Jyväskylään Kanavuoren kaupunginosaan rakennettava julkinen nesteytetyn maakaasun ja maakaasun tankkausasema. Kohteeseen tulee myös maakaasupullojen
|
|
- Amanda Lehtonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS 1 (6) Gasum Oy PL Espoo Hakemus , täydennykset 3. ja Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Jyväskylään Kanavuoren kaupunginosaan rakennettava julkinen nesteytetyn maakaasun ja maakaasun tankkausasema. Kohteeseen tulee myös maakaasupullojen (CNG) täyttölaitos ja nesteytetyn maakaasun (LNG) säiliö, joka on tilavuudeltaan noin 79,4 m3. Osoite Metsälehmuksentie 9, Vaajakoski. Kohteen Jyväskylän kaupungilta vuokratun tontin pinta-ala on 4730 m2. Vuokra-alue (Tila ) kuuluu teollisuus-, varasto-ja liikerakennusten korttelialueeseen (TL-2). Gasum Oy saa rakentaa maakaasun varaston, CNG-täyttölaitoksen ja julkisen nesteytetyn maakaasun sekä maakaasun tankkausaseman. Tämän päätöksen voimassaolo edellyttää, että toiminnanharjoittaja sekä huolehtii siitä, että tankkausasema, täyttölaitos ja varasto ovat esitetyn mukaisia että noudattaa esittämiään turvallisuusmenettelyjä onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja toimii muiltakin osin hakemuksessa esittämiensä periaatteiden mukaisesti. Toiminnanharjoittajan tulee noudattaa tässä päätöksessä mainittuja luvan määräyksiä ja ehtoja. Päätöstä koskeva toiminta LNG:n varastointimäärä on noin 79,4 m3 (noin 39,71) yhdessä (1) säiliössä. LNG kuljetetaan Jyväskylään säiliöautolla, josta LNG puretaan letkulla auton pumppujen avulla varastosäiliöön. LNG-säiliön suunnittelupaine on 12 barg. Varastosäiliöstä LNG johdetaan putkiston ja LNG-jakelumittarin kautta max. 8 barin paineisena tankattavaan autoon. LNG johdetaan korkeapainepumpun kautta höyrystimelle ja edelleen hajustettuna CNG-pullovarastoon (2 x 24 säiliötä, kukin 80 litraa, yhteistilavuus 2 x 1920 litraa, 300 barg) ja sieltä putkiston ja CNG-jakelumittarin kautta tankattavaan autoon. Tankkausasemalla täytetään myös kuljetettavia ADR-hyväksyttyjä CNGpullokontteja. Asemalla tulee olemaan täytettäviä CNG-pullokontteja (250 bar/200 bar litraa) maksimissaan kaksi kappaletta. 250 barin täyttö paineella säiliöiden yhteenlaskettu maakaasumäärä on kg. Tankkausasemalta johdetaan CNG-pullokontteihin hajustettua maakaasua rakennettavan maanpäällisen ruostumattoman teräsputkiston kautta. Putkisto päättyy liitos vaihde
2 PÄÄTÖS 2 (6) pisteisiin (decanting post). CNG-pullokontit liitetään liitospisteisiin letkuilla, liittimet NGV1 (200 bar) ja NGV2 (250 bar). Tankkausasema sisältää lisäksi tankkausasemarakennuksen, saturointihöyrystimen, nestemäisen typen säiliön, instrumentti-ilma-järjestelmän, BSD-, turvaja kaukovalvontajärjestelmät, mittaus-, ohjaus-ja säätölaitteet, jakelumittareiden letkurikkoventtiilit (letkut ja jakelumittarin pohja), lämpötilakompensoinnin (CNG-jakelumittari) sekä kortinlukijat. Asemalla on kaasu-ja liekkiilmaisimet, paine-, lämpötila-ja pintamittaukset, hätä seis -painikkeet, kuolleen miehen kytkimet ja kameravalvonta. Kaikki instrumentit ja muut sähkölaitteet, jotka on sijoitettu räjähdysvaaralliselle alueelle, täyttävät ATEX-direktiivin mukaiset suojausvaatimukset. Tankkausaseman turvasulkuventtiilit ovat tulipalon kestävää tyyppiä. LNG:n kylmyyden takia LNG:tä ei voida hajustaa. Tankkausaseman boil off -kaasu hallitaan nestemäisen typen avulla. Mahdollisessa vuoto- tai häiriötilanteessa tankkausaseman hätäsulkujärjestelmä pysäyttää aseman ja sulkee tarvittavat venttiilit automaattisesti. Tankkausaseman kaukovalvonta hoidetaan Gasum Oy:n Kouvolan keskusvalvomosta. Vaarallisia kemikaaleja saa olla aseman alueella enintään seuraavat määrät: Kemikaali Luokitus Määrä (t) Nesteytetty maakaasu (LNG) Flam. Gas 1 H220 39,695 (79,39 m3) Maakaasu (CNG) Flam. Gas 1 H220 7,75 Tetrahydrotiofeeni Flam. Liq. 2; H225 Acute Tox. 4; H302 Acute Tox. 4; H312 Acute Tox. 4; H332 Skin Irrit. 2; H315 Eye Irrit. 2; H319 Aquatic Chronic 3; FI412 0,05 Lisäksi kohteessa on tankkausaseman pullovarastot, joiden yhteistilavuus on 3,84 m3 ja maakaasumäärä 0,9421. Vaaran arviointi Kohteelle on tehty rakennuttajan ja laitetoimittajan vaaran arvioinnit. Rakennuttajan vaaranarvioinnissa on käytetty vastaavalle tankkausasemalle toteutettua poikkeamatarkastelua (ALARP, As Low As Reasonable Possible). Poikkeamatarkasteluiden ensimmäisessä vaiheessa on tankkausasema käyty läpi Pl-kaavioiden pohjalta. Tarkastelun toisessa vaiheessa on käyty läpi tankkausasema Layout-piirustuksen pohjalta alueelle kohdistuvat ulkoiset ja sisäiset uhat. Tehtyjen tarkastelujen tuloksia on hyödynnetty Jyväskylän tankkausaseman suunnittelussa. Jyväskylän tankkausasema poikkeaa tarkastellusta asemasta ainoastaan CNG-pullokonttien täyttö laitoksen osalta Vaihde Y-tunnus "9
3 PÄÄTÖS 3(6) Päätöksen määräykset ja ehdot CNG-pullokonttien täytöstä aiheutuvat riskit on tarkasteltu aiemmin toteutetulle täyttölaitokselle tehdyn seurausanalyysin pohjalta. Ei-todennäköisessä palotilanteessa, jossa tapahtuu letkurikko ja syttymä, vaikutukset eivät ulotu aseman tontin rajan ulkopuolelle. Tankkausaseman ja CNG-täyttölaitoksen väliin asennetaan suojaava betonimuuri. Laitetoimittajan vaaran arvioinnissa on esitetty mahdolliset vaarat, räjähdyskelpoisten ilmaseosten syttymismahdollisuudet ja syttymislähteiden ja vaaratilanteiden arviointi. Syttymislähteiden esiintyminen Ex-tiloissa täyttölaitteiden normaalikäytössä on erittäin epätodennäköistä. Teknisten varotoimien ja turvallisuusmenettelyjen ansiosta laitteiston vaaran mahdollisuus ohjeiden mukaisessa käytössä on minimaalinen, eikä siitä aiheudu vaaraa ympäristölle eikä tankkausasemalla asioiville henkilöille. 1. Tämä lupapäätös koskee alle 50 tonnin maakaasun varastointia. 2. Laitekokonaisuuksien (säiliöt, laitteet ja putkistot) vaatimustenmukaisuusvakuutukset esitetään Tukesille käyttöönottotarkastuksessa. 3. Painelaitteet tarkastetaan ennen käyttöönottoa ja käyttöönoton yhteydessä painelaitesäädösten mukaisesti. Tarkastuksessa tulee huomioida myös turva-automaatiojärjestelmän tarkastus. Käyttöönottotarkastuksessa esitetään tarkastuspöytäkirjat. LNG-säiliön ensimmäisen määräaikaistarkastuksen pöytäkirja lähetetään Tukesiin. 4. CNG-osa tarkastetaan maakaasuasetuksen mukaisesti ja tarkastuksen pöytäkirja esitetään Tukesille käyttöönottotarkastuksessa. 5. Sähkövarmennustarkastus tulee tehdä ennen koekäyttövaihetta. Käyttöönottotarkastuksessa esitetään tarkastuspöytäkirjat ja EXlaiteluettelo. 6. LNG- ja typpisäiliö, putkistot, laitteistot ja rakennus maadoitetaan ja yhdistetään potentiaalintasaukseen. Huomioidaan myös LNG:tä tuovan ja tankkaavan ajoneuvon maadoitustarve. 7. Laitteistot ja putkistot merkitään sisältöä ja virtaussuuntaa osoittavin merkinnöin. Käyttö-ja poikkeamatilanteiden kannalta merkittävimmät toimilaitteet merkitään ja ohjeistukset asennetaan käyttöpaikoille. 8. Alueelle on asennettava tuulipussi. 9. Tankkausaseman sähköillään tulee sijoittaa kaksi silmähuuhtelupulloa. 10. Turvallisen käytön, kunnossapidon ja huollon järjestämisestä laaditaan ohjeistus, joka kattaa toiminnan ohjeistuksen normaali-ja poikkeustilanteiden varalta. Vaihde
4 PÄÄTÖS 4(6) 11. Laitteistoille laaditaan ennakkohuoltosuunnitelma. 12. Toiminnanharjoittajan on nimettävä maakaasuasetuksen ja painelaitesäädösten mukaiset käytön valvojat ja sijaiset ennen laitoksen käyttöönottoa. 13. Käyttö-ja huoltohenkilökunnalle ja LNG:tä asemalle tuovien säiliöajoneuvojen kuljettajille on annettava koulutus normaali-ja poikkeustilanteissa toimimisesta. Koulutukseen osallistuneet on kirjattava ylös. Koulutus on uusittava toiminnanharjoittajan määrittämin väliajoin. 14. Rakentamisen aikana kertyvistä asiakirjoista ja tarkastuspöytäkirjoista tulee koota maakaasuasetuksen mukainen valvontakirja. 15. Valvontakirjaan tulee liittää myös tankkausaseman putkistopiirustus, joka esitetään tarkastustilaisuudessa 16. Viimeistään tarkastustilaisuudessa esitetään myös etäisyystarkastelupiirustus (läheiset kohteet) ja sijoituspiirustus (500 metrin alue). Päätöksen perustelut Hakemuksen ja siihen liittyvien asiakirjojen perusteella suunnitelma täyttää asetuksen (551/2009) vaatimukset. Hakijatietojen, vaaran arvioinnin, putkistoja instrumentointikaavioiden ja tilaluokituspiirustuksen lisäksi lupahakemuksessa on esitetty laitteistojen sijainnit. Laitoksen suunnittelussa ja rakentamisessa on noudatettu standardia SFS-EN (Nesteytetyn maakaasun laitteistot ja asennukset. Maalla olevien laitteistojen suunnittelu. Varaston koko tonnia.) Lisäksi suunnittelussa on huomioitu suunnitteluohje maa- ja biokaasun tankkausasemille. LNG-tankkausaseman toimintaan liittyvien vaarojen tunnistamisessa ja riskianalyyseissä on sovellettu myös standardia SFS-EN Toiminnanharjoittaja on laatinut tankkausaseman räjähdyssuojausasiakirjan. Turvallisuuteen liittyvien järjestelmien toiminnallinen turvallisuus on toteutettu standardin SFS-IEC mukaisesti. Painelaitteet on suunniteltuja valmistettu painelaitesäädösten mukaisesti. Paloteitä tuotantolaitokselle on kahdesta suunnasta Metsälehmuksentietä, lisäksi Valtatie 9 sijaitsee täyttölaitoksesta noin 50 metrin etäisyydellä. Kaasuvarastotiloihin, pumppuhuoneeseen, jakelukatoksiin, LNG-bunkrauspaikalle ja CNG-täyttölaitokselle tulee yhteensä seitsemän jauhesammutinta (12 kg) sekä sähkötilaan C02-sammutin (5 kg). Tarvittavat törmäyssuojat asennetaan ennen käyttöönottovaihetta. Tankkausaseman LNG-vuodon hallinta tehdään laitosalueella. LNG-vuotojen hallinta on esitetty räjähdyssuojausasiakirjassa. Vuodot johdetaan pois vuotoriskikohteista hallitusti turvalliseen suuntaan. Lisäksi huolehditaan, että vuodot eivät valu sadevesiviemärijärjestelmään. Vaihde
5 PÄÄTÖS 5(6) Aiempien asematoteutusten mukaan todennäköisimmäksi onnettomuustyypiksi on tunnistettu LNG-säiliöauton purkausletkun tai LNG:n tankkausletkun rikkoutumisesta johtuva vuoto. Todennäköisyyttä pienennetään merkittävästi kunnossapidolla. Teräspunosletkut vaihdetaan uusiin vastaaviin ennen kuin niille tulisi tehdä koeponnistus. Sijoituspaikka on avoin eikä rajoittavia tiloja ole välittömässä läheisyydessä. Räjähdysylipainetta ei tunnisteta syntyvän suunnitellulla sijoituksella. Henkilöturvallisuus huomioidaan toimintatapaohjeistuksilla. Tankkausaseman järjestelmissä on varauduttu siihen, että havaittu LNG- tai CNG-vuoto saadaan loppumaan mahdollisimman nopeasti. Tankkausasemalla on hätäsulkujärjestelmä (BSD, Emergency Shutdovvn System). Tankkausaseman räjähdyspaine-ja lämpösäteilyvaikutukset eivät esitetyn mukaan yllä VT 9:lle (Kuopiontie), eivätkä läheisyydessä sijaitsevaan logistiikkakeskukseen. Voimassaolo Tarkastus Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnanharjoittajan on pyydettävä tuotantolaitoksen käyttöönottotarkastus Tukesilta. Alustavaksi tarkastuspäivämääräksi on sovittu Säännökset, joihin päätös perustuu Valtioneuvoston asetus maakaasun käsittelyn turvallisuudesta (551/2009) 5, 7 ja 9 ja 16 Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn valvonnasta (390/2005) 23 Markus Kauppinen Ryhmäpäällikkö Ylitarkastaja Liitteet Valitusosoitus Hakemusasiakirjat Vaihde
6 PÄÄTÖS 6 (6) Turvallisuus-ja Hakemuksen käsittely Tukes on vastaanottanut Gasum Oy:n hakemuksen Tukes on käsitellyt hakemuksen asetuksen 551/ mukaisena maakaasun varastoinnin ja LNG-tankkausaseman rakentamislupahakemuksena sekä 5 ja 7 mukaisena CNG-tankkausaseman rakentamislupahakemuksena. Tukes on saanut ennakkotiedon asemasta jo lokakuussa 2016 ja käynyt kohteessa Hakemuksesta on saatu lausunto Keski-Suomen ELY-keskukselta ja Keski-Suomen pelastuslaitokselta ELY-keskuksella ei ole lausuttavaa lupahakemuksen johdosta. ELY-keskus pyytää lausunnossaan: Aseman voiteluaineiden ja kemikaalien varastointi. Niiden pääsy tai kulkeutuminen ympäristöön, maaperään, pinta- tai pohjavesiin on estetty. Tankkausaseman melumittausraportti tulee toimittaa tiedoksi ELYkeskukselle ja Jyväskylän kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Pelastuslaitos pyytää lausunnossaan: Toiminnanharjoittajan on laadittava kohteeseen pelastuskin mukainen pelastussuunnitelma. Rakennus- tai toimenpidelupa tulee hakea Jyväskylän kaupungin rakennusvalvonnalta. Jakeluaseman vastuuhenkilöiden säännöllisen koulutuksen järjestäminen ja sen kirjaaminen. Jakeluasemalla esiintyvien poikkeamien kirjaaminen. Hakemus on kuulutettu Jyväskylän kaupungin kirjaamon ilmoitustaululla ja ilmoitus vireilläolosta on julkaistu Tukesin internet-sivuilla sekä Keskisuomalaisessa Hakemus on ollut yleisesti nähtävillä Tukesin Helsingin toimipisteessä ja Jyväskylän kaupungin kirjaamossa Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai esitetty mielipiteitä. Päätöksestä tiedottaminen Länsi-ja Sisä-Suomen AVI, Työsuojelun vastuualue Keski-Suomen ELY, Ympäristöjä luonnonvarat Keski-Suomen pelastuslaitos Vaihde Y-tunnus "9
7 Turvallisuus-ja VALITUSOSOITUS MITEN VALITUS TEHDÄÄN Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituksessa pitää olla seuraavat asiat ja asiakirjat: hallinto-oikeus, jolle valitus osoitetaan (toimivaltainen hallinto-oikeus mainittu sivun alaosassa) päätös, johon haetaan muutosta, liitteineen alkuperäisenä tai jäljennöksenä muutokset, joita valittaja päätökseen vaatii, ja niiden perustelut valittajan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero tiedoksisaantitodistus tai muu tieto valitusajan alkamisesta valitusosoitus. Valituksen voi laatia valittajan puolesta myös laillinen edustaja tai asiamies. Tällöin on ilmoitettava lisäksi laatijan nimi, asuinkunta, postiosoite ja puhelinnumero. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. MINKÄ AJAN KULUESSA VALITUS TEHDÄÄN Valitusaika on 30 päivää. Ajan laskeminen alkaa tiedoksisaantipäivää seuraavasta päivästä. Tiedoksisaantipäivä lasketaan seuraavasti: Jos päätös on lähetetty postitse saantitodistusta vastaan, tiedoksisaantipäivä ilmenee todistuksesta. Saantitodistus liitetään valitusasiakirjoihin. Jos päätös on postitettu tavallisena kirjeenä, sen katsotaan tulleen tiedoksi seitsemän (7) päivän kuluessa postituspäivästä, jollei muuta ilmene. Jos päätös on toimitettu tiedoksi muulla tavalla esim. saantitodistusta vastaan jollekin muulle henkilölle kuin päätöksen saajalle (sijaistiedoksianto), katsotaan päätöksen saajan saaneen päätöksen tiedoksi kolmantena päivänä saantitodistuksen osoittamasta päivästä. MITEN VALITUS TOIMITETAAN PERILLE Valituksen voi toimittaa hallinto-oikeudelle henkilökohtaisesti, postitse maksettuna postilähetyksenä tai asiamiestä tai lähettiä käyttäen. Postittaminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituksen on saavuttava hallinto-oikeudelle virka-aikana ennen 30 päivän valitusajan päättymistä, jotta valitus voidaan tutkia. MINNE VALITETAAN Muutosta haetaan alla mainitusta (x) hallinto-oikeudesta:, Radanrakentajantie 5, [x] Hämeenlinna, Raatihuoneenkatu 1,13100 Hämeenlinna Kouvola, PL 401 (käyntiosoite: Kauppalankatu 43 C), Kouvola Kuopio, PL 1744 (käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2. krs.), Kuopio Oulu, PL 189 (käyntiosoite: Isokatu 4), Oulu, PL 8112 (käyntiosoite: Valtakatu 17), Turku, PL 32 (käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4), Turku Vaasa, PL 204 (käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43), Vaasa Älands förvaltningsdomstol, PB 31 (besöksadress: Torggatan 16 A), Mariehamn Vaihde
Gasum Oy saa rakentaa maakaasun varaston ja julkisen nesteytetyn maakaasun ja maakaasun tankkausaseman.
PÄÄTÖS 1 (6) Gasum Oy PL 21 02151 Espoo Hakemus 8.1.2019 ja hakemuksen täydennykset 21.2.2019, 7.3.2019 ja 3.6.2019 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Seinäjoen kaupungin Roveksen kaupunginosaan rakennettava
LisätiedotOrion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä
PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos
LisätiedotKohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI.
PÄÄTÖS 1 (4) Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ Vapo Oy:n lupahakemus 23.1.2015 Asia Nestekaasulaitoksen perustaminen Kohde ja sen sijainti Vapo Oy, Tikkakosken Itärannan lämpökeskus, Hansatie 10, 41160 TIKKAKOSKI.
LisätiedotTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on päättänyt, että Leipomo Rosten Oy saa rakentaa hakemuksessa tarkoitetun nestekaasun käyttölaitoksen.
PÄÄTÖS 1 (4) Leipomo Rosten Oy Voimakatu 3 20520 TURKU Leipomo Rosten Oy:n hakemus 7.12.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Leipomo Rosten Oy, Voimakatu 3, 20520
LisätiedotNordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos.
PÄÄTÖS 1 (4) Nordkalk Oy Ab Kalkkitehtaantie 474 62800 VIMPELI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös nestekaasun käyttölaitoksesta Nordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos.
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) 27.9.2012 4915/342/2012. Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI. Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012
PÄÄTÖS 1 (4) Karjaan Kaukolämpö Oy PL 31 10601 TAMMISAARI Karjaan Kaukolämpö Oy:n lupahakemus 20.6.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitteiston rakentaminen Karjaan Kaukolämpö Oy,
LisätiedotNestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen
Woikoski Oy Ab Vesalantie 10 33960 PIRKKALA Asia Nestekaasun täyttölaitoksen rakentaminen Tuotantolaitos Oy Woikoski Ab:n Pirkkalan kunnan Sankilan kylässä osoitteessa Vesalantie 10 sijaitseva tuotantolaitos,
LisätiedotNesteytetyn maakaasun (LNG) tankkausaseman rakentamislupa
Päätös 1(7) 28.2.2019 5992/341/2018 Gasum Oy PL 21 02151 Espoo Hakemus 25.10.2018 (saapunut 7.11.2018) ja hakemuksen täydennykset 4.1.2019,11.2.2019, 13.2.2019 ja 21.2.2019 Nesteytetyn maakaasun (LNG)
LisätiedotVedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos
PÄÄTÖS 1 (4) Algol Chemicals Oy PL 13 02611 ESPOO Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos Algol Chemicals Oy, Turun Satama, Länsilaituri
LisätiedotHankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Hankkija Oy PL 120 27801 SÄKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde
LisätiedotNestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen
PÄÄTÖS 1 (5) Osuuskunta Maitomaa Kuopiontie 2 77600 SUONENJOKI Hakemuksenne 29.8.2008 Asia Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Kohde ja sen sijainti Osuuskunta Maitomaan osoitteessa Kuopiontie 2 (kiinteistötunnus
LisätiedotInex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Inex Partners Oy PL 33 00088 S-RYHMÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös logistiikkakeskuksen sijoituksesta Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse
LisätiedotOy Woikoski Ab saa harjoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia Oulun täyttölaitoksella.
PÄÄTÖS 1 (4) Woikoski Oy Ab Sälpäkuja 6 90620 OULU hakemuksenne 5.3.2015 Lupapäätös Oy Woikoski Ab saa harjoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä ja varastointia Oulun täyttölaitoksella.
LisätiedotPyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle.
PÄÄTÖS 1 (4) Fortum Power And Heat Oy PL 100 00048 FORTUM Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Pyrolyysilaitoksen rakentaminen Fortum Power and Heat Oy:n Joensuun voimalaitokselle.
LisätiedotMaakaasun (CNG) tankkausaseman rakentamislupa
Päätös 1(5) Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 19.3.2019 5982/341/2018 Gasum Oy PL 21 02151 Espoo Hakemus 25.10.2018 (saapunut 5.11.2018) ja hakemuksen täydennykset 21.12.2018,11.2.2019,18.3.2019 ja 19.3.2019
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) 18.6.2012 1558/342/2012. Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä. Hakemus. Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen
PÄÄTÖS 1 (4) Best-Hall Oy Kälviän tehdas Yhdystie 3-7 68300 Kälviä Hakemus Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttölaitoksen rakentaminen Best-Hall Oy:n Kälviän tehtaan sijainti on: Kokkolan
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) 30.9.2014 572/36/2014. Tikomet Oy. Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ. Päätös laitoksen perustamisesta
PÄÄTÖS 1 (4) Tikomet Oy Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Tikomet Oy, Iskutie 9, 40320 JYVÄSKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) 21.10.2013 6585/342/2013. HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos, UkkoPekkatie 1, 50600 MIKKELI.
PÄÄTÖS 1 (4) HK Ruokatalo Oyj Mikkelin tuotantolaitos UkkoPekkatie 1 50600 MIKKELI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös HK Ruokatalo Oy:n n uusi nestekaasulaitos Mikkelissä HK Ruokatalo Oyj, Mikkelin tuotantolaitos,
LisätiedotKokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rakennettava ilmakaasutehdas
PÄÄTÖS 1 (4) Woikoski Oy Ab Satamatullintie 8 67900 KOKKOLA Viite Hakemus 18.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Kokkolan Ykspihlajan teollisuusalueelle rakennettava ilmakaasutehdas Oy Woikoski Ab,
LisätiedotPÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011
A-Louhinta Oy Rinnetie 70 21840 KARINAINEN Hakemuksenne 23.12.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varastointi, laajennuslupa A-Louhinta Oy Kyrö (Pöytyä),
LisätiedotKalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan
PÄÄTÖS 1 (5) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Baltic Bulk Oy:n Haminan varaston perustamislupahakemus Asia Päätös Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
Lisätiedot0171338-7). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Sakupe Oy Keskussairaalantie 19 40620 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Nestekaasulaitoksen perustaminen Sakupe Oy:n pesula osoitteessa Salmirannantie 1b,
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) 13.5.2015 1804/342/2015. Fescon Oy. Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ. Nestekaasulaitoksen perustaminen
PÄÄTÖS 1 (4) Fescon Oy Hämeenkatu 9 A 05800 HYVINKÄÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasulaitoksen perustaminen Fescon Oy:n Haukiputaan tehdas sijaitsee Oulun kaupungin Haukiputaalla, osoitteessa
LisätiedotPÄÄTÖS 23.4.2015 6641/31/2014. Metarno Oy. Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI. Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015
Metarno Oy Ahteentie 1 C 35300 ORIVESI Hakemuksenne 12.9.2014 ja lisäselvitykset 15.2.2015 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varasto, Hämeenlinna Kannila Metarno
LisätiedotNurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Schenker Cargo Oy PL 9 00621 HELSINKI Hakemuksenne 15.5.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Nurmijärven logistiikkakeskus Schenker Cargo Oy, Nurmijärven logistiikkakeskus, Ilvesvuorenkatu. Kohde
LisätiedotKemikaalien varastoinnin merkittävä muutos Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n Laitilan tuotantolaitoksella
PÄÄTÖS 1 (4) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy Tommi Suutari Limonaadikuja 4 23800 LAITILA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Kemikaalien varastoinnin merkittävä muutos Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n
LisätiedotVaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi varakattilalaitoksella
PÄÄTÖS 1 (5) Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy PL 9 28101 PORI STEP Oy:n lupahakemus 18.7.2014, täydennykset 29.8.2014 ja 2.9.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vaarallisten kemikaalien
LisätiedotMärkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen. Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740 SASTAMALA.
PÄÄTÖS 1 (4) Kemira Chemicals Oy PL 7 32741 SASTAMALA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740
LisätiedotMetallituotteiden pintakäsittelylaitoksen rakentaminen
PÄÄTÖS 1 (5) CrTe-Plating Oy PL 246 78201 VARKAUS Lupahakemus 15.1.2008 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Metallituotteiden pintakäsittelylaitoksen rakentaminen Tuotantolaitos rakennetaan Varkauden kaupungissa
LisätiedotVaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta
PÄÄTÖS 1 (4) Gemalto Oy Myllynkivenkuja 4 01620 VANTAA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä
LisätiedotVaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi sekä nestekaasulaitoksen rakentaminen
PÄÄTÖS 1 (4) Kinnusen Mylly Oy Murrontie 2 91600 UTAJÄRVI Hakemus 14.5.2013 ja sen täydentäminen 4.6.2013 ja 2.8.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen
LisätiedotTeknokemian tehtaan rakentaminen
PÄÄTÖS 1 (5) Taerosol Oy Aakkulantie 21 36220 Kangasala Asia Kohde ja sen sijainti Teknokemian tehtaan rakentaminen Taerosol Oy, Kangasalan kunta, Lemposen kylä, osoitteessa Hampuntie, korttelialueen tontti
LisätiedotBaltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman
PÄÄTÖS 1 (4) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Perustamislupa Baltic Bulk Oy saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kaskisten syväsataman alueelle. Baltic Bulk Oy:n on toimittava hakemuksessaan
LisätiedotNestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa
PÄÄTÖS 1 (4) Adven Oy Heikinkatu 2 90100 OULU Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasun käyttäminen lämpökeskuksen kattilalaitoksessa Adven Oy:n lämpökeskus UK-Muovi Oy:n tuotantolaitosalueella osoitteessa
LisätiedotKemikaali Luokitus Määrä (t) Nestekaasu F+, R 12 25 (50 m 3 )
PÄÄTÖS 1 (4) Ruukki Construction Oy Alajärven tehdas Mäkeläntie 9 62900 ALAJÄRVI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta NextGen -investointiprojekti Ruukki Construction Oy Alajärven
LisätiedotVarkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla
PÄÄTÖS 1 (4) Savon Kuljetus Oy Sammonkatu 12 70500 KUOPIO Ilmoitus nestekaasun keskisuuresta varastoinnista 13.2.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Varkauden aluetoimiston toiminnan laajentaminen nestekaasupullovarastolla
LisätiedotVaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi
PÄÄTÖS 1 (4) VTT Expert Services Oy PL 1001 02044 VTT Hakemuksenne 23.5.2011 Asia Vaarallisten kemikaalien laajamittainen teollinen käsittely ja varastointi Kohde ja sen sijainti Päätös VTT Expert Services
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Omya Oy PL KEMI. Lupahakemus Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle
PÄÄTÖS 1 (4) Omya Oy PL 168 94101 KEMI Lupahakemus 27.2.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle Tuotantolaitos sijaitsee Kemin kaupungin Veitsiluodon tehdasalueella.
LisätiedotFinneps Oy, Kokemäen tuotantolaitos, Yhdystie 1, Kokemäki.
PÄÄTÖS 1 (4) Finneps Oy Suokkaantie 4 32800 KOKEMÄKI Perustamislupa Finneps Oy saa rakentaa hakemuksessa kuvaamansa nestekaasulaitoksen. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan esittämällä tavalla, ellei lupaehdoissa
LisätiedotTeknokemian tehtaan perustaminen ja johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta
PÄÄTÖS 1 (5) Berner Oy PL 15 00131 HELSINKI Asia Kohde ja sen sijainti Teknokemian tehtaan perustaminen ja johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta Berner Oy:n teknokemian tehdas sijaitsee Heinäveden
LisätiedotMondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie 7, 83500 OUTOKUMPU.
PÄÄTÖS 1 (4) Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talkkitie 7 83500 OUTOKUMPU Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin Vuonoksen tuotantolaitos osoitteessa Talkkitie
LisätiedotPalosammutin PS Oy, Isohiidentie 975, REKIJOKI. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (5) Palosammutin PS Oy Markulantie 1 20300 TURKU Perustamislupa Käyttöönotto Palosammutin PS Oy (y-tunnus 2392240-3) saa rakentaa nestekaasun täyttölaitoksen sekä varastoida ja käsitellä nestekaasua
LisätiedotNestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Outokummun Energia Oy ( ) Outokummun lämpökeskukseen
PÄÄTÖS 1 (4) Outokummun Energia Oy PL 53 83501 OUTOKUMPU Asia Nestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Outokummun Energia Oy (1571445-2) Outokummun lämpökeskukseen Outokummun Energia Oy saa alkaa
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Envor Biotech Oy. Voimalankatu FORSSA. Kemikaalilupa biokaasulaitokselle
PÄÄTÖS 1 (4) Envor Biotech Oy Voimalankatu 56 30420 FORSSA Asia Kemikaalilupa biokaasulaitokselle Kohde ja sen sijainti Envor Biotech Oy:n biokaasulaitos sijaitsee osoitteessa Voimalankatu 56, 30420 Forssa
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) /36/2017. Adven Oy. Äyritie VANTAA. Hakemuksenne PERUSTAMISLUPA
PÄÄTÖS 1 (4) Adven Oy Äyritie 18 01510 VANTAA Hakemuksenne 18.4.2017 PERUSTAMISLUPA Adven Oy (y-tunnus 2379598-5) saa alkaa varastoida Kannuksessa Pouttu Oy:n höyrykeskuksella nestekaasua sillä ehdolla,
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (6) 27.3.2013 8079/342/2012. Adven Oy PL 162 01511 VANTAA. Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012. Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen
PÄÄTÖS 1 (6) Adven Oy PL 162 01511 VANTAA Adven Oy:n lupahakemus 25.10.2012 Asia Visko Teepakin lämpökeskuksen rakentaminen Kohde ja sen sijainti Adven Oy:n lämpökeskus Oy Visko Teepak Ab Hangon tehtaalla
LisätiedotKohde ja sen sijainti Orica Finland Oy, Nordic Gold Oy:n Laivan kaivosalue, Laivakankaantie 503, Mattilanperä.
PÄÄTÖS 1 (4) Orica Finland Oy Kankaantie 13 16300 ORIMATTILA Lupapäätös Orica Finland Oy saa varastoida ja käsitellä vaarallisia kemikaaleja hakemuksessa esitetyllä tavalla Raahessa sijaitsevalla Nordic
LisätiedotPyylahti Oy (y-tunnus ), Vähäteutarintie 90, LOHJA.
PÄÄTÖS 1 (4) Pyylahti Oy Puolipäivänkatu 1 C 17 00160 HELSINKI Hakemuksenne 13.2.2017 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Räjähteiden pysyvän varastoinnin perustamislupa Pyylahti Oy (y-tunnus 1711385-3),
LisätiedotComforta Oy, Jyväskylän pesula (Vasarakatu 15). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Comforta Oy Vasarakatu 15 40320 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasulaitoksen perustaminen Comforta Oy, Jyväskylän pesula (Vasarakatu 15). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) 17.11.2015 3414/342/2015. Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
PÄÄTÖS 1 (5) Helsingin kaupunki kiinteistövirasto Tilakeskus PL 2213 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Nestekaasulaitoksen perustaminen Helsingin kaupungin
LisätiedotRauman Energia Oy, Rauman Lakarin lämpökeskus, Rahtikatu, RAUMA. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (5) Rauman Energia Oy Kairakatu 4 26100 RAUMA Hakemuksenne 18.11.2016 PERUSTAMISLUPA Rauman Energia Oy (y-tunnus 1088470-0) saa perustaa Raumalle kaukolämmöntuotantolaitoksen ja alkaa varastoida
LisätiedotBörje Norrgård Oy Ab, Närpiön tehdas, Ehrsvägen 6, NÄRPIÖ AS.
PÄÄTÖS 1 (5) Börje Norrgård Oy Ab Ehrsvägen 6 64230 NÄRPIÖ AS Hakemuksenne 28.2.2018 PERUSTAMISLUPA Börje Norrgård Oy Ab (y-tunnus 0842951-4) saa perustaa Närpiön tuotantolaitokselle nestekaasulaitoksen
LisätiedotFinnsementti Oy saa rakentaa maakaasun varaston, höyrystimet ja niiden jälkeiset laitteet ja maakaasuputkistot kuivatusrummulle saakka.
PÄÄTÖS 1 (7) Finnsementti Oy Skrabbölentie 18 21600 Parainen Hakemus 4.10.2018 ja hakemuksen täydennys 10.12.2018 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Raahen kaupunkiin Lapaluodon kaupunginosaan rakennettava
LisätiedotNestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Vihdin Kuumasinkitys Oy:n ( ) laitokselle
PÄÄTÖS 1 (5) Vihdin Kuumasinkitys Oy PL 38 03101 NUMMELA Asia Nestekaasusäiliön ja -laitteiston rakentaminen Vihdin Kuumasinkitys Oy:n (2773456-5) laitokselle Vihdin Kuumasinkitys Oy saa alkaa käyttää
LisätiedotMölnlycke Health Care Oy, Mikkeli, Saimaankatu 6, MIKKELI. Kohde sijaitsee pohjavesialueella, luokka I.
PÄÄTÖS 1 (4) Mölnlycke Health Care Oy PL 76 50101 MIKKELI Mölnlycke Health Care Oy:n hakemus 11.11.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta PUR-vaahtolinjan käyttöönotto Mölnlycke
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) 9.9.2014 5156/36/2014. Avain Logistiikka Oy. Ansatie 5 01740 VANTAA. Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014
PÄÄTÖS 1 (4) Avain Logistiikka Oy Ansatie 5 01740 VANTAA Avain Logistiikka Oy:n lupahakemus 30.6.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Kemikaalilupa varastokeskukselle Avain Logistiikka Oy:n varastokeskus sijaitsee
LisätiedotVantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa
PÄÄTÖS 1 (4) 1 Vantaan Energia Oy PL 95 01301 VANTAA Hakemuksenne 23.9.2013 Asia Vantaan Långmossebergenin jätevoimalan perustamislupa Kohde ja sen sijainti Vantaan Energia Oy:n Långmossebergenin jätevoimala
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) /342/2016. Jan-Erik Sigg Ab. Kristinestadsvägen NÄRPIÖ AS
PÄÄTÖS 1 (4) Jan-Erik Sigg Ab Kristinestadsvägen 249 64230 NÄRPIÖ AS Perustamislupa Jan-Erik Sigg Ab saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan esittämällä tavalla, ellei
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) /342/2016. Agrox Oy. Torikantie LAITILA. hakemuksenne
PÄÄTÖS 1 (4) Agrox Oy Torikantie 5 23800 LAITILA hakemuksenne 17.2.2016 Perustamislupa Agrox Oy saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen rehutehtaan höyryn tuotantoon. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /342/2017. Comforta Oy. Ristisuonkuja PIETARSAARI. Hakemuksenne PERUSTAMISLUPA
PÄÄTÖS 1 (5) Comforta Oy Ristisuonkuja 2 68600 PIETARSAARI Hakemuksenne 25.7.2017 PERUSTAMISLUPA Comforta Oy (y-tunnus 1635654-6) saa alkaa varastoida Pietarsaaressa nestekaasua sillä ehdolla, että se
LisätiedotVarastoissa varastoitavien kemikaalien enimmäismäärät: Kemikaali Luokitus Määrä (t)
PÄÄTÖS 1 (4) Itella Logistics Oy Manttaalitie 8 01530 VANTAA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Pennalan Logistiikkakeskuksen kemikaalipäätös Itella Logistics Oy, Johtotie 2, 16320 PENNALA (Orimattila).
LisätiedotLupa vaarallisten kemikaalien laajamittaiselle käsittelylle ja varastoinnille
PÄÄTÖS 1 (5) Thermisol Oy Toravantie 18 38210 SASTAMALA Thermisol Oy:n lupahakemus 16.3.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Lupa vaarallisten kemikaalien laajamittaiselle käsittelylle ja varastoinnille Thermisol
LisätiedotLaitos sijaitsee Kajaanin kaupungissa, osoitteessa Prikaatintie 1. Asemakaavassa kohde on energiahuollon korttelialuetta.
PÄÄTÖS 1 (4) 23.8.2016 2394/342/2016 Loiste Lämpö Oy PL 130 87101 KAJAANI Perustamislupa Loiste Lämpö Oy saa rakentaa uuden nestekaasun käyttölaitoksen. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan esittämällä
LisätiedotAiristo - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti
LisätiedotKerosiini/petrooli (50-100%) F, R11, R38, R4 86,4 Lukkosula (isopropanoli, etanoli, tisleet) Lasinpesuneste (etanoli, 2- propanoli)
PÄÄTÖS 1 (5) Tammer-Tukku Oy PL 107 33101 TAMPERE Hakemuksenne 10.10.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Palavien nesteiden varastointi Tammer-Tukku Oy:n Hämeenlinnan varastoa laajennetaan palavien
LisätiedotVaanelan Puutarha T:min nestekaasulaitoksen perustamislupa
PÄÄTÖS 1 (4) Vaanelan Puutarha T:mi Ismo Vaanela Vaanelantie 12 25520 PERNIÖ Hakemuksenne 23.3.2017 Asia Perustamislupa Käyttöönottotarkastus Vaanelan Puutarha T:min nestekaasulaitoksen perustamislupa
LisätiedotCT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos
PÄÄTÖS 1 (5) CT-Logistics Oy Jari Laakkonen Hakunintie 26 26100 RAUMA CT-Logistics Oy:n hakemus Asia CT-Logistics Oy:n Rauman kaupungissa sijaitsevan kemikaalivaraston merkittävä muutos Kohde ja sen sijainti
LisätiedotLNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, Arto Jaskari
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, 10.5.2017 Arto Jaskari Tukes Painelaitteet-ryhmä / Maakaasu Painelaitteet
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /342/2019. Finn Recycling Oy. Metallitie URJALA
PÄÄTÖS 1 (5) Finn Recycling Oy Metallitie 11 31760 URJALA Perustamislupa Finn Recycling Oy saa laajentaa nykyistä nestekaasulaitosta. Aikaisempi 9,5 m 3 maanpäällinen säiliö korvataan uudella 49 m 3 maapeitteisellä
LisätiedotVistan Pesula Oy, Paimio, Tehdastie 1, Paimio. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (5) Vistan Pesula Oy Tehdastie 1 21530 PAIMIO Perustamislupa Vistan Pesula Oy (0243012-7) saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen Paimion tuotantolaitokselle (pesulalle) sillä ehdolla, että se
LisätiedotPyhä-Luoston kansallispuisto
LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo
LisätiedotLiite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.
Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,
Lisätiedot). Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (6) Gasum Oy PL 21 02151 ESPOO Perustamislupa Kohde ja sen sijainti Toiminnan kuvaus Gasum Oy (y-tunnus 0969819-3) saa toteuttaa Topinojan biokaasulaitoksen. Gasum Oy:n on toteutettava laitos
LisätiedotVapo Oy, Hallin lämpölaitos sijaitsee Jämsän kaupungissa, osoitteessa Vehkaojantie, HALLI. Kohde sijaitsee luokan I pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (5) Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ Hakemuksenne 14.10.2016 PERUSTAMISLUPA Vapo Oy (y-tunnus 0174817-6) saa perustaa Jämsän Halliin lämpölaitoksen ja alkaa varastoida vaarallisia kemikaaleja sillä
LisätiedotAmmoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto
PÄÄTÖS 1 (5) Orica Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI Hakemuksenne 11.8.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Ammoniumnitraatin ja emulsioräjähteen raaka-aineiden varasto Orica Finland Oy, Orimattilan
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /342/2017. Osuuskunta Maitokolmio PL TOHOLAMPI
PÄÄTÖS 1 (5) Osuuskunta Maitokolmio PL 16 69301 TOHOLAMPI Perustamislupa Osuuskunta Maitokolmio saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen Toholammin meijerin kattilalaitoksen höyryntuotantoa varten. Osuuskunnan
LisätiedotKohteen sijainti Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy, Oulun kuivatuotehdas (Kahitie 27, 90310 OULU)
PÄÄTÖS 1 (5) Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Oulun kuivatuotetehdas Kahitie 27 90310 OULU Hakemuksenne 14.7.2015 Perustamislupa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy (0951555-3) saa rakentaa nestekaasulaitoksen
LisätiedotLaitos sijaitsee Euran kunnassa, osoitteessa Lauttakyläntie 570, EURA. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (5) Favorit Tuote Oy Lauttakyläntie 571 27510 EURA Perustamislupa Favorit Tuote Oy saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan esittämällä tavalla, ellei lupaehdoissa
LisätiedotVaasan Yliopisto, Wolffintie 34, VAASA. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (6) Vaasan Yliopisto Wolffintie 34 65200 VAASA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Perustamislupa Vaasan Yliopisto, Wolffintie 34, 65200 VAASA. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella. Toiminnanharjoittaja
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /342/2016. Seinäjoen Energia Oy. Varastotie SEINÄJOKI. hakemuksenne
PÄÄTÖS 1 (5) Seinäjoen Energia Oy Varastotie 5 60100 SEINÄJOKI hakemuksenne 17.2.2016 Perustamislupa Seinäjoen Energia Oy saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen Seinäjoen keskuspesulan yhteyteen. Yhtiön
LisätiedotNestekaasulaitteiston rakentaminen elintarviketehtaalle
PÄÄTÖS 1 (6) Rokes Oy Rantapuisto 47 30100 FORSSA Asia Kohde ja sen sijainti Nestekaasulaitteiston rakentaminen elintarviketehtaalle Rokes Oy (y-tunnus 0472276-4), Forssan tehdas, Rantapuisto 47, 30100
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /36/2016. Peittaus Nikander Oy. Teollisuustie MASKU. Happopeittauslaitoksen perustaminen
PÄÄTÖS 1 (5) Peittaus Nikander Oy Teollisuustie 6 21250 MASKU Asia Happopeittauslaitoksen perustaminen Peittaus Nikander Oy saa alkaa valmistaa, varastoida ja käyttää vaarallisia kemikaaleja sillä ehdolla,
LisätiedotOy M. Rauanheimo Ab saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kotkaan Hallan satamaan.
PÄÄTÖS 1 (4) Oy M. Rauanheimo Ab Satamantie 4 49460 HAMINA Lupapäätös Oy M. Rauanheimo Ab saa perustaa poltetun kalkin (CaO) varaston Kotkaan Hallan satamaan. Oy M. Rauanheimo Ab:n on toimittava hakemuksessaan
LisätiedotPäätös Tukes on vastaanottanut ilmoituksenne kemikaalien vähäisestä käsittelystä ja varastoinnista.
PÄÄTÖS 1 (6) Raahen Voima Oy Rautaruukintie 155 92101 RAAHE Ilmoituksenne vähäisestä kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista 13.5.2015 Päätös Tukes on vastaanottanut ilmoituksenne kemikaalien vähäisestä
LisätiedotPielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland
Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika
LisätiedotRye Rye Oy saa kasvattaa nykyisen varastonsa varastointimääriä.
PÄÄTÖS 1 (4) Rye Rye Oy Kyrö Distillery Company Perttiläntie 231 61500 ISOKYRÖ Perustamislupa Rye Rye Oy saa kasvattaa nykyisen varastonsa varastointimääriä. Rye Rye Oy:n on toimittava hakemuksessaan esittämällä
LisätiedotGRPMS Finland Oy:n Kaarinan varasto sijaitsee osoitteessa Hallimestarinkatu 20, KAARINA. Varasto ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) GRPMS Finland Oy Hallimestarinkatu 20 20780 KAARINA Lupahakemus 15.9.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Varastoinnin laajentaminen GRPMS Finland Oy:n Kaarinan varasto sijaitsee osoitteessa Hallimestarinkatu
LisätiedotLupapäätös koskien nestekaasulaitoksen rakentamista sekä ammoniakkikylmälaitosta
PÄÄTÖS 1 (6) Salmonfarm Ab Oy Kasnäsvägen 1294 25930 KASNÄS Asia Lupapäätös koskien nestekaasulaitoksen rakentamista sekä ammoniakkikylmälaitosta Toiminnanharjoittaja saa rakentaa hakemuksessa kuvaamansa
LisätiedotKohteen sijainti Pajakatu 6, SASTAMALA. Kiinteistötunnus Kaavamerkintä T- 1. Kohde ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (5) Epsira Oy PL 72 38201 SASTAMALA Päätös Epsira Oy saa rakentaa hakemuksessa kuvaamansa nestekaasulaitoksen. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan esittämällä tavalla, ellei lupaehdoissa muuta
LisätiedotAsia Kohde ja sen sijainti Turvallisuus- ja Helsinki Tampere Rovaniemi Vaihde kemikaalivirasto
1 (10) Tornion Voima Oy Kirkkopuistikko 0 65100 Vaasa Hakemus 10.4.2019 ja 25.4.2019 sekä hakemuksen täydennys 14.6.2019 Asia Kohde ja sen sijainti Tornion Voima Oy rakentaa Outokumpu Chrome Oy:n Kemin
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /36/2012. Fortum Power and Heat Oy Jaakko Kuusisto PL 100 (Keilaniementie 1) FORTUM. Hakemuksenne 4.7.
PÄÄTÖS 1 (5) Fortum Power and Heat Oy Jaakko Kuusisto PL 100 (Keilaniementie 1) 00048 FORTUM Hakemuksenne 4.7.2012 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Biovoimalaitoksen rakentaminen Järvenpäähän Fortum Power
LisätiedotKohteen sijainti Källmossvägen 2, YLIMARKKU, kiinteistötunnus
PÄÄTÖS 1 (5) Oy Pro Forest Ab Finbyvägen 5 64230 NÄRPIÖ AS Asia Päätös Uusi nestekaasun käyttölaitos Oy Pro Forest Ab saa rakentaa uuden nestekaasun käyttölaitoksen. Yhtiön on toimittava hakemuksessaan
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (5) /342/2016. Savon Voima Oyj PL TOIVALA. hakemuksenne
PÄÄTÖS 1 (5) Savon Voima Oyj PL 1024 70901 TOIVALA hakemuksenne 17.2.2016 Perustamislupa Savon Voima Oyj saa rakentaa nestekaasun käyttölaitoksen Suonenjoelle Osuuskunta Maitomaan tuotantolaitoksen yhteyteen.
LisätiedotVarsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:
KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (6) /342/2016. Lemminkäinen Infra Oy. Alakyläntie KOUVOLA. Nestekaasulaitteiston rakentaminen asfalttiasemalle
PÄÄTÖS 1 (6) Lemminkäinen Infra Oy Alakyläntie 23 45100 KOUVOLA Asia Nestekaasulaitteiston rakentaminen asfalttiasemalle Kohde ja sen sijainti Lemminkäinen Infra Oy (y-tunnus 2138243-1), Joensuun asfalttiasema,
LisätiedotNikkelirikasteen pakkaaminen ja varastointi
PÄÄTÖS 1 (5) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Asia Nikkelirikasteen pakkaaminen ja varastointi Päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on vastaanottanut Baltic Bulk Oy:n hakemuksen Haminan
LisätiedotBåtbranschens Teknologicentrum BTC Ab, BTC (y-tunnus ), Laukonkuja 3, PIETARSAARI. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (6) Båtbranschens Teknologicentrum BTC Ab Venealan Teknologiakeskus BTC Oy Laukonkuja 3 68600 PIETARSAARI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Nestekaasulaitoksen perustamislupa Båtbranschens Teknologicentrum
LisätiedotAsia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013.
PÄÄTÖS 1 (4) Lappland Goldminers Oy Pahtavaaran kaivos PL 86 (Pahtavaarantie) 99601 SODANKYLÄ Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 1.10.2013, täydennys 2.10.2013. Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus
LisätiedotPÄÄTÖS 1 (4) /342/2015. Savon Voima Oyj. Harjamäenraitti 12, Rakennus T HARJAMÄKI. hakemuksenne
PÄÄTÖS 1 (4) Savon Voima Oyj Harjamäenraitti 12, Rakennus T1 71870 HARJAMÄKI hakemuksenne 20.11.2015 Perustamislupa Savon Voima Oyj saa rakentaa nestekaasulaitoksen Siilinjärven Sulkavantien lämpölaitokselle.
LisätiedotAsia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013.
PÄÄTÖS 1 (5) Sotkamo Silver Oy Kiilakiventie 1 90250 OULU Asia Kaivosturvallisuuslupahakemus 10.10.2013, täydennys 14.10.2013. Kohde ja sen sijainti sekä toiminnan kuvaus Sotkamo Silver Oy:n Tipaksen hopeakaivosalue
Lisätiedot