Opintotuen muutoksenhaku- LAUSUNTO Dnro 23/2015 lautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opintotuen muutoksenhaku- LAUSUNTO Dnro 23/2015 lautakunta"

Transkriptio

1 1 Opintotuen muutoksenhaku- LAUSUNTO Dnro 23/2015 lautakunta Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM/49/010/2015 Asia: Hallituksen esitys opintotukilain muuttamisesta Opintotuen muutoksenhakulautakunta kiittää tilaisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi opintotukilain muuttamisesta. Muutoksenhakulautakunta on lausunnossaan ottanut kantaa lähinnä säädösten selkeyteen ja oikeusturvanäkökohtiin. Lausunto esitetään pykäläjärjestyksessä: Lakiehdotuksen 1 Ehdotettua uutta 4 momenttia on pidettävä toivottavana uudistuksena, joka ottaisi aiempaa paremmin huomioon EU-oikeuden asettamat vaatimukset. Momentin 2 kohdan kiinteitä siteitä koskevat vaatimukset selkeyttäisivät ainakin niiden opiskelijoiden opintotukioikeutta, jotka ovat asuneet pääasiallisesti Suomessa koko ikänsä, mutta joilla ei kuitenkaan viimeisen viiden vuoden aikana ole ollut kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa vähintään kahden vuoden ajan. Tällaisissa tapauksissa ei tarvitsisi harkita enää ulkomailla oleskelun tilapäisyyttä. 2 kohta jättäisi hallinto- ja hallintolainkäyttöviranomaiselle kuitenkin myös harkintavaltaa sellaisten Suomen kansalaisten suhteen, joilla ei ole ollut Suomen kansalaisuutta kovin pitkää aikaa tai tilanteissa, joissa syntymästään asti Suomen kansalaisena ollut on asunut koko elämänsä esimerkiksi alaikäisenä vanhempiensa työn vuoksi ulkomailla. Tällöin tapauskohtainen harkinta korostuisi. 2 kohdassa mainittuja arvioinnin kriteerejä olisi pidettävä hyvänä esimerkinomaisena, muttei tyhjentävänä luettelona seikoista, joilla olisi vaikutusta kiinteiden siteiden arvioinnissa. Ehdotetun säännöksen muut vastaavat elinolosuhteisiin liittyvät seikat tulisivat arvioitavaksi säännöksen soveltamiskäytännössä ja huomioon voitaisiin ottaa esimerkiksi Ruotsin lainsäädännön tavoin hakijan kielitaito, joka meillä tarkoittaisi suomen tai ruotsin kielen taitoa. 4 5 b Kyseinen säännös on jo nykyisellään monimutkainen ja siinä käytetyt kielelliset ilmaisut ovat osittain epätarkkoja ja ristiriitaisia. Ehdotettu 5 b lisäisi säännöksen monimutkaisuutta entisestään. Ehdotettu 5 b saattaisi edellyttää muutoksia myös opintotukiasetuksen 4 :ään. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettyä edistymisen arvioinnin ajankohtaa ei ole pidettävä onnistuneena. Voimassa olevan lain säännös siitä, että opintojen edistymistä seurataan vuosittain, on

2 2 huomattavasti selkeämpi ja yksiselitteisempi tapa ilmaista asia, vaikka vuosittain suoritettava arviointi tehtäisiin niissäkin tapauksissa, joissa arviointi suoritetaan opiskelijan hakiessa opintotukea uudelleen. Ehdotettu ilmaisu opintojen edistymistä arvioidaan opiskelijan hakiessa opintotukea uudelleen., saattaisi johtaa tilanteisiin, joissa arviointi suoritettaisiin kesken seurantalukuvuoden. Jos opiskelijalle olisi myönnetty opintotuki esimerkiksi ensimmäisenä opiskeluvuotena määräaikaisesti huhtikuun loppuun saakka ja määräajan päätyttyä opiskelija hakisi opintotukea uudelleen 1.5 alkaen, hänen hakemuksensa voitaisiin hylätä sillä perusteella, ettei hän tänä aikana olisi edistynyt opinnoissaan riittävästi. Tilanne johtaisi opiskelijan epäyhdenvertaiseen kohteluun sellaisiin opiskelijoihin nähden, joiden opintotuki olisi myönnetty toistaiseksi, koska näiden opiskelijoiden opintotuki lakkautettaisiin vasta seurantalukuvuotta seuraavan syyslukukauden lopussa. Lisäksi edistymisen seurannan menettelyyn liittyvät näkökohdat edellyttävät, että opiskelijoilla on riittävä aika vastata edistymisen seurantaan liittyvään selvityspyyntöön ja myös valmistautua mahdolliseen opintotukioikeuden päättymiseen hyvissä ajoin. Ehdotetun pykälän 2 momentissa on voimassa olevaan lakiin nähden uutena säännöksenä velvollisuus pyytä selvitys opiskelijalta opintojen hidastumisen syistä. Opintojen edistymisen seurannan yhteydessä on jo hallintolain :ien kuulemissäännöstenkin perusteella kuultava opiskelijaa, mikäli häneltä ollaan epäämässä etua. Opintotukilaki ei säädä asiasta miltään osin toisin, joten kyseinen säännös sinänsä on tarpeeton. Menettely on opiskelijan kuulemisen osalta ollut toimiva myös opintotuen soveltamiskäytännössä. Ehdotetun 2 momentin kieliasu on onnistunut siltä osin kuin voimassa olevan lain ilmaisusta opintotuen maksamista voidaan jatkaa --- on muutettu muotoon opiskelijalla on oikeus opintotukeen Kuten voimassa olevan pykälän 2 momentissa, myös ehdotetussa 2 momentissa säädetään edelleen opintoja tilapäisesti hidastaneista syistä ja toisaalta tilapäisesti vaikuttaneista erityisistä syistä. Asia olisi johdonmukaisempi, jos merkityksellistä olisi vain opintojen tilapäinen hidastuminen, eikä lisäksi se, onko opintojen tilapäiseen hidastumiseen vaikuttanut tilapäisesti vaikuttanut syy. Esimerkiksi opiskelijan opintojen tilapäiseen hidastumiseen on saattanut jonain lukuvuonna vaikuttaa pitkäaikainen sairaus, joka ei sinänsä syynä ole tilapäinen, mutta joka on kuitenkin hidastanut opintoja ainoastaan tilapäisesti esimerkiksi siitä syystä, että sairaus on saatu hoidolla tai lääkityksellä oireettomaksi tai sairaus ei ole enää muusta syystä vaikuttanut opintoja hidastavasti. Ehdotetun pykälän 3 momentissa käytetään edelleen epäonnistunutta ja lähinnä päätöksen täytäntöönpanoon liittyvää ilmaisua maksamista voidaan jatkaa. Oikeudellisessa päätöksenteossa olennaista on vain se, onko opiskelijalla oikeus opintotukeen. Oikeus opintotukeen joko on tai sitä ei ole riippumatta siitä, onko kysymys hakemuksen hylkäämisesti tai hyväksymisestä tai vastaavasti opintotuen lakkauttamisesta tai siitä, ettei opintotukea ole lakkautettu. Ehdotetussa 4 momentissa on myös voimassa olevan säännöksen tavoin merkityksetön ilmaistu ei vastaa selvityspyyntöön tai esitä hyväksyttäviä syitä Varsinkin hallintomenettelyssä lakia soveltava viranomainen voi saada säännöksestä sen käsityksen, että opiskelijan selvityspyyntöön vastaamatta jättäminen olisi jokin itsenäinen asian ratkaisuperuste, vaikka todellisuudessa kyse on siitä, että hyväksyttäviä syitä ei ole esitetty. Tässäkin tilanteessa merkitystä on vain sillä, ettei opiskelija ole esittänyt hyväksyttäviä syitä; merkityksetöntä sen sijaan on se, onko opiskelija selvityspyynnössään vedonnut vain asiaan vaikuttamattomiin syihin vai onko hän jättänyt vastaamatta selvityspyyntöön kokonaan. Edelleen 4 momentissa säädetty ilmaisu muiden kuin korkeakoulussa opiskelevien opintotuen lakkauttamisen ajankohdasta on ristiriitainen ehdotetun pykälän 5 momentin kanssa. Ehdotetun 4 momentin mukaan muissa kuin korkeakouluopinnoissa opintotuki lakkautetaan siitä ajankohdasta lukien, josta opiskelijan opintojen ei voida katsoa edistyneen riittävästi. Näin ollen säännöksen sananmukainen tulkinta johtaisi aina takautuvaan lakkauttamiseen. Epäselvyyttä herättääkin kysymys, onko 4 momentin

3 3 säännös tarkoitettu olevan toisen asteen opiskelijoita koskeva erityissäännös opintotuen takautuvasta lakkauttamisesta. Sen sijaan ehdotetun 5 momentin mukaan opintotuki voidaan lakkauttaa takautuvasti, jos opintosuorituksia on erityisen vähän ja olosuhteista ilmenee, ettei opintoja ole ollut tarkoituskaan harjoittaa päätoimisesti. Toisin sanoen, ehdotetun 4 momentin sanamuoto herättää epäselvyyden, voidaanko toisen asteen opiskelijoiden opintotuki lakkauttaa takautuvasti myös silloin, kun opiskelija on suorittanut opintoja enemmän kuin erityisen vähän, mutta hänen ei katsota edistyneen opinnoissaan kuitenkaan täysin riittävästi. 5 momentin osalta voidaan pitää myönteisenä, että voimassaolevan 5 momentin ilmaisusta Opintotuki voidaan periä takaisin --- on luovuttu ja ilmaisuksi on ehdotettu muotoa Opintotuki voidaan lakkauttaa takautuvasti, jos opintosuorituksia on erityisen vähän ja olosuhteista ilmenee, ettei opintoja ole ollut tarkoituskaan harjoittaa päätoimisesti. Edelleen takautuvan lakkauttamisen edellytyksenä olisi sekä se, että opintosuorituksia on erityisen vähän, mutta lisäksi myös se, että olosuhteista ilmenisi, ettei opintoja ole ollut tarkoituskaan harjoittaa päätoimisesti. Usein kuitenkin sellaisissa tilanteissa, joissa opintosuorituksia on ollut erityisen vähän, eli opintotukiasetuksessa säädetty vähemmän kuin 1 opintopiste tukikuukautta kohden, ei erikseen ilmene, että opintoja ei ole ollut tarkoituskaan harjoittaa päätoimisesti. Sen vuoksi säännöksen parempi sanamuoto soveltamisen kannalta olisi ---eikä olosuhteista ilmene, että opintoja on kuitenkin ollut tarkoitus harjoittaa päätoimisesti. Ehdotetun säännöksen monimutkaisuudesta johtuen tämän lausunnon liitteenä on esitetty vaihtoehtoinen esitys opintotukilain 5 b :n sisällöstä Lainkohdan hakuaikaa koskevaa säännöstä on pidettävä liian lyhyenä. Ehdotettu säännös ei välttämättä olisi ongelmallinen niissä tilanteissa, joissa opiskelijan estävää etuutta koskeva hakemus olisi ensiasteessa hylätty ja päätös olisi tullut lainvoimaiseksi säännönmukaisen muutoksenhakuajan päätyttyä. Sen sijaan tilanteissa, joissa opiskelija olisi valittanut estävää etuutta koskevasta päätöksestä vakuutusoikeuteen asti, estävää etuutta koskevan asian vireillä olo olisi saattanut kestää useammankin vuoden ajan. Opiskelijan täytyisi tällöin vakuutusoikeuden hylkäävän päätöksen saatuaan ymmärtää hakea opintotukea suhteellisen

4 4 lyhyessä ajassa takautuvasti useampaa vuotta aikaisemmalta ajalta. Mikäli hän ei tätä ymmärtäisi tehdä vuosia kestäneen valitusprosessin jälkeen, hän menettäisi huonoimmassa tapauksessa opintotuen useammalta vuodelta. Tämän vuoksi olisi suotavaa, että opintotukea voisi hakea esimerkiksi kuuden kuukauden kuluttua sen kuukauden lopusta, jona estävää etuutta koskeva päätös olisi tullut lainvoimaiseksi. 25 a Yleistä kuulemisperiaatetta rajoittavaa 25 a :ää ei ole pidettävä toivottavana uudistuksena. Opiskelijan kuulemisella estävän etuuden myöntämisen johdosta on paitsi opiskelijan oikeusturvaa että asian selvittämistä hallintomenettelyssä palveleva tehtävä. Usein nämä kaksi tarkoitusta ovat myös yhteydessä toisiinsa. Ehdotettu muutos saattaisi johtaa liian kaavamaiseen ja kaikki asiaan vaikuttavat seikat sivuuttavaan päätöksentekoon. Ongelmia voisi aiheutua esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa opiskelija olisi saanut toisen valtion opintotukiviranomaiselta myöntävän opintotukipäätöksen, mutta joka koskisi ainoastaan oikeutta kyseisen valtion opintotukeen ylipäätänsä ilman että opiskelijalle olisi tosiasiallisesti maksettu taloudellista tukea. Kun opiskelijaa ei oltaisi kuultu, päätöksen tehneeltä viranomaiselta saattaisi käytännössä jäädä helpommin havaitsematta tällaiset asiaan vaikuttavat seikat ja väärien päätösten riski kasvaa saatavilla olevan selvityksen supistuttua. Asialla on myös merkittävä perustuslaillinen ja yleinen prosessioikeudellinen puolensa, jossa kuulemisperiaatteen sivuuttaminen edellyttäisi painavia syitä. Tällaisena syynä ei voisi pitää pelkästään päätöksenteon sujuvoittamista tai sitä, että jotkut opiskelijat kokisivat menettelyn byrokraattisena. Asialla ei myöskään ole yhteyttä esityksessä mainituin tavoin poistohakemusten määrään. Perustuslain 21 :n 2 momentin mukaan oikeus tulla kuulluksi ja muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Jostain syystä kuulemisoikeuden rajoitusta ei ole käsitelty lainkaan edellä mainitun perustuslaissa säädetyn ns. turvaamisvelvoitesäännöksen kannalta. Esimerkiksi ehdotetun lain esitysluonnoksessa sivuilla (Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys) asiaa ei ole huomioitu lainkaan. 30 c Päätöksen poistaminen merkitsee aina lainvoimaisen ratkaisun oikeusvoiman murtamista. Lähtökohtaisesti tällaisen toimenpiteen olisi oltava poikkeuksellista ja kun se tehdään, olisi tutkinta sen selvittämiseksi, että poistamisen edellytykset ovat käsillä, oltava perusteellista. Lähtökohtaisesti tällainen tehtävä kuuluukin riippumattomalle lainkäyttöelimelle eikä päätöksen antaneelle viranomaiselle itselleen. Periaatteellisesti muutos heikentää asianosaisen oikeusturvaa siitäkin huolimatta, että asianosaiselle varattaisiin tilaisuus tulla kuulluksi asian uudelleen ratkaisemisen johdosta. Ehdotettu säännös olisi kuitenkin jatkumoa jo olemassaolevalle 30 b :lle, jonka mukaan jos opintotuen saajalle on päätöksen antamisen jälkeen takautuvasti myönnetty 6 :ssä tarkoitettu opintotuen myöntämisen estävä etuus, Kansaneläkelaitos tai opintotukilautakunta voi ilman päätöksen poistamista tai asianosaisen suostumusta ratkaista asian uudelleen. Myönteisenä on pidettävä sitä, että ehdotetun säännöksen soveltamisala on rajattu tarkasti tilanteisiin, jossa opiskelija ei olisi aloittanut opintoja lainkaan. Mainitut tilanteet lienevät usein oikeudellisesti yksinkertaisia niin, että edellytyksiä niiden ratkaisemiseen olisi myös päätöksen antaneessa viranomaisessa.

5 5 Opiskelijan oikeusturvan toteutuminen käytännössä kuitenkin edellyttäisi, että kaikki oppilaitokset täyttäisivät Kansaneläkelaitokselle lähettämiään valvontailmoituksia yhtenäisesti eikä opintojen aloittamista koskevaa vaatimusta tulkittaisi eri tavalla eri oppilaitosten valvontailmoituksissa. Poistojen määrään ehdotetulla uudistuksella ei olisi merkittävää vaikutusta. Esimerkiksi vuonna 2014 poistohakemuksia saapui n kappaletta. Ehdotetun säännöksen kattamia tilanteita, joissa päätös oltiin poistettu perusteella, ettei opiskelija ollut aloittanut opintojaan lainkaan, ratkaistiin vuonna 2014 noin 60:ssä tapauksessa. Valtaosa toisen asteen opiskelijoita koskevista poistohakemuksista liittyy sen sijaan tilanteisiin, joissa opiskelija on keskeyttänyt opintonsa. Puheenjohtaja Terttu Ujainen Lakimies Antti Santaranta

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HE 40/2015 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HE 40/2015 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO 1 / 8 Eduskunta Sivistysvaliokunta Lausuntopyyntö 29.9.2015 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ HE 40/2015 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA Yleistä lausuu pyydettynä eduskunnan

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Kajaanin ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksessa 13.8.2009. Opintotukilautakunnan ohjesääntö on laadittu opintotukilaissa (21.1.1994/65

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 2.11.2015

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 2.11.2015 Hallitussihteeri Aino Still Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta 40/2015 vp annettuihin asiantuntijalausuntoihin

Lisätiedot

Opintotuen muutoksenhaku- LAUSUNTO Dnro 12/2017 lautakunta

Opintotuen muutoksenhaku- LAUSUNTO Dnro 12/2017 lautakunta 1 Opintotuen muutoksenhaku- LAUSUNTO Dnro 12/2017 lautakunta 9.8.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM/22/010/2017 Asia: Hallituksen esitys laiksi opintotukilain muuttamisesta sekä eräiksi siihen

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opintotukilain (65/1994) 9, 9 a ja 41 c, sellaisina kuin ne ovat, 9 laissa 345/2004, 9 a laeissa 345/2004 ja 1078/2012 sekä 41

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opintotuesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään opintotukilain (65/1994) nojalla: 1 Opintotukioikeus muussa kuin julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa Opintotukilain

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011. 299/2011 Valtioneuvoston asetus. opintotukiasetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2011 299/2011 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

PALUUORIENTAATIO 2017

PALUUORIENTAATIO 2017 1 PALUUORIENTAATIO 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ VAIHTO-OPINNOT JA OPINTOTUKI - VAIHDOSTA PALAAVAN OPISKELIJAN MUISTILISTA OPINTOJEN RIITTÄVÄ EDISTYMINEN EDISTYMISEN SEURANTA TOTEUTTAMINEN 2 Opintojen hyväksilukeminen

Lisätiedot

Eini Mäkelä, opintotukipäällikkö

Eini Mäkelä, opintotukipäällikkö 1 OPINTOTUKI JA HARJOITTELU ULKOMAILLA Harjoitteluun voi saada opintotukea kun Opiskelija saa harjoittelustaan opintopisteitä opintopisteitä ei tarvitse kertyä 5 op/tukikuukausi/harjoittelukuukausi Lukuvuoden

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI OPINTOTUKILAIN MUUTTAMISESTA OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto LAUSUNTO 19.8.2015 74/43/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi janina.lindqvist@minedu.fi virpi.hiltunen@minedu.fi aino.still@minedu.fi Lausuntopyyntö

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 52/2011 Laki. opintotukilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 52/2011 Laki. opintotukilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2011 52/2011 Laki opintotukilain muuttamisesta Annettu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

HE 35/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotuen tarkistusmenettelyä yksinkertaistettaisiin

Lisätiedot

Edistymisen seurannan muutokset 2018 lukien. VIRTA-yhteyshenkilöiden kokous Hanna Nisula

Edistymisen seurannan muutokset 2018 lukien. VIRTA-yhteyshenkilöiden kokous Hanna Nisula Edistymisen seurannan muutokset 2018 lukien VIRTA-yhteyshenkilöiden kokous Hanna Nisula Esityksen sisältö Muutoksen taustaa Lautakuntien päättymisen vaikutukset Kela-CSC yhteistyössä Asetuksen 4 muutos

Lisätiedot

OPINTOTUKI KESÄAJALLE

OPINTOTUKI KESÄAJALLE 1 OPINTOTUKI KESÄAJALLE Edellytykset kesällä on tehtävä opintoja 5 op tukikuukautta kohti; koko kesälle haettaessa opintoja suoritettava siis 15 op harjoitteluajalta ei edellytetä em. opintopistemäärää,

Lisätiedot

HE 3/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2019.

HE 3/2019 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2019. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukeen oikeuttavia opintoja koskevia säännöksiä

Lisätiedot

OPINTOTUKI-INFO VUONNA 2014 LÄÄKETIETEEN OPISKELIJAT

OPINTOTUKI-INFO VUONNA 2014 LÄÄKETIETEEN OPISKELIJAT 1 OPINTOTUKI-INFO VUONNA 2014 LÄÄKETIETEEN OPISKELIJAT SISÄLTÖ OPINTOTUKIAIKA OPINTOJEN RIITTÄVÄ EDISTYMINEN EDISTYMISEN SEURANTA ASUMISLISÄ LAINATAKAUS OPINTOTUEN TULOMALLI OPINTOTUEN HAKEMINEN JA PÄÄTÖKSENTEKO

Lisätiedot

Tietoa opintotuesta. Opintotukipalvelut

Tietoa opintotuesta. Opintotukipalvelut Tietoa opintotuesta Opintotukipalvelut Opintotukipalvelut Yliopistolla omat opintotukipalvelut, missä hoidetaan kaikki opintotukeen liittyvät asiat, myös päätöksenteko Sijaitsee Luotsi-rakennuksen ensimmäisessä

Lisätiedot

Valtuus antaa tarkempia säädöksiä asetuksella sisältyy useisiin opintotukilain (65/1994) pykäliin.

Valtuus antaa tarkempia säädöksiä asetuksella sisältyy useisiin opintotukilain (65/1994) pykäliin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 13.12.2017 Carita Meriläinen VALTIONEUVOSTON ASETUS OPINTOTUESTA 1 Johdanto Voimassa oleva opintotukiasetus (260/1994) ehdotetaan korvattavaksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 25a :n1momentinja41d :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotukilain tietojen luovuttamista koskeviin

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Asumislisän myöntämisessä ehvioesitykseen ja on

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Opintotuki 2.9.2013. Opintotukipalvelut

Opintotuki 2.9.2013. Opintotukipalvelut Opintotuki 2.9.2013 Opintotukipalvelut Opintotukipalvelut Yliopistolla omat opintotukipalvelut, missä hoidetaan kaikki opintotukeen liittyvät asiat, myös päätöksenteko Sijaitsee Luotsi-rakennuksen ensimmäisessä

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus

Opintotuki. Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus. Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op Opintotuki Opintotukisihteeri Päivi Piiroinen, Joensuun kampus Opintotukilautakunnan sihteeri Ulla Pitkänen, Kuopion kampus Opintotuki Itä-Suomen yliopistolla on oma

Lisätiedot

HE 36/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta

HE 36/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Esityksen mukaan opintotukeen liittyvät lakisääteiset

Lisätiedot

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 139/2007 vp. koskevat lakiviittaukset ja menettelysäännökset. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

PALUUORIENTAATIO 2015

PALUUORIENTAATIO 2015 1 PALUUORIENTAATIO 2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ VAIHTO-OPINNOT JA OPINTOTUKI VAIHDOSTA PALAAVAN OPISKELIJAN MUISTILISTA OPINTOJEN RIITTÄVÄ EDISTYMINEN EDISTYMISEN SEURANTA OPINTOLAINA JA LAINAVÄHENNYSOIKEUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta

Lausuntopyyntö Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Lausuntopyyntö OKM/12/010/2014 28.02.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM036:00/2014 Valtioneuvoston asetus opintotukiasetuksen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää jakelussa mainituilta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

HE 2/2019 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia.

HE 2/2019 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvun 7 :n ja 14 luvun 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 7/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(3) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 21.12.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 UUDET

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012 Paavo Autere Lakimies Apteekkilupavalituksia koskeva esitys Esityksessä käsittelen Apteekkiluvan myöntämisen perusteita Lupavalitukseen

Lisätiedot

ALAIKÄISTÄ KOSKEVA ETUUSPÄÄTÖS TULISI LÄHETTÄÄ MYÖS HUOLTAJALLE

ALAIKÄISTÄ KOSKEVA ETUUSPÄÄTÖS TULISI LÄHETTÄÄ MYÖS HUOLTAJALLE 29.10.2012 Dnro 4529/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä ALAIKÄISTÄ KOSKEVA ETUUSPÄÄTÖS TULISI LÄHETTÄÄ MYÖS HUOLTAJALLE 1 KANTELU Kantelija

Lisätiedot

HE 53/2017 vp. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2017.

HE 53/2017 vp. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yleisestä asumistuesta annetun lain, yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain 29 ja 41 :n sekä opintotukilain muuttamisesta annetun lain 14

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 2411997 vp - HE 711997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen kansaneläkelaitoksen hoitamien etuuslakien muutoksenhakua, itseoikaisua, päätöksen poistamista ja vimeen k01jaamista koskevien säännösten

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

HE 40/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta

HE 40/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotuen myöntämisen edellytyksiä ulkomailla

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Helsingin käräjäoikeus nro 6767 Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen JYYn Toimeentuloinfo Opintotukisihteeri Meri Himanen 3.5.2017 Ajankohtaista opintotuesta Kesätuki Opintotuen muutokset Opintotukitoiminnan siirtyminen yliopistolta Kelaan Kesäopintotuki Kesäkuukausille

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi opintotukilain ja opintotuen muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 10 :n muuttamisesta

Hallituksen esitys laeiksi opintotukilain ja opintotuen muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 10 :n muuttamisesta Hallituksen esitys laeiksi opintotukilain ja opintotuen muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/2017 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Holopainen Liisa PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 753 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta

Lisätiedot

Teuvo Pohjolainen

Teuvo Pohjolainen 1 Teuvo Pohjolainen 22.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi opintotukilain ja tuloverolain 127 d :n muuttamisesta (HE 229/2016 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka

Lisätiedot

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi asumisperusteistä sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräisi siihen liittyviksi laeiksi

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi asumisperusteistä sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräisi siihen liittyviksi laeiksi LAUSUNTO 1 / 7 6.7.2018 EOAK/3414/2018 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (STM/779/2017) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi asumisperusteistä

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain

Lisätiedot

OPINTOTUKI-INFO VUONNA 2016 LÄÄKETIETEEN OPISKELIJAT

OPINTOTUKI-INFO VUONNA 2016 LÄÄKETIETEEN OPISKELIJAT Eini Mäkelä, opintotukipäällikkö 1 OPINTOTUKI-INFO VUONNA 2016 LÄÄKETIETEEN OPISKELIJAT SISÄLTÖ OPINTOTUKIAIKA OPINTOJEN RIITTÄVÄ EDISTYMINEN EDISTYMISEN SEURANTA ASUMISLISÄ LAINATAKAUS OPINTOTUEN TULOMALLI

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta Ison-Britannian EU-eron toteutuessa EU-lainsäädännön soveltuminen

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Lausunto

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Lausunto VarsinaisSuomen käräjäoikeus Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Voimassa olevan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

Lisätiedot

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995 Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta 1991

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Carita Meriläinen

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Carita Meriläinen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 27.4.2017 Carita Meriläinen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI OPINTOTUKIASETUKSEN MUUT- TAMISESTA 1 Johdanto Opintotukilain muuttamisesta

Lisätiedot

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta Laki alusrekisterilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan alusrekisterilain (512/1993) 4, 11 ja 35, 45 :n 2 momentti ja 46, sellaisena kuin niistä on 4 osaksi laeissa 486/2004 ja 1292/2009,

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA

TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA sivu 1/6 TURUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ OPISKELIJAEDUSTAJIEN VALINNASTA Edustajiston päätös 5.8.2009, 27.1.2010, 20.4.2011 ja 20.5.2015. 1 LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 114/2010 vp Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain sekä rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö ylityösuostumuksesta ensihoitotyössä. STTK ry on pyytänyt työneuvostolta lausuntoa seuraaviin kysymyksiin:

Lausuntopyyntö ylityösuostumuksesta ensihoitotyössä. STTK ry on pyytänyt työneuvostolta lausuntoa seuraaviin kysymyksiin: 1(5) Työneuvosto LAUSUNTO TN 1474-18 Bulevardi 6 D, PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO puh. 09-645 593 1.11.2018 12/2018 Jos työaika on järjestetty työaikalain 6 :n 2 momentin mukaan keskimääräiseksi, on työntekijän

Lisätiedot

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot