Oppilaan nimi ja luokka
|
|
- Hannes Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oppilaan nimi ja luokka 1
2 Ohjeita: Ensi lukuvuonna luokkien valinnaiskursseja toteutuu 7-8 kappaletta. Kurssitunnit ovat oppilaan säännölliseen, viikoittaiseen tuntimäärään kuuluvia oppitunteja, joiden oppisisällöt ovat suoraan opetussuunnitelmasta. Niille on osallistuttava yhtä säännöllisesti kuin muillekin oppitunneille. Kurssit toteutetaan yleensä kaksoistunteina. Opettaja arvioi oppilaan opiskelua ja käyttäytymistä erilliseen arviointikirjaan. Samaan kirjaan oppilas suunnittelee etukäteen kurssiopiskeluaan sekä arvioi lopuksi omaa työskentelyään ja käyttäytymistään kurssilla. Kurssiopiskelu vaikuttaa kyseisen oppiaineen todistusnumeroon kolmanneksen verran, mutta vasta lukuvuositodistuksessa keväällä. Tässä vihkossa esitellään käsityön linjat sekä muiden taito- ja taideaineiden (KU, LI, MU) valinnaiskurssit. 1. Oppilas valitsee yhden valinnaiskurssin ja kaksi varakurssia (valinta koskee ensi lukuvuotta). 2. Oppilas valitsee käsityön linjakseen joko tekstiili- tai teknisen työn linjan (valinta koskee 5.-, 6.-, ja 7.- luokkia). Saman kurssin voi valita uudelleen. Kurssin täyttyessä etusijalle asetetaan oppilas, joka aiemmin ei ole kurssilla ollut. Valinnat tehdään valintakortille, joka palautetaan luokanopettajalle. KV = Kuvataiteen valinnaiskurssi LV = Liikunnan valinnaiskurssi MV = Musiikin valinnaiskurssi KS = Käsityö TS = Tekstiilityö TN = Tekninen työ 2
3 Taito- ja taideaineiden valinnaiskurssit lv Tietokonegrafiikkaa KV02 Oman tekstin tuottaminen kuvan pohjalta. Kuvan ja tekstin yhdistäminen sekä sivun taitto. Kuvankäsittelyn perusteiden oppiminen erilaisia piirto- ja kuvankäsittelyohjelmia käyttäen. Resurssinhallinnan asianmukainen käyttö ja sähköpostin perustoimintojen hallitseminen. Kurssi jakautuu kahteen osioon: 1) Tutustutaan lehden toimittamisen periaatteisiin ja tuotetaan lehti Word tai Publisher ohjelmia käyttäen. Juttujen yhteydessä opitaan kuvan liittäminen tekstiin. Tarvittaessa kuvaa voidaan muokata perusohjelmilla ja tehdä kuvamanipulaatioita. Opetellaan tietokoneen resurssinhallinnan toimintoja ja tutustutaan tarpeen mukaan nettipohjaisiin tallennuspalveluihin. 2) Tutustutaan erilaisiin nettipohjaisiin piirto- ja kuvankäsittelyohjelmiin. Muokataan kuvia monipuolisesti yhdistelemällä eri ohjelmien ominaisuuksia. Tulostetaan työt omiin kurssikansioihin. Opetellaan tiedostojen lähettäminen sähköpostilla. Molemmissa osioissa kuvia voidaan ottaa digikameraa käyttäen tai skannaamalla. Kurssin voi valita vain yhden kerran. Kuvataide: Väripaletti sekaisin KV03 Maalaamista, rohkeaa ja iloista värien käyttöä Kuvataide: Savilintu ja paperitiikeri KV04 Muotoilun ja rakentelutaidon syventäminen Muotoilua ja rakentelua savesta, paperista ja kierrätysmateriaaleista. 3
4 Palloilu tutuksi LV03 Tutustutaan useiden palloilulajien sääntöihin ja harjoitellaan niiden perustaitoja. Keskitytään lajeihin, jotka ovat harvinaisempia tavallisilla liikuntatunneilla. I jakso: Ulkopalloilu: jalka-, pesä- ja lippupallo, petankki, ultimate sekä mailapelejä mahdollisuuksien mukaan III jakso: Sisäpalloilu: kori-, lento- ja käsipallo sekä mailapelejä mahdollisuuksien mukaan Löydä lajisi LV04 Liikunnan ilon kokeminen ja peruskestävyyden tukeminen Kurssin aikana tutustutaan kahdeksaan joka pojan ja -tytön liikuntamuotoon, jotka eivät vaadi huippukuntoa, kummallisia välineitä tai erityistaitoja. Olosuhteista ja ryhmästä riippuen lajit kootaan seuraavasta listasta: Sauvakävely, retkeily, palloilut, perinneleikit, mäenlasku, luistelu, kamppailulajit, tanssi, voimistelu, curling, tarkkuuslajit jne. Yleisurheilua ja voimistelua LV06 Yleisurheilun lajeihin tutustuminen, suoritustekniikoiden parantaminen sekä taitoja kehittäviin harjoitteisiin tutustuminen. Yleisurheilun kaikkien lajien harjoittelu (ei seiväs). Ulkona ensimmäisessä jaksossa painopiste juoksuissa hypyissä ja heitoissa ja kolmannessa jaksossa (salissa) korkeushypyssä, aitajuoksussa ja hypyissä/loikissa. Kolmas jakso pitää sisällään myös telinevoimistelua sekä vaihtelevia lihaskuntoa ja liikkuvuutta ylläpitäviä leikkejä ja harjoituksia. Leikkimielinen 10-ottelu 1. jakson lopussa. 4
5 Bändisoitto / yhtyesoitto MV01 * Opiskellaan yhtyesoiton alkeita ja toimintaa ryhmässä. * Perehdytään yhtye- eli "bändisoittimien " soittamiseen, opetellaan alkeet rumpujen soitosta, bassosta ja kitarasta sekä sähkökitarasta sekä kosketinsoittimista. * Opetellaan toimimaan ryhmässä niin että jokainen soittaja vastaa omasta instrumentista ja samalla tukee muita soittajia. * Valmistellaan ohjelmistoa jota voidaan esittää koulun tilaisuuksissa (esim. vanhempainillat, kevätjuhlat, muut koulun juhlat tai tapahtumat). * Tuottaa oppilaille positiivisia tunteita ja elämyksiä sekä kehittää luovuutta * Opetellaan kitaran soinnut, ensin vain kolme sointua, joilla selviytyy helppojen kappaleitten säestyksistä, esimerkiksi D,G,A ja e-m, a-m. * Basso aluksi vapailla kielillä * Rummuilla peruskompit * Kosketinsoittimilla sointujen soittamista * Opiskellaan laulutekniikkaa ja mikrofonin käyttöä. * Mikrofonin käyttö eri tilanteissa ( puhe, laulu ) Laulupaja MV02 * Oman äänen kehittäminen * Laulujen tulkinnan kehittäminen. * Positiivisten tunteiden ja elämysten kokeminen. * Saada oppilaat laulamaan rohkeammin * Harjoitellaan lauluja, joita voidaan esittää koulun erilaisissa tilaisuuksissa * Laulamista yksin sekä erilaisissa ryhmissä, mahdollisesti moniäänisesti. * Mikrofonin käytön perusteet * Karaokea / SingStar * Erityylisiä lauluja eri aikakausilta 5
6 Käsityölinjan sisältö lv Valitse näistä toinen. Valintaa ei voi vaihtaa. TS-linja KS 5-7lk: aihepiirit ja teknologia TN-linja KS 5-7lk: aihepiirit ja teknologia 5TS: (Kaikille yhteinen) *virkkaaminen *käsin ompelu *kaavan käyttö *Esimerkkitöitä: pyyheliina, pipo, kilpikonna, alaosan vaate 5TS: (Kaikille yhteinen) *virkkaaminen *käsin ompelu *kaavan käyttö *Esimerkkitöitä: pyyheliina, pipo, kilpikonna, alaosan vaate 5TN: (Kaikille yhteinen) * Ruuviliitos * Tasohiomakone ja hiomalaikka * Leveän pinnan höyläys * metallin ja lasin peruskäsittelyä * Koulun LVI-järjestelmään tutustuminen * Esimerkkitöitä: Naulakko, peili, paistilasta 5TN: (Kaikille yhteinen) * Ruuviliitos * Tasohiomakone ja hiomalaikka * Leveän pinnan höyläys * metallin ja lasin peruskäsittelyä * Koulun LVI-järjestelmään tutustuminen * Esimerkkitöitä: Naulakko, peili, paistilasta 5TS jatko: *neulominen *kaavojen käyttö *seulapainanta *Esimerkkitöitä: kaulaliina, kassi, tyynyliina 5TN jatko: Tekniikkaa (vedessä ja ilmassa) ja nikkarointia * Tuotteen suunnittelu ja valmistaminen * Elektroniikan perusteiden varmentaminen ja syventäminen. * Veteen ja ilmaan liittyviin ilmiöihin tutustuminen * Sähköopin perusteiden kertaaminen * Visuaalisen ohjelmoinnin ja robotiikan alkeet *Esimerkkitöitä: Hydrokopteri, esim. Legomindstorm tuotteet, VEXiQ 6TS: (Kaikille yhteinen) *ompelukoneen monipuolinen käyttö, *vetoketjun ompelu *kankaanpainanta *nappi ja napinläpi *kudonta *Esimerkkitöitä: pussukka, essu, pajupannunalunen 6TS: (Kaikille yhteinen) *ompelukoneen monipuolinen käyttö, *vetoketjun ompelu *kankaanpainanta *nappi ja napinläpi *kudonta *Esimerkkitöitä: pussukka, essu, pajupannunalunen 6
7 6TN: : (Kaikille yhteinen) Toimivien ja esteettisten ratkaisujen etsiminen suunnittelun avulla *TN-piirtäminen *polkupyörän huoltolista * saranointi * tappiliitos * spray-maalaus, * kuviosahaus koneella * emalointi * pistehitsaus *Esimerkkitöitä: Hyllykkö/kaappi, servettiteline, piparkakkumuotti, koru 6TS jatko: *neulominen: - nurja silmukka - suljettu neule - kaventaminen - peukalo - kaavan jäljentäminen ja käyttö *Esimerkkitöitä: lapaset, huppari 6TN: : (Kaikille yhteinen) Toimivien ja esteettisten ratkaisujen etsiminen suunnittelun avulla *TN-piirtäminen *polkupyörän huoltolista * saranointi * tappiliitos * spray-maalaus, * kuviosahaus koneella * emalointi * pistehitsaus *Esimerkkitöitä: Hyllykkö/kaappi, servettiteline, piparkakkumuotti, koru 6TN jatko: Metallityöt *pakotus, *kovajuotos *pistehitsaus *taonnan alkeita *Valmistetaan lahja- ja käyttöesineitä ohjeen ja oman suunnitelman mukaan. *Tehdään mahdollisuuksien mukaan opintokäynti teknologiayritykseen. *Esimerkkitöitä: pähkinänsärkijä, sohjokauha, kastikekauha, pienoisgolfmaila, mormyska, pilkki, lusikkauistin 7TS: *värjäys *saumuri- ja koneompelu *neulominen: palmikko, kirjoneule, pitsineule ym. neulepintoja, neuletiheys, leventäminen, kantapää, neulemerkit, neuleohje *kirjonta *kudonta *saumuri- ja koneompelu *huovutus, solmeilu *tekstiilihistoria *materiaalitieto *Esimerkkitöitä: vetoketjullinen säilytyspussi, sukat, lapaset tai muu neuletyö, joulukortteja, paperinarujoulukuusi, neulatyyny tilkkutyönä, alaosan vaate 7TN: * Puun ja metallin konetyöstö * kaasu- ja mig-hitsaus * työturvallisuus *Esimerkkitöitä: Laatikko, pannunalunen, rengasrauta, ripustin 7TN vaihtojakso 12 h: Tutustutaan yläkoulun tekniseen työhön ja valmistetaan pienimuotoinen harjoitustyö 7TS vaihtojakso 12 h: Tutustutaan yläkoulun tekstiilityöhön ja valmistetaan pienimuotoinen harjoitustyö 7
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä
VALINNAISKURSSIT 6.LK
VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla
ALAKOULUN VALINNAISAINEET
ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA
VALINNAISKURSSIT 6.LK
VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.
RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville
Unajan koulun valinnaisaineet
Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen
VALINNAISKURSSIT 5.LK
VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty
SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
ALBERT EDELFELTIN KOULUN VALINNAISAINEOPAS
ALBERT EDELFELTIN KOULUN VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2019-2020 Sisällysluettelo Miten valita valinnaisaine?..1 Valinnat 8. luokalle 2 Valinnat 9. luokalle. 3 Tärkeää tietää valintaa tehdessä...4 Valinnaisaineiden
Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv
VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,
Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.
RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA
VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA Valitse 2 kurssia B-valinnaisia opintoja. Yhden kurssin kesto on 38 tuntia. Toisen valitsemistasi kursseista opiskelet syyslukukaudella ja toisen kevätlukukauden aikana.
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako
Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 5. 6. luokilla opiskellaan kahta valinnaista ainetta, joista toinen on taide- ja taitoaine ja toinen muu valinnainen
7. luokkalaisten valinnaisaineet
7. luokkalaisten valinnaisaineet Valinnaisaineiden valinta Oppilaiden valinnaisaineiden määrä vaihtelee kielivalintojen takia.. Valinnaisaine on valinnainen valintavaiheessa, tämän jälkeen se kuuluu pakollisena
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-
VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu
VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kiukaisten yhteiskoulu Keväinen tervehdys yläkoululta! Peruskoulun opetussuunnitelma sisältää yhteisiä ja valinnaisia oppiaineita, jotka määritellään
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2015 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi
VALINNAISAINEET LV. 19 20 Liikunta Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen iloa ja yhdessä
Havukosken koulu 7.luokan valinnaiset opinnot
Havukosken koulu 7.luokan valinnaiset opinnot 2018-2019 Ohjeita valintojen tekoon Seitsemännellä luokalla sinulla on kaksi valinnaiskurssia. Toinen on syyskauden ja toinen kevätkauden kestävä kurssi. Lukujärjestyksessä
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
VALINNAISKURSSIT 5.LK
VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien
Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien 16.1.2019 1 Miltä viime vuoden kuutosista tuntui siirtyä yläkouluun? Jännitti, koska vanhat luokat oli hajotettu ja piti totutella uuteen
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2
VALINNAISET AINEET SORILAN KOULUTALOSSA LUKUVUONNA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Englannin kieltä keskustellen... 5 Ilmaisua eri keinoin...
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)
MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT. lv. 2014-2015
MERTALAN KOULU 9. LUOKAN VALINNAISKURSSIT lv. 2014-2015 Yhteystiedot MERTALAN KOULU Simasalonkatu 2, 57200 Savonlinna Kotisivut: http://edu.savonlinnaseutu.fi/mertala E-mail: mertalankoulu@savonlinna.fi
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu
Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.
Yläkoulun valinnaisainetarjotin Myllytullin koulussa lv
Yläkoulun valinnaisainetarjotin Myllytullin koulussa lv. 2018-2020 Kolmenlaisia valinnaisia aineita 1.vaihe 4 vvh Taide- ja taitoaineiden (taitai) valinnaiset tunnit tarkoittaa Oulun yläkouluissa 4vvh
Valkeavuoren koulu lk VALINNAISAINEET
Valkeavuoren koulu 5.-6. lk VALINNAISAINEET 2018 VALINNAISAINEET Koska valinnaisaineita on runsaasti, on selvää, että kaikkia mahdollisia valintoja ei voida toteuttaa. Varmuudella voidaan toteuttaa vain
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Kerrataan ja syvennetään ruuanvalmistus- ja leivonta-taitoja. Suunnitellaan ja toteutetaan ateriakokonaisuuksia sekä valmistetaan leivonnaisia
1 9. LK LYHYIDEN VALINNAISAINEIDEN KUVAUKSET Arviointi Hyväksytty/hylätty KOTITALOUS SYKSY JA KEVÄT Kauhalla ja kaulimella Tavoite Kerrataan ja syvennetään ruuanvalmistus- ja leivonta-taitoja. Suunnitellaan
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN
Perhon Keskuskoulu. Valinnaisaineet 8. lk
Perhon Keskuskoulu Valinnaisaineet 8. lk 2016-2017 8. LUOKAN VALINNAISAINETARJONTA 2016-2017 Saksa Sbv 1/2, Klasse 8, 2 kurssia (8) Venäjä: Vev 1/2, Venäjä 8, 2 kurssia ( 8 ) Musiikki: Mux 1/2, Bändi 1,
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan
VALINNAISAINEJÄRJESTELMÄ
YHTEYSTIEDOT Janne Peräsalmi Päivi Palmumäki rehtori, biologia ja maantieto koulusihteeri puh. 0400 756 276 puh. 040 155 6271 s-posti: janne.perasalmi@hyvinkaa.fi s-posti: paivi.palmumaki@hyvinkaa.fi Kaarina
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt
9.2.9 Käsityö. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet
9.2.9 Käsityö Koulumme käsityön opetuksen lähtökohtana on kokonaisen käsityöprosessin läpivieminen. saattaa loppuun työn, jonka suunnitteluun hän on itse osallistunut. Prosessin aikana oppilaan käsityötaidot
Valinnaisaineopas 9.lk varten 2014 2015
Valinnaisaineopas 9.lk varten 2014 2015 1 9. luokalle valittavat lyhyet valinnaiskurssit YHDEN JAKSON KURSSIT (19H) Kurssin kesto 2 h viikossa 1 jakson ajan AJANKOHTAISTA MAAILMALTA (YH) APUA! äidinkielen
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...
Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.
RYHMÄ C 8. luokkaa varten 4 x 1 jakso / aine, /vko ÄIDINKIELI Luova kirjoittaminen 1 jaksoa, /vko Kurssilla saadaan virikkeitä ja ohjausta luovaan kirjoittamiseen. Kirjoitetaan esimerkiksi tarinoita, novelleja
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2014-2015
EMÄKOSKEN KOULU lv. 2014-2015 Valinnaiskurssit 9. luokka Lyhytkurssit 9. luokalla lv. 2014-2015 Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul)
POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä
POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa
Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla
Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi
a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi
T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!
Valintaan voi olla monenlaisia perusteita. Oppilaan oma kiinnostus ainetta kohtaan on tärkein valintaperuste.
Koulussa on paljon pakollista opiskeltavaa. Valinnaisaineiden kautta oppilas pääsee itse vaikuttamaan omiin opintoihinsa, oman kiinnostuksensa mukaan. Valintojen tekeminen on oman opiskelun suunnittelua.
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin
Neljännen luokan opetettavat asiat
Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio
Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat
Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat 2017-2018 Tarja Suhonen Perusopetusasetus 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä
LYHYTKURSSIT 9. luokalle
Taitava leipoja Ompele vaate! TEEMA-työpaja Teknisen työn lyhytkurssi Elektroniikka/ -ohjelmointikurssi Bändi ja lauluyhtye Digimusiikkia Mailapelikurssi Kunto ja kehonhuolto Historiaa ja draamaa - kurssi
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
1) 2) a) b) 3) a) b)
1) 2) a) b) 3) a) b) T-valinnaisuus (kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta ja musiikki) Taide- ja taitoaineiden valinnaiset opinnot syventävät perusopintojen pakollisten oppimäärien tavoitteita ja sisältöjä.
VALINNAISAINEOPAS 2014 2015
HYÖKKÄLÄN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 2014 2015 MITÄ VALITSEN? Yhteystiedot Opinto-ohjaaja Mari Ala-Krekola 040 314 3290 mari.ala-krekola@tuusula.fi Rehtori Janne Leivo 040 314 3283 janne.leivo@tuusula.fi
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen
Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen
Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan
Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla
Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla Mikäli oppilas vaihtaa koulua, hän voi joutua vaihtamaan valinnaisaineitaan. Valinnaisaineiden nimet, tuntimäärät ja sisällöt päätetään
URHEA-info. Leppävaaran koulu
URHEA-info Leppävaaran koulu 8.1.2019 URHEA-luokkalaisten opinnot Leppävaaran koulusta Koulussamme tuetaan koulunkäynnin ja urheilun yhteensovittamista. Pieni yläkoulu, jossa on 12 luokkaa Neljä luokkaa
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2013 2 REHTORIN TERVEHDYS Kaikkea ei aina määrätä peruskoulussa Suomalainen peruskoulu on saanut viime vuosina varsin hyviä tuloksia kansainvälisissä
Havukosken koulu 9.luokan valinnaiset opinnot
Havukosken koulu 9.luokan valinnaiset opinnot 2019-2020 1 OHJEITA VALINTOJEN TEKOON Yhdeksännellä luokalla jatkat kahdeksannella luokalla opiskelemaasi taito- ja taideaineen valinnaisainetta sekä muuta
Kotitalous. Kuvataide. Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017
Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017 Yleislinjalla olevat oppilaat valitsevat 9. luokalle kaksi uutta kurssia, matemaattis-luonnontieteellisen tai liikuntapainotuksen valinneet oppilaat valitsevat yhden
Mitä ja miten valitset? 2. Valintojen aikataulu.. 2. Ohjeita valintaan Valinnaisaineet lukuvuodelle
A l b e r t E d e l f e l t i n k o u l u n Valinnaisaineopas L u k u v u o d e l l e 2 0 1 7-2 0 1 8 Sisällys: Mitä ja miten valitset? 2 Valintojen aikataulu.. 2 Ohjeita valintaan... 3 Valinnaisaineet
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 4.-6.luokat Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
RAUMAN LUKION MUSIIKIN KURSSITARJONTA
N MUSIIKIN KURSSITARJONTA SISÄLTÖ MU1 JA MINÄ MU2 MONIÄÄNINEN SUOMI MU3 OVET AUKI MUSIIKILLE MU4 VIESTII JA VAI- KUTTAA MU5 PROJEKTIKURSSI MU6 LUKIODIPLOMI MU9/KU12 ÄÄNIVEISTOS MU10 STUDIOTEKNIIKKA MU7
Joukkuepelit pallopelit, pallonkäsittelyn perustaidot ( heittäminen, kiinniotto, potkaisu, pompottaminen) mailapelit viestit
9.2.16. Liikunta Koulumme liikunnan opetuksen tarkoituksena on antaa oppilaalle onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä liikkuen ja leikkien. Liikunnan opetus antaa hyvän mahdollisuuden vahvistaa oppilaan
TAPAINLINNAN KOULU Valinnaisaineopas
TAPAINLINNAN KOULU Valinnaisaineopas 2016 2017 OHJEET VALINNAISAINEIDEN VALINTAAN Pitkät valinnaiset Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9.-luokilla, ja niistä annetaan numeroarviointi. Oppiainetta on 2