Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2017"

Transkriptio

1 Asiakaslehti Meka Pro Oy 2/2017

2 TALOUSJOHTAJAN TEVEISET Vuosi 2017 on alkanut yleisen taloussuhdanteen osalta positiivisissa merkeissä. Kuluvalle vuodelle ennustetaan useiden tahojen toimesta pientä talouskasvua ja olemme kuulleet mediassa kannustavia uutisia myös uusien työpaikkojen syntymisen osalta. Positiivinen vire taloudessa luo varmasti uskoa tulevaisuuteen ja saa aikaan uutta kasvua Suomessa. Talouden elpyminen on ollut käynnissä maailmanlaajuisesti ja odotus on lähitulevaisuuden osalta hyvä, mikä on näkynyt merkittävästi myös metallituotteiden raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen nousuna keväästä 2016 alkaen. Kustannusten nousu on luonnollisesti ollut haastava tekijä Mekalle, eikä se ole voinut olla vaikuttamatta tuotteiden myyntihintoihin, kuten on tapahtunut metallituotetoimialoilla yleensäkin. MEKA - ja unipro -tuotteiden osalta kysyntä on ollut alkuvuonna varsin hyvä ja sen odotetaan myös jatkuvan loppuvuoden aikana. Tuotevalikoiman edelleen kehittämiseen panostetaan merkittävästi vuoden 2017 aikana. Uusien ja nykyisten tuotteiden osalta asiakkaamme tulevat saamaan entistä parempia käyttäjäkokemuksia. Tuotekehityksemme tekee hyvää työtä, jotta MEKA - ja unipro -tuotteemme tulevat antamaan asiakkaillemme mitattavissa olevaa lisäarvoa. Uskomme visioomme luoda teknisesti edistyksellisiä ratkaisuja, jotka ovat toimialallaan suunnannäyttäjiä ja antavat käyttäjilleen parhaimmat käyttökokemukset. Tähän kehittämiseen panostamme yhdessä asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja henkilöstömme kanssa. Jatkamme edelleen aiemmin käynnistettyjä kehityshankkeitamme tietojärjestelmien osalta, sekä käynnistämme uusia, jotta pystymme parantamaan tehokkuutta ja palvelemaan asiakkaidemme tarpeita entistä paremmin. Investoimme tuotantotehokkuuden, laadun ja toimitusvarmuuden kehittämiseksi. Henkilöstömme osaamista ylläpidetään ja kehitetään monipuolisen kouluttamisen avulla. Vuosi 2017 on erityinen, Suomi 100 -juhlavuosi. 100-vuotiasta Suomea on rakennettu menestyksellisesti pitkäjänteisellä kotimaisella työllä. Tämä on myös Mekan toiminnan perusta suomalaista ammattitaitoista työtä ja pitkäjänteistä perheyrittäjyyttä siis aidosti kotimaisia tuotteita. Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja henkilöstöämme hyvin tehdystä työstä 2017 alkuvuoden osalta ja toivottaa kaikille hyvää Suomi 100 -juhlavuotta. Jussi Lappalainen talousjohtaja Meka Pro Oy Nimitysuutisia DI Petri Antola on nimitetty Myyntijohtajaksi ja Meka Pro Oy:n johtoryhmän jäseneksi. Petrillä on pitkä kansainvälinen kokemus Okmetic Oy:n ja ABB Power-ryhmän myyntijohtajan tehtävistä. Tämä on Meka Pro Oy:n asiakaslehti Mekafooni. Lehti ilmestyy kolmen kuukauden välein ja jaetaan Sähkömaailma -lehden liitteenä kaikille Sähkömaailman tilaajille. Voit myös saada Mekafoonin suoraan itsellesi tai yritykseesi ilmoittamalla yhteystietosi osoitteeseen mekafooni@meka.eu tai soittamalla numeroon Mekafooni esittelee joka numerossa uusimmat MEKA ja unipro -tuotteet ja kertoo tuotekehityksen kuulumiset. Juttuaiheita löytyy myös mielenkiintoisista asennuskohteista sekä yhteistyökumppaneistamme. Toimituksen osoitteeseen voi lähettää juttuvinkkejä. Mekafooni - Meka Pro Oy:n asiakaslehti Päätoimittaja: Mikko Heikkinen Uutistuotanto: Piia Sandholm Graafinen suunnittelu: Antti Aho Valokuvat: Antti Aho Painos: 6000 kpl Painopaikka: Erweko Oy, Oulu Ilmestyy: 4 kertaa vuodessa Toimituksen yhteystiedot: mekafooni@meka.eu tai Mekafooni, Konetie 25, Oulu 2

3 MEKA MAAILMALLA Avainlippua ylpeänä kantava MEKA on tunnettu brändi myös ulkomailla. Tunnettavuuden vahvistamiseksi ja lisäämiseksi Meka osallistuu kotimaisten tapahtumien ja messujen lisäksi myös useisiin kansainvälisiin messuihin sekä Euroopassa että sen ulkopuolella. asiakkaiden kanssa. Kaikin puolin tapahtuma oli hyvin valaiseva näin ensikertalaisen silmin. Oli ilo vastaanottaa pelkästään hyvää palautetta unipro -tuoteperheestä., Teija jatkaa tyytyväisenä. Lähi-idän markkinoilla usein sanotaan olevan tuhat ja yksi mahdollisuutta. Dubaissa helmikuuta järjestetyillä sähköalan messuilla oli jälleen useampi suomalainen yritys mukana. Yhteisosastolla unipro ja MEKA olivat selkeästi esillä, vitriineistä loistivat punaiset ja mustat kosketinkiskot kilpaa kiillotettujen tikashyllyjen kanssa. Lähi-idän markkinoilla on ostovoimaa ja tahtotila laadukkaisiin, kestäviin tuotteisiin., kertoo isto Kasper, unipro -myyntipäällikkö. Middle East Electricity järjestetään vuosittain, ja tapahtuma kasvaa sitä mukaan. Toinen vuosittainen alkukevään messutapahtuma löytyy Varsovasta, Puolasta. LIGHT tapahtuma on nimensä mukaisesti keskittynyt valaisualan ratkaisuihin. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin maaliskuuta ja Meka oli messu-esittelijänä lukuisten aiempien vuosien tapaan. Mekan unipro -tuotteiden myyntipäällikkö Teija Haapa-aho oli tänä vuonna Varsovassa mukana ensimmäistä kertaa. Messuilla oli näytteilleasettajina kattava määrä valaisinvalmistajia ympäri Eurooppaa, kukin kuumimpien uutuusmallistojensa kanssa., Teija kertoo. Tapasimme messuilla paikallisia edustajiamme ja vaihdoimme kuulumisia sekä vanhojen että uusien Loppukevään tapahtumat keskittyvät jälleen kotimaan markkinoille. Kuva Dubain messuilta. TULE TAPAAMAAN MEITÄ MESSUILLE Messukalenteri 2017 Elfack, Göteborg, uotsi International Light Exhibition, Guangzhou, Kiina Elmässan Norr, Uumaja, uotsi Elmässan Tukholma, uotsi Hongkong international lighting fair Olemme mukana myös useissa paikallisissa tapahtumissa. Lisätietoja saat oman alueesi myyntipäälliköltä. Tervetuloa! 3

4 UUTTA AKENNETAAN KASVUKESKUKSISSA MONIN TAVOIN Suomalaisista noin yksi kolmasosa asuu tiheästi asutuilla alueilla. Vaikka kaupungeissa syntyvyys on usein alhaisempaa kuin maaseudulla, kaupunkeihin muuttaa niin paljon nuoria aikuisia, että kaupungistumisen vauhti on Suomessa tasaisesti kasvussa. Voimakkaimmin kasvavat kaupunkiseudut, joissa on tarjolla eniten työpaikkoja ja koulutusta. Kaupungistumista kuvaa myös uusien asuntojen rakentamisen sijoittuminen lähes 90 prosenttia uusista asuinasunnoista rakennetaan suurimpiin kaupunkeihin tai niiden lähistölle. Väestön vahva keskittyminen kaupunkeihin kasvattaa sekä kaupunkia että laajentaa kaupungin keskusta-aluetta. Hyvä esimerkki kaupungin kasvusta ja keskustan laajenemisesta on Helsingin ydinkeskustan tuntumaan nouseva Kalasatama. Laajaa uudisrakentamista Kalasatamaan nouseva uusi työpaikka- ja asuinalue on parin vuosikymmenen rakennusprojekti, joka lähti liikkeelle Itäväylän ympäristöstä Sörnäistenniemeltä, edin alueelta, Sompasaaresta ja Verkkosaaren eteläosasta. Täältä rakennustyöt etenevät kohti pohjoisia ja eteläisiä merenranta-alueita. Uuteen Kalasatamaan tulevat korttelit tulevat olemaan pääasiallisesti kantakaupunkimaisia umpikortteleita kivijalkaliikkeineen ja kahviloineen. Kalasataman keskus, edi, tulee muodostumaan kauppakeskuksesta sekä kahdeksasta tornitalosta. Kuuden asuintornitalon joukossa on vuonna 2019 valmistuva EDIn Majakka, joka tulee valmistuessaan olemaan Suomen korkein asuintornitalo. Noin vuoteen 2040 mennessä Kalasatamaan on rakennettu koti arviolta asukkaalle, luotu tuhansia uusia työpaikkoja sekä laajennettu keskustan kaupallisten palveluiden kehittymää Itäväylää kohti. Saneerausta uudisrakentamisen ohella Korkeuksiin kohoavan EDIn ympärillä, rakennusten siimeksissä, tapahtuu paljon myös ohikulkijan katseelta suojissa. Yksi näistä rakennuksista sijaitsee aivan EDIn laitamilla Kalasatamassa, Työpajankadulla. Paikalla on pitkään toiminut Tilastokeskus, jonka vasta aloitetun saneerauksen tavoitteena on muuttaa toimistokäytössä olleet jaetut toimistohuonetilat monitilatoimistoksi. Vuonna 1865 perustettu Tilastokeskus on perustettu ainoana suomalaisena viranomaisena tilastointia varten. Tilastokeskuksen palveluksessa on noin 800 eri alojen asiantuntijaa Helsingissä ja haastattelijoina ympäri Suomea. Saneerauksen jälkeen Tilastokeskus pysyy tutussa osoitteessa ja antaa tilaa myös muille sijainnista kiinnostuneille vuokralaisille. Tilastokeskuksen saneerauksessa aikataulut ovat tiukat, asennukset päästiin aloittamaan siististi tyhjennettyihin tiloihin. 4

5 Peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa peräti neliön toimistotilat muutetaan monitilatoimistoksi. Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe tulee valmistumaan 2017 loppuun mennessä. Aikataulu on tiukka, aloitimme kohteen sähköasennukset tämän vuoden helmikuussa., kertoo Aro Systems Oy:n hankintapäällikkö Niko Lindholm. Projektin aloittaminen lähti kuitenkin nopeasti liikkeelle, sillä pääsimme aloittamaan asennukset täysin tyhjiin tiloihin., Lindholm jatkaa. Tilastokeskus käsittää yhteensä yhdeksän kerrosta. Haastetta saneeraukseen tuovat ensimmäiset kerrokset, jotka ovat ilmastointilaitteiden lisäksi saneerauksen ensimmäisen vaiheen ajan käytössä. Projektin toisessa vaiheessa peruskorjataan myös ensimmäinen ja toinen kerros ruokaloineen sekä rakennuksen parkkihalli. Mekan tikashyllyt monitilatoimistokäyttöön Kohteeseen tarvittavien johtojen vähyyden ja keveyden sekä kannakoinnin vuoksi asennettavaksi valittiin Mekan KS20 -tikashylly. Valinta on saanut kohteessa urakoivilta paljon positiivista palautetta ja kiitosta., kertoo Lindholm. Kevyt hylly on ollut helppo asentaa ja kaiken lisäksi hylly on ollut pituudeltaan juuri optimaalinen tähän kohteeseen., Lindholm kiittelee lyhyttä tikasmallia. Tikasta on kuljetettu kerrosten välillä hissillä. Tilastokeskuksen saneerausta katsellessa tulee mieleen taiteilija, joka on päässyt aloittamaan maalauksensa tyhjälle canvas-pohjalle. Tikashyllyt on asennettu siististi ja symmetrisesti kiertämään kerroksen satoja neliöitä kerros kerrokselta. Ikkunasta ulos katsottaessa aukeaa uudisrakentamisen taideteos alati muuttuva Kalasataman maisema. KS20 -tikashyllyjen kannakoinnissa on käytetty Mekan keskikannatinta MK. KS20 -tikashylly valittiin kohteeseen sen keveyden ja helpon kuljetettavuuden sekä siirreltävyyden ansiosta. 5

6 KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSET TÄKEITÄ TUOTEKEHITYKSELLE Mekan tuotteet ovat huippulaatua ja tuotekehitys työskentelee jatkuvasti tuottaakseen uusia innovatiivisia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin. Asiakkaiden ja myyjien vuorovaikutus on erityisen tärkeää tuotekehitykselle, eikä tämän merkitystä voi aliarvioida. Kilpailukykyisten kaapelitiejärjestelmien suunnittelu perustuu ammattitaitoon, mutta myös luotettaviin suunnittelutyökaluihin ja tarkkaan dokumentaatioon. Yhtenä tärkeänä lisänä tuotteiden ideoinnissa ja kehittämisessä on paitsi myyjien ja asiakkaiden aktiivinen vuorovaikutus, myös asiakaspalvelun ja tuotannon panostus toimivan, käyttäjäystävällisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Olemme jälleen kehittämässä olemassa olevia tuotteitamme. Tavoitteenamme on palvella asiakkaitamme ja erityisesti rakennustyömailla olevia urakoitsijoita ja asentajia parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyön merkeissä haluaisimmekin antaa asiakkaillemme helpon mahdollisuuden vaikuttaa tuotekehitykseen. Alla olevat tuotteet ovat tuotekehityksen pöydällä ja mielellämme kuulisimme Sinun mielipiteesi tuotteiden mahdollisista parannusehdotuksista. Parhaan kehitysidean palkitsemme Suunnon sykemittarilla! Lähetäthän ideasi ja toiveesi sähköpostitse mennessä tuotekehityksemme katsottavaksi osoitteeseen: Kehitysideoista voit olla yhteyksissä myös alueesi myyntipäällikköön - tehdään yhdessä asennettavuudesta entistä nopeampaa ja sujuvampaa! VF T-lähtö Snro: PG , HDG , HST DPA Asennuslevy Snro: PG , HST DP / DP-O Asennuslevyt Snro: PG , PG , M , M DP-GT Kiinnityslevy kierretankoon Snro: PG WB1 Seinä- / lattiakannake Snro: PG , HDG , HST

7 INSTAL - MONIPUOLISESTI KAIKKEEN AKENTAMISEEN Mekan Instal -johtokanavat on tarkoitettu sähkö-, tele- ja datakaapeleiden sekä niihin liittyvien rasiakalusteiden asentamiseen. Instal -johtokanaviin voidaan soveltuvin osin asentaa myös muihin järjestelmiin liittyviä putkistoja ja komponentteja, kuten esimerkiksi lämpö-, neste- ja kaasuputkistoja ja niiden komponentteja. Muiden kuin sähköteknisten järjestelmien soveltuvuus johtokanava-asennukseen on varmistettava ko. järjestelmän laitetoimittajalta. Kohteen tarpeista riippuen Instal -johtokanavat ovat saatavilla sekä maalattuna valkoisena (AL 9010), että anadisoituna luonnonvärinä (EN 000). Johtokanavat ovat alumiinisia. Monipuoliset käyttökohteet Johtokanavien käyttökohteita on laajasti. Instal -johtokanavat soveltuvat loistavasti erilaisiin julkisiin rakennuksiin, kauppakeskuksiin, kouluihin sekä toimisto- ja liikerakennuksiin. Johtokanavat soveltuvat myös sairaaloissa käytettäviin potilaspaneeleihin. Kansilla suljetun johtokanavan kotelointiluokka on IP41, joten johtokanava voidaan asentaa myös kosteisiin tiloihin. Kaapeleina ja rasiakalusteina tulee käyttää voimassaolevien asennusmääräyksien ja standardien mukaisia tuotteita. Pistorasiapylväät toimistokäyttöön Johtokanavien lisäksi Instal -tuoteperheeseen kuuluvat alumiiniset pistorasiapylväät. Pistorasiapylväät ovat käytetyimpiä toimistoissa, avokonttoreissa ja työpisteillä. Pistoja datarasiat on johdotettu valmiiksi, pistorasiapylväät on helppo ja nopea asentaa paikoilleen. Instal -tuoteperheessä on kolmen vakiopylvään lisäksi satoja mahdollisuuksia, pistorasiapylvään saa räätälöitynä juuri asiakkaan toiveen mukaisesti. Tuoteperheen kasvu Maaliskuun lopulla Instal -johtokanavaperhe kasvoi kahdella uudella alumiinisella johtokanavamallilla. Uusissa johtokanavissa on molemmissa 45 mm kalusteaukot. Instal on nimensä mukaisesti 108 mm rungolla ja Instal on 144 mm rungolla ja kahdella 45 mm kalusteaukolla varustettu. Molempien rungon ja kannen vakiopituus on 3 metriä. Saat Mekan myyntipäälliköiltä parhaat vinkit johtokanavan valintaan ja asentamiseen! Saatavilla olevat johtokanavat 04/2017: INSTAL 108 INSTAL (uutuus!) INSTAL 144 INSTAL (uutuus!) INSTAL INSTAL INSTAL INSTAL 170-2/90 INSTAL 170-2F INSTAL

8 - Meka Pro Oy Konetie 25, Oulu

R Aidosti kotimainen.

R Aidosti kotimainen. R Aidosti kotimainen. R Aidosti kotimainen. Meka Pro Oy valmistaa ja markkinoi korkealaatuisia johtotiejärjestelmiä. Tuotevalikoiman perustan muodostavat teräksiset tikashyllyt, levyhyllyt, lankahyllyt,

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2017

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2017 Asiakaslehti Meka Pro Oy 1/2017 PÄÄTOIMITTAJAN TEVEISET Uusi vuosi on käynnistynyt positiivisessa vireessä ja teemme siitä kanssanne yhä paremman. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä. Maamme

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 3/2017

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 3/2017 Asiakaslehti Meka Pro Oy 3/2017 MYYNTIJOHTAJAN TEVEISET Meka Pro Oy on valmistanut ja toimittanut unipro -kosketinkiskojärjestelmää valaistuksen tarpeisiin jo usean vuoden ajan. Olemme kasvattaneet laadukasta

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2016

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2016 Asiakaslehti Meka Pro Oy TALOUSJOHTAJAN TEVEISET Toivotan hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille Meka Pro Oy:n asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja henkilöstölle! Vuosi 2016 on käynnistynyt lupaavissa merkeissä

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2016

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2016 Asiakaslehti Meka Pro Oy 2/2016 VIENTIJOHTAJAN TEVEISET Meka Pro Oy on vienyt tuotteitaan jo pitkään Venäjälle ja Baltian maihin. Näillä alueilla meillä on kotimaan lisäksi vahva markkina- asema. Lisäksi

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 4/2017

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 4/2017 Asiakaslehti Meka Pro Oy 4/2017 TOIMITUSJOHTAJAN TEVEISET Suomen 100. itsenäisyyden juhlavuosi on meille kaikille merkittävä ja tunteikas juhla. Muistelemme sodan kokeneita isovanhempiamme ja kunnioitamme

Lisätiedot

Lankahyllyt. Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä. Uusi laadukas Meka-tuoteperhe Nopea ja helppo asentaa Joustava ja luotettava Suuri kantavuus 4-2

Lankahyllyt. Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä. Uusi laadukas Meka-tuoteperhe Nopea ja helppo asentaa Joustava ja luotettava Suuri kantavuus 4-2 R LANKAHYLLYT 4-1 R Lankahyllyt Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä Uusi laadukas Meka-tuoteperhe Nopea ja helppo asentaa Joustava ja luotettava Suuri kantavuus MEKAn lankahyllyjä pystytään käyttämään

Lisätiedot

Lankahyllyt PALONKESTÄVÄT TUOTTEET ASENNUSESIMERKKEJÄ. Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä. Uusi laadukas Meka-tuoteperhe

Lankahyllyt PALONKESTÄVÄT TUOTTEET ASENNUSESIMERKKEJÄ. Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä. Uusi laadukas Meka-tuoteperhe R LANKAHYLLYT 4-1 Lankahyllyt Uusi laadukas Meka-tuoteperhe Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä Nopea ja helppo asentaa Joustava ja luotettava Suuri kantavuus MEKAn lankahyllyjä pystytään käyttämään monipuolisesti

Lisätiedot

MEKA PRO OY LANKAHYLLYT 81

MEKA PRO OY LANKAHYLLYT 81 LANKAHYLLYT 81 Lankahyllyt Maksimi kantavuus kevyellä hyllyllä MEKAn lankahyllyjä pystytään käyttämään monipuolisesti erilaisissa kaapeli- ja johdintieratkaisuissa. Esimerkkejä lankahyllyjen käyttökohteista

Lisätiedot

JOHTOKANAVAT PISTORASIAPYLVÄÄT

JOHTOKANAVAT PISTORASIAPYLVÄÄT R JOHTOKANAVAT PISTORASIAPYLVÄÄT 6-1 JOHTOKANAVAT Johtokanava asennuksissa noudatetaan standardia SFS 6000:2007. INSTAL ja INFORM johtokanavat on tarkoitettu sähkö-, tele- ja datakaapeleiden sekä niihin

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 4/2016

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 4/2016 Asiakaslehti Meka Pro Oy 4/2016 TOIMITUSJOHTAJAN TEVEISET Talvi tekee kohta tuloaan eikä aikaakaan, kun päästään hiljentymään joulurauhan viettoon, vaikka juuri oli juhannus. Työnteossa ei Suomessa ole

Lisätiedot

KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat

KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat TERVETULOA TOIMISTOTORNIIN, JOSSA JOKAINEN TYÖNTEKIJÄ ON NÄKÖALAPAIKALLA Kalasataman Horisontti on Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä. Se kohoaa 109 metrin korkeuteen

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013 Uusi KONE UltraRope -teknologia nostaa rakennukset uusiin korkeuksiin. KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013 Innovatiivinen KONE UltraRope tulee mullistamaan korkeiden rakennusten suunnittelu- ja

Lisätiedot

REDIn työmaan kuulumisia 2/2016

REDIn työmaan kuulumisia 2/2016 21.6.2016, sivu 1 / 6 REDIn työmaan kuulumisia 2/2016 SRV rakentaa Kalasatamaan tornitaloalue REDIn, joka muodostuu kahdeksasta tornitalosta, kauppakeskuksesta sekä 2 000 auton pysäköintilaitoksesta. Torneissa

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 3 SIJAINTI, YHTEYDET & PALVELUT Saavutettavuudeltaan Hämeentie 11 hakee vertaistaan: Hämeentie on Lahden ja Porvoon moottoriteille johtava valtakatu Valmis

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Ylikorkeat rakennukset Opintomatka Paloesimies Petri Strandberg Helsingin kaupungin pelastuslaitos Korkean rakentamisen nykytila Suomessa Suomessa on tähän mennessä rakennettu

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus 2007

Liiketoimintakatsaus 2007 Liiketoimintakatsaus 27 Matti Alahuhta, pääjohtaja 1 KONE Corporation Sisältö 1. Liiketoimintakatsaus 27 2. Liiketoimintaa ohjaavat megatrendit 3. Visio ja strategia 4. Uudet kehitysohjelmat 5. Näkymät

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 KALASATAMA 7.2.2014 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 Kalasatama numeroina 20 000 asukasta 8 000 työpaikkaa noin 1 100 asuntoa valmistunut noin 1 700 asukasta 7.2.2014 Hannu Asikainen 2 Sörnäistenniemi 7.2.2014

Lisätiedot

Belled Oy. Valaisinkuvasto. Aito ja alkuperäinen

Belled Oy. Valaisinkuvasto. Aito ja alkuperäinen Valaisinkuvasto 2019 Aito ja alkuperäinen Meistä ja yhteistyökumppaneistamme Belled on perustettu auttamaan yrityksiä säästämään kustannuksia. Me Belledissä haluamme omalta osaltamme vähentää energian

Lisätiedot

Aidosti kotimainen. Aidosti kotimainen. PALONKESTÄVÄT KAAPELITIEJÄRJESTELMÄT

Aidosti kotimainen. Aidosti kotimainen. PALONKESTÄVÄT KAAPELITIEJÄRJESTELMÄT PALONKESTÄVÄT KAAPELITIEJÄJESTELMÄT 1 PALONKESTÄVYYS Meka kaapeliteiden palonkestävyys Palonkestävät kaapelitiet Meka Pro Oy testaa tuotteidensa palonkestävyyttä säännöllisesti laadukkaan ja turvallisen

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Sisusta kauniilla lämmöllä

Sisusta kauniilla lämmöllä Sisusta kauniilla lämmöllä www.stravent.fi PANEELIRADIAATTORIT MODUL COMPACT INTEGRA Standardiradiaattori integroidulla venttiilillä Modul Compact Integra on varustettu integroidulla venttiilillä ja on

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Vuoden Työmaana palkitussa REDIssä on hyvä henki ja tekemisen meininki

Vuoden Työmaana palkitussa REDIssä on hyvä henki ja tekemisen meininki Työmaatiedote 17.11.2017-13:00 REDIn työmaa Vuoden Työmaana palkitussa REDIssä on hyvä henki ja tekemisen meininki SRV:n Helsingin Kalasatamaan toteuttaman REDIn työmaa palkittiin Rakennuslehden Vuoden

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2015

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 2/2015 Asiakaslehti Meka Pro Oy TUOTANTOJOHTAJAN TEVEISET Aidosti kotimainen Meka kasvaa ja kehittyy ja vahvinta kasvu on ulkomailla. MEKA - ja unipro -tuotteita vietiin viime vuonna noin 40 eri maahan ja tänä

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Täyden palvelun talo. Uusinta kiinteistötekniikkaa Kaupintielle suunnitellaan uudenveroista toimitilaa loistavien yhteyksien äärelle. Toimistokiinteistö saneerataan

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2012 19. heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q2 2012: Vahva kehitys jatkui Q2/2012 Q2/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Maataloussektorin mahdollisuudet Namibiassa Fact finding-, verkostoitumis- ja messumatka 23.-1.10.2015

Maataloussektorin mahdollisuudet Namibiassa Fact finding-, verkostoitumis- ja messumatka 23.-1.10.2015 Maataloussektorin mahdollisuudet Namibiassa Fact finding-, verkostoitumis- ja messumatka 23.-1.10.2015 Karja- ja maatalous fokus Windhoek Agricultural and Industrial Show -messut B-to-B tapaamiset B-to-B

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa

Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Myydään leipomokahvilasekatavarakauppa Juankosken keskustassa huippupaikalla Yrityksen nimi: Sepon Valinta Oy Yrityksen osoite: Juankoskentie 17, 73500 Juankoski Perustamisvuosi: 1986 Toimiala: Kauppa

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Mikko Helander Pääjohtaja, Kesko Oyj Eero Hautaniemi Toimitusjohtaja, Oriola-KD Oyj Tiedotustilaisuus 13.3.2017 Mitä olemme tekemässä? Rakennamme

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanteet

Rakentamisen suhdanteet Rakentamisen suhdanteet Rakentamis- ja kiinteistöalan osaajatarpeet tulevaisuudessa Ennakointifoorumi Turun Ammatti-instituutti 7.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi

MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kauppa kaikille suomalaisille Mikko Helander Pääjohtaja, Kesko Oyj Eero Hautaniemi Toimitusjohtaja, Oriola-KD Oyj Tiedotustilaisuus 13.3.2017 Mitä olemme tekemässä? Rakennamme

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme tuotteemme

Lisätiedot

OOO Peikko. Pietari, Peikko Group Concrete Connections

OOO Peikko. Pietari, Peikko Group Concrete Connections OOO Peikko Pietari, 4.4.2017 Case Peikko on betonirakenteiden liitososiin ja liittorakenteisiin erikoistunut vuodesta 1965 lähtien toiminut lahtelainen perheyritys, myyntikonttorit 31 maassa Peikko on

Lisätiedot

Teräsrakenne

Teräsrakenne Teräsrakenne 4 2016 1 2 Teräsrakenne 4 2016 Teräsrakenne 4 2016 1 1. Artikkelit Rakenteiden optimoinnista entistä helpompaa Maailman kolmanneksi suurin ruostumattomien neliö- ja suorakaideputkien valmistaja

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Keskustan kehittäminen ja Rantapuisto 1. Tilaisuuden avaus 2. Järvenpään keskusta kehittäminen, ennen ja

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen toukokuu Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui toukokuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan rekkakuskit

Lisätiedot

Sami Pakarinen Lokakuu (7)

Sami Pakarinen Lokakuu (7) Sami Pakarinen Lokakuu 2017 1 (7) 2 (7) Lokakuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa uusi ennätys, etenkin pääkaupunkiseutu kärsii tonttipulasta RT:n asuntotuotantokysely

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2015

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 1/2015 Asiakaslehti Meka Pro Oy 1/2015 TOIMITUSJOHTAJAN TEVEISET Vaikka suhdanteet vaihtelevat, Suomessa rakennetaan kaiken aikaa. Painopiste on siirtynyt uudisrakentamisesta korjaamisen puolelle Mekan kannalta

Lisätiedot

REDIn työmaan kuulumisia 1/2016

REDIn työmaan kuulumisia 1/2016 12.2.2016, sivu 1 / 5 REDIn työmaan kuulumisia 1/2016 SRV rakentaa Kalasatamaan tornitaloalue REDIn, joka muodostuu kuudesta asuintornista, hotelli- ja toimistotornista, kauppakeskuksesta sekä 2 000 auton

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Suuret pöytämuotit ja itsekiipeilymenetelmä vähentävät nosturitarvetta

Suuret pöytämuotit ja itsekiipeilymenetelmä vähentävät nosturitarvetta Suuret pöytämuotit ja itsekiipeilymenetelmä vähentävät nosturitarvetta Marina Bay Sands TM, Singapore Singapore on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva kaupunkivaltio, joka on yksi suurimpia kansainvälisen kaupan

Lisätiedot

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 3/2015

Asiakaslehti Meka Pro Oy. Fooni 3/2015 Asiakaslehti Meka Pro Oy MYYNTIJOHTAJAN TEVEISET Elämme vaikeita aikoja nimittäin talousuutisten ymmärtäminen on tällä hetkellä vaikeaa. Yhtäällä kerrotaan, kuinka syvällä Suomen talous rämpii edelleen;

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TERÄSTUOTTEIDEN TUOTANTOMÄÄRÄT

RAKENTAMISEN TERÄSTUOTTEIDEN TUOTANTOMÄÄRÄT RAKENTAMISEN TERÄSTUOTTEIDEN TUOTANTOMÄÄRÄT TUOTANTOKYSELY VUODEN 213 TUOTANNOSTA Toukokuu 214 21.5.214 Markku Riihimäki, Tuomas Laitinen, Pekka Tienhaara ja Liisa Jaakkonen Sisällysluettelo Kuva 1. Kuva

Lisätiedot

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Turvavalaisimet Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Led Turvavaloja Eltek -mallisto Honeywell Life Safety on käyttänyt paljon aikaa ja resursseja uuden Eltek turvavalomalliston kehittämiseen. Uudessa mallistossamme

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie

E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie E18 Turun kehätie Kausela-Kirismäki Sujuvampi ja turvallisempi kehätie 29.01.2019 E18 Turun kehätien parantamishankkeet 2 E18 Kirismäki-Kausela lyhyesti Turun kehätie (Kt 40) on osa E18 -tietä. Vilkkaasti

Lisätiedot

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja VVO-yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta

Lisätiedot

Talosaneeraus vuokranantajan näkökulmasta

Talosaneeraus vuokranantajan näkökulmasta Talosaneeraus vuokranantajan näkökulmasta Talosaneerauspäivä 8.11.2013, Oulu Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry Oulu, 52 v. Pasi Orava N. 15 v. vuokranantajakokemus Suomen

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Kuopio 1.11.2017 TODENNÄKÖISYYS 1. Vetovoimaisuus -teesi: Vuonna 2025 useampi kuopiolainen käy töissä seutukunnissa, kuin sieltä käydään töissä Kuopiossa.

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

Turun Messukeskus 1

Turun Messukeskus   1 12.1.2018 Turun Messukeskus www.turunmessukeskus.fi 1 REKRYEXPO TULEE TAAS! Rekryexpo järjestettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2017 Ensimmäinen RekryExpo oli menestys: tapahtumassa oli mukana yli

Lisätiedot

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT VTT Timo Aro @timoaro 26.7.2017 Jokaisen alueen menestyminen tai menestymättömyys perustuu vain ja ainoastaan kasvuun! Alue- ja väestörakenteen ISOT muutostrendit

Lisätiedot

Premier Nordic Ilmalämpöpumppu

Premier Nordic Ilmalämpöpumppu Midea Group on myös yksi suuriista valmistajista ja ulkomaanvientiyrityksistä Kiinassa. Viimeisen vuoden aikana Midea on tehnyt laskelmia ja taktisia siirtoja muuttuvilla markkinoilla, joka on taannut

Lisätiedot

RAKENTAVAA TOIMINTAA JA REIPASTA KASVUA

RAKENTAVAA TOIMINTAA JA REIPASTA KASVUA RAKENTAVAA TOIMINTAA JA REIPASTA KASVUA Laatulattiat Uusimaa Oy tarjoaa monipuoliset ja kokonaisvaltaiset rakennus- ja saneerauspalvelut. Pääasiakkaitamme ovat maamme johtavat rakennusliikkeet, joiden

Lisätiedot

Venäjä jälleen mahdollisuus Jouko Pöyhönen, SRV Yhtiöt Oyj

Venäjä jälleen mahdollisuus Jouko Pöyhönen, SRV Yhtiöt Oyj Venäjä jälleen mahdollisuus 10.11.2017 Jouko Pöyhönen, SRV Yhtiöt Oyj 1 SRV LYHYESTI SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

OSAVUOSI- KATSAUS 1-3/2016

OSAVUOSI- KATSAUS 1-3/2016 Isabella ja Pia, elämäntapaprinsessat 99 m 2 3h, k, kph, p ja sauna Kalasatama SATO Oyj/Saku Sipola OSAVUOSI- KATSAUS 1-3/2016 21.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2016 1 SISÄLLYS SATO lyhyesti Toimintaympäristö

Lisätiedot

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012 Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Helsinki 29.11.2012 TOIMIALAN KUVAUS JA RAJAUS Muiden rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOL 1623, joka jakaantuu kahteen alatoimialaan: Puutalojen

Lisätiedot

Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI. sponda.fi

Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI. sponda.fi Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI Modernit, valoisat toimitilat Teurastamon naapurissa Aktiivinen urbaanin elämän keskus Teurastamo elävöittää tämän Sörnäisissä sijaitsevan modernin kiinteistön naapurustoa.

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous helmikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2013 25. helmikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2012: Vahvaa kehitystä ja ennätyskorkea rahavirta 2012 2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2011 20. huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q1 2011: Vahvaa kasvua tilauksissa ja liikevoitossa Q1/2011 Q1/2010 Historiallinen muutos 2010 Saadut tilaukset

Lisätiedot

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki Sisältö 1.Yleistä väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2010-luvun Suomessa 2.Tilannekuva Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Mannerheimintie 18 KAMPPI / HELSINKI Ainutlaatuinen toimitilakokonaisuus Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintie 18 on entinen sanomalehti Hufvudstadsbladetin liikepalatsi, jossa lehden toimitus yhä

Lisätiedot

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Suomen elintarvikevienti tänään Elintarvikealan markkina ei kasva kotimaassa. Kasvu löytyy viennistä. 1, 5 mrd

Lisätiedot

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI SISÄILMA SAFETYCORE OY YRITYKSENÄ Safetycore Oy:n visio on tuottaa kumppaneilleen kustannustehokkain ja laadukkain kiinteistösuojausratkaisu sekä turvatekniikan että sisäilman osalta. Turvatekniikan osalta

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen huhtikuu 6.5. Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui huhtikuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT

MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT MENESTYSTÄ sinulle FÜR DEN GEMEINSAMEN ERFOLG WELTWEIT YRITYS EIN UNTERNHEMEN AUF sinulle ERFOLGSKURS. Noin 10 vuotta sitten perustettu GGM Gastro International GmbH on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi

Lisätiedot

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta Rakuunamäen talo Lappeenranta 1 2 Toimiva ja viihtyisä sijainti yrityksellesi Lappeenrannan Rakuunamäen talo rakennetaan idylliselle kasarmialueelle, lähelle keskustaa. Ympärillä on historiallista ilmettä,

Lisätiedot

Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti. Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi

Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti. Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi Putkiremontti luotettavasti, nopeasti ja vaivattomasti Thomas Granberg 0400 14 22 14 thomas.granberg@newliner.fi NewLiner lyhyesti NewLiner on suomalainen voimakkaasti kasvava putkien saneeraukseen erikoistunut

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto Kommenttipuheenvuoro Ari Näpänkangas Projektipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan liitto POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 34 kunnan muodostama kuntayhtymä Lakisääteisiä tehtäviä Alueiden kehittäminen (maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY

HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY Kestävä väliseinä kätevästi Valitse väliseinämateriaaliksi monipuolinen ja turvallinen HB-Priima Nykyaikaisena kivipohjaisena materiaalina HB-Priima-harkkolevyt soveltuvat erinomaisesti

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991

ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 ASENNUSOHJE DIN-kiskotermostaatti ETV-1991 KÄYTTÖKOHTEET Lämmityksen tai sulanapidon ohjaus ETV termostaattia käytetään sähkölämmityksen sekä sulanapidon ohjaukseen. Termostaatti on DIN-kisko -asenteinen

Lisätiedot

SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING

SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING PURSO SUUNNITTELEE JA TUOTTAA ALUMIINISTA VALMISTETTUJA RATKAISUJA teollisuuden eri aloille sekä järjestelmäratkaisuja julkisivuihin ja led-valaistukseen.

Lisätiedot

Hellman's Production Oy Marjuksenranta 18, 23310 TAIVASSALO email: info@hellmansproduction.fi www.hellmansproduction.fi P. +358 (0) 404846000

Hellman's Production Oy Marjuksenranta 18, 23310 TAIVASSALO email: info@hellmansproduction.fi www.hellmansproduction.fi P. +358 (0) 404846000 S O L U T I O N S MODUULIRAKENNUKSIEN TOTEUTTAJA Hellman s Production Solutions on erikoistunut modulaariseen rakentamiseen. Moduulirakentamisessa yrityksemme panostaa kestäviin materiaaleihin ja projektikohtaiseen

Lisätiedot

Asunnot arvopaperimuodossa osana sijoitussalkkua. Kristian Warras - Toimitusjohtaja Öhman Varainhoito

Asunnot arvopaperimuodossa osana sijoitussalkkua. Kristian Warras - Toimitusjohtaja Öhman Varainhoito Asunnot arvopaperimuodossa osana sijoitussalkkua Kristian Warras - Toimitusjohtaja Öhman Varainhoito 1 Agenda Öhman Asuntomarkkinat Suomessa - Asuntojen hintojen kehitys - Vuokrien kehitys - Makrofundamentit

Lisätiedot

JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT

JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT LÄNSIMETRO 2 REFERENSSIESITE ESPOON SAIRAALA KONESALI- TOTEUTUKSET 3 4 2 Länsimetro SKS Connecto toimittaa ja asentaa kiskosiltoja Länsimetroon. Kaikki kiskot valmistetaan Hyvinkäällä

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca

Tuoteluettelo. Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Tuoteluettelo Tuoteluettelo ladattavissa myös kalaneuvos.fi/horeca Parhaat raaka-aineet ja jatkuva tuotekehitys Ylivoimainen laatumme syntyy käyttämistämme laadukkaista raaka-aineista. Jalostamme tuotteemme

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot