Esteettä elämään Espanjassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esteettä elämään Espanjassa"

Transkriptio

1 Esteettä elämään Espanjassa Olosuhteet Espanjassa ovat liikkumis- ja toimimisesteiselle monella tavalla ihanteelliset. Teksti Anna Venejärvi kuvitus Alma Ulvelin Liikkumis- ja toimimisesteisille sekä ikäihmisille Espanjan monet osat tarjoavat ihanteelliset olosuhteet: Suomen liukkaat, loskaiset, lumiset ja pimeät talvipäivät ovat eteläisessä maassa kuin kaukaista unta. Esimerkiksi Etelä-Espanjassa luonnon pahin vitsaus ovat talvisin runsaat sateet, mutta muina vuodenaikoina elämää valaisee lämmin auringonpaiste. Etelän aurinko tuo iloa elämään sekä kannustaa ihmisiä ulos ja liikkeeseen. Espanjan rantakaduilla, paseoilla, sekä niiden monilla ilmaisilla kuntoilupaikoilla oman kunnon ylläpitäminen on monille ilo. Monille liikuntaesteisille esimerkiksi kaatumisen pelko aiheuttaa inaktiiviisuutta, passiivisuutta, ja Suomessa juuri kylmä ja liukkaus aiheuttavat tämän pelon, kuvailee Fysioterapian hoitolaitos Medivitalin fysioterapeutti Rami Kääriäinen. Lämpö taas tekee sen, että pintakudosten aineenvaihdunta on parempi, ja ihmiset uskaltavat liikkua enemmän ulkona. Espanjan kaduilla kulkiessa on otettava huomioon tiettyjä yksityiskohtia. Esimerkiksi katujen pintamateriaalit ovat erilaisia kuin Suomessa, ja ne saattavat sateella muuttua vaarallisen liukkaiksi. Siksi kenkien on syytä olla pitävät. Monien kaupunkien keskustoissa, etenkin niiden vanhoissa osissa, on erittäin kapeita kujia, joiden pintamateriaalina saattavat olla esimerkiksi mukulakivet. Tämä tulee ottaa huomioon pyörätulilla liikuttaessa. Katujen epätasaisuudet ja kunnostustyöt, joista ei aina jalankulkijaa informoida, on Kääriäisen mukaan myös syytä huomioida. Kävelyteiden kunto ei ole Espanjassa aina niin hyvä kuin Suomessa, mutta esimerkiksi Valinta omasta asuinkaupungista ja -paikasta täytyy tehdä tarkoin. paseoilla on hyvä kulkea. On aina parempi liikkua niin, että pitää katseen horisontissa, välillä tarkastaen jalansijan, eikä jatkuvasti metrin päähän katsoen. Näin näkee mihin kulkee ja ryhti säilyy hyvänä, vinkkaa Kääriäinen. Se Espanjassa on hienoa, että autoilijat yleensä pysähtyvät ja antavat jalankulkijoille tietä ja aikaa. Valitse asuinpaikkasi tarkoin Haastavimpia asuinympäristöjä liikuntaesteisille ovat vuoristojen pikkukylät, joiden kadut nousevat korkealle kapeina ja kiemuraisina. Osa kaunii- den ja idyllisten valkoisten kylien asunnoista on autojen tavoittamattomassa, joten kotimatka on taitettava osaksi jalkapatikalla. Elinympäristönä liikuntaesteiselle Espanja on siis vaihteleva, ja valinta omasta asuinkaupungista ja -paikasta täytyy tehdä tarkoin. Tärkeää on tuntea paitsi kodin ympäristö, myös reitit tärkeiden palvelujen äärelle: miten toimivia ne liikuntaesteisen kannalta ovat. Vaikka kaupungin pitäisikin mukautua ihmisen tarpeiden mukaan, tapahtuu muutos usein hitaasti. Vuoristoisissa maastoissa liikkumisesteisten liikkuminen voi olla äärimmäisen hankalaa. Esimerkiksi moni pyörätuolilla liikkuva ei välttämättä jaksa pitää pyörätuolia jyrkässä maastossa tai työntää sitä eteenpäin, varoittaa Fuengirolassa toimiva yleis- ja perhelääkäri, tuki- ja liikuntaelinten kipujen hoitoon erikoistunut Pentti Raaste. Parempia elinympäristöjä ovat tasaiset rannikkokaupungit. Esimerkiksi Fuengirolasta yritetään parhaillaan raivata kaikkia mahdollisia liikuntaesteitä pois julkisilta paikoilta. Monissa isoissakin kaupungeissa lehtitietojen mukaan muun muassa Málagassa on edelleen paljon julkisia tiloja ja virastoja, jotka eivät ole esteettömiä. Fysioterapeutti Kääriäisen näkökulmasta esimerkiksi Fuengirolassa tehty työ esteettömyyden hyväksi vaikuttaa hyvältä. Liikuntaesteinen, esimerkiksi pyörätuolilla 22 Olé Espanjan asiantuntija

2 liikkuva, joutuu ottamaan huomioon monia asioita: onko talossa sopivat kulkuluiskat, pääseekö bussipysäkille ja bussiin, ja bussista kauppaan, hän listaa. Hyvin suunniteltu kaupunki on äärimmäisen tärkeä asia. Kääriäisen kokemuksen mukaan liikuntaesteisten kulkuvälineinä toimivat bussit ja henkilöautot samaan tapaan kuin Suomessakin, eli kohtuullisen hyvin. Omaa asuntoa etsiessä esteettömyysvaatimukset on syytä tehdä vuokran- ja asunnonvälittäjille selväksi, esimerkiksi listata ne kohta kohdalta paperille. Esteettömyys, accesibilidad, ei ole käsitteenä kaikille espanjalaisille selvä, kuten se ei ole kaikille suomalaisillekaan. nyt myös miramarostoskeskuksessa! käytä scooteria IlmaISekSI ostoskeskuksessa liikkuessasi! Pidä itsestäsi huolta Monet liikuntaesteiset saapuvat Espanjaan kuntoutumaan ja voimaan hyvin. Jos haluaa kuntoutua, kaikki riippuu tietenkin itsestä, mutta mahdollisuuksia siihen Espanjassa on paljon, kiteyttää Raaste. Omaa kuntoa on helppoa ylläpitää ja edistää yksinkertaisin keinoin. Niille, jotka eivät ole pyörätuolissa, kävely on helpoin keino pitää kuntoa yllä ja se on jokaisen saavutettavissa. Samoin uinti on hyvä kuntoilumuoto, luettelee Raaste. Kaikille, myös pyörätuolilla liikkuville, sopivat kuntosalit, joita on täällä paljon. Monet liikuntaesteiset Hiekalla taivaltaminen on keholle hyvä tasapainoharjoitus, ja jos horjahduksia tapahtuu, on hiekka pehmeä alusta. tarvitsevat myös säännöllistä fysioterapiaa ja ohjattua kuntoutusta, jota on ainakin Aurinkorannikon alueella tarjolla hyvin suomen kielelläkin. Kääriäinen vinkkaa hyvänä liikuntavinkkinä hiekalla kävelemisen. Hiekalla taivaltaminen on keholle hyvä tasapainoharjoitus, ja jos horjahduksia tapahtuu, on hiekka pehmeä alusta. Tämä on harjoitteluvinkki kaikille niille, jotka ovat perusterveitä, ja jokainen on tietenkin yksilö. Vaikka liikkuminen on aina hyvästä, on tärkeää tarkkailla sitä, miten oma keho kuormittuu uudessa ympäristössä ja maastossa. Esimerkiksi kävelyalustalla on suuri merkitys. On tärkeää pitää huolta siitä, että liikkuminen on myös laadullisesti hyvää ja keho kuormittuu ekonomisesti, muistuttaa Kääriäinen. Jokainen liikkuu omien resurssiensa mukaan. Liikkumista omilla ehdoilla Ikääntyvillä ihmisillä liikkumista vaikeuttavat esimer- Jatkuu seuraavalla sivulla... Scooterien myynti ja vuokrauspalvelu soita tai tule käymään! Teitä palvelee suomeksi Jouko Vilkki, puh. (+34) Miramar ma-la Los Boliches ma-pe ja , la Senior World: Avda Los Boliches (junakatu), Fuengirola Calle Gibraltarin kulmalla, Hispanian vieressä. Puh. (+34) , Kysy tarjousta: / vrk/ 20hlö * * tarjous koskee 1 mh asuntoa aamiaisella, saapuminen ennen , ei oleskelurajaa! Olé Espanjan asiantuntija 23

3 Yritysuutisia kiksi tasapainohäiriöt tai se, ettei jalka enää nouse tarpeeksi korkealle. Yllättäen kaupunkiympäristön, mahdollisimman esteettömänkin, asettamat haasteet tuntuvat aiempaa suuremmilta. Tällöin apuna voi olla muun muassa fysioterapia. Fysioterapiassa harjoitamme lihaskuntoa ja kehonhallintaa, niin että jalka nousee jatkossakin ylittämään jalkakäytävien kynnykset, summaa Kääriäinen. Tärkeää on tietysti päivittäisen toimintakyvyn ylläpito, niin että ihminen selviää mahdollisimman hyvin jatkossakin. Olemassa olevaa kuntoa ja elämänlaatua on pyrittävä ylläpitämään. Fysioterapiassa löydetään myös kehon mahdolliset ongelma-asennot ja aktivoidaan asiakasta liikkumaan oikein. Nykyään tarjolla on myös mainioita apuvälineitä oikeanlaisen liikkumisen edistämiseksi, vinkkaa Kääriäinen. Tärkeää on myös vaihdella jalkaan erilaisia jalkineita. Kenkien pitäisi antaa jalalle toiminnallista tukea. Olisi tärkeää, että lihakset pääsisivät työskentelemään omissa tehtävissään, samalla kun nivelen asento säilyy optimaalisena. Jalat ovat yksilöllisiä ja kengän pitää sopia käyttäjälle. Fuengirolan kunnan tutkimuksen mukaan kaupunki on arkkitehtuuriltaan 95-prosenttisesti esteetön. Pormestari Esperanza Oña kertoo, että vuoden 2010 aikana Fuengirola tähtääkin jo täydellisen esteettömyyteen. Käytännössä nykytilanne merkitsee sitä, että 95 prosenttia kaupungin jalankulkuväylistä on jo nyt varustettu rampeilla, jotka helpottavat liikuntarajoitteisten, pyörätuolilla liikkuvien tai vaikkapa lastenvaunujen kanssa kulkevien liikkumista kaupungissa. Fuengirolan pormestarin ja kaupunginhallituksen päämääräänä on luoda kaupunki, jossa kuka tahansa liikuntarajoitteinen tai terve voi liikkua ongelmitta. Oma lukunsa ovat tietysti kaupungin monet yksityisomisteiset rakennukset, joissa ongelmia estettömyyden kanssa epäilemättä edelleen riittää. Pyörätuolilla rannallekin Kaupunginhallituksella on nyt suunnitelma yli liikkumista auttavan jalkakäytävän madalluksen rakentamiseksi kaupunkiin. Näin tien ylittäminen ja liikkuminen tiepätkältä toiselle helpottuu. Tarkoituksena on toteuttaa suunnitelma puolen vuoden sisällä. Joka tapauksessa fuengirolalaiset voivat odottaa, että ennen kuin vuosi 2010 päättyy, niin olemme ensimmäinen täysin esteetön kaupunki Andalusiassa, on Oña luvannut. Fuengirolan esteettömyyssuunnitelma on edennyt useammalla rintamalla, ja suunnitelman merkittävin osuus on ollut juuri katujen remontointi. Ramppien, liuskojen ja erilaisten Mitä on esteettömyys? Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on kaikille käyttäjille toimiva, turvallinen ja miellyttävä, ja kun rakennuksen kaikkiin tiloihin on helppo päästä, määrittelee Suomen Invalidiliitto ( Ongelmia tuottavat liikkumis- ja toimimisesteisille etenkin kynnykset, rappuset, tilojen tasoerot, pienet tilat (liian pienet kylpyhuoneet, hissit, parvekkeet, autotallit ja parkkipaikat), raskaat ovet, paksut matot, hankalasti sijoitetut valokatkaisijat ja niin edelleen. Esteettömissä rakennuksissa esteettömyys on otettava huomioon suunnittelun alusta alkaen: kaikkien tilojen on oltava esteettömiä, loogisia ja toimivia. Esimerkiksi kylpyhuoneessa esteettömyys on otettava huomioon tarvittavien apuvälineidenkin vuoksi. Rakennusten ulkopuolella pyörätuolillakin liikkuvankin pitäisi pystyä liikkumaan kaduilla, ylittämään tie ja parkkeeraamaan autonsa. Espanjassa kuntien julkisia rakennuksia pyritään remontoimaan esteettömiksi, vaikka paljon työtä tällä rintamalla on edelleen tehtävänä. Yksityisissä tiloissa, kuten kauppaliikkeissä, esteettömyyden suunnittelu ja toteuttaminen jää lopulta sen omistajan vastuulle. Lisätietoja suomeksi: Fuengirola tähtää täydelliseen esteettömyyteen madallusten asentamisen lisäksi tärkeää on ollut siirtää myös esteet pyörätuolilla liikkuvien tieltä. Espanjassa tyypillisiä esteitä ovat esimerkiksi hankaliin paikkoihin ja kapeille kaduille sijoitetut pylväät ja tolpat, jotka rajoittavat liikkumista. Työn alla ovat myös kaupungin rakennukset, joista ollaan täyttä häkää remontoimassa esteettömiä. Myös liikuntarajoitteisille sopivien parkkipaikkojen työstäminen jatkuu. Fuengirolan Playa de las Gaviotas -rannalla sijaitsee myös Andalusian ensimmäinen esteetön uimarantaosio. Rannalla pyörätuolilla liikkuvatkin pääsevät meren ääreen ja auringonottoon. Tämän mahdollistavat muun muassa puiset kulkuväylät, tekniset apuvälineet sekä henkilökunta, joka päivystää kesäisin rannalla ja auttaa liikuntaesteisiä mereen uimaan. Huristele vaivatta skootterilla! Ikäihmisten liikkumiseen, lepoon ja jokapäiväistä elämää helpottaviin apuvälineisiin erikoistunut Senior World on avannut Fuengirolan toisen liikkeensä ostoskeskus Miramariin. Uuden liikkeen erikoisuutena on ilmainen sähköskootterin lainaus ostoskeskuksessa vierailun ajaksi. Ostoskeskus on suuri ja monet asiakkaat kokevat sen ympäri kävelemisen rasittavaksi. Palvelumme ansiosta kiertely on nyt helpompaa ja hauskempaakin, kertoo omistaja Carlos Ramos. Mikäli haluat tuoliskootterin liikkumisesi avuksi, sellaisen saa vuokrattua mallista riippuen alkaen 59 eurolla viikossa. Menopelin onnelliseksi omistajaksi pääsee puolestaan mallista riippuen eurolla. Hintamme ovat erittäin kilpailukykyisiä! Myös Los Bolichesin pääkadulla palveleva toinen Senior World -liike (Avda Los Boliches, Calle Gibraltarin kulma) on palkannut suomalaisen työntekijän helpottaakseen suomalaisten asiointia liikkeissään. Suomalainen Jouko Vilkki palvelee suomalaisia asiakkaita Miramarin liikkeessä maanantaista lauantaihin kello ja Jouko vastaa myös puhelintiedusteluihin numerossa (+34) KW Miramarin kauppakeskuksessa saa kokeilla tuoliskootteria ilmaiseksi ostosten tehdessä. 24 Olé Espanjan asiantuntija

4 Voitto Korhonen nauttii vapaudesta liikkua. 3,5 kilometriä Torreviejan rantaa on kunnostettu esteettömäksi EU-varoin. Pyörätuoli ei ole este uimiselle Lago Jardinissa. Pyörätuolilla ylämäkeen Olé-lehden avustaja Voitto Korhonen on kokenut pyörätuolissaan monia vastoinkäymisiä, mutta onneksi kotikaupungissa Torreviejassakin ollaan askel askeleelta opittu esteettömän liikkumisen periaatteet. Teksti ja kuvat Voitto Korhonen Koska niin monelle olen joutunut selvittämään, miten toteutin mainion esteettömän asumisratkaisuni Torreviejassa, niin kerrotaanpa konstini kaikille. Konsepti nimittäin toimii. Päätettyäni jäädä eläkkeelle noin 40 työvuoden jälkeen, vuoden 2003 alusta, kirjoitin sähköpostia kuudelle torreviejalaiselle kiinteistötoimistolle. Esitin toiveitani tulevasta eläkeajan asunnosta. Espanjasta Porvooseen alkoi heti tulla sekä sähköisiä vastauksia että paksuja kirjekuoria esitteineen. Outoja käsityksiä esteettömyydestä Vuoden 2002 maaliskuussa käytin viikon talvilomani valinnan tekemiseen. Kukin toimisto haki minut vuorollaan hotellista ja esitteli löytöjään, joissa sekä asunnon että lähiympäristön esteettömyys oli ehdoton vaatimukseni. Alku näytti toivottomalta. Toivomukseni ehdottomasta esteettömyydestä oli tulkittu mitä omituisimmin tavoin, ja neljän ensimmäisen päivän aikana lähes 20 näyttöä olivat täysin turhia. Kaikkiin kohteisiin oli tehty niinsanottu luiska kadulta tai pihalta, mutta luiskat olivat ennemminkin hengenvaarallisia loukkuja. Toiveeni kohtalaisesta näköalasta saattoi tarkoittaa betoniseinää tai aina pimeää pihaa. Tilava vessa tulkittiin toimivaksi, jos pyörätuoli mahtui ovesta sisälle. Pytylle pääsyä ei oltu mietitty lainkaan, ja jos sisään pääsikin, ei ovea saanut kiinni. Jostakin kummallisesta syystä vessan ovi avautuu Espanjassa lähes aina sisään päin. Kaikissa asunnoissa oli amme, meikäläisen kauhistus. Jos oli autopaikka, se oli liian kapea. Sama vika oli ja on usein yhä ulkokatoksissa ja sisähalleissa. Liian pieni hissi. Joissakin kohteissa piti pyörätuolin jalkalaudat ensin irrottaa, että pääsi sisään. Esimerkiksi sähkömopo vaatii korin syvyydeksi noin 110 senttiä ja leveydeksi 70 senttiä. Rakkautta ensi silmäyksellä Koitti viides testauspäivä. Ensimmäinen ja toinen vaihtoehto olivat täysin mahdottomia, mutta kolmas läheltä rantaa vaikutti jo melko lupaavalta. Ajattelin, että jos muuta ei löydy, otan sen. Melkoista saneerausta se olisi vaatinut, mutta olisi siinä elellyt ja vaimoakin jututtanut. Mutta sitten tärppäsi, ihan kuin kalassa. Toivomukseni ehdottomasta esteettömyydestä oli tulkittu mitä omituisimmin tavoin. Olimme Calle Marcelinalla Nueva Torreviejassa, jota lähiseudun ohella pidin ihanteellisena asuinpaikkana muutenkin. Jo ensivaikutelma kerrostalosta oli häikäisevä: sisääntulossa oli meikäväki otettu huomioon komealla luiskalla. Talon sisääntuloaula oli kuin hotellissa ja piha kuin paratiisissa. Uimaankin näytti pääsevän ja hissillä autohalliin. Jos huoneisto on edes jotenkin remontoitavissa esteettömäksi, tähän taloon tämä pyöräpoika muuttaa, maksoi mitä maksoi, ajattelin tilavaan hissiin mennessäni. Pulssi sen kuin kohosi, kun huoneiston ovi avattiin. Meni noin kymmenen sekuntia ja päätös oli selvä: tämä on meidän. Vaikka olin vaimoni valtuuttamana yksin päättämässä, vahvistui ostopäätös lopullisesti tilavassa kylpyhuoneessa. 26 Olé Espanjan asiantuntija

5 Cartagenan ikivanhan linnan huipulle pääsee pyörätuolillakin. Loivan maaston takia Torrevieja sopii mainiosti lenkkeilyyn, tosin lenkki on tehtävä autojen seassa. Veikko Puputti Kankaanpäästä ja Pekka Suutarinen Vantaalta lomatunnelmissa. on aina laillista tilaa, ja sieltä on lyhyt matka rantanäkymien äärelle, pitkälle aallonmurtajalle, kirkkoon ja ravintoloihin. Torreviejan rannan ja keskustan esteettömyys on kohentunut huomattavasti viime vuosina. Kun vielä yksi pääkaduista, Caballero de Rodas, saadaan täysremontista kuntoon, kelpaa sielläkin kaikkien liikkua. Monen liikkeen tosin pitäisi Torreviejan rannan ja keskustan esteettömyys on kohentunut huomattavasti viime vuosina. kuin sosialistisessa Neuvostoliitossa: Meillä ei ole vammaisia!. Näinhän todella Moskovasta vastattiin vielä 1980-luvun alussa, kun kansainväliset vammaisjärjestöt yrittivät luoda sinne yhteyksiä. Nyt on toinen ääni kellossa, mutta monilla kaupungeilla Espanjassa olisi vielä paljon töitä tehtävänä esteettömyyden eteen. Kotipaikkani Torrevieja selviytyy tässä mittelössä keskimääräistä paremmin, sillä loivat kadut eivät ole esteenä mihin tahansa suuntaan lähdettäessä. Hivelee itsetuntoa, kun voi itse hoitaa omia asioitaan mahdollisimman paljon. Parvekkeellekin pääsi luiskalla. Kuudetta testipäivää ja toimistojen ihmeellisiä tarjouksia ei enää tarvittu. Peruin ne, koska olin niin hyvilläni löydöstäni, joka oli silloin kohtuuhintainenkin. Eikun kaupat kiinni ja remonttisuunnitelma valmiiksi. Kolmen kuukauden kuluttua saavuin vaimoni kanssa Torreviejaan kalustamaan ja hienosäätämään remonttia. Myöhemmin tuli tilaisuus ostaa toinenkin autopaikka entisen vierestä, joten autoon pääsy helpottui huomattavasti. Nyt vietämme kahdeksatta talvea samassa asunnossa, eikä hinkua asumismuodon muuttamiseen ole. Ruusuja ja risuja kaupungille Esteettömyyden näkökulmasta liikkumis- ja toimintarajoitteisille henkilöille on tärkeää, että asunnon lisäksi lähipalvelut pelaavat. Pitää päästä ruoka- ja rautakauppaan, terveyskeskukseen, apteekkiin, pankkiin, ravintolaan sekä harrastuksiin. Nämä kaikki palvelut toimivat asuinpaikallani loistavasti ja sijaitsevat vain kävelymatkan päässä. Lähdettäessä pyörätuolilla kauemmas, törmää Torreviejassakin toistuvasti luiskattomiin kadunreunoihin. Esimerkiksi kotikatuani ja kotini ympäristöä on viime vuosina korjattu, mutta jo vajaan puolen kilometrin päässä luiskat loppuvat. Pyörätuolilla on pakko mennä autojen sekaan kadulle, mieli päästä rantaan tai vaikkapa markkinoille. Toinen ärsyttävä seikka on autoilijoiden härski tapa pysäköidä autonsa pyörätuolitunnuksella merkityn luiskan eteen ja poliisi hyväksyy sen! Suomessa tällainen ei tulisi kuuloonkaan. Kolmas ikävä seikka Torreviejassa on meikäläisten autojen parkkipaikkojen vähäisyys sekä pieni koko keskustassa. Onneksi rantakadun eteläpäässä uusia sisäänkäynti portaiden vuoksi. Urbanisaatioissa asuville loistojuttu ovat liikenneyhtiö Azulin jatkuvasti yleistyvät matalabussit ja se, että eläkeläiset voivat matkustaa niissä ilmaiseksi. Suuri merkitys on myös esteettömillä suomalaispalveluilla, kuten kuljetuksilla ja harrastuksilla. Asenne ja laki ratkaisevat Liekö katolista kulttuuria vai ajattelemattomuutta, kun hienoon pääkirkkoon pääsee vain sivuovesta. Kirkkoherra, padre don Manuel lupasi tosin suomalaisen seurakuntakodin vihkiäisissä, että suunnitteilla olevassa kirkon saneerauksessa tehtäisiin luiska pääovelle, jonka korkea kynnys samalla poistettaisiin. Moniin paikkoihin pääsee yhä vain portaita pitkin, mutta esimerkiksi pääpostille löytyi hiljattain esteetön vaihtoehto. Myös suomalaisyhteisöt ovat petranneet: jotenkuten pääsee jopa omaan Suomi-seuraan sekä vihdoin myös seurakuntakotiin. Silti tulee toistuvasti tunne Torreviejassa ja muuallakin Espanjassa liikkuessa, että Francon aikaan Espanjassa ajateltiin ilmeisesti samoin Tarkkuutta rakennusvalvontaan Suomessa esteettömyyttä ja vammaisten kansalaisten oikeudenmukaista kohtelua säädellään noin kymmenellä lailla. Monet vastaavat lait ovat myös EU:n direktiivien perustana. En tiedä Espanjan lakinikkareiden aivoituksista paljoakaan, mutta demokratiaksi vuonna 1977 muuttuneen monarkian liityttyä Euroopan unioniin vuonna 1986 on sen ollut pakko noudattaa myös yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa EU:n tavoitteita. Näissä tavoitteissa esteettömyys Monilla kaupungeilla Espanjassa olisi vielä paljon töitä tehtävänä esteettömyyden eteen. on korostunut vuosi vuodelta entistä enemmän, vanhenee ja raihnaistuuhan väestökin. Vuonna 2030 väestöstä 25 prosenttia on ikäihmisiä. Tulee halvemmaksi tehdä yhteiskunta kaikille sopivaksi nyt, kuin ratkaista vanhusten ja vammaisten palvelut ja liikkumismahdollisuudet myöhemmin. Kovin hitaasti uudistukset kuitenkin käytännössä näkyvät. Ja koska virheitä uusissakin rakennuksissa näkyy ainakin Torreviejassa, tulisi rakennusvalvonnan terästäytyä. Direktiivit ja rakennusmääräykset koskevat Espanjaa samalla tavoin kuin esimerkiksi Saksaa ja Pohjoismaita, jotka ovat edelläkävijöitä esteettömyyden tiellä. Olé Espanjan asiantuntija 27

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.

Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6. Kansalaisten asenteet rakennetun ympäristön esteettömyyteen liittyen Tutkimuksen keskeisimmät tulokset Tiedekeskus Heureka 20.6.2016 Esteettömyystutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Invalidiliiton

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Kangasniemen esteettömyyskierros 9.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Lea Kömi, avustaja/omaishoitaja Pentti Laitinen,

Lisätiedot

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 2009 THL 29.10.2009 Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Kirsti Pesola,

Lisätiedot

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530. Heijastimen käyttö Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1530. Käytätkö jalankulkijana heijastinta liikkuessasi liikenteessä pimeällä,

Lisätiedot

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 Respecta Respecta Oy tuottaa apuvälineisiin perustuvia tutkittuja ja yksilöllisiä palveluja, joiden tavoitteena on ihmisen itsenäisen

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä

Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Yliarkkitehti Niina Kilpelä Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Mitä ja miksi? Esteettömyys on hyviä perusratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman

Lisätiedot

Teuvan esteettömyyskävelyn yhteenveto

Teuvan esteettömyyskävelyn yhteenveto Teuvan esteettömyyskävelyn 11.10.2017 yhteenveto Yleistä Esteetön ympäristö parantaa erityisesti iäkkäiden mahdollisuuksia omatoimiseen ja turvalliseen liikkumiseen. Iäkkäiden lisäksi esteettömästä ympäristöstä

Lisätiedot

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA

ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETÖN YMPÄRISTÖ KAIKILLE PORISSA ESTEETTÖMYYS: Perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin ja - asetukseen Omatoiminen asiointi, liikkuminen, harrastaminen ja osallistuminen on jokaisen oikeus Toimiva ja

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY Kentän nimi: Selvityksen tekijät ja pvm: Tämän tarkistuslistan tavoitteena on helpottaa golfkenttien kenttätoimikuntien ja vastaavien työtä,

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä Invalidiliitto ry Avustajakoira Assistenthund ry Mikä on avustajakoira? Avustajakoira on fyysisesti vammaisen, toimintarajoitteisen henkilön yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi

Lisätiedot

Tourism Service Development Luotsi Projekti

Tourism Service Development Luotsi Projekti Tourism Service Development Luotsi Projekti Järvenpää-talon teatteri Julia Lindholm, Tina Tran, Elisa Vanajas, Tu Linh Do www.laurea.fi Sisältö Projektin esittely ja tavoitteet Tutkimustulokset 1. Markkinointi

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006

ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006 ELSA ja tiehallinto: Kaikille soveltuva liikkumisympäristö Oulu 23.2.2006 Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti SAFA) asiantuntija, Invalidiliitto ry / esteettömyysprojekti puh (09) 6131 9263 tai 050 594

Lisätiedot

Esteetön piha ja puutarha

Esteetön piha ja puutarha Esteetön piha ja puutarha 1 Kun puhutaan esteettömyydestä, niin on kysyttävä: MITÄ OVAT ESTEET? On pitänyt oppia itse syömään ja kävelemään Oppia lukemaan, ajamaan polkupyörällä, hiihtämään ja luistelemaan

Lisätiedot

Liune. Door ESTEETÖNTÄ TILAA

Liune. Door ESTEETÖNTÄ TILAA Liune Door ESTEETÖNTÄ TILAA Liune Door on väliseinään integroitu tehdasvalmis liukuovikokonaisuus, jossa ovilevy liukuu runkoelementin sisään. Liunella huomioit tilan kaikki tarpeet yhdellä aukolla, sillä

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

Esteettömyyden edistäminen Espoon käytännöt. Jaana Länkelin Tekninen keskus/katu- ja viherpalvelut Erityissuunnittelu

Esteettömyyden edistäminen Espoon käytännöt. Jaana Länkelin Tekninen keskus/katu- ja viherpalvelut Erityissuunnittelu Esteettömyyden edistäminen Espoon käytännöt Jaana Länkelin Tekninen keskus/katu- ja viherpalvelut Erityissuunnittelu Esteettömyysasiamies aloittanut toukokuussa 2006 Esteettömyystyö Espoossa toimii Teknisessä

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Majoitustarjonta KoneAgria 2018

Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.

Lisätiedot

Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30.

Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30. Esteettömyyskartoitus, Kausalan torialue Iitin kunnan ikäihmisten ja vammaisten neuvottelukunta suoritti esteettömyyskartoituksen Kausalan torialueella 23.9.2013 klo 14.00 15.30. Kartoitustyö tehtiin käyttäjäarviona,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Pieksämäen vanhusneuvoston kanssa 9.9.2014 Sisäisen turvallisuuden teematilaisuus

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Ilo irti ympäristöstä!

Ilo irti ympäristöstä! Ilo irti ympäristöstä! Kotona kiikun kaakunverkostotapaaminen 5.11.2015 Tampere Dos. Erja Rappe Al Koti on paras paikka kun luottaa omaan pärjäämiseensä. kun luottaa saavansa haluamaansa apua tarvittaessa.

Lisätiedot

Esteettömyyttä kenen ehdoilla?

Esteettömyyttä kenen ehdoilla? Käyttäjälähtöinen sairaalatila toiveista toteutukseen Seinäjoki 11.2.2010 Esteettömyyttä kenen ehdoilla? ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti projektipäällikkö, Vanhustyön keskusliitto, KÄKÄTE-projekti

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö

Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä. Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Fysioterapian rooli kaatumisten ehkäisyssä Jenni Heini-Lehtinen, fysioterapeutti Yamk Fysioterapian ja toimintaterapian toimintayksikkö Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus Kaatumisen

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

Hyvät käytännöt asuntorakentamisessa

Hyvät käytännöt asuntorakentamisessa Helsinki kaikille Esteettömyys kaavoituksessa ja asuntorakentamisessa 12.2.2014 Hyvät käytännöt asuntorakentamisessa ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä Invalidiliitto Avustajakoira Assistenthund ry Mikä on avustajakoira Avustajakoira on fyysisesti vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden apuväline, joka avustaa käyttäjäänsä

Lisätiedot

Luontoreittien esteettömyyskartoitus

Luontoreittien esteettömyyskartoitus Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LUONNOS 8.6.2016 Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 e :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Esteettömyys ihmisoikeutena

Esteettömyys ihmisoikeutena Kansainvälisen vammaisten päivän juhlatilaisuus Tampere 26.11.2015 Esteettömyys ihmisoikeutena ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE puh (09) 613 191

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS 28.9.2012

LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS 28.9.2012 LIIKENNETURVALLISUUS ESTEETTÖMYYS 28.9.2012 Sisältö Tällä kalvosarjalla kuvataan esteettömyyttä sekä sen ja liikenneturvallisuuden välistä suhdetta 1. Esteettömyyden perusta 2. Design for all -periaate

Lisätiedot

Esteettömyys asuntorakentamisessa

Esteettömyys asuntorakentamisessa Esteettömyys asuntorakentamisessa Lisäkustannus vai hyvää suunnittelua? 1.9.2015 Rakennusfoorumi RTS Sampo Vallius arkkitehti SAFA, kehittämisarkkitehti Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen ESITYKSEN

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi

Lisätiedot

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA Toimivuutta ja turvallisuutta asumiseen helposti poistettavat esteet seminaari Hyvä Ikä messut, Tampere 25.9.2014, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT IKÄÄNTYNYT HALUAA ASUA:

Lisätiedot

Esteetön asuminen ja eläminen

Esteetön asuminen ja eläminen Esteetön asuminen ja eläminen HEA loppuseminaari 19.11.2013 Tuula Hämäläinen, lehtori Sanna Spets, lehtori Saimaan AMK Mitä on hyvä vanheneminen? Hyvä vanheneminen on kohtuullinen määrä sapuskaa, lämmintä

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka SOMERON KAUPUNKI VAMMAISPALVELU Turuntie 46 B 31400 SOMERO VAIKEAVAMMAISEN KULJETUSPALVELU HAKEMUS/TARKISTUS Saapumispäivä.. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun hakeminen Täyttäkää hakemuslomake

Lisätiedot

AVUSTAJAKOIRA. Apuna elämässä

AVUSTAJAKOIRA. Apuna elämässä AVUSTAJAKOIRA Invalidiliitto Apuna elämässä Avustajakoira Assistenthund ry Mikä on avustajakoira Avustajakoira on fyysisesti vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden apuväline, joka avustaa käyttäjäänsä

Lisätiedot

Jalankulkijoiden liukastumiset

Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Leena Pöysti Leena Pöysti Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Liikenneturva

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Esteetöntä festivaalielämää

Esteetöntä festivaalielämää Teksti ja kuvat: Outi Salonlahti 8.10.2013 sivu 2 / 5 Useat rock-festivaalit ovat pyrkineet toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia tapahtuman tarjonnasta. Esimerkkejä alkaa ilahduttavasti

Lisätiedot

Jyväskylä, Keskusta Kohdenumero h+kt,kph, 54,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh ,00

Jyväskylä, Keskusta Kohdenumero h+kt,kph, 54,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Keskusta Kohdenumero 648121 2h+kt,kph, 54,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 113 012,47 Vh. 248 000,00 Vapaudenkatu 48-50. Asunto Oy Syke-City sijaitsee aivan kaupungin sydämessä.

Lisätiedot

Esteettömyys: mitä, miksi, miten?

Esteettömyys: mitä, miksi, miten? Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari, Helsinki 6.6.2013 Esteettömyys: mitä, miksi, miten? ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Pituuskaftevuus - 12 o/o

Pituuskaftevuus - 12 o/o 69 1O ORIVEDEN RYHMAKOTI 10.1 Piha-alueet 1a sisaankayn nit Rakennusten sisddnkaynnille johtavan tren kaltevuus on noin 12 % (kuva 1). Sisddnkdynnin edessa olevan pihan sivukaltevuus on noin 10-11 % (kuva

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYS RAKENNUSVALVONNAN PROSESSEISSA. Jaana Solasvuo esteettömyyskoordinaattori

ESTEETTÖMYYS RAKENNUSVALVONNAN PROSESSEISSA. Jaana Solasvuo esteettömyyskoordinaattori ESTEETTÖMYYS RAKENNUSVALVONNAN PROSESSEISSA Jaana Solasvuo esteettömyyskoordinaattori 28.3.2019 Esteettömyys - tavanomaista suunnittelua - hyvin suunnitellussa ja toteutetussa rakennuksessa kaikki tilat

Lisätiedot

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Pyörätuolihissit Pyörätuolihissit ovat kevytrakenteisia pystyhissejä tai porrashissejä jotka soveltuvat yleensä melko pieniin tasoeroihin. Kerroksesta toiseen siirtymisessä on uudisrakennuksissa käytettävä

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA

Lisätiedot

279,0 m², 5h+k+rt+kph+...,

279,0 m², 5h+k+rt+kph+..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Julia Jäppinen Puh: 050 301 0027 Kiinteistömaailma, Helsinki-Etelä, KKNeliöt Oy LKV, Kruununhaka Liisankatu 12 00170 Helsinki Puh: 050 300 9985 Prikitiellä, Jollaksen Laajasalon

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Puumalan esteettömyyskierros 23.10.2013 klo 9.30 Osallistujat: Pirkko Ihanamäki, vanhusneuvosto Eeva-Liisa Luukkonen,

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYS RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ. Janne Teppo, esteettömyyskonsultti ProSolve Oy

ESTEETTÖMYYS RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ. Janne Teppo, esteettömyyskonsultti ProSolve Oy ESTEETTÖMYYS RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ Janne Teppo, esteettömyyskonsultti ProSolve Oy Mitä esteettömyys on? Ympäristö tai yksittäinen rakennus on esteetön silloin, kun se on kaikkien käyttäjien kannalta

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Esteettömyys sisäliikuntatiloissa. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry

Esteettömyys sisäliikuntatiloissa. Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Esteettömyys sisäliikuntatiloissa Niina Kilpelä arkkitehti SAFA Kynnys ry Kynnys ry Kynnys ry on vammaisten ihmisoikeusjärjestö. Toimii asiantuntijan vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Rakennetun

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Asunto Oy Pikku-Heikki

Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Pikku-Heikki Asunto Oy Dosentinranta Piispanpelto xx 20540 Turku As Oy Turun Pikku-Heikki Iso-Heikkiläntie 5 A 20200 Turku Pikku-Heikissä asut turvallisesti palvelujen naapurissa As Oy Pikku-Heikki

Lisätiedot

Kyselyyn vastataan ympäröimällä sopivin vaihtoehto.

Kyselyyn vastataan ympäröimällä sopivin vaihtoehto. Invalidiliiton 1 (7) Asiakaspalaute polikliinisesta fysioterapiasta Vastausohje Kyselyyn vastataan ympäröimällä sopivin vaihtoehto. A Taustatiedot 1 Sukupuoli 1 mies 2 nainen 2 Syntymäaika pp.kk.vvvv 3

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Taivassalo Kohdenumero 597912 3h,k,s, 67,2 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 128 243,00 Vh. 200 416,00 Keskustie 3. Uudet korkeatasoiset kodit esteettömässä hissitalossa, aivan keskustassa. Asunnot

Lisätiedot