ETELÄ-KARJALAN OAY-PIIRIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010
|
|
- Petteri Oksanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ETELÄ-KARJALAN OAY-PIIRIN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuoden 2010 toiminta aloitettiin osallistumalla Educa-messuihin ja OAJ-risteilyyn. Messuihin ja risteilyyn osallistui joukko hallituksen jäseniä. Yhteistyötä D-alueen kanssa jatkettiin. Valkealassa pidettiin toukokuuta yhteispalaveri, jossa uudet piirihallitusten jäsenet tutustuivat. Tilaisuudessa käytiin läpi alueen opetushenkilöstön kohtelua työnantajittain. Lisäksi keskusteltiin piirien näkemyksistä jäljellä olevan valtuustokauden työskentelyyn sekä mahdollisista piirien aloitteista tai kannanotoista. Lisäksi keskustelun aiheena oli järjestön puheenjohtajan valinta ja kokemukset käynnistetyistä alueyhdistyksistä. Samalla Tirvassa käsiteltiin OAJ:n kesävaltuuston asialistaa alueen valtuutettujen työskentelyn tueksi. Piirin puheenjohtajan tehtävistä huolehti Taipalsaaren piirikokouksesta alkaen Tytti Kiiski Lappeenrannasta. Yhteistoimintahenkilönä jatkoi Minna Rovio. Palkkasihteerin tehtävistä vastasi Anne Rousku. Alueyhdistystoimikunnassa työskentelivät Tytti Kiiski, Heikki Nieminen, Aki Viianmaa,Sari Karhunen ja Anne Rousku. Työtaisteluorganisaatiossa aluepäällikkönä sekä tiedostus- ja viestipäällikkönä toimi Tytti Kiiski, rahastonhoitajana Heikki Nieminen ja lakkopäiväkirjan pitäjänä Pertti Simpura. Vuoden kuluessa seurattiin piirin kuntien toimintaa työnantajana opetushenkilöstöä kohtaan yleensä ja erityisesti opetusalan lomautuksissa ja erilaisissa henkilöstön asemaa tai palkkausta koskevissa heikentämispyrkimyksissä. Hallituksen jäseniä osallistui yhteistoimintakoulutukseen Lappeenrannassa ja luottamusmiesten alueellisille luottamusmiespäiville Helsingissä. JÄSENISTÖ Piirin kunniajäseniä olivat Sampo Tammensuo, Harri Aartelo ja Heikki Mattila. Piirin jäseninä olevissa paikallisyhdistyksissä oli henkilöjäseniä vuoden 2010 lopussa OAJ:n Imatran paikallisyhdistys ry 329 OAJ:n Lappeenrannan seudun paikallisyhdistys ry 928 OAJ:n Lemin paikallisyhdistys ry 33 OAJ:n Luumäen paikallisyhdistys ry 65 OAJ:n Parikkalan paikallisyhdistys ry 66 OAJ:n Rautjärven paikallisyhdistys ry 38 OAJ:n Ruokolahden paikallisyhdistys ry 78 OAJ:n Savitaipaleen paikallisyhdistys ry 54 OAJ:n Taipalsaaren paikallisyhdistys ry 57
2 HALLINTO Vuosikokous Piirin toimielimiä olivat piirikokous ja hallitus. Piirin sääntömääräinen vuosikokous eli piirikokous pidettiin torstaina Saimaanharjun yhtenäiskoululla Taipalsaarella. Kokous hyväksyi toimintakertomuksen, tilit, määräsi jäsenmaksun ja teki henkilövalinnat. OAJ:n edustajana tilaisuudessa oli työmarkkina-asiamies Jarmo Niskanen. Läsnä oli 43 virallista edustajaa ja kokoukseen osallistui 49 jäsentä. Ylimääräisellä kokouksella alueyhdistykseksi Vuosikokouksen lisäksi pidettiin Imatran kylpylässä ylimääräinen kokous, jossa piiriyhdistykselle hyväksyttiin uudet säännöt, jotka tekivät mahdolliseksi toiminnan alueyhdistyksenä lukien.tämä merkitsi käytännössä piiriyhdistyksen lakkauttamista. Samalla sovittiin kuitenkin, että piiriyhdistyksen hallitus jatkaa toimintaansa siihen saakka kunnes alueyhdistys järjestäytyy Imatran kylpylässä pidetty alueyhdistyksen järjestäytymiskokous oli samalla perustetun yhdistyksen ensimmäinen kokous. Kokous teki entisen piiriyhdistyksen hallituksen tarpeettomaksi ja vahvisti siten hallituksen eron. Näin Etelä-Karjalan opettajien ammattiyhdistyspiiri ry:n toiminta oli lopullisesti ajettu alas. Uusi alueyhdistys syntyi virallisesti tarkasteltuna sääntömuutoksen ja nimenvaihdoksen avulla, joten OAJ:läinen järjestötoiminta aluetasolla Etelä- Karjalassa ei missään vaiheessa päässyt katkeamaan. Alueyhdistykseen uusina jäseninä hyväksyttiin ennen vuoden vaihtumista seuraavat yhdistykset: OAJ:n Etelä-Karjalan ammatilliset opettajat ry OAJ:n Lappeenrannan musiikkiopiston opettajat ry OAJ:n Lappeenrannan teknillisen yliopiston lehtorit ry Vuoden 2010 loppuessa yhdistyksen jäsenyhdistysten jäsenten yhteismääräksi tuli noin 2160 jäsentä. OVTES-alueen neuvottelutilanteesta ajankohtaiskatsauksen kokouksen jälkeen piti OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Piirihallitus Hallitus kokoontui vuoden 2010 aikana seitsemän kertaa seuraavasti: keskiviikko (poissa 2, toisen tilalla varajäsen), keskiviikko (poissa 1, paikalla varajäsen), maanantai (poissa 1, paikalla varajäsen), maanantai (poissa 2, paikalla varajäsenet), maanantai (poissa 4 ), tiistai (poissa 1, paikalla varajäsen).
3 Piirihallituksen puheenjohtajana toimi piirikokoukseen saakka Jorma Karjalainen ja sen jälkeen Tytti Kiiski. Yhdistyksen tarvitsemia asiakirjoja laati sihteeri Pertti Simpura. Yhdistyksen päivittäistä maksuliikennettä hoiti taloudenhoitaja Heikki Nieminen vastuun taloudesta ollessa koko hallituksella. Yhteistoimintahenkilönä toimi Minna Rovio. Koulun kerhokeskuksen yhdyshenkilönä oli Sari Karhunen. Koulutussihteerinä toimi Minna Rovio ja kuntakouluttajan tehtävistä huolehti hallituksen ulkopuolisena asiantuntijana kevään toimintakaudella Ossi Martikainen ja syyskaudella Anu Pohjamo. Palkkasihteerin tehtäväkokonaisuudesta vastasi Anne Rousku. Vuonna 2010 piirihallituksen kokoonpano oli seuraava: Puheenjohtaja Tytti Kiiski 03/10- Imatra Karhunen Sari (Ruuskanen Kristiina) Nieminen Ari (Peltola-Liimatainen Päivi) Rovio Minna (Airas Liisa) Lappeenranta Aalto-Huhtinen Tiina (Burman Jaana) Nieminen Heikki (Neuvonen Mikko) Viianmaa Aki (Matikainen Matti) Väistö Merja (Valtonen Hannu) Lemi Rousku Anne (Uutela Arja) Luumäki Piesanen Timo (Hyytiäinen Annikki) Parikkala Penttinen Hannu (Karhu Timo) Rautjärvi Puhakka Anita (Kortelainen Seija) Ruokolahti Nevalainen Risto (Repetti Leena) Savitaipale Taipalsaari Simpura Pertti Kukkonen Tommi (Tonder Riitta) (Summanen Mika) Piirin vuosikokouksessa alkuvuoden toimineen piirihallituksen jäsenistä erovuorossa olivat: 1. Luoto Liisa (Karhunen Sari) Imatra 2. Nevalainen Risto (Repetti Leena) Ruokolahti 3. Nieminen Heikki (Neuvonen Mikko) Lappeenranta 4. Puhakka Anita (Kortelainen Seija) Rautjärvi 5. Simpura Pertti (Korhonen Sami) Savitaipale 6. Viianmaa Aki (Matikainen Matti) Lappeenranta 7. Väistö Merja (-ei varajäsentä) Lappeenranta
4 Urheilu ja kulttuuri Hallitus on vastannut urheilu- ja kulttuuritoimikunnille kuuluvista tehtävistä. Opettajien SM-tason kilpailuihin osallistumista on tuettu maksamalla osallistumismaksuja. Yhdistykselle uutena toimintamuotona tuettiin Tuosassa pidettyjä OAJ-läisiä Golf-kilpailuja 50 euroa/osallistuva jäsen. TYÖMARKKINATOIMINTA Piirihallitus käsittelee sille lähetetyt aloitteet ja toimittaa ne OAJ:lle. Vuoden 2010 aikana ei piirille lähetetty yhtään aloitetta. OAJ:n valtuuston asioita on valmisteltu yhdessä Etelä-Savon OAY-piirin ja Kymenlaakson OAY-piirin kanssa vuosittaisessa tapaamisessa. Palkkasihteerin puoleen on voitu kääntyä palkka- ja sopimusasioissa. Palkkasihteerinä on toiminut Anne Rousku. JÄRJESTÖTOIMINTA Koulutus Etelä-Karjalan piiri on järjestänyt omaa koulutusta, tarjonnut kouluttaja-apua yhdistyksille ja antanut tarvittaessa lisärahoitusta yt/ts-koulutukseen. Alueen pedagogisten järjestöjen tilaisuuksiin on lupauduttu tuomaan ay-tietoa tarjoilun ohella. Piirin alueelta on osallistuttu OAJ:n sopimus- ja NOPEkoulutuksiin sekä AKAVAN aluetoimikuntaan ja sen järjestämiin tilaisuuksiin. Lisäksi piiri on kutsunut kaikkien etelä-karjalaisten kuntien ja kaupunkien sivistyslautakuntien edustajat koulutustilaisuuksiin, jotka järjestettiin Imatralla alueen pohjoisten kuntien lautakuntien edustajille ja Lappeenrannassa alueen eteläisten kuntien lautakuntien edustajille. Jäsenistöä ja hallituksen jäseniä on osallistunut E-K:n piirin alueelta seuraaviin koulutustilaisuuksiin: Järjestelyt yhdessä alueverkoston kanssa. Educa- messut, Helsinki Alueelliset luottamusmiespäivät, Helsinki Kymen OAY-piirin,Etelä-Savon OAY-piirin ja Etelä-Karjalan OAYpiirin hallitusten yhteinen seminaari, Valkealan Tirvassa. Yhteistoiminnan koulutuspäivät, Lappeenranta. Sivityslautakuntien jäsenten koulutus, Lpr,Imatra Nuorille opettajille suunnattu koulutus, Lappeenranta (Pohjamo, Rovio, Rousku)
5 Koulutus on saavuttanut kohderyhmänsä hyvin. Kouluttajina ovat toimineet niin piirin omat kuin OAJ:n asiantuntijat. Yhteistyötahot Yhteistyötä on tehty eniten D-alueeseen kuuluvien Kymenlaakson OAY-piirin ja Etelä-Savon OAY-piirin kanssa. Akavan aluetoiminnassa yhteistyö kattaa Kaakkois-Suomen, Etelä-Karjalan palkansaajat PALSA:ssa oman maakunnan. PIIRIN EDUSTUS Valtuusto ja YSI:n valtuuskunta OAJ:n uusina ysiläisinä valtuutettuina toimintakauden aloittivat Jirka Korhonen ja Anne Rousku. Akavan aluetoimikunta: AKAVA Kaakkois-Suomi Piiriyhdistyksen vastuista huolehti Ritva Kostiainen (Imatra). TIEDOTUSTOIMINTA Sisäinen tiedottaminen Piirin sisäinen tiedottaminen on tapahtunut piirihallituksen jäsenten ja yhdistysten postin vastaanottajien kautta. Kirjallisesta tiedottamisesta ovat vastanneet sihteeri ja koulutussihteeri. Piirihallituksen esityslistat on lähetetty hallituksen jäsenille. Pöytäkirjat on lähetetty hallituksen jäsenille ja taloudenhoitajalle ennen hallituksen seuraavaa kokousta ja toimintakauden päätyttyä tilintarkastajille nyttemmin toiminnantarkastajille. Lisäksi piirillä on uusitut verkkosivut, jotka piiryhdistyksen lakkauttamisen jälkeen päivitettiin palvelemaan perustettua alueyhdistystä osoitteessa Verkkosivuilta löytyvät mm. yhteystiedot hallituksen jäsenistä, alueen jäsenyhdistysten puheenjohtajista, sihteereistä ja pääluottamusmiehistä. Lisäksi jäsenistöä palvelevia linkkejä on koottu omalle sivulleen. Ulkoinen tiedottaminen
6 Ulkoisesta tiedottamisesta on vastannut sihteeri. Piirikokouksista on lehdistön kautta saatu tietoa julkisuuteen. Yhdistysten postin vastaanottajien välityksellä jäsenistöä on kehotettu seuraamaan myös yhdistyksen verkkosivuja, jotka toimivat suoraan jäsenistölle suunnatun tiedottamisen tärkeänä väylänä. TALOUDELLINEN TOIMINTA Piirin vuosikokouksen hyväksymä talousarvio on taloudellisen toiminnan ohje. Yhdistykset maksavat henkilöjäsenistään jäsenmaksua, joka vuonna 2010 oli 0,05%. Merkittävä tuloerä muodostuu järjestön avustuksista. Piiri on huolehtinut OAJ Etelä-Karjala alueverkoston rahaliikenteestä. Piirin taloudenhoitajana on toiminut Heikki Nieminen ja tilejä ja hallintoa tarkastivat Juhani Riekki ja Lasse Teräväinen. Taloudellinen toiminta selviää liitteenä olevasta tilikertomuksesta ja taseesta. ANSIOMERKIT Vuonna 2010 piirihallitus ei myöntänyt ansiomerkkejä. Toimintakertomus on hyväksytty piirikokoukselle esitettäväksi hallituksen sähköisessä kokouksessa. OAJ ETELÄ-KARJALA OAJ:n Etelä-Karjalan alueyhdistys ry HALLITUS
OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
OAJ ETELÄ-KARJALAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Vuoden 2012 toiminta aloitettiin tammikuun työvaliokunnan kokouksella, jossa suunniteltiin kevään hallitustyötä. Tammikuun lopussa tuettiin jäsenyhdistysten
LisätiedotOAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry
PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
LisätiedotOAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
LisätiedotLuokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki
Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula
LisätiedotOAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS
1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo
SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen
LisätiedotHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015
1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto
LisätiedotSUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY
1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN
LisätiedotHALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
LisätiedotVUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry
OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä
LisätiedotOAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013)
OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013) Yhdistystietokoulutus (OAJ Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Pirkanmaa) Kohderyhmä: Kaikki ryhmät, yhdistysten uudet puheenjohtajat
LisätiedotSisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
LisätiedotAika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
LisätiedotPRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
LisätiedotYhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin
ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
LisätiedotOAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys
OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS Torstai 17.11.2011 Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ALUEYHDISTYKSEN LÄHTÖKOHDAT OAJ:n syysvaltuustossa 2003 hyväksytty
LisätiedotEtelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
LisätiedotVarapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
LisätiedotINNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...
Lisätiedot1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
LisätiedotForssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017
Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat
LisätiedotINNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä
LisätiedotOPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS
1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli
Lisätiedot1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
LisätiedotToimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.
Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun
LisätiedotSPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
LisätiedotTOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
LisätiedotVUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien
PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.
LisätiedotPuheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet
Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
LisätiedotSuomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014
Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset
LisätiedotOAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.
OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö
LisätiedotKokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11
Kokous on myös OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n luottamusmiesvaalikokous. 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/11 Aika: Perjantai 11.3.2011 lauantai 12.3.2011 Paikka:
Lisätiedot1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
LisätiedotMAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
LisätiedotKaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja
LisätiedotTampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013
TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)
Lisätiedot2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
Savonlinnan opettajien ammattiyhdistys ry Syyskokous 20.11.2018 KLO 19.00 Ravintola Nila Punkaharju TYÖJÄRJESTYS I KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. 2. Kokouksen
LisätiedotEtelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry:n säännöt
Etelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry ja se kuuluu alueensa yhdistyksenä Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:hyn.
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
LisätiedotETELÄ-KARJALAN BIOANALYYTIKOT RY
ETELÄ-KARJALAN BIOANALYYTIKOT RY SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan Bioanalyytikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toiminta-alueena on Imatra, Joutseno,
LisätiedotSEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
LisätiedotEsitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN
LisätiedotAika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
LisätiedotKorson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...
LisätiedotParkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.
PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus
LisätiedotYMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS
Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
LisätiedotINNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3
LisätiedotLEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä
4/2011 16 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 23.11.2011 klo 18.00-19.22 Kouvon baari Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu-Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja
LisätiedotPYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN
LisätiedotSÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
LisätiedotOulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962
1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
LisätiedotPUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
LisätiedotVielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)
KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen
LisätiedotPÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 15.11.2013 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle Läsnä Läsnä 32 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuus
LisätiedotSääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
LisätiedotKainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
LisätiedotANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
LisätiedotFORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto
Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen
LisätiedotYhdistyksen nimi on OAJ:n Etelä-Karjalan alueyhdistys ry., josta käytetään nimitystä OAJ Etelä-Karjala.
OAJ Etelä-Karjala OAJ:N Etelä-Karjalan alueyhdistys ry Hallituksen esitys 18.2. 2013 5.2. uusiksi säännöiksi, OAJ:n mallisäännöt on hyväksytty PRH:ssa 25.10.2012. Hyväksytty 3.4.2013 yhdistyksen varsinaisessa
LisätiedotYlä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
LisätiedotYhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.
1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri
Lisätiedot1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ammatilliset opettajat AO ry Yrkeslärarna AO rf. Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista lyhennettä AO. Yhdistyksen
LisätiedotETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS
ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:
LisätiedotKESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit
LisätiedotETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS
ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta
LisätiedotMälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
LisätiedotUudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus
LisätiedotKESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA
www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA Vuosi oli :n 34.toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta noudatti toimintasuunnitelman linjauksia ja vuosien saatossa muotoutuneita käytäntöjä. Päätehtäväänsä,
LisätiedotOAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS
OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS 2015 ORIMATTILAN OPETUSALAN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Orimattilan opetusalan paikallisyhdistyksen toimialueena on Orimattilan
Lisätiedot2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.
SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä
Lisätiedot1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
LisätiedotPIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan
LisätiedotSääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
LisätiedotRantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
LisätiedotSUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien
LisätiedotJärvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
LisätiedotSOUTUMIEHET r.y. GoutumicM. oaannot. Seura perustettu lokakuun. 25 p:nä 1938
SOUTUMIEHET r.y. oaannot GoutumicM Seura perustettu lokakuun 25 p:nä 1938 SOUTUMIEHET r.y Säännöt 6outumicl)et Seura perustettu lokakuun 25 p:nä 1938 Soutumiehet r.y. Säännöt i Yhdistyksen nimenä on
LisätiedotKokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Lisätiedot2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi
LisätiedotAika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun
LisätiedotSuomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen
LisätiedotKankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää
LisätiedotOULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
LisätiedotPÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006
PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti
LisätiedotYlä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto
Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 4/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto 2.5.2019 Seurakuntaneuvoston kokous Aika torstaina 2.5.2019 klo 18.00-19.52 Paikka Osallistujat: Jäsenet:
Lisätiedot2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
LisätiedotOAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE
OAJ:n Tornion paikallisyhdistys tiedottaa 20.12.2017 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 20.12.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa
LisätiedotSOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.
Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen
LisätiedotV-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
LisätiedotMuhoksen Raviseura ry Vuosikokous
Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,
LisätiedotTiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori
Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa
LisätiedotTodetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
Lisätiedot