LAUSUNTO SUOMEN TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTELMÄN ARVIOINNISTA JA KEHITTÄMISESTÄ
|
|
- Jukka-Pekka Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAUSUNTO Opetusministeriö Anna Vuopala Meritullinkatu 10 Helsinki Viite: opetusministeriön lausuntopyyntö , Dnro 4/670/2007 LAUSUNTO SUOMEN TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTELMÄN ARVIOINNISTA JA KEHITTÄMISESTÄ edustaa tietopalvelualan ammattilaisia, joiden tehtävänä on omaaloitteisesti ja toimeksiannoista hankkia ja analysoida informaatiota ja muuta aineistoa omalle organisaatiolleen ja/tai ulkopuolisille asiakkaille sekä huolehtia tämän aineiston järjestämisestä ja saavutettavuudesta. Tietopalvelutyötä tehdään yrityksissä, tutkimuslaitoksissa, julkishallinnossa ja erilaisissa kirjastoissa. Opetusministeriön Tekijänoikeuden suuntaviivoja -muistiossa esitetyt visio ja tahtotila ovat yhdistyksen näkemyksen mukaan oikeat. korostaa tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisessä aineistojen välittämiseen ja jalostamiseen liittyviä käytännön näkökulmia. Tärkeintä on se miten asiat saadaan sujumaan, ei se minkätasoisella normilla sitä säännellään. Lausunnon esitysjärjestys noudattelee muistion rakennetta. Hakasulkeissa olevat numerot viittaavat muistion kysymyksiin. TOIMINTAYMPÄRISTÖ (Luku 2.2.) Tietoasiantuntija haluaa työssään toimia oikein, mutta sekava tekijänoikeuslaki ja puutteellinen sopimusoikeuden osaaminen vaikeuttavat työtä. Juristikin joutuu selaamaan tekijänoikeuslakia pitkään vastauksen löytämiseksi eri tilanteissa, koska lakitekstin sisäisten viittausten verkkoon jää helposti jumiin. Korjataanpa lainsäädäntöä joko pala kerrallaan tai yhtenä suurena hankkeena, tekstiä pitäisi voida lukea proosana eikä kuin tietokoneohjelman algoritmia. Tietoasiantuntijalle, käytännössä siis hänen asiakkaalleen, keskeistä on sisältö. Päätöksentekijöille ratkaisevaa on myös aineiston / informaation saaminen nopeasti. Hankittavan aineiston muodon määrää käytännöllisyys: miten sisältö on helpoimmin saatavissa ja jatkokäsiteltävissä.vaivattoman käyttöönoton kannalta tärkeintä (tekijänoikeudellisesti) on käyttöehtojen selkeys sekä lain että sopimusten tasolla ja yksinkertainen tekijänoikeuksien korvausjärjestelmä.
2 Tekijänoikeutta ei tule sitoa välineisiin Suojatun aineiston välillinen käyttö (ks. alempana) tulisi ottaa rajoitussäännöksissä paremmin huomioon. Välineet muuttuvat tekniikan kehittyessä, eikä säädöksiä tulisi sitoa niihin eikä myöskään teoslajeihin. Aineistojen välittämisen asiakkaille elektronisessa muodossa pitäisi olla verrattavissa valokopiointiin. Teknologian kehityksen ansiosta paperimuotoinenkin aineisto on helposti digitalisoitavissa. Tekijänoikeussäännökset eivät saa estää tiedontarvitsijoiden mahdollisuuksia hankkia tällaistakin materiaalia vaivattomasti ja nopeasti. Tekijänoikeuden rajoitukset kirjastoille Tekijänoikeuslain ja tietoyhteiskuntadirektiivin tiukasti määritetyt tekijänoikeuden rajoitukset kirjastoille ovat entisestään lisänneet kustantajien ja tietokantatuottajien valtaa. Tieteellisten lehtien hinnat ovat nousseet tieteellisille ja erikoiskirjastoille kestämättömiksi. Kustantajilla on myös oikeudet elektronisiin versioihin ja lehtitietokantoihin, missä muodossa suuri osa artikkeleista ja lehdistä kirjastoihin hankitaan. Viime vuosina tieteelliset kirjastot kaikkialla Euroopassa ovat kustannussyistä joutuneet karsimaan aineistojaan ja luopumaan myös sarjojen arkistoinnista, johon elektronisten aineistojen käyttöehdot eivät yleensä anna lupaa. Koska kirjastot ovat kustantajien armoilla, ne tarvitsevat painostukseen valtiovallan tukea, mahdollisesti myös EU-tason säännöksiä tekijänoikeuden rajoitusten laajentamiseksi. [2] Tekijänoikeuslain digitaalisia kopioita koskevien säännösten vuoksi myös kaukopalvelun modernisointi on mahdotonta: kirjasto ei saa lähettää suoraan asiakkaalle sähköistä kopiota, esimerkiksi paperista pdf-muotoon skannattua artikkelia. [2] Tekijänoikeusjärjestelmän uudistuksissa olisi tärkeää häivyttää lain ja direktiivin rajoituksissa mainittujen aineiston käyttäjien (jota muistion alkeisarvoketjussa kutsutaan kuluttajaksi) roolien eroja. Sama henkilö voi tehdä väitöskirjaa yrityksen palveluksessa ja sivutoimenaan käydä opettamassa erikoisalaansa. Hankkiessaan esimerkiksi alansa lehtiartikkeleita hän luonnollisesti hyödyntää samoja aineistoja paitsi henkilökohtaiseen tutkimukseensa myös yrityksensä hyväksi ja opetustoiminnassaan. Rajanveto yksityisen käytön, tutkimus- ja opetuskäytön ja käytön elinkeinotoiminnassa välille ei useinkaan ole mielekäs. Tällaiset tiedonsaannin ongelmat haittaavat sekä tutkimusyhteisön toimintaa että Suomen elinkeinoelämää, joka käyttää tieteellisten kirjastojen palveluja varsin paljon. Sammuminen ja tekniset suojakeinot Tekijänoikeuden yhteisönlaajuinen sammuminen on tuonut jonkin verran ongelmia. Nyt yksityinen ihminen voi helposti ja laillisesti Internetin kautta tilata ja hankkia aineistoa (tai muuta tavaraa) ETA-alueen ulkopuoleltakin, mutta kirjastot, yritykset ja jälleenmyyjät joutuvat hankkimaan luvat ja lisenssit itse, mikä on usein hankalaa. Tällä voi olla haitallisia vaikutuksia erityisesti tutkijoihin, joiden tutkimuskohde on spesifi ja harvinainen. [3] Teknisten ja hallinnollisten suojakeinojen työssä välttämättömälle kopioinnille (esim. varmuuskopioinnille ja ohjelmistojen uudelleen asentamiselle) aiheuttamat ongelmat
3 poistunevat itsestään, kun tarpeettomat suojaukset osoittautuvat liiketaloudellisesti kannattamattomiksi ja tarpeelliset suojaukset kehittyvät toimivammiksi. [23-24, 67-68] Vaikeasti saatava tieto jää käyttämättä Markkinavetoisuus maailman kehityksessä aiheuttaa tieteelle ja tiedon välittymiselle vakavan uhan: marginaaliset tutkimukset ja tietoaineistot eri puolilla maailmaa jäävät taloudellisesti kannattamattomina julkaisematta tai leviämättä. Myös orpojen teosten vuoksi materiaalia jää hyödyntämättä ja julkistamatta. Elinkeinoelämässä, julkishallinnossa ja jossain määrin tutkimustyössäkin informaatio ja aineistot hankitaan sieltä mistä ne nopeimmin, vaivattomimmin ja edullisimmin saadaan. Vaikeasti hankittava, kallis tai kätkössä oleva aineisto jää siten hankkimatta. Ajan mittaan tämä vinouttaa tutkimustuloksia ja päätöksenteon pohjana olevaa taustatietoa. LÄHTÖKOHTIA JA ASIAKYSYMYKSIÄ (luvut 2.4. ja 2.5.) Välillinen käyttö Muistion kuvaamassa tekijänoikeuden alkeisarvoketjussa kirjasto- ja tietopalvelutoiminta ei näy. Tietoammattilainen ei ole oikeuksien käyttäjä siinä mielessä kuin kustantaja, tietokantatuottaja tai tv-yhtiö, joista parempi termi on oikeudenhaltija tai oikeudenhaltijan edustaja. Hän ei itse ole myöskään loppukäyttäjä, vaan hän hankkii aineistoa monesta lähteestä, analysoi ja jalostaakin hankkimaansa aineistoa jakaakseen sitä edelleen. Kirjasto-, tietopalvelu- ja tiedonvälitystyössä työskentelevät ovat pääasiassa informaation ja aineiston välittäjiä. Heidän asiakkaansa eivät ole kuluttajia sanan yleiskielisessä merkityksessä, vaan he ovat käyttäjiä. Tyypillinen organisaation sisäinen jakelukanava on intranet. Sinne halutaan sijoittaa niin uutis- tai mediaseurantakatsaukset kuin kopioita muista kiinnostavista aineistoista, jotta ne ovat nopeasti kaikkien työntekijöiden, joita voi olla tuhansia eri puolilla maata tai maailmaa, saatavilla. Tällainen tiedonvälitys palvelee yrityksen kilpailukykyä ja parantaa toimintaa. Lupien hankkiminen tekijöiltä tällaisen aineiston ja siitä tehtyjen koosteiden levittämiseen organisaation sisällä (paperilla tai sähköisesti) on kuitenkin vaivalloista. Kaupallinen hyödyntäminen v. sisällön hyödyntäminen Tekijänoikeuskorvaukset mainituntyyppisessä organisaation käyttöön tulevassa kopioinnissa, jonka tarkoitus ei ole kaupata kopioitua aineistoa vaan omaksua sisältöjä, tulee hoitaa jollakin kollektiivisella tavalla. Hyvitysmaksua tai vastaavaa voitaisiin kerätä yrityksiltä ja muilta organisaatioilta esimerkiksi niiden koon perusteella (liikevaihdon ja/tai henkilöstömäärän mukaan). Suomen hyvitysmaksu- ja sopimuslisenssijärjestelmä toimivat kohtalaisen hyvin, ja niitä kannattaa kehittää edelleen. katsoo, että yhteistyötä eri maiden kollektiivihallinnointia harjoittavien tekijänoikeusjärjestöjen välillä tulee tehostaa, mutta EUvaltioiden erilaisten järjestelmien liian ripeä harmonisointi johtaisi niin tekijöiden kuin kuluttajien kannalta huonoon tulokseen. [35, 43]
4 Implied licence Tekijänoikeuden moraaliset oikeudet tulee säilyttää lähtökohtaisina. Oikeudenhaltijoita tulisi valistaa ja rohkaista käyttämään avoimia lisenssejä (esim. Creative Commons) tai muulla tavoin merkitsemään millaisin ehdoin heidän luomaansa aineistoa saa hyödyntää. Oikeudenhaltijan tulee voida myös ilmoittaa luopuvansa kaikista moraalisista ja taloudellisista tekijänoikeuksistaan, mutta tällaisesta tulee tekijöitä kuitenkin varoittaa. Viranomaisten roolina olisi antaa tähän liittyvää neuvontaa ja ohjausta esimerkiksi verkkosivuilla, esittein ja messutapahtumissa. [75-81] Järkevä olettama on, että Internetin maksuttomilla ja käyttäjätunnistusta edellyttämättömillä sivuilla oleva aineisto, tietoammattilaisten näkökulmasta lähinnä sen sisältö, on tarkoitettu käytettäväksi (implied licence). Tässäkin yhteydessä korostuu käsitteen kaupallinen käyttö ongelmallisuus. [58-61] Muistiossa esitetyt käsitykset linkityksestä vastaavat pääosin :n näkemyksiä. Linkit, varsinkin indeksoidut linkkilistat ja varsinaiset virtuaalikirjastot, ovat merkittävä tiedonsaantikanava. Tekijänoikeudellisesti linkityksen tulee pysyä vapaana [56, 92-93]. Orvot teokset Valtava määrä valokuvia ja muuta merkittävää aineistoa jää arkistoihin pimentoon ja siten hyödyntämättä, koska tekijää ei tiedetä eikä lupaa käyttöön ja julkistamiseen näin voida hankkia. Tekijänoikeusjärjestelmässä on kehitettävä sopimus- ja maksumalli, jolla tällaiset aineistot saadaan vaivattomasti hyödynnettäväksi. [84-86] TIETOASIANTUNTIJAT RY:N EHDOTUKSIA OPETUSMINISTERIÖLLE *Opetusministeriö yhdessä muiden ministeriöiden kanssa ottaa EU-tasolla esiin sen, että tieteellisten aikakausjulkaisujen kustantajien ja tietokantatuottajien määräävän markkinaaseman väärinkäyttöön on puututtava. *Opetusministeriö ohjeistaa tutkimusrahoittajia huolehtimaan myös tutkimustulosten julkaisemisesta avoimesti ja nopeasti sekä pyrkii kaikilla tasoilla kannustamaan myös taloudellisesti tuottamattoman mutta mielekkään tutkimuksen tekemistä (mm. erilaiset tilastot, harvinaisten kielten kirjat, perustutkimus). * Opetusministeriö ryhtyy säädöstasolla toimiin tekijänoikeuden rajoitusten laventamiseksi. * Opetusministeriö ajaa uudelleen EU-tasolla kansainvälistä sammumista, kun tietoyhteiskuntadirektiiviä aletaan korjata. * Lisäksi säädöstasolla tulisi määritellä mitä aineistojen kaupallinen käyttö tarkoittaa. Artikkelin, uutisen, dokumentin tai muun haetun aineiston käyttö, josta hyödynnetään sen sisältämä informaatio, tulisi elinkeinoelämässä rinnastaa yksityiseen käyttöön. Organisaatio ei käytä tekijänoikeudella suojattua ilmaisua taloudellisen hyödyn saavuttamiseen vaan aineiston sisältämää informaatiota tai ideoita päätöksenteon tukena. Tekijöille maksettava korvaus voitaisiin hoitaa kollektiivisella järjestelmällä. * Opetusministeriö luo oppilaitosten aineistoihin pelisäännöt; erityisesti pitäisi tekijät tai oikeudenhaltijat velvoittaa merkitsemään hengentuotteeseensa sen käyttöehdot.
5 * Aineistojen välittäjille sopimuslisenssit ja muut kollektiiviset sopimukset ovat osoittautuneet käytännöllisiksi, ja ne pitäisi ulottaa koskemaan elektronisia aineistoja. Ongelmia aiheuttaa toisinaan se, että tekijöillä ei ole oikeutta sopia teostensa käytöstä ohi kollektiivisen järjestelyn. Helsingissä / / :n hallituksen puolesta Silja Rekomaa puheenjohtaja
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet
Kansallinen digitaalinen kirjasto * * * Tekijänoikeudet Museoiden KDK-ajankohtaispäivä 29.4.2010 Jorma Waldén Opetusministeriö 1 KDK-hankkeen tekijänoikeuskysymyksistä Tavoitteena edistää arkistojen, kirjastojen
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?
MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still
Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,
Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO. Lausuntopyyntönne 14.8.2008 Dnro OPM2008-00228
Opetusministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: Lausuntopyyntönne 14.8.2008 Dnro OPM2008-00228 Asia: EU: Tekijänoikeus osaamistaloudessa, vihreä kirja, 16.7.2008 Lausunnon antajasta Kopiosto ry on tekijöitä,
Kuvat, oikeudet ja sopimukset
Kuvat, oikeudet ja sopimukset - Mitä tiedekustantajan tulisi huomioida kuvien käytössä Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 24.9 Mikko Raito, Kuvasto ry Esityksen rakenne 1) Kuvatyypit 2) Kuvien käyttö
Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa. Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke
Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke elias.aarnio@innopark.fi Palveluiden käyttö sisältää sopimussuhteen Erilaisten sosiaalisen median
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN
KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä
PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan
KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kopiointilupa helpottaa teosten käyttöä Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen
sivu 1/5. Lausunto OKM Katri Olmo
sivu 1/5 Lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla
Avoimet lisenssit. Katsaus Creative Commons -lisensointiin. Työelämäpedagogiikan webinaari
Avoimet lisenssit Katsaus Creative Commons -lisensointiin Työelämäpedagogiikan webinaari 12.3.2019 Arto Ikonen OSC, JYU JYU. Since 1863. 12.3.2019 1 Tekijänoikeus ja lisensointi Tekijänoikeus: tekijän
Tekijänoikeustoimikunnan työ
Tekijänoikeustoimikunnan työ Tekijänoikeusfoorumi 14.10.2009 Toimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun Helsingin yliopisto 14/10/2009 1 Tekijänoikeustoimikunta 2008-2009 Opetusministeriö asetti
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu. OTK Maria E. Rehbinder
Tekijänoikeus,oppilas, opettaja ja koulu OTK Maria E. Rehbinder 26.10.2009 maria.rehbinder@gmail.com Henkilölle syntyvä oikeus Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle Poikkeuksena työnantajalle
Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA
Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE
TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN
Valmistautuminen EU:n digitaalista sisämarkkinaa koskevaan strategiaan. Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan kokous 13.4.2015
Valmistautuminen EU:n digitaalista sisämarkkinaa koskevaan strategiaan Tekijänoikeusasioiden neuvottelukunnan kokous 13.4.2015 Lausuntoyhteenveto Lausuntopyyntö neuvottelukunnalle 8.3.2015 DL 26.3., lisäaikaa
KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011. Pekka Heikkinen
KAUKOPALVELU: JURIDISIA KYSYMYKSIÄ 2.11.2011 Pekka Heikkinen Sisältö 1. Tietopalvelun juridiikkaa 2. Käsitteitä: laina, kaukolaina, dokumenttien välitys 3. Mikä ainakin on sallittua? 4. Keskustelua lausunnosta
Lausunto tekijänoikeuden suuntaviivoja koskevasta keskustelumuistiosta
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto cc: anna.vuopala@minedu.fi Helsinki 31.5.2007 Lausunto tekijänoikeuden suuntaviivoja koskevasta keskustelumuistiosta Opetusministeriön työryhmämuistioita ja
KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA
KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA AMMATILLISET OPPILAITOKSET Opetus yli ainerajojen ja monimuotoinen verkko-opetus Opetushallitus on hankkinut ammatillisille oppi laitoksille perustutkintoon johtavaan koulutukseen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/187 187 2 artikla 4 kohta (4) lehtijulkaisulla luonteeltaan journalististen kirjallisten teosten kokoomatallennetta, johon voi myös kuulua muita teoksia tai aineistoa ja joka muodostaa
Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille
Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset
Mitä on tekijänoikeus?
Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus
Lausunto tekijänoikeuslainsäädännön ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisestä (Tekijänoikeuden suuntaviivoja)
OPETUSMINISTERIÖLLE ASIA Lausunto tekijänoikeuslainsäädännön ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämisestä (Tekijänoikeuden suuntaviivoja) LAUSUNNON ANTAJA Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry
KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA
KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen kopioimisen ja digitoimisen,
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas
Sähkökirjat kurssikirjoiksi Katsaus tekijänoikeuksiin Satu Kangas 8.11.2016 Tekijänoikeudet Oikeus valmistaa kappaleita teoksesta Oikeus saattaa teos yleisön saataviin Tekijän isyysoikeus nimen mainitseminen
LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET. Kopioston tavoitteet vaalikaudelle
LUOVALLE TALOUDELLE LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Kopioston tavoitteet vaalikaudelle 2019 2023 1 LUOVALLE TALOUDELLE ON LUOTAVA MENESTYKSEN EDELLYTYKSET Luovuus ja luova ala muodostavat monin tavoin
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas
Vanhat sanomalehdet ja tekijänoikeus Satu Kangas 29.9.2016 Lähtötilanne: mission impossible Tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa saa käyttää, jos sopii käytöstä aineiston kaikkien oikeudenhaltijoiden kanssa
Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja
Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä Mari Lampenius Asianajaja 23.5.2011 Teoksen tekijänoikeus Tekijänoikeuslain mukaan sillä joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus
Sisällys. I tekijänoikeuspolitiikka
Sisällys Alkusanat v Sisällys vii I tekijänoikeuspolitiikka Tekijänoikeus, kuluttaja ja Lex Karpela Rainer Oesch 1. Luovan talouden etutahot ja niiden hahmottaminen digitaalisessa ympäristössä..............................................
Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto anna.vuopala@minedu.fi Tuotoksen lausunto koskien tekijänoikeusjärjestelmän arviointia ja lainsäädännön kehittämistä Lausuntopyyntönne 1.3.2007, Dnro 4/670/2007
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA Annukka Havas 12.05.2011 1 HAASTEITA JA RAJAPINTOJA -AVOIMET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TIETOVERKOT -SOSIAALINEN MEDIA: YHTEISÖPALVELUT, BLOGIT, KUVIEN JA VIDEOIDEN JAKOPALVELUT -KUKA
Tekijänoikeudet digitointihankkeissa
Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Julia Reda Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/209 209 3 artikla 2 a kohta (uusi) 2 a. Muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa lisenssin, jonka nojalla lisenssinsaajalla on oikeus kopioida otteita ja valmistaa kappaleita
Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi COM(2016)596.
1 Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö EU-jakelut.OKM_STM@vnk.fi copyright@minedu.fi Asia: Sanaston lausunto komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi COM(2016)595 sekä direktiiviksi
KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA
KOPIOSTON KOPIOINTI- LUPA PERUSKOULUT JA LUKIOT Opetus yli ainerajojen ja monimuotoinen verkko-opetus Opetushallitus on hankkinut peruskouluille ja lukioille kopiointiluvan painettujen jen osittaiseen
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.
Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları
Electronic Frontier Finland ry
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta 9.12.2005 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic
Valokopiointija digiluvat
Valokopiointija digiluvat Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: digilupa, valokopiointi, digitaalisten aineistojen kopiointi, Kopioston luvat, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet,
Alternative access vaihtoehtoisia polkuja artikkeleiden luo
Alternative access vaihtoehtoisia polkuja artikkeleiden luo Kirjastoverkkopäivät 26.10.2017 Anu Alaterä, tietoasiantuntija, Kansalliskirjasto, FinELib-toimisto Millaisessa tilanteessa tarvitaan vaihtoehtoisia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 85/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/170 170 Johdanto-osan 3 kappale (3) Digitaalitekniikan nopea kehitys muuttaa jatkuvasti sitä, miten teoksia ja muuta aineistoa luodaan, tuotetaan, jaellaan ja hyödynnetään. Uusia liiketoimintamalleja
Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet
Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto
Pidämme tärkeänä, että kirjallisuuden ja kulttuurin saavutettavuutta näkövammaisille ja muille lukemisesteisille edistetään.
1 Lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle SiV@eduskunta.fi Asia: Sanaston lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle (teosten saatavuuden parantaminen näkövammaisten ja lukemisesteisten hyväksi)
DATAN AVAAJAN PIKAOPAS
LOUNAIS-SUOMEN DATAN AVAAJAN PIKAOPAS Miksi avata? Toiminnalle läpinäkyvyyttä Datan arvo kasvaa, kun sitä voidaan hyödyntää Tietoon perustuvaa päätöksentekoa Hyötyä yksilöille, yhteisöille, yrityksille
TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET SÄHKÖISISSÄ OPINNÄYTETÖISSÄ. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna
1 TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET SÄHKÖISISSÄ OPINNÄYTETÖISSÄ KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 2 OPINNÄYTETYÖN JULKISUUS Julkisessa oppilaitoksessa laadittu ja tutkintotodistuksen saamiseen johtanut opinnäytetyö
JULKINEN DATA AVOIN DATA? Tieteiden talo 22.1.2014 Pekka Heikkinen
JULKINEN DATA AVOIN DATA? Tieteiden talo 22.1.2014 Pekka Heikkinen Pääsy informaatioon? -ennen 1990-lukua keskeinen juridinen kysymys kirjastoissa koski kappaleenvalmistusta ja sen sallittavuutta (valokopiointi)
SANASTO RY, SANASTO RF LAUSUNTO Annankatu 29 A, 7. krs 00100 Helsinki Puh. (09) 5629 3300 25.3.2015 info@sanasto.fi
SANASTO RY, SANASTO RF LAUSUNTO Annankatu 29 A, 7. krs 00100 Helsinki Puh. (09) 5629 3300 25.3.2015 info@sanasto.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö copyright@minedu.fi; anna.vuopala@minedu.fi ASIA: Valmistautuminen
Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1996:12 Asia: Valokuvaajan oikeudet Annettu: 11.9.1996 Tekijänoikeusneuvoston lausunto valokuvaajan oikeuksista. Selostus asiasta Valokuvaaja A on 27.2.1996 päivätyllä kirjeellä
Suomen kannan muodostaminen
Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen
Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA
Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,
Lausunto EU:n lausuntopyynnöstä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista
Lausunto EU:n lausuntopyynnöstä tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan lainsäädäntökehyksen arvioinnista 1.11.2004 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic Frontier Finland
Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen
Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/235. Tarkistus
5.9.2018 A8-0245/235 235 Johdanto-osan 38 kappale 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Axel Voss PPE-ryhmän puolesta
6.9.2018 A8-0245/146 146 38 artikla 3 kohta Jotta varmistettaisiin mahdollisten lisenssisopimusten toiminta, tietoyhteiskunnan palveluiden tarjoajien, jotka tallentavat suuria määriä käyttäjiensä verkkoon
Finnan metatiedon avaaminen CC0-lisenssillä
Finnan metatiedon avaaminen CC0-lisenssillä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 9.11.2013 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto Finnan metatieto On tekstimuotoista kuvailutietoa arkistojen, kirjastojen ja
U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas
U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden
Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat
Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Professori Niklas Bruun, IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteessa HANKEN 28.11.2016 Teknologia osana tutkimusta ja opetusta Digitaalinen
KILPAILUTTAMO PALVELU
YLEISET KÄYTTÖEHDOT LAATIMALLA, ESIKATSELEMALLA, SELAAMALLA, LÄHETTÄMÄLLÄ, VASTAANOTTAMALLA TAI LUKEMALLA TARJOUSPYYNNÖN KILPAILUTTAMO:N WWW-SIVUILTA (MYÖHEMMIN PALVELU) SEN LAATIJA (MYÖHEMMIN ASIAKAS)
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakiin tehtäviksi tekijänoikeuslain muutoksista johtuvat muutokset. Sopimuslisenssin käyttöalan
Lausunto NÄKEMYKSIÄ EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN KANSALLISEEN SOVELTAMISEEN YLEISESTI
Suomen tieteellinen kirjastoseura Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:10 Asia Hakija Tekijänoikeuskorvaukset Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto Annettu 22.5.1991 Tiivistelmä Yleisradiolähetykseen sisältyvän teoksen tai esittävän
DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat
DSM-direktiiviehdotus - keskeiset asiat 11.12.2017 Ehdotuksen käsittelyvaihe Neuvoston pj:n konsolidoitu kompromissiesitys 30.10.2017 Käsittely jatkuu neuvoston työryhmässä Bulgarian pj-kaudella Keskeiset
Pertti Pennanen License 1 (7) EDUPOLI ICTPro1 23.10.2013
License Pertti Pennanen License 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO Lisenssien hallinta... 2 Lisenssisopimus... 2 Yleisimmät lisensiointimallit... 2 OEM lisenssi... 3 Kelluva lisenssi... 3 Työasemakohtainen lisenssi...
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa
JHS Avoimen tietoaineiston käyttölupa Anne Kauhanen-Simanainen ja Marjut Salokannel Esittely julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnalle (JUHTA) 11.12.2014 Valtioneuvoston periaatepäätös (3.3.2011)
AJANKOHTAISTA: TEKIJÄNOIKEUSLAKI MUUTTUU
ELORE (ISSN 1456-3010), vol. 12 2/2005. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. Taitto: Jukka Talve ja Outi Fingerroos. [http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_05/sor2_05.pdf] AJANKOHTAISTA: TEKIJÄNOIKEUSLAKI
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2016/0280(COD) 2.3.2017 LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta
EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE. Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto
2.10.2018 EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Kopiosto ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019. Kirjallinen asiantuntijalausunto
Creative Commons ja yliopistot. V i l l e O k s a n e n
Creative Commons ja yliopistot V i l l e O k s a n e n 1 8. 2. 2 0 0 5 Kuka puhuu? OTK Tutkija, HIIT/SoberIT RIPOS Risks and prospects in Open Source www.ripos.org Väitöskirja tekeillä Joensuun yliopistossa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa
Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari, Rovaniemi 7.2.2017 Albert Mäkelä, lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät Riikka Tähtivuori, IPR asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Mitä tekijänoikeus
I Johdanto 1. II Tekijänoikeuden loukkaus 27
Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteitä xiii I Johdanto 1 1. Tekijänoikeudesta ja sen loukkauksesta 1 2. Tekijänoikeuden loukkausta koskevat rangaistussäännökset 5 2.1. Lainsäädäntö Venäjän vallan aikana
Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys
Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)
Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa
Projektityön tekeminen Mitä on hyvä muistaa Aineistojen hyödyntäminen Kuvat, kartat, kirjat, lehtiartikkelit, musiikki ja videot ovat tekijänoikeuden suojaamia Toisen tekemän työn kopioimiseen ja liittämiseen
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle
Yleisradion. digisopimus 14.6.2007
1 Yleisradion digisopimus 14.6.2007 2 SOPIMUS 14.6.2007 1. Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan Yleisradion ja allekirjoittajajärjestöjen välillä solmitun Yhtyneet-sopimuksen piirissä tehtyyn suojattuun
Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä
Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot
Ohjelmiston lisensoinnin avoimet vaihtoehdot Ohjelmistoliiketoiminta-seminaari Jyväskylä, 11.4.2007 Matti Saastamoinen Suomen open source -keskus COSS COSS - Centre for Open Source Solutions Kansallinen
Kuvien käyttö opetuksessa
Kuvien käyttö opetuksessa Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: teoskynnys, CC, kuvaruutukaappaus, kartat, kuvauslupa Creative Commons, kuva, Google, YouTube, Flickr, jakaminen,
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1991:13 Asia Hakija Kuvasitaatti A Annettu 17.6.1991 Tiivistelmä Tietokoneella luotuun ja sillä käytettävään "hyperromaaniin" ei saanut ottaa kuvamateriaalia tekijänoikeuslain
Luova sisältö Euroopan digitaalisilla sisämarkkinoilla: tulevaisuuden haasteita
Helsinki 11.12.2009 Opetusministeriö Marjo Hellström PL 29 00023 Valtioneuvosto laura.makela@minedu.fi jorma.walden@minedu.fi Lausuntopyyntö OPM2009-00361, 20.11.2009, kohta 2 Luova sisältö Euroopan digitaalisilla
ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja
ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63)
TEKIJÄNOIKEUS EU:n DIGITAALISILLA SISÄMARKKINOILLA (U63) Kolme asiaa Kotimaisten luovien alojen yhteinen edunvalvontaorganisaatio on ottanut kantaa kolmeen kohtaan ja muilta osin viittaamme jäsenjärjestöjemme
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/92. Tarkistus
5.9.2018 A8-0245/92 92 Johdanto-osan 37 kappale (37) Viime vuosina verkon sisältömarkkinoiden toiminta on monimutkaistunut. Verkkopalvelut, joissa tarjotaan pääsy käyttäjien verkkoon lataamaan tekijänoikeussuojattuun
5/8/2016 The Copyright Law 1
5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on
Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston
Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Taloustieteellisten aineistojen sisällönkuvailupäivä Toukokuu 2012 Juha Holopainen email: juha.holopainen@aalto.fi FinELib toteutti syys-lokakuussa
KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE
KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE YLIOPISTOJEN JA AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Tekijänoikeuden suojaaman aineiston kopiointiin opetuksessa, tutkimuksessa ja organisaation hallinnollisessa
Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta
Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta 10/2013 Kopiosto ry Arttu Juselius Tekijänoikeuden syntyminen Tekijänoikeuden suoja syntyy heti kun teos on luotu Automaattisesti. Ei vaadi merkkiä.
Kaikki alkaa TUTKAsta. Artikkelin matka avoimeksi. Marja-Leena Harjuniemi
Kaikki alkaa TUTKAsta Ja päätyy JYXiin Artikkelin matka avoimeksi Marja-Leena Harjuniemi 14.4.2011 Työnkulku Inbox TUTKA JYX Kustantajaluvan tarkistaminen (S/R) Kustantajan edellyttämien tietojen lisääminen
Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp
Helsinki 9.3.2010 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Lausunto valtioneuvoston selvityksistä E 158/2009 vp ja E 1/2010 vp Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto E-kirjelmistä, jotka
KUV/1277/48/2007. Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto 1.6.2007
Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto KUV/1277/48/2007 1.6.2007 Lausuntopyyntönne Dnro 4/670/2007, 1.3.2007 LAUSUNTO TEKIJÄNOIKEUSLAINSÄÄDÄNNÖN JA TEKIJÄNOIKEUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ Pyysitte
FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä
Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 29.2.2016/JM U-kirjelmä U 3/2016 vp FiCom ry:n lausunto sisältöjen siirrettävyydestä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry kiittää mahdollisuudesta lausua
Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.
Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista
OPPILAITOSTEN KOPIOINTI- JA TALLENNUSLUPA
OPPILAITOSTEN KOPIOINTI- JA TALLENNUSLUPA PERUSKOULUT, LUKIOT JA AMMATILLISET OPPILAITOKSET Digitoimalla ja verkosta lisämateriaalia opetukseen Opetushallitus on hankkinut peruskouluille, lukioille ja
Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin
Tervetuloa AVOIN*-hankkeen seminaariin Riitta Maijala 21.5.2013 (* AVOIN = Avoimen tiedon instrumentit) Avoin tieto tutkimuksen ja yhteiskunnan palveluksessa Tutkimuksissa käytetään paremmin hyödyksi aiempia
LAUSUNTO OPETUSMINISTERIÖN TEKIJÄNOIKEUSLAINSÄÄDÄNNÖN JA JÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVASTA MUISTIOSTA
Paula Paloranta LAUSUNTO 1.6.2007 Opetusministeriö PL 29 00023 Valtionneuvosto cc. anna.vuopala@minedu.fi LAUSUNTO OPETUSMINISTERIÖN TEKIJÄNOIKEUSLAINSÄÄDÄNNÖN JA JÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVASTA MUISTIOSTA
Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta
Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tekijänoikeuslain (404/1961) 17, 45 :n 7 momentti, 46 :n 3 momentti, 48 :n 4 momentti, 49 :n 3 momentti, 49 a :n 3 momentti,
Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe
Suomen kulttuurilaitokset
Suomen kulttuurilaitokset Kurssi, kevät 2001 Moskovan yliopisto Leena Kononen Tiedonhaku Suomesta Julkisten viranomaisten, valtion ja kuntien keskeiset palvelut sekä keskeiset julkiset tiedot löytyvät
Katse pilven kautta sähköiseen työpöytään - oikeudellisia näkökulmia 12.10.2011. Asianajaja Pia Ek
Katse pilven kautta sähköiseen työpöytään - oikeudellisia näkökulmia 12.10.2011 Asianajaja Pia Ek Esityksen sisältö Pilvipalvelut Immateriaalioikeuksista lyhyesti Linkittäminen Sosiaalinen media Mitä pilvipalvelut