Waltikka-turnaus päätökseen
|
|
- Eero Mattila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Waltikka-turnaus päätökseen Finaalissa kohtasivat toisilleen tutut oululaiset. Viikonloppuna oli Valkeakosken kentillä vilskettä, kun normaalien sarjapelien lisäksi ohjelmassa oli C15-poikien Waltikka-turnaus. Tämä oli nyt kolmas kerta, kun 01-poikien turnaus järjestetään tällä konseptilla. Monet joukkueet ovat olleet mukana vuoden 2014 SPL-turnauksesta. Aiempina vuosina voiton oli aina korjannut Ilves, kaataen finaalissa niin GBK:n kuin isäntäseura Hakankin. Tälle vuodelle kokoon saatiin 10 hyvätasoista joukkuetta. Joukkueet oli jaettu kahteen lohkoon, joissa pelattiin yksinkertainen sarja. Lopulliset sijoitukset saatiin aikaan sunnuntain sijoitusotteluissa. Näin kaikki joukkueet saivat 5 kovaa peliä viikonlopun aikana. A-lohkoa hallitsi OLS, joka voitti kaikki pelinsä maalisuhteella Pronssiotteluun selvisi perinteinen turnausjoukkue MasKi, joka voitti muut pelinsä, mutta kaatui lauantai-illan ratkaisevassa OLS-ottelussa tiukkojen vaiheiden jälkeen luvuin 1-0. JJK sijoittui lohkossa kolmanneksi, Ylöjärven Ilveksen ja Tampereen Palloilijoiden yhdistelmäjoukkue neljänneksi ja Haka juniorit viidenneksi. Oululaisten kontrollin turnauksesta sementoi Oulun Rotuaarin Pallo, joka voitti hyvin tasaisen B-lohkon. GrIFK päätyi
2 tasapisteisiin oululaisten kanssa, mutta keskinäisen ottelun 2-0 voitto tiesi ORPalle menolippua turnauksen finaaliin ja GrIFK:lle pronssiotteluun. HPS taisteli hienosti lohkokolmoseksi, TKT neloseksi ja edellisten vuosien mestari Ilves viidenneksi. Masalan Messi Lauri Lehtinen Sijoitusottelut pelattiin sunnuntaina juuri rankkasateiden loputtua. Kokonaan oululaisessa finaalissa OLS kaatoi ORPan 4-1. Finaalissa maalintekoon intoutuivat ORPan Roope Heikkinen sekä Rasmus Karppinen, Ville Korkala ja Sami Sipola OLS:sta, yksi maali merkittiin omaksi maaliksi. Waltikka-turnauksen mestari on siis Oulun Luistinseura, joka voitti kaikki ottelunsa ja varmasti ansaitsi pokaalinsa. Onnittelut Ouluun! Pronssia pokkasi GrIFK, joka kaatoi Uudenmaan sisäisessä kamppailussa Masalan Kisan luvuin 2-1. JJK voitti HPS:n hyvätasoisessa taistelussa viidennestä sijasta osumin 3-0. Pirkanmaalaiset joukkueet ottelivat sijoista YIlves/TaPa voitti TKT:n rankkareilla 3-2 (2-2) sijoittuen seitsemänneksi ja viime vuoden finaalin uusinnassa Ilves tyrmäsi Haka juniorit 8-0. Turnauksen maalipörssin voitto matkasi jälleen Kirkkonummelle, kun viime vuoden maalipyssy Lauri Lehtinen uusi tittelinsä
3 osumalla tämän vuoden kilpailuissa 8 kertaa. Haka juniorit kiittävät kaikkia osallistujia, talkoolaisia ja Hotelli Waltikkaa turnauksen onnistuneen toteutuksen mahdollistamisesta. Kiitos! Ottelut Taulukko ja maalintekijät C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0 Lisää pituutta heti! Hirvee flow päällä niin kaikki onnistuu. Mistä se on tullut, en tiedä. Mutta nautitaan. Ja joka hetkestä, kun se on päällä. Kaikki onnistuu. Yksikössä että monikossa. Kait se Running man -video on tehtävä, kun tuli uhottua. Vaikee enää parantaa. Kun hyvää yrittää, niin priimaa pukkaa, sano. Laskin videolta ainakin kaksi 6:n syötön kombinaatioita. Monia 4-5-syötön pienpelejä. Kirsikkana 4:llä syötöllä omasta päästä ja 2-0. Ja ahtaissa paikoissa aivan kuin olis vain treenattu paskaa. (toim. huom. : eräs tunnettu ja tykätty
4 lämmittelyyn käytetty treenimuoto) Odotusarvo oli kyllä vähän toinen, kun toppariosastoa jouduttiin taas rukkamaan. Tämä söi keskikentän koostumusta. Tai näin siis luultiin. Ryhmitys taas 4-4-2, jossa keskikenttä pelasi Maalissa melkein-turisti-samu. Hyvä ohjaus alhaalta ja hyvällä huudoilla ulos maalista hakemaan selkeitä koppeja. Toppari Olli ja Vikke olivat paremminkin Stoppareita, ohittamattomat. Nopeakinttuiset, vahvat kaverit ajettiin laitoihin ja päädystä yli. Alun ajelussa Viken selkä otti itseensä (taas), mutta onneksi pystyi jatkamaan koko pelin. Tuskan yli. Laidoilla Otto ja Joonas pistivät itsensä 110% likoon ja pelasivat oikean kamppailupelin. Hyökkäyspäässä otettiin kaverin hyökkääjät sopivasti kiinni, että avaukset olivat vaikeita. Ja pienpelikombinaatiot sujui kuin tanssi. Nyanssi; kun Otto meni antamaan kulmaa oikealta, niin Joonas vaihtoi siksi aikaa puolta, että tasapaino puolustussuntaan säilyi. Ville tuli Oton tilalle toisella puoliajalla. Karvasi hyvin kaverin vahvoja hyökkääjiä vastaan ja pisti muutaman syöttökombinaation liikkeelle. Hyvä peli kuten Raumallakin. Myös keskikentän pohjalla Jommi on löytynyt valtakuntansa. Kukaan ei hypi silmille, eikä kukaan kulje läpi ilman lupaa. Peli oli kuin sambaa ja syötöt napsui (jälleen) mukavasti jalkaan. Sampo oli nostettu Viken tilalle ja keskikentällä kävikin pienoinen puhuri Metsäkansasta. Hurrikaani ei väistellyt ja linkosi kavereita sivuun. Passit osui kohdalleen ja muutama vetopaikkakin oli. Keskikentän Kuljetusliike Oy, toimarina Make, lirutteli palloja sinne ja tänne. Ja kun kaveri meni shinne, Make olikin
5 jo täällä. Ja sillä aikaa, kun ne mietti, mitä tapahtui, Make pisti pallon pömpeliin. Tärkeitä, ratkaisevia maaleja. Ylemmän keskikentän vakiovirkaa hoiteli alivaltiosihteerin ilmeettömyydellä, Antti. Tre-Quartista sivistyskielillä. Ja homma toimii, kuin junan vessa. Piilokärkenä vaikeutti kaverin avauksia, ohjaili palloja laitoihin ja syötteli Heneä ja Nikkeä linjojen taakse. Antti ei huido eikä haudo, vaan pallo saa kyytiä. Vaihdon jälkeen tontille tuli Petrus, joka pääsi maalinkin makuun. Tärkeä maali, joka lopullisesti katkaisi vastustajan selkärangan. Hyökkäyksessä, Nikke ja Hene, teki taas hartiavoimin töitä ylös ja alas. Järkevät kaartojuoksut, joilla saatiin kaverin avaukset sekaisin. Loivat itse vielä paikkoja toisilleen. Varsinkin Hene on oikea syöttökone, joka tarjoilee hopealautasella maalipaikkoja. Nyt asiakkaina oli Make ja Petrus. Vain huonolla onnella maalinumerot jäivät 3-0. Hirvee kunto jätkillä, ei voi muuta sanoa. FC HAKA on noussut mukavasti viidenneksi. Huohottaa Ilveksen niskaan pisteen päässä. Seuraava peli on sarjakakkosta FC Jazzia vastaan. Ei lähretä nöyristeleen Pysykää terveinä. Ja venytelkää. Ei loukkantumisia..pliis! FC HAKA j kokoonpano: Samu (1), Antti (4), Sampo(7), Ville(9), Joonas(10), Joonas(14), Henrik(15), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus (31), Petrus(38), Otto(42) FC HAKA j KaaPo 3-0 maalintekijä(syöttäjä): 28 : (-) 50 : (15)
6 70 : (15) Seuraava peli: FC Jazz- FC HAKA j Herralahti, Pori (tekonurmi) Sunnuntaina :30 C15 Pojat AL: Pallo-Iirot FC HAKA 0-5..niks..naks 0-3 Ketsuppia! Running man -video? Maalihanat auki kauden parhaalla pelillä. Kenttä tasapainossa ja onnistumista tuli joukkueena ja yksilöinä. Pukukopista huokui jo ennen peliä rento tunnelma. HAKA dominoi koko peliä alusta loppuun. Iirot pelasi kuitenkin kovaa ja varsinkin pelin loppua kohden kopisi koko ajan. Ja kun palloon ei keritty, niin lätkätaklauksia tuli myöhässä. Onneksi tuomari oli hereillä. Ryhmitys edelleen 4-4-2, jossa keskikenttä pelasi Maalissa Samu oli alkua lukuunottamatta turistina. Alussa toki muutama tärkeä seivi. Topparipeli Ollin ja Niilon kautta jatkui hienosti siitä, mihin TPS pelissä jäi. Laidoilla Otto ja Viki nousivat
7 aktiivisesti hyökkäämään ja pitivät pelin leveänä. Myös keskikentän pohjalla Jommi jeesasi toppareita ja generoi lähes jokaisen HAKAn hyökkäyksen. Videolla clippi, kuinka tehdään näkymätöntä työtä. Näitä juttuja arvostavat pelimiehet. Keskikentän valta-akselin muodostivat taas Make ja Vikke. Make laittoi Iirojen keskipuolustuksen solmuun usemmin kuin kerran. Ja sooloja ja maaleja tuli Makelle pelin lopussa kuin liukuhihnalta. Piilokärkenä aloitti Antti ja vaihdon jälkeen Aku. Antti piti itsensä hyvin sijoittuneena hyökkäyksen ja keskialueen välissä ja jakeli nättejä syöttöjä. Ei päässeet välit kasvamaan. Hyökkäyksessä, Nikke ja Hene, käyttivät päätään. Kaksi ensimäistä maalia tehtiin päällä. Muutenkin taas vahva pelin sekä ylös että alaspäin. Mitä vielä? Ai, niin psykologiaa! Turha mussutus tuomareille tai muille ja kuumeneminen pois. Kaikkien fokus enemmän kaverin kannustamiseen ja eritoten positiiviseen sellaisen. Kaikki tekevät virheitä. Ja jokainen itse tietää kun mokaa. Muutama tsemppi-kommentti omalle kaverille virheen sattuessa vaikuttaa henkeen enemmän kuin mikään muu. Seuraava peli on KaaPoja vastaan kotona. Jos tämän voitatte niin tehdään se Running man video. FC HAKA j kokoonpano: Samu (1), Antti (4), Ville(9), Joonas(10), Aku(11), Henrik(15), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus (31), Otto(42), Niilo(44) FC HAKA j Palllo-Iirot 0-5 maalintekijä(syöttäjä): 20 : (15)
8 30 : (21) 49 : (21) 78 : (15) 80 : (-) Seuraava peli: FC HAKA j KaaPo Tehtis Sunnuntaina :00 C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0 Australia voittaa jalkapallon EM-kisat? C15 AL FC HAKA-TPS 1-0 Soccer is not just about scoring. It s about winning. Voitto oli tärkeintä. Päästiin sarjan keskivaiheille. Ja mikä vielä tärkempää, pelissä oli nähtävissä paljon hyvää. Oma maali puhtaana, syötö napsuivat omille ja pidettiin palloa. Ja onnistuttiin tekemään se maali. Yleensä ainakin yksi maali tarvitaan voittoon, sano Bubi Wallenius.
9 Kenttäryhmitykselle löytyi vihdoin mukava balanssi lähtökohtaisesti, jossa keskikenttä pelasi Muutamia onnistuneita vetoja: uutta topparikalustoa edusti Niilo ja maalissa Antti, apuja -02-pojilta. Kuten nollatuloksesta voidaan päätellä maalivahtipeli onnistui. Alussa muutama todella tärkeä koppi Antilta. Puolustuksessa topparipelin natsaaminen yllätti. Tällä esityksellä paikka on jatkossa Niilon ja Ollin. Sijoituminen oli hyvää, avaukset onnistuivat. Nailolta löytyy jalkaa jopa linjan taakse pitempiin avaukseen. Laidoilla Otto ja Joonas V. jaksoivat tehdä töitä ylös sekä alas. Moderneja pakkeja. Hyvää pelinlukua ja katkoja, joista nousuun. Maalipaikoille vaan aggressiivisesti. Omissa hyökkäyksissä vielä vähän tarkkuutta paitsioiden kanssa ja leveyden hakemista sivurajalta saakka niin hyvä tulee. Keskikentällä Jommi yllätti. Ainahan se peli on hyvää, mutta nyt myös jaksoi pelata koko pelin. Fiksua. Alimpana Pirlona, haki palloa välillä toppareiden välistä, jakoi palloa hyvin ja oli aina pelattavana. Keskikenttä hyrräsi taas Maken ja Vikken voimin. Pelin rytmittäminen ja pallon jakaminen sujui mallikkaasti. Samoin vastustajan hyökkäysten katkominen. Nämä kaverit pelailevat B- poikien pelejäkin, joten odotuksetkin ovat hieman kovemmat. Jonkin verran enemmän omia laadukkaita ratkaisuja joukkue tarvitsee tältä duolta: hyviä vetoja, juoksuja linjan läpi maaleja. Viitsisittekö ettexviitsi? Piilokärkenä hääri Petrus, jonka selkävaivat ottivat lopulta miehestä voiton ja Ville tuli tilalle. Suuri sääli ja huoli, koska parhaimmillaan Petrus on todella tärkeä linkki joukkueen hyökkäyksessä. Ja tekee maaleja. Toivottavasti Petruksen selkävaivoihin löydetään ratkaisu. Hyökkäyksessä pelasivat Niklas ja Henrik. Molemmat tekivät
10 pitkän päivätyön pallon perässä. Ja hyvällä tuloksella. Späde haistoi maaliin johtaneen tilanteen hienosti ja pisti pallon varmasti reppuun. Vasemmalla. Jälleen osoitus vasurin tärkeydestä. Ja ehkäpä oikeajalkaiselle vasemmalla ampuminen vaatii luonnostaa tarkempaa keskittymistä vetoon ja siten onnistuu. Henrik hoiti laajaa tonttiansa hienosti sekä ylös että alas. Umpi-oikeajalkaiselle Henelle oikea laita oli ehkä hieman epäkiitollinen puoli maalintekoa ajatellen. Toisaalta nousut ja keskitykset onnistuivat loistavasti. Lisää itsekkyyttä ja Hene olisi tehnyt tilastomerkinnän. Sitä voisi tarjota Späde. Toisessa aallossa on aika usein kavereita hyvällä sektorilla tyhjän panttina. Muuten Späde oli pelipäällä ja jaksoi tehdä kiusaa vastustajan alakerralle koko pelin ajan. Paikkoja oli taas useita, mutta tärkeintä oli, että ainakin yksi meni sisään. Missä vielä voisi parantaa? No, ainakin ajattelua. Pelin sisällä pitää paremmin sopeutua väsymykseen ja mukauttaa omaa peliään siihen. Väsyneenä keskittyä entistäkin paremmin siihen pikku-pikku hetkeen eli hyvään ja helppoon syöttöön. Ja, jos ja kun, on yksin keskellä useita vastustajia, niin malttia ja yritystä pelata omille yleensä alas. Ei se alaspäin pelaaminen ole rikos. Näillä eväillä seuraavan peliin, joka ns. 6-pisteen ottelu. Pallo-Iirot on samoissa pisteissä ja seuraavan vieraspelin vastustaja. 10. kesäkuuta ja jalkapallon EM-kisat alkaa. Ja Australia voittaa. Kun Euroviisuihinkin pääsivät. FC HAKA j kokoonpano: Samu (1), Antti (4), Ville(9), Joonas(10), Aku(11), Joonas(14), Henrik(15), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus (31), Petrus(38), Otto(42), Niilo(44), Antti (26)
11 FC HAKA j TPS valk. 1-0 maalintekijä(syöttäjä): 41 : (31) Seuraava peli: Pallo-Iirot FC HAKA j (RAUMA) Äijänsuo Sunnuntaina 22.5 C15 Pojat AL: Ilves Kelt. FC HAKA 3-0 ja FC HAKA SalPa 1-3 Peli on pahasti sekaisin. Valmennus on yrittänyt erilaisilla peluutuksilla ja formaateilla paikata muutaman avainpelaajan puuttumista rosterista. Huonolla ja erittäin huonolla tuloksella. Jahka se permanentti löytyy, joka tuo peli-ilon ja tasapainon, niin ohessa linkki Helsingin Sanomien artikkeliin Lätkähuuman ja nuorten leijonien menestyksen takaa löytyy henkinen valmentaja Melina Niemi. Jutussa on monta hyvää pointtia. Siitäkin, miten ei pidä menetellä. Saa käyttää, muttei ole pakko. Yksi suora lainaus, miten Antti Raanta valmistautuu peliin: Hän hengittää rauhallisesti ennen kuin pukee varusteet ja käy mielessään läpi parhaita pelisuorituksiaan. Näin
12 mieli rauhoittuu ja stressihormonitaso laskee. Sillä mieli ei pysty erottamaan, mikä on mielikuvitusta ja mikä totta. Aivoille on ihan sama, teetkö jotain konkreettisesti vai onko se vain mielikuvaa, Niemi kertoo. Seuraava peli: FC HAKA j TPS valk. 18:00 Tehtis Lauantai 14.5 C15 Pojat AL: FC HAKA MuSa YJ 2-0 Voitto ku voitto. Ensimmäinen kotiottelu ja pieni kasvojenpesu edelliseen vieraspeliin verrattuna. Tämä kaikki tietenkin edellisen kirpeän otteluraportin ansiota. Liikoja vaihtomiehiä ei ollut nytkään, mutta taustojen sinnikäs soittelu toi kaksi haaviin. Rosteri oli hieman aiempaa parempi. Kenttä ei ollut alussa ihan balanssissa: uudet toisella ja vanhat toisella laidalla. Pete, joka tuurasi Jonia, korjasi puoliajan jälkeen tilannetta. Muuten perinteinen Maalissa Samu otti muutaman tärkeän kopin heti alussa.
13 Jatkossa hommat väheni ja urakka keveni. Avaamista syytä miettiä. Ketä kentällä on ja millä puolella. Viitaten tuohon balanssiin. Puolustukseen kaivataan vanhoja tekijöitä, kuten Tuomasta tai uusia, kuten Tuukkaa. Nyt puolustukseen jouduttiin uhraamaan Make ja se näkyi keskikentän hallinnassa. Toppariosastolla pallon tuonti oli hieman yksipuolista. Puolenvaihto tuntui olevan jotain aivan tuntematonta, joten pallo palautettiin sinne mistä se tulikin. Sumppuun. Miksi? Samulla on jalkaa ja häntä voi käyttää paljon enemmän puolenvaihdoissa. Keskikentällä Vikke oli pelipäällä ja jaksoi juosta ylös ja alas. Mutta hutiloituja kuoletuksia ulkosyrjällä neppaillenjotka sitten varmasti menetti. Petrus jaksoi juosta ylös. Ja ylös. Ja yhä vain ylemmäs. Tompan rinnalle ja ohi, jolloin Tomppa joutui jäämään alemmas. Ajatus lienee, että Tomppa on kärkimies. Muulla keskikentällä on jaksamisen kanssa vähän niin ja näin. Tämänkin takia olisi tärkeää, että yksi keskikenttämies ei karkaa kärkeen. Nousevalle topparille tai alemmalle keskikentälle kaikki tarjoaa selkää. Hyökkääjien reaktion vielä ymmärtää, mutta keskikenttäkin. Jos olet keskikenttämies ja alempaa joku tuo palloa ylös varmista ja siirry vastakkaiseen suuntaan niin, että olet pelattavissa. Ei ylöspäin. Hyökkäyspää oli iskussa, kun Tomy ja Hene olivat rivissä. Tai iskussa ja iskussa, normaalia tuhlailua, mutta paikkoja oli yltäkyllin vaikka tusinaan maaliin. Levittäminen riittävän lähelle sivurajaa menee huonosti. Sekä Tompalta että Heneltä. Ja olisihan se hienoa, että se eka kosketus olisi hyvä ja toka jäätävä viimeistely. Erikoistilanteet, varsinkin kulmat, ovat suoraan sanoen tylsiä. Juoksut ja sijoittuminen on poskellaan. Kulmista vähintään puolet pitäisi antaa lyhyenä. Mutta sitä pitää
14 harjoitella, jos sen haluaa toimivan. Alla oleva clippi on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Aika paljon on matkaa tällä joukkueella huippusuoritukseen. Sarja on vasta alussa, joten tilaisuuksia on runsaasti. Kasvun paikkoja on monelle. Kehittymistä, juoksukuntoa ja vastuunkantajia tarvitaan. Jos ja kun Tomppa pelaa B:n pelejä, niin viimeistelijää kaivataan. Kenestä silloin meidän Mahrez? Tai Alli? Ai niin, kevään paras uutinen, Per Juventus 5 Scudetto in fila! Ja Leicesterin on parasta mitä englantilaiselle jalkapallolle tai ylipäätään jalkapallolle on tapahtunut vuosikausiin. Tomppa Vikke Samu
15 FC HAKA j kokoonpano: Samu (1), Antti (4), Joonas(10), Joonas(14), Henrik(15), Vikke(21), Olli(27), Santtu(28), Markus (31), Tomy(35), Petrus(38), Otto(42), Niilo(44) FC HAKA j MuSa YJ 2-0 maalintekijä(syöttäjä): 30 : (15) (35) Seuraava peli: FC HAKA j Ilves Kelt.(TRE) 20:15 Ikuri Keskiviikkona 27.4 C15 Pojat AL: TKT FC HAKA 4-1 Alueliiga pyörähti käyntiin Hakan osalta vieraspelissä Tampereella TKT:ta vastaan. Tuttu vastustaja ja odotusarvona oli melko tasainen peli. Viimekaudella HAKA vei TKT-pelit kotiin. Tämä kausi näyttää olevan erilainen. Ja
16 tapaa. erilainen monella Kauteen ollaan lähdössä kahdella joukkueella. Pelataan Alueliigaa ja Piiriliigaa. Pitäisiköhän olla huolestunut, kun edes yhteen joukkueeseen, Alueliigaan, ei saada yhtään vaihtomiestä ja joukkuetta raavittiin kasaan viime hetkiä myöten. Ja pitäisiköhän olla huolestunut, kun joukkueen taistelutahto on nolla kauden ekassa pelissä. Pitää siitä huolestua. Nyt on jokaisen katsottava peiliin. Videotarkastelua ei pysty katselemaan kuin 20minuuttia kerrallaan. Ei me voida olla näin huonoja. Ei kaikki syötöt voi mennä kaverille. Ei jokaista kaksinkamppailua voi hävitä. Ei kaikilta voi loppua kunto. Nyt pari askelta taaksepäin ja aloitetaan alusta. Peli lähtee yksinkertaisista asioista. Kommunikaatio, puolustaminen, hyökkääminen. Kommunikaatio on sekä ääntä että itseluottamusta. Kommunikaatio EI ole sitä, että tiuskitaan, kiroillaan, huudetaan taivaalle tuskaa huonosta suorituksesta ja kerätään niin mitä? sääliä? huomiota? Grow some balls! Asia nr.1: puolustetaan joukkueena. Tullaan pallon alle, kun kaverilla on pallo. Ja nimenomaan HYÖKKÄÄJÄT tulevat, kuin tuli perseen alla, KESKIVIIVAN ALAPUOLELLE saakka puolustamaan. Asia, minkä Claudio Ranierikin on vaatinut Vardylta Leicesterissä. Kaveri takaisin kiinni, jos pallo menetetään. Mikään ei syö niin kuin se, että on saanut kaverilta pallon jo, mutta se voittaa sen heti takasin. Ei saa luovuttaa. Ei koskaan. Kun kaverilla on pallo, yksi karvaa ja muut PITÄÄ VAPAAT MIEHET. Eli ei riitä, että katsoo, missä pallo on ja kenellä,
17 on katsottava myös, missä kaverin kaverit on ja peitettävä syöttösuunnat ja pidettävä ne sen kaverit. Ja siis pidetään kaveri max 1m päässä. Ei 10m. Kun hyökätään, pitää olla keskittynyt vain seuraavaan siirtoon. Kosketukseen. Haltuunottoon. Syötä hyvin ja keskity vain siihen. ÄLÄ UNELMOI, mihin tilanne mahdollisesti kehittyy. Muista kommunikaatio. Pistä palloa liikkeelle. Tee aloite ja pidä ääntä. MUISTA PELIPAIKKASI. Älkää kaikki juosko pystyyn! Selkään on vaikea syöttää. Keskikenttä: KENTÄLLÄ EI OLE JUNIA JA EIKÄ KISKOJA. Te rakennatte peliä. Te reagoitte. Pää pyörii, teette keskeltä aloitteen, te huudatte ja muutatte pelin puolta. Poikittaista rakentamista ja poikittaista liikettä. Laitapakin ja laitalinkin kanssa, kolmiona. Ei teidän tarvitse juosta kuin sonnilauma sen kärkipelaajan rinnalla ja ohi. Äly hoi! Kunto. Box-to-box tarkoittaa, että Nr.1 te varmistatte, ettei oma pää soi ja Nr.2 vasta sitten juoksette sinne vastustajan boxiin. Ja jos ette jaksa molempia, niin arvatkaa, kumpi on se tärkeämpi? Ja jos ette tässä vaiheessa kautta jaksa, tehkää asialle jotain. Ja kiireesti. Lenkkikautta on vielä jäljellä. Tee töitä enemmän kuin muut. Omalla ajalla. Kausi on vasta alussa. Tähän joukkueeseen, harjoitteluun ja pelaamiseen on suhtauduttava vakavasti. Fokus on oltava tässä ja nyt, ei mitä tapahtuu syksyllä tai vuoden päästä. JOULUNA ON TURHA ITKEÄ, että OLIS PITÄNY PELATA PAREMMIN! Tärkeintä on oma tekeminen, teinkö parhaani, kannustinko kavereitani, pelasinko joukkueelle. Uhrauduinko? Onko paita puhdas vai verinen? Tätä 01-pelipaitaa kannetaan kunnialla. Tämä porukka on nähnyt paljon, menestynyt paljon, kärsinytkin paljon. Yhdessä. Joukkueena. Tässä paidassa ei diivailla ja pelleillä, vaan annetaan kaikki mitä paidan alta löytyy ja irtoaa. Tämä on A- l-u-e-l-i-i-g-a-a, ei mitään puulaakisarjaa.
18 Tähdet: tulkaa pyytään, jos joku katsoo olleensa tähdenkin arvoinen FC HAKA j kokoonpano: Samu (1), Antti (4), Sampo(7), Joonas(10), Aku(11), Vikke(21), Santtu(28), Petrus(38), Späde(19), Markus (31), Otto(42) TKT-FC HAKA j 4-1 maalintekijä(syöttäjä): 9 : (-) Seuraava peli: FC HAKA j MuSa (Pori) 13:30 Sahara Lauantaina 23.4 FC HAKA C14 YJ Annaali eli Fudis-kauden yhteenveto.
19 Tämän viiltävän analyysin tekijä. Vox audita perit, littera scripta manet eli Sanottu sana katoaa, kirjoitettu sana pysyy. Anno Domini 2015 oli hyvä vuosi FC HAKA C14 YJ1:lle. Ja tässä yhteenvedossa tulee lihaa luitten päälle, ettei asiat jää muistin varaan. Joukkue pelasi kevät- ja syyskauden Satakunnan piirin järjestämää C14 Alueliigaa. Keväällä nousu Etelä-Länsisarjaankin oli lähellä. Sama joukkue lähtee ensi kaudeksi C15 Alueliigaan yhtenä vahvana suorittajana, kevätkauden sijoitus 3. ja syyskauden 4. sija puhuvat puolestaan. Mutta tämän vuoden tarina alkoi jo aiemmin. FC HAKA ja LeKi löivät hynttyyt yhteen ja muodostivat ikäluokan yhteisjoukkueen. Talvikauden harjoitukset ja fysiikkatreenit loivat pohjaa tulevalle. Talvella otettiin fysiikkatreeneihin vauhtia Valkeakosken Hakan Nyrkkeilyjaostolta. Futsalia treenattiin Lukion salissa ja Futsal-sarja voitettiin ylivoimaisesti ja ilman ainuttakaan häviötä. Lisäksi päätettiin valmistautua kevätkauteen Tallinnan kautta. 17 poikaa lähti eeppiseen seikkailuun. Hävittiin kaikki matsit, mutta saatiin kovia pelejä FC-Flora ja FC Levandia vastaan ja hitsattiin joukkuetta yhteen maaliskuisen koleassa Tallinnassa. Näillä resursseilla ja reissuillä ei mällätä. Tallinnan matkan budjetti oli 193eur/poika ja se piti. Toteuma
20 oli 199eur/poika. Ihan vaan muutama muukin tapahtuma vuoden aikana oli. Osallistujat.com:ssa, joka toimii joukkueen tapahtumakalenterina, yhden vuoden ajalla oli kaikkiaan 311 merkintää. Harjoitus- ja pelitapahtumia 213, joihin pelaajat ilmoittavat pääsynsä, valmentaja valmistelee harjoitukset tai pelitaktiikan ja avauskokoonpanon. Waltikka-turnaukseen osallistuttiin kahdella joukkueella. Avausmaaliveikkaustapahtumia FC HAKA edustuksen pelien yhteydessä 16. Yhteensä joukkue tahkoi 22 Alueliigan peliä. Niissä FC HAKA YJ1 laukoi 81 maalia ja antoi 56 syöttöä. Kaiken kaikkiaan voittoja 14, tappioita 4 ja tasapelejä 4. Lähellä olevat vieraspelit hoidettiin omilla kyydeilla ja Hämeen Turistiauto kuljetti joukkueen 6 vieraspeliin, jotka olivat Pirkanmaata kauempana. Subway ltä saatiin 56 kappaletta Subeja sponssihintaan matkaevääksi. Kertauksena Alueliigan kevätkausi Murtaumista oli harjoiteltu paljon ja maalintekemisen juhlaa siitä tulikin. Ajoittaisten flunssien ja loukkaantumisten takia jouduttiin tyytymään 3. sijaan. Lopussa kaadettiin kuitenkin Etelä-Länsi-liigaan nousija, ÅIFK, vieraissa puhtaasti. Yhteensä 11 ottelua: 51 maalia, 36 syöttöä. Mualmoo kierrettiin ja nähtiin vieraita paikkoja: Kaarina, Rauma, Turkux2. Maaliero kivasti.
21 Ottelutulokset kevät 2015 Lopullinen sarjataulukko, kevät 2015 Kesä, tauko ja tapahtumat muut Heinäkuun taukokin oli lyhyt ja vapaaehtoiset aamupäiväntreenit vedettiin Lotilassa. Kesänä, jona vain satoi, niin ihme kyllä, aamutreeneissä ei juuri koskaan.
22 Waltikka-turnaus osui syyskuun alkuun keskelle Alueliigan sarjaa, mikä aiheutti hieman AL-otteluiden säätöä. Alkuperäinen tarkoitus oli osallistua vain yhdellä YJ1+Yj2 sekajoukkueella. Poisjääntien takia, osallistuttiin YJ1:llä ja YJ2 vahvistettuna -00 pojilla. YJ1:n lopullinen sija 2. eli karvas finaalitappio, kun Ilves keltainen vei jälleen pokaalin. Alueliigan syyskausi Kevätkauden hyvän sijoituksen jälkeen vähän leijuttiin joten alku lähti vaikeasti liikeelle. Ensimmäisessä HPS-pelissä maksettiin oppirahoja olan takaa. Alkukaudesta oma pääkin soi normaalia enemmän. Onneksi maalit oli tiukassa, joten hommahan oli tasapainossa..vai eikö? Kaikkiaan 11 ottelua: 30 maalia, 20 syöttöä. Ja taas nähtiin ihmeellisiä paikkoja: Salo ja Pori. Maaliero normal one Ottelutulokset syksy 2015
23 Lopullinen sarjataulukko, syksy 2015 pistepörssi 2015 Selkeä pistepörssin voittaja oli no 35 kokonaismäärällä 38 pistettä. No 19 ja no 31 ylsivät molemmat samaan 25 pisteeseen. Maaleja teki eniten no kpl. Syöttöjä oli eniten no kpl.
24 FC HAKA j C14 YJ1 AL Pistepörssi Kevät ja Syksy 2015 pelaajan numeron mukaan Hyökkääjistö eli no 35/19/15 tekivät siis 60 maalia ja keskikenttä no 21/31/38 18 maalia. Syöttöjä vastaavasti hyökkääjät 19 ja keskikenttä 26. Siis jotakuinkin oikein päin. Pelkällä syyskaudella hyökkäjistö teki maaleja 14 ja keskikenttä 13. Syötöt vastaavasti hyökkääjät 6 ja keskikenttä 9. Syyskaudella kokonaistehoissa keskikenttä pesi hyökkääjistön. The special one. Puolustuksen ja maalivahdin tehotilastot ovat mitäänsanomattomat, mikä on suuri ja huutava vääryys. Joukkue on joukkue, missä kaikki osallistuu maalin suojelemiseen ja sen tekoon. Jälkimmäinen mielellään toiseen päätyyn. Tämän takia tilasto on epäoikeudenmukainen ja vääristää pelikäsitystä. The wrong one.
25 Napolilaisen Jalkapalloselostajan jälkiviisaudet Valmennuksen yksi tärkeimpiä teemoja kaudelle 2015 oli murtautuminen. Ja se onnistui. Voittoja tuli kokonaisuudessaan enemmän; oltiin selvästi sarjan parhaimpien joukossa. Hyvänä päivänä kadettiin kenet vaan. Rosteri oli kuitenkin valitettavan ohut, joten muutaman avainpelaajan poissaolo näkyi kentällä välittömästi. Eteenpäin pelaaminen oli toinen valmennuksen teema ja sekin iskostui pelaajien mieleen. Vauhtia oli usein jopa liikaa. Henkilökohtaisen pallonkäsittelyn ja -kontrollin puute kärjistyi, kun vauhti nousi. Hitaiden hyökkäysten rakentelu ja pelin hallinta lienevät ensi kauden juttuja. Oltiin siis nopeita hämäläisiä, mikä lienee itsessään jo ihme. Nuoret miehet somettaa ja hajattelee.hajatelmia ja muutakin kuin jalkapalloa. Eli enää ei pallon kanssa pelata pihapelejä vapaa-ajalla kuten aiemmin. Tämä näkyy kyllä kentällä. Nopeatempoinen lyhytsyöttöpeli ei pysy omilla kuin sen max 2-3 syöttöä. Onneksi Futsal antaa tähän oivan alustan kehittyä. Potkutekniikassa on vielä paljon tekemistä, nyt se ei vielä riittänyt esimerkiki puolenvaihtoihin tai jatkuvasti laadukkaisiin kulmapotkuihin. Joita voisikin harjoitella lyhyenä versiona, jos ja kun ongelma on.
26 Erikoinen tilanne. Erikoistilanteet olivat ajoittain myrkkyä HAKAlle puolustuspäässä. Vastaavasti omat erikoistilanteet alkaen sivurajaheitoista kulmapotkuihin tai vapareihin olivat melko suunnittelemattomat. Tulevalla kaudella niihin saadaan varmasti systematiikkaa ja juonikkuutta lisää. Fysiikkapuolella ja juoksemisessa oltiin vahvoja; joukkeesta löytyy kestäviä raatajia, nopeita sprinttereitä ja kovaa fyysistä peliä kaihtamattomia pelaajia. Fysiikkaan panostetaan varmasti jatkossakin. Ei kuitenkaan taidon kustannuksella. Eli Taito edellä..ja me muut tullaan sitten perässä. Puolustus onnistui syyskaudella kevättä hieman paremmin. Puolustuksen lukkona ja monien pelien ratkaisupelaajana oli joukkueen mokke, molke, molari, veska, kassari, imuri no toi viimeinen ei meille natsaa. Maalivahtipelin suurimmat kehityskohteet liittyvät keskityksiin ja pelien avauksiin. Toinen ilon aihe alakerrassa oli topparipelin eletön eleganssi. Siis sitä vartaloharhautusta ja valelaukausta. Vastustaja älämesshinne. Lisäksi pakkikaluston rakentelu ja nousut olivat ajoittain tehokasta ja mukavaa katseltavaa. Keskikenttä toimi erinomaisesti, ottaen jopa maalintekovastuun pitkiksi ajoiksi harteilleen. Keskikentän balanssi vain parani kauden aikana, kun lisävoimaa saatii haastejoukkueen puolelta. Tekninen osaaminen keskikentällä oli joukkueen parasta, mikä näkyi nopeina ja oivaltavina syöttöinä sekä upeina soolo-nousuina. Unohtamatta myös puolustustehtävää alemmalla keskikentällä. No ehkä pientä staramaisuuttakin oli ilmassa chippiä ja neppiä tukka hyvin,kaikki hyvin. Hyökkäyspäässä oli hyvinkin erilaiset kaudet kevät ja syksy.
27 Keväällä onnistui kaikki ja syksyllä ei meinannut upota mikään. Paikkoja kyllä oli, mutta kliinisempi viimeistely jäi uupumaan. Loppujen lopuksi keskikenttäteki 13 maalia ja hyökkäys 14. Hyökkäyksen ongelmat liityivät pitkälti laitojen pelaamiseen liian keskellä ja toisaalta liikaan yksin yrittämiseen. Nämä, yhdessä vauhtisokeuden kanssa, eivät tuoneet toivottua tulosta. Toisesta aallosta tullut keskikenttä korjasi potin. Liian usein vastustajan ennakoi (kevätkeuden perusteella?) joukkueen nopean kärjen, mistä oli muodostunut hyökkäyksen tavamerkki. Taktisesti tähän ei osattu vastata. Mutta velikullat on armottomia duracelpupuja hyökkäysssuuntaan. Ja niillä on omat fanijoukkonsakin. Kaikki ja mikään ei ole täydellistä. Aina eikä koskaan. Kuitenkin läpi kentän löytyi vahvaa osaamista: siis akseli eli kuningaspultti tai jalkapallon mentävä valtaväylä (no nyt lähti vähä lapasesta). Maalivahdista puolustuksen ja keskikentän kautta hyökkäykseen oli tasaisesti ripoteltu runkopelaajia. Mistä varmaan voidaan osittain syyttää valmennusta. Tästä osoituksena hyvät sijoitukset Alueliigassa, huikeita pelejä, typertyneitä vastustajia sekä myös HAKAn C14 poikien osallistuminen Palloliiton piirin- ja aluejoukkueisiin. Yhteensä 4 poikaa kävi katsastuksissa, joista 2 enemmän ja vähemmän vakinaistivat paikkansa. Ehkäpä jatkossa lisääkin Toisinaan valmennus sai joukkueen resurssit huomioiden- huikeaan laukkaan ja flowtilaan. Yleisestikin valmennus oli konsistenttia (pojat huom! sivistyssana), laadukasta, suunniteltua ja tasapuolista. Mutta kertauksena vielä harjoitus- ja pelitapahtumia 213 eli ihan hirweesti töitä. Toki ajoittain valmennuksella oli viestin perillemeno kanssa ongelmia, mutta niihin löytyi usein kuvainnollinen ratkaisu
28 Vuosi 2016? Ensinnäkin yhteisjoukkue (YJ) kuvio LeKin kanssa loppuu. LeKi muodostaa -02 joukkueen, jossa yli-ikäisinä pelaa osa nyt joukkueessa olleista. Osa LeKi-taustaisista pojista siirtyy kokonaan hakalaisiksi ja jatkaa täten joukkueessa kuten tähänkin saakka. Tämä, on sanottava suoraan, on selkeä vahvistus joukkueelle ja onkin toivottavaa, että ensinnäkin mahdollisimman moni jatkaa harrastusta ja toiseksi toivotaan, että mahdollisimman moni jatkaa sitä HAKAssa. FC HAKA j on ilmoitettu C15 Futsal sarjaan sekä C Alueliigaan. Valmennus ja taustat jatkavat jotakuinkin entisellään, mutta niistä asioista tiedotetaan virallisemmin ja tuonnempana. Talvikausi tuo uusia kuvioita fysiikkatreeneihin ja pallohalliharjoittelu jatkuu talven yli. Ensi keväänä mietitään mitä mitä pre-season asioita voisi toteuttaa. Ideoita otetaan vastaan. Kesällä on useilla pojilla myös rippileiri, joka mutkistelee mukavasti kuvioita, niin perheissä kuin joukkeessakin. Seuraavat tapahtumat : FC HAKA junioreiden päätäjäiset, Koskikara klo 14:00 Campus iltamien sitova ilmoittautuminen Mikko Hatakka Campus iltamat 7.11 Tietotien Lukio 17:00-24:00 Eiköhän tämä annaali ollutkin tässä. Kiittäen kaudesta kaikkia osa- ja tasapuolisesti kohti kautta Kirjoittajan alterego vankkumaton Napolin kannattaja.
29 C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin Alueliigan viimeinen FC HAKAmatsi oli perjantaina 9.10 Saharassa. Iltapeli alkoi 19:30 ja oli,vastoin ennakkoodotuksia, ihan siedettävän lämmin, kuivaa, noin +3 astetta. Suuret unelmat FC HAKAlta olivat jo karanneet ja jäljelle oli jäänyt vain pieni kasvojen pesu: voitolla kuitattaisiin tuon rakkaan kisakumppanin Ilveksen ohi. Tätä kirjoittaessa kaikki pelit on pelattu, ja käteen jäi Alueliigan 4. sija. Kauden wrap-up, summary, statistics & highlights tulee myöhemmin. Mutta otteluun. Vastustaja ÅIFK ei etukäteen paljoa motivoinut, sillä sen sijoitus oli häntäpäässä. FC HAKA sai kuitenkin heti hyvän alun, kun hyökkäyspäässä oltiin läpiajossa ja paikoilla. Hiipikö hyvä olo ja liika into hyökätä, kun 6 ÅIFK siirtyi johtoon? FC HAKAn peli muuttui yliyrittämiseksi ja pelattiin keskialueen sumppuun. Toisaalta, laidat olivat liian kapealla, jotta heitä olisi oikeasti voinut käyttää. Pelin hallinta oli HAKAn käsissä, mutta huonoja syöttöjä, lohkareita, vääriä ratkaisuja; vedetään kun pitäis syöttää ja toisinpäin.
30 Puhetta vähän, päätä ei nosteta ylös, ajatus karkaa jo seuraavaan ajatukseen(?). Siis jalkapalloa. Samoilla sanoilla voisin raportoida vaikka Suomen maajoukkueen peliesitystä. Finalmente. 23 saatiin lopulta pallo maaliin painostuksen ja missattujen paikkojen jälkeen. Hene missas oman paikkansa, mutta tarjoili Vikelle boxiin, joka onneksi ei vetänyt silmät kii, vaan sijoitti takanurkkaan. Huh, helpotti ja tuntui, että nyt laitetaan kello käyntiin ja odotetaan HAKAn seuraavaa maalia. Ja 36 se tulikin ihan nätin kuvion jälkeen, Vikke avas laitaan ja Otto heitti chipin boxiin, johon Tomppa ryntäsi ja nosti molken yli. Melkein harjoiteltu kuvio. Sitten 40 tuli merkillinen hetki. Åbolainen pakki torjui käsillä alimpana Akun vedon. Ja sai ansaitusti suoran punaisen. Aku pisti pilkulta varmasti moken käsien kautta pallon maaliin ja peli alkoi olla pelattu. Toinen puoliaika oli jo HAKAn näytöstä. 61 Vikke veti vaparin yläripaan, josta kimmonneen pallon jatkoi Petrus sisään. Tilanne åbolaiselta meni hermo, ruma taklaus ja toinen keltainen. Ja sitä myöten suihkuun. Peli oli siis uusilla säännöillä 8 vastaan 10. ÅIFK kuitenkin välillä pyöritti peliä 8 niin, että alkoi vähän hävettää. No, jostain koskilaiset kaivoi vielä itsekunnioituksen rippeensä ja 80 Vikke syötti ja Tomppa sai vielä yhden onnistumisen aika monen missatun paikan jälkeen. Videomateriaalin perusteella löytyi paljonkin huomautettavaa, mutta kausi on mukava laittaa voitolla pakettiin. Valmennuksella on jo selkeät kehityskohteet mietittynä tulevalle talvelle ja kaudelle. Ja palataan vielä näihinkin
31 kauden loppuraportissa. Nyt naatitaan. Ja mennään saunaan. Tähdet: Vikke Tuomas Aku FC HAKA j YJ1- ÅIFK 5-1 Perjantaina 9.10 FC HAKA j YJ1 kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Joonas(10), Aku(11), Joonas(14), Henrik (15), Tuomas(17), Vikke(21), Olli(27), Markus (31), Tomy (35), Petrus(38), Otto(42) FC HAKA j YJ1 maalintekijä(syöttäjä): 6 : (15) (42) (rp)
32 (21) Seuraava Alueliigan peli : C15 pojat ja anno domini 2016 C14 Pojat AL: HAKA Jazz 0-1 ; TKT HAKA 1-5 Parit ottelurapot yhdellä iskulla. FC HAKA FC Jazz, joka pelattiin Saharassa, päättyi vierasvoittoon. Vastaavasti vieraspeli Kaukajärvellä TKT:tä vastaan katkaisi tappioputken ja voitolla yö tä myöten kotiin. Ensin FC Jazz-peliin. Tekniikka jyllää, sano porilainen, kun mutterin näki. Porin pojilla oli tekniikka ja syöttöpeli hallussa. Vastaavasti..tai no ei mitään. Mutta hetkensä oli HAKAllakin. Mun muassa herrat nr. 11, 31, 35 ja 38 viettivät tuhlaajapojan päiviä eli vapaista paikoista laitettiin yli, ali (?), ohi ja huti. Ensimmäinen jakso oli vielä katseltavaa, mutta sitten tuli hämärä ja alkoi sataa. Porilaiset teki sitten meidän suosiollisella avustuksella maalinsa ja epäonnen soturina toimi herra nr. 27. Mutta
33 kohtuuden nimissä kaikki muutkin pelasivat kuin tosi huonosti. Paitsi Samu. Joka siis taas oli lähellä pitää HAKAa pystyssä ja taistella sen 1 pisteen kotiin. Mutta ei tällä kertaa. Homma alkoi olla vakavaa ja apina kiivetä selkään kahden tappion putkessa, kun lähdettiin keskiviikkona Tampereelle TKT:ta vastaan. Vempulaputkeen oli joutunut melkoinen joukko avauksen herroja, joten täydennysmiehiä oli melkoisesti paikalla. Mutta, ihme kyllä, nyt ketsuppipullo aukesi heti. Vain 11 sekuntia ja pallo TKT:n maalissa. Asialla herra nr. 35. Ja aika lailla samoilla kuviolla jatkettiinkin, TKT piti paljon palloa ja HAKA kävi tekemässä maalit. Nyt oli puolustus ja hyökkäys mainolla pelipäällä. Yläkerran herrat nr. 38, 35, 15 ja vastaavasti alakerran herrat nr. 17 ja nr.4 varsinkin loistivat erikseen. Ja, kun vastustajalla oli se Tami Tammisen momentum, Samu maalissa oli taas mies paikallaan. FC HAKA YJ1 keskittyy jo ensi kauteen. Jäljellä on yksi peli. Ja saunailta. Tähdet: ja molemmat pelit mukaan lukien Samu Tuomas Petrus
34 FC HAKA j YJ1- FC Jazz 0-1 Sunnuntai 27.9 FC HAKA j YJ1 kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Ville(9), Joonas(10), Aku(11), Henrik (15), Tuomas(17), Vikke(21), Olli(27), Markus (31), Tomy (35), Petrus(38), Otto(42) FC HAKA j YJ1 maalintekijä(syöttäjä): 53 : 0-1 TKT FC HAKA j YJ1 1-5 Keskiviikko 30.9 FC HAKA j YJ1 kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Joonas(10), Aku(11), Henrik (15), Tuomas(17), Santtu(28), Vihtori(33), Tomy (35), Petrus(38), Otto(42) FC HAKA j YJ1 maalintekijä(syöttäjä): 11sek. : : 40 : 66 : (11) (38) (15) (11) Seuraava Alueliigan peli FC HAKA j YJ1 ÅIFK Kelt. : Pe 9.10
35 klo 19:30, Sahara.
C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0
C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0 Lisää pituutta heti! Hirvee flow päällä niin kaikki onnistuu. Mistä se on tullut, en tiedä. Mutta nautitaan. Ja joka hetkestä, kun se on päällä. Kaikki onnistuu. Yksikössä
C15 Pojat AL: Pallo-Iirot - FC HAKA 0-5
C15 Pojat AL: Pallo-Iirot - FC HAKA 0-5..niks..naks 0-3 Ketsuppia! Running man -video? Maalihanat auki kauden parhaalla pelillä. Kenttä tasapainossa ja onnistumista tuli joukkueena ja yksilöinä. Pukukopista
C15 Pojat AL: ÅIFK-HAKA 6-1
C15 Pojat AL: ÅIFK-HAKA 6-1 Historia on voittajien, häviäjille jää luu käteen. Tämä kirjoitus on kuitenkin häviäjän muistoksi ja kunniaksi. C15 oli tämän syksyn häviäjä, joka uhrattiin, muiden edun nimissä.
C15 Pojat AL: TKT FC HAKA 4-1
C15 Pojat AL: TKT FC HAKA 4-1 tapaa. Alueliiga pyörähti käyntiin Hakan osalta vieraspelissä Tampereella TKT:ta vastaan. Tuttu vastustaja ja odotusarvona oli melko tasainen peli. Viimekaudella HAKA vei
Haka junnut palkitsivat Koskikarassa
Haka junnut palkitsivat Koskikarassa Keskiviikkona Haka junnut palkitsivat kuluneella kaudella pelanneita pelaajiaan perinteisissä päättäjäisissä Koskikaran ala-aulassa. Arvostetut Kauden Tyttö ja Kauden
TET- harjoittelija Ville Karirinne
TET- harjoittelija Ville Karirinne Minä olen Karirinteen Ville, 9. luokkalainen ja tämän viikon TET-harjoittelussa FC Haka juniorit ry:n toimistolla. Olen siis 15-vuotias toijalalainen, ja pelaan jalkapalloa
Haka D13-tytöt kohtasivat lämpimässä auringonpaisteessa FC Nokian 03 joukkueeen.
D13-tytöt tasapeliin Kuvat: Kari Ketonen Haka D13-tytöt kohtasivat lämpimässä auringonpaisteessa FC Nokian 03 joukkueeen. Peli oli vauhdikasta ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa tehdä maaleja. Haka
C15 Pojat AL: ÅIFK-HAKA 6-1
C15 Pojat AL: ÅIFK-HAKA 6-1 Historia on voittajien, häviäjille jää luu käteen. Tämä kirjoitus on kuitenkin häviäjän muistoksi ja kunniaksi. C15 oli tämän syksyn häviäjä, joka uhrattiin, muiden edun nimissä.
C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6
C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin
käyntiin Haka/HJS JJK-ottelussa:
A-poikien käyntiin harjoitusmatsit Haka-j/HJS:n A-pojat pelasivat alkavan kauden ensimmäisen harjoitusottelun Tehtaan kentällä lauantaina 5.12. JJK:ta vastaan. Tarkoitus oli hakea tuntumaa pelaamiseen
FC Haka juniorit ry:n kauden päätöstapahtuma järjestetään Koskikaran alakerran aulassa lauantaina klo 14:00 alkaen.
Juniorikauden päättäjäiset lauantaina 24.10. FC Haka juniorit ry:n kauden päätöstapahtuma järjestetään Koskikaran alakerran aulassa lauantaina 24.10. klo 14:00 alkaen. Päättäjäisissa jaetaan normaalit
A-poikien SM-karsintojen aikataulut viittä vaille valmiina
A-poikien SM-karsintojen aikataulut viittä vaille valmiina FC Haka-j/HJS:n yhteisjoukkue osallistuu tulevalla kaudella jälleen karsintoihin, jossa palkkana on paikka SM-sarjassa. Tammikuun lopulla alkavissa
C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1
C15 Pojat AL: FC HAKA-SalPa 3-1 Rauli-myrsky puhalteli, kun FC HAKA reipotteli SalPan nurin. Perinteisesti Salosta on aina tultu pois enemmän tai vähemmän murtuneena. Nytkin lähtöasetelmat olivat melko
PELAAMISEN PERIAATTEET
PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme
C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum.
C14 Pojat YJ1 Alueliigan kevät voitolla pakettiin. Alkukauden Summa summarum. C14 FC HAKA YJ1 lopetti alkukauden sarjan komeasti Tehtiksellä. Vastaan tuli Tampereen TKT. Ja lopulta TKT oli se vastaantulija
C15 Pojat AL: Uusin kuvioin syksyyn!
C15 Pojat AL: Uusin kuvioin syksyyn! C15 AL 2016 Syyskausi käynnistyi TKT vastaan Muutamia pelejä jo takana Alueliigan syyskautta. HAKA-TKT 2-3, MuSa-HAKA 1-5 ja HAKA-Ilves 0-3. Kesätauolla jo valmennus
FC HAKA C14 YJ Annaali eli Fudis-kauden yhteenveto.
FC HAKA C14 YJ1 2015 Annaali eli Fudis-kauden yhteenveto. Tämän viiltävän analyysin tekijä. Vox audita perit, littera scripta manet eli Sanottu sana katoaa, kirjoitettu sana pysyy. Anno Domini 2015 oli
D12 tytöt jatkavat esityksiään
D12 tytöt jatkavat esityksiään hyviä Haka j. D12 tytöt kohtasivat Leki-Futiksen aurinkoisella Sääksjärven kentällä. Molempien joukkueiden puolustus toimi malikkaasti ja keskikentällä oli kiivasta kamppailua.
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football
Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016
Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta
C15 päätti kautensa hienoon 5-0 voittoon RaiFusta!
C15 päätti kautensa hienoon 5-0 voittoon RaiFusta! FC Haka C15. Kauden viimeisen pelin kaikki pelaajat. Yksi aikakausi on tullut päätökseensä. Viimeinen peli Tehtaan Kentällä yhdessä ja komea 5-0 voitto
C15 Pojat AL: Pallo-Iirot FC HAKA 0-5
C15 Pojat AL: Pallo-Iirot FC HAKA 0-5..niks..naks 0-3 Ketsuppia! Running man -video? Maalihanat auki kauden parhaalla pelillä. Kenttä tasapainossa ja onnistumista tuli joukkueena ja yksilöinä. Pukukopista
RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2
RYHMITYS 4 4-2 FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 KÄYNNISTÄMINEN (tarkoitetaan vaihetta, jossa peli käynnistetään maalivahdilta) Pyritään avaamaan peliä lyhyellä -> toppareille / AKK:lle, jos mahdollista (vastustajia
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki
ACK 8v8 Pelikirja
1 ACK 8v8 Pelikirja 10.10.2016 8v8 yleistä Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Pelipaikkojen täyttäminen Ylivoiman luominen Tyhjän tilan käyttö Kenttätasapaino Pääajatuksena minä, sinä ja pallo
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0
FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football
C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0
C15 Pojat AL: FC HAKA-KaaPo 3-0 Lisää pituutta heti! Hirvee flow päällä niin kaikki onnistuu. Mistä se on tullut, en tiedä. Mutta nautitaan. Ja joka hetkestä, kun se on päällä. Kaikki onnistuu. Yksikössä
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.
OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx
TERMIT: MV = Maalivahti OP = Oikea puolustaja VP = Vasen puolustaja KK = Keskikenttä OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki AVAUSKOKOONPANO: MV = xxx OP = xxx VP = xxx KK = xxx Vaihtomiehet:
D-tytöt Särkänniemi Cupissa
D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat
Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto
Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003
SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo
KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN
KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo
Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta
Raportti Aito Säästöpankki - futiskoulusta varmasti! Haka juniorit järjestivät yhteistyössä Fc Hakan ja Aito Säästöpankin kanssa hiihtoloman futiskoulun innokkaille tulevaisuuden tähdille Valkeakosken
Hakan hyvä vire jatkuu
Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä
C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0
C15 Pojat AL: FC HAKA FC TPS valk. 1-0 Australia voittaa jalkapallon EM-kisat? C15 AL FC HAKA-TPS 1-0 Soccer is not just about scoring. It s about winning. Voitto oli tärkeintä. Päästiin sarjan keskivaiheille.
Futsalista jalkapalloon ja takaisin. C15 Futsal-hopeaa välipäiväturnauksesta!
Futsalista jalkapalloon ja takaisin. C15 Futsal-hopeaa välipäiväturnauksesta! FUTSALISTA Maailman huippumaat pelaavat jalkapalloakin kuin futsalia. Katsomalla mitä tahansa maailman huippuliigaa, näkee
C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ
C14 YJ1 JA KAARINAN RYÖSTÖ Alueliigan ensimmäinen kaukomatka sattui äänestyspäivälle eli 19. huhtikuuta. Suuntana oli Kaarina tuo Turun Kauniainen. Tiedossa oli hyvä vastus, KaaPo. Kevät on kiireista aikaa;
C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin
C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin Alueliigan viimeinen FC HAKAmatsi oli perjantaina 9.10 Saharassa. Iltapeli alkoi 19:30 ja oli,vastoin ennakkoodotuksia, ihan siedettävän lämmin,
Pelaaminen 4-4-2. SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup. SPL Uusimaa Pohjola Cup 1
Pelaaminen 4-4-2 SPL Uusimaa pojat Pohjola Cup SPL Uusimaa Pohjola Cup 1 Hyökkääminen Avaaminen on alhaalta alkavan hyökkäyksen ensimmäinen vaihe, eli se miten pelaamme vastustajan ensimmäisen linjan ohi.
Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1!
Suuria tunteita Tehtiksellä: FC Haka C14 ÅIFK, 4-1! Helpottiko pojat..? Minua ainakin helpotti. Kahden turpaanottoreissun jälkeen tiesimme, että nyt on tärkeä peli kyseessä. Lisäksi vakiokalustoa oli sairauksien
Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,
03-pojat Otteluhistoria
03-pojat Otteluhistoria 2016. IKU-CUP Ikaalinen 20-21.8. La 20.8. Haka-Ilves, 1-0. (Nile). Haka-APU, 3-1. (Elias K 2 ja Nile). Haka-FC Ulvila, 3-1. (Jere, Valto ja Ville). Su 21.8. Haka-Karhufutis, 0-7.
ACK 5v5 Pelikirja
1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen
Maalivahtiharjoittelu PK-35. Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun
Juniorimaalivahdit: A-jun. B-jun. 02-03 04-05 06-08 Kausisuunnitelma 2016-2017 Maalivahtiharjoittelu eri ikäluokissa Taktinen harjoittelu Tekninen harjoittelu Fyysiset ominaisuudet Psyykkiset valmiudet
FC ESPOO. Pelitavan pääpiirteet 9v9
FC ESPOO Pelitavan pääpiirteet 9v9 ISO KUVA: - Rohkea: Pelaaja uskaltaa käyttää taitojaan joka osa-alueella - Liikkuva: Pelaajan liikkuminen on monipuolista ja nopeaa - Taitava: Pelaajalla on perustaidot
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015
Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat
Kysymys ka. 1 2 3 4 5
Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa
Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Suomalaisen jalkapallon ll teknistaktinen lajianalyysi Henri Lehto, LitM Projektitutkija Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi
Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.
14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan
TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,
C15 Pojat AL: FC HAKA MuSa YJ 2-0
C15 Pojat AL: FC HAKA MuSa YJ 2-0 Voitto ku voitto. Ensimmäinen kotiottelu ja pieni kasvojenpesu edelliseen vieraspeliin verrattuna. Tämä kaikki tietenkin edellisen kirpeän otteluraportin ansiota. Liikoja
A-pojat vaikeuksien voittoon
A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL
Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL - Henkinen ja sosiaalinen Miten lapsi? heittäytyy peliin, säilyttää keskittymisensä ymmärtää jo rooliaan kokonaisuudessa / pelipaikalla reagoi esim. tappioasemaan
OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
YJ taisteli tähdet kertovat
YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija
KAUSISUUNNITELMA 2012-2013
FCFJ T03-05 KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 Yleiset Vastuuvalmentaja: Kriba Karlsson Joukkuejohtaja: Tiina Rahkonen Valmentajia: Tom Nyman Krisse Tanila-Pellikka (Janne, Petteri, Jouko, Pale) Rahastonhoitaja:
TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.
OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan
Hyökkääminen Pelin alueet
Hyökkääminen Pelin alueet Alue 1 Pelin avaaminen sekä rakenteluvaihe Alue käytännössä vastustajan keskikenttäpelaajien etupuolella oleva alue Alue 2 Murtautumisvaihe Alue käytännössä vastustajan alimpien
CHAMPIONS CUP
CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue
D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!
D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika
Hallisarjan uudistaminen
Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien
8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)
8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja
JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle
JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa
Peli-idea Hyökkäyspeli
Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja
SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003
SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]
Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00
Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!
Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi
SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003
SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto
A-pojille avaustappio Pullerilla
A-pojille Pullerilla avaustappio FC Haka j/hjs:n A-poikien joukkue käynnisti SM-karsinnat lauantaina 30.1. Pullerilla ottelulla JJK:ta vastaan. Vieraat veivät pelin nimiinsä maalein 2-1. Ensimmäinen puoliaika
Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.
P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto
A:n pelurit esittelyssä
A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva
SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003
SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne)
10 nopeaa taustoille: Marko Hopia
10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,
Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011
Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,
FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa
FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa... 1 Ohjeita, esimerkkejä ja ajatuksia tunteiden käsittelyyn... 3 Miten voi lasten/nuorten kanssa valmistautua
Suomen Palloliitto. Miehet / pojat. Mika Laurikainen
Suomen Palloliitto Pelaajakehitys 23.9.2011 2011 Miehet / pojat Mika Laurikainen Rakenne. Resurssit. Pelaajakehityksen rakenne Pelaajan urapolku SPL Valmennuslinja 1. Vaihe 2. Vaihe 3. Vaihe a. U15 U17
OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.
OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä
Turun Weikot Waltikkaturnauksen
Turun Weikot Waltikkaturnauksen valtiatar Viikonloppuna Apialla ja Saharassa pelattiin D-tyttöjen Waltikka-turnaus. Osallistujia oli hienosti 16 joukkuetta ympäri Suomen, joten kentillä nähtiin paljon
D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!
D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa
Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)
Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset
Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta
Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Pelaajamuodostelma 1) Paikallaan juoksu pallo jalkojen välissä. (polvet hieman koukussa) 2) Tikkaus pallon syöttely jalkojen välissä mahd. nopeasti (kisa: lasketaan
C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin
C14 Pojat AL FC HAKA YJ1 ÅIFK 5-1..ja kausi voitolla pakettiin Alueliigan viimeinen FC HAKAmatsi oli perjantaina 9.10 Saharassa. Iltapeli alkoi 19:30 ja oli,vastoin ennakkoodotuksia, ihan siedettävän lämmin,
Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016
Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa
Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja
Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt
SPL Kaakkois-Suomen piiri ry, Kimpisenkatu 17 B 29, 53100 Lappeenranta puh: 05-411 8481, fax: 05-411 8464, Internet: www.kaakkois-suomi.palloliitto.
D12 Ikäluokan haavit D12 Haavin tarkoitus Antaa lahjakkaille ja motivoituneille pelaajille mahdollisuuden päästä vertailemaan omia taitojaan muiden saman ikäisten ja tasoisten pelaajien kanssa Saada muutama
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014
FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.
Otteluraportit 03-pojat
Otteluraportit 03-pojat Piiriliiga syksy: 6.8 HJS E11 sinivalkoinen-haka 3-8 (0-1 1min. Eero, 1-2 12min. Eero, 1-3 24min. Eero,2-4 34min. Lauri, 2-5 38min. Oiva, 2-6 41min. Leo,2-7 46min. Ville, 2-8 47min.
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja
Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme
Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet
D-tytöt avasivat piirinsarja pelinsä, D13 tasurilla ja D12 voitolla
D-tytöt avasivat piirinsarja pelinsä, D13 tasurilla ja D12 voitolla 26.4. HAKA D13 FC Nokia 03 (0-0), Piiri Liiga Hakan D13 tytöt avasivat kautensa maalittomalla tasapelillä Fc Nokiaa vastaan. Ottelu pelattiin
FC Honka P09 -turnaus
FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014
Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
B-tytöt: Kauden viimeiden peli
B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen