Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus YLEISTÄ 2. JÄRJESTÖTOIMINTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2007 1. YLEISTÄ 2. JÄRJESTÖTOIMINTA"

Transkriptio

1 Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena on edistää ympäristökasvatusta ja sen osaamista sekä vakiinnuttaa ympäristökasvatuksen asemaa Varsinais-Suomessa. Yhdistys tekee yhteistyötä Varsinais-Suomen Agenda 21:n ympäristökasvatusverkoston kanssa ja vastaa osasta verkoston toimintaa. Haavi on Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry:n ensimmäinen aluetason jäsenyhdistys. Haavin tarkoituksena on edistää paikallista lasten, nuorten ja aikuisten ympäristökasvatustoimintaa, antaa tukea aatteellisesti ja toiminnallisesti ympäristökasvatukseen sekä lisätä ympäristökasvattajien välistä yhteistyötä ja keskustelua. Yhdistyksen tavoitteena on myös lisätä lasten ja nuorten ympäristötietämystä Varsinais-Suomessa mm. luonto- ja ympäristökoulutoiminnan kautta. Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistyksen toiminta jakaantuu ympäristökasvatusta tekevien toiminnan tukemiseen ja osaamisen lisäämiseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ympäristökasvatuksen puolesta, järjestötoimintaan ja tiedotukseen. Yhdistyksen toisena toimintavuotena yhdistyksen toimintaa kehitettiin edelleen. Haavi järjesti tapaamisia, tapahtumia ja koulutuksia ympäristökasvattajille (mm. ympäristökasvatuksen klubi-illat ja Haavi auki! -tapahtuma), teki työtä luonto- ja ympäristökoulutoiminnan edistämiseksi, kokosi järjestökentän ympäristökasvattajat Pyöreän pöydän yhteistyöhön sekä teki toimintaansa tunnetuksi messuilla ja tapahtumissa. 2. JÄRJESTÖTOIMINTA Toisena toimintavuotenaan Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys keskittyi edelleen oman toimintansa kehittämiseen ja jäsenhankintaan. Yhdistykselle otettiin käyttöön uusi jäsenluokka opiskelijajäsenet. Yhdistyksen toiminnasta vastasivat yhdistyksen hallitus, joka kokoontui yhdeksän kertaa vuodessa, ja yhdistyksen sihteerinä toiminut Pirjo Rinne Varsinais-Suomen Agendatoimistosta. Puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet valittiin syyskokouksessa HALLITUS puheenjohtaja Ulla Haapanen Susanna Auvinen Charlotta Hagman, varapuheenjohtaja Jaana Itälä-Laine, taloudenhoitaja Helena Lehtonen Eeva-Maija Miesvirta Riina Plosila Nina Puistovaara Jenni Rautanen Varajäsenet Marita Holkeri Raija Salmi

2 Elina Vainio Varsinaisia jäseniä oli vuoden lopussa 50. Näistä yhteisöjäseniä olivat Ab Utbildning Sydväst, Metsähallitus Lounais-Suomen puistoalue, Metsähallitus Sinisimpukan luontokeskus, Paasikivi-opisto, Pöytyä-Yläne-Oripää 4H-yhdistys/Luontokoulu Aquila ja Saaristomeren luontokoulu. Kannatusjäseniä oli yksi: Oy Harkka-Yhtiöt Ab. 3. YMPÄRISTÖKASVATUSTYÖN TUKEMINEN Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistyksen työ ympäristökasvattajien tueksi jakautuu verkostojen luomiseen ja kehittämiseen, paikallisen ja alueellisen työn kehittämiseen sekä kasvattajien ympäristökasvatustietojen ja -taitojen kartuttamiseen. Tapahtumat ja tapaamiset esitellään Liitteessä 1. PYÖREÄN PÖYDÄN YHTEISTYÖ Haavi kokosi Varsinais-Suomeen ympäristökasvatusta tekevien järjestöjen yhteistyöfoorumin Varsinais-Suomen Pyöreän pöydän. Pyöreä pöytä lisää järjestöjen yhteistoimintaa ympäristökasvatuksen saralla. Mukaan lähtivät mm. Aurinkoinen tulevaisuus, Biologian ja maantieteen opettajat Turun piiri, Lounais-Suomen 4H-piiri ja paikallisia 4H-yhdistyksiä, Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri, Turun Maan Ystävät, Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri, MTK Varsinais-Suomi, Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ja paikallisyhdistyksiä, Turun Ekotori, Turun Sieniseura, Varsinais-Suomen energiatoimisto ja Varsinais-Suomen partiopiiri. Haavi koordinoi foorumia. Pyöreä pöytä kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana mm. selviteltiin yhteistyön periaatteita ja luotiin pohja yhteiselle tapahtumakalenterille verkkoon Ympäristökasvatus Varsinais-Suomessa -sivuille ( Sivustolla on myös Haavin kotisivut. Lisäksi Pyöreän pöydän puitteissa suunniteltiin järjestöjen ympäristökasvatusta edistävää hanketta. YMPÄRISTÖKOULU Yhdistyksen tavoitteena on lasten ja nuorten ympäristötietämyksen lisääminen mm. luonto- ja ympäristökoulutoimintaa edistämällä. Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö ehdotti vuoden 2006 alussa, että Haavi lähtisi ajamaan ekologiset ja kulttuuriset ulottuvuudet yhdistävän, nuorille suunnatun ympäristökoulun perustamista Brinkhallin kartanolle Turkuun. Haavi selvitti tarvittavia resursseja ja yhteistyötahoja ja haki keväällä 2007 toiminnan käynnistämiselle hankeavustusta Länsi-Suomen lääninhallitukselta nuorisotyön alueellisista kehittämisrahoista. Loppukesällä saatu avustuspäätös oli kielteinen. Ympäristökoulusuunnitelmiin voidaan palata myöhemmin mahdollisen BSR Eaglen jatkohankkeen yhteydessä. Haavi oli mukana myös muissa luonto- ja ympäristökoulutoiminnan kehittämissuunnitelmissa, esimerkiksi syksyllä Turun kaupunki nosti esiin Kulttuuripolun kaltaisen luonto/ympäristöpolku-palvelun kehittämisen Turun kouluille. YMPÄRISTÖKASVATUSKOULUTUKSET Haavi-yhdistys järjesti vuonna 2007 yhden tutustumisretken, yhden ympäristökasvatuskoulutuksen ja osallistui valtakunnallisille Ympäristökasvatuspäiville. Haavi teki kesäretken Vaarniemeen ja Rauvolanlahdelle Kaarinaan kesäkuussa. Ohjelmassa oli luontoretki, nyyttärinapostelua ja saunomista Turun Suunnistajien maja Alppilassa. Osallistujia oli 8. Haavi järjesti Maakasvatukseen kuuluvan Muirin taival -retken (koulutus) lokakuussa Kuhankuonolla. Muirin taival on nuorille ja aikuisille tarkoitettu vaelluksenomainen matka auringonnoususta auringon-

3 laskuun. Se on matka ilman määränpäätä, karttoja, kompasseja ja kelloja. Taival on kulkua sinne, minne vaistot osallistujia johdattavat, luonnon ja omien kehojemme rytmien ohjaamina. Taipaleella oli kuusi osallistujaa. Haavi osallistui Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran valtakunnallisille Ympäristökasvatuspäiville 2007 Oulussa lokakuuta. Tapahtuma edistää ympäristökasvatuksen yhteistyötä kokoamalla yhteen eri alojen ympäristökasvatuksen toimijoita koko maasta. Tapahtuman työpajat ja luennot antoivat tukea ja vinkkejä teemana olleen ilmastonmuutoksen käsittelyyn. JÄSENTAPAAMISET JA TAPAHTUMAT Haavi auki! tapahtuma: kevätkokous ja pöllöilta järjestettiin 8.3. Ruissalon opastuskeskus Tammenterhossa Turussa. Ohjelmassa oli syyskokouksen jälkeen Emma Kososen ja Markus Lampisen (Turun lintutieteellinen yhdistys r.y. TLY) vetämä tutustuminen pöllöihin ja pöllöharrastukseen opastuskeskuksella ja pöllöretki lähiympäristöön. Tilaisuudessa oli noin 15 osallistujaa. Haavi jatkoi Ympäristökasvatuksen klubi-iltojen sarjaa kahdesti vuodessa. Klubi-illat ovat ympäristökasvatuksen esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia, joissa muutaman alustuksen pohjalta käydään keskustelua ympäristökasvatukseen liittyvistä teemoista. Lisäksi Haavi esittelee omaa toimintaansa. Keväällä huhtikuussa Turussa järjestetyn klubi-illan ohjelmana oli ympäristökasvatusta tekevien yhdistysten Varsinais-Suomen Pyöreän pöydän kokoaminen. Osallistujia oli 19. Toinen klubi-ilta järjestettiin marraskuun alussa syyskokouksen yhteydessä osana Lasten ja nuorten ympäristöviikkoa 2007 Kaarinassa. Tässä tilaisuudessa puhujina olivat Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö ja Ruotsin Vihreiden pj., kansanedustaja Maria Wetterstrand sekä Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtaja Ilppo Vuorinen. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Kaarinan ympäristöpäällikkö Jouni Saario. Osallistujia oli 40. Joulukuun alussa vietettiin Ympäristökasvatuksellisia pikkujouluja Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran hallituksen vierailun yhteydessä Ruissalon opastuskeskus Tammenterhossa. Ohjelmassa oli Pimeä seikkailu lähimetsässä ja Kaarinan perhepäivähoidon Ympäristökasvatuksen ruusun luovutus. Osallistujia oli n. 30. Haavin edustajana Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran sääntömääräisissä vuosikokouksissa toimi Pirjo Rinne. 4. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys on ympäristökasvatuksen edistämiseen, kehittämiseen ja tukemiseen erikoistunut alueellinen järjestö ja Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran edustaja maakuntatasolla. Haavi pyrkii osaltaan vaikuttamaan ympäristökasvatuksen aseman vahvistumiseen eri hallinnon aloilla ja koulutuksessa. Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistyksen yhteiskunnallinen vaikuttaminen kohdistui toisena toimintavuotena ympäristökasvatuksen ja oman toimintansa tunnetuksi tekemiseen sekä Lounais-Suomen ympäristökasvatuksen (kestävän kehityksen kasvatuksen) keskuksen toiminnan suunnitteluun. LOUNAIS-SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN KASVATUKSEN KESKUS Haavi osallistui vuonna 2007 Lounais-Suomen ympäristökasvatuksen (kestävän kehityksen kasvatuksen) keskuksen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Keskus toteuttaa Maakuntarallin tavoitteita, Kestävän kehityksen kasvatuksen ja koulutuksen strategiaa ja sen toimeenpanosuunnitelmaa vuosille sekä Lounais-Suomen Ympäristöstrategiaa ja Ympäristöohjelmaa vuosille Organisoituneen keskuksen tehtävänä on kehittää ympäristökasvatuksen pitkän tähtäimen suunnitelmia Lounais-Suomessa.

4 Keväällä järjestettiin Lounais-Suomen (Satakunta ja Varsinais-Suomi) ympäristökasvatuksen yhteistyöseminaari ja syksyllä keskityttiin keskuksen johtoryhmän eli sateenvarjoryhmän suunnitteluun. Haavi on itsenäinen toimija Varsinais-Suomen ympäristökasvatusverkostossa. 5. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistyksen tiedotus- ja julkaisutoiminnan tavoitteena on ympäristökasvatuksen tunnettavuuden edistäminen ja arvonnosto, hyvien ja toimivien ympäristökasvatuskäytäntöjen esilletuominen ja oman tunnettavuuden lisääminen. Haavi tiedotti toiminnastaan jäsenilleen sekä Varsinais-Suomen Agenda 21:n ympäristökasvatusverkostolle sähköpostilistan välityksellä. Syksyllä 2007 luotiin Pyöreässä pöydässä ideoidut Ympäristökasvatus Varsinais-Suomessa -verkkosivut ( Sivuilla on Haavin kotisivut, Varsinais- Suomen Agendatoimiston ylläpitämä Apaja - ympäristökasvatuksen resurssipankki ja Pyöreän pöydän yhteinen tapahtumakalenteri. Yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin myös Varsinais-Suomen Agendatoimiston verkkosivuilla ( Haavin jäsenille lähetettiin Jäsentiedote kaksi kertaa vuodessa helmikuussa ja lokakuussa. Lisäksi jäsenet saivat Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Ympäristökasvatus-lehden, jossa julkaistiin myös Haavin tiedotteita ja muuta materiaalia. Yhdistykselle suunniteltiin oma esitettä ja jäsenkaavaketta päivitettiin kahdesti. Lehdistötiedotteet on lueteltu Liitteessä 1. Haavi oli esillä Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran esittelypisteessä tammikuussa Educamessujen Kansalaisvaikuttamisen torilla. Haavi myös välitti tietoa päiväkotien ja oppilaitosten Vihreä lippu -ympäristökasvatusohjelmasta. 6. TALOUS Toisena toimintavuotena 2007 Haavin toimintaa pyrittiin eriyttämään Varsinais-Suomen Agendatoimiston toiminnasta, vaikkakin Agendatoimisto tuki edelleen Haavia taloudellisesti. Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistyksen tärkeimmät tulonlähteet vuonna 2007 olivat jäsen- ja kurssimaksut sekä Suomen ympäristökasvatuksen Seuran avustus. Varsinais-Suomen Agendatoimisto tuki Haavia tarjoamalla osan sihteerin palvelua. Merkittävimmän menoerän muodostivat sihteerin palvelun osto (palkka, atk- ja siivouskulut sekä arvonlisävero) Agendatoimistolta ja koulutuskulut. Varsinaisen toiminnan kulut olivat 4 597,46. Tilikauden tulos oli 574,53 alijäämäinen. Tilikauden tulosta selittää sihteerinpalvelun oston yhteydessä peritty arvonlisävero, johon ei huomattu varautua.

5 LIITE 1 TAPAHTUMAT, TAPAAMISET JA TIEDOTTEET 2007 TAPAHTUMAT JA TAPAAMISET 2007 Päivä Tapahtuma osallist Haavi auki! -tapahtuma; kevätkokous ja pöllöretki Turussa Ympäristökasvatuksen klubi-ilta: Varsinais-Suomen Pyöreä pöytä Turussa Kesäretki Rauvolanlahdelle ja Vaarniemeen Kaarinassa Ympäristökasvatuksen klubi-ilta: Ilmastonmuutos ja Itämeri -ilta sekä Haavin syyskokous Kaarinassa Ympäristökasvatukselliset pikkujoulut Turussa 28 KOULUTUKSET Muirin taival -retki Kuhankuonolla Ympäristökasvatuspäivät 2007 Oulussa (Suomen Ympäristökasvatuksen Seura) TIEDOTTEET Keskustelu: Ilmastonmuutos uhkana myös Itämerelle Ympäristökasvatuksen tunnustuspalkinto kaarinalaisille perhepäivähoitajille

Haavin hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja valittiin syyskokouksessa 2007. Hallitus kokoontui vuoden 2008 aikana yhdeksän kertaa.

Haavin hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja valittiin syyskokouksessa 2007. Hallitus kokoontui vuoden 2008 aikana yhdeksän kertaa. Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2010 1. YLEISTÄ

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2010 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus 2010 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 1. YLEISTÄ

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus 2013 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen 25.5.2011 Se on mahdollista! Lounais-Suomen ympäristökasvatusstrategiaa toteutetaan jo Miten me sen teimme VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Alueelliset ympäristökasvatusverkostot Vihreä lippu ohjelman alueelliset edistäjät Luonto- ja

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020 1 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2011-2020 Hyväksytty Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen

Lisätiedot

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen ympäristökasvatuksen Seura ry Taustalla Kansainväliset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kasvatuskuulumisia. Kasvatuspääsuunnitteluryhmä 3.6.2010

Kasvatuskuulumisia. Kasvatuspääsuunnitteluryhmä 3.6.2010 Kasvatuskuulumisia Kasvatuspääsuunnitteluryhmä 3.6.2010 Keväällä 2010 tapahtunutta Kuntien yhteisiä Harjoittelu Anna Sjövall: kasvattajien ympäristövastuuhenkilöiden verkostomalli Gradu- ja opinnäytetyöt

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi

Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatusmateriaali? Tässä puheenvuorossa: esittelen kolmen järjestön yhteistä suositusluonnosta,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Virpi Sahi Suomen luonnonsuojeluliitto ry Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Hösmärinpuiston päiväkotilaisia mörriretkellä. Kuva: Virpi Sahi. Luonto lisää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen

Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen Mitä Osaamispankki voi tarjota? Juulia Tuominen 3.12.2009 1 Taustaa (1) Kestävän kehityksen kasvatuksen ja koulutuksen strategia ja toimenpideohjelma vuosille 2006 2014 Suomen kestävän kehityksen toimikunnan

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Jaana Itälä-Laine 27.10.2011

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Jaana Itälä-Laine 27.10.2011 VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Jaana Itälä-Laine 27.10.2011 Taustalla Varsinais-Suomen Agenda 21 perustettiin ympäristöviranhaltijoiden toimesta Aloitusseminaari

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto

LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto LYKE Luonto- ja Ympäristökasvatusta sekä KEstävän elämän kasvatusta tukeva verkosto LYKE lykkii Suomea kohti kestävää tulevaisuutta Luonto- ja ympäristökoulut tukevat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

Kehittämisohjelma Tiivistelmä kevät 2012

Kehittämisohjelma Tiivistelmä kevät 2012 Kehittämisohjelma Tiivistelmä kevät 2012 Tampereen luontokoulu Korento Elokuussa 1998 yleissivistävän koulutuksen johtaja Ulla Liljeström asetti luontokoulua kehittelevän työryhmän, jonka esitys valmistui

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00.

UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00. UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ Asetettu uudelleen vuosiksi 2016-2018 Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje 19.2.2016 Dnro UUDELY/2005/00.00.01/2011 ALUKSI TAUSTALLA Laaja verkostoyhteistyö > jäsentymistä > VÄLKE

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla

Rattailla. Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla Rattailla Toimenpideohjelma ympäristötietoisuuden ja vastuun edistämiseksi Uudellamaalla 2018-2021 Taustaa ja tavoitteita Rattailla toimenpiteet uudistettiin keväällä 2018 korvaamaan aiempaa Rattailla

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Mikä on Jämy? Järjestöt muutokseen yhteistyössä-hanke edistää ja koordinoi maakunnassa

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 16.11.2015 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 14.11.2015 klo 12.05-12.55 Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Huittisten Seudun Invalidit ry:n pääpiste sijoittuu kaupunkiin neljän tien risteyksessä, josta matkataan Poriin, Tampereelle, Turkuun ja

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot