Poistettavan tekstin olen yliviivannut ja uuden tekstin olen kursivoinut. Säännöt I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1.
|
|
- Sofia Laakso
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Poistettavan tekstin olen yliviivannut ja uuden tekstin olen kursivoinut. Säännöt I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä liitto. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2. Liitto toimii mäyräkoirien rotujärjestönä ja sen tarkoituksena on vaalia sekä mäyräkoirien rotumääritelmän mukaista ulkomuotoa että kehittää niiden metsästysominaisuuksia edistämällä ja tukemalla mäyräkoirien kasvatusta ja jalostusta. 3. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto: - kuuluu jäsenenä Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry:een ja voi kuulua muihinkin kotimaisiin ja kansainvälisiin järjestöihin, joihin kuuluminen edistää liiton tarkoituksen toteutumista - valvoo ja ohjaa mäyräkoirien jalostustyötä antamalla jalostusneuvontaa jäsenilleen - kehittää, valvoo ja ohjaa näyttely- ja koetoimintaa - julkaisee jäsenlehteä, mäyräkoirien koe- ja näyttelytuloksia ja harjoittaa muuta tiedotustoimintaa - järjestää alaan kuuluvia kursseja, neuvottelu- ja kokoustilaisuuksia ja muita vastaavanalaisia mäyräkoiraharrastusta ylläpitäviä ja kehittäviä toimintoja - tukee jäsenyhdistystensä toimintaa - harjoittaa yhteistyötä muiden rotujärjestöjen kanssa - harjoittaa muita samantapaisia keinoja saavuttaakseen tarkoituksensa 4.Toimintansa tukemiseksi liitto voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta, harjoittaa kirjapaino-, kioski-, majoitus- ja ravitsemusliikettä sekä asianomaisella luvalla järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä. II LUKU JÄSENET Jäsenlajit 5. Liiton jäsenet ovat henkilöjäseniä, perhejäseniä, nuorisojäseniä, jäsenyhdistyksiä, kannatusjäseniä, kunniajäseniä ja kunniapuheenjohtaja. 6. Henkilöjäseneksi, perhejäseneksi ja nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä hakemuksesta henkilö, joka on liiton jäsenyhdistyksen jäsen ja haluaa edistää liiton päämääriä. Hyväksymisestä päättää hallitus. Perhejäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka asuu samassa taloudessa henkilöjäsenen kanssa. Nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä alle 18-vuotias henkilö. Henkilöjäsen, perhejäsen ja nuorisojäsen voivat lisäksi kuulua varsinaisina jäseninä vain yhteen liiton jäsenyhdistykseen. 7. Jäsenyhdistykseksi voidaan hyväksyä yhdistysrekisteriin merkitty yhdistys, joka haluaa olla edistämässä liiton tarkoituksen toteuttamista. Hakemukseen on liitettävä yhdistyksen säännöt sekä viimeinen toimintakertomus tilinpäätöstietoineen. Hyväksymisestä päättää hallitus. 8. Liiton kannatusjäseneksi hallitus voi hyväksyä luonnollisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea liiton toimintaa. Kannatusjäsenellä ei ole äänioikeutta liittokokouksessa. 9. Liiton kunniajäseneksi liittokokous voi kutsua henkilön, joka on ansiokkaasti ja tuloksekkaasti tukenut liiton tarkoituksen toteutumista. Esityksen kunniajäsenen kutsumisesta tekee hallitus. Liiton kunniapuheenjohtajaksi liittokokous voi kutsua henkilön, joka erityisen ansiokkaasti, tuloksekkaasti ja pitkäaikaisesti on tukenut liiton tarkoituksen toteutumista. Liitolla voi olla yksi kunniapuheenjohtaja kerrallaan. Esityksen kunniapuheenjohtajan kutsumisesta tekee hallitus. Kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla on liittokokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta, elleivät he ole olleet liiton henkilö-, perhe- tai nuorisojäseniä. Kunniajäsen ja kunniapuheenjohtaja eivät maksa liitolle jäsenmaksua. Henkilö-, perhe- ja nuorisojäsenen velvollisuudet 10. Henkilö-, perhe- ja nuorisojäsenen velvollisuutena on muun muassa: - noudattaa liiton päättävien elinten ja hallintoelinten päätöksiä - maksaa vuosittain liittokokouksen päättämä jäsenmaksu hallituksen määräämään eräpäivään mennessä - ilmoittaa liitolle viipymättä henkilötiedoissaan ja osoitteessaan tapahtuneet muutokset Jäsenyhdistyksen velvollisuudet 11. Jäsenyhdistys maksaa liitolle liittokokouksen päättämän jäsenmaksun hallituksen määräämään eräpäivään mennessä. Jäsenmaksun suuruus määräytyy jäsenyhdistyksen jäsenten lukumäärän mukaan. Jäsenyhdistyksen velvollisuutena on lisäksi muun muassa: - noudattaa liiton päättävien elinten ja hallintoelinten päätöksiä ja edesauttaa niiden täytäntöönpanoa - toimittaa sääntömuutoksensa välittömästi päätöksen jälkeen liiton hallituksen hyväksyttäväksi - tehdä sääntöihinsä muutokset, jotka aiheutuvat näihin sääntöihin tehdyistä muutoksista
2 - ilmoittaa liitolle sellaisista kokouksistaan, joissa käsitellään liiton kannalta merkittäviä asioita ja varata liiton edustajalle mahdollisuus puheenvuoron käyttämiseen - toimittaa liitolle vuosittain yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös - ilmoittaa liitolle toimihenkilöidensä nimet välittömästi valinnan jälkeen Jäsenen eroaminen 12. Jäsen voi erota liitosta ilmoittamalla siitä liiton kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi tai ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsenen erottaminen 13. Hallitus voi erottaa jäsenen, joka: - ei maksa jäsenmaksuaan määräaikana - toimii vastoin liiton sääntöjä tai tarkoitusperiä - toiminnallaan liitossa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittaa liittoa - ei ole enää liiton minkään jäsenyhdistyksen jäsen - on saanut tuomion eläinsuojelurikkomuksesta tai -rikoksesta Mikäli erottamisen syynä on jokin muu kuin jäsenmaksun laiminlyönti, jäsenelle on varattava tilaisuus antaa selvitys asiasta ennen erottamispäätöksen tekemistä. Mikäli erottamisen syynä on muu kuin jäsenmaksun laiminlyönti, erotettu jäsen voi vedota erottamisesta liittokokoukseen kuukauden kuluttua erottamisesta tiedon saatuaan. Erottaminen astuu voimaan vetoamisajan mentyä umpeen tai liittokokouksen vahvistettua hallituksen tekemän erottamispäätöksen. Jäseniin kohdistuvat kurinpitotoimet 14. Hallitus voi antaa jäsenelle huomautuksen tai varoituksen. Varoitus voidaan antaa jäsenelle, joka on toiminnallaan vahingoittanut yhdistystä tai toiminut epäeettisesti koirien kasvattajana. Epäeettisenä toimintana pidetään muun muassa eläinsuojelulain, eläinsuojeluasetuksen sekä Euroopan neuvoston lemmikkieläinten jalostusta koskevan päätöslauselman ja Kennelliiton kasvattajasitoumuksen vastaista toimintaa. Varoitus voidaan julkaista liiton lehdessä ja/tai liiton internetsivuilla. Jos rikkomus on lievä, hallitus voi antaa jäsenelle huomautuksen. Jäsenelle on varattava tilaisuus antaa oma selvityksensä asiasta ennen varoituksen tai huomautuksen antamista. 15. Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole mitään oikeutta liiton omaisuuteen. III LUKU PÄÄTÖKSENTEKO Päätäntävalta 16. Liiton päättävänä elimenä on liittokokous. 17. Liittokokoukset ovat sääntömääräisiä liittokokouksia ja ylimääräisiä liittokokouksia. Sääntömääräisiä liittokokouksia pidetään vuosittain kaksi: kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Liittokokouksen tarkemman ajan määrää hallitus. Ylimääräisiä liittokokouksia pidetään hallituksen niin päättäessä tai, kun vähintään 1/10 liiton äänioikeutetuista jäsenistä tai 1/4 jäsenyhdistyksistä sitä vaatii erityisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin hallituksen on kutsuttava kokous koolle viimeistään kahden kuukauden kuluessa tämän vaatimuksen esittämisestä. Jäsenyhdistysten vaatimus ylimääräisen liittokokouksen pitämiseen tulee perustua jäsenyhdistyksen kokouksen päätökseen. Vaatimuksen liitteenä tulee olla asiasta päättäneen yhdistyksen kokouksen pöytäkirjan ote. Ylimääräinen liittokokous pidetään liiton kotipaikkakunnalla. Kokouksen tarkemman ajan ja paikan päättää hallitus. Kutsu liittokokoukseen 18. Kutsu sääntömääräiseen liittokokoukseen julkaistaan liiton lehdessä tai postitetaan erillisenä kirjeenä jäsenille vähintään 30 päivää ennen kokousta. Kutsu ylimääräiseen liittokokoukseen postitetaan jäsenille liiton lehdessä tai erillisenä kirjeenä vähintään 14 päivää ennen kokousta. Kokouskutsun mukana toimitetaan esityslista, jossa on mainittu kokouksessa käsiteltävät asiat. Äänioikeus liittokokouksessa 19. Äänioikeus liitokokouksessa on 15 vuotta täyttäneellä: - henkilöjäsenillä - perhejäsenellä - nuorisojäsenellä - jäsenyhdistyksen valitsemalla edustajalla. Henkilö-, perhe- ja nuorisojäsenellä on yksi ääni. Jäsenellä on yksi ääni. Sen lisäksi hän voi valtakirjalla edustaa lisäksi enintään viittä (5) muuta liiton henkilö-, perhe- tai nuorisojäsentä. Jäsenyhdistyksen äänimäärä riippuu sen liitolle jäsenmaksunsa maksaneitten varsinaisten jäsenten lukumäärästä seuraavasti: TAULUKKO Ja niin edelleen, aina yksi ääni alkavaa 100 jäsentä kohti. Jäsenyhdistysten ääniä käyttävät yhdistysten valitsemat edustajat. Jäsenyhdistys voi nimetä korkeintaan niin monta edustajaa kuin sillä on ääniä.
3 Jäsenyhdistyksen nimeämällä edustajalla tulee olla osoituksena edustusoikeudestaan ote hänet valinneen jäsenyhdistyksen kokouksen pöytäkirjasta. Kannatusjäsenellä ja jäsenyhdistyksellä ei ole äänioikeutta. Kunniajäsenillä ja kunniapuheen-johtajalla on äänioikeus mikäli he ovat olleet liiton henkilö-, perhe- tai nuorisojäseniä. Sääntömääräisessä liittokokouksessa käsiteltävät asiat Sääntömääräisessä kevätliittokokouksessa: 20. Sääntömääräisessä kevätliittokokouksessa: - Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkastajat. - Todetaan osanottajat. - Todetaan kokouksen päätösvaltaisuus. - Valitaan mahdolliset valiokunnat. - Käsitellään hallituksen antama ja esittelemä toimintakertomus edellisen vuoden toiminnasta ja päätetään niistä toimenpiteistä, joihin se antaa aihetta. - Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan lausunto, vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille vastuuvelvollisille. - Päätetään ylijäämän käyttämisestä tai alijäämän kattamisesta. - Päätetään seuraavan sääntömääräisen liittokokouksen pitämispaikkakunta. - Käsitellään jäsenten tekemät aloitteet. - Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. - Käsitellään muut asiat, jotka kokous toteaa kiireelliseksi vähintään 3/4 määräenemmistöllä annetuista äänistä ottaen huomioon yhdistyslain 24 :n määräykset. 21. Sääntömääräisessä syysliittokokouksessa: - Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjan tarkastajat. - Todetaan osanottajat. - Todetaan kokouksen päätösvaltaisuus. - Valitaan mahdolliset valiokunnat. - Päätetään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. - Päätetään seuraavana vuonna perittävät henkilö-, perhe- ja nuorisojäsenten jäsenmaksut erikseen kullekin jäsenryhmälle ja niistä jäsenyhdistyksille palautettava osuus. - Päätetään seuraavana vuonna perittävä kannatusjäsenen jäsenmaksu. - Päätetään seuraavana vuonna jäsenyhdistyksiltä perittävän jäsenmaksu. - Hyväksytään talousarvio. - Valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi. Valitun puheenjohtajan tulee saada hyväkseen vähintään puolet annetuista äänistä. - Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle näiden sääntöjen 23 :n mukaan. - Valitaan ehdokkaat Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry:n valtuustoon sinä vuonna jolloin Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben ry pitää sääntömääräisen yleiskokouksensa. - Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varamiehet tilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan luonnollinen henkilö, hänelle valitaan varamies. - Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varamies. - Päätetään seuraavan sääntömääräisen liittokokouksen pitämispaikkakunta. - Käsitellään jäsenten tekemät aloitteet. - Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. - Käsitellään muut asiat, jotka kokous toteaa kiireelliseksi vähintään 3/4 määräenemmistöllä annetuista äänistä ottaen huomioon yhdistyslain 24 :n määräykset. Päätöksentekoliittokokouksessa 22. Päätökset liittokokouksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä paitsi näiden sääntöjen pykälissä 20, 30 ja 31 mainituissa asioissa. Äänten mennessä tasan ratkaisee asiaäänestyksessä kokouksen puheenjohtajan ääni ja henkilövaalissa arpa. Asiaäänestyksessä käytetään avointa äänestystapaa. Jos kuitenkin vähintään viisi äänivaltaista osanottajaa vaatii, käytetään suljettua lippuäänestystä. Henkilövaalissa käytetään suljettua lippuäänestystä, jos ehdokkaita on enemmän kuin täytettäviä paikkoja. Aloitteet liittokokoukselle 23. Aloitteita liittokokoukselle ovat oikeutettuja tekemään jäsenyhdistykset, sekä äänioikeutetut henkilö-, perheja nuorisojäsenet. Aloite tulee toimittaa hallitukselle kevätliittokokoukseen viimeistään joulukuun 31. päivänä ja syysliittokokoukseen viimeistään kesäkuun 30. päivänä. Hallituksen tulee saattaa aloite omalla lausunnollaan varustettuna liittokokouksen käsiteltäväksi. IV LUKU
4 HALLINTO Hallitus 24. Liiton hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja yhdeksän (9) muuta jäsentä Puheenjohtajan toimikausi on yksi kalenterivuosi. Toimikausi alkaa valintaa seuraavan tammikuun 1. päivänä. Hallituksen muitten jäsenen toimikausi on kolme kalenterivuotta siten, että vuosittain erovuorossa on kolme hallituksen jäsentä. Toimikausi alkaa valintaa seuraavan tammikuun 1. päivänä. Mikäli hallituksen jäsen tulee pysyvästi estyneeksi kesken toimikautensa, seuraava sääntömääräinen liittokokous valitsee hänen tilalleen hallituksen hänen jäljellä olevaksi toimikaudekseen. Hallitusta valittaessa tulee ottaa huomioon tasapuolinen alueellinen edustavuus. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai jos vähintään kolme hallituksen jäsentä sitä kirjallisesti vaatii erityisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Hallitus on päätösvaltainen kun puheenjohtajan, tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan lisäksi paikalla on viisi hallituksen muuta jäsentä. Äänestykset hallituksen kokouksissa ovat avoimia. Jos vähintään kolme hallituksen jäsentä vaatii suljettua lippuäänestystä, sellainen on toimitettava. Äänten mennessä tasan ratkaisee asiaäänestyksessä puheenjohtajan ääni, henkilövaalissa arpa. Hallituksen jäsenen tehtävät 25. Hallituksen jäsenen tehtävänä on muun muassa: - edesauttaa näiden sääntöjen 2 :n toteutumista - hoitaa huolellisesti ne tehtävät, joihin hän hallituksen jäsenenä on sitoutunut - pitää säännöllisesti yhteyttä oman alueensa jäsenyhdistyksiin Hallituksen tehtävät 26. Hallituksen tehtävänä on muun muassa: 1. Johtaa liiton toimintaa näiden sääntöjen ja liittokokouksen ja päätösten mukaisesti. 2. Valita keskuudestaan vuosittain varapuheenjohtaja ja määrätä hänen tehtävänsä. 3. Valita keskuudestaan tai ulkopuolelta tarvittavat valio- ja toimikunnat sekä määrätä niiden tehtävät. 4. Hoitaa liiton varoja ja muuta omaisuutta sekä huolehtia kirjanpidosta ja tilinpäätöksen valmistumisesta. 5. Kutsua koolle liittokokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat. 6. Ottaa liiton palvelukseen tarvittavat toimihenkilöt, päättää heidän palkkauksestaan ja muista työsuhteen ehdoista sekä erottamisesta. 7. Päättää valiokuntien ja toimikuntien perustamisesta ja antaa niille tehtävät. 8. Hyväksyä liiton jäsenet ja pitää jäsenistä luetteloa sekä päättää jäsenten erottamisesta näiden sääntöjen 13 :n mukaan. 9. Päättää jäsenyhdistysten toimialueiden rajoista. 10. Edustaa liittoa sekä kantaa ja vastata sen puolesta. V LUKU YLEISTÄ Liiton nimen kirjoittaminen 27. Liiton nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, aina kaksi yhdessä. Hallitus voi lisäksi määrätä nimenkirjoittajaksi liiton jonkun toimihenkilön kirjoittamaan yksin liiton nimen. Tilintarkastajat 28. Liitolla on kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet. yksi tilintarkastaja ja yksi toiminnantarkastaja. Tilintarkastajalla Toiminnantarkastajalla tulee olla sellainen tilinpitoa ja yhdistyksen hallintoa koskeva asiantuntemus, joka liiton toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen on tehtävän kannalta katsottava tarpeelliseksi. Tili- ja toimintavuosi 29. Liiton tili- ja toimintavuosi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen tulee olla valmiina helmikuun loppuun mennessä. Liiton tilejä ja hallintoa tarkastamaan valittujen tilintarkastajien tulee toimittaa tilintarkastuskertomus kolmen viikon kuluessa siitä, kun he ovat saaneet tiedot tilinpäätöksen valmistumisesta. Kertomuksen tulee sisältää ehdotus vastuuvapauden myöntämisestä tai epäämisestä sekä niistä toimenpiteitä, joita tilintarkastajat mahdollisesti ehdottavat. Tilintarkastuskertomus osoitetaan liittokokoukselle ja toimitetaan hallitukselle. Sääntöjen muuttaminen 30. Näitä sääntöjä voidaan muuttaa liittokokouksen päätöksellä. Asiasta on mainittava kokouskutsussa ja sääntöjen muuttamisen on saatava hyväkseen vähintään 3/4 annetuista äänistä. Liiton purkaminen 31. Liitto voidaan purkaa liittokokouksen päätöksellä. Asia on käsiteltävä kahdessa kokouksessa, joiden välillä tulee olla vähintään 30 päivän aika. Asiasta on mainittava kokouskutsussa ja purkamisen on saatava kummassakin kokouksessa hyväkseen vähintään 3 /4 annetuista äänistä. Liiton purkauduttua sen jäljellä olevat varat on luovutettava purkamispäätöksen tehneen liittokokouksen päätöksen mukaisesti näiden sääntöjen toisessa pykälässä mainittujen tarkoituksen toteuttamiseksi. Liiton tultua lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen. Liitolle lahjoitetut tai testamentatut varat käytetään lahjakirjassa tai testamentissa osoitetulla tavalla. Jäsenoikeuksien säilyminen 32. Näillä säännöillä ei ole takautuvaa vaikutusta jäsenen vahingoksi, vaan saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. Siirtymäsäännökset
5 33. Valittaessa ensimmäistä kertaa hallitusta näiden sääntöjen mukaan, hallituksen jäsenten toimikauden pituus ratkaistaan arvalla. Kolmen jäsenen toimikausi on yhden vuoden mittainen, kolmen jäsenen toimikausi on kahden vuoden mittainen ja kolmen jäsenen toimikausi on kolmen vuoden mittainen.
Yhdistys on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n jäsen.
SÄÄNNÖT 1 LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Itä-Suomen Mäyräkoirat ry. Yhdistys on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n jäsen. Näissä säännössä yhdistyksestä
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n säännöt - hallituksen esitys Säännöt voimassa olevat I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA TARKOITUS JA TOIMINTA
Säännöt voimassa olevat I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä
Yhdistys on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n jäsen.
1 LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry. Yhdistys on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n jäsen. Näissä säännössä yhdistyksestä
I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA. Yhdistys on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry:n jäsen.
Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry:n säännöt Hyväksytty Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry:n yleisessä kokouksessa 29.3.2011. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntä ja voimaantulo 15.11.2011. 1. Nimi ja kotipaikka
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n säännöt - hallituksen esitys Suomen mäyräkoiraliiton säännöt-voimassa olevat I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA
Suomen mäyräkoiraliiton säännöt-voimassa olevat I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Suomen mäyräkoiraliitto SML Finska Taxklubben FTK ry ja sen kotipaikka on Helsingin
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n säännöt Kevätliittokokous TARKOITUS JA TOIMINTA. Nimi ja kotipaikka
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n säännöt Kevätliittokokous 15.4.2018 TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Mäyräkoiraliitto SML - Finska Taxklubben FTK ry ja sen kotipaikka
SÄÄNNÖT. Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA. 1 Yhdistyksen nimi on Porin Lintutieteellinen Yhdistys PLY ry.
Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry SÄÄNNÖT TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Porin Lintutieteellinen Yhdistys PLY ry. Yhdistyksen kotipaikka on Pori. TARKOITUS JA TOIMINNAN
1 Yhdistyksen nimi on Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät DAMY ry Designmuseets och Finlands Arkitekturmuseums Vänner Damy rf.
DAMYn hallituksen ehdotus uusiksi säännöiksi (7.11.2017) DESIGNMUSEON JA ARKKITEHTUURI- MUSEON YSTÄVÄT DAMY RY SÄÄNNÖT I LUKU: TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Designmuseon
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry.
Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri ry. THHL ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliiton Hämeen piiri
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on LounaPlussa ry.
LounaPlussa ry 1(6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on LounaPlussa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tammela ja sen toiminta-alueena ovat Forssan, Humppilan Jokioisten, Tammelan ja
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.
1 Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki
TEOLLISUUSTAITEEN LIITTO ORNAMO RY Rekisteröity PRH:ssa 18.3.2010
TEOLLISUUSTAITEEN LIITTO ORNAMO RY Rekisteröity PRH:ssa 18.3.2010 SÄÄNNÖT I LUKU TARKOITUS JA TOIMINTA Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO ry, ruotsiksi käännettynä
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.
Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Yhdistyksen varsinaiset jäsenet, perhejäsenet ja kannatusjäsenet hyväksyy hallitus hakemuksesta.
Hallituksen esitys syyskokoukselle 7.10.2017. Sääntömuutosesitys 1(6) Crohn ja Colitis ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Crohn ja Colitis ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja
1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Ajokoirajärjestö - Finska Stövarklubben ry, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki.
SUOMEN AJOKOIRAJÄRJESTÖ - FINSKA STÖVARKLUBBEN RY:N SÄÄNNÖT (Hyväksytty SAJ-FSK:n vuosikokouksessa 26.3.2011) (Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin) 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.
SÄÄNNÖT HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJAT RY ASIKKALA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO Yhdistyksen tarkoituksena
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT
1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä
ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY
1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen
Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.
VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO
Lahela-Seuran säännöt
Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen
SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT
1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
Kotkan Seudun muistiyhdistys ry.
Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kotka ja toiminta-alueena Kotka lähiympäristöineen.
Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE
Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka
Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.
Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
SÄÄNNÖT SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry. Nimi, tarkoitus ja toiminta
SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 11.12.2010 SÄÄNNÖT Nimi, tarkoitus ja toiminta 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lottaperinneliitto
1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.
MÄNTSÄLÄN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa
TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT
TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Pianoseura ry, ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt
1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden
OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT
OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT
SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kokouksessa 07.07.2007 Sulkavalla 2 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sep-alus East-Vantaa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdistyksen
Kannatusjäseneksi voi liittyä oikeuskelpoinen yhteisö, joka toimii yhdistyksen tarkoitusperien hyväksi.
Sääntömuutosesitys 1(6) Hallituksen esitys syyskokoukselle 22.10.2016 Crohn ja Colitis ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Crohn ja Colitis ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja
Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt
Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen
Lepaan oppilaskunta ry
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lepaan Oppilaskunta ry ja sen kotipaikka on Hattulan kunta. Näissä säännöissä koulutusalajärjestöä kutsutaan yhdistykseksi. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT
1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on
Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ridgeback -yhdistys - Finska Ridgeback -föreningen ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen
Suomen kahvakuula ry:n säännöt
Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
Etelän- SYLI ry Säännöt
Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 2 7 Etelän- SYLI RY:N SÄÄNNÖT 1.1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Helsinki Outsiders ry:n säännöt
1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään
Stansvikin kyläyhdistys ry:n
Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus
Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt
Ahlaisten Kyläyhdistys ry 1 Ahlaisten Kyläyhdistys ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Ahlaisten Kyläyhdistys ry ja kotipaikka on Pori. Yhdistyksen toimialue on Ahlaisten Alakylän ja
Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola.
KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Kymenläänin kennelpiiri ry:n, Suomen
Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.
ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY KOKOUSKUTSU YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Aika Lauantai 30.8.2008 klo 10.30 Paikka Nuorisoseurantalo Harjula, Vesilahti Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.
1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen
SOMAKISS ry:n säännöt
poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus
Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT
Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Turun Urheiluautoilijat ry. Yhdistyksen kotikunta on Turku. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, kilpa- ja
KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT
KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kainuun keliakiakiayhdistys ry. Sen kotipaikka on Kajaani ja toiminta-alueena Kainuu. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistys on Keliakialiitto
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena
1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.
Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.
2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina
SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET PIHAKOIRAT RY KOKOUSKUTSU YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 13.8.2005 klo 11 Paikka Nuorisoseurantalo Harjula, Vesilahti Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen
LAMK Seniorit ry säännöt
LAMK Seniorit ry säännöt 14.3. 2017 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on LAMK Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahti. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on: - edistää jäsentensä hyvinvointia