Ali-Keravan koululla aika pysähtyy s.3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ali-Keravan koululla aika pysähtyy s.3"

Transkriptio

1 Kerava KAUPUNKILEHTI Pinkki taksi piristää s.6 Avaruuspuisto on Keravan väripilkku s.11 Ali-Keravan koululla aika pysähtyy s.3 AUTETAAN YHDESSÄ! Hankitaan yhdessä Lastenklinikalle keskoskaappi.!"#$%&$#'()"*+$)),%)")"+)"-,,./.((.%#,01'(),--$%2"'#$+),+(%3%4 5,+)$.*#(.(*,##$6%!"#$%1,%*(71'(),.(-$+(%#,01'()),1($.%*(71,,.6!"#$%%&'%()"**%& +++,-.$"/"$01#2,3 Forever Kerava Kultasepänkatu 5, Kerava (09)

2 2!"#$%& Tarkkuustyötä Hellekesän loppuminen on helppo kuitata. Kokoomuksen ministeri Jan Vapaavuori ei halua elvyttää. Onneksi hän ei ole uimavalvoja. Vasemmistoin Merja Kyllönen haluaa elvyttää jatkamalla moottoritietä Kainuun halki. Siihen riittäisi etelään tuleva kaista, sillä Kainuusta siirtyy vuosittain kolme tuhatta asukasta pysyväisesti etelään. Hjallis Harkimo koettelee jokerifanien kukkaroa, sillä etäisimmät vierasottelut ovat pian 14 lentotunnin päässä yhteen suuntaan. Tosin säästämiseen on aikaa vielä yhden sarjakauden verran. Oma kesäaikani on sujunut joutuisasti 416 sivuisen Mara puhuu omiaan (WSOY) kirjan tosien tarinoiden viimeistelyssä, Kun kaikki kertomukset eivät sopineet kirjaan, julkaisen tässä yhden syrjäytetyn. Kirjassa olevat jutut ovat siis kaikki tätä parempia. * * * Puolustusministeri Stefan Wallin pelasti Dragsvikin varuskunnan. Se oli miehen työ ja erityisesti suomenruotsalaisen miehen työ. Dragsvikin varuskunnasta tuli aikoinaan parhaitten sotilaitten ryhmä Santahaminaan ilmatorjuntakouluun. Osa heistä koulutettiin aliupseereiksi ja muutamat upseereiksi; ensin tosin reserviin ja nyttemmin nostoväkeen. Varmaankin puolustuspoliittisista syistä Dragsvikissa annettiin varusmiehille koulutusta sellaisilla tykeillä, joiden putket olivat kapoiset. Meistä suomenkielisistä tuntui tietenkin hienolta se, että saimme peruskoulutusta ensin nelisenttisenttisillä Bofors tykeillä, jotka olivat niin hyviä, että Olof Palme myi niitä Intiaa myöten korruptiosyytteiden säestäessä tykkien jylinää. Varsinaiset aseet olivat putkien halkaisijalta 88 millisiä tykkejä nimeltä RMB. Seuraavassa vaiheessa tarvittiinkin jo neuvostoliittolaisia ohjuksia. Sellaisen pääsi ensimmäisenä suomalaisena varusmiehenä ampumaan vävyni, upseerikokelas Antti Lehtonen. Myöhemmin sekin laite siirtyi teollisuusneuvos Yrjö M. Lehtosen yhdessä vuosineuvos Aarne J. Aarnion kanssa perustamaan Hyrylän it museoon. Ilmatorjunnan harjoitusleirit on järjestetty iät ajat Lohtajan Vattajanniemellä. Varmistetaan, ettei Suomeen kannata ainakaan Ruotsin suunnalta hyökätä. Myös neljä Dragsvikista tullutta upseerioppilasta sai tilaisuuden kokeilla ja kokea suurikaliberisen RMB:n tulivoimaa. Heille kerrottiin kuinka laukaisuun valmistaudutaan, mitkä ovat tulikomennot ja ballistiset käyrät. Yhtään harjoituslaukausta ei ollut varaa ampua, sillä jo silloin puolustusvoimien määrärahat olivat Luxemburgin armeijan tasolla. Maalikone Stieglitz tuli Kokkolan suunnalta. Jännitystä oli ilmassa. Putket veivattiin tähtäysasentoon ja kun pussilakana oli kohdalla, tulikomennot kuuluivat ja ammus lähti kovan ryminän saattelemana ilmaan. Osuma oli tarkka, tarkempi kuin koskaan aikaisemmin Lohtajan leireillä. Upseerit ymmärsivät kuitenkin kauhistua ennen kuin me muut. Ammus oli osunut kahden metrin päähän koneesta, katkaissut vaijerin ja pussilakana liiteli maahan 198 metrin mittaisen siiman perässä. Dragsvigin pojille ei ollut osattu sittenkään kertoa, että tarkoitus oli ampua pussilakanaa eikä lentokonetta. Harjoitusammunta jatkui seuraavana päivänä. Silloin ei osuttu lentokoneeseen, ei vetovaijeriin eikä pussilakanaan. MARTTI HUHTAMÄKI Letterbox Mediat!"#$%&'%(%)*&%&+&,-%./ $9 Ilmoitusmyynti Minna Hartonen Puh :.//;$#;651/4/ $9 Max Malinen Puh :;8$:;3./4/ $9 Nina Palomäki puh /./;$<;31:;= $9 Pentti Sirviö Puh <4/55.$>.6? $9 Liikenneturva kampanjoi näyttävästi mm. valtaväylien varrella Toimitus Puh Aineistojen toimitusaika Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymisviikon tiistaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään tiistaina klo 16. Riippumaton kaupunginosalehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin. Jakelu Letterbox p Pian jokainen tie on KOULUTIE Useimmat koulut alkavat elokuussa. Samalla sadattuhannet lapset ja nuoret lähtevät koulumatkalle. Aikuiset turvaavat lasten koulumatkat kasvattaen, valistaen ja itse liikennesääntöjä noudattaen. Silti yksinkertaisiakin sääntöjä, kuten liikennevaloja, ei aina noudateta. Liikenneturvan seurannassa joka viides kerta valojen vaihtuessa yksi tai useampi autoilija ajoi päin punaista. Siinä missä vanhemmat ja koulut tukevat lasten turvallista liikkumista kasvatuksen ja valistuksen keinoin, tiellä liikkujista erityisesti autoilijoilla on oma tärkeä roolinsa liikennesääntöjen ja nopeusrajoitusten noudattamisessa. Mitä suurempi nopeus, sitä vähemmän aikaa kuljettajalla on havainnoida liikennetilannetta ja reagoida sen mahdollisiin muutoksiin, kuten liikennevaloihin. Punaista päin ajaminen onkin yhä varsin yleistä. Liikenneturvan liikennekäyttäytymisen seurannoissa* keväällä 2013 havaittiin yhden tai useamman auton ajavan päin punaista joka viides kerta liikennevalojen vaihtuessa (21 %).** Liikenneturva kampanjoi koulujen alkaessa tänäkin vuonna teemalla Jokainen tie on koulutie noudata nopeusrajoitusta, korostaen aikuisten vastuullisen liikennekäyttäytymisen tärkeyttä. Jokainen aikuinen voi omalta osaltaan vaikuttaa lasten liikenneturvallisuuteen. Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä.

3 !"#$%& 3 Koulut alkavat Monille tuttu idyllinen Ali Keravan koulu täyttää tänä vuonna 124 vuotta. Koulun pihapiiri on yhä rauhallinen ja maalaiskoulumainen omenapuineen ja vanhoine rakennuksineen. Viimeisten 30 vuoden ajan koulu on toiminut alkuopetuskouluna, jossa on tällä hetkellä luokkia ykkösestä kolmanteen. Opinahjo isältä pojalle Aikoinaan sairaalanakin toiminut puinen rakennus ulkohuusseineen ja omenapuupihoineen on tehnyt moniin keravalaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Eikä ihme, että samanlaista idyllistä tunnelmaa moni toivoo myös omalle jälkikasvulleen. Onpa joku jopa päässyt opiskelemaan samaan paikkaan, jossa omat isovanhemmatkin ovat aikanaan aakkosensa opetelleet. Koulun opettajakuntaankin on osunut vuosien varrella hienoja persoonia, kuten Seija Hirvikangas, Kikka Natunen, Tellervo Sinisalo, Ulla Saren, jotka ovat monien muiden muassa viime vuosikymmeninä olleet opastamassa meitä opintien alkuun. Nykyisin koulun rehtorina toimii Leena Ilmarinen. Innostuksen kautta osaamiseen Ali Keravan koulun tärkeimpänä tavoitteena on saada oppilas innostumaan oppimisesta ja säilyttää kiinnostus elämän ilmiöiden tutkimiseen. Kahden ensimmäisen kouluvuoden jälkeen oppilaan tulisi hallita tärkeimmät oppimisen välineet, joita ovat lukeminen, kirjoittaminen, matematiikan perustaidot ja tiedon hankkimisen alkeet. Oppimisessa pyritään oleellisten sisältöjen painottamiseen ja kiireettömyyden tuntuun. tervetuloa uudistettuun alepaan metsolantielle! Aivan naapurissasi palvelee joka päivä aamuvarhaisesta iltamyöhään ruokakauppa, jossa on entistäkin laajempi valikoima niin arkeen kuin juhlaan -Alepan huokeaan hintaan, tottakai! Tervetuloa ostoksille! myymälässä on myös: Alepa Metsolantie, Metsolantie 1, avoinna: ma-la 7-23, su naapuri, jonka tunnet nimestä. BONUS JOPA 5 % MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 % HOK-ELANTO.FI

4 4!"#$%& MYYMÄLÄN 1-VUOTISSYNTTÄRIT su 1.9. klo 15 Ohjelmaa, tarjouksia, kahvia ja kakkua Klo 19 Sari ja Piia kertovat karhujen koulutuksesta TOMMY WIRÉN: RODUNOMAISEN KÄYTÖKSEN MUOKKAAMINEN Seminaari Nurmijärvellä Mara tuntee kaikki ja jos hän ei tunne, henkilö ei ole merkittävä. Leevi Korkkula LUENTOJA: Näin eläin oppii 20.8., Remmirähinä ja koirien ohittaminen 30.8., BARF - Raakaruokinnan perusteet KOULUTTAJAKOULUTUS ALKAMASSA! Seuraava kurssi alkaa Ilmoittaudu ajoissa, niin mahdut mukaan! Uudistimme kurssitarjontaamme, uusina koulutuksina mm. -LUOKSETULO - ARJEN TÄRKEIN TAITO -KÄSITTELYÄ JA ENSIAPUA (Eläinlääkäriosiossa eläinlääkäri Kristiina Torp opastaa ensiavun saloihin erilaisissa hätätilanteissa.) Kaikki kurssit ja luennot näet nettisivuiltamme. Syksyn-talven koulutuksiin vielä vapaita paikkoja! Pentukoulu, Käytöskoulu, agility ja muut harrastuslajit - kokeile vaikka jotain uutta! Tervetuloa tutustumaan myös myymälän LAAJENNETTUUN TUOTEVALIKOIMAAN! Kauppanummentie 8 Nurmijärvi asiakaspalvelu@koirakouluvisio.com P Martti Huhtamäki MARA PUHUU OMIAAN Ilta-Sanomien ex-päätoimittajan rohkeat muistelmat. Saatavana hyvin varustelluista kirjakaupoista ja marketeista. KOKONAAN MAKSUAJALLA! Maksuaikaa jopa 7 vuotta! 1"#F(#$&,"CC()2F",)C$$+)C$"%%"G! Maalaustyöt!))H&%IJ)K")$#'2C""#"$%,/L,!))>",,2K(+)C""#"$%!"M"%2&,(,/L,!))M"N(,2&+,&!))O"'(++$%'$&F$P&F$2'P"$%!""#"$%#&&'()*+,,&)-&++")./)0)12#''",&()345)67486)9:;<=>?? 676)776)@446)!)&+A2BC""#"$%#&&'("+,,&#&++"DE) Varastossa noin 200 vaihtoautoa Edullisia poistoautoja! Nurmijärven Laatuauto Oy, Varastotie 1, Nurmijärvi! puh ! aukioloajat: ark 9-18 ja la HAVUKEIDAS KLAUKKALASSA UPEAT SYYSHORTENSIAt alk.13, cm at. thuja occ. brabant 18,50 Kauniit ikivihreät istutuksiin Toimitamme kaikenlaisia havuja maapeittohavuista suuriin yksittäisiin harvinaisuuksiin JÄTTI Pallokrysanteemi 8,95 Uudenmaan Pihakukka Oy Klaukkalantie 48, Klaukkala ARKISIN 10-17, LA pihasuunnittelut * istutus- ja kuljetuspalvelut

5 !"#$%& 5 - kulunut kesä sujunut rauhallisesti Aurinkoinen päivä siivitti palomiesten veneharjoitusta Keski Uudenmaan pelastuslaitoksen ohjelmaan kuuluvat erilaiset miehistöharjoitukset. Tällä kertaa vesistössä suoritettuun harjoitukseen osallistui vuoroesimies Jouni Tolosen johdolla neljä Keski Uudenmaan Pelastuslaitoksen palomiestä. Pintapelastukseen rannan lähellä meillä on käytössämme paloauton katolla mukana liikkuva hansalauta, jota voidaan operoida kahden miehen tiiminä. Laudassa on kiinni satametrinen naru, jonka toinen pää jää rantaan. Pelastaja voi hinata itsensä tai hänet ja mahdollinen uhri voidaan hinata rantaan narun avulla, kertoo Tolonen, tällä kertaa harjoittelemme kuitenkin moottoriveneellä, jolla on luonnollisesti pitempi toimintasäde. Kuvassa vasemmalta Sami Koskinen, Mika Piiroinen, Marko Palmu ja vuoroesimies Jouni Tolonen Harjoitukseen osallistuttiin monipuolisella kalustolla Hälytykseen vaikka kesken harjoituksen Mikäli hälytyskeskukselta tulisi keikka kesken harjoituksen, jättäisivät palomiehet veneensä rannalle ja kiiruhtaisivat saatuun tehtävään suoraan harjoituspaikalta. Muuten venettä säilytetään paloaseman tiloissa lähtövalmiudessa olevan trailerin päällä. Paloasemalta liikkeelle lähtevät palomiesten lisäksi myös ambulanssimiehet, joita on sekä pelastuslaitoksen että sairaanhoitopiirin palveluksessa. Yhteistyötä alueemme vapaapalokuntien kanssa Yhteistyötä vapaapalokuntien kanssa Tolonen kehuu mutkattomaksi ja vapaapalokuntalaisia varsin osaaviksi ja motivoituneiksi. Vapaapalokuntatoiminnasta kiinnostuneiden kannattaa vierailla osoitteessa Metsäkylän VPK on yksi pelastusalueemme vapaapalokunnista Autokoulu Hakala on tarjonnut hyvää ajo-opetusta ja palvelua vuodesta 1965! LASTENVIIKOT koko elokuun ajan Varaa paikkasi ajoissa! RUNSAS kurssivalikoima! 39,90 pöytä + rekki (39,90e/vko + 3%kok.myynnistä) Varaa paikkasi: TAAS NORMAALISTI AVOINNA ark la su Tervetuloa täysin uudistettuun, viihtyisään myymäläämme! Viirin Kirppis Yrittäjäntie 9, Klaukkala puh !!!"#$$%$&'$%(($)"*+ Keskustie 4, Nurmijärvii /puh / GSM autokouluhakala@kolumbus.fi /

6 6!"#$%& on mukavaa lähteä oman näköisellä autolla töihin PINKKITAKSI PIRISTÄÄ KUSKIA JA KYYTILÄISIÄ Jaana Päivinen poikkeaa pirteästi perusharmaasta taksiautoilijoiden joukosta. Jaanaan on aivan selvästi tarttunut pirteys hänen työssä käyttämästään autosta, taksitolpalla ensimmäiseksi silmiin tarttuvasta, vaaleanpunaisesta Volvosta. Ajatuksen vaaleanpunaista taksista Jaana sai yrittäjäkursseilla, joilla piti keksiä jotain uutta, jotain millä erottua muista saman alan yrittäjistä. Pinkki on minulle myös sellainen positiivinen mielenterveysväri. Onhan toki paljon mukavampaa lähteä oman näköisellä autolla töihin, perustelee hymyilevä Jaana. Jaanan onneksi taksiluvassa ei autonväriä määrätä, mutta joskus ovat asiakkaat olleet turhan yrmeitä: Muutama negatiivinen kommentti on tullut ja kerran on asiakas kieltäytynyt kyydistä. Silloin taisi olla auton merkkikin väärä. Suurin osa on kuitenkin kehunut. Kiitoksia on tullut etenkin päivän piristämisestä. Polttareita, häitä ja juhlakyytejä Pinkkitaksin vakioasiakkaiden joukosta löytyy niin miehiä kuin naisiakin. Auton voi tilata soittamalla suoraan autoon tai sähköpostitse. Asiakkaat tykkäävät kun löytävät tilaamansa taksin helposti esimerkiksi sairaalan tai sataman edestä. Juhlakyydit ovat aivan ihania, niissä on aivan oma tunnelmansa. Autolleni vilkuttavat pikkutytöt ja joskus myös pikkupojat piristävän kummasti ratinpyöritystä, kertoo Jaana. JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY Uusi kausi alkaa ! Ilmoittautuminen tunneille käynnissä! Tutustu viikko-ohjelmaan netissä osoitteessa voimistelijat.com ja ilmoittaudu mukaan. Monipuolinen tuntitarjonta lapsille, nuorille ja aikuisille. Dazzling Beauty Studio tarjoukset! Varpaankynsien geelaus + "+).(>..2@2,A2B2?,&<&C+&.+, käsille 60e (norm. 75e) Meiltä myös suositut Body Drenchin itseruskettavat ja rusketusaktivaattorit! Yllätä läheisesi lahjakortilla! Marine Softness, rauhoittava kasvohoito herkälle ja couperosa iholle 70e (norm. 90e) Löydät meidät myös facebookista! Dazzling Beauty Studio Sibeliuksenkatu Järvenpää!"#$%&'()*+,"+)-(.+/+0&,1(2,343$ ,999:'2;;/&<0=(2>.#).>'&+:?,, Olemme avoinna sopimuksen mukaan! Lasten tunneille mahdollisuus tutustua 1x ilmaiseksi. Sovi tutustumisesta ohjaajan kanssa. Seura järjestää myös erilaisia tapahtumia kauden aikana, katso netistä tarkemmin ja tule mukaan! Järvenpään Voimistelijat ry, Helsingintie 44, Järvenpää p , sähköposti toimisto@voimistelijat.com /$-&'()$&0-($#0''() */$)1$-%$##-&#'234) *()-#/*-5$/-('() 6##757,7()'80##-&+$9!) ) :'0;$$,$)#'23)) -#/'&+66)+*;&+$-($) !"#"!$%&) ) <$;$$)*/$)) -#/*-+0&3#$&-=) /66(3>#'5';?*@9A! Aikuisten ja nuorten salijumppiin ILMAINEN PÄÄSY VKO 36 - tule kokeilemaan tunteja ja löydä omasi!

7 !"#$%& 7 Matonpesupaikoilla on viime viikkoina ollut kiirettä. Lämpimästä säästä huolimatta on ajoittain jouduttu odottamaan kuivaustelineeltä vapautuvaa paikkaa. Tyypillisesti matonpesuun lähdetään useamman maton kanssa ja kerrallaan viivytään kolmesta neljään tuntiin. Mikäli mattoja on todella paljon, on urakka parempi jakaa useammalle päivälle. Mäntysuopaa ja kunnon harja Kauniissa säässä mattojaan pesevä Jaana Helenius kertoo luottavansa perinteisiin keinoihin: Mäntysuopa, hyvä harja ja oikea asenne ovat tässä hommassa parhaat välineet. Jaanan vieressä pesupuuhissa oleva Hilkka Sihvonen nyökkäilee Jaanan puheita ja kertoo itse käyttävänsä valkoisien mattojen kohdalla mieluummin Marcelle saippuaa kuin mäntysuopaa. Minulle on valkoisiin mattoihin jäänyt mäntysuovasta raitoja, mutta Marcelle saippuan kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut. Jaana Heleniuksen käsittelyssä tulee puhdasta jälkeä. Yhden viestin mattopyykkärit haluavat vielä virkamiehille lähettää: Huolehtikaa että mattojenpesupaikoilla mankeli ja muut välineet ovat huollettuja ja käyttökuntoisia. Matot puhtaiksi oikeilla välineillä KOTISIILO MYLLY- MESTARI VANHA MEIJERI (peruskorjataan) Pajala KOTISIILO Bjarnenkuja 8, Järvenpää Todella uniikit kodit Myllykorttelissa, aivan keskustan kupeessa, ovat nyt ennakkomarkkinoinnissa ja varattavissa. Puretun viljasiilon tilalle rakennetaan vanhoja siiloja mukaileva 12-kerroksinen asuintalo, jonka arkkitehtuuri on luovaa ja huippulaadukasta. Mahtavia )*+, kattoterasseja ja näkymiä yli Järvenpään. Huoneistoissa ja parvekkeissa on kaarevia seiniä ja muita persoonallisia ratkaisuja, kuten tilavia parvia. Tarjolla on sekä saunallisia että saunattomia Kotisiilossa yhdistyvät vanha ja uusi aika. Viljasiilojen perintönä osassa huoneistoja on upeita kaarevia muotoja! )*+, asuntoja. Kodeissa on runsaasti säilytystilaa. Parkkihallista pääsee hissillä suoraan kotiovelle. Kun varaat oman kotisi nyt, pääset valitsemaan sen sisustuksen viidestä ammattilaisen suunnittelemasta tyylistä. Kotisiilon arvioitu valmistuminen 12/2014. Tutustu ihaniin asuntoihin netissä. Varaa henkilökohtainen esittely! POHJAKUVASSA ASUNTO A54 76,0 m 2, 3H+KT, 10. KRS )% MH!"#!)$ #"$, VH %&'( $"%&%'( "# "# $"%&%'( )"+ "# "#!+ )1+ )- )"+!" %&'(!+ NÄKÖSUOJA #"$ )%0 )*+3!)$!"# )20!*$!,$ )./ HUONEISTOESIMERKKEJÄ: 49,0 m 2 A11, 3. KRS 1H+KT+ALK. MH VH ,0 m 2 A26, 5. KRS 1H+KT+ALK.+S MH VH ,5 m 2 A60, 12. KRS 2H+KT MH VH ,5 m 2 A3, 2. KRS 2H+KT+SAUNA MH VH ,0 m 2 A2, 2. KRS 2H+KT+SAUNA MH VH ,5 m 2 A59, 12. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m 2 A1, 2. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,0 m 2 A41, 7. KRS 3H+KT MH VH ,5 m 2 A7, 3. KRS 3H+K+SAUNA MH VH ,5 m 2 A44, 8. KRS 1H+KT+S+PARVI MH VH ,0 m 2 A61, 12. KRS 3H+K+S+KHH MH VH ncc.fi/kotisiilo Tervetuloa! Toivoo Uusi Kotisi Nyt on oivallinen aika vastata uuden NCC Tähtikodin kutsuun. Avaa rohkeasti ovi ja ihastu. Olet sydämellisesti tervetullut! Avec. NCC Asumisturva korvaa uuden kodin asumiskuluja nyt jopa 12 kk:n ajan, mikäli sairastut, jäät työttömäksi tai joudut kahden asunnon loukkuun. NCC Tähtikodin ostajana saa vakuutuksen kaupan päälle. ncc.fi/asumisturva Katso kaikki uudet NCC Tähtikodit ncc.fi/asunnot NCC Rakennus Oy, ASUNTOMYYNTI Avoinna ma to klo 9 17 ja pe klo 9 16 Puh (maksuton) Mannerheimintie 103a, Helsinki

8 8!"#$%&!ABCDEAF)&AGGHIDI):J Yrityksemme on erikoistunut pienissä ja ahtaissa tiloissa tarvittavaan vaihtolava- ja nosturiautopalveluihin!"#!$%"&'($)*+, -../-)0123$& ) !5%0$'5#&544:&$&;!:%5<=5#>?( TT-Kulta! Klaukkala, Klaukkalantie 57 puh ! ark la Haluaisitko omannäköisesi korun? Tule esittelemään suunnitelmasi, niin me voimme toteuttaa sen. Lukuisista omista malleistamme voit myös löytää mieleisesi valmiina tai hieman muunneltuna. Varisto, Sarkatie 1 "#$%&'%()*%+)&(%!%,-./%0&10(%2,%0&10+ )*+*,#-.#/0-.,# #6703..!"#$%#&%'#''($###!!!"#$%&'()"* +,'$-.()&/(/ ,$4,-.()&/(/ ()',//$-.()&/(/ !"#$%&'#"(!"#$%&'()*+,-. -/%012%3# :;4<=#001$<$ 2"31>#"2%0"#$%& %>21&1$456?@6'5@ 4 4

9 !"#$%& 9 Sinivalkoinen suomalainen Beef n Bones Finland on virallinen ja Eviran hyväksymä lemmikkieläinten raakaruokintaan erikoistunut eläinruokaliike. Myymälän yhteydessä on myös yrityksen tuotantotila. Kaupassa on myytävänä erittäin laajan ruokavalikoiman lisäksi kattava valikoima erilaisia luonnonmukaisia ravintolisiä, jotka tukevat lemmikin raakaruokintaa ja hyvinvointia. Beef n Bones Finland on nuori yritys ja ollut toiminnassa vasta noin kolme kuukautta. Huhtikuussa aloitimme tarjoamalla koirille ja kissoille raakaruokaa, sekä urheilukoirahierontaa. Kolme kuukautta myöhemmin, teemme yhteistyötä erilaisten eläinten kokonaishyvinvointiin keskittyneiden ammattilaisten kanssa. Palveluista löytyy räätälöityjä koulutuspäiviä, yksityisvalmennusta ja luentoja. Hoitotilassani pitävät vastaanottoa kahden urheilukoirahierojan lisäksi, koira osteopaatti, akupunkturisti ja homeopaatti. Näiden ammattilaisten joukossa on myös moniosaamista, sillä heidän palveluista löytyy lisäksi mm. ravinto ja ravitsemusneuvontaa, energiahoitoja, ongelmakoira ja tokokoulutusta. Eikä tässä kaikki, meillä hoidetaan vielä se hihnan toinenkin pää! Hyvin usein omistajat hoidattavat lemmikkinsä, mutta se itsehoito joko unohtuu tai kiireen vuoksi jää huomioimatta. Meillä koiran omistaja voi hoidattaa sekä itsensä, että koiransa varaamalla vain tupla ajan. WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ p laittaa rahoituskoron kohdalleen! Korko Ei avausmaksua Ei käsittelymaksua Todellinen vuosikorko 0% Max / 18 kk % Moukarinkuja 6, Tuusula Palvelemme: arkisin 9-19, lauantaisin 10-15, netissä 24/7 ERIKOISPELTITYÖT Mittatilaustyönä mm. *Huuvat *Liesikuvut *Takaneduspellit LS Special PeltiTekniikka Oy Vanha Yhdystie 9, Järvenpää Puhelin

10 10 FOX CENTER HYVINVOINTIKESKUS IHMISILLE JA ELÄIMILLE " FOX CENTER HYVINVOINTIKESKUS IHMISILLE JA ELÄIMILLE Hoitohuoneessamme toimii ajanvarauksella mm. Urheilukoirahieroja, Ravitsemus.%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562* 75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'* +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&% ja tokokoulutusta, sekä ravitsemusluentoja. *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".& &.+".2/-26244&! P SAUNAHOIDOT!"" Kuppaus, SAUNAHOIDOT!"" turvehoidot,, Kuppaus, merilevähoidot, turvehoidot,, suolahuone merilevähoidot, pakurikääpähoidot suolahuone jne. pakurikääpähoidot jne. Järjestämme myös TYKY päiviä, Järjestämme!"#$%&'()%*+,-* myös TYKY päiviä,!"#$%&'()%*+,-* Kikan saunakeidas Kikan saunakeidas!"#$"%&'"(&#)!"#$"%&'"(&#) """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ """""""""""""""""""-./0/"1/23440" """""""""""""""""""-./0/"1/23440"!"#$%& FOX CENTER HYVINVOINTIKESKUS IHMISILLE JA ELÄIMILLE SAUNAHOIDOT!"" Kuppaus, turvehoidot,, merilevähoidot, 7,2'2&$.+".8266,+&$.9 4#,8"$.42/"8"#((": suolahuone pakurikääpähoidot Hoitohuoneessamme jne. Kuppaus, toimii turvehoidot,, ajanvarauksella mm. Järjestämme Urheilukoirahieroja, Ravitsemus.%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562* 75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'* myös TYKY merilevähoidot, päiviä, suolahuone!"#$%&'()%*+,-* +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&% pakurikääpähoidot ja jne. tokokoulutusta, sekä ravitsemusluentoja. Kikan saunakeidas *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".& &.+".2/-26244&! Järjestämme myös TYKY päiviä,!"#$"%&'"(&#)!"#$%&'()%*+,-* """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ P """""""""""""""""""-./0/"1/23440" " " """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ Kuppaus, turvehoidot,, merilevähoidot, 7,2'2&$.+".8266,+&$.9 4#,8"$.42/"8"#((": suolahuone """""""""""""""""""-./0/"1/23440" Sirpa Hirsimäki pakurikääpähoidot Hoitohuoneessamme jne. toimii ajanvarauksella mm. Äidille Sirpa Hyvän Hirsimäki olon Urheilukoirahieroja, Ravitsemus.%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562* Järjestämme 75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'* myös TYKY päiviä, lahjakortti! +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&% ja tokokoulutusta, sekä ravitsemusluentoja. Kikan saunakeidas Kikan *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".& &.+".2/-26244&!!"#$"%&'"(&#) Saunakeidas """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ Rakkaudesta saunaan 7,2'2&$.+".8266,+&$.9 4#,8"$.42/"8"#((": P * Kuppaus * Turvehoidot* Saunahoidot * Suolahuone """""""""""""""""""-./0/"1/23440" Hoitohuoneessamme WÄRTSILÄNKATU toimii ajanvarauksella * Infrapunapussi 61, JÄRVENPÄÄ mm. * Saunaillat, lahjakortit ym. Fox Center, Wärtsilänkatu 61, Järvenpää Ajanvaraukset p Saunaterapeutti Kirsi Savolainen WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ SAUNAHOIDOT!"" Kikan saunakeidas!"#$"%&'"(&#) Urheilukoirahieroja, Ravitsemus.%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562* " 75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'* +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&% ja tokokoulutusta, sekä 7,2'2&$.+".8266,+&$.9 4#,8"$.42/"8"#((": ravitsemusluentoja. Sirpa Hirsimäki *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".& &.+".2/-26244&!!!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*. P " Sirpa Hirsimäki Sirpa Hirsimäki!!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*. WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ Rengasliike Monitoimirengas Ky Ilvesvuorenkatu 5C Nurmijärvi P: F: Avoinna: Ma Pe 9:00 17:00!"#$%&$"!'$!&!()"*+,-. Palveleva rengasliike Nurmijärvellä!

11 !"#$%& 11 Uudistettu Metsolantien Alepa KERÄÄ KEHUJA Kesäkuussa uudistettu Metsolantien Alepa on saanut positiivista palautetta asiakkailta. Erityisesti on kiitelty laajempaa valikoimaa. Tuotetoiveita on toki vielä lisää tullut ja niihin yritetään vastata, myymäläpäällikkö Jorma Hannola kertoo. Uudistetut kassapaikat ovat tuoneet kehuja asiakkailta ja työntekijöiltä. Myös kaupan tuulikaappiin on lisätty mediataulu, joka näyttää aukioloajat, tarjoukset ja ajankohtaista tietoa. Myymälä on myös joidenkin asiakkaiden mukaan muuttunut viileämmäksi. Tehokkaammat laitteet, Hannola naurahtaa. Syksyn aikana Alepaan myös saadaan paikallista leipää. Alunperin leipää piti saada jo kesällä. Kesälomat sotkivat aikautaulua, myymäläpäällikkö toteaa. Uutta värikästä Keravaa kirjaston kulmilla Kukaan ei taida tietää ovatko Paasikivenkadun ja Ilmattarentien kulmaan valmistuvien uusien talojen värimaailmat alun perinkin suunniteltu Keskuslammikon taideteoksiin sulatuviksi? Kannattaa kuitenkin käydä ihailemassa etenkin ilta auringossa Avaruuspuiston puolelta aukeavaa värikästä näkymää. Tällaista upeaa Keravaa haluamme lisää kiitos! Keravan aseman pyörätelineet ovat ahkerassa käytössä Pyörävarkaudet lisääntyneet Keravalla Asemalla saattaa arkipäivänä olla parkissa jopa tuhansia polkupyöriä, eikä ihme että alue kiinnostaa pitkäkynsiä. Poikkeuksetta kaikki pyörät ovat lukittuja, mutta lukkojen taso vaihtelee rajusti. Kolmen euron lenkkilukot pysäyttävät lähinnä erehdyksessä oman pyöränsä näköistä kulkupeliä avaavat, mutta varkaille ne ovat täysin riittämättömiä. Varastetuilla pyörillä jälkimarkkinat myös kotimaassa Usein ajatellaan pyörien katoavan etelä tai itänaapuriin, mutta tosiasiassa useimmat varastetut pyörät kaupataan varsin tutuilla areenoilla, kuten suositussa tori.fi palvelussa. Arvokkaat pyörät kiinnostavat Keravalta on varastettu jopa useiden tuhansien eurojen arvoisia pyöriä. Pahimmassa tapauksessa varkaudet ovat jääneet kokonaan pyöränomistajan tappioksi, monien vakuutusyhtiöiden kieltäytyessä korvaamasta viittä vuotta vanhemmista pyöristä yhtään mitään. Kunnollinen lukko pyörätelineeseen kiinnitettynä on paras keino välttää varkaus. Näillä keinoin vähennät varkaiden kiinnostusta pyörääsi kohtaan:! Hanki kunnon lukko! Kaiverruta suojatietosi pyöräsi runkoon! Pysäköi vain näkyville paikoille! Älä jätä pyörääsi pitkäksi aikaa samaan paikkaan! Älä säilytä arvopyörää julkisilla paikoilla ollenkaan

12 12!"#$%& Kerava KAUPUNKILEHTI Suosi paikallista! Löydät lähipalvelukartan myös netistä: lehti.net PIKKU PIIPERO Secondhand puoti lapsiperheille Sibeliuksentie Kerava!!!"#$%%&#$$#'()"*+ P Avoinna: Ti To Pe La (alk. syysk.) Kerava KAUPUNKILEHTI Yrittäjä, tässä on näkyvä karttapaikka sinunkin yrityksellesi Kysy: lehti.net Seuraava Kerava-lehti ilmestyy 5.9. Varaa oma ilmoitustilasi: harjallinen/harjaton norm.14,- Pesukuponki- TARJOUS PERUSPESU Kupongilla 10,- (Alustapesu +2.- ja lisäliuotin +2.-) Voimassa asti. TULE PESEMÄÄN NYT AUTOSI! UUSI TAMMERMATIC -PESUKONE KÄRCHER Itsepalvelupesurit käytössäsi 24h poletilla 2,50 / poletti 3 min sis. pesuaineet + vaha TÄLLÄ KUPONGILLA ILMASTOINTI- LAITTEEN TÄYTTÖ- HUOLTO 79,- Voimassa asti ( henkilöautot)ra R134 A aine. Teboil Kerava Kannistonkatu 1 puh Huolto TOYOTA HUOLTO, VUOKRA-AUTOT JA PERÄKÄRRYT PELAA MEILLÄ! TOYOTA HUOLTO

urmijärvi Pinkkitaksin kyydissä Nurmijärvelle

urmijärvi Pinkkitaksin kyydissä Nurmijärvelle 9 urmijärvi Waldo viihtyy Lepsämässä s.3 2013 Nyt jokainen tie on koulutie s.2 Pinkkitaksin kyydissä Nurmijärvelle s.6!"#$%%&'()*#+ ',$,)(--,. &&&&&&&&/!0'1200345!!!!!!!!!!"#$%!&'()*%$%&''+!##+(*#,-%(*'!$%(.(/&&%0!!!!!!!!!!!!1((2,$$'!33!!"#$%&'()*+,-./0(%1*4565789!!!!!!!1((2,$$'!3:!23451#5(657*15'%"*+,8./0(%1*4;6

Lisätiedot

ärvenpää Kartanon koulu siirtyi älytauluaikaan s.3 Järvenpään palomiehet Tuusulanjärvellä s. 5 Nyt matot puhtaiksi s.

ärvenpää Kartanon koulu siirtyi älytauluaikaan s.3 Järvenpään palomiehet Tuusulanjärvellä s. 5 Nyt matot puhtaiksi s. 9 2013 j ärvenpää kaupunkilehti Järvenpään palomiehet Tuusulanjärvellä s. 5 Nyt matot puhtaiksi s. 7 Kartanon koulu siirtyi älytauluaikaan s.3 pw@pirjoweber.fi 050 342 8002 www.pirjoweber.fi Kiinteistönvälitys

Lisätiedot

Pinkkitaksi piristää Tuusulalaisia

Pinkkitaksi piristää Tuusulalaisia 9T uusula Järvenpään palomiehet Tuusulanjärvellä s. 5 2013 HYRYLÄ!"RIIHIKALLIO KELLOKOSKI!"JOKELA Nyt matot puhtaiksi s. 7 Pinkkitaksi piristää Tuusulalaisia s.6 1 SAAT VIELÄ KESÄKAMPANJAN EDUT 8. 18.8.!

Lisätiedot

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Senioritalon. juniori. Mervi 57 vuotta

Senioritalon. juniori. Mervi 57 vuotta Senioritalon juniori Mervi 57 vuotta Muutto pienempään kerrostalo - asuntoon vuokralle tuli ajan- kohtaiseksi lasten poismuuton jälkeen. Samalla toteutin haaveeni siirtolapuutarhamökin hankinnasta. Vuokrakoti

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti

Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti Sirpa Rajalin & Leena Pöysti Leena Pöysti Liikenneturvan tutkijaseminaari 5.5.2011 Taustaa.. Turvavyön käyttö, selvin päin ajaminen ja nopeusrajoitusten noudattaminen ovat niitä käyttäytymistekijöitä,

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Asunto- Osakeyhtiö Kanavaranta. Aurinkokatu 45d, 80140 Joensuu

Asunto- Osakeyhtiö Kanavaranta. Aurinkokatu 45d, 80140 Joensuu Asunto- Osakeyhtiö Kanavaranta Aurinkokatu 45d, 80140 Joensuu Tervetuloa kotiin! Uniikki koti jossa on lomatunnelmaa vuoden jokaisena päivänä Haaveiletko huolettomasta elämästä rannalla? Kodista aivan

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä.

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä. Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä Oman kodin löydät meiltä. www.masterkodit.fi LEPOLA III Kristillinen asuinyhteisö Järvenpään Lepolassa Järvenpäähän

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa

Lisätiedot

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa

Lisätiedot

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo

kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 KÄSITYÖLAUANTAI Esittelemme taitokeskuksissa mallitöitä syksyn Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMOn tarjonnasta. Valmistamme aina tarpeellisia heijastavia tuotteita, materiaalimaksu.

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

ORVOKKI AS OY ITIKANMÄEN ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 25.09.2015

ORVOKKI AS OY ITIKANMÄEN ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE. peabasunnot.fi ENNAKKOMARKKINOINTIESITE 25.09.2015 AS OY ITIKANMÄEN ORVOKKI Nyykoolinkatu 17, 60100 Seinäjoki 250915 ITIKANMÄKI - VIIHTYISÄ UUDENLAINEN ASUMISALUE KUVA RAKENNUSTEN ULKOMUODON JA VÄRITYKSEN OSALTA EI VASTAA LOULLISTA TOTEUTUSTA ENNAKKOMARKKINOINTIESITE

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

Hyödynnä tarjouksiamme! Muutto kaupan päälle!

Hyödynnä tarjouksiamme! Muutto kaupan päälle! 9 2013 MALMI MALMI!"TAPANILA PUKINMÄKI!"PUISTOLA Pinkkitaksi piristää s.4 Venetsialaiset rantautuvat 31.8. s.2 Parkour kuume iski Malmille s. 3 Ilmainen arviointi asunnostasi! Olet sitten ostamassa tai

Lisätiedot

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT

KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT KASVATUSTIETEELLISET PERUSOPINNOT Opiskelijan nimi Maija-Kerttu Sarvas Sähköpostiosoite maikku@iki.f Opiskelumuoto 1 vuosi Helsinki Tehtävä (merkitse myös suoritusvaihtoehto A tai B) KAS 3A osa II Tehtävän

Lisätiedot

Kahden kauppa on edullisempi!

Kahden kauppa on edullisempi! Kahden kauppa on edullisempi! 2-pakilla kaksi voittaa! Kun ystäväsi päättää ostaa HomCare-tuotteen, jota myydään myös 2-pakissa, teidän kannattaa sopia kimppatilauksesta. Näin saatte MOLEMMAT haluamanne

Lisätiedot

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt

HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 17.00, 6krt Kontakti ja Arkikäytös kurssi on tarkoitettu yli-innokkaille koirille, joilla on puutetta kontaktissa ja ohjaajaan

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille)

Assari 2.0 Kevät 2011. Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Assari 2.0 Kevät 2011 Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen 17.1.2011 osallistuneille) Kevään valmennuksen tavoitteet Assarijoukkue Yksittäisten

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Maanantai , klo , 8krt

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Maanantai , klo , 8krt HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Maanantai 24.10.2016, klo. 17.00, 8krt Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot