Autot&liikenne Mukavuus on valttia veneessäkin
|
|
- Krista Ida Oksanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PERJANTAINA , SIVU 13 Keräilijä: Jari Palonen näkee toisen rojuissa aarteita. Miehen sydän sykkii autojen ohella kaikille vanhoille esineille. Sivu 17 Tuottaja: Timo Nieminen p Sähköposti: keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, Jyväskylä Autot&liikenne Mukavuus on valttia veneessäkin MERVI VARONEN Vesillä: Veneiden varustetaso on noussut viime vuosina. Kehittynyt elektroniikka tuo veneilijälle sekä hyötyä että hupia. JYVÄSKYLÄ Mervi Varonen Autoalalla on totuttu mallien tiheisiin päivityksiin, jotta voidaan esitellä viimeisimmät tuotekehityksen tulokset. Samalla kuluttajien kiinnostus saadaan pysymään yllä. Jyväs-Marine Oy:n Tero Kivelä on tyytyväinen, että myös venemarkkinoilla on nykyisin tarpeeksi usein uutisoitavaa. Uusi malli saa aikaan positiivisen piikin myynnissä, kuten tämän kesän uutuus Buster M. On äärimmäisen tärkeää, että valmistaja käyttää aikaa tuotekehitykseen ja mallit uudistuvat tarpeeksi tiheään eikä sama malli ole myynnissä kymmenen vuotta, toteaa Kivelä. Hänen mukaansa venekauppa on käynyt hyvin tänä kesänä Jyväs-Marinessa. Myydyin kokoluokka on 5 6 metrin moottoriveneet, joiden pakettihinta on keskimäärin noin euroa. Hinta voi kohota useilla tuhansilla euroilla asiakkaan valitseman varustetason mukaan. Kivelä myöntää, että kun varusteista on kyse, ei hintalapulla ole ylärajaa. Räätälöinti on päivän sana. Tehdas toteuttaa uuden veneen ostajan toiveet liittyivät ne sitten auringonottoon, veneretkeilyyn tai vesiurheiluun. Veneiden tuotekehittelyssä on Venekauppaa tehdään ympäri vuoden. menty paljon eteenpäin viidessä vuodessa. Turvallisuus, ajo-ominaisuudet ja muokattavuus ovat kovia valttikortteja. Ihmiset voivat nykyään rakentaa veneen omien tarpeiden mukaiseksi. Tehdasvarusteiden rintama on laaja. Kivelä muistaa ajan, kun veneen lisävarustus tarkoitti lähinnä kaikuluotainta. Nyt tilanne on tyystin toinen. Nykyveneet suunnitellaan siten, että teknisten laiteasennusten lisäksi asiakas saa halutessaan oman kädenjälkensä sisustukseen. Räätälöidyt ratkaisut voivat koskea esimerkiksi istuinten ja säilytystilojen määrää tai katosten ja pressujen muotoa. Ja jos vesihiihtää haluaa, löytyy siihenkin omat erikoisvarusteensa. Viime vuosina veneisiin on tullut merkittävästi lisää mukavuus- ja turvallisuusvarusteita. Sekä apuvälineiden että elektroniikan kehitys mahdollistaa koko ajan enemmän ja enemmän uusia ominaisuuksia, kertoo Kivelä. Sama viihde-elektroniikka Navigointilaite on jo arkipäivää veneessä. Tero Kivelä vinkkaa, että viime vuosina on tullut runsaasti varusteita, joilla ostaja voi muokata veneen mieleisekseen niin teknisten laitteiden kuin sisustusratkaisujen osalta. ja mobiililaitteet, jotka toimivat maissa, saadaan toimimaan vesilläkin. Wifi ja langaton tiedonsiirto sujuvat navigointilaitteen kautta. Soitinjärjestelmillä saadaan äänentoistoa koko veneeseen ja kaikuluotaimella voidaan ihmetellä, mitä tapahtuu veden alla. Veneilykautta on vielä runsaasti jäljellä. Jyväs-Marinessa ei ole pelkoa, että tuotteet loppuisivat kesken, jos joku heräisi elokuussa veneostoksille. Meillä on laaja valikoima varastossa koko ajan. Venekauppaa tehdään ympäri vuoden, toteaa Tero Kivelä. Heti valmiina ajoon. Golf Sportsvan ja Jetta. Jyväskylän Paviljongissa esillä Skodan huippu-uutuudet! Laakkonen ja Skoda mukana RallyExpo autonäyttelyssä to su 2.8. Golf Sportsvan alk Jetta alk Uudesta Skoda-autosta tarjouksen mennessä pyytäneille vapaalippu RallyExpo -autonäyttelyyn. Toimi heti, sillä lippuja riittää vain nopeimmille! Lisäksi tarjoamme 500 :lla polttoainetta kun teet yksityishenkilönä uuden tilaus- ja kauppasopimuksen uudesta Skoda Octaviasta mennessä! Huippuvarusteltu ŠKODA Octavia RS huokuu itsevarmuutta. Sen modernit, tehokkaat ja taloudelliset bensiini- ja dieselmoottorit tarjoavat suorituskykyä ja voimaa. Näyttävä Octavia RS on saatavilla myös DSG-automaattivaihteistolla ja maun mukaan joko liftbackina tai farmarimallisena Combina. Tilaa omasi kesäksi. ŠKODA Octavia RS alk ,16, autoveroton suositushinta alk arvioitu autovero 6 144,16 CO 2 -päästöllä 119 g/km, yhdistetty kulutus 4,6 l/100 km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600. Kuvan auto erikoisvarustein. Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20, Jyväskylä Vaihde Tutustu tarkemmin skoda.fi Skoda-myynti Ma-pe klo 9 17, la La liike suljettu Tykkää meistä facebook.com/skodasuomi Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Hanki Golf Sportsvan tai Jetta ja hyödynnä mahtava varuste-etusi. Saat jopa 2000 euron arvoisen Valmiina ajoon -paketin nyt huippuedulliseen hintaan. Tarjous on voimassa asti. Hyödynnä :n romutuspalkkioetu. Lue lisää: romutuspalkkio.fi Golf Sportsvan svh alk ,70, autoveroton hinta , arvioitu autovero* 4 028,70 Jetta svh alk ,40, autoveroton hinta , arvioitu autovero** 4 219,40 Huolenpitosopimus alk. 31 /kk (3 vuoden sopimus, km/vuosi) * ) CO 2 -päästöllä 114 g/km. ** ) CO 2 -päästöllä 114 g/km. Yhdistelmäkulutus 3,9 5,4 l/100 km. CO 2 -päästöt g/km. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600. Kuvien autot erikoisvarustein. Jyväskylän Autotarvike Oy Aholaidantie 2, Jyväskylä, Volkswagen-myynti Automyynti: ma-pe , la Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Valmiina ajoon -paketti 290 : Talvirenkaat alumiinivanteilla Polttoainetta 500 arvosta Tavaratilan kaukalomatto Paketin arvo jopa Volkswagen-henkilöautot Pekka Poikolainen Heikki Pesonen Petteri Kovanen Juhani Laukkanen Vesa Raivio
2 14 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA UUSI AURIS. NYT MEILLÄ ENNAKKOMYYNNISSÄ. TERVETULOA AJAMAAN! Vihreä kaunotar Kuorma-auto: Thames-joen vesilaivaa kutsutaan Suomessa raateriksi. HARRI BLOMQVIST Miksi uskoisit uuden Aurisin olevan verrattoman mukava? Usko hybridin hiljaisuutta ja sujuvuutta. Usko bensiinimallin odotettua 1.2 T -turbomoottoria. Usko runsasta vakiovarustelua ja Toyota Safety Sense -turvallisuusvarusteita. Usko itseäsi ja aja uusi Auris meillä! Uusi Auris-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 4 416,67, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,67. Lanseeraustarjous! Plus-paketti puoleen hintaan ETUSI 550 Toyota Touch with Go -mediakeskus navigaattorilla Bi-LED-ajovalot EU-yhdistetty kulutus 3,5-5,6 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia, uuden Aurisin Active ja Style -varustetasoja. Voimassa toistaiseksi. Vaihda autosi suoraan UUTEEN TOYOTAAN! ESIM. UUSI YARIS + WINTER PACK ILMAN KÄSIRAHAA 199 /kk. ETUSI Meillä romutuskampanjan alennusseteli on ainoa tarvittava käsiraha uuteen Toyotaan! Valitse vaikka uusi Yaris + Winter Pack -varustelu 199 /kk Toyota Jousto -rahoituksella. Sopimuskauden lopussa päätät vaihdatko, pidätkö vai palautatko autosi taatulla hyvityshinnalla. Tule meille romutusikäisellä autolla ja lähde uudella Toyotalla! Winter Pack: Nokian 15 talvirengaspaketti kevytmetallivanteilla, moottorilämmitin asennettuna ja tavaratilan suojapohja asennettuna. Tarjous koskee vain romutussetelin kanssa ostettuja uusia Toyota-henkilöautoja, joiden CO 2 -päästöt ovat korkeintaan 120 g/km ja jotka on hankittu Toyota Jousto -rahoituksella. Rahoituslaskelma voimassa luottopäätösvarauksella. Uusi Yaris Active alkaen: autoveroton hinta , arvioitu autovero 3 126,55, toimituskulut 600, kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,55. EU-yhdistetty kulutus 5,0 l/100 km, CO 2 -päästöt 114 g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. 1. PIENI KÄSIRAHA 2. SOPIVA KUUKAUSIERÄ 3. TAATTU HYVITYSHINTA TOYOTA JOUSTO. Parempi tie uuteen autoon. TOYOTA YARIS 1.33 Active 5ov + Winter pack Toyota Joustolla 199 /kk. Auton normaali hinta ,55 (+ toimituskulu 600 ). ETUSI: romutuskampanjaetu ja Toyotan oma romutuskampanja- (+ toimituskulu 600 ), käsiraha (romutusseteli), rahoitusaika 48 kk (sopimuskilometrit 40 tkm), suurempi viimeinen erä/ taattu hyvityshinta sopimuksen lopussa 7 858, korko 2,95 %, perustamiskustannus 180, käsittelymaksu 9 /kk, kk-erä yhteensä 199,49, todellinen vuosikorko 4,36 %, KSL:n mukainen luoton hinta ,78. Rahoituslaskelma luottopäätösvarauksella. YLI 500 AUTON VAIHTUVA VALIKOIMA!! MUURAME Harri Blomqvist Ford Thames Trader on kunnostettu harvinaisen hyvin. Maalipinnat hehkuvat vihreänä kirkkaammin kuin tehtaalta lähtiessä. Kunnostusta aloittaessa auto oli romu, jonka jokainen osa irroitettiin ja entisöitiin. Kori ja lava ovat alkuperäistä mukaillen tumman vihreitä. Väri sopii ikäneidolle mainiosti. Alusta taas on ruosteenestomaalista tumman punainen. Kokonaisuus on vähän hämmentävä uudenkarkea, mutta kuitenkin 56-vuotta vanha. Suomessa Thames Traderia ei alettu kutsua Thames -joen vesilaivaksi, vaan kuorma-auto tunnettiin meillä raaterina. Auton ohjaamolla on omanlainen ilmeensä: valot ja etusäleikkö hohtavat valkoisena ja muodostavat suun, ilmanottoaukko on nenä ja ohjaamon lasin takana vilkkuvat silmät. Raateri oli ensimmäinen Britannian Fordin itse suunnittelema kuorma-auto, aikaisemmat mallit perustuivat konsernin Amerikan malleihin. Mallisto alkaen tai 169 /kk 1) Ford Thames Traderin kantavuuden takaa jälkikäteen asennettu kolmas akseli. Pisin reissu tällä autolla taitaa olla Oulun Napapiirin keikka vuosi sitten. VAKIOVARUSTEENA MM. - kuljettajanistuimen korkeudensäätö - bluetooth handsfree, aux-in, usb - lämmitettävä ohjauspyörä - ohjauksen kaupunkiajotila - vakionopeudensäädin - ilmastointi Tapio Nisula hankki auton sen harvinaisuuden ja historian vuoksi. Hän on kunnostanut sitä nyt kolmen talven ajan lämpimässä tallissa. Näitä kolmeakselisia oli aikoinaan parisenkymmentä Suomessa. Uutena tämä ostettiin Oriveden sahalle. Konkurssihuutokaupasta se myytiin eteenpäin, muutaman vuoden varastoinnin jälkeen minä sen ostin. Tällä autolla eivät ole ajaneet muut kuin sahan työporukka ja nyt minä. Suomessa ei tällaistä samanlaista vastaan tule, Englannissa saattaa olla jokunen. Jos raateri olisi elävä, tämä olisi harvinaisempi kuin Saimaan norppa. Tehtaalta lähtiessä kaksiakselinen auto matkasi Ruotsiin, jolloin autoon lisättiin kolmas akseli kantavuuden lisäämiseksi. Taka-akseli lasketaan ohjaamosta käsin erillisellä painikkeella. Kunnostusurakka sai päätöksen vuonna 2013 ja samana vuonna autolle tuli ensimmäinen pokaali. Suomen Veteraanikuorma-autoseura palkitsi raaterin vuonna 2013 parhaiten kunnostettuna kuorma-autona. Meillä on kiva porukka, jäseniä on yli 800 ja kolme kertaa vuodessa käymme eripuolella Suomea kokoontumisajoissa. Pisin reissu tällä autolla taitaa olla Oulun Napapiirin keikka vuosi sitten, kilometrejä tuli rapiat Auto kyllä kestää, kuski väsyy herkemmin, Nisula sanailee. bc Katso Keskisuomalaisen verkkosivuilta Ford Thames Trader:n koeajovideo. TZM-981 TOYOTA Auris Touring Sports 1,4 D-4D Active Edition -14 FLN-392 TOYOTA Avensis 2,2 D-CAT 150 Active Wagon aut tkm, tkm, JJE-253 JE TOYOTA Prius+ Active 7p tkm, INB-321 TOYOTA RAV4 2,0 Valvematic 4WD Active Multidrive S -15 SLJ TOYOTA Auris Touring Sports 1,6 Valvematic Active tkm, tkm, OUP-400 TOYOTA Corolla 1,6 Valvematic Active Multidrive S 4ov tkm, GLB-400 TOYOTA Avensis 1,8 Valvematic Active 4ov -14 TZL-230 TOYOTA Corolla 1,6 Valvematic Active Multidrive S 4ov -14 MLS TOYOTA Yaris Hybrid Style 5ov tkm, tkm, tkm, O.K. AUTO OY Kuormaajantie 5, automyynti: huolto: varaosat: ma-pe Koskentie 6, Puh. automyynti: huolto: varaosat: Mäntymäentie 2, automyynti: huolto: ma-pe varaosat: ma-pe Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 6,0 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Rahastajantie 2, automyynti: huolto: ma-pe varaosat: Keski-Suomen liikkeiden automyynti palvelee välisenä aikana ma-pe 9-17, la Keuruu lauantaisin suljettu. Keuruun huoltopalvelut suljettu Uusi Corsa. KESÄKAMPANJASSA RAHOITUS- KORKO 1 %, EI MUITA KULUJA. Valitse uusi vahvasti varusteltu Corsa edullisella rahoituksella jopa ilman käsirahaa. Tekemällä kaupat nyt saat lisävarustepaketin kampanjahinnalla sekä Euroopan lennot kaupan päälle. 2) Hankkiessasi uuden Corsan voit lisäksi hyödyntää :n romutuspalkkion. 3) Tervetuloa tutustumaan monipuolisen Opel-malliston upeisiin kesäetuihin! Corsa yhdistetty polttoaineen kulutus 3,1 6,8 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Corsa 3-ovinen kokonaishinta alk ,69 (autoveroton hinta , autovero CO 2 -päästöllä 121 g/km 2 722,69, toimituskulut 600 ), Corsa 5-ovinen alk ,74 (autoveroton hinta , autovero CO 2 -päästöllä 122 g/km 2 947,74, toimituskulut 600 ). 1) Rahoituslaskelma 1,0 %: Corsa alk. toimituskuluilla kokonaishinta , perustamiskulu 0, käsiraha luottoaika 72 kk, käsittelykulu 0 /kk, kk-erä 169,40, KSL:n mukainen luottohinta ,15, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 1,0 %. Rahoitustarjous koskee uusia yksityisasiakkaiden tekemiä tilaus- ja kauppasopimuksia välisenä aikana. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Aleksis Kivenkatu 9, Helsinki. 2) Finnair Plus -pistettä. 3) Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20, Jyväskylä Vaihde Opel-myynti Ma-pe klo 9 17, la La liike suljettu Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
3 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 15 KIRSI TAIVAINEN KOLUMNI Mervi Varonen Pyyhe on auton paras kesävaruste Aurinkokattoinen rättisitikka Laku on osa tekstiilitaiteilija Sirpa Hasan ja neljävuotiaan Ukko-pojan rentoa elämänasennetta. Kotipihalla Konneveden Pukaran vanhalla koululla viihtyvät monet kotieläimet. Taiteilijat tienpäällä Kesäiset menopelit: Laku, Helmi ja Jeep ovat omistajilleen enemmän kuin vain kulkuneuvoja. KONNEVESI, LAUKAA Kirsi Taivainen Citroënit ovat olleet tekstiilitaiteilija Sirpa Hasan elämässä opiskeluajoista saakka, jolloin hän osti ensimmäisen rättisitikkansa opintolainalla. Rättäriin mahtui paljon tavaroita, batikkiteoksia ja koiria, nykyisin lampaiden heinäpaalejakin. Rättärit siirtyivät myös batikkikankaisiin, kokeilin millaisia maalauksia oikeisiinkin voisi toteuttaa. Metsäautoteillä nopeuksia testaillessani vinttikoirat ohittivat hulppeasti 60 kilometrin tuntivauhdissa, hän kuvailee. Matkanteko tosin saattoi pysähtyä milloin minnekin, tankkiin kun mahtui bensaa vain kaksikymmentä litraa. Konneveden Pukaran kylällä asuva Hasa ajoi parikymmentä vuotta rättärillä kesät talvet, mutta nykyisin talvisin on käytössä jo kovakattoinen sitikka. Kesäkulkimena musta Laku-rättisitikka (vm. 1976) on ollut ehdoton 18 vuotta. Parasta on yhä keväällä se, kun saa avata katon ensimmäistä kertaa auki, hän myhäilee. Citroën edustaa Hasalle hidasta kulkemista, johon kuuluvat mukaan pakatut eväät ja retkikamppeet. Rättärillä on helppo siirtyä toiseen olomuotoon, kiireettömään tunnelmaan ja huolettomien päivien ketjuun. Ensi kesäksi myös toinen sitikka eli Iidu, Iso Kissa, DS super vm pikkurempataan käyttöön, Hasa haaveilee. Kuvanveistäjä Tapani Kurttilan Helmi on Moto Guzzi California Vintage vm Valkoinen Helmi on siviilimalli Los Angelesin poliisille vuonna 1971 suunnitellusta moottoripyörästä. Sen valmistus päättyi Moottoripyörää valitessani kiinnitän huomion pyörän esteettisyyteen. Pidän pehmeämmistä, pyöreämmistä muodoista ja Helmen kaksisylinterinen V- moottori on yksi kauneimmista, mitä olen moottoripyörissä nähnyt. Sen kehräys ja murina matalilla kierrosluvuilla on miellyttävää kuunneltavaa ja tarvittaessa moottori ärjäisee voimallisesti, Kurttila kuvaa. Kurttilalle ajettuja kilometrejä tärkeämpää on läsnäolo vapaassa virrassa. Ajonautinto on inspiraation kaltainen hetki, joka viriää kauniina kesäaamuna jolloin on puettava ajoasu ylle ja startattava. Helmi on omimmillaan soljuvassa cruisailussa maisemateillä. Parasta on vapauden tunne, kuin liitäisi matalalentoa ja sukeltaisi aamuyön viipyilevien tuoksujen seasta auringonsäteiden valaisemaan maisemaan. Siinä ei eilistä eikä huomista ajattele, Kurttila kiteyttää. Kurttila ei ole sisäistänyt moottoripyöräilyä machoiluna tai ryppäissä liikehtimisenä vaan itsekseen tai kaksin kulkemisena. Tuulen painautuessa vasten kehoani, sitä se on parhaimmillaan. Ja se, ettei loppujen lopuksi Helmi on omimmillaan soljuvassa cruisailussa maisemateillä. Tapani Kurttila tarvitse selittää yhtään mitään, ei itselleen eikä toisille, Kurttila hymyilee. Muotoilija Kristian Venäläinen päätyi Jeepin omistajaksi mennessään vuonna 2004 Yhdysvaltoihin dekaaniksi Finlandiayliopiston taiteen ja muotoilun koulutusohjelmaan. Sielläpäin Amerikkaa ei pärjää ilman autoa tai tulee pian pidätetyksi irtolaisuudesta, jos ei omista autoa, hän kertoo. Venäläinen päätyi ajatukseen, että menopelin on oltava enemmän kuin vain auto, jolla siirrytään paikasta toiseen. Päivän pohdinnan jälkeen hän osti Jeep Wranglerin (vm. 1998). Jeepillä pärjäsi siellä talvella, kun tuli oikeasti lunta ja kesällä se muuntui avoautoksi. Hyväksi ominaisuudeksi osoittautui sekin, että sillä pääsee melkein maastoon kuin maastoon. Venäläisestä on miellyttävää, kun Jeepin rättikaton voi kesäisin purkaa osiin ja jättää vain yläosan varjoksi tuulen tuivertaessa mukavasti. Muotoilijalle luonnollisesti myös auton ulkonäkö ratkaisee. Tässä mallissa on jäljellä alkuperäisen 40-lukulaisen Jeepin piirteitä alas taittuvine tuulilaseineen, jotta ampuminen on Auton ja moottoripyörän sopii olla persoonallinen, Järvilinnan taiteilijat kuvanveistäjä Tapani Kurttila (vas.) ja muotoilija Kristian Venäläinen tuumaavat. helpompaa eteenpäin. Ominaisuus ei kuitenkaan ollut mitenkään etusijalla autoa hankkiessa, Venäläinen nauraa. Yhden muutoksen Venäläinen Jeepiinsä tekisi, jos voisi: muuttaisi auton biokaasulla toimivaksi. Ainakin vielä liian kallista taiteilijalle, hän summaa. Sielläpäin Amerikkaa ei pärjää ilman autoa tai tulee pian pidätetyksi irtolaisuudesta. Kristian Venäläinen Järviristeily, kesäteatteri ja mattolaituri. Siinä on kolmen kohdan suvisuunnitelma, jota olen noudattanut viime vuosina. Enempää en ole ennakkoon listannut. Kesällä on parasta antaa nenän toimia navigaattorina ja auringon aikakorttina. Näin heinäkuun lopulla huokaillaan, kun loma jo luikahti tai lasketaan luppopäivien saldoa. Oma lomani odottaa jossain kohtaa elokuuta. Ensi viikolla tulee taas rallisirkus kylään ja ne sorat on vielä lapioitava. Mutta kun sutinat on ohi ja pöly on laskeutunut, on aika ottaa iisimmin. Tuskin maltan odottaa. Jossain kohtaa tietokoneen ruutua tuijottaessa huomaan, että ei vaan kulje tai jos kulkee niin ihan väärillä kaistoilla. Mieli harhailee mustikkametsissä ja sormi eksyy klikkaamaan matkamainosta. Tätäkin kirjoittaessa käväisin alppimaisemissa ja aurinkorannalla. On selvästi tauon paikka. Tauoista muistutetaan myös lomanviettäjiä liikenteessä. Valoisat kesäyöt houkuttavat valvomaan ja unirytmi häiriintyy. Lomallakin voi kärsiä unenpuutteesta, vaikka sitä ei ehkä huomaa ennen kuin tarttuu rattiin. Suomen teillä liikkuu huomattavan paljon uneliasta porukkaa. Liikenneturvan tutkimuksen mukaan noin joka viides kuljettajista on joskus torkahtanut rattiin. Joka toinen autoilijoista on kertonut ajaneensa väsyneenä. Se on riskaabelia hommaa. Arviolta joka kuudes kuolonkolari aiheutuu väsymyksen tai nukahtamisen takia. Kuskin penkillä olen huomannut pari kertaa, että nyt pitää ajaa tien sivuun. Muistan ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta sitten, kun ajoin Helsingistä Savonlinnaan pääsykokeisiin ja takaisin. Lähtö oli varhain aamulla ja iltakahdeksaksi piti ehtiä Rolling Stonesin livekonserttiin. Oli kuuma päivä ja aurinko porotti armotta mennen tullen. Allani oli laina-auto, jossa ei ollut ilmastointia. Paluumatkalla aloin pilkkiä. Onneksi tajusin, että on paussin paikka. Kävin uimassa, join munkkikahvit ja ostin loppumatkalle kylmää juotavaa. Se riitti piristämään ja illalla rokki soi. Itselleni väsymys voi iskeä vaikka keskellä päivää. Siihen ei vaikuta niinkään ajomatkan pituus, vaan oma vireystila. Jos on istunut koko päivän koulutuksessa tai tuijottanut tietokoneen ruutua, voi parinkin tunnin siivu olla liikaa. Myös olosuhteet vaikuttavat. Kuumuus ja pimeys saavat luomet painaviksi. Suomen teillä liikkuu huomattavan paljon uneliasta porukkaa. Kun koti on jo lähellä tulee houkutus painaa loppuun asti. Aina ei vaan jaksa ja se on ymmärrettävä. Olen pysähtynyt nokkaunille, vaikka ajomatkaa kotiin olisi ollut enää reilu puoli tuntia. Levätkää ihmiset, kun siltä tuntuu. Tehkää sopivan väljiä aikatauluja, johon mahtuu taukoja. Eikä se maailmaa kaada, jos soittaa ja kertoo, että perilletulo siirtyy puolella tunnilla. Paljon ikävämpää on, jos sitä soittoa ei enää koskaan kuulu. Vuosien takaisesta rattiväsymyksestä opin muuten senkin, että kesällä auton ykkösvaruste on pyyhe. Satunnaiset pulahdukset ovat automatkailun kohokohtia. Lisävarusteina kippo ja koppa. Minä, kanttarellit ja mustikat suosittelemme monen pysähdyksen taktiikkaa. Kuljeta polkupyörää turvallisesti Riikka Mahlamäki-Kaistinen Kesällä liikenteessä näkyy paljon eri tavoin auton kyytiin kiinnitettyjä polkupyöriä. Katolla kuljetettaessa pyörä ei peitä rekisterikilpeä eikä takavaloja tai -vilkkuja, mutta pyörän kuormaaminen on hankalaa. Kuorman korkeus estää myös mataliin katettuihin tiloihin, kuten parkkihalleihin, ajon. Pyörän asettaminen vetokoukkuun kiinnitettävään telineeseen on helpompaa ja onnistuu lyhyemmältäkin kuljettajalta. Halvemmat vetokoukkutelineet peittävät kuitenkin rekisterikilven sekä takavalot ja -vilkut. Auton takaosan huono näkyvyys voi johtaa vaaratilanteisiin tai sakkoihin. Usein tällaisissa telineissä pyörä myös tulee liian lähelle autoa, jolloin pyörän poljin tai ohjaustanko voivat naarmuttaa autoa. Liian usein näkee polkupyöriä kuljetettavan halvoilla saksimallisilla telineillä, joissa ei ole pyörälle kunnollisia kiinnitysmahdollisuuksia. Tällainen teline ei välttämättä lukitu vetokoukkuun riittävän tukevasti, jolloin koko teline saattaa pudota, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen sanoo. Laadukkaissa vetokoukkuun asennettavissa telineissä on omat takavalot ja -vilkut sekä paikka kolmannelle rekisterikilvelle, jollaisen voi tilata Trafista. Hyvässä telineessä on myös sidontahihnat ja tangot kiinteästi asennettuina oikeille paikoilleen. Telineessä on pyörille selkeät paikat riittävän kaukana autosta. Pyörä on myös lukittavissa telineeseen ja teline autoon varkauksien ehkäisemiseksi. Hyvästä telineestä löytyy myös kippaustoiminto, jolla tavaratilan luukun saa auki, vaikka teline olisikin auton perässä ja pyörä telineessä. Telineestä riippumatta kaikki irrallinen tavara, kuten pumppu, juomapullo ja irrotettava valaisin pitää poistaa kuljetuksen ajaksi, Vesalainen muistuttaa.
4 16 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Astetta hankalampi parkkeerattava Laiva: Pitkää ja leveää matkustajalaivaa ohjaillaan kolmen ohjauspöydän avulla. RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN Pelkääjän paikalla Riikka Mahlamäki-Kaistinen Päälläni on paha tapa soittaa tilanteisiin sopivaa taustamusiikkia. Musiikki pärähtää soimaan tahdostani riippumatta. Totean tämän taas kerran Tallink Siljan Baltic Queenin virolaisen kapteenin Ain Aksalun noutaessa minut laivan infosta. Kapteeni katsoi horisonttihin alkaa soida välittömästi. Hyvä ettei Mikki Hiiri merihädässä, mietin. Seuraan Aksalua komentosillalle. Mies on selkeästi harpponut laivan jyrkkiä rappuja ennenkin ja paljon. Kaksi askelmaa kerralla ja puolijuoksua on vähän liikaa. Perillä mies katsoo huohottavaa olemustani ihmeissään. Pyydän tätä kertomaan laivasta sillä aikaa kun tasaan hengitystäni. Baltic Queenin maksimi nopeus on 24,5 solmua, mutta normaalisti laiva etenee noin 15 solmun nopeutta. Vauhdin takaa neljä moottoria, jotka käyvät Itämeren vaatimusten mukaisesti vähärikkisellä dieselillä. Mitä useampi moottori, sitä enemmän kuluu polttoainetta, joten aina kun mahdollista, ajamme vain kahdella moottorilla. Kova vastatuuli tai vaikea jäätilanne voivat kuitenkin vaatia neljän moottorin käyttöä, Aksalu kertoo. Komentosillalla on kolme ohjauspöytää. Pääpöytä sijaitsee keskellä komentosiltaa ja vasemmasta ja oikeasta reunasta löytyvät sen kopiot. Näiden kautta kapteeni ja tätä avustava vahtiupseeri saavat ohjattua laivan joko vasemmalla tai oikealla sijaitsevaan satamaan. Etäisyyksien hahmottaminen parkkitilanteissa on joskus hankalaa ihan perus henkilöautollakin. 212 metriä pitkä ja 29 leveä laiva tuo varmasti tehtävään pikkuisen lisää haasteta. Onneksi komentosillalla on sentään hyvät näköalat eteen ja sivuille. Nämä ovat kuninkaalliset näkymät, Aksalu hymyilee. Minulle on kerrottu etukäteen, että H-hetken lähestyessä kapteeni näyttää ylimääräisille ovea. Komentosillalla ei saa kuulemma oleskella ulkopuolisia henkilöitä satamaan tulon ja lähdön aikaan. Sääntö on ihan looginen ja sitä olisi kannattanut noudattaa myös erään Italian rannikolla törttöilleen kapteenin. Aksalun mielestä kohdallani voidaan tehdä kuitenkin poikkeus. Sanomattakin on selvää, Kapteeni Ain aksalu tarkkailee satamalaiturin etäisyyttä komentosillan lattiaikkunasta käsin. että tunnen itseni erityiseksi ja koitan käyttäytyä nätisti. Laivan lähtö satamasta ei sisällä suurta dramatiikkaa, äkkinäisiä liikkeitä tai ääniä. Laiva lipuu rauhallisesti kohti avovesiä. Ainoa pikkuisen epävakaa tekijä olen minä tasapainoillessani kameran, nauhurin ja lehtiön kanssa lattiassa olevan tähystysikkunan äärellä. Näkymä alas satamalaiturille on päätä huimaava jo silloinkin kun ollaan parkissa. Laivan lipuessa liikkeelle, alta katoava laituri saa tasapainon heittämään. Aksalu sanoo, ettei tunne laivan keinuntaa. Siihen tottuu niin, ettei sitä huomaa. Lisäksi laivan molemmissa kyljissä olevat vakauttajat vaimentavat merenkäyntiä ja minimoivat vastaantulevista laivoista johtuvaa aallokkoa. Mielestäni laiva heilui Tallinnaan tultaessa melkoisesti, mutta pidän kokemuksen omana tietonani. Jätän kapteenin hoitamaan Komentosillalle on tilaa ja avaruutta. Keskellä varsinainen ohjauspöytä ja takana sen kopio oikealla puolella olevia laitureita varten. tehtäviään ja saan nielaistua Hiio-hoi tokaisun kätellessäni tätä. Komentosillan rauhallisen ja avaran tilan jälkeen muu osa laivaa tuntuu kovin hektiseltä. On kuitenkin mukava tietää, että siellä laivan tärkeimmällä osastolla ollaan järkeviä ja tyyniä rauhallisia vaikka radiosta soikin ihan hiljaisella Abban Take a chance on me. Toimittaja koeajaa juttusarjassa erilaisia ajoneuvoja pelkääjän paikalla istuen. MATKUSTAJA-ALUS BALTIC QUEEN Laivayhtiö: Tallink Silja Rakennettu: 2008 Rakentaja: STX Finland oy Mitat: 212,1 x 29 metriä Moottori: 4 Wärtsilän dieselmoottoria Teho: kw Syväys: 6,4 metriä Maksiminopeus: 24,5 solmua Matkustajamäärä: 2800 henkeä Ensiluokkainen! ESITTÄÄ Loistava! DELTAN KUUMAT KESÄTARJOUKSET! Paras kauppa! OSTA VAIHTARI, SAAT LEFFALIPPUPAKETIN (4 lippua/kauppa) KIA CEE D 1.4 LX SPORTSWAGON KOKO KIA-MALLISTOON KORKO VAIN 0,95 % Volkswagen GOLF Variant Trend 1,2 TSI 63 vm. 2014, 30 tkm , , , ,- Seat LEON 1,6 TDi 105 Style vm. 2013, 33 tkm Chevrolet TRAX SUV-B LT 1,6 85kW vm. 2013, 45 tkm Volkswagen GOLF Trend 1,2 TSI 63 BlueM vm. 2014, 30 tkm tai /kk* Sis. toim.kulut 600. Huippuhyvitys vaihtoautostasi, pyydä tarjous! Volkswagen JETTA Comf 1,2 TSI 77 BlueM vm. 2012, 52 tkm , , , ,- Opel ASTRA 5-ov 1,4 Turbo ecoflex vm. 2013, 90 tkm Volkswagen TOURAN Trend 1.4 TSI 103kw vm. 2009, 102 tkm Citroen DS3 THP 156 Sport Chic vm. 2011, 70 tkm RAJATTU ERÄ TOIMI NOPEASTI! Skoda ROOMSTER 1,2 TSI 105 Eleg vm. 2011, 64 tkm , , , ,- BMW 116 i A E87 HB 5-ov vm. 2008, 74 tkm Skoda RAPID 1,2 TSI 85 Ambition vm. 2013, 65 tkm Peugeot 208 Active VTi 95 5-ov vm. 2012, 34 tkm Kia cee d 1,4 ISG LX SW autoveroton hinta ,39 + arvioitu autovero 4.553,61 + tk alennus = kokonaishinta Vapaa autoetu 525 /kk, käyttöetu 345 /kk. CO2-päästöt 136 g/km, EU-yhdistetty kulutus 6,1 l/100 km. Kia-takuu 7 vuotta tai km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Kuvan auto erikoisvarustein. *Rahoitusesimerkki, Kia Cee d 1,4 LX SPORTSWAGON: hinta toimituskuluineen , käsiraha 3.436, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 5.697, korko 0,95 %, perustamiskulu 195, käsittelymaksu 9,95 /kk, kuukausierä 188,99, kulut yht ,27, tod. vuosikorko 2,46 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä ,27. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Luotonantajana esim. Santander Consumer Finance Oy, Hermannin rantatie 10, HKI. Tarjous voimassa asti rajattuun erään autoja. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. **Vaihtoautot, rahoitusesimerkki: Auton hinta toimituskuluineen , käsiraha 3 000, luoton määrä , sopimusaika 60 kk, korko 1,5 %, ei muita kuluja, kuukausierä 186,63 + kunnossapitosopimus 53 /kk ensimmäiset 24 kk, viimeinen suurempi erä Luottokustannukset yhteensä 510,94, todellinen vuosikorko 1,52 %, todellinen luottohinta ,94. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Hermannin rantatie 10, Helsinki. Korkotarjous 1,5 % voimassa kunnossapitosopimus tason 2 ja 3 yhteydessä. All in One kunnossapitosopimus saatavilla vuosimallin 2009 tai uudempiin sekä max km ajettuihin vaihtoautoihin. Kunnossapitosopimus taso 2 sisältää rikkoontumisista johtuvat korjaukset + huolto- ja ylläpitokuluja 600, taso 3 sisältää rikkoontumisista johtuvat korjaukset + huolto- ja ylläpitokuluja 900. Kunnossapitosopimus on voimassa 24 kk tai km. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Peugeot 208 Active VTi 82 5-ov vm. 2013, 49 tkm Vuoden vaihtoautotakuu Paras kauppa -autoihin , , , ,- Peugeot 207 Wagon Trendy VTi 120 vm. 2010, 94 tkm Suomen suurin vaihtoautovalikoima Katso laakkonen.fi/vaihtarit Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20, Jyväskylä Ma-pe 9-17, la Lauantai suljettu Peugeot 206+ Generation 75 5-ov vm. 2012, 50 tkm Kaikki autot kuntotarkastettu Tutustu sähköiseen raporttiin Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Käsiraha 0 euroa! Meiltä joustava rahoitus Tarjoukset ovat voimassa Laakkosen liikkeissä ja ne koskevat merkittyjä Paras Kauppa -autoja. Niitä ei voi yhdistää muihin kampanjoihin/etuihin. Esimerkkilaskelma: Vaihtoauton hinta (sis. toim.kulut) ,50. Käsiraha 0. Osa maksulla ,50, maksuerä 337,90 + toimitus-maksu 10, tilinavausmaksu 190, korko % 5,95, erien lukumäärä 60, poikkeava viimeinen erä 4 000, luottokustannukset 4 505,44, KSL:n mukainen luottohinta ,94, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 8,25 %. Edellyttää hyväksyttyä luottopäätöstä. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki Nordea tai Pohjola Pankki Oyj, Teollisuuskatu 1b, Helsinki. Takuuauto: Autolla on merkkikohtainen vaihtoautotakuu tai LaakkonenTurva. Vaihtoautomyynti Peugeot 208 Active HDi 70 FAP 5-ov vm. 2012, 150 tkm KESÄHUOLTO KAIKKIIN MERKKEIHIN ILMASTOINTIHUOLTO (MAX 400 G KYLMÄAINETTA R134A) TURVALLISUUSTARKASTUS JARRUNESTEIDEN TARKASTUS ÖLJYNVAIHTO (MAX 4 L ÖLJYÄ) 109 VAIHTOAUTOIHIN ** KORKO VAIN Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. JYVÄSKYLÄ Itä-Päijänteentie 45 Automyynti: , ark. 9 17, la Huolto: , ark ,5 % EI MUITA KULUJA Ilmoituksen tarjoukset voimassa ellei toisin mainita. Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).
5 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 17 Hulluna vanhaan ja outoon Keräilyharrastus: Jari Palonen yrittää kerätä vain autoiluun liittyvää rompetta, mutta mukaan tarttuu myös jotain ihan muuta. MERVI VARONEN ÄÄNEKOSKI Mervi Varonen Mitä isompi talli, sitä enemmän tavaraa, myöntää Jari Palonen. Mutta ei edes 12-metrinen neljän auton talli ole riittävä keräilyharrastuksen koukuttamalle miehelle. Autoiluun liittyvää rompetta on levittäytynyt myös äänekoskelaisen omakotitalon pihapiiriin. Nurmikolla makaa 1970-luvun Pontiacin raato ja tallin vieressä on kaksi entisöityä Esson bensamittaria. Nailhead Carage -kyltin alta avautuvat ovet varsinaiseen aarreaittaan. Tulijaa tervehtii kolme historiikkiautoa eri vuosikymmeniltä: 1940-luvun Oldsmobile, 50-luvun Buick ja 60-luvun Opel Record. Ostin Opelin viime kesänä, että on vanhoja autoja kaikilta vuosikymmeniltä. Se on viittä vaille valmis laitettavaksi museorekisteriin. Palosen keräilyharrastus alkoi kolme vuosikymmentä sitten jenkkiautoista. Pikku hiljaa kaapit alkoivat täyttyä kaikenlaisesta vanhasta tavarasta, vaikka ei hän tarkoituksella mitään erityistä etsinytkään. Rompetoreilla on tullut pyörittyä. Kun jonkun mielenkiintoisen esineen saa käsiinsä, niin siitä se hulluus iskee. Kun tulee tilanpuute vastaan, laitan osan tavaroista kiertoon. Nyt yritän keskittyä autotyökaluihin. Tallissa on lattiasta kattoon menneiden vuosikymmenten työkaluja ja laitteita, purkkeja ja kanistereita. Kaikki hyvässä Vanha 1960-luvun sytytystulppien putsari toimii ja on käytössä edelleen. Omituiset esineet vetävät puoleensa. Mitä pöljempi, sitä parempi. järjestyksessä ja ojennuksessa myös muiden kuin itse isännän katseltavaksi. Toisinaan Palosen luona poikkeaa saman alan harrastajia. Tyttären kanssa laskettiin pari vuotta sitten, että esineistöä on 800, nyt jo reilusti ylikin. Harmittaa, että ei ole tullut laitettua lapulle ylös tavaroiden tarinoita. Itse en kaikkea muista, mutta onneksi muilta harrastajilta saa tietoja. Vanhoissa työkaluissa Palosta viehättää se, että ne ovat hienosti tehtyjä ja kestäviä, monet täysin käyttökelpoisia nykyäänkin. Tallissa on esillä myös vempeleitä, joista ei ole varmuutta, mitä ne ovat. Seinällä on esimerkiksi kahden käden pora, josta puuttuu osia eikä se toimi. Keräilijän ostoskassiin tarttuu myös tavaraa autoilun ulkopuolelta, kuten 1930-luvulta oleva kampaamon käherryslaite, joka näyttää sähköpiuhoineen lähinnä kidutuslaitteelta. Omituiset esineet vetävät puoleensa. Mitä pöljempi, sitä parempi. Vuoden 1955 Buick on Jari Palosen ikuisuusprojekti, ostettu jo 16 vuotta sitten. Vielä riittää ruuvailemista, ennen kuin sen voi laittaa museorekisteriin. Jari Palonen ei ole ynnäillyt, mitä harrastus on maksanut. Koska hän ei ole tupakkamiehiä, on keräilyn plussapuolena se, että ainakaan rahat eivät katoa savuna ilmaan. Alkuaikoina ei tavara maksanut paljoa. Monesti sai jotain vanhaa lahjoituksena, kun vain haki pois. Nykyään hinnat ovat karanneet. Rompetoreilla hinnat voivat olla korkeampia kuin antiikkimessuilla. Vanhojen tavaroiden vetovoima on kuitenkin vastustamaton. Rompetori kutsuu penkomaan uusia aarteita jo tänä viikonloppuna, kun alan harrastajat kokoontuvat Saarijärvelle. Tallin takaseinällä on vielä tilaa, kun ottaa pari taulua pois, tuumaa Palonen. Aarteiden etsintää Saarijärvellä: Ahvenlampi rompetori KESÄ ALLE 2,9% RAHOITUS- TARJOUS kaikkiin myymimme autoihin ajalla MARKKINAHINNAN Hae meiltä vaihtoautotarjous niin osallistut arvontaan, jossa voit voittaa Terhi Saiman soutuveneen. Arvontaan osallistuvat kaikki, jotka ovat saaneet konsernistamme kirjallisen vaihtoautotarjouksen ajalla Arvonta suoritetaan Audi A4 Avant 2,0 TDI DPF 105 Pro Business 100 A tkm, 2xrenk, aluv., lohkol., vetok., h-kirja, ilmast., mp3, autom. vaiht., Xenon, Cruise, ABS, met.väri ETUSI* 2590,27 *31695,75 :n rahoituksessa Rahoitusesimerkki Kauppasumma 42001,00, käsiraha 10500,25, luottosuhteen perustamismaksu 195,00, rahoitusosuus 31695,75, käsittelymaksu 9,00/kk, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, korko 2,9 %, kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 3,85%, kuukausimaksu sis. käsittelymaksun 577,12, luottokustannukset yhteensä 3126,67. Rahoituksen myöntää Santander -rahoitus. Audi A6 Sedan Business 3,0 V6 TDI 150 quattro A tkm, 4x4, autom. vaiht., 1-om., vähän ajettu, h-kirja, Xenon, ilmast., ESP, sport-ist., ilmajousitus, aluv., Cruise, met.väri, cd, kaistanvaihtoapu Oudot esineet houkuttavat Jari Palosta. Tämäkin poran kampi oli pakko saada, vaikka poraamiseen siitä ei ole. Jyväskylään Gasumin kaasupiste Riikka Mahlamäki-Kaistinen Nailhead Caragen seinät ovat käytössä lattiasta kattoon. Hyllyiltä löytyy tuttuja tuotemerkkejä vuosikymmenten takaa. Opel ADAM 3-ov Glam 1,4 ecoflex Start/Stop (MY14) tkm, 2xrenk, aluv., lohkol., h-kirja, aut. ilm., mp3, Cruise, kattol., TC, met.väri Volkswagen JETTA Comfortline 1.4 TSI 90kw DSG tkm, autom. vaiht., 1-om., h-kirja, ilmast., ABS, vetok., 2xrenk, Cruise, met.väri, cd, lohkol. ALLE markkinahinnan Volkswagen GOLF Variant Comfortline 1.4 TSI 90kw DSG tkm, lohkol., h-kirja, ilmast., met. väri, cd, autom.vaiht., Xenon, Cruise, ESP Volkswagen TIGUAN Sport & Style 2,0 TSI 155 4Motion DSG tkm, 1-om., h-kirja, bi-xenon, kosketusnäyttö, aut. ilm., ESP, vetok., met. väri, cd, lohkol., ABS, MMI Suomalainen luonnonkaasuyhtiö Gasum sai 2,65 miljoonaa euroa EU-tukea uusien tankkausasemien rakentamiseen. Hankkeen tarkoitus on selvittää uudenlaisen nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tankkausasemaverkoston kehitysmahdollisuuksia raskaan maantieliikenteen käytössä. Hankkeen tulevat pilottiasemat sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla, Turussa ja Jyväskylässä. Gasum tuo Suomeen maakaasua ja jalostaa biokaasua sekä siirtää ja toimittaa niitä energiantuotantoon, teollisuudelle, kotitalouksille ja maa- ja meriliikenteelle. Yhtiön tavoitteena on bio- ja maakaasu tankkausasemien verkoston kasvattaminen noin 35 uudella asemalla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Suomessa on tällä hetkellä 24 julkisessa käytössä olevaa kaasutankkausasemaa, joista 18 on Gasumin omistamia. Asemien lukumäärän kasvattaminen kuuluu Euroopan komissio puhtaiden polttoaineiden strategiaan. Sen tavoitteena on Euroopan laajuisen vaihtoehtoisten polttoaineiden tank- kausverkoston takaaminen. Gasumilta arvioidaan liikennekaasun kysynnän kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. Keski-Suomessa ei ole aikaisemmin ollut Gasumin tankkauspistettä. Joutsasta löytyy Joutsan Ekokaasu Oy:n asema. Katso lisää vaihtoehtoja h uudistuneilla ill nettisivuillamme ii ill Puhelun hinta alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min., kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. Vaihtoautot / SEAT: Sorastajantie 2, Jyväskylä Puh Ma-pe klo , la
6 18 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Äänettömästi MATTI TIITINEN Asuntomessuille Ligier EasyMile EZ-10: Kuskiton älybyssi vie asuntomessujen kävijöitä juna-asemalta messuille. Matti Tiitinen Näytöstä voi seurata 3D kartan avulla reittiä ja sitä, miten EZ-10 näkee reitin sekä ympäröivän alueen Joka vuosi järjestettävät Asuntomessut keräävät uutta kotia rakentavia, olemassa olevaa taloaan remontoivia tai muuten vaan uusista taloista ja rakentamisesta kiinnostuneita ihmisiä tarkastelemaan, mitä uutta talorakentamisen alalla on keksitty. Satojen portaiden kapuamisen jälkeen ja lukemattomien toi sopisi meille kommenttien jälkeen suuntasimme Vantaan Asuntomessujen porteista ulos. Olin kuullut ennen messumatkaa, että autoista kiinnostuneelle mielenkiintoisin juttu Kivistössä saattaisi olla valkoinen moderni laatikko neljällä pyörällä. Siinä se odotti linjaautopysäkillä, ote tulevaisuudesta EZ-10-älybussi! Älybussien kohdatessa kapealla väylällä molemmat bussit jarruttivat omalla kaistallaan vauhdin erittäin alhaiseksi. Älybussi valmiina ottamaan matkustajia kyytiin. Ilman kuljettajaa kulkeva älybussi päätti kuitenkin lähteä liikkeelle juuri ennen kuin ehdimme astua ovesta sisään, mutta sisällä ollut opas ystävällisesti pysäytti ajoneuvon ja pääsimme ottamaan ensi tyypit uudesta Ligierin valmistamasta EasyMile EZ-10:stä. Se on erikoinen tunne, kun linja-auto lähtee liikkeelle ja kyydissä on pelkkiä matkustajia. Sisälle mahtuu kuusi henkilöä istumaan ja neljä henkilöä seisomaan. Vantaan kaupunki on mukana EU:n 7. puiteohjelman Citymobil2-hankkeessa, jossa tutkitaan kuskittomien pikkubussien käyttöä osana joukkoliikennettä. Vantaan Kivistön Asuntomessuilla älybussi kuljettaa ihmisiä uuden juna-aseman ja messualueen välillä. Ensimmäisenä messupäivänä ajonopeus oli 12 kilometriä tunnissa, mutta enintään sähköinen linja-auto liikkuu 20 kilometrin tuntinopeudella. Teknisen puolen tarkastelu osoittaa, että bussia liikutetaan 4 kw sähkömoottorilla ja akkuina käytetään 8 kwh Lithium LiFrPO4:ia. Bussin ohjaus perustuu kolmeen rinnakkaiseen ratkaisuun kamera- ja laserpohjaiseen havainnointiin sekä rtk gps paikannukseen. Teknologia mahdollistaa ympäristön tarkan monitoroinnin ja bussissa on esimerkiksi törmäyksen tunnistus sekä toiminto, joka tunnistaa muiden kappaleiden, muun muassa ihmisten, liikkeet bussin edessä. Älybussien kohdatessa kapealla väylällä molemmat bussit jarruttivat omalla kaistallaan vauhdin erittäin alhaiseksi. Kuskittoman autoilun vaatima teknologia on lähempänä todellisuutta kuin osaamme arvatakaan. Reitti juna-asemalle ja takaisin oli ensin ajettu manuaalisesti ihmisen toimesta ja tietojen tallennuksen jälkeen EasyMile EZ-10 osaa kulkea reitin ilman kuljettajaa. Yhtiön mukaan tämän kaltaiset älybussit ovat ideaaleja kuljettamaan ihmisiä nimensä mukaisesti helposti viimeisen mailin verran lento- ja junaasemilla, kampuksilla, teollisuusalueilla, sairaaloissa, kulttuurikohteissa ja, kuten tänään, näyttelyalueilla. Älybussin voi ohjelmoida tilaus-tilassa pysähtymään vain pyydettäessä, pysähtymään määritetyillä asemilla tai kulkemaan kahden pisteen välissä pysähtyen joka asemalla. Älybussi oli kaikessa uutuudessaan hieno kokemus ja osoitus siitä, mitä jo tänä päivänä voidaan tehdä ihmisten liikuttamiseksi päästöttömästi. 3D karttaa bussin sisällä olevasta näytöstä seuratessa ei voinut välttyä ajatukselta, että kuskittoman autoilun vaatima teknologia on lähempänä todellisuutta kuin osaamme arvatakaan. Sivujuonteena mainittakoon vielä lopuksi, että muuan saksalainen Audikin on viivästyttänyt vuodella lippulaivansa tuloa, jotta saavat paketoitua siihen ruuhka-ajo pilotin ja muuta automaattipilottiteknologiaa. SEAT.FI KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. Volvo V40 on tyylikäs ja urheilullinen valinta. Käytä hyväksi kesän huippuedut ja koeaja V40 uudistuneilla ruotsalaisilla D2- ja T2-moottoreilla. VOLVO V40 ALK USKO TAI AJA, VALTAVASTI ETUJA SEAT LEON -MALLEIHIN yht. jopa 3500 euroa!!! RAHOITUS- TARJOUS kaikkiin myymimme autoihin ajalla ,9% ETUSI* 2590,27 *31695,75 :n rahoituksessa Rahoitusesimerkki Kauppasumma 42001,00, käsiraha 10500,25, luottosuhteen perustamismaksu 195,00, rahoitusosuus 31695,75, käsittelymaksu 9,00/kk, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, korko 2,9 %, kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 3,85%, kuukausimaksu sis. käsittelymaksun 577,12, luottokustannukset yhteensä 3126,67. Rahoituksen myöntää Santander -rahoitus. TECHNOLOGY TO ENJOY Aut.vaihteisto V40 D2- ja T2 vain 750 Rahoitustarjous vain 1,5 % Volvia Kaskovakuutus 75 Rahoitusesimerkki V40 D2: 292 /kk Kokonaishinta ,64 (sis toimituskulut 600 ), käsiraha 7000, velkaosuus käteishinnasta ,64, luoton perustamismaksu 175, sopimusaika 60 kk, osamaksuerä 291,71 /kk, korko 1,5 %, käsittelykulu 9, viimeinen erä 5000, KSL:n mukainen vuosikorko 2,62 %, KSL:n mukainen luottohinta ,03, käsittelykulut yhteensä 540, korot yhteensä 990,39, luottokustannukset yhteensä 1 705,39. Palvelun tuottaa Volvo Car Financial Services / Santander Consumer Finance Oy, Hermannin Rantatie 10, Helsinki Volvia-vakuutustarjous Volvia Kaskovakuutuksen ensimmäinen vuosi 75. Edellyttää Volvia-liikennevakuutusta. Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutusyhtiö Oyj, Suomen sivuliike (Volvia). Rahoitus- ja vakuutustarjoukset voimassa asti. Kuvan auto erikoisvarustein. Volvo V40 D2 alkaen: autoveroton hinta , autovero 3545,64, toimituskulut 600, kokonaishinta ,64. Autoetu alkaen: vapaa 435 /kk, käyttöetu 615 /kk. EU-yhd. 3,2 l/100 km, CO 2 82 g/km. Huoltosopimus 39 /kk (36 kk / km/v). Huoltoleasing alkaen 513 /kk (36 kk / km). JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti , ma-pe klo 9-17, la klo Huolto , ma-pe klo Varaosat puh , ma-pe klo Vauriokorjaamo , ma-pe klo Lauantait suljettu puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta. JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti ma-pe klo 9-17, Lauantait suljettu saakka fb.me/hameenautovaruste FR-PACK NYT 0 STYLE-PACK NYT 0 NYT ERÄÄN AUTOJA Talvirenkaat alumiinivantein 0! DSG-automaattivaihteisto NYT 990 Automaattivaihteisto sport- ja driveajo-ohjelmilla Leon ST -malliin NYT 990 Uusimman sukupolven 4Drive-neliveto Nyt riittää suosittuun LEON-mallistoon valinnanvaraa. LEON on saatavilla kolmi- ja viisiovisena sekä tilavana farmarina. Nyt voit valita lisäksi Style- tai FR-Packin veloituksetta ja täydentää sitä vielä erikoishintaisella DSG-automaattivaihteistolla. Tutustu osoitteessa Leon ST 1.2 TSI 110 Style alk. autoveroton hinta , arvioitu autovero 4 192,90, kokonaishinta ,90 CO2-päästöllä 114 g/km. Keskikulutus 4,9 l/100 km. Leon ST 1.4 TSI 125 FR alk. autoveroton hinta , arvioitu autovero 4 976,95, kokonaishinta ,95 CO2-päästöllä 120 g/km. Keskikulutus 5,2 l/100 km. Leon-malliston keskikulutus 3,8 6,7 l/100 km, CO2-päästöt g/km. Huolenpitosopimus alk. 28 /kk. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600. Kuvan auto erikoisvarustein. Jyväskylän Autotarvike Oy Sorastajantie 2, Jyväskylä. Seat-henkilöautot p
7 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 19 Heti ajoon! Erottuva, edistyksellinen, entistäkin parempi. Koeaja uusi Ford, saat Selfie-stickin ja etukupongilla upongilla Iltalehden. Arvo talvirenkaat 0 Metalliväri 0 Etusi Lämpöpaketti 0 sis. moottorinlämmitin ja sisäpistoke FORD FOCUS alkaen (sis. toim.kulut 600 ) TAI 229 /kk ** UUSI FORD FOCUS -MALLISTO Kolme kertaa maailman parhaaksi moottoriksi valittu 1.0 EcoBoost yhdistää pienemmät päästöt ja vähäisemmän kulutuksen tehokkuuteen. Maailman ostetuin automalli Focus on nyt entistäkin parempi. Uusi sisältä. Uusi ulkoa. ford.fi Ford Focus alk ,66 (autoveroton hinta arvioitu autovero CO2-päästöillä 105 g/km 3.271,66 + toim.kulut 600 ). Malliston CO2-päästöt g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,4 6,3 l/100 km. **Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Focus 1.0 EcoBoost 100 hv Trend 5-ovinen. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä ,66. Käsiraha 5.695,00, luoton perustamiskulu 150, rahoitetaan ,66. Laina-aika 72 kk, korko 1,9 %, käsittelymaksu 8 /kk, kk-erä 229,00. Luottokustannus 1.611,34, luottohinta ,00, tod. vuosikorko 3,45 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, VANTAA. Tarjoukset koskevat määräerää varastoautoja ja ovat voimassa asti. Ford Credit -rahoituksen yhteydessä Ford Takuu 5 vuotta/ km. Leipomonkuja 7, Jyväskylä, automyynti ark. 9 18, la huolto ark varaosamyynti ark vauriokorjaamo ark KÄYTTÖAUTON JUHLAKESÄ! AUTOKAUPPAA 45 VUODEN KOKEMUKSELLA. C-sarja AMG Edition. Alk FORD FOCUS HV COLLECTION 5-OV KM aut.ilmast., ESP, vak.nop.sääd., 2xrenk., moott.lämm., sisäp., ajotietok. MAZDA ELEGANCE 5-OV KM huoltok., 1-om., ilmast., ajotietok., 2xrenk., moott.lämm., sisäp. Näet kuvassa huippuunsa hiottua AMG-tyyliä. Näyttävää designia täydentää madalletun urheilualustan ja nopean Sport-ohjauksen tuoma ajonautinto. Uudet C-sarjan AMG Edition ja AMG Premium Edition sedan- ja farmarimallit ovat nyt myynnissä mykistävään hintaan. Tutustu sporttisen erikoiserän pulssia nostattavaan varusteluun sekä palkitun C-sarjan voittoihin osoitteessa HONDA CR-V DIESEL LIFESTYLE BUSINESS AT KM aut.ilmast., vak.nop.sääd., 2xrenk., 2xerik.vant., 2xrenk.,, per.kam., uusikorinen CR-V PREMIUM MERCEDES-BENZ C 180 T A PREMIUM BUSINESS KM Suomi-auto, aut.ilmast, vak.nop.sääd., ajotietok., LED-ajov., sadetunn., kuin uusi MB C, huippu varustein FORD FOCUS 2.5T 305HV RS KM Suomi-auto, aut.ilmast., ajotietok., Alcantara- nahkaverh., xenon, 2xrenk., huipputehokas Focus RS KIA SPORTAGE 2.0 EX 4WD KM aut.ilmast., ESC, vak.nop.sääd., 2xrenk., moott.lämm., TCS-luistonesto, ajotietok. MERCEDES-BENZ C 280 4MATIC A KM aut.ilmast, webasto+kauko-ohj., vak.nop.sääd., 2xrenk. SEAT TOLEDO 1.2 TSI REFERENCE KM om., ilmast., ESC, vak.nop.sääd., ajotietok., 2xrenk. VOLKSWAGEN PASSAT VARIANT 1.6 TDI EDITION KM Suomi-auto, aut.ilmast., pysäk.avustin, xenon, sähkötoim.takal., vak.nop.sääd., Vapaa autoetu alk. 785 /kk, käyttöetu alk. 605 /kk. AUTOMAATTI C 160 AMG Edition autoveroton hinta alk , arvioitu autovero 8 032,50 = ,50 + toimituskulut 600. Vapaa autoetu 785 /kk, käyttöetu 605 /kk. CO2-päästöt 128 g/km, EU-keskikulutus 5,5 l/100 km. C 180 A AMG Premium Edition autoveroton hinta alk , arvioitu autovero 9 420,81 = ,81 + toimituskulut 600. Vapaa autoetu 855 /kk, käyttöetu 675 /kk. CO2-päästöt 132 g/km, EU-keskikulutus 5,7 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kkmaksulla alk. 29 /kk. Kuvan autot lisävarustein. Tarjous koskee rajattua erää ja on voimassa toistaiseksi. Leipomonkuja 7, Jyväskylä, automyynti ark. 9 18, la huolto ark varaosamyynti ark vauriokorjaamo ark TOYOTA RAV4 2.2 D-4D 136 4WD CROSS SPORT KM aut.ilmast., VSC, CD/radio, vak.nop.sääd., vetok. VOLVO V50 D3 CLASSIC AUT KM huoltok., aut.ilmast., vak.nop.sääd., xenon, pysäk.tutka, 2xrenk., erik.vant., bluetooth Leipomonkuja 7, Jyväskylä, automyynti ark. 9 18, la huolto ark varaosamyynti ark vauriokorjaamo ark. 9 16
SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita
ŠKODA Synttärierään eri Škoda-malleja** Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita kaupan päälle. **Tarjousautot rekisteröitävä ennen 31.3.2012. *Rahoitusesimerkki: Opel Astra 5-ov Enjoy
Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157
Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra
Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,
Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749
Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur)
Juhlaviikot 22.6.-4.7. Palin Oy täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlistamme tasakymmeniä merkittävillä merkkikohtaisilla tarjouksilla. KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. VOLVO V40 ALK. 27 810 Aut.vaihteisto V40
peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A -
Autolehti, Joulukuu 2015 ASTRA alkaen peugeot.fi UUSI PEUGEOT 3O8 JA YLISTETYT PureTech-IHMEMOOT TORIT HävyTTömän ylellinen 21 864 Kuvan auto eikoisvarustein. Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin
Ensiesittelyviikonloppu!
Ensiesittelyviikonloppu! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Uutuudet ensiesittelyssä: FordKa Honda Jazz Mitsubishi Lancer Sportback ŠkodaOctavia Lähes 2 000 vaihtoautoa www.veho.fi Tervetuloa kaupungin
Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus
heinäkuu 2016 KESKIKESÄN AutoPalin 300 :n setelit kaupan päälle yli 6000 :n kauppoihin (käytetyt ja esittelyautot) Setelit voi käyttää huoltoon ja lisävarusteisiin AutoPalinilla. EtuCircus LÄHITAPIOLA
Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa.
Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Golf Comfort Plus -varuste-etu vähintään 1.889,08 1) Golf Comfort Plus. Suomalaisten suosikkiauto Golf Comfort Plus on varustetasoltaan ylivertainen.
EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!
Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! EXTRA 2. 3.9. Ensiesittelyssä uutuudet: NÄYTTELY Nissan Qashqai Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su
Testivoitot - Škoda Octavia
Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän
Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3
DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Lokakuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Lokakuu AutoPalinin Vaihtoautokuu! Talo täynnä tarjouksia koko lokakuun! Yhteensä yli 400 vaihtoauton
Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla
Autolehti, elokuu 2016 Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Tee Volvo Sopimus uuden Volvon oston yhteydessä, niin varmistat huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin. Volvo Sopimus kattaa Määräaikaishuollot
Autot&liikenne Farmari vain teoriassa
PERJANTAINA 15.5.2015, SIVU 29 Pieni vaiva, iso hyöty: Ostettaessa käytettyä autoa järjestäytyneestä autoliikkeestä, riski on pieni. Muualta ostettava auto on hyvä käyttää kuntotarkastuksessa. Sivu 33
PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500!
Autolehti, kesäkuu 2016 peugeot.fi PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Peugeot-kesäedut 208 Active -malleihin 1.000, 208 Allure- ja 308 Active -malleihin 1.700, 308 Allure Edition -malleihin jopa 2.500.
Ensin tatuoitiin mies ja sitten pyörä. Ismo Keski-Korpi luottaa Matti Moliisin kädenjälkeen sekä oman ihonsa että moottoripyöränsä koristelussa.
34 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 15.4.2016 Autot & liikenne Tuottaja: Timo Nieminen, 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@keskisuomalainen.fi etunimi.sukunimi@keskisuomalainen.fi Osoite: Autot & liikenne,
Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18
Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18 PERJANTAINA 8.1.2016, SIVU 15 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti:
Nauti. Saabin talvitarjoukset.
Joulu Helmi 2010/2011 Nauti. Saabin talvitarjoukset. Saabin talvitarjoukset. Talvi lähenee ja Saab viettää pian ensimmäistä vuottaan itsenäisenä yhtiönä. Sitä pitää juhlistaa. Siksi tarjoamme useita uskomattomia
Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?
Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Motorc raft Service, saat KAUPA N PÄÄLLE Ford-frisbee golf putterin* Motorcraft Service on suunniteltu yli 7-vuotiaille autoille. Ford Merkkihuollon edut
Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?
Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Ford M erkkihuolto, saat KAUPA N PÄÄLLE Ford-frisbee golf putterin* Ford Merkkihuolto pitää autosi kunnossa. Alkuperäisosiin ja ammattitaitoon voit luottaa.
Ajo-oikeus: Ehdotus 16-vuotiaiden päästämisestä henkilöauton rattiin ei innosta jyväskyläläisiä nuoria. Sivu 20
PERJANTAINA 4.3.2016, SIVU 17 Ajo-oikeus: Ehdotus 16-vuotiaiden päästämisestä henkilöauton rattiin ei innosta jyväskyläläisiä nuoria. Sivu 20 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
Mielenrauhaa huoltokustannuksiin
DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Helmikuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Huoltosopimus vaihtoautoihin Mielenrauhaa huoltokustannuksiin Tarjoamme uuden huoltopalvelun käytetyn
ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351
ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351 UUSI MALLISTO ANTAA ENEMMÄN VASTINETTA RAHALLE Koko Land Rover -mallisto on uudistunut vuoden sisällä. Uudet mallit täyttävät
Autot&liikenne Kevyt urheiluhybridi
PERJANTAINA 7.8.2015, SIVU 21 Iso vaalee: Pekka Salosen Thunderbirdissä on kesäinen tunnelma, vaikka sataisi vettä. Sivu 22 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?
Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Merkkihuolto, saat KAUPAN PÄÄLLE -frisbeegolf putterin * Merkkihuolto pitää autosi kunnossa. Alkuperäisosiin ja ammattitaitoon voit luottaa. Lue lisää
Volkswagen. Syksyn ohittamattomat edut. UUSI PASSAT NYT ESIKUVA UUSI POLO. UUSI TOURAN GOLF-MALLISTO ENNAKKOMYYNNISSÄ. FAMILY EDITION. uusipassat.
Volkswagen Syksyn ohittamattomat edut. EDISTYKSELLINEN KUTEN SINÄ. UUSI PASSAT NYT ENNAKKOMYYNNISSÄ. uusipassat.fi GOLF-MALLISTO KATTAVAMPANA KUIN KOSKAAN. TÄYDELLINEN PAKETTI UUSI TOURAN FAMILY EDITION.
Vespan lumoissa: Jorma Mitron käsissä italialaiset skootterit saavat vanhan loistonsa. Sivu 18 MERCEDES-BENZ. SLK 200 BE A Moottori: 1796 cm3
PERJANTAINA 5.6.2015, SIVU 15 Vespan lumoissa: Jorma Mitron käsissä italialaiset skootterit saavat vanhan loistonsa. Sivu 18 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16
Autolehti, marraskuu 2016 UUSI MOKKA X MOKKA X alkaen 23 574 249 /kk* tai Premium-luokan innovaatioita Älykkäät AFL LED -ajovalot, joilla 30 % kirkkaampi näkyvyys** IntelliLink-tietoviihdejärjestelmä,
VaihtoPalin Autolehti, tammikuu Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI VIIDEN TÄHDEN MARKKINAT
VaihtoPalin VaihtoPalin Autolehti, tammikuu 2017 Asiakasomistajille: Kaikkiin yli 8000 euron vaihtoautokauppoihin 300 huoltosetelit kaupan päälle! Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI
Operaatio saapas: Riitta Salin kävi ostamassa jyväskyläläismarketin kumisaapashyllyn tyhjäksi. Sivu 23. Fiksu auto, mutta silti tökkii
PERJANTAINA 9.10.2015, SIVU 19 Operaatio saapas: Riitta Salin kävi ostamassa jyväskyläläismarketin kumisaapashyllyn tyhjäksi. Sivu 23 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT
www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan
VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016
Autolehti, syyskuu 2016 Nissan-etuviikot 28.8. 11.9. NISSAN QASHQAI ALK. 21 990 TAI ALK 259 /KK (sis. määräaikaishuollot) tai XTRONIC-AUTOMAATTIVAIHTEISTO MANUAALIVAIHTEISTON NORMAALIHINNALLA. METALLIVÄRI
Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Huhtikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Huhtikuun ETU: AutoPalinilta 300 euron Sokos lahjakortit yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin Annamme kaikkiin
Opel Astra: Kestosuosikki laihtui hurjasti, mutta sisätilat kasvoivat. Sivu 24. Farkun ja minibussin välimuoto
PERJANTAINA 23.10.2015, SIVU 19 Opel Astra: Kestosuosikki laihtui hurjasti, mutta sisätilat kasvoivat. Sivu 24 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi Osoite:
Tuhansien eurojen alennuksia!
Tuhansien eurojen alennuksia! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Tervetuloa kaupungin suosituimpaan viikonloppunäyttelyyn! Ensiesittelyssä Škoda Yeti Laadukas vaihtoautovalikoima useissa eri hintaluokissa
AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme.
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Arvoseteli 500 Asiakkaan nimi: Atte Autoilija Päivämäärä: 1.2.2012
BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.
BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007
AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan
heti kun ostoksille voi mennä. Juke R:n idea on paperilla yksinkertainen,
PERJANTAINA 2.10.2015, SIVU 21 Iso ero: Norjassa 20 prosenttia myydyistä autoista on tällä hetkellä sähköautoja. Suomessa vastaava luku ei ole edes prosentteja, vaan promilleja. Sivu 22 Tuottaja: p. 014
Autot&liikenne Liivi voi pelastaa tai sitten ei
PERJANTAINA 10.7.2015, SIVU 17 Sirkuslaisten sukua: Sähkökäyttöinen yksipyöräinen vaatii ajajalta tasapainoa ja mielen lujuuttu. Sivu 18 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@
Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys
Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys Sami Peuranen Autotuojat ry 14.10.2014 1 Autotuojat ry Edustaa käytännössä 100 % Suomen uusien autojen maahantuonnin markkinoista Jäseninä merkkien viralliset
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28
Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28 PERJANTAINA 13.9.2013, SIVU 25 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:
Vertailu: Keski-Suomen huoltamoiden rengaspainemittarit ovat muuta maata luotettavampia. Sivu 21. Suomi oppi automaattiseksi
PERJANTAINA 22.1.2016, SIVU 19 Vertailu: Keski-Suomen huoltamoiden rengaspainemittarit ovat muuta maata luotettavampia. Sivu 21 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
Koeajo: Kia Carensin etupenkiltä näkee, mitä takarivissä tapahtuu Sivu 19
TIISTAINA 19.3.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Kia Carensin etupenkiltä näkee,
(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym
GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton
Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015
Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4
VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI*
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Lokakuu 2010 VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* *Annamme 300 euron arvoisen lahjakortin S-Etuhuoltoon kaikkiin lokakuussa tehtyihin yli 6.000 euron arvoisiin vaihtoautokauppoihin.
Autot&liikenne Kesäloma tuulivoimalla
PERJANTAINA 17.7.2015, SIVU 17 Historiikki: Korpilahden Linja OY:n perustamisen aikaan, vuonna 1945, linjuriauto oli vielä maantien ässä. Sivu 19 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@
tänään 10-15, huomenna 11-15
NÄYTTELYEXTRA SUURI VIIKONLOPPUNÄYTTELY tänään 10-15, huomenna 11-15 Volvo v40 rahoitustarjous KORKO VAIN 1,9% Rahoitusesimerkki: auton hinta 26987,82, toimituskulut 600, käteisosuus 5344,50, rahoitettava
Naistenpäivän varaslähtö: Puuteriklubin startti ja muuta naisellista asiaa tänään autosivuilla. Sivut 15 20
PERJANTAINA 6.3.2015, SIVU 19 Naistenpäivän varaslähtö: Puuteriklubin startti ja muuta naisellista asiaa tänään autosivuilla. Sivut 15 20 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@
Parhautta on kesä ja huolettomat kilometrit! 29,90
Parhautta on kesä ja huolettomat kilometrit! KESÄKUNTO- TARKASTUS 29,90 14 KOHDAN KUNTOTARKASTUS 29,90 TÖYSSYJÄ EDESSÄ. Mitä pienempi tie, sitä enemmän omaa rauhaa. 1 JARRUT Toiminnan tarkastus, jarrupalojen
Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014
Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2
Laki muuttuu: Segwayn käyttö sallitaan pian Suomessakin. Myös määräykset sähköavusteisten polkupyörien käytöstä täsmentyvät.
PERJANTAINA 28.8.2015, SIVU 29 Laki muuttuu: Segwayn käyttö sallitaan pian Suomessakin. Myös määräykset sähköavusteisten polkupyörien käytöstä täsmentyvät. Sivu 33 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti:
Ykköset! TOYOTA VIIKONLOPPUNÄYTTELY TERVAJOELLA JA VAASASSA 21.-22.3. 2. Maksat vain käytöstä ja halutessasi kk-erä sisältää Huolenpitosopimuksen.
no: 12 Torstai 19.3.2015 TOYOTA VIIKONLOPPUNÄYTTELY TERVAJOELLA JA VAASASSA 21.-22.3. VIIMEISTELE NAUTINTOSI. AURIS TOURING SPORTS ACTIVE EDITION MULTIDRIVE S -AUTOMAATTIVAIHTEISTOLLA SEKÄ WINTER PACK
22.5-23.5. Perjantaina 10-19 ja lauantaina 10-16
facebook.com/yamahacentervantaa Tykkää ja voita 200 lahjakortti! 22.5-23.5. Perjantaina 10-19 ja lauantaina 10-16 Soutuveneen ostajalle kaupanpäälle 100 lahjakortti! Veneet & perämoottorit Veneilyvarusteet
Autot&liikenne Tehdastuunattu taskuraketti
PERJANTAINA 29.5.2015, SIVU 23 Kaikki kulkee: Silvasti Oy palkittiin vuoden parhaasta erikoiskuljetuksesta Euroopassa. Miten ihmeessä yhtiö siirtää kymmenien tonnien laitteita ahtailla teillä? Sivu 26
Vihreät. Päivät HUIPPUTARJOUS. Viikko. Mazda2 1.3 Elegance Mazdan 90 v. juhlamalli VAIN METROAUTOSTA! Tarjous! ETUSI 1.700
K Tarjous! Viikko HUIPPUTARJOUS VAIN METROAUTOSTA! ETUSI 1.700 JOPA ILMAN KÄSIRAHAA! Mazda2 1.3 Elegance Mazdan 90 v. juhlamalli Erikoishintaan 15.426 Autoveroton hinta 12.514, autovero (CO 2 125 g/km)
Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015
Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58
VaihtoPalin Huoltosopimus
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Elokuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI VaihtoPalin Huoltosopimus hinnat alkaen 27 /kk Huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle Huoltosopimuksen
Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25
Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25 PERJANTAINA 20.9.2013, SIVU 21 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@
Runsautta: Farkku-Auris elvistelee 530-litraisella tavaratilalla ja isolla panoraamakatolla. Sivu 31
PERJANTAINA 5.7.2013, SIVU 27 Runsautta: Farkku-Auris elvistelee 530-litraisella tavaratilalla ja isolla panoraamakatolla. Sivu 31 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:
Ykköset! Elnagh CLIPPER FIAT 2.0 JTD PUOLI-INTEGROI- vuoteet 4:lle, Kokonaismassa 3400kg, Oma massa 2480kg,
Erä autoja erikoishintaan 25.900. Sisältää talvirengasyhdistelmän no: 16 Tors 16.4.2015 kevytmetallivantein sekä toimituskulut. 299 / KK TOYOTA AVENSIS Autoja määräerä! Erä autoja erikoishintaan 25.900.
Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014
Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008
ENSIREKISTERÖINNIT 2/08 1(12) 6.3.2008 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Marraskuun ajan Bonus tuplana. jopa. (norm. 100,-) Uusi huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Marraskuun ajan Bonus tuplana Bonus jopa tuplana10% Marraskuussa saat Bonusta uudesta autosta
Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015
Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9
Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015
Ensirekisteröinnit 7/2015 3.8.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 721 8 017 8,8
AITOA LAATUA AITOA huolettomuutta
Kesä on lyhyt, tie on pitkä. Muista määräaikaishuolto. AITOA LAATUA AITOA huolettomuutta Huollon kautta Huolettomaan kesään Paras palvelu. Olipa kyse ylläpidosta tai korjauksesta, kun on aika huoltaa autoasi,
Vaihtoauto. Vaihtoauto
Tervajoella Tervajoella no: 53 Keskiviikko 30.12.2015 150 150 Kaskovakuutus Kaskovakuutus 1. vuodeksi* 1. vuodeksi* Vaihtoauto Vaihtoauto ALE ALE E E L L A A 28.12.2015 28.12.2015 11.1.2016 11.1.2016 Koko
Isänpäivä: Jos rahaa on, isälle voi ostaa lahjaksi vaikka auton. Mutta ei ole pöllömpi 12 euron termosmukikaan. Sivu 23
PERJANTAINA 8.11.2013, SIVU 21 Isänpäivä: Jos rahaa on, isälle voi ostaa lahjaksi vaikka auton. Mutta ei ole pöllömpi 12 euron termosmukikaan. Sivu 23 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja:
Ensirekisteröinnit: Autokauppa kasvoi Keski-Suomessa 26 prosenttia viime vuoden marraskuuhun verrattuna. Sivu 25
PERANTAINA 4.12.2015, SIVU 21 Ensirekisteröinnit: Autokauppa kasvoi Keski-Suomessa 26 prosenttia viime vuoden marraskuuhun verrattuna. Sivu 25 Tuottaja: p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015
Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2015 06/2014 (%) (%) 1-06/2015 1-06/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 976 9 209-2,5 87,4
UUSI CORSA OPC -HINNASTO
UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien
Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015
Ensirekisteröinnit 10/2015 2.11.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2015 10/2014 (%) (%) 1-10/2015 1-10/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 166 8 838 3,7
Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän!
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2010 Marraskuussa Bonus tuplana* Bonus tuplana jopa10% Bonus S-kanava.fi/satakunta *Kaksinkertaista Bonusta saat Tuplabonus-kampanjassa mukana olevista toimipaikoista
Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah
Vakuutusyhtiöiden vuosina 2015-2017 korvaamat liikennevahingot Automallit, joiden yhteenlaskettu vakuutuskanta (2015-2017) ollut vähintään 5000 vakuutusvuotta Uhreista laskettuja suhdelukuja ei ole esitetty,
TAKUUVAIHTOAUTO. Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT TAKUUVAIHTOAUTO Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle Turvallinen tapa ostaa käytetty auto 12
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen.
Kampanjahinnasto BMW Group Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa 5.7.2017 alkaen. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh:
Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle.
TANKKAA AUTOOSI PUHTAAMPAA. VALITSE LUONNONKAASU. Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle. Suomessa asiat ovat hyvin. Voit valita autosi polttoaineeksi puhtaamman vaihtoehdon luonnonkaasun. Maakaasu
LA & SU Volvo S40 1.6D Momentum tkm. ilmastointi, alumiinivanteet, metalliväri. Volvo V70 D3 Ocean Race A tkm
Kauppapäivät LA 10 15 & SU 11 15 Mokka Drive 1.4 Turbo (140 hv) A6 Rahoitustarjous* tai +kulut asiakasomistajille lämpöpaketti 24 598 1 % 229 /kk vain 99!* etusi yli 500 Mokka Drive -Mallistossa vakiona
EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!
Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin NÄYTTELY Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su klo 11 15 Vaihtoautokaupoissa VaihtoPalin näyttelyetusi
Honda CR-V: Annoimme uusiutuneen katumaasturin koeajettavaksi naiselle. Se on helppo todeta kuvistakin. Sivu 27
PERJANTAINA 8.5.2015, SIVU 23 Honda CR-V: Annoimme uusiutuneen katumaasturin koeajettavaksi naiselle. Se on helppo todeta kuvistakin. Sivu 27 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@
MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71
Koeajo: Range Rover Evoquen vaihdenupin vierestä voi valita maastoajo-ohjelman Sivu 17
TIISTAINA 12.6.2012, SIVU 15 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: (017) 303111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: Range Rover Evoquen vaihdenupin vierestä
Koeajo: Uusi Volvo V40 suojaa turvatyynyllä myös jalankulkijoita Sivu 11. Lomamökki renkailla
TIISTAINA 7.8.2012, SIVU 9 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Koeajo: Uusi Volvo V40 suojaa turvatyynyllä myös
Saksan GTÜ -katsastustilasto
Timo Turkula 3.10.2012 Saksan GTÜ -katsastustilasto Pikkuautot 1. Toyota Yaris 13,9 2. Ford Fiesta / Fusion 18,4 3. Mazda 2 18,6 4. Opel Agila / Suzuki Splash 20,9 5. Honda Jazz 21,5 6. Mini Clubman 21,6
VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Kesäkuu 2015
VaihoPalin VaihoPalin Auolehi Kesäkuu 2015 VOLVO NISSAN OPEL PEUGEOT Kesäkuussa rajoieuun erään Peugeo 2008, 3008 ja 5008 -malleja 1000 euron AuoPalin-lahjakori * KAUPAN PÄÄLLE! Edun saa S-eukorilla *
Esillä oli pitkä liuta ihan valmiita tuotantomalleja, kun taas sähköautot jäivät taka-alalle. Kattaus kaikille. kiinnostavia malleja ovat kuitenkin
TIISTAINA 20.3.2012, SIVU 15 Tuottajat: Outi Poikonen, Kristiina Poutiainen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: (017) 303111 Sähköposti: s2@savonsanomat.fi Autot&liikenne Volvo V40:ssa on jalankulkijoita
UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ
Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT
Koeajo: Citroën C4 Picassossa etumatkustaja voi oikaista jalkansa Sivu 19
TIISTAINA 6.8.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Citroën C4 Picassossa etumatkustaja
Koeajo: Dacia Lodgyn istuinten niputtaminen vaatii melkoisesti askartelua Sivu 19. Akkujen huonona puolena pidetään sitä, että ne menettävät
TIISTAINA 14.5.2013, SIVU 15 Koeajo: Dacia Lodgyn istuinten niputtaminen vaatii melkoisesti askartelua Sivu 19 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017
Sanna Vehnilä. ALD AUTOMOTIVE VMP Group Alina Hoivatiimi Oy /sopimusyrittäjät INFOPAKETTI
Sanna Vehnilä ALD AUTOMOTIVE VMP Group Alina Hoivatiimi Oy /sopimusyrittäjät INFOPAKETTI ALD PALVELUTIIMI Yhteyshenkilö Sanna Vehnilä Vastaa Alina Hoivatiimi Oy:n Sopimusyritysten autoasioista, käyttäjäpalvelusta,
Autot&liikenne Näyttää hyvältä CX-3: Mazdan näkemys pienestä katumaasturista taitaa olla luokkansa kaunein.
PERJANTAINA 17.4.2015, SIVU 19 Q3: Audi jätti turhan pörhistelyn. Katumaasturi uudistui toimivaksi ja kohtuuhintaiseksi. Sivu 20 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi
Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015
Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009
ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014
Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6
Valitse oikein: Keväinen aurinko häikäisee ratin takana. Aurinkolasien ostossa kannattaa muistaa pari faktaa. Sivu 23
PERJANTAINA 17.1.2014, SIVU 19 Valitse oikein: Keväinen aurinko häikäisee ratin takana. Aurinkolasien ostossa kannattaa muistaa pari faktaa. Sivu 23 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, Sähköposti:
Autot&liikenne Miellyttävä matka-auto
PERJANTAINA 27.3.2015, SIVU 25 Opel: Uusi Corsa antaa pikkusievää tyylikkyyttä kohtuullisin hinnoin. Sivu 29 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi Osoite:
Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014
Ensirekisteröinnit 8/2014 1.9.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 524 7 739-2,8 86,4