KIERTOKIRJEKOKOELM A
|
|
- Kalle Virtanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELM A 1986 Nro 55 Nro 55 Kiertokirje valtion työntekijäin terveydenhuollon ohjesäännön soveltamisesta posti-ja telelaitoksessa sekä työsopimussuhteisten työntekijäin sairaudenhoidon kustannusten korvaamisesta Valtion työntekijäin terveydenhuollon ohjesäännössä (THOS) määritetään työnantajan maksuvelvollisuus sairaudenhoidossa. Tämä edellyttää vaivaa tai oiretta, jota lähdetään selvittämään ja hoitamaan. Ohjesäännön soveltamispiiriin kuuluvat kaikki yksityisoikeudellisessa työ- tai oppisopimussuhteessa valtioon olevat toimihenkilöt ja työntekijät, joiden säännöllinen työaika yhdessä tai useammassa samanaikaisessa palveluksessa on yhteensä vähintään 20 tuntia viikossa. Mikäli toimihenkilön ja työntekijän työaika vaihtelee on hänellä oikeus ohjesäännön mukaisiin etuuksiin niinä kuukausina, jolloin hänen keskimääräinen viikottainen työaikansa on vähintään 20 tuntia. Ohjesäännön sisältämät sairaanhoidolliset etuudet ovat voimassa myös silloin, kun toimihenkilölle ja työntekijälle maksetaan sairasvakuutuslain mukaista äitiysrahaa, isyysrahaa tai vanhempainrahaa. Posti- ja telelaitoksessa terveydenhuollon ohjesäännön soveltamispiiriin kuuluu noin henkilöä, joista tässä esityksessä käytetään ohjesäännön mukaisesti työntekijä-nimitystä. Terveydenhuollon ohjesääntö on valtioneuvoston päätös ja sitä täydentävät soveltamisohjeet on antanut valtiovarainministeriö. Terveydenhuollon ohjesääntö on useaan otteeseen kokonaan uudistettu. Ensimmäinen ohjesääntö tuli voimaan vuonna 1947 ja nykyisin käytännössä toteutettava ohjesääntö on vuodelta THOS ja sairausva kuutuslaki (SVL' täydentävät toisiaan Kaikkia Suomen kansalaisia koskeva sairausvakuutuslaki (SVL) ja sitä täydentävä asetus (SVA) tulivat voimaan vuonna 1964.
2 2 Nykyisin terveydenhuollon ohjesääntö monissa kohdin myötäilee sairausvakuutuslakia, mikä johtunee siitä, että ohjesääntöä alemmanasteisena säännöksenä on muutettu lakiin paremmin soveltuvaksi. Merkittäviä eroavaisuuksia toki on, mutta niistä lähemmin jäljempänä. Sairausvakuutuslain ja -asetuksen perusteella kansalaisten (vakuutettujen) sairauskustannukset korvataan yhteiskunnan varoista (KELA:n sairausvakuutusrahasto). Terveydenhuollon ohjesäännön sääteleminen rajoituksin valtiotyönantaja korvaa työntekijäinsä sairauskustannukset. Työnantaja ja KE LA sairauskustan nusten korvaajina Maksamistaan työntekijäinsä sairauskustannuksista saavat valtion virastot ja laitokset SVL:n perusteella korvausta Kansaneläkelaitokselta (em.sairausvakuutusrahastosta). Korvaus on tällä hetkellä 60 % KELA:n hyväksymistä kustannuksista. Posti- ja telelaitoksessa korvaushakemuksen tekee PTH:n hallinto-osaston sosiaali- ja terveystoimisto. Sairausvakuutuslain ja -asetuksen mukaan vakuutetun sairauskustannukset korvataan kokonaan (100-prosenttisesti), esim. eräät ilmaislääkkeet, jotka kohdistuvat 36:een sairauteen tai sairausryhmään, tai lääkekorvaus maksetaan 90 %:n tai 50 %:n osakorvauksena, jolloin osakorvaukseen liittyy myös vakuutetun ns. omavastuuosuus. Vuoden 1986 alusta lähtien 90-prosenttisesti korvattavien lääkkeiden (esim. verenpainelääkeet) rinnalle on otettu myös eräitä kliinisiä ravintovalmisteita. Samoin 50-prosenttisesti korvattavien lääkkeiden rinnalle on hyväksytty eräitä kliinisiä ravintovalmisteita sekä eräitä pitkäaikaisen ihosairauden hoitoon soveltuvia perusvoiteita. Muut SV:n korvaukset perustuvat osakorvaukseen ja siihen kiinteästi liittyvään omavastuuosuuteen. Terveydenhuollon ohjesäännön perusteella työnantaja ei korvaa lääkekustannuksia eikä diagnostisia valmisteita, joten työntekijä hakee lääkärin määräämistä lääkkeistä, kliinisistä ravintovalmisteista, diagnostisista valmisteista ja perusvoiteista SV:n mukaisen korvauksen paikallisesta sairausvakuutustoimistosta. THOS ei korvaa lää kekustannuksia Yleissairauksien osalta terveydenhuollon ohjesääntö lähtee täyden korvauksen periaatteesta. Osakorvausprosentteja ja omavastuuosuutta ei tunneta. Joissakin yksityistapauksissa kustannuksille saattaa määräytyä katto hoitokertojen mahdollisen rajoittamisen kautta. THOS ei tunne pro senttejä ja omavas tuuta
3 3 Terveydenhuollon ohjesäännön keskeisin henkilö on työpaikan lääkäri, joka ensisijaisesti on: Ensisijaisuutta noudatettava PTL:n työterveysaseman lääkäri, valtion alueellisen työterveysaseman lääkäri tai VR:n terveydenhuoltokeskuksen lääkäri. Tämä koskee niitä paikkakuntia, joilla kyseinen työterveysasema vastaa laitoksen työterveyshuollosta. Muuten ensisijaiseksi hoitopaikaksi katsotaan terveyskeskus tai sairaalan poliklinikka. Mikäli ensisijaisessa hoitopaikassa ei ole aikoja, voidaan kääntyä terveyskeskuksen ja tietyillä paikkakunnilla niiden yksityisten lääkäriasemien puoleen, joiden kanssa laitos on tehnyt hoitosopimuksen. Tällöin näitä lääkäreitä pidetään työnantajan osoittamina lääkäreinä. Ohjesääntö edellyttää, että työnantaja (PTL) maksaa työntekijänsä lääkärissäkäyntikustannukset osoittamalleen lääkärille. Jos työntekijä jostakin syystä ei tahdo mennä työpaikan lääkärille, niin hän voi mennä muullekin lääkärille tietoisena siitä, että työnantajalla ei ole maksuvelvollisuutta. SV:n paikallistoimistosta hän saa KELA:n palautustaksan mukaisen korvauksen ja omavastuuosuutta osoittavan kuitin minkä voi liittää veroilmoitukseen. Pitkäaikaissairauksissa (kroonikot), joissa työntekijä on jo kauan ollut ns. oman lääkärin potilaana ja työntekijän sairaustiedot ovat tämän lääkärin käytössä, saattaa olla asiallista, että hoitosuhdetta ei katkaista. Oikeuden tähän voi etukäteen myöntää työpaikan lääkäri. Tarpeen vaatiessa työpaikan terveysasema voi lähettää työntekijän erikoislääkärin tutkimukseen. Tällöin on kysymys työpaikan lääkärin tarvitsemasta konsultointiavusta, jonka tulisi rajoittua 1-2 käyntiin erikoislääkärillä. Erikoislääkärille vain konsultointia varten Jos työpaikan lääkäri toteaa, että työntekijän sairaus tai sairauden diagnoosin selvittäminen välttämättä edellyttää hammaslääkärin tutkimusta, voi hän osoittaa työntekijän hammaslääkärille, jolloin hammaslääkäri toimii erikoislääkärinä.
4 4 Jos jonkin sairauden hoito edellyttää jatkuvaa erikoislääkärinhoitoa ja halutaan maksusitoumus, on tähän hankittava työpaikan lääkärin kirjallinen suostumus etukäteen. Ilman työpaikan lääkärin lähetettä erikoislääkärin tutkimukseen ja hoitoon hakeutunut työntekijä vastaa itse tutkimus- ja hoitokustannuksista. Työpaikan lääkärin tai häntä konsultoineen erikoislääkärin määräämät laboratorio- ja röntgentutkimukset korvataan työnantajan toimesta. Samoin korvataan heidän määräämänsä fysikaalinen hoito. Lääkärin määräämä fysikaalinen hoito käsittää enintään viisitoista hoitokäyntiä. Hoitoa annetaan lääkintöhallituksen hyväksymässä fysikaalisessa hoitolaitoksessa tai lääkintävoimistelijan toimesta. Myös terveyskeskuksissa annetaan fysikaalista hoitoa. Fysikaalinen hoito Ohjesäännön mukaan työnantaja korvaa työntekijälle annetun äkillisen hammassairauden vaatiman ensiavunluonteisen hoidon. Ensiavunluonteinen hammashoito Hammashoitoon hakeutuminen edellyttää vaivaa tai oiretta. Ensiavunluonteinen hammashoito on tarkoitettu ensimmäisellä käyntikerralla tapahtuvaksi. Mahdolliset jatkokäynnit ovat muuta hammashoitoa. Hammaslääkärin toimenpidemerkintöjen perusteella ratkaistaan hoitoon sisältynyt ensiavun osuus. Epäselvissä hammashoidon korvaustapauksissa antaa lausunnon halinto-osaston sosiaali- ja terveystoimisto. Vaikean perustaudin hoitona KELA korvaa eräitä hammashoidollisia toimenpiteitä, kuten hampaan poistosta ja juurihoidosta aiheutuneita kustannuksia. Posti- ja telelaitos voi korvata tällaiset kustannukset etukäteen haetun ylilääkärin lausunnon perusteella. Tällaisia tauteja ovat mm. leukemia, insuliinidiabetes ja nivelreuma. Hakemukseen on liitettävä perustautia hoitaneen lääkärin laajempi lausunto (B-todistus). Perustaudin hoitoon liittyvä hammashoito Terveydenhuollon ohjesäännön käytännön toteuttamisen keskeisin asiakirja on työnantajan osoitus lääkärille. Osoituksen antaessaan työnantaja (edustajansa välityksellä) sitoutuu maksamaan osoituksen saaneen työntekijän lääkäri- ym. sairauskustannukset edellä esitettyjen ohjeiden mukaisesti (esim. hammaslääkäri, erikoislääkäri). Osoitukset lääkärille/hammaslääkärille
5 5 Posti- ja telelaitoksessa osoitusten (passitusten) voimassaoloajat ovat: osoitus lääkärille, erikoislääkärille, laboratorio- tai röntgentutkimukseen: antopäivästä 30 päivää eteenpäin (1 kk); osoitus fysikaaliseen hoitoon: antopäivästä 60 päivää (2 kk); osoitus hammaslääkärille: viikonpäivästä riippuen 3-4 päivää. Pääsääntöisesti työnantaja maksaa kustannukset täysimääräisinä alkuperäiskuittia vastaan. Omavastuukustannuksia ei korvata. Mikäli työntekijän sairauden laatu tai vaikeat liikenneolosuhteet vaativat erityiskuljetusneuvoa, kuten vuokra-auton tai sairaankuljetusauton käyttöä ja lääkäri on tehnyt osoitukseen (SV 503) tätä koskevan merkinnän, on työntekijän haettava maksamistaan matkakustannuksista korvaus SV:n toimistosta. Matkakustannukset Jos työntekijä sairastuu ollessaan työnantajan määräyksestä työ- tai virkamatkalla varsinaisen työ- tai asuinpaikkakuntansa ulkopuolella, korvaa työnantaja matkakustannukset lääkärile tai sairaalaan halvinta mahdollista kuljetustapaa käyttäen. Käytännön esimerkkejä korvausperiaatteista tulkintakysymyksissä. Korvataan akupunktio lääkärin toimenpiteenä vastaanoton yhteydessä SUP ja PUVA ihotautilääkärin lähetteellä psykoterapia etukäteen sovittuna (stt.) ravitsemusterapeutin antama ohjaus etukäteen sovittuna (stt.) sydänkuntoutusvoimistelu fysikaalisena hoitona muun sairauden takia tarvittava hammashoito työpaikan lääkärin suosittelemana hieronta muun fysikaalisen hoidon osana (esim. liikehoito)
6 6 kemiallinen kynsien poisto lääkärin lähetteellä lääkärintodistus ilmaislääkkeitä varten Ei korvata psykologin hoitoa kiropraktiikka- ja naprapaattihoitoa akupunktiohoitoa fysikaalisena hoitona hierontaa ainoana fysikaalisena hoitona raskauden toteamista ja ehkäisyä silmälaseja ja niiden määräämistä apuvälineitä sidetarvikkeita omaehtoista terveystarkastusta omaa etuutta varten tarvittavia todistuksia (henkivakuutus, verotus, ajokortti ym.) Tulkinnanvaraiset tapaukset ratkaisee sosiaali- ja terveystoimiston (stt.) tervey denhuoltoj aosto. Nämä ohjeet tulevat voimaan ja niillä kumotaan sosiaali- jaterveystoimiston kirje nro IV stt. 2078/17-249/82/ Helsingissä, 1 päivänä elokuuta 1986 Hallintoylijohtaja Lauri Kuusisto Ylilääkäri vs. toimistopäällikkö Pertti Heinsalmi
Kassa korvaa tarpeellisesta hoidosta johtuvia kustannuksia jäsenelle, jonka sairauden, raskauden tai
LISÄETUUDET 13 Kassa korvaa tarpeellisesta hoidosta johtuvia kustannuksia jäsenelle, jonka sairauden, raskauden tai synnytyksen johdosta on turvauduttava lääkärin tai muun asianmukaisen ammattikoulutuksen
Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat
Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,
APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet
Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta Apteekissa valmistetut lääkkeet Apteekissa valmistettujen lääkkeiden korvaamisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä lääkkeiden korvaamisesta säädetään (SVL
Suomessa syntyneiden. korvaaminen
Suomessa syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Jukka Harno 14.4.2011 Sisältö Suomessa syntyneiden kustannusten korvaaminen Tarpeellinen sairaanhoito Korvattavuuden rajoitukset Korvausperusteet
Miten lääkkeitä korvataan ja
Miten lääkkeitä korvataan ja kenelle? Jaana Harsia-Alatalo Proviisori Terveysosasto/lääkeryhmä 1 Miksi ja kenelle lääkkeitä korvataan? Historiaa. Sairausvakuutuslain mukainen lääkekorvausjärjestelmä tuli
Työntekijän Hoitoturva Työterveyshuoltoa täydentävä turva koko henkilöstölle
Työntekijän Hoitoturva Työterveyshuoltoa täydentävä turva koko henkilöstölle Onneksi olkoon! Työnantajasi haluaa pitää sinusta hyvää huolta täydentämällä terveyshuoltoasi. Työnantajasi tarjoaa sinulle
Lääkkeiden korvattavuus
Sosiaaliturvan abc toimittajille 26.5.2011 Lääkkeiden korvattavuus Suomessa Päivi Kaikkonen yliproviisori Kela Terveysosasto 1 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas,
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE 1.1.2019 YHTEYSTIEDOT Postiosoite: Käyntiosoite: Sairauskassa Laiva Meyer Turku Oy, Turun telakka (P32) PL 666 Telakkakatu 1 20101 TURKU 20240 TURKU Palvelemme:
Suuhygienistin tekemän tutkimuksen ja antaman hoidon korvaaminen
Suuhygienistin tekemän tutkimuksen ja antaman hoidon korvaaminen 1.1.2010 Sisältö Tausta Lainsäädäntö Mitä korvataan? Tutkimus ja hoito Matkat Kuinka paljon korvataan? Kuinka korvausta haetaan? Ohjemateriaalit
Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot
Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot Ohjeen perusteet ja pääsääntö - KVTES:n työaikaluku III, 4 2 momentti, kohdat 4 ja 5 - kunnan taloussääntö ja sisäisen valvonnan
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE 1.7.2018 YHTEYSTIEDOT Postiosoite: Käyntiosoite: Sairauskassa Laiva Meyer Turku Oy, Turun telakka (P32) PL 666 Telakkakatu 1 20101 TURKU 20240 TURKU Palvelemme:
Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot
Kela-kortti Kela antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ), joka toimii vakuutustodistuksena. Poikkeustilanteessa Kela voi antaa myös lomakkeelle SV
KIERTO KIRJEKÖ KO E LM A
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKÖ KO E LM A 1970 No 42 N:o 42 Kiertokirje valtion työntekijäin terveydenhuollon ohjesäännöstä I. Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava ohjesääntö (61/70): Valtion
Vakuutuskassatoiminnasta hyvinvointia. Vakuutuskassat ry
Vakuutuskassatoiminnasta hyvinvointia Vakuutuskassa Vakuutuskassa on vakuutuslaitos, joka vakuutustoimintaa liikemäisesti harjoittamatta myöntää mm. korvausta kuoleman, sairauden, vian tai vamman johdosta
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE 1.1.2015 YHTEYSTIEDOT Postiosoite: Käyntiosoite: Sairauskassa Laiva Meyer Turku Oy, (P32) PL 666 Telakkakatu 1 20101 TURKU 20240 TURKU Palvelemme: ma to
PYSYVÄSTI ILMOITUSTAULUILLA
Rauten sairauskassa HALLITUKSEN YLEISOHJEET 1.1.2018 PYSYVÄSTI ILMOITUSTAULUILLA ETUUDET Sairauden hoito Rauten sairauskassa toimii sairausvakuutuslain tarkoittamana työpaikkakassana, jolloin kaikki sairausvakuutuslain
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE 1.3.2019 YHTEYSTIEDOT Postiosoite: Käyntiosoite: Sairauskassa Laiva Meyer Turku Oy, Turun telakka (P32) PL 666 Telakkakatu 1 20101 TURKU 20240 TURKU Palvelemme:
KIERTOKIRJEKOKOELMA Nro 69 POSTI- JA TELEHALLITUKSEN. Nro 69. valtion työntekijäin terveydenhuollon ohjesäännön soveltamisesta
POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1981 Nro 69 Nro 69 Kiertokirje valtion työntekijäin terveydenhuollon ohjesäännön soveltamisesta Valtiovarainministeriö on antanut seuraavan päätöksen (P 5682/15-9-81):
Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle
Kansanel{kelaitos Terveysosasto PL 78 00381 Helsinki 14.1.2011 Diaarinumero: 3/322/2011 Kirje on luettavissa my»s osoitteessa www.kela.fi/tyoterveys > Ilmoitustaulu ja fpa.fi/foretagshalsovard > Anslagstavla
1982 vp. n:o 178 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1982 vp. n:o 178 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuksen menojen kasvun hidastamiseksi tarkistettaviksi
Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot
Lääkärissä käynnit, terveydenhoidolliset tutkimukset, tarkastukset ja hoidot Ohjeen perusteet ja pääsääntö - KVTES:n työaikaluku III, 4 2 momentti, kohdat 4 ja 5 - kunnan taloussääntö ja sisäisen valvonnan
Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos
Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna
Esityksessä ehdotetaan valtiontalouden säästötoimenpiteisiin
1993 vp - HE 208 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtiontalouden säästötoimenpiteisiin liittyen, että koko
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %)
Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2014 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN
Rauman sosiaali- ja terveystoimiala Työterveyshuolto 1 / 4 15.8.2018 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2019 ALKAEN LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Työterveyshuollon tavoitteena
Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %)
Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 13.8.14 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2015 ALKAEN (ALV 0 %) LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
Kelan korvaamat. terveydenhuoltoon. Kela, Terveysosasto 12.9.2013
Kelan korvaamat matkat terveydenhuoltoon Kela, Terveysosasto 12.9.2013 Matkakorvausten myöntämisperusteet Matka korvataan sairauden, raskauden, synnytyksen ja Kelan myöntämän kuntoutuksen vuoksi tehdyistä
HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan
HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 6 2010 6 2010 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN Hoitoon toiseen EU-maahan 2/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN EU-kansalaisilla on mahdollisuus sairaanhoitoon kotimaan lisäksi muissa jäsenmaissa.
TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET ALKAEN
Rauman sosiaali- ja terveysvirasto Työterveyshuolto 16.9.2016 TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUISTA TYÖNANTAJALTA PERITTÄVÄT KORVAUKSET 1.1.2017 ALKAEN LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO Yksilöön kohdistuva toiminta
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE
Y L E I S O H J E SAIRAUSKASSA LAIVAN JÄSENILLE 1.1.2017 YHTEYSTIEDOT Postiosoite: Käyntiosoite: Sairauskassa Laiva Meyer Turku Oy, Turun telakka (P32) PL 666 Telakkakatu 1 20101 TURKU 20240 TURKU Palvelemme:
Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n
LIITE 3 SAIRAALALÄÄKÄRIT PALKKAUS
LIITE 3 SAIRAALALÄÄKÄRIT PALKKAUS LIITE 3 SAIRAALALÄÄKÄRIT I PALKKAUS 1 Palkkahinnoittelu 1.5.2011 Virkanimike/tehtävä 1 Ylilääkärit/verrattavassa asemassa olevat Peruspalkka /kk Lääkäriltä edellytetään
Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet
1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 1. 2. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa annetaan tarpeelliset määräykset
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan
SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 38 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2007-2358 Esityslistan asia TJA/38 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä potilas)
Korvauksen hakeminen ulkomailla
Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika
Asbestialtistuneen muistilista
Asbestialtistuneen muistilista Asbesti on merkittävin työelämässä terveydellisiä haittavaikutuksia aiheuttanut aine. Vaikka asbestin käyttö on kielletty, sille altistuneita on edelleen noin 50 000 60 000.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 104/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että koko aikuisväestöön kohdistettavaksi aiotun järjestelmällisen
Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen.
Sosiaalinen tuki Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalityö käsittelee muun muassa kotona selviytymiseen,
Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten
Terveysosasto / KV-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Marika Lahtivirta Vakuutusyhtiötapaaminen SISÄLTÖ Perusasetelmat Maantieteelinen jako Aiheelinen jako Oikeus
LIITE 3 SAIRAALALÄÄKÄRIT PALKKAUS. 1 a Palkkahinnoittelu 1.5.2011 1.1.2012 lukien
LIITE 3 SAIRAALALÄÄKÄRIT I PALKKAUS 1 a Palkkahinnoittelu 1.5.2011 1.1.2012 lukien Virkanimike/tehtävä 1 Ylilääkärit/verrattavassa asemassa olevat Peruspalkka /kk Lääkäriltä edellytetään tehtävään soveltuvaa
Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus
Työterveyshuolto. Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta.
Työterveyshuolto Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta. www.kela.fi/tyoterveyshuolto www.kela.fi/sairastaminen> Työterveyshuolto>Yrittäjä> Työterveyshuollon tavoitteet Työterveyshuollon
Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste
Terveydenhuollon matkat Kelalta maakunnille Soste 15.1.2019 Tarja Pajunen sosiaalipoliittinen asiantuntija Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Perustuslain turva Perustuslaki edellyttää, että sairauden
TE5 Terveystiedon abikurssi. Terveys ja yhteiskunta
TE5 Terveystiedon abikurssi Terveys ja yhteiskunta Tutkimuksen ABC Terveyden ja sairauksien tutkiminen Terveys yhteyskunnassa Lait ja säädökset Kansanterveyslaki, hoitotakuu, terveydenhoitolaki, laki potilaan
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta
Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet
1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 Muutokset huomioitu 13.6.2019 saakka. 1. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa
Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.
Juuan terveyskeskus/ STLTK 16.12.2015 Työterveyshuolto Liite nro 7 Aimontie 7, 83900 Juuka Puh 0401042269 TYÖTERVEYSHUOLLON HINNASTO 1.1.2016 ALKAEN Juuan terveyskeskuksen työterveyshuolto tuottaa laadukkaita,
Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013
Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten
KIERTO KIRJEKOKO ELMA
POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKO ELMA 1983 HELSINKI 1984 3 Luettelo posti- ja telehallituksen kiertokirjeistä vuodelta 1983 Nro Postiasemille jakelu nro Päivämäärä l l i / i 2 2 5/1 3 3 5/1 4
Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa
Kokemuksia terveydenhuollon palveluista Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa Lisää teksti tähän TAUSTATIETOJA 1. Merkit se koht a, joka ilmaisee sukupuolesi ja ikäryhmän, johon kuulut NAINEN
Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen
Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Vakuutusyhtiöiltapäivä 12.5.2015 Reetta Kyyrö Terveysosasto Kv-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneet sairaanhoitokustannukset 1. Äkillinen sairastuminen
KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 329 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Terke 2010-2214 Esityslistan asia TJA/15 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun henkilön (jäljempänä
Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut
30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)
Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / joulukuu 2009
Muistio Liite Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 29/80/2009 Sinikka Huhtala 5.10.2009 Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / joulukuu 2009 Sarjahoidosta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädäntö
Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö
Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta
Työterveyshuolto 2018
Työterveyshuolto 2018 Työterveyshuollon tavoitteet Terveellinen ja turvallinen työ, työympäristö ja työyhteisö Työhön liittyvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisy Työntekijän terveyden sekä työ- ja
Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku
Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus
Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus 17.9.2015 Oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin IV, Turku Timo Hujanen, Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto Valinnanvapaus ja monikanavarahoitus (MKR)? Palvelujärjestelmä
Mallilomake. Kela SV 98 TTH. Työnantajan hakemus. Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset. 1. Työnantajan tiedot. 2. Työnantajan tilinumero
Kela Työnantajan hakemus Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset SV 98 TTH Tällä lomakkeella työnantaja hakee korvausta järjestämänsä työterveyshuollon kustannuksista. Jos palveluntuottaja on esitäyttänyt
Töihin ja työnhakuun ulkomaille
Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen
Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa
Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Noora Heinonen 28.9.2011 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla
HOK-Elannon Sairauskassan hallituksen yleisohje kassan jäsenille
HOK-ELANNON SAIRAUSKASSA 1 (9) HOK-Elannon Sairauskassan hallituksen yleisohje kassan jäsenille Voimassa 1.2.2013 alkaen toistaiseksi HOK-ELANNON SAIRAUSKASSA 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ketkä ovat kassan
Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009
Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen
Ajankohtaista lausunnoista. Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus
Ajankohtaista lausunnoista Ylilääkäri Jari Välimäki Kela, Läntisen vakuutuspiirin asiantuntijalääkärikeskus A-todistus: annetaan lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ( sairauslomatodistus ) osoittamiseksi ja
Apteekkien SV-ohjeet Muutokset (lisätty teksti on punaisella ja poistettu teksti on yliviivattu)
5.3.7 Kustannukset, joita ei pidetä tarpeellisina tai joiden korvaamisesta on annettu erillinen ohje Seuraavissa tilanteissa kustannuksia ei voida pitää sairausvakuutuslain mukaisina tarpeellisina sairaanhoidon
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
KIERTOKIRJEKÖ KO E LM A
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKÖ KO E LM A 1967 No 45 N:o 45. Kiertokirje sairausvakuutuslain aiheuttamista yleisohjeista. Sen jälkeen, kun kiertokirjeessä N :o 157/ 64 on annettu sairausvakuutuslain
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä PERUSTERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2012 Terveydenhuollon maksukatto on 636 (633 ) kalenterivuosi. Maksukattoon lasketaan mukaan terveyskeskuksen
YLEISOHJE TOIMIHENKILÖSAIRAUSKASSA METAN JÄSENILLE ALKAEN
YLEISOHJE TOIMIHENKILÖSAIRAUSKASSA METAN JÄSENILLE 1.7.2018 ALKAEN YHTEYSTIEDOT 1 Postiosoite: Käyntiosoite: Toimihenkilösairauskassa Meta Meyer Turku Oy (P32) PL 666 Telakkakatu 1 20101 TURKU 20240 TURKU
Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta
HYKS-Operatiivinen tulosyksikkö Vesa Perhoniemi 11.9.2014 11.9.2014 Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta Vesa Perhoniemi hallinnollinen
ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström
ONKO PAKKO, JOS EI TAHO Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström 1 Terveydenhuoltolaki kansalaisen valinnanvapaus laajenee 1.1.2014 Terveydenhuoltolaki laajentaa asteittain kansalaisen
Matkakorvauksen sähköisen hakemisen täyttöohje
Matkakorvauksen sähköisen hakemisen täyttöohje Yleisiä ohjeita palvelun käytöstä Hakemuksen täyttäminen Palvelussa edetään käyttämällä Jatka-painiketta. Tyhjennä-painikkeella voit poistaa kyseiselle näytölle
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi. Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
Vakuutuslääkärit ja työkyvyn arviointi Jyrki Varjonen Ylilääkäri Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Vakuutuslääketieteen tehtävä Korvausoikeudesta päätettäessä asettaa yksittäinen hakija sairauden osalta
Rajat ylittävä terveydenhuolto. Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä
Rajat ylittävä terveydenhuolto Reetta Kyyrö suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Mitä on rajat ylittävä terveydenhuolto? Rajat ylittävästä terveydenhuollosta
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Matkustusohjesääntö
Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Matkustusohjesääntö 11.11.2014 Sivu 1 / 4 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan matkustusohjesääntö 1 Soveltaminen Sen lisäksi, mitä
Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / marraskuu 2011
Muistio Liite Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 24/80/2011 Sinikka Huhtala 25.11.2011 Muistio sarjahoitomaksusta / asiakasmaksuasetus 11 / marraskuu 2011 Sarjahoidosta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädäntö
SISÄLLYS. muuttamisesta... 4048
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1131 1143 SISÄLLYS N:o Sivu 1131 Laki kansanterveyslain muuttamisesta... 4039 1132 Laki työturvallisuuslain 9 :n muuttamisesta...
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty
Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...
1991 vp - HE 145 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 145 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtiontalouden tasapainottamiseksi
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:
Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri
Työterveyshuollon 90 päivän lausunto Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon lausunto (svl 8 luku 5 a, tthl 12 1 mom 5 a kohta) Työterveyshuollon on arvioitava työntekijän
Kansaneläkelaitoksen työterveyshuoltotilastot
Kansaneläkelaitoksen julkaisuja T12:9 Kansaneläkelaitoksen työterveyshuoltotilastot 1997 Kansaneläkelaitos Tilastoryhmä Helsinki 2000 Kansaneläkelaitoksen julkaisuja T12:9 Kansaneläkelaitoksen työterveyshuoltotilastot
Perusturvalautakunta liite nro 1
Perusturvalautakunta 16.8.2016 liite nro 1 1/5 ASIAKASMAKSULAIN JA - MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2017 VOIMASSA OLEVAN AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 Vuosimaksu
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 32/2010 vp Hallituksen esitys laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä
Espoon seurakuntayhtymän vakuutukset
Espoon seurakuntayhtymän vakuutukset 12.4.2012 Työntekijöitä koskevat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Työttömyysvakuutus Seurakuntalaisia koskevat Vapaaehtoinen ryhmätapaturmavakuutus
1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia
oli 459 miljoonaa markkaa ja osittain korvattujen
1984 vp. - HE n:o 19 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksia lääkekustannusten korvaamista koskeviin sairausvakuutuslain
HE 82/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 ja 5 b :n väliaikaisesta muuttamisesta
HE 82/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 ja 5 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa
TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee