ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö YLEISPERUSTELUT
|
|
- Tarja Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1991 vp - HE 90 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtion pelastusoppilaitoksista. Samalla ehdotetaan kumottavaksi laki pelastushallinnon koulutuskeskuksesta. Lakia sovellettaisiin sisäasiainministeriön alaisiin Valtion pelastusopistoon ja Valtion pelastuskouluun. Oppilaitosten tehtävänä olisi huolehtia palo- ja pelastustoimen henkilöstön ammatillisesta peruskoulutuksesta, pelastuspalvelukoulutuksesta sekä väestönsuojelukoulutuksesta ja siviilihallinnon valmiuskoulutuksesta. Ammatillisen peruskoulutuksen käyttökustannuksista oppilaitos perisi opiskelijan kotikunnalta korvauksen, joka määräytyisi kunnan kantokykyluokan mukaan samoin kuin valtion ammatillisten oppilaitosten oppilaiden kotikuntien maksuosuus. Oppilaitos voisi periä maksuja lyhytkursseista ja muusta palvelutoiminnasta. Laissa säädettäisiin lisäksi oppilaiden opintososiaalisista eduista, opetuskielestä ja oppilaan aiheuttaman vahingon korvaamisesta. Esitys liittyy vuoden 1992 valtion tulo- ja menoarvioesitykseen ja on tarkoitus käsitellä sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta YLEISPERUSTELUT 1. Esityksen yhteiskunnallinen merkitys 1.1. Taustaa Pelastusalan oppilaitosten hallinnon uudistaminen on osa laajaa pelastusalan koulutuksen kehittämishanketta. Pelastusalan ammatillinen peruskoulutus on tarkoitus niveltää nykyistä paremmin uudistuneeseen keskiasteen koulutusjärjestelmään. Ammattikurssien opetussuunnitelmat uusitaan ja ammattikursseja pidennetään nykyisestään. Tarkoitus on myös lisätä ja tehostaa suuronnettomuuksien varalta annettavaa pelastuspalvelukoulutusta sekä poikkeusolojen varalta annettavaa väestönsuojelukoulutusta. Eduskunta on tulo- ja menoarvioiden yhteydessä päättänyt uuden pelastusalan koulutusyksikön perustamisesta Kuopioon ja nykyisten Lohjalla sijaitsevien koulutustilojen laajentami- sesta siten, että pelastusalan oppilaitosten oppilaspaikkamäärä lisääntyy nykyisestä 150:stä 530:een oppilaspaikkaan. Vuoden 1992 valtion tulo- ja menoarvioesityksessä on Sisäasiainministeriölie annettu tehtäväksi uudelleen selvittää pelastusopiston sijoituspaikkaa koskevat eri vaihtoehdot. Sisäasiainministeriön laatiman suunnitelman mukaan pelastusalan oppilaitoksissa ryhdytään soveltamaan tulosohjauksen periaatteita vuonna Tavoitteet ja keinot Lakiehdotuksen tavoitteena on kehittää pelastusalan oppilaitosten hallintoa tulosohjausperiaatteiden mukaisesti. Normiohjausta on tarkoitus keventää olennaisesti nykyisestään. Tähän liittyen tehtävien ja toimivallan jakoa on tarkoitus kehittää niin, että oppilaitos voisi 31!261C
2 vp - HE 90 varsin itsenäisesti päättää muun muassa organisaatiostaan ja opetuksen käytännön järjestelyistä. Pelastusalan opetuksen rahoitusta on tarkoitus muuttaa niin, että oppilaitos voisi periä palveluistaan maksuja. Perusammattikoulutuksen osalta ehdotettu järjestelmä on samankaltainen kuin ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetussa laissa (494/83). Muusta koulutuksesta perittävistä maksuista säädettäisiin valtion maksuperustelain (980/73) nojalla annettavana asetuksella. Koulutuksen ja muun palvelutoiminnan maksullisuudella pyritään siihen, että asiakkaiden tarpeet ja kysyntä määräisivät nykyistä tehokkaammin oppilaitosten koulutustarjonnan. 3. Esityksen organisatoriset ja henkii ös töv aik u t uk set 3.1. Organisaatiomuutokset Ehdotuksen mukaan sisäasiainministeriön alainen pelastushallinnon koulutuskeskus lakkautetaan ja perustetaan kaksi erillistä oppilaitosta, joiden rehtoreille ja apulaisrehtoreille annetaan lisää toimivaltaa tulosohjauksen periaatteiden mukaisesti. Hallinnosta säädettäisiin asetuksella. Tarkoituksena on, että johtokunnasta luovutaan. Johtokunnan sijasta perustetaan neuvottelukunta, jonka tehtävänä on avustaa rehtoreita oppilaitoksen toiminnan suunnittelussa ja sisäasiainministeriötä oppilaitosten toiminnan yhteensovittamisessa. 2. Nykyinen tilanne ja asian valmistelu Nykyisin pelastusalan koulutusta annetaan pelastushallinnon koulutuskeskuksessa, johon kuuluvat oppilaitokset ovat valtion väestönsuojelukoulu (Lohja) ja valtion palo-opisto (Espoo). Oppilaitosten hallinnosta on säädetty pelastushallinnon koulutuskeskuksesta annetussa laissa (882/78) ja asetuksessa (217 /79). Sisäasiainministeriö on antanut asetuksen nojalla koulutuskeskuksen johtosäännön. Säädöksissä ja johtosäännössä määrätään varsin yksityiskohtaisesti oppilaitoksen organisaatiosta ja koulutuksen käytännön järjestelyistä. Toimivalta jakautuu oppilaitoksen rehtorille, johtokunnalle ja sisäasiainministeriölle. Oppilaitoksissa annettavan koulutuksen kaikki menot maksetaan nykyään valtion varoista. Luonnos lakiehdotukseksi on valmisteltu sisäasiainministeriössä virkatyönä. Luonnoksesta on pyydetty lausunto valtiovarainministeriöltä, kuntien keskusjärjestöiltä, kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnalta, Pelastushallinnon koulutuskeskuksen johtokunnalta ja koulutuskeskukseen kuuluvilta oppilaitoksilta sekä Suomen Palontorjuntaliitolta ja Suomen Palopäällystöliitolta. Kuntien keskusjärjestöt ovat lausunnoissaan vastustaneet esitettyä kuntien maksuosuutta. Muuten lausunnoissa ei ole esitetty olennaisesti eriäviä mielipiteitä Henkilöstövaikutukset Pelastushallinnon koulutuskeskukseen kuuluvissa oppilaitoksissa on nykyään yhteensä 150 oppilaspaikkaa. Opetushenkilöstöä on 26 ja muuta henkilöstöä on 23. Uusiin oppilaitoksiin tulee yhteensä 530 oppilaspaikkaa. Henkilöstöä on tarkoitus lisätä siten, että opetusalan virkoja olisi 54 ja muita virkoja Toimitilojen tarve Eduskunta on päättänyt vuoden 1986 II lisämenoarviossa, että Kuopioon perustetaan uusi 350 oppilaspaikkaa käsittävä Valtion pelastuskoulu. Koulu- ja asuntolarakennusten laajuus on yhteensä m 2. Opetustoiminta uusissa tiloissaa alkaa syksyllä Vuoden 1988 tulo- ja menoarviossa eduskunta on päättänyt, että palopäällystön koulutus siirretään Espoosta Lohjalie valtion väestönsuojelukoulun yhteyteen. Siirto edellyttäisi koulun tilojen peruskorjausta ja laajentamista. Uudisrakennusten laajuus olisi noin m 2 ja peruskorjauksen m 2. Toimitilajärjestelyt ovat valtioneuvoston 11 päivänä helmikuuta 1985 tekemän valtion virastojen pääkaupungin ulkopuolelle sijoittamista koskevan periaatepäätöksen mukaisia. Järjestelyjen yhteydessä valtion palo-opiston Espoossa sijaitsevat nykyiset m 2 :n laajuiset tilat voidaan osoittaa muuhun käyttöön. Vuoden 1992 valtion tulo- ja menoarvioesi-
3 1991 vp - HE 90 3 tyksessä hallitus on esittänyt, että sisäasiainministeriö selvittää valtion pelastusopiston sijoituspaikkaa koskevat eri vaihtoehdot kiireellisesti. Kysymykseen tulee joko palopäällystön koulutuksen tai koko pelastusalan johtajiston koulutuksen siirtäminen Kuopioon pelastuskoulun yhteyteen perustettavaan yksikköön. Tilojen yksityiskohtainen tarve selvitetään sen jälkeen, kun sijoituspaikasta on päätetty. 4. Esityksen taloudelliset vaikutukset 4.1. Valtion talous Pelastusalan koulutuksen käyttökustannusten on arvioitu nousevan nykyisestä 15 miljoonasta markasta noin 37 miljoonaan markkaan vuodessa. Valtiolle arvioidaan kertyvän tuloja 7,9 miljoonaa markkaa vuodessa, mistä 6,7 miljoonaa markkaa tulisi kuntien perusammattikoulutuksesta maksamista korvauksista ja 1,2 miljoonaa markkaa muusta koulutuksesta perittävistä kurssimaksuista Kunnallistaloudelliset vaikutukset Lakiehdotus noudattaa ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetussa laissa säädettyjä periaatteita. Oppilaiden kotikunnat suorittaisivat valtiolle korvauksen ammatillisen peruskoulutuksen käyttökustannuksista kuntien kantokykyluokituksen mukaan porrastettuna. Maksuosuus määräytyisi ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain 6 :ssä olevan asteikon mukaan. Korvauksen vahvistaisi kuitenkin sisäasiainministeriö erikseen kummallekin oppilaitokselle niiden todellisten toimintamenojen perusteella. Ammatillisen peruskoulutuksen osuus pelastusalan koulutuksesta on noin 60 % ja kuntien keskimääräinen maksuosuus on 30 %. Täten kuntien suorittamien korvauksien arvioidaan olevan yhteensä noin 6, 7 miljoonaa markkaa vuodessa vuodesta 1995 alkaen, jolloin oppilaitokset toimivat täydessä laajuudessaan. Pelastusoppilaitosten rahoitusjärjestelmän rinnastaminen ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetussa laissa säädettyyn järjestelmään on tarkoitettu välivaiheeksi. Sitten kun opetustoimen valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus toteutetaan, on pelastusoppilaitosten rahoitusjärjestelmä tarkoitus sopeuttaa siihen. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT Lakiehdotuksen perustelut 1. Lain soveltamisala. Lakiehdotus koskee sisäasianministeriön alaisia valtion pelastusoppilaitoksia. Oppilaitokset ovat valtakunnallisia. 2. Oppilaitosten tehtävät. Pelastusoppilaitosten tehtävänä on järjestää ammatillista perus- ja lisäkoulutusta, pelastuspalvelukoulutusta, väestönsuojelukoulutusta ja siviilihallinnon valmiuskoulutusta sekä muuta pelastusalan koulutusta. Ammatillisen peruskoulutuksen sisältöä on tarkoitus kehittää nykyistä paremmin ammatin vaatimuksia vastaavaksi, pidentää ammattikursseja kohtuullisesti sekä nostaa ja yhtenäistää opiskelijoiden pohjakoulutusvaatimuksia. Peruskoulutuksen tavoitteena on antaa ne perustiedot ja -taidot, joita työelämässä tarvitaan. Ammatillisella lisäkoulutuksella pyritään ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen silloin, kun ammatillisessa peruskoulutuksessa tai työssä hankitun ammattitaidon antamat valmiudet eivät riitä työtehtävien kehittymisen vuoksi. Pelastushallinnon työtehtävät sisältävät monia erilaista ammattitaitoa vaativia tehtäviä, kuten sammuttamista, pelastamista, pelastussukellusta, sairaankuljetusta, öljyntorjuntaa, veneen kuljettamista, vaarallisten aineiden torjuntaa ja viestintää. Näihin erilaisiin tehtäviin on annettava säännöllisesti täydennyskoulutusta.
4 vp - HE 90 Pelastuspalvelun johtamiskoulutuksella pyritään kehittämään suuronnettomuuksien johtamiseen osallistuvien eri viranomaisten johtamisvalmiuksia, yhteistoimintaa ja esikunta työskentelyä. Väestönsuojelukoulutus sisältyy osittain pelastushallinnon ammattitutkintoihin. Sitä annetaan myös valtion- ja kunnallishallinnon, virastojen ja laitosten sekä teollisuus- ja liikeyritysten johto- ja erityishenkilöstölle sekä myös yleisen väestönsuojelun toimintaorganisaation yksikköihin sijoitetuille henkilöille. Valmiuskoulutusta annetaan eri hallinnonalojen viranomaisille. Se käsittää lähinnä poikkeusoloihin varautumisen ja siihen liittyvän suunnittelun opetusta. Muu pelastusalan koulutus käsittää sopimuspalokunnan päällikkökoulutusta, erilaisia neuvottelupäiviä, seminaareja sekä kansainvälisiä kursseja. Muita sisäasiainministeriön määräämiä tehtäviä ovat esimerkiksi lausuntojen anto, opetuskokeilut, oppikirjojen ja opetusmateriaalin valmistaminen sekä varusteiden ja kaluston testaus. 3. Hallinto. Hallinnon järjestämisestä säädettäisiin asetuksella. Oppilaitoksen toiminnasta vastaisivat sisäasiainministeriö ja rehtori. Sisäasiainministeriön ja rehtorin avuksi on tarkoitus asettaa neuvottelukunta, jonka tehtävät liittyisivät oppilaitosten toiminnan suunnitteluun ja yhteensovittamiseen. Hallintopäätösten tekeminen ei kuuluisi neuvottelukunnan tehtäviin. 4. Rahoitus. Ammatillisessa peruskoulutuksessa siirryttäisiin samankaltaiseen rahoitusjärjestelmään kuin ammatillisissa oppilaitoksissa. Opiskelijan kotikunta suorittaisi valtiolle opiskelijakohtaisen korvauksen. Ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain 17 :ssä säädetty järjestelmä ei kuitenkaan sovellu sellaisenaan. Opiskelijakohtaisen korvauksen määräisi sisäsiainministeriö erikseen kummallekin oppilaitokselle, koska niiden opiskelijakohtaiset menot poikkeavat merkittävästi toisistaan. Opiskelijakohtaista korvausta määrättäessä otettaisiin huomioon oppilaitoksen edellisen vuoden toimintamenot, joihin sisältyvät henkilökunnan palkkaukset ja eläkemaksut, opiskelijoiden huolto, kaluston, varusteiden ja opetusvälineiden hankinta, korjaus ja huolto, opetustoiminnan kulutusmenot sekä kiinteistöjen ja harjoitusalueen käyttö ja huolto. Menoista vähennettäisiin mahdolliset työtoiminnan tulot. Korvaus perittäisiin kahdesti vuodessa, kuten ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain 17 :ssä säädetään. Opiskelijan kotikunnan suorittama opiskelijakohtainen korvaus olisi porrastettu kunnan kantokykyluokan mukaan. Maksuosuus olisi saman suuruinen, kuin kunnan osuudeksi tulee ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain 17 :n ja 6 :n 1 momentin mukaan. Kunnan maksuosuus olisi alimmillaan 14% ja suurimmillaan 49 % sisäasiainministeriön vahvistamasta opiskelijakohtaisesta korvauksesta. Väestönsuojelulain 6 :n 2 momentin (304/ 90) mukaisen koulutuksen rahoituksesta säädetään väestönsuojelun johto- ja muun erityishenkilöstön koulutuksesta annetussa asetuksessa (247/63). Valtio vastaa koulutuksen aiheuttamista kustannuksista. 5. Maksut. Muun kuin 4 :ssä manitun koulutuksen kustannukset katetaan kurssimaksuilla ja valtion varoilla. Kustannusten korvausperiaate noudattaa valtioneuvoston 5 päivänä maaliskuuta 1987 tekemää päätöstä ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoittamisen suunnitteluperiaatteista, jonka mukaan ammatillisten oppilaitosten järjestämän täydennyskoulutuksen kustannusten rahoitukseen osallistuvat valtio ja kohtuulliseksi katsottavin kustannuksin opiskelija tai opiskelijan työnantaja. Kursseista ja muusta palvelutominnasta perittävistä maksuista säädettäisiin valtion maksuperustelain nojalla annettavana asetuksella. 6. Opintososiaaliset edut ja korvaukset. Pelastusoppilaitosten opiskelijoille ehdotetaan annettavaksi samanlaisia opintososiaalisia etuja kuin ammatillisten oppilaitosten oppilaiden opintososiaalisista eduista annetussa laissa (498/83) säädetään. Tutkintoon päättyvillä ammattikursseilla olisivat opetus, majoitus ja muonitus oppilaille maksuttornia kuten nykyisinkin. Opetukseen sisältyvät oppilaan suojavarusteet Opiskelijan itse maksettavaksi tulisi joitakin hankintoja, kuten oppilaspuku, oppikirjoja ja muuta oppimateriaalia. Täydennyskoulutukseen ja muuhun koulutukseen kuuluvat kurssit olisivat yleensä maksullisia. Kurssimaksuilla pyrittäisiin kattamaan lähinnä kurssitoiminnan aiheuttamat muuttuvat erilliskustannukset. Väestönsuojelulain perusteella väestönsuojelukoulutukseen määrättävien oppilaiden eduista ja heille maksettavista korvauksista säädetään väestönsuojelun johto- ja muun erityishenkilöstön koulutuksesta annetussa asetuksessa.
5 1991 vp - HE 90 5 Näitä korvauksia ovat matkakustannusten korvaus, päiväraha sekä reservin kertausharjoituksiin kutsutun asevelvollisen reserviläispalkkaa vastaavaa korvaus. 7. Opetuskieli. Pelastusoppilaitoksissa on ensisijaisena opetuskielenä suomi, mutta ruotsinkielinen opetus turvataan järjestämällä ruotsinkielisiä kursseja sekä pelastusoppilaitoksissa että alueellisena koulutuksena. Lisäksi opiskelija saisi käyttää äidinkieltään oppilasvalinnoissa, kuulusteluissa ja tutkinnoissa. Esityksessä ehdotetaan, että tilapäisesti opetusta voitaisiin antaa yksittäisillä kursseilla myös muilla, lähinnä yleiseurooppalaisilla kielillä. 8. Vahingon korvaaminen. Säännöksessä ehdotetaan, että oppilaitosten oppilaat rinnastettaisiin vahingonkorvaustilanteissa virkamiehiin tai valtioon muussa palvelussuhteessa oleviin. Tarkoituksena on lieventää oppilaan korvausvelvollisuutta. Rinnastus koskisi kuitenkin vain opetukseen kuuluvassa toiminnassa sattunutta vahinkoa. 9. Tarkemmat säännökset. Tarkemmat säännökset lain täytäntöönpanosta annettaisiin asetuksella. 10. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta Opiskelijan kotikunnan korvauksia perittäisiin kuitenkin vasta lain voimaantulon jälkeen alkavilta kursseilta. Lain voimaantulo on ajoitettu uuden koulurakennuksen valmistumisen mukaan. Valtion pelastuskoulu valmistuu keväällä Ehdotuksen mukaan Valtion pelastusopistokin aloittaisi toimintansa 1 päivänä maaliskuuta 1992, vaikka sen rakentaminen ajoittuu vuosille Pelastusopisto toimisi vuoteen 1995 saakka nykyisten valtion palo-opiston ja valtion väestönsuojelukoulun tiloissa. Ehdotuksen mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanemiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin, joita olisivat lähinnä hallinto-organisaatiosta päättäminen, uusien opetussuunnitelmien laatiminen, oppilaitosten ja harjoitusalueen rakentaminen, opetuskaluston ja -välineistön hankkiminen sekä henkilöstön paikkaaminen ja kouluttaminen. Lailla ehdotetaan kumottavaksi pelastushallinnon koulutuskeskuksesta annettu laki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
6 vp - HE 90 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki valtion pelastusoppilaitoksista 1 Lain soveltamisala Tätä lakia sovelletaan sisäasiainministeriön alaisiin valtion pelastusoppilaitoksiin, joita ovat Valtion pelastusopisto ja Valtion pelastuskoulu. 2 Oppilaitosten tehtävät Valtion pelastusopiston tehtävänä on huolehtia palopäällystön ja hälytyspäivystäjien ammatillisesta perus- ja lisäkoulutuksesta, järjestää pelastuspalvelun johtamiskoulutusta eri viranomaisille ja väestönsuojelukoulutusta johtoja erityishenkilöstölle sekä siviilihallinnon valmiuskoulutusta ja järjestää tarvittaessa muuta pelastusalan koulutusta. Valtion pelastuskoulun tehtävänä on huolehtia palo- ja pelastustoimen alipäällystön ja miehistön ammatillisesta perus- ja lisäkoulutuksesta, järjestää väestönsuojelukoulutusta sekä tarvittaessa muuta pelastusalan koulutusta. Pelastusoppilaitokset suorittavat muitakin oppilaitosten toimintaan soveltuvia sisäasiainministeriön määräämiä tehtäviä. 3 Hallinto Pelastusoppilaitoksen hallinnon järjestämisestä säädetään asetuksella. 4 Rahoitus Ammatillisessa peruskoulutuksessa olevan opiskelijan kotikunta suorittaa valtiolle opiskelijakohtaisen korvauksen siten kuin ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain (494/83) 17 :ssä säädetään. Poiketen siitä opiskelijakohtaisen korvauksen vahvistaa kuitenkin sisäasiainministeriö vuosittain tammikuussa kummallekin oppilaitokselle erikseen. Korvauksen määrää vahvistettaessa otetaan huomioon asianomaisen oppilaitoksen ammatillisen koulutuksen toimintamenot vähennettynä työtoiminnan tuloilla ja tarkistettuna kuluvan vuoden kustannustason muutosta koskevan arvion perusteella. Väestönsuojelulain 6 :n 2 momentin mukaisen koulutuksen rahoituksesta säädetään erikseen. 5 Maksut Pelastusoppilaitoksella on oikeus periä lyhytkursseista ja muusta palvelutoiminnasta maksuja, joista säädetään valtion maksuperustelain (980/73) nojalla annettavana asetuksella. 6 Opintososiaaliset edut ja korvaukset Opetus, majoitus ja muonitus ovat opiskelijoille maksuttornia ammatilliseen peruskoulutukseen kuuluvilla kursseilla. Väestönsuojelulain 6 :n 2 momentin mukaiseen väestönsuojelukoulutukseen osallistuvien eduista ja heille maksettavista korvauksista säädetään erikseen. 7 Opetuskieli Pelastusoppilaitosten opetuskieli on suomi. Opetusta annetaan myös ruotsin kielellä tai
7 1991 vp - HE 90 7 tilapäisesti muullakin kielellä. Opiskelija saa käyttää kokeissa joko suomen tai ruotsin kieltä. 8 Vahingon korvaaminen Opiskelijan opetukseen kuuluvassa totmmnassa aiheuttaman vahingon korvaamisessa sovelletaan, mitä vahingonkorvauslaissa (412/74) säädetään virkamiehen vastuusta ja julkisyhteisön vastuusta siihen palvelussuhteessa olevan henkilön aiheuttamasta vahingosta. 9 Tarkemmat säännökset Tarkemmat säännökset tämän lain täytän- töönpanosta annetaan asetuksella. 10 Voimaantulo Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta Lain 4 :ssä säädettyjä korvauksia ja 5 :ssä säädettyjä maksuja peritään kuitenkin aikaisintaan 1 päivänä elokuuta 1992 aikaviita kursseilta. Tällä lailla kumotaan pelastushallinnon koulutuskeskuksesta 24 päivänä marraskuuta 1978 annettu laki (882/78) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Ennen lain voimaantuloa saadaan ryhtyä lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin. Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 1991 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Sisäasiainministeri Mauri Pekkarinen
8
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -
EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen
1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ
992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 160/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia
HE 160/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi pelastuslain 69 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia siten, että pelastustoimen toimenpiderekisterin
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ERÄIDEN OPPI- LAILTA PERITTÄVIEN MAKSUJEN PERUSTEISTA ANNETUN OPETUSMINISTERI-
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut
1990 vp. - HE n:o 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
1990 vp. - HE n:o 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Markkinatuomioistuimeen ehdotetaan perustettavaksi
Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,
EV 92/998 vp - HE 50/998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 50/998 vp eräiden opetustointa koskevien
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia
saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa
1992 vp- HE 101 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupunginviskaa Iista ja nimismiehestä käräjäoikeuden syyttäjänä ja laiksi kaupunginviskaaleista annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila
HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa
1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia
HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1990 vp. - HE n:o 271. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta annetun lain muuttamisesta
1990 vp. - HE n:o 271 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kansalais- ja
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Anna Kankaanpää
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos 2.10.2017 Anna Kankaanpää EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI ERÄIDEN OPPI- LAILTA JA OPISKELIJOILTA PERITTÄVIEN MAKSUJEN PERUSTEISTA
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
1989 vp. - HE n:o 58 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1989 vp. - HE n:o 58 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheiluopistojen valtionavusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan urheiluopistojen valtionapujärjestelmää
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle päätetyt opetustoimen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 197/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi henkilökunnan aseman järjestämisestä kunnallisen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laitoksen taikka tehtävän siirtyessä toisen kunnan tai kuntainliiton
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kuntien sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain mukaan sotainvalideille
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 121 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maakaaren 1 luvun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maakaarta siten, että luettelo julkisista
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen
Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
Aikuisten ammatillisesta peruskoulutuksesta on voimassa, mitä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998) säädetään.
Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 21.8.1998/631 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Soveltamisala ja tarkoitus 1 Määritelmä ja suhde muihin säädöksiin Ammatillisella aikuiskoulutuksella
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,
HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen
HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä.
SISÄMINISTERIÖN ASETUS VOIMANKÄYTTÖ- ASE-, JA JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTTAJIEN KOULUTUKSESTA 1. Yleistä Asetusehdotus liittyy hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen
Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen
Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.
Op 401 L taiteen perusopetuksesta 21.8.1998/633 1. Taiteen perusopetuksen tarkoitus. Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
HE 17/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 17/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 117 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotimaisesta öljykasvituotannosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kotimaisesta öljykasvituotannosta
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,
Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu
EV 81/1996 vp - HE 49/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi ammatillisesta opettajankoulutuksesta ja erliiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o
1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190
1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESTA 1 Asian tausta ja asetusehdotuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista