"Ilmaiset ateriat" 2011
|
|
- Ari Heikkinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 "Ilmaiset ateriat" Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani edistää europarlamentissa tapahtuvan lobbauksen muuttumista avoimemmaksi. Vuoden 2011 alussa Sunday Times-lehti paljasti itse teosta kolme meppiä, jotka olivat valmiit huomattavaa rahakorvausta vastaan tekemään pankkeja koskevaan lakiesitykseen pankkien lobbareina esiintyneiden toimittajien muotoilemia muutosehdotuksia, joilla heikennettiin pankkien asiakkaiden kuluttajansuojaa. Tämän jälkeen parlamentti - viimeinkin - tiukensi meppien toimintasääntöjä ja mm. täsmensi sitä, millaiset sidonnaisuudet meppien tulee ilmoittaa ja mitä rangaistuksia seuraa sääntöjen rikkomisesta. Lobbauksella on usein huomattava vaikutus päätöksentekoon ja siksi sille tarvitaan selkeät pelisäännöt. Lobbaus eli erilaisten eturyhmien näkökohtien saattaminen päättäjien tietoon on sinänsä tarpeellista, mutta nykytilanteessa ongelma on se, että raha ratkaisee liikaa. Teollisuus ja yritykset, joilla on varaa palkata ammattimaisia lobbaajia tapaamaan päättäjiä ja tarjota lounaita ja illallisia sanomansa säestykseksi, saavat liian usein etulyöntiaseman verrattuna esimerkiksi kuluttajajärjestöihin, ammattiliittoihin, ympäristöjärjestöihin ja terveysalan järjestöihin. Lue lisää lobbauksesta täältä» Tutustu myös vuonna 2010 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2009 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2008 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2007 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Tutustu myös vuonna 2006 Satulle tarjottujen aterioiden listaan» Lounas Brysselissä Aihe: ajankohtaisia EU-lainsäädäntöhankkeita Osallistujat: suomalaisia meppejä ja Suomen EU-edustuston virkamiehiä Päivällinen Durbanissa Tarjoaja: Suomen suurlähetystö Etelä-Afrikassa Aihe: Suomen itsenäisyyspäivä Osallistujat: suomalaisia ilmastoneuvotteluiden osanottajia, muiden maiden edustajia Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Finassialan keskusliitto Aihe: finanssialan kannalta merkittäviä EU-lainsäädäntöasioita page 1 / 6
2 Osanottajat: Finanssialan edustajia, suomalaisia meppejä Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Fennovoima Aihe: Fennovoiman ydinvoimalahanke Osallistujat: energia-alan yritysten edustajia, meppejä Lounas Brysselissä Tarjoaja: EU-parlamentin vihreä ryhmä Aihe: Green Race to Durban-tilaisuus EU-parlamentissa Osallistujat: 'Green Race to Durban' -tilaisuuden puhujat, vihreitä meppejä Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Elinkeinoelämän keskusliitto Aihe: EK:n isännöimä suomalaisten toimittajien Brysselin vierailu Osallistujat: Toimittajia, meppejä, EK:n edustajia Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Metsäteollisuus ry. Aihe: Metsäteollisuuden kannalta ajankohtaisia EU-kysymyksiä, mm ns. rikkidirektiivi Osallistujat: suomalaisia meppejä, metsäteollisuuden edustajia Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: MEP Graham Watson Aihe: Sun Yatsenin elämäntyö ja sitä esittelevä näyttely Osallistujat: meppejä, Sun Yatsen -asiantuntijoita Illallinen Brysselissä Osallistujat: Maatalousministeri Jari Koskinen, suurlähettiläs Jan Store, suomalaisia meppejä Voileipälounas Brysselissä Tarjoaja: Globe EU Aihe: Resurssitehokkuus Osallistujat: Komissaari Janez Potocnik, meppejä Aamiainen Brysselissä Tarjoaja: The Fair Trade Advocacy Office Aihe: Reilu kauppa Osallistujat: meppejä, reilun kaupan yhdistysten ja yritysten edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: ENTSOG, Euroopan sähköverkko-operaattorien järjestö Aihe: tulevaisuuden energia Osallistujat: meppejä, energiayhtiöiden edustajia page 2 / 6
3 Lounas Brysselissä Tarjoaja: Eduskunta Aihe: Uusien kansanedustajien Brysselin vierailu Osanottajat: kansanedustajia, suomalaisia meppejä, virkamiehiä Lounas Brysselissä Tarjoaja: Energiateollisuus ry Aihe: Biomassan kestävyyskriteerit Osallistujat: meppejä, suomalaisen teollisuuden edustajia Lounas Brysselissä Aihe: ns. rikkidirektiivi, roaming-asetus, rahoituskehykset Osallistujat: suomalaisia meppejä ja suomalaisia neuvottelijavirkamiehiä Illallinen Brysselissä Tarjoaja: T&E (Transport and Environment) -järjestö Aihe: laivojen saastepäästöt Osallistujat: eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia tutkijoita, meppejä, yritysten edustajia Aamiainen Strasbourgissa Tarjoaja: Ministeri Stubb/Suomen hallitus Aihe: Suomen hallituksen näkemyksiä ajankohtaisiin EU-asioihin Osallistujat: Stubb avustajineen ja suomalaisia meppejä Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: MTK Aihe: maa- ja metsätalouden kannalta tärkeitä EU-lainsäädäntökysymyksiä Osallistujat: suomalaisia meppejä Lounas Meksikossa San Bartolo de Coyotepec -kylässä Tarjoaja: Kyläneuvosto Aihe: Hassin ja Kellerin vierailu Oaxacassa Osanottajat: mepit Hassi ja Keller, muita EU-instituutioiden edustajia, Oaxacan kuvernöörin kabinetin edustajia, kyläneuvoston jäseniä Lounas Brysselissä Tarjoaja: Eduskunta Aihe: EU:n maatalouspolitiikkauudistus Osallistujat: Suomalaisia kansanedustajia, meppejä ja virkamiehiä Voileipälounas Brysselissä Tarjoaja: Norjan valtio Aihe: merenkulun turvallisuus arktisella alueella Osallistujat: meppejä, laivayhtiöiden edustajia, merenkulkuun liittyvien instituutioiden edustajia page 3 / 6
4 välillä useita lounaita ja illallisia Helsingissä hallitusneuvottelujen osanottajille, maksaja Suomen eduskunta Lounas Strasbourgissa Tarjoaja: European Energy Forum Aihe: USA:n ja EU:n energiapolitikka Osallistujat: meppejä ja energia-alan firmojen edustajia välillä useita lounaita ja illallisia Helsingissä hallitusneuvottelujen osanottajille, maksaja Suomen eduskunta Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Corinne Lepage, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Aihe: Lepagen 60-vuotispäivä Osallistujat: Meppejä lähinnä ympäristövaliokunnasta Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Rail Forum Europe Aihe: Junaliikenne ja ilmastonmuutos Osallistujat: meppejä ja rautatiealan edustajia Lounas Brysselissä Tarjoaja: Pesuaineteollisuuden järjestö (A.I.S.E) Aihe: Fosfaattien poistaminen pesuaineista Osallistujat: meppejä Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Tampereen kaupunki Aihe: ajankohtaiset EU-asiat Osallistujat: Tampereen apulaiskaupunginjohtajat Aamiainen Brysselissä Tarjoaja: BusinessEurope Aihe: Energiatehokkuus Osallistujat: Komissaari Oettinger, meppejä, yritysten edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: AREVA Aihe: Merituulivoima Osallistujat: Energia-alan yritysten edustajia ja meppejä Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: TeliaSonera Aihe: telemarkkin oita koskevat EU- lakihankkeet Osallistujat: TeliaSoneran edustajia ja suomalaisia meppejä page 4 / 6
5 Lounas Brysselissä Tarjoaja: Elinkeinoelämän Keskusliitto ja palkansaajajärjestöjen EU-edustusto FinUnions Aihe: Lavivapolttoaineiden rikkirajan alentaminen Osallistujat: EK:n hallitus, suomalaisia meppejä illallinen Brysselissä Tarjoaja: Globe-BEE-verkosto Aihe: EU-maiden resurssitehokkuuden parantaminen Osallistujat: meppejä ja BEE-verkostoon kuuluvia yrityksiä Lounas Brysselissä Tarjoaja: Elinkeinoelämän Keskusliitto Aihe: Ajankohtaisia EU-kysymyksiä Osallistujat: EK:n hallitus, suomalaisia meppejä Illallinen Brysselissä Tarjoaja: The Euroopean Forum for Renewable Energy Souces Aihe: EU-maiden uusiutuvan energian edistämisohjelmat Osallistujat: meppejä ja uusiutuvan energian yritysten edustajia Lounas Brysselissä Aihe: Kansainvälisten ilmastoneuvottelujen dynamiikka Osallistujat: Ilmastoneuvottelijoita, ilmastoasiantuntijoita, meppejä Aamiainen Brysselissä Tarjoaja: Norjan EU-edustusto Aihe: Arktinen alue, energia ja ympäristöasiat Osallistujat: meppejä ja Norjan edustajia Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Elinkeinoelämän Keskusliitto, Teknologiateollisuus Aihe: Digitaaliset sisämarkkinat Osallistujat: Suomalaisia meppejä, Nokian ja EK:n edustajia Illallinen Brysselissä Tarjoaja: Sitra, VTT, Suomen Akatemia ja Tekes Aihe: Euroopan tutkimus- ja innovaatiopolitiikka Osallistujat: Suomalaisia meppejä sekä isäntien edustajia Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: European Energy Forum Aihe: lobbauspalopuhe jotta lannoiteteollisuus saisi päästöoikeuksia eri perustein kuin muut alat Osallistujat: meppejä ja energia-alan yritysten edustajia Lounas Strasbourgissa page 5 / 6
6 Powered by TCPDF ( "Ilmaiset ateriat" Tarjoaja: International Bureau for Epilepsy Aihe: Epilepsia Euroopassa Osallistujat: Meppejä ja eri maiden epilepsiapotilasliittojen edustajia Lounas Brysselissä Aihe: ajankohtaisia EU-lainsäädäntöasioita Osallistujat: Suomalaisia meppejä, edustuston virkamiehiä Aamiainen Strasbourgissa Tarjoaja: Eufores (European Forum for Renewable Energy Sources) Aihe: EU:n energiatehokkuuden parantaminen Osanottajat: Meppejä, Euforesin edustajia, energiakomissaari Oettinger Illallinen Strasbourgissa Tarjoaja: Climate Parliament Aihe: EU:n budjetin käyttö ilmastotavoitteita vastaavalla tavalla Osanottajat: Climate Parliament-verkostoon kuuluvia meppejä, verkoston työntekijöitä, ilmastokomissaari Hedegaard illallinen Brysselissä Tarjoaja: Globe-BEE-verkosto Aihe: Meppien ja yritysten yhteistyö resurssitehokkuuden (luonnonvarojen säästeliäämmän käytön) edistämiseksi. Osanottajat: Meppejä, ja BEE-verkostoon kuuluvia yrityksiä. page 6 / 6
Ilmaiset ateriat 2012
Ilmaiset ateriat 2012 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2012/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani edistää
Lisätiedot"Ilmaiset ateriat" 2010
"Ilmaiset ateriat" 2010 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2010/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani
Lisätiedot"Ilmaiset ateriat" 2009
"Ilmaiset ateriat" 2009 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2009/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani
Lisätiedot"Ilmaiset ateriat" 2008
"Ilmaiset ateriat" 2008 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2008/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani
Lisätiedot"Ilmaiset ateriat" 2006
"Ilmaiset ateriat" 2006 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2006/ LISTA HASSILLE 2006 TARJOTUISTA ATERIOISTA Lue lisää lobbauksesta täältä» Tutustu myös vuonna 2012 Satulle tarjottujen aterioiden
Lisätiedot"Ilmaiset ateriat" 2007
"Ilmaiset ateriat" 2007 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2007/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani
LisätiedotIlmaiset ateriat 2013-2014
Ilmaiset ateriat 2013-2014 http://www.satuhassi.net/ilmaiset-ateriat-2013/ Vuoden 2007 alussa päätin listata nettisivullani kaikki ateriat, jotka syön jonkun toisen laskuun. Tällä tavalla haluan osaltani
LisätiedotMetsänomistajien kansainvälinen metsäedunvalvonta
Metsänomistajien kansainvälinen metsäedunvalvonta Metsäseminaari Raumalla 30.1.2014 Janne Näräkkä Asiantuntija Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 23.9.2013 Esityksen sisältö Miksi kv-metsäasioissa
LisätiedotEU ja energiatehokkuus
EU ja energiatehokkuus Sirpa Pietikäinen Euroopan parlamentin jäsen EU lainsäädäntö? Energiatehokkuusdirektiivi Voimaan 4.12.2012 Kattaa energian tuotannon ja käytön, yksityisellä ja julkisella sektorilla
LisätiedotEnergia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto
Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt
LisätiedotEurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa?
Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? ENERGIA Komiteajäsen: Jukka Leppälahti, Tekes NCP: Arto Kotipelto, Tekes Asiantuntijajäsen: Saila Seppo, Suomen Akatemia Esityksen Sisältö: 1. SET PLAN
LisätiedotKansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Luonnos 9.3.2017 9.3.2017 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
LisätiedotElinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu
Energiavaltaisen teollisuuden energiatehokkuussopimus Info- ja keskustelutilaisuus Ravintola Bank, Unioninkatu 22, Helsinki 14.6.2007 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimusten valmistelu Uuden energiatehokkuussopimuskokonaisuuden
LisätiedotVAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset
VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille
LisätiedotTurun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon
Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo 1.11.2017 Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais- Suomen Eurooppatoimiston perusfaktat Perustettu vuonna 1998 Taustatahot:
LisätiedotMyös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota
Myös Suomessa tarvitaan päästökauppakompensaatiota EU:n päästökauppa aiheuttaa suoraa kustannusrasitetta päästöoikeuden hintana, minkä lisäksi päästökauppa nostaa epäsuorasti sähkön markkinahintaa. Tämä
LisätiedotEnergiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen
Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus
LisätiedotEU-tiedonhakusparraus
EU-tiedonhakusparraus Turun kaupunginkirjasto 23.3.2011 Komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto Näiden EU-tiedonhakuvinkkien viimeisin versio toimivine linkkeineen löytyy
LisätiedotEU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset. Mikael Ohlström Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014
EU:n energia- ja ilmastopolitiikan avainkysymykset Elinkeinoelämän keskusliitto EK 15.1.2014 EU:n energia- ja ilmastopolitiikan nykytila Kolme rinnakkaista tavoitetta vuoteen 2020 ( 20-20-20 ) 1) Kasvihuonekaasupäästöt
LisätiedotEU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013
EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa
LisätiedotEuroparlamenttivaalit
Europarlamenttivaalit 25.5.2014 Vaalijärjestelyt Parlamentin toiminta ja tehtävät Äänestysaktiivisuus 1 Europarlamenttivaalit Järjestetään joka 5. vuosi Parlamentti on ainoa unionin toimielin, jonka kokoonpanosta
LisätiedotVaikuttaminen päättäjän näkökulmasta: mitä, miten milloin Sari Essayah Kansanedustaja ; Euroopan parlamentin jäsen
Vaikuttaminen päättäjän näkökulmasta: mitä, miten milloin 26.5.2016 Sari Essayah Kansanedustaja 2003-2007; 2015- Euroopan parlamentin jäsen 2009-2014 Vaikuttaminen EU:n päätöksentekoon Vaikuttaminen kansalliseen
LisätiedotHelsinki EU Office, Bryssel. Jaakko Mikkola
Helsinki EU Office, Bryssel Jaakko Mikkola 28.1.2015 Helsinki EU Office Toimintasuunnitelma Brysselin EU Officea varten vuodeksi 2015 Helsinki EU Office valvoo sopimuskumppaniensa Uudenmaan liiton, Hämeen
LisätiedotKimmo Tiilikainen /kesk Oras Tynkkynen /vihr Pauliina Viitamies /sd 1 6 Henna Virkkunen /kok vjäs. Anne Kalmari /kesk 1 5
YMPÄRISTÖVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 70/2008 vp Torstai 13.11.2008 kello 10.00-11.40 Läsnä pj. Rakel Hiltunen /sd vpj. Pentti Tiusanen /vas jäs. Marko Asell /sd 5 osittain, 6 11 Christina Gestrin /r Tanja Karpela
LisätiedotLataa Arktinen murros - Eero Yrjö-Koskinen. Lataa
Lataa Arktinen murros - Eero Yrjö-Koskinen Lataa Kirjailija: Eero Yrjö-Koskinen ISBN: 9789522648259 Sivumäärä: 260 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.80 Mb Ilmastonmuutos ja siitä johtuva meriveden lämpeneminen
LisätiedotMetsäbiotalouden näkymät Euroopassa
Metsäbiotalouden näkymät Euroopassa Lauri Hetemäki Apulaisjohtaja, Euroopan metsäinstituutti Professori, Itä-Suomen yliopisto Päättäjien 40. Metsäakatemia, Majvik, 26.4.2016 Esityksen rakenne 1. Mitä on
Lisätiedotuusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK
Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120
LisätiedotTALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio
LisätiedotResurssitehokkuus ja rakentaminen. Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry
Resurssitehokkuus ja rakentaminen Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakentamisen resurssitehokkuudessa voimakas sääntelyn ote Energiatehokkuus
LisätiedotAjankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa
Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset
Lisätiedot8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta
8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.
LisätiedotEU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE
EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Dokumentti löytyy
LisätiedotPäästökauppa selkokielellä
Päästökauppa selkokielellä Päästökaupan alkeisoppimäärä 28.5.2015 Ilmastoslangia suomentamassa Karoliina Anttonen, TEM ja Kati Ruohomäki, EK Minkälaisia kasvihuonekaasujen vähennystavoitteita on EU:ssa
LisätiedotEU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE
EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Päivitetty 5.10.2012
LisätiedotSirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
LisätiedotBiotalouden mahdollisuudet. Jouko Niinimäki & Antti Haapala Oulun yliopisto
Biotalouden mahdollisuudet EU:n energiaomavaraisuus ja -turvallisuus EU:n raaka-aineomavaraisuus ja turvallisuus EU:n kestävän kehityksen tavoitteet Metsäteollisuuden rakennemuutos Suomen metsäala on merkittävässä
LisätiedotTäällä tapaat Satun. Kevät 2014. http://www.satuhassi.net/taalla-tapaat-satun/
Täällä tapaat Satun http://www.satuhassi.net/taalla-tapaat-satun/ Kevät 2014 pe 25.4. Satu tavattavissa Tampereella klo 10-11 Pirkkalaistorilla Pirkkalassa klo 12-14 Keskustorilla la 26.4. Satu osallistuu
LisätiedotLIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset
LisätiedotSUOMALAISET YRITYKSET
SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten
LisätiedotElinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries
Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries 1 Menestyvien yritysten Suomi 2 Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia
LisätiedotSUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA
SUOMI JA EU:N ITÄMERI- STRATEGIA Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö Hallituksen Itämeri-selonteko 2009 Ympäristö - rehevöitymisen vähentäminen - ympäristömyrkyt, merenkulun päästöt,
LisätiedotPäätöspuhe Plusenergia -klinikan tulosseminaari 16.1.2014
Päätöspuhe Plusenergia -klinikan tulosseminaari 16.1.2014 Teollisuusneuvos Timo Ritonummi TEM Energiaosasto Ajankohtaista energia- ja ilmastoasioissa (TEM näkökanta) Energia- ja ilmastostrategia (2020-EU-tavoitteet,
LisätiedotTyöaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK
Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920
LisätiedotKansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
LisätiedotHallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot
Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja
LisätiedotEurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset
Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla
LisätiedotKansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
LisätiedotVaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku
Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä
LisätiedotEU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA
EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun
LisätiedotEUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU
EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN
LisätiedotSirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen. Vähähiilinen talous
Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Vähähiilinen talous Resurssin laaja määritelmä Mitä resurssit ovat: ei pelkästään teollisuuden raaka-aineita kuten öljyä ja metalleja, vaan myös luonnon monimuotoisuutta,
LisätiedotLäsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)
LisätiedotMitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä?
Mitä EU ajattelee metsäbiomassan käytön kestävyydestä? 28.10.2014 Kaisa Pirkola Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Biomassojen kestävyyteen liittyviä aloitteita EU:ssa Liikenteen biopolttoainei
LisätiedotLisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja
Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo
LisätiedotLäsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
LisätiedotPäästökaupan toimintaperiaate
EU:n päästökauppa Päästökaupan toimintaperiaate Kannustaa vähentämään fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä siten, että hiilidioksidipäästöille luodaan hintalappu. Päästöoikeuden hinta muodostuu markkinaehtoisesti
LisätiedotEurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää
Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Euroopan parlamentin jäsenet eivät istu ja seiso lähtökohtaisesti maanmiestensä ja -naistensa joukoissa, vaan järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin
LisätiedotKESTÄVÄSTI KIERTOON yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina. Markku Järvenpää, MTT Säätytalo 24.1.
KESTÄVÄSTI KIERTOON yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina Markku Järvenpää, MTT Säätytalo 24.1.2013 MTT ja ruokajärjestelmä 5.2.2013 2 Biotalouden kestävä ainekierto
LisätiedotMatkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta.
OHJELMALUONNOS 19.1.2016 KUNTAPUHEENJOHTAJIEN EU-KOULUTUSMATKA 20. - 23.4.2016 Matkan tarkoituksena on lähestyä EU:n toimintaa ja ajankohtaisia asioita kahdesta eri näkökulmasta: unionin ulkopuolelta aiheutuvista
LisätiedotRiina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK
Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK LUONNON Kestävän kehityksen KANTOKYVYN yhteiskuntasitoumus TURVAAVA, HYVINVOIVA JA GLOBAALISTI VASTUULLINEN Sitoumuksen kahdeksan
LisätiedotTuleva energiapolitiikka. ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015
Tuleva energiapolitiikka ylijohtaja Riku Huttunen Energiateollisuus ry:n kevätseminaari, Lappeenranta 21.5.2015 Laajempi toimintaympäristö Globaalit ilmastosopimukset Pariisin COP21 EU:n energia- ja ilmastokehykset
LisätiedotEU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017
EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn
LisätiedotElintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt
LisätiedotSatakuntaliitto, Pohjoisranta 1, Neuvotteluhuone 1, Pori
Aika klo 9.00 10.40 Paikka Satakuntaliitto, Pohjoisranta 1, Neuvotteluhuone 1, 28100 Pori Läsnä: Huhtanen Tapio Kallio Reijo, ohjausryhmän puheenjohtaja Karvonen Marja/ Saari Maija Kaunistola Mari Laitinen
LisätiedotArktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto
Arktinen alue mahdollisuus ja haaste 26.9.2012 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto 2013- Johtaja Kari Aalto Erityisasiantuntijat Janika Luukinen Sointu Räisänen 4 korkeakouluharjoittelijaa/vuosi
LisätiedotKemianteollisuuden näkemyksiä. Vientiliittojen jäte- ja materiaalihyödyntämispäivä
Kemianteollisuuden näkemyksiä Vientiliittojen jäte- ja materiaalihyödyntämispäivä 17.3.2014 Sami Nikander 14.3.2014 1 Resurssiviisasta taloutta hahmotelma Resurssien rajallisuus ja samanaikainen taloudellisen
LisätiedotEuropean Youth Parliament Finland. Euroopan nuorten parlamentti Suomessa
European Youth Parliament Finland Euroopan nuorten parlamentti Suomessa European Youth Parliament Finland EYP-Finland ry Uudenmaankatu 15 A 5 00120 Helsinki http://www.eypfinland.org info@eypfinland.org
LisätiedotSääntelyn vähentäminen ja ravintolat
KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat 30.5.2017 Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia
LisätiedotSähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa
Sähkö ja kilpailukyky Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Säteilevät Naiset -seminaari Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö tuotannontekijänä Sähkö tuotteena Sähköön liittyvä cleantech-liiketoiminta
LisätiedotEU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE
EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Päivitetty syyskuussa
LisätiedotRahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto
Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Kansainvälisen TKI-rahoitusosaamisen nostaminen (KATKI) Rahoitus: Kustannukset yht. 260 806, mistä EAKR-tuki: 182
LisätiedotTervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! Sonja-Maria Ignatius
Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! 22.3.2019 1 Jokainen kaupungin työntekijä voi olla mukana tekemässä hiilineutraalia ja ilmastonkestävää Helsinkiä! 22.3.2019 Etunimi Sukunimi 2 Helsingin kasvihuonekaasupäästöt
LisätiedotMaa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen: Heikki Granholm
U 5/2017 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (uusiutuvan
LisätiedotPekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri
Nimitystoimikunnan kokoonpano Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Kemira Oyj, nimitystoimikunnan jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2012 Tikkurila Oyj, nimitystoimikunnan
LisätiedotElinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen
Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö
LisätiedotUlkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
LisätiedotEnergia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa
Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia
LisätiedotKESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa
LisätiedotLAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON SELONTEOSTA KANSALLISESTA ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIASTA VUOTEEN 2030 Jouni Keronen Toiminnanjohtaja Climate Leadership Council ry Transformaation kattavuus Teollisuus: energia,
LisätiedotBriefing 3: Euroopan sisämarkkinat
Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Taneli Lahti EK:n Brysselin toimiston johtaja Taneli Lahti työskentelee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n EU-edunvalvonnan ja kauppapolitiikan sekä Brysselin toimiston
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM
LisätiedotCase Uusikaupunki Muutos pakon edessä
Case Uusikaupunki Muutos pakon edessä Kauhava 10.10.2013 Yhteysjohtaja Kristiina Salo Uudenkaupungin kaupunki Uusikaupunki Perustettu 1617 Asukasmäärä 15 499 31.12.2011 Kesämökkejä 3873 Työvoima 6 652
LisätiedotTulevaisuuden näkymiä EU:n maatalouspolitiikassa
Maaseutuohjelman 2007-2013 jälkiarviointi politiikan kehittämisen työkaluna Tulevaisuuden näkymiä EU:n maatalouspolitiikassa Hannu TAKKULA 12.2.2016 Tulevaisuuden näkymiä EU:n maatalouspolitiikassa 1)
LisätiedotArktisten merien ohjelma. Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes
Arktisten merien ohjelma Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Seminaari 22.1.2014, Nosturi Teija Lahti-Nuuttila, Tekes Arktiset meret on osa Tekesin strategiaa - Luonnonvarat ja kestävä talous
LisätiedotEnergiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä
Energiakustannusten alentaminen yrityksissä keinoina energiatehokkuussopimukset ja uusiutuva energia Kajaani Timo Määttä 30.11.2016 Luotettavaa tietoa ja vaikuttavia ratkaisuja resurssitehokkaisiin toimiin
LisätiedotVAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS
VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille
LisätiedotValtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa
Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet
LisätiedotTuulivoima Suomessa Näkökulma seminaari Dipoli 17.9.2008
Tuulivoima Suomessa Näkökulma seminaari Dipoli 17.9.2008 Historia, nykypäivä ja mahdollisuudet Erkki Haapanen Tuulitaito Tuulivoimayhdistys 20 vuotta 1970-luvulla energiakriisi herätti tuulivoiman eloon
LisätiedotSuomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet. Bettina Lemström Korjausrakentamisen strategia 2050 kuulemistilaisuus
Suomen energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Bettina Lemström Korjausrakentamisen strategia 2050 kuulemistilaisuus 16.9.2019 Energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet eri aikajänteillä EU 20/20/20
LisätiedotIlmastoneuvottelut. Yhteinen sopimus kahdessa tunnissa
Ilmastoneuvottelut Yhteinen sopimus kahdessa tunnissa Ilmastonmuutos ja Pariisin ilmastosopimus 1. Mitä on ilmastonmuutos? Ilmari Ilmasto (0:51) 2. Millaisia seurauksia ilmastonmuutoksella on? Esim. sää,
LisätiedotKaupunkiaktivismi. Jakamistalousryhmän alustus 18.5.2015. Jenni Selosmaa tiimiyrittäjä, KTM
Kaupunkiaktivismi Jakamistalousryhmän alustus 18.5.2015 Jenni Selosmaa tiimiyrittäjä, KTM Mistä on kysymys? Muutos syntyy meistä Jakamistalous vapauttaa energiaa ja resursseja kaikkien yhteiseksi hyväksi.
LisätiedotMISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?
MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien
LisätiedotAjankohtaiset asiat EU:ssa. 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS
Ajankohtaiset asiat EU:ssa 29.10.2014 Niina Pautola-Mol Neuvotteleva virkamies VNEUS Ajankohtaiset haasteet EU:ssa Heikko talouskasvu Korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys Investointien vähäisyys
LisätiedotVNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008
VNS 6/2008 vp Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia: Valtioneuvoston selonteko 6. päivänä marraskuuta 2008 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 4.3.2009 Ilmastovastaava Leo Stranius 1 Esityksen
LisätiedotKohti päästöttömiä energiajärjestelmiä
Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Prof. Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto Siemensin energia- ja liikennepäivä 13.12.2012 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä
LisätiedotHankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM
Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi
LisätiedotSUOMALAISET YRITYKSET
SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten
LisätiedotMITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry
MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen
LisätiedotAjankohtaisia KBBE -ohjelmasta Raimo Pakkanen Tekes
Ajankohtaisia KBBE -ohjelmasta 4.9.2012 Raimo Pakkanen Tekes Sisältö EU 7 PO KBBE -ohjelman v. 2013 haku (WP 2013) Suomalaisten menestyminen KBBE -ohjelmassa EU:n Biotalousstrategia Horisontti 2020:n 3
LisätiedotUusiutuvan energian direktiivin uudistaminen ja biomassan kestävyyskriteerit. EU-edunvalvontapäivä Pia Oesch
Uusiutuvan energian direktiivin uudistaminen ja biomassan kestävyyskriteerit EU-edunvalvontapäivä 5.2.2016 Yleistä uusiutuvan direktiivin uudistamisesta Koskee uusiutuvien energialähteiden direktiivin
Lisätiedot