POLIISITUTKINTAAN SISÄLTYVIEN VALOKUVIEN JULKISUUS JA POLIISIN TIEDOTTAMI- NEN
|
|
- Juuso Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ja 1075/4/98 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jaakko Jonkka Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Pekka Päivänsalo POLIISITUTKINTAAN SISÄLTYVIEN VALOKUVIEN JULKISUUS JA POLIISIN TIEDOTTAMI- NEN 1 KANTELU Kaksi kantelijaa on kirjoittanut eduskunnan oikeusasiamiehelle ja He arvostelevat kirjoituksissaan Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisin toimintayksikön rikoskomisario A:n menettelyä tämän luovutettua poliisin kadonneina etsimien dementoituneiden sisaruksen löytämisen yhteydessä heistä otettuja valokuvia julkaistavaksi Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä. Kantelijat pitävät kuvien julkaisemista kyseisten vanhusten ihmisarvoa ja yksityisyyttä loukkaavana. 2 SELVITYS Rikoskomisario A toimitti tänne selvityksen ja Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen rikospoliisin toimintayksikkö sekä sisäasiainministeriön poliisiosasto antoivat lausunnon. Ne ovat kantelupäätöksen liitteenä. Käytössäni on ollut myös sisäasiainministeriön poliisin ulkoisesta tiedottamisesta antama ohje (dnro 1/011/97). 3 RATKAISU 3.1 Tapahtumat Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikön rikoskomisario A toimi tutkinnanjohtajana kahden iäkkään sisaruksen katoamista koskevassa asiassa 6070/S/327775/97. Poliisipartio löysi sisarukset nuoremman sisaren omistamasta omakotitalosta. Sisarukset makasivat löydettäessä heikkokuntoisina talon keskikerroksen lattialla tavara- ja roskakasojen keskellä. Toinen poliisipartion jäsen otti heistä ja asunnosta tuolloin valokuvia. Helsingin väkivaltarikostutkijat ry:n julkaiseman "Murharyhmä" -nimisen lehden numerossa 1/1998 julkaistiin tapauksesta poliisipartion jäsenen kirjoittama artikkeli "Eikö kukaan kaipaa meitä". Artikkelin yhteydessä julkaistiin rikoskomisario A:n luvalla sisarusten löytämisen yhteydessä otettuja valokuvia. Julkaistut kuvat olivat melko pieniä ja mustavalkoisia. Lehden ilmestymisen jälkeen Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä otettiin yhteyttä rikoskomisario A:han ja pyydettiin lainaksi alkuperäisiä kuvia. A antoi kuvat lainaksi sillä ehdolla, että lehdessä julkaista-
2 vista kuvista peitetään sisarusten kasvot. Ilta-Sanomissa julkaistiin tapausta käsitellyt artikkeli "Kukaan ei heitä kaivannut" ja seuraavana päivänä toinen samaa asiaa käsitellyt artikkeli julkaistiin myös Iltalehdessä tapausta käsitellyt artikkeli. Rikoskomisario A:n luovuttamat kuvat julkaistiin suurina värikuvina artikkelien yhteydessä. Sisarusten kasvot oli kuitenkin A:n kanssa sovituin tavoin peitetty kuvista. 3.2 Oikeudellinen arviointi Oikeusohjeet Suomen perustuslain 10 :n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Perustuslain 12 :n mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. (Vastaavan sisältöiset säännökset ovat sisältyneet myös asti voimassa olleeseen hallitusmuotoon.) Tapahtuma-aikana voimassa olleen valtion virkamieslain 17 :n mukaan virkamies ei saa käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista virkamiesasemassaan tietoon saamaansa seikkaa, joka erikseen on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka koskee toisen terveydentilaa taikka jota asian laadun vuoksi ei muutoin ilmeisesti saa ilmaista. Tapahtuma-aikana voimassa olleen yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetun lain 4 :n mukaan poliisiviranomaiselle rikoksesta tulleita tietoja sekä sellaista asiaa tutkittaessa laadittuja pöytäkirjoja ei ole pidettävä julkisina, ennen kuin asia on ollut esillä oikeudessa tai jätetty sikseen. Yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetun lain 16 :n mukaan kun jokin asia on salassa pidettävä, koskee tämä myöskin siihen asiaan kuuluvia asiakirjoja. Poliisilain 37 :n mukaan poliisitutkinnalla tarkoitetaan muuta poliisin toimitettavaksi säädettyä tutkintaa kuin rikoksen johdosta toimitettavaa esitutkintaa. Poliisitutkintaa toimitettaessa on soveltuvin osin meneteltävä siten kuin tutkinnan suorittamisesta esitutkinnassa säädetään. Poliisilain 43 :n mukaan poliisin henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta on voimassa mitä valtion virkamieslain (750/94) 17 :ssä säädetään. Poliisin henkilöstöön kuuluva ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa.
3 Esitutkintalain 49 :n mukaan esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa. Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen ( /575) 9 :n mukaan oikeus antaa tietoja esitutkinnasta julkisuuteen on tutkinnanjohtajalla ja hänen esimiehellään sekä esimiehen määräämällä muulla virkamiehellä. Poliisiasetuksen 14 :n 1 momentin mukaan milloin on perusteltua syytä olettaa henkilön kadonneen tai joutuneen onnettomuuden uhriksi, poliisin on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin henkilön löytämiseksi. Sen lisäksi poliisin on sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muusta erityisestä syystä toimitettava katoamisen selvittämiseksi tarpeellisessa laajuudessa poliisitutkinta Arviointia Poliisin käsitykset asiasta ristiriitaisia Rikoskomisario A on antamassaan selvityksessä perustellut menettelyään kuvien luovuttamisessa lehdissä julkaistavaksi sillä, että hänen mielestään oli tarpeellista käydä yhteiskunnallista keskustelua sellaisten vanhusten asemasta, joilla ei ole lähiomaisia ja jotka putoavat kaikkien yhteiskunnan turvaverkkojen läpi siten, ettei heitä kukaan kaipaa pitkään aikaan. A:n mukaan kuvien julkaisemisella ei ollut kyseisten vanhusten ihmisarvoa ja yksityisyyttä loukkaavaa tarkoitusta. Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisin toimintayksikkö on lausunnossaan katsonut, että lehdille luovutettujen tapahtumatietojen ja kyseisten sisarusten elämää ja elämäntilannetta koskevien valokuvien perusteella on mahdollista saada selville, keitä henkilöitä tarkoitetaan. Lausunnon mukaan tiedoista ja kuvista käy selville sisarusten henkilökohtainen elämäntilanne eli sellaisia heidän yksityisyyteensä piiriin kuuluvia asioita, joiden julkaiseminen voi olla heidän yksityisyyttään loukkaavaa. Yksityisyyden piiriin kuuluvia, poliisitutkinnassa ilmenneitä tietoja ja valokuvia ei ole lausunnon mukaan oikeutta luovuttaa sivullisille. Lausunnossa katsotaan, että tapahtunutta tietojen ja valokuvien luovutusta tulisi tarkastella rikoslain 40 luvun virkarikoksia koskevien säännösten perusteella. Sisäasiainministeriön poliisiosasto toteaa lausunnossaan, että poliisitutkinnan johtajana rikoskomisario A:lla on ollut harkintavalta kuvien julkistamiseen. "Käytännön poliisityössä on hyvin tavallista, että poliisi luovuttaa tai antaa tiedotusvälineiden käyttöön lainaksi erilaista kuva- ja tiedotusmateriaalia". Poliisiosasto jatkaa lausunnossaan mm. seuraavasti: "Poliisin tiedotusohje 1/011/97 ei anna yksiselitteistä vastausta siihen, oliko kuvien luovuttaminen sopivaa vai ei. Toisaalta ohje korostaa hallinnon julkisuusperiaatteen noudattamisen merkitystä, jota toteutetaan käytännössä avoimella tiedottamisella. Toisaalta ohjeessa on lukuisia tiedottamista rajoittavia kohtia. Ohjeessa kehotetaan muun muassa noudattamaan tarpeellista varovaisuutta ja harkintaa, jotta kenellekään ei aiheuteta tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Tapausta arvioitaessa on oleellista selvittää nimenomaan se, onko henkilöille, joiden kuvat julkaistiin lehdissä, aiheutettu tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Poliisin ylijohto pitää uskottavana rikoskomisario A:n ilmoitusta siitä, että hänen tarkoituksenaan oli tuoda julki merkittävä yhteiskunnallinen epäkohta vanhustenhuollossa käytännön esimerkin avulla, eikä loukata avuttomia vanhuksia. Uskottavana
4 on pidettävä myös sitä, että A on toiminut hyvässä uskossa eikä ole välttämättä osannut ennakoida juttujen näyttävää julkistamista iltapäivälehdissä. Edellä mainittuun viitaten poliisin ylijohto, vastoin Helsingin rikospoliisin toimintayksikön näkemystä, ei pidä A:n menettelyä niin moitittavana, että tietojen ja kuvien luovutusta olisi tarkasteltava rikoslain 40 luvun perusteella. Poliisin ylijohto ei yleisellä tasolla kuitenkaan pidä sopivana, että poliisin hallussa olevia arkaluonteisia valokuvia luovutetaan sivulliselle asianosaisen suostumuksetta. Nyt puheena olevassa tapauksessa olisi A:n tullut ainakin keskustella asian periaatteellisesta puolesta esimiehensä kanssa ennen päätöksentekoa asiassa" Arvioinnin lähtökohtia Henkilöiden katoamisen selvittämiseksi toimitettavan poliisitutkinnan asiakirjojen julkisuudesta ei ole annettu omia säännöksiä. Poliisitutkintaa toimitettaessa on meneteltävä soveltuvin osin siten kuin tutkinnan suorittamisesta esitutkinnassa säädetään. Myös asiakirjojen julkisuuden osalta tulevat siten sovellettaviksi esitutkinnan osalta annetut säännökset silloin kuin mitään erityissäännöksiä ei ole. Tapahtuma-aikana voimassa olleen asiakirjojen julkisuudesta annetun lain 4 :n mukaan esitutkintapöytäkirja tuli julkiseksi kun asia oli ollut esillä oikeudessa tai jätetty sikseen. Poliisitutkintaan sovellettuna säännös tarkoitti sitä, että tutkinnan päätyttyä aineisto tuli julkiseksi. Kun tutkinta oli tässä tapauksessa päättynyt siinä vaiheessa kun kuvat luovutettiin lehdille, on kysymys lähtökohtaisesti ollut julkisen aineiston luovuttamisesta. Täysin selvänä aineiston julkisuutta ei kuitenkaan pelkästään tämän säännöksen perusteella voida pitää. Vielä on nimittäin otettava huomioon, onko salassa pitämiseen ollut joitain lain tarkoittamia erityisiä perusteita. Tässä suhteessa merkityksellisiä ovat valtion virkamieslain 17, poliisilain 43 ja yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetun lain 16. Eräässä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa (KHO T 773) oli asiakirjojen julkisuudesta annetun lain voimassa ollessa katsottu, ettei poliisilaitos menetellyt virheellisesti hylätessään hakemuksen saada tietoa esitutkintapöytäkirjasta, jossa oli selvitetty epäiltyä vapautta loukkaavaa haureutta, jonka tutkinta oli päätetty sillä perusteella, että asianomistaja oli peruuttanut rangaistusvaatimuksensa. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksen perusteluissa, että esitutkintapöytäkirja sisälsi Suomen hallitusmuodossa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa henkilön yksityiselämän suojaamiselle asetetut vaatimukset huomioon ottaen sellaisia poliisilain 43 :ssä tarkoitettuja toisen yksityiselämää koskevia arkaluonteisia tietoja, joita poliisiviranomaiset eivät saa toiselle ilmaista. Perustelujen mukaan kyseinen esitutkintapöytäkirja on tähän nähden ollut asiakirjojen julkisuudesta annetun lain 16 :n mukaisesti salassapidettävä asiakirja. Kyseisen päätöksen perusteella asiakirjat saattoivat tulla salaisiksi myös sitä kautta, että kysymys oli poliisilain 43 :ssä tarkoitettujen henkilön yksityisyyteen kuuluvien seikkojen ilmaisemisesta. Asiakirjojen julkisuus tässä asiassa on tulkinnanvarainen. On arvioitava, onko kyse asiakirjasta, joka "asian laadun vuoksi" olisi ollut pidettävä salassa ja onko kyse yksityisyyteen kuuluvista seikoista, joiden ilmitulo aiheuttaa henkilölle haittaa tai vahinkoa.
5 Koska selvityksen mukaan poliisi näkyy olleen oma-aloitteinen ja aktiivinen asian ja mm. kuvien saattamisessa julkisuuteen (julkaiseminen "Murharyhmä" -lehdessä, jonka päätoimittaja rikoskomisario A oli), on nähdäkseni asiaa arvioitava lisäksi poliisin tiedottamista koskevien säännösten ja ohjeiden valossa. Itse asiassa tämä aktiivisuus kuvien julkaisemisessa onkin ollut syynä siihen, että kuvat sitten joutuivat myös laajalevikkisimpiin lehtiin Yksityisyyden loukkausta vai sananvapauden käyttöä? Tapauksen arvioinnissa on näin ollen kysymys siitä, onko rikoskomisario A:n menettely ollut poliisin vaitiolovelvollisuutta ja poliisin tiedottamista koskevien säännösten vastaista. Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisin toimintayksikön mielestä näin on asianlaita. Poliisin ylijohto näkyy pitävän asiaa tulkinnanvaraisena todeten muun muassa, että em. säännöksiä konkretisoiva poliisin tiedotusohje ei anna selvää vastausta tällaista tilannetta varten. Laajemmin ja periaatteellisemmin tapauksen arvioinnissa joudutaan ottamaan kantaa kahden perusoikeuden - sananvapauden ja yksityiselämän suojan - merkitykseen. Rikoskomisario A on katsonut edistäneensä sananvapautta tuodessaan esiin tärkeänä pitämänsä yhteiskunnallisen ongelman. Kantelijat taas ovat lähteneet siitä, että menettely olisi yksityiselämän suojan loukkausta. Oikeussäännöksiä tulee tulkita perusoikeusmyönteisesti, mikä merkitsee sitä, että tulkintavaihtoehdoista on valittava sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien toteutumista. Viime kädessä kyse on näin ollen siitä, millaiseen tulokseen valtion virkamieslain 17 :n, poliisilain 43 :n ja asiakirjojen julkisuudesta annetun lain 16 :n sekä poliisin tiedottamista koskevan säännöstön perusoikeusmyönteinen tulkinta johtaa. Arviointi tässä tapauksessa on siinä mielessä vaikeaa, että yhtäältä sananvapauden painottaminen puhuisi julkisuusmyönteisen tulkinnan puolesta, toisaalta yksityiselämän suojan painottaminen taas edellyttäisi pidättyvää suhtautumista tällaisten arkaluontoisten kuvien ja tietojen antamisessa tiedotusvälineille. Jos tulkintatilanteessa pyrittäisiin varmistamaan se, että yksityiselämän suojaa ei lainkaan loukattaisi, rajoitettaisiin olennaisesti samalla toisen perusoikeuden, sananvapauden toteutumista. Yksityiselämän suojaa ei - kuten ei muitakaan perusoikeuksia - voida pitää sillä tavoin ehdottomana, että siihen ei olisi missään oloissa ja millään tavoin mahdollista puuttua. Sen sijaan, että pyrittäisiin toisen tai toisen perusoikeuden vaikutuksen maksimoimiseen on perusoikeuksien ristiriitatilanteissa pyrittävä optimoimaan niiden vaikutus. Kyse on tällaisissa tilanteissa punninnasta, jossa vastakkain olevia perusoikeuksia sovitetaan yhteen siten, että saavutetaan konkreettisen tapauksen erityispiirteet huomioon ottaen mahdollisimman hyvä tasapainotila perusoikeusintressien kesken Rikoskomisario A:n menettelyn arviointi Arvioitaessa rikoskomisario A:n menettelyä on lähtökohdaksi otettava se, että hänellä on tutkinnanjohtajana ollut sinänsä oikeus päättää tutkintaan liittyvästä tiedottamisesta. Minulla ei ole myös-
6 kään perusteita epäillä hänen tarkoitusperistään antamansa ilmoituksen totuudenmukaisuutta. Kuvien luovuttamisella julkaistavaksi on puututtu valokuvattujen henkilöiden yksityisyyden piiriin. Käsitykseni mukaan loukkaus ei kuitenkaan ole kohdistunut perustuslain 10 :n 1 momentin tarkoittaman suojan keskeisimmälle ydinalueelle. Rikoskomisario A:n edellyttämin tavoin kuvat oli käsitelty käytännöllisesti katsoen tunnistamattomiksi, joskaan tunnistamismahdollisuutta ei täysin ole suljettavissa pois. A on katsonut käynnistäneensä menettelyllään yhteiskunnallisen keskustelun tärkeästä aiheesta. Hän toteaa selvityksessään: "Mielestäni heidän kohtalonsa on ansainnut asiassa käydyn julkisen keskustelun, johon on joutunut ottamaan kantaa myös vastaava ministeri ja sosiaalitoimi." Kuvien luovuttaminen on A:n mukaan ollut tämän tavoitteen kannalta välttämätöntä: "Mikäli artikkelit olisi julkaistu ilman valokuvia, eivät ne olisi herättäneet julkista kiinnostusta tärkeään asiaan." Mielestäni A:n esittämät argumentit ovat olennaisia arvioitaessa tässä tapauksessa sananvapauden painoarvoa. Tapausta arvioitaessa on lisäksi kiinnitettävä huomiota ainakin seuraaviin näkökohtiin. A on tosin puuttunut kahden avuttoman vanhuksen yksityisyyden piiriin, mutta toisaalta hän on menettelyllään tähdännyt juuri heidänlaistensa vanhusten olojen parantamiseen. Yksittäistapausta, jonka tunnistettavuus oli pyritty häivyttämään, on vain käytetty yleisemmän ongelman esille nostamisessa. Kaiken asiassa esiin tulleen perusteella katson, että A:n menettelyä ei ainakaan voida pitää sellaisena, että sitä tulisi arvioida Helsingin poliisilaitoksen rikospoliisin toimintayksikön lausunnossa viitatuin tavoin rikoslain virkarikossäännöstön valossa. Miten menettelyä sitten muuten kuin rikosoikeudellisesti arvioidaan, määräytyy pitkälti siitä, miten tässä tapauksessa painotetaan yhtäältä sananvapautta ja siihen kytkeytynyttä yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämistä sekä toisaalta yksityiselämän suojaa. Omasta mielestäni kyseessä on rajatapaus, jossa kummankin suuntaisia kannanottoja voidaan pätevin perustein puoltaa. Tällä perusteella katson, että kuvien ja tietojen antamista julkaistavaksi ei vallinneissa oloissa ja esitetyillä tarkoitusperillä voida pitää ainakaan selvästi lainvastaisena, vaikka itse olisinkin punninnassa painottanut enemmän kyseisten vanhusten yksityisyyden suojaa. Kysymys on lähinnä siitä, onko menettely kaikin puolin ollut loppuun asti harkittua. Poliisiosaston lausunnossa on katsottu, että rikoskomisario A:n olisi tullut ainakin keskustella asian periaatteellisesta puolesta esimiehensä kanssa ennen päätöksentekoa asiassa. Tällaisen velvollisuuden peruste voidaan siinä mielessä asettaa kyseenalaiseksi, että tutkinnanjohtajalla on säännösten mukaan oikeus päättää tutkinnasta tiedottamisesta. Toisaalta on kuitenkin tehtävä ero "puhtaasta" tutkinnasta tiedottamisesta ja jossain (päättyneessä) tutkinnassa esiin tulleiden seikkojen tiedottamisesta muussa tarkoituksessa - esimerkiksi juuri yleisemmän yhteiskunnallisen keskustelun käynnistämiseksi. Sananvapaus perusoikeutena kuuluu myös virkamiehille. Virkamiehen asemasta ja virkatehtävien luonteesta voi kuitenkin johtua, että hänen sananvapautensa on rajoitetumpi kuin muilla kansalaisilla. Virkamiesten kannanotot erityisesti virkaan liittyvissä asioissa ymmärretään julkisuudessa helposti koko hallinnonalaa edustaviksi kannanotoiksi. Asian merkitys korostuu sellaisilla hallin-
7 nonaloilla joihin kohdistuu poikkeuksellisen suuria puolueettomuusodotuksia ja joissa viranomaisen toiminnan julkisella kuvalla on erityisen suuri merkitys viranomaisen toimintaa kohtaan tunnettavan luottamuksen ylläpitämisessä. Tätä taustaa vasten pidän jossakin määrin arveluttavana, että poliisimies käynnistää yleistä "yhteiskunnallista keskustelua" tietyssä yksittäisessä virka-asiassa esiin tulleita arkaluonteisia seikkoja julkistamalla. Mikäli tällaisilla yksittäistapauksen tiedoilla katsotaan olevan yleisempää merkitystä, saattaisi olla poliisitoiminnallisesti asianmukaisempaa, että niihin kiinnitettäisiin huomiota muutoin kuin nyt tapahtuneella tavalla jutun tutkinnanjohtajan toimesta. Johtopäätökset Katson, ettei rikoskomisario A:n ole osoitettu menetelleen lain eikä poliisin tiedottamisesta annettujen määräysten vastaisesti. Yleisemmältä kannalta totean kuitenkin vielä seuraavan. Kuten olen edellä esittänyt, tällaiseen arkaluontoisten kuvien tai tietojen luovuttamiseen julkistamista varten saattaa - tilanteesta riippuen - liittyä monenlaisia arveluttavia piirteitä. Kysymys on huolellista harkintaa vaativasta asiasta, jossa voidaan joutua punnitsemaan vastakkain eri suuntaisia näkökohtia. Tämän vuoksi liikutaan ongelmallisella alueella, kun yksittäisen jutun tutkinnanjohtaja luovuttaa "yhteiskunnallisen keskustelun herättämiseksi" tällaisia tietoja/kuvia ylitse tutkinnanjohtajan normaalin tiedottamistehtävän. Tässä mielessä sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunnossa esitetty, että rikoskomisario A:n olisi ollut hyvä keskustella asian periaatteellisesta puolesta esimiestensä kanssa ennen kuvien luovuttamista, tuntuu perustellulta. 3.3 Toimenpiteet Asia ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että saatan tämän päätökseni Helsingin rikospoliisin toimintayksikön rikoskomisario A:n tietoon. Koska selvitys ja lausunnot osoittivat, että poliisiorganisaation sisällä vallitsee hyvinkin erisuuntaisia näkemyksiä tällaisten kuvien ja tietojen antamisesta, ja koska sisäasiainministeriön lausunnon mukaan tapaus ei ole suinkaan ainutkertainen, sisäasiainministeriön poliisiosaston saattaisi olla aihetta harkita ohjeistuksensa täsmentämistarvetta tältä osin. Tämän vuoksi saatan päätökseni myös sisäasiainministeriön poliisiosastolle tiedoksi. Tässä tarkoituksessa lähetän jäljennöksen tästä päätöksestäni sisäasiainministeriön poliisiosastolle ja rikoskomisario A:lle. Kantelukirjoituksen liitteet palautetaan oheisena.
Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs
Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)
Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.
5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat
Poliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
/4/02. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Neuvontalakimies Kristian Holman ESITUTKINTATIETOJEN LUOVUTTAMINEN
27.2.2003 2537/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Neuvontalakimies Kristian Holman ESITUTKINTATIETOJEN LUOVUTTAMINEN 1 KANTELU A ja B arvostelevat eduskunnan oikeusasiamiehelle
Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan
Median sääntely ja sananvapaus. Anna Alatalo
Median sääntely ja sananvapaus Anna Alatalo Median toiminnan rajat Median toimintaan vaikuttavien yhteiskunnallisten ehtojen yhteensovittaminen toteutuu median yhteiskunnallisena sääntelynä eli regulaationa.
JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA
17.4.2019 1 / 5 EOAK/2049/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juho Martikainen JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 1 KANTELU
Kantelija arvosteli päivätyssä kirjeessään rikostarkastajan menettelyä esitutkinnasta tiedottamisessa.
20.2.2008 Dnro 2886/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää ESITUTKINNASTA TIEDOTTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli 9.8.2006 päivätyssä
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
Oikeustoimittajat ry korostaa, että Kivistön menettely haittasi julkisuuden toteuttamista, koska
13.3.1995 1735/4/94 Oikeustoimittajat ry c/o Suomen Journalistiliitto Timo Vuortama PL 252 00181 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry pyytää eduskunnan oikeusasiamiehelle 9.9.1994 osoittamassaan
Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 23.04.2015 Dnro OKV/901/1/2014 1/7 ASIA Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 29.4.2014 osoittamassaan kantelussa
EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä)
28.6.2018 EOAK/540/2017 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä) 1
YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04. 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi
YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04 Annettu Säädösperusta 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13 Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi Menettely sananvapausrikosasioissa 1. Taustaa Vuoden
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten
LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi
LAPIN YLIOPISTO 1(5) JULKISOIKEUDEN VALINTAKOE 13.6.2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävissä julkisuuslailla tarkoitetaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja potilaslailla lakia
Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait
Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen
Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,
Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari
Yksilön suoja vai tutkimuksen vapaus? Niklas Vainio Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari 28.1.2011 2011 Säännöt ja periaatteet t oikeussäännöt soveltuvat t täysin tai eivät ollenkaan esim. ehdottomat
Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä
Valokuvaaminen terveyskeskuksen ajanvarauksessa ja yleisissä tiloissa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.03.2014 Dnro OKV/337/1/2012 1/5 ASIA Valokuvaaminen terveyskeskuksen ajanvarauksessa ja yleisissä tiloissa KANTELU A on oikeuskanslerille 2.3.2012 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 60/2005 7.10.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisilaitoksen päätös 27.7.2004, jolla
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.05.2014 Dnro OKV/10/50/2013 1/5 ASIA Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa ASIAN VIREILLETULO Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitokselle
Dnro 4717/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm
27.8.2015 Dnro 4717/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm TIEDUSTELUUN VASTAAMINEN JA ESITUTKINTAPÄÄTÖKSET 1 KANTELU Kantelija arvosteli 7.11.2014
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA
17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (5) 382 V 3.5.2017, Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite avoimuusperiaatteesta kaupungin johtajien tapaamisissa HEL 2016-011747 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle
Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.08.2016 Dnro OKV/1537/1/2015 1/5 ASIA Tutkintailmoituksen käsittely poliisilaitoksella KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 2.11.2015 osoittamassaan kahdessa sähköpostikirjoituksessa
Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus
Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Luento 6.11.2008 Salli.Hakala@Helsinki.fi Laki - modernin järjestyksen kivijalka Demokraattisen oikeusvaltion näkökulmasta keskeisiä
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
Menettely sananvapausrikosasioissa
Menettely sananvapausrikosasioissa YLEINEN OHJE Dnro 21/31/14 24.4.2015 Voimassa 1.5.2015 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2004:1 Dnro 65/31/04 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu
POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE
17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani
KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN
23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU
Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Eteläpää POLIISIN MENETTELY KUVAAMISEN KIELTÄMISESSÄ
17.8.2017 EOAK/1944/2016 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Eteläpää POLIISIN MENETTELY KUVAAMISEN KIELTÄMISESSÄ 1 KANTELU Kantelija pyysi tutkimaan Helsingin
OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN
17.7.2019 EOAK 3234/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN 1
TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA
TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA Nice Tuesday 11.11.2008 asianajaja Klaus Nyblin 1 1. Nykyisin: työnantajilla ei oikeutta tunnistamistietojen
POLIISIN KOHDISTAMAT TOIMENPITEET VALOKUVAAJAN KAMERAAN
29.9.2005 442/4/04 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää POLIISIN KOHDISTAMAT TOIMENPITEET VALOKUVAAJAN KAMERAAN 1 KANTELU Kouvolan Sanomien
Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola
Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen
10.2.2009. Dnro 194/2/07. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää
10.2.2009 Dnro 194/2/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää POLIISITOIMINNAN JULKISUUDESTA 1 ASIA Poliisin toiminta on paljon esillä tiedotusvälineissä.
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
SALASSA PIDÄTTÄVIEN TIETOJEN KÄSITTELY OIKEUDEN- KÄYNNISSÄ JA TUOMIOSSA
VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 20 00023 VALTIONEUVOSTO 27.9.2004 Dnro 1056/1/03 Oikeustoimittajat ry c/o Jarkko Sipilä MTV3 Uutiset 00033 MTV3 ASIA SALASSA PIDÄTTÄVIEN TIETOJEN
Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintö (KM 2009:2)
Helsinki 31.8.2009 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Lausuntopyyntö OM 15/021/2006, 27.5.2009 Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintö (KM 2009:2) Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta
Dnro 3995/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja
10.1.2008 Dnro 3995/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja RIKOSILMOITUKSEN KIRJAAMINEN YM. 1 KANTELU Kantelija arvosteli 28.11.2006 oikeusasiamiehelle
KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN
22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.11.2017 Dnro OKV/1334/1/2017 1/5 ASIA Esitutkintapäätöksen perusteleminen KANTELU Asianajaja on kantelijan edustajana oikeuskanslerille 19.6.2017 osoittamassaan kantelussa arvostellut
Oikeuskanslerinvirastoon on lisäksi lainattu käräjäoikeudesta asiakirjavihko.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.03.2014 Dnro OKV/541/1/2012 1/7 Päätöksen suluissa olevat ja katkoviivoilla merkityt kohdat sisältävät viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 :n 1 momentin 25 kohdan
Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor
8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
ILMOITUS ESPOON TURVAKODIN TOIMINTAA KOSKEVASSA ASIASSA
31.10.2005 2890/2/03 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio ILMOITUS ESPOON TURVAKODIN TOIMINTAA KOSKEVASSA ASIASSA 1 ASIA Käsiteltävänäni
Potilaan tietotekniset laitteet psykiatrisissa yksiko issa
Muistio 9.10.2015 Potilaan tietotekniset laitteet psykiatrisissa yksiko issa Tiivistelmä Muistio koskee kaikkia potilailla mahdollisesti olevia yhteydenpidon mahdollistavia laitteita. Jokaisella on lähtökohtainen
Laki yksityisyyden suojasta työelämässä
Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen
Varhaisen välittämisen mahdollisuudet ja rajat
Varhaisen välittämisen mahdollisuudet ja rajat Yksityisyydensuojan ja vatiolovelvollisuuden näkökulmasta Lauri Pakka, varatuomari Lakitoimisto LAKIVAKKA 15.2.2018 A. Mitä yksityisyys on? Osa ihmisyyttä,
Lausunto oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevasta hallituksen esityksestä HE 13/2006 vp
Eduskunnan lakivaliokunnalle Helsinki 31.5.2006 Lausunto oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa koskevasta hallituksen esityksestä HE 13/2006 vp Lausuntonaan oikeudenkäynnin julkisuutta
Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä
Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.1.2014-31.12.2018 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta,
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat)
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Sidonnaisuuksien ilmoittaminen sidonnaisuuslomakkeella Valtion ylimmän virkamiesjohdon
ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies
Hyvä tietää hallintomenettelystä Työelämätoimikuntien webinaari 30.1.2019 ja 7.2.2019 Sanna Haanpää Lakimies Työelämätoimikunnat Opetushallitus asettaa ja nimittää kuhunkin enintään yhdeksän jäsentä Työelämätoimikunnat
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
1.2.2010. Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
1.2.2010 Dnro 3741/4/08 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRKKOHERRAN TOIMINTA TURVAPAIKKA-ASIOISSA 1 KIRJOITUS Kantelija osoitti
/4/01. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio
19.6.2003 1255/4/01 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio LAPSEN LUOVUTTAMINEN PÄIVÄKODISTA 1 KANTELU A pyysi 17.4.2001 eduskunnan oikeusasiamiehelle
Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies
Avoin data ja tietosuoja Kuntien avoin data hyötykäyttöön 27.1.2016 Ida Sulin, lakimies Lakipykäliä, avoin data ja julkisuus Perustuslaki 12 2 momentti» Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut
PÄÄTÖS KANTELUUN OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALASSAPITOA KOSKEVASSA ASIASSA
27.8.2002 2032/4/00 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijä Terhi Mattila PÄÄTÖS KANTELUUN OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALASSAPITOA KOSKEVASSA ASIASSA 1 KANTELU Toimittaja
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto
AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
POLIISILLA OLEVIEN TIETOJEN LUOVUTTAMINEN VUOKRANANTAJALLE TAI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLLE
30.9.2011 Dnro 1354/2/11 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita POLIISILLA OLEVIEN TIETOJEN LUOVUTTAMINEN VUOKRANANTAJALLE TAI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLLE
/4/04. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää
25.11.2005 2783/4/04 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Eteläpää ESITUTKINNASTA TIEDOTTAMINEN 1 KANTELU Kansanedustaja Mikko Elo pyysi 19.10.2004
Sosiaalinen media ja työntekijä. Jaana Paanetoja OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti STTK-seminaari
Sosiaalinen media ja työntekijä Jaana Paanetoja OTT, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti STTK-seminaari 21.9.2017 Mistä puhutaan? Mitä tietoja voi / saa jakaa? Mitä ei ehkä kannata julkaista? Virheellisen
Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014
Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön Seminaari 27.2.2014 Tilastolain tarkoitus Lain tarkoitusta laajennettiin tilastotarkoituksen lisäksi koskemaan myös tietojen tutkimuskäyttö.
Dnro 3069/4/12. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty
17.12.2013 Dnro 3069/4/12 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty LASTA KOSKEVIEN TIETOJEN LUOVUTTAMINEN HUOLTAJALLE 1 KANTELU Kantelija kertoi, että häntä
REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite
Laki. poliisilain muuttamisesta
Laki poliisilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 2 luvun 17 :n 4 momentti ja 9 luvun 10 :n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 2 luvun 17 :n 4 momentti
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Selvitykset ja lausunnot toimitettiin tiedoksi yhdistykselle, joka antoi asiassa vastineen.
29.10.1999 2633/4/98 Oikeustoimittajat ry Susanna Reinboth Helsingin Sanomat PL 85 00089 SANOMAT VASTAUS KANTELUUN 1 KANTELUOikeustoimittajat ry pyytää 22.12.1998 eduskunnan oikeusasiamiehelle osoittamassaan
Tutkinta- ja virka-apujärjestelmästä (RIKI) luovutetut tiedot olivat seuraavanlaiset:
29.9.2005 1151/2/03 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita TIETOJEN LUOVUTTAMINEN POLIISIN HENKILÖREKISTEREISTÄ 1 ASIA Olen havainnut eräitä ongelmia
Laki poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa
EV 76/1995 vp - HE 57/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 57/1995 vp laiksi poliisin
OIKEUDENKÄYNNIN SULJETTUA KÄSITTELYÄ KOSKEVAN RATKAISUN PERUSTELEMINEN JA OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON SALASSAPITOAJAN PITUUS
27.8.2003 586/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Mattila OIKEUDENKÄYNNIN SULJETTUA KÄSITTELYÄ KOSKEVAN RATKAISUN PERUSTELEMINEN JA OIKEUDENKÄYNTIAINEISTON
Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,
OLOSUHDESELVITYKSEEN SISÄLLYTETTÄVÄT SALASSA PIDETTÄVÄT ASIAT
1.8.2017 EOAK/2831/2016 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Esittelijäneuvos:Tapio Räty OLOSUHDESELVITYKSEEN SISÄLLYTETTÄVÄT SALASSA PIDETTÄVÄT ASIAT 1 KANTELU Kantelija
Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2011 1 71 VAHINGONKORVAUSVAATIMUS NIMEN JULKAISEMISESTA TERVEYSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTALLA Terke 2011-22 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti, että tämän
ASIA. Kaupunginhallituksen esityslistojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossa KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.12.2017 Dnro OKV/231/1/2017 1/7 ASIA Kaupunginhallituksen esityslistojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossa KANTELU Kantelija arvostelee 2.2.2017 oikeuskanslerille osoittamassaan
Dnro 1975/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Esittelijäneuvos Eero Kallio
20.12.2006 Dnro 1975/4/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Eero Kallio KOMISARION MÄÄRÄAIKAISEN VIRKASUHTEEN NIMITTÄMISMENETTELY JA NIMITYSMUISTIO 1 KANTELU
SALASSA PIDETTÄVÄN TIETOAINEISTON LÄHETTÄMINEN SÄHKÖPOSTITSE
19.7.2017 EOAK/6148/2016 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Tarkastaja Peter Fagerholm Viite: 1.12.2016 vireille tullut kantelu SALASSA PIDETTÄVÄN TIETOAINEISTON LÄHETTÄMINEN
- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.
VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? 1) Mitä eduskunnan oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo muita julkista
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 42/98 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 1999 Päätös nro 57/99 Asia Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua
Dnrot 3684 ja 4657/4/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia
3.2.2016 Dnrot 3684 ja 4657/4/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia JÄRJESTYSRIKKOMUKSIA KOSKEVIEN ILMOITUSTEN KÄSITTELY 1 KANTELU Kantelija
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki KIIREELLISET TOIMENPITEET POLIISIRIKOSASIAN ESITUTKINNASSA
18.4.2007 Dnro 1565/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki KIIREELLISET TOIMENPITEET POLIISIRIKOSASIAN ESITUTKINNASSA 1 KANTELU
ESITYS ETUOSTOA JA MAAKAARTA KOSKEVIEN LAKIEN MUUTTAMISEKSI FRAMSTÄLLNING OM ÄNDRING AV FÖRSKÖPSLAGEN OCH JORDABALKEN
28.4.2009 Dnro 1538/2/09 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus ESITYS ETUOSTOA JA MAAKAARTA KOSKEVIEN LAKIEN MUUTTAMISEKSI FRAMSTÄLLNING OM ÄNDRING
/4/04. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus
29.4.2005 1761/4/04 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus SIVIILIPALVELUSMIESTEN TERVEYSTIETOJEN LUOVUTTAMINEN PUOLUSTUSVOIMILLE 1 KANTELU Kantelija
/4/10. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman
13.6.2011 2322/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman ESITUTKINTA-AINEISTOA KOSKEVAT MERKINNÄT ANTECKNINGAR OM FÖRUNDERSÖKNINGSMATERIAL
TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS
1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan
Henkilötietojen käsittely esitutkintapöytäkirjassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.02.2013 Dnro OKV/249/1/2011 1/6 ASIA Henkilötietojen käsittely esitutkintapöytäkirjassa 1 KANTELU Oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa 22.2.2011 kantelija arvostelee keskusrikospoliisin
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 30.06.2015 Dnro OKV/1873/1/2014 1/5 ASIA Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely KANTELU Kirjoituksessaan 1.11.2014 oikeuskanslerille A on kertonut pyytäneensä lapsiasiavaltuutetulle
Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.
Tutkimus, aineistot ja avoimuuden rajat Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus 21.4.2008 Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto anitta.hamalainen@narc.fi HYVÄ AINEISTON
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun :n ja 7 luvun :n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeudenkäynnissä
VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL HELSINKI Dnro 339/1/99
VALTIONEUVOSTON OIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Snellmaninkatu 1 A PL 310 00171 HELSINKI 7.11.2000 Dnro 339/1/99 ASIA Kantelu äänestämisestä 1 KANTELUKIRJOITUS Oikeuskanslerinvirastoon on 7.4.1999 saapunut A:n kirjoitus,
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 36/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2012 8.6.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, vahtimestari Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on