Valvonnoissa koettua vuonna 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valvonnoissa koettua vuonna 2015"

Transkriptio

1 Valvonnoissa koettua vuonna 2015 Ympäristökorvaus, viherryttäminen ja täydentävät ehdot Leena Aarikka, Eeva Laukka ja Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö

2 Ekologinen ala (Efa-ala) Koskee Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla tiloja, joilla yli 15 ha peltoalaa efa-alaa oltava väh. 5% Efa-alat ilmoitettu pääsääntöisesti hyvin Muutamilla tiloilla ilmoitettu melko knaftisti, että 5% täyttyy Mikäli viljelijällä on hallussaan muuta efa-alan vaatimukset täyttävää alaa, voidaan tällä alalla kompensoida puuttuvaa alaa.

3 EFA-kesannot (päivämääriä) Lohko pitää olla viljelijän hallinnassa ja säilytettävä välisen ajan Tuona aikana ei saa olla ollut maataloustuotantoa jälkeen alaa saa laiduntaa, korjata sadon tai muokata Täydentävien ehtojen kasvinsuojeluaineiden käyttö: kasvuston voi päättää kemiallisesti 1.9. alkaen Rikkakasvien torjunta on mahdollista milloin vaan. Jos kylvää kesantopellolle nurmikasveja tai syksyllä kylvettäviä tai istutettavia kasveja kasvuston voi päättää kemiallisesti alkaen

4 EFA-kesannot tapauksia Ilmoitettu: viherkesanto ja efa Todettu: vadelmaa, rikkaruohoja, maavalleja, raivausjätteitä Todetaan: viljelemättömäksi, koska ollut tilapäisesti viljelemättömänä usean vuoden ajan Seuraamus: Vaikuttaa efa-alan tukeen, koska korvaavaa alaa ei tilalla ole. Esim. lhp-nurmi ei käy korvaavana alana, koska maksetaan ymp.korvaus. X

5 Efa-kesannot tapauksia

6 Efa-kesannot Ilmoitettu: Viherkesanto ja efa Todettu: Viherkesanto-efa, kunnossa ja ojanpientareet raivattu. X

7 Tarkastajan työn mukavia puolia.

8 Efa-kesannot Ilmoitettu: avokesanto ja efa X Todettu: viljelemätön Seuraamukset: Ei vaikutusta efa-alaan, koska ilmoitettu reilusti yli 5%:n mutta perustuki hylätään tältä kasvulohkolta

9 Typensitojakasvien ala Pitää olla hyväksyttäviä typensitojakasveja: herneet, pavut, lupiinit (ei Alaskan- eikä komealupiini), virnat, soijapavut, mesikät, mailaset, apilat sekä näiden kasvien seokset 100% typensitojakasvia (ei saa herneellä esim. olla viljaa tukikasvina, kun ilm. typensitojakasvina) Typpeä sitovia kasveja oltava peltolohkolla Jos typensitojakasvi korjataan ennen 31.8., saa muokata vasta 1.9. Kasvuston tai sängen saa päättää kemiallisesti aikaisintaan 1.9. Jos alalle kylvetään syyskylvöisiä kasveja, voi päättää kemiallisesti ja lohkon muokata ja kylvää aikaisintaan Painokerroin 0,7 Muutoin normaalit viljelytoimenpiteet

10 Ympäristökorvaus: Monimuotoisuuspellot Montako peuraa on kuvassa? Riista: perustettava joka vuosi, jos ilmoittaa ja kylvettävä mennessä kasvustoa ei saa perustaa suorakylvämällä edellisen vuoden nurmeen, sänkeen on mahdollista perustaa ei saa perustaa vilkasliikenteisen tien läheisyyteen lannoitus perustamisvaiheessa mahdollista peittävän kasvuston aikaansaamiseksi

11 Ympäristökorvaus: Monimuotoisuuspellot 1/2 Ohdaketta Vikruutia Ilmoitettu: monimuotoisuuspelto riista. Lohkokirjanpidon mukaan kynnetty toukokuun lopulla. Kylvö kesäkuun lopulla. (Ollut riistana myös v.2014)

12 Ympäristökorvaus: Monimuotoisuuspellot 2/2 Todettu: paljon rikkakasveja, juolavehnää, perustettu? Seuraamus: täydentävien ehtojen hyvän maatalouskäytännön noudattamattomuudesta (kasvinsuojelu), seuraamus% 1 (määrittelyssä huomioitu laiminlyöntilohkojen osuus koko tilan pintaalasta). Tukiehtopuute: riistakasvin siemenseos ei täytä vaatimuksia

13 Kerääjäkasvit Kylvetään viljelykasvin aluskasviksi kylvön yhteydessä tai viimeistään viljan orasvaiheessa Voidaan kylvää myös viljelykasvin korjuun jälkeen tai hieman ennen korjuuta mennessä Ilmoitus korvauksen perumisesta, jos ei kylvetä tai kasvusto epäonnistuu Jos kerääjäkasvin kylvö tehdään vasta ennen sadonkorjuuta tai sadonkorjuun jälkeen asti aikaa kylvää Kerääjäkasvin kasvuston voi muokata tai kyntää aikaisintaan Kasvuston saa päättää kasvinsuojeluaineilla aikaisintaan Syysviljan kylvö mahdollista suorakylvönä ei saa lannoittaa, vasta jälkeen

14 Hyvin merkattu kaivo

15 Pysyvä nurmi 1/3 Kuuluu osana viherryttämisen tukeen Koskee kaikkia tiloja Vuonna 2015 vahvistetaan viiteala Ilmoitettu vuosina nurmina tai vuonna 2014 pysyvinä laitumina ja on ilmoitettu vuonna 2015 nurmina Pysyvien nurmien alaa seurataan vuosittain kansallisella tasolla kasvulohkotasolla Pysyvien nurmien status poistuu lohkolta automaattisesti, kun seuraavana vuonna lohkon ilmoittaa muuksi kuin nurmeksi esim. viljalle

16 Pysyvä nurmi 2/3 Natura-alueella olevat nurmet on nimetty herkiksi pysyviksi nurmiksi ei voi siirtää muuhun käyttötarkoitukseen tai kyntää (pääsääntöisesti pellon ulkopuolisia alueita) Mikäli pysyvien nurmien ala vähenee vuodesta 2015 yli 5% ennallistamismenettely koskee tuolloin viljelijää, jolla hallinnassaan kahden edeltävän vuoden aikana pysyvästä nurmesta muuhun käyttöön otettua alaa

17 Pysyvä nurmi 3/3 Pysyvillä nurmilla voi kasvaa puita korkeintaan 50 kpl/ha Puiksi katsotaan yli 2m korkuiset puuvartiset kasvit sekä yli 0,5 m tuotantoeläinten ravinnoksi soveltumattomat puuvartiset kasvit mm. kataja, männyn taimet Tuotantoeläinten ravinnoksi sopivat, korkeintaan 2m korkuiset lehtipensaat ja lehtipuut yksittäisinä tai ryhminä mahdollisia Puut tulee sijaita lohkolla hajanaisesti, ei voi olla puuryhmiä Pinta-alasta tulee yli 50 % olla heinä- tai nurmirehukasveja

18 Ympäristön hoitonurmet Suojavyöhykkeet Suojavyöhyke on uudella kaudella ympäristösitoumuksen toimenpide Vielä jonkun verran voimassa olevia erityistukisopimuksia suojavyöhykkeistä, viimeiset voimassa vuoteen 2020 Uusi suojavyöhyketoimenpide on ollut mahdollista perustaa mm. kaikkien valtaojien varteen varsin suosittu toimenpide v ei mahdollista tehdä enää uusia suojavyöhykkeitä?? Suojavyöhykkeiden kasvusto tulee niittää ja korjata vuosittain Suojavyöhykkeeltä voi torjua kemiallisesti tuulilevitteisiä rikkakasveja (mm. valvattia, ohdaketta) ja hukkakauraa uusi nurmikasvillisuus kylvettävä saman kasvukauden aikana

19 Takautuvat seuraamukset Tarkoitetaan valvonnassa todettujen puutteiden viemistä edellisille vuosille Tänä vuonna koskee ainoastaan pinta-ala seuraamuksia ja edellisen kauden erityistukisopimusten sopimusrikkomuksia Tulevina vuosina koskee myös tukiehtopuutteita, kuten viljavuustutkimuksia ja lohkokirjanpitoa Mikäli valvonnassa todettu pinta-ala virhe on selkeästi todettavissa olleen jo pitempään esim. karttatarkastelun perusteella kyseiseltä alalta peritään tuet takaisin enintään neljältä vuodelta

20 Takautuvat seuraamukset Mistä niitä oikein tulee.. Perus- ja viherryttämisen tukeen ja LHK:n liian puustoiset alueet

21 Kuten edellä, liikaa puita

22 Puusaarekkeista tulee tehdä oma peruslohkonsa

23 Karttatarkastelun perusteella, pitkään viljelyksestä pois olleet alueet, tiet yms.

24 Liikaa liian suuria lehtipensaita, vaikka naudoilla laidunnettava alue

25 Edellinen kuva kartalla ja maastossa mittauksen perusteella tehty rajaus

26 Tukiehtopuute: Suojavyöhykenurmi (edellisen kauden sopimus) kauttaaltaan paksua heinää ja korkeaa vesakkoa, selkeästi nähtävissä ainakin vuosi taakse päin

27 Muutama sana ympäristösopimuksista Keväällä jätettyjä sopimushakemuksia V-S Elyssä kaikkiaan n. 430 kappaletta Uuden tietojärjestelmän rakentaminen on ollut odotettua hitaampaa päätösten teko voi alkaa mahdollisesti vasta tammikuun lopulla Tukien maksu on mahdollista vasta päätöksen jälkeen Tulevan kevään tukihaussa huomioitavaa, että sopimuksia on näillä näkymin tuolloin vielä ilman päätöstä sopimuslohkot tulee muistaa ilmoittaa ja hakea maksatusta

28

29 Täydentävien ehtojen havaintoja Vaikutus maataloustukiin (eläin/kasvinviljely) Toistuvuus (x3) Muistilista!! (

30 PIENTAREET Tulisi olla metrin levyinen, muokkaamaton, kasvinsuojeluaineilla käsittelemätön piennar valtaojan ja vesistön varrella Seuraamus: ympäristökorvaus, täydentävät ehdot

31 ojantaite

32 Viljelytapa vehnää

33 LHPnurmi?

34 Hukkakaura

35 Lanta-auma peittäminen perustaminen sijainti Kuivaainepitoisuus

36 Nitraattiasetustulkintoja Lantala tarvitaan, jos eläintilalla lantaa kertyy vuodessa yli 25 kuutiota (luovutus!!) Siirtolava riittävä, jos kerrallaan varastoitava määrä alle 25 kuutiota Lanta kuormattava pitävällä, kovapohjaisella alustalla Aumaus sallittu marras-tammikuussa työteknisistä tai hygieenisistä syistä

37 Lisää tulkintoja Yhteen aumaan koko lohkolle levitettävä lantamäärä Esimerkki vuodelta 2015: tilalla yksi poni ja otetaan vastaan lantaa, jota käytetään yli 25 kuutiota lannoitteena lanta-analyysi (katsotaan eläintilaksi) Kasvinviljelytila käyttää yli 25 kuutiota lantaa lannoitukseen lanta-analyysi (v.2016)

38 Kiitos mielenkiinnosta ja.

39 Rauhallista Joulun aikaa!

Peltovalvonnan havaintoja 2015

Peltovalvonnan havaintoja 2015 Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2015

Peltovalvonnan havaintoja 2015 Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (

Lisätiedot

Tässä esityksessä. Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala

Tässä esityksessä. Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala Viherryttämistuki Tässä esityksessä Yleisiä asioita Viljelyn monipuolistaminen Pysyvä nurmi Ekologinen ala Kolme vaatimusta: Viherryttämistuki Viljelyn monipuolistaminen Pysyvän nurmen säilyttäminen Ekologinen

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2016

Peltovalvonnan havaintoja 2016 Peltovalvonnan havaintoja 2016 Eeva Laukka, Teija Nielsen, Juha Nummila ja Antti Kärpijoki V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Valvontaotannat Tilat valitaan Maaseutuvirastossa (Mavi) 2016

Lisätiedot

Viherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä:

Viherryttämistuki 22.3.2015. Yhteistyössä: Viherryttämistuki Viherryttämistuki Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Maatilan sijainti ratkaistaan talouskeskuksen mukaan, tai jos talouskeskusta ei ole, sen mukaan kummalla alueella pääosa pelloista

Lisätiedot

Viherryttämistuki. Neuvo 2020-koulutus Syksy Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttämistuki. Neuvo 2020-koulutus Syksy Materiaali perustuu esityshetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttämistuki Neuvo 2020-koulutus Syksy 2014 Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki Vuosittain noin 157 milj. Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Kolme vaatimusta: Viljelyn monipuolistaminen Pysyvän

Lisätiedot

Peltovalvonnan havaintoja 2017

Peltovalvonnan havaintoja 2017 Peltovalvonnan havaintoja 2017 Eeva Laukka, Teija Nielsen, Juha Nummila V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Valvontaotannat Tilat valitaan Maaseutuvirastossa (Mavi) 2017 peltovalvonnassa

Lisätiedot

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttämisen ekologinen ala Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämisen ekologinen ala 2018 1 Ekologinen ala Ekologisen alan vaatimus Uudenmaan ja Varsinaissuomen maakunnissa Jos tilalla on yli 15 ha peltoalaa, ekologista alaa on ilmoitettava vähintään 5 %

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017

Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017 Täydentävien ehtojen valvontatuloksia vuodelta 2017 Täydentävien ehtojen merkitys Koskee kaikkia tukia, maatalousmaata ja maatalouden harjoittamista Vaikutus 0-5 % maataloustukiin (eläin/kasvinviljely)

Lisätiedot

Valvonnan yleisimmät seuraamukset ja niiden välttäminen

Valvonnan yleisimmät seuraamukset ja niiden välttäminen Valvonnan yleisimmät seuraamukset ja niiden välttäminen Laukaa 12.4.2019 Uurainen 17.4.2019 Joutsa 24.4.2019 Tanja Savolainen / Laukaan YTA Täydentävien ehtojen 1 m piennar Valtaojien ja vesistöjen varsilla

Lisätiedot

Viherryttämistuki 2016

Viherryttämistuki 2016 Viherryttämistuki 2016 Päivitetty tieto punaisella () Eeva Laukka, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö, V-S ELY-keskus Viherryttämistuki Kolme viherryttämistuen vaatimusta: viljelyn monipuolistaminen, pysyvän

Lisätiedot

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä)

Mesikasviviljelmät ja tuet Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Mesikasviviljelmät ja tuet 20.3.2018 Ari Kallionpää Huittisten kaupunki/maaseutupalvelut (Huittinen-Punkalaidun-Säkylä) Aineisto koottu Mavin ympäristökorvauksen koulutusaineistosta sekä vuoden 2018 tukihakukouluksen

Lisätiedot

Viljelijätuki-infot kevät 2019

Viljelijätuki-infot kevät 2019 Viljelijätuki-infot kevät 2019 Kooste vuoden 2018 peltovalvonnoista Talviaikainen asiakirjavalvonta Valvonnan tyytyväisyyskysely Peltovalvonnat 2018 Valvonnassa 182 tilaa, joista 37 tilalla myös täydentävien

Lisätiedot

UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015

UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015 UUDENMAAN TUKI-INFOT 2015 SUORAT EU:N KOKONAAN MAKSAMAT TUET 2015: VANHA TILATUKI JAKAANTUU: PERUSTUKI 49%, VIHERRYTTÄMINEN 30%, TUOTANTOON SIDOTUT TUET 20%, NUORTEN VILJELIJÖIDEN TUKI 1% MATERIAALI PERUSTUU

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 26.4.2016 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien nurmien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Kerääjäkasvitoimenpide - Valvonta. Maaseutuyksikkö

Kerääjäkasvitoimenpide - Valvonta. Maaseutuyksikkö Kerääjäkasvitoimenpide - Valvonta 28.3.2018 Kerääjäkasvi lohkokohtaisena toimenpiteenä Uudellamaalla 2016 599 tilaa 13372ha 2017 521 tilaa 10240 ha 2 Tukiehdot valvonnan näkökulmasta Valvonnassa tehtyjen

Lisätiedot

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT

VALKUAIS- JA PALKOKASVIT VALKUAIS- JA PALKOKASVIT Uudistuneessa tukijärjestelmässä 13.3.2015 Sisältö Valkuaiskasvipalkkio Viherryttämisvaatimukset Palkokasvit eräissä ympäristökorvauksen toimenpiteissä Suorat tuet Nuorten tuki

Lisätiedot

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018

Esityksen sisältö Viherryttämistuki. Viherryttämistuen muutokset 2018 Viherryttämistuki Kevät 2018 Mirka Holmén Esityksen sisältö Viherryttämistuen muutokset 2018 Uudet kasvikoodit Viljelyn monipuolistamisvaatimuksen muutokset Ekologisen alan vaatimuksen muutokset 2 1 Uudet

Lisätiedot

Täydentävät ehdot ja valvonnat MTK:n tukikoulutus 2015

Täydentävät ehdot ja valvonnat MTK:n tukikoulutus 2015 Täydentävät ehdot ja valvonnat 2015 MTK:n tukikoulutus 2015 Täydentävät ehdot Täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten ja lakisääteisten hoitovaatimusten noudattaminen kuuluu olennaisena

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Perustuki ja viherryttäminen. Kevät 2018

Perustuki ja viherryttäminen. Kevät 2018 Perustuki ja viherryttäminen Kevät 2018 Tilatuki jakaantunut kolmeen tukeen Perustuki Viherryttämistuki monipuolistaminen eli kaksi kasvia pysyvät nurmet ekologinen ala, joka vaaditaan Uudellamaalla, Varsinais-

Lisätiedot

KUVATULKINNAT AVUKSI PELTOVALVONTAAN

KUVATULKINNAT AVUKSI PELTOVALVONTAAN KUVATULKINNAT AVUKSI PELTOVALVONTAAN Tämä kuvatulkintaohje on tarkoitettu täydentämään peltovalvontaohjetta. Ohjeessa esitetään tulkintoja siitä, milloin erilaiset kasvustot tai toimintatavat ovat hyväksyttävissä

Lisätiedot

Tukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen. (aikaisempi tilatuki)

Tukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen. (aikaisempi tilatuki) Tukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen (aikaisempi tilatuki) Uudet tukialueet: AB C Tukioikeuksien omistajuus- ja hallintasuhteet säilyy Tarkista 103A! 2 Tukioikeuksien

Lisätiedot

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmien tuet 2015 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Tukitasoarviot C2- alueelta. Nurmen monet nimet Viljelysuunnitelmassa nurmet voivat olla mm.: säilörehunurmia, laidunta, kuivaheinää, siemen

Lisätiedot

Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo

Tukihaku Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto Porvoo Tukihaku 2018 Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 10.4.2018 Porvoo Ritva Heikkilä Itäisen Uudenmaan maaseutuhallinto 1 Tukihaun aikataulut Päätukihaku avautuu huhtikuun puolivälissä - peruslohkomuutokset

Lisätiedot

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. 1.4.2015 Pauli Pethman Haikula Oy 1

Viherryttäminen. Viherryttämistuki Pysyvä nurmi. 1.4.2015 Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttäminen Viherryttämistuki Pysyvä nurmi Pauli Pethman Haikula Oy 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien laitumien säilyttäminen Ekologinen ala Vaatimus

Lisätiedot

Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki

Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki Aktiiviviljelijä, peltokasvipalkkio ja viherryttämistuki Tukihakukoulutus 15.3.2016 Katja Anttila, Maaseutuvirasto Tässä esityksessä Aktiiviviljelijä Peltokasvipalkkio Eniten kysymyksiä herättäneet asiat

Lisätiedot

Lohkon tilanne valvontahetkellä: Nurmikasvusto (jossa jonkun verran rikkakasvia)

Lohkon tilanne valvontahetkellä: Nurmikasvusto (jossa jonkun verran rikkakasvia) Lohkon tilanne valvontahetkellä: Nurmikasvusto (jossa jonkun verran rikkakasvia) Ilmoitettu Nurmi Valvonnassa Luonnonhoitopelt onurmi Suojavyöhykenurmi viherkesanto Lohkon tilanne valvontahetkellä: Rikkaruohovaltainen

Lisätiedot

Viljelijätukikoulutus kevät 2019

Viljelijätukikoulutus kevät 2019 Viljelijätukikoulutus kevät 2019 Suonenjoki 19.3.2019 Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Sisältö Tilastoja Ennen hakemuksen täyttöä Valvonnan havainnot Luonnonlaitumet

Lisätiedot

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala

Nurmet Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Nurmet 2016 Heidi Nevalainen ProAgria Pohjois-Karjala Lähteet: Vuoden 2016 ennakoidut pinta-alaperusteiset tuet C2-alueelle, ProAgria Keskusten liitto; Hakuoppaan tuet 2016, luonnos, Mavi Rehu-ja siemennurmet

Lisätiedot

Tukihaku 2016. Täydentävät ehdot

Tukihaku 2016. Täydentävät ehdot Tukihaku 2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen

Lisätiedot

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1

Tilatuki -Perustuki. Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki P Pethman Haikula Oy 1 Tilatuki -Perustuki Viherryttämistuki Nuoren viljelijän tuki Tuotanto sidonnainen Peltokasvituki 28.11.2014 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi tukialue 2015 A-alue AB-alue B-C1

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Täydentävät ehdot. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Täydentävät ehdot MTK-Pirkanmaan tukikoulutus kevät 2016 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 1 Tausta ja tavoite Voimaan vaiheittain v. 2005-2007 Tavoitteena saada tuensaajat

Lisätiedot

2016 Täydentävät ehdot

2016 Täydentävät ehdot 2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen

Lisätiedot

Viljelijäkoulutus. Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot

Viljelijäkoulutus. Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot Viljelijäkoulutus Ympäristökorvaus, muutokset Valvonnassa esiin tullutta Täydentävät ehdot 11.04.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Haussa Uusjakoalat korvauskelpoiseksi (max. 5 ha) Ympäristösopimuksia Myös

Lisätiedot

Valvontaprosessi tutuksi

Valvontaprosessi tutuksi Valvontaprosessi tutuksi Valvonnan aikajana Ruokavirasto tekee valvontaotannat 17.6. 2019 hakemusten viimeinen palautuspäivä 18.6. peltovalvonnat voidaan aloittaa Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Valvottavat

Lisätiedot

Muutokset Hakuoppaassa 2015

Muutokset Hakuoppaassa 2015 Muutokset Hakuoppaassa 2015 Hakuopas julkaistaan 16.3.2015. Tähän listaan kootaan julkaisun jälkeen tulleet muutokset. 16.3. jälkeen tulleet muutokset Hakuoppaaseen on muutettu 25.3. kaikki tukihaun päättymistä

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus

Täydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus Täydentävät ehdot Neuvo 2020 alkukoulutus Järvenpää 10.12.2014 Mitä ovat täydentävät ehdot? Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksia (GAEC) sekä Lakisääteisiä hoitovaatimuksia (SMR) Lakisääteiset hoitovaatimukset

Lisätiedot

Tukitiedotus luomutilat Kuopio Valvonnan keskeiset huomiot. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä

Tukitiedotus luomutilat Kuopio Valvonnan keskeiset huomiot. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Tukitiedotus luomutilat Kuopio 21.4.2017 Valvonnan keskeiset huomiot Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta 2. Päätukihakemusten

Lisätiedot

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen

Perustuki. Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen Perustuki Tukialue uudistus Tukioikeuksien leikkaus Kansallinen varantohaku Nuoren viljelijän tuki Peltokasvipalkkio Viherryttäminen 1.4.2015 P Pethman Haikula Oy 1 Tukialue uudistus Tukialueet 2014 Uusi

Lisätiedot

Viherryttäminen. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.

Viherryttäminen. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. Viherryttäminen MTK-Pirkanmaan tukikoulutus Kevät 2016 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 1 Viherryttämistuki Viherryttämisen vaatimukset Viljelyn monipuolistaminen Pysyvien

Lisätiedot

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella. Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomutilan vaihtoehtoja uudella tukikaudella Poimintoja Tukijärjestelmästä Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Esityksen tiedot perustuvat tukien valmistelutilanteeseen marras-joulukuussa 2014 ja tiedot

Lisätiedot

Kyllä ennen oli paremmin (2015)

Kyllä ennen oli paremmin (2015) Kyllä ennen oli paremmin (2015) Tukioikeuksilla saa: perustuen 111 /ha viherryttämistuen 65 /ha nuorten viljelijöiden tuen 50 /ha Tukialueet: AB C Tukioikeuksien omistajuus- ja hallintasuhteet säilyy Tarkista

Lisätiedot

Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015

Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Tukiuudistus2015 alkaen Huittinen 23.1.2015 Materiaali perustuu 21.10.2014 Mavin aineistoon Perustuki Tilatuesta perustukeen 2015 alkaen 2 tukialuetta AB ja C AB tasaosan arvo 113 e/ha (arvio) Pelto, pysyvä

Lisätiedot

Puutarhatilojen EU-tukikoulutus 21.4.2016 Suonenjoki. TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016 Viljelijän lakisääteiset ehdot

Puutarhatilojen EU-tukikoulutus 21.4.2016 Suonenjoki. TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016 Viljelijän lakisääteiset ehdot Puutarhatilojen EU-tukikoulutus 21.4.2016 Suonenjoki TÄYDENTÄVÄT EHDOT 2016 Viljelijän lakisääteiset ehdot Eeva Leppänen 040-1282980 marja.suonenjoki@gmail.com Mitä täydentävät ehdot ovat Täydentävät ehdot

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2017 Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2016 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Eu-tuki-infot 2015. Kysymyksiä vailla vastausta: VIHERRYTTÄMISTÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET

Eu-tuki-infot 2015. Kysymyksiä vailla vastausta: VIHERRYTTÄMISTÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET Eu-tuki-infot 2015 Kysymyksiä vailla vastausta: VIHERRYTTÄMISTÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET - Jos kylvää lohkolle 50 % viljaa ja loput nurmea, voidaanko kasvusto katsoa tuoreviljakasvustoksi? - Asiaa on pohdittu

Lisätiedot

Lohkokirjanpito ja viljelysuunnittelu

Lohkokirjanpito ja viljelysuunnittelu Lohkokirjanpito ja viljelysuunnittelu Kohti Tulevaa II tiedotushanke Anne-Mari Heikkinen ja Ulla Bovellan MTK Pohjois-Savo/ProAgria Pohjois-Savo Viljelyn apuasiakirjat (viljelyn suunnittelu, valvonta)

Lisätiedot

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT

PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT PERUSTUKI VIHERRYTTÄMINEN PYSYVÄT NURMET KESANNOT Perustuki (Tilatuki) EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu tuki Maksetaan vain aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen

Lisätiedot

EU-avustajat IsoValkeinen Tarkastusten näkökulma. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä

EU-avustajat IsoValkeinen Tarkastusten näkökulma. Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä EU-avustajat IsoValkeinen 30.3.2017 Tarkastusten näkökulma Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta 2. Päätukihakemusten valvonta

Lisätiedot

Valittavissa paras vaihtoehto peltojen käytölle 25.5.2015

Valittavissa paras vaihtoehto peltojen käytölle 25.5.2015 Valittavissa paras vaihtoehto peltojen käytölle 25.5.2015 Peltomaa on viljelijän tärkein pääoma, ja siitä kannattaa pitää huolta. Ympäristökorvausjärjestelmä kannustaa lisäämään peltojen talviaikaista

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2018 Kuva: Maarit Solla Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2017 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI

PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI PERUSTUKI TUKIOIKEUDET VIHERRYTTÄMISTUKI 2018 Perustuki EU:n kokonaan rahoittama tuotannosta irrotettu suora tuki. Tukea maksetaan aktiiviviljelijöille, jotka jättävät vuosittain tukihakemuksen Kaikki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA Luomuasiantuntija Reijo Käki 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Vanha järjestelmä loppuu ja kaikki siirtyvät uuteen järjestelmään 2015. Uusi ympäristökorvaus poikkeaa monelta

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksesta 2016

Ympäristösitoumuksesta 2016 Ympäristösitoumuksesta 2016 Vain Mavin julkaisut ovat virallisia lähteitä Anne Soppa Satakunnan Ely-keskus 6.4. Huittinen kpl ha 3 4 Vuosi 2016 Ei uusia sitoumuksia v. 2016 Sitoutumattomalta viljelijältä

Lisätiedot

Viljelijäinfo Ympäristökorvaus ja lhk

Viljelijäinfo Ympäristökorvaus ja lhk Viljelijäinfo 2017 Ympäristökorvaus ja lhk Tukihakemuksen sudenkuopat asiakirjapuutteet; ajantasaiset viljavuusnäytteet ja vuosittainen viljelysuunnitelma. verkkotentti tai koulutuspäivä (30.4.17 mennessä)

Lisätiedot

Luomu, ympäristösopimukset. ja sopimusten valvonta

Luomu, ympäristösopimukset. ja sopimusten valvonta Luomu, ympäristösopimukset ja sopimusten valvonta 2018 Luomusitoumus Uudet luomusitoumukset (kasvi että eläin) sekä lisäalat on haettavissa 15.6.2018 mennessä ELY-keskuksesta (lomake 215) Uudet alat: Toiselta

Lisätiedot

Täydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen

Täydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen Täydentävät ehdot MYSP 3.5.2017 / Arto Valkonen 1 29.5.2017 Mitä ovat täydentävät ehdot? Täydentävät ehdot ovat perusvaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien viljelijätukien ehtona 1.Viljelyyn liittyvät

Lisätiedot

Luomutilojen tuki-ilta

Luomutilojen tuki-ilta Luomutilojen tuki-ilta 17.3.2016 Tuki-ja luomuehtojen yhteensovittaminen NEUVO2020 Sari Hiltunen, ProAgria Etelä-Suomi ry Luomutilan valintoja 17.3.2016 Tuotantonurmet (säilörehu) viherlannoitustarkoituksessa

Lisätiedot

Nitraattiasetus (1250/2014)

Nitraattiasetus (1250/2014) Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden

Lisätiedot

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija

Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti. MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Viljelysuunnitelma, viljelykiertosuunnitelmat ja viljelymaan laatutesti MTK:n tuki-infot 7.4.2015 Suonenjoki Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija Ympäristösitoumuksen tilakohtainen toimenpide Ravinteiden

Lisätiedot

Ympäristökorvaus/täydentävät ehdot ja valvonta. Kuva: Maarit Solla

Ympäristökorvaus/täydentävät ehdot ja valvonta. Kuva: Maarit Solla Ympäristökorvaus/täydentävät ehdot ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2019 Ympäristökorvauksen muutostarve Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Ympäristökorvaus ja valvonta

Ympäristökorvaus ja valvonta Ympäristökorvaus ja valvonta Kuva: Maarit Solla Maarit Solla/Markku Äijälä Varsinais-Suomen ELY-keskus Tukihakukoulutukset kevät 2017 Tilastoja ympäristökorvaussitoumuksista 2016 Viljelijät sitoutuivat

Lisätiedot

Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan

Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat. MTK Pohjois-Savo Jari Kajan Kaiken maailman kaistat ja muut tukihakuun liittyvät asiat MTK Pohjois-Savo 10.4.2017 Jari Kajan Haasteita / Kysymyksiä Budjetti on realismia olettaa, että määrärahat eivät ainakaan lisäänny Tukien tasaaminen

Lisätiedot

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015

Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki. Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Suorat tuet: Viherryttämistuki, peltokasvipalkkio, EU:n nuoren viljelijän tuki Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Viherryttämistuki Viljelijätukihakukoulutus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki maksetaan

Lisätiedot

Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille.

Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille. Ravinteiden tasapainoinen käyttö (54 ) on tilakohtainen toimenpide kaikille sitoutuneille. Edellyttää: Lohkokirjanpito, vuosittaiset viljely, ym. toimet lohkolla (esim. kalkitus,kylvöt, lann.sato) Viljavuustutkimus,

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2019

EU - Tukikoulutus 2019 EU - Tukikoulutus 2019 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Muutoksia 2020 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria

Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015. Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Eu-tukien muutoksia marjatiloille 2015 Liisa Pietikäinen Puutarha-asiantuntija ProAgria Korvauskelpoiset alat 2015 Lohkot, jotka tukikelpoisia v. 2014 Tukikelpoisuuden menettäneet lohkot (maksettu ymp.tuki

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin

TÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä

Lisätiedot

Viljelijätuki-infot kevät Maaseutuyksikkö

Viljelijätuki-infot kevät Maaseutuyksikkö Viljelijätuki-infot kevät 2018 Tuleekohan valvonta mitä voin tehdä? Mitä voin oman tilani osalta tehdä ja mitä minun kannattaa tarkastaa ennakkoon Tarkastan lohkojeni rajojen oikeellisuuden ja teen tarvittavat

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus 1. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimus Valtaojien ja vesistöjen varsilla muokkaamaton 1 m leveä piennar, jolle ei ole levitetty lannoitteita

Lisätiedot

Viljelijäinfo Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia

Viljelijäinfo Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia Viljelijäinfo 2019 - Aikataulu ja ajankohtaiset asiat - Uudet asiat - Tukityypit - Sudenkuopat - Tarkennuksia Tukityypit Tukioikeuksista riippuvat: > Perustuki -> maksetaan koko pinta-alalle tukioikeuksien

Lisätiedot

Valvonnat. Tukihakukoulutus

Valvonnat. Tukihakukoulutus Valvonnat Tukihakukoulutus 2017 24.2.2017 Pinta-alavalvonta Tukihakukoulutus 2017 3 Tukihakukoulutus 2017 4 Pinta-alaseuraamukset 2017 Perustuki, luonnonhaittakorvaus + kotieläinkorotus ja nuoren viljelijän

Lisätiedot

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin

Nitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille

Lisätiedot

PIENTAREET, SUOJAKAISTAT JA SUOJAVYÖHYKKEET

PIENTAREET, SUOJAKAISTAT JA SUOJAVYÖHYKKEET PIENTAREET, SUOJAKAISTAT JA SUOJAVYÖHYKKEET Piennar valtaoja, vesistö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot/viljelytapa ja ympäristöehdot: Vesistöjen ja valtaojien varsilla oleville peltolohkoille on jätettävä

Lisätiedot

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen

Tukipuhvetti IsoValkeinen. Tukipuhvetti Ulla Koivisto/Aulikki Pasanen Tukipuhvetti 12.4.2017 IsoValkeinen 1.3.2017 avattiin Chatti, jossa on usea henkilö vastaamassa. Tämä on yhteinen Luoteis-Savon, Ylä--Savon ja Sydän-Savon maaseutupalvelun kanssa. Auki pääsääntöisesti

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen lannoitus

Ympäristökorvauksen lannoitus Ympäristökorvauksen lannoitus Typen ja fosforin käyttörajoitukset (sitoumusehtojen lannoitustaulukot) Typpilannoitus multavuuden perusteella, fosforilannoitus viljavuusluokan perusteella Kotieläinten lannan

Lisätiedot

HUOM! VASTAUKSET 18.3.2015 TILANTEEN MUKAAN!!!!! (Asetukset vielä luonnosvaiheessa)

HUOM! VASTAUKSET 18.3.2015 TILANTEEN MUKAAN!!!!! (Asetukset vielä luonnosvaiheessa) yhteistyössä: HUOM! VASTAUKSET 18.3.2015 TILANTEEN MUKAAN!!!!! (Asetukset vielä luonnosvaiheessa) YMPÄRISTÖKORVAUS: Ympäristösitoumus Niittykasvien siemenviljely meneekö monimuotoisuuspellon alle? Vastaus:

Lisätiedot

Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus

Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki Vuosittain noin 157 milj. Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Tukitaso C-alueella n.

Lisätiedot

LUONNONHAITTA- KORVAUS

LUONNONHAITTA- KORVAUS TUKIKOULUTUS 2015 Anna Setälä Viestintä Oy Tuulihaukka 26.1.2015 LUONNONHAITTA- KORVAUS 1 Ohjelmaperusteiset tuet Jatkossa vain yksi ohjelmaperusteinen tukikelpoisuus lohkoilla Tukikelpoiseen lohkoon voidaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta

Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta 1 luonnos 29.12.2014 Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta Annettu Helsingissä xx päivänä xx kuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan

Lisätiedot

Marja- ja puutarhatilojen tukitiedotus Suonenjoki Tarkastusten näkökulma

Marja- ja puutarhatilojen tukitiedotus Suonenjoki Tarkastusten näkökulma Marja- ja puutarhatilojen tukitiedotus Suonenjoki 10.4.2017 Tarkastusten näkökulma tarkastaja Timo Kalke Pohjois-Savon ELY-keskus, maaseutuyksikkö, tukihallinto- ja valvontaryhmä Esityksen sisältö 1. Yleistä

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen valvonta. Mira Liiri Tampere

Täydentävien ehtojen valvonta. Mira Liiri Tampere Täydentävien ehtojen valvonta Mira Liiri Tampere 19.-20.1.2016 Täydentävät ehdot???? - Täydentävät ehdot ovat perusvaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien viljelijätukien ehtona - Vaatimukset koostuvat

Lisätiedot

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia

Tukipuhvetti Iisalmi, Savonia Tukipuhvetti 25.4.2017 Iisalmi, Savonia Ylä-Savon maaseutupalvelut Erkki Koukkari (Pohjana käytetty luvalla Sydän-Savon ko. aineistoa) Vipupalvelun koodit ja rastit, mikä oleellista! Kasvikoodit käytännössä

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen kokonaisuus

Täydentävien ehtojen kokonaisuus Täydentävät ehdot Täydentävien ehtojen kokonaisuus Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputkien torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön

Lisätiedot

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus

Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä. Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Ympäristökorvauksen sitoumuksen koulutuspäivä Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus Lannoituksen vähimmäisvaatimukset: Fosfori 325 kg/ha/5 vuotta ja puutarhataloudessa 560 kg/ha/5 vuotta Ennakointi (viljelykierto,

Lisätiedot

Ympäristösitoumus 2015

Ympäristösitoumus 2015 Ympäristösitoumus 2015 Viljelijätukihakukoulutus kevät 2015 Tiedot ovat koulutuspäivän tilanteen mukaisia Esityksen sisältö Sitoumusala ja sen muutokset Sitoutuminen ja lohkokohtainen korvaus Toimenpiteiden

Lisätiedot

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala

Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020. Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala Maatalouspolitiikan muutos kaudelle 2015-2020 Agrimarket Juha Lappalainen/Airi Kulmala EU:n kokonaan rahoittamat suorat tuet Päättyvä järjestelmä Tuleva järjestelmä 2015-2020 Tuotantosidonnaiset tuet (20-18%)

Lisätiedot

Tukihakukoulutukset 2018

Tukihakukoulutukset 2018 Tukihakukoulutukset 2018 Ympäristö Muutokset vuonna 2018 ja muistettavia asioita Sivu 1 20.4.2018 Mitä haussa tänä vuonna? Mitä haussa? Ohjaavana tekijänä onko tavoitteet saavutettu Hakuasetus VNA 148/2018

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 234/2015 Valtioneuvoston asetus. viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015. 234/2015 Valtioneuvoston asetus. viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä maaliskuuta 2015 234/2015 Valtioneuvoston asetus perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta Annettu Helsingissä 19 päivänä maaliskuuta

Lisätiedot

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat

VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU. Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat VIPU-PALVELU JA SÄHKÖINEN TUKIHAKU Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alue Virrat 12.4.2019 Aikataulu Lohkomuutokset (yhdistämiset, jaot) hyvissä ajoin/mahdollisimman pian Vipu-palvelussa Päätukihaku

Lisätiedot

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY

LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY LUONNONMUKAINEN TUOTANTO ESIMERKIT/KASVINTUOTANTOTILAT AILI VUORENMAA MERJA LEHTINEN KESKI-SUOMEN ELY u 1 Esimerkkitila Lasse Luomu Kokonaispinta-ala 40 hehtaaria 35 hehtaaria peltoa 5 hehtaaria pellon

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2018

EU - Tukikoulutus 2018 EU - Tukikoulutus 2018 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Näkymiä tulevaisuuteen Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

EU - Tukikoulutus 2019

EU - Tukikoulutus 2019 EU - Tukikoulutus 2019 Perustuki Vuokrasopimukset ja Tukioikeudet Viherryttäminen Peltokasvipalkkio Luonnonhaittakorvaus Ympäristökorvaus Muutoksia 2020 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä

Lisätiedot

Seutukunnallinen koulutus Hermannin koulu

Seutukunnallinen koulutus Hermannin koulu Seutukunnallinen koulutus 26.3.2019 Hermannin koulu Uutta 2019 Aktiiviviljelijävaatimus säilyy v. 2019, mutta ns. kieltolistaa ei enää sovelleta v. 2019 alkaen Sinut katsotaan viljelijätukihaussa aktiiviviljelijäksi,

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Vihreästä kasvipeitteisyydestä hyötyä viljelijälle ja ympäristölle Kari Koppelmäki 7-9.10.2014 Ympäristökorvausjärjestelmä kasvinviljelytilan näkökulmasta Ravinteiden

Lisätiedot

Tuki-infot Suorat tuet

Tuki-infot Suorat tuet Tuki-infot 2016 Suorat tuet Suorat tuet Lisäosat Maito-, sonni- ja tärkkelysperunalisäosat maksetaan viimeisen kerran 2015 -> vaikuttaa perustuen tasoon vuonna 2016 Lisäos a 2015 2016 2017 2018 2019 Maito

Lisätiedot

Kooste lohkokohtaisista toimenpiteistä ympäristökorvauksessa

Kooste lohkokohtaisista toimenpiteistä ympäristökorvauksessa Kooste lohkokohtaisista toimenpiteistä ympäristökorvauksessa Yhteistä kaikille toimenpiteille: Voidaan toteuttaa ja saada korvausta ainoastaan korvauskelpoisilla pelloilla Lietelannan sijoittaminen 40

Lisätiedot

KASVIPEITTEISYYS- VALVONTA 2016

KASVIPEITTEISYYS- VALVONTA 2016 Asianro: 1578/03.00.01/2016 KASVIPEITTEISYYS- VALVONTA 2016 Voimassa 18.11.2016 alkaen. 1 YLEISTÄ KASVIPEITTEISYYSVALVONNASTA... 2 1.1 Toimenpiteen pinta-alavaatimukset... 2 1.2 Valvonnassa olevat tilat...

Lisätiedot