös KNV:n Kevätnäytöksissä. KNV:n joukkueet sijoittuivat mitaleille keväällä 2016 useita kertoja. Aluemestaruuskilpailuissa Aqua jr ja ApoDot sijoittuivat toiseksi. Mare Jr, Team Mare ja Ilona joukkueet sijoittuivat useita kertoja kategoriaan yksi. Valtakunnallisissa mestaruuskilpailuissa ei tällä kertaa mitalisijoja tullut. Syksyllä 2016 jv-joukkueita oli yhteensä 14. Joukkuevoimistelun Minivalmennusryhmä esiintyi KNV:n näytöksessä. Nuorin joukkueemme, Lux esiintyi sekä näytöksissä että Staratapahtumissa. Lianan kolme joukkuetta esiintyi sekä Stara-tapahtumissa että kilpaili 8-10 vuotiaiden sarjassa. Mare-ikäluokan joukkueet kilpailivat vuotiaiden sarjassa, Ilona vuotiaiden kilpasarjassa, Aqua jr kilpasarjassa ja ApoDot naisten kilpasarjassa. 16

17 Voimisteluliiton valmennusrinkeihin kuuluivat Team Mare, Mare Jr ja Aqua Jr. Syyskausi aloitettiin perinteisesti Eloleirillä ja ohjelmien kasauksen jälkeen kokoonnuttiin Koreografiakatselmusten merkeissä. Joukkueet leireilivät pitkin kautta sekä omilla että liiton leireillä. Lokakuussa järjestetty JV Harkkakisa sekä Kisakatselmukset käynnistivät syksyn kisakauden, joka päättyi marrasjoulukuussa. Joulukuussa esiinnyttiin myös KNV:n Joulunäytöksissä. Mitaleita oli joukkueiden kotiin tuomisina syksyn kilpailuista yhteensä upeat 12 kertaa. Kirkkaimpana mieleen jäi Aqua Jr:n valtakunnallinen mestaruus kilpasarjassa. Lisäksi mitaleille kauden aikana voimistelivat Mare Jr, Team Mare, Ilona sekä ApoDot joukkueet. Joukkueenjohtajat KNV:n jv-joukkueilla on nimetyt joukkueenjohtajat, jotka toimivat valmentajien tukena ja apuna mm. budjettien laatimisessa, hankintojen organisoinnissa sekä kisamatkojen suunnittelussa. 4.2 Kilpa-aerobic Vuonna 2016 seurassamme harjoitteli 4 kilpa-aerobicin valmennusryhmää: Team Minit, Team J&M, Team P sekä Team K&K. Näiden ryhmien lisäksi kilpa-aerobicilla oli kaksi minivalmennusryhmää, Minibicci ja Minibicci Keväällä 2016 kilpailevia aerobiccareita oli 16 yksilöä, 5 trioa ja 2 ryhmää. Syksyllä yksilöitä oli 19 ja trioja 5. Syksyllä 2016 melkein kaikki seuran kilpa-aerobiccarit kilpailivat jo SM-sarjoissa. Vuoden tavoitteina oli päästä lähemmäs kärkeä jokaisessa ikäsarjassa sekä saada lisää urheilijoita valmennusrinkeihin. Vuoden aikana seuramme olikin edustettuna kolmessa eri Voimisteluliiton valmennusringissä: Minirinkiin kuuluivat Nora Taskinen ja Pinja Valppu, 17

18 Sennurinkiin kuului Camilla Bergström ja Treenirinkeihin Kerttu Kivi, Veera Nevala, Nea Vähäsarja, Iida Happo ja Saija Mokkila. Tavoitteena oli myös toteuttaa entistä laadukkaampaa valmennustoimintaa. Laadun edistämiseksi kutsuimme espanjalaisen Noemi Irurtian jo toistamiseen pitämään harjoitusleiriä kesäkuun lopulla. Elokuussa kauden alussa pidimme myös tuttuun tapaan yhteisen eloleirin. Vuoden aikana pidimme myös yhteensä kuudet yhteistreenit kaikkien aerobiccareiden kanssa. Yhteistreenien avulla valmentajat pääsivät jakamaan osaamistaan toisillensa ja tytöt taas tutustuivat entistä paremmin toisten valmennusryhmien tyttöihin. Yhteistreenien ohessa pidettiin koreografiakatselmuksia eli pukutreenejä, joissa tytöt saivat harjoitella esiintymistä. Osallistuimme myös seuran kisakatselmuksiin keväällä ja syksyllä sekä kevät- ja joulunäytöksiin. Vuoden aikana aerobiccarit osallistuivat kaikkiin kansallisiin kilpailuihin. Saija Mokkila saavutti vuoden aikana useita mitaleja: Kilpasarjojen mestaruuspronssia sekä syksyn Cup-kilpailuissa kaksi hopeaa ja yhden kullan. Saija Mokkila ja Iida Happo saavuttivat vuoden päätöskilpailussa upeasti nousupisteet naisten SMsarjaan. Kansallisten kilpailujen lisäksi osa aerobiccareista osallistui Voimistelupäiville sekä Ideapark Open-kutsukilpailuun. Kotimaan kilpailujen lisäksi Carla Vesto, Iida Happo, Saija Mokkila ja Camilla Bergström kilpailivat lokakuussa Kohtla-Järvellä Virossa. 18

19 Kilpailut joihin osallistuttiin vuonna 2016 (valtakunnallisten kilpailujen sijoitukset liitteenä) Aerobic Cup 1, Valkeakoski, Aerobic Cup 2, Oulu, Borovets Open, Bulgaria, SM-kilpailut ja Kilpasarjojen mestaruuskilpailut, Valkeakoski, Voimistelupäivät, Espoo, Ideapark Open, Lempäälä, Aerobic Cup 3, Varala, Kohtla-Järve Open Cup, Viro, Aerobic Cup 4, Nokia, Aerobic Cup 5, Kajaani, VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI Viestintä- ja markkinointikanavat Pääviestintäkanavana toimivat seuran nettisivut osoitteessa Sivujen päivityksestä ja kehityksestä päävastuu oli viestintätiimillä. Seura myös aktivoitui sosiaalisessa mediassa: seuran omaa Facebook-sivua päivitettiin ahkerasti viikoittain kiertävällä vuorolla ja lisäksi Facebookissa mainostettiin mm. Keravalaiset lapsiperheet ja We <3 Kerava sivuilla. Seuralle avattiin myös Instagram-tili. Seura teki aktiivisesti yhteistyötä Keski-Uusimaa -lehden kanssa (jutut, mainonta). Sanni Husari-Kunttu toimi yhteyshenkilönä Keski-Uusimaa blogissa. Kerava Liikkuu seurakirjaan tehtiin päivitykset. 19

20 Syksyllä 2016 perustettiin KNV:n 80-vuotisjuhlatyöryhmä. Jäsenneltiin seuran nettisivut uudelleen, mutta pohjana pidettiin edelleen Sporttisaitti. Tapahtumamarkkinointi Seura oli mukana kaupungin tapahtumissa, mm. Liiku ja Harrasta -tapahtumassa elokuun lopussa sekä Meidän Kerava tapahtumassa. Tapahtumissa mainostettiin seuran toimintaa ja tarjontaa sekä järjestettiin liikuntaesityksiä. Omia tapahtumia (kisat, näytökset) mainostettiin jäsentieto-ohjelman kautta, nettisivuilla sekä ulkomainoksilla. Jäsentiedotus Jäsentieto-ohjelman kautta tiedotettiin aktiivisesti seuran ajankohtaisista asioista. Tiedotuslehtinen Tsemppari ilmestyi huhtikuun ja marraskuun lopussa sisältäen ajankohtaiset tiedotusasiat, aikuisten harrasteryhmien viikko-ohjelmat ja ilmoittautumisohjeet. Tsemppis-lehteä ei tehty vuonna Seuran sisäinen tiedotus Ohjaajille ja valmentajille tiedotettiin nettisivujen ohjaajahuoneessa sekä toimiala-vastaavien kautta. Sanna Tenkanen huolehti tiedottamisesta salikummeille ja Hanna Autio-Väisänen jojoviestinnästä. Vuoden aikana jaettiin kohdennettuja mainoksia eri tapahtumissa. Erillisesitteet tehtiin lasten liikuntaan (poikien ja tyttöjen jumpat, nuorten tanssi) sekä aikuisliikuntaan. Lehtinäkyvyys Voimisteluliiton voimisteluviikko noteerattiin Keski-Uusimaassa kuten on perinteeksi muodostunut. Teimme jälleen yhteistyötä Keski-Uusimaalaisten seurojen kanssa, joten saimme viikko-ohjelmamme päiväkohtaisina lehteen. 20

21 30.4. Riikka Lammisen juttu joukkuevoimistelun maailmancupin finaalista Barcelonassa , jossa myös KNV:n edustus / Mare-joukkue. K-U 7.5. K-U: Voimistelijat valloillaan viikonloppuna, juttu alueen voimisteluseurojen tulevista kevätnäytöksistä ja Stara-tapahtumasta K-U: Tuusulan ja Keravan äitienpäivänäytöksistä koko sivun kuvakavalkadi K-U:ssa pikku-uutinen: Ciiat viidensiä kilpa-aerobicin SM-finaalissa K-U:ssa pikku-uutinen Ikiliikettä Sinkan ikkunoissa Viikkouutiset: kuvat Sarinin Leenastaja ilmoitus Ikiliike-näyttelystä K-U:ssa Riikka Lammisen juttu Liikuttava valokuvanäyttely Keravalla K-U:ssa Pikku-uutinen: Ilmaista jumppaa Petterissä K-U:ssa juttua Liiku- ja harrasta tapahtumasta, jossa myös KNV mainittuna K-U:ssa Voimisteluseurojen ovet avoinna tällä viikolla K-U: Vanhustenviikko Keravalla, jutussa mukana myös KNV:n tarjonta K-U:ssa juttu KNV:n kilpa-aerobiccari kaksosista: Mira ja Nora Taskisesta, jotka onnistuivat Nelosen Talent-kisassa. Aerotwins toi hyvää näkyvyyttä lajille televisiossa K-U: Aino Salosen juttu: Uusi naruohjelma kaipasi vielä hiomista, kertoi Kerava Cupista ja KNV:stä kisajärjestäjänä. Paikallispörssin alla oli vielä kuva Denise Olanderista K-U:ssa Aino Salosen juttu: Rikosten sovittelijasta puheenjohtaja. Paljasjalkaisesta Keravalaisesta pitkänlinjan jumpparista Lilli Keskitalosta uusi pj KNV:lle K-U:ssa juttua Keravan Urheilugaalasta,ja kuva Aqua Junioreista, joka esiintyi gaalassa. 21

22 Näkyvyys ja yhteistyö Yhteistyötä Keravan Intersportin kanssa jatkettiin. Intersportin kautta tilattiin kilpailujoukkueille Piruetin toppeja, takkeja ja housuja. Varastossa olevia seuratuotteita mm. Davidin toppeja, t- paitoja, takkeja sekä laukkuja myytiin edelleen alennettuun hintaan. Vireuksen kanssa tehtiin yhteistyötä edelleen. Tukijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ei juurikaan edetty. Sanni Husari-Kunttu ja Tarja Hammarberg ottivat vastuulleen mm. mainosmateriaalin lehtiin ja tapahtumiin sekä Tsempparin teon. Kaikessa viestinnässä käytettiin aikaisemmin luotua seuran graafista ohjeistusta. Ikiliike valokuvanäyttely oli Keravalla, Sinkan ikkunoissa ajalla: Viestintä- ja markkinointityöryhmä kokoontui 4.2., 4.3., 23.5., 5.9., Edustaminen Tarja Hammarberg toimi Liikuntaseurojen Neuvottelukunnan puheenjohtajana Marja- Liisa Marviala osallistui kaikkiin neuvottelukunnan kokouksiin. Ensimmäisessä urheiluseurojen salivuorojakotilaisuudessa Tarja Hammarberg toimi puheenjohtajana, Marja- Liisa Marviala seuran edustajana. Voimisteluliiton kevätkokouksessa ei ollut seuran edustusta. Eslun seura-akatemiaan osallistui Sanni Husari-Kunttu. Keravan järjestötreffeille Pentinkulman salissa osallistui Marja-Liisa Marviala. Keravan kaupungin järjestämässä tilaisuudessa Monitoimihalli-hankkeesta Lapilan kartanolla oli mukana Eeva Kukkola, Hanna Autio-Väisänen ja Tarja Hammarberg. Marja-Liisa Marviala kuului Keravan Urheilugaalan järjestelytoimikuntaan. Etelä-Suomen alueen aluepäivään osallistuivat Tarja Hammarberg ja Eeva Kukkola. Tilaisuuden pääaiheena oli viestintä ja se järjestettiin YLE:n tiloissa. 22

23 Keravan kaupungin liikuntatoimen seurojen puheen- ja toiminnanjohtajille järjestämään aamiaistilaisuuteen osallistui Sanni Husari-Kunttu. Voimisteluliiton syyskokous päivään osallistuivat Tarja Hammarberg, Sanni Husari- Kunttu ja Eeva Kukkola. Huomionosoitukset Palkitut seuratoimijat Kevätnäytöksessä jaettiin seuraavat tunnustukset: Ohjaajalautanen Parhaan Urheilullisen menestyjän pokaali, urheiluteko Vuoden juniorivalmentaja Vuoden seuratoimija Tiina Ryynänen Aqua Junior Mari Ruotanen Paula Suominen Joulunäytöksessä palkittiin Vuoden jumppari Vuoden pikkujumppari Kati Vesterinen Netta Ahonen Keravan Urheilugaalassa palkittiin Liikuntapalvelun kultaisella mitalilla Riitta Väänänen ja pronssisella mitalilla Anna Arffman. Ylioppilaita Pinja Pönniö, Vilma Romppainen ja Tiina Ryynänen muistettiin lahjakortilla. Lehti-ilmoitukset: Kevätkokousilmoitus K-U (maksettu) 4.5. Viikkouutiset: Voimistelua! Stara-tapahtuma ja 8-10 vuotiaiden CUP-kilpailu Killan koululla

24 7.5. K-U Urheiluseurat: KNV:n Sirkus-stara ja 8-10 vuotiaiden Cup-kilpailu sekä KNV:n kevätnäytökset 7.5. Viikkouutiset: Keravan Naisvoimistelijat: Kevätnäytökset 9.5. K-U viikonlopun urheiluvinkit: Keravan Naisvoimistelijoiden kevätnäytökset K-U tapahtumat: Sinkan valokuvanäyttely K-U tapahtumat: Ikäihmisten ulkojumppa to (Vanhusten viikon tapahtuma) Viikkouutiset, menokenkä: Isovanhempien ja lasten temppuhetki K-U tapahtumat: Isovanhempien ja lasten yhteinen puuhahetki (maksettu) Syyskokousilmoitus K-U (maksettu) Tapahtumat 4.1. Kinkkujumppa Lapilan koululla Temppurata Savion koululla 5.3. Harkkakisat Savion koululla Kisakatselmukset Savion koululla KNV:n kevätkokous Hyvinvointityön keskuksessa KNV:n ylimääräinen kokous seuran toimistolla (tilintarkastus) Ilmapallotalkoot Prismassa 7.5. Sirkus-Stara Killan koululla 6.5. Kevätnäytöskenraalit Keuda-talolla 8.5. Kevätnäytökset klo 15:00 ja 17:00 Keuda-talolla Unelmien liikuntaviikkoon osallistuttiin yhdellä tunnilla, ohjaajana Mette Mehtäläinen. 24

25 Kesäjumpat Killan koululla ja Sompion nurmella Kesäjumpat Killan koululla ja Sompion nurmella Ikiliike valokuvanäyttelu Sinkan ikkunoissa, sekä aloitustapahtuma Sinkan pihalla Ohjaajien ja valmentajien koulutus- ja virkistyspäivä KeU-pirtillä Petterin purkutiloissa tunnin jumppa aikuisille Liiku ja Harrasta tapahtuma Keravan keskustassa. Seuralla oli oma teltta ja esitykset lavalla. Petterin purkutiloissa toinen kahden tunnin setti jumppaa aikuisille Harkkakisat Savion koululla Prisman inventaario Kisakatselmukset Savion koululla Isovanhempien ja lasten puuhahetki Kalevan koululla JV-kilpailut ja Stara-tapahtuma Killan koululla Kaikkien Kerava tapahtuma, Keravan lukiolla Sisarseuratapaaminen Tuusulassa, hallituksen jäsenet vaihtoivat ajatuksia Kiltaparlamentti Keravalla KNV:n syyskokous Hyvinvointityökeskuksessa Keravan kaupungin Urheilugaala, esiintymässä Aerotwins (Mira ja Nora Taskinen) Aqua Jr ja ryhmä KNV:n miesvoimistelijoita Joulunäytöskenraalit sekä 2 x joulunäytös Keuda-talolla Hallituksen & Valkin toiminnan suunnittelua Pompussa Kinkkujumppa Kalevassa Kinkkujumppa Keskuskoululla 25

26 LIITE 1 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2016 USKOLLISUUDEN KILTA Yleistä Kulunut vuosi 2016 on ollut Kiltamme 43. toimintavuosi. Keravan Uskollisuuden Kilta on perustettu ja on järjestysnumeroltaan 32. Valtakunnallisia kiltoja oli vuonna 2016 yhteensä 132. KNV:n Uskollisuuden Killan tavoitteena on ylläpitää voimistelun parissa syntynyttä ystävyyttä. Toiminnan periaatteena on yhteenkuuluvuus, ystävyys ja toisista huolehtiminen. Monipuoliset Ikiliike-voimistelutunnit seurassa antoivat kiltalaisille edelleen hyvän mahdollisuuden kunnon ja toimintakyvyn ylläpitämiseen. U-Killan kokoontumispaikkana on ollut Vapaaehtoisen Hyvinvointityön keskus ja tapaamiset on ollut kerran kuussa tiistaisin Kaisankammarissa tai Sinisessä salissa. Iltakilta pidettiin keväällä Sinisessä Salissa, jolloin teemana oli "Historian havinaa". Keravan U-Killan vastuulla oli järjestää Kiltaparlamentti. Järjestelyt ja ohjelma sai kiitosta ja talkoohenki toimi upeasti. Marraskuussa kiltalaiset osallistuivat valtakunnalliseen kiltapäivään Helsingissä. U-Killan johtokuntaan tuli muutoksia. Lea Särkivuori aloitti puheenjohtajana, kiltaäitinä ja syyskokouksessa henkilövalinnoissa erovuorossa ollut muistiinmerkitsijä Riitta Passi valittiin jatkamaan vuosina U-Killan johtokunta ja toimikaudet: Kiltamuori Raina Lempinen elinikäinen Puheenjohtaja, kiltaäiti Lea Särkivuori Varapuheenjohtaja, kiltaemäntä Marja-Liisa Marviala Sihteeri, muistiinmerkitsijä Riitta Passi Rah.hoitaja,raha-arkunvartija Riitta Adler Jäsenkirjuri, seuran kiltavastaava Marja-Liisa Marviala U-Killan entinen kiltamuori Edith Sanmark valittiin kunniakiltamuoriksi. 26

27 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2016 USKOLLISUUDEN KILTA Toiminta ja osallistumiset: Kiltalaisia 53 maksavia 47 Kokouksia 7 osallistujia 152 Taide-ja museokeskus Sinkka/näyttely osallistujia 18 Teatteri "Harmaat Pantterit 2" osallistujia 13 Keravan hautausmaalla Ystävänpäivä osallistujia 11 Teatteri "Arsenikkia ja vanhoja hittejä" Nikkarin koululla osallistujia 14 Ulkoilupäivä Keinukalliolla osallistujia 21 Hyvinvointikeskuksen kahviovuorot 9 osallistujia 18 Prisman ilmapallotalkoot osallistujia 11 Stara-tapahtuma/joukkuevoim./toim osallistujia 4 Helmiinan asukkaiden ulkoilutus 16.5.,15.6.,6.10. osallistujia 28 Sinkka/Ikiliike-valokuvanäyttely avajaiset osallistujia 12 Vanhusten viikon Tuolijumppa kirjastossa 4.10 osallistujia 8 Kerava Cup ja Stara-tapahtuma/toim osallistujia 6 Kiltapäivät, Helsinki osallistujia 8 Kiltaparlamentti, Kerava osallistujia 30 Konsertti " Totuus ja valhe" osallistujia 18 Valkean Karitsan Kappeli jouluhartaus osallistujia 23 Muistamiset Valkoinen kynttilä sytytettiin ja Tiimalasi-runo luettiin kunniajäsenen Helena Marilan ( ) muistolle. Kiltapäivillä palkittiin Keravan Uskollisuuden Kilta suklaarasialla mukana olijoista suurimpana ryhmänä. Keravan Urheilugaalassa Riitta Väänänen palkittiin Liikuntapalvelun kultaisella mitalilla. Osallistuttiin Talkoorenkaan joulukeräykseen. Joulumuistamiset vietiin Sirkka Leimuvaaralle Kotimäen palvelutaloon, Tellervo Poutiaiselle Esperiin, Sirkka Kotulle ja Anneli Lindbergille Hopeahoviin sekä Martta Skogsterille Vommaan. Kunniakiltamuori "Ettiä" Edith Sanmarkia muistettiin joulukukalla. Merkkipäivät Sirkka Leimuvaara 90 v, Tellervo Poutiainen ja Pirkko Rokkonen 27

28 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2016 USKOLLISUUDEN KILTA 80 v, Anneli Ahola, Salme Lipponen ja Raili Mielikäinen 75 v. Syntymäpäiväsankareiden yhteisikä on kunnioitettavat 475 v. Talkoorenkaan 25-vuotista taivalta juhlistamassa Killastamme olivat Lea Särkivuori ja Marja-Liisa Marviala. Kunniajäsenet Uskollisuuden Killan kunniajäseniä on 4, 90 vuotta täyttäneet Sirkka Kottu, Edith Sanmark ja Aila Sarjola sekä kiltamuori Raina Lempinen asemansa puolesta. Seuran kunniajäset ovat Mirjam Greis, Norjo Järvelä, Sirkka Leimuvaara, Raina Lempinen, Tellervo Poutiainen, Pirkko Rokkonen, Edith Sanmark, Hilkka Valkeinen ja Marja-Leena Väänänen. Yhteistyötä Kiltaparlamentti järjestettiin Keravan seurakuntakeskuksen salissa. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 60 kiltalaista Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Mäntsälästä, Tuusulasta ja Keravalta. Järjestelyt toimivat onnistuneesti ja omasta porukasta löytyi valtava talkoohenki. Ohjelmassa oli mm. tempputappiesiintyminen ja Keravan U- Killan yhteisesitys "Pieni laulumaraton, Historian havinaa". Seurakunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi kirkkoherra Ari Autio ja liikuntaesityksestä vastasi seuramme Aino -ryhmä. Voimisteluliiton Ikiliike-valokuvanäyttely saatiin Marja-Liisan toimesta Taide- ja museokeskus Sinkkaan ikkunanäyttelynä. Kiltalaisemme Leena Sarin oli yksi valokuvien malleista. Kiltalaiset osallistuivat näyttelyn avajaisiin ja Ikiliikeohjaajamme Eveliina Ohtosen ohjaamaan jumppaan. Suomen Voimisteluliiton Kiltatiedotteessa 4/2016 julkaistiin aluevastaava Lea Sirolan kirjoitus tilaisuudesta. Myös sanomalehti Keski-Uusimaassa julkaistiin juttu näyttelystä ja avajaistilaisuudesta. Liiton taholta on tullut kehuja, koska kokouksissamme on aina jaettu Kiltatiedotteet. Kilta-koordinaattori Eija Ojala Suomen Voimisteluliitosta oli viestittänyt, että meillä on esimerkillistä kiltatoimintaa ja on hienoa, että tietoa jaetaan tasapuolisesti. 28

29 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2016 USKOLLISUUDEN KILTA Vanhusten viikolla Kirjaston Satusiivessä Keravan Naisvoimistelijat järjesti 4.10, puolen tunnin tehokkaan tuolijumpan ohjaajana oli Riitta Väänänen. Osallistujia tapahtumassa oli 12, joista omia kiltalaisia 8. IKILIIKE-tunnit Tuolijumpan vetäjänä torstaisin toimi edelleen kiltalainen Riitta Väänänen. Keväällä tuolijumppaa pidettiin Viertolan tiloissa ja syksyllä siirryttiin tilavampaan saliin Hyvinvointikeskukseen. Muita Ikiliike -jumppia olivat aamujumpat maanantaisin ja perjantaisin sekä tasapainoryhmä keskiviikkoisin. Vapaaehtoistyö Suunniteltu toiminta Hopeahovissa ei 2016 toteutunut. Hoivaosasto Helmiinan asukkaita ulkoilutettiin kolmena kertana. Lokakuussa kiltalaiset veivät heidät katsomaan Keravan aseman lähellä sijaitsevaa Galleria Allin taloa, virkattua taideteosta, Our Pink Hous. Mukana oli asukkaista 7 pyörätuolissa ja yksi kävelijä, kiltalaisia sillä kertaa 10. Ulkoilu kauniissa syyssäässä onnistui hyvin. Hyvinvointikeskuksen ilta-ja viikonlopputilaisuuksissa kahvion emännöintivuoroja hoidettiin yhdeksän kertaa, kahden kiltalaisen voimin kerrallaan. Vierailijat Maaliskuun iltakokouksessa kiltalaisten vieraana oli Jyri Marviala Automatia Oy:stä. Tutustuimme Otto- ja Talletus- automaattien toimintaan. Esitys oli erittäin ajankohtainen ja selventävä. Huhtikuussa dipl.kosm. Marianne Pietiläinen kertoi kiltalaisille värianalyysistä ja värien merkityksestä vaatteissa, koruissa ja hiuksissa. Mallia käyttäen näimme, miten väärän värinen vaate latistaa ja oikean värinen nostaa omat värit esille. 29

30 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2016 USKOLLISUUDEN KILTA Tiedottaminen U-Killan kokouksista on tiedotettu Keski-Uusimaan ja Tuusulanjärven Viikkouutisten yhdistyspalstoilla kokousta edeltävänä sunnuntaina. Keväällä ja syksyllä jaettiin oma kiltatiedote kaikille kiltalaisille, osa henkilökohtaisesti ja osa postin välityksellä. Voimisteluliiton Kiltatiedotteet (5 kpl) jaettiin sähköpostilla ja osalle paperiversiot kokouksissa. Marja-Liisa Marviala on hoitanut tiedottamista pääseuran ja U-Killan välillä. Maksut U-Killan jäsenmaksu v oli 5, joka perittiin seuran kiltalaisille päätetyn jäsenmaksun, 10, yhteydessä. Kiltalainen, joka kävi seuran jumpissa, maksoi lisäksi seuran toimintamaksun valintansa mukaan. Muuta Our Pink House- nimisen taideteoksen virkkaamiseen kesällä osallistui kiltalaisista Rose- Marie Pfauder, Tuula Salo, Paula Suominen, Eeva Kukkola, Riitta Adler ja Riitta Passi. Virkattu taideteos purettiin vasta joulukuun lopulla ja jokainen sai hakea oman virkatun työnsä muistoksi. Kiltalaisten omaan lauluvihkoseen lisättiin naisten "nimi-lauluja". Laulujen kokoamisessa olivat mukana Lea Särkivuori, Pirkko Rokkonen ja Riitta Väänänen. Kuluneen vuoden osalta voi todeta, että U-Killan kokouksissa laulaminen sujuu kiltaäiti Lea Särkivuoren pianosäestyksellä entistä paremmin. Uskollisuuden Killan kokouksissa pidettiin totutun tavan mukaan arpajaiset toiminnan tukemiseksi. Arpajaispalkintoja kiltalaiset toivat kiitettävästi ja voittajat olivat tietysti onnellisia. Ystävänpäivän merkeissä käytiin Keravan hautausmaalla muistamassa pois nukkuneita kiltasisariamme. Mukanamme oli rovasti Eeva Airila. Yhdessä lauloimme "Täällä Pohjantähden alla", minkä sanoihin Eeva oli laatinut Uskollisuuden Killalle kolme omaa lisäsäettä. 30

31 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2016 USKOLLISUUDEN KILTA Pirkko Rokkonen ja Marja-Liisa Marviala osallistuivat syksyllä Keravan Liikuntakummitoimintaan. Toiminta edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja hyvinvointia sekä monikulttuurisuuden kehittymistä. Joulukillan yhteydessä järjestettiin kiltalaisten toivomuksesta toistamiseen Valkean Karitsan kappeliin, Paasikiven Nuorisokylään, jouluhartaus, jonka kauniissa kappelissa piti rovasti Eeva Airila. Lean säestämänä lauloimme jouluvirsiä. Tilaisuus koettiin mieleenpainuvaksi ja koskettavaksi. Jouluhartaudessa kiltalaisia oli 23. Vuosi 2016 oli toiminnallisesti runsas ja täynnä "Historian havinaa"! Esitetty Uskollisuuden Killan kokouksessa

32 LIITE 2 Joukkuevoimistelun kilpailutulokset Kevät 2016 Mustan kissan cup yli 16v k Apodot 9./14 14, k Aqua jr 5./20 15, k Aqua 6./20 15, k Ilona 4./14 kat v Mare S 9-13/30 kat v Mare jr kat v Liana T kat 4 Kilpa Sunborn yli 16k Apodot 9./16 15, k Aqua jr 5./24 15, k Aqua 11./24 14, k Ilona 4./22 kat 2/ Aluekilpailut yli 18k Apodot 2./5 16, k Aqua jr 2./18 16, k Aqua 6./18 14, k Ilona 4.-8./24 kat k Team Mare 5./49 kat1/16, k Mare S /49 kat 4 Hyvinkää cup 16-20k Apodot 5./12 15, k Aqua jr 5./19 16, k Aqua k Ilona 6./31 kat v Team Mare kat1/ v Mare S kat v Mare jr kat v Liana T kat 4 Kilpasarjamestis yli 18k Apodot 7./11 yht.32,484 Vantaa 14-16k Aqua jr 6./34 yht.34, k Aqua 13./34 15,867 kilpamestis 12-14k Ilona 5./53 15,95 Tre Sirkus Cup 8-10v Liana T kat 3 32

33 Joukkuevoimistelun kilpailutulokset Syksy 2016 Kerava Cup yli 16k Apodot 4./ k Aqua junior 1./ k Ilona 2.-6/11 kat v Team Mare 1./11 kat 2 Mare /11 kat 4 Mare /11 kat v Team Liana kat 4 Cailap Cup yli 16k Apodot 10./ k Aqua junior 3./ Aluekilpailut yli 18k Apodot 2./ k Aqua junior 3./ k Ilona 1./23 kat v Team Mare 1./41 kat Mare 06 5./41 kat 2 Mare 05 kat 5 Vantaa Cup 10-12v Team Mare 1./6 kat 2 Mare 06 kat 4 Mare 05 kat v Team Liana kat 8 HJM-cup yli 18k Apodot 4./ k Aqua junior 1./ k Ilona 4.-5/23 kat v Team Mare 2./43 kat Mare 06 kat 4 Mare 05 kat v Team Liana kat 3 Vantaa 12-14v 12-14k Ilona finaali kilpamestaruus Turku kilpamestaruus yli 18k Apodot finaali yli 14v 14-16k Aqua junior finaali

34 LIITE 3 Kilpa-aerobicin kilpailutulokset 2016 Kilpailu Kilpailijat Kilpailusarja Sijoitus Tulos Cup 1 Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 14/31 15,700 Valkeakoski Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 16/31 15,600 Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 17/31 15,550 Aava Kähärä ND 9-11v. yksilö 19/31 15,300 Xeonit ND 9-11v. trio 6/10 14,800 Safiirit ND 9-11v. trio 9/10 12,750 Sasat ND 9-11v. ryhmä 4/4 12,950 Kerttu Kivi AG v. yksilö 32/51 15,400 Viivi Lääveri AG v. yksilö 40/51 14,500 Veera Nevala AG v. yksilö 42/51 14,400 Inka Pennelin AG v. yksilö 43/51 14,100 Kerttu Järvenpää AG v. yksilö 44/51 14,00 Anri Vesto AG v. yksilö 47/51 13,750 Nea Vähäsarja AG v. yksilö 48/51 13,650 Nella Kukkonen AG v. yksilö 50/51 13,250 Mafit AG v. trio 7/10 14,700 Qwandat AG v. trio 9/10 14,250 Iida Happo AG v. yksilö 10/23 16,350 Emma Jokivuori AG v. yksilö 22/23 14,650 Ciiat AG v. trio 4/6 14,700 Saija Mokkila 5lk yksilö 4/14 16,050 Cup 2 Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 13/36 16,500 Turku Aava Kähärä ND 9-11v. yksilö 20/36 15,550 Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 24/36 15,300 Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 28/36 15,050 Xeonit ND 9-11v. trio 6/10 15,350 Safiirit ND 9-11v. trio 8/10 13,500 Sasat ND 9-11v. ryhmä 5/5 12,900 Mirka Kallio 4lk yksilö 7/27 15,950 Veera Nevala AG v. yksilö 28/48 15,200 Nea Vähäsarja AG v. yksilö 30/48 15,100 Anri Vesto AG v. yksilö 40/48 14,300 Inka Pennelin AG v. yksilö 42/48 14,250 Viivi Lääveri AG v. yksilö 42/48 14,250 Nella Kukkonen AG v. yksilö 46/48 13,900 Qwandat AG v. trio 6/9 14,950 34

35 Mafit AG v. trio 9/9 14,550 Saija Mokkila 5lk yksilö 5/17 16,900 Iida Happo AG v. yksilö 9/25 17,150 Meri Mäkinen AG v. yksilö 20/25 16,000 Emma Jokivuori AG v. yksilö 25/25 14,300 Ciiat AG v. trio 4/7 16,150 Inkkarit AG v. ryhmä 4/4 15,050 Camilla Bergström Naisten SM-sarja yksilö 16/16 15,500 SM 2016 Kerttu Kivi AG v. yksilö 29/51 16,100 Valkeakoski Viivi Lääveri AG v. yksilö 37/51 15,350 Veera Nevala AG v. yksilö 41/51 15,150 Nea Vähäsarja AG v. yksilö 43/51 14,800 Anri Vesto AG v. yksilö 47/51 14,650 Inka Pennelin AG v. yksilö 50/51 14,250 Nella Kukkonen AG v. yksilö 51/51 13,000 Mafit AG v. trio 10/11 14,500 Qwandat AG v. trio 11/11 13,950 Iida Happo AG v. yksilö 9/26 17,600 Emma Jokivuori AG v. yksilö 24/26 14,650 Ciiat AG v. trio 5/6 15,900 Camilla Bergström Naisten SM-sarja yksilö 9/18 17,350 Kilpasarjojen Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 16/32 15,700 Mestaruuskilpailut Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 19/32 15,150 Valkeakoski Aava Kähärä ND 9-11v. yksilö 21/32 15,100 Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 24/32 14,850 Xeonit ND 9-11v. trio 6/8 14,650 Safiirit ND 9-11v. trio 8/8 12,850 Sasat ND 9-11v. ryhmä 6/6 12,850 Saija Mokkila 5lk yksilö 3/16 17,250 Voimistelupäivät Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 13/24 15,650 Espoo Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 19/24 14,950 Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 21/24 14,500 Xeonit ND 9-11v. trio 6/9 15,150 Varala Cup 3 Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 16/47 16,050 Tampere Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 20/47 15,500 Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 21/47 15,400 Aava Kähärä ND 9-11v. yksilö 26/47 14,900 Taina Tuomioja ND 9-11v. yksilö 43/47 12,200 Xeonit ND 9-11v. trio 8/12 14,900 35

36 Sasat ND 9-11v. trio 11/12 13,100 Kerttu Kivi AG v. yksilö 33/50 15,350 Veera Nevala AG v. yksilö 39/50 14,900 Viivi Lääveri AG v. yksilö 40/50 14,700 Carolyn Pekkonen AG v. yksilö 45/50 14,300 Nea Vähäsarja AG v. yksilö 46/50 14,250 Inka Pennelin AG v. yksilö 47/50 14,200 Anri Vesto AG v. yksilö 48/50 14,000 Nella Kukkonen AG v. yksilö 49/50 13,500 Mafit AG v. trio 9/10 14,100 Qwandat AG v. trio 10/10 13,800 Saija Mokkila 5lk yksilö 2/13 17,250 Iida Happo AG v. yksilö 8/22 17,300 Carla Vesto AG v. yksilö 16/22 15,750 Netta Ilvonen AG v. yksilö 20/22 14,350 Sini Hattuniemi AG v. yksilö 22/22 13,600 Camilla Bergström Naisten SM-sarja yksilö 4/8 18,500 Cup 4 Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 16/51 16,300 Nokia Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 22/51 15,900 Aava Kähärä ND 9-11v. yksilö 28/51 15,450 Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 30/51 15,150 Maija Backström ND 9-11v. yksilö 36/51 14,100 Taina Tuomioja ND 9-11v. yksilö 51/51 11,600 Xeonit ND 9-11v. trio 7/12 15,400 Safiirit ND 9-11v. trio 10/12 14,100 Sasat ND 9-11v. trio 12/12 13,000 Kerttu Kivi AG v. yksilö 24/46 16,100 Veera Nevala AG v. yksilö 36/46 15,350 Carolyn Pekkonen AG v. yksilö 38/46 15,300 Viivi Lääveri AG v. yksilö 41/46 14,900 Anri Vesto AG v. yksilö 43/46 14,800 Inka Pennelin AG v. yksilö 44/46 14,550 Nella Kukkonen AG v. yksilö 46/46 14,050 Qwandat AG v. trio 8/8 14,400 Saija Mokkila 5lk yksilö 2/13 17,250 Iida Happo AG v. yksilö 11/21 17,250 Carla Vesto AG v. yksilö 17/21 15,700 Netta Ilvonen AG v. yksilö 20/21 15,350 Camilla Bergström Naisten SM-sarja yksilö 6/11 18,150 Cup 5 Pinja Valppu ND 9-11v. yksilö 12/54 16,600 Kajaani Mira Taskinen ND 9-11v. yksilö 20/54 16,100 36

37 Nora Taskinen ND 9-11v. yksilö 25/54 15,700 Aava Kähärä ND 9-11v. yksilö 30/54 15,350 Maija Backström ND 9-11v. yksilö 34/54 15,000 Taina Tuomioja ND 9-11v. yksilö 48/54 13,650 Xeonit ND 9-11v. trio 7/11 15,950 Safiirit ND 9-11v. trio 9/11 14,650 Kerttu Kivi AG v. yksilö 25/43 15,900 Viivi Lääveri AG v. yksilö 26/43 15,900 Anri Vesto AG v. yksilö 35/43 15,000 Veera Nevala AG v. yksilö 38/43 14,900 Inka Pennelin AG v. yksilö 41/43 14,400 Nella Kukkonen AG v. yksilö 42/43 14,350 Qwandat AG v. trio 8/8 14,800 Saija Mokkila 5lk yksilö 1/15 18,100 Iida Happo AG v. yksilö 5/20 18,300 Carla Vesto AG v. yksilö 16/20 15,650 Netta Ilvonen AG v. yksilö 19/21 15,450 Camilla Bergström Naisten SM-sarja yksilö 5/9 17,650 37

38 LIITE 4 Ohjaajat ja valmentajat 2016 Lapset ja nuoret Aikuiset Valmennus Annina Kauppinen Eija Lempinen Mari Ruotanen Anu Alatalo Eveliina Ohtonen Anna Arffman Camilla Bergström Sanna Tenkanen Emmi Koski Elise Penttala Tarja Schneider-Lehto Hilla Pesonen Emilia Jakonen Heidi Kröger Sanni Väisänen Eveliina Ohtonen Annina Kauppinen Johanna Tervo Hanna-Maija Halla-aho Minna Ojajärvi Janina Uusitalo Heidi Kröger Ulla Mersinli Sara Lönnroth Hilla Pesonen Susanna Kuusela Jessica Knuters Iida Happo Anu Alatalo Sanni Kärkkäinen Iida Lahtela Paulina Mertanen Johanna Väliaho Iida Rintamaa Riitta Väänänen Lilli Keskitalo Jani Eskelinen Paula Hantula Kia Hurri Jemina Nieminen Annuliina Stenbacka Mette Mehtäläinen Jenna Virtanen Tarja Mahkonen Karoliina Hurri Jenni Marstio Niina Aaltonen Laura Adler Karoliina Hurri Pinja Pönniö Laura Adler Emilia Ankkuri Leena Heikkilä Camilla Bergström Lilli Keskitalo Saija Mokkila Milja Itkonen Susanna Manninen Pinja Pönniö Klaudia Leppäaho Saija Mokkila Helmi-Riina Kangas Sanni Väisänen Eveliina Tiusanen Tarja Mahkonen Heidi Kröger Tiina Paasonen Iida Happo Tiina Ryynänen Tuija Husari Vilma Honkonen Vilma Romppainen 38

39 LIITE 5 Koulutukset 2016 Annina Kauppinen Convention Eija Lempinen Voimisteluliiton Convention Emilia Jakonen Perheliikunnan perusteet Eveliina Ohtonen Ikäinstituutti / Liikunta ja muistisairaudet Eveliina Ohtonen Voimisteluliiton Convention Eveliina Tiusanen Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu Heidi Kröger Tanssillisen voimistelun ohjaajakoulutus Helmi-Riina Kangas Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu Iida Happo Jumppakoulu-koulutus Startti, osa 1 Janina Uusitalo Joukkuevoimistelun tuomarikoulutus 4 ja tuomariseminaari Jenna Kemppainen Fyysisen valmennuksen peruskoulutus Jenna Kemppainen Tuomarikoulutus, KA Jessica Knuters Jumppakoulu-täydennyskoulutus Jessica Knuters Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu Karoliina Hurri Voimisteluvalmentajien jatkokoulutus, KA Klaudia Leppäaho Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu Laura Adler Joukkuevoimistelun Tuomarikoulutus 3 Linda Fagerström Jumppakoulu-koulutus Startti, osa 1 Mahkonen Tarja ESLU / seura-akatemia Mari Ruotanen Voimisteluvalmentajien jatkokoulutus, JV Mette Mehtäläinen Kilpa-aerobic tuomariseminaari Mette Mehtäläinen Kilpa-aerobic, tuomariseminaari Mette Mehtäläinen Fyysisen valmennuksen peruskoulutus Minna Ojajärvi Korpisaaren säätiö/ Fascia-koulutus Paulina Mertanen Kilpa-aerobic, tuomariseminaari Pinja Pönniö Jumppakoulu-koulutus startti 1 Pinja Pönniö Jumppakoulu-koulutus, oppiminen ja ohjaaaminen, osa 2 Pinja Pönniö Jumppakoulu-koulutus, ohjaajasta valmentajaksi, osa 3 Pinja Pönniö Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu Sanna Tenkanen Tanssillisen voimistelun ohjaajakoulutus Sanni Väisänen Voimisteluvalmentajien jatkokoulutus, JV Sara Lönnroth Jumppakoulu-täydennyskoulutus Sara Lönnroth Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu Vilma Romppainen Lajitaidon peruskoulutus, joukkuevoimistelu 39

Keravan Naisvoimistelijat KNV ry VUOSIKERTOMUS 2014

Keravan Naisvoimistelijat KNV ry VUOSIKERTOMUS 2014 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry VUOSIKERTOMUS 2014 Sisällys 1. Yleistä... 3 Seuran arvot ja painopistealueet... 3 2014 tiivistelmä:... 3 Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 4 Näkyvyyttä...

Lisätiedot

1. Yleistä... 3. Seuran arvot ja painopistealueet... 3. Vuosi 2013 tiivistetysti... 3. Yhteistyö sidosryhmien kanssa... 3. Seuran yleiset asiat...

1. Yleistä... 3. Seuran arvot ja painopistealueet... 3. Vuosi 2013 tiivistetysti... 3. Yhteistyö sidosryhmien kanssa... 3. Seuran yleiset asiat... Sisällys 1. Yleistä... 3 Seuran arvot ja painopistealueet... 3 Vuosi 2013 tiivistetysti... 3 Yhteistyö sidosryhmien kanssa... 3 Seuran yleiset asiat... 3 Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

1. Yleistä... 3. Arvot ja painopistealueet... 3. Haasteita... 3. Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 3. Näkyvyyttä...

1. Yleistä... 3. Arvot ja painopistealueet... 3. Haasteita... 3. Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 3. Näkyvyyttä... Sisällys 1. Yleistä... 3 Arvot ja painopistealueet... 3 Haasteita... 3 Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 3 Näkyvyyttä... 3 Jäsenmäärä... 4 Hinnoittelu... 4 Säännöt:... 4 2. Seuratoiminta...

Lisätiedot

2 SEURATOIMINTA. 2. Visio 2020 (määritellään seuran painopistealueet ja uusi visio vuoteen 2020).

2 SEURATOIMINTA. 2. Visio 2020 (määritellään seuran painopistealueet ja uusi visio vuoteen 2020). Vuosikertomus 2015 SISÄLTÖ: 1 TIIVISTELMÄ... 3 2 SEURATOIMINTA... 4 2.1 Organisaatio... 5 2.2 Edustaminen... 6 2.3 Huomionosoitukset... 7 3 HARRASTELIIKUNTA... 7 3.1 Lasten ja nuorten liikunta... 7 3.2

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Toiminnallemme vahvistetaan syyskokouksessa budjetti. Talouden tilannetta seurataan sekä hallituksen että taloustyöryhmän kokouksissa.

Toiminnallemme vahvistetaan syyskokouksessa budjetti. Talouden tilannetta seurataan sekä hallituksen että taloustyöryhmän kokouksissa. 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus ajan hengessä siten, että mahdollisimman moni voi harrastaa monipuolista voimistelua ja liikuntaa

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt. TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...

Lisätiedot

Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä!

Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! Toimintakertomus 2016 Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! Vuonna 2016 TAJUssa liikuttiin paljon. 723 alle 20vuotiasta

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Jäsentiedote joulukuu 2014

Jäsentiedote joulukuu 2014 Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan

Lisätiedot

3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen

3. Junnu Talent Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Milla Nieminen, Jonna Öhrnberg & Mona Lahtinen SYYSKAUSI KÄYNTIIN! Tällä hetkellä VVS:n kilpa-aerobicin puolella toimii 5 eri valmennusryhmää: 1. Mikrot 07-10 (Uusi valmennusryhmä!) - Valmentajat: Sanni Mäntykivi, Jonna Öhrnberg - Apuvalmentajat: Liinu

Lisätiedot

Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2004 toimintakertomus

Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2004 toimintakertomus Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2004 toimintakertomus 1. Yleistä Vuosi 2004 oli seuran 67 toimintavuosi. Seuramme on SvoLilaisista seuroista 5 suurin koko valtakunnassa. Jäsenmäärämme kasvoi

Lisätiedot

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY

TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa, ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla

ILO- uutiset. Palokan. Talven ihmemaa- Joulunäytös Vaajakosken liikuntahallila Disco! Isoja kisoja talkoovoimilla Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Marraskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Nyt myynnissä ILOn kalenteri vuodelle 2018 Pysy liikkeessä myös

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Seuran toimintaa ohjasivat seurallemme määritellyt arvot, jotka ovat: 1. Toiminnan laatu 2. Tavoitteellisuus 3. Yhdessä tekeminen/mielihyvä

Seuran toimintaa ohjasivat seurallemme määritellyt arvot, jotka ovat: 1. Toiminnan laatu 2. Tavoitteellisuus 3. Yhdessä tekeminen/mielihyvä KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. Yleistä Vuosi 2005 oli seuran 68 toimintavuosi. Jäsenmäärämme oli 1764, joista naisia 1069, miehiä 52, tyttöjä 583 ja poikia 60. Jäsenmäärä putosi

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä Voimistelujaoston toiminta on jatkunut aktiivisena kuluneenakin kautena. Ohjaajia on tullut lisää ja mikä parasta, he ovat täysi-ikäisiä.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 1 Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.1. 31.12.2014 1. YLEISTÄ Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry tarjoaa monipuolista voimisteluliikuntaa

Lisätiedot

Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa

Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Arvot ja keskeiset periaatteet Liikunnan ilo ja uuden oppimisen riemu Reilu ja avoin meininki, voimistelijoita kunnioittava kohtelu Yhdenvertaisuus (kaikki

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...

Lisätiedot

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella

VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella VaKP Voimistelujaoston toimintalinja VISIO VaKP Voimistelujaosto on kasvava, haluttu ja laadukas liikuttaja Valkeakoskella ARVOT Ihmisläheisyys Laatu Liikunnan ilo Kasvatuksellisuus SLOGAN Helppo tulla,

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY

TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY 1 KAIKILLE HARRASTE- LIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ TAJU on lähellä KAIKILLE HARRASTELIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ

Lisätiedot

Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019

Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019 Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry on Jyväskylässä toimiva urheiluseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015!

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015! 3/2014 TTNV:n viimeisimmät vuodet ovat olleet aktiivista seuratoiminnan muutosten aikaa. Seuraa on tuotu isoin askelin 2000-luvulle monenlaisissa asioissa. Kiitokset kaikille seuratoimijoille kanssani

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää

Lisätiedot

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!

TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 1/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. SC Vantaan uusin laji: Rytminen voimistelu... 3 3. Harrastetuntien syyskauden päättyminen... 3 4. Urheilijan Taivas+Helvetti - Tarinoita

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Valmennusryhmien tyytyväisyyskysely

Valmennusryhmien tyytyväisyyskysely Valmennusryhmien tyytyväisyyskysely 2016 www.ovo.fi Vastaajia 150 kpl Voimistelijoita 223 Vastausprosentti 67% (2015: 59%) Valmennusryhmien kysely 2016 voimistelijoita vastanneita OVO Team 9 3 33 % Team

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus

Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus - 1 - Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus 1. Yleistä Vuosi 2006 oli seuran 69 toimintavuosi. Jäsenmäärämme oli 1783 joista naisia 1024. miehiä 53, tyttöjä 652 ja poikia 54.

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 1/11 KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA 2017 2020 KANSALLISET SÄÄNNÖT JA OHJEET päivitetty 12/2017 2/11 Sisällys Kilpa-aerobicin kilpailujärjestelmä -kaavio Kilpailusäännöt Mistä aloittaa kilpaileminen 2lk säännöt

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Naantalin Voimistelijat ry:n hallitus vuonna 2017 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Lasten ja nuorten jaoston vastaavat: Aikuisten jaoston vastaavat:

Lisätiedot

Valmentajien toimintalinja

Valmentajien toimintalinja Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 1. Etelä-Suomen aluekilpailut ja TalviLumo Voimistelu asema 2. SC Vantaalle suurin mahdollinen seuratuki 3. Harrasteliikunnan kuulumisia 4. SC Vantaan nettikirpputori 5.

Lisätiedot