Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma"

Transkriptio

1 Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma

2 Youth in Action on matka eurooppalaisuuteen ja omaan itseesi. Haluatko hankkia kansainvälisiä kokemuksia, vaikuttaa omaan elinympäristöösi, saada äänesi kuuluviin tai tutustua nuoriin muista Euroopan maista? Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Action voi olla sinulle mainio tapa saavuttaa tavoitteesi.

3 Lisätietoja ja neuvoja ohjelmaan osallistumisesta saat Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOsta: puh Olipa kiinnostuksen kohteesi sitten vaikka vapaaehtoispalvelu Turkissa, suvaitsevaisuusperformanssin järjestäminen Inarissa, bulgarialaisen kollegan työtavat tai samanhenkisten eurooppalaisten nuorten tapaaminen, Youth in Action tarjoaa sinulle mahdollisuuden haaveesi toteuttamiseen. Youth in Action on suunnattu vuotiaille nuorille, kaiken ikäisille nuorten parissa toimiville sekä yleishyödyllisille organisaatioille. Ohjelma jakautuu viiteen toimintoon: Nuorten Eurooppa, Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu, Nuoret maailmassa, Nuorisoalan tukijärjestelmät ja Tuki nuorisoalan yhteistyölle Euroopassa. Nämä toiminnot tarjoavat mahdollisuuksia moniin mielenkiintoisiin tempauksiin lähellä ja kaukana, yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. 3

4 Youth in Action -ohjelman tavoitteet ja prioriteetit Kun mietit projektin aloittamista, kannattaa myös pohtia miten hyvin ideasi istuu ohjelman tavoitteisiin. Päätökset hankkeiden rahoittamisen puolesta ja vastaan tehdään pitkälti näiden kriteereiden täyttymisen perusteella. Euroopan kansalaisuus Tavoitteena on kannustaa nuoria pohtimaan Euroopan laajuisia kysymyksiä, kuten Euroopan kansalaisuutta, ja ottaa heidät mukaan Euroopan unionin rakentamista ja tulevaisuutta käsittelevään keskusteluun. Mikä EU-kansalaisten arvomaailmaa yhdistää? Millainen on yhteinen tulevaisuutemme onko sitä? Nuorten osallistuminen Projektien tulee kannustaa nuoria aktiivisuuteen. Kun he kantavat oman osansa projektivastuusta, juuri heidän omalla toiminnallaan on vaikutusta. Miten nuoret ovat hankkeessanne mukana? Onko heillä sananvaltaa? Aktivoiko projektisi nuoria osallistumaan? Kulttuurien monimuotoisuus Kulttuurien monimuotoisuuden kunnioittaminen sekä rasismin ja muukalaisvihan torjunta ovat tärkeitä teemoja ohjelmassa. Miten projektiin saisi mukaan nuoria erilaisista kulttuureista? Edistääkö toiminta suvaitsevaisuutta? Muita heikommassa asemassa olevien nuorten saaminen mukaan Ohjelma on suunnattu kaikille nuorille. Voivatko projektiisi osallistua esim. terveydellisistä, taloudellisista, yhteiskunnallisista, kulttuurisista, koulutuksellisista, maantieteellisistä tai muista syistä heikommassa asemassa olevat nuoret? Jos vastasit kyllä yhteen tai useampaan yllä esitettyyn kysymykseen olet jo askeleen lähempänä projektisi toteutumista. Tarkemmin projektisi sisällöstä ja suunnittelusta voit keskustella CIMOn Youth in Action -asiantuntijoiden kanssa. 4

5 Youth in Action -ohjelman toiminnot 1 Nuorten Eurooppa Ryhmätapaaminen Ryhmätapaaminen voi olla vaikka elokuvakerhosi matka Ranskaan tapaamaan paikallisia filmifriikkejä. Tai se tuo irlantilaiset nuoret tutustumaan kanssanne Suomen luontoon. Järjestä ryhmätapaaminen ja tapaa samoista asioista kiinnostuneita nuoria ympäri Eurooppaa. Mukaan ryhmätapaamiseen voi lähteä yhtä hyvin yhdistys, ryhmä kuin kaveriporukkakin. Tärkeintä on, että teillä on yhteinen kiinnostava aihe, jota haluatte työstää muiden nuorten kanssa. PÄHKINÄNKUORESSA Ryhmätapaaminen Mitä tarvitset? Ryhmän vuotiaita nuoria ja teeman tapaamiselle. Mitä teette? Suunnittelette ja toteutatte 6 21 päivää kestävän tapaamisen. Kenen kanssa? Samasta teemasta kiinnostuneet ryhmät kahdesta tai useammasta maasta. Osallistujia yhteensä Kuka maksaa? Tukea myönnetään 70% suunnittelu- matkakustannuksiin. ja toteutuskuluja Ohjelma- sekä ja ylläpitokustannuksiin myönnetään tukea osal- erityislistujien lukumäärän ja ryhmätapaamisen keston mukaan. Loput Lisäksi rahat on voitte mahdollista hankkia saada aikkapa erityiskuluihin järjestämällä tukea. tapahtumia. Loput rahat voi hankkia erilaisin tempauksin. 5

6 Nuorisoaloite Onko sinulla hyvä idea, mutta rahat sen toteuttamiseen puuttuvat? Nuorisoaloite voi auttaa sinua esimerkiksi järjestämään rasisminvastaisen rock-konsertin paikkakunnallasi tai perustamaan yhteisen nettisivuston muiden eurooppalaisten nuorten kanssa. Samalla voit toimia esimerkiksi suvaitsevaisuuden puolesta tai nuorten aseman parantamiseksi. Mahdollisuuksia on monia, tarvitaan vain hyvä idea, selkeä tavoite ja aktiivisuutta. Demokratiahankkeet Mikä politiikassa mättää? Miten nuorten asemaa parannetaan? Kuka päättää nuorten asioista? Jos nuorisopolitiikka tai nuorten asema kiinnostavat, demokratiahanke antaa mahdollisuuden vaikuttaa. Yhdessä muiden eurooppalaisten nuorten kanssa voitte pureutua nuorten osallistumiseen ja asemaan niin kotikunnassanne kuin muualla Euroopassa tai kehittää keskustelua nuorten ja päättäjien välillä. Demokratiahankkeet edistävät aktiivista kansalaisuutta. PÄHKINÄNKUORESSA Nuorisoaloite PÄHKINÄNKUORESSA Demokratiahanke Mitä tarvitset? Vähintään neljä vuotiasta nuorta ja idean projektillenne. Mitä teette? Toteutatte 3 18 kk kestävän projektinne ja nautitte sen tuloksista. Kenen kanssa? Joko oman ryhmänne voimin tai yhdessä eurooppalaisten nuorten kanssa. Jos ryhmään kuuluu alle 18-vuotiaita jäseniä, tulee mukana olla yksi täysi-ikäinen ohjaaja. Kuka maksaa? Tukea myönnetään projektista riippuen enimmillään enimmillään euroa euroa. riippuen Kansainvälisissä aloitteissa katetaan lisäksi 70 % matkakustannuksista. Mitä tarvitset? Ryhmän vaikuttamisesta kiinnostuneita vuotiaita nuoria. Mitä teette? Suunnittelette ja toteutatte 3 18 kk kestävän projektinne tietyn teeman ympärille. Kenen kanssa? Vähintään 16 osallistujaa, kahdesta tai useammasta maasta ja vähintään kaksi erilaista organisaatiota maata kohden. Kuka maksaa? Tukea myönnetään 75 % kokonaiskustannuksista, enimmillään euroa. 6

7 2 Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu Lähde hankkimaan kokemusta, itsenäisyyttä ja uusia elämyksiä. Opi vieraista kulttuureista ja ihmisistä. Osallistu vapaaehtoistoimintaan ja ole hyödyksi muille! Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun kautta voit lähteä vapaaehtoiseksi vaikkapa merikilpikonnasairaalaan Kreikkaan tai nuorisotyöhön Islantiin. Tehtäviä ja kohdemaita löytyy laidasta laitaan, voit lähteä juuri sinua kiinnostaviin paikkoihin Euroopassa tai kauempanakin. Vapaaehtoispalvelu ei edellytä aiempaa työkokemusta tai ammattitaitoa. Vapaaehtoispalveluun kuuluvat aina vapaaehtoisen nuoren lisäksi myös organisaatiot, jotka toimivat lähettävinä ja vastaanottavina osapuolina. Näin varmistetaan vapaaehtoisen tukeminen koko projektin aikana. PÄHKINÄNKUORESSA Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu Mitä tarvitset? Sinulta vaaditaan innostusta ja vuoden ikää. Lisäksi tarvitset lähettävän organisaation, joka auttaa sinua projektin edetessä ja vastaanottavan organisaation, jonka kanssa sovit työtehtäväsi. Mitä teet? Etsit itsellesi lähettävän ja vastaanottavan organisaation, minkä jälkeen työskentelet vapaaehtoisena 2 12 kk. Kenen kanssa? Voit lähteä vapaaehtoispalveluun joko yksin tai ryhmässä. Kuka maksaa? Tukea myönnetään organisaatioille, jotka järjestävät vapaaehtoiselle asumisen, ruokailut, paikallismatkat, ohjauksen ja tukea kielen oppimiseen. Vapaaehtoisen matkakuluista korvataan 90%. Lisäksi vapaaehtoinen saa vakuutuksen ja valmennukset. Vaikka kokisit elämäntilanteesi syystä tai toisesta hankalaksi, voit silti olla hyödyksi muille. Erityistä tukea tarvitseva nuori vapaaehtoinen voi lähteä vapaaehtoisjaksolle, joka on lyhimmillään kaksi viikkoa. Tällöin osallistuja voi olla vuotias. 7

8 3 Nuoret maailmassa Elämää on EU:n ja Euroopan ulkopuolellakin Olisitko kiinnostunut järjestämään ryhmätapaamisen vaikkapa tunisialaisen ryhmän kanssa? Miltä kuulostaisi seminaari serbialaisten kanssa? Nuoret maailmassa mahdollistaa nuorten ryhmätapaamiset ja nuorten parissa toimivien koulutuksen ja verkostoitumisen EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Näin pyritään lisäämään vuoropuhelua ja suvaitsevaisuutta yli Euroopan unionin rajojen. PÄHKINÄNKUORESSA Nuoret maailmassa ryhmätapaaminen Mitä tarvitset? Ryhmän vuotiaita nuoria ja teeman tapaamiselle. Mitä teette? Suunnittelette ja toteutatte 6 21 päivää kestävän tapaamisen. Kenen kanssa? Yhden tai useamman samasta teemasta kiinnostuneen ryhmän EU:n ulkopuolelta. Osallistujia yhteensä Kuka maksaa? Tukea myönnetään 70% matkakustannuksiin. Ohjelma- ja ylläpitokustannuksiin myönnetään tukea osallistujien lukumäärän ja ryhmätapaamisen keston mukaan. Lisäksi on mahdollista saada erityiskuluihin tukea. Loput rahat voi hankkia erilaisin tempauksin. PÄHKINÄNKUORESSA Nuoret maailmassa nuorten parissa toimivien koulutus ja verkostoituminen Mitä tarvitset? Toimit nuorten parissa. Mitä teet? Käytännön oppimisjakso, suunnittelutapaaminen, arviointitapaaminen, opintovierailu, kumppanuuksien luominen, seminaari, koulutus tai verkostoituminen. Kenen kanssa? Nuorten parissa toimivia henkilöitä EU:n ulkopuolelta. Kuka maksaa? Tuki kattaa 70 % matkakustannuksista, päiväkohtaisen vakiosumman ja muita toteutukseen liittyviä kuluja. Verkostoitumishankkeiden kohdalla tuki on enimmillään euroa ja se voi kattaa 50 % tukikelpoisista kuluista. 8

9 Youth in Action -ohjelmaan osallistuvat maat Ohjelmamaat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Turkki, Unkari, Viro, Yhdistynyt kuningaskunta EU:n naapurimaat Kaakkois-Eurooppa Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Kosovo, Montenegro, Serbia Itä-Eurooppa ja Kaukasus Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova, Ukraina, Valko-Venäjä, Venäjän federaatio Välimeren alue Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Länsirannan ja Gazan palestiinalaishallinto, Marokko, Syyria, Tunisia Muut kumppanuusmaat Yhteistyö on mahdollista myös muiden maailman maiden kanssa. Muut maat on lueteltu Euroopan komission julkaisemassa Youth in Action - ohjelmaoppaassa. 9

10 10

11 4 Nuorisoalan tukijärjestelmät Nuorten parissa toimivien koulutus ja verkostoituminen Tarvitsetko uusia ideoita toimintaasi vai haluaisitko jakaa omia hyviä toimintatapojasi muillekin? Kaipaatko uusia kumppaneita projektien toteuttamiseen? Youth in Action tarjoaa myös nuorten parissa toimiville mahdollisuuden kouluttautua ja verkostoitua. Voit esimerkiksi lähteä seuraamaan kuinka kollegasi muualla Euroopassa työskentelevät, saada uusia kontakteja ja projekti-ideoita sekä oppia uusia tietoja ja taitoja koulutuksissa ja seminaareissa. PÄHKINÄNKUORESSA Nuorten parissa toimivien koulutus ja verkostoituminen Mitä tarvitset? Toimit nuorten parissa. Mitä teet? Käytännön oppimisjakso, suunnittelutapaaminen, arviointitapaaminen, opintovierailu, kumppanuuksien luominen, seminaari, koulutus tai verkostoituminen. Kenen kanssa? Nuorten parissa toimivia henkilöitä. Kuka maksaa? Tuki kattaa 70 % matkakustannuksista, päiväkohtaisen vakiosumman ja muita toteutukseen liittyviä kuluja. Verkostoitumishankkeiden kohdalla tuki on enimmillään euroa ja se voi kattaa 50 % tukikelpoisista kuluista. 11

12 5 Tuki nuorisoalan yhteistyölle Euroopassa Nuorten ja nuorisopolitiikasta vastaavien väliset tapaamiset Kuinka saadaan päättäjät ja nuoret saman pöydän ääreen? Miten nuoret pääsevät osallistumaan keskusteluun? Miten nuorisoalan yhteistyö voisi toimia Euroopan laajuisesti? Kansalliset nuorisotapaamiset ja kansainväliset nuorisoseminaarit rohkaisevat yhteistyötä sekä hyvien ideoiden ja toimintatapojen vaihtoa nuorisoalalla. Tapahtumat tukevat nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua. PÄHKINÄNKUORESSA Kansalliset nuorisotapaamiset ja kansainväliset nuorisoseminaarit Mitä tarvitset? Vähintään 15 (kansallinen tapaaminen) tai 30 (kansainvälinen seminaari) vuotiaita osallistujia. Järjestäjänä voi toimia voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen organisaatio. Kansainvälisessä seminaarissa tulee olla osallistujia vähintään viidestä ohjelmamaasta. Mitä teet? Suunnittelet ja toteutat tapahtuman jonkin tärkeän teeman ympärille. Kansainvälinen seminaari voi kestää 1-6 päivää. Kansallisille tapaamisille ei ole määritelty kestoa ja sama hanke voi sisältää vaikka useita päivän mittaisia tapaamisia. Kenen kanssa? Nuorten, nuorten parissa toimivien henkilöiden ja nuorisoa koskevia päätöksiä tekevien henkilöiden kanssa. Kuka maksaa? Tuki kattaa korkeintaan 75 % kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään euroa. 12

13 13

14 Hakeminen Erikieliset Youth in Action -ohjelmaoppaat ja hakulomakkeet löytyvät komission verkkosivuilta osoitteesta Kansalliset hakuohjeet ovat ladattavissa CIMOn sivuilta osoitteesta > Lomakkeet. Youth in Action -ohjelmassa on vuosittain viisi kansallista hakuaikaa: 1. helmikuuta ( välillä alkavat hankkeet) 1. huhtikuuta ( välillä alkavat hankkeet) 1. kesäkuuta ( välillä alkavat hankkeet) 1. syyskuuta ( välillä alkavat hankkeet) 1. marraskuuta ( välillä alkavat hankkeet) Hakulomakkeita ja -ohjeita saa tarpeen vaatiessa myös CIMOsta. Hakemukset toimitetaan CIMOn. 14 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, PL 343, Helsinki Puhelin (vaihde) Faksi

15 Muut Youth in Action -ohjelman alla olevat toiminnot Youth in Action -ohjelma tarjoaa paljon erilaisia toimintamahdollisuuksia nuorisotyön alalla.tällaisia toimintoja ovat mm. innovaatioiden ja laadun edistämishankkeet sekä yhteistyö muiden kumppanuusmaiden kanssa. Näihin projekteihin haku tapahtuu suoraan koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirastosta (EACEA) Brysselistä. Hake-muksia näihin toimintoihin haetaan erityisillä ehdotuspyynnöillä. Voimassa oleviin ehdotuspyyntöihin voit tutustua toimeenpanoviraston www-sivuilla youth/index_en.htm. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO CIMO toimii Youth in Action -ohjelman kansallisena toimistona Suomessa. CIMOn nuoriso- ja kulttuuriryhmä avustaa ja neuvoo sinua hakuprosessisi kaikissa vaiheissa. CIMOsta saat myös kaikki tarvittavat lomakkeet ja tiedot, joita projektisi toteuttamiseksi tarvitset. CIMOon kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin, jo projektisi alkuvaiheissa. Education, Audiovisual & Culture Executive Agency Youth Department BOUR 01/01 Avenue du Bourget 1 B-1140 Brussels BELGIUM ISBN (painettu). ISBN (pdf). Kuvat: Satu Haavisto ja Laura Riihelä. Paino: Libris 12/2010, 4. painos, 3000 kpl. Julkaisua on rahoitettu Euroopan komission tuella. Komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä. 15

16 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO PL 343, Helsinki Puhelin (vaihde) Faksi

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma

Youth in Action. Euroopan unionin. nuorisotoimintaohjelma Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma Youth in Action on matka eurooppalaisuuteen ja omaan itseesi. Haluatko hankkia kansainvälisiä kokemuksia, vaikuttaa omaan elinympäristöösi, saada

Lisätiedot

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin Youth in Action yhteistä toimintaa nuorille Haluatko matkustaa tapaamaan muita nuoria toiseen maahan?

Lisätiedot

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä

Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin nuorisotoimintaohjelma selkokielellä Youth in Action Euroopan unionin Youth in Action yhteistä toimintaa nuorille Haluatko matkustaa tapaamaan muita nuoria toiseen maahan?

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Youth in Action. EU:n nuorisotoimintaohjelma (2007-2013)

Youth in Action. EU:n nuorisotoimintaohjelma (2007-2013) Youth in Action EU:n nuorisotoimintaohjelma (2007-2013) Ohjelman tavoitteet edistää nuorten aktiivista (Euroopan) kansalaisuutta kehittää yhteisvastuullisuutta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta EU:ssa sekä

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action EU:n Erasmus+ -ohjelman Youth in Action -osio on suunnattu 13 30-vuotiaille nuorille ja nuorisotyöntekijöille.

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Erasmus+ Youth in Action koulutukselle Kansainvälinen nuorisotyö on kiinnostusta maailman moninaisiin kysymyksiin. Se herättää uteliaisuuden uusia asioita

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle Grundtvig Euroopan unionin ohjelma aikuiskoulutukselle Grundtvig-ohjelma Aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille aikuiskoulutuksen parissa toimiville. Ohjelman

Lisätiedot

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO 7.6.2008 C 141/27 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT KOMISSIO Ehdotuspyyntö 2008 Kulttuuriohjelma (2007 2013) Ohjelmatoimien toteutus: monivuotiset yhteistyöhankkeet, yhteistyötoimet, erityistoimet

Lisätiedot

Youth in Action antaa nuorille mahdollisuuksia

Youth in Action antaa nuorille mahdollisuuksia Youth in Action antaa nuorille mahdollisuuksia Aktiivisen kansalaisen aamupala pe 6.2.2015 6 toimintoa Näistä paloista koostuu Erasmus+ Korkeakoulutuksen Erasmus Yleissivistävän Comenius Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen

Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Eurooppalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen Kirjallisuuden käännöshankkeet EU:n nykykirjallisuuspalkinto Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma 2014 2020 Kirjallisuuden käännöshankkeet Kirjallisuuden

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa

Kansalaisten Eurooppa Kansalaisten Eurooppa Ohjelma aktiivisen kansalaisuuden tukemiseen Kansalaisten Eurooppa ohjelma meille kaikille Kansalaisten Eurooppa -ohjelma tukee aktiivista kansalaisuutta ja suvaitsevaisuutta sekä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Alueellinen IPBES-raportti Euroopan ja Keski-Aasian biodiversiteetista ja ekosysteemipalveluista

Alueellinen IPBES-raportti Euroopan ja Keski-Aasian biodiversiteetista ja ekosysteemipalveluista Alueellinen IPBES-raportti Euroopan ja Keski-Aasian biodiversiteetista ja ekosysteemipalveluista Tiina Nieminen, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Eurooppa ja Keski-Aasia - raportti Kriittisen tiedon tarkasteluun

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Lufthansa Private Jet

Lufthansa Private Jet Lufthansa 2006 enemmän vaihtoehtoja 1 Lufthansalta yksityiskoneet tarpeen mukaan 2 Lufthansan räätälöidyt liikelennot; Mobility a la Carte 3 tarjoaa enemmän vaihtoehtoja on Lufthansa huipputuote, joka

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan 1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 13.11.2013 2/2009 Alustava Erasmus + -ohjelmasäädöksen käsittelyaikataulu 19.11 Äänestys EP:n täysistunnossa 5.11. Äänestys EP:n CULT valiokunnassa Marraskuun loppu Neuvoston

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 20.2.2014 2/2009 Yksi ohjelma, kolme avainaluetta AVAINTOIMI 1 LIIKKUVUUS AVAINTOIMI 2 YHTEISTYÖHANKKEET AVAINTOIMI 3 NUORISOPOLITIIKAN UUDISTAMINEN Erasmus+ Youth in

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön

Lisätiedot

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 30.6. FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisen alkamispäivästä

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

EUROOPAN NEUVOSTO IHMISOIKEUKSIEN PUOLUSTAJA YHTEENVETO

EUROOPAN NEUVOSTO IHMISOIKEUKSIEN PUOLUSTAJA YHTEENVETO EUROOPAN NEUVOSTO IHMISOIKEUKSIEN PUOLUSTAJA YHTEENVETO Euroopan neuvostoon kuulumaton valtio (Valko-Venäjä) JÄSENVALTIOT PÄÄMAJA JA TOIMISTOT BUDJETTI Alankomaat, Albania, Andorra, Armenia, Azerbaidzhan,

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

JOHDANTO. tuodaan Eurooppa lähemmäksi kansalaisia edistämällä eurooppalaisia arvoja ja saavutuksia vaalien samalla Euroopan menneisyyden muistoa;

JOHDANTO. tuodaan Eurooppa lähemmäksi kansalaisia edistämällä eurooppalaisia arvoja ja saavutuksia vaalien samalla Euroopan menneisyyden muistoa; 15.12.2010 Euroopan unionin virallinen lehti C 340/21 Ehdotuspyyntö 2010 Aktiivisten kansalaisten Eurooppa -ohjelma (2007 2013) Ohjelmatoimien toteutus: Aktiivisten kansalaisten Eurooppa, Aktiivinen eurooppalainen

Lisätiedot

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA

TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA TALVIRENGASVAATIMUKSET RASKAILLE HYÖTYAJONEUVOILLE EUROOPASSA Maat, joissa ei ole talvirekaita koskevia vaatimuksia Maat, joissa o talvirekaide/ketjuje käyttöä koskevia paikallisia vaatimuksia Maat, joissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa (2014-2020)

EU:n Luova Eurooppa (2014-2020) EU:n Luova Eurooppa (2014-2020) Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Oulu 4.6.2015 Hanna Hietaluoma-Hanin, Luova Eurooppa / Kulttuuri CIMOn EU-ohjelmaperhe

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma ( ) Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014-2020) Kulttuurin alaohjelma Riikka Koivula Luova Eurooppa -yhteyspiste / Kulttuuri Opetushallituksen kansainvälistymispalvelut Paths Crossing / HIAP ry. Karel Koplimets

Lisätiedot

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa:

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa: C 73/6 FI Euroopan unionin virallinen lehti 9.3.2017 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisesta ja mainitun

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Webinaari 1.10.2012 Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK Maahanmuuttajakoulutus OAKK:ssa OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 4000 opiskelijaa 114 eri

Lisätiedot

Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa

Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa Tilastokeskuksen asiakasaamu 1.12.2011 Tilastokeskus Väestölaskenta tehdään lähes kaikissa maailman maissa 2010/2011 (2005-2014

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

Youth in Action -projekti voi muuttaa maailmasi. Inspiroidu, aktivoidu ja tee muutos!

Youth in Action -projekti voi muuttaa maailmasi. Inspiroidu, aktivoidu ja tee muutos! Anna äänesi kuulua! Youth in Action -projekti voi muuttaa maailmasi. Inspiroidu, aktivoidu ja tee muutos! Youth in Action on matka eurooppalaisuuteen ja omaan itseesi. Haluatko vaikuttaa omaan elinympäristöösi,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille

Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille Kansalaisten Eurooppa - ohjelma meille kaikille Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa) Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa) Ero toteumassa 2018/2017 2018 2017 % EUROOPPA 684 999 629 176 8,9 % Espanja

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT

YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT YSTÄVYYSKUNTATOIMINTA HAKUOPAS 2004 KONFERENSSIT JA SEMINAARIT 1. Mikä on aihekohtainen konferenssi ja mikä on koulutusseminaari? 2. Kuka voi järjestää konferensseja ja seminaareja? 3. Kuka voi jättää

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa EK-elinkeinopäivä Jyväskylä 15.9.2005 Työvoimakustannukset EU-maissa 2005 Teollisuuden työntekijät Tanska Saksa Belgia Suomi Alankomaat Ruotsi Itävalta

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot