PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS"

Transkriptio

1 Valvonta ja ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen PL 297 Päivämäärä Diaarinumero Tampere PIR 2003 Y 120 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Luopioisten kunnan Rautajärven jätevedenpuhdistamon toimintaa ja jätevesien johtamista käsiteltyinä vesistöön. LUVAN HAKIJA Luopioisten kunta Museotie 1, Luopioinen LAITOS JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Rautajärven jätevedenpuhdistamo Luopioistentie 980, Rautajärvi Kiinteistörekisteritunnus LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA ASIAN VIREILLETULO Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 13 a) kohta Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n 1 momentin 12 e) kohta TOIMINTAA KOSKEVA LUPA JA KAAVOITUSTILANNE KÄSITTELYMAKSU Länsi Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä nro 62/1993/1 myöntänyt Luopioisten kunnalle luvan johtaa toistaiseksi Rautajärven taajaman jätevedet käsiteltyinä Inkinjokeen ja edelleen Rautajärveen Luopioisten kunnassa. Lupapäätöksen mukaan jätevedet on käsiteltävä siten, että vesistöön johdettavan jäteveden BOD 7 ATU arvo on enintään 15 mg O 2 /l ja kokonaisfosforipitoisuus enintään 1,0 mg/l. Puhdistustehojen tulee sekä BOD 7 :n että fosforin osalta olla vähintään 90 %. Arvot lasketaan puolivuosikeskiarvoina. Luvan saajan oli vuoden 2003 loppuun mennessä tehtävä hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi. Puhdistamo sijaitsee kaavoittamattomalla alueella euroa

2 PUHDISTAMON YMPÄRISTÖ Puhdistamo sijaitsee Rautajärven taajaman länsipuolella. Käsitellyt jätevedet johdetaan noin 150 metrin etäisyydellä olevaan Inkinjokeen. Lähin asumus sijaitsee noin 200 metrin etäisyydellä ja koulu noin 500 metrin etäisyydellä. Puhdistamon kompressorimelua vaimentaa laitoksen sijainti notkelmassa. Puhdistamo ei sijaitse vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella. PURKUVESISTÖ Vesistön kuvaus Käsitellyt jätevedet johdetaan Inkinjoen alajuoksulle noin 0,5 km ennen Inkinjoen laskua Rautajärveen. Nämä kuuluvat Längelmäveden ja Hauhon reittien vesistöalueeseen ja edelleen Kukkian reittiin. Inkinjoen kautta Rautajärveen laskevan Ämmätsänjärven vesistön valumaalue on 74 km 2 ja järvisyys 7,9 %. Rautajärven pinta ala on 2,43 km 2, valuma alue 86 km 2 ja järvisyys 10,2 %. Hakemuksen mukaan Inkinjoen ja Rautajärven virtaamat ovat seuraavat: Inkinjoki Rautajärvi keskiylivirtaama, MHQ 2,5 m 3 /s 2,9 m 3 /s keskivirtaama, MQ 0,52 m 3 /s 0,60 m 3 /s keskialivirtaama, MNQ 0,15 m 3 /s 0,17 m 3 /s Vesistön tila ja käyttökelpoisuus Inkinjoen veden laatu vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen ja virtaaman mukaan. Peruslaadultaan vesi on luonnontilaista rehevämpää ja melko hapanta. Ajoittain vedessä on runsaasti humusta. Valumahuippujen aikana vesi samenee. Happiongelmia ei ole esiintynyt. Inkinjoen edusta Rautajärvessä on voimakkaasti ruohottunut ja vesikasvillisuus voi sitoa ainakin kasvukaudella osan Inkinjoen tuomista ravinteista. Rautajärven veden laatu on tyydyttävä. Ravinnetaso on kohonnut, minkä seurauksena alusvedessä esiintyy talvikerrosteisuuskauden lopulla voimakasta happivajetta. Kokonaisfosforipitoisuuksien pienenemisen perusteella Rautajärven rehevyys on vähentynyt. Järvi on kuitenkin edelleen kesätulosten valossa rehevä. Syyt tähän löytyvät osaltaan Inkinjoen valuma alueella harjoitetusta runsaasta maanviljelyksestä. Kalasto ja kalastus Rautajärven alueella tavataan useita kalalajeja. Näistä siian ja kuhan kannat perustuvat käytännössä kalaistutuksiin. Lisäksi Rautajärvellä on pyyntiä kestävä täplärapukanta. Vesi ja ympäristöhallituksen vuonna 1988 julkaiseman kalavesiluokituksen mukaan Rautajärvi kuuluu tyydyttävään laatuluokkaan. 2

3 Vesistön muu käyttö PUHDISTAMON TOIMINTA Yleiskuvaus toiminnasta Rautajärven länsiosan rannoilla on loma asutusta. Vesiliikenne alueella on lomailuun ja virkistyskalastukseen liittyvää veneilyä. Rautajärven puhdistamolla käsitellään Rautajärven taajaman jätevedet ja osa Luopioisten kunnan sako ja umpikaivolietteistä. Nykyinen liittyjämäärä on 135 asukasta ja sakokaivolietteitä vastaanotetaan 780 m 3 /a. Viemärilinjan pituus on 2,5 km ja viemäriputket ovat muovia. Vuoteen 2010 mennessä liittyjämäärän ennakoidaan kasvavan tasoon 170 asukasta ja sakokaivolietteen tasoon 850 m 3 /a. Käsitellyt jätevedet johdetaan Inkinjokeen. Puhdistamolla käsiteltävät jätevedet Kuormitus ja käyttötarkkailutulosten mukaan puhdistamon tulokuormitus on ollut vuosikeskiarvoina taulukon 1 mukainen. Puhdistamon prosessiin johdettava jätevesi on poikkeuksellisen väkevää johtuen runsaasta sakokaivolietteiden määrästä. Taulukko 1. Rautajärven puhdistamon tulokuormitus Vuosi Virtaama BOD 7ATU Fosfori Typpi m 3 /d mg/l kg/d mg/l kg/d mg/l kg/d ,0 21 0, , ,0 20 0, , ,7 23 0, , ,0 35 0, , ,0 29 0, , ,0 29 0, ,7 Puhdistamon rakenne ja mitoitus Puhdistamossa jätevedet käsitellään vuonna 1999 uusitussa yksilinjaisessa rinnakkaissaostuslaitoksessa., jossa jäteveden virtaussuunnassa ovat seuraavat toiminnot: kokoojakaivo, josta ylivuoto tulopumppaus sakonkaivolietteen vastaanotto näytteenotto porrasvälipä ferrosulfaatin syöttö lipeän syöttö ilmastus selkeytys mittaus johtaminen purkuvesistöön 3

4 Lietteenkäsittelynä on tiivistys, josta lietteet viedään kuivattavaksi Luopioisten Vesihuolto Oy:n Aitoon lieteasemalle. Puhdistamon mitoitus on seuraava: Q keskim. = 42 m 3 /d q mit = 5 m 3 /h, jolloin pintakuorma 0,55 m/h BOD 7 kuorma 27,6 kg/d, jolloin tilakuorma 0,32 kg BOD 7 /m 3 d Selkeyttämön pinta ala (Aselk) = 9 m 2 Ilmastusaltaan tilavuus (Vilm) = 84 m 3 mitoitus vastaa asukasvastinelukua (AVL) 400 Puhdistamon mitoituksessa on huomioitu 6,0 m 3 /d sakokaivolietettä, mikä vastaa BOD 7 kuormaa 15 kg/d ja on 55 % puhdistamon kokonaiskuormasta (v sakokaivolietteitä otettiin vastaan keskim. 4 m 3 /d). Prosessimitoitus on väljä ja tähtää tehokkaaseen nitrifiointiin. Sakokaivoliete pumpataan tasaisena virtana prosessiin. Energian ja kemikaalien kulutus Puhdistamon sähkönkulutus on noin kwh/a. Pääosa sähköstä kuluu ilmastusenergiaan. Fosforin saostamiseen käytetään ferrosulfaattia noin 4,3 t/a. Lipeää käytetään ph:n säätöön 2 t/a. Kemikaalit tuodaan puhdistamolle pienissä erissä käyttötarpeen mukaan. Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) Puhdistamolla käytetään tekniikkaa, mikä mahdollistaa asetettujen lupaehtojen saavuttamisen. Mm. ilmastuksen määrää ohjaa happimittaus. YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Vesistöön johdettava kuormitus ja puhdistamon puhdistusteho Velvoitetarkkailun tulosten perusteella puhdistamolta vesistöön johdettu kuormitus ja puhdistusteho vuosikeskiarvoina ovat olleet vuosina taulukon 2 mukaiset. Taulukko 2. Rautajärven puhdistamolta vesistöön johdettu kuormitus ja puhdistusteho. Vuosi BOD 7ATU mg/l kd/d % Fosfori mg/l kg/d % Typpi mg/l kg/d % ,5 0, ,21 0, , ,6 0, ,22 0, , ,1 0, ,14 0, , ,4 0, ,20 0, , ,2 0, ,22 0, , ,0 0, ,17 0, ,

5 Vesistökuormituksen vaikutukset purkuvesistöön ja kalastoon ja kalastukseen Velvoitetarkkailun tulosten perusteella jätevesien vaikutukset kohdistuvat ensisijaisesti Inkinjokeen ja vähäisemmässä määrin Rautajärven länsiosaan. Rautajärveen ei johdeta muuta pistemäistä kuormitusta. Sen sijaan järveen kohdistuva hajakuormitus on Rautajärven taajaman jätevesiä suurempi kuormitustekijä. Rautajärven taajaman jätevesien osuus Inkinjoen virtaamasta on keskivirtaamalla 0,03 % ja keskialivirtaamalla 0,1 %. Jätevedet eivät aiheuta laskennallisen tarkastelun perusteella mitään mainittavia muutoksia purkuvesistön tilassa. Vain typpipitoisuus kohoaa pienillä virtaamilla lievästi. Rautajärven puhdistamolta vesistöön johdetun kuormituksen typpi (N) ja fosfori (P) pitoisuuksia korottava vaikutus Inkinjoen ja Rautajärven vedenlaatuun on ollut keskivirtaamalla seuraava: (suluissa Inkinjoen vastaavat pitoisuudet puhdistamon yläpuolella talvikeskiarvona ja Rautajärven fosforipitoisuus talvikeskiarvona ). Orgaanisen aineksen (BOD 7 ATU ) pitoisuuksiin kuormituksella ei ole havaittu olevan vaikutusta. Inkinjoki Rautajärvi Kok.N 14 µg/l (833) 12 µg/l Kok.P 0,1 µg/l (26) 0,1 µg/l (21) Vedenlaatutietojen perustella Rautajärven taajaman jätevedenpuhdistamon vaikutukset Inkinjoen ja Rautajärven veden laatuun ovat niin vähäiset, etteivät ne ole eroteltavissa muista vesistön tilaan vaikuttavista tekijöistä. Puhdistamon jätevesipäästöillä ei vedenlaatutietojen perusteella ole vaikutusta Rautajärven kalastoon. Jätevesipäästöillä ei myöskään näyttäisi olevan vaikutusta järvellä harjoitettavaan kalastukseen. Päästöt ilmaan, liikenne, melu ja niiden vaikutukset Muista ympäristöpäästöistä kuin kuormituksesta vesiin ei ole mitattua tietoa, mutta niiden määrä arvioidaan vähäiseksi. Puhdistamon liikenne on vähäistä. Merkittävin liikennöinti tapahtuu hoitokäyntien yhteydessä 3 4 kertaa viikossa ja sakokaivolietteen tuonnista puhdistamolle keskimäärin kerran päivässä arkisin sekä tiivistetyn lietteen kuljetuksesta muualle. Puhdistamoliete ja muut jätteet Tiivistetty liete, noin 200 m 3 /a, kuljetetaan Luopioisten vesihuolto Oy:n käsittelyasemalle Aitooseen, jossa liete kuivataan suotonauhalla. Kuivattu liete viedään kompostoitavaksi Pirkanmaan jätehuollon Koukkujärven jätteenkäsittelykeskuksen kompostikentälle Nokialle. Lisäksi puhdistamolla syntyy välppäjätettä noin 2 m 3 /a, joka viedään Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen Tampereelle. LAITOKSEN TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTUSTEN TARKKAILU Hakemusta on täydennetty Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys 5

6 ry:n päivittämällä vesistötarkkailuohjelmalla, jossa esitetään käyttötarkkailu ja vesistötarkkailu tehtäväksi seuraavassa esitetyllä tavalla. Käyttötarkkailu Kuormitustarkkailu Puhdistamolla pidetään säännöllisesti hoitopäiväkirjaa, johon käyttötarkkailun tulokset kirjataan mahdollisimman tarkkaan. Tarkkailun määritykset tehdään arkipäivisin samaan aikaan vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi. Kahdesti viikossa määritetään ja kirjataan poistuvasta vedestä ammoniumtyppi ja liuennut fosfaattifosfori. Puhdistamolla tehdään vuosittain neljä kuormitustarkkailua. Tarkkailu tapahtuu neljännesvuosittain keräämällä automaattiottimin tulevasta ja poistuvasta vedestä vuorokauden kokoomanäytteet. Tulevan veden näyte otetaan tulokourusta ennen porrasvälppää ja poistuvan veden näyte selkeyttämön jälkeen poistoaltaasta ennen poistuvan veden mittapatoa. Kokoomanäytteistä tehdään seuraavat määritykset: ph, ms/m, COD Cr, K aine, BOD 7 ATU, P ja N. Poistuvan veden näytteistä määritetään lisäksi: NH 4 N, liu.p, liu.fe ja alkaliniteetti. Ilmastusaltaan ja palautuslietteen kertanäytteistä määritetään kiintoaine. Lisäksi poistuvasta vedestä otetaan kertanäyte fosforimääritystä varten. Mikäli puhdistamon toiminnassa on analyysitulosten ja muiden havaintojen perusteella puutteita, annetaan tarkkailutulosten perusteella ohjeet tilanteen korjaamisesta. Tarkkailutulosten käsittely ja ilmoittaminen Puhdistamon toiminnan tarkkailutulokset ilmoitetaan Pirkanmaan ympäristökeskukselle ja puhdistamon hoitajalle. Selvät virheet ajotavoissa pyritään ohjaamaan ohjein. Laskentajaksoittain tulokset siirretään TYVI operaattorin kautta sähköisesti viranomaiselle. Vuosittain tuloksista laaditaan vuosiyhteenveto, jossa saavutettua tulosta verrataan lupamääräyksiin. Yhteenveto toimitetaan edellä mainittujen lisäksi Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tarkkailussa noudatetaan velvoitetarkkailun yleisohjetta. Purkuvesistön velvoitetarkkailu Puhdistamon vesistövaikutuksia tarkkaillaan ottamalla näytteitä Inkinjoesta puhdistamon ylä ja alapuolelta, Rautajärven länsiosan syvänteestä sekä Rautajärvestä purkautuvista vesistä Pihtisalmesta. Veden laatua seurataan mainituilta kohdin kaksi kertaa vuodessa, lopputalvella maaliskuussa ja loppukesällä elokuussa. Virtapaikoilla näytteet otetaan puolesta vesisyvyyttä uoman keskikohdalta. Syvännepisteillä näytteet otetaan vertikaalisesti viiden metrin välein, alin näyte metrin pohjan yläpuolelta. Näytteistä tehdään seuraavat määritykset: lämpötila, happi, happi kyll.%, sameus, sähkönjohtavuus, ph, väri, COD Mn, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, kokonaisfosfori, fekaaliset kolit 44 C, klorofylli a (elokuussa). Tuloksista laaditaan vuosittain vuosiyhteenveto, jossa tarkastellaan vesistön 6

7 tilaa ja kuormituksen mahdollisia vesistövaikutuksia. Yhteenveto lähetetään tiedoksi Pirkanmaan ympäristökeskukselle ja Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Koska puhdistamo on yksilinjainen, poikkeuksellisissa häiriötilanteissa puhdistamon toiminnan keskeytyessä jätevedet voidaan kuljettaa Luopioisten kirkonkylän puhdistamolle käsiteltäväksi. Häiriötilanteissa poistuva vesi on mahdollista ohjata myös puhdistamon tontilla olevaan lammikkoon vesistöhaittojen pienentämiseksi. Kasvukauden aikana lammikon kasvillisuus sitoo jäteveden sisältämiä ravinteita ja orgaanista ainesta. KORVATTAVAT VAHINGOT JA HAITAT LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Puhdistamon jätevesipäästöillä ei vedenlaatutietojen perusteella ole vaikutusta Rautajärven kalastoon. Kalataloudelliset vaikutukset Inkinjokeen ovat niin ikään pienet happipitoisuuden pysyessä vedenlaatutietojen perusteella kaloille riittävän korkeana. Koska veden laatuluokka ei muutu ja todetut veden laadun muutokset jäävät jätevedenpuhdistamon toimiessa vähäisiksi, luvan hakija katsoo, ettei rantatai vesialueille synny suoraan korvattavia haittoja. Luvan hakija katsoo myös, ettei sille ole tarvetta asettaa myöskään kalatalousmaksua. Lupahakemuksen täydennykset Vesistötarkkailusta on laadittu päivitetty ohjelma. Lupahakemuksesta tiedottaminen Asian vireilläolosta on kuulutettu Pirkanmaan ympäristökeskuksen ja Luopioisten kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustauluilla Lisäksi ilmoitus kuulutuksesta on julkaistu Sydän Hämeen lehdessä. Niille tiedossa oleville asianosaisille, joita asia erityisesti koskee, on vielä tiedotettu erikseen lupahakemuksesta. Asiakirjat ovat olleet kuulutusaikana nähtävillä Luopioisten kunnan teknisessä toimistossa. Tarkastus Lupaharkintaan liittyvä tarkastuskäynti suoritettiin Lausunnot ja muistutukset Hakemuksesta pyydettiin lausunnot Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ja Hämeen TE keskuksen kalatalousyksiköltä. Hämeen TE keskuksen kalatalousyksikkö totesi lausunnossaan muun muassa, että ympäristölupa voidaan myöntää. Puhdistamolle ei toistaiseksi ole tarpeen määrätä kalataloudellista tarkkailu tai hoitovelvoitetta. Kasvavan jätevesimäärän vuoksi tulee jätevesien käsittelytehoon ja puhdistamon toimin 7

8 tavarmuuteen kiinnittää erityistä huomiota ja jatkaa vesistövaikutusten tarkkailua. Ravinnekuormitukselle on määrättävä nykyistä tiukemmat rajat. Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia eikä mielipiteen ilmaisuja. Hakijan kuuleminen ja vastine Luopioisten kunta on toimittanut ympäristökeskukselle vastineen lausunnosta. Siinä esitetään, että vaikka puhdistamon tulokset ovat huomattavasti parempia kuin lupaehdot edellyttävät, kunta vastustaa niiden kiristämistä, koska vesistökuormitus nykyisten lupaehtojen mukaisilla arvoillakin on erittäin pieni. PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Vastaus lausuntoon Pirkanmaan ympäristökeskus myöntää Luopioisten kunnalle ympäristösuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan, joka koskee Rautajärven jätevedenpuhdistamon toimintaa. Lupa myönnetään hakemuksessa tarkoitettujen jätevesien käsittelemiseen puhdistamolla ja käsiteltyjen jätevesien johtamiseen Inkinjokeen ja edelleen Rautajärveen. Jätevedenpuhdistamon toiminnassa ja jätevesien johtamisessa on noudatettava hakemuksessa esitettyä, ellei lupamääräyksissä toisin määrätä. Ympäristökeskus on ottanut Hämeen TE keskuksen lausunnon huomioon seuraavissa lupamääräyksissä 1, 2, 12 ja 13 ilmenevällä tavalla. Toimintaa koskevat lupamääräykset Jäteveden käsittely ja päästöt vesistöön 1 Jätevedet on käsiteltävä hakemuksen mukaisesti biologis kemiallisesti tai vastaavalla siten, että jätevesi ja muut päästöt ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. (YSL 43, 45, VNp 365/1994, muutos 757/1998) 2 Vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuusarvojen ja puhdistustehojen on puolivuosikeskiarvoina laskettuna puhdistamolla ja siihen liitetyssä viemäriverkostossa mahdollisesti tapahtuvat ohijuoksutukset, ylivuodot ja poikkeustilanteet mukaan lukien täytettävä vähintään seuraavat vaatimukset: Pitoisuus Käsittelyteho enintään vähintään BOD 7 ATU 12 mgo 2 /l 93 % Kokonaisfosfori 0,5 mg/l 93 % COD Cr 125 mgo 2 /l 75 % Kiintoaine 20 mg/l 90 % Ammoniumtyppi* 4 mg/l 80 % 8

9 *Puhdistamon hoidossa on noudatettava nitrifioivaa ajotapaa ympärivuotisesti. Taulukossa esitetty pitoisuus ja käsittelytehovaatimus on voimassa sinä aikana kun jätevedenkäsittelyprosessin lämpötila on vähintään 12 C. Käsittelyteho (nitrifiiointiaste) lasketaan puhdistamolle tulevan jäteveden kokonaistypen ja puhdistamolta lähtevän veden ammoniumtypen määristä. Vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuusarvojen ja käsittelytehon prosentuaalisten arvojen on lisäksi täytettävä valtioneuvoston päätösten 365/1994 ja 757/1998 mukaiset raja arvot näiden päätösten edellyttämällä tavalla tarkkailtuna. Vesistöön johdettava jätevesi ei saa sisältää haitallisessa määrin raskasmetalleja eikä muita terveydelle tai ympäristölle vaarallisia aineita. (YSL 43, 45, VNp 365/1994, muutos 757/1998) Melu 3 Melua aiheuttavat työvaiheet ja toimintaan liittyvä liikenne on keskitettävä sellaisiin ajankohtiin, jolloin meluhaitat ovat vähäisimmät. Puhdistamon toiminnasta aiheutuva melu lähimmissä häiriintyvissä kohteissa ei saa ylittää päiväsaikaan klo 7 22 ekvivalenttimelutasoa 55 db (L Aeq ) eikä yöaikaan klo 22 7 ekvivalenttimelutasoa 50 db (L Aeq ). (YSL 42 ja 43, VNp 993/1992, NaapL 17 ) Päästöt ilmaan ja haju 4 Luvan saajan on huolehdittava, että puhdistamolla syntyy haitallisia ilmapäästöjä mahdollisimman vähän. (YSL 42 ja 43, NaapL 17 ) Puhdistamon ja viemäriverkon käyttö ja hoito 5 Luvan saajan on huolehdittava siitä, että toiminnasta jäteveden viemäröinti mukaan lukien, ei aiheudu terveydellistä haittaa. Puhdistamoa ja sen piirissä olevaa viemäriverkkoa on käytettävä ja hoidettava siten, että haitalliset vesistöpäästöt jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Kaikki viemärilaitoksen toiminta alueella muodostuvat jätevedet, joiden käsittely yhdessä yhdyskuntajätevesien kanssa on tarkoituksenmukaista, on pyrittävä johtamaan puhdistamolle. Puhdistamolla on oltava asianmukaisen pätevyyden omaava vastuullinen hoitaja, jonka nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava Pirkanmaan ympäristökeskukselle ja Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vastuullisen hoitajan muutoksesta on ilmoitettava välittömästi em. viranomaisille. (TSL 22, YSL 42 ja 43, YSA 19 ) 9

10 Viemäriverkoston kunnostus 6 Puhdistamon piirissä olevaa viemäriverkostoa on ylläpidettävä ja kunnostettava siten, että sade, vuoto ja kuivatusvesien joutuminen jätevesiviemäreihin estetään mahdollisimman tehokkaasti. Luvan saajan on pyydettäessä toimitettava selvitys Pirkanmaan ympäristökeskukselle näi den vesien vähentämiseksi tehdyistä toimenpiteistä ja niiden tuloksista. (YSL 43 ) Poikkeavat jätevedet 7 Luvan saajan on liittymissopimuksia tehdessään ja muutenkin huolehdittava siitä, että viemäriverkkoon johdettavien teollisuus ja siihen rinnastettavien jätevesien haitallisuutta vähennetään riittävästi asianmukaisten esikäsittely tai muiden toimenpiteiden avulla. Sellaiset laitokset, joiden toiminnasta jätevesiin saattaa joutua puhdistamon toiminnalle haitallisia aineita, on varustettava riittävillä varojärjestelmillä tällaisten aineiden viemäriin pääsyn estämiseksi. Luvan saajan on oltava selvillä edellä tarkoitettujen poikkeavien jätevesien laadusta, määrästä ja esikäsittelytoimenpiteistä. Tiedot näistä on toimitettava pyydettäessä Pirkanmaan ympäristökeskukselle ja Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Teollisuusjätevesien johtamista puhdistamon piirissä olevaan viemäriverkkoon koskevien sopimusten tulee täyttää valtioneuvoston päätöksen 365/ :n määräykset. Talousjätevedestä poikkeavien jätevesien johtamisessa on lisäksi otettava huomioon valtioneuvoston päätöksen 363/1994 määräykset. (YSL 47, YSA 36, VNp 365/94 7, VNp 363/ ) Puhdistamolietteen ja muiden jätteiden käsittely ja hyödyntäminen 8 Puhdistamolla syntyvän ylijäämälietteen käsittely on suoritettava laitoksessa, jonka ympäristönsuojelulain mukaisessa luvassa tai vastaavassa päätöksessä kyseisen lietteen käsittely on hyväksytty. Käsittelyn jälkeen liete on mahdollisuuksien mukaan toimitettava hyötykäyttöön. (YSA 45, JäteL 6, JäteA 8, NaapL) 9 Välppäysjäte, hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet ja ongelmajätteet on toimitettava laitokseen, jonka ympäristöluvassa kyseisten jätteiden vastaanotto on sallittu. Hyötykäyttöön kelpaavat jätteet on kerättävä erilleen ja toimitettava hyödynnettäviksi. (YSA 45, JäteL 6, JäteA 8, NaapL) Varastointi 10 Kemikaalit ja jätteet on varastoitava ja käsiteltävä laitosalueella niin, ettei niistä aiheudu epäsiisteyttä, roskaantumista, pölyämistä, hajuhaittaa ja maaperän taikka pinta tai pohjavesien pilaantumisvaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. (YSL 42 ) 10

11 Poikkeukselliset tilanteet ja satunnaispäästöt 11 Jos ympäristöön on joutunut tai uhkaa joutua öljyä, myrkyllistä ainetta tai muita laadultaan tai määrältään tavanomaisesta poikkeavia päästöjä, luvan saajan on ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Lisäksi luvan saajan on ilmoitettava asiasta viipymättä Pirkanmaan ympäristökeskukselle ja Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. ( YSL 62, YSA 30 ) Käyttö ja päästötarkkailu 12 Käyttö ja päästötarkkailu on toteutettava vähintään hakemuksessa esitetyllä, lupamääräysten mukaisesti tarkistetulla tavalla. Käyttötarkkailusta pidettävä käyttöpäiväkirja on säilytettävä puhdistamolla ja esitettävä pyydettäessä valvoville viranomaisille. Käyttö ja päästötarkkailun näytteenottokertoja on valvontaviranomaisen kehotuksesta lisättävä, mikäli se luotettavan tuloksen saavuttamiseksi, puhdistamon käytön ohjaamiseksi tai viemärilaitoksen toiminnan kehittämiseksi muilta osin on tarpeen. Käyttö ja päästötarkkailuohjelmia voidaan muutoinkin tarkentaa Pirkanmaan ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla Mittaukset, kalibroinnit, näytteenotot ja analysoinnit on suoritettava standardimenetelmin valtioneuvoston päätöksen 365/1994, muutettu 757/1998, edellyttämien menetelmien mukaisesti. (YSL 5, 46 ja 108, YSA 19 ) Ympäristövaikutusten tarkkailu 13 Jäteveden vaikutuksia purkuvesistön tilaan ja veden laatuun on tarkkailtava vähintään hakemuksen liitteenä olevassa tarkkailuohjelmassa esitetyllä tavalla. Tarkkailuohjelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. (YSL 46, YSA 19 ) Kirjanpito 14 Käyttö ja kuormitustarkkailun mittauksista, kalibroinneista, näytteenotoista ja analyyseistä on pidettävä kirjaa. Kirjanpitoon on liitettävä kunkin mittauksen tulokset ja muut mittausta tai toimenpidettä koskevat olennaiset tiedot. Samoin on pidettävä kirjaa muun muassa: puhdistamon kemikaalien ja energian käytöstä sekä huoltotoimista poiskuljetettavan puhdistamolietteen määrästä, kuljetuskohteista ja ajankohdista välppäys ja muun jätteen määrästä, toimituskohteista ja poiskuljetusajankohdista mahdollisista poikkeus ja häiriötilanteista, niiden ajankohdista ja syistä, aiheutuneista päästöistä sekä toimista, joihin niiden johdosta on ryhdytty. (YSL 46, YSA 19, JäteL 51 ja 52 ) 11

12 Raportointi 15 Kuormitustarkkailujen tulokset on raportoitava Pirkanmaan ympäristökeskukselle ja Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vesistöön kohdistuvien vaikutusten tarkkailujen tulokset on raportoitava myös Hämeen TEkeskukselle. Kuormitustarkkailun tulokset on raportoitava näytekohtaisesti ja puolivuosittain. Tiedot on toimitettava sähköisessä muodossa ympäristöhallinnon ylläpitämään tietojärjestelmään. Vuosiraportti on toimitettava paperiversiona asianomaisille valvontaviranomaisille seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja vesistövaikutustarkkailun vuosiraportti seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Ympäristöhallinnon tietojärjestelmään on lisäksi toimitettava seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä ympäristöhallinnon pyytämät tiedot jätteistä ja jätehuollosta, viikkovirtaamista, kemikaalien ja energiankulutuksesta sekä mahdollisesti muista tarpeellisista myöhemmin pyydettävistä tiedoista. (YSL 46, YSA 19 ) Toiminnan lopettamiseen liittyvät määräykset 16 Luvan saajan on hyvissä ajoin, viimeistään kuusi kuukautta ennen puhdistamon käytön lopettamista, toimitettava Pirkanmaan ympäristökeskukselle suunnitelma vesien, ilman, maaperän ja maiseman suojelua sekä jätehuoltoa koskevista, toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista ympäristönsuojelulain 90 :n mukaisten määräysten antamiseksi. (YSL 90 ) Ennakoimattomat vahingot Vesistön pilaantumisesta aiheutuvasta vahingosta, jota tässä päätöksessä ei ole ennakoitu, vahingonkärsijällä on oikeus hakea korvausta ympäristönsuojelulain 72 :ssä säädetyssä järjestyksessä. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinnan perusteet Kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelu ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla on säädetty. Luvan myöntämisen edellytykset Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti jätevedenpuhdistamon toiminnasta 12

13 ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapurussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski. Ympäristökeskus katsoo, että luvan hakijalla on käytettävissä jätevedenpuhdistamotoiminnan ja jätevedenkäsittelyn laatuun ja laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus. Lupamääräysten perustelut Rautajärven puhdistamo on toiminut tehokkaasti koko historiansa ajan. Tästä johtuen puhdistamon jätevesien rehevöittävää vaikutusta Rautajärven veden laatuun ei ole voitu yksilöidysti osoittaa. Purkuvesistön enemmän rehevöitymisen estäminen sekä happikatojen lisääntymisen ja myös sitä kautta tapahtuvan rehevöitymisen torjunta edellyttää ravinne sekä orgaanisen aineksen ja ammoniumtyppikuormituksen tehokasta rajoittamista myös tulevaisuudessa. Käsittelyvaatimusten hienoisella kiristämisellä turvataan laitoksen huolellinen käyttö myös tulevaisuudessa sekä varmistetaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttäminen. (Lupamääräykset 1 ja 2) Melua ja päästöjä ilmaan koskevat rajoitukset ovat tarpeen naapureille aiheutuvan rasituksen vähentämiseksi ja häiriöttömän asumisen turvaamiseksi. Melutason raja arvot ovat melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen mukaiset. (Lupamääräykset 3 ja 4) Jätevesien johtaminen ja puhdistus sekä viemäri siihen liittyvine puhdistus ja muine laitteineen on suunniteltava, sijoitettava, rakennettava ja kunnossapidettävä siten, ettei niistä aiheudu terveydellistä haittaa. Puhdistamon hyvä toiminta vaatii puhdistamon hoitajalta prosessin tarkkaa seurantaa ja ymmärtämistä sekä taitoa ja kykyä ohjata prosessia tarvittaessa. (Lupamääräys 5) Sade, vuoto ja kuivatusvesien joutumisesta viemäriverkostoon aiheutuu viemärin tulvimista sekä ylimääräisen ympäristökuormituksen riski. Viemäriverkon kunnosta on huolehdittava jatkuvasti. Yleisenä vaatimuksena/tavoitteena on vuotovesikertoimen N max pysyminen alle kahden. Vuotovesikerroin Nmax on kahdeksan peräkkäisen viikon suurimman virtaamajakson keskimääräisen jätevesivirtaaman (m 3 /d) ja vuoden neljän peräkkäisen viikon pienimmän virtaamajakson keskimääräisen virtaaman (m 3 /d) suhdeluku. Vuonna 2005 Rautajärven puhdistamon vuotovesikerroin N max oli 3,3, joten verkoston kunnostamiseksi asetettu velvoite on tarpeellinen. (Lupamääräys 6) Joissakin teollisissa ja siihen rinnastettavissa prosesseissa tai toiminnoissa saattaa syntyä, tai niissä saatetaan käsitellä sellaisia aineita, jotka viemäriverkostoon tai puhdistamolle jouduttuaan saattavat aiheuttaa vakavia seurauksia puhdistamon prosessille, henkilökunnalle, lietteen käsittelylle tai jatkokäytölle sekä ympäristöön kohdistuvia haittoja. Nämä on tarpeen ottaa huomioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jo tehtäessä sopimusta tällaisen laitoksen liittämisestä viemäriin. Lupamääräys on tarpeen teollisuudesta yleiseen 13

14 viemäriin johdettavien jätevesien käsittelystä annetussa valtioneuvoston päätöksessä 365/1994, muutettu 757/1998, sekä ympäristölle ja terveydelle vaarallisten aineiden johtamisesta vesiin annetussa valtioneuvoston päätöksessä 363/1994 edellytettyjen määräysten toteuttamiseksi. (Lupamääräys 7) Puhdistamoliete, välppäysjäte ja muut toiminnassa syntyvät jätteet on toimitettava paikkaan, jossa vastaanottajalla on lupa käsitellä lietteitä ja riittävät edellytykset käsitellä liete asianmukaisesti. Määräykset ovat tarpeen lietteen ja jätteiden asiallisen ja haitattoman käsittelyn turvaamiseksi. (Lupamääräykset 8 ja 9) Kemikaalien ja jätteiden varastointiin ja käsittelyyn, poikkeavien jätevesien johtamiseen viemäriverkkoon ja puhdistamolle, sekä puhdistamon ja viemäristön mahdollisiin toimintahäiriöihin ja viemäriverkon ja vuotovesien suureen osuuteen liittyy onnettomuuden ja ympäristövahingon vaara. Tällaisessa tilanteessa ympäristövahinkojen torjumiseksi tarvittavat ohjeet ja määräykset mm. ylimääräisistä näytteenotoista antaa lupaviranomainen. (Lupamääräykset 10 ja 11) Tarkkailua, kirjanpitoa ja raportointia koskevat määräykset ovat tarpeen laitoksen hoidon ohjaamiseksi lupamääräysten edellyttämällä tavalla, lupamääräysten noudattamisen ja valvomiseksi sekä toiminnan tulosten ja vaikutusten selvittämiseksi. Toiminnanharjoittajan on myös itse oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. (Lupamääräykset 12, 13, 14 ja 15). Tämä päätös ei sisällä määräyksiä toiminnan mahdollisen lopettamisen jälkeen tarvittavista ympäristönsuojelutoimenpiteistä, vaan ne on tarkoituksenmukaista antaa vasta sen jälkeen, kun toiminnan mahdollisesta lopettamisesta on päätetty. (Lupamääräys 16) LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPÄMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaiseen laajentamiseen tai muuttamiseen on oltava lupa. Mikäli luvan saaja aikoo käyttää Rautajärven jätevedenpuhdistamoa vielä vuoden 2016 jälkeen, on luvan saajan viimeistään jätettävä Pirkanmaan ympäristökeskukselle hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi. Hakemukseen on liitettävä yhteenveto tehdyistä käyttö, päästö ja vaikutustarkkailuista, arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta toiminnassa sekä muut ympäristönsuojeluasetuksen 8 12 :ssä mainitut selvitykset soveltuvin osin. ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. 14

15 KORVATTAVAT PÄÄTÖKSET Tämä lupa korvaa Länsi Suomen vesioikeuden antaman, Rautajärven puhdistamon toimintaa koskevan lupapäätöksen nro 62/1993/1. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4 8, 22, 23, 28, 31, 41 47, 49, 52, 55 57, 62, 72, 76, 90, 101, 105 ja 108 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6,18, 19 ja 30 Jätelaki (1072/1993) 4, 6, 12, 15, 19, 51 ja 52 Jäteasetus (1390/1993) 8 Terveydensuojelulaki (763/1994) 22 Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) 2 Valtioneuvoston päätös yleisestä viemäristä ja eräiltä teollisuudenaloilta vesiin johdettavien jätevesien sekä teollisuudesta yleiseen viemäriin johdettavien jätevesien käsittelystä (365/1994, muutettu 757/1998) 5, 7 ja 9 Valtioneuvoston päätös eräiden ympäristölle tai terveydelle vaarallisten aineiden johtamisesta vesiin (363/1994) 3 5 KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN MUUTOKSENHAKU Tästä päätöksestä perittävä käsittelymaksu on 1300 euroa. Maksu perustuu alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetukseen 1415/2001. Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Valitusosoitus on liitteenä. Ylitarkastaja Tuija Sievi Korte Rakennusmestari Ari Tuominen 15

16 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Luopioisten kunta Jäljennös päätöksestä Suomen ympäristökeskus Luopioisten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Hämeen TE keskus, kalatalousyksikkö Ilmoitus päätöksestä Asianosaiset Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Pirkanmaan ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti kuuluttamalla Luopioisten kunnan virallisella ilmoitustaululla. LIITTEET Valitusosoitus 16

17 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE Pirkanmaan ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallintooikeudelta. Valituskirjelmä on toimitettava liitteineen Pirkanmaan ympäristökeskukseen. Valitusaika on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Valitus on jätettävä viimeistään Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perustein niitä vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä päätös, johon haetaan muutosta alkuperäisenä tai jäljennöksenä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristökeskukseen Pirkanmaan ympäristökeskuksen yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Pirkanmaan ympäristökeskuksen kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä.valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. käyntiosoite: Rautatienkatu 21 B, Tampere postiosoite: PL 297, Tampere puhelin: telekopio: sähköposti: aukioloaika: ma pe klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kihniön kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetetun

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)

Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121) POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2014 ASIA HAKIJA Avilon Fibres Oy:n viskoosikuitutehtaan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a)

Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 7 a) Etelä-Suomi Päätös Nro 126/2011/1 Dnro ESAVI/199/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2011 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Hyypiämäen kalkkikivikaivoksen ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 4/2007/1 Dnro LSY 2006 Y 339 Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2007 ASIA Turun jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemuksen jättämiselle asetetun määräajan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 48/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 261 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2007 ASIA Kannuksen kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvassa jäteveden käsittelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Joutsan Kuljetus Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 12/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 29 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2008 ASIA Tervakosken taajaman yhdyskuntajätevesien johtamiselle Tervajokeen myönnetyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot