TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 YLEISTÄ"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuosi 2005 oli Suomen Uimaliiton 99. toimintavuosi. Uimaliiton toiminnan perustan muodosti Uintiurheilu 2006 toimintaohjelma, joka korostaa erityisesti seuratoiminnan elinvoimaisuutta. Vuoden 2005 aikana työstettiin uusi toimintaohjelma Uintiurheilu ja -liikunta 2012, joka vahvistettiin syysliittokokouksessa. Uintiurheilun harrastajamäärien kasvu jatkui edelleen merkittävästi. Uimaseurojen toiminta on ammattimaistunut ja tämä näkyy yhä laadukkaammassa ja monipuolisemmassa tarjonnassa. Uimaseurojen uimakoulutoiminnan kysyntä on vahvaa. Uimaseurojen kursseilla kävi vuonna 2005 yli osallistujaa. Aikuisten kunto- ja terveysliikunta vahvisti edelleen asemiaan seuroissa. Erityisen suosittuja olivat HydroBic sekä aikuisten tekniikkakurssit. Huippu-uintiurheilun pitkään jatkunut mitaliketju sai joulukuussa jatkoa kun lyhyen radan EMuinneissa Italian Triestessä Hanna-Maria Seppälä voitti kultaa ja hopeaa sekä Matti Rajakylä pronssia. On ilahduttavaa, että kokeneet uimarit edelleen ovat motivoituneita jatkamaan uintiuraansa, vaikka huippu-uinnissa on selvästi näkyvissä sukupolvenvaihdos. Uimahyppääjä Joona Puhakka sijoittui Montrealin MM-kisoissa metrin ponnahduslaudalla neljänneksi, ollen paras eurooppalainen. Parauinnin integroituminen oli merkittävä lisäys Uimaliiton toimintaan. Paralympiakomitean kanssa allekirjoitettiin keväällä sopimus parauinnin siirtämisestä Uimaliiton suojiin. Samalla nimettiin parauinnin valmennuspäälliköksi Jiri Lepola ja päävalmentajaksi Pasi Salonen. Uimaliiton 100-vuotisjuhlavuoden (2006) viettoon valmistauduttiin toimintavuonna tiiviisti Ilkka Lanton johdolla. Helsingissä joulukuussa 2006 pidettävien lyhyen radan EM-uintien järjestelyjä on hoitanut Jukka Vilskeen johtama toimikunta. Toimintavuoden aikana tehtiin laajalti kehittämistyötä. Erityisesti toiminnan alueella etusijalle nousi uintitekniikan opetuksen kokonaisvaltainen kehittäminen, OPS-kehittämishanke. Paljon työtä ja haasteita tarjosivat myös Rausku-kilpailuohjelma ja Blue Card -järjestelmä. Taloudellinen ylijäämä oli budjetoitua parempi. 2 TALOUS JA YLEISHALLINTO 2.1 TALOUS Vuoden taloudellinen tulos osoittaa ,71 ylijäämää ( ,03), tilikauden päättyessä liiton oma pääoma oli ,78 positiivinen ( ,93). Opetusministeriön toiminta-avustus oli ( ), kehittämisraha (15.000), muu tuki ja Olympiayhdistyksen kautta saadut avustukset ( ). Lisäksi liitto sai Paralympiakomitealta tehostamismäärärahan. Oman varainhankinnan nettomäärä oli ,04 ( ,12) ja varsinaisen toiminnan kulujäämä ,55 ( ,28). Toimintavuoden kokonaistuotot olivat ,24 ( ,15) ja kokonaiskulut ,53 ( ,18). (Suluissa vuoden 2004 tilinpäätösluvut). Liiton likviditeetti oli toimintavuoden aikana hyvä. Budjetoitua parempi tulos syntyi erityisesti avustusten lisäyksestä, Blue Card tuoteperheen positiivisesta kehityksestä sekä eläkevarauksen purkamisesta. Toimintavuoden ylijäämä oli ,71 budjetoitua parempi. 1

2 Uimaliiton talouden vakauttamisohjelman mukaan tavoitteena on vahvistaa liiton omaa pääomaa niin, että se vuonna 2008 on positiivinen. Liiton kirjanpidon, palkkalaskennan ja kassapalvelut on hoitanut SLU-palvelut. Tilintarkastajina toimivat Kari Miettinen, KHT ja Björn Berndtsson, HTM. Jatkuvan tilintarkastuksen on hoitanut tilintarkastustoimisto PricewaterhouseCoopers Oy. Vuoden 2005 pääyhteistyökumppanit olivat Essenuoto, Pohjola, Veikkaus, SAS/Blue1, Urheiluhallit Oy. Uintiurheilun poolisopimukseen kuuluivat uintivarustemerkit Arena, Speedo ja TYR. 2.2 HALLINTO Liiton kevätkokous pidettiin lauantaina 2.4. Tampereella Varalan urheiluopistolla. Läsnä oli 45 jäsenyhdistystä, joilla oli yhteensä 231 ääntä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jukka Vilske. Kevätkokouksessa esitettiin vuoden 2004 toimintakertomus ja vahvistettiin tilinpäätös. Liittohallituksen jäsenille myönnettiin vastuuvapaus. Vuoden 2005 vaalivalmistelutoimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi Timo Möller Seinäjoelta ja jäseniksi Vesa Martikkala Joensuusta, Kirsti Mustakallio Espoosta, Teuvo Siikaluoma Oulusta ja Sami Wahlman Vantaalta. Liiton syyskokous pidettiin lauantaina Helsingissä, Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Läsnä oli 53 jäsenyhdistystä, joilla oli yhteensä 267 ääntä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Vilske. Syyskokouksessa vahvistettiin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Kaksivuotiskaudeksi liittohallitukseen valittiin Johanna Bergström Espoosta, Pirjo Karppinen Lahdesta, Peter Nieminen Vaasasta ja Vesa Martikkala Joensuusta. Vuonna 2005 liittohallitus kokoontui 6 kertaa. Sen puheenjohtaja oli Jari Räikkönen (6) Tampereelta, varapuheenjohtaja Pirjo Karppinen (5) Lahdesta ja muut jäsenet Eero Elovaara (6) Espoosta, Tiina Kivisaari (5) Espoosta, Jarmo Rosama (5) Raisiosta, Päivikki Lumme (5) Oulusta, Veli-Matti Laurikka (6) Espoosta ja Kalervo Sipiläinen (6) Tampereelta. Liittohallituksen kokouksissa esittelijänä toimi Rolf Mikkola ja pöytäkirjaa piti Rolf Mikkola tai Pirkko Kleemola. Työ/talousvaliokunnan muodostivat Jari Räikkönen (pj.), Eero Elovaara ja Pirjo Karppinen. Talousvaliokunnan puheenjohtajana toimi Eero Elovaara. Valiokunta kokoontui vuoden 2005 aikana 4 kertaa. Sihteerinä toimi Rolf Mikkola. Se analysoi ja kehitti liiton talousraportointia sekä resurssistrategiaa. Lisäksi se valmisteli liiton strategista ohjelmaa Uintiurheilu ja -liikunta Viestintävaliokunnan puheenjohtaja oli Tiina Kivisaari ja sen jäsenet olivat Jukka Vilske, Terttu Nisonen ja Matti Räty. Sihteerinä ja esittelijänä toimi Rolf Mikkola. Kokouksiin osallistui myös Sulevi Pellinen, jolta liitto on ostanut viestintäpalveluja. Valiokunta keskittyi vuoden 2005 työssään liiton juhlavuoden viestintään, kotisivujen ja Uinti lehden kehittämiseen. Uimahallivaliokuntaan kuuluivat Jarmo Rosama puheenjohtajana ja jäseninä Kalervo Sipiläinen, Jari Räikkönen sekä Rolf Mikkola, joka toimi myös esittelijänä ja sihteerinä. Valiokunta on toimittanut pyydettäessä lausuntoja uimahallihankkeista ja -laajennuksista. Toimintavuonna vierailtiin Vaasassa tutustumassa uimahallin laajennushankkeeseen. Piispalan uusi uimahalli Kannonkoskella oli myös vierailukohteena. Sääntövaliokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Jaakko Salonen, varapuheenjohtaja Kirsi Hellas sekä jäsenet Timo Möller ja Sami Wahlman. Sääntövaliokunnan esittelijänä ja sihteerinä toimi Sami Wahlman. 2

3 Sääntövaliokunnan nimeämät tuomarikouluttajat vuonna 2005 olivat: Ismo Johansson, Timo Juutinen, Samuli Liinpää, Jouko Luomi, Timo Möller, Hannu Paajanen, Jaakko Salonen, Matti Sirkka, Raimo Strandén, Jukka Vilske ja Vidar Tallqvist. Sääntövaliokunta on nimennyt kilpailunjohtajat ja lähettäjät vuoden kansallisiin arvokilpailuihin sekä tehnyt esitykset suomalaisista tuomareista FINA:n ja LEN:n mestaruuskilpailuihin. Toimintavuonna päivitettiin sääntöjä. Sääntövaliokunta on vastannut saamiinsa sääntötulkintoja koskeviin kysymyksiin. Liiton henkilökuntaan kuuluivat toimitusjohtaja Rolf Mikkola, liittosihteeri Pirkko Kleemola, valmennuspäällikkö Petteri Laine, seurapalveluista vastasi Marja Räikkälä, koulutuspalveluista Outi Kokko-Ropponen sekä lajipalveluista Jaana Sinervuo-Tarula (äitiyslomalla alkaen) ja 1.8 alkaen Krista Tenhunen. Mäkelänrinteen valmennuskeskuksen päävalmentajana toimi Mika Kekäläinen ja Jyväskylän valmennuskeskuksen päävalmentajana Marko Malvela. Lisäksi uinnin kilpailutoiminnan ja tietoteknisistä palveluista vastasi Vidar Tallqvist erillisellä palvelusopimuksella. Sanna Nisonen aloitti oppisopimiskoulutuksen liitossa Liiton toimitilat ovat osoitteessa Hämeentie 105 A, Helsinki. 2.3 LIITON JÄSENISTÖ Vuoden 2005 lopussa Suomen Uimaliittoon kuului 131 rekisteröityä yhdistystä. Uutena seurana aloitti vuoden 2005 alusta espoolaisten seurojen (Espoon Uimaseura, Laaksolahden Viri, Simmis Espoo ja Tapiolan Uimarit) yhteenliittymänä syntynyt Uinti Espoo Esbo Sim (Cetus). Tampereella paikallisen NMKY:n uintitoiminta siirtyi KOO-VEEhen. Turussa Turun Uimaseuran, Turun NMKY:n urheilijoiden ja Turun Työväen Uimarien uintiurheilutoiminta siirrettiin Turun Uinti ry:hyn ja seura muutti myöhemmin nimekseen Aurajoen Uinti. Lisäksi Kauhajoen Karhu ja Nivalan Saukot liittyivät Uimaliittoon. Kilpailukauden lopussa Blue Card kilpailija lunastaneita oli (4.612) ja Blue Card vesipeto lunastaneita (2.479), yhteensä Blue Card per (7.091). Suluissa edellisen kauden vastaavat luvut. Kasvua 28 % Blue Card e Blue Card kehitys sekä ennuste LIITON JÄSENYYDET JA EDUSTUKSET Suomen Uimaliitto on vuonna 2005 kuulunut jäsenenä seuraaviin järjestöihin:! Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU)! Suomen Olympiayhdistys (OK)! Nuori Suomi! Suomen Kuntoliikuntaliitto (Kunto)! Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) 3

4 ! Kansainvälinen Uimaliitto; Federation Internationale de Natation (FINA)! Euroopan Uimaliitto; Ligue Europeenne de Natation (LEN)! Pohjoismainen Uimaliitto; Nordiska Simförbundet (NSF)! Kansainvälinen Akatemia uimahallien tekniikkaa varten; Internationale Akademie für Bäderbaude und Bädertechnik (EVIAB) Suomen Uimaliitto on Urheilutyönantajat ry:n jäsen. Suomen Uimaliitolla on osakkeita Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiössä sekä Urheiluhallit Oy:ssä Vuonna 2005 eri järjestöjen toimielimissä ovat toimineet seuraavat Uimaliiton luottamus- ja toimihenkilöt: Suomen Olympiayhdistys, valtuuskunta jäsen; Pekka Aaltonen, varajäsen; Rolf Mikkola Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, hallitus varapuheenjohtaja; Matti Sirkka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, uimaopetuksen johtoryhmä jäsen; Samuli Liinpää Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, uimahallivaliokunta jäsen; Rolf Mikkola Kansainvälinen Uimaliitto, FINA masters-komitean jäsen; Tarja Liljeström taitouintikomitean jäsen ja puheenjohtaja alkaen 7/2005; Ulla Lucenius Euroopan Uimaliitto, LEN hallituksen jäsen; Kurt Mikkola masters-komitean jäsen; Tarja Liljeström taitouintikomitean jäsen, Ulla Lucenius Pohjoismaiden Uimaliitto, NSF hallituksen jäsen; Jari Räikkönen Pohjoismaiden Uimaliitto, NSF koulutustyöryhmän jäsen; Samuli Liinpää Hallituspaikat Urheiluhallit Oy hallituksen jäsen; Rolf Mikkola 2.5 KANSAINVÄLINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Euroopan Uimaliiton (LEN) kongressissa ja kalenterikokouksessa Limasolissa Suomen Uimaliittoa edustivat Jari Räikkönen, Kurt Mikkola ja Rolf Mikkola. Kansainväliset tuomarit vuonna 2005 Uinti Pirkko Kinnunen FINA Jukka Lehtinen FINA Jaakko Salonen FINA Jukka Vilske FINA Hannu Paajanen lähettäjä FINA Antero Vuorinen lähettäjä FINA Seppo Loiske lähettäjä FINA Uimahypyt Tanja Gerchoun A FINA A LEN Jari Komulainen A FINA A LEN Marja Matturi-Slotte A FINA A LEN 4

5 Marjaana Hujanen B FINA Matti Turpeinen B FINA B LEN Pekka Nuuti B FINA Vesa Martikkala G FINA Marjo Malmström G FINA LEN Nina Lindqvist B LEN Suvi Calamnius B LEN Jaana Strandman G LEN Jutta Saarinen G LEN Heikki Lanu G LEN Taitouinti Ulla Lucenius A F FINA A LEN Sisko Karvonen G FINA G LEN Suna Rautavaara G FINA G LEN Hannakaisa Riit aho G FINA G LEN Pekka Suhonen G FINA G LEN Vesipallo Juha Varinowski Jarkko Virtanen LEN LEN Pirkko Kinnunen toimi tuomarina Triesten lyhyen radan EM-uinneissa (12/05). Jaakko Salonen toimi tuomarina nuorten EM-uinneissa Budapestissa (07/05). Juha Varinowski toimi tuomarina Caner Erdogru Memorial turnauksessa Istanbulissa (08/05). Jarkko Virtanen toimi tuomarina vesipallon Memorial XXII Giugno-turnauksessa Acirealissa Sisiliassa (07/05). Jari Komulainen toimi uimahyppytuomarina Masters EM-kisoissa Tukholmassa (08/05), FINA GP:ssä Rostockissa (03/05) sekä PM/NPM-kisoissa Turussa (12/05). Masters EM-kisoissa toimivat uimahyppytuomareina lisäksi Marja Salonius, Merja Strömsholm, Marjaana Hujanen, Kati Ryynänen. PM/NPM-kisoissa Turussa tuomaroivat Vesa Martikkala, Marjaana Hujanen, Suvi Calamnius, Matti Turpeinen. Juri Putigin toimi uimahyppytuomarina FINA GP:ssä Moskovassa (03/05), Jutta Saarinen FINA GP:ssä Roomassa (06/05) ja Marja Matturi-Slotte Arena Champions Cupissa Tukholmassa (04/05). Tuula Kurki toimi tuomarina nuorten kansainvälisissä taitouintikilpailuissa Chekhovissa Venäjällä (03/05). Ulla Luceniuksen kansainväliset taitouintitehtävät: FINA:n koulutus Bangkokissa (02/05), kouluttaja. Saksan avoimet mestaruuskilpailut Bonnissa (03/05), tuomari. Pyongyang, Pohjois-Korea (05/05), kouluttaja. NEM-kilpailut Loano, Italia (05/05), kilpailun johtaja. Rooman avoimet, Rooma (06/05), tuomaritarkkailija. MM-kilpailut, Montreal (07/05), tuomaritarkkailija ja kouluttaja. CCCAN Age Group Championships, Dominikaaninen tasavalta (08/05), luennoitsija, tuomaritarkkailija. Asian Age Group Championships, Bangkok (08/05), luennoitsija, tuomaritarkkailija. LEN-seminaari, Bonn (10/05), tuomari- ja valmentajakoulutus, luennoitsija. Iso-Britannian mestaruuskilpailut (11/05), tuomaritarkkailija. Etelä-Afrikan mestaruuskilpailut Porth Elisabeth (12/05), luennoitsija ja tuomaritarkkailija. 2.6 YHTEISTOIMINTA ERI JÄRJESTÖJEN KANSSA Uimaliitto on toiminut aktiivisesti yhteistyössä liikunnan kolmen toimialan johtavan järjestön kanssa; huippu-uintiurheilun osalta Suomen Olympiakomitean, nuoriso-toiminnan osalta Nuori Suomi ry:n ja kunto- ja terveysliikunnan osalta Kunto ry:n kanssa. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kanssa on tehty tiiviisti koulutus-, uimaopetus- ja uimahalliyhteistyötä. 5

6 Lisäksi Uimaliitto osallistui SUH:n koordinoimaan eritysryhmien kehittämishankkeeseen. Hanke on antanut hyvät edellytykset kehittää erityisuintia Uimaliiton seuroissa. Uimaliiton ja SUH:n yhteistyötä on syvennetty erityisesti koulutuksen ja juhlavuoden osalta. Yhteistyö Suomen Uimaliiton Tuen kanssa on ollut tiivistä. Toimintavuonna jatkui selvitystyö avovesiolosuhteista ja niiden kehittämisestä eri liikuntamuotojen osalta. Selvitystä on tehty Suomen Veneilyliiton johdolla ja mukana ovat olleet Suomen Kanoottiliitto, Suomen Latu, Suomen Purjehtijaliitto, Suomen Soutuliitto, Suomen Uimaliitto, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ja Suomen Sukeltajain liitto. Projekti sai kehittämisavustusta opetusministeriöltä. Projektipäällikkönä toimii Karoliina Luoto. 2.7 ANTI-DOPINGTYÖ Antidopingtyötä on hoidettu aktiivisesti yhdessä ADT:n kanssa. Uimaliiton antidopingohjelma sekä toiminta on ollut esillä lukuisissa tilaisuuksissa. Erityisesti on panostettu koulutukseen ja tiedotukseen. Uintiurheilussa tehtiin vuoden 2005 aikana Suomessa useita dopingtestejä. Kaikki testitulokset olivat negatiivisia. ADT:n kanssa jatkui antidopingtyön toimintamuotojen kehittäminen. Uimaliitto oli toinen esimerkkilajiliitoista, kun ADT esitteli toimintaansa EU:n arviointikomitealle. 2.8 TASA-ARVO Uimaliiton toiminta tasa-arvon edistämiseksi on saanut huomiota SLU:n pisteytyksessä. Saimme kuuden muun järjestön kanssa täydet pisteet tasa-arvotyöstä ja -toiminnasta. 2.9 REILU PELI, SLU:n eettinen ohjelma Uimaliiton liittohallitus hyväksyi Reilu peli -painotukset järjestön eettiseksi linjaksi. Toisen ihmisen ja elämän kunnioitus Ihmislähtöisyys on keskeinen arvo liiton toiminnassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Uintiliikunta on yksi terveysliikunnan perusmuodoista (hydrobic jne.) Valmennusjärjestelmässä on paljon terveydenhuollon, ravitsemuksen jne. asiantuntijoita Ui kesäksi kuntoon kampanja vuosittain (n kuntouimaria) Vastuu kasvatuksesta Liiton toiminnan lähtökohtana on harrastajien hyvä olo Kasvatukselliset arvot keskeisenä osana ohjaaja- ja valmentajakoulutusta Unelma Hyvästä Uintiurheiluseurasta -ohjelma Lasten ja nuorten kilpailujärjestelmän uudistaminen: Rollo-uinnit ja ikäkausimestaruusuinnit Sinettiseuratoiminta Valmennusjärjestelmä tukee huippu-urheilijoiden koulunkäynnin ja opiskelun yhdistämistä Edustusryhmien käyttäytymisperiaatteet (esim. paikallisen tapakulttuurin kunnioittaminen) Uimakoulutoiminnassa kuluttajan turvallisuusnäkökulmasta korostuu ohjaajan osaaminen, sillä osallistujamäärät ovat suuria. 6

7 Avoimuus, demokraattisuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus Liiton säännöt ja määräykset Läheinen lajiyhteisö, koko kentän toimintatapa (liitolla suora kontakti seuran toimijoihin) Laaja luottamushenkilöorganisaatio, joka linjaa toimintaa Aluekierrokset vuosittain: seurojen kohtaaminen Liitto dokumentoi avoimesti myös tavoitteista, joita ei saavutettu. Kaikkien tasavertainen oikeus liikuntaan ja urheiluun Lähtökohtaisesti tasa-arvoinen laji: uinti ja muut vesiliikuntalajit, kuten vesijuoksu tai kävely sopivat kaiken ikäisille ja ovat edullisia Toimintaa lapsille ja nuorille (painotus), aikuisille sekä huipulle pyrkiville Masters-toimintaa aikuisille kilpauimareille Sukupuolten välinen tasa-arvo Harrastajien sukupuolijakauma on tasainen Uinnissa on kaikissa lajeissa samat ehdot ja palkinnot molemmille sukupuolille Liiton hallitus: 33 % naisia 67 % miehiä (2005 n=9) Naispuolisia päättäjiä ja toimijoita on rekrytoitu ja koulutettu kahden erillisprojektin kautta (esimerkiksi Euroswim 2000). Uusi projekti käynnistetään Uimaliiton juhlavuonna Viime vuosina on saavutettu 20 prosentin kasvu naisten osallistumisessa liiton valiokunta-, johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyyn Erityisryhmät Parauinnin integraatio liittoon toteutettiin 2005 (10 uimaria ja 2 valmentajaa liiton piirissä) Integraatio laajennetaan koskemaan koko erityisryhmäkenttää (2006) Erityisuintia toteutetaan aktiivisesti uimaseuroissa Liitto mukana erityisliikuntajärjestöjen Liikuntaa kaikille lapsille -kehittämishankkeessa Koulutusjärjestelmässä erillisiä osia erityisryhmiä koskien Taloudellinen kynnys Uinti on edullinen laji välineineen Kestävä kehitys ja luonnon kunnioittaminen Liitto on siirtynyt lähes yksinomaan sähköiseen viestintään Liitto on osallistunut energiansäästötutkimuksiin (esim. liikuntapaikkarakentamisessa uima- ja jäähallien synergia) sekä uimaveden puhdistusjärjestelmien kehittämiseen 2.10 HUOMIONOSOITUKSET Suomen Uimaliitto on vuonna 2005 jakanut seuraavat huomionosoitukset: Ansiomerkki Unto Sinivalo 217 KoUS Jukka Sinivalo 218 KoUS Juha Vulkko 219 KoUS Aila Järvinen 220 KoUS Kultainen plaketti Jouni Paukkonen VarU Pekka Sortila HäUS Risto Lehtonen KoUS

8 Hopeinen plaketti Jyrki Teräväinen VarU Matti Vilhunen VarU Timo Eriksson KoUS Tuija Sandström KoUS Juha Korhonen KoUS Jukka Lyytinen KoUS Sami Wahlman Poseidon Matti Nieminen PoPy Pronssinen plaketti Sari Elo PoPy Jaana Kuusela PoPy Maarit Velling PoPy Jari Velling PoPy Kristiina Siitari PoPy Kai Rairama KoUS Viiri Elli Malmström Tiirat kevät 2005 Tapio Malmström Tiirat kevät 2005 Vuoden 2005 uintiurheilijat Vuoden uintiurheilija Hanna-Maria Seppälä Vuoden valmentaja Mirjami Seppälä Vuoden naisuimari Hanna-Maria Seppälä Vuoden miesuimari Jani Sievinen Vuoden miesuimahyppääjä Joona Puhakka Vuoden naisuimahypääjä Lena Putygina Vuoden taitouimari Iris Lucenius Vuoden naisvesipalloilija Saara Kanerva Vuoden miesvesipalloilija Teppo Lehtinen Vuoden mastersuimari Torsten Laakso 2.11 TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Julkaisutoiminta Uinti-lehti Uimaliitto julkaisi vuonna 2005 Uinti-lehteä. Se ilmestyi viisi kertaa. Lehden päätoimittaja oli Pirkko Kleemola. Toimitusneuvoston puheenjohtajana toimi Pertti Mustonen ja jäseninä Tiina Kivisaari, Juha Maaperä, Sulevi Pellinen, Paula Ritanen-Närhi ja Ville Riekkinen. Lisäksi liiton toimihenkilöt olivat tiiviisti mukana lehden toimittamisessa. Vuosikerran yhteissivumäärä oli 424, josta liitteen osuus oli 104 sivua. Lehden levikki oli keskimäärin 6200 kpl/numero. Se painettiin Savonlinnan kirjapainossa. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto julkaisi lehdessä omat sivunsa ja SUH-sivujen yhteismäärä oli toimintavuonna 36. Uinti 2004 vuosikirja nro 50 Vuoden 2004 vuosikirja julkaistiin maaliskuussa Päätoimittaja oli Rolf Mikkola, toimitussihteeri Pirkko Kleemola ja uintitulosten tilastoista sekä kilpailutuloksista vastasivat Vidar Tallqvist ja Johanna Kara. Kirjan taittoi Kimmo Nyman ja kustansi Dataprint Oy. 8

9 Uinti Ekstra Vuonna 2005 tuotettiin median sekä sisäisen tiedotuksen käyttöön 2 sähköistä Uinti Ekstraa. Uinti Ekstrat toimitti Sulevi Pellinen ja taittoi Mika Ruusunen. Ekstrojen teemoina 2005 olivat Montrealin MM-kisat ja Triesten LREM-uinnit. Julkaisut olivat myös liiton kotisivuilla. Tiedotustoiminta Sisäinen tiedotus Liiton sisäistä tiedotusta hoidetaan pääosin kotisivun kautta. Kotisivua koordinoi Vidar Tallqvist. Seuroille tehtiin 3 kirjepostitusta, tammikuussa seurakysely ja kalenterikokouksen aineistot, maaliskuussa kevätkokouksen tiedote ja marraskuussa syyskokouksen tiedote. Uimahyppyjen, taitouinnin ja vesipallon johtoryhmät hoitivat oman lajinsa tiedotteet pääosin sähköpostijakeluna ja kotisivun kautta. Ulkoinen tiedotus Julkiselle sanalle ja suurelle yleisölle kohdistettu tiedotus hoidettiin suoraan ykkösmedioille; sähköisille viestimille, STT:lle ja valtakunnallisille sanomalehdille erillistiedotteina tai Uinti Ekstrana. Tiedotteet laadittiin liiton arvokilpailuista ja kansainvälisistä arvokilpailuista. Yleisradio televisioi loppukilpailut Montrealin EM-kisoista sekä Triesten lyhyen radan EMkilpailuista. Lisäksi YLE televisioi Jyväskylän Suomen mestaruusuinnit heinäkuussa. Urheiluruudussa sekä Sportmagasinet-ohjelmassa uintiurheilu on ollut esillä kansallisten arvokilpailujen aikana TIETOTEKNINEN TOIMINTA IT-ryhmä IT-ryhmän jäseniä olivat Veli-Matti Laurikka (puh.joht.), Matti Räty, Peter Helenius ja Ville Riekkinen. Sihteerinä toimi Vidar Tallqvist. Yleistilanne Uusien työkalujen kehittäminen seurojen käyttöön kuului ryhmän tärkeimpiin tehtäviin. Laitteistojen uusiminen ja ylläpito oli myös merkittävä osa ryhmän työskentelyä. Peter Helenius toimi IT-projektien teknisenä kehittäjänä ja asiantuntijana, operatiivisesta toiminnasta vastasi Vidar Tallqvist. Rausku Yhteistyöprojekti Satakunnan Ammattikorkeakoulun ja Uimaliiton välillä jatkui ja opiskelijat Sami Vento ja Mikko Kyllästinen saivat opettaja Mikko Javanaisen johdolla lopputyönsä päätökseen. Kehitysprojekti jatkuu edelleen ja opiskelijat ovat edelleen mukana siinä. Syksyn aikana vanhaa tietokantaa on eheytetty ja korjattu. Vanhan tietokannan kunnosta johtuen korjaustyö oli odotettua työläämpi ja lisäresursseja saatiin Tampereelta seura-aktiiveista. Syksyn aikana tietokannan parissa työskenteli 8 henkilöä. Kilpailusihteereille järjestettiin koulutustilaisuus kevät- ja syyskokouksen yhteydessä. Uimaliiton asiantuntijana projektissa toimii Peter Helenius. Blue Card Blue Card tuoteperheeseen kuuluu tällä hetkellä kilpailija, vesipeto, toimitsija ja valmentaja. Blue Card korttien toimittaja on XPonCard. Määrät olivat: Blue Card kilpailija (kausi 09/ /2005) 5057 Blue Card vesipeto (kausi 09/ /2005) 4064 Blue Card toimitsija 510 Blue Card valmentaja 216 9

10 Kilpailijakorttien lunastaneiden määrä ylitti ensimmäistä kertaa rajan. Voimassaolevia toimitsijakortteja oli vuoden lopussa Vesipetorekisteri toimi toista kautta, Blue Card valmentajajärjestelmän kehitysprojekti on vielä kesken. Operaattori Toimiston verkon operaattorina toimi Finnet. Kotisivut Kotisivujen ja Rausku-järjestelmän palveluntarjoaja on MMD.net, joka on vuonna 2001 perustettu suomalainen internet-palveluoperaattori. Kotisivujen vierailut olivat päivittäin yli 2.000, kun vuonna 2004 vastaava luku oli n Web päivittäjät 2005: Vidar Tallqvist, webmaster, Johanna Kara, uinnin tilastot, kilpailut, valokuvat, Ville Riekkinen, bluecard, palautteet, Jari Komulainen, uimahypyt, Antti Alanko, vesipallo. Web-palvelut Bluecard Bluecard rekisteröinti tapahtui ensisijaisesti web-sivujen kautta ja kortit toimitettiin kohteesta riippuen joko korttivalmistajalta suoraan tai Uimaliitosta. Ikäkausimestaruuskilpailut Kilpailun aikana 10 aluetta toimitti tuloksia lajeittain web-sivujen kautta. Valtakunnalliset tulokset koottiin Espoossa. Peter Helenius vastasi järjestelmän kehitystyöstä ja operatiivisen työn tekivät Johanna Kara ja Vidar Tallqvist. Mediatulospalvelu Uinnin arvokilpailujen tulokset tulivat mahdollisimman pian jakson päätyttyä web-sivuille ja ne toimitettiin myös medialle sähköpostilla. Kuvat Kuvasivut olivat katsotuimpia web-sivuja. Johanna Kara vastasi käytännön toteutuksesta ja ylläpitää kuva-arkistoa. Tilastointi Tilastointitietokannan ja ennätysluettelot ylläpitää Johanna Kara. Toimisto Toimiston tietoverkkoon kuuluu seitsemän työasemaa jotka on kytketty kiinteistön yhteisissä ristikytkentätiloissa Uimaliiton kytkimen ja palomuurin kautta Finnet'in verkkoon. Lisäksi yksi työasema on SLUnet verkossa taloushallinnon käyttöä varten. Työasemat ovat intranetin kautta yhteydessä Rontti-palvelimeen, jossa sijaitsee mm. jaetut tiedostot ja Rontti-tietokanta. Operaattorin dynaamiset IP-osoitteet ovat vierailijoiden käytössä ja niitä hyödynnetään myös kokoustilanteissa. Rontin konfiguroinnissa on käytetty seuraavia palveluja: MySQL tietokanta, Apache web-palvelin, PHP scriptikieli ja PhpMyAdmin kannan hallintajärjestelmä. Vuoden aikana uusittiin viisi työasemaa, jotka ovat kaikki kannettavia. Tietokannat Rontti-tietokannassa ovat toimitsijat, lehtitilaajat, seurat ja seurojen toimihenkilöt. Kilpailijat ovat SLU:n sporttirekisterissä, vesipedot ovat liiton web-sivujen tietokannassa. Seuratietojen osalta web-sivut päivitetään suoraan rontista. Rausku-tietokannassa on tällä hetkellä tilastot ja niihin liittyvät muut taulut. Fyysisesti Rausku sijaitsee MMD:n virtuaalipalvelimella. 10

11 Startit ERILLISPROJEKTIT Operaatio Uimahalli Operaatio Uimahalli on kolmen järjestön yhteistyöhanke (Suomen Uimaliitto, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Suomen Kuntoliikuntaliitto). Johtoryhmän ovat muodostaneet Reijo Vartia (pj), Rolf Mikkola, Jorma Savola, Outi Kokko-Ropponen, Matti Sorsa, Jukka Läärä, Pentti Naumanen, Petteri Huurre, Antti Salaterä ja Ilpo Johansson joka on toiminut ryhmän sihteerinä. Operaation tehtävä on kehittää uimahallitoimintaa ottaen huomioon eri käyttäjäryhmät. Ryhmä kokoontui vuoden 2005 aikana kaksi kertaa. Lisäksi ryhmä teki seminaarimatkan Kölnin Interbad 2005 uimahallimessuille. Uimaliitto 100 vuotta Juhlavuoden johtoryhmään kuuluivat Ilkka Lantto puheenjohtajana ja jäseninä Jari Räikkönen, Suvi Lindén, Jukka Vilske, Pirkko Kinnunen, Tuija Pajuoja, Tiina Kivisaari, Pertti Mustonen, Kurt Mikkola, Pirkko Kleemola ja Rolf Mikkola. Toimikunta kokoontui neljä kertaa. Kunniatoimikunta, jota johtaa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, kokoontui kaksi kertaa. Toimintavuoden aikana jatkoivat työtänsä seuraavat juhlavuoden ryhmät: juhlatoimikunta, ansiomerkkitoimikunta, viestintätoimikunta, juhlakilpailutoimikunta sekä EM2006 johtoryhmä. Juhlavuoden pääsihteerinä on toiminut oman toimensa ohella toimitusjohtaja Rolf Mikkola. Helsinki 2006 lyhyen radan EM-uinnit Liittohallitus nimesi joulukuussa 2006 järjestettävien lyhyen radan EM-uintien johtoryhmän: Jukka Vilske, puheenjohtaja, Rolf Mikkola, pääsihteeri, Tiina Kivisaari, viestintä, Sami Wahlman, kilpailujen johtaja, Jaana Sinervuo-Tarula, logistiikka, Nipa Avén, hallipäällikkö. Ryhmän pysyviksi asiantuntijoiksi kutsuttiin Jukka Repo, turvallisuus, Veikko Kuurne, uh kiinteistö, Tarja Loikkanen, uh markkinointi, viestintä, Matti Räty, markkinointi, Tapani Parm, YLE tuottaja ja Hannu Tolonen, OPM. Ryhmän sihteerinä on alkaen toiminut Krista Tenhunen. Kisojen päätavoitteiksi on asetettu: Parantaa kilpauinnin lajituntemusta maassamme. Saavuttaa tapahtuman kautta uintiurheilussa myönteinen noste. Toteuttaa urheilullisesti korkean tason kilpailu. Luoda mahdollisimman monelle kilpauimarille tilaisuus osallistua kotikatsomon edessä korkean tason tapahtumaan. 11

12 Juhlavuoden päätapahtumana kilpailut korostavat Uimaliiton 100-vuotisen työn merkitystä uintiurheilun hyväksi. Tavoitteina on lisäksi kiinteyttää yhteistyötä eri tahojen kanssa, saavuttaa taloudellisesti positiivinen tulos, toteuttaa mielenkiintoisia oheistapahtumia ja löytää laaja, osaava ja aidosti talkoohengessä työskentelevä tekijäkaarti. Kisojen talousarvio on runsas miljoonaa euroa. 3 SEKTORIPALVELUT Vuoden 2003 alusta Uimaliitto siirtyi sektorijakoiseen palvelutoimintaan. Sektorit ovat Hallinto (josta toimintakertomus kohdassa A), Seurapalvelut, Koulutuspalvelut ja Lajipalvelut. Sektoripalvelujen alla on lisäksi toimialakohtaiset toimintakertomukset, jotka käsittelevät nuorisotoiminnan, huippu-uintiurheilun sekä kunto- ja terveysliikunnan palvelutoimintoja. Sektorijaon tavoitteena on uimaseurojen tehokkaampi palvelutoiminta, laadukkaiden palveluiden tuottaminen ja sisäisen yhteistyön tehostaminen. Sektoripalvelut pysyivät hyvin budjetoiduissa raameissa. 3.1 SEURAPALVELUT Yleistä Seurapalvelujen perustana on visio osaavasta uimaseurasta. Sen mukaan uimaseurat tarjoavat laadukkaita palveluja nuorisotoiminnan, huippu-uintiurheilun ja aikuisten kunto- ja terveysliikunnan alueilla. Uimaseura on ohittamaton resurssi kunnan liikuntatoimelle. Ydintavoitteena ovat elinvoimaiset uimaseurat, jotka omiin valintoihinsa perustuen tarjoavat laadukasta, mielenkiintoista ja haluttua toimintaa. Toimintavuonna keskityttiin uimaseurojen kohtaamisiin, jolloin tavattiin uinti-ihmisiä kilpailutapahtumissa, seminaareissa sekä seuratapaamisissa. Hallinto Seurapalvelusektoriin liittyviä asioita on käsitelty nuoriso- ja kunto- ja terveysliikunnan johtoryhmien kokouksissa sekä toimistopalavereissa. Sektorivastaavana on toiminut Marja Räikkälä. Toiminta Toimintavuoden aikana tehtiin kaksi aluekierrosta, kohteina Itä-Suomen ja Keski-Suomen alueet. Aluetilaisuuksia järjestettiin Varkaudessa (6 uimaseuraa ja 12 osallistujaa), Kouvolassa (4 uimaseuraa ja 9 henkilöä), Tampereella, (5 uimaseuraa ja 12 henkilöä) ja Jyväskylässä (5 uimaseuraa ja 12 henkilöä). Lisäksi suoritettiin runsaasti seuravierailuja eri teemoilla. Tavoitteena oli 20 seurakäyntiä. Toimintavuonna tehtiin niitä 34. (Cetus, HTU Stadi, HäUS, JIlves/JäJy, JoUS, JUK, Kemj.K., KemUS, KEV, KOOVEE, KoUS, KuUS, LaUS, OuLo, OUS, OU-73, Poseidon, RaisU, RaUS, SGR, SomEsa, Swim Jkl, TaNMKY, TaTU, TaUS, TuNMKY, TurUS, TTU, UiVa, VarU, VaU, VUS-VSS, ÅSK). Seuravierailuja ovat tehneet Petteri Laine, Tommi Pulkkinen, Marko Malvela, Rolf Mikkola, Outi Kokko-Ropponen, Jari Räikkönen ja Marja Räikkälä. Seuratoiminnan edistämistä käsittelevää tiedotusmateriaalia on ollut jaossa valtakunnallisissa kilpailutapahtumissa, joista kolmessa liitolla oli oma infopiste. Ikäkausimestaruusuintien aluekilpailuissa liitolla oli edustaja läsnä yhdeksällä paikkakunnalla keräämässä tietoa ja kokemuksia uuden tyyppisestä kisasta. Uimaseurojen jäsenmaksuun kuuluu Avainseurapalvelut SLU:lta. SLU on toimittanut aineistoa sähköpostilla suoraan seurojen puheenjohtajille. 12

13 Seuratoiminnan kartoitus suoritettiin kyselylomakkeiden avulla alkuvuodesta. Kyselyllä selvitettiin seurojen toiminnalliset ja taloudelliset tunnusluvut vuodelta Kyselyn tulosten perusteella voidaan todeta, että toiminnan määrät ovat lisääntyneet merkittävästi. mm Vesipelastus 127%, Vesijumppa ja Hydrobic 125%, Vesipallo 54%, Masters 33%, Uimakoulut 14%. Kartoituksessa selvitettiin myös uimaseuroissa toimivien määriä. Saatujen ilmoitusten mukaan seurojen organisaatioissa oli mukana 1119 henkeä ja vapaaehtoisia seuratoimijoita oli Ohjaajia ja valmentajia oli yli 1600, heistä 65% saa korvauksia seuralta. Ohjaajista ja valmentajista enemmistö on naisia Kokpäiväpalkkaiset Valmentajat Kokopäivätoimisten määrä uimaseuroissa Toimintavuoden aikana järjestettiin liittokokousten yhteydessä kaksi Uidaan yhdessä -seminaaria. Teemoina olivat Kilpailut ja tapahtumat sekä niiden järjestäminen (45 uimaseuraa ja 75 henkilöä) ja Uimaseuran tulevaisuuden haasteet; osaaminen ja ammattimaisuus sekä ammattilaisuus (52 uimaseuraa ja 78 henkilöä). Kilpailusihteereille on järjestetty tilaisuuksissa omat Rausku-koulutusosiot. Kehittämishankkeet Unelma Hyvästä Uintiurheilusta -hanke päättyi vuonna Hankkeesta kertynyt aineisto oli käytettävissä Uintiurheilu ja -liikunta ohjelman työstöön sekä kilpailujärjestelmän kehittämiseen. Lähtökohtana on ollut monipuolinen ja moniarvoinen uintitoiminta. Erityisryhmien uinnin harrastetoiminnan toisena hankevuonna toteutui kartoitus uimaseuroista ja niissä toimivasta erityisuinnista. Erityisuinnissa oleville toimijoille on ollut koulutuksia ja tiedotustilaisuuksia. Yhteistyössä SUH:n kanssa erityisuinnin hanketta on koordinoinut Maarit Nevalainen. OPS -hanke on kiinteä osa seurapalvelusektorin palveluja. Seura Opetussuunnitelma (OPS) - hankkeessa mukana olevat seurat luovat oman uintitoiminnan opetussuunnitelman, jossa määritellään toiminnan arvot, keskeiset tavoitteet ja opetuksen sisällöt. Liiton tehtävä on tukea seuroja tässä työssä. Yhteisenä haasteena on uintitoiminnan punaisen langan uimarin uran hahmottaminen. Siinä uintitaitavuusharjoittelu etenee johdonmukaisesti uinnin opettamisesta huippu-uintiin. Mukana olevat uimaseurat Cetus, Järvenpään Uintiklubi, Poseidon ja Simmis Grani arvioivat ja dokumentoivat seuransa nykyisen uinnin ohjaus- ja valmennustoiminnan. Seurojen tavoitteena on kehittää, muokata ja päivittää olemassa oleva toiminta johdonmukaiseksi uintitaitoisuus harjoitteluksi. Pilottityöskentelyyn on varattu aikaa syksyn 2007 alkuun asti. Prosessin aikana on tähän mennessä järjestetty 10 seuratilaisuutta, joissa kussakin on ollut 4-25 osallistujaa. Uimaliitto on ollut mukana SLU-yhteisön Hyvä Seura -hankkeessa kolmatta vuotta. Hankkeessa tavoitteena on seuroissa toimivien osaamisen ja innostuksen lisääminen yksilöiden tarpeita ja valintoja kunnioittaen. Lisäksi tavoitteena on varmistaa liikunta- ja urheiluseurojen toimintaedellytykset sekä paikallisilla että valtakunnallisilla tukitoimilla. 13

14 Hyvä Seuran piirteitä; arvopohja on Reilu Peli, seuralla on innostava ja yhteisöllisyyttä rakentava johtamis- ja toimintakulttuuri, seura tunnistaa toimintaympäristön tarpeet ja noudattaa yhdistystoiminnan pelisääntöjä, seura voi painottaa kilpa- ja huippu-urheilua, lasten ja nuorten toimintaa, aikuisten kunto- ja terveysliikuntaa tai erityisliikuntaa. Palveluvalikkoon on myös kuulunut avainseurapalvelut ja sinettiseuratoiminta. 3.2 TOIMIALAPALVELUT Nuorisotoiminta Yleistä Tavoitteena on, että uimaseuroissa toteutetaan monipuolista ja moniarvoista toimintaa uimataidon kehittämiseksi. Kuluneena vuonna painopisteet olivat oli Uintiurheilu ja -liikunta ohjelman työstössä, kilpailujärjestelmän kehitystyön seurannassa sekä sinettiseurojen tarkistuksissa. Rollot Jyväskylässä, Uidaan Yhdessä -seminaarit, Sinettiseuratoiminta ja paikallistukihakemukset Uimakoulut Vesiralli Nuoret yhteensä Hallinto Johtoryhmän muodostivat puheenjohtaja Kirsti Mustakallio ja jäsenet Tomi Elo, ja Pirita Miettinen os. Partinen. Liittohallituksen edustaja oli Päivikki Lumme ja sihteerinä toimi Marja Räikkälä. Johtoryhmällä oli kuluneena vuonna yhteiskokoukset Kunto- ja terveysliikunnan johtoryhmän kanssa kuusi (6) kertaa. Johtoryhmästä on ollut edustajat mukana Uimaliitto Open tilaisuuksissa kaksi (2) kertaa. Tapahtumat ja toiminnot Rollot järjestettiin Jyväskylässä Tapahtumaan osallistui 79 seuraa ja 771 uimaria. Rollojen ohjelmassa oli mm vesipelastus, vesipallo, taitouinti, city-suunnistus, ryhtijooga, street dance ja disco. Sinettiseuratoimintaan sisältyi kolmen uinnin Sinettiseuran toiminnan sertifiointi/auktorisointi (hakemukset, haastattelut, seurakäynnit). Sinettitunnuksen käyttö vuosille myönnettiin Lahden Uimaseuralla, Poseidonille ja Someron Esan uintijaokselle. Uimaseurojen paikallistukihakemuksia oli yhteensä kaksikymmentä (20), tukea myönnettiin kymmenelle hankkeelle (10). Uimaseurat saivat Nuori Suomi ry:n tukea yhteensä Yhteenveto Unelma hyvästä uintiurheilusta -eettisen ohjelman ydin - Monipuolinen ja moniarvoinen toiminta uimataidon kehittämiseksi uimaseuroissa - kirjattiin Uintiurheilu ja -liikunta ohjelman sisältöön. 14

15 3.2.2 Kunto- ja terveysliikunta Yleistä Uimaliiton kunto- ja terveysliikunnan perustan muodostavat HydroBic, aikuisten kuntoliikunta sekä Ui Kesäksi Kuntoon -kampanja. Tavoitteeksi on asetettu, että yhä useampi seura ottaa kunto- ja terveysliikunnan haasteen vastaan. Hallinto Kunto- ja terveysliikunnan johtoryhmän muodostivat puheenjohtaja Pertti Tamminen, Johanna Kara ja Teija Vihervaara. Liittohallituksen edustaja oli Päivikki Lumme. Johtoryhmällä oli kuluneena vuonna kuusi kokousta, jotka kaikki pidettiin yhteiskokouksina nuorisotoiminnan johtoryhmän kanssa. Toiminta Käynnistettiin vesiliikunnanohjaukseen suunnatun cd:n tekeminen yhteistyössä Kunnossa Kaiken Ikää -projektin ja SUH:n kanssa. Vertaisohjaajille suunnattu cd julkaistaan syksyllä Vesijumppa- HydroBic- ohjaajakoulutus on osa Pro Fitness -koulutusjärjestelmää, jota toteutetaan yhteistyössä Svolin kanssa. Ui kesäksi kuntoon -kampanja Kampanjassa oli mukana 97 uimahallia sekä 86 koulua. Kampanjan aikana uitiin, vesijumpattiin tai juostiin 174 miljoonaa metriä e Hydrobic Vesivoimistel u Yhteensä Yhteenveto Uintiliikunnan kunto- ja terveystoimintaa kohtaan on kasvava kysyntä. Uimaseurat ovat vastanneet haasteeseen lisäämällä toiminnan tarjontaa Huippu-uinti Yleistä Vuosi 2005 oli huippu-uinnin organisaation kannalta tärkeä vuosi. Huippu-uinnin uusi strategia työstettiin osaksi Uimaliiton Uintiurheilu ja -liikunta strategiaa. Strategiassa operatiivisen johdon toimintaa muokattiin. Toimintaa arvioitiin kriittisesti Olympiakomitean uutta järjestelmätukitoimintaa varten. Yhteistyössä Olympiakomitean kanssa muokattiin johtojärjestelmää, joka vuoden loppua kohti löysi muotonsa. Vuosi päättyi iloisissa merkeissä lyhyen radan EM-kisojen mentyä erinomaisesti. 15

16 Kansallinen toiminta Huippu-uinnin vastuullinen vetäjä on valmennuspäällikkö. Vuoden alussa perustettiin valmennuksen asiantuntijaryhmä VAR. Siihen kuului vuoden lopussa Petteri Laine, Samuli Liinpää, Mika Kekäläinen ja Tommi Pulkkinen. VAR piti neljä kokousta ja yhteydenpito oli jatkuvaa. Työtapa osoittautui hyväksi ja käytännön asioita saatiin aiempaa paremmin eteenpäin. Esimerkkinä voidaan mainita ryhmien toimintasuunnitelmat ja tiedotus. Valmennuspäällikkö osallistui niin nuorten kuin aikuisten pitkän ja lyhyen radan mestaruuskilpailuihin sekä kansallisiin kilpailuihin. Hänen tehtäviinsä kuului myös Mäkelänrinteen Urheilulukion aamuharjoitusten vetäminen syyskuuhun 2005 asti, jonka jälkeen valmentajaksi tuli Jani Puhakka. Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian (URHEA) johtoryhmä sekä Olympiakomitean Urheilijan elämänura asiantuntijaryhmä (ELÄ) kuuluivat valmennuspäällikön toiminnan piiriin. Urheilijan elämänura asiantuntijaryhmä (ELÄ) toimii urheilijan elämänhallinnan asiantuntijaelimenä. Sen tehtävänä on linjata ja kehittää: toimintastrategioita ja -malleja koskien huippu-urheilijoiden, opiskelun ja valmentautumisen yhdistämistä, urheilijoiden elämänhallintaa, urheilijoiden työelämään siirtymistä ja urheilu-uran päättymistä. Valmennuspäällikkö jatkoi Suomen Valmentajat ry:n hallituksen jäsenenä. Valmentajakoulutuksen osalta tason kaksi ohjelmointimoduulin veti valmennuspäällikkö. Seurakäyntejä kertyi edellisvuotta enemmän. Erityisesti kierros Kajaani-Kemijärvi toi paljon informaatiota paikallisten seurojen toiminnasta ja toimintaedellytyksistä. Oulussa aloitettiin keskustelut kaupungin liikuntatoimenjohtajan kanssa Uimaliiton valmennuskeskuksen perustamisesta Ouluun. Jyväskylän ja Helsingin valmennuskeskusten kehittämistyö jatkui Mitalit Suomen Uimaliiton kansainväliset arvokilpailumitalit Uimaliitto valittiin yhdeksi esimerkkiliitoksi, kun ADT esitteli toimintaansa Euroopan unionin arviointiryhmälle. Maajoukkueissa käsiteltiin ADT-asiaa jokaisella tasolla sekä SLU:n Reilun Pelin eettisiä ohjeita ja sitouduttiin noudattamaan niitä. Kansallista kilpailujärjestelmää uudistettiin ja nuorimmille ikäryhmille luotiin aluekilpailujärjestelmä. Tällä tavalla on tarkoitus tarjota arvokilpailumahdollisuus nuorille lähellä kotipaikkakuntaa. Uudistus onnistui hyvin. Kansallinen kilpailujärjestelmä on muokattu noudattamaan kansainvälistä arvokilpailukalenteria ja sitä kautta se tukee parhaiten huippu-uintia ja -uimareita. Kansainvälinen toiminta Vuonna 2005 pidettiin MM-kilpailut Montrealissa, Kanadassa ja lyhyen radan EM-kilpailut Triestessä, Italiassa. Valmennuspäällikkö osallistui molempiin kilpailuihin. 16

17 Suomalaisia uimareita otti osaa kansainvälisiin kilpailuihin ulkomailla Ruotsissa, Tanskassa, USA:ssa, Japanissa, Saksassa, Luxemburgissa, Italiassa, Ranskassa, Kreikassa ja Venäjällä. Maajoukkueurheilijat harjoittelevat tällä hetkellä kaikki Suomessa leireillen ulkomailla. Valmennusyhteistyön kautta eri valmennuskeskuksissa on valmentautunut yli 20 uimaria. Vuonna 2005 uimareita kävi harjoittelemassa ja valmennusyhteistyötä tehtiin seuraavien maiden kanssa: Kanada, Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti, USA, Australia, Luxemburg, Eesti, Ranska ja Venäjä. Yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa tiivistyi. Päävalmentajat sekä valmennuspäälliköt kokoontuivat keväällä Tanskassa ja syksyllä Suomessa. Keskusteltiin valmennusyhteistyöstä, tiedon vaihdosta sekä Pohjoismaisesta kilpailutoiminnan kasvattamisesta. Sovittiin, että EYOFikäisille perustetaan uusi kilpailu vuorovuosina EYOF-kilpailun kanssa. Näin saadaan tällä ikäluokalle toimintasuunnitelmaan jokavuotinen tapahtuma. Arvokilpailuihin valmistautumisessa päätettiin tehdä yhteistyötä. Valmennuspäällikkö osallistui Olympiaryhmän ja maajoukkueen leirille Floridassa tammikuussa. Triestessä valmennusjohto tutustui Englannin valmennusjärjestelmään LEN:n järjestämässä koulutustilaisuudessa. Myös Unkarin valmennusjärjestelmään perehdyttiin vuoden aikana ensin Montrealissa ja sitten Triestessä. Koulutus II-taso päättyi keväällä ja toinen alkoi syksyllä. Kouluttajina toimivat Ilkka Keskinen, Petteri Laine, Samuli Liinpää, Pekka Rindell, Jaakko Kailajärvi sekä Matti Jääskeläinen. Varalan urheiluopistolla sai VEAT:n päätökseen neljä valmentajaa. Uudella VEAT-kurssilla aloitti neljä uutta valmentajaa. Liitto järjestää kaksi lähijaksoa. Syksyn seminaarin aiheena oli valmentajan monipuoliset taidot. Luennoitsijoina toimivat Harri Hakkarainen, Peter Halén, Mika Kekäläinen, Harri Antikainen (tanssiurheiluvalmentaja), Jani Puhakka, Sami Sorri, Marko Malvela, Susanna Sokka (ADT) sekä Pertti Kemppainen (TANOKE). Muuta Vuonna 2005 FINA teki päätöksen aloittaa nuorten MM-uinnit vuonna Pysyminen mukana kilpailussa arvokisamitaleista vaatii meiltä Suomessa voimavarojen yhdistämistä, toimivaa Urheiluakatemiaverkostoa sekä panostusta valmentajakoulutukseen ja taloudellisia satsauksia maajoukkuetoimintaan Mäkelänrinteen valmennuskeskus Yleistä Vuosi 2005 oli valmennuskeskukselle toiminnallisesti ja tuloksellisesti erinomainen. Se on vakiinnuttanut asemansa valtakunnallisena keskuksena, jossa harjoittelee tällä hetkellä uimareita kahdeksasta eri seurasta. Alueellisesti keskus palvelee koko pääkaupunkiseutua tarjoamalla aamuvalmennusta osana Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemiaa. Paikallisesti valmennuskeskus on järjestänyt valmentajakoulutusta helsinkiläisille uimaseuroille, sekä konsultoinut seuroissa tapahtuvaa valmennusta. Tuloksellisesti vuosi 2005 oli tähän mennessä paras, mistä osoituksena on Matti Rajakylän pronssimitali LREM-uinneissa. Hallinto Johtoryhmä: Rolf Mikkola (pj), Petteri Laine, Simo Tarvonen, Mika Kekäläinen (päävalmentaja, esittelijä). Valmennuskeskuksen neuvottelukunta; Yrjö M. Lehtonen (pj), Veikko Vermilä, Jaakko Salonen, Kari Niemi-Nikkola, Seppo Pitkänen, Rolf Mikkola sihteeri. 17

18 Kilpailutoiminta Uimarit menestyivät hyvin kansallisissa arvokilpailuissa saavuttaen yhteensä 63 mitalia (SM ja NSM). Lisäksi kauden aikana syntyi 9 SE-tulosta. Valmennustoiminta Keskus harjoitteli Mäkelänrinteen uintikeskuksessa, joka tarjosi hyvät puitteet sekä uinti- että oheisharjoittelulle. Ohjelmaan kuului myös leiri Kuortaneen urheiluopistolla yhteistyössä SFI:n kanssa. Valmennuksesta vastasi päävalmentaja Mika Kekäläinen apunaan Jani Puhakka ja Sami Jauhiainen (voimaharjoittelu). Seitsemän valmennuskeskusuimaria osallistui aikuisten ja nuorten maajoukkueiden valmennustapahtumiin. Koulutus- ja kehittämistoiminta Osana Helsingin seurojen valmennuksen kehittämishanketta järjestettiin 3x3 tuntia käsittänyt koulutustapahtuma (25 osallistujaa). Lisäksi keskus järjesti konsultointia helsinkiläisseuroille. Kansainvälinen toiminta Kilpailutoiminta: valmennuskeskuksen osallistujat, MM Montreal (2 uimaria ja valmentaja), NEM Budapest (2 uimaria ja valmentaja), NPM Reykjavik (1 uimari, 3 mitalia), LREM Trieste (3 uimaria ja valmentaja, 1 mitali). Leirit Valmennuskeskusryhmä leireili kotimaassa Kuortaneella sekä ulkomailla Calellassa, Espanjassa ja Nikosiassa Kyproksella. Muuta Valmennuskeskus järjesti yhteistyössä seurojen kanssa hyväntekeväisyystapahtuman, jossa uitiin 24:n tunnin uinnin maailmanennätys. Tuotto lahjoitettiin Plan-kehitysapujärjestölle. Toiminnan arviointi Toimintavuoden 2005 aikana valmennuskeskus saavutti sen aseman, joka sille asetettiin tavoitteeksi. Yhteistyö eri tahojen kanssa oli sujuvaa. Keskuksen kevyt hallintomalli on osoittautunut toimivaksi. Urheilullisesti tulos oli kokonaisuutena arvioiden erittäin hyvä. Toivomisen varaa oli lähinnä siinä, että osalla uimareista paras tulos ei osunut kauden tärkeimpään kilpailuun. Seuraavat kehityshaasteet liittyvät valmennuskeskuksen toiminnan laajentamiseen. Tavoitteena on tarjota valmennusta varsinaisia valmennuskeskusuimareita nuoremmille ikäluokille. Laajentamisen edellytyksenä on allastila ja talousresurssien ratkaiseminen. 3.3 KOULUTUSPALVELUT Yleistä Koulutussektori tarjoaa monipuolisia koulutuspalveluja uimaseurojen käyttöön, jolla tuetaan osaamista uimaseuroissa. Koulutusta on järjestetty ohjaajille, valmentajille, toimitsijoille sekä seuran organisaatiossa toimiville. Koulutusjärjestelmä lähtee Uimaliitossa seurojen tarpeista ja odotuksista. Koulutusta järjestetään seuroille tilauskursseina sekä valtakunnallisina kursseina. Koulutusjärjestelmän rakenne on kuvattu kaaviossa 1. Uimaliiton koulutuspalvelut on jaettu neljään sektoriin, kurssi-, valmennus-, kilpailutoiminta sekä jatko- ja täydennyskoulutus. Kurssitoiminta sisältää lasten, nuorten ja aikuisten kurssit ja valmennustoiminta käsittää jatkuvan valmennustoiminnan sekä muiden lajien (taitouinti, uimahypyt ja vesipallo) valmentajakoulutukset. Jatko- ja täydennyskoulutuksia ovat Syksyn seminaari, asiantuntijaluennot, Uidaan yhdessä -seminaarit ja Home Studyt. 18

19 Ohjaaja- ja valmentajakoulutus on suunniteltu lasten ja nuorten tarpeista lähtien huomioiden eri ikäkausien vaatimukset sekä aikuisten kunto- ja terveysliikunnan tarpeet. Kaikki kurssit sisältävät luentoja ja käytännön harjoituksia, joissa käydään läpi ikäluokalle suunnattua uinnin opettamista ja ohjaamista, ryhmän kanssa toimimista sekä itsensä kehittämistä ohjaajana ja valmentajana. Huippu-uinnin valmennuskoulutuksen tavoitteena on löytää potentiaaliset valmentajatyypit ja ohjata heidät sopiviin valmennustehtäviin ja koulutuksiin. Kilpailutoiminnan sektorilla koulutetaan tuomareita ja toimitsijoita. Uidaan yhdessä -seminaarit on suunnattu seuratoimijoille kuten puheenjohtajille, sihteereille sekä kilpailusihteereille. Räätälöidyt seurojen omat tilauskurssit ovat kasvattaneet suosiotaan. Kokemukset niistä ovat olleet kannustavia. Niissä on voitu huomioida seurojen omat toiveet ja koulutus on ollut painotuksiltaan seuran toiveiden mukainen. Kaavio 1 Ohjaajien ja valmentajien osaamista tuetaan ohjaaja- ja valmentajakurssien lisäksi julkaisemalla asiantuntija-artikkeleja Uinti-lehdessä ja Uimaliiton kotisivuilla. Seminaareissa, ideapäivillä, arvokilpailuissa sekä liiton valtakunnallisilla leireillä järjestetään jatkokoulutusta ajankohtaisista aiheista. Tilaisuuksista julkaistaan yhteenvedot liiton kotisivuilla ja valikoidusta UINTI-lehdessä. Valmentajien erikoisammattitutkintoa suorittavilla on käytössä oma työnohjaajajärjestelmänsä, joka toteutetaan yhteistyössä Varalan Urheiluopiston kanssa. Kouluttajat tapaavat kerran vuodessa yhteisessä kouluttajatapaamisessa, jossa järjestetään heille koulutusta sekä kehitetään koulutusjärjestelmää. Tuotepäälliköiden johdolla ryhmäkohtaiset (vesipeuhula, vesiralli, taso I, II ja III, aikuisten tekniikka, HydroBic) kouluttajat kokoontuvat kehittämään koulutuksen sisältöjä. Kouluttajia kannustetaan ja huolletaan säännöllisesti eri tavoin. Hallinto Koulutussektorin kehittämisestä on vastannut koulutuksen johtoryhmä, johon ovat kuuluneet Petteri Laine, Marja Räikkälä, Riikka Nordström ja Outi Kokko-Ropponen, joka toimii koulutussektorin koordinaattorina. Kouluttajat Kouluttajina ovat toimineet Harri Antikainen, Kaj-Erik Folin, Ursula Haapanen, Harri Hakkarainen, Peter Hálen, Paula Harmokivi, Peter Helenius, Samuli Hirsi, Johanna Kara, Kati Kauravaara, Mika Kekäläinen, Pertti Kemppainen, Ilkka Keskinen, Eeva Ketola, Katja 19

20 Kokkonen, Outi Kokko-Ropponen, Antero Kujala, Petteri Laine, Kirsi Leinonen, Samuli Liinpää, Katja Linnakylä, Anneli Luusuanniemi, Ippe Natunen, Milton Nelms (USA), Riikka Nordström, Helen Ovaska, Jani Puhakka, Tommi Pulkkinen, Teija Reini-Nieminen, Pekka Rindell, Marja Räikkälä, Jaana Sinervuo-Tarula, Sari Sivonen, Susanna Sokka, Sami Sorri, Susanna Syrjänen, Erika Tikka, Hanna Tuomainen, Sami Wahlman, Teija Vihervaara, Tooti Wicklund, ja Pertti Yritys. Kehittämistoimenpiteet Opetussuunnitelma (OPS)-hanke on vuonna 2004 alkanut valmennuksen-, ohjauksen- ja koulutuksen kehittämisprojekti, jota tehdään yhteistyössä neljän uimaseuran kanssa. Pilottiseurat ovat Järvenpään Uintiklubi, Cetus Espoosta, Poseidon Vantaalta ja Simmis Grani Kauniaisista. Tavoitteena on kehittää Suomen Uimaliiton ohjaaja- ja valmentajakoulutusjärjestelmä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin uimaseurassa. Koulutusmateriaalien päivitys on alkanut Vesipeuhula-, Vesiralli ja Taso I -kursseilla. Sisällöt otettiin vaiheittain käyttöön ja kokeiluun syksystä Arviointi ja dokumentointivaihe on käynnissä parhaillaan ja sen on laskettu kestävän vuoden 2006 loppuun. Kouluttajakoulutus Kouluttajakoulutus pidettiin Siuntiossa Teemoina olivat oppiminen ja erilaiset oppimiskäsitykset sekä uusia näkökulmia uintitekniikkaan. Pääkouluttajina olivat Ilkka Keskinen ja Mika Kekäläinen. Tilaisuudessa oli mukana kouluttajia ja OPS- pilottiseurojen edustajia, yhteensä 26 henkeä. Tavoitteet ja arviointi Koulutustapahtumien osalta asetetut tavoitteet saavutettiin. Osallistujien määrä on kasvanut hieman edelliseen vuoteen nähden ja tilauskurssit ovat vakiintuneet seurojen valikoimaan. kursseja Osallistujia Tuottaja KURSSITOIMINTA - Lapset ja/tai nuoret Marja Räikkälä Vesipeuhula (1 ) 2 (15) 19 Vesiralli tilauskurssit (2) 1 (6) 6 (30) 25 (60) Aikuiset Outi Kokko-Ropponen Vesi tutuksi (1) 1 (10) 16 Aikuisten uinninohjaaja (2) 1 (20) 10 Aikuisten uintitekniikka (1) - (15) - Vesijumppa ja HydroBic (5) 5 (100) 72 VALMENNUSTOIMINTA Petteri Laine Taso I (4) 3 (100) 56 Ippe Natunen tilauskurssit (4) 5 (50) 106 Taso II (1) (20) 25 Taso III (1) - (20) - Lajikurssit (uimahypyt, taitouinti ja vesipallo) kts. Lajiryhmien toiminta uimahypyt taitouinti vesipallo Vesa Martikkala Ulla Lucenius Jenni Latvala UINNIN KILPAILUTOIMINTA II luokan tuomari ja toimitsija 441 Vidar Tallqvist I luokan tuomari ja toimitsija 56 Lähettäjä 13 Lajikurssit (uimahypyt, taitouinti ja vesipallo) uimahypyt taitouinti vesipallo 214 Vesa Martikkala Ulla Lucenius Juha Varinowski 20

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO

VUOSI- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO VUOSI- KERTOMUS 2011 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 3 2.1 Talous... 3 2.2 Hallinto... 4 2.3 Jäsenistö... 5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset... 5 3 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Toimintakertomus 2008 ~ 2 ~ 1. YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Suomen Uimaliiton 102. toimintavuosi. Uimaliiton toiminnan perustan muodostaa neljän vuoden välein päivitettävä Uintiurheilu ja -liikunta

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Toimintakertomus 2007 ~ 2 ~ 1. YLEISTÄ Vuoden 2007 aikana Uimaliiton toiminnassa keskityttiin erityisesti Uintiurheilu- ja liikunta 2012- strategian perustana oleviin toimintoihin, joita

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2006 1 YLEISTÄ

VUOSIKERTOMUS 2006 1 YLEISTÄ VUOSIKERTOMUS 2006 1 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli merkittävä suomalaisen uintiurheilun historiassa, sillä viime vuonna vietettiin Suomen Uimaliiton 100-vuotisjuhlavuotta. Uimaliiton 100-vuotisjuhlavuosi käynnistyi

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO

TOIMINTA- KERTOMUS SUOMEN UIMALIITTO TOIMINTA- KERTOMUS 2010 SUOMEN UIMALIITTO 2 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1. YLEISTÄ... 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO... 4 2.1 Talous... 4 2.2 Hallinto... 5 2.3 Jäsenistö... 6 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset...

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2006

SUOMEN UIMALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2006 SUOMEN UIMALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Liittohallituksen esitys syysliittokokoukselle 19.11.2005 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä sivu 3 2. Talous sivu 4 3. Tukitoiminta sivu 4 4. Seuratoiminta - Uimaseura

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X Kilpailutyöryhmä 3/2018 Aika: 30.3.2018 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X jäsen Krister Fogelberg X X

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2004

SUOMEN UIMALIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2004 1. YLEISTÄ Vuosi 2004 oli Suomen Uimaliiton 98. toimintavuosi. Uimaliiton toiminnan perusta on Uintiurheilu 2006 toimintaohjelma, joka korostaa erityisesti seuratoiminnan elinvoimaisuutta. Huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 3/2015

Uimaliiton liittohallitus 3/2015 Uimaliiton liittohallitus 3/2015 Aika: 10.2.2015 klo 16.30-20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105 A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Lotta

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 1/2014

Kilpailutyöryhmä 1/2014 Kilpailutyöryhmä 1/2014 Aika: 26.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X X (Skype) jäsen Johanna

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITTO FINSKA SIMFÖRBUNDET RY UINTIURHEILU JA LIIKUNTA 2012

SUOMEN UIMALIITTO FINSKA SIMFÖRBUNDET RY UINTIURHEILU JA LIIKUNTA 2012 SUOMEN UIMALIITTO FINSKA SIMFÖRBUNDET RY UINTIURHEILU JA LIIKUNTA 2012 UINTIURHEILU JA -LIIKUNTA 2012 Suomen Uimaliitto on yli 130 uimaseuran lajiliitto. Liiton tarkoituksena on toimia sääntöjen mukaan

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2015

Seurakysely toimintavuodelta 2015 22.1.2016 11.06 Seurakysely toimintavuodelta 2015 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 5/2014

Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Aika: ke 4.6.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014 Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä Uimahallifoorumi 2.10.2014 Suomen Uimaliitto tänään 130 jäsenseuraa, joissa jäseniä noin 45 000 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 4/2013

Uimaliiton liittohallitus 4/2013 Uimaliiton liittohallitus 4/2013 Aika: Paikka: 26.27.4.2013 Läntinen Rantakatu 35, Turku Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X varapj Tero Matkaniemi X jäsen Matti Alpola

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2013

Seurakysely toimintavuodelta 2013 Seurakysely toimintavuodelta 2013 Taustatiedot Seura Alavuden Urheilijat Aurajoen Uinti Borgå Simmare-Porvoon Uimarit Brahean Uimarit Cetus Espoo Ekenäs Simsällskap Eura Swimming Team Euran Työväen Urheilijat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 3/2014

Uimaliiton liittohallitus 3/2014 Uimaliiton liittohallitus 3/2014 Aika: ti 4.3.2014 klo 16.00-19.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA!

UIMALIITON STRATEGIA VEDESSÄ ON VIRTAA! UIMALIITON STRATEGIA 2017-2020 VEDESSÄ ON VIRTAA! Visiomme: Halutuin laji huipulla! Missiomme: Kehitämme uimataitoa ja uintiurheilua yhdessä uimaseurojen kanssa, jotta: - vesiliikunnasta muodostuu mahdollisimman

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 13/2017

Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Uimaliiton liittohallitus 13/2017 Aika: ma 18.12.2017 klo 17.11-20.45 Paikka: Holiday Inn Helsinki City Centre, Elielin aukio 5, 00100 Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 4/2017

Uimaliiton liittohallitus 4/2017 Uimaliiton liittohallitus 4/2017 Aika: ma 3.4.2017 klo 16.30-20.25 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki tai Skype Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Marjukka Palin

Lisätiedot

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma 18.6.2015 Suomen Uimaliiton antidopingohjelma Termit ADT WADA FINA LEN IPC Uintiurheilu Suomen Antidopingtoimikunta ry Maailman antidopingtoimisto Kansainvälinen uimaliitto Euroopan uimaliitto Kansainvälinen

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2 4. KANSALLINEN TOIMINTA 7 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8

1. YLEISTÄ 2 4. KANSALLINEN TOIMINTA 7 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ 2 2. TUKITOIMINTA 3 Talous- ja markkinointi Viestintä Tietotekniset palvelut 3. OLOSUHDEASIAT 7 4. KANSALLINEN TOIMINTA 7 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8 6. NUORISO-,

Lisätiedot

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA

KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA KAUKALOPALLON JA RINGETEN VALINNAT 2015-2019 SINISTÄ VETOVOIMAA TAUSTAA Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliiton ensimmäinen strategiatyö käynnistyi syksyllä 2014 Suomen Ringetteliiton ja Suomen Kaukalopalloliiton

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 2/2013

Uimaliiton liittohallitus 2/2013 Uimaliiton liittohallitus 2/2013 Aika: Paikka: 14.2.2013 klo 16.00-19.35 Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X varapj Tero Matkaniemi,

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 8/2013

Uimaliiton liittohallitus 8/2013 Uimaliiton liittohallitus 8/2013 Aika: 6.7.2013 klo 11.00-15.00 Paikka: Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Rautpohjankatu 6, 40700 Jyväskylä Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj

Lisätiedot

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Me yhdessä 2017 Ehdotus syyskokoukselle 29.10.2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Liittomme * 86 jäsenyhdistystä * Jäsenyhdistyksissä on n. 10 työntekijää * Liitolla on 5 työntekijää * 9 aluetta

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2008

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2008 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ 3 2. TUKITOIMINTA 4 Talous ja markkinointi 4 Viestintä 5 Tietotekniset palvelut 6 Lajipalvelut 6 3. OLOSUHDEASIAT 6 4. KANSALLINEN TOIMINTA

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2009 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 2. TUKITOIMINTA...5 Talous ja markkinointi...5 Viestintä...6 Tietotekniset palvelut...7 Lajipalvelut...7 3. OLOSUHDEASIAT...8 4. KANSALLINEN

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sanna Lauslahti X X jäsen Tiina Kivisaari X ilm. esteestä jäsen Tuire Pulkkinen

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sanna Lauslahti X X jäsen Tiina Kivisaari X ilm. esteestä jäsen Tuire Pulkkinen X Pöytäkirja Kokous 15/2011 Holiday Inn Helsinki West -Ruoholahti Sulhasenkuja 3 Esityslista Aika ja paikka 13.12. 2011 klo 16.30-18.30 X Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Mastersvaliokunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 12.4.2011 Masters Finnish Records, 25 m pool Uudet ennätykset Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Antti Kasvio TapU 22.70 7.2.1998 Espoo B (30-34) Janne Virtanen

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Vuosikertomus 2007 ~ 2 ~ SISÄLLYS 1. YLEISTÄ 3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO 4 2.1 Talous 4 2.2 Hallinto 4 2.3 Jäsenistö 5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset 6 2.5 Kansainvälinen järjestötoiminta

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (5) x Pöytäkirja Kokous 1/2012 Esityslista Aika ja paikka 21.1.2012 Tikkurilan kopiopalvelu Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. jäsen Krister Fogelberg X esittelijä Riku Riikonen X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. jäsen Krister Fogelberg X esittelijä Riku Riikonen X X Kilpailutyöryhmä 1/2017 Aika: 21.1.2017 klo 13-15.30 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X jäsen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO

SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUOMEN UIMAOPETUS- JA HENGENPELASTUSLIITTO SUH SUH perustettiin 20.11.1956 perustajajärjestöt: SUiL, MLL, SPR, SVUL,TUL,SFI,FH ja KLL. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton missio on uimataidon ja

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. jäsen Krister Fogelberg X esittelijä Riku Riikonen X x

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. jäsen Krister Fogelberg X esittelijä Riku Riikonen X x Kilpailutyöryhmä 7/2017 Aika: 6.11.2017 klo 17.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X x liittohallitus Emilia Uusitalo X jäsen Krister

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2016

Seurakysely toimintavuodelta 2016 Tämä on kyselyn esikatselu. Annettuja vastauksia ei tallenneta. Seurakysely toimintavuodelta 2016 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 12/2017

Uimaliiton liittohallitus 12/2017 Uimaliiton liittohallitus 12/2017 Aika: ti 28.11.2017 klo 16.00-20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman x jäsen Antti Wihanto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 245 (350) henkilöä, koostuen

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan ohjesääntö.

Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan ohjesääntö. Hämeentie 105 A FIN-00550 Helsinki Tel. +358 44 5490 300 Fax +358 9 5840 0496 finnish.swimming@uimaliitto.fi www.uimaliitto.fi Sääntömuutoesitys 1: Organisaatiomuutokseen tarvittavat muutokset sekä vaalivalmistelutoimikunnan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Simmiksen vanhempainilta. 23.9.2013 Mäkelänrinteen lukion auditorio

Simmiksen vanhempainilta. 23.9.2013 Mäkelänrinteen lukion auditorio Simmiksen vanhempainilta 23.9.2013 Mäkelänrinteen lukion auditorio Asialista 1. Hallitus ja ajankohtaiset asiat 2. Päävalmentajan puheenvuoro 3. Nuorten valmennuspäällikkö Helena Toivaisen puheenvuoro

Lisätiedot

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Kempeleen Pyrintö - Uinti 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärä ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 350 henkilöä, koostuen seuran

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X. Xpaikalla 18.00

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X. Xpaikalla 18.00 Kilpailutyöryhmä 5/2018 Aika: 8.5.2018 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen liittohallitus Emilia Uusitalo jäsen Krister Fogelberg

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA Suomen Uimaliitto TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 2. TUKITOIMINTA... 5 2.1 Talous ja markkinointi... 5 2.2 Viestintä... 6 2.3 Tietotekninen toiminta... 7 2.4 Lajipalvelut... 8 3. OLOSUHDEVALIOKUNTA...

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

x Pöytäkirja Kokous 03.08.2013 klo 12.00 Kuusikkotie 5 b 1,01380 Vantaa

x Pöytäkirja Kokous 03.08.2013 klo 12.00 Kuusikkotie 5 b 1,01380 Vantaa Pöytäkirja Kokous Esityslista Aika ja paikka 03.08.2013 klo 12.00 Kuusikkotie 5 b 1,01380 Vantaa 3.8.2013 Taitouinnin asiantuntijaryhmä Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Suna Ippe Rautavaara,

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009

VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry. Koulutusstrategia 2009 VALMENTAJA AKATEMIA Järvenpään Kehäkarhut ry Koulutusstrategia 2009 TAVOITTEET Missio: Järvenpään Kehäkarhut ry:n Valmentaja Akatemia toimii aktiivisena kamppailulajien valmentajien, tuomarien ja muiden

Lisätiedot

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous

2. TALOUS JA YLEISHALLINTO. 2.1 Talous Suomen Uimaliitto Vuosikertomus 2008 ~ 2 ~ SISÄLLYS 1. YLEISTÄ...3 2. TALOUS JA YLEISHALLINTO...4 2.1 Talous...4 2.2 Hallinto...4 2.3 Jäsenistö...5 2.4 Liiton jäsenyydet ja edustukset...6 2.5 Kansainvälinen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012

SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012 SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012 Myönnetyt Seuratuet 2012 Seuratoiminnan kehittämistuen saajat 2012 on valittu. Tukea haettiin 1359:llä hakemuksella yhteensä 8,6 miljoonaa euroa. Tukea oli jaossa 1 140 000.

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien järjestäminen

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata Masters Finnish Records, 50 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata Masters Finnish Records, 50 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata 4.9.2017 Masters Finnish Records, 50 m pool Miehet / Men Uudet ennätykset 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 22,34 25.10.2014 Jyväskylä B (30-34)

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA

ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus Ammatillisen koulutuksen järjestäjät SKILLS-HUIPPUVALMENNUSYKSIKKÖ HAKU 2015 2017 SKILLS-LAJIPÄÄLLIKÖIDEN JA -VALMENTAJIEN NIMEÄMINEN Skills Finland hakee huippuvalmennusyksiköitä, lajipäälliköitä ja valmentajia

Lisätiedot

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Piirileirien Seurat,

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot