Sähköurakoitsijapäivä Lars Albäck

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköurakoitsijapäivä Lars Albäck"

Transkriptio

1

2 Sähköurakoitsijapäivä 2016 Lars Albäck

3 Isännöinti Suomen Tilaajavastuu Oy Tarjoamme palvelut tilaajavastuulain ja veronumerolain noudattamista varten. Asiakkaitamme ovat mm. kiinteistö- ja rakennustoimialan yritykset, julkishallinnon organisaatiot, kaupanalan keskusliikkeet sekä operaattorit. Toimitamme heille joko suoraan tai partneriemme kautta sähköisiä palveluita, jotka helpottavat organisaatioiden hallinnollisten velvoitteiden hoitamista. Aspida Oy perustettiin vuonna 2006, joka muuttui Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi vuonna Enemmistöosakkaiksi 2010 perustettuun yhtiöön tulivat Rakentamisen Laatu RALA ry ja Sähkö- ja Teleurakoitsijaliitto STUL ry. Vuoden 2012 lopussa suoritettiin yritysjärjestely, jonka yhteydessä omistajapohja laajeni kattamaan myös Suomen Kiinteistöliitto ry:n, Talonrakennusteollisuus TRT ry:n ja Rakennusteollisuus RT:n. Rakli ry:stä tuli Tilaajavastuun omistaja syksyllä Tänään laajennamme palvelujamme sisällöllisesti ja maantieteellisesti yhdessä kumppaniemme kanssa esim. Virossa, Liettuassa, Ruotsissa ja Puolassa.

4 henkilöä Ilmoita -palvelussa työmaata Työmaarekisterissä Luotettavaa Kumppania Valttikorttia

5 Luotettava Kumppani Luotettava Kumppani Hoidamme toimittajan ja urakoitsijan puolesta tilaajavastuulain edellyttämien tietojen noutamisen eri rekistereistä ja pidämme tiedot aina ajan tasalla. Raportti on maksutta haettavissa kaikille rekisteröityneille käyttäjille tilaajavastuu.fi:ssä. Raporttia voi hyödyntää urakoitsijoiden kilpailutusja valintavaiheessa. Palvelun hinta on 100 /vuosi. (alv. 0%) Valvoja/toimittajien seuranta Valvoja on tilaajalle tarkoitettu tilaajavastuulain noudattamisen seurantaa helpottava työkalu Valvoja tarjoaa tilaajalle välineet toimittajien tilaajavastuutietojen seurantaan. Se näyttää Luotettava Kumppani -palvelussa olevista toimittajista aina ajan tasalla olevat tiedot ja ilmoittaa niissä tapahtuvista muutoksista käyttäjälle sähköpostitse.

6 Veronumero.fi Veronumero.fi helpottaa rakennus- ja kiinteistöalan tilaajia ja toimittajia hoitamaan lakisääteiset velvoitteensa. Valttikortti Työturvallisuuslaki edellyttää, että rakennustyömaalla työskentelevillä on oltava kuvallinen ja veronumerolla varustettu henkilökortti Työmaarekisteri Työmaarekisteri on työmaan yhteisen tiedon paikka koko urakointiketjulle Laskupoimuri Laskupoimuri tehostaa urakkaketjun laskuprosessia Vahti Päätoteuttajan työkalu työturvallisuuslain vaatimusten mukaisen työmaan henkilölistan ja perehdytystietojen ylläpitoon Lue lisää

7 Käyttäjänäkymät Tietomallit Standardit Vakioinnit Lainsäädäntö Työmaaohjaus Talousraportointi Kiinteistötiedot HALLINTA- PALVELUT Kaupalliset palvelut Työmaiden ja kiinteistöjen ID:t Riskienhallinta Kaupalliset palvelut KiRa palvelu- ja tietoväylä Rekisteri- ja tietopalvelut Yritykset Palveluntarjoajat Yksityiset Viranomaiset Kertakirjautuminen Uudet innovaatiot Sähköinen laskutus Suostumukset ja valtakirjat YLEIS- PALVELUT Sähköinen ID-hallinta Sähköinen allekirjoitus PALVELUALUSTAT DIPA (Rakennustieto) Kansallinen palveluväylä Taltio = maksuttomat palvelut

8 Terveyspalvelut Tukipalvelut Asukas- / sijoittajapalvelut Verkosto- ja yhteisöpalvelut Laatupalvelut Rahoitus- ja vakuutustoiminta Raksa palvelut Kiinteistöhallinta - palvelut Kiraflow.fi KiRa-toimialan digitaalinen ekosysteemi Analytiikkapalvelut Viranomais - palvelut Hallintapalvelut Käyttäjälähtöiset palvelut Innovatiiviset liiketoimintamallit Kiinteistöjen koko elinkaarenaikainen data Laitteiden ja koneiden ohjaus, sekä mittaus- ja sensorointidatan hyödyntäminen Playstore -palvelut Tietopalvelut Sosiaaliset verkostot Esineiden internet KiRa-toimijoiden tietojärjestelmät Playstorepalveluiden tarjoajat Vakuutusyhtiöt, pankit ja rahoitus Kauppa ja logistiikka Rekisterija tietopalvelu t Kiinteistöjen elinkaarenaikaise t tiedot Palveluväylät (KAPA, Taltio, DIPA,...)

9 Signspace tuo ekosysteemin toimijat yhteen RAKENNUTTAJA A Dokumenttien jakaminen ja elinkaarenhallinta (sopimukset, kokouspöytäkirjat, raportit, yms.) Tehtävien hallinta (katselmoinnit, allekirjoitukset, luvitukset, työtehtävät, yms.) Viestien lähettäminen asiayhteyksiin liittyen Lomakkeiden ja sivujen luonti (kokouspöytäkirjat, hankintasopimukset, yms.) Omien tapahtumatyyppien luonti (työmaaperehdytys, valtakirja, yms.) Dokumenttien hallinta * Tunnisteet ja metadata listat * Sähköposti ja SMS * SIGNSPACE HANKE A1 HANKE A2 HANKE A3 HANKE A NN Yhteistoiminta muiden ekosysteemin toimijoiden kanssa PÄÄURAKOITSIJA 1 SIGNSPACE HANKE A1 HANKE A3 HANKE B1 Kyvykkyys tietojärjestelmäintegraatioihin * * olemassaolevaa ICT infrastruktuuria

10 Liitokset muihin palveluihin Työmaiden toiminnanohjaus Alihankintasopimusten allekirjoittaminen ja työmaakohtaisten lukuoikeuksien myöntäminen esim. viranomaisille KÄYTTÖOIKEUKSIEN HALLINTA Tilaajavastuu Yritystietomuutosten pika-hyväksyttämiset viranomaisilla, vakuutusyhtiöillä, terveyspalvelun tarjoajilla ja muilla toimijoilla Projektinhallinta Sopimusten, suunnitelmien, pöytäkirjojen, päätösten, tarjousten, työmaakokouksien, vastaanottojen, yms. katselmointi, allekirjoittaminen, jakelu, klassifiointi ja arkistointi eperehdytys Työmaalla tapahtuvien yleis- ja työmaakohtaisten perehdytysten hyväksyminen KÄYTTÖOIKEUKSIEN HALLINTA SIGNSPACE Allekirjoittamispyynnön käynnistäminen ja seuranta ulkopuolisesta järjestelmästä Tapahtumaketjujen upottaminen ulkopuoliseen järjestelmään Integroituminen API:n kautta Palvelun käyttö käyttöliittymän kautta KÄYTTÖOIKEUKSIEN HALLINTA Lupa- ja kaavoitus Lupien myöntäminen sähköisesti Taitorekisteri Pätevyyksien myöntäminen ja verifiointi Valtuutuspalvelut Tietosisältöjen käyttöön liittyvät valtuutukset ereferenssirekisteri Kohteen perustietojen luominen verifioidun tiedon pohjalta, sisältöjen katselmoinnit ja hyväksynnät KÄYTTÖOIKEUKSIEN HALLINTA Viranomaiset Viranomaisraportoinnin automatisointi ja muu yhteistoiminta SÄHKÖISEN ALLEKIRJOITUKSEN JA YHTEISTOIMINNAN VÄLINEET KIRA-TOIMIJOIDEN KÄYTTÖÖN Sosiaaliset verkostot Esineiden internet KiRa-toimijoiden tietojärjestelmät Playstorepalveluiden tarjoajat Vakuutusyhtiöt, pankit ja rahoitus Kauppa ja logistiikka Rekisteri- ja tietopalvelut Kiinteistöjen elinkaarenaikaiset tiedot Palveuväylät (KAPA, Taltio, DIPA,...)

11 Tiekartta HANKE- ESITYS HANKE RAHOITUS VAIHE 1: GO-LIVE VAIHE 2: GO-LIVE VAIHE 3: GO-LIVE Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 ESISELVITYS KEHITYS ALKAA PILOTTIKÄYTTÖ ALKAA TUOTANTOKÄYTTÖ ALKAA DE FACTO KIRA-ALALLA ESISELVITYS JA MVP* KEHITYS PALVELU PILOTTIKÄYTÖSSÄ PALVELU TUOTANTOKÄYTÖSSÄ EKOSYSTEEMIÄ TUKEVA PALVELUKOKONAISUUS ASIAKASPALVELU JA SOVELLUKSEN YLLÄPITO * MVP = Minimum Viable Product (Yksinkertaisin toimiva tuote)

12 Menossa olevat hankkeet Tietomallit ja vakiointi Kiinteistön Isännöinti/Manageeraus Kiinteistön omistaminen/sijoitus Rakennusvaiheen ja ylläpitovaiheen tietomallien yhdistäminen IoT tiedon hyödyntäminen Kapa yhteistyö YM tietovarastot Automaattinen tietomallipohjainen viranomaisraportointi Valtakirja- ja valttireksterit Kapaan STV henkilötietojen tarkistaminen Kapan kautta Kiinteistön käyttäaikaisten tietojen keskitetty hyödyntäminen Vakuus- ja vakuutusprosessin automatisointi Sähköinen allekirjoitus ja arkistointi eperehdytys (yleisperehdytys) Tulevaisuuden kouluympäristö

13 Digikeskus Kira-alan digitalisoinnin kohtaamispaikka Fyysinen ja virtuaalinen show room Kerää tietoa ja kommunikoi SOME:ssa Toimii sillanrakentajana kansainväliselle yhteistyölle Sisältää alan oma kiihdyttämö Toimii yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa

14 Yhteistyömahdollisuudet Osallistuminen eri Kira digi kokeiluhankkeissa Aktiivinen osallistuminen alan Digi -työpajoihin Yhteistyö start up:ien kanssa Uusien verkostopohjaisten yhteispalveluiden kokeilut IoT kokeiluhankkeet Käyttötiedon kerääminen ja analysointi osana Kira palveluväylää Osallistuminen ja vaikuttaminen Digikeskuksen toimintaan Turhien säädösten ilmianto

15 Vastuut ja velvoitteet helposti kuntoon. Kiitos!

STV Digipalvelut nyt ja tulevaisuudessa

STV Digipalvelut nyt ja tulevaisuudessa STV Digipalvelut nyt ja tulevaisuudessa STUL/ Sähköisen talotekniikan rakennuttajaseminaari Lasse Albäck 24.08.2017 STV Digitaalinen palvelukatsaus Mitä palveluita nyt on käytössä Mitkä palvelut valmistuvat

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy

Suomen Tilaajavastuu Oy Suomen Tilaajavastuu Oy Aspida Oy perustettiin vuonna 2006, joka muuttui Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi vuonna 2010. Enemmistöosakkaiksi 2010 perustettuun yhtiöön tulivat Rakentamisen Laatu RALA ry ja Sähkö-

Lisätiedot

KIRA digi uudistaa rakennusalaa. Inspiroidu betonista seminaari Teemu Lehtinen,

KIRA digi uudistaa rakennusalaa. Inspiroidu betonista seminaari Teemu Lehtinen, KIRA digi uudistaa rakennusalaa Inspiroidu betonista seminaari Teemu Lehtinen, 19.1.2017 Betoni mullisti muodonannon RAKENNETUN digi YMPÄRISTÖN JA RAKENTAMISEN mullistaa DIGITALISAATIO HANKE prosessit

Lisätiedot

Dataperusteinen liiketoimintamalli Kiraflow.fi

Dataperusteinen liiketoimintamalli Kiraflow.fi Dataperusteinen liiketoimintamalli Kiraflow.fi Lars Albäck /28.9.2016 Kansana tienhaarassa Jakamistalous Kierrätystalous Alustatalous Virtaustalous Kasvu Luottamus Lego Rohkeus Innostuminen Panttaamistalous

Lisätiedot

#kiradigi. KIRA-digi: Yhdessä digimurroksen kimppuun. Koneyrittäjien Maarakennuspäivä Teemu Lehtinen

#kiradigi. KIRA-digi: Yhdessä digimurroksen kimppuun. Koneyrittäjien Maarakennuspäivä Teemu Lehtinen #kiradigi KIRA-digi: Yhdessä digimurroksen kimppuun Koneyrittäjien Maarakennuspäivä Teemu Lehtinen Kiinteistö- ja rakentamisalan digiloikka Toimintaympäristö ketteräksi Rajapinnat auki ja tieto liikkeelle

Lisätiedot

Digitalisaatio mahdollistajana. KEHTO-foorumi, Lahti Teemu Lehtinen

Digitalisaatio mahdollistajana. KEHTO-foorumi, Lahti Teemu Lehtinen Digitalisaatio mahdollistajana KEHTO-foorumi, Lahti Teemu Lehtinen 10.11.2016 Kuka minä olen? Digipäällikkö KIRA-digi kärkihankkeessa Diplomi-insinööri (2010) Informaatioverkostot, Aalto-yliopisto Diplomityö:

Lisätiedot

Vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota. RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari. Jyväskylä Tarmo Pipatti

Vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota. RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari. Jyväskylä Tarmo Pipatti Vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari Jyväskylä 18.1.2017 Tarmo Pipatti Kiinteistö- ja rakentamisalan digiloikka Toimintaympäristö ketteräksi Rajapinnat

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy:n palvelut ja tietosuojaasetuksen. Mika Huhtamäki ja Antti-Eemeli J. Mäkinen

Suomen Tilaajavastuu Oy:n palvelut ja tietosuojaasetuksen. Mika Huhtamäki ja Antti-Eemeli J. Mäkinen Suomen Tilaajavastuu Oy:n palvelut ja tietosuojaasetuksen velvoitteet Mika Huhtamäki ja Antti-Eemeli J. Mäkinen 20.3.2017 Suomen Tilaajavastuu Oy Suomen Tilaajavastuu Oy auttaa asiakkaitaan poistamalla

Lisätiedot

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero. Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.fi Veronumerolaki Julkisuudessa rakentamisen lakisääteisiä velvoitteita

Lisätiedot

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Yhtenäiset käytännöt luovat sujuvuutta Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden mukanaan

Lisätiedot

MyData sinä päätät tiedoistasi!

MyData sinä päätät tiedoistasi! MyData sinä päätät tiedoistasi! Mika Huhtamäki varatoimitusjohtaja mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi +358 400 616 253 Finnish Transport Safety Agency Suomen Tilaajavastuu Oy 420 000 työntekijää Ilmoita -palvelussa

Lisätiedot

Digitaalinen työllistyminen ja elinikäinen oppiminen kiinteistö- ja rakennusalalla

Digitaalinen työllistyminen ja elinikäinen oppiminen kiinteistö- ja rakennusalalla Digitaalinen työllistyminen ja elinikäinen oppiminen kiinteistö- ja rakennusalalla Isännöinti Suomen Tilaajavastuu Oy Suomen Tilaajavastuu Oy:n omistavat alan liitot Rakentamisen Laatu RALA ry Sähkö-

Lisätiedot

#kiradigi. KIRA-digi vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota. KMTK & KIRA-digi Kuopio Teemu Lehtinen,

#kiradigi. KIRA-digi vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota. KMTK & KIRA-digi Kuopio Teemu Lehtinen, #kiradigi KIRA-digi vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota KMTK & KIRA-digi Kuopio Teemu Lehtinen, 25.4.2017 Kiinteistö- ja rakentamisalan digiloikka Toimintaympäristö ketteräksi Rajapinnat

Lisätiedot

Miten valmistautua 1.7 alkavaan ilmoitusmenettelyyn?

Miten valmistautua 1.7 alkavaan ilmoitusmenettelyyn? Miten valmistautua 1.7 alkavaan ilmoitusmenettelyyn? Suomen Tilaajavastuu Oy Lakivelvoitteet kunnialla kuntoon! Tarjoamme tarvittavat palvelut sekä tilaajavastuulain että veronumerolain noudattamista varten.

Lisätiedot

Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi. 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu.

Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi. 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu. Veronumero.fi-palvelu http://www.veronumero.fi 23.8.2012 Lars Albäck Toimitusjohtaja +358 40 503 3672 lars.alback@tilaajavastuu.fi 2 Laki veronumerorekisteristä (HE 58/2011) Veronumero ja veronumerorekisteri

Lisätiedot

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä

Lisätiedot

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Lars Albäck 07.03.2011 Yritysesittely Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi Kesäkuussa 2010:

Lisätiedot

SUOMEN TILAAJAVASTUU OY

SUOMEN TILAAJAVASTUU OY SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Tarjoaa palvelut rakennustoimialalla toimiville yrityksille viranomaisvelvoitteiden noudattamista varten. Tuoteperheeseen kuuluvat Tilaajavastuu.fi - ja Veronumero.fipalvelukokonaisuudet.

Lisätiedot

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Lars Albäck 24.9.2011 Yritysesittely Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi Kesäkuussa 2010:

Lisätiedot

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT Tietojen ilmoittaminen Veronumero.fi-palveluun vie muutaman minuutin. Se ei maksa mitään, mutta merkitsee suuria asioita yrityksesi tulevaisuudelle. Ilmoitusmenettely on

Lisätiedot

TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016

TILAAJAJAN VASTUUT. Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset. Kirkkonummen huolto 10.2.2016 TILAAJAJAN VASTUUT Tilaajavastuulalain muutokset ja ilmoitusmenettelyn viimeisimmät lisäykset Kirkkonummen huolto 10.2.2016 Lars Albäck toimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 40 503 3672 Lars.alback@tilaajavastuu.fi

Lisätiedot

Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta. Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012

Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta. Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012 Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012 Tilaajavastuulaki Ote tilaajavastuulaista: tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa

Lisätiedot

Veronumero.fi Helpoin tapa hoitaa urakoiden seuranta

Veronumero.fi Helpoin tapa hoitaa urakoiden seuranta Veronumero.fi Helpoin tapa hoitaa urakoiden seuranta Miten säästää aikaa, rahaa ja hermoja Palvelujen käy9ö eri toimijoille Suomen Tilaajavastuu Oy tarjoaa tarvi9avat palvelut sekä >laajavastuulain e9ä

Lisätiedot

eperehdytys tuotantoon

eperehdytys tuotantoon Mikä se on? eperehdytys tuotantoon 8.9.2017 Rakennusala on yhdessä kehittänyt uuden tavan yleisten työturvallisuusasioiden perehdytykseen Yritysten hyvät käytännöt saadaan koko alalle käyttöön Tekniikka

Lisätiedot

Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa?

Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa? Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa? Suomen Tilaajavastuu Oy Mika Huhtamäki 12.4.2011 Suomen Tilaajavastuu Oy Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy

Suomen Tilaajavastuu Oy Riskienhallintaa ja lakivelvoitteita TALOYHTIÖN PUTKIREMONTTI-ILTA Mika Huhtamäki 4.10.2016 varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy 00358400 616 253 mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi www.tilaajavastuu.fi

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Lähtökohtana harmaan talouden ja rakentamisen

Lisätiedot

Taitorekisterin avulla digitalisoidaan ammattipätevyydet sekä niihin liittyvät todistukset ja varmenteet. 1/2017

Taitorekisterin avulla digitalisoidaan ammattipätevyydet sekä niihin liittyvät todistukset ja varmenteet. 1/2017 Taitorekisterin avulla digitalisoidaan ammattipätevyydet sekä niihin liittyvät todistukset ja varmenteet. 1/2017 - mistä on kysymys? Suomen Tilaajavastuu yhdistää ammattipätevyydet toimialasta riippumatta

Lisätiedot

RAKLIn kuulumisia & Rakentamisen laatuhanke Maailma muuttuu maakunta muuttuu

RAKLIn kuulumisia & Rakentamisen laatuhanke Maailma muuttuu maakunta muuttuu RAKLIn kuulumisia & Rakentamisen laatuhanke Maailma muuttuu maakunta muuttuu RAKLIn ja RT:n ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen, RAKLI ry Painopisteet ja osavisiot Strategia

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy Sijoittajaesite

Suomen Tilaajavastuu Oy Sijoittajaesite Suomen Tilaajavastuu Oy Sijoittajaesite 19.10.2018 Sijoittajaesitteestä Tämä sijoittajaesite ei ole arvopaperimarkkinalaissa tarkoitettu osakeantiesite. Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakkeet eivät ole julkisen

Lisätiedot

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

Rakennuttamistiedon uudet ominaisuudet 2011-2014

Rakennuttamistiedon uudet ominaisuudet 2011-2014 Rakennuttamistiedon uudet ominaisuudet 2011-2014 Oulu 15.5.2014 Vuoden 2011 päivitys Tilaajavastuu.fi raportin haku Haahtela Aikataulu + aikataulumalleja Mm. Tate valvonnan asiakirjamalleja lisätty Raklin

Lisätiedot

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri. Moderni työkalu työn hallintaan

Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri. Moderni työkalu työn hallintaan Visma Liikkuvan työn ratkaisut: Työmaarekisteri Moderni työkalu työn hallintaan (Visma L7, Visma Business ja Visma Nova) Urakoitsijat ERP:n asiakkaat haettavissa Työntekijät ERP:n henkilöt haettavissa,

Lisätiedot

Veronumero tuli, olitko valmis? Tietoa veronumerolaista, ilmoittamisvelvollisuudesta ja Veronumero.fi-palveluista

Veronumero tuli, olitko valmis? Tietoa veronumerolaista, ilmoittamisvelvollisuudesta ja Veronumero.fi-palveluista Veronumero tuli, olitko valmis? Tietoa veronumerolaista, ilmoittamisvelvollisuudesta ja Veronumero.fi-palveluista Sähköurakoitsijapäivät 19.4.2013 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Suomen Tilaajavastuu

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyä koskevat erityisehdot ( DPA ) Suomen Tilaajavastuu Oy

Henkilötietojen käsittelyä koskevat erityisehdot ( DPA ) Suomen Tilaajavastuu Oy Henkilötietojen käsittelyä koskevat erityisehdot ( DPA ) Suomen Tilaajavastuu Oy 19.04.2018 Miksi ja milloin tarvitaan henkilötietojen käsittelyä koskevat erityisehdot EU:n yleinen tietosuoja-asetus tulee

Lisätiedot

Työhön ja rakennustyömaalle perehdyttäminen

Työhön ja rakennustyömaalle perehdyttäminen 26.4.2019, Heureka Työhön ja rakennustyömaalle perehdyttäminen Aleksi Auer SRV Rakennus Oy 1 Esittely ja SRV lyhyesti Agenda Työhön perehdytys SRV:llä Uuden työntekijän perehdytys Rakennustyömaalle perehdyttäminen

Lisätiedot

Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan?

Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan? Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan? http://www.tilaajavastuu.fi Mika Huhtamäki Varatoimitusjohtaja Tilaajavastuu.fi +358 400 616 252 mika.huhtamaki@aspida.com Suomen

Lisätiedot

IoT-tieto virtaamaan ja tehokkaasti hyödyksi

IoT-tieto virtaamaan ja tehokkaasti hyödyksi IoT-tieto virtaamaan ja tehokkaasti hyödyksi 24.04.2017 RAKLI Taustaa - Tämän hetken tilanne, tilaajien haasteet Kaikkea tarvittavaa dataa ei voida kerätä esim. energia ja vesilaitoksilta Kaikki laitetoimittajat

Lisätiedot

Esi$elyssä Työmaarekisteri ja Työmaa- avain 12.5.2014

Esi$elyssä Työmaarekisteri ja Työmaa- avain 12.5.2014 Esi$elyssä Työmaarekisteri ja Työmaa- avain 12.5.2014 Mika Huhtamäki Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Oy +358 400 616 252 mika.huhtamaki@dlaajavastuu.fi www.veronumero.fi partnerit.veronumero.fi

Lisätiedot

Kiinteistö ja rakennusala kärkihankkeella avoimeen ja yhteentoimivaan ekosysteemiin. Pekka Manninen/ SuomenTilaajavastuuOy Kuntamarkkinat 14.9.

Kiinteistö ja rakennusala kärkihankkeella avoimeen ja yhteentoimivaan ekosysteemiin. Pekka Manninen/ SuomenTilaajavastuuOy Kuntamarkkinat 14.9. Kiinteistö ja rakennusala kärkihankkeella avoimeen ja yhteentoimivaan ekosysteemiin Pekka Manninen/ SuomenTilaajavastuuOy Kuntamarkkinat 14.9.2017 KIRA liiketoiminnan näkökulma Avoin ja yhteen toimiva

Lisätiedot

HENKILÖLISTA-PALVELU Käyttöohjeet versio 13.5.2013

HENKILÖLISTA-PALVELU Käyttöohjeet versio 13.5.2013 HENKILÖLISTA-PALVELU Käyttöohjeet versio 13.5.2013 Henkilölista -palvelu 1 Sisältö 1. Veronumerolaki ja raportointi... 2 2. Henkilölista-palvelun sisältö... 2 2.1. Palvelun käyttötarkoitus ja hyödyt...

Lisätiedot

Digitalisaatio rakennusalalla, mistä on kysymys, miten siihen pääsee mukaan?

Digitalisaatio rakennusalalla, mistä on kysymys, miten siihen pääsee mukaan? Digitalisaatio rakennusalalla, mistä on kysymys, miten siihen pääsee mukaan? #kiradigi #WDBE2019 Digipäällikkö Teemu Lehtinen 1 KIRA digi 2 KIRA digi VISIO Avoin ja yhteentoimiva rakennetun ympäristön

Lisätiedot

VRK palvelualustana. Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä Lea Krohns ja Janne Viskari

VRK palvelualustana. Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä Lea Krohns ja Janne Viskari VRK palvelualustana Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä 28.9.2017 Lea Krohns ja Janne Viskari VRK strategia 2016-2020 Väestörekisterikeskuksen visio Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme.

Lisätiedot

Harmaan talouden torjunta rakennusalalla Tietoa tilaajavastuu- ja veronumerolaista sekä käytännön palveluista

Harmaan talouden torjunta rakennusalalla Tietoa tilaajavastuu- ja veronumerolaista sekä käytännön palveluista Harmaan talouden torjunta rakennusalalla Tietoa tilaajavastuu- ja veronumerolaista sekä käytännön palveluista RFID rakennusalalla seminaari 7.5.2013 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Suomen Tilaajavastuu

Lisätiedot

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt 15.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Lain velvoi@eet Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden veronumeroiden

Lisätiedot

eperehdytys kerta vuodessa riittää

eperehdytys kerta vuodessa riittää eperehdytys kerta vuodessa riittää 4.11.2016 Heidi Husari eperehdytys -projektin tausta Rakennusala on tilastojen mukaan tapaturma-altis ja yksi vaarallisimmista toimialoista maassamme Kehnon työturvallisuuden

Lisätiedot

Platform of Trust Tieto virtaamaan KiRa -alalla

Platform of Trust Tieto virtaamaan KiRa -alalla Platform of Trust Tieto virtaamaan KiRa -alalla 29.8.2018 PLATFORM TILANNEKATSAUS PL ATFORM 430 000 aktiivisia työsuhteita Ilmoita -palvelussa 33 000 työmaata Työmaarekisterissä 55 000 Luotettavaa Kumppania

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Rakennusteollisuus RT ry RT:n hallitus Lauri Kivekäs

Miten tästä eteenpäin? Rakennusteollisuus RT ry RT:n hallitus Lauri Kivekäs Miten tästä eteenpäin? Rakennusteollisuus RT ry RT:n hallitus 11.10.2017 Lauri Kivekäs Tapaturmataajuus 2015 2017 kk tilasto TRT + RTT + Infra / Vähintään yhden (1) päivän työkyvyttömyys (tapaturmapäivä

Lisätiedot

Informaationhallinta ja sähköiset palvelut

Informaationhallinta ja sähköiset palvelut Informaationhallinta ja sähköiset palvelut Sami Niskanen LUOTTAMUKSELLINEN Digitalisaation tavoitteet Lähde: Valtiovarainministeriö 24.1.2018 2 Toimintaympäristön muutos Merkitys NYT Vähän alueellista

Lisätiedot

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Rakli Lausunto 01.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

Kiinteistösijoittamisen ja -johtamisen tieto liikkumaan KTI:n kokeiluhanke KIRA-digi-ohjelmassa

Kiinteistösijoittamisen ja -johtamisen tieto liikkumaan KTI:n kokeiluhanke KIRA-digi-ohjelmassa Kiinteistösijoittamisen ja -johtamisen tieto liikkumaan KTI:n kokeiluhanke KIRA-digi-ohjelmassa 11.10.2017 1 Tavoite: vuokraamiseen liittyvät tiedot liikkuvat tehokkaasti ja automaattisesti osapuolten

Lisätiedot

RASTI-työpaja , työryhmä 5. Joona Majurinen

RASTI-työpaja , työryhmä 5. Joona Majurinen RASTI-työpaja 8..08, työryhmä Aarni Heiskanen Matti Heiskanen Jouko Kanerva Joona Majurinen Heta Timonen AE Partners KTI Kiinteistötieto Rakennustieto Solita Sitowise Rakennustieto Käyttötapaus - rakennuslupaprosessi

Lisätiedot

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön

Muutos. Nopea, jatkuva, kiihtyvä ja pysähtymätön Suomen julkishallinnon digitaalinen tulevaisuus Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain muilta mailta lainattua ja paljon itse tehtyä 28.3.2017 Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Muutos Nopea, jatkuva, kiihtyvä

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

Vektor3 kokeiluhanke. Loppuraportti

Vektor3 kokeiluhanke. Loppuraportti Vektor3 kokeiluhanke Loppuraportti 4.6.2018 info@vektor.io Sisältö Hakemuksessa kuvatut tavoitteet. Kuvaus kehitetystä palvelusta. Poikkeamat suhteessa hakemukseen. Tulosten hyödynnettävyys ja vaikutukset.

Lisätiedot

Mistä luotettava urakoitsija? -Tilaajavastuulaki, veronumerolaki ja taloyhtiön remontit

Mistä luotettava urakoitsija? -Tilaajavastuulaki, veronumerolaki ja taloyhtiön remontit Mistä luotettava urakoitsija? -Tilaajavastuulaki, veronumerolaki ja taloyhtiön remontit Suomen Tilaajavastuu Oy Mika Huhtamäki 18.9.2012 Tilaajan muistilista: 1. Halvin ei ole aina kokonais kustannuksiltaan

Lisätiedot

Miksi tarvitsemme eperehdytyksen?

Miksi tarvitsemme eperehdytyksen? Miksi tarvitsemme eperehdytyksen? Työmaiden työturvallisuusperehdytyksestä Rakennusala on tilastojen mukaan tapaturma-altis ja yksi vaarallisimmista toimialoista maassamme Kehnon työturvallisuuden kielteiset

Lisätiedot

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä

Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä Korjaushankkeen valmistelu taloyhtiössä TARVE- SELVITYS HANKE- SUUNNITTELU SUUNNITTELU RAKENTAMISEN VALMISTELU RAKENTAMINEN VASTAANOTTO JA TAKUU Kiinteistöilta Oulu 13.1.2010 NYKYTILAN JA KORJAUSTARPEEN

Lisätiedot

Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki

Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Veronumero.fi Ilmoitusmenettely, palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt 31.1.2014 Suomen Tilaajavastuu Oy M.Huhtamäki Lain velvoitteet Rakennusalan veronumerorekisteri Veronumerolaki Kaikkien työntekijöiden

Lisätiedot

RAKLI suosittelee jäsenilleen voimakkaampia toimia talousrikollisuuden

RAKLI suosittelee jäsenilleen voimakkaampia toimia talousrikollisuuden RAKLI suosittelee jäsenilleen voimakkaampia toimia talousrikollisuuden torjumiseksi Harmaan talouden kokonaismääräksi on arvioitu 6,9 prosenttia bruttokansantuotteesta ja sen arvioidaan aiheuttavan vuosittain

Lisätiedot

7.9.2011. Luonnos laiksi veronumerorekisteristä (lausuntopyynnön 3.8.2011versio)

7.9.2011. Luonnos laiksi veronumerorekisteristä (lausuntopyynnön 3.8.2011versio) LAUSUNTO 1 (5) Valtiovarainministeriö PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTOPYYNTÖ 4.8.2011 (VM068:00/2011), sen täydennys 17.8.2011 sekä STM:n 10.8.2011 esittämät lisäykset 4.8.2011 lausuntopyyntömateriaaliin

Lisätiedot

Tuotemalli ja kiinteistöliiketoiminta VBE2/Tiina Järvinen

Tuotemalli ja kiinteistöliiketoiminta VBE2/Tiina Järvinen Tuotemalli ja kiinteistöliiketoiminta VBE 2 Kiinteistön elinkaari Kilpailu Hankkeen osapuolet Kiinteistön tuotemalli Mahdollisuudet VBE 2 1. Kiinteistön tuotemallin käyttömahdollisuudet 2. Kiinteistöalan

Lisätiedot

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. 1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Luotettava Laatutyömaa Alan järjestäytyneet

Lisätiedot

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Lain tarkoitus ja tavoite Reaaliaikaisen kokonaiskuvan luominen yrityksistä ja työntekijöistä Tietojen avulla voidaan käsitellä, arvioida ja määritellä asiakkaiden verotusstatusta

Lisätiedot

SOPPARI. Sopimustoimittajan käyttöohje versio IS-Hankinta Oy

SOPPARI. Sopimustoimittajan käyttöohje versio IS-Hankinta Oy SOPPARI Sopimustoimittajan käyttöohje versio 13.10.2016 IS-Hankinta Oy Sisällysluettelo YLEINEN OSIO s.3 Rekisteröityminen ja palvelun käytön aloittaminen s.5 Käyttäjähallinta s.6 Käyttäjäprofiili s.7

Lisätiedot

Vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota. Minna Perähuhta,

Vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota. Minna Perähuhta, Vauhdittaa kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota Minna Perähuhta, Kiinteistö- ja rakentamisalan digiloikka Toimintaympäristö ketteräksi Rajapinnat auki ja tieto liikkeelle Kokeiluilla uutta bisnestä

Lisätiedot

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC Työmaajärjestelmä on uusinta mobiiliteknologiaa hyödyntävä monipuolinen järjestelmä, joka tehostaa työmaiden päivittäisiä toimintoja ja rutiineja. East Dataconst Oy Puh. +358

Lisätiedot

KTI Kiinteistötieto Oy. Kiinteistösijoittamisen ja johtamisen yhteinen tietomalli. Projektin esittely KTI Kiinteistötieto Oy

KTI Kiinteistötieto Oy. Kiinteistösijoittamisen ja johtamisen yhteinen tietomalli. Projektin esittely KTI Kiinteistötieto Oy Kiinteistösijoittamisen ja johtamisen yhteinen tietomalli Projektin esittely 20.3.2017 1 Sisältö Yhteenveto Tavoitetila Hyödyt Tietomalliin perustuva tiedonsiirtoratkaisu Hankkeen toteutus 2 Yhteenveto:

Lisätiedot

Tilaajan näkökulma. Tilaajan tahtotila päällystealan digitalisoinnin kehittämisessä. Tuomas Vasama. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Tilaajan näkökulma. Tilaajan tahtotila päällystealan digitalisoinnin kehittämisessä. Tuomas Vasama. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tilaajan näkökulma Tilaajan tahtotila päällystealan digitalisoinnin kehittämisessä 6.11.2015 Liikennevirasto: Fiksut väylät älykäs liikenne Koko yhteiskunnan käyttöön avattu tieto luo uusia palveluita,

Lisätiedot

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Taustoitus Järjestäjien tarve yhteiselle asiakaspalautteen keräämisen järjestelmälle nousi esiin kevään selvityksessä Asiakaspalautetieto on myös osa kansallista sote-tietopohjaa

Lisätiedot

Uutta tulossa XBRL, tulorekisteri, KaPa. Jukka Kyhäräinen Tietovirtayksikkö

Uutta tulossa XBRL, tulorekisteri, KaPa. Jukka Kyhäräinen Tietovirtayksikkö Uutta tulossa XBRL, tulorekisteri, KaPa Jukka Kyhäräinen Tietovirtayksikkö 28.11.2014 Sisältö XBRL Tulorekisteri Kansallinen palveluarkkitehtuuri palveluväylä palvelunäkymät tunnistus roolien ja valtuutusten

Lisätiedot

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot (8) Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot (8) Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot: Tarjoajan nimi Tarjoajan osoite Y-tunnus

Lisätiedot

Roolit ja valtuudet -hanke Asiointivaltuudet /suomi.fi -palvelu. Paasitorni Matti

Roolit ja valtuudet -hanke Asiointivaltuudet /suomi.fi -palvelu. Paasitorni Matti Roolit ja valtuudet -hanke Asiointivaltuudet /suomi.fi -palvelu Paasitorni 29.9.2015 Matti Hiltunen @vrk.fi Suomi.fi - Asiointivaltuudet -palvelun tavoitteen tiiviste Kansallisen asiointivaltuudet -palvelun

Lisätiedot

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö

Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö Paikkatietoalusta Maanmittauspäivät 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Mitä on Yhteiskunnan Digitalisaatio? Se on organisaatiorajoja ja toimintatapoja rikkovaa, asiakaslähtöistä uusien palvelujen ja

Lisätiedot

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 STRATEGISET TEEMAT VISIO SKOL uudistaa yhteiskunnallisesti merkittävää suunnittelu- ja konsultointialaa, joka menestyy

Lisätiedot

Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014

Työmaarekisteri ja työmaaavain. Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014 Työmaarekisteri ja työmaaavain Visma Työmaarekisteri ja työmaa-avain Visma L7:ssa Vanajanlinna 8.5.2014 Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena on tehostaa verotulojen

Lisätiedot

Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot

Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot D/349/0.03.0.00/06 (8) Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot D/349/0.03.0.00/06 (8) Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot: Tarjoajan nimi Tarjoajan

Lisätiedot

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö 2.10.2018, Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus Tiedon käyttö asiakaslähtöisen toiminnan perustana Lait, Linjaukset Toimintatavat Tiedonhallinta Palvelussa

Lisätiedot

Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat

Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat Digi Roadshow Kuopio 23.4.2015 Jaakko Rintamäki Ympäristösi parhaat tekijät Sito? 2 Infrajohtamisen konsultointi

Lisätiedot

YTPA Yksityistietiedon palvelualusta

YTPA Yksityistietiedon palvelualusta YTPA Yksityistietiedon palvelualusta Metsätieto ja sähköiset palvelut hankkeen loppuseminaari 22.1.2019 Seppo Niskanen Suomen metsäkeskus Biotalouden tietietojärjestelmä -hanke Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

ICT barometri Tekesin tilaama nopea web kysely, jonka toteutti VTT Rakentamisen tiedonhallinta Kysely avoinna

ICT barometri Tekesin tilaama nopea web kysely, jonka toteutti VTT Rakentamisen tiedonhallinta Kysely avoinna ICT barometri 2007 Tekesin tilaama nopea web kysely, jonka toteutti VTT Rakentamisen tiedonhallinta Kysely avoinna 2. 25.1.2007 Kyselyn jakelu Tekes SARA teknologiaohjelman sähköpostijakelun kautta Ei

Lisätiedot

Ekosysteemipalveluista työtä ICT-osaajille. Keskustelutilaisuus 13.10.2014 Hanna Laurell, Johanna Kinnunen

Ekosysteemipalveluista työtä ICT-osaajille. Keskustelutilaisuus 13.10.2014 Hanna Laurell, Johanna Kinnunen Ekosysteemipalveluista työtä ICT-osaajille Keskustelutilaisuus 13.10.2014 Hanna Laurell, Johanna Kinnunen Ekosysteemipalvelut -Elävän luonnon ihmiselle tuottamia hyötyjä ja palveluja- Ekosysteemipalvelujen

Lisätiedot

SOPIMUSKONE KIINTEISTÖALALLE

SOPIMUSKONE KIINTEISTÖALALLE 1 Sopimuskone Mahdollistaa asiakirjojen laatimisen pikavalintojen avulla nopeasti ja laadukkaasti. Käyttövalmiit asiakirjamallit mm. vuokrasopimuksista, kauppakirjoista, työsopimuksista ja kokouspöytäkirjoista.

Lisätiedot

Digikaavoituksen arkea kunnissa

Digikaavoituksen arkea kunnissa Digikaavoituksen arkea kunnissa Tulevaisuuden digikaavoitus, 10.10.2017 Anne Jarva Digikaavoituksen arkea kunnissa Kuntien digihaasteet Mitä on digikaavoitus? Esimerkkejä kunnista Miten eteenpäin? 2 Lähtöasetelma:

Lisätiedot

Hallituksen esitys 59/2016vp laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista Liikenne- ja viestintävaliokunta

Hallituksen esitys 59/2016vp laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallituksen esitys 59/2016vp laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista 29.4.2016 Liikenne- ja viestintävaliokunta Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain tarkoituksena on parantaa julkisten

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa PTV:n perusteet ja hyödyt -tiivistetty tietopaketti 29.11.2017 Esimerkkejä Suomi.fi-palvelutietovaranto on yksi

Lisätiedot

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon kaupungin 100 % omistama yhtiö Suomen toiseksi suurin kunnallinen vuokrataloyhtiö Kiinteistöjä 275 kpl Asuntoja 14.400 Asukkaita n. 32.000 Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori

Rakentamisen uudet velvoitteet. Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Rakentamisen uudet velvoitteet Rakennuttajapäivät 2015 Ylitarkastaja Pirkko Vuori Käsiteltävät aiheet 1. Taustaa 2. Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Tilaajan velvollisuudet / urakkatiedot Päätoteuttajan

Lisätiedot

Isaacus näkökulma HealthHub

Isaacus näkökulma HealthHub Isaacus näkökulma HealthHub 30.09.2016 Palveluoperaattorin toimintaympäristö Palveluoperaattori, tietovarantokeskus, operaattori vai Digital Health Hub? Sitra Etunimi Sukunimi 0.0.2016 3 Sote-tietojen

Lisätiedot

Valvoja Toimittajien seuranta

Valvoja Toimittajien seuranta Käyttöohje Valvoja Toimittajien seuranta Versio_06.2015 1 Sisältö: Käyttöohje... 1 Valvoja Toimittajien seuranta... 1 Uusi asiakas... 3 1. Kirjaudu sisään... 3 2. Valvojan käyttö... 3 3. Luo käyttäjätunnukset...

Lisätiedot

Paikkatietopoliittinen selonteko, yrityssektori

Paikkatietopoliittinen selonteko, yrityssektori Paikkatietopoliittinen selonteko, yrityssektori Väliraportti Sito Parhaan ympäristön tekijät Sisältö Tilanne ja aikataulu Sähköiset kyselyt ja haastattelut Työpajojen kuvaus Nostoja haastattelusta Huom!

Lisätiedot

HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN. Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012

HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN. Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012 HELPOSTI SÄHKÖISEEN LASKUTUKSEEN Jaakko Laurila E-invoicing forum 31.10.2012 Basware verkkolaskuoperaattorina Yli 25 vuoden kokemus laskujen käsittelystä ja hankinnasta maksuun -prosessista Avoin verkko

Lisätiedot

Viestinvälityksellä tehokkuutta terveydenhuollon yhteistoimintaan Timo Airaksinen, Business Manager, Itella Suomi Oy

Viestinvälityksellä tehokkuutta terveydenhuollon yhteistoimintaan Timo Airaksinen, Business Manager, Itella Suomi Oy Viestinvälityksellä tehokkuutta terveydenhuollon yhteistoimintaan Timo Airaksinen, Business Manager, Itella Suomi Oy 24.03.2013 /ecare/ Timo Airaksinen / Itella Copyright Itella Suomi Oy Suomen Posti =

Lisätiedot

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon

Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Taipuuko Kansalaisten asiointitili terveydenhuoltoon Valtiovarainministeriö Neuvotteleva virkamies Riku Jylhänkangas Sisällysluettelo Kansalaisten asiointitilin toteuttaminen Asiointitilin toiminta Asiointitili

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen 20.9.2010 VN periaatepäätös Valtioneuvoston periaatepäätökseen 21.6.2007 kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista vuosina 2007-2011 on kirjattuna:

Lisätiedot

RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013. Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012

RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013. Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012 RAKENNUSALAN VALVONTASUUNNITELMA 2013 Keijo Päivärinta Rakennuskonepäivät 8-10.11.2012 Keijo Päivärinta / Jan Rosqvist Valvonnan tavoite Valvonnan keskeinen ajatus on saada sirpaloitunut yrittäjäjoukko

Lisätiedot