Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta
|
|
- Eeva-Kaarina Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annettua lakia ja puolustusvoimista annettua lakia. Maanpuolustuskorkeakoulun uudeksi tehtäväksi säädettäisiin sotatieteellisiin korkeakoulututkintoihin sisältyvän opetuksen ja sotilasammatillisten opintojen yhteensovittaminen. Puolustusministeriön uudeksi tehtäväksi säädettäisiin Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorille ehdotetaan lisäksi mahdollisuutta myöntää Maanpuolustuskorkeakoulun dosentin arvo. Puolustusvoimista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin viroista ja virkojen täyttömenettelystä. Esitykseen sisältyy myös joitakin teknisluonteisia muutosehdotuksia. Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa upseerikoulutuksen järjestämistä, kehittää Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijoiden urapolkumahdollisuuksia sekä yhtenäistää Maanpuolustuskorkeakoulua koskevaa sääntelyä yliopistoja koskevan sääntelyn kanssa. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
2 SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ... 1 SISÄLLYS... 2 YLEISPERUSTELUT NYKYTILA... 3 Upseerikoulutuksen kokonaisuuden ohjaus ja yhteensovittaminen... 3 Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen... 4 Tutkijan urapolku... 4 Dosentit ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET... 4 Upseerikoulutuksen kokonaisuuden ohjaus ja yhteensovittaminen... 4 Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen... 5 Apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virat... 5 Dosentit... 5 Muut muutosehdotukset ESITYKSEN VAIKUTUKSET Taloudelliset vaikutukset Vaikutukset viranomaisten toimintaan Yhteiskunnalliset vaikutukset ASIAN VALMISTELU Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen... 7 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta luku. Yleiset säännökset luku. Henkilöstö luku. Opiskelijoiden oikeudet ja velvollisuudet luku. Erinäiset säännökset Laki puolustusvoimista luku. Puolustusvoimien henkilöstö TARKEMMAT SÄÄNNÖKSET JA MÄÄRÄYKSET VOIMAANTULO SUHDE PERUSTUSLAKIIN JA SÄÄTÄMISJÄRJESTYS LAKIEHDOTUKSET Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain muuttamisesta Laki puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta LIITE RINNAKKAISTEKSTIT Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain muuttamisesta Laki puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta
3 YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila Maanpuolustuskorkeakoulu on Puolustusvoimiin kuuluva sotatieteellinen korkeakoulu, josta säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta annetussa laissa. Maanpuolustuskorkeakoululla ei ole yliopistoja vastaavaa itsehallintoa, eikä se siksi ole yliopistolaissa (558/2009) tarkoitettu yliopisto. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkinnot on kuitenkin rakennettu Bolognan julistuksen mukaisesti ja ne rinnastetaan yliopistoissa annettaviin tutkintoihin. Nykyinen laki Maanpuolustuskorkeakoulusta (1121/2008) on tullut voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009, jolloin aiemmin puolustusvoimista annetussa laissa (551/2007) olleet Maanpuolustuskorkeakoulua koskevat säännökset erotettiin erilliseksi laiksi. Samalla uudistettiin myös sisällöllisesti Maanpuolustuskorkeakoulun asemaa, hallintoa, opetusta ja tutkintoja koskevaa sääntelyä. Yleisenä pyrkimyksenä uudistuksessa oli lähentää Maanpuolustuskorkeakoulua koskevaa sääntelyä yliopistoja koskevaan sääntelyyn ja tästä periaatteesta on pyritty edelleen soveltuvin osin pitämään kiinni. Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta ja vuonna 2009 tehdyt perusratkaisut on pääosin todettu toimiviksi, eikä laki siten tässä vaiheessa vaadi laajempaa kokonaisuudistusta. Tämä esitys sisältää siten lähinnä vähäisempiä muutosehdotuksia, jotka koskevat Maanpuolustuskorkeakoulun toiminnan ja opetuksen ohjausta, tutkijanuran kehittämistä, dosenttien asemaa ja muutamia luonteeltaan lähinnä lakiteknisiä muutosehdotuksia. Upseerikoulutuksen kokonaisuuden ohjaus ja yhteensovittaminen Upseerikoulutus koostuu Suomessa sotatieteellisistä ja sotilasammatillisista opinnoista, jotka muodostavat yhdessä upseerikoulutuksen kokonaisuuden. Sotatieteellisiä perustutkintoja ovat sotatieteiden kandidaatin tutkinto ja sotatieteiden maisterin tutkinto ja jatkotutkintoja yleisesikuntaupseerin tutkinto sekä sotatieteiden tohtorin tutkinto. Maanpuolustuskorkeakoulussa suoritetut tutkinnot rinnastetaan korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen (464/1998) 2 :ssä yliopistolain mukaisten yliopistojen tutkintoihin. Sotatieteiden kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkintoa suorittamaan voidaan hyväksyä myös siviiliopiskelija, jonka opinnot eivät johda Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen upseerin virkaan. Maanpuolustuskorkeakoulu tekee opintojen järjestämisessä läheistä yhteistyötä Puolustusvoimien muiden hallintoyksiköiden ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Upseerin virkaan vaadittavat opinnot suoritetaan kahdessa vaiheessa siten, että valmistuttuaan sotatieteiden kandidaatiksi, upseeri nimitetään määräaikaiseen nuoremman upseerin virkaan ja hänet ylennetään luutnantiksi. Kandidaatti työskentelee tämän jälkeen joukko-osastossa kouluttajana vähintään neljän vuoden ajan, minkä jälkeen hän palaa Maanpuolustuskorkeakouluun suorittamaan maisteriopintoja. Suoritettuaan maisteriopintonsa opiskelija ylennetään kapteeniksi ja hänet nimitetään vakinaiseen upseerin virkaan. Upseerikoulutuksen kokonaisuuteen kuuluvat sotilasammatilliset opinnot suoritetaan tieteellisten opintojen rinnalla ja ne järjestetään pääosin puolustushaarakouluissa. Lentäjiksi opiskelevien osalta koulutus järjestetään edellä selostetusta poiketen siten, että maisteriopintoihin siirrytään välittömästi kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Voimassa olevan lain mukaan Maanpuolustuskorkeakoulu vastaa sotatieteellisistä tutkinnoista ja pääesikunta puolestaan upseerikoulutuksen kokonaisuuden yhteensovittamisesta. Erottelu on osoittautunut käytännössä haastavaksi, minkä vuoksi sotatieteellisten ja sotilasammatillis- 3
4 ten opintojen muodostama kokonaisuus ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännössä tämä on näkynyt mm. päällekkäisinä aikatauluina ja yleisesti haasteena opintojen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Sotilasammatillisten opintojen laajuus lisäksi vaihtelee tällä hetkellä opiskelijan aselajista ja opintojen järjestäjästä riippuen, mikä osaltaan asettaa Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoita keskenään eriarvoiseen asemaan. Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä on edistää sotatieteellistä tutkimusta ja antaa tutkimukseen ja alan parhaisiin käytäntöihin perustuvaa sotatieteellistä opetusta. Maanpuolustuskorkeakoulun erityispiirteenä on sen kaksijakoinen luonne, jossa yhdistyy sekä akateemisen että sotilaskoulutuksen perinteet. Tämä edellyttää lähestymistapaa, jossa toimintaa hallitaan kokonaisuutena, mutta kuitenkin molempien tehtäväalueiden ominaispiirteiden ja lainalaisuuksien mukaisesti. Maanpuolustuskorkeakoululta puuttuu tällä hetkellä vastaava systemaattinen tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisen malli, joka yliopistoilla on. Käytäntö onkin osoittanut, että Maanpuolustuskorkeakoulun kehittämisessä ja ohjauksessa akateemisten tavoitteiden asetanta ja seuranta on jäänyt vähemmälle huomiolle. Osin tämän seurauksena tieteellisten ja ammatillisten tavoitteiden hallittu yhteensovittaminen ei kaikilta osin ole tavoitteessaan. Tutkijan urapolku Maanpuolustuskorkeakoulun arvioinneissa on useampaan otteeseen kiinnitetty huomiota siihen, ettei Maanpuolustuskorkeakoululla ole tarjota suunnitelmallista urapolkua (ns. tenure track) tutkijoille. Puute liittyy osittain Maanpuolustuskorkeakoulun virkarakenteeseen, josta puuttuu askelma professorin ja alempien tutkijanvirkojen välistä. Väitellyt tutkija voidaan nimittää erikoistutkijan virkaan, josta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole olemassa porrastettua etenemispolkua professuuriin. Tutkijan urapolun puuttuminen voi vaikeuttaa tutkijoiden rekrytoimista Maanpuolustuskorkeakouluun ja ylipäänsä vähentää sotatieteellisen tutkijanuran houkuttelevuutta. Dosentit Valtion virkamiesasetuksen (971/1994) 17 :n mukaan korkeakoulujen dosentit nimitetään valtion virkamieslain (750/1994) 9 :n 1 momentissa tarkoitettuun virkasuhteeseen. Dosentuuriin ei välttämättä itsessään kuulu minkäänlaisia opetus- tai tutkimustehtäviä, vaan kyse on lähinnä nimikkeestä, jota kyseisellä henkilöllä on oikeus käyttää. Työtehtävistä sovitaan kunkin dosentin kanssa erikseen. Osa nykyisistä Maanpuolustuskorkeakoulun dosenteista harjoittaa aktiivisesti tutkimusta ja opetusta Maanpuolustuskorkeakoulussa, kun taas osalla heistä ei ole vuosiin ollut aktiivisia opetus- tai tutkimustehtäviä. Tosiasiallisilta vaikutuksiltaan Maanpuolustuskorkeakoulun dosentuuri muistuttaakin jo tällä hetkellä lähinnä akateemista meritoitumista osoittavaa arvonimeä. Yliopistoissa dosentin virkasuhteista luovuttiin vuoden 2009 yliopistouudistuksen yhteydessä ja dosentuurit muutettiin arvoiksi. 2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Upseerikoulutuksen kokonaisuuden ohjaus ja yhteensovittaminen Upseerikoulutuksen kokonaisuuden toimivuuden varmistamiseksi ehdotetaan, että vastuu kokonaisuuden ohjaamisesta ja yhteensovittamisesta siirrettäisiin pääesikunnalta Maanpuolus- 4
5 tuskorkeakoululle. Vastuu upseerikoulutuksen toteuttamisesta olisi näin kokonaisuudessaan Maanpuolustuskorkeakoululla, joka toteuttaa jo tällä hetkellä valtaosan upseerikoulutuksesta ja on käytännössä parhaassa asemassa hoitamaan tehokkaasti tutkinto-opintojen ja sotilasammatillisten opintojen yhteensovittamistehtävää. Pääesikunnan tehtävänä olisi edelleen asettaa koulutukselle yleiset tavoitteet, eli käytännössä määrittää se osaaminen, mikä upseerilla tulee olla suoritettuaan sotatieteellisten tutkintojen ja sotilasammatillisen opetuksen muodostaman upseerikoulutuksen kokonaisuuden. Muutos ei vaikuttaisi tutkintojen tai opetuksen sisältöön, vaan ainoastaan upseerikoulutuksen hallinnolliseen organisointiin. Muutoksella ei olisi vaikutuksia Maanpuolustuskorkeakoulun siviiliopiskelijoihin tai heidän opintojensa organisointiin. Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisesta. Maanpuolustuskorkeakoulu toimii sille annetun tehtävän mukaisesti vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tavoitteen saavuttaminen osaltaan edellyttää, että toiminta perustuu yhtenäisiin tiedepoliittisiin periaatteisiin ja akateemisiin käytäntöihin. Muutosehdotuksen tavoitteena on, että Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteellistä tehtävää kehitettäisiin, arvioitaisiin ja ohjattaisiin samoilla akateemisilla kriteereillä kuin yliopistoja. Näin osaltaan vahvistettaisiin Maanpuolustuskorkeakoulun ja siviilikorkeakoulujärjestelmän yhteistyön toimintaedellytyksiä sekä tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta. Tavoitteiden asettamisella myös tuettaisiin osaltaan Maanpuolustuskorkeakoulun vakiinnuttamista tasaveroiseksi osaksi valtakunnallista korkeakoulujärjestelmää. Apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virat Esityksessä ehdotetaan, että Puolustusvoimiin luodaan uudet apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkanimikkeet. Ehdotetuilla viroilla luotaisiin uusi porras tieteellisen tutkimustyön ja opetuksen virkarakenteeseen ja niiden tarkoituksena olisi mahdollistaa tutkijan urapolun luominen Maanpuolustuskorkeakouluun. Järjestelmän olisi tarkoitus soveltuvin osin vastata yliopistojen urapolkurakenteita ottaen kuitenkin huomioon virkanimityksiin liittyvät avoimuuden ja yhdenvertaisuuden vaatimukset. Laissa ei säädettäisi tarkemmin apulaisprofessorien ja apulaissotilasprofessorien tehtävistä, vaan ne määritettäisiin tehtäväkohtaisesti. Käytännössä apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin tehtäviin kuuluisi kuitenkin keskeisenä osana tutkimuksen tekemisen ja opetuksen lisäksi alansa tutkimuksen ohjaaminen. Tämä eroaisi professorin ja sotilasprofessorin tehtävistä siltä osin, että jäljempänä mainitut johtavat alansa tutkimustoimintaa Suomessa. Apulaisprofessuurit olisivat siviilivirkoja ja apulaissotilasprofessuurit puolestaan sotilasvirkoja ja jaottelu perustettavien virkojen välillä tulisi lähtökohtaisesti tehdä samojen periaatteiden mukaisesti kuin professuurien osalta. Apulaissotilasprofessorin virkoja tulisi siten lähtökohtaisesti perustaa vain sellaisille aloille, jotka edellyttävät sotilaallista asiantuntemusta ja joilla on merkitystä myös sodan ajan toiminnassa (HE 196/2009). Virkarakenteen muutokset toteutettaisiin kokonaan virkajärjestelyin, eikä uusiin virkoihin siten tarvittaisi lisärahoitusta. Dosentit Esityksessä ehdotetaan, että myös Maanpuolustuskorkeakoulu voisi jatkossa myöntää yliopistojen tavoin pätevyysvaatimukset täyttävälle henkilölle dosentin arvon. Dosentin arvo ei tosiasiallisilta vaikutuksiltaan poikkeaisi nykyisistä dosentuureista, sillä kyse olisi edelleen käy- 5
6 tännössä vain nimikkeestä. Opetuksesta ja tutkimuksesta sovittaisiin edelleen kunkin henkilön ja Maanpuolustuskorkeakoulun välillä erikseen. Dosentin arvo kuitenkin selkiyttäisi dosenttien oikeusasemaa ja myös kuvaisi heidän tosiasiallista asemaansa Maanpuolustuskorkeakoulussa nykytilaa paremmin. Muutoksen myötä Maanpuolustuskorkeakoulun dosentit olisivat vastaavassa asemassa yliopistojen dosenttien kanssa, mitä voidaan itsessään pitää toivottavana. Dosentin arvo olisi mahdollista myöntää myös muulle kuin Suomen kansalaiselle, mikä mahdollistaisi nykytilaa paremmin myös kansainvälisten asiantuntijoiden hyödyntämisen Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimuksessa ja opetuksessa. Dosentin arvoa koskevan säännöksen lisääminen lakiin ei vaikuttaisi suoraan nykyisten dosenttien asemaan, vaan aiemmat nimitykset pysyisivät voimassa entisin ehdoin. Tarkoituksena on kuitenkin, että Maanpuolustuskorkeakoulussa siirryttäisiin muutoksen jälkeen kokonaisuudessaan ehdotuksen mukaisiin arvoon perustuviin dosentuureihin, eikä vanhojen säännösten mukaisia nimityksiä enää tehtäisi. Muut muutosehdotukset Puolustusvoimien tehtäviin liittyy erityinen tarve selvittää virkoihin nimitettävien luotettavuus ja nuhteettomuus. Tästä syystä kaikilta Maanpuolustuskorkeakouluun pyrkiviltä hakijoilta tarkistetaan muun muassa heidän rikosrekisteritietonsa. Maanpuolustuskorkeakoulu voi evätä opiskeluoikeuden myöntämisen hakijalle, joka on syyllistynyt tiettyihin vakaviin rikoksiin ja päättää jo opiskelijaksi hyväksytyn opiskeluoikeuden vastaaviin rikoksiin opiskelujen aikana syyllistymisen johdosta. Laki ei kuitenkaan nykymuodossa mahdollista opiskeluoikeuden päättämistä siinä tapauksessa, että henkilö on syyllistynyt rikokseen hakuvaiheen ja opiskelujen aloittamisen välisenä aikana. Tätä voidaan pitää selvänä epäkohtana ja sääntelyn tarkoituksen vastaisena aukkona, joka ehdotetaan esityksessä korjattavaksi. Nykytilannetta, jossa oikeustila on riippuvainen siitä satunnaisesta seikasta, onko rikos tehty ennen pääsykoetta, pääsykokeen ja opintojen aloittamisen välisenä aikana vai opintojen aloittamisen jälkeen, ei voida pitää toivottavana tai yhdenvertaisena. Lisäksi ehdotetaan laissa säädettäväksi uudeksi nimenomaiseksi opiskeluoikeuden päättämisperusteena opiskelijan oma-aloitteinen irtisanoutuminen. Muutosehdotus on luonteeltaan lähinnä lakitekninen ja sen tarkoituksena on selkeyttää oikeustilaa kirjoittamalla nykytila auki lain tasolle. Maanpuolustuskorkeakoulun johtosääntöä koskevaa pykälää ehdotetaan täydennettäväksi siten, että puolustusministeriölle tulisi varata tilaisuus tulla kuulluksi johtosäännöstä ennen sen hyväksymistä. Säännös vastaisi sisällöltään nykyistä epävirallista ohjeistusta ja sen mukaisesti on pääsääntöisesti jo toimittu. Puolustusministeriön mahdollisuus vaikuttaa Maanpuolustuskorkeakoulun johtosääntöön on tärkeää erityisesti ehdotetun tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisen ja niiden seurannan tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi ja tästä syystä asia olisi syytä kirjata lain tasolle. 3 Esityksen vaikutukset 3.1 Taloudelliset vaikutukset Kaikki ehdotetut muutokset toteutettaisiin Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoululle osoittaman budjettirahoituksen puitteissa, eikä niillä siten olisi vaikutuksia valtion talousarvioon. Ottaen huomioon säädösten alan muutoksilla ei olisi taloudellisia vaikutuksia myöskään yrityksiin tai yksityishenkilöihin 6
7 3.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Esitetyillä muutoksilla on vähäisiä vaikutuksia viranomaisten toimintaan. Upseerikoulutuksen kokonaisvastuun keskittäminen Maanpuolustuskorkeakouluun osaltaan selkeyttäisi ja johdonmukaistaisi viranomaisten tehtävänjakoa jättäen ylemmän tason ohjausvastuun pääesikunnalle ja keskittämällä opintojen toteuttamisvaiheen ohjauksen ja yhteensovittamisen kokonaisuudessaan Maanpuolustuskorkeakoululle. Keskittämisellä voitaisiin näin osaltaan poistaa päällekkäisyyksiä Maanpuolustuskorkeakoulun ja pääesikunnan toiminnoissa. Tiedepoliittisten tavoitteiden asettaminen aiheuttaisi vähäisenä pidettävää lisätyötä puolustusministeriölle ja mahdollisesti myös Puolustusvoimille. Tehtävä suoritettaisiin kuitenkin pääosin nykyisiä ohjausrakenteita hyödyntäen, eikä siihen tarvittaisi lisäresursseja. 3.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset Upseerikoulutuksen kokonaisvastuun keskittämisellä Maanpuolustuskorkeakouluun voitaisiin varmistaa se, että opinnot muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden ja näin parantaa koulutuksen laatua. Ohjaustehtävän keskittämisen kautta voitaisiin lisäksi yhtenäistää sotilasammatillisten opintojen laajuuksia ja vaatimuksia eri aselajien välillä, millä olisi positiivisia vaikutuksia opiskelijoiden yhdenvertaisuuteen. Apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkojen perustaminen mahdollistaisi tutkijan urapolun luomisen Maanpuolustuskorkeakouluun. Selkeä urapolku voisi osaltaan helpottaa lahjakkaiden tutkijoiden rekrytoimista ja sitouttamista Maanpuolustuskorkeakouluun ja tätä kautta pidemmällä aikavälillä näkyä myös positiivisina vaikutuksina tehtävässä tutkimuksessa. Systemaattisen tiedepoliittisten tavoitteiden asetantamallin luomisella voitaisiin osaltaan parantaa Maanpuolustuskorkeakoulun asemaa Suomen korkeakoulukentässä ja yhtenäistää sen asemaa yliopistojen ja muiden korkeakoulujen kanssa. Tehokkaasti toteutettuna tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisella voitaisiin myös parantaa Maanpuolustuskorkeakoulun toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Ehdotetuilla muutoksilla ei ole suoria vaikutuksia sukupuolten tasa-arvoon. Sukupuolten tasaarvo tulee kuitenkin ottaa huomioon perustettaessa uusia apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkoja. Tosiasiallisesti sotilastehtäviin päteviä naisia on suhteessa miehiin erittäin vähän ja tämän johdosta lähtökohtana virkoja perustettaessa tulisi olla mahdollisuuksien mukaan siviiliviran perustaminen. Apulaissotilasprofessuureja tulisi perustaa vain sellaisille aloille, jotka edellyttävät sotilaallista asiantuntemusta ja joilla on merkitystä myös sodan ajan toiminnassa. 4 Asian valmistelu Lakiehdotukset on valmisteltu puolustusministeriössä pääesikunnan esityksen pohjalta. Valmistelu on tehty yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun, pääesikunnan ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. 4.1 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen Puolustusministeriö pyysi 3 päivänä helmikuuta 2016 yhteensä 14 taholta lausuntoa esityksestä. Lausuntojen määräaika päättyi 26 päivänä helmikuuta 2016 ja lausuntoja annettiin yhteensä yhdeksän. Lausunnon antoivat opetus- ja kulttuuriministeriö, oikeusministeriö, rajavartiolaitoksen esikunta edustaen samalla sisäministeriötä, pääesikunta, Professoriliitto, Suomen yli- 7
8 opistot UNIFI ry, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto sekä Upseeriliitto. Pääesikunta toimitti lisäksi oman lausuntonsa liitteenä Maanpuolustuskorkeakoulun oppilaskunnan lausunnon esityksestä. Annetuissa lausunnoissa kannatettiin laajasti lakiehdotusten yleisiä tavoitteita Maanpuolustuskorkeakoulun kehittämisestä ja toiminnan sujuvoittamisesta. Keskeiset lausunnoissa esitetyt muutosehdotukset koskivat esitykseen sisältyvistä ehdotuksista Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittista ohjausta ja apulaisprofessorin virkoja. Lisäksi lausunnoissa on nostettu uudelleen esiin lakiehdotuksen esivalmisteluvaiheessa esillä olleita muutosehdotuksia, jotka on jo aiemmassa valmisteluvaiheessa päätetty jättää tämän hallituksen esityksen ulkopuolelle. Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepoliittiseen ohjaukseen kohdistuvat huomiot on otettu jatkovalmistelussa huomioon kehittämällä ehdotettua sääntelyä selkeämmin yhteistyössä tapahtuvan tavoitteiden asettamisen suuntaan ja lähentämällä sitä näin yliopistolain vastaavaan sääntelyyn. Apulaisprofessorin virkoja koskevat huomiot puolestaan ovat olleet sisällöltään samoja, jotka on huolellisesti käsitelty jo ennen lausuntokierrosta. Henkilöstöasioita koskevassa sääntelyssä on otettava huomioon se, että Maanpuolustuskorkeakoulun henkilöstö on Puolustusvoimien viroissa ja sääntelyn on oltava linjassa sen kanssa, miten Puolustusvoimien viroista yleisesti säädetään. Lisäksi valmistelussa on pidetty tärkeänä virkarakenteen johdonmukaisuutta sekä sitä, että avoimuus, yhdenvertaisuus ja oikeusturva toteutuvat nimityksissä. Näillä perusteilla selkeästi parhaaksi toteuttamistavaksi apulaisprofessuurien ja apulaissotilasprofessuurien tehtävien luomisessa on noussut uusista virkanimikkeistä säätäminen. Muutamissa lausunnoissa on nostettu esiin jo aiemmin valmisteluprosessissa paljon esillä ollut ehdotus sotatieteellisten ja sotilasammatillisten opintojen yhdistämisestä. Puolustusministeriön näkemyksen mukaan yhdistäminen kuitenkin rikkoisi nykyisen sekä upseeriksi opiskeleville että siviileille suunnitellun tutkintorakenteen siinä määrin, että muutoksen toteuttaminen edellyttäisi käytännössä tutkintorakenteiden suunnittelua alusta lähtien uudelleen. Tähän ei ole koettu olevan tarvetta. Pääesikunnan lausunnossa esittämät tavoitteet moduulipohjaisesta opetuksesta ja opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta voidaan lisäksi toteuttaa jo esitykseen sisältyvien muutosehdotusten kautta, eikä pääesikunnan muutosehdotuksen perusteena olevien tavoitteiden saavuttaminen siten miltään osin edellytä sotatieteellisten ja sotilasammatillisten opintojen yhdistämistä. Maanpuolustuskorkeakoulun oppilaskunta on lausunnossaan esittänyt oppilaskunnan nimen muuttamista ylioppilaskunnaksi. Ylioppilaskunta on kuitenkin lainsäädännössä määritelty käsite, johon liittyy tiettyjä juridisia seurauksia. Ylioppilaskuntia koskevaa lainsäädäntöä ei olisi edelleenkään mahdollista soveltaa Maanpuolustuskorkeakoulun oppilaskuntaan, joten muutos aiheuttaisi tarpeetonta käsitteellistä sekaannusta. Muilta osin lausuntokierroksella esitettyjä huomioita ehdotuksen kehittämiseksi on otettu mahdollisuuksien mukaan esityksen jatkovalmistelussa huomioon. 8
9 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 Lakiehdotusten perustelut 1.1 Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta 1 luku. Yleiset säännökset 2. Tehtävät. Maanpuolustuskorkeakoulun tehtäviä laajennettaisiin siten, että Maanpuolustuskorkeakoulu vastaisi jatkossa upseerikoulutuksen kokonaisuudesta, sisältäen tutkintoihin kuuluvat opinnot ja niiden rinnalla suoritettavat sotilasammatilliset opinnot. Pykälään tehtäisiin samalla tiettyjä sen ajanmukaisuutta ja luettavuutta koskevia muutoksia. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassaolevaa säännöstä. Pykälän 2 momentin mukaan Maanpuolustuskorkeakoulu johtaisi ensinnäkin voimassaolevaa lakia vastaavasti sotatieteellisiin tutkintoihin kuuluvia opintoja myös niissä tapauksissa, kun opetusta annetaan muissa Puolustusvoimien yksiköissä. Momentin toinen virke olisi uusi ja siinä säädettäisiin Maanpuolustuskorkeakoulun yhteensovittamistehtävästä. Maanpuolustuskorkeakoulun vastuulla olisi suunnitella sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin sisältyvät tieteelliset opinnot sekä niiden rinnalla suoritettavat sotilasammatilliset opinnot toimivaksi upseerikoulutuksen kokonaisuudeksi ja tarpeen mukaan ohjata sotilasammatillisia opintoja järjestäviä Puolustusvoimien muita yksiköitä tehtävän toteuttamiseksi. Upseerikoulutuksen kokonaisuus tulisi suunnitella ja toteuttaa siten, että pääesikunnan ehdotetun 2 a :n nojalla vahvistamat upseerikoulutuksen tavoitteet täyttyvät. Käytännön suunnittelussa ja järjestämisessä upseerikoulutus voitaisiin siten toteuttaa yhtenäisenä kokonaisuutena, vaikka siihen kuuluvia sotilasammatillisia opintoja ei edelleenkään luettaisi sotatieteellisiin tutkintoihin. Kuten nykyisin, sotilasammatillisia opintoja voitaisiin järjestää myös Maanpuolustuskorkeakoulussa. Muutokset eivät vaikuttaisi Maanpuolustuskorkeakoulun siviiliopiskelijoiden asemaan, eli he suorittaisivat edelleen vain tutkintoihin sisältyvät tieteelliset opinnot. Pykälän 3 momentti muutettaisiin vastaamaan sanamuodoltaan soveltuvin osin yliopistolain vastaavaa säännöstä. Muutoksella ei olisi käytännön vaikutuksia Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaan. Esityksessä myös vähäisessä määrin korjattaisiin pykälän kieliasua, millä ei olisi vaikutusta sen soveltamiseen. 2 a. Toiminnan ohjaus ja tavoitteiden asettaminen. Pykälä olisi uusi ja siihen siirrettäisiin tällä hetkellä 2 :ssä olevat toiminnan ohjausta koskevat säännökset. Voimassa olevan 2 :n jakaminen kahteen osaan parantaisi lain luettavuutta ja selkeyttä. Pykälän 1 momentti vastaisi pääosin nykyistä 2 :n 4 momenttia. Säännöksen ensimmäisen virkkeen sanamuotoa kuitenkin muutettaisiin siten, että pääesikunta vahvistaisi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkintojen ja muun upseerin virkaan vaadittavan koulutuksen yleiset tavoitteet. Yleisillä tavoitteilla tarkoitettaisiin käytännössä sitä osaamista, mikä upseeriopiskelijalla tulee olla suoritettuaan tutkinto-opintojen ja sotilasammatillisten opintojen muodostaman upseerikoulutuksen kokonaisuuden ja siviili- tai jatkotutkinto-opiskelijalla suoritettuaan tutkintoopinnot. Pääesikunta vahvistaisi siten ensinnäkin tavoitteet sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnoille ja toiseksi upseerikoulutuksen kokonaisuudelle. Sotatieteellisiä tutkintoja koskevat tavoitteet koskisivat käytännössä sellaisenaan vain siviiliopiskelijoita ja jatkotutkintoopiskelijoita. Upseeriopiskelijoiden opinnot koostuvat tutkinto-opintojen lisäksi sotilasamma- 9
10 tillisista opinnoista, joten heidän osaltaan keskeistä olisi näiden muodostamalle upseerikoulutuksen kokonaisuudelle asetetut tavoitteet. Maanpuolustuskorkeakoulu vastaisi 2 :n mukaisesti pääesikunnan asettamien tavoitteiden toteutumisesta opetuksessa. Muutos mahdollistaisi sen, että upseerikoulutus nivoutuu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jonka Maanpuolustuskorkeakoulu voisi myös nykyistä paremmin suunnitella ja toteuttaa kokonaisuutena. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi 1 momentin toista virkettä siten, että säännös olisi linjassa 2 :n ehdotettujen muutosten kanssa. Pääesikunta ei siten enää vastaisi sotatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin sisältyvän opetuksen sotilasammatillisen opetuksen yhteen sovittamisesta, vaan tämä tehtävä siirrettäisiin ehdotetun 2 :n mukaisesti Maanpuolustuskorkeakoululle. Pääesikunnan tehtäväksi jäisi tällöin sovittaa edellä mainituista osista muodostuva upseerikoulutuksen kokonaisuus ja muu Maanpuolustuskorkeakoulussa annettava opetus yhteen muun Puolustusvoimissa annettavan koulutuksen kanssa. Muuta Puolustusvoimissa annettavaa koulutusta on muun muassa varusmieskoulutus. Pykälän 2 momentti olisi sisällöltään uusi. Puolustusministeriö asettaisi yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepolitiikan kannalta keskeiset tavoitteet sekä vastaisi tavoitteiden toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Säännös vastaisi soveltuvin osin yliopistolain 48 :n säännöstä tavoitteiden asettamisesta yliopistoille. Maanpuolustuskorkeakoulu on Puolustusvoimain komentajan alaisuudessa toimiva Puolustusvoimien hallintoyksikkö, joten tavoitteiden asettaminen olisi tehtävä yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. Sisällöllisesti kyse olisi etenkin tavoitteista, jotka on johdettu hallitusohjelmasta, hallituksen toimintasuunnitelmasta sekä muista eduskunnan ja valtioneuvoston korkeakouluille asettamista strategisista tavoitteista. Keskeistä olisi myös akateemisten prosessien, kuten professorien ja ehdotettujen apulaisprofessorien virantäyttöselosteiden, tutkintorakenteen, julkaisukäytäntöjen sekä tutkimuksen ja opetuksen välisen suhteen tasapainoisen kehittämisen tukeminen ja ohjaus. Tiedepoliittisten tavoitteiden asettamiseen liittyvät menettelytavat määritettäisiin tarkemmin puolustusministeriössä ja se voitaisiin lähtökohtaisesti toteuttaa osana normaalia tulosohjausta Puolustusvoimain komentajan tai hänen määräämänsä edustajan kanssa. Tulossopimuksen allekirjoittavat puolustusministeri ja Puolustusvoimain komentaja. Tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisella pyrittäisiin osaltaan tukemaan Maanpuolustuskorkeakoulun sotilaskoulutukseen liittyvien tehtävien sekä akateemisten tavoitteiden yhteensovittamista. Tavoitteiden asettamisen ydin olisi kysymyksissä, jotka liittyvät Maanpuolustuskorkeakoulun profiiliin ja asemaan osana kansallista korkeakoulujärjestelmää. Tiedepoliittisten tavoitteiden sisältö yhteen sovitettaisiin Maanpuolustuskorkeakoulun muun ohjauksen kanssa tiiviissä yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa. 3 luku. Henkilöstö 10. Rehtori. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että rehtori vastaisi ehdotuksen mukaan Maanpuolustuskorkeakoulun ulkopuolella järjestettävän sotatieteellisten opintojen ohjauksen lisäksi myös sotilasammatillisten opintojen ohjauksesta. Muutosehdotus liittyy lakiehdotuksen 2 :n mukaiseen upseerikoulutuksen kokonaisvastuun siirtämiseen Maanpuolustuskorkeakoululle. Pykälän 1 ja 2 momentteja muutettaisiin samalla kirjoitustapansa osalta vastaamaan paremmin nykyistä lainsäädäntötekniikkaa. Tältä osin muutoksilla ei olisi vaikutusta pykälän soveltamiseen. Pykälä pysyisi muilta osin ennallaan. 13. Henkilöstö. Pykälän 2 momentin viittausta puolustusvoimista annettuun lakiin laajennettaisiin siten, että se kattaisi myös ehdotetut apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virat. Säännös on luonteeltaan lähinnä informatiivinen. Esityksessä myös vähäisessä määrin korjattaisiin pykälän kieliasua, millä ei olisi vaikutusta sen soveltamiseen. 10
11 5 luku. Opiskelijoiden oikeudet ja velvollisuudet 27. Opiskeluoikeuden menettäminen. Pykälän 1 momentin luetteloon ehdotetaan tehtäväksi kaksi lähinnä teknisluonteista muutosta. Momentin 2 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi sanat opintojen aikana. Muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että opiskelijalta voidaan poistaa opiskeluoikeus myös siinä tilanteessa, että hän syyllistyy säännöksessä tarkoitettuun rikokseen rikosrekisterin tarkistamisen ja opintojen aloittamisen välisenä aikana. Tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoululla on mahdollisuus evätä opiskeluoikeus aiemman rikoksen johdosta ja päättää se opintojen aikana tehdyn rikoksen johdosta, mutta rikosrekisteritietojen tarkistamisen ja opintojen aloittamisen välisenä aikana tehdystä rikoksesta ei ole säädetty opiskeluoikeuteen vaikuttavia seurauksia. Muutoksella siten tukittaisiin tämä muutaman kuukauden mittainen aukko voimassaolevassa lainsäädännössä. Edellä mainitun lisäksi pykälän 1 momentin luetteloon lisättäisiin uusi 8 kohta, jonka mukaan opiskelija menettäisi opiskeluoikeutensa myös irtisanoutumisen johdosta. Lisäyksen tarkoituksena on lähinnä kirjoittaa lakiin auki voimassaoleva oikeustila ja siten selkeyttää irtisanoutumistilanteiden käsittelyä. Mainittujen aineellisten muutosten lisäksi pykälän 1 momentin 1,2,5 ja 6 kohtien kieliasua ja kirjoitustapaa korjattaisiin vastaamaan paremmin nykyisiä lakiteknisiä vaatimuksia. Kieliasullisilla korjauksilla ei olisi vaikutusta säännösten soveltamiseen. 6 luku. Erinäiset säännökset 34. Johtosääntö ja työjärjestys. Pykälää täydennettäisiin siten, että johtosäännössä voitaisiin antaa aiempien valtuutusten lisäksi tarkempia määräyksiä myös ehdotettujen apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkojen täyttömenettelystä ja dosentin arvon myöntämisestä. Lisäyksellä täydennettäisiin uusia apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkojen sekä dosentin arvojen sääntelyä. Samalla ehdotetaan korjattavaksi voimassa olevassa pykälässä oleva virheellinen pykäläviittaus. Pykälään ehdotetaan lisäksi lisättäväksi maininta puolustusministeriön oikeudesta antaa lausunto johtosäännöstä ennen sen hyväksymistä. Säännös koskisi kaikkia johtosääntöön tehtäviä muutoksia ja kyse olisi lähinnä voimassaolevan käytännön kirjoittamisesta auki lain tasolle. Edellä mainittujen aineellisten muutosten lisäksi pykälän valtuutussäännöstä muutettaisiin kirjoitusasunsa osalta vastaamaan paremmin nykyistä lainsäädäntötekniikkaa. Muutoksella ei olisi tältä osin vaikutusta pykälän soveltamiseen. 37 a. Dosentin arvo. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin dosentin arvosta. Yliopistoissa dosentuurit muutettiin arvoksi vuonna 2009, eli uuden säännöksen mukaan Maanpuolustuskorkeakoulun dosentin arvon saaneet henkilöt olisivat tältä osin vastaavassa asemassa yliopistojen dosenttien kanssa. Säännös vastaisi myös sisällöltään ja sanamuodoiltaan soveltuvin osin yliopistolain dosentteja koskevaa pykälää. Ehdotuksen mukaan dosentin arvon myöntäisi Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori ja vaadittava pätevyys olisi sama kuin nykyisiin dosentuureihin. Kuten tälläkin hetkellä, kunkin dosentin kanssa sovittaisiin opetuksesta ja tutkimuksesta erikseen, eli tältä osin muutos ei vaikuttaisi dosenttien asemaan tai tehtäviin Maanpuolustuskorkeakoulussa. 11
12 Muutos ei suoraan vaikuttaisi nykyisiin dosentuureihin. Ennen lain voimaantuloa dosentiksi nimitetyillä henkilöillä ei olisi myöskään erityistä oikeutta dosentin arvoon, vaan heidän pätevyytensä arvioitaisiin samoin kuin muiden hakijoiden. Dosentin arvo voitaisiin myöntää joko toistaiseksi tai määräajaksi ja se olisi mahdollista myöntää myös muulle kuin Suomen kansalaiselle. 1.2 Laki puolustusvoimista 4 luku. Puolustusvoimien henkilöstö 38. Virkaan nimittäminen ja tehtävään määrääminen. Pykälään lisättäisiin säännökset apulaissotilasprofessorin nimittämisestä. Ehdotuksen mukaan nimittämismenettely olisi sama kuin sotilasprofessorien osalta, eli apulaissotilasprofessorin nimittäisi tasavallan presidentti Puolustusvoimain komentajan esittelystä. Esityksessä myös vähäisessä määrin korjattaisiin pykälän kieliasua, millä ei olisi vaikutusta sen soveltamiseen. 38 a. Professorin ja sotilasprofessorin tehtävät ja professorin, sotilasprofessorin, apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin viran täyttäminen. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännökset uusista apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin viroista. Pykälän 1 momentti pysyisi ennallaan, eli apulaisprofessorien ja apulaissotilasprofessorien tehtävistä ei erikseen säädettäisi lain tasolla. Apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virantäyttömenettelystä säädettäisiin ehdotuksen mukaan samalla tavalla kuin professorin ja sotilasprofessorin virantäyttömenettelystä. Edellä mainitun lisäksi pykälästä ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomina Maanpuolustuskorkeakoulun johtosääntöä koskevat valtuutukset. Johtosäännöstä säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta annetussa laissa, eli säännökset ovat tältä osin päällekkäisiä. Esityksessä myös vähäisessä määrin täsmennettäisiin pykälän 3 momentin valtuutussäännöstä, millä ei olisi vaikutusta sen soveltamiseen. 2 Tarkemmat säännökset ja määräykset Lakiesitykseen ei sisälly uusia asetuksenantovaltuuksia, mutta lainmuutosten yhteydessä olisi täydennettävä puolustusvoimista annettua valtioneuvoston asetusta (1319/2007) ehdotettujen apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkojen osalta. Asetuksessa säädetään tarkemmin Puolustusvoimien viroista ja virkaan nimittävistä tahoista. Maanpuolustuskorkeakoulun johtosääntöä koskevaa lain 34 :ää täydennettäisiin siten, että johtosäännössä voitaisiin antaa voimassaolevien valtuutusten lisäksi tarkempia määräyksiä myös apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkojen täyttömenettelystä sekä dosentin arvon myöntämisestä. 3 Voimaantulo Lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. 4 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Perustuslain 16 :n 3 momentissa turvataan tieteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Tieteen vapauden merkitys korostuu erityisesti yliopistotutkimuksessa, mutta sillä on merkitystä myös 12
13 tutkimuksessa, jota harjoitetaan yliopistojen ulkopuolella. Tieteen vapauteen kuuluu muun muassa tutkijan oikeus valita tutkimusaiheensa ja -menetelmänsä. Maanpuolustuskorkeakoulu on Puolustusvoimain komentajan alaisuudessa toimiva Puolustusvoimien hallintoyksikkö, eikä siten kuulu yliopistojen itsehallinnon turvaavan perustuslain 123 :n piiriin. Maanpuolustuskorkeakoulu ei ole myöskään yliopistolaissa tarkoitettu yliopisto. Puolustusvoimien käytännön tarpeet määrittävät lisäksi yliopistoja laajemmin Maanpuolustuskorkeakoulussa harjoitettavaa tutkimusta, minkä johdosta tieteen vapaus ei välttämättä toteudu Maanpuolustuskorkeakoulussa yhtä laajasti kuin yliopistotutkimuksessa. Perustuslaissa turvattua tieteen vapautta ei silti voida kokonaan sivuuttaa myöskään Maanpuolustuskorkeakoulun toiminnassa. Ehdotetulla tiedepoliittisten tavoitteiden asettamisella on sinänsä mahdollista vaikuttaa jossain määrin Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimustoimintaan ja asiaa tulee siten arvioida myös perustuslain 16 :n 3 kohdassa turvatun tieteen vapauden näkökulmasta. Esityksen tavoitteena on luoda Maanpuolustuskorkeakouluun soveltuvin osin yliopistojen ohjausta vastaava tiedepoliittisten tavoitteiden asettamista koskeva ohjausmalli. Ehdotuksella ei siten puututtaisi ulkopuolelta Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaan enempää tai syvemmin kuin vastaavassa tavoitteiden asettamisessa puututaan yliopistojen toimintaan. Ottaen huomioon Maanpuolustuskorkeakoulun osin epäitsenäinen asema sekä se, että perustuslakivaliokunta on todennut vastaavan ohjausmallin olevan myös yliopistojen osalta sopusoinnussa perustuslain vaatimusten kanssa, esitystä ei voida pitää ongelmallisena perustuslain 16 :n 3 momentin kannalta. Edellä mainituilla perusteilla esitykseen ei sisälly säännöksiä, jotka edellyttäisivät perustuslain mukaista säätämisjärjestystä ja lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 13
14 Lakiehdotukset 1. Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain (1121/2008) 2, 10, 13, 27 ja 34, sellaisina kuin niistä ovat 13 laissa 1618/2009 ja 34 osaksi laissa 1618/2009, sekä lisätään lakiin uusi 2 a ja 37 a seuraavasti: 2 Tehtävät Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä on edistää sotatieteellistä tutkimusta ja antaa tutkimukseen ja alan parhaisiin käytäntöihin perustuvaa sotatieteellistä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Maanpuolustuskorkeakoulu johtaa Puolustusvoimien hallintoyksiköissä ja Rajavartiolaitokseen kuuluvassa Raja- ja merivartiokoulussa annettavaa sotatieteiden kandidaatin ja sotatieteiden maisterin tutkintoihin sisältyvää opetusta. Maanpuolustuskorkeakoulu sovittaa yhteen hallintoyksiköissä ja Raja- ja merivartiokoulussa annettavan sotilasammatillisen opetuksen sotatieteellisiin tutkintoihin kuuluvan opetuksen kanssa. Sotilasammatillisia opintoja voidaan järjestää myös Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tehtäviään hoitaessaan Maanpuolustuskorkeakoulun tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Maanpuolustuskorkeakoulun tulee järjestää toimintansa siten, että tutkimuksessa, koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. 2 a Toiminnan ohjaus ja tavoitteiden asettaminen Pääesikunta vahvistaa Maanpuolustuskorkeakoulun tutkintojen ja muun upseerin virkaan vaadittavan opetuksen yleiset tavoitteet. Pääesikunta yhteen sovittaa upseerin virkaan vaadittavan opetuksen ja muun Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan opetuksen Puolustusvoimien muun koulutuksen kanssa. Puolustusministeriö vastaa yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa Maanpuolustuskorkeakoulun tiedepolitiikan kannalta keskeisten tavoitteiden asettamisesta sekä niiden toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. 10 Rehtori Rehtori johtaa, ohjaa ja valvoo Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaa. Rehtori ohjaa myös muualla kuin Maanpuolustuskorkeakoulussa toimeenpantavaa sotatieteellisiin tutkintoihin sisältyvää opetusta sekä upseerin virkaan vaadittavaa sotilasammatillista opetusta. Tarkempia 14
15 määräyksiä muualla kuin Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan sotatieteellisen opetuksen sekä upseerin virkaan vaadittavan sotilasammatillisen opetuksen ohjauksesta annetaan johtosäännössä. Maanpuolustuskorkeakoululle kuuluvat asiat ratkaisee rehtori, jollei laissa toisin säädetä. Työjärjestyksessä voidaan rehtorin toimivaltaan kuuluva asia antaa Maanpuolustuskorkeakoulun muun virkamiehen ratkaistavaksi, jos se on Maanpuolustuskorkeakoulun kannalta merkitykseltään vähäinen ja koskee: 1) henkilöstöhallintoa sekä muuta sisäistä hallintoa; 2) lausunnon tai selvityksen antamista tai esityksen tekemistä; tai 3) sisäisiä määräyksiä, jollei toimivalta niiden antamiseen tule laista. Rehtorilla on oikeus ottaa ratkaistavakseen johtosäännössä tai työjärjestyksessä jonkun muun virkamiehen ratkaistavaksi määrätty asia. 13 Henkilöstö Maanpuolustuskorkeakoulun henkilöstö on Puolustusvoimien viroissa. Maanpuolustuskorkeakoulussa voi olla myös työsuhteessa olevaa henkilöstöä. Virkojen kelpoisuusvaatimuksista säädetään erikseen. Professorin ja sotilasprofessorin tehtävistä ja menettelystä professorin, sotilasprofessorin, apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virkaa täytettäessä säädetään puolustusvoimista annetussa laissa. 27 Opiskeluoikeuden menettäminen Opiskelija menettää opiskeluoikeuden, jos hän: 1) on Maanpuolustuskorkeakouluun pyrkiessään antanut väärän tai harhaanjohtavan tiedon taikka salannut itseään koskevan seikan, jos oikean tiedon antaminen tai seikan kertominen olisi estänyt hänen valintansa opiskelijaksi; 2) on syyllistynyt rikokseen, joka osoittaa sopimattomuutta Puolustusvoimien upseerin tai Rajavartiolaitoksen upseerin virkaan, taikka on muutoin käyttäytynyt Puolustusvoimien upseerin tai Rajavartiolaitoksen upseerin arvolle sopimattomalla tavalla; rikoksena tai sopimattomana käytöksenä on pidettävä erityisesti tekoa tai käytöstä, joka on omiaan vaarantamaan luottamusta Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle kuuluvien tehtävien rehelliseen, luotettavaan ja oikeudenmukaiseen hoitoon; 3) kieltäytyy 30 :ssä tarkoitetusta päihdetestauksesta tai antaa päihteiden väärinkäytön osoittavan näytteen; 4) laiminlyö toistuvasti taikka olennaisella tavalla opetukseen osallistumisen; 5) rikkoo toistuvasti taikka olennaisella tavalla Maanpuolustuskorkeakoulun johtosääntöä; 6) ei jatka opiskeluaan 26 :ssä tarkoitetun määräajan päätyttyä tai perusteita opiskelun jatkamiselle määräajan päätyttyä ei enää ole; 7) ei ole suorittanut opintojaan opetussuunnitelmassa määritellyssä enimmäisajassa eikä Maanpuolustuskorkeakoulu erityisestä syystä myönnä hänelle lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen; [ 8) irtisanoo opiskeluoikeutensa. Edellä 1 momentin 2 kohtaa sovelletaan ainoastaan upseerin virkaan johtavia sotatieteellisiä ja sotilasammatillisia opintoja suorittavaan opiskelijaan. Opiskeluoikeuden menettämisen edellytyksenä 1 momentin 2, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa on, ettei sotilaskurinpi- 15
16 tomenettelyssä määrättyä tai sotilasoikeudenkäyntimenettelyssä tuomittua seuraamusta ole pidettävä riittävänä. 6 luku Erinäiset säännökset 34 Johtosääntö ja työjärjestys Sen lisäksi, mitä 9 :n 2 momentissa ja puolustusvoimista annetussa laissa säädetään, Maanpuolustuskorkeakoulun johtosäännössä määrätään Maanpuolustuskorkeakoulun professorin, sotilasprofessorin, apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin viran täyttömenettelystä, dosentin arvon myöntämisestä, puolustusvoimista annetun lain 38 a :ssä tarkoitettujen asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä, opetuksen järjestelystä, opiskelijavalintamenettelystä, opiskelijoiden arvostelusta ja tarvittaessa muistakin opintoja koskevista asioista. Johtosäännön vahvistaa Puolustusvoimain komentaja. Toimivallasta antaa johtosäännössä tarkempia määräyksiä muualla kuin Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan sotatieteellisen ja sotilasammatillisen opetuksen ohjauksesta säädetään 10 :n 1 momentissa. Johtosäännöstä on ennen sen hyväksymistä pyydettävä puolustusministeriön lausunto. Maanpuolustuskorkeakoulun työjärjestyksessä annetaan tarkemmat määräykset hallinnosta, toimielinten tehtävistä ja toimivallasta. Työjärjestyksen hyväksyy rehtori. 37 a Dosentin arvo Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
17 2. Laki puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 38 ja 38 a, sellaisina kuin ne ovat, 38 osaksi laissa 1617/2009 ja 38 a laissa 1617/2009, seuraavasti: 38 Virkaan nimittäminen ja tehtävään määrääminen Tasavallan presidentti nimittää virkaan ja määrää tehtävään Puolustusvoimain komentajan, pääesikunnan päällikön, kenraalin, amiraalin, Puolustusvoimien pääinsinöörin, Puolustusvoimien ylilääkärin ja kenttäpiispan. Presidentti tekee nimittämistä ja tehtävään määräämistä koskevan päätöksen valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta. Samassa järjestyksessä presidentti määrää Puolustusvoimien upseerin tai erikoisupseerin puolustusasiamiehen, apulaispuolustusasiamiehen, sotilasedustajan ja apulaissotilasedustajan tehtävään sekä näitä vastaavaan kansainväliseen tehtävään. Presidentti päättää sotilaallisena nimitysasiana muun kuin 1 momentissa tarkoitetun upseerin, sotilasprofessorin ja apulaissotilasprofessorin nimittämisestä ja upseerin määräämisestä tasavallan presidentin adjutantin tehtävään. Presidentti tekee päätöksen sotilaallisissa nimitysasioissa Puolustusvoimain komentajan esittelystä. Päätöksen varmentaa Puolustusvoimain komentaja. Tällaista asiaa presidentille esiteltäessä puolustusministerillä on oikeus olla läsnä ja lausua käsityksensä asiasta. Toimivallasta määrätä tehtävään muu kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitettu upseeri sekä nimittää ja määrätä tehtävään Puolustusvoimien muu virkamies säädetään valtioneuvoston asetuksella. 38 a Professorin ja sotilasprofessorin tehtävät sekä professorin, sotilasprofessorin, apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin viran täyttäminen Professorin ja sotilasprofessorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimustyötä, antaa siihen perustuvaa opetusta ja seurata tieteen kehitystä sekä osallistua alallaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Professorin, sotilasprofessorin, apulaisprofessorin ja apulaissotilasprofessorin virka tulee asettaa julkisesti haettavaksi. Virka voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun virkaan voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai henkilö nimitetään määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kutsusta voidaan nimittää vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakijoiden ja virkaan kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen nimittämistä pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, jos henkilö nimitetään virkaan tai vähintään 17
18 kahden vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan, mitä hallintolain :ssä säädetään virkamiehen esteellisyydestä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Helsingissä 4 päivänä toukokuuta Pääministeri Juha Sipilä Puolustusministeri Jussi Niinistö 18
19 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain (1121/2008) 2, 10, 13, 27 ja 34, sellaisina kuin niistä ovat 13 laissa 1618/2009 ja 34 osaksi laissa 1618/2009, sekä lisätään lakiin uusi 2 a ja 37 a seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 1 luku Yleiset säännökset 2 Tehtävät Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä on edistää sotatieteellistä tutkimusta ja antaa tutkimukseen ja alan parhaisiin käytäntöihin perustuvaa sotatieteellistä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Maanpuolustuskorkeakoulu johtaa sotilaslaitoksissa ja rajavartiolaitokseen kuuluvassa Raja- ja merivartiokoulussa annettavaa sotatieteiden kandidaatin ja sotatieteiden maisterin tutkintoihin sisältyvää opetusta. Tehtäviään hoitaessaan Maanpuolustuskorkeakoulu toimii vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 1 luku Yleiset säännökset 2 Tehtävät Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä on edistää sotatieteellistä tutkimusta ja antaa tutkimukseen ja alan parhaisiin käytäntöihin perustuvaa sotatieteellistä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Maanpuolustuskorkeakoulu johtaa Puolustusvoimien hallintoyksiköissä ja Rajavartiolaitokseen kuuluvassa Raja- ja merivartiokoulussa annettavaa sotatieteiden kandidaatin ja sotatieteiden maisterin tutkintoihin sisältyvää opetusta. Maanpuolustuskorkeakoulu sovittaa yhteen hallintoyksiköissä ja Rajaja merivartiokoulussa annettavan sotilasammatillisen opetuksen sotatieteellisiin tutkintoihin kuuluvan opetuksen kanssa. Sotilasammatillisia opintoja voidaan järjestää myös Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tehtäviään hoitaessaan Maanpuolustuskorkeakoulun tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yh- 19
koskevaa sääntelyä yliopistoja koskevan sääntelyn kanssa. Lisäksi esitykseen sisältyy joitakin teknisluonteisia muutosehdotuksia.
LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Hallituksen esitys 73/2016 laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys 73/2016 laeiksi Maanpuolustuskorkeakoulusta annetun lain ja puolustusvoimista annetun lain 38 ja 38 a :n muuttamisesta Perttu Wasenius Lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Esityksen tausta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
Laki. rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain muuttamisesta
Laki rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rajavartiolaitoksen hallinnosta annetun lain (577/2005) 25 e, 25 f, 26 a ja 27, 28 :n 1 momentin
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta
HE 111/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12
Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun
1991 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta
Laki. N:o 1121. Maanpuolustuskorkeakoulusta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. Tehtävät. Yleiset säännökset
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: N:o 1121 Laki Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 1 luku Yleiset säännökset 1 Asema Maanpuolustuskorkeakoulu on puolustusvoimiin
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä
Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin
HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.
HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia
HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
HE 30/ puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta
HE 30/2017 - puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta Maanpuolustus kuuluu kaikille Eversti Heikki Pohja Puolustusvaliokunta 9.5.2017 Nimi Työ Osasto Puolustusvoimien sodan ajan henkilöstö 280
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun
HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta
HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi
1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät
Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti päivänä maaliskuuta 2000.
HE 189/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion virkamieslain muuttamisesta ESITYK~EN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion virkamieslain säännöstä viroista,
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö
1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi
Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Lausuntoversio
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 10.7.2017 Lausuntoversio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN, LUKIOKOULUTUKSEN JA PERUSOPETUKSEN JÄLKEISEN VALMISTAVAN KOU- LUTUKSEN
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
HE 42/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 42/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Suomen Hallitusmuodon 87 ja 89 :n sekä komeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö
1/5 Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt. Tämä henkilöstöjohtosääntö luo edellytykset yliopiston henkilöstön ottamiselle
HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä
HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta
HE 18/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan kuntajakolakiin lisättäväksi säännökset yhdistyvän kunnan toimivallasta tilanteessa, jossa ennen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista
SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä.
SISÄMINISTERIÖN ASETUS VOIMANKÄYTTÖ- ASE-, JA JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTTAJIEN KOULUTUKSESTA 1. Yleistä Asetusehdotus liittyy hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista
VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT
1 Liite Lapin yliopiston johtosääntöön VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1.1 Viran perustaminen Virka on perustettava ennen täyttötoimenpiteisiin ryhtymistä. Viran
HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta
KORKEAKOULUJEN OPETUSYHTEISTYÖ Immo Aakkula 8.2.2017 Laki yliopistolain muuttamisesta 7 a Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta Yliopisto voi järjestää kielten ja
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos 5.9.2013 SM017:00/2013
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos 5.9.2013 SM017:00/2013 Pertti Normia Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI RAJAVARTIOLAITOKSESTA AN- NETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN (651/2005)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen
HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
1990 vp. - HE n:o 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
1990 vp. - HE n:o 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Markkinatuomioistuimeen ehdotetaan perustettavaksi
Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö
1 (5) Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 22.2.2012. Muutettu hallituksen 8.4.2016 ja 2.6.2016 hyväksymien Tampereen
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.
14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta
1 Luonnos lausuntokierrokselle 10.11.2016 PLM/ROHE ja LA Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain 47 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 54 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan otettavaksi lukiolakiin säännökset ylioppilastutkintolautakunnasta
HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
Opintotukilaki 5 a, 2 mom.
Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille
HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman
HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA
PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan