Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös Lasten oma kulttuuriviikko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko"

Transkriptio

1 Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita Syysskidi TUUSULASSA Mukana myös ISÄNPÄIVÄVIIKON- LOPUN OHJELMA Lasten oma kulttuuriviikko

2 SYYSSKIDI TUUSULASSA Tuusulan oma lastenkulttuuriviikko tuo jälleen esityksiä ja toimintaa eri puolille kuntaa. Elämyksiä ja oivalluksia koetaan Hyrylässä, Kellokoskella ja Jokelassa. Tuusulan lastenkulttuuriviikkoja vietetään kaksi kertaa vuodessa; maaliskuussa Skidiviikkoa ja marraskuussa Syysskidiä. Vuonna 2015 Tuusulassa vietetään taidemaalari Pekka Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan sekä säveltäjämestari Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäiviä. Tämä näkyy myös Syysskidin ohjelmistossa. Syysskidissä ovat tänä vuonna menossa mukana Tuusulan museo- ja kulttuuritoimi, Tuusulan Uimahalli, Hyrylän MLL ja Jokelan MLL sekä liuta ammattitaiteilijoita eri puolilta Suomea. KOULU- JA PÄIVÄKOTIKIERTUEET Tanssiteatteri Raatikko: Lelulaatikko -tanssisatupaja Tuusulan eskareille Skidiviikoilla viedään esityksiä ja työpajoja myös suoraan päiväkoteihin ja kouluihin. Tanssiteatteri Raatikon työpajat tutustuttavat lapsia Tuusulassa tanssin maailmaan jo kolmatta kertaa. Lelulaatikon unohdetut aarteet - pehmoinen nalle, hienosteleva nukke ja rohkea ritari haluavat mukaan lasten leikkeihin. Miten taittuu matka lelulaatikon uumenista lastenhuoneen parrasvaloihin? Ohjeet pajan varaamiseksi koululle tai päiväkotiin Lasten oikeuksien päivä Sibelius 150 vuotta -konsertti Tampere-talosta suorana koululuokkiin Tuusulan kulttuuripalvelut tarjoaa Tuusulan alakouluille mahdollisuuden osallistua Tampere Filharmonian suureen Sibelius 150 -nettikonserttiin, joka lähetetään Tampere-talosta suorana kouluihin ympäri Suomen. Ilmoittautumisohjeet on lähetetty suoraan kouluille.

3 KAIKILLE AVOIN OHJELMISTO Nukketeatteri Sytkyt: Janne Ti klo 9.00 ja Jokela-talo, Keskustie 20, Jokela Ikäsuositus: 3 8-vuotiaat. Kesto: 30 min. Tuusulalaisille päiväkodeille, kouluille, perhepäivähoidon lapsiryhmille ja perheille vapaa pääsy, sitova ennakkoilmoittautuminen alkaen osoitteessa: Voit varata yhdellä ilmoittautumisella paikat yhdelle ryhmälle / luokalle. Nukke- ja tanssitarina kertoo Sibeliuksen elämästä vauvasta vanhuuteen. Pienellä Jannella oli vilkas mielikuvitus. Hän ryömi taffelipianon alle äitinsä soittaessa ja yhdisteli säveliä mielessään räsymaton raitojen väreihin. Kuva: Nukketeatteri Sytkyt

4 Neiti Ida Ke klo 9:00 ja 10:15 Taidekeskus Kasarmi, Jääkärinpolku 2, Hyrylä Ikäsuositus: 3 6-vuotiaat. Kesto: n. 40 min. Vapaa pääsy, sitova ennakkoilmoittautuminen alkaen osoitteessa: Huom. Esitykseen mahtuu vain 25 katsojaa. Ensisijaisesti perhepäivähoitoryhmille ja perheille. Ujo ja varautunut Neiti Ida muuttuu inhimillisen kohtaamisen kautta iloiseksi ja positiiviseksi. Keskiössä on liike ja musiikki, myös hiljaisuus, voima, intensiteetti. Kohtaaminen ja kommunikaatio tanssin keinoin. Tanssiteos sisältää vuorovaikutteisia, osallistavia osioita, jolloin katsojat pääsevät esityksen aikana liikkumaan esiintyjän kanssa. Jokaisen esityksen jälkeen on lisäksi keskustelutuokio. Kuva: Neiti Ida, tanssija Jonna Aaltonen, korografia Hanna Brotherus, musiikki Antti Ikonen, pukusuunnittelu Marjo Haapasalo Nukketeatterikeskus Poiju: Sibeliuksen satu To klo 9:00 ja 10:15 Kellokosken alakoulu, Koulutie 7 Ikäsuositus: 3 8-vuotiaille. Kesto: n. 30 min. Tuusulalaisille päiväkodeille, kouluille, perhepäivähoidon lapsiryhmille ja perheille vapaa pääsy, sitova ennakkoilmoittautuminen alkaen osoitteessa: Voit varata yhdellä ilmoittautumisella paikat yhdelle ryhmälle / luokalle.

5 Sibeliuksen satu on Jean Sibeliuksen musiikkiin pohjautuva visuaalinen, sanaton esitys kaikenikäisille. Satu on myös nuoren Sibeliuksen sävelruno. Suomalainen mytologia, luonto ja eläimet ovat pääosassa esityksessä ja kuuluvat myös Sibeliuksen musiikissa. Nukketeatterikeskus Poiju: Sibeliuksen satu / kuva: Gitta Majewski

6 OHJELMAA ISÄNPÄIVÄVIIKONLOPPUNA ISÄN TAI ISOISÄN KANSSA MUSEOON! vapaa pääsy isille ja lapsille, isoisille ja lapsenlapsille HALOSENNIEMI (Rantatie) La ja su klo Sointuja siveltimellä Esillä on musiikkiaiheisia maalauksia kanteleensoitosta aina sävelten siivittäminä maalattuihin luontoaiheisiin metsien huminaan ja koskien kuohuntaan ERKKOLA (Rantatie 25) La ja su klo Nuoren Suomen naiset naistaiteilijoiden kuvituksia Nuoren Suomen albumeihin 1890-luvulta alkaen. TAIDEKESKUS KASARMI (Jääkärinpolku 2, Hyrylä) Tuusulan kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on osallistuttu innolla lukuvuoden 2015 teemaan Sibelius, Halonen ja Gallén 150 vuotta. Nyt lasten tekemistä piirustuksista, maalauksista ja askarteluista on koottu näyttely. SHG150 pienet mestarit ja Avoinna ke klo & la klo LA klo Näyttelyyn tutustumisen ohessa voi koota palapelejä Pekka Halosen taiteesta ja ottaa selfieitä Sibeliuksen, Halosen tai Gallen-Kallelan tyyliin. Ryhmät voivat varata vierailuajan ma pe klo 9 14 p ISÄT JA LAPSET UIMAAN Su klo Tuusulan Uimahalli kutsuu isät lapsineen uimaan maksutta! (Rykmentintie 1, Hyrylä)

7 Mukaelma Tyttö ja kukko. Riihikallion koulu 6A.

8 VIIKONLOPPUNA KOKO PERHEELLE Karkki & Kepponen -lastentapahtuma La klo Jokelan koulukeskus, Jyväkuja 13. Vapaa pääsy. Jokelan MLL järjestää yhteistyössä alueen seurojen ja muiden toimijoiden kanssa halloweenhenkisen lastentapahtuman. Tapahtumassa on erilaisia lapsille suunnattuja puuhapisteitä, teatteriesityksiä, satutuokioita, arpajaisia, eko-ongintaa ja kahvio. Lisätiedot tapahtumasta Kuva: Sanna Hughes Lastenteatteri: Miina ja Manu vauhdissa La klo 15 Mikkolan koulu, Pähkinämäentie 215 Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille. Kesto: n. 45 min. Liput: 5. Esityksen Syysskidissä järjestää Hyrylän MLL. Lippujen ennakkomyynti alkaa osoitteessa www. hyryla.mll.fi. Paikalla myös MLL:n kahvila, joka aukeaa 40 min. ennen esityksen alkua. Kuva Satukustannus Suosittuihin Miina ja Manu -kirjoihin perustuva näytelmä, jossa kissakaverukset ratkovat kaupasta kadonneiden karkkien arvoitusta. Lapsilla on jännää, kun hekin pääsevät avustamaan konstaapeli Koirasta tapauksen selvittämisessä. Näytelmässä on mukana myös kirjoista tuttu Jänkä Joonas sekä uusi veijari Risto Rusakko. Syysskidin järjestää Tuusulan kulttuuripalvelut / lastenkulttuuri. p Muutokset ohjelmistossa mahdollisia. Lisätietoja: ja

Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita Syysskidi TUUSULASSA. Lasten oma kulttuuriviikko

Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita Syysskidi TUUSULASSA. Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita 5. 13.11.2016 Syysskidi TUUSULASSA Lasten oma kulttuuriviikko SYYSSKIDI TUUSULASSA 5. 13.11.2016 Tuusulan oma lastenkulttuuriviikko tuo jälleen esityksiä ja toimintaa

Lisätiedot

Lasten oma kulttuuriviikko. Teatteria, nukketeatteria, konsertteja, näyttelyitä Syysskidi TUUSULASSA

Lasten oma kulttuuriviikko. Teatteria, nukketeatteria, konsertteja, näyttelyitä Syysskidi TUUSULASSA Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, nukketeatteria, konsertteja, näyttelyitä 3. 11.11.2018 Syysskidi TUUSULASSA 3. 11.11.2018 SYYSSKIDI TUUSULASSA Tuusulan oma lastenkulttuuriviikko tuo jälleen esityksiä

Lisätiedot

Lasten oma kulttuuriviikko. Teatteria, runoja, näyttelyitä ja nallekarhuja Syysskidi TUUSULASSA

Lasten oma kulttuuriviikko. Teatteria, runoja, näyttelyitä ja nallekarhuja Syysskidi TUUSULASSA Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, runoja, näyttelyitä ja nallekarhuja 4. 12.11.2017 Syysskidi TUUSULASSA 4. 12.11.2017 SYYSSKIDI TUUSULASSA Tuusulan oma lastenkulttuuriviikko tuo jälleen esityksiä

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

LASTEN OMA KULTTUURIVIIKKO

LASTEN OMA KULTTUURIVIIKKO 17. 26.3.2017 LASTEN OMA KULTTUURIVIIKKO SKIDIVIIKKO 2017 Tuusulan oma lastenkulttuuriviikko tuo jälleen esityksiä ja toimintaa eri puolille kuntaa. Elämyksiä ja oivalluksia koetaan Hyrylässä, Riihikalliossa,

Lisätiedot

PÄIVÄKODIT PAJATIEDOTE SYKSY 2012

PÄIVÄKODIT PAJATIEDOTE SYKSY 2012 PÄIVÄKODIT PAJATIEDOTE SYKSY 2012 Syksyn tarjonta on monipuolinen ja runsas. Varausten suunnittelua helpottaakseni olen jakanut tiedotteen sekä syyskuun että loppusyksyn ja joulukuun pajoihin. Olympiakasarmin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

LASTEN OMA KULTTUURIVIIKKO. Vauvoille, taaperoille, naperoille, koululaisille ja koko perheelle!

LASTEN OMA KULTTUURIVIIKKO. Vauvoille, taaperoille, naperoille, koululaisille ja koko perheelle! LASTEN OMA KULTTUURIVIIKKO Vauvoille, taaperoille, naperoille, koululaisille ja koko perheelle! SKIDIVIIKKO 2016 Tuusulan oma lastenkulttuuriviikko tuo jälleen esityksiä ja toimintaa eri puolille kuntaa.

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille

- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille - lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille PELASTETAAN ILTASATU! -HANKE Kesto 6 kk (10/2017 3/2018) Valtionavustusta Pohjois-Suomen AVI:lta 20 000 euroa Hanketyöntekijänä kirjastosihteeri

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Lasten kulttuuriviikot

Lasten kulttuuriviikot Lasten kulttuuriviikot 4. 17.3.2019 Maanantai 4.3. klo 10 10.30 Laivakoiran satumainen seilaus -opastus Ikäsuositus: 3 7-vuotiaat Hinta: 3 /lapsi Ilmoittautuminen ja lisätiedot: info@rmm.fi, opastukselle

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2012

PAJATIEDOTE SYKSY 2012 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPETUS PAJATIEDOTE SYKSY 2012 Syksyn tarjonta on monipuolinen ja runsas. Varausten suunnittelua helpottaakseni olen jakanut tiedotteen sekä syyskuun että loppusyksyn ja joulukuun

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

TOUKOKUU SYYSKUU 2015 TUUSULAN KESÄN KULTTUURIKALENTERI. Lisää Tuusulan tapahtumia www.tuusula.fi

TOUKOKUU SYYSKUU 2015 TUUSULAN KESÄN KULTTUURIKALENTERI. Lisää Tuusulan tapahtumia www.tuusula.fi TOUKOKUU SYYSKUU 2015 TUUSULAN KESÄN KULTTUURIKALENTERI Lisää Tuusulan tapahtumia www.tuusula.fi TUUSULAN KESÄN KULTTUURIKALENTERI 2015 Rykmentinpuisto raikaa äitienpäivän laulujuhla su 10.5. klo 14 17

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 14.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 18.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

LASTEN TAIDEFESTIVAALI FESTIVAALIOHJELMA ESPOON KULTTUURIKESKUS KONSTKITTLING - KONSTFESTIVAL FÖR BARN ESBO KULTURCENTRUM

LASTEN TAIDEFESTIVAALI FESTIVAALIOHJELMA ESPOON KULTTUURIKESKUS KONSTKITTLING - KONSTFESTIVAL FÖR BARN ESBO KULTURCENTRUM LASTEN TAIDEFESTIVAALI FESTIVAALIOHJELMA ESPOON KULTTUURIKESKUS 4. 8.10.2017 KONSTKITTLING - KONSTFESTIVAL FÖR BARN ESBO KULTURCENTRUM KUTITUS-FESTIVAALIN SALIESITYKSET TANSSITEATTERI RAATIKKO: SUPERSANKARIT

Lisätiedot

Olipa kerran jos toisenkin Pirkanmaan kierrätettävät lastenkulttuuripaketit

Olipa kerran jos toisenkin Pirkanmaan kierrätettävät lastenkulttuuripaketit Olipa kerran jos toisenkin Pirkanmaan kierrätettävät lastenkulttuuripaketit Lastenkulttuurikeskus Rulla toimii lastenkulttuuripakettien lainausasemana. Rullasta voi lainata moniin erilaisiin aiheisiin

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS TANSSITAAN VAUVANI Alkutunti liikutaan tanssien vaihdellen teemoja salsasta jazziin ja afrotanssista balettiin, jolloin vauva voi olla rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti tehdään keskivartaloa vahvistavia

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 29.6.-5.7.2015

LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 29.6.-5.7.2015 LASTEN KESÄPÄIVÄT KANGASALLA 29.6.-5.7.2015 www.kimppa.me/loytoretki www.facebook.com/loytoretki Lasten löytöretki-tapahtuma tarjoaa monenlaista mukavaa ohjelmaa ja puuhailua kaikille lapsenmielisille

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015

Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 Toimintaa, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 LAPSIPERHEET: YLI-II ja YLIKIIMINKI AVOIMEN PÄIVÄKODIN PERHEKERHO päiväkoti Klo: 9.00-12.00 kotihoidossa

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS

SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS Kristína Janušová/Nina Pecková, Nälkäinen sammakko, Slovakia, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS SYKSY 2014 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3.

Maalis- ja huhtikuun tapahtumia Lohtajan kirjastossa: Jääkäreistä talvisotaan - Lapista Keski-Pohjanmaalle. Lohtajan kirjastossa ke 25.3. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2015 15.3.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

KKI 35 OPedot-KoPa Keskuskenttä klo 19.30 18.30-20.00

KKI 35 OPedot-KoPa Keskuskenttä klo 19.30 18.30-20.00 Harjoitusvuorot 29.7-4.8 2013 Joukkue Ma 29.7 Ti 30.7 Ke 31.7 To 1.8 Pe 2.8 La 3.8 Su 4.8 Miehet Pathoven-OPedot Keskuskenttä Keskuskenttä klo 20.30 18.30-20.00 18.30-20.00 Tikkurilan nurmi KKI 45 Jokivarsi

Lisätiedot

NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA!

NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA! 1 NÄILLÄ KEVÄÄN KURSSEILLA ON VIELÄ TILAA! Katso tarkemmat tiedot kurssitietokannasta (klikkaa linkkiä ja valitse kurssien haku ) tai soita opintopalveluun (puh. 013 337 5929) JOENSUU (KANTAKAUPUNKI) 131483

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME. Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7

KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME. Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7 KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7 1 Päiväkotimme Perustettu 1992 Sijaitsee Paattisilla kirkonkylämäisessä maalaisympäristössä 80 lasta 1-6 -vuotiaita

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma:

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma: Tule mukaan, älä jää yksin. Kevätretki Ainolaan, Halosenniemeen sekä Tove Janssonin 100- vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014 Alustava matkaohjelma: Torstai 15.5. Klo 8.45 Lähtö Tampereen Vanhalta

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2014-2015 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli klo 14.00-15.00 Amputaatioryhmä, uimahalli, (58e)

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS; yht KUNNANTALON TOIMITILOJEN KEHITTÄMINEN ,8

KUNNANHALLITUS; yht KUNNANTALON TOIMITILOJEN KEHITTÄMINEN ,8 1 TUUSULAN KUNTA KOHDESEURANTA-RAPORTTI, TILAKESKUS 1.1. 31.8. Toteuma Jäljellä Tot-% KUNNANHALLITUS; yht. 60 000 18310064 KUNNANTALON TOIMITILOJEN KEHITTÄMINEN 60 000 140 000 200 000 59 634 140 366 29,8

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

MA 14.11. 10, 11 ja 12 10.00-12.00 12.00-15.00 12.00 OHJELMA Torsti kuutin sukellusseikkailut Saimaalla ja Jäätä rakastavat MLL:n Perhekahvila Saimaanharjun pleikkari-avoimet ovet Savitaipaleen lukion

Lisätiedot

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Varhaiskasvatuksemme pohjautuu Luumäen varhaiskasvatussuunnitelmaan 2017 ja kunkin Lapsen (omaan) varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä Luumäen kunnan

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry Uusi Vuosi 2009 La 31.12. klo 22.30 Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Helmikuu Su 1.2.klo 14.00-16.00 Tämän runon ja laulun haluaisin kuulla. Liperin. Vapaa pääsy. Järj. Runo- ja laulumaailma

Lisätiedot

SIBELIUS KERAVALLA. Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015. Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16

SIBELIUS KERAVALLA. Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015. Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16 SIBELIUS KERAVALLA Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015 Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16 Sibelius Keravalla -juhlaviikko 20.-26.4.2015 Hyvä keravalainen! Tervetuloa viettämään

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Satumetsä taidenäyttely Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin

Satumetsä taidenäyttely Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin Satumetsä taidenäyttely 2.9.2019-24.9.2019 Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin 21.- 22.9.2019 Sibeliustalossa. Lisää teksti napsauttamalla Pro Puu- gallerian

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot