TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
|
|
- Ilmari Nurminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 2/2013 HAILUODON KUNTA Sähköinen resepti käytössä Lakeuden kunnissa Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä siirtyivät käyttämään sähköistä reseptiä maanantaina Asiakkaat ovat ottaneet sähköisen reseptin (ereseptin) hyvin vastaan. Sähköinen resepti on aina tallessa Konkreettisin hyöty asiakkaalle on, että sähköiset reseptit tallentuvat yhteen paikkaan, Reseptikeskukseen, ja ne ovat siten luettavissa maan jokaisessa apteekissa. Sähköinen resepti pysyy näin ollen aina mukana, eikä esimerkiksi kotimaassa matkustaessa reseptejä tarvitse kuljettaa mukana, vaan lääkkeen voi noutaa mistä tahansa apteekista Kela-kortilla. Asiakas ei tarvitse sähköisen reseptin käyttöön tietokonetta. Sähköinen resepti kulkee terveyskeskuksesta Kelan Reseptikeskukseen suljetussa asiakasverkossa. Asiakas menee haluamaansa apteekkiin, ja kyseinen apteekki hakee reseptin Reseptikeskuksesta, ja asiakas saa lääkkeensä. Sähköinen resepti parantaa potilasturvallisuutta Sähköinen resepti parantaa potilasturvallisuutta. Kun asiakkaan reseptit ovat Reseptikeskuksessa, potilasta hoitavilla tahoilla on potilaan suostumuksella mahdollisuus nähdä potilaan kokonaislääkitys ja havaita näin mahdolliset lääkkeiden haitalliset yhteisvaikutukset ja päällekkäisyydet. Sähköinen resepti parantaa hoidon jatkuvuutta ja tiedonkulkua, koska jatkossa perusterveydenhuollossa on mahdollista nähdä myös erikoissairaanhoidossa kirjoitetut sähköiset reseptit, mikä helpottaa oikean ja ajankohtaisen lääkityksen selvittämistä. Asiakas voi katsella omia tietojaan Kun asiakkaan reseptit ovat Reseptikeskuksessa, asiakas voi milloin tahansa käydä katsomassa omia sähköisiä reseptejään Omien tietojen katselusta ( Palveluun kirjautumiseen tarvitsee omat pankkitunnukset. Haetaan palvelukseen sopimuspalomiehiä Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen Hailuodon paloasema hakee palvelukseen SOPIMUSPALOMIEHIÄ. Info-rekrytointitilaisuus pidetään Hailuodon paloasemalla maanantaina klo osoitteessa Luovontie 176. Valintaprosessiin otetaan mukaan 18 vuotta täyttäneitä vakituisesti paikkakunnalla asuvia henkilöitä, joilla asuin- paikasta siirtyminen paloasemalle kestää enintään 5 min. Lisätietoja asiasta apulaispalopäällikkö Aimo Leinonen ja Kalustonhoitaja Arto Jokelainen Tässä numerossa: Sisäsivun juttu 2 Sisäsivun juttu 2 Sisäsivun juttu 2 Sisäsivun juttu 3 Sisäsivun juttu 4 Sisäsivun juttu 5 Kunnan tiedote ilmestyy joka kuukauden 15. päivä. Aineisto toimitetaan kuukauden 5:een päivään mennessä osoitteeseen: kunnanvirasto@hailuoto.fi Hinnasto: A4-sivu 90 1/2-sivua 60 1/4-sivua 40 1/8-sivua 24 Sisäsivun juttu 6
2 Sivu 2 Numero 2/2013 Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvuonna 2012 omakotirakentaminen Hailuodossa taantui jonkin verran edellisvuoteen verrattuna. Lupamäärin mitattuna myös rakentaminen kokonaisuudessaan hiipui edellisvuodesta Vuoden 2012 aikana (suluissa on esitetty vuoden 2011 toteutuma) erilaisia lupa-asioita käsiteltiin yhteensä 92 kpl (115). Näistä rivitaloja oli 2 kpl (0), uusia omakotitaloja oli 2 kpl (4), uusia vapaa-ajan asuntoja 4 kpl (3) sekä uusia sauna- ja talousrakennuksia yhteensä 24 kpl (23). Vuokrattaville lomamökeille myönnettiin 21 (22) lupaa. Erilaisia lupaprosessiin liittyviä viranomaiskatselmuksia pidettiin 99 kpl (78). Hailuodon kunnan kuntastrategian tavoitteina on mainittu mm. kymmenen uuden vapaa-ajan asunnon, yhden yritysten vapaa-ajan vietto- ja virkistyspaikan sekä vähintään viiden uuden omakotitalon syntyminen vuosittain. Edelleen kuntastrategiassa on linjattu haastava väestönkasvutavoite: v Hailuodossa on 1100 asukasta. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kunnalta mm. jatkuvaa aktiivista maa- ja kaavoituspolitiikkaa, joihin myös kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa. Yhteistyöterveisin: Markku Maikkola kunnaninsinööri Hailuodon kunta Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustukset vuonna 2013 Korjaus-, energia- ja terveyshaittaavustuksia myöntävät osittain kunnat, osittain ARA. ARA antaa ohjeet avustusten hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta sekä valvoo järjestelmän toimintaa kunnissa. Kunnat ilmoittavat hakuajan päätyttyä ARAlle määrärahatarpeensa myöntämiinsä avustuksiin. ARA osoittaa määrärahaosuudet kunnille. Hakuaika ja hakumenettely ovat valtakunnalliset. Vuoden 2013 hakuaika päättyy Terveyshaitan poistamista ja hissin rakentamista koskevaa avustusta voidaan kuitenkin hakea kunnan kautta ARAlta myös normaalin hakuajan jälkeen. Kunnat julistavat avustukset haettaviksi ja hakemukset jätetään määräaikaan mennessä sille kunnalle, jossa korjattava kohde sijaitsee. Hakijana ja avustuksensaajana on yleensä korjattavan kohteen omistaja. Hakulomakkeita sekä tarkempia tietoja hakemisesta saa kuntien korjausavustuksia käsitteleviltä viranomaisilta. Korjaus-, energia- ja terveyshaittaavustuksia koskevat ohjeet ja lomakkeet löytyvät myös ARAn kotisivuilta. ARAsta saa lisää tietoja ARAn myöntämistä korjausavustuksista. Huom! Uusituvan energian käyttöön ottoa (esim. sähkölämmityksen muuttaminen maalämmöksi) ei valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2013 avusteta muuten kuin pientalojen tarveharkintaisen energiaavustuksen (=tulosidonnainen) toimenpiteenä. Vapaa-aikatoimi tiedottaa Srk, 4H ja kunnan vapaaaikatoimi järjestävät TALVILEI- RIN 1.-6.luokkalaisille Leiripaikka on tuttu Hailuodon metsästysseuran ampumaradan maja. Ohjelmassa on ulkoilun ja mäenlaskun lisäksi paljon muuta mukavaa touhua ja hyvää ruokaa. Minimiosallistujamäärä on 12 henkilöä. Leirin hinta on 20 (4H:n jäsenet 10 ) Sitovat ilmoittautumiset sunnuntaihin mennessä 4H:n toiminnanohjaajalle Päivi Pesoselle p s-posti: paivi.pesonen@4h.fi ( Ilmoittautumisen yhteydessä tulisi mainita mahdolliset ruokaaineallergiat.) Leirikirje lähetetään ilmoittautuneille leiriviikolla. Hiihtolatuja ja jääkiekkokaukaloa koskeva palautteen voi toimittaa vapaa-aikasihteerille s-postitse minna.maikkola@hailuoto.fi tai p
3 Numero 2/2013 Sivu 3 Hailuodon Rintamaveteraanit ry, kevätkokous Osastomme sääntömääräinen kevätkokous pidetään Kievarissa torstaina klo Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 :n mukaiset asiat. Tervetuloa varsinaiset ja kannattajajäsenet. Keittolounas ja kahvitarjoilu. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo Hailuodon Rintamaveteraanit ry Sivistystoimi tiedottaa Koululaisten iltapäivätoimintaan ilmoittautuminen Kunta järjestää iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille, mikäli ilmoittautuneita on riittävästi. Toiminta on maksullista, kuukausimaksu on 60 euroa. Hakemuskaavakkeita saa päiväkoti Onnensaaresta ja kunnantoimistosta. Ne tulee palauttaa mennessä koululle tai päiväkoti OnnenSaareen. Tiedustelut koulutoimenjohtaja/rehtori puh Peruskoulun tapahtumista, työajoista ja koepäivistä löydät tietoa kunnan kotisivuilta palvelut/sivistyspalvelut/ ajankohtaista. Lasten uudet päivähoitopaikat ja esiopetuspaikat toimikaudeksi Lasten uudet päivähoitopaikat ja esiopetuspaikat toimintakaudeksi ovat haettavissa mennessä. Hailuodon kunnassa toimii päiväkoti OnnenSaari ja ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikka. Päiväkoti OnnenSaari on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille ja esikouluikäisille. Ryhmäperhepäivähoitokoti antaa pienryhmässä perhepäivähoitoa perheiden pienimmille sekä sisarusperheille kodinomaisessa ympäristössä. Perheet, jotka hakevat päivähoitoon toimittavat hakemuksensa mennessä päiväkoti OnnenSaareen, Kenttäläntie 8, Hailuoto. Maksuttomaan esiopetukseen hakeminen: Vuonna 2007 syntyneet lapset ovat oikeutettuja maksuttomaan esiopetukseen lukuvuonna Esiopetukseen hakeminen tapahtuu hakemuskaavakkeella. Päivähoidon ja esiopetuksen hakemuskaavakkeita saa päiväkoti OnnenSaaresta, ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikasta ja kunnantoimistosta. Päivähoito- ja/tai esiopetushakemus tulee palauttaa päiväkoti OnnenSaareen mennessä. Päivähoitoon ja esiopetukseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä päivähoidon johtajaan puh Päiväkoti OnnenSaari, Kenttäläntie 8 ja ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikka, Haapalantie 4, Hailuoto. Kouluun ilmoittautuminen Vuonna 2006 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden alussa. Ilmoittautumiskaavakkeita saa päiväkoti OnnenSaaresta ja kunnantoimistosta. Hakemus tulee palauttaa kunnantoimistoon tai päiväkoti Onnen- Saareen mennessä. Koulunsa aloittaville järjestetään kouluun tutustumispäivä ti klo
4 Sivu 4 Numero 2/2013 Kulttuuritoimi tiedottaa Ystävänpäivän kahvit Saarenkartanossa to klo 14 Klo 14 Saarenkartanossa yhteislaulua, musiikkiohjelmaa (mm. Sirkeät Sirkuttajat, muuta mukavaa ja SPR:n tarjoamat nisukahvit). TERVETULOA kyliltä ja raitilta piipahtamaan kahvihetkeksi vanhempien luotolaisten seuraan! järj. kunta ja SPR Elokuvailta koululla to klo 18 MUISTATKO MYYRÄN, URPON, TURPON JA KÖSSI KENGU- RUN? Ystävänpäivänä to klo 18 alkavassa koko perheen tapahtumassa näytetään lasten piirrettyjä koulun ruokalassa. Lisäksi puffetti ja karkinmyyntiä! Filmi kestää noin tunnin. Vapaa pääsy! Tervetuloa iloiseen seuraan! järj. kunta, MLL ja Oppilaskunta Naistenpäivän kahvit Saarenkartanossa pe 8.3. klo 14 Saarenkartanon palvelukodin päiväsalissa on naistenpäivänä ohjelmallinen kahvitilaisuus. Klo 14 alkavassa tilaisuudessa on luvassa Sirkeiden Sirkuttajien mieskuorolaulua ja kansanmusiikkia. Perinteisesti kukitamme kaikki naiset! Lämpimästi tervetuloa! järj. kunta ja seurakunta Oulussa la Matti Hälli 100 vuotta Oulun kaupunginkirjastomaakuntakirjasto juhlii muistaen mm. Hailuoto-trilogiasta tunnettua kirjailija Matti Hälliä ( ) hänen syntymänsä 100-vuotisjuhlavuotena keskustelutilaisuudella Oulussa lauantaina OHJELMA Juha Hurme lukee Matti Hällin tekstejä pääkirjaston portailla klo 12. Klo 13 alkaen Pakkalan salissa keskustellaan Matti Hällistä Juha Hurmeen ja Merikoskikerhon puheenjohtajan, emeritatoimittaja Kaisu Mikkolan johdattelemina. Tervetuloa! Tapahtumaan lähtevät ja kimppakyydistä kiinnostuneet, ottakaa yhteys Hailuodon kirjastoon. Hirvittääkö lumikuorma katolla? Suoritamme lumenpudotuksia kiinteistöjen katoilta, sekä pienimuotoisia lumiaurauksia traktorimönkijällä. Kysy tarjous. Jarmo Kuisma Sampo Marjaniemi Oispa pitänyt pyytää lumenluontiapua Sampolta ja Jarmolta...
5 Numero 2/2013 Sivu 5 Koko perheen talvitapahtuma Arctic HulaBalloo Huikun lauttarannassa la , klo Tänäkin vuonna tarjolla talvista ohjelmaa koko perheelle ja paljon herkullista ulkoiluevästä, lämmintä juomaa, leikkimiellisiä kisailuja sekä iloista meininkiä! ILTAMAT Nuorisoseuralla pidettävissä luotolaisissa iltamissa esitetään näytelmä "TARINOITA SATUMAASTA": Vanhat kaverukset Eskari, Pena, Masa ja Topi kohtaavat Oulussa - ja saman tien unohtuvat muut kiireet. Muistellaan menneitä ja naisia pyörii ympärillä, kuka mistäkin syystä. Kaupungin ilta kuiskii huumaavia kutsujaan, mutta eniten vetää puoleensa vanha, tuttu kotisaari. Jäätie auki - täältä tullaan, Hailuoto! Näytelmässä palautellaan pätkittäin mieleen muistoja lähimmän kahdenkymmenen vuoden aikana pidetyistä iltamista lauluin, kertoillen ja ALKUPERÄISIN VI- DEONÄYTTEIN. Ennen iltamanäytelmää hiljennymme hetkeksi muistelemaan edesmennyttä Eino Merilää. Luvassa videomuistoja 80-luvulta. Nuorisoseuran puffetti avoinna koko illan! Mukana naiskuoro Faarastiinat, mieskuoro Sirkeät Sirkuttajat, kansanmusiikkiyhtye Pookinrakentajat, punkbändi Parrakas nainen, harmonikkatrio, folkrockduo Woolfloorflower, taideprojekti Hai Art ja mediataiteilija Kyd Campbellin dokumenttivideo Eikasta. Näytelmäryhmässä on mukana kaikenlaista väkeä koululaisista aina 90- luvun alun legendaarisen Liisa ja Eskari -näytelmän alkuperäisiin esiityjiin. Tervetuloa! järj. Hailuodon nuorisoseura ja toimijat / Tuula Paltakari-Piekkola, puh Nuorisoseura täyttää tänä vuonna 120 vuotta ja näillä iltamilla käynnistetään juhlavuosi. Varsinainen päätapahtuma on kesällä Maakuntajuhlissa. ks. kunnan nettisivuilla tila=yksi&uid=1268&tyyppi=1 OHJELMA klo 18 Muistoja sanoin ja kuvin Merilän Eikasta klo 19 TARINOITA SATUMAAS- TA (sis. väliajan) klo 21 Tanssit (harmonikkatrio, Pookinrakentajat ja Woolfloorflower) Liput 7 euroa, perhelipulla koko talous tai vanhemmat lapsiensa kanssa 12 e.
6 Sivu 6 Numero 2/2013 Etuajo-oikeudet saariston lautoille Varsinais-Suomen ELY-keskus hoitaa maantielauttojen etuajooikeusasiat koko valtakunnan alueella. Hälytysajoneuvolla ja poliisin, tullin sekä rajavartiolaitoksen virkatehtävässä olevalla ajoneuvolla on lain mukaan oikeus päästä lautalle ennen muita ajoneuvoja. Lautalle saavat ajaa ennen muita myös ajoneuvot, jotka kuljettavat joko sairasta hoitoon tai kiireellisellä virkamatkalla olevaa terveydenhuollon henkilökuntaa, eläinlääkäriä tai pelastustehtävissä olevaa henkilöä. Etuajo-oikeus on myös luvanvaraisessa henkilöliikenteessä käytettävällä ajoneuvolla, eläinkuljetusajoneuvolla, kiireellistä tien kunnossapitotehtävää suorittavalla ajoneuvolla sekä L1e- ja L2eluokan ajoneuvoilla (mopoilla). ELY-keskus myöntää etuajooikeuksia joko suoraan vakinaisen kotipaikan perusteella taikka riittävän tarpeen perusteella. Riittävä tarve voi olla esimerkiksi yritystoimintaan liittyvät kiireelliset ajot, työmatkat tai viranomaistoimintaan liittyvät matkat. Etuajo-oikeuspäätöksistä peritään seuraavat maksut alkaen: - etuajo-oikeus lautalle 180 euroa - lisäpäätös 60 euroa (esim. ajoneuvon vaihdot) - tilapäinen etuajo-oikeus 80 euroa Etuajo-oikeutta koskevat hakulomakkeet löytyvät alla olevasta linkistä. Hailuodon lautalle on eri hakulomake kuin Turunmaan saariston ja Skåldön lautoille. Etuajooikeutta koskeva hakemus toimitetaan Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen Turkuun, osoitteeseen PL 636, Turku, sähköpostiosoitteeseen kirjaamo.varsinaissuomi@ely-keskus.fi tai faksilla numeroon Kiinteistä hakuajoista on luovuttu ja hakemuksia otetaan käsittelyyn sitä mukaa kuin niitä saapuu. Hakemukset pyritään käsittelemään kahden kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta viranomaiselle. Hakemuksia, jotka koskevat muutosta tai ELYkeskukselta lainattavia kilpiä, käsitellään jatkuvasti. Etuajooikeusasiat käsitellään Turun toimipaikassa. Lisätietoja ja neuvontaa Liikenteen asiakaspalvelusta: puh (ma pe klo 9 16) Linkki hakulomakkeeseen: LIIKENNE/LOMAKKEET/Sivut/ default.aspx#2
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 2/2014 HAILUODON KUNTA 14.2.2014 Korjaus-, energia ja terveyshaitta-avustukset vuonna 2014 Vuoden 2014 valtion talousarviossa on hyväksytty kuntien myöntämien korjaus-
Myöntämisperusteiden päivitys 22.9.2014 / LUONNOS. Paraisten kaupungin Nauvon, Korppoon, Houtskarin, Norrskatan ja Iniön saariin liikennöivät lautat,
ETUAJO-OIKEUDET MAANTIELAUTOILLE JA YHTEYSALUKSILLE Myöntämisperusteiden päivitys 22.9.2014 / LUONNOS Maantielautat, joille etuajo-oikeus voidaan myöntää: Paraisten kaupungin Nauvon, Korppoon, Houtskarin,
Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin
Ympäristöministeriön tiedote 21.2.2008 Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Valtioneuvosto on tänään antanut korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia koskevan asetuksen muutoksen.
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 17.1.2019 Elenia Säävarma rakennuskohde Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi Hailuodon kylän alueella. Työ on alkanut maastosuunnittelulla
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT SIVISTYSTOIMI TIEDOTTAA 14.2.2017 Esiopetukseen ilmoittautuminen Lasten uudet esiopetuspaikat toimintakaudeksi 2017 2018 ovat haettavissa 31.3.2017 mennessä. Maksuttomaan esiopetukseen
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 1/2015 HAILUODON KUNTA 15.1.2015 Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvuonna 2014 omakotirakentaminen Hailuodossa pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla. Lupamäärin mitattuna
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
Suomeksi Näin käytät ereseptiä
Suomeksi Näin käytät ereseptiä Kaikkialla Suomessa siirrytään vaiheittain käyttämään sähköistä reseptiä eli ereseptiä. Tarkista, mitkä apteekit ja terveydenhuollon toimipaikat käyttävät jo ereseptiä. Saat
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Sähköinen resepti Terveystalossa
Sähköinen resepti Terveystalossa Sähköinen resepti Terveystalossa Terveystalo on siirtynyt sähköisen reseptin eli ereseptin käyttöön. Kaikki apteekit ja julkinen terveydenhuolto ovat siirtyneet sähköiseen
Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin
Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 15.3.2016 Latu-uutisia Hyypän ja kirkonkylän hiihtoladut ovat hyvässä kunnossa. Eikun suksille! Hyvinvointiviikkojen järjestelyt aluillaan Huhtikuun ja toukokuun taitteessa vietetään
ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE
ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on
Näin käytät ereseptiä
Näin käytät ereseptiä Kaikkialla Suomessa siirrytään vaiheittain käyttämään sähköistä reseptiä (eresepti). Tiedot ereseptin käyttöönottaneista organisaatioista saat terveydenhuollosta, apteekeista ja sivustolta
ARA ja KORJAUSAVUSTUKSET /Hanna Koskela, ARA
ARA ja KORJAUSAVUSTUKSET 04.10.2016/Hanna Koskela, ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HE uudeksi korjausavustuslaiksi Valmistelussa laki asuinrakennusten ja asuntojen
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.
TOUKOTIEDOTE 2017 Tässä tiedotteessa on 7 sivua : Kutsu ykkösten äideille, kuukauden hyve: Vastuullisuus ympäristöstä, Toukokuun aikataulu, Kesäohjelmaa KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE Ekaluokkalaisten äidit kutsutaan
KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa.
KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. 7.4.2009 Jorma Lauronen12.10.2007 Tekijän nimi Ylitarkastaja Hanna Koskela ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS ARA Asumisen rahoitus-
Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus. 27.1.2014 Eeva-Liisa Anttila
Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus 27.1.2014 valtion määrärahaosuus/ Tamp.osuus 2011 / 90 milj. / 3.96 milj. 2012 / 56,3 milj. / 1.86 milj. 2013 / 50,5 milj. / 1.38 milj. 2014
Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012
Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,
OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:
Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon
Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Potilastiedot tallennetaan jatkossa valtakunnalliseen Potilastiedon arkistoon. Potilastiedon arkisto on osa uutta terveydenhuollon tietojärjestelmää,
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon
Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Potilastiedot tallennetaan jatkossa valtakunnalliseen Potilastiedon arkistoon. Potilastiedon arkisto on osa uutta terveydenhuollon tietojärjestelmää,
Henrietta Linde 5.2.2013. Proviisori
Henrietta Linde 5.2.2013 Proviisori Sähköinen lääkemääräys (eresepti) Kansallinen Terveysarkisto (KanTa) on yhteinen nimitys terveydenhuollon valtakunnallisille tietojärjestelmä-palveluille, joita ovat
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien
Vuoden 2012 korjaus ja energia avustukset. Eeva Liisa Anttila, asuntotoimi
Vuoden 2012 korjaus ja energia avustukset Eeva Liisa Anttila, asuntotoimi Laki avustuksista 1184/2005, muutokset 1059/2008 JA 1254/2010 Valtionavustuslaki 688/2001 Asetukset 128/2006, muutokset 115/2008,
Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna
KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen
Hissi- ja esteettömyysavustusohje
Hissi- ja esteettömyysavustusohje 2015 30.1.2015 Hakuohje koskee avustuksia: - hissin jälkiasennukseen (hissiavustus) - liikkumisesteen poistamiseen (esteettömyysavustus) Sisällys 1 MÄÄRÄRAHAT SEKÄ SOVELLETTAVAT
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA
Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista
Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11
Resepti Potilastiedon arkisto. Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin
Resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon
Suomeksi Näin käytät sähköistä reseptiä
Suomeksi Näin käytät sähköistä reseptiä Kaikki apteekit ja julkinen terveydenhuolto ovat jo liittyneet sähköisen reseptin käyttäjiksi. Yksityinen terveydenhuolto siirtyy parhaillaan vaiheittain sähköisen
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE
VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 Sisältö Eduskuntavaalit 2011... 1 Opiskelija-avustukset haettavana... 2 Palvelu-asunto vuokrattavana... 3 Nuohoustiedote... 3 Jokihelmen opisto... 3 Elokuva
Postinumero ja -toimipaikka
SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
FURUBERGIN AVIISI MAALISKUU 2014
KAARINAN KAUPUNKI LITTOISTEN PÄIVÄKOTI VILLAKUJA 4 / NIPSIKATU 1 20660 LITTOINEN www.kaarina.fi FURUBERGIN AVIISI Furubergin aviisi on Littoisten päiväkodin tiedotuslehti hoitolasten koteihin. Tässä lehdykässä
Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen
Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015
KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/
Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon
Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2
Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen
Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Miksi IHMU koulu? Ainoa koulu, jossa musiikkipainotteinen linja alkaa 1. luokalta Kaikki soittavat
Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
Kalajoen varhaiskasvatus siirtyy sähköiseen asiointiin - edaisy palveluun
Kalajoen varhaiskasvatus siirtyy sähköiseen asiointiin - edaisy palveluun Lasten varhaiskasvatuspaikat ovat haettavissa 1.8.2017 alkavalle toimintakaudelle, hakuaika päättyy 31.03.2017. Hakemuksen täyttävät
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa
Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT HAILUODON KUNTA 15.9.2013 LÄMPIMÄSTI TERVETULOA KUNTALAISET MYYMÄÄN TUOTTEITANNE JA VIIHTYMÄÄN HAILUODON SIIKAMARKKINOILLE! Markkinoilla mukana mm. laulava-kokki Mikko Tapio sekä
Avointa toimintaa Hattulassa
Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE
LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali
2/2010 9 Sivistyslautakunta 15.2.2010 klo 18.00 19.22 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja
Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus
Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa
Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA
Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus
Tampereen kaupungin sähköiset palvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa Mukanettiläisten koulutus 1 Sähköisten palveluiden käytön aloittaminen 1. Mene www.tampere.fi -sivulle 2. Klikkaa Sosiaali- ja terveyspalvelut
Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN
Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa
puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia
JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa
Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET
HYÖDYKEKOHTAISET POISTOAJAT Kunnanhallitus 30.3.2015 51 LIITE 1 pysyvät vastaavat ja muut pitkävaikutteiset sijoitukset Hailuodon kunta Käytetään tilinpäätöksestä 2014 alkaen AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Rakennusvalvonta tiedottaa 15.2.2016 Rakennusvuonna 2015 omakotirakentaminen Hailuodossa pysyi suunnilleen edellisvuosien tasolla. Vuoden 2015 aikana (suluissa on esitetty vuoden
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO
HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.
Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen
Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen 2019 Sisällys 1 Avustuksen tausta... 3 2 Avustuksen hakemiseen oikeutetut... 3 3 Avustuksen kohdentaminen... 3 4 Avustuksen hakeminen vuonna
Hissin rakentamis- ja esteettömyysavustusohje 2014
Hissin rakentamis- ja esteettömyysavustusohje 2014 21.1.2014 Sisällys 1 MÄÄRÄRAHAT SEKÄ SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖKSET JA OHJEET... 3 2 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN... 3 2.1 Avustuksen kohde, saaja ja myöntäjä...
Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi
Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...
Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten
Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Kelan ja ETK:n työnjako Työhön EU-alueelle Työhön sopimuksettomaan
Oheismateriaali Kult
KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,
Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT
Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen
Kesä 2013. Lasten kesäleirit
Kesä 2013 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Jymyjuttu-, Pikkuveturi-, Young Ladiessekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä
Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?
Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
Sähköisen luvan hakeminen Lahden asiointipalvelusta
Sähköisen luvan hakeminen Lahden asiointipalvelusta Yleisen alueen tilapäinen käyttölupa 1. Ohjeen tarkoitus Tämä ohje toimii yleisohjeena alueen tilapäisen luvan hakemista varten. Yleisiä alueita, kuten
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (10) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TOIMINTA-AVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:
Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2015 15.3.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja
Tervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja
Yhteishaku keväällä 2015. Linnainmaan koulu 13.1.2015
Yhteishaku keväällä 2015 Linnainmaan koulu 13.1.2015 Kevään yhteishaku: Nettihaku missä ja milloin? Hakemus täytetään osoitteessa www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-17.3.2015 Hakuaika päättyy viimeisenä
Tekevien ihmisten Sonkajärvi
Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,
Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu
Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei
Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon
Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA
ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta
Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2
Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki