Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää"

Transkriptio

1 Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää

2 Tausta - Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012 OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (EMIR) - Uudelleentarkastelu kahdessa osassa: - Määritysvelvollisuus ja raportointivaatimukset sekä kauppatietorekistereihin kohdistuva valvonta ja muut vaatimukset - Euroopan arvopaperimarkkinavalvojan valtuuksien tarkistaminen, keskusvastapuolten valvonta sekä kolmansien maiden keskusvastapuolten tunnustamisvaatimukset - Yhteys keskusvastapuolten kriisinratkaisuun 2

3 Terminologia Johdannainen = rahoitusväline, jonka arvo määräytyy jonkin toisen hyödykkeen tai rahoitusvälineen arvon perusteella (esim. osakeoptio) OTC (over the counter) = pörssin ulkopuolella tehtävä kauppa (financial counterparty) = pankki tai sijoituspalveluyritys N (non financial counterparty) = (pörssi)yhtiö S (small financial counterparty) = pieni pankki tai sijoituspalveluyritys CCP (central counterparty) = keskusvastapuoli on oikeushenkilö, joka asettuu markkinatoimijoiden väliin, jotka käyvät keskenään johdannaiskauppaa Määritys = keskusvastapuoli asettuu kaupassa ostajaksi myyjälle ja myyjäksi ostajalle ottaen osapuolten vastapuoliriskin itselleen Kynnysarvo = -määräinen raja-arvo, jonka ylittäminen laukaisee määritysvelvollisuuden (huomattavan korkea) Raportointi = kaikkien johdannaisten käyttäjien velvollisuus raportoida tekemänsä johdannaissopimukset kauppatietorekistereille TR (trade repository) = kauppatietorekisteri on oikeushenkilö, joka keskitetysti kerää ja ylläpitää johdannaisia koskevia tietoja 3

4 Sääntelyn tavoitteet EMIR:n päätavoitteita ovat johdannaismarkkinoiden avoimuuden edistäminen, standardisointi ja järjestelmäriskin vähentäminen. Tavoitteet voidaan ehdotuksen mukaan saavuttaa tehokkaammin kohdentamalla velvollisuudet uudella tavalla, joka ottaa paremmin huomioon johdannaisten käyttäjien vaikutukset rahoitusmarkkinoiden systeemiriskiin. Hallitus tukee asetusehdotusta ja sen tavoitteita OTC-johdannaismarkkinoiden läpinäkyvyyden lisäämisestä ja rahoitusmarkkinoiden vakauden edistämisestä. Hallitus pitää tärkeänä, että OTCjohdannaisia säännellään riittävällä tavalla. 4

5 Johdannaismarkkinat Suomessa OTC-valuuttainstrumenttien ja OTC-korkojohdannaiskaupan nimellisarvoinen päivävaihto oli huhtikuussa 2016 keskimäärin 13,9 miljardia euroa. Vastaava luku maailmanlaajuisesti miljardia euroa (Suomen osuus 0,16 % markkinoista) Johdannaisia käyttää noin yritystä Johdannaiskauppojen nimellisarvo Mediaani Korko- ja valuuttainstrumenteissa valtaosa tehty - osapuolten välillä Hyödykejohdannaisissa pääkäyttäjiä ovat N:t 5

6 Keskeiset ehdotukset (määritysvelvollisuus) Finanssialan toimijat: Maalis-, huhti- ja toukokuun lopun johdannaispositioiden keskiarvo Johdannaislajeja ei erotella omaisuuslajeittain Ei suojauspoikkeusta (Pörssi)yhtiöt Maalis-, huhti- ja toukokuun lopun johdannaispositioiden keskiarvo Johdannaislajit erotellaan omaisuuslajeittain Suojauspoikkeus säilyy Määritysvelvollisuus kohdentuu systeemiriskin kannalta keskeisiin toimijoihin 6

7 Keskeiset ehdotukset (raportointi) Raportointivelvollisuus säilyy, se kohdennetaan uudella tavalla Finanssialan toimija raportoi kauppatietorekisteriin aina Jos finanssialan toimijan vastapuolena on (pörssi)yhtiö, raportoi se yhtiön puolesta Kahdenkertaisesta raportoinnista luopuminen keventää yhtiöiden hallinnollista taakkaa ja parantaa kerättävien tietojen laatua. 7

8 Keskeiset ehdotukset (kauppatietorekisterit) Suomessa ei ole rekisteröityä kauppatietorekisteriä Kolmannen maan toimivaltaisille viranomaisille ja siellä sijaitseville TR:lle valtuutetaan pääsy unionin alueen TR:n tietoihin Tavoitteena raportoinnin läpinäkyvyyden lisääminen ja raportoitavan datan laadun parantaminen TR:n annettava tietoja myös niille toimijoille, joiden puolesta tietoja raportoidaan TR:n toiminnan ja tietojen saatavuutta koskevien rikkomusten osalta hallinnollisten seuraamusten ylärajoja ehdotetaan kymmenkertaistettavan nykyisestä ja

9 Määritysvelvollisuus N S N S N N Jos maalis-, huhti- ja toukokuun johdannaispositioiden keskiarvo ylittää kynnysarvon KYLLÄ EI 9

10 Raportointi N S N (intra) N N (intra) S KYLLÄ EI 10

11 Määritysvelvollisuus + raportointi M R N M R S M R M = Määritysvelvollisuus R = Raportointi N M R N M R KYLLÄ EI 11

12 Ehdotusten vaikutukset Suomen markkinoihin OTC-johdannaisten läpinäkyvyys on tärkeää ja sillä edistetään rahoitusmarkkinoiden vakautta ja vähennetään systeemiriskiä. Toisaalta on myös tärkeää, että sääntely kohdistuu tasapuolisesti ja oikeamittaisesti toimijoiden välillä. Toimijoiden vaikutus systeemiriskin muodostumiseen on keskeisessä asemassa. Suomen OTC-johdannaismarkkinat ovat niin pienet, että moni toimija vapautuu määritysvelvollisuudesta. Ainoastaan muutaman suuren pankin ja työeläkeyhtiön tekemät johdannaiset saattavat olla niin suuria, että ne ylittävät kynnysarvot. Raportointivastuun uusi kohdentuminen aiheuttanee sopimusten uusimistarpeen, jota voidaan helpottaa siirtymäajoilla. 12

13 Annina Tanhuanpää neuvotteleva virkamies Valtiovarainministeriön viestintä Mediapalvelunumero (arkisin 8 16) Lisätietoa: etunimi.sukunimi@vm.fi

KESKUSVASTAPUOLTEN ELVYTYS- JA KRIISINRATKAISUASETUS (U 14/2017 vp)

KESKUSVASTAPUOLTEN ELVYTYS- JA KRIISINRATKAISUASETUS (U 14/2017 vp) KESKUSVASTAPUOLTEN ELVYTYS- JA KRIISINRATKAISUASETUS (U 14/2017 vp) Jyrki Knuutinen Eduskunnan talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Keskusvastapuolten elvytys- ja kriisinratkaisuasetusehdotus Komission

Lisätiedot

EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen

EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen EMIR asetus (European Market Infrastucture Regulation) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:0 648/2012 OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä

Lisätiedot

U 34/2017 vp. Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta Valtiovarainministeri Petteri Orpo. Neuvotteleva virkamies Annina Tanhuanpää

U 34/2017 vp. Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta Valtiovarainministeri Petteri Orpo. Neuvotteleva virkamies Annina Tanhuanpää Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen muuttamisesta OTC-johdannaisten määritysvelvollisuuden ja raportointivaatimusten osalta (markkinarakennetoimija-asetuksen

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA ARVOPAPERIKAUPAN JÄLKEISIÄ

Lisätiedot

Kaupparaportointi-infotilaisuus

Kaupparaportointi-infotilaisuus Kaupparaportointi-infotilaisuus 31.01.2013 Kaupparaportointi-infotilaisuus 31.1.2013 Ohjelma klo 9.00 n. 10.30 Kaupparaportoinnin muutokset markkinavalvoja Jyrki Kiviniemi EMIR ja johdannaissopimusten

Lisätiedot

Keskusvastapuolten valvonta U-kirje 48/2017 vp

Keskusvastapuolten valvonta U-kirje 48/2017 vp Keskusvastapuolten valvonta U-kirje 48/2017 vp Eduskunnan talousvaliokunta 28.9.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Johdannaismarkkinoiden sääntely Johdannaismarkkinoiden ja keskusvastapuolten sääntely on ollut

Lisätiedot

Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto

Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto 13.3.2017 Annina Tanhuanpää Rahoitusmarkkinaosasto Lakien valmistelu Suomen perustuslain mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Lait valmistellaan siinä ministeriössä,

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 343/48 22.12.2017 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2417, annettu 17 päivänä marraskuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 28.11.2017 L 312/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/2194, annettu 14 päivänä elokuuta 2017, rahoitusvälineiden markkinoista

Lisätiedot

EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano

EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano Eduskunnan talousvaliokunta 5.4.2016 Rahoitusmarkkinaosasto Pörssikaupan toimeksiannosta osakkeenomistajaksi Sijoituspalvelu Palveluntarjoajina

Lisätiedot

Ohjeet ja suositukset

Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset CPSS-IOSCOn rahoitusmarkkinainfrastruktuureja koskevien periaatteiden täytäntöönpanosta keskusvastapuolten osalta 4.9.2014 ESMA/2014/1133 Päiväys: 4.9 2014 ESMA/2014/1133

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2017 C(2017) 1658 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 16.3.2017, delegoitujen asetusten (EU) 2015/2205, (EU) 2016/592 ja (EU) 2016/1178 muuttamisesta tiettyjen

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI 1.3.2013 Euroopan unionin virallinen lehti C 60/1 III (Valmistavat säädökset) EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 27 päivänä marraskuuta 2012, useista teknisten sääntelystandardien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2018 C(2018) 256 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.1.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä sellaisten menettelyjen

Lisätiedot

Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline

Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline 24.10.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Uudistuksen tausta Baselin pankkivalvontakomitean suositukset vuonna 2010 pankkien vakavaraisuus- ja

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan talousvaliokunta 9.10.2018 Lainsäädäntöneuvos Annina Tanhuanpää

Lisätiedot

Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista

Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista Talousvaliokunta 27.10.2017 Risto Koponen Rahoitusmarkkinaosasto Yleistä Toinen maksupalveludirektiivi (PSD2) Maksimiharmonisaatiodirektiivi,

Lisätiedot

U 38/2010 vp. muistio. Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli

U 38/2010 vp. muistio. Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli U 38/2010 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä (johdannaismarkkinat)

Lisätiedot

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja. Ehdotukseen

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA. Oheisasiakirja. Ehdotukseen FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2010 SEK(2010) 1059 KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA TIIVISTELMÄ VAIKUTUSTEN ARVIOINNISTA Oheisasiakirja Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 1.12.2015 L 314/13 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2015/2205, annettu 6 päivänä elokuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 täydentämisestä määritysvelvollisuutta koskevilla

Lisätiedot

HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset. Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9.

HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset. Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9. HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9.2015 Avoimuusdirektiivin muutosten täytäntöönpano - keskeisimmät

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.10.2016 C(2016) 6624 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.10.2016, OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9. Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys elokuun 2013 jälkeen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2019 C(2019) 3221 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 25.4.2019, Japanin finanssipalveluviraston valvomia johdannaistransaktioita koskevien Japanin oikeudellisten

Lisätiedot

U24/2018 vp - Katettujen joukkolainojen lainsäädäntökehys

U24/2018 vp - Katettujen joukkolainojen lainsäädäntökehys U24/2018 vp - Katettujen joukkolainojen lainsäädäntökehys 31.5.2018 Pauli Kariniemi Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Ehdotuksen tausta Komission toimenpidepaketti ja tiedonanto 12.3.2018: Toimien

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA PANKKI- JA MAKSUPALVELUJA

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2017 COM(2017) 208 final 2017/0090 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta määritysvelvollisuuden, määritysvelvollisuuden

Lisätiedot

Ohjeet Kauppatietorekistereiden position laskenta Euroopan markkinarakenneasetuksen nojalla

Ohjeet Kauppatietorekistereiden position laskenta Euroopan markkinarakenneasetuksen nojalla Ohjeet Kauppatietorekistereiden position laskenta Euroopan markkinarakenneasetuksen nojalla 28/03/2019 ESMA70-151-1350 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lakiviittaukset, lyhenteet ja määritelmät...

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 C(2017) 6464 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 29.9.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 täydentämisestä määrittämällä, miten

Lisätiedot

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp)

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Talousvaliokunta 6.11.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Syksyn 2017 ehdotus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistuksesta Ehdotuksilla

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2017 COM(2017) 225 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE Rahoitusmarkkinoiden kriittisten infrastruktuurien haasteisiin

Lisätiedot

Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä U5/2016 vp

Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä U5/2016 vp Eurooppalainen talletussuojajärjestelmä U5/2016 vp 23.2.2016 Jaakko Weuro ja Markku Puumalainen Eduskunnan talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Tausta Pankkiunionin kolmas vaihe Komissio antoi asetusehdotuksen

Lisätiedot

Talousvaliokunta Kestävä rahoitus Taksonomia UJ 37/2018 vp (jatko U 56/2018 vp) Finanssiasiantuntija Milla Kouri

Talousvaliokunta Kestävä rahoitus Taksonomia UJ 37/2018 vp (jatko U 56/2018 vp) Finanssiasiantuntija Milla Kouri Talousvaliokunta Kestävä rahoitus Taksonomia UJ 37/2018 vp (jatko U 56/2018 vp) 5.2.2019 Finanssiasiantuntija Milla Kouri Toimintasuunnitelman kymmenen toimea Toimi 1: Laaditaan EU:n luokitusjärjestelmä

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 3 päivänä lokakuuta 2001

EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 3 päivänä lokakuuta 2001 FI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 3 päivänä lokakuuta 2001 Suomen valtiovarainministeriön pyynnöstä, joka koskee ehdotusta hallituksen esitykseksi rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. elokuuta 2017 (OR. en) 11702/17 EF 178 ECOFIN 685 DELACT 138 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Perusmaksutilidirektiivin toimeenpano HE 123/2016 vp.

Perusmaksutilidirektiivin toimeenpano HE 123/2016 vp. Perusmaksutilidirektiivin toimeenpano HE 123/2016 vp. 27.9.2016 Risto Koponen Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Yleistä Kuluttajadirektiivi, tavoitteena varmistaa maksutilien ja perusmaksupalveluiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2017 C(2017) 3890 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.6.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä tiettyjen kolmansien

Lisätiedot

7474/16 ADD 1 sj/ma/hmu 1 DGG 1B

7474/16 ADD 1 sj/ma/hmu 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0033 (COD) 7474/16 ADD 1 EF 67 ECON 260 CODEC 359 ILMOITUS: I-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

MiFIR-julkistamisvelvoitteiden vapautukset ja lykkäykset

MiFIR-julkistamisvelvoitteiden vapautukset ja lykkäykset MiFIR-julkistamisvelvoitteiden vapautukset ja lykkäykset Webinaari Finanssivalvonnan hakemusmenettelystä 6.10.2017 Transparenssi pähkinänkuoressa Transparenssi = tarjous- ja kauppatietojen julkistaminen

Lisätiedot

Päästöoikeudesta rahoitusväline Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Päästöoikeudesta rahoitusväline Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Päästöoikeudesta rahoitusväline Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) soveltuminen päästökaupan toiminnanharjoittajiin 1 Markkinoiden väärinkäyttöasetus Markkinoiden väärinkäyttöasetus (EU 596/2014,

Lisätiedot

Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp

Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp Yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteinen varautumisjärjestely E43/2017 vp Kesäkuu 2017 Pankki- ja rahoitusyksikkö Rahoitusmarkkinaosasto Pankkiunionin syventäminen ECOFIN 17.6.2016: Further steps will

Lisätiedot

Määritysvelvollisuus, raportointivaatimukset ja OTC-johdannaisten riskienpienentämistekniikat sekä kauppatietorekisterit

Määritysvelvollisuus, raportointivaatimukset ja OTC-johdannaisten riskienpienentämistekniikat sekä kauppatietorekisterit 8.6.2018 A8-0181/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Werner Langen Määritysvelvollisuus, raportointivaatimukset ja OTC-johdannaisten riskienpienentämistekniikat

Lisätiedot

U 48/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Valtiovarainministeri Petteri Orpo. Finanssineuvos Jyrki Knuutinen

U 48/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Valtiovarainministeri Petteri Orpo. Finanssineuvos Jyrki Knuutinen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi keskusvastapuolten toimilupamenettelyjen ja tunnustamista koskevien vaatimusten muuttamiseksi ja suosituksesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.11.2016 COM(2016) 857 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä 4 päivänä heinäkuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

9945/18 msu/sj/mh 1 DRI

9945/18 msu/sj/mh 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. kesäkuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0090 (COD) 9945/18 CODEC 1017 EF 163 ECOFIN 598 PE 76 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 108/2017 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.10.2017 Sisältö Parlamentaarinen työryhmä Työryhmän ehdotus Muutosehdotusten vaikutus eri tulonsaajien veroasteisiin

Lisätiedot

Ohjeet kauppatietorekisterien välisestä tietojen siirrosta

Ohjeet kauppatietorekisterien välisestä tietojen siirrosta Ohjeet kauppatietorekisterien välisestä tietojen siirrosta 27/04/2018 ESMA70-151-1116 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Luettelo käsitteistä ja termeistä... 4 3 Käytetyt lyhenteet... 5 4 Tarkoitus...

Lisätiedot

A. EI- AMMATTIMAINEN ASIAKAS Muu kuin ammattimainen asiakas tai hyväksyttävä vastapuoli.

A. EI- AMMATTIMAINEN ASIAKAS Muu kuin ammattimainen asiakas tai hyväksyttävä vastapuoli. ASIAKKAIDEN LUOKITTELUKRITEERIT A. EI- AMMATTIMAINEN ASIAKAS Muu kuin ammattimainen asiakas tai hyväksyttävä vastapuoli. B. AMMATTIMAINEN ASIAKAS B 1. Yhteisöt Rahoitusmarkkinoilla toimiluvan nojalla toimintaa

Lisätiedot

EMIR-ASETUKSEN VAIKUTUKSET SUOMALAISEN PÖRSSIYHTIÖN TOIMINTAAN Casetutkimus

EMIR-ASETUKSEN VAIKUTUKSET SUOMALAISEN PÖRSSIYHTIÖN TOIMINTAAN Casetutkimus ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos EMIR-ASETUKSEN VAIKUTUKSET SUOMALAISEN PÖRSSIYHTIÖN TOIMINTAAN Casetutkimus Pro gradu tutkielma, Yritysoikeus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) 8356/16 COR 1 EF 97 ECOFIN 330 DELACT 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6953/17 EF 39 ECOFIN 175 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

EMIR: OTC- JOHDANNAISMARKKINOIDEN LÄPINÄKYVYYS JA RISKIEN VÄHENTÄMISEN TAVOITE. Telan koulutus Tarja Kolehmainen

EMIR: OTC- JOHDANNAISMARKKINOIDEN LÄPINÄKYVYYS JA RISKIEN VÄHENTÄMISEN TAVOITE. Telan koulutus Tarja Kolehmainen EMIR: OTC- JOHDANNAISMARKKINOIDEN LÄPINÄKYVYYS JA RISKIEN VÄHENTÄMISEN TAVOITE Telan koulutus 1.3.2016 Tarja Kolehmainen 2 Tausta ja tavoitteet MISTÄ KAIKKI ALKOI Syyskuussa 2009 G-20 totesi: All standardised

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EUVL L 201, , s. 1)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EUVL L 201, , s. 1) 02012R0648 FI 01.01.2019 009.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset

Lisätiedot

(CON/2017/42) (2017/C 385/04)

(CON/2017/42) (2017/C 385/04) C 385/10 FI Euroopan unionin virallinen lehti 15.11.2017 EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 11 päivänä lokakuuta 2017, ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 87/224 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/582, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 23.3.2011 2010/0363(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 10.4.2019 A8-0181/2 Tarkistus 2 Roberto Gualtieri talous- ja raha-asioiden valiokunnan puolesta Mietintö Werner Langen Määritysvelvollisuus, raportointivaatimukset ja OTC-johdannaissopimusten riskienpienentämistekniikat

Lisätiedot

Pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelma E 72/2015 vp

Pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelma E 72/2015 vp Pääomamarkkinaunionin toimintasuunnitelma E 72/2015 vp 2.12.2015 Jyrki Knuutinen Eduskunnan talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Pääomamarkkinaunionin (PMU) taustaa Pj Juncker esitti ajatuksen pääomamarkkinaunionista

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 30.6.2016 L 175/1 I (Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2016/1033, annettu 23 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineiden markkinoista

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA. voimassa alkaen

TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA. voimassa alkaen TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA voimassa 3.1.2018 alkaen VERSIOHALLINTA VERSIO MUUTOKSEN AIHE HYVÄKSYJÄ PÄIVÄ 1.0 Dokumentti laadittu SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta. Maksuvelvollinen

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta. Maksuvelvollinen Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) 1 :n 1 momentin 24 kohta

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 31.5.2018 Tommi Oikarinen / VM Pohdittavia asioita Neuvottelukunnan tarkoitus Neuvottelukunnan tehtäväala Neuvottelukunnan asemoituminen suhteessa tiedonhallintalakiin

Lisätiedot

Maksuvalmiusrahoitus pankkien kriisinratkaisussa ja siihen mahdollisesti liittyvät julkiset takaukset E 96/2018 vp

Maksuvalmiusrahoitus pankkien kriisinratkaisussa ja siihen mahdollisesti liittyvät julkiset takaukset E 96/2018 vp Maksuvalmiusrahoitus pankkien kriisinratkaisussa ja siihen mahdollisesti liittyvät julkiset takaukset E 96/2018 vp Talousvaliokunta 22.11.2018 Tuukka Taipale, valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2017 (OR. en) 14544/17 ADD 1 EF 286 ECOFIN 962 DELACT 225 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Bryssel COM(2018) 767 final ANNEX 1 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2018) 767 final ANNEX 1 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11. COM() 767 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Talousvaliokunta 24.11.2017 RMO Euroopan finanssivalvontajärjestelmä Kuvan lähde: Finanssivalvonta, http://www.finanssivalvonta.fi/fi/eu-valvonta/pages/default.aspx

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 3.6.2016 A8-0126/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber Rahoitusvälineiden markkinat A8-0126/2016 Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/2016

Lisätiedot

A8-0125/ Rahoitusvälineiden markkinat, markkinoiden väärinkäyttö sekä arvopaperitoimitukset ja arvopaperikeskukset

A8-0125/ Rahoitusvälineiden markkinat, markkinoiden väärinkäyttö sekä arvopaperitoimitukset ja arvopaperikeskukset 3.6.2016 A8-0125/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber A8-0125/2016 Rahoitusvälineiden markkinat, markkinoiden väärinkäyttö sekä arvopaperitoimitukset

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. aeuroopan parlamentti 2016/0207(COD) kehitysvaliokunnalta. ulkoasiainvaliokunnalle aeuroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0207(COD) 4.4.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautta

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 313/6 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2016/2021, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI 19.6.2012 Euroopan unionin virallinen lehti C 175/11 III (Valmistavat säädökset) EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 25 päivänä huhtikuuta 2012, ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Komission lainsäädäntöehdotus rahanpesudirektiivin muuttamisesta

Komission lainsäädäntöehdotus rahanpesudirektiivin muuttamisesta Komission lainsäädäntöehdotus rahanpesudirektiivin muuttamisesta 13.9.2016 Armi Taipale Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Ehdotuksen tausta neljännen rahanpesudirektiivin muutos, ehdotuksen taustalla

Lisätiedot

Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä

Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä Ohjeet Euroopan markkinarakenneasetuksen (EMIR-asetuksen) mukaisista myötäsyklisyyden estämistä koskevista keskusvastapuolten vakuustoimenpiteistä 15/04/2019 ESMA70-151-1496 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala...

Lisätiedot

Ohjeet ja suositukset

Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset keskusvastapuolten kollegioiden jäsenten välisistä kirjallisista sopimuksista ESMA CS 60747 103 rue de Grenelle 75345 Paris Cedex 07 France Puh. +33 (0) 1 58

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntamarkkinat, 12.9.2019 Neuvotteleva virkamies Suvi Savolainen Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen

Lisätiedot

Markkinaosapuolten velvoitteet

Markkinaosapuolten velvoitteet Markkinaosapuolten velvoitteet Keskustelutilaisuus REMIT-asetuksen täytäntöönpanosta Scandic Marina Congress Center, Helsinki, 27.4.2015 Timo Lankinen, Energiavirasto Sisältö Energian tukkumarkkinat Markkinaosapuolten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.10.2009 KOM(2009) 563 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE, ALUEIDEN KOMITEALLE JA

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Työpaja 27.9.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustin Tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10786/16 EF 216 ECOFIN 674 DELACT 137 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 26. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ympäristövaliokunta Kestävä rahoitus u-kirjelmä 56/2018 vp Finanssiasiantuntija Milla Kouri ja Lainsäädäntöneuvos Annina Tanhuanpää

Ympäristövaliokunta Kestävä rahoitus u-kirjelmä 56/2018 vp Finanssiasiantuntija Milla Kouri ja Lainsäädäntöneuvos Annina Tanhuanpää Ympäristövaliokunta Kestävä rahoitus u-kirjelmä 56/2018 vp 17.10.2018 Finanssiasiantuntija Milla Kouri ja Lainsäädäntöneuvos Annina Tanhuanpää Toimintasuunnitelman kymmenen toimea Toimi 1: Laaditaan EU:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2010 KOM(2010) 484 lopullinen 2010/0250 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä

Lisätiedot

Pankkien häiriönsietokyvyn parantaminen I (U 16/2017 vp) Virva Walo Eduskunnan talousvaliokunta

Pankkien häiriönsietokyvyn parantaminen I (U 16/2017 vp) Virva Walo Eduskunnan talousvaliokunta Pankkien häiriönsietokyvyn parantaminen I (U 16/2017 vp) 22.2.2017 Virva Walo Eduskunnan talousvaliokunta Ehdotukset vakavaraisuusasetuksen ja luottolaitosdirektiivin muutoksiksi Komissio antoi ehdotuksensa

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU)

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 23.2.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 52/11 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 149/2013, annettu 19 päivänä joulukuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 täydentämisestä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO. Tehokkaiden, turvallisten ja vakaiden johdannaismarkkinoiden varmistaminen

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO. Tehokkaiden, turvallisten ja vakaiden johdannaismarkkinoiden varmistaminen FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.7.2009 KOM(2009) 332 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO Tehokkaiden, turvallisten ja vakaiden johdannaismarkkinoiden varmistaminen {SEK(2009) 905 lopullinen}

Lisätiedot

REMIT ja mankala-yhtiöt

REMIT ja mankala-yhtiöt REMIT ja mankala-yhtiöt REMIT-päivä Mankala-yhtiöille 19.3.2014 Markkinavalvoja Timo Lankinen Sisältö REMITin soveltaminen mankala-järjestelyyn Markkinaosapuolten tunnistaminen Markkinaosapuolet mankala-järjestelyssä

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9.

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. 1 TAUSTA 2 Sääntelyn tausta Komission pitkäaikaisena tavoitteena ollut luoda tehokkaat eurooppalaiset

Lisätiedot

ECB-PUBLIC. EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 2 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusmarkkinoiden kriisinratkaisusta (CON/2014/31)

ECB-PUBLIC. EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 2 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusmarkkinoiden kriisinratkaisusta (CON/2014/31) FI ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 2 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusmarkkinoiden kriisinratkaisusta (CON/2014/31) Johdanto ja oikeusperusta Euroopan keskuspankki (EKP) vastaanotti

Lisätiedot

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön S I R P A P I E T I K Ä I N E N E U R O P A R L A M E N T A A R I K K O 2 0 1 4 Single rule book Pankkiunioni

Lisätiedot

Maksuliiketilastojen uudistaminen

Maksuliiketilastojen uudistaminen Maksuliiketilastojen uudistaminen Informaatiotilaisuus 17.4.2013 Suomen Pankki Tilastot päätöksenteon tukena Kuvan lainasta kiitos Suomen ev.lut.kirkolle Maksuliiketilastot Suomessa Finanssialan Keskusliitto

Lisätiedot

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025 Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025 Dialogilla kohti digitaalisen aikakauden kuntaa Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa -paperi on valtiovarainministeriössä työstettävä tavoitetilapaperi,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

osalta (rahoitusvälineiden markkinat) Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos

osalta (rahoitusvälineiden markkinat) Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta komission asetukseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY täytäntöönpanosta tietojen kirjaamista koskevien sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot